HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 1/ KAUPUNGINKANSLIA Talous- ja suunnitteluosasto
|
|
- Karoliina Laakso
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 1/ YHTEENVETO VEROHALLINTOPALAUTEESTA 1/2014 () Harmaan talouden torjuntaan liittyen Helsingin kaupunki ja sen tytäryhteisöt toimittavat Verohallinnolle neljännesvuosittain tiedot kaikista yli euron (ilman arvonlisäveroa) palveluhankinnoista. Verohallinto lähettää kaupunginkanslialle palautteen seulonnan tuloksista. Vuoden 2014 ensimmäistä neljännestä koskeviin tietoihin liittyy sellaisia laadullisia tekijöitä, joiden vuoksi tiedot eivät kaikilta osin ole vertailukelpoisia aiempien seulontatietojen kanssa. Verohallinto on seulonut heille toimitetut tiedot kesällä 2014, joten yhteistyökumppaniyrityksen asiat ovat saattaneet olla kunnossa hetkellä, jolloin Helsingin kaupunkikonsernin yksikkö on tehnyt hankintoja tältä. Tässä yhteenvedossa on esitetty seulontatiedot seuraavien kokonaisuuksien osalta: Talpan asiakasvirastot liikelaitokset rakennusvirasto Stara tytärsäätiöt tytäryhtiöt Yhteenvedon lopussa on esitetty taulukoiden selitteet. 1. Talpan asiakasvirastot Talpan asiakasvirastot yhteensä Ennakonperintärekisteri - ei rekisterissä 6 Arvonlisäverovelvollisuus - ei rekisterissä 20 Verovelka yli euroa 24 Verovelkaa, maksusuunnitelma 11 Konkurssivaiheita 6 Arvonlisäverovelvollisuus - ei toimintaa 1 Arvonlisäverovelvollisuus - arvioitu 23 Työnantajarekisterissä - ei palkanmaksua 3 Työnantajarekisterissä - arvioitu 18 KOHDEASIAKKAAT, lukumäärä 793 SEULOUTUNEET, lukumäärä 80 SEULONTAPROSENTTI 10,1 % Taulukko 1. Lukumäärä tapauslajeittain, Talpan asiakasvirastot. Taulukon tiedoissa ovat mukana kaupungin virastot, lukuun ottamatta rakennusvirastoa ja Staraa, joiden tiedot on esitetty erikseen. Aiemmissa raporteissa on esitetty yhdessä kaikkien virastojen seulontatiedot. Vuoden 2013 viimeisellä neljänneksellä virastojen kohdeasiakkaiden lukumäärä oli 1117, joista seuloutuneita oli 93. Tällöin seulontaprosentti oli 8,3.
2 HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 1/ Liikelaitokset Liikelaitokset yhteensä Ennakonperintärekisteri - ei rekisterissä Arvonlisäverovelvollisuus - ei rekisterissä 1 Verovelka yli euroa 7 Verovelkaa, maksusuunnitelma 5 Arvonlisäverovelvollisuus - arvioitu 2 KOHDEASIAKKAAT, lukumäärä 254 SEULOUTUNEET, lukumäärä 20 SEULONTAPROSENTTI 7,9 % Taulukko 2. Lukumäärä tapauslajeittain, liikelaitokset. Vuoden 2013 viimeisellä neljänneksellä liikelaitosten kohdeasiakkaiden lukumäärä oli 249, joista seuloutuneita oli 11. Tällöin seulontaprosentti oli 4,4. 3. Rakennusvirasto Rakennusvirasto Ennakonperintärekisteri - ei rekisterissä 2 Arvonlisäverovelvollisuus - ei rekisterissä 1 Verovelka yli euroa 3 Verovelkaa, maksusuunnitelma 3 Konkurssivaiheita 1 Arvonlisäverovelvollisuus - arvioitu - KOHDEASIAKKAAT, lukumäärä 149 SEULOUTUNEET, lukumäärä 10 SEULONTAPROSENTTI 6,7 % Taulukko 3. Lukumäärä tapauslajeittain, rakennusvirasto. Vuoden 2013 viimeisellä neljänneksellä liikelaitosten kohdeasiakkaiden lukumäärä oli 128, joista seuloutuneita oli 12. Tällöin seulontaprosentti oli 9,4.
3 HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 1/ Stara Stara Passivoitu - Ennakonperintärekisteri - ei rekisterissä - Arvonlisäverovelvollisuus - ei rekisterissä - Verovelka yli euroa 6 Verovelkaa, maksusuunnitelma 4 Konkurssivaiheita 1 Arvonlisäverovelvollisuus - arvioitu 2 KOHDEASIAKKAAT, lukumäärä 190 SEULOUTUNEET, lukumäärä 15 SEULONTAPROSENTTI 7,9 % Taulukko 4. Lukumäärä tapauslajeittain, Stara Vuoden 2013 viimeisellä neljänneksellä liikelaitosten kohdeasiakkaiden lukumäärä oli 164, joista seuloutuneita oli 15. Tällöin seulontaprosentti oli 9,1. 5. Tytärsäätiöt Tytärsäätiöt Passivoitu - Ennakonperintärekisteri - ei rekisterissä - Arvonlisäverovelvollisuus - ei rekisterissä - Verovelka yli euroa 2 Verovelkaa, maksusuunnitelma 2 Arvonlisäverovelvollisuus - arvioitu - Työnantajarekisterissä - arvioitu 3 KOHDEASIAKKAAT, lukumäärä 18 SEULOUTUNEET, lukumäärä 4 SEULONTAPROSENTTI 22,2 % Taulukko 5. Lukumäärä tapauslajeittain, säätiöt yhteensä Vuoden 2013 viimeisellä neljänneksellä säätiöiden kohdeasiakkaiden lukumäärä oli 31, joista seuloutuneita oli 5. Tällöin seulontaprosentti oli 16,1.
4 HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 1/ Tytäryhtiöt Tytäryhtiöt yhteensä Passivoitu 4 Ennakonperintärekisteri - ei rekisterissä 10 Arvonlisäverovelvollisuus - ei rekisterissä 12 Verovelka yli euroa 8 Verovelkaa, maksusuunnitelma 2 Perintäeste 1 Arvonlisäverovelvollisuus - ei toimintaa 2 Arvonlisäverovelvollisuus - arvioitu 4 KOHDEASIAKKAAT, lukumäärä 251 SEULOUTUNEET, lukumäärä 36 SEULONTAPROSENTTI 14,3 % Taulukko 4. Lukumäärä tapauslajeittain, tytäryhtiöt yhteensä Taulukon tiedoissa ovat mukana kaikki tytäryhteisöt, lukuun ottamatta Helsingin kaupungin asunnot Oy:tä. Heka Oy:n tiedot on koottu verottajan toimittamassa aineistossa aiemmasta poikkeavalla tavalla, eikä niitä voi sen vuoksi esittää tässä raportissa. Aiemmissa raporteissa on seurattu kaikkien tytäryhteisöjen yhteistä seulontatietoa. Vuoden 2013 viimeisellä neljänneksellä virastojen kohdeasiakkaiden lukumäärä oli 449, joista seuloutuneita oli 35. Tällöin seulontaprosentti oli 7,8. 7. Taulukoiden selitteet Verohallintopalautteen perusteella laadittujen taulukoiden tarkemmat selitteet ovat seuraavat: 1. Passivoitu Ei toimintaa. 2. Ennakonperintärekisteri - ei rekisterissä Ei rekisterissä /rekisteröity. 3. Arvonlisäverovelvollisuus - ei rekisterissä Ei rekisterissä. 4. Verovelka yli euroa Tarkastelun kohteena ovat yritykset, joilta Helsingin kaupunkikonsernin yksikkö on ostanut palveluja ja joilla verovelkaa on yli euroa. 5. Verovelkaa, maksusuunnitelma
5 HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 1/ Kilpailutettujen ja suorahankintojen hankinta-asiakirjoihin liitettävä lomakkeisto (todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus tai selvitys siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty). 6. Perintäeste Yhtiöllä oleva, ulosotosta päivittyvä tuntemattomuus- tai varattomuuseste on voimassa eli ulosotto ei onnistu, jos perittävänä olevalle saatavalle ei ole kertynyt täyttä suoritusta (varattomuuseste) tai jollei myöskään velallisen olinpaikasta ole tietoa (tuntemattomuuseste). 7. Konkurssivaiheita Yrityksellä on voimassa oleva konkurssimenettely, joka näkyy myös sivulla. Tämä kohta on erittäin hälyttävä tieto, sillä muun muassa rauenneisiin konkursseihin liittyy usein väärinkäytöksiä. 8. Arvonlisäverovelvollisuus - ei toimintaa Yritys on itse ilmoittanut verottajalle lomakkeella ei toimintaa. Kuitenkin yritys on ollut toimittajana Helsingin kaupunkikonsernin yksikölle ja se on maksanut esitetyn laskun. Yritys on kuitenkin saattanut laskuttaa arvonlisäveroa ja näin ollen on liiketoiminnastaan arvonlisäverovelvollinen. 9. Arvonlisäverovelvollisuus - arvioitu Yritys ei ole tehnyt kuukausittaista arvonlisäveroilmoitusta verottajalle, joten se ei myöskään maksa arvonlisäveroa. 10. Työnantajarekisterissä - ei palkanmaksua Yritys kuuluu työnantajarekisteriin, mutta ilmoittanut verottajalle lomakkeella ei palkanmaksua. 11. Työnantajarekisterissä - arvioitu Yritys kuuluu työnantajarekisteriin, mutta sillä ei ole esimerkiksi tilitettyjä ennakonpidätyksiä verottajalle. 12. Kohdeasiakkaat, lukumäärä Toimittajat yhteensä, joilta Helsingin kaupunki on ostanut palveluita. 13. Seuloutuneet, lukumäärä Verottaja käy läpi virastoja, liikelaitoksia ja tytäryhteisöjä koskevia toimittajatietoja ja tiedostoja. Verohallinnossa tiedostoja ristiinajetaan ja tarkempaan läpikäyntiin jääneet yritykset verottaja käy läpi yksitellen. Nämä ovat seuloutuneita yrityksiä. Asiakas on aineistossa vain kerran. 14. Seulontaprosentti Prosentuaalisesti ilmoitettuna yritykset, jotka ovat seuloutuneet verottajan laatimissa tiedostojen ristiinajossa. Seuloutumisprosentti kertoo, mitkä yritykset otetaan tarkemmin tutkittavaksi eikä näin ollen suoraan sitä, mikä on yrityksen todellinen tilanne. Yritysten todellinen tilanne selviää vasta Verohallinnon tarkemmassa käsittelyssä. Asiakas on aineistossa vain kerran (pois lukien kaupunkikonsernin seulontaprosentti).
Harmaan talouden seurantaraportti
2 2013 Harmaan talouden seurantaraportti Talous- ja suunnittelukeskus Harmaan talouden seurantaraportti 2/2013 Helsingin kaupungin keskushallinnon julkaisuja 2013:23 ISSN-L 2242-4504 ISSN 2323-8135 (verkkojulkaisu)
Harmaan talouden seurantaraportti
4 2013 Harmaan talouden seurantaraportti Kaupunginkanslia Harmaan talouden seurantaraportti 4/2013 Helsingin kaupungin keskushallinnon julkaisuja 2014:18 ISBN 978-952-272-690-2 (verkkojulkaisu) ISSN-L
Harmaan talouden seurantaraportti
3 2013 Harmaan talouden seurantaraportti Kaupunginkanslia Harmaan talouden seurantaraportti 3/2013 Helsingin kaupungin keskushallinnon julkaisuja 2013:23 ISSN-L 2242-4504 ISSN 2323-8135 (verkkojulkaisu)
Harmaan talouden seurantaraportti
1 2013 Harmaan talouden seurantaraportti Talous- ja suunnittelukeskus Harmaan talouden seurantaraportti 1/2013 Helsingin kaupungin keskushallinnon julkaisuja 2013:20 ISSN-L 2242-4504 ISSN 2323-8135 (verkkojulkaisu)
Harmaan talouden seurantaraportti
4 2012 Harmaan talouden seurantaraportti Talous- ja suunnittelukeskus Harmaan talouden seurantaraportti 4/2012 Helsingin kaupungin keskushallinnon julkaisuja 2013:14 ISBN 978-952-272-457-1 ISSN-L 2242-4504
1. Tarjoajan perustiedot
LIITE 5. Tarjouslomake 1(6) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne, Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 2/2013 tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Tarjotusta kalustosta tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön
Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen
Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen ja palveluasumiseen Hakemus saapunut / 201 Palveluntuottajaa koskevat tiedot Yritys/järjestö/yhteisö Y-tunnus
Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne
Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Cityliikenteen tarjouskilpailu 2016 Diaarinumero TARJOUSPYYNNÖN LIITE 4 Tarjouslomake 1(5) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne, Cityliikenteen tarjouskilpailu
LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta
LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta Tarjous Lopen kunnan oppilas- ja palvelukuljetusten sekä asiointiliikenteen hankinnasta tehdään tällä asiakirjalla. Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön
HARMAAN TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 1/2010
HELSINGIN KAUPUNKI Talous- ja suunnittelukeskus Varainhallinta 19.7.2010 HARMAAN TALOUDEN SEURANTARAPORTTI 1/2010 Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi Tilinro Y-tunnus PL 20 Pohjoisesplanadi 11-13 +358
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 03.01.2017 Raportti voimassa asti 12.03.2017 Arkistointitunnus 1483133715725 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Y-tunnus 1955941-0 Tietolähteiden perusteella
Helsingin kaupungin rakennusvirasto vuokraa määräajaksi kioskin.
Vuokralle tarjotaan kioski vuokraa määräajaksi kioskin. Vuokranantaja haluaa tukea pienyrittäjyyttä ilman tarpeettomia alihankkijoita ja siksi vuokra-alueella tapahtuvan toiminnan järjestäminen alihankintana
Harmaan talouden torjunta Helsingin kaupungilla
Harmaan talouden torjunta Helsingin kaupungilla Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 23.5.2012: Julkishallinto harmaan talouden torjujana Pirjo Hakanpää, tarkastusjohtaja Helsingin kaupungin
Virastot Liikelaitokset
2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 4 TIIVISTELMÄ... 5 1. Poliisin tutkintatilanne... 9 1.1 Poliisin tietoon tulleet talousrikosilmoitukset... 9 1.2 Tutkinnan läpivirtaus... 10 1.3 Haltuun saatu omaisuus...
Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne
Tarjouslomake 1(9) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 1/2016 Diaarinumero Tarjouslomake, kohde 11 Tarjous jätettävä 31.10.2016 klo 12:00 mennessä Oulun toimivalta-alueen
JOHDANTO. Tämä raportti sisältää selvityksen harmaan talouden torjunnasta Helsingin kaupunkikonsernissa.
2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 3 TIIVISTELMÄ... 4 1. Kuukausiperusteinen työnantajasuoritusmenettely harmaata taloutta kitkevänä uudistuksena... 9 2. Työsuojeluviranomaisen määräämät tilaajavastuulain
Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne
Tarjouslomake 1(8) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 1/2016 Diaarinumero Tarjouslomake, kohde 10 Tarjous jätettävä 26.9.2016 klo 12:00 mennessä Oulun toimivalta-alueen
5-AKSELINEN CNC-TYÖSTÖKONE (1 KPL) Tämä tarjoajan soveltuvuuslomake palautetaan täytettynä liitteineen.
1 (5) Tarjousnimike 5-AKSELINEN CNC-TYÖSTÖKONE (1 KPL) Tämä tarjoajan soveltuvuuslomake palautetaan täytettynä liitteineen. OHJE Tarjoaja täyttää tarjoajan soveltuvuuslomakkeen kaikki kohdat sekä palauttaa
Harmaan talouden seurantaraportti
3 2011 Harmaan talouden seurantaraportti Talous- ja suunnittelukeskus Varainhallinta 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 4 TIIVISTELMÄ... 5 1. Poliisin tutkintatilanne... 8 1.1 Poliisin tietoon tulleet talousrikosilmoitukset...
NURMEKSEN KAUPUNGIN PALVELUSETELI
NURMEKSEN KAUPUNGIN PALVELUSETELI Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan tällä hakulomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki sääntökirjan edellytyksiin sitoutuneet sekä pyydetyt, asianmukaiset
PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä
Viranomaisen merkintöjä / Y2 PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Lomakkeella voi ilmoittautua tai hakeutua kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, ennakkoperintärekisteriin,
Rakentamisen uudet velvoitteet. Ylitarkastaja Pirkko Vuori Helsinki 15.5.2015
Rakentamisen uudet velvoitteet Ylitarkastaja Pirkko Vuori Helsinki 15.5.2015 Taustaa Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Harmaan talouden torjuntaan liittyvä lakipaketti 2 hyväksyttiin eduskunnassa
Viitaten tarjouspyyntöönne 1.2.2016 teemme alla olevan tarjouksen Riihimäen paikallisliikenteen liikennöinnistä.
LIITE 3 TARJOUSLOMAKE TARJOUS, BRUTTOSOPIMUS, linja-autoliikenne Riihimäen paikallisliikenne Viitaten tarjouspyyntöönne teemme alla olevan tarjouksen Riihimäen paikallisliikenteen liikennöinnistä. Tarjouksen
TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU
1/7 TARJOUSPYYNTÖ 7.9.2012 TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn liikennemallitarkastelun laadinnasta tässä tarjouspyynnössä ja tarjouspyynnön liitteissä kuvatulla
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 01.01.2019 Raportti voimassa asti 04.03.2019 Arkistointitunnus 1546280260728 FIN yritystiedot Yrityksen nimi DEMO Logistiikka Oy Y-tunnus 2762210-9
Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä I. TARJOAJAN TIEDOT
1(8) Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä OHJE Tarjoajan on merkittävä lomakkeeseen täyttyykö kyseinen vaatimus. Joissakin kohdissa edellytetään myös asiakirja-aineiston tai selvitysten
LIITE 1 TARJOUSLOMAKE OSTOPALVELUT Lentoturvallisuuden kansainvälinen koulutuskeskus Tampereelle - esiselvitys -HANKKEESEEN
TARJOUSLOMAKE 1/4 TARJOUSLOMAKE OSTOPALVELUT Lentoturvallisuuden kansainvälinen koulutuskeskus Tampereelle - esiselvitys -HANKKEESEEN Tarjouksen tekeminen Tarjous tulee tehdä kirjallisena suomen kielellä.
Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti
TARJOUSPYYNTÖ Rakennusteknisten töiden urakkatarjouspyyntö Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Tilapalvelu Keskitie 10 44500 Viitasaari
Harmaa talous haastaa toimimaan
Hansel-Senaatti-kiinteistöt Toimitilapäivät Harmaa talous haastaa toimimaan 14.3.2013 Tu o m m e t i l a l l e r a t k a i s u t Pekka Muinonen, Vero 14.3.2013 2 # 222359 Verovelkaiset toimialoittain (Verohallinto
Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille
Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä
12.5.2015. Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä: info@mestar.fi
TARJOUSPYYNTÖ Koulutus 1. Hankintayksikön perustiedot Yhteystiedot: Mestar Varikkokatu 2 70620 Kuopio www.mestar.fi Osoite, josta saa lisätietoja: Katso edellä hankintayksikön yhteystiedot Osoite, johon
Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere 1 Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupunki / Kaupunkiympäristön kehittäminen pyytää tarjoustanne Tohlopinkadun saneeraamisesta tämän tarjouspyyntökirjeen
APOTTI ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖPALVELUIDEN HANKINTA
APOTTI ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖPALVELUIDEN HANKINTA Liite 4 Listaus soveltuvuusvaatimuksista 1 Yrityksen nimi Yrityksen osoite Y-tunnus (tai vastaava) Yhteyshenkilön nimi Yhteyshenkilön
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Tarkastuslautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (6) 34 Suunnitelma Helsingin kaupunkikonserniin kuuluvien yhtiöiden ja säätiöiden tilintarkastuksen järjestämisestä vuonna 2019 HEL 2017-012971 T 00 01 05 Päätös
HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake
HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake Tiedot hankkeesta ja hanke-ehdotuksen laatijasta Hankkeen nimi ja kunta Hämeenlinnan Hauhon laajakaistahanke,
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 07.01.2019 Raportti voimassa asti 30.01.2019 Arkistointitunnus 1546284516374 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Sjöman Helsingin Nosturit Oy Y-tunnus
Harmaan talouden seurantaraportti
2 2012 Harmaan talouden seurantaraportti Talous- ja suunnittelukeskus 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 4 TIIVISTELMÄ... 5 1. Poliisin tutkintatilanne... 8 1.1 Poliisin tietoon tulleet talousrikosilmoitukset...
Liite I Järjestelmätoimittajan soveltuvuusvaatimukset
SOPIMUS ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄSTÄ Liite I Järjestelmätoimittajan soveltuvuusvaatimukset 1 Liitteen tarkoitus Tämän liitteen tarkoituksena on kuvata ne soveltuvuusvaatimukset, joita Asiakas
Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.
Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 02.11.2018 Raportti voimassa asti 11.01.2019 Arkistointitunnus 1540984264952 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Sjöman Helsingin Nosturit Oy Y-tunnus
Veroasiat oikein heti alusta lähtien. Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut
Veroasiat oikein heti alusta lähtien Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut 5.-6.9.2017 Esityksen sisältö Yrityksen perustaminen Verohallinnon rekisterit Verojen ilmoittaminen ja maksaminen
Yhteenveto verojen maksutilanteesta
Yhteenveto 1 (4) Verohallinto.540A.L0004318170 Pertti Palkansaaja Esimerkkitie 16 A 1 00100 HELSINKI 30.11.2018 Asiakirjan tunnus L0004318170 Yhteenveto muodostetaan kalenterikuukauden viimeisenä päivänä,
Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti
TARJOUSPYYNTÖ Keittiön ruokasalin/taukotilan kalusteista Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Viitasaaren kaupunki/tilapalvelu Keskitie
Orimattilan Kaupunki 19.3.2012 Tilapalvelu
Orimattilan Kaupunki 19.3.2012 Tilapalvelu TARJOUSPYYNTÖ, sähkötöiden puitesopimukset Pyydämme tarjoustanne toimialaanne koskevissa sähköasennustöistä vuoden 2012 aikana Orimattilan kaupungin tilapalvelun
TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA
1 TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA 1. TARJOUSPYYNNÖN KOHDE JA SISÄLTÖ Tornion kaupunki / kaupunginhallitus pyytää
MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä
Viranomaisen merkintöjä / Y5 MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Lomakkeella voit ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten
MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö
Viranomaisen merkintöjä / Y4 MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö Lomakkeella voit ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin,
LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet)
LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet) Tarjouslomakkeen täyttöohje Tarjouslomaketta täyttäessä tulee ottaa huomioon seuraavat asiat: Palveluntuottajan
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 4 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 28.03.2017 Raportti voimassa asti 14.06.2017 Arkistointitunnus 1490346489050 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Taratest Oy Y-tunnus 0939835-0 Tietolähteiden
TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Liite 2 TARJOAJAA KOSKEVAT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET
TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Liite 2 TARJOAJAA KOSKEVAT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET Ohje: Kohdissa 1 7 on esitetty tarjoajan soveltuvuutta koskevia pakollisia vaatimuksia. Tarjoaja vastaa kaikkiin
Tarjoaja on suorittanut verot, sosiaaliturvamaksut sekä eläkevakuutusmaksut.
Liite 1 TARJOAJAA JA PALVELUA KOSKEVAT EHDOT Tarjoajaa koskevat kelpoisuusehdot Palveluntarjoajan tulee merkitä rastilla yksiselitteinen vastaus täyttyvätkö kelpoisuusehdot. Joissain kohdissa edellytetään
Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto
Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto Kotitalousvähennys remonttityöstä Vakituisen ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustöiden
MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä
Viranomaisen merkintöjä / Y5 MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Lomakkeella voit ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 16.01.2018 Raportti voimassa asti 12.03.2018 Arkistointitunnus 1515700952893 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Sjöman Helsingin Nosturit Oy Y-tunnus
1/7. AVAIN Rakennuttaja Oy Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet --- --- --- 5 0,000 0,000 Manuaalinen. --- ladattu --- ladattu ---
1/7 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 17026 / 60/48-paikkainen ikääntyvien tehostetun palveluasumisen palvelukoti (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 2 Kelvollisia tarjouksia yhteensä:
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 6 Yritystiedot Yrityksen nimi R-Towing Oy Y-tunnus 1810880-2 Raportin hakupäivämäärä 16.01.2014 Raportti voimassa asti 19.02.2014 Arkistointitunnus 1389784196201 Tietolähteiden perusteella yritys
LV-TYÖT JA TARVIKKEET
29.1.2016 Sivu 1/5 Dnro: 22/2016 Tilaaja: Tila- ja aluepalvelut Juttilantie 1 14200 TURENKI Hanke: Janakkalan kunnan LV-työt ja niissä käytettävät tarvikkeet 4.4.2016 3.4.2019 + 1 optiovuosi LV-TYÖT JA
TILAAJAJAN VASTUUT. Tilaajavastuulalain muutokset ja ilmoitusmenettelyn viimeisimmät lisäykset. Kirkkonummen huolto 10.2.2016
TILAAJAJAN VASTUUT Tilaajavastuulalain muutokset ja ilmoitusmenettelyn viimeisimmät lisäykset Kirkkonummen huolto 10.2.2016 Lars Albäck toimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Oy +358 40 503 3672 Lars.alback@tilaajavastuu.fi
TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA
1/5 1.9.2016 TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA 1 HANKINNAN KOHDE Liedon kunta pyytää tarjouksia Liedon keskustaajamaan sijoittuvan Lietohallin palveluista ja Liedon lukion
ATERIAKULJETUKSET LV 2015-2018, 10.8.2015 - koulujen. Kirkkonummen kunnan palvelutuotannon lautakunta pyytää tarjoustanne
KIRKKONUMMI KYEKSLATT TARJOUSPYYNTÖ 30.03.2015 ATERIAKULJETUKSET LV 2015-2018, 10.8.2015 - koulujen syyslukukauden alkuun 2018 Kirkkonummen kunnan palvelutuotannon lautakunta pyytää tarjoustanne tarjouspyynnön
Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille
TARJOUSPYYN TÖ 29.5.2015 Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat
Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa kirjekuoressa!) Tarjouksen kalustoluettelo -lomake
TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3A 1(5) OULUN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS Liite 3a Liite 3b Liite 3c Tarjouslomake Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa
TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3 TARJOUS TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS. - Tarjouslomake - Tarjouksen kalustolomake - luettelo
TARJOUS 1 MUHOKSEN KUNNAN KOULUKULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS - Tarjouslomake - Tarjouksen kalustolomake - luettelo TARJOUS TARJOUS 2 Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Asiakirjassa
HARJAVALLAN KAUPUNKI URAKKATARJOUSPYYNTÖ
Sivu 1/5 Harjavallan kaupunki / Koulukeskuksen pysäköintialue Kokonaishintaurakka Arvoisa urakoitsija, Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien asiakirjojen mukaan. Tarjous
JUUAN KUNTA
Tekninen palvelualue Kuntatekniikan päällikkö Seppo Portimo TARJOUSPYYNTÖ/AURAUS JA LIUKKAUDEN TORJUNTA Juuan kunnan tekninen palvelualue pyytää tarjouksia (alv 0 %) ajalle syksy 2014 kevät 2017 Aurausalueen
2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti
TARJOUSPYYNTÖ 2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Viitasaaren kaupunki/tilapalvelu Keskitie 10 44500 VIITASAARI
Helsingin kaupungin rakennusvirasto vuokraa määräajaksi kioskipaikkoja hakijan kioskista (vaunu, auto tms.) tapahtuvaan kioskitoimintaan.
Vuokralle tarjotaan kioskipaikkoja vuokraa määräajaksi kioskipaikkoja hakijan kioskista (vaunu, auto tms.) tapahtuvaan kioskitoimintaan. Yksi hakija voi vuokrata korkeintaan kaksi vuokrakohdetta. Vuokranantaja
Sopimus koskee XXXXviraston XXXX teettämiä haittaaineanalyysipalveluja
LUONNOS 1 SOPIMUS HAITTA-AINEANALYYSIPALVELUISTA 1 SOPIMUSOSAPUOLET Allekirjoittanut toimeksiantaja Helsingin kaupungin X (tilaaja) ja allekirjoittanut toiminnanharjoittaja (toiminnanharjoittaja) ovat
Sosiaalipalvelut ja muut erityispalvelut - hankintasopimukset - Vaikeavammaisten palveluasumisen ja lyhytaikaishoidon hankinta
1/11 hankintasopimukset - 1786/02.08.00.00.00/2016 (71986) I Kohta: Hankintaviranomainen I.1) Nimi ja osoitteet Virallinen nimi Kansallinen yritys- ja Postiosoite Postitoimipaikka Salo Postinumero 24101
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 23.02.2016 Raportti voimassa asti 12.05.2016 Arkistointitunnus 1455740611768 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Y-tunnus 1955941-0 Tietolähteiden perusteella
Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (6) 3 Helsingin Satama -konsernin varsinaiset yhtiökokoukset 2017 HEL 2017-000806 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa
HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI.
HINTATIEDUSTELU 1 (7) Asianumero 10.12.2012 4845/02.08.00/2012 SULKUPORTIT 2013 HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HANKINNAN KOHDE Espoon
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 14.08.2019 Raportti voimassa asti 05.11.2019 Arkistointitunnus 1565554565364 FIN yritystiedot Yrityksen nimi H&H Puhtaudenhallinta Länsi-Suomi Oy
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2014 1 (5) 182 Helsingin Satama Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 16.12.2014 HEL 2014-014178 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa edustamaan
Tarjouspyyntö. Viitasaaren Kaupunki Pihtiputaan Kunta
Tarjouspyyntö Kylmäaineita sisältävien jäähdytyslaitteiden määräaikaishuollosta ja pienkorjauksista Viitasaaren Kaupunki Pihtiputaan Kunta Tarjouspyyntö 1. Hankinnan kohde Kylmälaitteiden määräaikaistarkastukset
ASIANAJOTOIMISTO. - JUKKA MÄKINEN OY - w w w j ~
ASIANAJOTOIMISTO - JUKKA MÄKINEN OY - w w w j ~ LAUKAAN KUNNANHALLITUS -10..2016 Käsitelty rkistointi Sivu 113 _? /addag...... LAUKAAN KUNNANHALLITUKSELLE ASIA Hankintaolkaisuvaatimus PÄÄTÖS, JOHON HAETAAN
KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Kauhajoen terveyskeskuksen peruskorjaus Alakattotyöt aliurakkana
KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Kauhajoen terveyskeskuksen peruskorjaus Alakattotyöt aliurakkana Kauhajoen kaupunki Tarjouspyyntö 2/5 Kari Kulmala (040) Pyydämme urakkatarjoustanne Kauhajoen terveyskeskuksen
Helsingin kaupunki 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto 16.5.2014
Helsingin kaupunki 1 (5) Tarjouspyyntö helsinkiläisten liikkumistottumuksia koskevasta henkilöhaastattelusta HEL 2014-006054 T 02 08 02 00 1. Tarjouspyynnön kohde Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston
MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö
Viranomaisen merkintöjä / Y4 MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö Lomakkeella voit ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin,
Tarjouspyyntö siivouksesta
Kotihoidon johtaja Tarjouspyyntö siivouksesta Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta kotihoidon tukipalveluina ostettavasta siivouspalvelusta. Siivoustyö tehdään kaupungin alueella noin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (6) 22 Tytäryhtiöiden malliyhtiöjärjestysten ja tytärsäätiöiden mallisääntöjen hyväksyminen HEL 2018-000778 T 00 01 05 Päätös Käsittely päätti hyväksyä kaupungin
VEROHALLINTO ESITTÄÄ. Uusi yrittäjä pulassa Pimeä työ pettää Sinä valitset!
VEROHALLINTO ESITTÄÄ Uusi yrittäjä pulassa Pimeä työ pettää Sinä valitset! Uusi yrittäjä 2 Uusi yrittäjä, toimi näin: Hanki tilitoimisto Voit keskittyä oman yrityksesi toimintaan. Saat sieltä apua ja neuvoja.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Tarkastuslautakunta Asia/ hintaan euroa.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (7) 124 Suunnitelma Helsingin kaupunkikonserniin kuuluvien yhtiöiden ja säätiöiden tilintarkastuksen järjestämisestä sekä option käyttö vuonna 2018 HEL 2017-012971
Tarjous koskee reittejä nrot: Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %)
ULVILAN KAUPUNKI T A R J O U S Opetus- ja kasvatuslautakunta KOULUKULJETUKSET Tarjous tehdään tällä asiakirjalla 1. Tarjoaja Viitaten ostoliikenteen hoitamista koskevaan 29.4.2014 päivättyyn tarjouspyyntöönne
JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA
Katuvalaistuksen ohjausjärjestelmä Tarjouspyyntö Sivu 1/5 JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA Hankittava kokonaisuus
POLIISI HARMAAN TALOUDEN EHKÄISIJÄNÄ RIKOSKOMISARIO KIRSI ALASPÄÄ 28.10.2013
POLIISI HARMAAN TALOUDEN EHKÄISIJÄNÄ RIKOSKOMISARIO KIRSI ALASPÄÄ 28.10.2013 POLIISI HARMAAN TALOUDEN EHKÄISIJÄNÄ RIKOSKOMISARIO KIRSI KUJALA 29.10.2013 POLIISIN TIETOON TULLEET TALOUSRIKOKSET Poliisi
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 25.9.2012
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 25.9.2012 JANAKKALAN KUNNAN MAASTOMITTAUSLAITTEIDEN HANKINTA Pyydämme sitovaa tarjoustanne koskien Janakkalan kunnan Tekniikka ja ympäristön maankäytön tulosalueelle hankittavista maastomittauslaitteista
OHJE HARMAAN TALOUDEN TORJUMISEKSI KAUPUNGIN HELSINGIN KAUPUNKI- KONSERNIN HANKINTOJEN YHTEYDESSÄ HANKINNOISSA
1 OHJE HARMAAN TALOUDEN TORJUMISEKSI KAUPUNGIN HELSINGIN KAUPUNKI- KONSERNIN HANKINTOJEN YHTEYDESSÄ HANKINNOISSA Kaupunginhallituksen hyväksymä marraskuun 17 p:nä 2008 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU... 2 SOVELTAMISALA...
Rakentamisen uudet velvoitteet. Rakennuttajapäivät 2015 Ylitarkastaja Pirkko Vuori
Rakentamisen uudet velvoitteet Rakennuttajapäivät 2015 Ylitarkastaja Pirkko Vuori Käsiteltävät aiheet 1. Taustaa 2. Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Tilaajan velvollisuudet / urakkatiedot Päätoteuttajan
Harmaan talouden seurantaraportti
4 2011 Harmaan talouden seurantaraportti Talous- ja suunnittelukeskus Varainhallinta 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 5 TIIVISTELMÄ... 6 1. Poliisin tutkintatilanne... 10 1.1 Poliisin tietoon tulleet talousrikosilmoitukset...
TEKES ASIAKASKARTOITUS
TEKES ASIAKASKARTOITUS HTSY Verohallinto 9.10.2014 2 (5) TEKES ASIAKASKARTOITUS Harmaan talouden selvitysyksikkö on selvittänyt Tekesin rahoitusta saaneiden yritysten rekisteröintiasemaa ja taloudellisia
Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Yleisten töiden lautakunta Rt/
Helsingin kaupunki Esityslista 2/2014 1 (5) 2 Avustavan rakennuttamisen puitesopimus valvontatehtävissä 2014-2016, konsulttitoimistojen valinta ennen 31.12.2015 tehtävissä toimeksiannoissa HEL 2013-013019
Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.
Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista
Kaikki halukkaat toimittajat voivat tehdä tarjouksen.
Tarjouspyyntö H088-11-1 1 (9) SIIVOUSKONEET 1 Hankinnan perustiedot 1.1 Hankinnan kohde 1.2 Hankintamenettely Helsingin kaupungin hankintakeskus ja Helsingin Konsernihankinta Oy järjestävät tarjouskilpailun
ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET
ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET HTSY Verohallinto 2.9.2014 2 (5) ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET Harmaan talouden selvitysyksikkö on tarkastellut ulosotossa vuosina
TARJOAJAN SOVELTUVUUTTA KOSKEVAT OSALLISTUMISEHDOT, VANTAANJOEN PUTKISILTOJEN YLEISSUUNNITTELU
TARJOUKSEN SOVELTUVUUSLIITTEET, TARJOAJAN SOVELTUVUUTTA KOSKEVAT OSALLISTUMISEHDOT, VANTAANJOEN PUTKISILTOJEN YLEISSUUNNITTELU Tarjoajan on täytettävä alla mainitut soveltuvuusvaatimukset. Mikäli tarjouksen
PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä
Viranomaisen merkintöjä / Y2 PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Lomakkeella voi ilmoittautua tai hakeutua kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, ennakkoperintärekisteriin,
Tarjouspyyntö / Liite 2. Tarjoajan kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet Maankäytön suunnittelupalvelut (5)
1(5) Tarjoajaa koskevat kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet TARJOUSLOMAKE Ohjeet: 1. Tarjouksen tekijän on vastattava liitteen kaikkiin kysymyksiin ja liitettävä pyydetyt asiakirjat ja selvitykset tarjoukseen.
Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.
SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE
Verotarkastuksilla havaitut asiat liittyen sähköisiin järjestelmiin ja raportointiin
Verotarkastuksilla havaitut asiat liittyen sähköisiin järjestelmiin ja raportointiin Työntekijätiedot Urakkatiedot Verohallinto 2 Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Työntekijätietojen ilmoittaminen