Elinsiirrot käypää hoitoa jo 40 vuoden ajan. Kaija Salmela, Krister Höckerstedt, Ulla-Stina Salminen ja Pekka Hämmäinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elinsiirrot käypää hoitoa jo 40 vuoden ajan. Kaija Salmela, Krister Höckerstedt, Ulla-Stina Salminen ja Pekka Hämmäinen"

Transkriptio

1 Elin- ja kudossiirrot Elinsiirrot käypää hoitoa jo 40 vuoden ajan Kaija Salmela, Krister Höckerstedt, Ulla-Stina Salminen ja Pekka Hämmäinen Elinsiirrot aloitettiin Suomessa munuaisensiirroilla 40 vuotta sitten. Tämän jälkeen siirtoja on tehty yhteensä yli ja 80 % on ollut munuaisensiirtoja. Kaikilla elinsiirtojen alueilla tulokset ovat parantuneet tasaisesti, ja keskuudessamme elää yli siirteen saanutta potilasta ja suurin osa hyväkuntoisena. Nykyisin munuaissiirteistä 94 % toimii vuoden kuluttua leikkauksesta ja näistä puolet yli 20 vuotta. Maksansiirtopotilaiden viiden vuoden ennuste on yli 80 %. Vuoden kuluttua 80 % potilaista on elossa sydämensiirron ja 70 % keuhkonsiirron jälkeen. Myöhemmin kuolleisuus on sydämensiirtopotilailla 4 % vuodessa ja keuhkonsiirtopotilailla hieman enemmän. Elinsiirrot ovat nykyään vaikeimpien munuais-, maksa-, sydän- ja keuhkosairauksien paras ja usein myös ainoa hoitomuoto. Munuaisensiirrot ovat vakiintuneet terminaalisen munuaissairauden parhaaksi ja kokonaiskustannuksiltaan edullisimmaksi hoidoksi (Salonen ym. 2003, Kekomäki ja Höckerstedt, tässä numerossa). Jatkuva puute luovuttajista aivokuolleista luovuttajista tai elävistä sukulaisluovuttajista rajoittaa Suomessa noin 300:n munuaisensiirtoon odottavan pääsyä hoitoon. Munuaisensiirtojen yleisimmät syyt on esitetty taulukossa 1. Aina 1980-luvulle saakka munuaisensiirtojen vuosittainen määrä kasvoi nopeasti aivokuolleiden elinluovuttajien käytön tultua mahdolliseksi 1970-luvun alussa. Kasvu kuitenkin tyrehtyi 1990-luvulla, ja munuaisensiirtojen vuotuinen määrä on vaihdellut välillä Toisin kuin muissa Pohjoismaissa omaisluovutuksia on meillä niukasti. Munuaisensiirtoon pääsy. Munuaisensiirron paras ajankohta olisi silloin, kun potilaan munuaistoiminta on hiipumassa terminaalivaiheeseen. Omaissiirroissa leikkaus voidaankin joskus ajoittaa sopivasti, mutta siirtoa vainajalta Taulukko 1. Munuaisensiirrot yleisimmät aiheet aikuispotilailla Suomessa Diagnoosi Osuus (%) Diabetes 25 Polykystinen tauti 21 Glomerulonefriitti 21 Interstitiaalinen nefriitti 7 Virtsateiden dysplasiat 4 potilaat joutuvat usein odottamaan dialyysihoidossa pitkiäkin aikoja. Keskimääräinen odotusaika ensimmäiseen munuaisensiirtoon on ollut 2000-luvulla vuosi. Primaarisena kriteerinä siirtoon pääsylle pidetään hyvää kudossopivuutta luovuttajan ja vastaanottajan välillä. Kutakin aivokuollutta elinluovuttajaa kohti valitaan valkosoluristikokeeseen jonossa olevaa potilasta veriryhmän ja parhaiten sopivan kudostyypin perusteella. Ristikokeessa tutkitaan, onko mahdollisen vastaanottajan seerumissa vastaaineita luovuttajan kudosantigeeneja kohtaan. Ristikoe tehdään päivystystutkimuksena luovut- Duodecim 2004;120:

2 tajan pernasolujen ja potilaan varastoidun seerumin välillä. Ristikoenegatiivisista potilaista valitaan siirtoon kaksi kudostyypin perusteella parhaiten soveltuvaa; myös odotusajan pituus ja ikä otetaan huomioon. Suomi on jäsenenä Scandiatransplant-organisaatiossa, ja meillä noudatetaan yhteisesti sovittuja sääntöjä potilaiden munuaisensiirtoon pääsystä ja siirronjälkeisestä seurannasta (Grunnet ym. 2001). Yhteispohjoismainen jonotuslista pyrkii varmistamaan sen, että potilaat eivät joutuisi odottamaan munuaisensiirtoa ylen kauan ja että he saisivat kudostyypiltään mahdollisimman hyvin sopivan munuaisen. Käytännössä kuitenkin vain pieni osa munuaisista lähetetään Scandiatransplantin muihin jäsenmaihin. Vuosittain kymmenkunta suomalaista munuaista lähetetään siirrettäväksi jossain toisessa pohjoismaisessa keskuksessa olevalle potilaalle, ja»hyvittävä» siirre saadaan takaisin sovitun ajan kuluessa. Tulokset. Hyljinnänestolääkityksenä munuaisensiirtopotilailla on käytetty 1980-luvun lopulta syklosporiinia, atsatiopriinia ja glukokortikoidia (nk. kolmoislääkitys) (Salmela ja Kyllönen 2004). Hyljintäreaktioiden torjumisesta ja hoitamisesta on vuosien varrella saatu vankka kokemus, ja siinä on auttanut kiinteä yhteistyö hyljinnän ja virusinfektioiden diagnostiikkaan perehtyneiden yksiköiden ja jatkohoidon vastuulääkärien kanssa. Tässä suhteessa elämme parhaillaan sukupolvenvaihdoksen aikaa. Munuaisensiirtopotilaiden määrän kasvaessa hajautetun jälkiseurannan turvallinen toteuttaminen edellyttää vastaisuudessakin kiinteätä yhteistyötä elinsiirto- ja jatkohoitoyksiköiden välillä. Viime vuosina hyljintälääkitys on jonkin verran monipuolistunut, ja voimme ehkä aiempaa paremmin yrittää yksilöllistää hoitoa ja estää hoidon haittavaikutuksia (Isoniemi ja Jalanko, tässä numerossa). Munuaisensiirron tulosten parantumiseen on varmasti vaikuttanut myös irrotusleikkausten tekninen kehitys ja niiden siirtyminen lähes täysin elinsiirtoon perehtyneiden kirurgien vastuulle. Parantunutta irrotustekniikkaa kuvastaa munuaissiirteiden aiempaa nopeampi elpyminen luvulla lähes 40 % siirteistä alkoi toimia viivästyneesti ja potilasta jouduttiin dialysoimaan useita päiviä tai jopa viikkoja, kunnes virtsaneritys käynnistyi. Siirteen käsittelystä aiheutuva vaurio ei kuitenkaan ole pelkästään leikkaustekniikasta riippuvainen ilmiö. Hidas käynnistyminen on edelleenkin ongelma, sillä keskimäärin joka neljäs munuaisensiirtopotilas joutuu jatkamaan dialyysihoitoa jonkin aikaa leikkauksen jälkeen. Viimeisen viisivuotiskauden aikana munuaissiirteiden yhden vuoden ennuste on ollut 94 %, ja toimivien siirteiden puoliintumisaika laskettuna vuoden toimineista on pidentynyt luvun kahdeksasta vuodesta yli 20 vuoteen (kuva 1). Akuutin hyljinnän esiintyvyys syklosporiinilla hoidetuilla potilailla on vähentynyt 1980-luvun yli 30 %:sta viime vuosien 20 %:iin. Siirteen menetys hyljinnän vuoksi on tullut harvinaiseksi. Ensimmäisen vuoden jälkeen munuaisista menetetään vuosittain noin 3 % ja puolessa näistä tapauksista potilas kuolee siirteen toimiessa. Kuolinsyynä on 49 %:ssa sydän- tai aivoverenkierron sairaus, 13 %:ssa infektio ja 12 %:ssa syöpä. Tulevaisuus. Munuaisensiirtojen pitkäaikaistulosten suotuisa kehitys on tervetullut, varsinkin kun siirteiden saanti suhteessa tarvitsijoiden määrään näyttää huonontuvan. Monissa keskuksissa, joissa ensisijaisena valintaperusteena munuaisensiirtoon ei ole hyvä kudossopeutuvuus, uusintasiirtojen määrä on lisääntymässä, jolloin yhä harvempia potilaita voidaan hoitaa siirrolla. Runsaat uusintasiirrot aiheuttavat % , T 1 /2 = 21,8 v , T 20 1 /2 = 14,9 v , T 1 /2 = 10,4 v , T 1 /2 = 7,6 v Vuosia munuaisensiirrosta Kuva 1. Munuaisensiirron ennusteen kehitys syklosporiinilääkityksen aikana Suomessa. Potilaita yhteensä T1/2 = ajankohta, jolloin toiminnassa on vielä 50 % munuaisista, jotka selviytyivät yhden siirron jälkeisen vuoden K. Salmela, ym.

3 myös eettisen ongelman: onko jollakulla oikeus uusintasiirtoon vaikka monet eivät ole saaneet ainuttakaan mahdollisuutta? Maksansiirto Maksasairauksiin menehtyy Suomessa runsaat ihmistä vuosittain. Noin puolet kuolemantapauksista johtuu kirroosista ja puolet maksan pahanlaatuisista kasvaimista. A- ja B- hepatiittiviruksia vastaan on rokotteita, ja B- ja C-hepatiittipotilaita voidaan usein alkuvaiheessa hoitaakin, mutta muihin maksasairauksiin ei lääkehoidosta ole varteenotettavaa apua, autoimmuunihepatiittia lukuun ottamatta. Tästä syystä maksansiirto on vaikeiden maksasairauksien tärkein hoitomuoto. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ellei potilaan parantumaton, pitkälle edennyt maksasairaus kuulu maksansiirron piiriin, muun aktiivisen hoidon lopettaminen tulee harkittavaksi. Siirtojen määrä on vuodesta 1982 hitaasti lisääntynyt, ja viime marraskuussa tehtiin 500. maksansiirto. Vuonna 2002 suoritettiin ennätykselliset 47 maksansiirtoa, mutta vuosittainen määrä ei vieläkään vastaa tarvetta, joka on ainakin 60. Maksansiirron aiheet ovat selkiintyneet (taulukko 2). Euroopassa siirtoja on tehty , ja tavallisimmat aiheet ovat olleet Yhdysvaltojen tapaan alkoholikirroosi ja C-hepatiitti (Adam ym. 2003). Sen sijaan Suomessa tärkeimmät siirron syyt ovat olleet primaarinen biliaarinen kirroosi (PBC), primaarinen sklerosoiva kolangiitti (PSC) sekä maksan toiminnan äkillinen pettäminen aikuisilla ja sappitieatresia lapsilla. Nämä kattavat yhteensä kaksi kolmasosaa kaikista maksansiirroista. Kroonisen maksasairauden loppuvaiheessa huonoon ennusteeseen viittaavat uupumus, muistikatkot, lihaskato ja laihtuminen, syvä ikterus, vaikea kutina, askites, ruokatorven kohjuvuodot, ulkustauti, vaikeat infektiot ja lopulta maksakooma ja hepatorenaalinen syndrooma. Samalla potilaalla esiintyy yleensä useampia näistä oireista. Perussääntönä on, että maksansiirtoa pitää vakavasti harkita silloin, kun potilaalla arvioidaan olevan huomattava riski Taulukko 2. Maksansiirron aiheet Suomessa. Diagnoosi Osuus (%) Krooniset maksasairaudet 65 Primaarinen biliaarinen kirroosi (PBC) Primaarinen sklerosoiva kolangiitti (PSC) Alkoholikirroosi Autoimmuunihepatiitti B-hepatiitti C-hepatiitti Maksan toiminnan äkillinen pettäminen 22 Tuntematon syy (ns. non-a-non-e-hepatiitti) Lääkeaineet (esim. parasetamoli, psyykenlääkkeet, disulfiraami) Vaskulaariset syyt (maksalaskimoiden tromboosi) Toksiset aineet (esim. valkoinen kärpässieni, yrttituotteet) Virukset (B- ja C-hepatiitti, herpesryhmä) Maksatuumorit 8 Hepatosellulaarinen karsinooma Hepatoblastooma Epiteloidinen hemangioendoteliooma Karsinoidituumori Metaboliset sairaudet 5 Wilsonin tauti Tyrosinemia Hemokromatoosi Alfa 1 -antitrypsiinin puutos menehtyä tautiinsa vuoden kuluessa. Harvinaisena toimenpiteenä maksansiirtoleikkaus tulisi säästää vain niille, joilla on edellytyksiä hyvään ennusteeseen. Siirtoajankohtaa arvioitaessa laboratorioarvoista ratkaisevia ovat maksan toimintaa kuvaavat mittarit. Vaikeassa maksasairaudessa nähdään tyypillisesti seuraavia arvoja: seerumin albumiinipitoisuus alle 25 g/l, prealbumiinipitoisuus alle 100 mg/l, kolesteroliarvo alle 3 mmol/l, tromboplastiiniaika alle 40 % ja INR yli 2,2. Portahypertensioon liittyvät pernan suureneminen, leukopenia, trombosytopenia ja anemia. Seerumin bilirubiinipitoisuus suurenee usein yli arvon 150 µmol/l, ja lisäksi galaktoosin puoliintumisaika on tavallisesti kaksinkertaistunut yli 30 minuuttiin. Jos potilaalla on useita maksasairauksia, kuten C- hepatiitti, alkoholikirroosi ja maksasolusyöpä (HCC) pitää leikkauksen hyödyllisyyttä punnita tarkasti. Monisairaat arvioidaan tapauskohtaisesti. Elinsiirrot käypää hoitoa jo 40 vuoden ajan 1361

4 PSC-potilailla siirron aiheet ovat muista maksasairauksista poikkeavat, sillä ne eivät niinkään riipu maksan toiminnasta. Leikkausta on alettu suositella siinä vaiheessa, kun sappietiestriktuura herättää epäilyä dysplasiasta, josta lähivuosina saattaisi kehittyä kolangiokarsinooma. Jos syöpä on jo kehittynyt, maksansiirtoon on melko turha ryhtyä. Harkittaessa siirtoa alkoholikirroosipotilaille hoitavan lääkärin käsitys alkoholismin ennusteesta on oleellinen. Potilaan tulee osoittaa olevansa raitis; ajan pituus ei ole oleellinen, vaan raittiuden uskottavuus ratkaisee (Neuberger ym. 2002, Höckerstedt 2003). Muita vaikeita elinvaurioita tai psyykkisiä ongelmia ei saa esiintyä. Syyt maksan äkilliseen pettämiseen ovat tuntemattomia yli puolella potilaista (taulukko 2). Tämän ryhmän potilailla olemme havainneet herpesvirus-6-antigeenia veressä ja maksassa selvästi useammin kuin verrokeilla, joten viruksella saattaa olla merkitystä taudin synnyssä (Härmä ym. 2003). Akuutit taudit ovat harvinaisia, ja lisäksi taudinkuva vaihtelee huomattavasti potilaittain. Sairaalaan kävelevä potilas saattaa päivässä vaipua maksakoomaan ja menehtyä muutamassa tunnissa. Yhteys maksansiirtoyksikköön tulisi ottaa viimeistään siinä vaiheessa, kun potilaalle ilmaantuu jokin seuraavista löydöksistä: luokan II enkefalopatia, seerumin tromboplastiiniaika alle 30 % tai INR yli 2,0, bilirubiinipitoisuus yli 300 µmol/l tai munuaisten vajaatoiminta. Olemme hoitaneet 51 akuuttia maksapotilasta uudella albumiinidialyysillä (MARS). Potilasmäärä on toistaiseksi maailman suurin. Potilaiden hemodynamiikka, happeutuminen, maksakolestaasin aste ja hyytymistekijöiden pitoisuudet seerumissa ovat parantuneet merkitsevästi, ja useampi potilas on näyttänyt välttyneen maksansiirrolta (Koivusalo ym. 2003). Vertailevat tutkimukset ovat vielä tekeillä. Siirtoleikkaus. Aikuisten leikkaukset tehdään HUS:n elinsiirto- ja maksakirurgian klinikassa ja lasten siirrot Lasten ja nuorten sairaalassa. Krooniset aikuispotilaat jonottavat keskimäärin 45 päivää, mikä on Euroopan lyhimpiä odotusaikoja. Äkillisesti sairastuneiden jonotusaika on keskimäärin vain viisi päivää, koska heidät voidaan asettaa pohjoismaiselle kiireelliselle listalle. Sopimuksen mukaan potilas saa seuraavan tarjoutuvan siirteen alueelta. Elinluovuttajista on jatkuva pula, ja useita potilaita kuolee jonossa vuosittain. Siirtoleikkauksessa sairas maksa poistetaan, minkä jälkeen uusi maksa siirretään poistetun paikalle. Siirtotoimenpiteet luovutusleikkauksesta alkaen kestävät yhteensä tuntia, ja niihin osallistuu huomattava määrä henkilöstöä. Lapsille tehdään useimmiten maksan osan siirto, ja meillä on valmius suorittaa ns. split-siirto (yhdestä maksasta osat kahdelle potilaalle). Leikkauksen jälkeen potilas viettää sairaalassa kahdesta viiteen viikkoa kestävän toipumisvaiheen. Maksasairauteen, leikkaukseen ja hyljinnänestolääkitykseen liittyvät komplikaatiot painottuvat ensimmäisten kuukausien ajalle ja ovat yleensä hoidettavissa. Leikkaustulokset ovat jatkuvasti parantuneet. Viime vuosina siirron saaneiden potilaiden viiden vuoden eloonjäämisennuste on Suomessa yli 80 % (Höckerstedt 2003). Koko Euroopassa se on 72 % (Adam ym. 2003). Parhaat tulokset saavutetaan kroonisissa maksasairauksissa, mutta akuuteissa taudeissa on päästy melkein samaan (kuva 2). Kun siirron aiheita on tiukennettu myös maksasyöpäpotilaiden (HCC) tulokset ovat kohentuneet. Hyljinnän estossa ns. kolmoislääkitys (syklosporiini, atsatiopriini ja glukokortikoidit) on alusta lähtien ollut tavallisin yhdistelmä ja on edelleen eniten käytetty. Vaihtoehtona osalle po- % Maksan toiminnan äkillinen pettäminen Kirroosit 20 Lapsipotilaat Maksasyöpä Vuotta Kuva 2. Suomen maksansiirtopotilaiden eloonjäämistulokset K. Salmela, ym.

5 tilaista määrätään takrolimuusia. Mykofenolaattimofetiilia annetaan lähinnä niille, jotka saavat syklosporiinista tai takrolimuusista huomattavia haittavaikutuksia (Isoniemi ja Jalanko, tässä numerossa). Näyttää kuitenkin siltä, että syklosporiinista tai takrolimuusista ei päästä kuitenkaan kokonaan eroon. Sen sijaan monelta potilaalta voidaan lopettaa glukortikoidilääkitys, kun siirrosta on kulunut 6 12 kuukautta. Tämä on usein helpotus, sillä glukokortikoidien haittavaikutukset ovat tunnetusti huomattavat. Maksansiirron jälkeen perustauti voi uusia etenkin syöpäpotilailla ja B- ja C- hepatiittiin sairastuneilla. Myös autoimmuunisairaudet (PBC, PSC, autoimmuunihepatiitti) saattavat uusia, mutta niiden vaikutukset eloonjäämiseen eivät ole havaittavissa vielä kymmenen vuoden seurannassa. Maksansiirtopotilaiden erityispiirteenä on akuutin ja kroonisen hyljinnän vähäinen vaikutus kuolleisuuteen. Tavallisin kuolinsyy on infektio. Pohjoismainen yhteistyö maksansiirrossa on organisaation ja tutkimusten aloilla ollut tiennäyttäjänä muille ryhmille. Maksansiirtorekisteri on ollut pohjana useille tutkimuksille, etenkin akuutteja maksasairauksia (Brandsaeter ym. 2002) ja PSC-potilaita koskeville (Brandsaeter ym. 2003). Sydämensiirto Sydämensiirtoja on tehty Suomessa pääasiassa laajentavan tai iskeemisen kardiomyopatian vuoksi hyvin tuloksin vuodesta Huolimatta sydämen vajaatoiminnan kehittyneestä lääkehoidosta ja mekaanisista tukilaitteista, sydämensiirtojen vuosittainen tarve on maassamme noin 30, ja määrä on viimeisten kahden vuoden aikana hieman lisääntynyt. Viime kesäkuussa International Society for Heart and Lung Transplantation (ISHLT) julkaisi 20. maailmanlaajuisen raporttinsa, lähes sydämensiirron seurantatulokset (Taylor ym. 2003). Tähän rekisteriin kuuluvat myös Pohjoismaat. Suomessa on tehty lähtien vuoden 2003 loppuun mennessä 349 sydämensiirtoa (kuva 3), joista 45 lapsipotilaille. Toistaiseksi pisimpään selviytyneen potilaan leikkaus tehtiin syksyllä Sydämensiirtojen vuosittainen määrä on maailmanlaajuisesti pienentynyt sitten 1990-lu Kaikki Vuosittaiset Kuva 3. Suomessa tehtiin vuodesta 1985 marraskuun loppuun sydämensiirtoa. Vuonna 1993 tehtiin 39 siirtoa, minkä jälkeen määrä on pienentynyt vähitellen, kunnes se on kahden viime vuoden aikana alkanut kasvaa hieman. Elinsiirrot käypää hoitoa jo 40 vuoden ajan 1363

6 Taulukko 3. Aikuisten sydämensiirron aiheet kansainvälisesti (Harringer ja Haverich 2002, Taylor 2003) ja Suomessa. Diagnoosi Kansainvälisesti Suomessa (%) (%) n Kardiomyopatia Sepelvaltimotauti Läppävika Synnynnäinen sydänvika Uusintasiirto Muut syyt Myokardiitti (9), restriktiivinen kardiomyopatia (2), hypertrofinen kardiomyopatia (2), solunsalpaajan aiheuttama sydänlihasvaurio (1) vun puolivälin huippuluvuista (Cimato ja Jessup 2002, Taylor ym. 2003) (kuva 3). Tähän lienee vaikuttanut merkittävästi sydänpotilaiden kehittynyt lääkehoito. Sydämensiirron aihe on loppuvaiheeseen edennyt sydämen pettäminen ja vuoden eloonjäämisennuste alle 50 %. Vasemman kammion supistuvuuden tulee olla alle 20 %, sydänindeksin pienempi kuin 2 l/min/m 2 ja oireilun luokkaa NYHA III IV. Potilaan poikkeava koko (esim. lapset) saattaa johtaa pitkään odotukseen, mikä huomioidaan siirtolistalle kirjattaessa. Laajentava tai iskeeminen kardiomyopatia kattavat kumpikin noin 45 % aikuisten siirroista (Harringer ja Haverich 2002, Taylor ym. 2003). Suomessa laajentavan kardiomyopatian osuus on 52 % (taulukko 3). Vasta-aiheeksi sydämensiirrolle katsotaan pahanlaatuiset kasvaimet, hoitoon vastaamaton suuri keuhkovastus (yli 6 Woodin yksikköä), vaikea keuhkosairaus, muut vaikeat liitännäissairaudet ja psykososiaaliset ongelmat. Luovuttajan ominaisuudet. Yleisten hyväksymiskriteereiden lisäksi sydämenluovuttajalta vaaditaan vaurioitumaton sydän, normaali EKG ja vasemman kammion hyvä toiminta ilman edeltävää rintakehän vammaa, paineluelvytystä, pidentynyttä verenpaineen laskua tai hapenpuutetta. Sepelvaltimoitten varjoainetutkimus on suotava, erityisesti jos kyseessä on yli 40-vuotias miesluovuttaja tai yli 45-vuotias naisluovuttaja. Aikuisilla pituus- ja painoero hyväksytään 20 %:iin saakka, jos vastaanottajalla on normaali keuhkovastus (Harringer ja Haverich 2002). Siirtoleikkaus. Luovuttajan leikkauksessa sydän pysäytetään ja suojataan kylmällä kardioplegialiuoksella. Sydän voidaan pysäyttää turvallisesti noin neljän tunnin ajaksi. Vastaanottajaleikkauksessa käytetään sydän-keuhkokonetta. Sydän poistetaan, jolloin jäljelle jää vasemman eteisen pohja keuhkolaskimoaukkoineen. Siirteen avattu vasen eteinen ommellaan vastaanottajan eteispohjaan. Säästetyn oikean eteisen pohjaan voidaan ommella eteissauma, mutta anatomian säilyttämiseksi ja eteisperäisten rytmihäiriöitten minimoimiseksi teemme nykyisin ala- ja yläonttolaskimosaumat. Samoin ommellaan keuhkovaltimosauma ja aortta. Hyljintälääkitys. Kuten muissakin elinsiirroissa hyljintälääkitys aloitetaan jo ennen leikkausta. Syklosporiini, mykofenolaattimofetiili ja glukokortikoidi ovat nykyisin käytetyimmät lääkkeet mykofenolaattimofetiilin syrjäytettyä atsatiopriinin useimmissa keskuksissa, meillä vuodesta Aloitushoidossa polyklonaalisen vasta-aineen antitymosyyttiglobuliinin käyttö on vähenemässä (Taylor ym. 2003). Glukokortikoidista pyritään eroon kuuden kuukauden kuluttua siirrosta. Akuuttien hyljintäreaktioitten hoidon periaatteet ovat samat kuin muissakin elinsiirroissa. Tulokset. Kansainvälinen ensimmäisen vuoden eloonjäämisosuus on 80 % ja vuosittainen kuolleisuus sen jälkeen noin 4 % (Harringer ja 1364 K. Salmela, ym.

7 Haverich 2002, Taylor ym. 2003), mikä vastaa omia tuloksiamme. Tulosten kohentuminen on ollut suhteellisen vähäistä kirurgisen tekniikan ja lääkehoidon kehittymisestä huolimatta. Tämä johtuu sekä luovuttajien että vastaanottajien korkeammasta iästä ja yhä huonompikuntoisten potilaitten hyväksymisestä hoidon piiriin. Siirtoleikkausta edeltävä mekaaninen hengitystuki tai sairaalahoito, dialyysihoito ja aikuispotilaalla synnynnäinen sydänvika, luovuttajan ja vastaanottajan ikä sekä siirteen pitkä säilytysaika ennustavat ensimmäisen vuoden kuolleisuutta. Ensimmäisten kuukausien tärkeimmät kuolinsyyt ovat siirteen pettäminen, monielinvaurio, bakteeri- tai sieni-infektiot sekä akuutti hyljintä. Pitkäaikaistuloksiin vaikuttavat krooninen hyljintä, joka sydämessä esiintyy siirteen sepelvaltimotautina (31 %), ja pahanlaatuiset kasvaimet (24 %) (Taylor ym. 2003). Siirtopotilailla verenpainetaudin, munuaisten vajaatoiminnan, diabeteksen ja pahanlaatuisten kasvainten esiintyvyys on kasvanut hyljinnänestolääkityksen vaikutuksesta (Isoniemi ja Jalanko, tässä numerossa). Meillä aikuispotilaista yhdeksän (3 %) on joutunut pysyvään dialyysihoitoon. Heistä yhdelle on siirretty menestyksellisesti munuainen ja kaksi odottaa siirtoa. Pahanlaatuinen kasvain on kehittynyt 50 aikuispotilaalle (20 %). Useimmiten kyse on kuitenkin ollut hyväennusteisista ihon tyvi- ja okasolusyövistä, mutta myös lymfoomien ja karsinoomien osuus on ollut merkittävä. Syöpien esiintyvyys sydämensiirtopotilailla on ollut selvästi suurempi kuin esimerkiksi munuaisensiirtopotilailla (Kyllönen ym. 2000) ilmeisesti voimakkaamman hylkimisenestolääkityksen vuoksi. Tulevaisuus. Kahden viime vuosikymmenen aikana mekaaniset verenkierron tukilaitteet ja sydämen täysin korvaava tekosydän ovat kehittymisensä myötä toimineet siltana siirtoon mahdollistaen sopivan siirteen odotuksen (Deng ym. 2003). Lisäksi osa mekaanisella tuella hoidetuista sydämistä on toipunut. Näyttö pysyvän tekosydämen eduista on puutteellista, ja ilmeistä on, että sydämensiirron asema on vakaa ja korvaavat hoidot, kuten mekaaniset laitteet ja eläimiltä otetut siirteet, jäävät vielä vaihtoehtona tutkijoitten mielenkiinnon kohteeksi. Keuhkonsiirto Ensimmäinen keuhkonsiirtoyritys tehtiin jo 40 vuotta sitten, mutta keuhkonsiirtopotilaat alkoivat pysyä elossa pitempään vasta 1980-luvulla. Viimeisten kymmenen vuoden aikana vastaanottajien valinta on tarkentunut ja leikkaustekniikat ovat edelleen vakiintuneet. Hyljintälääkityksen ja muun siirronjälkeisen hoidon kehittyminen on tehnyt keuhkonsiirroista hyväksyttävän vaihtoehdon pitkälle edenneiden keuhkosairauksien hoidossa. Nykyisin valtaosa sairautensa invalidisoimista potilaista toipuu riskialttiista keuhkonsiirtoleikkauksesta ja saavuttaa lähes normaalin keuhkotoiminnan ja elämänlaadun ensimmäisen siirronjälkeisen vuoden aikana (Fischer ym. 2002). Toisaalta merkittävälle osalle potilaista ilmaantuu vuosien mittaan siirteen pieniä ilmateitä ahtauttava korjaantumaton sairaus, niin kutsuttu bronchiolitis obliterans -syndrooma (BOS), jonka syy on edelleen osittain avoin (Boehler ja Estenne 2003). Parantuneiden hyljinnänestolääkkeiden ja tehostuneen infektioprofylaksin ansiosta viime aikoina siirrettyjen potilaiden pitkä-aikaisennuste saattaa kuitenkin olla parempi. Siirron aiheet ja potilaiden valinta. Olemme noudattaneet kansainvälisiä valintaperusteita hyväksyessämme loppuvaiheen keuhkosairauksista kärsiviä potilaita siirtoihin (Glanville ja Estenne 2003). Yleisimmät aiheet ovat olleet alfa 1 - antitrypsiinin puutokseen liittyvä keuhkonlaajentuma ja eri syistä johtuvat fibrotisoivat keuhkosairaudet (taulukko 4). Kolmas merkittävä ryhmä ovat primaariset ja sekundaariset keuhkoverenkierron sairaudet. Muita keuhkoperäisiä syitä ovat kystinen fibroosi, bronkiektasiatauti, ja lymfangioleiomyomatoosi. Ennen siirtopäätöstä tehdään kattava tilannearvio, ja vaihtoehtona tai siltana siirtoon voidaan harkita esimerkiksi keuhkovaltimohypertension lääkehoitoa, keuhkotilavuuden pienentämisleikkausta tai keuhkovaltimon puhdistusleikkausta. Toisaalta esimerkiksi keuhkofibroosi ja primaari pulmonaalihypertensio (PPH) etenevät loppuvaiheessa nopeasti ja äkkikuoleman riski hoitoon reagoimattomilla potilailla on merkittävä. Nämä potilaat tulee lähettää siirron har- Elinsiirrot käypää hoitoa jo 40 vuoden ajan 1365

8 Taulukko 4. Keuhkonsiirron aiheet Suomessa Yhden keuhkon siirrot (n = 21) Osuus (%) Diagnoosi Idiopaattinen keuhkofibroosi 33 Alfa 1 -antitrypsiinin puutos 19 Sekundaarinen pulmonaalihypertensio 14 Primaarinen pulmonaalihypertensio 10 Keuhkon uusintasiirto 10 Keuhkoahtaumatauti (COPD) 9 Synnynnäinen sydänvika (yhdistetty sydänvian korjaukseen) 5 Kahden keuhkon siirrot (n = 35) Osuus (%) Alfa 1 -antitrypsiinin puutos 40 Keuhkoahtaumatauti (COPD) 14 Idiopaattinen keuhkofibroosi 14 Lymfangioleiomyomatoosi 9 Kystinen fibroosi 6 Bronkiektasiatauti 6 Muut syyt 11 Sydämen ja keuhkojen yhteissiirrot (n = 27) Osuus (%) Synnynnäiset sydänviat 40 Primaari pulmonaalihypertensio 32 Sekundäärinen pulmonaalihypertensio 11 Keuhkoahtaumatauti (COPD) 7 Sepelvaltimotauti 7 Idiopaattinen keuhkofibroosi 4 kintaan ajoissa ennen kakeksiaa ja yleisen lihaskunnon pettämistä, jotta leikkauksesta toipuminen olisi vielä mahdollista. Alkuvuosina keuhkonsiirto rajattiin viimeiseksi vaihtoehdoksi yksinomaan loppuvaiheen keuhkosairaudesta kärsiville nuorille aikuisille, jotka olisivat todennäköisesti kuolleet vuoden aikana ilman siirtoa. Tarkkoja ikärajoja ei enää noudateta, mutta riskit suurenevat jo ikävuoden jälkeen yhdistelmäsiirroissa ja ikävuoden jälkeen keuhkonsiirroissa. Luovuttaja. Yhteensopivuus luovuttajan ja vastaanottajan välillä määräytyy lähinnä veriryhmän ja potilaaan koon mukaan. Yleisten valintaperusteiden ohella luovuttajalla ei saa olla taustalla merkittävää keuhkosairautta eikä raskasta tupakka-anamneesia. Happeutumisen ja keuhkokomplianssin pitää olla hyvät tavanomaisin respiraattorisäädöin. Tämä edellyttää elinluovuttajan tarkkaa nesteytystä ja hemodynaamista hoitoa, ja näin ollen ainoastaan osa aivokuolleista potilaista sopii keuhkonluovuttajaksi (Aigner ym. 2003). Siirtoleikkaus. Itse toimenpide sovitetaan potilaskohtaisesti perustaudin, iän, riskitekijöiden ja elinsiirteiden tarjonnan mukaan. Periaatteessa jo yhden keuhkon siirrolla saavutetaan lähes normaalit keuhkofunktioarvot. Edellytyksenä yhden keuhkon siirrolle kuitenkin on, että potilaan keuhkosairaus ei ole ollut märkäinen (esim. kystinen fibroosi, bronkiektasiatauti), jolloin toiselle puolelle jätetty oma keuhko toimisi edelleen infektiopesäkkeenä. Viime vuosina etenkin nuorten potilaiden ryhmässä on yhä enemmän siirrytty hyvin tuloksin kahden keuhkon siirtoihin. Sydämen ja keuhkojen yhteissiirtoja tehdään esimerkiksi silloin, kun synnynnäinen sydänvika on ehtinyt vioittaa korjaantumattomasti keuhkoverenkiertoa tai primaariin keuhkosairauteen liittyy sydänvika, jota ei voida korjata tai jonka ei keuhkonsiirron myötä voida olettaa korjautuvan. Keuhkonsiirtoleikkauksessa sairaan keuhkon poiston jälkeen keuhkoputki saumataan ja yläja alakeuhkolaskimot liitetään yhteisellä kauluksella sydämen vasempaan eteiseen ja lopuksi keuhkovaltimo anatomisesti (kuva 4). Kahden keuhkon siirrossa on ilmatiekomplikaatioiden vuoksi pääosin luovuttu yhtenäisen blokin tekniikasta, jossa tehtiin yksi henkitorven sauma. Nykyisin kahden keuhkon siirto tarkoittaakin molemminpuolista peräkkäistä yhden keuhkon siirtoa. Sydämen ja keuhkojen yhteissiirto on toimenpiteenä suurempi ja vaativampi laajan keuhkokarsina-alueen dissektion vuoksi, joskin varsinaisia saumattavia rakenteita on tällöin vain kolme: henkitorvi, oikea eteinen ja aortta. Taipumus keuhkosiirteen hyljintään on suurempi kuin muiden kiinteiden siirteiden yhteydessä, minkä vuoksi myös hyljintälääkitys on voimakkaampaa (Isoniemi ja Jalanko, tässä numerossa). Viime aikoina lääkityksen tasoa on kuitenkin hiukan kevennetty ja infektioprofylaksia laajennettu muiden opportunistien ohella aspergillusta ja sytomegalovirusta vastaan. Muutosten uskotaan vähentävän infektioita ja BOS:n ilmaantuvuutta vuosien mittaan K. Salmela, ym.

9 Eloonjäämisosuus (%) vs (n = 27) (n = 26) Vuotta Kuva 4. Yhden ja kaksi keuhkosiirrettä saaneiden potilaiden aikakausittainen aktuaarinen eloonjäämiskäyrä Suomessa. Keuhkonsiirtojen tulokset ovat kohentuneet tasaisesti toiminnan jatkuvan kehityksen myötä (p < 0,001). Siihen ovat vaikuttaneet potilaiden pääosin keskitetty seuranta sekä muutokset leikkaustekniikoissa, siirteen suojauksessa, hyljinnänestolääkityksessä ja infektioprofylaksissa. Tulokset. Keuhkojen ja sydämen yhteissiirrot aloitettiin meillä 1988 ja keuhkonsiirrot 1990 (Harjula 1993). Yhteissiirtoja on tehty tähän mennessä kaikkiaan 27. Aineiston potilaista oli elossa kuukauden kuluttua 74 %, vuoden kuluttua 59 % ja viiden vuoden päästä 47 %. Yhden ja kahden keuhkon siirtoja on tehty 56. Nykytilaa kuvaavat vuoden 1995 jälkeen siirron saaneiden 27 potilaan tulokset. Tässä joukossa kuukauden, vuoden ja viiden vuoden eloonjäämisluvut ovat 85 %, 69 % ja 46 % (kuva 5). Pitkäaikaistuloksemme viimeisten kymmenen vuoden ajalta vastaavat hyvin kansainvälisen rekisterin tuloksia (Trulock ym. 2003). Eloon jääneiden potilaiden toimintakyky ja keuhkofunktio säilyvät yleensä hyvinä. Komplikaatiot. Keuhkosiirteen primaari toimimattomuus samoin kuin keuhkoputken liitoksen pettäminen ovat käyneet harvinaiseksi. Alkuvaiheen kuolleisuutta lisänneet bakteeripneumoniat ja invasiiviset sieni-infektiot ovat myös vähentyneet. Tehokkaat profylaksi- ja hoitomahdollisuudet ovat pienentäneet myöhempien opportunisti-infektioiden merkitystä. Infektiodiagnostiikassa määritetään keuhkojen ohutleiketietokonetomografian (HRCT) perusteella kohdealue bronkoskopianäytteille ja bronkoalveolaariselle huuhtelulle. Varhain todettu akuutti hyljintä on yleensä helposti hoidettavissa, mutta sen varma toteaminen vaatii kudosnäytteen. Hankalamman ongelman pitkällä aikavälillä muodostaa noin 40 %:lle potilaista ilmaantuva BOS, jonka eteneminen kuitenkin saadaan nykyään usein pysähtymään (Lau ja Patterson 2003). Kroonisena hyljinnän ilmentymänä pidetty BOS on kuitenkin yhteydessä myös infektioihin, mikä tekee hoitoratkaisuista vaikeita. BOS onkin merkittävin uhka keuhkonsiirron pitkäaikaistuloksille, ja pyrkimyksenä on tunnistaa ja poistaa entistä paremmin sen riskitekijät. Tulevaisuus. Suomessa on tehty vuosittain vähemmän keuhkonsiirtoja kuin muissa Pohjoismaissa. Länsimaissa suurin ongelma on pula sopivista luovuttajista. Meillä siirteen odotusajat ovat yleensä olleet kohtuullisia. Kokemuksen, tarkan jälkiseurannan ja uusien hoitolinjojen myötä keuhkonsiirtojen tulokset ovat meillä kohentuneet kansainväliselle tasolle ja mahdollisuudet keuhkonsiirtoleikkausten lisäämiseen Elinsiirrot käypää hoitoa jo 40 vuoden ajan 1367

10 ovat hyvät. Vaikka keuhkonsiirto on hoitomuotona vaativa ja kallis, se tarjoaa oikein valituissa tapauksissa hyvälaatuisen ja yhä pidemmän eliniän. Lasten elinsiirrot Lasten elinsiirtotoiminta alkoi maassamme vuonna 1986 munuaisensiirroilla. Seuraavana vuonna suoritettiin ensimmäinen maksansiirto, ja vuonna 1991 aloitettiin lasten sydämensiirrot. Siirtoleikkauksia suoritetaan vuosittain 10 20, ja tähän mennessä niitä on tehty yhteensä 259 lapselle. Keuhkonsiirtoja ei lapsipotilaille ole toistaiseksi tehty. Lasten elinsiirtojen aiheet on esitetty taulukossa 5. Elinsiirtoja tehdään lapsille samojen periaatteiden mukaisesti kuin aikuispotilaillekin, ja myös hylkimislääkitys on samankaltainen. Koska odotettavissa oleva elinikä on pidempi kuin aikuispotilailla, lääkityksen haittavaikutusten tarkka seuranta ja estäminen on keskeistä. Tärkeä erityispiirre lapsipotilailla on myös kasvun ja kehityksen turvaaminen siirron jälkeen. Lasten elinsiirtojen tulokset Taulukko 5. Lasten elinsiirtojen aiheet Suomessa Diagnoosi Osuus (%) Munuaisensiirto (148 potilasta) Synnynnäinen nefroosi (NPHS1) 41 Virtsaputkiläppä 14 Muu virtsateiden tai munuaisten kehityshäiriö 7 Nefronoftiisi 9 Polykystinen munuaissairaus 6 Glomerulonefriitti 7 Muut syyt 14 Maksansiirto (66 potilasta) Synnynnäinen sappitieatresia 37 Maksakasvain 14 Maksan akuutti vajaatoiminta 14 Tyrosinemia 14 Muut syyt 21 Sydämensiirto (45 potilasta) Sydämen synnynnäiset rakenneviat 55 Kardiomyopatia 45 ovat maassamme hyvät: munuaisensiirtopotilaista on elossa 97 %, maksansiirtopotilaista 72 % ja sydämensiirtopotilaista 78 %. Useimpien elämänlaatu on myös varsin tyydyttävä. KAIJA SALMELA, dosentti, osastonylilääkäri kaija.salmela@hus.fi KRISTER HÖCKERSTEDT, professori, ylilääkäri krister.hockerstedt@hus.fi HYKS, Kirurginen sairaala, elinsiirto- ja maksakirurgian klinikka PL 263, HUS ULLA-STINA SALMINEN, dosentti, erikoislääkäri ulla-stina.salminen@hus.fi PEKKA HÄMMÄINEN, LKT, erikoislääkäri pekka.hammainen@hus.fi HYKS, sydän- ja thoraxkirurgian klinikka PL 360, HUS YDINASIAT Elinsiirtojen määrä on suoraan riippuvainen aivokuolleiden elinten tehokkaasta hyväksikäytöstä. Suomen elinsiirtojen korkea taso perustuu hyvään yhteistyöhön hoitavien yksiköiden välillä. Hylkimislääkityksen haittavaikutusten seuranta on keskeistä kaikissa elinsiirroissa K. Salmela, ym.

11 Kirjallisuutta Adam R, McMaster P, O Grady J, ym. Evolution of liver transplantation in Europe: Report of the European Liver Transplant Registry. Liver Transpl 2003;9: Aigner C, Seebacher G, Klepetko W. Lung transplantation. Donor selection. Chest Surg Clin N Am 2003;13: Boehler A, Estenne M. Post-transplant bronchiolitis obliterans. Eur Respir J 2003;22: Brandsater B, Höckerstedt K, Friman S, ym. Fulminant hepatic failure: outcome after listing for highly urgent liver transplantation 12 years experience in the Nordic countries. Liver Transpl 2002; 8: Brandsaeter B, Broomé U, Isoniemi H, ym. Liver transplantation for primary sclerosing cholangitis in the Nordic countries: outcome after acceptance to the waiting list. Liver Transpl 2003;9: Cimato TR, Jessup M. Recipient selection in cardiac transplantation: contraindications and risk factors for mortality. J Heart Lung Transplant 2002;21: Deng M, Edwards L, Hertz M, ym. Mechanical circulatory support device database of the International Society for Heart and Lung Transplantation: First annual report J Heart Lung Transplant 2003;22: Fischer S, Struber M, Haverich A. Current status of lung transplantation: patients, indications, techniques and outcome. Med Klin 2002; 97: Glanville A, Estenne M. Indications, patient selection and timing of referral for lung transplantation. Eur Respir J 2003;22: Grunnet N, Asmundsson P, Bentdal Ø, ym. Organ donation, allocation and transplantation in the Nordic countries. Scandiatransplant Transplant Proc 2001;33: Harjula A, Laitinen L. Keuhkonsiirto Suomessa. Duodecim 1993;109: Harringer W, Haverich A. Heart and heart-lung transplantation: standards and improvements. World J Surg 2002;26: Härmä M, Höckerstedt K, Lautenschlager I. Human herpesvirus-6 and acute liver failure. Transplantation 2003;76: Höckerstedt K. Maksansiirtojen parantuneet tulokset. Duodecim 2003; 119: Koivusalo AM, Yildirim Y, Vakkuri A, ym. Experience with albumin dialysis in five patients with severe overdose of paracetamol. Acta Anaesthesiol Scand 2003;47: Kyllönen L, Salmela K, Pukkala E. Cancer incidence in a kidney transplanted population. Transplant Int 2000;13 Suppl 1; Lau C, Patterson G. Current status of lung transplantation. Eur Respir J 2003;22 (Suppl 47):57s 64s. Neuberger J, Schultz K, Day C, ym. Transplantation for alcoholic liver disease. J Hepatol 2002;36: Salmela KT, Kyllönen LEJ. Two decades experience of CyA in renal transplantation in Helsinki. Transplant Proc, painossa. Salonen T, Reina T, Oksa H, Sintonen H, Pasternack A. Cost analysis of renal replacement therapies in Finland. Am J Kidney Dis 2003; 42: Taylor DO, Edwards LB, Mohacsi PJ, ym. The registry of the International Society for Heart and Lung Transplantation: Twentieth official adult heart transplant report J Heart Lung Transplant 2003;22: Trulock E, Edwards L, Taylor D, ym. The registry of the International Society for Heart and Lung Transplantation: twentieth official adult lung and heart-lung transplant report Heart Lung Transplant 2003;22: Elinsiirrot käypää hoitoa jo 40 vuoden ajan 1369

Akuutti maksan vajaatoiminta. Määritelmä Aiemmin terveen henkilön maksan pettäminen johtaa enkefalopatiaan kahdeksassa viikossa

Akuutti maksan vajaatoiminta. Määritelmä Aiemmin terveen henkilön maksan pettäminen johtaa enkefalopatiaan kahdeksassa viikossa Vatsa 4: maksa 1. Akuutti maksan vajaatoiminta 2. Hepatiitti B ja C: tartunta, taudinkulku ja näiden vertailu 3. Kroonisen hepatiitin syyt 4. Maksakirroosin syyt, oireet ja hoito 5. Maksabiopsian aiheet

Lisätiedot

Koonneet: Paula Seikku Hannu Jalanko (vastuuhenkilö)

Koonneet: Paula Seikku Hannu Jalanko (vastuuhenkilö) Koonneet: Paula Seikku Hannu Jalanko (vastuuhenkilö) SISÄLLYS Käytetyt lyhenteet... 2 Yksikön esittely... 3 Lasten elinsiirtotoiminta... 3 1. Lasten elinsiirrot... 3 2. Elinsiirtojen aiheet... 5 3. Elinsiirtojen

Lisätiedot

Munuaisen luovuttajan opas

Munuaisen luovuttajan opas Munuaisen luovuttajan opas Terve ihminen voi luovuttaa toisen munuaisensa omaiselleen tai läheiselle henkilölle. Munuaissiirtoon elävältä luovuttajalta liittyy useita etuja. Munuaisen luovutus on turvallinen

Lisätiedot

Sydämensiirtojen tulokset ja pullonkaulat

Sydämensiirtojen tulokset ja pullonkaulat LUKU 3 Sydämensiirtojen tulokset ja pullonkaulat KARL LEMSTRÖM JANNE J. JOKINEN JYRI LOMMI JORMA SIPPONEN Johdanto Sydämensiirtojen määrää olisi Suomessa mahdollista lisätä, ja näin tulisikin mitä pikimmin

Lisätiedot

OMAISLUOVUTUS OHJE MUNUAISLUOVUTTAJALLE.

OMAISLUOVUTUS OHJE MUNUAISLUOVUTTAJALLE. OMAISLUOVUTUS OHJE MUNUAISLUOVUTTAJALLE. Terve ihminen voi luovuttaa toisen munuaisensa omaiselleen ja läheiselle henkilölle. Luovutus perustuu aina vapaaehtoisuuteen ja voimakkaaseen haluun auttaa munuaissairasta

Lisätiedot

KEUHKONSIIRROT ELINSIIRTOKOORDINAATTORI SINI PUPUTTI HYKS, MEILAHDEN SAIRAALA, SYDÄN-JA KEUHKOKESKUS

KEUHKONSIIRROT ELINSIIRTOKOORDINAATTORI SINI PUPUTTI HYKS, MEILAHDEN SAIRAALA, SYDÄN-JA KEUHKOKESKUS KEUHKONSIIRROT ELINSIIRTOKOORDINAATTORI SINI PUPUTTI HYKS, MEILAHDEN SAIRAALA, SYDÄN-JA KEUHKOKESKUS SISÄLLYSLUETTELO Keuhkonsiirrot Suomessa Elinsiirtokoordinaattorin toimenkuva 15.9.2017 2 HISTORIAA

Lisätiedot

Suomalainen maksa - ja miten se on marinoitu

Suomalainen maksa - ja miten se on marinoitu Suomalainen maksa - ja miten se on marinoitu Helena Isoniemi ylilääkäri, professori Elinsiirto- ja maksakirurgian klinikka Martti Färkkilä ylilääkäri, professori Gastroenterologia HYKS 13.3.2014 Alkoholi

Lisätiedot

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus 12.11.2015 IAP Tampere Airi Jartti Elisa Lappi-Blanco Sidonnaisuudet Luentopalkkioita Oy

Lisätiedot

ELINSIIRTO- TOIMINTA SUOMESSA. Eero Hartikka Elinsiirtokoordinaattori HUS, Meilahden sairaala

ELINSIIRTO- TOIMINTA SUOMESSA. Eero Hartikka Elinsiirtokoordinaattori HUS, Meilahden sairaala ELINSIIRTO- TOIMINTA SUOMESSA Eero Hartikka Elinsiirtokoordinaattori HUS, Meilahden sairaala Historiaa Suomi: 1964 munuainen 1982 maksa 1985 sydän 1990 keuhko 2009 ohutsuoli 2010 haima Transplantaatiotoimisto

Lisätiedot

HAIMA- JA MUNUAISENSIIRTO

HAIMA- JA MUNUAISENSIIRTO HAIMA- JA MUNUAISENSIIRTO Marko Lempinen osastonylilääkäri, dosentti HYKS Vatsakeskus Elinsiirto- ja Maksakirurgia Diabetespäivä 17.11.2015 Haimansiirto Ensimmäinen siirto 1966 Minnesota USA Eurooppa 1972

Lisätiedot

PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0

PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 VI.2 VI.2.1 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT Tietoa sairauden esiintyvyydestä PLENADREN-valmistetta käytetään lisämunuaisten vajaatoiminnan

Lisätiedot

Maksasairaudet ja niiden hoito. 28.4.2009 Erikoislääkäri Pia Manninen Tampereen yliopistollinen sairaala

Maksasairaudet ja niiden hoito. 28.4.2009 Erikoislääkäri Pia Manninen Tampereen yliopistollinen sairaala Maksasairaudet ja niiden hoito 28.4.2009 Erikoislääkäri Pia Manninen Tampereen yliopistollinen sairaala Luennon sisältö Maksa ja sen tehtävät Maksasairaudet ja niiden hoito Alkoholimaksasairaudet Ei-alkoholiperäinen

Lisätiedot

Ihmisen varaosat. Studia Generalia Lahtiensis 22.03.2011 Kimmo Kontula, HY:n vararehtori Sisätautiopin professori

Ihmisen varaosat. Studia Generalia Lahtiensis 22.03.2011 Kimmo Kontula, HY:n vararehtori Sisätautiopin professori Ihmisen varaosat Studia Generalia Lahtiensis 22.03.2011 Kimmo Kontula, HY:n vararehtori Sisätautiopin professori Daidalos ja Ikaros C.P. Landon 1799 Pyhä Kosmas ja Pyhä Damian (t 287 jkr) suorittamassa

Lisätiedot

Maksasiirteiden patologiaa Suomen IAP:n kevätkokous, Tampere

Maksasiirteiden patologiaa Suomen IAP:n kevätkokous, Tampere Maksasiirteiden patologiaa Suomen IAP:n kevätkokous, Tampere Anne Räisänen-Sokolowski dosentti, oyl HUSLAB, Transplantaatiopatologian laboratorio Esityksen sisält ltö Maksan siirrot Suomessa ja maailmalla

Lisätiedot

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet 1 / 5 27.11.2015 13:07 Yhteistyökumppanit / Lääkärit ja terveydenhuolto / Lääkkeet ja lääkekorvaukset / Lääkkeiden korvausoikeudet / Erityiskorvaus / 203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat

Lisätiedot

Opas. munuaisen luovuttajalle

Opas. munuaisen luovuttajalle Opas munuaisen luovuttajalle Suomessa on vuodesta 1964 alkaen tehty yli 5500 munuaisensiirtoa. Vuosittain niitä tehdään 150 210. Valtaosa siirrettävistä munuaisista saadaan aivokuolleilta luovuttajilta.

Lisätiedot

COPD MITEN VALITSEN POTILAALLENI OIKEAN LÄÄKKEEN? 21.4.2016 PÄIVI OKSMAN, TYKS Keuhkosairauksien klinikka

COPD MITEN VALITSEN POTILAALLENI OIKEAN LÄÄKKEEN? 21.4.2016 PÄIVI OKSMAN, TYKS Keuhkosairauksien klinikka COPD MITEN VALITSEN POTILAALLENI OIKEAN LÄÄKKEEN? 21.4.2016 PÄIVI OKSMAN, TYKS Keuhkosairauksien klinikka SIDONNAISUUDET Kongressi- ja koulutustilaisuudet: GSK, Leiras Takeda, Boehringer- Ingelheim, Orion

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä

Lisätiedot

ALKOHOLINKÄYTTÖ JA MAKSASAIRAUDET. Kalle Jokelainen Gastroenterologi, Peijaksen sairaala Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaari 11.2.

ALKOHOLINKÄYTTÖ JA MAKSASAIRAUDET. Kalle Jokelainen Gastroenterologi, Peijaksen sairaala Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaari 11.2. ALKOHOLINKÄYTTÖ JA MAKSASAIRAUDET Kalle Jokelainen Gastroenterologi, Peijaksen sairaala Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaari 11.2.2010 ALKOHOLINKULUTUS SUOMESSA Lähde: THL ALKOHOLINKULUTUS SUOMESSA

Lisätiedot

Keuhkonsiirrot tänään nykyaikaista hoitoa loppuvaiheen keuhkosairauksiin

Keuhkonsiirrot tänään nykyaikaista hoitoa loppuvaiheen keuhkosairauksiin TIETEESSÄ PEKKA HÄMMÄINEN LKT, thorax- ja verisuonikirurgian erikoislääkäri HYKS, sydän- ja thorakirurgian klinikka, sydän- ja keuhkonsiirto-ohjelma pekka.hammainen@hus.fi MAIJA HALME dosentti, keuhkosairauksien

Lisätiedot

INFLECTRA SEULONTAKORTTI

INFLECTRA SEULONTAKORTTI Demyelinoiva sairaus Jos potilaalla on aiempi tai äskettäin puhjennut demyelinioiva sairaus, anti-tnf-hoidon hyödyt ja haitat on arvioitava huolellisesti ennen INFLECTRA -hoidon aloitusta. INFLECTRA -hoidon

Lisätiedot

Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon

Lisätiedot

Cosentyx-valmisteen (sekukinumabi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto

Cosentyx-valmisteen (sekukinumabi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto EMA/775515/2014 Cosentyx-valmisteen (sekukinumabi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto Tämä on Cosentyx-valmisteen riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joilla varmistetaan,

Lisätiedot

Aorttaläpän ahtauma. Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta

Aorttaläpän ahtauma. Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta Aorttaläpän ahtauma Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta Potilaan kokemuksia aorttaläpän ahtaumasta En ikinä unohda sitä hetkeä, kun lähdin pois kardiologini vastaanotolta

Lisätiedot

Lasten elinsiirrot. Hannu Jalanko HYKS Lastenklinikka

Lasten elinsiirrot. Hannu Jalanko HYKS Lastenklinikka Lasten elinsiirrot Hannu Jalanko HYKS Lastenklinikka Munuaisensiirrot käynnistivät LKL:n siirtotoiminnan aloitettu potilaita siirtoja Munuainen 1986 241 267 Maksa 1987 108 126 Maksa- munuain. 1993 13 13

Lisätiedot

LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA KIVUNHOITO

LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA KIVUNHOITO LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA KIVUNHOITO HANNU KOKKI ANESTESIOLOGIAN PROFESSORI, UEF HOITAVA TAHO: 2 KYSYMYSTÄ 1. MIKSI MURTUI LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN 2. TOIPUMINEN LEIKKAUKSEN JÄLKEEN KIVUN HOITO

Lisätiedot

Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala.

Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala. Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala.fi Matti 79 v., 178 cm, 89 kg. Tuntenut itsensä lähes terveeksi. Verenpainetautiin

Lisätiedot

TÄNÄÄN KOHTAAN IPF:N IPF-diagnoosin saaneil e: Opas sairaudesta ja hoitovaihtoehdoista keskusteluun lääkärin kanssa FI/ROCH/161O/O132b MAALISKUU 2O17

TÄNÄÄN KOHTAAN IPF:N IPF-diagnoosin saaneil e: Opas sairaudesta ja hoitovaihtoehdoista keskusteluun lääkärin kanssa FI/ROCH/161O/O132b MAALISKUU 2O17 TÄNÄÄN KOHTAAN IPF:N IPF-diagnoosin saaneille: Opas sairaudesta ja hoitovaihtoehdoista keskusteluun lääkärin kanssa FI/ROCH/161O/O132b MAALISKUU 2O17 MITÄ IPF:N SAIRASTAMINEN TARKOITTAA Idiopaattinen keuhkofibroosi

Lisätiedot

Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto

Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto EMA/188850/2014 Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto Tämä on Jardiance-valmisteen riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joilla

Lisätiedot

Harvinaissairauksien hoito Suomessa. Heikki Lukkarinen, dosentti osastonylilääkäri Tyks Harvinaissairauksien yksikkö

Harvinaissairauksien hoito Suomessa. Heikki Lukkarinen, dosentti osastonylilääkäri Tyks Harvinaissairauksien yksikkö Harvinaissairauksien hoito Suomessa Heikki Lukkarinen, dosentti osastonylilääkäri Tyks Harvinaissairauksien yksikkö Mitä ovat harvinaiset sairaudet? Määritelmä vaihtelee maittain, EU:n virallisen määritelmän

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18

Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18 Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF-0918-0844-9/18 OTOS Näissä tuloksissa on mukana tulokset, jotka on kerätty ajalla 4.5 18..18. Tässä esityksessä tuloksia tarkastellaan seuraavien kohderyhmien

Lisätiedot

Silmänpainetauti Dg, hoito ja seuranta

Silmänpainetauti Dg, hoito ja seuranta Silmänpainetauti Dg, hoito ja seuranta Suomen Silmähoitajapäivät 26.8.2011 Paasitorni, Helsinki El, LT Anu Vaajanen Mikä tauti on glaukooma? Näköhermon etenevä sairaus, joka aiheuttaa vaurioita näköhermon

Lisätiedot

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle Anne Levaste, Clinical Nurse Educator 860703.0118/15FI 1 I24.0 Sydäninfarktiin johtamaton äkillinen sepelvaltimotukos

Lisätiedot

Vuosiraportti 2013. Suomen munuaistautirekisteri. Lappi 710 potilasta/1 milj. as. Länsi- Pohja 872. Koko maa 822 potilasta/1 milj.

Vuosiraportti 2013. Suomen munuaistautirekisteri. Lappi 710 potilasta/1 milj. as. Länsi- Pohja 872. Koko maa 822 potilasta/1 milj. Suomen munuaistautirekisteri Koko maa 822 potilasta/1 milj. asukasta Ahvenanmaa 977 < 785 potilasta/1 milj. as. 785 880 potilasta/1 milj. as. > 880 potilasta/1 milj. as. Vaasa 788 Etelä- Pohjanmaa 639

Lisätiedot

Vuosiraportti Suomen munuaistautirekisteri. Munuaisensiirtopotilaiden kuolleisuus. Aktiivihoitopotilaiden kuolleisuus diagnoosiryhmittäin

Vuosiraportti Suomen munuaistautirekisteri. Munuaisensiirtopotilaiden kuolleisuus. Aktiivihoitopotilaiden kuolleisuus diagnoosiryhmittäin raportti Suomen munuaistautirekisteri Kuolemantapauksia/ potilasvuotta 7 1 1 1 Munuaisensiirtopotilaiden kuolleisuus 1 1 1 Aktiivihoitopotilaiden kuolleisuus diagnoosiryhmittäin Kuolemantapauksia/ potilasvuotta

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Elinsiirrot - mitä uutta?

Elinsiirrot - mitä uutta? Elinsiirrot - mitä uutta? Helena Isoniemi ylilääkäri, professori Elinsiirto- ja maksakirurgia HYKS Vatsakeskus Aivokuolleet luovuttajat 130 120 110 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 88 89 85 2003 2002 2001

Lisätiedot

Vuosiraportti 6 Suomen munuaistautirekisteri Koko maa 22 potilasta/1 milj. asukasta Ahvenanmaa 55 Ryhmä 1 < 6 potilasta/1 milj. as. Ryhmä 2 6 potilasta/1 milj. as. Ryhmä 3 > potilasta/1 milj. as. Vaasa

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Haavainen paksusuolentulehdus (UC)

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Huom: Tämä valmisteyhteenveto, myyntipäällysmerkinnät ja pakkausseloste on laadittu referral-menettelyn tuloksena. Jäsenvaltion

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi.

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. idslofi04.12/06.2 Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. Galderma Nordic AB. Box 15028, S-167 15 Bromma. Sweden Tel +46 8 564 355 40, Fax +46 8 564 355 49. www.galdermanordic.com

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Ei oleellinen. Tämä on geneerinen hakemus. Valmisteyhteenveto noudattaa alkuperäisvalmisteen

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri

Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Epidemiologia N. 10%:lla suomalaisista on keuhkoahtaumatauti Keuhkoahtaumatauti

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02 Liite.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02 Liite. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 ADD 1 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto

Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto EMA/775985/2014 Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) enhallintasuunnitelman yhteenveto Tämä on Viekirax-valmisteen enhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet,

Lisätiedot

Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO EMA/198014/2014 Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Tämä on Sylvant-valmistetta koskevan riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joiden

Lisätiedot

Alfa-1-antitrypsiinin puutos

Alfa-1-antitrypsiinin puutos Alfa-1-antitrypsiinin puutos Paula Kauppi, LT, dos. Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Osastonylilääkäri Genetiikka Kodominantti periytyminen Polypeptidi 52 kd Syntetisoidaan hepatosyyteissä

Lisätiedot

Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet.

Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet. Yleinen luulo on, että syy erektiohäiriöön löytyisi korvien välistä. Tosiasiassa suurin osa erektiohäiriöistä liittyy sairauksiin tai lääkitykseen. Jatkuessaan erektiohäiriö voi toki vaikuttaa mielialaankin.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016 LASTEN MUNUAIS-, MAKSA- JA ELINSIIRROT. Hannu Jalanko, Paula Seikku

Toimintakertomus 2016 LASTEN MUNUAIS-, MAKSA- JA ELINSIIRROT. Hannu Jalanko, Paula Seikku Toimintakertomus 2016 LASTEN MUNUAIS-, MAKSA- JA ELINSIIRROT Hannu Jalanko, Paula Seikku Sisällys Lasten munuais-, maksa- ja elinsiirrot 3 Lasten elinsiirrot 1986 2016 4 Elinsiirtojen aiheet 5 Elinsiirtojen

Lisätiedot

AIH PSC. Autoimmuunimaksasairaudet. 9.2.2012 LT Henna Rautiainen Jorvin sairaala, HYKS 1.3.2012

AIH PSC. Autoimmuunimaksasairaudet. 9.2.2012 LT Henna Rautiainen Jorvin sairaala, HYKS 1.3.2012 Autoimmuunimaksasairaudet 9.2.2012 LT Henna Rautiainen Jorvin sairaala, HYKS AIH= Autoimmuunihepatiitti PBC= Primaari biliaari kirroosi PSC= Primaari sklerosoiva kolangiitti Tyyppi 1 AIH Tyyppi 2 5 19%

Lisätiedot

Lääkeaineet ja toksiinit DILD. Johanna Arola Haartman-instituutti HY ja HUSLAB

Lääkeaineet ja toksiinit DILD. Johanna Arola Haartman-instituutti HY ja HUSLAB Lääkeaineet ja toksiinit DILD Johanna Arola Haartman-instituutti HY ja HUSLAB DILD - Sisältö Taustaa Mekanismia Morfologiaa Paljon esimerkkejä Miten selvitellä? Take home DILD Drug induced liver disease

Lisätiedot

COPYRIGHT. Heikki Mäkisalo. Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty!

COPYRIGHT. Heikki Mäkisalo. Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty! COPYRIGHT Heikki Mäkisalo Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty! Mitkä maksan kasvaimet hoidetaan maksansiirrolla? Milloin metastaasikirurgia kannattaa? Heikki Mäkisalo

Lisätiedot

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-päivät 13.10.2010 Helsinki Anu Berg, PsT anu.berg@eksote.fi Masennus on yleistä aivoverenkiertohäiriöiden jälkeen noin

Lisätiedot

Tervekudosten huomiointi rinnan sädehoidossa

Tervekudosten huomiointi rinnan sädehoidossa Tervekudosten huomiointi rinnan sädehoidossa Onkologiapäivät 30.8.2013 Sairaalafyysikko Sami Suilamo Tyks, Syöpäklinikka Esityksen sisältöä Tervekudoshaittojen todennäköisyyksiä Tervekudosten annostoleransseja

Lisätiedot

rakko ja virtsatiet (C65 68, D09.0 1, D30.1 9, D41.1)

rakko ja virtsatiet (C65 68, D09.0 1, D30.1 9, D41.1) Syöpäpotilaiden eloonjäämisluvut alueittain Sivuilla 2 14 esitetään suhteelliset elossaololuvut yliopistollisten sairaaloiden vastuualueilla vuosina 2005 2012 todetuilla ja 2010 2012 seuratuilla potilailla

Lisätiedot

Keuhkoahtaumatauti. Miten COPD-potilaan pahenemisvaiheen hoito onnistuu terveyskeskussairaalassa. Keuhkoahtaumataudin patofysiologiaa

Keuhkoahtaumatauti. Miten COPD-potilaan pahenemisvaiheen hoito onnistuu terveyskeskussairaalassa. Keuhkoahtaumataudin patofysiologiaa Keuhkoahtaumatauti Miten COPD-potilaan pahenemisvaiheen hoito onnistuu terveyskeskussairaalassa keuhkoahtaumatauti on sairaus, jolle on tyypillistä hitaasti etenevä pääosin palautumaton hengitysteiden

Lisätiedot

etiologialtaan tuntematon autoimmuunisairaus, joka vaurioittaa pieniä ja keskisuuria intrahepaattisia sappiteitä ja vaihtelevasti hepatosyytteja

etiologialtaan tuntematon autoimmuunisairaus, joka vaurioittaa pieniä ja keskisuuria intrahepaattisia sappiteitä ja vaihtelevasti hepatosyytteja Kyösti Nuorva 2011 etiologialtaan tuntematon autoimmuunisairaus, joka vaurioittaa pieniä ja keskisuuria intrahepaattisia sappiteitä ja vaihtelevasti hepatosyytteja infektiot voivat laukaista (keuhkoklamydia)

Lisätiedot

Maksansiirto - voiko siirtoaiheita laajentaa? Isoniemi, Helena.

Maksansiirto - voiko siirtoaiheita laajentaa? Isoniemi, Helena. https://helda.helsinki.fi Maksansiirto - voiko siirtoaiheita laajentaa? Isoniemi, Helena 2017 Isoniemi, H, Mäkisalo, H & Nordin, A 2017, ' Maksansiirto - voiko siirtoaiheita laajentaa? ' Duodecim, Vuosikerta.

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:

Lisätiedot

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Muistisairauksista Muistisairauksien lääkehoidon periaatteet Muistisairauden hoidon kokonaisuus Lääkkeettömät hoidot Etenevät muistisairaudet ovat

Lisätiedot

Keuhkonsiirto interstitiaalisen keuhkosairauden hoitona

Keuhkonsiirto interstitiaalisen keuhkosairauden hoitona Tieteessä katsaus teema Maija Halme dosentti, osastonylilääkäri HYKS Sydän- ja keuhkokeskus, keuhkosairauksien klinikka maija.halme@hus.fi Interstitiaaliset keuhkosairaudet Keuhkonsiirto interstitiaalisen

Lisätiedot

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Olmesartan medoxomil STADA 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Olmesartan medoxomil STADA 10 mg kalvopäällysteiset tabletit Olmesartan

Lisätiedot

IÄKÄS POTILAS SYDÄNLEIKKAUKSESSA. Vesa Anttila Sydän- ja thoraxkirurgian ylilääkäri Vastuualuejohtaja Sydänkeskus TYKS

IÄKÄS POTILAS SYDÄNLEIKKAUKSESSA. Vesa Anttila Sydän- ja thoraxkirurgian ylilääkäri Vastuualuejohtaja Sydänkeskus TYKS IÄKÄS POTILAS SYDÄNLEIKKAUKSESSA Vesa Anttila Sydän- ja thoraxkirurgian ylilääkäri Vastuualuejohtaja Sydänkeskus TYKS Yleistä Yli 80-vuotiaiden 5-vuotiselossaoloennuste on 73 % (Tilastokeskus) Sairauksien

Lisätiedot

Munuaisja maksaliitto

Munuaisja maksaliitto Munuaisja maksaliitto 10/2014 Munuais- ja maksaliitto tukee sairastuneita ja elinsiirron saaneita sekä heidän läheisiään. Liitto jakaa luotettavaa tietoa sairauksista ja niiden hoidosta. Jäsenyhdistyksissä

Lisätiedot

EUROOPPALAISET OSAAMISVERKOSTOT APUA HARVINAISIA JA VAIKEITASAIRAUKSIA SAIRASTAVILLE. Share. Care. Cure. Terveys

EUROOPPALAISET OSAAMISVERKOSTOT APUA HARVINAISIA JA VAIKEITASAIRAUKSIA SAIRASTAVILLE. Share. Care. Cure. Terveys EUROOPPALAISET OSAAMISVERKOSTOT APUA HARVINAISIA JA VAIKEITASAIRAUKSIA SAIRASTAVILLE Share. Care. Cure. Terveys MITÄ EUROOPPALAISET OSAAMISVERKOSTOT OVAT? Eurooppalaisiin osaamisverkostoihin (ERN) kuuluu

Lisätiedot

EUROOPPALAISET OSAAMISVERKOSTOT APUA HARVINAISIA JA VAIKEITASAIRAUKSIA SAIRASTAVILLE. Share. Care. Cure. Terveys

EUROOPPALAISET OSAAMISVERKOSTOT APUA HARVINAISIA JA VAIKEITASAIRAUKSIA SAIRASTAVILLE. Share. Care. Cure. Terveys EUROOPPALAISET OSAAMISVERKOSTOT APUA HARVINAISIA JA VAIKEITASAIRAUKSIA SAIRASTAVILLE Share. Care. Cure. Terveys MITÄ EUROOPPALAISET OSAAMISVERKOSTOT OVAT? Eurooppalaisiin osaamisverkostoihin (ERN) kuuluu

Lisätiedot

Sydämen vajaatoiminta. TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta. TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon

Lisätiedot

LÄPPÄTAUTIEN KIRURGINEN HOITO ARI HARJULA THORAX- JA VERISUONIKIRURGIAN PROFESSORI

LÄPPÄTAUTIEN KIRURGINEN HOITO ARI HARJULA THORAX- JA VERISUONIKIRURGIAN PROFESSORI LÄPPÄTAUTIEN KIRURGINEN HOITO ARI HARJULA THORAX- JA VERISUONIKIRURGIAN PROFESSORI THORAXKIRURGIAN ALKU RINTAONTELON AVAUS ENSIMMÄINEN INEN PERFUUSIO ENSIMMÄINEN INEN KONE -55 SYDÄNSIIRTO lion heart HEART

Lisätiedot

HIV ja elinsiirrot MARI ERIKSSON, INFEKTIOLÄÄKÄRI HYKS VALTAKUNNALLINEN HIV-KOULUTUS

HIV ja elinsiirrot MARI ERIKSSON, INFEKTIOLÄÄKÄRI HYKS VALTAKUNNALLINEN HIV-KOULUTUS HIV ja elinsiirrot MARI ERIKSSON, INFEKTIOLÄÄKÄRI HYKS VALTAKUNNALLINEN HIV-KOULUTUS 1.2.2018 HIV + munuaisten vajaatoiminta HIVAN ja muut glomerulonefriitit, HCV-MPGN+cryoglobulinemia, diabetes konsensus:

Lisätiedot

Diabeettinen nefropatia Pia Paalosmaa Sisätautien ja nefrologian El.

Diabeettinen nefropatia Pia Paalosmaa Sisätautien ja nefrologian El. Diabeettinen nefropatia 28.3.2019 Pia Paalosmaa Sisätautien ja nefrologian El. Taulukko 1. Raja-arvot mikroalbuminurian ja proteinurian diagnostiikassa käytetyille menetelmille. Albuminuria Taulukko 1.

Lisätiedot

Valtimotaudin ABC 2016

Valtimotaudin ABC 2016 Valtimotaudin ABC 2016 Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

Keuhkoahtaumatauti pahenemisvaiheen hoito

Keuhkoahtaumatauti pahenemisvaiheen hoito Keuhkoahtaumatauti pahenemisvaiheen hoito Keuhkoahtautmatauti Mahdollisimman varhainen taudin diagnostiikka Diagnoosi on oikea Optimaalinen lääkitys ja hoito: -tupakoinnin lopetus -lääkitys -kuntoutus

Lisätiedot

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes Iäkkään diabetes 1 Perustieto Syventävä tieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Mittaaminen Kirjaaminen Hoidon tavoitteet Lääkehoito Insuliinihoidon aloitus HBa1c

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta Sisällys T2D lisäsairaudet Sydän ja verisuonet Munuaiset Hermosto Jalat Silmät Suu 4 7 10 11 12 13 14 Sydän ja verisuonet Diabeetikoiden yleisin kuolinsyy

Lisätiedot

Liekkivammatilanne Suomessa sekä vammojen sairaalahoitokustannukset

Liekkivammatilanne Suomessa sekä vammojen sairaalahoitokustannukset Liekkivammatilanne Suomessa sekä vammojen sairaalahoitokustannukset Haikonen Kari, Lillsunde Pirjo 27.8.2013, Hanasaaren kulttuurikeskus, Espoo 27.8.2013 Kari Haikonen 1 Tutkimuksen lähtökohdat Tutkimus

Lisätiedot

Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala

Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala 22.1.2015 Mikä on lapseni astman ennuste? Mikä on lapsen astman ennuste

Lisätiedot

Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito

Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito Kai Kiilavuori, kardiologi HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Jorvin sairaala Labquality Days 8.2.2018 Stabiili sepelvaltimotauti Patogeneesi Stabiilit anatomiset

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

Sydän ja ajokyky. Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä

Sydän ja ajokyky. Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä Sydän ja ajokyky Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä 29.3.2017 Sidonnaisuudet Työnantajan määräämä koulutus Boston scientific Medtronic finland St Jude Medical Sydän Ihmisen

Lisätiedot

PYLL-seminaari 30.3.2011

PYLL-seminaari 30.3.2011 PYLL-seminaari 30.3.2011 Sairaalajohtaja Jari Välimäki syöpätautien osuus ennenaikaisten elinvuosien menetysten aiheuttajina etenkin ESshp:n naisten keskuudessa kiinnittää huomiota ne ovat PYLL-tilastossa

Lisätiedot

Vasta-aineiden merkitys elinsiirroissa

Vasta-aineiden merkitys elinsiirroissa Vasta-aineiden merkitys elinsiirroissa Jouni Lauronen Elinsiirtojen perusteet kurssi 29.1.14 1 1 1 1 1 Vasta-aineiden merkitys elinsiirroissa Vasta-aineet voivat johtaa elinsiirtotarpeeseen Autoimmuunitaudit

Lisätiedot

TUKEA KOKO PERHEELLE. Perhetoiminta

TUKEA KOKO PERHEELLE. Perhetoiminta TUKEA KOKO PERHEELLE Perhetoiminta Lapsen sairaus koskettaa koko perhettä: sisaruksia, vanhempia ja sukulaisia. Yhteisten kokemusten jakaminen saman kohdanneiden perheiden kanssa auttaa jaksamaan. 01/2015

Lisätiedot

Liite I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle

Liite I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle Liite I Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle 1 Tieteelliset päätelmät Ottaen huomioon arviointiraportin, jonka lääketurvallisuuden riskinarviointikomitea (PRAC)

Lisätiedot

Itsemurhaa yrittäneen potilaan elinsiirtokelpoisuuden arviointi. Antero Leppävuori XV Suomen Transplantaatiopäivät 26.1.2012

Itsemurhaa yrittäneen potilaan elinsiirtokelpoisuuden arviointi. Antero Leppävuori XV Suomen Transplantaatiopäivät 26.1.2012 Itsemurhaa yrittäneen potilaan elinsiirtokelpoisuuden arviointi Antero Leppävuori XV Suomen Transplantaatiopäivät 26.1.2012 Itsetuhoisuus Henkeä uhkaavan riskin ottaminen Itsen vahingoittaminen Itsetuhokäyttäytyminen

Lisätiedot

Lääkevalmisteella ei enää myyntilupaa

Lääkevalmisteella ei enää myyntilupaa PAKKAUSSELOSTE Nespo 15 mikrogrammaa, injektioneste, liuos injektiopullossa Nespo 25 mikrogrammaa, injektioneste, liuos injektiopullossa Nespo 40 mikrogrammaa, injektioneste, liuos injektiopullossa Nespo

Lisätiedot

Appendisiitin diagnostiikka

Appendisiitin diagnostiikka Appendisiitti score Panu Mentula LT, gastrokirurgi HYKS Appendisiitin diagnostiikka Anamneesi Kliiniset löydökset Laboratoriokokeet Ł Epätarkka diagnoosi, paljon turhia leikkauksia 1 Insidenssi ja diagnostinen

Lisätiedot

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Naproxen Orion on

Lisätiedot

Mikrobilääkkeiden käyttö avohoidossa

Mikrobilääkkeiden käyttö avohoidossa Mikrobilääkkeiden käyttö avohoidossa Asko Järvinen HYKS infektiosairauksien klinikka Mikrobilääkkeiden sairaalakäytön osuus (%) 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002

Lisätiedot

PERITONEAALI- DIALYYSIHOIDON PERIAATTEISTA JA KOMPLIKAATIOISTA. PD-koulutuspäivä 26.1.2016 Marja Miettinen, oyl, K-SKS

PERITONEAALI- DIALYYSIHOIDON PERIAATTEISTA JA KOMPLIKAATIOISTA. PD-koulutuspäivä 26.1.2016 Marja Miettinen, oyl, K-SKS PERITONEAALI- DIALYYSIHOIDON PERIAATTEISTA JA KOMPLIKAATIOISTA PD-koulutuspäivä 26.1.2016 Marja Miettinen, oyl, K-SKS Kenelle PD-hoito sopii? ensisijainen hoitomuoto kaikille potilaille epävakaa hemodynamiikka

Lisätiedot

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 The New York Times Feb 11 2014 Miller A et al. 25 year follow up for breast cancer incidence

Lisätiedot

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ Yleislääkäripäivät 2017 Veikko Salomaa, LKT Tutkimusprofessori 23.11.2017 Yleislääkäripäivät 2017 / Veikko Salomaa 1 SIDONNAISUUDET Kongressimatka, Novo Nordisk

Lisätiedot

Päivystysosasto. Ylilääkäri Jari Nyrhilä, EPSHP

Päivystysosasto. Ylilääkäri Jari Nyrhilä, EPSHP Päivystysosasto Ylilääkäri Jari Nyrhilä, EPSHP Potilaat Päivystysosastolle päivystyspoliklinikan kautta tarkkailuosasto A11, A31, A32 A12, A21, A21 A42 Miksi päivystys osasto aikaa vievä diagnostiikka

Lisätiedot

Vuosiraportti 2001. Suomen munuaistautirekisteri. Esiintyvyys/1 miljoona asukasta 650. Peritoneaalidialyysi. Hemodialyysi. Munuaisensiirto.

Vuosiraportti 2001. Suomen munuaistautirekisteri. Esiintyvyys/1 miljoona asukasta 650. Peritoneaalidialyysi. Hemodialyysi. Munuaisensiirto. Vuosiraportti 01 Suomen munuaistautirekisteri Esiintyvyys/1 miljoona asukasta 650 0 550 500 450 0 350 300 250 0 150 0 50 0 165 10 15 1 15 Vuosi 10 15 00 Hemodialyysi Peritoneaalidialyysi Munuaisensiirto

Lisätiedot

Syöpäseulonnat I - sairauksien ennaltaehkäisyä

Syöpäseulonnat I - sairauksien ennaltaehkäisyä Syöpäseulonnat I - sairauksien ennaltaehkäisyä Janne Pitkäniemi 1,2 1 Suomen Syöpärekisteri ja 2 Helsingin yliopisto Suomen Syöpärekisteri,Finnish Cancer Registry Institute for Statistical and Epidemiological

Lisätiedot

Mihin alatyyppeihin kardiomypatiat jaetaan? I vilka undertyper kan man indela kardiomyopatierna?

Mihin alatyyppeihin kardiomypatiat jaetaan? I vilka undertyper kan man indela kardiomyopatierna? Mihin alatyyppeihin kardiomypatiat jaetaan? I vilka undertyper kan man indela kardiomyopatierna? Kardiomyopatioiden luokittelu WHO:n luokittelu Kardiomyopatioiden luokittelu Elliott P et al. Eur Heart

Lisätiedot