Energiateollisuuden tiekartta vaelluskalojen elinolojen parantamiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Energiateollisuuden tiekartta vaelluskalojen elinolojen parantamiseen"

Transkriptio

1 Energiateollisuuden tiekartta vaelluskalojen elinolojen parantamiseen Kalojen vaellusmahdollisuuksien parantaminen on ajankohtaista ja kannatettavaa, toimenpiteet on valittava huolella ja edettävä vaiheittain Kalojen kulun parantamistoimien tueksi tarvitaan tutkimusta Haetaan ratkaisuja yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa välttäen vastakkainasettelua. Onnistuminen on mahdollista vain usean tahon yhteistyönä ja monipuolisella keinovalikoimalla On pyrittävä löytämään jokikohtaisesti kaikkia hyödyttäviä ratkaisuja ratkaisut erilaisia pienille ja isoille joille Rahoitukseen on löydettävissä monenlaisia malleja taloudellista sitoutumista tarvitaan myös julkiselta puolelta Tavoitteena on saada lohelle ja meritaimenelle usealle joelle osittain luonnossa lisääntyvä kalastusta kestävä kanta vuoteen 2030 mennessä 1

2 Kolmella askeleella tavoitteeseen 2030 mennessä Askel 1 Vuosina Isot rakennetut, säätövoiman tuotantoon käytettävät joet Rakennetaan alimpiin voimalaitoksiin kalatie varustettuna kiinniottolaitteella tai kiinniottolaite. Järjestetään kiinniotto ja kalojen ylisiirto kauemmas poikastuotantoalueille. Vahvistetaan vesistön kalakantaa tarpeellisin tuki-istutuksin ja elinympäristökunnostuksin. Järjestetään kalastus tukemaan tavoitetta. Muut joet Kalatiestrategiassa on tunnistettu kärkikohteet, joiden edistämistä energiateollisuus tukee Viranomaiset ja toiminnanharjoittajat tekevät joki-/vesistökohtaiset suunnitelmat yhteistyössä, sisältäen rahoitussuunnitelmat, paikallisen yhteistyön ja kalakantatavoitteet Askel 2 : Vuosina Kalatiestrategian kärkikohteiden toteuttaminen jatkuu Käynnistetään seuranta, jotta toimien vaikuttavuutta voidaan arvioida Jatketaan vaelluskalatutkimusta, erityisesti alasvaelluksen ja lisääntymispotentiaalin osalta Hyödynnetään kerättyä tietoa seuraavien kalateiden ja muiden toimien toteuttamiseen Askel 3 Vuosina Toteutetaan valitut kalan kulkua helpottavat lisätoimet, kuten lisäkalatiet tai ylisiirtojärjestelyjen vakiinnuttaminen Laaditaan seurantaohjelma 2

3 Tutkimusta tarvitaan edelleen Vaelluskalojen elinkierrosta on saatu paljon arvokasta tietoa tutkimuksilla viime vuosina Tutkimusta ja seurantaa tarvitaan edelleen myös jo valmistuneilla kalateillä Tutkimusta ja parannustoimia vaelluskalojen koko elinkiertoon, myös merikuolleisuuden syihin täytyy pureutua Kalojen alasvaellusta lisääntymisalueilta mereen (tai järveen) nopeuttavia ja mahdollistavia uusia ratkaisuja ja niiden tarvetta on tutkittava Vähän vettä käyttävien kalateiden kehitystyötä on edistettävä erityisesti pienvesivoiman osalta Jokien poikastuotantopotentiaalista on hankittava luotettavaa tietoa Tutkimusta on lisättävä vaelluskaloihin liittyvien kalatautien osalta ja tunnistettava kalatauteihin liittyvät riskit Vesivoimayhtiöt ja Energiateollisuus ry ovat valmiita jatkamaan tutkimuksen rahoittamista 3

4 Haetaan ratkaisuja yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa välttäen vastakkainasettelua Toteutussuunnittelu on tehtävä yhteistyönä ja hyväksyntävastuun on oltava viranomaisilla. Kalatien toimivuutta ja vaikuttavuutta on seurattava usean vuoden ajan. Vastuu toteutuksen toimivuudesta on myös yhteinen. Luvanhaltija sekä vastuu kalatien käytöstä ja kunnossapidosta on sovittava ajoissa Luvanhakijana sekä vastuullisena käyttäjänä voisi toimia kalastusalue tai kalatalousviranomaiset tms. Voimayhtiö voisi erityistapauksissa olla luvanhakija, jos samalla käsiteltäisiin voimantuotantoa lisäävät lupamuutokset Käyttö- ja kunnossapito voi joissain tapauksissa olla myös voimayhtiön vastuulla, tämä on huomioitava kustannuslaskelmissa Pelkät kalatiet eivät riitä monia toimenpiteitä tarvitaan Alueen kalastajien tulee sitoutua mahdollisesti tarvittaviin kalastuksen rajoituksiin hyvinkin pitkäksi ajaksi Vesialueiden omistajia tarvitaan mukaan kunnostustoimiin Tutkimusta ja kalakantojen tilan seurantaa tarvitaan useiksi vuosiksi Myös ylisiirrot lisääntymisalueille voi olla perusteltu ratkaisu monissa tapauksissa Vain harvalla joella voidaan kokonaan luopua vaellusikäisten poikasten istutuksista Tuki-istutuksia pienpoikasilla lisääntymisalueille tarvitaan lähes kaikilla joilla ainakin alkuvaiheessa 4

5 On pyrittävä löytämään jokikohtaisesti kaikkia hyödyttäviä ratkaisuja On tehtävä jokikohtaisesti kokonaisvaltaiset kehittämissuunnitelmat, joissa huomioidaan mm. Kalakantojen elinolojen parantamistarpeet ja mahdollisuudet Vesivoiman tehostamis- ja lisärakennusmahdollisuudet Tulvasuojelun tarpeet ja tehostamiskeinot Muut säännöstelyn muutostarpeet Muiden toimijoiden, kuten maatalouden, matkailuyritysten ja ammattikalastuksen toiminnan kehittämismahdollisuudet ja - edellytykset Tavoitteena on löytää tarpeita vastaavia toimenpiteitä ja pyrkiä löytämään kaikille hyötyä. Voimalaitoksille voisi esim. myöntää paremmat säännöstelymahdollisuudet. Näin kalatiehen johdettavasta vedestä aiheutuvaa tappiota voitaisiin kompensoida ainakin osittain. Suunnitelmien tulee sisältää rahoitussuunnitelma ja myös julkista sitoutumista hankkeisiin tarvitaan 5

6 Rahoitukseen on löydettävissä monenlaisia malleja Toteutustapa on tapauskohtainen Osa nykyisten kalatalousvelvoitteiden kustannuksista voitaisiin käyttää kalateiden rakentamiseen ja käyttöön Istutustarpeen pienentyessä kalojen luontaisen elinkierron myötä istutusvelvoitetta voitaisiin pienentää Myös vaelluskalatutkimukseen voisi saada rahoitusta tätä kautta Myös julkista rahoitusta täytyy saada merkittävä osuus Yksi mahdollinen rahoituslähde voisi olla Euroopan meri- ja kalatalousrahasto Vesivoimalaitosten kiinteistövero on merkittävä ja siitä voisi osan käyttää kalatieinvestointeihin Pienvesivoimatuen palauttaminen ja laajentaminen 10 MW toisi lisää rahoitusmahdollisuuksia; ehtona tuen maksamiselle voisi olla kalatie (ei välttämättä voimayhtiöiden rahoituksella rakennettu) Huomioitava myös alasvaellusta helpottavien rakenteiden kustannukset investointikustannuksen lisäksi rakenteet lisäävät usein tuotannon häviöitä Monessa tapauksessa vesivoimayhtiöt voivat olla mukana yhtenä rahoittajana Yhtiöiden toimintaedellytysten on kuitenkin säilyttävä riittävän hyvinä myös taloudellisesti ja rahoitusosuus on suhteutettava sekä saatavaan hyötyyn että erityisesti voimalaitoksen tuotantoon Kalatiet on suunniteltava siten että mahdollisimman vähän vesivoiman tuotantoa menetetään Käyttö- ja kunnossapito voi joissain tapauksissa olla myös voimayhtiön vastuulla, tämä on huomioitava kustannuslaskelmissa Menetetty vesi on huomioitava kun arvioidaan hyötyjä ja haittoja, ja kalatien vesitys tulee rajoittaa kalojen vaellusaikoihin Jokikohtaisesti tulee tarkastella mahdollisuuksia myös vesivoimatuotannon lisäämiseen, mikä voisi lisätä yhtiöiden rahoitusmahdollisuuksia 6

Vesivoima Suomessa ja vaelluskalojen palauttaminen jokiin. Ympäristöakatemia 2014 1.8.2014

Vesivoima Suomessa ja vaelluskalojen palauttaminen jokiin. Ympäristöakatemia 2014 1.8.2014 Vesivoima Suomessa ja vaelluskalojen palauttaminen jokiin Ympäristöakatemia 201 1 Energiateollisuus ry energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen järjestö edustaa kattavasti yrityksiä, jotka harjoittavat

Lisätiedot

Kansallinen kalatiestrategia katkaistujen ekologisten yhteyksien luojana

Kansallinen kalatiestrategia katkaistujen ekologisten yhteyksien luojana Kansallinen kalatiestrategia katkaistujen ekologisten yhteyksien luojana EKOLOGISET YHTEYDET SEMINAARI Tieteiden talo. 9.3.2012 Ilpo Kuronen Johtava asiantuntija Valtioneuvoston päätös Kansalliseksi kalatiestrategiaksi

Lisätiedot

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut 10.2.2015 1 Valtioneuvoston periaatepäätös 16.10.

Lisätiedot

Kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä ja monimuotoisuuden ylläpitoa edistävät hankkeet

Kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä ja monimuotoisuuden ylläpitoa edistävät hankkeet Momentti 30.40.31 Vesi- ja kalataloushankkeiden tukeminen Kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä ja monimuotoisuuden ylläpitoa edistävät hankkeet Kuuleminen eduskunnan ympäristövaliokunnassa

Lisätiedot

Kalatiestrategia. Kohti luonnollista elinkiertoa

Kalatiestrategia. Kohti luonnollista elinkiertoa Kalatiestrategia Kohti luonnollista elinkiertoa Esipuhe Sisältö Kansallisen kalatiestrategian lähtökohtana on vahvistaa uhanalaisia ja vaarantuneita vaelluskalakantoja. Vaelluskalakannat eivät pitkällä

Lisätiedot

Yhteistyöllä vaelluskalakantoja elvyttämään

Yhteistyöllä vaelluskalakantoja elvyttämään Yhteistyöllä vaelluskalakantoja elvyttämään Vaelluskalojen ylisiirtoseminaari 21.4.2016 25.4.2016 1 Laajaa yhteistyötä kala-asioissa Lapin ja Pohjois-Savon ELY-keskukset Maa- ja metsätalousministeriö Vaikutusalueiden

Lisätiedot

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalatiestrategian taustaa ( Vanhasen II) hallitusohjelmaan sisältynyt asia Hanketta valmisteli

Lisätiedot

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Luontopolitiikka-kärkihanke Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Sidosryhmäseminaari Kemijoen vesistöalueen vaelluskalakantojen elvyttämiseksi Rovaniemi 19.9.2017 Jouni

Lisätiedot

Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa

Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa Ympäristöpäällikkö Jukka Muotka Renewable Energy Fortum Power and Heat Oy Vaelluskalafoorumi

Lisätiedot

Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI. Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI. Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Oulujoen kalatiet - tausta Merikosken kalatie 2003 (Oulun Energia / Oulun kaupunki) Tutkimukset ja selvitykset sisäänkäynnin

Lisätiedot

LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN

LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttämisen toteutussuunnitelma Luonnos 13.11.2015 Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen hallituksen

Lisätiedot

Kemijoki Oy tänään Erkki Huttula Ympäristöpäällikkö. Lapin kalastusaluepäivät 13.-14.11.2014 13.11.2014

Kemijoki Oy tänään Erkki Huttula Ympäristöpäällikkö. Lapin kalastusaluepäivät 13.-14.11.2014 13.11.2014 Kemijoki Oy tänään Erkki Huttula Ympäristöpäällikkö 13.11.2014 1 Tässä esityksessä Kemijoki Oy:n tunnuslukuja Yhtiön historia Kemijoki Oy:n uusi toimintamalli Ajankohtaista kalarintamalla Padottu voima

Lisätiedot

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousavustukset Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus 29.5.2017 Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut ELY-keskuksen kalatalousviranomaisen hallinnoimat määrärahat,

Lisätiedot

Oulujoen vaelluskalahanke ja Montan ylisiirtolaite

Oulujoen vaelluskalahanke ja Montan ylisiirtolaite Oulujoen vaelluskalahanke ja Montan ylisiirtolaite VAELLUSKALOJEN YLISIIRTO SEMINAARI Keminmaa 21.04.2016 Ympäristöpäällikkö Marja Savolainen, Fortum Sisältö Kansallinen kalatiestrategia ja Oulujoen vaelluskalahanke

Lisätiedot

RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOKSEN RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA ( )

RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOKSEN RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA ( ) RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOKSEN RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA (2011-2016) www.rktl.fi/kala/rakennetut_joet/ Vaelluskalojen palauttamista tukevia tutkimuksia Monitavoitteista: biologian,

Lisätiedot

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Luontopolitiikka-kärkihanke Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Vaelluskalafoorumi 6.2.2018 Jouni Tammi MMM/ Luonnonvaraosasto 2 Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet

Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet Kalastuslakipäivät 7.-8.12.2015 Ylijohtaja Juha S. Niemelä Luonnonvaraosasto Maa- ja metsätalousministeriö 7.1.2016 1 KÄRKIHANKKET

Lisätiedot

Vaelluskalakantojen elvyttämiseen tarvitaan ratkaisuja. Saija Koljonen Vesistökunnostusverkoston talviseminaari

Vaelluskalakantojen elvyttämiseen tarvitaan ratkaisuja. Saija Koljonen Vesistökunnostusverkoston talviseminaari Vaelluskalakantojen elvyttämiseen tarvitaan ratkaisuja Saija Koljonen Vesistökunnostusverkoston talviseminaari 30.1.2018 Meritaimenkanta alun perin 60 joessa nyt 11 jokea tuottaa taimenta. Vain yhdessä

Lisätiedot

Vaelluskalojen hoito Oulujoella erilaiset toimenpiteet tukevat toisiaan

Vaelluskalojen hoito Oulujoella erilaiset toimenpiteet tukevat toisiaan Vesienhoidon ja Merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 20.9.2017, Pohjois- Pohjanmaan ELY Vaelluskalojen hoito Oulujoella erilaiset toimenpiteet tukevat toisiaan Jukka Muotka, Fortum Vaelluskalojen hoito Oulujoella

Lisätiedot

Kehittämisyhteistyötehtävä: Vesivoiman tuottamisen ja vaelluskalakantojen hoidon yhteensovittaminen. Alustajana J.Erkinaro

Kehittämisyhteistyötehtävä: Vesivoiman tuottamisen ja vaelluskalakantojen hoidon yhteensovittaminen. Alustajana J.Erkinaro Kehittämisyhteistyötehtävä: Vesivoiman tuottamisen ja vaelluskalakantojen hoidon yhteensovittaminen Alustajana J.Erkinaro VIIME VUOSIEN TUTKIMUSTEEMOJA RAKENNETTUJEN JOKIEN VAELLUSKALOJEN HOITO KUTU MÄDIN

Lisätiedot

Ajatus innovaatio-ohjelmaksi

Ajatus innovaatio-ohjelmaksi Ajatus innovaatio-ohjelmaksi Kalatalouden ympäristöohjelma Hanke on osittain Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) rahoittama YMPÄRISTÖOHJELMAN TAUSTALLA OLEVAT EU:N LINJAUKSET JA EMKR -TOIMINTAOHJELMA

Lisätiedot

c) Kalateiden tulee olla toiminnassa vuosittain välisen ajan.

c) Kalateiden tulee olla toiminnassa vuosittain välisen ajan. 1 (5) 17.3.2017 Esitys kalatalousvelvoitteiksi Kalatalousviranomainen katsoo, että Kemijoen Isohaaran, Taivalkosken, Ossauskosken, Petäjäskosken, Valajaskosken, Vanttauskosken, Pirttikosken ja Seitakorvan

Lisätiedot

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen Hallituksen kärkihanke LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen Kalastuslakipäivät 1.- 2.12.2016, Helsinki Jouni Tammi MMM/ Luonnonvaraosasto

Lisätiedot

Kansallisen tason näkökulmia jokialueiden kehittämiseen

Kansallisen tason näkökulmia jokialueiden kehittämiseen Kansallisen tason näkökulmia jokialueiden kehittämiseen Iijoki Foorumi 19.9.2018, Kierikkikeskus Jouni Tammi MMM/ Luonnonvaraosasto Mitä vesistöaluekohtaisella vesi- tai vesistövisiolla tavoitellaan? Kokonaisvaltaista

Lisätiedot

Alueellisen kalatalousviranomaisen puheenvuoro

Alueellisen kalatalousviranomaisen puheenvuoro Alueellisen kalatalousviranomaisen puheenvuoro Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kansallinen Itämeren lohistrategia Avoin kuulemistilaisuus Pello 3.5.2013

Lisätiedot

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Luontopolitiikka-kärkihanke Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari, Oulu 12.6.2018 Jukka Tuohino Pohjois- Pohjanmaan ELY-Keskus Vaeltavien

Lisätiedot

Järvikunnostushankkeen läpivienti

Järvikunnostushankkeen läpivienti Järvikunnostushankkeen läpivienti Vesistökunnostushankkeen vaiheet Lähtökohtana tarve kunnostukseen ja eri osapuolten intressit Hankkeen vetäjätahon löytäminen Suunnittelun lähtötietojen kokoaminen ja

Lisätiedot

Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot

Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot Pohjolan vaelluskala- ja kalatiesymposio 8.-9.10.2013 Rovaniemi Kalatalouspäällikkö Pentti Pasanen Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI Maare Marttila, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Vesistökunnostusten neuvottelupäivä 2014, SYKE 30.10.2014 KOMPENSOINTI:

Lisätiedot

Padot taimenen tiellä Uudellamaalla

Padot taimenen tiellä Uudellamaalla Padot taimenen tiellä Uudellamaalla Ekologiset yhteydetseminaari 9.3.2012 Uudenmaan ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä Ryhmäpäällikkö Markku Marttinen 8.3.2012 1 Lähde: Pedersen, S., Heinimaa, P. & Taparinen,

Lisätiedot

Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito

Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito Vesistökunnostusverkoston seminaari 11.-12.6.2014 Iisalmi Jouni Tammi Luonnonvaraosasto Sisältö Rakennettujen vesistöjen hoidon kehittäminen yhteistyö kalaja

Lisätiedot

ASKEL OUNASJOELLE 2 HANKKEEN SEKÄ PALUUHANKKEEN LOHIEN YLISIIRRON KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS

ASKEL OUNASJOELLE 2 HANKKEEN SEKÄ PALUUHANKKEEN LOHIEN YLISIIRRON KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS ASKEL OUNASJOELLE 2 HANKKEEN SEKÄ PALUUHANKKEEN LOHIEN YLISIIRRON KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS YLISIIRTOPYYNNIN KÄYNNISTÄMINEN Hankkeen arvioidut kustannukset 131 400 e / 2v Pyynti toteutettiin kahdella pyyntipaikalla

Lisätiedot

Kalastuslain tavoitteena on kalavarojen elinvoimaisuuden varmistaminen

Kalastuslain tavoitteena on kalavarojen elinvoimaisuuden varmistaminen Kalastuslain tavoitteena on kalavarojen elinvoimaisuuden varmistaminen Luontaista lisääntymistä edistetään ja istutuksia vähennetään tarvitaan aiempaa kustannustehokkaampia istukkaita tarvitaan kalavarojen

Lisätiedot

Inarijärven kalatalousvelvoitteen muutostarpeiden selvitys

Inarijärven kalatalousvelvoitteen muutostarpeiden selvitys Inarijärven kalatalousvelvoitteen muutostarpeiden selvitys Maare Marttila Inarijärven seurantaryhmän kokous 2/2018 20.09.2018 Veskoniemi SISÄLTÖ Taustaa Vahinkoarvio Istutusten tavoitteet ja tuloksellisuus

Lisätiedot

Monitavoitearviointi Mustionjoen kunnostuksessa Simpukka- ja lohikalakantojen elvyttämisvaihtoehtojen arviointi

Monitavoitearviointi Mustionjoen kunnostuksessa Simpukka- ja lohikalakantojen elvyttämisvaihtoehtojen arviointi Monitavoitearviointi Mustionjoen kunnostuksessa Simpukka- ja lohikalakantojen elvyttämisvaihtoehtojen arviointi Mika Marttunen & Mikko Dufva Tavoitteet ja toteutus Selvittää vaihtoehtoisia toimia simpukka-

Lisätiedot

Kemijoen kalatalousvelvoitteen muutoshakemuksen vaatimuksista Kemijoki Oy:n näkökulmasta Vaelluskalafoorumi Erkki Huttula 3.5.

Kemijoen kalatalousvelvoitteen muutoshakemuksen vaatimuksista Kemijoki Oy:n näkökulmasta Vaelluskalafoorumi Erkki Huttula 3.5. Kemijoen kalatalousvelvoitteen muutoshakemuksen vaatimuksista Kemijoki Oy:n näkökulmasta 9.4.2019 Vaelluskalafoorumi Erkki Huttula 3.5.2019 1 Hakemuksen keskeinen sisältö 1/2 Kalatievelvoitteet Luvanhaltijoiden

Lisätiedot

Oulujoen moninaiskäytön vaihtoehdot ja hyödyt esiselvityshanke. Iijoen monitavoitearviointi ja Iijoen vesistövision esiselvitys

Oulujoen moninaiskäytön vaihtoehdot ja hyödyt esiselvityshanke. Iijoen monitavoitearviointi ja Iijoen vesistövision esiselvitys Oulujoen moninaiskäytön vaihtoehdot ja hyödyt esiselvityshanke Iijoen monitavoitearviointi ja Iijoen vesistövision esiselvitys Timo P Karjalainen Thule-instituutti, Oulun yliopisto Vaelluskalafoorumi 8.4.2015

Lisätiedot

SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN?

SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN? SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN? HAASTEITA RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUKSELLE VAELLUSKALASEMINAARI 22.9.2011 Keminmaa Aki Mäki-Petäys RKTL RAKENNETTUJEN JOKIEN

Lisätiedot

Lohen- ja meritaimenen palautus Kemijoen vesistöön. Kemijoen alaosan kalatieratkaisut

Lohen- ja meritaimenen palautus Kemijoen vesistöön. Kemijoen alaosan kalatieratkaisut Lohen- ja meritaimenen palautus Kemijoen vesistöön Kemijoen alaosan kalatieratkaisut Lap ELY Jarmo Huhtala 6.5.2014 1 Esitelmän pääasiallinen sisältö Mikä on kalatie, miksi kalateitä tarvitaan Kalatiesuunnitteluprosessi

Lisätiedot

Sopimus 1 (5) 20.1.2016

Sopimus 1 (5) 20.1.2016 Sopimus 1 (5) SOPIJAPUOLET FORTUM POWER AND HEAT OY (jäljempänä "Fortum") PL 100, 00048 FORTUM, ja MUHOKSEN KUNTA, PL 39, 91501 MUHOS UTAJÄRVEN KUNTA, PL 18,91601 UTAJÄRVI VAALAN KUNTA, PL 12, 91701 VAALA,

Lisätiedot

Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen

Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen Vaelluskalafoorumi 11.2.2014, Oulu Kalatalousylitarkastaja Jouni Tammi MMM / Luonnonvaraosasto Sisältö Kalatiestrategia ja MMM / Luonnonvaraosaston strategia

Lisätiedot

Miten kalatie saadaan aikaiseksi?

Miten kalatie saadaan aikaiseksi? Miten kalatie saadaan aikaiseksi? Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELYkeskus/kalatalouspalvelut Helsingin aluetoimisto Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020 ->

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM Hankkeen tausta Voimassa oleva kalastuslaki on pääosin valmisteltu1970-luvulla

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2016

Sähkökoekalastukset vuonna 2016 Sähkökoekalastukset vuonna 2016 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elo- ja syyskuussa Koealoja yhteensä

Lisätiedot

KALAN KULKU POHJOIS- SUOMEN RAKENNETUISSA JOISSA: TEKNISET RATKAISUT

KALAN KULKU POHJOIS- SUOMEN RAKENNETUISSA JOISSA: TEKNISET RATKAISUT Vaelluskalat palaavat Iijokeen Oulujoen kalateiden suunnittelu ja tukitoimenpiteet KALAN KULKU POHJOIS- SUOMEN RAKENNETUISSA JOISSA: TEKNISET RATKAISUT Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus RKTL

Lisätiedot

Sateenvarjo III

Sateenvarjo III Sateenvarjo III 2019-2021 Vaelluskalakantojen hoidon seuraavat askeleet Tutkimus- ja hankesuunnittelu Aki Mäki-Petäys Luonnonvarakeskus Kuva: Ville Vähä Sateenvarjo III 2019 2021 - osatyöt 1. Ohjauslaitteiden

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2017

Sähkökoekalastukset vuonna 2017 Sähkökoekalastukset vuonna 2017 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elokuussa Koealoja yhteensä 10 kappaletta

Lisätiedot

Valtakunnallinen kalatiestrategia

Valtakunnallinen kalatiestrategia Valtakunnallinen kalatiestrategia Tutkimuspäivät 17.-18.11.2009, Rovaniemi Ylitarkastaja Jouni Tammi Maa- ja metsätalousministeriö, kala- ja riistaosasto Sisältö Tausta ja lähtökohdat Tavoite Valmistelu

Lisätiedot

Kansallinen Itämeren lohistrategia

Kansallinen Itämeren lohistrategia Kansallinen Itämeren lohistrategia kuulemistilaisuus 3.5.2013 Pellossa Esitys: Lapin Vapaa-ajankalastajat / Jorma Kaaretkoski Meillä syöty lohi on lähes aina Norjassa kasvatettua kassilohta kassilohi onkin

Lisätiedot

Pohjolan vaelluskala- ja kalatiesymposio , Rovaniemi

Pohjolan vaelluskala- ja kalatiesymposio , Rovaniemi Pohjolan vaelluskala- ja kalatiesymposio 8.-9.10.2013, Rovaniemi Valtakunnallinen rakennettujen jokien vaelluskalafoorumi Vaelluskalat palaavat Iijokeen ja Iijoen kalatiet 2011-13 -hankkeet Askel Ounasjoelle

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Hankkeen tausta Voimassa oleva

Lisätiedot

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Luonnonvarakeskus Oulu Luonnonvarakeskus Luonnonvarakeskus Lohen (ja taimenen) elinkierto 2 Esimerkki meritaimenen kutuvaelluksesta 3 4 Taimen lajina Taimenpopulaatiot

Lisätiedot

Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka

Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka Tapio Keskinen,Luonnonvarakeskus Mari Nykänen, Pohjois-Savon ELY Jämsä 18.11. 2015 Taustaa MN ja TK laatineet esityksen seurantaohjelmaksi

Lisätiedot

SATAKUNNAN PINTAVESIEN TOIMENPIDEOHJELMAEHDOTUKSESTA Vesistökohtaiset kehittämistarpeet

SATAKUNNAN PINTAVESIEN TOIMENPIDEOHJELMAEHDOTUKSESTA Vesistökohtaiset kehittämistarpeet Yhdistyksen nimi: Lounais-Suomen vapaa-ajankalastajapiiri ry Yhdistyksen kotikunta: Raisio Puheenjohtaja: Veikko Meskanen Osoite: Vehaksentie 220 23310 Taivassalo Sähköposti: tavemesk@taivassalo.fi Puhelin:

Lisätiedot

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020. Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020. Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020 Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö Valmistelusta Eduskunta: asetettava työryhmä, jonka tehtävänä on löytää yhteisymmärrys kansallisesta

Lisätiedot

Vaelluskalakantojen palauttaminen rakennettuihin jokiin

Vaelluskalakantojen palauttaminen rakennettuihin jokiin Vaelluskalakantojen palauttaminen rakennettuihin jokiin Vesistökunnostusverkoston seminaari 11.-12.6.2014 Iisalmi Tapio Sutela Aki Mäki-Petäys, Panu Orell & Teppo Vehanen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena

Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena Pekka Kemppainen, MMM Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari SYKE 26.1.2012 Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena 1. Järvien nostohankkeet

Lisätiedot

Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet

Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet Jukka Jormola Maisema-arkkitehti Suomen ympäristökeskus SYKE Maailman vesipäivä seminaari Vesi ja kestävä kehitys 19.3.2015 Säätytalo Näkökulmia Vaelluskalapolitiikan

Lisätiedot

Kemijoen kalatalousvelvoitteiden muuttaminen

Kemijoen kalatalousvelvoitteiden muuttaminen Kemijoen kalatalousvelvoitteiden muuttaminen Lapin Kalatalouspäivät 17.11.2017 Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö ELY Pohjois-Suomen kalatalouspalvelut 1 Kemijoen kalanhoitovelvoitteet (KHO 30.5.1980)

Lisätiedot

Voimalaitosrakentamisesta kalataloudelle aiheutuneet vahingot ja uudet arviot velvoitehoidon tarpeesta

Voimalaitosrakentamisesta kalataloudelle aiheutuneet vahingot ja uudet arviot velvoitehoidon tarpeesta Voimalaitosrakentamisesta kalataloudelle aiheutuneet vahingot ja uudet arviot velvoitehoidon tarpeesta Maare Marttila, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Lapin kalatalouspäivät, Rovaniemi 13. 14.11.2014

Lisätiedot

Ehdotus kansalliseksi kalatiestrategiaksi

Ehdotus kansalliseksi kalatiestrategiaksi Ehdotus kansalliseksi kalatiestrategiaksi Valtakunnallisen rakennettujen jokien vaelluskalafoorumin Vaelluskalaseminaari 22.-23.9.2011, Keminmaa Kalatalousylitarkastaja Jouni Tammi Maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN

OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN HYÖDYT MM. KUNNOSTUKSISSA JA KALAKANTOJEN HOIDOSSA Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Mikkeli 3.6.2019 Projektipäällikkö Jouni Kivinen, Metsähallitus 040 157 9561, jouni.kivinen@metsa.fi

Lisätiedot

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN VIRKISTYSKALASTUKSELLISEN KÄYTÖN KEHITTÄMINEN ESISUUNNITELMA 3/2014 *Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala *Suunnittelija, kalastusmestari Matti Hiltunen Tavoite

Lisätiedot

Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet

Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet Jorma Piironen LUKE Joensuu 1 JP/Joensuu Paljonko on riittävästi järvilohen elinkierron syntymiseksi? Paljonko emolohia

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus Pello

Kuulemistilaisuus Pello Kuulemistilaisuus Pello 3.5.2013 Meillä syöty lohi on lähes aina Norjassa kasvatettua ns. kassilohta. Kassilohi onkin auttanut Itämeren lohikantojen elpymistä. Maa- ja metsätalousministeriön asettaman

Lisätiedot

Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa

Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa Mika Laakkonen, ylitarkastaja Metsähallitus, luontopalvelut Uuden kalastuslain tavoite Uuden kalastuslain 1 (lain tavoite), yksi esitetyistä luonnoksista:

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe Kalatalouspalvelut 2. vaihe Kuvattavat palvelut Kalavarojen hoito Kalojen elinympäristön tilan säilyttäminen ja parantaminen Kalatalousyritysten kehittämispalvelut Kalavarojen hoidon vaikuttavuustavoite:

Lisätiedot

Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa?

Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa? Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa? Päivi Eskelinen ja Matti Salminen Luonnonvarakeskus Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 Helsinki 1 Miksi tieto on tärkeää?

Lisätiedot

RIITTÄVÄTKÖ KALATIET LOHIKANTOJEN PALAUTTAMISEEN? Iijoen populaatiomallinnus. VAELLUSKALAFOORUMI Arktikum, Rovaniemi Aki Mäki-Petäys RKTL

RIITTÄVÄTKÖ KALATIET LOHIKANTOJEN PALAUTTAMISEEN? Iijoen populaatiomallinnus. VAELLUSKALAFOORUMI Arktikum, Rovaniemi Aki Mäki-Petäys RKTL RIITTÄVÄTKÖ KALATIET LOHIKANTOJEN PALAUTTAMISEEN? Iijoen populaatiomallinnus VAELLUSKALAFOORUMI Arktikum, Rovaniemi 20.4.2012 Aki Mäki-Petäys RKTL TAUSTAA Historiallisesti Suomessa 35 Itämereen laskevaa

Lisätiedot

PALUU VAELLUSKALOJEN YLISIIRTOHANKE

PALUU VAELLUSKALOJEN YLISIIRTOHANKE PALUU VAELLUSKALOJEN YLISIIRTOHANKE 2014-2015 Lohijokitiimi ry Kunnantie 3 94400 KEMINMAA Toiminnanohjaaja Jukka Viitala 0400/880358 jukka.viitala@hotmail.fi Kemi/Ounasjoen vaelluskalojen palauttamiseen

Lisätiedot

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia EMKR varojen jakauma Komissio: - 650 milj. euroa, josta meripolitiikka noin

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET Kuvat: Simo Yli-Lonttinen VAELLUSKALAFOORUMI OULU 11.2.2014 Aki Mäki-Petäys RKTL Esityksen sisältö RKTL:N TYÖRAPORTTI KALATALOUSVAHINGOISTA-

Lisätiedot

Aitouden merkityksestä virkistyskalastajien kalastuskokemuksille. Timo Haapasalo, UEF

Aitouden merkityksestä virkistyskalastajien kalastuskokemuksille. Timo Haapasalo, UEF Aitouden merkityksestä virkistyskalastajien kalastuskokemuksille Timo Haapasalo, UEF Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen taustalla Autenttisuuden politiikat kalakannan luontaisuuden merkitys ihmisen luontosuhteelle

Lisätiedot

Vesien kunnostus ja käyttö

Vesien kunnostus ja käyttö Vesien kunnostus ja käyttö Vesien- ja merenhoidon palauteseminaari Eeva-Kaarina Aaltonen, toiminnanjohtaja 29.1.2015, Härmän Kylpylä Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry Asiantuntija- ja yhteistyöorganisaatio

Lisätiedot

Kalatiestrategian toimeenpano Kemijoen vesistössä

Kalatiestrategian toimeenpano Kemijoen vesistössä Kalatiestrategian toimeenpano Kemijoen vesistössä Lapin ELY keskus Y-vastuualue näkökulma 16.6.2014 Esityksen sisältö Kalatiestrategia tiivistetysti Kalatiestrategian toimeenpano Kemijoen vesistöalueella

Lisätiedot

Vesilainsäädännön merkitys kalatien rakentamiselle

Vesilainsäädännön merkitys kalatien rakentamiselle Vesilainsäädännön merkitys kalatien rakentamiselle Kalatieseminaari, EKOenergia ja SLL, 6.10.2017 Helsinki Antti Belinskij, Itä-Suomen yliopisto / SYKE By Maseltov - shot by myself / eigene Aufnahme, CC

Lisätiedot

Tornionjoen taimen rauhoitettuna kolme vuotta ovatko vaikutukset nähtävissä?

Tornionjoen taimen rauhoitettuna kolme vuotta ovatko vaikutukset nähtävissä? Tornionjoen taimen rauhoitettuna kolme vuotta ovatko vaikutukset nähtävissä? Atso Romakkaniemi tutkija Luonnonvarakeskus Kuva: Miska Haapsalo Tornionjoen kalastusalueen kalastussäännön (rajajokisopimus

Lisätiedot

Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen

Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen VYYHTI-hankkeen seminaari 19.11.2014 Lappajärvi Liisa Maria Rautio Vesistöpäällikkö Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Vesitalousstrategian (2011) päämäärät Valuma-alueilla

Lisätiedot

Valmistelija: Wikström Anna-Maija

Valmistelija: Wikström Anna-Maija Vastine korkeimmalle hallinto-oikeudelle Hiitolanjoen Voima Oy:n valituslupahakemuksesta ja valituksesta/ Kalateiden rakentaminen Hiitolanjoen Ritakosken ja Kangaskosken vesivoimalaitosten ohi, Rautjärvi

Lisätiedot

Lohikantamallit osana rakennettujen jokien elvytyssuunnitelmia

Lohikantamallit osana rakennettujen jokien elvytyssuunnitelmia Lohikantamallit osana rakennettujen jokien elvytyssuunnitelmia Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus Photo: P.Hyvärinen Aki Mäki-Petäys Luonnonvarakeskus Olli van der Meer Tmi Olli van der Meer Atso Romakkaniemi

Lisätiedot

Vaellusyhteydet voimalaitosten yhteydessä

Vaellusyhteydet voimalaitosten yhteydessä Vaellusyhteydet voimalaitosten yhteydessä Jukka Jormola Suomen ympäristökeskus SYKE Löyly, Helsinki 2.3.2017 Sisältö Luonnonmukaiset kalatiet Alas vaelluksen järjestäminen Korvaavat lisääntymisalueet Pienvesivoiman

Lisätiedot

Saimaan lohikalat ja energiatalous

Saimaan lohikalat ja energiatalous Saimaan lohikalat Sivu 1 / 5 Saimaan lohikalayhdistys ry Saimaan lohikalat ja energiatalous Saimaan uhanalaiset lohikalat, järvilohi, taimen, ovat kärsineet virtavesien tuhoamisesta. Kaikkein karuin kohtalo

Lisätiedot

Kansallinen kalatiestrategia Helsinki 2011

Kansallinen kalatiestrategia Helsinki 2011 Kansallinen kalatiestrategia Helsinki 2011 Työryhmämuistio mmm 2011:10 Kansallinen kalatiestrategia Helsinki 2011 Tiivistelmä Maa- ja metsätalousministeriö käynnisti kansallisen kalatiestrategian valmistelun

Lisätiedot

Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu

Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu Kalastuslakipäivät 7.-8.12.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Markku Marttinen, kalatalouspalvelut-yksikkö 8.12.2015 1 Uusi kalastuslaki

Lisätiedot

Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä

Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Täydennykset LAPELY Vesienhoidon kuuleminen 8.1. 9.7.2018 Lausunnot

Lisätiedot

Kuva: Anssi Eloranta julkaisussa Eloranta & Eloranta Patokatoyhteistyöllä. nousuesteettömiä uomia

Kuva: Anssi Eloranta julkaisussa Eloranta & Eloranta Patokatoyhteistyöllä. nousuesteettömiä uomia Kuva: Anssi Eloranta julkaisussa Eloranta & Eloranta 2016 Patokatoyhteistyöllä kohti nousuesteettömiä uomia Turhien vaellusesteiden poistoon liittyvän projektin tausta ja tarve Suomen virtavesiä on hyödynnetty

Lisätiedot

Karjaanjoen vesistön ongelmia

Karjaanjoen vesistön ongelmia Kuinka tehdään lohikaloille sopivia elinympäristöjä kokemuksia Karjaanjoen vesistöstä Hur skapar man lämpliga livsmiljöer för laxfiskar erfarenheter från Karisåns vattendrag Mustionjoki helmeilee-tapahtuma

Lisätiedot

Mediatilaisuus POHJOLAN VOIMA OYJ

Mediatilaisuus POHJOLAN VOIMA OYJ Mediatilaisuus 14.2.2018 2 (34) Markkinaehtoisuus ja vesivoima saavat vahvan tuen Toimitusjohtaja Lauri Virkkunen 5 (34) Pohjolan Voima täyttää 75 vuotta Tarinamme alkoi vuonna 1943 vesivoimasta, jolla

Lisätiedot

KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA VUONNA 2015 TOTEUTETTUJA TOIMENPITEET 23.10.

KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA VUONNA 2015 TOTEUTETTUJA TOIMENPITEET 23.10. KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY) on tehnyt vuosikymmenten ajan tiivistä yhteistyötä

Lisätiedot

Vaelluskalakärkihankkeen tulokset

Vaelluskalakärkihankkeen tulokset Vaelluskalakärkihankkeen tulokset Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2019, Mikkeli Jouni Tammi MMM/ Luonnonvaraosasto Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen Luontopolitiikan toimenpiteenä

Lisätiedot

Lohi palaa Ylä-Kemijokeen!? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lohi palaa Ylä-Kemijokeen!? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Lohi palaa Ylä-Kemijokeen!? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos G. Van Ryckevorsel Esityksen sisältö Kansallinen kalatiestrategia 2012 Lohen elinkierto Ylä-Kemijoen lohen mahdolliset

Lisätiedot

Kokemäenjoen vaellusankeriaat

Kokemäenjoen vaellusankeriaat Kokemäenjoen vaellusankeriaat Jouni Tulonen, Evon riistan- ja kalantutkimus Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmä, 8.4.214 Ellivuori 213 Reposaari, Mitä Kokemäenjoella pitäisi vielä tehdä?

Lisätiedot

POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu. Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen

POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu. Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen 11.11.2016 Erikoistumistehtävän taustaa MMM antoi POPELYlle 2014

Lisätiedot

VESIVOIMAN ASENNEKYSELYN 2008 TULOKSET

VESIVOIMAN ASENNEKYSELYN 2008 TULOKSET 1(10) VESIVOIMAN ASENNEKYSELYN 2008 TULOKSET TAUSTAA Energiateollisuus ry (ET) teetti TNS Gallupilla kyselyn suomalaisten suhtautumisesta vesivoimaan ja muihin energialähteisiin Jatkoa ET:n teettämälle

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA FOKUS, SISÄLTÖ, AIKATAULU JA RAHOITUS

RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA FOKUS, SISÄLTÖ, AIKATAULU JA RAHOITUS RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA FOKUS, SISÄLTÖ, AIKATAULU JA RAHOITUS Kuvat: Simo Yli-Lonttinen VAELLUSKALAFOORUMI 7.10.2014 Fortum Keilaniemi Aki Mäki-Petäys Esityksen sisältö Tutkimusohjelman fokus

Lisätiedot

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Veli-Matti Kaijomaa/ELY-kalatalouspalvelut / Järvi- Suomi 3.12..2015 1 Valikoiva kalastus Valikoivassa kalastuksessa kalastaja ohjaa

Lisätiedot

LIITE: Hakulomake vesivoimalan EKOenergiakelpoisuuden hakijalle

LIITE: Hakulomake vesivoimalan EKOenergiakelpoisuuden hakijalle Luonnos konsultaatiokierrokselle 2 1.11.2018 LIITE: Hakulomake vesivoimalan EKOenergiakelpoisuuden hakijalle Tällä lomakkeella haemme vesivoimalalle и EKOenergiakelpoisuutta ensimmäistä kertaa и EKOenergiakelpoisuuden

Lisätiedot

Lausuntopalaute Itämeren jokikohtaisista meritaimenen hoitosuunnitelmista. Tapio Hakaste maa- ja metsätalousministeriö

Lausuntopalaute Itämeren jokikohtaisista meritaimenen hoitosuunnitelmista. Tapio Hakaste maa- ja metsätalousministeriö Lausuntopalaute Itämeren jokikohtaisista meritaimenen hoitosuunnitelmista Tapio Hakaste maa- ja metsätalousministeriö 5.2.2019 ITÄMEREN MERITAIMENEN VESISTÖKOHTAISET ELVYTYS- JA HOITOSUUNNITELMAT Vesistökohtaisten

Lisätiedot

Modernin ja joustavan kalatalousvelvoitteen tarve ja mahdollisuudet

Modernin ja joustavan kalatalousvelvoitteen tarve ja mahdollisuudet Modernin ja joustavan kalatalousvelvoitteen tarve ja mahdollisuudet 4.3.2016 Modernin ja joustavan kalatalousvelvoitteen tarve ja mahdollisuudet juridisia kysymyksiä ja reunaehtoja Tavoitteena on parantaa

Lisätiedot