KIRKONKYLÄN PÄIVÄKODIN JA MAANIITUN PÄIVÄKODIN PEDAGOGINEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAVUODELLE 2018-2019 KUVAUS YKSIKÖN NYKYTILASTA JA TOIMINNAN TAVOITTEISTA: Kuvaus toiminnasta: Toimintamme pohjaa valtakunnalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan ja Nurmijärven kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaan sekä valtakunnalliseen ja Nurmijärven kunnan esiopetuksen opetussuunnitelmaan. Jokaisessa ryhmässä työtiimi laatii ryhmän varhaiskasvatussuunnitelman. Ryhmissä on käytössä työtapana pienryhmäpedagogiikka. Talon jokainen ryhmä on jaettu erilaisiin pienryhmiin. Jokaisella lapsella on oma pienryhmä ja lisäksi ryhmässä voi olla lasten oppimisen tavoitteista käsin rakennettuja toiminnallisia pienryhmiä. Päiväkodeissa on tärkeää asiakkaiden hyvä vastaanotto hoidon alkaessa ja päivittäin. Painotamme toiminnassamme tulevalla toimintakaudella: - Toiminnallisuutta - Osallisuutta - Liikettä - Aktiivista oppimisympäristöä Käytämme arjessa paljon kuvia lasten toiminnan jäsentämisessä ja oppimisen tukena.
Sisäiset rakenteet: Pedagoginen perehdytys järjestetään aina uusille työntekijöille päiväkodinjohtajan toimesta. Vastuualueissa pyritään aina saattaen siirtoon, eli esim. tiedossa olevaan virkavapauteen pyritään aina kouluttamaan uusi henkilö. Ryhmän jokainen kasvattaja kuuluu johonkin talon neljästä toiminnallisesta tiimistä, Pedagogiikka-, Viestintä- ja talous-, liikunta ja henkilöstö tiimi. Päiväkotien hoidettavat vastuut on jaettu tiimien kautta. PPH vastuu, TVT vastuu ja S2 vastuu on nimetty vastuuhenkilöille ja he tiedottavat/päivittävät asioita säännöllisesti. Tiimi ja vastuun jako löytyy ilmoitustaululta kohdasta tiimit. Toimintayksikön kokous on päiväkodin virallinen päättävä kokous. Kokoukseen tulevat asiat laitetaan etukäteen esityslistaan! Muistiot kirjataan koneella ja löytyy satamasta ja g asemalta. Tiimit kokoontuvat itse sopimansa aikataulun mukaan. Jokaisella tiimillä on tiimivastaava, joka pitää huolen siitä, että asiat hoituu. Tiimivastaava toimii kokouksessa puheenjohtajana. Päiväkodeissa on kahvihuoneessa satama muistiot viedään heti valmistuttuaan satamaan kaikkien talossa olevien henkilöiden luettavaksi. Jokainen on sitoutunut lukemaan muistiot! Näin tieto saavuttaa meidät kaikki. Palavereissa mukana olleet henkilöt tiedottavat oman ryhmän kasvattajia olennaisista tärkeistä palaverin asioista. Tiimipalaverit 1xviikko jokaisessa ryhmässä. Tiimipalaveripäivä on tiistai ja jokainen noudattaa palaveriaikoja. Tiimipalavereissa on käytössä tiimipalaverirunko. Laitosapulaiset kokoontuvat Terhin kanssa palaveriin kaksi kertaa syksyllä ja kaksi kertaa keväällä. Koko talon työillat 1xsyksy ja 1x kevät. Oman ryhmän suunnitteluilta ryhmäkohtaisesti 1xsyksy ja 1x kevät kesto 2h. ( Vapaa valinta ajankohdalle) Johtajuuden rakenteet: Päiväkodinjohtaja Terhi Joella on kaksi yksikköä johdettavanaan kirkonkylän päiväkoti ja Maaniitun päiväkoti. Päiväkodin johtajan toimisto sijaitsee Kirkonkylän päiväkodissa. Johtajuutta on jaettu työyhteisöön tiimirakenteen kautta. Johtaja on mukana ryhmäpalavereissa tarvittaessa. Lastentarhanopettaja on ryhmänsä vetäjä ja hänellä on pedagoginen vastuu ryhmän toiminnasta. Lto raportoi ryhmän toimintaa johtajalle. Kehityskeskustelut ja tehtävänkuva keskustelut käydään jokaisen työntekijän kanssa vuosittain. Työparityöskentely Päiväkodinjohtaja- kelto, säännöllinen tapaaminen joka kuukausi. Terhin aikataulut löytyvät tussitaululta.
Terhi varajohtaja on Tiina Kanerva. Tiina toimii Terhin sijaisena hänen poissa ollessa. Sisäinen ja ulkoinen verkostoyhteistyö: Varhaiskasvatuksen konsultoiva erityisopettaja on päiväkodeissa Päivi Luoma. Päivi tekee yhteistyötä kaikissa ryhmissä ja kaikkien opettajien ja lastenhoitajien kanssa. Perheiden kanssa tehtävä yhteistyö käynnistyy tarvittaessa silloin kun lapsi tarvitsee tukea kasvuun ja kehitykseen ja aloitettavasta yhteistyöstä on sovittu vanhempien kanssa. S2 opettaja Taina Mätön kanssa teemme yhteistyötä suomea toisena kielenään harjoittelevien monikielisten lasten asioissa. Yhteistyöpalaverit ruokahuollon kanssa tarvittaessa ja ainakin 1xtoimintavuosi Elokuussa. Muut yhteistyöpalaverit (lastensuojelu, lasten neuvola, perheneuvola, sairaala, terapeutit jne.), sekä yhteistyö muiden päiväkotien ja koulujen kanssa sovitusti. Seurakunta on virallinen yhteistyökumppani. Nurmijärven muiden toimialojen kanssa tehdään hyvää yhteistyötä, liikuntatoimi ja kulttuuripalvelut. Toiminnan kehittämisen tavoitteet varhaiskasvatuksessa: Varhaiskasvatuksen painopistealueet Uusi varhaiskasvatussuunnitelma otettiin käyttöön 1.8.2017 ja sen toteuttaminen on yksi vuoden 2018 painopistealueista. Varhaiskasvatuslain velvoittamana sekä lasten, että huoltajien osallisuuden lisääminen. Jatkuva laadun parantaminen, jossa yhteistyö jatkuu Helsingin yliopiston kanssa. Uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto: mobiilikirjaukset lasten ja henkilöstön läsnäolojen seuraamiseksi ja aikaperusteisen hoitomaksun määräämiseksi sekä henkilökunnan työvuorojen laadintaan. Varhaiskasvatuksen/esiopetuksen ja perusopetuksen yhteistyön edelleen kehittäminen. Digitalisointi tavoitteena lomakkeiden sähköistäminen Kehitetään varhaiskasvatusyksiköiden toimintakulttuuria, toimintatapoja, menetelmiä ja rakenteita siten, että lasten liikkuminen päivässä lisääntyy.
TOIMIVA ARKI: SIIRTYMÄT, RUOKAILUT, PÄIVÄLEPO, ULKOILU, LEIKKI JA IKÄTASOISUUS SAA TEHDÄ VOIN VAIKU TTAA SALLITAA N JA ON SATAVILLA TVT JA OPPIM ISALUE ET OSALLISU US LIIKE AKTIIVINEN OPPIMISYMPÄ RISTÖ MINI- PÄIVITTÄI- SET KOHTAAMIS ET SOSIAALISET PIENRYHMÄPE DA OMAHOITAJU RESTORATIIVISUU S VASU/ ESIOPS KIINTEÄT JA TOIMINNALLIS ET VERSO TOIMINTASUUNNITELMA
Toiminnan kehittämisen vuosisuunnitelma: Pedagogisen johtajuuden suunnitelmassa näkyvät toimintavuoden kehittämisen kohdat ja arvioinnin paikat. Suunnitelma löytyy G asemalta ja sitä seurataan aktiivisesti. Päiväkotien toiminnan kehittämisen tavoitteet tulevalle toimintavuodelle syksyllä. Ryhmien ryhmävasut valmiina 30.9, LTO vastaa ja kirjaa, jonka jälkeen johtaja mukaan ryhmäpalaveriin, jossa ryhmä esittelee ryhmä vasun. Ryhmävasua päivitetään viikoittain tiimipalavereissa. Ryhmävasu on tärkeä arvioinnin ja kehittämisen väline. Lastentarhanopettajien viikoittainen suunnitteluaika samaan aikaan koko talossa, on tärkeä rakenteellinen asia toiminnan kehittämisen kannalta päiväkodissa. Vuoropuhelun mahdollisuus lisääntyy lastentarhanopettajien kesken. Lastentarhanopettajien säännölliset tapaamiset toimivat esiopetuksen kehittämisen tukena ja arviointipaikkana. Arviointia: Käytössämme on arvioinnin vuosikello. Pedagogiikka tiimi suunnittelee ja arvioi toiminnan kehittämistä säännöllisesti keskustelun avulla. Perushoitotilanteiden yhtenäisyyttä ja sujuvuutta arvioidaan keskustelemalla asioista säännöllisesti työyhteisössä. Ryhmävasujen arviointi tapahtuu ryhmän henkilökunnan yhteistyönä lokakuussa ja toukokuussa. Lasten vasujen arviointi tapahtuu jokaisen ryhmän kesken säännöllisesti ja tarvittaessa kelton konsultoimana. Työhyvinvointia arvioidaan säännöllisesti talopalavereissa. Toukokuussa koostetaan koko vuoden arviointi pedatiimissä ja katsotaan kohti tulevaa kautta. Lasten ja vanhempien arviointia kerätään VASU ja EOPS keskusteluissa ja asiakaskyselyissä toimintavuoden aikana. Päiväkodinjohtajan pedagogisen johtamisen suunnitelmaan on kirjattu arviointia ja sen ajankohtia. Löytyy Gasemalta talon kansiosta. Toimintavuoden yhteiset tapahtumat :
Juhlista tai muista sellaisista järjestettävistä tapahtumista sovitaan vastuu henkilöt ja he laativat suunnitelmantapahtuman toteuttamisesta. Talon yhdessä sovittu toimintarunko löytyy ilmoitustaululta. YHTEISESTI SOVITUT TOIMINTATAVAT: - Hoidon alun prosessi kuvaus. Tärkeää panostaa hyvään hoidon alkuun. - Nurmijärven kunnan vasu prosessi - Esi- ja alkuopetuksen siirtymävaiheen prosessi -Turvallisuus kansio ja EA kansio, kaikki lukevat ja sitoutuvat. - Turvallisuuskeskustelua käydään säännöllisesti talon palavereissa, joissa Käydään läpi asioita, joista kaikkien on hyvä olla tietoisia, esim. lähestymiskiellot, mahdollisesti väkivaltaisesti käyttäytyvät henkilöt jne. Jokainen on omalta osaltaan velvollinen huolehtimaan lasten turvallisuudesta. -Jokainen on omalta osaltaan velvollinen huolehtimaan ja toteuttamaan työhyvinvoinnin kulmakiviä, hyviä tapoja ja kohteliasta ja arvostavaa käytöstä myös toista työntekijää kohtaan. PÄIVITETTÄVÄT ASIAT: Turvallisuus, turvallisuuskansion päivitys, Syksyllä Varajohtaja Tiina Kanerva Pelastusuunnitelma ja Riskien kartoitus, Syksyllä Päiväkodinjohtaja Terhi Joki Turvallisuuskävelyt ryhmittäin 1xsyksyllä, henkilöstötiimin johdolla. Perehdytys: Uusille työntekijöille järjestetään perehdytys johtajan toimesta yleisiin varhaiskasvatuksen asioihin. Oman ryhmän keskuudessa perehdytystä annetaan uudelle työtekijälle henkilöstötiimiläisen toimesta talon tapoihin jne. Ryhmävasun tiivistelmä toimii pikaperehdytysohjeena ryhmissä lyhytaikaisille sijaisille ja kiertäville lastenhoitajille. LTO laatii jokaiseen ryhmään tiivistelmän.
Pelastussuunnitelman tiivistelmät ryhmien eteisissä poistumiskartan vieressä. Kirjattu 27.8.2018