Adhd-oireisen lapsen tukeminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Adhd-oireisen lapsen tukeminen"

Transkriptio

1 Adhd-oireisen lapsen tukeminen Savonlinna ADHD-liitto ry 1

2 Hyvän hoidon merkitys lapselle Katkaista kielteisyyden kehä Mahdollistaa lapselle hyvä kehitys Mahdollistaa parempi toimintakyky Ehkäistä muita mielenterveyshäiriöitä ADHD-liitto ry 2

3 Vuorovaikutuksen kielteinen kehä Lapsi käyttäytyy haastavasti Aikuiset väsyvät ja kokevat epäonnistuvansa Aikuiset ohjaavat lasta Lapsen käytös vahvistuu Lapsi jatkaa haastavaa käytöstään Aikuiset menettävät malttinsa, huutavat, uhkailevat, antavat periksi ADHD-liitto ry 3

4 Adhd-oireisen lapsen oireilua voimistavia tekijöitä Ympäristöön liittyvät tekijät mm. Suuri ryhmä, melu, paljon yksityiskohtia, paljon liikettä Vireystilaan liittyvät tekijät mm. Väsymys, nälkä, jännitys Tekemiseen ja ohjeisiin liittyvät tekijät mm. Monimutkaiset ohjeet, yleisesti annetut ohjeet, pitkäkestoinen työskentely, tylsäksi ja vaikeaksi koettu työskentely, huono motivaatio Tilanteeseen liittyvät tekijät mm. Useat yhtäaikaisesti huomiota vaativat asiat, vapaamuotoinen tilanne, odotus paikallaan pysymisestä, epäselvät toimintaodotukset ADHD-liitto ry 4

5 Keinoja lapsen tukemiseen Selkeiden ohjeiden antaminen Selkeät rajat Ennakointi Onnistumisista palkitseminen Kannustaminen ja kehuminen ADHD-liitto ry 5

6 Hyvien hetkien vaaliminen Yleensä lapsi saa huomion käyttäytyessään huonosti - Huomion saamisen sijasta painotus huomion antamiseen Leikki ja muu mukava toiminta lapsen kanssa ADHD-liitto ry 6

7 Kannustaminen ja kehuminen Huomio hyvään käytökseen, negatiivisen sijaan Joissain tilanteissa huomiotta jättäminen Välitön palaute tilanteen jälkeen Myös yrittämistä on tärkeää kehua lopputuloksesta huolimatta ADHD-liitto ry 7

8 Selkeiden ohjeiden antaminen Pilkkominen Osittaminen Ensin-Sitten-Lopuksi Suorat ohjeet Kävele vs. älä juokse Kuvat muistuttamassa ADHD-liitto ry 8

9 Ennakointi Mitkä tilanteet ovat vaikeita: suunnittele etukäteen toiminta lapsen käyttäytymistä tukevaksi Kerro lapselle (apuna esim. kuvat, sarjakuvapiirtäminen) 1. mitä tapahtuu 2. miten hänen tulee toimia 3. mitä tapahtuu, kun hän käyttäytyy kuten toivot (esim. pikku palkinto) Ajan päättymisen/käytettävissä olevan ajan ennakointi ja konkretisoiminen ADHD-liitto ry 9

10 Selkeät rajat Selkeät, johdonmukaiset sopimukset, joita lapsi voi noudattaa Sopimukset tarvittaessa näkyville Tarvittaessa tilanteen katkaisu ADHD-liitto ry 10

11 Tunteiden säätely ADHD-liitto ry 11

12 Arjen struktuurit - Ruokailu, uni, liikunta - Asiat toistuvat rutiinien mukaan - Apuna esim. kuvat Kuvia löytyy osoitteesta ADHD-liitto ry 12

13 Onnistumisista palkitseminen Tärkeä tekniikka uuden opettelemiseen Yksi asia kerrallaan Realistinen tavoite, että lapsi voi onnistua Lapsi mukaan suunnitteluun ADHD-liitto ry 13

14 Vireystilan säätelyyn apukeinoja Terapiaketju, stressipallo, sinitarra, kuminauha Jumppapallo Aktiivityyny Musiikin kuuntelu Piirtely, liikkuminen Vireystilan konkretisointi ADHD-liitto ry 14

15 Katse ympäristöön Mikä auttaa keskittymään, mikä häiritsee? Miten parhaiten voisi ylläpitää vireystilaa? Avuksi esim. kuulosuojaimet, sermi, musiikki, oma istuinpaikka Tavaroille omat paikat, säilytysratkaisut selkeiksi esim. nimilaput ja kuvat apuna ADHD-liitto ry 15

16 Adhd-oireinen lapsi on aina ensisijaisesti lapsi, joka kaipaa rakkautta ja huolenpitoa. Adhd ei muuta tätä asiaa. ADHD-liitto ry 16

17 Haastavasti käyttäytyvän lapsen vanhempi Miksi meidän lapsi ei voi olla normaali? Olen huono Olen syyllinen Onnistun! Epäonnistun Hävettää En jaksa! ADHD-liitto ry 17

18 Tuen keinoja: Adhd-oireisen lapsen vanhemman tukeminen Positiivinen, voimavarakeskeinen ja arvostava työote Rauhallinen kohtaaminen ja kuulluksi tulemisen kokemus Vanhemman kannustaminen omasta itsestään huolehtimiseen (lepo, voimaa antavat asiat, oma aika, liikunta, uni, armollisuus itseä kohtaan ja tarvittaessa ammatillisen avun hakeminen) Moni vanhempi on saanut merkittävää tukea myös esim. adhd-oireisten lasten vanhempien vertaistukiryhmästä, tai sopeutumisvalmennuskurssilta ADHD-liitto ry 18

19 Lapsi Lapsi, jota ivataan, oppii pelkäämään. Lapsi, jota arvostellaan, oppii tuomitsemaan. Lapsi, jota petetään, oppii pettämään. Lapsi, joka kohtaa vihamielisyyttä, oppii hyökkäämään. Lapsi, joka saa hellyyttä oppii rakastamaan. Lapsi, jota rohkaistaan, oppii luottamaan itseensä. Lapsi, joka saa tuntea totuuden, oppii ymmärtämään oikeutta. Lapsi, jota kiitetään, oppii olemaan kiitollinen. Lapsi, joka näkee annettavan omasta muille, oppii olemaan huomaavainen. Lapsi, joka saa tietoa, oppii tuntemaan viisauden. Lapsi, jota kohtaan tunnetaan kärsivällisyyttä, oppii olemaan pitkämielinen. Lapsi, joka elää onnellisena, löytää rakkauden ja kauneuden. Ronald Russell ADHD-liitto ry 19

20 Lähteet ja lisätietoja ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, lapset ja nuoret) Käypä hoito -suositus, Arki toimimaan vinkkejä lapsen myönteiseen tukemiseen ADHD-liitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Adhd-keskus. Dufva & Koivunen (toim.) ADHD Diagnosointi, hoito ja hyvä arki. PS-kustannus. Lönnqvist J, ym. (toim.) Psykiatria. Duodecim. Perhekoulu POP, Barnavårdsföreningen i Finland, Adhd-keskus Virkkunen L, luento Adhd:n hyvän hoidon merkitys lapselle, vanhemmalle ja yhteiskunnalle Kuvat osoitteesta: vat.html ADHD-Liiton kurssimateriaalit ADHD-liitto ry 20

Adhd-perustietoa ja keinoja lapsen tukemiseen

Adhd-perustietoa ja keinoja lapsen tukemiseen Adhd-perustietoa ja keinoja lapsen tukemiseen Kaisa Parviainen sh (AMK) TtM, Kuntoutussuunnittelija ADHD-liitto Tuuli Korhonen KK, Kuntoutussuunnittelija ADHD-liitto ADHD-liitto ry 1 Miltä adhd tuntuu?

Lisätiedot

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Terveydenhoitajapäivät 2015 Kuntoutussuunnittelija, sh (AMK), TtM Kaisa Parviainen, Projektipäällikkö, th, psykoterapeutti Kaisa Humaljoki 10.2.2015 ADHD-liitto ry

Lisätiedot

Sykettä ja säpinää tossuissa, aatoksissa syvyyttä ja harhailua - Kuinka tukea adhd-oireista lasta arjessa?

Sykettä ja säpinää tossuissa, aatoksissa syvyyttä ja harhailua - Kuinka tukea adhd-oireista lasta arjessa? Sykettä ja säpinää tossuissa, aatoksissa syvyyttä ja harhailua - Kuinka tukea adhd-oireista lasta arjessa? Tuuli Korhonen, kuntoutussuunnittelija ADHD-liitto ry 1 Adhd:n ydinoireet Tarkkaamattomuus: -

Lisätiedot

Adhd:n värittämä perhe-elämä

Adhd:n värittämä perhe-elämä Adhd:n värittämä perhe-elämä Vapaaehtoistoiminnan suunnittelija, pari- ja perheterapeutti Kaisa Humaljoki 10.10.2016 ADHD-liitto ry 1 Mikä on adhd? Adhd on neuropsykiatrinen häiriö Sen ydinoireet ovat

Lisätiedot

KANNUSTAVAN VUOROVAIKUTUKSEN KESKIVIIKKO

KANNUSTAVAN VUOROVAIKUTUKSEN KESKIVIIKKO KANNUSTAVAN VUOROVAIKUTUKSEN KESKIVIIKKO Pohjoismainen ICDP-verkostokonferenssi Espoo Hanasaari 9-10.5.2019 Irja Tarkiainen vauvatyön asiantuntija Lea Abazi vauvatyön asiantuntija Oulun ensi-ja turvakoti

Lisätiedot

Adhd-oireisen lapsen ja nuoren arjen tuki

Adhd-oireisen lapsen ja nuoren arjen tuki Adhd-oireisen lapsen ja nuoren arjen tuki Skoopin syyskoulutus 30.10.2018 Katariina Berggren, ADHD-liiton suunnittelija Petja Laitinen, kokemusosaaja Adhd:n, aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön, mahdollisuus

Lisätiedot

NEUROPSYKIATRINEN VALMENNUS OPPIMISEN TUKENA

NEUROPSYKIATRINEN VALMENNUS OPPIMISEN TUKENA NEUROPSYKIATRINEN VALMENNUS OPPIMISEN TUKENA 10.3.2015 HELSINGIN MESSUKESKUS MERI-JOHANNA FABRITIUS PSYKIATRINEN SH, PSYKOTERAPEUTTI YET, NEUROPSYKIATRINEN VALMENTAJA Henkilöillä, joilla on oppimisvaikeuksia,

Lisätiedot

Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla. Yhteen ääneen lasten asialla! Helsinki

Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla. Yhteen ääneen lasten asialla! Helsinki Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla Yhteen ääneen lasten asialla! 7.-8.2.2017 Helsinki Adhd-keskus Barnavårdsföreningen Silve Serenius-Sirve Kannusta minut vahvaksi! hanke Ensi-ja

Lisätiedot

Neuropsykiatrisesti oireilevan lapsen ja perheen arjen tuki. Perheet keskiöön!

Neuropsykiatrisesti oireilevan lapsen ja perheen arjen tuki. Perheet keskiöön! Neuropsykiatrisesti oireilevan lapsen ja perheen arjen tuki Perheet keskiöön! Neuropsykiatriaa ADHD Autismin kirjo Kielellinen erityisvaikeus Tourette, OCD CD/ODD + Liitännäisoireet + Toissijaiset oireet

Lisätiedot

Muurahaisia pöksyissä ja päässä.

Muurahaisia pöksyissä ja päässä. Lasten Muurahaisia pöksyissä ja päässä. Vaikka adhd ei välttämättä näkyisikään päällepäin, niin usein se kyllä tuntuu koko kehossa. Adhd voi aiheuttaa sen, että on vaikea istua paikoillaan, kuunnella tai

Lisätiedot

Vastuuhenkilö: Laadittu:

Vastuuhenkilö: Laadittu: Ohje 1 (5) Toiminnanohjauksen tukeminen Ohje 2 (5) MITEN TUKEA TOIMINNANOHJAUSTA Huolehdi lapsen perustarpeista o Nälkä ja väsymys, eli vireystilan ailahtelu, korostavat vaikeuksia. Liikunta on tärkeää

Lisätiedot

Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman. Annette Kortman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä

Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman. Annette Kortman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä Esityksen sisältö Mitä ylivilkkaus on? Lapsen käyttäytymisen ymmärtäminen Aikalisän käyttö Kodin ulkopuoliset tilanteet Vuorovaikutus

Lisätiedot

Myönteinen palaute lapsen itsesäätelytaitojen kehityksen tukena. Psykologi Pinja Forsström Perheneuvoja Minna Okker Akaan Perhekeskus

Myönteinen palaute lapsen itsesäätelytaitojen kehityksen tukena. Psykologi Pinja Forsström Perheneuvoja Minna Okker Akaan Perhekeskus Myönteinen palaute lapsen itsesäätelytaitojen kehityksen tukena Psykologi Pinja Forsström Perheneuvoja Minna Okker Akaan Perhekeskus Illan sisältö Alustus Käytännön keinoja Kahvi Käytännön keinoja jatkuu

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe...11. Osa 1. Mitä ADHD on?

Sisällys. Esipuhe...11. Osa 1. Mitä ADHD on? Sisällys Esipuhe...11 Osa 1 Mitä ADHD on? Kokemuspuheenvuorot ADHD-oireisten lasten äiti kertoo...17 ADHD-oireinen nuori kertoo...25 ADHD-oireinen aikuinen kertoo...29 Irma Moilanen 1 ADHD... 35 Oireet...35

Lisätiedot

Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta. Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö

Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta. Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö Kokemuksia Google Scholars löysi hakulauseella how to deal with ADHD child in exercise miljoonia osumia. Yleisiä

Lisätiedot

ADHD-oireisten lasten tukeminen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan menetelmin

ADHD-oireisten lasten tukeminen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan menetelmin ADHD-oireisten lasten tukeminen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan menetelmin Forssan seudun Green Care klusterihankkeen II työpaja Anun Arkissa 17.5.2016 Satu Valkas, koulupsykologi / FSHKY ADHD Aktiivisuuden

Lisätiedot

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa!

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa! Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa! Lukijalle Vuorovaikutus toimimaan on kolmevuotinen hanke (2018 2020), jonka päätavoitteena on vanhemman ja nuoren välisen vuorovaikutuksen parantaminen. Hankkeen

Lisätiedot

Auta minua onnistumaan. Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti

Auta minua onnistumaan. Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti Auta minua onnistumaan Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti Auta minua onnistumaan Vaikeuksien kasautumisen ja vakavampien käytösongelmien ennaltaehkäisy myönteisen

Lisätiedot

ADHD oireinen aikuinen asiakkaana. Suvi Lehto

ADHD oireinen aikuinen asiakkaana. Suvi Lehto ADHD oireinen aikuinen asiakkaana Suvi Lehto 13.10.2016 Kohtaamisen lähtökohta Asiakkaalla on usein taustalla useita epäonnistumisia ja negatiivisia kokemuksia Näiden seurauksena asiakas Ei usko onnistumisiin

Lisätiedot

Ratkaisukeskeinen lähestymistapa elämyspedagogiikassa

Ratkaisukeskeinen lähestymistapa elämyspedagogiikassa Ratkaisukeskeinen lähestymistapa elämyspedagogiikassa Ongelmien varaan ei voi rakentaa, voimavarojen ja onnistumisten varaan voi Yleistä ratkaisukeskeisyydestä Lyhytterapian /psykoterapian muoto, käytetään

Lisätiedot

Nuoren itsetunnon vahvistaminen

Nuoren itsetunnon vahvistaminen Nuoren itsetunnon vahvistaminen Eväitä vanhemmuuteen 24.10.2013 Tuulevi Larri Psyk.sh, työnohjaaja Kriisi-ja perhetyöntekijä SPR, Nuorten Turvatalo Mitä itsetunto oikein onkaan Pieni katsaus tunnetaitoihin

Lisätiedot

Tervetuloa nettiluennolle!

Tervetuloa nettiluennolle! Tervetuloa nettiluennolle! Lapsen myönteisen kasvun tukeminen 25.2.2016 Minna Kuosmanen, lapsiperhetyön asiantuntija, th YAMK Adhd-keskus, Barnavårdsföreningen i Finland Vahvempi vanhemmuus parempi lapsuus

Lisätiedot

Ajoissa liikkeellä - reseptejä ehkäisevään työhön

Ajoissa liikkeellä - reseptejä ehkäisevään työhön Ajoissa liikkeellä - reseptejä ehkäisevään työhön Erityiset lapset, tavalliset vanhemmat Työpaja 12.6.2012 ADHD-KESKUS/ S. Serenius-Sirve 1 On muistettava, että paikalleen jääminen on yhtä kuin taaksepäin

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

KASKI Työvalmennus Joensuu Ad(h)d. Valtone -hanke Niskakatu Joensuu p

KASKI Työvalmennus Joensuu Ad(h)d. Valtone -hanke Niskakatu Joensuu p KASKI Työvalmennus Joensuu 1.2.2013 31.12.2015 Ad(h)d Valtone -hanke Niskakatu 21 80100 Joensuu p. 0400 547 557 MIKÄ ON AD(H)D? Yliaktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö, jonka keskeiset oireet ovat

Lisätiedot

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Mielenterveys ja mielen sairaus ovat Mielenterveyden häiriöistä kaksi eri asiaa tehdään diagnoosi, niitä hoidetaan ja parannetaan

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

Koulun tukitoimet. Seminaari ADHD:n Käypä Hoito suositus Vesa Närhi ; ADHD-Käypä Hoito -seminaari; Närhi

Koulun tukitoimet. Seminaari ADHD:n Käypä Hoito suositus Vesa Närhi ; ADHD-Käypä Hoito -seminaari; Närhi Koulun tukitoimet Seminaari ADHD:n Käypä Hoito suositus 12. 10. 1017 Vesa Närhi ADHD ja koulu koulussa suoriutuminen, sekä akateemisesti että sosiaalisesti, on keskeistä elämässä myöhemmin suoriutumiselle

Lisätiedot

Ihmeelliset vuodet -ohjelmat

Ihmeelliset vuodet -ohjelmat Ihmeelliset vuodet -ohjelmat Kasvatus- ja perheneuvolatoiminnan seminaari 31.10.2013 Ritva Vuoti, PsM, psykoterapeutti Ihmeelliset vuodet -ohjelmat kehitetty käytöshäiriöiden hoitoon kehittäjä psykologian

Lisätiedot

Lapsen ja vanhempien tuen tarpeen arviointi

Lapsen ja vanhempien tuen tarpeen arviointi 1.4.2016 ja vanhempien tuen tarpeen arviointi Hyvä asiakas! Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa on käytössä yhdenmukainen arviointimalli, jonka avulla arvioidaan yhdessä lapsen ja vanhempien kanssa

Lisätiedot

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo)

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI? Puhumista Lapsen ja aikuisen välillä ITSETUNTO?

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

KANNUSTA MINUT VAHVAKSI!

KANNUSTA MINUT VAHVAKSI! TERVETULOA KANNUSTA MINUT VAHVAKSI! -POLULLE Polkuun sisältyy 5 eri rastia, joissa Sinä ja lapsesi voitte yhdessä käydä. Joka rastilla on ohjeet, joiden mukaan voitte toimia yhdessä. Viimeisellä rastilla

Lisätiedot

HYVÄ PÄIVÄ, PAHA PÄIVÄ - perhepäivähoitajien kokemuksia arjesta 25.9.2014 KT Sanna Parrila, Ediva www.ediva.fi

HYVÄ PÄIVÄ, PAHA PÄIVÄ - perhepäivähoitajien kokemuksia arjesta 25.9.2014 KT Sanna Parrila, Ediva www.ediva.fi HYVÄ PÄIVÄ, PAHA PÄIVÄ - perhepäivähoitajien kokemuksia arjesta 25.9.2014 KT Sanna Parrila, Ediva www.ediva.fi Perhepäivähoidon kehittämisseminaari 24.-25.9.2014 Työpäiväkirja-aineisto: kerätty keväällä

Lisätiedot

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista kestävämmät. Jos tulostimesi ottaa vastaan paksumpaa paperia

Lisätiedot

KASVUN JA OPPIMISEN TUKI VARHAISKASVATUKSESSA JA ESIOPETUKSESSA Tuen kolmiportaisuus

KASVUN JA OPPIMISEN TUKI VARHAISKASVATUKSESSA JA ESIOPETUKSESSA Tuen kolmiportaisuus JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 11.6.2015 Kasvun ja oppimisen palvelut Varhaiskasvatuspalvelut KASVUN JA OPPIMISEN TUKI VARHAISKASVATUKSESSA JA ESIOPETUKSESSA Tuen kolmiportaisuus Esiopetuksessa lapsen kasvun ja oppimisen

Lisätiedot

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Lapsen kannustaminen Erilaiset tavat kannustaa

Lisätiedot

FamilyBoost. Vanhemmuuden voimalähde

FamilyBoost. Vanhemmuuden voimalähde FamilyBoost on suomalainen verkkosivusto, joka tarjoaa luotettavaa ja helposti omaksuttavaa perhepsykologista tietoa sekä psykologien luotsaamia verkkokursseja lapsiperheiden vanhemmille. Haluaisitko olla

Lisätiedot

FamilyBoost. Vanhemmuuden voimalähde

FamilyBoost. Vanhemmuuden voimalähde FamilyBoost on suomalainen verkkosivusto, joka tarjoaa luotettavaa ja helposti omaksuttavaa perhepsykologista tietoa sekä psykologien luotsaamia verkkokursseja lapsiperheiden vanhemmille. Haluaisitko olla

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Mistä lähteä liikkeelle, jos oman lapsen paino huolestuttaa? Miten lapsen

Lisätiedot

TerveysInfo. Arki toimimaan : vinkkejä lapsen myönteiseen tukemiseen Tietoa ADHD oireisen lapsen vanhemmille arjen pyörittämiseen.

TerveysInfo. Arki toimimaan : vinkkejä lapsen myönteiseen tukemiseen Tietoa ADHD oireisen lapsen vanhemmille arjen pyörittämiseen. TerveysInfo lasten Alle kouluikäisen ADHD ADHD on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, josta käytetään myös nimitystä tarkkaavuus ja yliaktiivisuushäiriö. Julkaisussa kerrotaan alle kouluikäisen ADHD:n

Lisätiedot

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI 12.12.2016 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata

Lisätiedot

Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely

Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely Lähtökohtia Tavoitteena asiakkaan osallisuuden lisääminen. Asiakkaan kokemusmaailmaa tulee rikastuttaa tarjoamalla riittävästi elämyksiä ja kokemuksia. Konkreettisten

Lisätiedot

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa 1 Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma / Hensu Tutkinnon osan suorittaja kuvaa etukäteen,

Lisätiedot

ADHD KUN ARKIPÄIVÄ ON YHTÄ KAAOSTA

ADHD KUN ARKIPÄIVÄ ON YHTÄ KAAOSTA ADHD KUN ARKIPÄIVÄ ON YHTÄ KAAOSTA On aivan tavallista, että pikkulapsen on vaikea istua paikallaan, keskittyä ja hillitä mielijohteitaan. ADHD:stä (Attention Deficit Hyperactivity Disorder) kärsivillä

Lisätiedot

Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen

Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen Maarit Engberg vt. Perhekonsultti 16.03.2015 Tampere Esityksen rakenne: 1) Ensi kieli ja kehittyvä minuus 2) Kuulon merkitys ja huomioiminen arjessa 3) Tukea

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria. ja käytäntö

Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria. ja käytäntö Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria Mikä? Miksi? Miten kehitetty? Miten otettu vastaan? Mitä seuraavaksi? ja käytäntö Ryhmäilmiö pähkinänkuoressa Yksinkertainen työkalupakki nuorten ryhmien ohjaamiseen

Lisätiedot

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA 1 LAPSEN NIMI: OSOITE: HETU: PUHELIN: LAPSEN HUOLTAJAT: LAPSI ASUU: vanhempien luona äidin luona isän luona muualla, missä: PERHEEN MUUT LAPSET (Nimet ja syntymävuosi): MUUT

Lisätiedot

Vauvan itkuherkkyys ja koliikki

Vauvan itkuherkkyys ja koliikki Vauvan itkuherkkyys ja koliikki Juulia Ukkonen Kätilö ja perheneuvoja, BSc Health Communication Miksi vauvat itkevät? Kaikki vauvat itkevät ja itku kuuluu normaalina osana vauvan elämään. Itkun avulla

Lisätiedot

KeVa perhehoidon ennakkovalmennus. KeVa -perhehoito - ennakkovalmennus

KeVa perhehoidon ennakkovalmennus. KeVa -perhehoito - ennakkovalmennus KeVa perhehoidon ennakkovalmennus 1. TAPAAMINEN MITÄ ENNAKKOVALMENNUS ON? Ennakkovalmennuksen tarkoitus Ennakkovalmennuksen tavoitteita Perhehoitajan valmiudet suhteessa lapsen, nuoren ja aikuisen tarpeisiin

Lisätiedot

Pienen lapsen kiukku. KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto

Pienen lapsen kiukku. KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto Pienen lapsen kiukku KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto Sisältö: Lapsen psyykkisen kehityksen vaiheet Temperamentti Mikä lasta kiukuttaa? Konstit ja keinot kiukkutilanteissa Tavoitteet:

Lisätiedot

Lapsen haastava käyttäytyminen.

Lapsen haastava käyttäytyminen. Lapsen haastava käyttäytyminen Hetki vertaisryhmän ohjelma 1. Lapsen haastava käyttäytyminen 2. Tunnetaidot kasvatuksessa 3. Lapsen ja vanhemman vuorovaikutussuhde: yhteyden rakentaminen ja jaettu ilo

Lisätiedot

Vuorovaikutus lapsen kanssa

Vuorovaikutus lapsen kanssa Vuorovaikutus lapsen kanssa Lapselle puhuttaessa on tärkeää käyttää sanoja, joita lapsi ymmärtää Lapsen kuunteleminen on tärkeää!! Katsekontakti, älä sano enempää jos lapsi ei katso sinuun Kehonkieli Tunneilmaisu;

Lisätiedot

Toiminnanohjaus ja haastava käytös

Toiminnanohjaus ja haastava käytös 2.12.2014 Toiminnanohjaus ja haastava käytös - Mitä yhteistä niillä on? 1 Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja Työnohjaaja Erityisopettaja (veo) Haastavaksi koettua käyttäytymistä Impulsiivisuus

Lisätiedot

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 2 (13) TÄLLAINEN MINÄ OLEN (lapsi täyttää vanhempien kanssa) Parhaat kaverini... Tykkään... Hoitopaikassa kivaa on... Olen hyvä...

Lisätiedot

HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS

HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS Sisällysluettelo: 1. Vanhemmuus 2. Odotus ja synnytys 3. Vauva 0-2kk 4. Vanhemmuuden väliarviointi kun vauva 2kk 5. Vauva 2-6kk 6. Vanhemmuuden väliarviointi kun vauva

Lisätiedot

FamilyBoost. Vanhemmuuden voimalähde

FamilyBoost. Vanhemmuuden voimalähde on suomalainen verkkosivusto, joka tarjoaa luotettavaa ja helposti omaksuttavaa perhepsykologista tietoa sekä psykologien luotsaamia verkkokursseja lapsiperheiden vanhemmille. Lisää jaksamista vanhempana

Lisätiedot

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi

Lisätiedot

II KOKOONTUMINEN VALMISTELUT JA KEHOTUKSET

II KOKOONTUMINEN VALMISTELUT JA KEHOTUKSET II KOKOONTUMINEN VALMISTELUT JA KEHOTUKSET Yhteispelianalyysi Moni on varmasti ihmetellyt ja yrittänyt ymmärtää, miksi lapsi käyttäytyy määrätyllä tavalla. Käyttäytymiseen vaikuttaa sitä edeltävä tapahtuma

Lisätiedot

VAUVAPERHEEN VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE. Lapsi: Vanhempi: Haastattelija: Päivä ja paikka:

VAUVAPERHEEN VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE. Lapsi: Vanhempi: Haastattelija: Päivä ja paikka: VAUVAPERHEEN VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi: Vanhempi: Haastattelija: Päivä ja paikka: 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen lapsesi on mielestäsi? Onko hän sellainen, joka osaa

Lisätiedot

Leikki interventiona. Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa. Eira Suhonen 6.6.06

Leikki interventiona. Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa. Eira Suhonen 6.6.06 Leikki interventiona Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa Eira Suhonen 6.6.06 Erityispedagogiikka Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Interventio laaja-alainen systemaattinen

Lisätiedot

Lääkkeettömät kivunhoitomenetelmät

Lääkkeettömät kivunhoitomenetelmät Lääkkeettömät kivunhoitomenetelmät Mihin lääkkeettömiä kivunhoitomenetelmiä tarvitaan? Lääkehoidon tueksi ei välttämättä korvaajaksi! Krooninen kipu on monimuotoinen ja vaikea ongelma ei ole olemassa yhtä

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

VOIMA VAIKUTTAA! 5 KÄRKEÄ: N U O R T E N K O K E M U S A S I A N T U N T I J O I D E N V E R K O S T O L A K L O M U K A N A :

VOIMA VAIKUTTAA! 5 KÄRKEÄ: N U O R T E N K O K E M U S A S I A N T U N T I J O I D E N V E R K O S T O L A K L O M U K A N A : NUORTEN KÄRKIFOORUMI 2016 5 KÄRKEÄ: 1. TURVALLISUUS Mitkä asiat luovat turvallisuutta lastensuojelussa? 2. HOIDOLLINEN SIJAISHUOLTO Millainen sijaishuolto eheyttää? 3. VAATIVA LASTENSUOJELU Millaista sosiaalityön

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää Anna Viipuri 30.9.2014 Toimintakyky Ihminen on kokonaisuus, toimintakyvyn tukeminen on kokonaisvaltaista. Se on haastavaa, mikä edellyttää hoitajalta

Lisätiedot

LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA

LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA Terveystarkastukset lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa -menetelmäkäsikirjassa (2011) todetaan että seksuaaliterveyden edistäminen on tärkeä

Lisätiedot

nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO

nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO 1 nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO 2 Hyvä kotiväki Lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö ovat koti ja perhe. Varhaiskasvatus vastaa osaltaan lapsen hyvinvoinnista,

Lisätiedot

Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016

Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016 Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016 Helsingin Tyttöjen Talo Arvot ja työn lähtökohta Tasa-arvo Moninaisuuden arvostaminen Ihmisen

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN NIMI

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN NIMI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN NIMI LIIMAA TÄHÄN OMA KUVASI LAPSEN VASU TAIKATAKIN ARKIPUHE IHMISEKSI KASVAMISESTA Kun kasvaa ihmiseksi täytyy kokeilla, onko peltisiivet kalalokeilla ja minkälaisin

Lisätiedot

IHMEELLISET VUODET OHJELMA (THE INCREDIBLE YEARS )

IHMEELLISET VUODET OHJELMA (THE INCREDIBLE YEARS ) IHMEELLISET VUODET OHJELMA (THE INCREDIBLE YEARS ) YHDYSVALTALAISEN PSYKOLOGIAN PROFESSORI CAROLYN WEBSTER-STRATTONIN KEHITTÄMÄ RYHMÄPOHJAINEN OHJAUSMENETELMÄ 3-12 VUOTIAIDEN LASTEN VANHEMMILLE JA LASTEN

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 1. Yleistä Pidä kiinni-projektista, Talvikista ja Tuuliasta 2. Äiti ja perhe päihdekuntoutuksessa

Lisätiedot

Sivistystoimi /Varhaiskasvatus. Yleinen tuki ja sen toteutuminen. Henkilöstön ammatillisuus. Päiväkoti/ryhmä: Arviointiin osallistuneet:

Sivistystoimi /Varhaiskasvatus. Yleinen tuki ja sen toteutuminen. Henkilöstön ammatillisuus. Päiväkoti/ryhmä: Arviointiin osallistuneet: Sivistystoimi /Varhaiskasvatus Yleinen tuki ja sen toteutuminen Päiväkoti/ryhmä: Arviointiin osallistuneet: Henkilöstön ammatillisuus - yhteiset toimintatavat ja tavoitteet sovittu - suunnitelmat kirjattuna

Lisätiedot

NEro-hanke ja Tilli Toukka -toiminta

NEro-hanke ja Tilli Toukka -toiminta NEro-hanke ja Tilli Toukka -toiminta NEro-hankeseminaari 7.5.2015 Paula Väliaho paula.valiaho@mll.fi MLL Hyvinkää - NEro-hanke NErolla lapselle voimaa- eli lyhyemmin NEro-hanke (NEro=lapseN Ero) MLL Hyvinkään

Lisätiedot

Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä

Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä Opinnollinen kuntoutus Aija Lund 2007 Ryhmän teemat: Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet (Jukka Nevala ja Marjukka Peltonen) Tekstinymmärtäminen ja sen

Lisätiedot

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium Aidon kohtaamisen loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo, Saimaa Stadium Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan esille.

Lisätiedot

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere Kohtaamisen taito Aito kohtaaminen Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo LAPE-päivät, Tampere Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Kohtaamisia opinpoluilla

Kohtaamisia opinpoluilla Kohtaamisia opinpoluilla Taustaa ja lähtökohtia miksi tavoitteena inkluusio? Erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden määrä kasvussa Erityistä / yksilöllistä tukea tarvitsevia opiskelijoita integroituna

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Miten GAS toimii kuntoutuksen suunnittelussa OYS:ssa lastenneurologian yksikössä

Miten GAS toimii kuntoutuksen suunnittelussa OYS:ssa lastenneurologian yksikössä Miten GAS toimii kuntoutuksen suunnittelussa OYS:ssa lastenneurologian yksikössä Mervi Taipaleenmäki, apulaisosastonhoitaja Lastenneurologian yksikkö os.65 PPSHP, OYS Lapset ja naiset Kuntasuunnitelmiin

Lisätiedot

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen lapsen ja aikuisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan

Lisätiedot

VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo

VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo VASU KAHVILAT 2017 Salpakankaan koulun kabinetti klo 12.30-14.00 6.3 29.3 12.4. 26.4. 3.5 Yksiköistä kahvilaan osallistuu 1-3 henkilöä Kahvilassa käsitellään yhteisössä keskusteltuja teemoja osallistujat

Lisätiedot

LAPSILÄHTÖINEN AUTTAMINEN - KOONTI PIENRYHMÄTYÖSKENTELYSTÄ. 1. Mitä on akuutissa tilanteessa lasta auttava työskentely, entä mitä on lasta eiauttavaa

LAPSILÄHTÖINEN AUTTAMINEN - KOONTI PIENRYHMÄTYÖSKENTELYSTÄ. 1. Mitä on akuutissa tilanteessa lasta auttava työskentely, entä mitä on lasta eiauttavaa LAPSILÄHTÖINEN AUTTAMINEN - KOONTI PIENRYHMÄTYÖSKENTELYSTÄ 1. Mitä on akuutissa tilanteessa lasta auttava työskentely, entä mitä on lasta eiauttavaa työskentelyä? Auttava työskentely: o lapsen kohtaaminen,

Lisätiedot

Sisällys. Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä

Sisällys. Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä Sisällys Alkusanat... 11 Tarina epätoivosta: Jannen lapsuus ja nuoruus... 15 Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Yhteiskunnan muutos ja elämän riskit... 21 Perhe-elämän muutokset... 21 Koulutus-

Lisätiedot

Nuoren ja aikuisen arki toimimaan. Anita Salakari PsL, neuropsykologian erikoispsykologi

Nuoren ja aikuisen arki toimimaan. Anita Salakari PsL, neuropsykologian erikoispsykologi Nuoren ja aikuisen arki toimimaan Anita Salakari PsL, neuropsykologian erikoispsykologi ADHD ja elämän osa-alueet Opiskelu, työ Kodinhoito Raha- ja paperiasioiden hoito Ihmissuhteet Harrastukset Terveydestä

Lisätiedot

Miksi koulu on olemassa?

Miksi koulu on olemassa? Miksi koulu on olemassa? Oppilaan hyvinvointi Oppilaan hyvinvointi Oppimisen ilo Uskallus ottaa vastaan tehtäviä Halu ponnistella Usko omiin mahdollisuuksiin Suomalaisen koulutuspolitiikan vahvuuksia

Lisätiedot

ROVASEUDUN KEHITTEILLÄ OLEVA MALLINNUS NEUROPSYKIATRISEN ASIAKKAAN PROSESSISTA DIAGNOSOINTI

ROVASEUDUN KEHITTEILLÄ OLEVA MALLINNUS NEUROPSYKIATRISEN ASIAKKAAN PROSESSISTA DIAGNOSOINTI ROVASEUDUN KEHITTEILLÄ OLEVA MALLINNUS NEUROPSYKIATRISEN ASIAKKAAN PROSESSISTA EPÄILY KONSULTAATIO/ SEULONTA DIAGNOSOINTI HOITO KUNTOUTUS Asiakas itse Läheiset TE-palvelut Sosiaalipalvelut Koulut/oppilaitokset

Lisätiedot

FINLANDIA-SALI (1200 hlö)

FINLANDIA-SALI (1200 hlö) FINLANDIA-SALI (1200 hlö) 10.30-11.30 Positiivinen pedagogiikka - iloa varhaiskasvatukseen Kaisa Vuorinen, KM, Erityisopettaja, Innostaja, kouluttaja, puhuja, tutkija, tietokirjailija, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuksen mahdollisuudet ja keinot tukea perhettä. Timo Teräsahjo, PsM, Aivoliitto ry

Sopeutumisvalmennuksen mahdollisuudet ja keinot tukea perhettä. Timo Teräsahjo, PsM, Aivoliitto ry Sopeutumisvalmennuksen mahdollisuudet ja keinot tukea perhettä Timo Teräsahjo, PsM, Aivoliitto ry Sopeutumisvalmennus Kuntoutujan ja hänen omaisensa ohjausta ja valmentautumista sairastumisen tai vammautumisen

Lisätiedot

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN TUKEMISEN ASENNE LASTEN SUOJELUN KESÄPÄIVÄT 10.6.2015 1 Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten ja vanhempi-lapsisuhteiden psykoterapeutti Erityisasiantuntija,

Lisätiedot

Erityislapset partiossa

Erityislapset partiossa Erityislapset partiossa Neuropsykiatristen häiriöiden teoriaa ja käytännön vinkkejä Inkeri Äärinen Psykologi Teoriaa Neuropsykiatrinen häiriö on aivojen kehityksellinen häiriö, joka vaikuttaa usein laaja-alaisesti

Lisätiedot

Vuorovaikutus koulun työyhteisössä ja oppilaiden vanhempien kanssa. Hannele Cantell ja Ria Kataja Educa Helsinki 27.1.2012

Vuorovaikutus koulun työyhteisössä ja oppilaiden vanhempien kanssa. Hannele Cantell ja Ria Kataja Educa Helsinki 27.1.2012 Vuorovaikutus koulun työyhteisössä ja oppilaiden vanhempien kanssa Hannele Cantell ja Ria Kataja Educa Helsinki 27.1.2012 Mihin työaika hupenee? Mikä opettajan työssä stressaa? Miten ratkoa hankalia tilanteita?

Lisätiedot