Ilmajoki. Laskunmäki. Lähtötiedot. Asemakaavan muutos ja laajennus.
|
|
- Anni-Kristiina Melasniemi
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ilmajoki Laskunmäki Asemakaavanmuutosjalaajennus Lähtötiedot Ilmajoenkunta Kaavoitustoimi2015 1
2 3 Lähtökohdat 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee Ilmajoen keskustan ja Rengon kylän välisellä metsäalueella Alaanentien varrella. Suunnittelualueen pohjoispuolella on Tuomikylä ja kaakossa Pojanluoman kylä. Suunnittelualueen päätoimija on Lakeuden Etappi, jonka toimintaalue käsittää suurimman osan asemakaavan muutos- ja laajennusalueesta. Asemakaavan muutos- ja laajentumisalueen pinta-ala on 193,6 ha. Suunnittelualue 2
3 3.1.1 Suunnittelualueella toimivan Lakeuden Etappi Oy;n nykytila ja kehittämishanke Lakeuden Etappi Oy vastaa käytännön jätehuollon järjestämisestä 9 omistajakuntansa alueella. Osakaskuntia ovat: Alavus, Ilmajoki, Jalasjärvi, Kihniö, Kuortane, Kurikka, Lapua, Seinäjoki ja Ähtäri. Kunnat hoitavat itse jätehuollon viranomaistehtäviä, kuten jätehuoltomääräysten noudattamisen valvontaa. Yhtiön tehtäviin kuuluu omistajakuntiensa lakisääteinen jätehuolto. Siihen sisältyvät jätteenkuljetus ja -käsittely sekä jätehuollon tiedotus ja neuvonta. Toimialueella asuu noin asukasta. Jätepalvelua tarjotaan myös yrityksille sopimuksen mukaan. Palveluun kuuluu kiinteistökohtaisten jäteastioiden tyhjennys. Tämän lisäksi toimialueella on noin 200 ekopistettä hyödynnettäville jätteille, vähintään yksi jäteasema joka kunnassa, sekä jätehuoltokeskus Ilmajoella. Yhtiöllä on oma biokaasulaitos, joka tuottaa biojätteestä ja puhdistamolietteistä biokaasua ja maanparannusraetta. Etappi on Mustasaaressa toimivan Westenergy Oy:n jätevoimalan suurin omistaja. Jäteasemilla otetaan maksutta vastaan kotitalouksien lajitellut hyödynnettävät jätteet ja vaaralliset jätteet. Jätehuolto kustannetaan eko- ja jätemaksuilla. Lakeuden Etappi Oy:n toiminta-alue Voidakseen vastata parhaalla mahdollisella tavalla alueen jätehuollon tulevaisuuden tarpeisiin, Lakeuden Etappi Oy on kehittämässä jätehuoltokeskuksen toimintoja siten, että alueella pystytään tulevaisuudessakin toimimaan tehokkaasti, haitalliset ympäristövaikutukset minimoiden ja jätteiden mahdollisimman suureen hyödyntämisasteeseen pyrkien. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa jätteitä hyödynnetään yhä enemmän ensisijaisesti materiaalina ja toissijaisesti energiana ja että kaatopaikalle loppusijoitukseen päätyy lähinnä hyötykäyttöön soveltumattomia tuhkia ja kuonia. Myös kuntaliitosten aiheuttama toiminta-alueen asukasmäärän kasvu sekä Mustasaareen rakennettu jätehuoltoyhtiöiden yhteinen Westenergy Oy Ab:n jätevoimala aiheuttavat kehittämistarpeita. Uusi laitos hyödyntää noin tn/vuosi syntypaikkalajiteltua kotitalouksien, yritysten ja teollisuuden jätettä sekä rakennusjätettä energiaksi. 3
4 Etapin kehittämishankkeeseen sisältyvät toiminnot: 1. Jätteiden hyötykäyttöä edistävät toiminnot siirtokuormausasema jätteen mekaaninen käsittelylaitos biokaasulaitoksen kapasiteetin nosto biojätteen ja lietteiden kompostointi biokaasulaitoksen varajärjestelmänä mädätetyn lietteen jatkojalostus materiaalina hyödynnettävien jätteiden käsittelytoiminnot jätteenpolton kuonan ja muiden tuhkien hyötykäyttö 2. Energian tuotanto kaatopaikkakaasujen ja biokaasulaitoksen ylijäämäkaasun käsittely ja jatkojalostus 3. Loppusijoitus vaarallisten jätteiden uudet loppusijoitusalueet jätteenpolton pohjakuonien sekä turpeen, öljyn ja kivihiilen poltossa muodostuvien tuhkien loppusijoittaminen mädätetyn lietteen sijoittaminen kaatopaikalle biokaasulaitoksen varajärjestelmänä 4. Vesien käsittely paikallispuhdistamon rakentaminen Suunniteltujen toimintojen toteutuminen ja toteutustavat ratkeavat vaiheittain jätehuoltokeskuksen kehittämissuunnittelun edetessä. Kaikki suunnitellut toiminnot eivät välttämättä toteudu. Kaikki uudet toiminnot sijoitetaan nykyiselle jätekeskusalueelle ja niiden toimintojen suunnittelussa huomioidaan parhaan käytettävissä olevan tekniikan (BAT) periaatteet. Erityisesti biokaasulaitoksen laajennuksen suunnittelussa ja laitoksen operoinnissa kiinnitetään huomiota parhaan käytettävissä olevan tekniikan periaatteisiin. Osa kehittämishankkeeseen sisältyvistä toiminnoista on luonteeltaan sellaisia, että ne edellyttävät asemakaavamuutosta ja -laajennusta. Nykyisessä asemaakaavassa valtaosa jätehuoltokeskuksen alueesta on varattu jätteenkäsittelyalueeksi ja ainoastaan alueen koillisreunassa sijaitseva alue on vaarallisten jätteiden sijoitusalueeksi varattua aluetta. Tästä itään sijaitsevat alueet on kaavassa varattu suojaviheralueeksi. Etapin jätehuoltokeskuksen nykyiset toiminnot (Pöyry Environment 2009). Vedet 4
5 Lakeuden Etappi Oy, Jätehuoltokeskuksen kehittäminen, Ympäristövaikutusten arviointiselostus (Pöyry Environment Oy 2009) Luonnonympäristö Luonnonolot Laskunmäen maisemaa leimaavat karut harvapuustoiset talousmetsät ja niiden väliset rämesuot. Maasto on loivapiirteistä kangasmetsää, missä on paikoin kalliopaljastumia. Itse Laskunmäki on matala moreenimäki, jonka laki on vain alle kymmenen metriä ympäristöään ylempänä. Pinnanmuodostus ja kasvillisuus Laitosalue on tasaista, loivasti koillis-lounaaseen viettävää moreenikangasmaastoa, jossa kallion pinta on lähellä maanpintaa. Teollisuusalueen maasto on tasaista kanervikkoa. Alueella on useita pienempiä moreenikalliokumpareita, joiden väliin jäävät painanteet ovat soistuneet. Laajennusalueen pohjoisosassa on noin kaksi metriä muuta maanpintaa korkeampi pienehkö avokallioharjanne. Alueen luonnontilainen osa on karua mäntyvaltaista kuivaa ja kuivahkoa kangasmetsää. Kalliopaljastumilla kasvillisuus on poronjäkälien, variksenmarjan ja kanervan leimaamaa kalliomännikköä. Alueen metsät ovat valtaosin varttuvia. Teollisuudelle varattua asemakaavan laajennusaluetta. 5
6 Maaperä Valtaosassa aluetta maanpinta on ohuen moreenikerroksen peitossa. Maaperä on melko tiivistä ja heikosti vettä läpäisevää. Alueen kallioperä on maastohavaintojen perusteella pääosin kiinteää ja vähärakoista. Pohjavedet Lähin pohjavesialue on Luhtalanmäen kalliopohjavesialue, joka sijaitsee noin 4 km ja toinen pistemäinen pohjavesialue noin 3km alueesta luoteeseen. Alueen välittömässä lähiympäristössä ei ole talousvesikaivoja. Lähimmät talousvesikaivot sijaitsevat noin 0,9 km päässä Tuomikylässä. Tällä alueella sijaitsee myös useita pieniä lähdepurkautumia. Kaivojen ja lähteiden vesiä on tarkkailtu koko Etapin toiminnan ajan eikä vesien laadussa ole havaittu Etapin toiminnoista johtuvia muutoksia. Maaperä Etapin alueella on vettä heikosti läpäisevää, mutta mikäli alueelle kerääntyvä vesi ei pääse vapaasti poistumaan ojia pitkin, se imeytyy hitaasti maaperään muodostaen pohjavettä. Pohjaveden päävirtaussuunta alueella on etelä-kaakosta luodepohjoiseen. Alueen kallioperä on kiilleliusketta, ja se sisältää runsaasti sulfidia. Alueella muodostuva pohjavesi on hyvin hapanta johtuen muun muassa kiviaineksen laadusta, sulfidirapautumisesta (hapettumisesta) sekä lievästi soistuneesta maaperästä. Perustilaselvityksen mukainen pohjaveden laatu : Pohjavesiputkista, kaivoista sekä lähteistä otettiin näytteitä pinta- ja pohjavesien perustilaselvityksessä (v ) ennen jätehuoltokeskuksen toiminnan aloittamista. Perustilaselvityksessä havaittiin muun muassa korkeita värilukuja, alhaisia ph-arvoja ja pieniä happipitoisuuksia sekä hieman kohonneita alumiinipitoisuuksia. Värilukua nostivat humus ja liukoinen rauta. Lähteistä ja joistain kaivoista havaittiin suolistoperäisiä bakteereja. Yksityistalousvedelle asetetut laatuvaatimukset ja suositukset eivät täyttyneet kaikkien osatekijöiden kohdalta kaivoissa. Pintavedet Toiminnan muuttamisesta viemäriin ja pintavesiin johdettavien vesien osalta on Länsi- Suomen ympäristökeskus antanut ympäristölupapäätöksen (Dnro LSU Y-870). Ympäristökeskuksen antamaa päätöstä ei ole muutettu asiaa koskevassa Vaasan Hallinto-oikeuden antamassa päätöksessä (nro 09/0016/1). Alueen hydrologia, geologia ja pohjaveden tila Jätehuoltoalue sijaitsee vedenjakajalla. Alueen itäosasta pintavedet kulkeutuvat poh-joisen ja koillisen suuntaan mm. Meraojan kautta Tuomiluomaan, joka liittyy Kyrön-jokeen noin 10 km päässä. Tuomiluoman valuma-alueen pinta-ala on Meraojan liittymäkohdalla noin 50 km 2. Koko Tuomiluoman valuma-alueen ala on noin 78 km 2. Jätehuoltoalueen länsiosasta vedet kulkeutuvat luoteeseen Tuoresluoman valumaalueen kautta Kyrönjokeen. Suunnitelmien mukaan jätehuoltoalueen niskaojien puhtaita vesiä johdetaan Tuoresluoman valuma-alueelle. EPOELY on laadituttanut Tuomiluoman ja Tuomiluoman sivuhaarojen peruskuivatussuunnitelman v
7 Vesien keräys ja käsittely sekä päästöt vesiin ja viemäriin Esikäsittelyrakennuksen jätevedet pumpataan lietteenkuivauslinkojen jälkeiseen, jätevedenpuhdistamolle vievään putkilinjaan. Autohallin hiekan- ja öljynerotuskaivon vedet ohjataan esikäsittelyrakennuksen pesuvesien pumppauskaivoon. Salaojaputkiston keräämät vedet pumpataan pinnan ohjaamana esikäsittelyrakennuksen pesuvesien pumppauskaivoon. Biokaasulaitoksen prosessista poistettavat jätevedet esikäsitellään biokaasulaitoksen esikäsittely-yksiköllä. Suurin osa esikäsitellystä rejektivedestä käytetään uudelleen tulevien lietteiden laimennusvesinä. Osa esipuhdistetuista rejektivesistä johdetaan viemärilinjaa pitkin Ilmajoen jätevedenpuhdistamolle. Biokaasulaitoksen nk. puhtaat kenttäalueet on liitetty Etapin laimeiden vesien viemäriverkostoon, josta ne johdetaan altaan nro 1 kautta joko Ilmajoen puhdistamolle tai Meranojaan. Jätehuoltokeskuksen vesien johtaminen, Pöyry Environment Oy, 2009 Etapin alueella muodostuvat vedet jaetaan ominaisuuksiensa perusteella väkeviin, laimeisiin ja muihin vesiin, jotka kerätään toisistaan erillään ja johdetaan omiin tasausaltaisiinsa. Kaatopaikan suotovesien ja hulevesien lisäksi alueella muodostuu saniteettijätevesiä, prosessivesiä ja rakennusten kuivatusvesiä. Saniteettijätevesiä johdetaan paineviemärin avulla suoraan siirtopumppaamoon. Prosessivedet jaetaan ominaisuuksiensa perusteella laimeisiin ja väkeviin vesiin ja johdetaan omiin viemäreihinsä. Rakennusten perustusten kuivatusvedet ja kattovedet johdetaan maastoon erilliskuivatusjärjestelmän kautta tai laimeiden vesien verkostoon, mikäli maastoon johtaminen ei ole ollut teknisesti mahdollista. Jätevesien altaat sijaitsevat Etapin jätehuoltokeskuksen pohjoisosassa. Väkevien vesien altaaseen (5 000 m 3) tulee vesiä vain tavanomaisen jätteen loppusijoitusalueen kuivatuskerroksesta. Väkevät vedet johdetaan siirtopumppaamon kautta Ilmajoen kunnan jätevedenpuhdistamolle käsiteltäviksi. Laimeiden vesien altaaseen ( m 3) tulee hulevesiä hyötyjätekentältä ja piha-alueilta ja rakennusten kuivatus- ja kattovesiä. Laimeat vedet johdetaan tasausaltaasta niiden laadusta riippuen joko Meraojan kautta Tuomiluomaan tai Ilmajoen jätevedenpuhdistamolle käsiteltäviksi. Altaiden vedenlaatua tarkkaillaan kuukausittain. Muiden vesien altaaseen (5 000 m 3) tulee kaatopaikkavesiä ongelmajätteiden loppusijoitusalueelta, hulevesiä pilaantuneiden maiden käsittelykentältä ja vesiä pilaantuneiden maiden käsittelyrakennuksesta. Muut vedet johdetaan käsiteltäviksi Ilmajoen jätevedenpuhdistamolle. 7
8 Eläimistö Alueen eläimistö on tavallista metsälajistoa. Linnusto Vuosina tehtyjen linnustolaskentojen tuloksia on täydennetty Tiira-havaintojärjestelmän sekä alueella asuvien ja retkeilevien lintuharrastajien havainnoilla. Tutkimusmenetelmänä suuremmille metsäalueille tehtiin kartoituslaskennat ja peltoalueet laskettiin pistelaskennoilla. Taajama-alueen asutus- ja piha-alueet on jätetty pois laskennoista, mutta lajiluettelon havainnoissa ne on huomioitu. Kaavoituksen kannalta tärkeimmille alueille tehtiin kartoituslaskentoja vuonna 2012 kaksi - kolme kertaa/osa-alue. Ne alueet tarkistettiin vuonna 2013 vielä kerran ja muut osa-alueet laskettiin kaksi kertaa vuonna Tulokset ilmoitetaan pesivinä pareina. Erityyppistä metsälajistoa löytyi mm. Laskunmäen kaatopaikan eteläpuolen suoalueilta. Kaatopaikka vaikuttaa sen lähialueen linnustoon voimakkaasti, tarjoamalla ruokapaikan esimerkiksi lokki- ja varislinnuille, sekä niitä saalistaville petolinnuille. Aidattu kaatopaikka-alue ei kuulunut selvitysalueeseen. Pistelaskukartta Laskunmäen ympäristöstä Lajiluettelo tutkimusalueella Laskunmäen ympäristössä havaituista uhanalaisista lajeista. Uhanalaisuusluokat: =EN erittäin uhanalainen, VU= vaarantunut, NT= silmällä pidettävä. Laskunmäellä laskenta-aika touko-kesäkuulla 2013, Pesimälajeja 40. Teeri NT, EU:n Lintudirektiivin 1-liitteen laji, Suomen erityisvastuulaji Metso NT, EU:n Lintudirektiivin 1-liitteen laji, Suomen erityisvastuulaji Kurki EU:n Lintu- direktiivin 1-liitteen laji Palokärki EU:n Lintu- direktiivin 1-liitteen laji Sirittäjä NT Leppälintu Suomen erityisvastuulaji Kivitasku VU Peltosirkku EN, EU:n Lintu- direktiivin 1-liitteen laji Pikkutylli reviiri Laskunmäessä ( E. Rajala) Tylli Havaintoja Laskunmäen kaatopaikan ympäristöstä. Tavi Havaintoja Laskunmäestä. Suomen erityisvastuulaji Keskustaajaman linnustoselvitys ; Raimo Laurila, Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry Luonnon monimuotoisuus ja luonnonsuojelu Suunnittelualueella on pienialainen avokallioalue. 8
9 3.1.3 Rakennettu ympäristö Kyläkuva Asemakaavan muutosaluetta ympäröivä maankäyttö on metsätalousaluetta. Alaanentielle näkyy sisääntulotie ja uusi teollisuusalue. Lakeuden Etapin alueella on toteutunut eri toimintojen vaatimia rakennelmia, huolto- ja käsittelyrakennuksia, biokaasulaitos sekä toimistorakennus. Teollisuusalueella on toteutunut aidattuja hyötykäyttöalueita sekä rakennettu tieverkkoa. Näkymä Keräilytieltä Laskunmäentielle. Yhdyskuntarakenne Suunnittelualue sijaitsee metsäisellä selänteellä. Alue sijaitsee keskeisesti hyvien liikenneyhteyksien varrella. Lakeuden Etappi sijaitsee keskeisesti toiminta-alueensa sisällä liittyen logistisesti seututien (Alaanentie) kautta kantatie- ja valtatieverkkoon. Välittömästi Etapin hankealueeseen liittyy teollisuudelle varattua aluetta sekä metsätalousaluetta. Seinäjoen lentoasema sijaitsee noin 6 kilometriä alueesta itään. Lähimmät koulut ja päiväkodit sijaitsevat noin 3 km etäisyydellä Neirossa ja 5 km etäisyydellä Ahonkylässä. Ilmajoen keskustaan on 7 kilometriä ja Seinäjoelle 17 kilometriä. Rakentaminen: Jätehuoltokeskuksessa sijaitsevat: Toimisto Vaakarakennus Pienerien vastaanotto, Ilmajoen jäteasema Biokaasulaitos Kierrätettävien jätteiden käsittelyalue Vaarallisten jätteiden terminaali Poltettavan jätteen siirtokuormaushalli Pilaantuneiden maiden käsittelyalue Jätevoimalan pohjatuhkan käsittelyalue Nestepitoisten jätteiden käsittelyhalli Tavanomaisen jätteen loppusijoitusalue Vaarallisten jätteiden loppusijoitusalue Suomen Hyötykeskus Oy:n käsittelyhalli Kentät ja käsittelypaikat on rakennettu direktiivien ja lupien mukaisesti sellaisiksi, että riskit aiheuttaa haittoja veteen, ilmaan tai maaperään on pyritty minimoimaan. Tämän lisäksi aktiivisella ja tarkalla seurannalla pidetään huoli haittojen kurissa pysymisestä. Molemmissa vaihtoehdoissa ongelmajätteen loppusijoitusalueen pohjarakenteissa noudatetaan valtioneuvoston kaatopaikoista antaman päätöksen (861/1997) mukaisia periaatteita. YVA- selostus 9
10 Suomen suurimpiin kuuluvan biokaasulaitoksen toiminta käynnistyi vuonna Väestö, palvelut, työpaikat ja asuminen Suunnittelualueella on jätepalveluasema, kierrätysjätteen varastoalue ja työpaikkaruokala. Alueella on noin 60 työpaikkaa, joista Lakeuden Etapissa noin 50 työntekijää. Muita yrityksiä alueella ovat mm. JH Metsäenergia Oy, Fortum Sähkönsiirto Oy, sekä Lakeuden Metallikierrätys Oy ja Lemminkäinen Oyj:n kalliolouhosalue. Suunnittelualueella ei ole asukkaita. Lähin asutus, kolmen talouden ryhmä, sijaitsee suunnittelualueen koilliskulmasta noin 600 metrin etäisyydellä. Noin puolentoista kilometrin säteellä on yhteensä noin 45 taloutta, jotka sijoittuvat Tuomikyläntien varteen suunnittelualueesta koilliseen. Alaanentien varressa noin 2 kilometriä alueesta kaakkoon sijaitsee Neiron ala-aste ja päiväkoti. Liikennepalveluasema sijaitsee noin noin kuusi kilometriä alueesta itään VT 19 varrella Seinäjoen lentoaseman läheisyydessä. 10
11 Rakennettu kulttuuriympäristö ja muinaismuistot Suunnittelualueella ei ole kulttuurihistoriallisia kohteita eikä muinaismuistoja. Kulttuuriympäristö sijaitsee asutuksen kanssa noin 2 km alueen pohjois- ja itäpuolella Tuomikylän ja Pojanluoman peltoaukeilla. Sosiaalinen ympäristö Suunnittelualue on varattu teollisuuden, varastoinnin ja jätehuollon käyttöön. Virkistys Suunnittelualueella ei ole virkistysalueita. Aluetta sivuaa länsipuolella Ilkanpolku-reitti muuten aluetta ympäröivät metsätalousalueet 11
12 Liikenne Suunnittelualueen liikenne keskittyy Laskunmäentielle, joka liittyy Alaanentien, st 701, kautta idässä valtatiehen 19 ja lännessä kantatiehen 67. Etelässä myös Vt 3 ja idässä kantatie 66 kuuluvat toiminta-alueen yhteysverkostoon. Alaanentien liikennemäärä vuonna oli 1825 ajoneuvoa/vrk länteen ja 2138 ajon/vrk itään ja raskasta liikennettä oli noin 102 ja 208 ajoneuvoa/vrk. Alaanentien varrella on erillinen kv liikenneväylä valtatieltä 19 Mäkisentielle Pojanluoman risteykseen. Lähimmille joukkoliikenteen pysäkeille on matkaa noin 6 kilometriä, joten alue ei käytännössä ole joukkoliikennepalveluiden piirissä. Kuva 8/4. Alaanentie Neiron koulun kohdalla; kevyen liikenteen risteysjärjestelyt 12
13 Tekninen huolto Suunnittelualueella on valmis kunnallistekniikka. Katurakentaminen sekä vesi- ja viemäriverkko on toteutettu tarpeelliselta osin. Viemäriverkon rakentamisen tarve tarkistetaan alueen toimintamuutosten ja viemärilaitoksen toimintavaatimusten sekä ympäristöluvan ehtojen mukaisesti. Uusi vesijohtolinja on valmistunut vuonna Kunnallistekninen verkosto, korkeajännitelinja ja telekaapeliverkko. Ympäristönsuojelu Suunnittelualueen lähiympäristössä ei ole tavattu direktiivi- tai uhanalaislajeja. Ympäristötarkkailu Jätehuoltokeskusalueen ympäristövaikutuksia seurataan Länsi-Suomen ympäristökeskuksen hyväksymän ja päivitetyn tarkkailuohjelman mukaisesti. Kaatopaikkavesien laatua on tarkkailtu tasausaltaista (ALLAS-1, ALLAS-2 ja ALLAS-3) kerran kuukaudessa otettavin näyttein ja allasalueen salaojavesien laatua on seurattu neljä kertaa vuodessa otettavin näyttein. Pintavesien laatua ja määrää on tarkkailtu seitsemästä pisteestä (OJA-1, OJA-2, OJA-3, OJA-4, OJA-5, TUOMI-1 ja TUOMI-2) kolme kertaa vuodessa otettavin näyttein. Pohjavesien laatua ja määrää on seurattu 13 pisteestä (HP-1, HP-2, HP-3, HP-4, HP-5, HP-6, KAIVO-1, KAIVO-2, KAIVO- 3, KAIVO-4, KAIVO-5, KAIVO-6 ja LÄHDE-1) neljä kertaa vuodessa otettavin näyttein. Tarkkailutuloksia on esitetty ympäristön nykytilakuvauksessa luvussa Vesistövaikutusten lisäksi jätehuoltokeskuksessa seurataan mm. jätetäytön painumista ja etenemistä jätetäyttösuunnitelmassa (2003) esitetyn mukaisesti. Toiminnasta aiheutuvaa melua tarkkaillaan joka toinen vuosi tehtävin mittauksin. Mittaukset suoritetaan normaalitoiminnan aikana edustavien sääolosuhteiden vallitessa kolmessa mittauspisteessä (Tuomikylä 2 pistettä, Pojanluoma 1 piste). Toiminnasta aiheutuvien hajujen seuranta toteutetaan omavalvontaohjeen mukaisesti viikoittaisilla valvontakierroksilla, joihin kuuluu viisi jätehuoltokeskuksen ulkopuolista ja kuusi jätehuoltokeskuksen sisäistä tarkkailupistettä, joissa hajuhavainnot tehdään. Ympäristön siisteydestä huolehtii ulkopuolinen urakoitsija. 13
14 Ympäristön tarkkailupisteet Maanomistus Kunnan maanomistus harmaa alue ja voimassa olevan asemakaavan aluerajaus 14
15 3.2 Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Jätepolitiikka Suomessa ja EU:ssa Suomen ja EU:n jätepolitiikan tavoite on edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä ehkäistä ja torjua jätteistä terveydelle ja ympäristölle aiheutuvaa haittaa. EU:n jäteasetuksella on sitovat tavoitteet: Yhdyskuntajätteestä on kierrätettävä 50 % vuoteen 2016 mennessä Rakennusjätteestä on kierrätettävä 70 % vuoteen 2020 mennessä Suomen ja EU:n jätepolitiikka perustuu seuraaviin periaatteisiin: Perusperiaatteet on siirretty Suomen jätelainsäädäntöön. Ehkäisyn periaate: jätteen tuottamista ja haitallisuutta vähennetään ja mahdollisuuksien mukaan ehkäistään. Pilaaja maksaa: jätteen tuottaja vastaa kaikista jätehuoltokustannuksista. Tuottajavastuu: tuotteen valmistaja ja maahantuoja vastaa eräiden tuotteiden jätehuollosta jätteen tuottajan sijasta. Varovaisuusperiaate: jätteiden ja jätehuollon riskejä ennakoidaan. Läheisyysperiaate: jätteet käsitellään mahdollisimman lähellä niiden syntypaikkaa. Omavaraisuusperiaate: Euroopan yhteisö ja kukin jäsenmaa on omavarainen jätteiden käsittelyssä. Jätehuollon periaatteena on niin sanottu etusijajärjestys, jota on noudatettava kaikessa toiminnassa: Ensisijaisesti on pyrittävä välttämään jätteen syntymistä. Jos jätettä syntyy, se on valmisteltava uudelleenkäyttöä varten tai kierrätettävä. Ellei kierrätys ole mahdollista, jäte on hyödynnettävä ensisijaisesti aineena ja toissijaisesti energiana. Kaatopaikoille jäte voidaan sijoittaa vain, jos sen hyödyntäminen ei ole teknisesti tai taloudellisesti mahdollista. Etusijajärjestyksestä voi poiketa vain, jos jokin muu vaihtoehto on ympäristön kannalta järkevämpi. Etusijajärjestyksen mukaista jätehuoltovaihtoehtoa valittaessa huomioidaan jätteen elinkaarivaikutukset, ympäristönsuojelu sekä jätehuollosta vastaavan tekniset ja taloudelliset edellytykset noudattaa etusijajärjestystä. Valtioneuvoston hyväksymässä valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa on määritelty jätehuollon tavoitetila vuodelle 2016 ja toimet, joilla niihin päästään. Myös hallitusohjelmassa on esitetty useita toimia, joilla ehkäistään jätteen syntymistä ja edistetään jätemateriaalin hyödyntämistä.( YM, Ymparisto.fi 2013, päivitetty ) Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvoston päätös valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista on annettu Tarkistetut tavoitteet tulivat voimaan Maankäyttö ja rakennuslain 24 :n mukaan tavoitteet on otettava huomioon. Niitä on maakuntakaavassa tulkittava ja konkretisoitava ja välitettävä ne kuntien kaavoitukseen. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet voivat koskea asioita, joilla on kansainvälinen tai yleensä laajempi kuin maakunnallinen merkitys. Valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista seuraavat koskevat suunnittelualuetta: 15
16 toimiva aluerakenne eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto osoitettava jätteenkäsittelylaitoksille alueet siten, että pääosin kaikki syntyvä jäte voidaan hyödyntää ja käsitellä valtakunnallisesti tai alueellisesti tarkoituksenmukaisesti. Etapin hanketta koskevat suunnitelmat ja strategiat, YVA -selostus 2009 Valtioneuvosto hyväksyi uuden valtakunnallisen jätesuunnitelman vuoteen Suunnitelmassa esitetään toimia luonnonvarojen järkevän käytön edistämistäiseksi, jätehuollon kehittämiseksi ja jätteistä aiheutuvien vaarojen ja terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi. Suunnitelma sisältää mm. jätehuollon päämäärät ja tavoitteet vuoteen 2016 sekä keskeiset toimet niiden saavuttamiseksi. Jätehuollon päämäärinä ovat: 1) jätteiden synnyn ehkäisy materiaalitehokkuutta parantamalla 2) kierrätyksen tehostaminen 3) vaarallisten aineiden hallinnan edistäminen jätenäkökulmasta 4) jätehuollon haitallisten ilmastovaikutusten vähentäminen 5) jätehuollon terveys- ja ympäristöhaittojen vähentäminen 6) jätehuollon organisoinnin kehittäminen ja selkeytys 7) jätealan osaamisen keittäminen 8) jätteiden kansainväliset siirrot tehdään hallitusti ja turvallisesti Jätepolitiikan keskeisiä tavoitteita ovat jätteistä aiheutuvien vaarojen ja terveys- ja ympäristövaikutusten vähentäminen. Tavoitteisiin pääsemiseksi on erityisesti: 1) ehkäistävä jätteen syntymistä 2) edistettävä jätteiden uudelleen käyttöä, biologista hyödyntämistä sekä materiaalikierrätystä 3) edistettävä kierrätykseen soveltumattoman jätteen energiahyödyntämistä 4) turvattava jätteiden haitaton käsittely ja loppusijoitus Yhdyskuntajätteiden osalta tavoitteena on vakiinnuttaa yhdyskuntajätteen määrä 2000-luvun alun tasolle, kääntää jätemäärä laskuun vuoteen 2016 mennessä sekä hyödyntää materiaalina 50 % ja energiana 30 % ja sijoittaa kaatopaikoille enintään 20 % jätteestä. Jätehuollosta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä pienennetään erityisesti vähentämällä biohajoavan jätteen sijoittamista kaatopaikoille ja lisäämällä kaatopaikoilla syntyvän metaanin talteenottoa. Maakuntakaava Suunnittelualueella on voimassa Etelä-Pohjanmaan oikeusvaikutteinen maakuntakaava, joka on vahvistettu Maakuntakaavassa Laskunmäen alue on varattu jätehuoltokeskuksen käyttöön. Maakuntakaavaselostuksen osiossa; Palvelurakenne /Jätehuolto on esitetty valtakunnallisen ja alueellisen jätesuunnitelman mukaiset tavoitteet vuoteen 2005 jätteiden hyötykäytön lisäämiseksi jäteryhmittäin. Lähivuosien tärkeimpiä tavoitteita ovat jätteiden synnyn ehkäiseminen, jätteiden syntypaikkalajittelun ja markkinakelpoisten kierrätyspolttoaineiden kehittäminen sekä saastuneiden maaalueiden kunnostaminen. 16
17 Osiossa: Toimiva aluerakenne edellytetään jätteenkäsittelylaitosten osoittavan alueet siten, että kaikki syntyvä jäte voidaan hyödyntää tai käsitellä alueellisesti tarkoituksenmukaisesti. On osoitettu jätteenkäsittelyn osatoimintoalueet. Osatoimintoja ovat; vähintään seudulliset jätevedenpuhdistamot, jätevesilietteen imeytys ja kompostointi sekä muut mahdolliset osatoiminnot kuten jätteenpoltto, kaasuttaminen, erillinen kompostointi, haketus, pelletointi tai lajittelu. Jätehuoltokeskuksen yhteyteen on maakuntakaavassa merkitty varaus teollisuus- ja varastotoiminnoille merkinnällä. Alaanentien varsi jätehuoltokeskuksen ja Siltalan teollisuusalueen välillä on maakuntakaavassa varattu teollisuuden kehittämisen kohdealueeksi. Ote Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavojen yhdistelmäkartasta (1. maakuntakaava ja maakuntakaavan muutos), Ympäristöministeriö Suunnittelualueelle on maakuntakaavakartassa osoitettu: Teollisuuden kehittämisen kohdealue Suunnittelumääräys: Aluevarauksia tehtäessä ja asema- ja yleiskaavoja laadittaessa toimitaan kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti olemassa olevia alueita laajentaen. Toimintojen sijoittelu on tehtävä siten, että alue- ja yhdyskuntarakenteen kannalta tärkeiden pääteiden liikenneturvallisuus ja toiminnalliset vaatimukset turvataan. Teollisuus- ja varastoalue Jätteenkäsittelyalue / jätekeskus (1 Suunnittelumääräys: Alue on varattu maakunnallista / seudullista jätekeskusta varten. Alueen suunnittelussa tulee huolehtia siitä, ettei jätekeskuksen toiminnalla aiheuteta vaaraa pohjavesien likaantumisesta tai ympäristön pilaantumisesta eikä toiminta vaaranna lentoliikennettä. Alue on suunniteltava siten, että siellä jätteiden monipuolinen hyödyntäminen ja turvallinen loppusijoittaminen on mahdollista. Siirtoviemärin tarve Merkinnän kuvaus : Merkinnällä on osoitettu kehitettävä jäteveden siirtoyhteys Rengosta Ilmajoelle, joka on kunnan sisäinen yhteys. 17
18 Yleiskaava Alueella ei ole voimassa olevaa yleiskaavaa. Tuomikylä- Renko- Pojanluoma yleiskaava on vireillä. Yleiskaavan tavoitteita on mietitty rakennemallityöskentelyssä. Ote Ilmajoen kunnan rakennemallista Suunnittelualue, kaavoitusohjelma Asemakaava Ilmajoen kunnanvaltuusto on hyväksynyt Laskunmäen asemakaavan ja tullut lainvoimaiseksi Nykyinen toiminta on voimassaolevan asemakaavan mukaista. Asemakaavassa pääosa jätehuoltokeskuksen alueesta on varattu jätteenkäsittelyalueeksi kaavamerkinnällä EJ-2. Alueen itäreunassa on vaarallisen jätteen käsittelyalue merkinnällä EJ-1. Jätteenkäsittelyalueille saa rakentaa jätetoimintojen kannalta tarpeellisia tiloja. Jätteenkäsittelyalueita ympäröivät suojaviheralueet EV-2, joiden leveys on noin 50 metriä. Suojaviheralueella puusto on pidettävä tavanomaista talousmetsää tiheämpänä, aluspuusto ja pensasto on säilytettävä ja tarvittavat hakkuut suoritetaan poimintahakkuuna. Lähimmän asutuksen suuntaan kaavassa on varaus maisemalliseksi suojavyöhykkeeksi EV-3. Kyseiselle alueelle saa tehdä korkeintaan 40 m leveän aukkohakkuun jätehuoltoalueen suuntaisesti. Hakkuiden väli on vähintään 30 vuotta. Jätehuoltokeskuksen eteläpuolelle, jätehuoltokeskuksen ja louhosalueen väliin, on asemakaavassa osoitettu korttelialueita teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueiksi (T) sekä ravitsemusalan (P) ja polttoaineen jakelualan (LH) yritykselle. Välittömässä lähiympäristössä on osoitettu alueita myös maa-ainesten ottoon (EO) sekä maa- ja metsätalousalueeksi (M). Laskunmäen voimassaoleva asemakaava 18
19 Rakennusjärjestys Ilmajoen kunnan rakennusjärjestys on tullut voimaan Pohjakartta Kaavan pohjakarttana on käytetty 1:2000 mittakaavaista pohjakarttaa, jonka kunnan mittaustyönjohtaja on hyväksynyt Muut selvitykset Ympäristöluvat Ympäristölupapäätös Lakeuden Etapin jätteiden laitos- ja ammattimaista käsittelyä koskee Länsi-Suomen ympäristökeskuksen antama ympäristölupapäätös (Dnro 0800Y ). Päätöstä on muutettu Vaasan Hallinto-oikeuden antamalla päätöksellä (02/0042/4) ja Korkeimman Hallinto-oikeuden antamalla päätöksellä (taltio 773). Ympäristölupapäätös Biojätteen sekä puhdistamo- ja teollisuuslietteiden käsittelystä on Länsi-Suomen ympäristökeskus antanut ympäristölupapäätöksen (Dnro LSU-2003-Y- 489). Päätöstä koskevat valitukset on hylätty Vaasan Hallinto-oikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa. Ympäristölupapäätös Muun muassa pilaantuneiden maiden käsittelyä koskee Länsi-Suomen ympäristökeskuksen antama ympäristölupapäätös (Dnro LSU-2004-Y-561 (111)). Ympäristölupapäätös Toiminnan muuttamisesta viemäriin ja pintavesiin johdettavien vesien osalta on Länsi-Suomen ympäristökeskus antanut ympäristölupapäätöksen (DnroLSU-2006-Y-870). Ympäristökeskuksen antamaa päätöstä ei ole muutettu asiaa koskevassa Vaasan Hallinto-oikeuden antamassa päätöksessä (nro 09/0016/1). Ympäristölupapäätös Uudessa ympäristöluvassa LSSAVI/357/04.08/2010 vanhat erilliset ympäristöluvat on yhdistetty yhdeksi luvaksi. Aluehallintovirasto myönsi Lakeuden Etappi Oy:lle ympäristöluvan Ilmajoen jätehuoltokeskuksen toiminnan olennaiselle muuttamiselle ja seuraaville uusille toiminnoille jätehuoltokeskuksen alueella: siirtokuormausasema jätteiden poltossa tai pyrolyysissä sekä voimalaitoksissa ja muissa polttolaitoksissa syntyvien jätteiden vastaanotto ja käsittely sekä loppusijoituksen laajentaminen alle 5 MW:n voimalaitos biokaasulaitoksen uudet varajärjestemät - biojätteen säkkikompostointi - mädätetyn lietteen aumakompostointi - mädätetyn lietteen sijoittaminen kaatopaikalle Biokaasulaitoksen varajärjestelmille myönnettiin lupa vain nykyisen jätetäytön eteläpuolella olevalle alueelle VE2 19
20 Aluehallintovirasto hylkäsi biokaasulaitoksen varajärjestelmiin kuuluvan puhdistamolietteen aumakompostoinnin. Aluehallintovirasto katsoo, että puhdistamolietteen kompostointi esitetyn mukaisesti uutena toimintana ei edusta parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Aluehallintovirasto on hylännyt biokaasulaitoksen varajärjestelmiin kuuluvat kompostoinnit alueella VE1 Aluehallintovirasto on myöntänyt luvan biokaasulaitoksen varajärjestelmiin kuuluville kompostoineille alueella VE2 Ramboll 2010 Ympäristöluvasta ovat valittaneet sekä yksityiset että Lakeuden Etappi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma, , Lakeuden Etappi Oy, Jätehuoltokeskuksen kehittäminen, Pöyry Environment Oy Yhteysviranomaisen lausunto ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta, LSU-2008-R-25, ; Jätehuoltokeskuksen kehittäminen, Lakeuden Etappi Oy, Ilmajoki, Ympäristövaikutusten arviointi Lakeuden Etappi Oy:n jätehuoltokeskuksen kehittämishankkeesta on laadittu ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukainen arviointiselostus ELY-keskuksen lausunton arviointiselostuksesta , (EPOELY/7/0704/2010). Muut luvat, päätökset ja sopimukset Ilmajoen kunta on myöntänyt jätehuoltokeskusalueen kentille ja rakennuksille rakennus- ja toimenpidelupia. Vesien johtamisesta Ilmajoen kunnan yleiseen viemäriin on tehty sopimus Ilmajoen kunnan kanssa Sopimusta on muutettu YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS LSU-2003-Y-489, Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa, Annettu julkipanon jälkeen YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS LSU-2004-Y-561, Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa, Annettu julkipanon jälkeen Ympäristölupahakemus on toimitettu Länsi-Suomen ympäristökeskukselle Hakemusta on täydennetty , ja ,
21 Länsi-Suomen ympäristökeskus ja myöhemmin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut myöntävät lausunnot eräiden tavanomaisesta poikkeavien jätteiden sijoittamisesta tavanomaisen jätteen kaatopaikalle. Länsi-Suomen ympäristökeskus on hyväksynyt laitoksen tarkkailuohjelman Lakeuden Etappi Oy on tehnyt ilmoituksen EPOELY-keskukselle siirtokuormausaseman rakentamisesta. ELY-keskus on vastannut pitävänsä siirtokuormausaseman toimintaa vastaavana kuin olemassa olevan ympäristöluvan mukainen kierrätyspolttoaineen valmistuslaitoksen toiminta. Lakeuden Etappi Oy on tehnyt ilmoituksen EPOELY-keskukselle maiden käsittelyalueen laajentamisesta Westenergy Oy:n pohjatuhkien vastaanottamsieksi ja käsittelemiseksi. ELY-keskus on vastannut , että kyseistä uutta pilaantuneen maan käsittely- ja varastointialuetta voidaan käyttää Westenergy Oy:n jätevoimalan pohjatuhkan välivarastointiin ja käsittelyyn siihen saakka, kunnes Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa vireillä olevan ympäristöluvan mukaiset kenttärakenteet on otettu käyttöön. Muut selvitykset ja suunnitelmat Jätehuoltoalueen ympäristövaikutusten arviointiselostus, Suunnittelukeskus Oy Ilmajoen jätehuoltolaitoksen yleissuunnitelma ja ympäristölupahakemus, Ins.tsto Paavo Ristola Oy Lakeuden jätehuoltokeskus Oy:n Laskunmäen jätehuoltoalueen pinta- ja pohjavesien perustilaselvitys, Suunnittelukeskus Oy 2001 Yhdyskunta- ja hyötyjätekentän pienerien vastaanoton sekä vesialtaiden poikkeustilanteisiin varautuminen riskitarkastelu, Ins.tsto Paavo Ristola Oy Pilaantuneiden maiden ja ongelmajätteiden käsittely - poikkeustilanteisiin varautuminen, Ins.tsto Paavo Ristola Oy Lakeuden Etappi Oy:n jätehuoltokeskuksen vesistötarkkailun yhteenveto , Suunnittelukeskus Oy Selvitys jätetäytössä muodostuvan kaasun hyötykäytöstä, Paavo Ristola Oy Tarkkailuohjelman melumittaukset 2006, Ramboll Finland Oy Seinäjoen seudun ilmanlaadun bioindikaattoritutkimukset , Jyväskylän Yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus 2007 Jätehuoltokeskuksen vesistötarkkailun yhteenveto vuodelta 2007, FCG Suunnittelukeskus Oy Tarkkailuohjelman melumittaukset 2008, Ramboll Finland Oy
22 Kuormantarkastuksen kehittäminen Lakeuden Etappi Oy:n jätehuoltokeskuksessa, opinnäytetyö 2009 Selvitys jätehuoltokeskuksen vesienkäsittelystä, Pöyry Environment Oy 2009 Jätteenpolton tuhkat Lakeuden Etapissa, Ramboll Oy 2009 Jätehuoltokeskuksen vesistötarkkailun yhteenveto vuodelta 2008, FCG Suunnittelukeskus Oy Lakeuden Etappi Oy:n jätehuoltokeskuksen hajupäästöjen leviämislaskelmat, Ilmatieteenlaitos Jätehuoltokeskuksen kehittämisen ympäristövaikutusten arviointiselostus, Pöyry Environment Oy Lakeuden Etappi Oy:n jätehuoltokeskuksen hajupäästöjen leviämislaskelmat, Pöyry Environment Oy, Ilmatieteen laitos ilmanlaadun asiantuntijapalvelut, Helsinki Liiketoimintaa Laskunmäkeen Esiselvitys, SeAMK Tutkimus- ja kehittämispalvelut Kesä 2010, Ilmajoen kunta, Elinkeinotoimi Laskunmäen kaava-alueen kunnallistekniikka, Rakennussuunnitelmat, Ramboll 2013 Kaapelikartta, Alaanentie - Laskunmäentie, Anvia 2013 Ilmajoen kunta, Liikenneturvallisuussuunitelman päivitys, Tarkastelukohteina kunnan koulut, päivähoitoyksiköt sekä vanhusten ja vammaisten palveluyksiköt Ramboll 3/2014 EPOELY on laadituttanut Tuomiluoman ja Tuomiluoman sivuhaarojen peruskuivatussuunnitelman v Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden pitoisuudet Tuomikylän mittausasemalla , Nab Labs Oy Ambiotica Selvitys ELY-keskukselle Lakeuden Etappi oy:n jätehuoltokeskuksen hajuhaitoista , , Ilmanlaadun TRS-mittaukset Ilmajoen Tuomikylässä Lakeuden Etappi Oy:llä, Nab Labs Oy Ambiotica, Tutkimusraportti 72/2015 Lakeuden Etappi Oy:n biokaasulaitoksen haju- ja hajuyhdistemittaukset helmi-maaliskuussa 2015, Nab Labs Oy Ambiotica, Tutkimusraportti 93/2015 Selvitys jätehuoltokeskuksen tulevaisuudessa rakennettavien ja käyttöön otettavien alueiden mahdollisista vaikutuksista, Lakeuden Etappi Oy
ILMAJOKI. Laskunmäen asemakaavan muutos ja laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ILMAJOKI 1.10.2013 Laskunmäen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoitustoimi 2013 1 Suunnittelualueen sijainti Asemakaavan muutos ja laajennus koskee Lakeuden Etappi
Ilmajoki. Asemakaavan selostus. Laskunmäen asemakaavan muutos ja laajennus Korttelit Perus- ja tunnistetiedot. 1.
Ilmajoki Laskunmäen asemakaavan muutos ja laajennus Korttelit 400-409 Asemakaavan selostus 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Kaava laatija Kunta: Ilmajoki Kunnanosa: Laskunmäen kunnanosa Alue:
Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. (06) 4191 334, 044-4191 334 fax (06) 4191 311
ILMAJOKI NIEMELÄN ALUE Asemakaavan muutos Ahonkylän kunnanosa kortteli 14 LÄHTÖTIEDOT 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Ilmajoki Kunnanosa: Ahonkylä Kaava-alue: Niemelän alue Korttelit:
Teollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Eko-Kymppi. KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari 9.11.20121
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari 9.11.20121 Jätehuollon tulevaisuus Kainuussa 2012 Jukka Oikarinen puh. 08 636 611 fax. 08 636 614 www.eko-kymppi.fi info@eko-kymppi.fi
Kaavoitus ja jätehuolto
1 Kaavoitus ja jätehuolto Kaarina Rautio 21.4.2008 2 Maakunnan kehittämisen malli 2 3 Kaavajärjestelmä (MRL) Valtakunnalliset alueidenkäyttö- tavoitteet - Valtioneuvosto hyväksyy MAAKUNTAKAAVA Kuntien
Lahden seudun kierrätyspuisto
Lahden seudun kierrätyspuisto Kujalan jätekeskus? Hajut, haittaeläimet? Vaarallinen jäte? Asukastilaisuudet 3. ja 4.6.2019 Heinsuon koulu, Hollola / Erkko-lukio, Orimattila Mielipiteissä ja kommenteissa
Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
Ilmajoki. Vihtakallio. 3 Lähtökohdat. Ahonkylä. Asemakaavan muutos ja laajennus 2013. 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista
Ilmajoki Ahonkylä Vihtakallio Asemakaavan muutos ja laajennus 2013 3 Lähtökohdat 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Suunnittelualue on rakentamatonta, luonnontilaista metsä- ja hakkuualuetta, joka
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila
Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit
Nesteen huoltoaseman alue
Ilmajoki Siltalan alueen asemakaava Asemakaavan muutos ja laajennus Nesteen huoltoaseman alue Lähtötiedot Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 2008 3 Lähtökohdat Suunnittelualueella on voimassa 23.5.2005 vahvistettu
TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI
TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖPAJA 1 14.5.2012 Eero Parkkola etunimi.sukunimi@ramboll.fi 14.5.2012 JÄTEVOIMALAN YVA YVA-MENETTELYN KULKU Arviointimenettelyn
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
Lähtötiedot Ahonkylän asemakaavan muutos ja laajennus. Käpälämäki III
Lähtötiedot Ahonkylän asemakaavan muutos ja laajennus Käpälämäki III Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi 10.5.2019 Sisällysluettelo 1 Perus- ja tunnistetiedot 3 2 Tiivistelmä 3 Lähtökohdat 3.1 Alueen yleiskuvaus
RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018
ILMAJOKI. Ahonkylä Niemelän alue. asemakaavan muutos. Kaavoitustoimi 20.9.2013. 1 Perus- ja tunnistetiedot. 1.1 Tunnistetiedot. Korttelit: kortteli 14
ILMAJOKI Ahonkylä Niemelän alue Asemakaavan muutos Kaavoitustoimi 20.9.2013 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Kaavan laatija Vireille tulo Kunta: Ilmajoki Kunnanosa: Ahonkylä Kaava-alue: Niemelän
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA KOKKOLAN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 340. kaupunginosan kortteleita
Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely
Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely Hankealue Asutus Hankealue sijoittuu metsätalouskäytössä olevalle haja-asutusalueelle Reunan pientaloalue sijaitsee lähimmillään noin 300 metrin etäisyydellä hankealueen
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
Uusiomateriaalien ympäristökelpoisuus ja lainsäädäntö
Uusiomateriaalien ympäristökelpoisuus ja lainsäädäntö Jätteen hyödyntäminen Keskeistä lainsäädäntöä ja viranomaisohjetta Ympäristölupa vai ilmoitus Ympäristölupahakemuksesta Annetut päätökset LSSAVIssa
ASEMAKAAVAN MUUTOS 23:9 KUULOJA FORTUM WASTE SOLUTIONS OY
Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Asemakaavan taustaselvitys Päivämäärä 8.3.2018 ASEMAKAAVAN MUUTOS 23:9 KUULOJA FORTUM WASTE SOLUTIONS OY KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS Ramboll Finland Oy
Mitä EU sanoo jätteistä? Jäteseminaari: Elämä, jätteet ja EU 5.6.2007 Tuusulan kunnantalo
Mitä EU sanoo jätteistä? Jäteseminaari: Elämä, jätteet ja EU 5.6.2007 Tuusulan kunnantalo Ylitarkastaja Tarja-Riitta Blauberg Ympäristöministeriö 1 Esityksen sisältö EU:n 6. ympäristöohjelma ja jätteet
Kirkonkylän asemakaavan laajennus
TUUSNIEMI Kirkonkylän asemakaavan laajennus Kaavaselostus HYVÄKSYTTY: KVAL pp.kk.2017 xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus 1 (10) Savolainen Lilian 8.9.2017 Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT...
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...
Kooninkeitaan tavanomaisen jätteen kaatopaikan tarkkailun hyväksyminen. Kankaanpään kaupungin tekninen keskus PL 36, KANKAANPÄÄ
1(5) PÄÄTÖS Nro Dnro 3 YLO LOS-2003-Y-1283-121 Annettu julkipanon jälkeen 12.1.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Kooninkeitaan tavanomaisen jätteen kaatopaikan tarkkailun hyväksyminen. Kankaanpään kaupungin tekninen
Ilmajoki Koskenkorvan yleiskaava
Ilmajoki Koskenkorvan yleiskaava Kaavaselostus Ilmajoen kunta, Kaavoitustoimi 2012 Sisällysluettelo 1 Perus ja tunnistetiedot 3 2 Tiivistelmä 6 3 Lähtökohdat 9 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 9
Sivu 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu
Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 12.9.2016 TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee
Suomen jätehuoltoratkaisuja ja Pöyryn jätehuolto-osaaminen
1 Suomen jätehuoltoratkaisuja ja Pöyryn jätehuolto-osaaminen Moskovan Duuman edustajien vierailu 21.4.2008 Pöyry-talo Vantaa 2 Suomen jätehuoltovaatimukset perustuvat EU:n jätelainsäädäntöön Suomen lainsäädäntöä
TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
1 JALASJÄRVEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto ,
Liite A OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014, 3.2.2017 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELEISSA 4, 7 JA 12 OAS, Asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan
Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 337
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 337 Kaavaselostus, ehdotus Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 11.12.2012
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. Ympäristölautakunta 17.01.2013 Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 17.01.2013 Sivu 1 / 1 4010/11.01.00/2011 4 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös, joka koskee Ämmässuon jätteidenkäsittelykeskuksen toimintojen ympäristölupaa Valmistelijat / lisätiedot:
Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...
Mustankorkea Oy:n esittely Jyväskylän Rotaryklubi 30.9.2013
Mustankorkea Oy:n esittely Jyväskylän Rotaryklubi 30.9.2013 Esko Martikainen Toimitusjohtaja Mustankorkea Oy 1 Mustankorkea Oy lyhyesti Perustettu vuonna 1998 Alueellinen jätteenkäsittely-yhtiö, jonka
MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Lellavan teollisuusalue, OAS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LELLAVAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS JA MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 5015 JA 5016, ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
KURIKAN KAUPUNKI JALASJÄRVEN KÄRJENMÄEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIITE 4. Vastaanottaja Kurikan kaupunki
Vastaanottaja Kurikan kaupunki Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 26.1.2017 KURIKAN KAUPUNKI JALASJÄRVEN KÄRJENMÄEN ALUEEN ASEMAKAAVA 1 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE
107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy
107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
ALOITE TAI ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen on tehnyt Kokkolan kaupunki / Kokkolan Vesi.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS JÄTEVEDENPUHDISTAMO JA BIOKAASULAITOS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL
PÄÄTÖS. Nro 50/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/357/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.4.2013
PÄÄTÖS Nro 50/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/357/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.4.2013 ASIA Lakeuden Etappi Oy:n Ilmajoen jätehuoltokeskuksen toimintaa koskevien ympäristölupapäätösten
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS. Kaavaluonnos. Versio Nosto Consulting Oy
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 16.4.2019 Kuutinrannan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...
67080045.BEC 29.9.2009. Lakeuden Etappi Oy Jätehuoltokeskuksen kehittäminen. Ympäristövaikutusten arviointiselostus
67080045.BEC 29.9.2009 Lakeuden Etappi Oy Jätehuoltokeskuksen kehittäminen Ympäristövaikutusten arviointiselostus 1 Hanke: Lakeuden Etappi Oy:n jätehuoltokeskuksen kehittäminen Sijainti: Hankkeesta vastaava:
Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:
Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599414201601 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 9.6.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS 1. KAAVA-ALUE Kaava-alue sijaitsee Kuhnamo -järven rannalla,
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 89a JA 264
132-AK1305 NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 89a JA 264 KAAVASELOSTUS Ehdotus 16.1.2014 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 294 asia: 188/2013
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 294 asia: 188/2013 Kaavaselostus Hyväksytty: KVALT.. FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 25.8.2014 P195-P19523
Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.
SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu
Uusiutuvan energia hanke Kuusiselän kaatopaikalle ja välittömään ympäristöön. Narkauksen paliskunnan kanta?
Tuulialfa Oy Knuutintie 3 as.2 00370 Helsinki www.tuulialfa.fi Y-2683287-6 Uusiutuvan energia hanke Kuusiselän kaatopaikalle ja välittömään ympäristöön. Narkauksen paliskunnan kanta? Viite: Napapiirin
VANHOJEN KAATOPAIKKOJEN SELVITYSTYÖ
FCG Planeko Oy Naantalin kaupunki VANHOJEN KAATOPAIKKOJEN SELVITYSTYÖ Raportti 141-D3325 24.9.2009 FCG Planeko Oy Raportti I SISÄLLYSLUETTELO 24.9.2009 1 Yleistä... 1 2 Kohteet... 1 2.1 Yhdyskuntajätteen
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)
L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-
Biokaasulaitosten YVAmenettely
Biokaasulaitosten YVAmenettely Jyväskylä 9.9.2004 Tekes STREAMS Programme Juhani Suvilampi FT Watrec Oy Juhani Suvilampi Watrec Oy 1 Watrec Oy tarjoaa asiantuntemustaan teollisuudelle sekä jätehuollon
RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Y-tunnus: FI20462958 TENGBOM OY Säkylän kunta RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa 17.12.2007 vahvistetun Ristolan asemakaavan liikenneja suojaviheralueista sekä osaa teollisuus-
FCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus
FCG Finnish Consulting Group Oy Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I SISÄLLYSLUETTELO 1 Tiivistelmä... 1 1.1
Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa
Korttelin 46 (osa) asemakaavan muutos
KEITELEEN KUNTA Korttelin 46 (osa) asemakaavan muutos Kaavaselostus (luonnos) Kunnanvaltuusto:..201_ FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P37311 Kaavaselostus (luonnos) 1 (12) Timo Leskinen / Heli Lievonen
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUUNTAMONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.5.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 799 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LINTURINNE/5 KORTTELIT 860 osa ja
Suunnittelun lähtökohdat, aiemmat suunnitelmat, laaditut ja laadittavat selvitykset
Teuva, Äystön osayleiskaavan tarkistus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 TEUVA ÄYSTÖN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on ÄYSTÖN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS.
MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015.
Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 94 MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT Päiväys 16.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä
Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.
ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA
Oulun läänin jätesuunnitelman
Oulun läänin jätesuunnitelman Jätesuunnitelma on jätelain velvoitteita Jäte on aine tai esine, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa käytöstä tai on velvollinen poistamaan käytöstä. (jätelaki
Pirkanmaan Jätehuolto Oy
Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy 17 osakaskuntaa omistavat yhtiön asukaslukujensa mukaisessa suhteessa yhtiö toimii omakustannusperiaatteella n. 60 työntekijää Jätehuollon työnjako Pirkanmaan
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...
NOKIAN VESI OY JA PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY KOUKKUJÄRVEN BIORATKAISUN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI. YVA-ohjelman yleisötilaisuus
NOKIAN VESI OY JA PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY KOUKKUJÄRVEN BIORATKAISUN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI YVA-ohjelman yleisötilaisuus 30.11.2016, Nokia YVA-OHJELMA Arvioitavat vaihtoehdot Hankkeen tekninen
PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus
PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT
TEOLLISUUSKYLÄN KORTTELIN 316 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI TEOLLISUUSKYLÄN KORTTELIN 316 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 316 TONTIT 1 4 JA 6-9 P24387 1.12.2014 Kaavan
JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista
MIKKELIN KAUPUNKI 0042 METSÄ-SAIRILAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
0042 MIKKELIN KAUPUNKI 0042 METSÄ-SAIRILAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.9.2010 Ramboll Finland Oy Terveystie 2 15870 HOLLOLA puh. 020 755 7800 www.ramboll.fi 1. SIJAINTI JA NYKYTILANNE...
Lähtötiedot Herralan kunnanosan asemakaavan muutos ja laajentaminen. Laidunalue II
Lähtötiedot Herralan kunnanosan asemakaavan muutos ja laajentaminen Laidunalue II Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi 1.4.2019 Sisällysluettelo 1 Perus- ja tunnistetiedot 3 2 Tiivistelmä 3 Lähtökohdat 3.1 Alueen
PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN
KESKEISET PERIAATTEET
NUMMI-PUSULA IKKALA KAAVARUNKO Luonnos 9.3.2009 KESKEISET PERIAATTEET 1 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Suunnittelualue käsittää Ikkalan kylätaajaman keskeisen ydinalueen. Suunnittelualueella sijaitsee
Maakuntavaltuusto Erityisasiantuntija Tapio Ojanen Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen
Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme Maakuntavaltuusto 18.6.2018 Erityisasiantuntija Tapio Ojanen Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen www.paijat-hame.fi #phliitto Lahden seudun
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS)
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto 13.7.2016 2 (6) Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
SAVONLINNAN KAUPUNKI OSAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, EHDOTUS PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA TARULA
SAVONLINNAN KAUPUNKI OSAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, EHDOTUS PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA TARULA 740-544-11-59 Sijaintikartta Punkaharjun Pihlajavedeltä. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
3 LÄHTÖKOHDAT. 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus
3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 3.1.1 Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee Ilmajoen keskustassa rajautuen Ilkantiehen, Keskustiehen ja Kyrönjokeen. Suunnittelualueen pinta-ala
Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu
Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Tuotamme jätettä Yhdyskuntajätettä syntyy Suomessa vuosittain noin 2,4-2,8 miljoonaa tonnia Henkilöä kohden jätettä syntyy noin 500kg vuodessa Tällä hetkellä suurin osa