Ristonmaan päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ristonmaan päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma"

Transkriptio

1 Ristonmaan päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma

2 Esimiesalue Tuula Ollanketo/ Ristonmaan päiväkoti Varhaiskasvatusta järjestetään toimintavuonna Tuula Ollankedon esimiesalueella Myllytuvan ja Ristonmaan päiväkodeissa. Tämä on Ristonmaan päiväkodin toimintasuunnitelma. 1. Päivittäinen toiminta-aika. Päiväkoti on auki klo etukäteen sovittuina, lasten hoitoaikoihin perustuvina aukioloaikoina. Pienryhmätoiminta painottuu klo välille. Esiopetusaika on klo Kuvaus ryhmärakenteista ja johtamisen rakenteista. Päiväkodin laskennallinen lapsimäärä on 54. Lapsiryhmät toimivat pienryhminä kolmessa ryhmätilassa Pikkutuvassa, Kulmakamarissa sekä Piilopirtissä ja lisäksi jumppasalissa sekä ns. Ulpun aitassa. Pienryhmät on jaettu ikä-, taito-, ja kehitystasot huomioiden. Myös sisaruusuhteita ja kaverisuhteita pyritään huomioimaan pienryhmiä muodostettaessa. Pienryhmätoiminnassa huomioidaan lasten mielenkiinnon kohteita, lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan kirjattuja tavoitteita sekä lapsiryhmän tarpeita. Päiväkodissa on johtaja sekä vastuulastentarhanopettaja sekä tiimivastaavat. Johtotiimi kokoontuu vähintää kerran kuukaudessa siten, että siinä on paikalla edellisten lisäksi Myllytuvan päiväkodin apulaisjohtaja ja veot ( varhaiskasvatuksen erityisopettajat). Kasvatusvastuullisen henkilökunnan määrä on 9. Lisäksi päiväkodissa on toimintavuodesta riippuen erityisavustaja/erityisavustajia sekä päiväkotiapulainen. Varhaiserityiskasvatuksen erityisopettajia on kaksi ja he työskentelevät sekä Ristonmaan että Myllytuvan päiväkodeissa. Sairasvarahenkilö on päiväkotien yhteinen. Päiväkodissa on jokaviikkoinen henkilökuntainfo sekä työntekijöiden tiimipalaverit, joissa puheenjohtajana toimivat tiimivastaavat. Lisäksi keskustelufoorumeina on 2

3 käytössä mm. pedagogiset keskustelutilaisuudet, mentorointitapaamiset, työkokousillat ja suunnittelupäivät. 3. Pedagogiset painotukset ja laatulupaukset ja -toimenpiteet toiminnan painopisteet, oppimisympäristön kuvaus laaja-alainen osaaminen liikunta- ja luontopainotteisen toiminnan suunnitelma Pienryhmätoiminnan kehittäminen on edelleen keskiössä. Tehostetaan toiminnan porrastamista ja siirtymisiä läpi koko päivän. Pedagogista keskustelua lisätään tiimipalavereissa ja ryhmien välisessä yhteistyössä. Kiinnitetään huomiota myönteisyyteen sekä hyvään vuorovaikutukseen sekä lapsilla että työyhteisössä. Liikuntaa lisätään ja kiinnitetään huomiota 1-6-vuotiailla lähiliikuntapaikkojen hyödyntämiseen. Kaikki ryhmät käyttävät säännöllisesti liikuntasalia. Oppimisympäristössä kiinnitetään huomiota leikkiympäristöön: mahdollistetaan lapsille monipuolinen tekeminen ja valinnan mahdollisuudet, mutta huomioidaan myös lapsia rauhoittavat rutiinit ja pysyvät elementit. 4. Osallisuuden toimintatavat. Lasten osallisuudessa keskiössä ovat lasten mielenkiinnon kohteiden huomiointi ja mahdollistaminen sekä leikin rikastaminen ohjatuissa leikkihetkissä. Huomioimme lapsen oman tahdon mm. ruokailuissa ja lapset voivat osallistua esim. leipien voiteluun ruokailuhetkien yhteydessä. Huoltajien osallisuudessa korostetaan vanhempien mukaan ottamista suunnittelussa, lapsen päivähoidon hyvän alun järjestämisessä sekä toiminnallisten vanhempain- ja perheiltojen järjestämisessä. 5. Kehityksen ja oppimisen tuki Kehityksen ja oppimisen tuki kuuluvat kaikille varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa oleville lapsille. Jyväskylässä tuen muodot jaotellaan yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen. Jokaiselle lapselle tehdään henkilökohtainen varhaiskasvatus- ja esiopetuksessa esiopetussuunnitelma, johon kirjataan lapsen vahvuudet ja hänen tarvitsemansa tuki. Suunnitelma tehdään yhdessä lapsen huoltajien kanssa. Lapsi saa tukea heti, kun hän sitä tarvitsee. Lapsiryhmän yhteiset tavoitteet, menetelmät ja toimintatavat kirjataan pedagogiseen suunnitelmaan. Yhteistyötä tehdään tarvittaessa mm. psykologin, terapeuttien, neuvolan ja sosiaalityön kanssa.

4 Yleinen tuki luo perustan lapsiryhmän toiminnalle. Tuen suunnittelu perustuu lapsen ja lapsiryhmän havainnointiin. Esiopetuksessa havainnot kirjataan Eskarin arki työkaluun. Yleisen tuen toimintoihin kuuluu mm. pienryhmätoiminta ja esim. uloslähtötilanteita pyritään porrastamaan. Päivärytmin selkiyttämiseen ja toiminnanohjauksen apuna käytetään kuvia ja tilanteita pyritään ennakoimaan. Yleisen tuen piiriin kuuluvat myös kannustaminen ja lapsen vahvuuksien huomioonottaminen toiminnassa. Lapsi voi harjoitella leikki- ja kaveritaitoja aikuisen avustuksella. Ristonmaan päiväkodissa on tunne- ja kaveritaitojen harjoittelua varten Askeleittainmateriaali sekä muuta tunnetaitomateriaalia ja Pienin Askelin materiaalia. Lasta ohjataan omatoimisuuteen mm. pukemisessa ja opetellaan maistamaan erilaisia makuja. Erityisavustajan tarvetta arvioidaan toimintakauden aikana ja avustajat toimivat ryhmäavustajina. Ristonmaan päiväkodilla on Myllytuvan päiväkodin kanssa kaksi veoa (varhaiskasvatuksen erityisopettajaa), joihin myös vanhemmat voivat olla yhteydessä. 6. Hyvinvointioppimisen suunnitelma ja yhteisöllinen tuki. Päiväkodissa pidettävistä hyvinvointioppimiseen liittyvistä SDQ-keskusteluista luovutaan ja ne korvataan tulevan toimintavuoden kuluessa muilla menetelmillä. Askeleittain- materiaalin käyttämistä tehostetaan kaikissa ryhmissä. Makudiplomi on tehty yhdessä Kylän Kattauksen kanssa kuluneen vuoden aikana. 7. Yhteistyön muodot (huoltajat, esiopetus, alueellinen yhteistyö, muut tahot) Päivittäiseen kasvatusyhteistyöhön sekä tiedonkulkuun huoltajien kanssa on panostettu ja siihen kiinnitetään jatkossakin erityistä huomiota. Alueellista yhteistyötä muiden päiväkotien kanssa tehdään mm. päivystysjärjestelyissä sekä varahenkilöjärjestelyissä. Nivelvaiheen yhteistyötä esiopetuksen ja perusopetuksen välillä tehdään mm. Tikan ja Kilpisen koulujen kanssa reittikartan mukaisesti. 8. Arviointi ja kehittäminen Päiväkodin laadulliset kehittämistavoitteet on lueteltu alapuolella: 1. Palvelun laadun parantaminen. Esimiesalueen tavoite/tavoitteet: Lapsiryhmien välinen yhteistyö Toimenpiteet ja sopimukset: lapsiryhmien välinen yhteistyö siten, että aamupäivät ja iltapäivät suunnitellaan ja toteutetaan yhteisvastuullisesti. Varjostetaan toisten ryhmien toimintaa esim. klo 8-16 työvuoroissa. Aikatauluista sovitaan yhdessä. 4

5 2. Työhyvinvoinnin ja työyhteisön toiminnan parantaminen, Esimiesalueen tavoite/tavoitteet: Pyritään parantamaan työilmapiiriä Toimenpiteet ja sopimukset: kiinnitetään tiedonkulkuun huomiota, ratkaistaan ongelmat mahdollisimman nopeasti, keskustellaan avoimesti kaikista asioista, jokainen kiinnittää omaan toimintaansa huomiota 3. Lapsen hyvinvoinnin edistäminen ja perustehtävän toteuttaminen. Esimiesalueen tavoite/tavoitteet: kiinnitetään huomiota hyvään alkuun ja kasvatusyhteistyöhön huoltajien kanssa sekä pienryhmätoimintaan Toimenpiteet ja sopimukset:tarjotaan aloittaville perheille tutustumisaikaa niin paljon kuin se perheestä tuntuu tarpeelliselta, lapselle annetaan aikaa ja läheisyyttä sekä turvallisuutta, kiinnitetään huomiota työntekijän sensitiivisyyteen, porrastetaan toimintaa, järjestetään pienryhmätoimintaa, pedagogista dokumentointia lisätään 4. Uuteen vasuun liittyvä toimintakulttuurin muutos. Esimiesalueen tavoite/tavoitteet: joustavat lapsiryhmät, liikunnan lisääminen Toimenpiteet ja sopimukset: mietitään lapsen tarpeiden mukainen pienryhmä/lapsiryhmä, pyritään lisäämään aamupäivän ulkoilussa ohjattua liikuntaa 5. Lasten osallisuuden edistäminen. Esimiesalueen tavoite/tavoitteet: lasten näkökulmien huomioonottamisen lisääminen Toimenpiteet ja sopimukset: lasten kuuleminen, kuunteleminen, havainnoiminen, lasten omien kokemusten jakaminen vertaisryhmässä/kasvatusyhteisössä sekä yksittäisen lapsen esiinnostaminen arjen tilanteissa Laadullisia kehittämistavoitteita arvioidaan mm. asiakas- ja henkilöstökyselyiden avulla, varhaiskasvatussuunnitelma- ja esiopetussuunnitelmakeskusteluissa huoltajien kanssa, henkilökunnan yhteisissä kasvatus-/pedagogisissa arviointikeskusteluissa sekä tiimien ja työntekijöiden sekä määrällisillä mittareilla.

Myllytuvan päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma

Myllytuvan päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Myllytuvan päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2018-2019 2018-2019/ Myllytuvan päiväkoti Esimiesalue: Myllytuvan ja Ristonmaan päiväkodit Varhaiskasvatusta järjestetään toimintavuonna 2018-2019

Lisätiedot

Halssilan ja Aittorinteen varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma

Halssilan ja Aittorinteen varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Halssilan ja Aittorinteen varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2018-2019 Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2(7) ESIMIESALUE HALSSILA Varhaiskasvatusta ja esiopetusta järjestetään toimintavuonna

Lisätiedot

Ristonmaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ristonmaan päiväkodin toimintasuunnitelma Ristonmaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 2 Sisällys Esimiesalue Ristonmaan päiväkoti... 3 Esimiesalueen varhaiskasvatuspalveluihin kuuluvat... 3 1. Kuvaus ryhmärakenteista, henkilöstörakenteesta

Lisätiedot

Säynätsalon ja Neulaskankaan varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma

Säynätsalon ja Neulaskankaan varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Säynätsalon ja Neulaskankaan varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2018-2019 Esimiesalue Säynätsalo ja Neulaskangas Varhaiskasvatusta järjestetään toimintavuonna 2018-2019 Muuratsalon päiväkodissa: varhaiskasvatus

Lisätiedot

Cygnaeuksen ja Pupuhuhdan varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma

Cygnaeuksen ja Pupuhuhdan varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Cygnaeuksen ja Pupuhuhdan varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2018-2019 Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2(8) ESIMIESALUE CYGNAEUS JA PUPU- HUHTA Varhaiskasvatusta ja esiopetusta järjestetään

Lisätiedot

Mannilan ja Lahjaharjun varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma

Mannilan ja Lahjaharjun varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Mannilan ja Lahjaharjun varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2018-2019 Esimiesalue Mannila ja Lahjaharju Varhaiskasvatusta järjestetään toimintavuonna 2018-2019 Mannilan ja Lahjaharjun esimiesalueella

Lisätiedot

Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma

Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma 2019-2020 2 Sisällys Cygnaeuksen esimiesalue... 3 Esimiesalueen varhaiskasvatuspalveluihin kuuluvat... 3 Cygnaeuksen päiväkoti... 3 Palokunnanmäen

Lisätiedot

Tikan päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma

Tikan päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Tikan päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2018-2019 2018-2019 Esimiesalue Tikan päiväkoti Varhaiskasvatusta järjestetään toimintavuonna 2018-2019 Tikan esimiesalueella Tikan, Pohjanlammen

Lisätiedot

PUISTOKADUN PÄIVÄKOTIKOULUN TOIMINTASUUNNITELMA

PUISTOKADUN PÄIVÄKOTIKOULUN TOIMINTASUUNNITELMA PUISTOKADUN PÄIVÄKOTIKOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 Puistokadun päiväkotikoulu toimintasuunnitelma vuonna 2018-2019 1. Päivittäinen toiminta-aika Päiväkoti on avoinna klo 6.30-17.00, tarvittaessa

Lisätiedot

Mäki-Matin päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma

Mäki-Matin päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Mäki-Matin päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2018-2019 1. Päivittäinen toiminta-aika varattujen ja ennalta ilmoitettujen hoitoaikojen mukaan toiminta-aika on pääsääntöisesti ma-pe klo 6.30-17.00

Lisätiedot

Vesanka Kuohu Tikkala alueen varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma

Vesanka Kuohu Tikkala alueen varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Vesanka Kuohu Tikkala alueen varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2018-2019 Esimiesalue Vesanka Kuohu Tikkala Varhaiskasvatusta järjestetään toimintavuonna 2018-2019 Vesanka Kuohu Tikkala esimiesalueella

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Metsätähti RYHMIEN NIMET: Kissankellot (1-3v.) ja Päivänkakkarat (3-5v.) LASTEN MÄÄRÄ: 33 paikkaa (kuluvana toimintavuotena 38 lasta) Päiväkodin aukioloaika

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA Lapsen varhaiskasvatus ja esiopetuksen oppimissuunnitelmat ovat perusta tiimien työn suunnittelulle. Suunnitelma kasvattajayhteisön toimintatavoista on

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

TAPIOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

TAPIOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TAPIOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2(7) TAPIOLAN PÄIVÄKOTI PÄIVITTÄINEN TOIMINTA-AIKA Tapiolan päiväkoti toimii Jyväskylän keskustassa.

Lisätiedot

Keljonkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Keljonkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Keljonkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2(10) ESIMIESALUE KELJONKANGAS Varhaiskasvatusta ja esiopetusta järjestetään toimintavuonna 2018-2019 Keljonkankaan

Lisätiedot

Kotimäen ja Linnan päiväkotien varhaiskasvatussuunnitelma

Kotimäen ja Linnan päiväkotien varhaiskasvatussuunnitelma Kotimäen ja Linnan päiväkotien varhaiskasvatussuunnitelma Esimiesalue Kotimäki Varhaiskasvatusta järjestetään toimintavuonna 2018-2019 Kotimäen esimiesalueella - Kotimäen päiväkodissa: varhaiskasvatus

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. ESIKOULULAISTEN

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 30.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU

KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU 2013-2014 2 Sisällysluettelo: 1. Päiväkodin kuvaus, toiminta-ajatus, tavoitteet ja arvot 2. Päiväkodissa pidämme tärkeänä 3. Leikkiminen 4. Vuorovaikutus 5. Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Wessmanninmäen varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma

Wessmanninmäen varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Wessmanninmäen varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2018-2019 Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2(10) ESIMIESALUE WESSMANNINMÄKI Varhaiskasvatusta ja esiopetusta järjestetään toimintavuonna 2018-2019

Lisätiedot

Luhtisen, Norolan ja Ritoniityn päiväkotien toimintasuunnitelmat

Luhtisen, Norolan ja Ritoniityn päiväkotien toimintasuunnitelmat Luhtisen, Norolan ja Ritoniityn päiväkotien toimintasuunnitelmat Esimiesalue Luhtinen, Norola ja Ritoniitty Varhaiskasvatusta järjestetään toimintavuonna 2018-2019 Luhtisen, Norolan ja Ritoniityn esimiesalueella

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten

Lisätiedot

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Nenäinniemen päiväkotikoulun ja Onnimannin päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma

Nenäinniemen päiväkotikoulun ja Onnimannin päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Nenäinniemen päiväkotikoulun ja Onnimannin päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2018-2019 Nenäinniemen päiväkotikoulun ja Onnimannin päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2018-2019

Lisätiedot

Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019

Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Toimintakulttuuri Luomme myönteisyyden ilmapiiriä lapsen aidolla kohtaamisella: tervehtimällä, laskeutumalla lapsen korkeudelle ja kuuntelemalla lasta. Harjoittelemme

Lisätiedot

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSEN NIMI: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Sastamalan kaupunki Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Marjut Vuokko Tampere 24.3.2017 4.4.2017 2 Vasu työ Ensin Ohjausryhmä - varhaiskasvatuksen päällikkö - varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42 Varhaiskasvatuksen henkilöstö 2017 Luotu 21.02.2017 15:42 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä varkahenkilöstö 22 22 17 Yhteensä 22 22 17 Vastausprosentti 100% Lopettaneet

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Toimintakulttuurimme Kaiken toimintamme pohjana on luoda lapselle kokonaisvaltainen tunne turvallisuudesta. Lapsi kohdataan yksilönä

Lisätiedot

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA VUOSI/ KUUKAUSI PEDAGOGISEN JOHTAMISEN TEHTÄVÄ/TOIMINTO TEHTÄVÄN/TOIMINNON TARKOITUS KÄYTÖSSÄ OLEVA TYÖMENETELMÄ SEURANTA / ARVIOINTI KUUKAUSITTAIN

Lisätiedot

Asiakasraati Hannamaija Väkiparta

Asiakasraati Hannamaija Väkiparta Asiakasraati 16.2.2016 Hannamaija Väkiparta 24.2.2016 Varhaiskasvatuslaki Voimassa 1.8.2015 alkaen Varhaiskasvatuksen määrittely: Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko-Kotinummi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko-Kotinummi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko-Kotinummi Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Itsearvioinnin, ryhmätyöskentelyn ja suunnittelun tueksi Ryhmävasu tehdään kauden alussa ja sitä arvioidaan vähintään kaksi kertaa toimikauden aikana; vuoden

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Yksikön toimintakulttuurin kuvaus,

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINVOINTILAUTAKUNTA VARHAISKASVATUSPALVELUT TUOTE YKSIKKÖ HINTA MÄÄRÄ YHT. Päiväkotihoito Päiväkotihoito 0-2 vuotiaalle lapselle hpv 63,17 13 200 833

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 30.1.2019 Mikä on parasta eskarissa? Keinuminen 2 Esiopetus Järvenpäässä toimintakaudella 2019-2020 Järvenpäässä annetaan maksutonta esiopetusta kunnallisissa

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa Luennoitsija Noora Heiskanen KM, väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopisto Osa 3 Osa 2 Osa 1 Videoluennolla pohdimme

Lisätiedot

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016

Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016 Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016 9.12.2014 www.kerava.fi 1 Esiopetuksen velvoittavuus Perusopetuslain (628/1998) 26 a ja 35 mom. 1 mukaan lapsen on koulun aloittamistaan edeltävänä vuonna osallistuttava

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

Kortepohjan ja Kortesuon päiväkotien varhaiskasvatuksen. toimintasuunnitelma

Kortepohjan ja Kortesuon päiväkotien varhaiskasvatuksen. toimintasuunnitelma Kortepohn Kortesuon päiväkotien varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2018-2019 Varhaiskasvatusta alueella järjestetään toimintavuonna 2018-2019 Kortepohn Kortesuon päiväkodeissa. Henkilökuntaa on yhteensä

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Nurkka-Savotta

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Nurkka-Savotta Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Nurkka-Savotta Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Kuokkalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuokkalan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuokkalan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuokkalan päiväkoti Kuokkalan päiväkoti on ns. jatketun toiminta-ajan päiväkoti. Päiväkoti on avoinna arkipäivisin ja aukioloajat suunnitellaan lasten ilmoitettujen

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN VUOSISUUNNITELMA

VARHAISKASVATUKSEN VUOSISUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSEN VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon päiväkoti RYHMÄN NIMI: Tiitiäiset, 3-5 -vuotiaat KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. LASTEN LUKUMÄÄRÄ

Lisätiedot

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus Iitin kunta Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava lait ja asetukset Laki ja asetus lasten päivähoidosta Perusopetuslaki, esiopetus Päivähoidon ohjaaja

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Tenavat ryhmäperhepäiväkoti. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle

MUHOKSEN KUNTA. Tenavat ryhmäperhepäiväkoti. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle MUHOKSEN KUNTA Tenavat ryhmäperhepäiväkoti TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle 2017 2018 Hyvinvointilautakunnan 31.10.2017 hyväksymä Tenavien ryhmäperhepäivähoidon toimintasuunnitelma toimikaudelle 2017-2018

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Perhepäivähoito. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle

MUHOKSEN KUNTA. Perhepäivähoito. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle MUHOKSEN KUNTA Perhepäivähoito TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle 2017 2018 Hyvinvointilautakunnan 31.10.2017 hyväksymä Perhepäivähoidon toimintasuunnitelma toimintakaudelle 2017-2018 Perhepäivähoitoa voidaan

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimintaympäristö 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tavoitteet 4. Oppimisympäristö 5. Toiminnan perusta 6. Toiminta lapsen

Lisätiedot

LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ

LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ VARHAISKASVATUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehto VARHAIKASVATUSRYHMÄN NIMI: Vekkula 1-5 vuotiaat KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. LASTEN

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kasvattajat sanoittavat lapsille päivittäin huomaamiaan positiivisia asioita lapsissa ja heidän toiminnassaan, näin opetamme lapsia

Lisätiedot

Esiopetuksen työ- ja arviointisuunnitelmat Kasvatus- ja sivistysltk

Esiopetuksen työ- ja arviointisuunnitelmat Kasvatus- ja sivistysltk Esiopetuksen työ- ja arviointisuunnitelmat 2018-2019 Kasvatus- ja sivistysltk 23.10.2018 Tuusulassa esiopetusta tarjotaan sekä päiväkodeissa että kouluilla Esiopetuksessa on yhteensä 520 lasta Kunnallisessa

Lisätiedot

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri - Toimintamme päiväkodissa on tavoitteellista, pedagogisesti perusteltua. - Luomme lapselle innostavan ja turvallisen ympäristön,

Lisätiedot

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna 2017-2018 Sisältö Toimintakausi 2017-2018 3 Toimintakulttuuri 4 Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä 5 Leikkiin ja vuorovaikutukseen

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

Päiväkoti Puron toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Myllytonttu-Puro

Päiväkoti Puron toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Myllytonttu-Puro Päiväkoti Puron toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Myllytonttu-Puro Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola

Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola Toimintasuunnitelma 2018-2019 Vy Rööperi-Wilhola Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin

Lisätiedot

Esimiesalue Haukkamäki

Esimiesalue Haukkamäki . Esimiesalue Haukkamäki Varhaiskasvatusta järjestetään toimintavuonna 2018-2019 Haukkamäen esimiesalueella: - Haukkamäen päiväkodissa: varhaiskasvatus ja esiopetus - Haukkamäen kerhossa: lasten kerhoja

Lisätiedot

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI 12.12.2016 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Pph Itäkeskus-Marjaniemi-Myllypuro Toimintakausi syksy 2017-kevät 2018 https://www.instagram.com/perhepaivahoito_myllikka_itis/ Perhepäivähoito osallisuutta

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin

Lisätiedot