Selkoa selkokielestä. Pertti Rajala Välkky-projekti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Selkoa selkokielestä. Pertti Rajala Välkky-projekti 27.8.2014"

Transkriptio

1 Selkoa selkokielestä Pertti Rajala Välkky-projekti

2 Miksi selkokieltä? Mietittyäni asiaa 50 vuotta voin nyt sanoa, että maailma on sana. Samuli Paronen Sana tuntuu hauraalta aseelta, mutta kuitenkin sillä hakataan ihminen pökerryksiin, hallitaan häntä. Pentti Haanpää Kaikista lähetetyistä viesteistä 95 % ei voi milloinkaan tavoittaa vastaanottajaa, eikä sitä ansaitsekaan. Erno Paasilinna

3 Kielen tehtäviä Kieli on ihmisen lajityyppinen ominaisuus sosiaalisen vuorovaikutuksen väline ajattelun väline ajatusten, kokemusten ja tunteiden ilmaisemisen väline elämänhallinnan väline valtaa. Tiede, taide ja koko inhimillinen kulttuuri lepää kielen varassa. Tieto kielestä auttaa ihmistä ymmärtämään ja jäsentämään kokemuksiaan. Kieli on osa identiteettiä. Äidinkieli ja kirjallisuus, Käsikirja (Mikkola ym., WSOY 2003)

4 Kieli muuttuu jatkuvasti Koulutus lisääntyy. Erikoiskielet lisääntyvät. Kansainvälistyminen lisääntyy. Tekstien määrä lisääntyy, ja samalla lisääntyy tekstilajien määrä. Visuaalisuus lisääntyy. Kirjoitus esiintyy kuvien kanssa. Kieli teknistyy (tietokoneiden vaikutus, lyhenteet ja koodit).

5 Kielen muodot Selkokieli Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Se on suunnattu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukea ja/tai ymmärtää yleiskieltä.

6 Selkokieli muissa kielissä selkeä yleiskieli klarspråk plain language einfache Sprache Selkokieli/selkosuomi lättläst easy to read / easy-to-read easy language leichte Sprache

7 Selkokielen tarve 2013 lapset ja nuoret 8 12 % työikäiset 6 10 % yli 65-vuotiaat yli % Selkokielen kohderyhmiin kuuluu Suomessa noin (8 12 %) henkilöä. Heistä pieni osa on mekaanisesti lukutaidottomia ja pieniosa tarvitsee puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikointia. Tämän lisäksi selkokielestä on hyötyä tietyissä tilanteissa suuremmalle, noin % osuudelle väestöstä (tällöin mukana ovat myös selkokielen käyttäjät). Tiivistäen voidaan sanoa, että selkokielen käyttäjiä on Suomessa yli eli noin 10 % väestöstä.

8 Perustuslaki (erikoiskieli) Vähintään kaksikymmentä kansanedustajaa voi tehdä valtioneuvostolle tai ministerille näiden toimialaan kuuluvasta asiasta välikysymyksen. Välikysymykseen tulee vastata eduskunnan täysistunnossa viidentoista päivän kuluessa siitä, kun kysymys on saatettu valtioneuvoston tietoon. Välikysymyksen käsittelyn päätteeksi toimitetaan äänestys valtioneuvoston tai ministerin nauttimasta luottamuksesta, jos keskustelun aikana on tehty ehdotus epäluottamuslauseen antamisesta valtioneuvostolle tai ministerille.

9 Perustuslaki (yleiskieli) Vähintään kaksikymmentä kansanedustajaa saa tehdä valtioneuvostolle välikysymyksen. Hallituksen vastauksesta käydyn keskustelun jälkeen eduskunta äänestää siitä, nauttiiko hallitus eduskunnan luottamusta.

10 Perustuslaki (selkokieli) Kansanedustajalla on oikeus tehdä kysymyksiä hallituksen jäsenille. Vähintään 20 kansanedustajaa voi tehdä hallitukselle välikysymyksen. Kysymyksen pitää käsitellä niitä asioita, joista hallitus on vastuussa. Hallituksen pitää antaa vastaus välikysymykseen eduskunnan täysistunnossa. Tämän jälkeen asiasta käydään keskustelu, jonka lopuksi on äänestys. Tällöin äänestetään siitä, luottaako eduskunta hallitukseen. Jos äänestyksen tulos osoittaa, että eduskunta ei luota hallitukseen, hallituksen pitää erota. Välikysymys voi johtaa myös siihen, että joku ministereistä joutuu eroamaan.

11 Selkokielen käyttäjäryhmät

12 Selkokielen käyttäjäryhmät Selkokielestä voivat hyötyä henkilöt, 1. joilla on ongelmia hahmottamisessa, tarkkaavaisuudessa ja keskittymisessä (esim. ADHD, FASD) 2. joilla on kielellisiä vaikeuksia (lukivaikeus, dysfasia) 3. joiden kehitys on viivästynyt (kehitysvammaiset henkilöt ja muut, joilla on laaja-alaisia oppimisvaikeuksia) 4. joilla on autismin kirjoon liittyviä oppimisvaikeuksia 5. joilla on aivoverenkierron häiriö (esim. afasia) 6. joilla on muistihäiriö (erityisesti dementoituneet henkilöt) ja osa hyvin iäkkäistä henkilöistä 7. jotka opettelevat suomea toisena tai vieraana kielenä (tavallisimmin maahanmuuttajat).

13 Vähemmistökielten puhujat Suomen perinteisiksi vähemmistökieliksi lasketaan yleensä pohjois-, inarin- ja koltansaame, romanikieli ja viittomakieli. Romanikieli on uhanalainen kieli Suomessa. Suomen noin romanista valtaosa on kaksikielisiä, ja useimmille suomi on vahvempi kieli. Suomen alueella puhutaan kolmea saamen kymmenestä kielestä. Suomen noin saamelaisesta vajaa puolet puhuu saamea äidinkielenään. Viittomakieli on noin kuuron tai huonokuuloisen henkilön äidinkieli. Lisäksi sillä on noin kuulevaa käyttäjää. Sisäkorvaistutteen myötä kuurojen viittomakielisten määrä saattaa tulevaisuudessa vähentyä.

14 Selkokielen käyttäjäryhmät Näiden ryhmien lisäksi selkokielestä voi olla hyötyä henkilöille, jotka kuuluvat etniseen tai kielelliseen vähemmistöön, mielenterveyskuntoutujille, syrjäytyneille, ulkosuomalaisille, koululaisille ja suurelle yleisölle. Huomaa kuitenkin, että aina vain osa kuhunkin ryhmään kuuluvista henkilöistä hyötyy selkokielestä.

15 Kirjoitusohjeet Selkeän kirjoittamisen edellytys on selkeä ajattelu.

16 Kansainväliset selkokieliohjeistot Guidelines for Easy-to-read Material IFLA = International Federation of Library Associations YK:n alainen kansainvälinen kirjastojärjestö (ohjeita ollaan uusimassa) Tee se helpoksi European Association of Inclusion International eurooppalainen kansalaisjärjestö, joka toimii kehitysvammaisten ja heidän omaistensa oikeuksien puolesta EU-maissa uusinut selko-ohjeensa kesällä 2009 ( Suomessa käytössä olevat selko-ohjeet pohjautuvat kuitenkin järjestön vanhempaan selkokieliohjeistoon. (Suomeksi osoitteesta:

17 Tekstilajit kirjoittajan valmiudet Tekstit muodostavat ryhmiä, joita sanotaan tekstilajeiksi. Kullakin tekstilajilla on oma viestintätehtävänsä. Tekstilajit jakaantuvat asiateksteihin ja kaunokirjallisiin teksteihin. Esimerkkejä asiateksteistä: tiedon välittämistä painottavat: lakiteksti, uutinen, tiedote, oppikirjateksti mielipiteen välittämistä painottavat: arvostelu, pääkirjoitus, kolumni, mainos erittelyä ja pohdiskelua painottavat: artikkeli, essee Esimerkkejä kaunokirjallisista teksteistä: novelli, romaani, runo, näytelmä, pakina, aforismi

18 Ohjeita selkotekstin kirjoittajalle Noudata yleisiä oikeinkirjoitusohjeita. Muista, että selkotekstin kirjoittaminen ei ole pelkkää tekniikkaa ja ohjeiden noudattamista, vaan kirjoittajan luova panos on ensiarvoisen tärkeä samalla tavalla kuin kaikessa kirjoittamisessa.

19 Kirjoitusohjeet Selkokirjoittajan on huomioitava kaikki kielen tasot, esim. pelkkä sanaston muuttaminen ei riitä. Ohjeet on jaettu viiteen pääluokkaan: tekstitaso (aihe, lukija, tekstilaji, rajaus) sanastotaso (tuttuus, pituus, monet merkitykset) havainnollisuus (abstraktiotaso, aika ja paikka) vaikeat rakenteet (sijamuodot, verbimuodot) lause- ja virketaso (pituus, järjestys, sidosteisuus).

20 Tekstitaso Pohdi, onko aihe oikein valittu. Määritä lukijakunta, jolle julkaisu on suunnattu. Ota lukijaryhmän jäsen tai jäseniä mukaan suunnitteluun, jos mahdollista. Mieti, mitä tietoja lukijalla on aiheesta ennestään. Päätä, muokkaatko tekstiä vai kirjoitatko sen kokonaan uudestaan. Päätä vaihdatko näkökulmaa tai tyyliä. Jos teksti on suunnattu aikuisille, käytä aikuisten kieltä.

21 Tekstitaso Mieti asioiden esittämisjärjestystä. Mieti, miten rakenteesta tulee looginen ja helposti avautuva. Päätä aiheen rajauksesta. Mieti, mitä haluat lukijan tai kuulijan todella oppivan, muistavan tai omaksuvan asiasta. Mieti, mikä on lukijan motivaatio tarttua tekstiin. Vältä viittauksia toisiin kohtiin tekstissä.

22 Sanastotaso Käytä valtaosin jokapäiväisiä, tuttuja sanoja. Vältä erikoiskielten sanoja ja murresanoja. Selitä käsitteelliset, vaikeat sanat ja ilmaisut tekstissä. Vältä pitkiä sanoja. Muista, että sanoilla on monia merkityksiä. Harkitse tarkkaan, kun käytät kielikuvia tai sanontoja. Ole maltillinen sanojen vaihtelussa. Ole varovainen isojen lukujen kanssa ja vältä lyhenteitä.

23 Sanastotaso Testaa taajuustuntumasi Oheisessa listassa on sanoja, jotka ovat 20 yleisimmän sanan joukossa. Osa sanoista on taas harvinaisempia, niitä yleisempiä sanoja on yli Testaa taajuustuntumasi. Mitkä sanoista ovat yleisiä, mitkä harvinaisempia? ikäpolvi, ihminen, kaita, kumpare, aallokko, päivä, suuri, heiveröinen, kaikki

24 Sanastotaso Outojen sanojen selittäminen Tapa 1: Kuutit eli hylkeenpoikaset pääsevät mereen jo ensi viikolla. Tapa 2: Korkeasaaren kuutit pääsevät mereen jo ensi viikolla. Hylkeenpoikaset ovat ehtineet kasvaa jo 30 kilon painoisiksi.

25 Sanastotaso Sanojen monet merkitykset Metaforat ja sanojen monimerkityksisyys ovat kielen käyttöekonomian kannalta edullisia, sillä niiden avulla kieli kykenee ilmaisemaan yhä uusia merkityksiä entisin voimavaroin. Sanojen monet merkitykset voivat olla erityisen vaikeita toisesta kulttuurista tulevalle. Esimerkkejä: selkä talvi on selän takana, järven selkä juosta aika juoksee, palkka juoksee

26 Sanastotaso Vertaile esimerkeissä käytettyjä kielikuvia. avioliitto on ajanut karille avioliitto on päättynyt eroon eduskunta painiskelee lakiesitysten kanssa eduskunta työskentelee lakiesityksen kanssa asia on jätetty pöydälle asia on jätetty käsittelemättä ja siirretty seuraavaan kokoukseen

27 Sanastotaso Suuret luvut ja mittajärjestelmät Monilla selkokielen käyttäjillä on vaikeuksia suurien lukujen ja erilaisten mittajärjestelmien kanssa. Eräässä selkoryhmässä suunniteltiin vierailua Turun linnaan, ja hanke herätti paljon keskustelua. Keskustelussa linnan korkeudeksi arveltiin metriä, metriä ja metriä.

28 Havainnollisuus Havainnollisuus Ole konkreettinen: vältä abstrakteja ilmaisuja, viljele esimerkkejä. Kiinnitä asia aikaan ja paikkaan.

29 Havainnollisuus Jos asioille on konkreettinen, tarkka ilmaus, kannattaa ensisijaisesti käyttää sitä. Ei näin: SK-pankin toimitusjohtaja myönsi, että pankista on jo lähtenyt tuhansia asiakkaita muualle. Vaan näin: Tuhannet ihmiset ovat jo vaihtaneet tilinsä toiseen pankkiin. Toukokuussa SK-pankki menetti pelkästään Helsingissä yli asiakasta.

30 Vaikeat rakenteet Vaikeat rakenteet Vältä vaikeita sijamuotoja, esim. vaimoineen, talotta. Vältä vaikeita verbimuotoja, esim. juoksennellessamme. Vältä liiallista passiivia. Vältä tarpeettomia kieltomuotoja. Vältä pitkiä määriteketjuja.

31 Vaikeat rakenteet Vaikea: Menisimmeköhän sinne lainkaan? Helpompi: Emme luultavasti mene sinne lainkaan. Vaikea: kirjastoissammekin Helpompi: myös Suomen kirjastoissa Lause passiivissa: Ensi kesäksi suunnitellaan taas uutta esitystä. Ilmaus on parempi aktiivissa: Kansalaisopiston rehtori ilmoitti, että sama teatteriryhmä valmistaa ensi kesäksi uuden näytelmän.

32 Vaikeat rakenteet Ilmaise selkeästi, mitä tehdään ja kuka tekee Katriina Rapatin tutkielmaan on koottu eräästä historiaa käsittelevästä tekstistä vierekkäin ilmauksia, joista jälkimmäiset toimivat selkotekstissä paremmin. päämääränään voitot este kauppayhteydet vastustuskyky kaupungin halki virtaavan vastapalvelukseksi Aleksanteria imarrellut johtoaseman tarkoituksena ratkaisu pyrki / halusi voitti esti kävi kauppaa pystyy vastustamaan kaupungin läpi virtasi auttaa vuorostaan toista imarteli Aleksanteria johti hän tarkoitti ratkaisivat Rapatti, Katriina 2007: Oppikirjatekstin vuorovaikutteisuus avaimena ymmärtämiseen. Sivuaineen tutkielma. Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos

33 Virke- ja lausetaso Suosi lyhyitä virkkeitä ja lauseita. Kerro vain yksi tärkeä asia yhdessä virkkeessä/lauseessa. Sijoita tärkein asia päälauseeseen, tarkennukset sivulauseeseen. Sijoita tuttu asia yleensä lauseen alkuun, uusi asia loppuun. Suosi suoraa sanajärjestystä. Käytä sidoskeinoja, joilla lauseet liittyvät toisiinsa. Vältä vaikeita virke- ja lauserakenteita.

34 Virke- ja lausetaso Pitkät virkkeet on purettava osiin. Helsingin Sanomien juttu Kiss-yhtyeen Suomen konsertista alkoi seuraavasti: Newyorkilaisen Kiss-yhtyeen laulaja-kitaristi Paul Stanley, 56, ja laulaja-basisti Gene Simmons, 58, ovat aikoja sitten keränneet taskuistamme varsin mukavat eläkerahastot: miljoonia myyneillä albumeilla, loppuunmyydyillä konserttikiertueilla ja rockin mielikuvituksellisimmalla oheistuotevalikoimalla. (HS )

35 Virke- ja lausetaso Ehdotus selkotekstiksi: Kiss-yhtye on kotoisin New Yorkista. Yhtye perustettiin jo vuonna 1972, ja kaksi sen jäsentä, Paul Stanley ja Gene Simmons, ovat olleet mukana alusta lähtien. He ovat nyt rikkaita miehiä. Yhtyeen levyjä on myyty miljoonia, ja loppuunmyydyt konsertit eri puolilla maailmaa ovat tuottaneet paljon rahaa. Tuloja miehet ovat saaneet myös erilaisista oheistuotteista, sillä yhtyeen kannattajat ovat ostaneet innokkaasti esimerkiksi Kiss-paitoja.

36 Virke- ja lausetaso Irtovirkkeistä ehyeksi tekstiksi Jos tekstistä poistetaan sidossanat, jäljelle jää irtoajatuksia, joiden yhteyksiä voi vain arvailla. Paikalleen asetetut sidokset osoittavat, missä suhteissa virkkeiden asiat ovat. Irtovirkkeitä Roomalainen mies esiintyi julkisuudessa. Hän pukeutui toogaan. Se oli kömpelö vaate. Sitä ei käytetty työasuna. Sidostettuja virkkeitä Kun roomalainen mies esiintyi julkisuudessa, hän pukeutui toogaan. Se oli kuitenkin kömpelö vaate. Siksi sitä ei käytetty työasuna. (Mikkola ym. 2008)

37 Sidosteisuutta liian vähän Kukan päivän disko oli Helsingissä 13. päivänä toukokuuta. Silloin oli Kukan nimipäivä. Kukan päivänä on tapana juhlia kevättä. Nyt oli disko. Se oli Helsingin kaupungintalossa. Kaupungintalossa pidetään kokouksia. Mutta nyt siellä oli disko. Tanssiminen on mukavaa. Jotkut ujostelevat aluksi. He katselevat ja kuuntelevat vähän aikaa. He näkevät, että tanssiminen on hauskaa. He haluavat mukaan. Kaikki tanssivat. Kaikilla on hauskaa. Lähde: Ketju 2/1981

38 Ehdotus sidosteisuuden lisäämiseksi Helsingissä järjestettiin disko 13. päivänä toukokuuta. Silloin oli Kukan nimipäivä, jolloin on tapana juhlia kevättä. Kukan päivän disko järjestettiin Helsingin kaupungintalossa, jossa pidetään tavallisesti kokouksia. Tanssiminen on mukavaa, mutta jotkut ujostelevat aluksi. He katselevat ja kuuntelevat vähän aikaa. Sitten he näkevät, että tanssiminen on hauskaa. Hekin haluavat mukaan.

39 Tekstin tarkistus Lue teksti uudelleen jonkin ajan kuluttua ja parantele sitä tarpeen mukaan. Tarkista, että rakenne on looginen. Mieti, ovatko kaikki yksityiskohdat todella tarpeen. Mieti myös vastakkaisesti: sisältääkö kirjoituksesi tarpeeksi uutta tietoa vai oletko toistanut vain itsestäänselvyyksiä. Tekstin ääneen lukeminen auttaa usein viimeistelyssä. Silloin huomaa, jos tekstiin on jäänyt kankeita kirjakielen ilmaisuja. Käytä apuna selkokielen käyttäjien palautetta. Anna tekstisi luettavaksi toiselle selkokirjoittajalle.

40 Esimerkki hyvästä selkotekstistä Mikael Agricola ja ABC-kirja Kustaa Vaasan aikaan Suomen piispana oli Mikael Agricola. Hän kirjoitti ABC-kirjan eli ensimmäisen suomenkielisen aapisen. Agricola loi perustan kirjakielelle eli sille kielelle, jota kirjoitamme. Hän halusi, että suomalaiset voisivat lukea myös Raamattua omalla kielellään. Siksi hän käänsi Uuden testamentin suomen kielelle. Pertti Rajala 1989: Suomen historia selkokielellä

41 Mikä tekee esimerkistä hyvän? Leena Laurinen, Jyväskylän yliopisto Alussa kuvataan lukijalle aika ja paikka. Tekstin teemana on Mikael Agricola, joka esitellään heti alussa. Uudet käsitteet (ABC-kirja, kirjakieli) määritellään tekstissä. Teeman kuljetus ja lauseiden sidosteisuus on loogista. Laajasta historiallisesta tiedosta on valittu oleellisin.

42 Harjoitus Kotihoitokeskuksen hoitohenkilökunta tukee kotiaskareissa sekä antaa hoiva-, perushoito- ja sairaanhoitopalveluja sekä tukee terveyden ylläpitämisessä muuttuvissakin olosuhteissa.

43 Selkokielen periaatteita tiivistetysti Mieti, mitä haluat sanoa ja kenelle Rajaa aihe. Tarkista tekstin johdonmukaisuus. Sanasto Käytä yleistä, tuttua sanastoa. Vältä pitkiä sanoja ja selitä vaikeat ilmaisut. Yksinkertaiset rakenteet Korvaa vaikeat sijamuodot tai verbirakenteet helpommilla. Vältä passiivia, käytä persoonaan viittaavia sanoja. Lyhyet lauseet Kirjoita vain yksi tärkeä asia yhteen lauseeseen. Käytä suoraa sanajärjestystä. Kirjoita tärkein asia päälauseeseen ja tarkennukset sivulauseeseen.

44 Selkokielen periaatteita tiivistetysti Teksti kokonaisuutena Sido lauseet toisiinsa eri sidoskeinoja käyttäen. Tarkista, että tekstin rakenne on looginen. Kiinnitä asia aikaan ja paikkaan. Ole konkreettinen ja anna esimerkkejä. Vältä viittauksia toisiin kohtiin tekstissä. Käytä myönteistä kieltä. Käytä aikuisten kieltä, kun kirjoitat aikuisille. Tarkista teksti Hanki palautetta kohderyhmiltä!

45 Selkokielen periaatteita tiivistetysti Älä pakkaa liikaa asiaa yhteen virkkeeseen. Vältä hankalia ja pitkiä lauserakenteita. ei kapulakieltä tai monimutkaisia rakenteita laita tekijät esiin ja syy seuraus-suhteet näkyviin Vältä pitkiä määriteketjuja pääsanojen edellä. esimerkiksi verbien partisiippeja (vaikeasti puhdistettavissa oleva ruostunut pata) Vältä vaikeita rakenteita, joita esiintyy vain kirjoitetussa kielessä. paperinmakuisia lauseenvastikkeita (Pulssi nousi korkealle laskeakseen taas normaaliksi; Hän kokee tulleensa iloiseksi; Sieltä luultiin löydetyn avain) potentiaalia (Ehdotus hyväksyttäneen; Hän tullee huomenna) verbien infinitiivimuotoja (luistelemaisillaan, tehden, seisoskelemassa) Vältä vaikeita sijamuotoja abstrakteissa yhteyksissä. esimerkiksi essiivi voi olla vaikea (EU näyttäytyy hankalana kansalaisille), mutta se voi olla myös käyttökelpoinen rakenne (Pirjo on koulussa opettajana)

46 Selkojulkaisujen taitto ja kuvitus

47 Ymmärrämme vain osan siitä, mitä näemme Näköaisti on kenties kaikkein keskeisin tiedonsiirron väylä ulkomaailmasta ihmisen aivoihin. Visuaaliset ympäristöt sisältävät yleensä paljon informaatiota. Tietoa on kullakin hetkellä rajattava ja valikoitava erittäin voimakkaasti. Voimakkaasti huomiota keräävät kohteet voivat estää tai häiritä huomion kohdistamista oleelliseen informaatioon. Yksilöiden välillä on suuria eroja näkökyvyssä; myös ikä tuo erilaisia muutoksia näkökykyyn. Risto Näsänen 2007: Visuaalisen käytettävyyden opas

48 Selkojulkaisujen ulkoasu Teksti on ladottu oikealta liehuksi. Tavujakoja ei juuri käytetä. Tekstin rivitykseen kiinnitetään erityistä huomiota. Peruskirjain on tavallista suurempi, yleensä pistettä. Kirjaimet ovat yleistä kirjaintyyppiä, leipätekstissä usein päätteellinen kirjain.

49 Selkojulkaisujen ulkoasu Rivien välit ovat ilmavia. Välit ovat 2 6 pistettä kirjainkokoa suurempia. Palstan leveys määräytyy kirjaimen koon mukaan. Liian leveä palsta hankaloittaa lukemista. Suositeltava merkkimäärä on 50 merkkiä rivillä, enintään 60 merkkiä. Taitossa eri elementtien välinen hierarkia on oikea. Esimerkiksi pääotsikko, väliotsikko, ingressi ja leipäteksti erottuvat riittävästi toisistaan.

50 Selkokeskus 2009

51 Yleiskielinen esite eduskunnasta Selkokeskus 2009

52 Selkokielinen esite eduskunnasta Selkokeskus 2009

53 Selkeyttä tiedotteisiin Selkokeskus 2009

54 Värien käyttö Tekstin ja taustan kirkkausero vaikuttaa luettavuuteen. Neutraali, paljon valkoista sisältävä taustaväri parantaa tekstin luettavuutta. Taustan ja kirjainten kontrasti pitää olla sitä suurempi, mitä pienempi on kirjainkoko. Kirjava tausta vaikeuttaa lukemista lähes kaikissa tapauksissa. Harald Arnkil 2007: Värit havaintojen maailmassa. Taideteollinen korkeakoulu.

55 Selkokuva Erityisryhmien tapaa ymmärtää kuvia on tutkittu vähän. Informoivalle kuvalle voidaan nimetä joitakin vaatimuksia: Valitse laadultaan korkeatasoisia kuvia. Tarkista, että painojälki on korkeatasoinen. Valitse kuva, joka on yhtenevä tekstin kanssa, ei esimerkiksi vastakohta. Vältä erikoisia kuvakulmia. Vältä symbolisia kuvia. Rajaa turhat yksityiskohdat pois. Tarkkaile kuvien suhdetta toisiinsa, esimerkiksi hiiri ja norsu vierekkäisissä kuvissa. Huomio! Kaikki ohjeet eivät koske taidekuvia.

56 Selkokeskus 2009 Vihdoinkin hiihtosäät! Onko kuva hyvä suhteessa otsikkoon?

57 Symbolikuvien käyttö Kuvat: Selkouutisissa julkaistuja Lehtikuvan kuvia Jutun otsikko: Ero tuntuu aina pahalta Selkouutisten kirjoituksessa kerrottiin avioeroista ja haastateltiin kahta eronnutta naista, jotka eivät tahtoneet esiintyä kuvissa. Kuvitus oli oheinen. Oliko kuvitus onnistunut?

58 Selkokeskus 2009 Viestivätkö otsikko ja kuva samaa? Saksa siirtyy nyt EU:n johtoon Vaasa täyttää 400 vuotta Kuvateksti: Myös Ruotsin kuningaspari osallistuu Vaasan juhlallisuuksiin.

59 Selkokeskus 2009 Viestivätkö kuva ja otsikko samaa? Turistit etsivät Suomesta talvista tunnelmaa Nikolai Valujev on pelottava vastustaja

60 Selkokeskus 2009 Viestivätkö kuva ja otsikko samaa? Alkoholin juominen on vähentynyt

61 Selkokeskus 2009 Liian vaikea pilakuva? Edellyttääkö pilakuvan ymmärtäminen liikaa taustatietoa šakinpeluusta? ESKO, MIKSI SINÄ HÄVIÄT TAHALLASI? KATSON, PYSTYYKÖ TUO TODELLA SYÖMÄÄN KAIKKI NAPPULAT. Selkouutiset 8/2008

62 Selkosovellukset

63 Selkokeskus 2009 Selkosovellukset painotuotteet selkokirjat selkolehdet selkoesitteet internet ja cd-rom selkokieliset verkkosivut cd-rom-julkaisut radio ja tv radion selkouutiset (televisiossa ei ohjelmia) näytelmät muutamia kokeiluja vuorovaikutus selkoryhmät kahdenkeskinen vuorovaikutus

64 Selkokielen historiaa 1978 Selkokirjallisuus-sana otetaan käyttöön Ensimmäinen selkoseminaari järjestetään Oriveden opistolla Leija alkaa ilmestyä, ensimmäinen varsinainen selkokirja ilmestyy Ensimmäinen teoriakirja ilmestyy. Pohjoismainen yhteistyö alkaa Selkouutiset ja LL-Bladet alkavat ilmestyä säännöllisesti. Opetusministeriön kirjatyöryhmä aloittaa toimintansa. 10 selkokirjaa ilmestyy Selkokirjoja on julkaistu yli 100

65 Selkokielen historiaa 2000 Selkokeskus perustetaan Ensimmäinen internetin selkosivusto avataan Selkokirjoja on julkaistu yli Kansainvälinen ETR-verkosto aloittaa toimintansa Radion selkouutiset siirtyvät Radio Suomeen Internetissä on jo kymmenkunta selkosivustoa. Selkokielen käsikirja ilmestyy. Selkokieli ja vuorovaikutus -opas ilmestyy.

66 Selkotunnukset Selkojulkaisun tunnistaa logosta. Tunnus toimii laadun takeena. Tunnuksen selkokirjoille myöntää Selkokeskuksen selkokirjatyöryhmä. Selkokeskus myöntää tunnuksen muille selkojulkaisuille esitteille lehdille internetsivustoille (yhteistyössä Papunetverkkopalvelun kanssa). Lasten selkokirjoilla on oma logonsa. Lastenkirjojen logo

67 Selkokieliset lehdet Leija perustettu 1983 kehitysvammaisten aikakauslehti Selkosanomat perustettu 1990 ajankohtaislehti, suunnattu useille lukijaryhmille - nimenmuutos 2012 LL-Bladet perustettu 1990 Selkouutiset ruotsiksi Eräissä muissa lehdissä on pyritty selkeään ilmaisuun tai kokeiltu selkosivuja.

68 Selkokeskus 2009 Leija Leija on kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten aikakauslehti, jossa on asiaa ja viihdettä selkokielellä. Lehteä julkaisee Kehitysvammaisten Tukiliitto yhteistyössä Me Itse -yhdistyksen kanssa. Leija ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Muualla Euroopassa kehitysvammaisille julkaistaan omia sivuja osana omaisjärjestön lehteä (ainakin Saksassa ja Ruotsissa).

69 Selkosanomat

70 Selkosanomat Selkouutiset on 8 12-sivuinen ajankohtaislehti, joka kertoo kotimaan ja ulkomaiden tapahtumista, kulttuurista, urheilusta ja viihteestä. Siinä käsitellään samoja aiheita kuin muissakin tiedotusvälineissä, mutta kokonaiskuva on myönteisempi. Lehti on suunnattu monille eri lukijaryhmille. Se ilmestyy joka toinen viikko. Lehden välissä on usein liitteitä eri aihepiireistä. Lehden julkaisija on Selkokeskus/Kehitysvammaliitto. Se julkaistaan myös ruotsiksi nimellä LL-Bladet (yhteistyössä FDUV:n kanssa). Verkkosivut ovat luettavissa internetissä osoitteessa Selkouutiset ilmestyy myös näköislehtenä.

71 Arvio Selkouutisten lukijaryhmistä Yleis- ja erityisopetus 34 % Vammaishuolto 29 % Suomen kielen opetus Suomessa ja ulkomailla 24 % Toisen asteen opetus 13 % muun muassa ammattikoulujen erityisopetus Vanhushuolto 8 % Muut tahot 1 % Selkouutisten painetulla lehdellä on tilaajia noin 3 000, lukijoita noin Verkkolehdellä on useita satoja lukijoita.

72 Arvio LL-Bladetin lukijaryhmistä Peruskoulut ja lukiot 75 % Vammaishuolto 18 % Muut tahot 3 % LL-Bladetin painetulla lehdellä on tilaajia noin lukijoita noin Verkkolehdellä on noin parisataa lukijaa.

73 Selkolehdet muissa Euroopan maissa Euroopassa ilmestyy kuusi Selkouutisia ja LL-Bladetia vastaavaa ajankohtaislehteä: 8 Sidor (Ruotsi, perustettu 1984) Klar Tale (Norja, 1990) Overblik (Tanska, 1987) Wablieft (Belgia, 1986) L Essentiel (Belgia, 1990, siirtynyt verkkojulkaisuksi 2009) Okee (Hollanti, 1994). Joissakin maissa ilmestyy maahanmuuttajille omia helppolukuisia lehtiä esimerkiksi Nyhetstidningen Ruotsissa.

74 Radion selkouutiset Uutiset on suunnattu ensisijaisesti maahanmuuttajille, nyt myös ikääntyville. YLE aloitti Selkouutiset vuonna 1992, vuonna 2003 kohderyhmä vaihtui nykyiseksi. Selkouutisia tehdään maahanmuuttajille, joiden kielitaito on perinteisen kuusiportaisen kielitaitoasteikon puolimaissa.

75 Radion selkouutiset (Pertti Seppä) Selkouutisten kielen pitää olla selkosuomea tekstiltään, sisällöltään ja puheeltaan. Radio-ohjelmassa selkokielisyyden täytyy toteutua monella eri alueella niin, että selkokielisyyden taso eri alueilla on sama. Kokonaisuus ratkaisee. Hyvän selkokielisen radiouutisen perusta on hyvin taustoitettu selkoteksti ja hyvin esitetty selkopuhe. Keskiöön nousee selkouutiskieli, joka on kirjoitettu puhuttavaksi ja tarkoitettu kuultavaksi.

76 Radion selkouutiset (Pertti Seppä) Käytetään tavallisia, yksinkertaisia rakenteita. Suositaan aktiivimuotoja. Vältetään verbien nominaalimuotoja ollessa, ajateltaessa, tulematta, allekirjoitettava, tutkitun, suunniteltuja. Vältetään aikamuodoista pluskvamperfektiä. Vältetään harvinaisia lausetyyppejä. Vältetään liitepartikkeleita esimerkiksi -kin, -kaan, -han, -pa. Ei käytetä harvinaisia sijamuotoja rahatta, puolisoineen, omin käsin. Ei käytetä lauseenvastikkeita. Ei käytetä potentiaalia lienee, tehtäneen, kirjoittane. Ei käytetä pelkästään kirjoitetussa kielessä eläviä muotoja.

77 Selkokieli televisiossa Televisiossa ei vielä ole varsinaisia selko-ohjelmia. Kielen ymmärrettävyyteen on kiinnitetty huomiota muun muassa viittomakielisissä uutisissa ja lasten uutisissa. Viikoittaisen ajankohtaiskatsauksen aloittamista on esitetty useita kertoja Ylelle. Vastaavaa ohjelmaa ei tiedetä myöskään muista maista.

78 Selkokieli internetissä Tarkoituksena on luoda periaatteet, jotka ottaisivat laajasti huomioon erilaisten erityisryhmien tarpeet ja mahdollisuudet. Selkokielisten ja saavutettavien verkkosivujen periaatteita kehitellään jatkuvasti. Lisätietoja saa Selkokeskuksesta. Verkkosivuston selkokielisyydestä voi pyytää lausunnon, ja samalla arvioidaan myös sivujen käytettävyys yhteistyössä Papunet-verkkopalvelun kanssa. Tarkistuksen ja korjausten jälkeen sivustolle voidaan myöntää selkologo.

79 Selkokieli internetissä Papunetin selko-, kuva- ja pelisivuilla saavutettavuus on otettu huomioon muun muassa selkokielisessä ilmaisussa ja äänituessa standardien mukaisessa toteutuksessa selkeässä rakenteessa navigoinnin yksinkertaisuudessa sivuston ulkoasussa ja värityksessä muissa teknisissä ratkaisuissa, esimerkiksi näkövammaisten lukulaitteiden toimivuudessa selkosivuilla.

80 Selkokieli internetissä Kaikki internetissä olevat laajat selkosivustot esitellään sivulla Esimerkiksi Kirkon selkosivut Papunet Verneri Virtuopo Oulun omahoito Mara-verkkosivut verso.palmenia.helsinki.fi/mara/

81 Muu tiedotus Tiedotusaineistoja julkaistaan yhteistyössä viranomaisten ja yritysten kanssa. Viime vuosina esitteitä on ilmestynyt muun muassa matkailusta rahankäytöstä Euroopan unionista kirjastossa asioimisesta kansanvallasta ja vaaleista eduskunnan toiminnasta. Useimmat esitteet julkaistaan myös Papunetissä. Joihinkin esitteisiin liittyy myös oheisaineistoja ohjaajalle.

82 Uusimpia esitteitä Selkokeskus 2009

83 Selkokirja Selkokirja voi olla suoraan selkokielelle kirjoitettu aiemmin ilmestyneestä kirjasta selkokirjaksi mukautettu. Selkokielellä on julkaistu tietokirjoja oppikirjoja kaunokirjallisuutta: romaaneja, novelleja, runoja ja näytelmiä.

84 Selkokirjat Selkokirjoja on julkaistu kaikilta kirjallisuuden aloilta. Kaikkiaan niitä on Suomessa ilmestynyt lähes 250 nimekettä. Suosituin selkokirja on Seitsemän veljestä, josta on otettu jo viides painos. Tavallisesti painosmäärä on kpl.

85 Selkokirjojen levitys Selkokeskus välittää uusimpia selkokirjoja keskitetysti. Kirjoihin voi tutustua ja niitä voi tilata osoitteesta Kirjakaupasta selkokirjoja saa yleensä tilaamalla. Kustantajat ja eräät järjestöt myyvät selkokirjoja. Selkokirjoja voi lainata kirjastosta. Selkokeskus julkaisee myös vuosittain ilmaisen selkokirjaesitteen.

86 Selkokirjojen tilaus Selkokeskus 2009

87 Selkokirjat ja kirjasto Eri kirjastoissa selkokirjoja on vaihtelevasti. Selkokirjat on tavallisesti sijoitettu omalle hyllylleen. Selkokirjahylly on yleensä merkitty selkeästi. Selkokirjoja kannattaa tiedustella kirjastoista, sillä kirjastot tilaavat kirjoja myös kysynnän perusteella. Muutamissa kirjastoissa on infopisteitä ihmisille, joilla on vaikeuksia lukemisessa, esimerkiksi Kallion kirjasto Helsingissä Sampolan kirjasto Tampereella. Kallion kirjaston sivuilla on lista pääkaupunkiseudun kirjastojen (Helmet) selkokirjoista

88 Uusimpia selkokirjoja Selkokeskus 2009

89 Lasten selkokirjat Rajanveto helppolukuisiin lastenkirjoihin on vaikeaa. Helppolukuisia lastenkirjoja on ilmestynyt runsaasti jo 1970-luvulta lähtien.

90 Mukautetut selkokirjat (Ari Sainio) Selkomukautus ei ole sama kirja kuin alkuperäinen teos. Selkomukautusta voi verrata kirjoista tehtyihin teatteri- tai elokuvasovituksiin. Lähtötekstiä ei saa jäädä tuijottamaan liian tiiviisti, vaan asioita on välillä kerrottava rennosti täysin omin sanoin. Mukauttaminen vaatii lähtötekstin syvällistä sisäistämistä.

91 Mukautetut selkokirjat (Ari Sainio) Selkomukautuksessa lähtöteoksen pääjuoni (tarina) esitetään yleensä melko yhtäpitävästi. Sivujuonia ja juonipoikkeamia karsitaan. Tarina kerrotaan usein samassa järjestyksessä kuin lähtöteoksessa. Selkomukautukseen pääsevät lähtöteoksen päähenkilöt; sivuhenkilöitä on mukautuksissa karsittu tarvittaessa rankastikin. Parhaimmillaan mukautettu selkokirja syntyy kirjailijan ja mukauttajan yhteistyönä. Ensimmäinen mukautus (Arto Paasilinnan Isoisää etsimässä) ilmestyi vuonna 1990.

92 Mukautetut selkokirjat (Ari Sainio) Laajat ympäristön tai olosuhteiden kuvaukset jätetään usein pois kokonaan tai niitä karsitaan reilusti. Jack Londonin kirjassa Whitefang on laajoja kuvauksia asumattomasta erämaasta. Mukautuksen alkuun niistä jäivät jäljelle seuraavat lauseet: Joki oli jäässä. Joen molemmilla rannoilla kohosi uhkaavana tumma kuusimetsä. Kaikkialla oli hiljaista. Oli kylmä. Villi erämaa oli autio ja kolkko. (Jack London: Valkohammas. Selkokielinen mukautus)

93 Selkokieliset oppikirjat Selkokielisiä oppikirjoja on julkaistu jonkin verran, mutta oppikirjoissa ei ole selkologoa, eivätkä ne voi saada valtion selkokirjatukea. Kehitteillä on järjestelmä, jossa myös oppikirjat voisivat saada hakemuksesta selkologon. Tikas-sarja on laaja tietotekniikkaa käsittelevä sarja, jossa on ilmestynyt jo seitsemän kirjaa. tilaukset

94 Selkokirjat (lätt läst) Ruotsissa Ruotsi on edelläkävijä maailmassa selkokirjojen tuotannossa: julkaiseminen alkanut jo 1960-luvulla kustantaminen keskitetty omaan säätiöön (LL-Förlaget). Markkinointia hoitaa Lättläst-kirjakerho 4 lehteä vuodessa. Ruotsissa lukuryhmätoiminta on laajaa. Selkokeskusta vastaava Centrum för Lättläst on kouluttanut yli lukuryhmän vetäjää, jotka toimivat maanlaajuisesti.

95 Selkokieli ja vuorovaikutus

96 Selkokieli vuorovaikutuksessa Selkokielistä vuorovaikutusta tarvitaan tilanteessa, jossa toisen osanottajan kieli- tai kommunikointitaito on merkittävästi heikompi kuin toisen. Tavoitteena on helpottaa kummankin osallistujan mahdollisuutta osallistua vuorovaikutukseen. Osaavampi viestijä muokkaa puhettaan puhekumppaninsa tarpeiden mukaiseksi ja yrittää parhaansa mukaan ymmärtää tämän tapaa puhua ja viestiä. Tärkeintä on asenne: että haluaa ymmärtää ja tulla ymmärretyksi ja on valmis näkemään vaivaa ymmärtämisen vuoksi.

97 Miten osaavampi viestijä voi tukea selkokieltä tarvitsevaa? 1) Tue vuorottelua Selkokielen käyttäjät eivät aina osaa ottaa vuoroaan keskustelussa tai he eivät hahmota, kuinka kauan voivat itse puhua vuorottelun häiriintymättä. Huolehdi, että kaikki keskustelijat voivat osallistua yhdenvertaisesti. 2) Anna aikaa Anna aikaa, siedä tavallista pidempää hiljaisuutta. Älä keskeytä. Älä ole ymmärtävinäsi, jos et ole varma. Tauko selkokielisessä keskustelussa voi olla tavallista pidempi, jos keskustelija tarvitsee aikaa. 3) Suojele kasvoja Älä nolaa keskustelukumppaniasi korostamalla epäsymmetriaa välillänne. Kun kysyt tai korjaat, älä tuo väärinkäsityksiä varsinaisiksi puheenaiheiksi.

98 Miten osaavampi viestijä voi tukea keskustelussa selkokieltä tarvitsevaa? 4) Älä pelkää erimielisyyttä ja yllättäviä puheenvuoroja Selkokielen käyttäjällä voi olla tarve osoittaa yksimielisyyttä keskustelukumppanin kanssa, vaikka hän oikeasti olisikin toista mieltä. Muista kannustaa odotuksenvastaisiin mielipiteisiin. Mieti, miten muotoilet kysymykset. 5) Noudata intuitiotasi Esimerkiksi kasvojensuojelu vaatii tilanneherkkyyttä: joskus ymmärtämisongelman voi ohittaa, joskus se täytyy ottaa avoimesti esille. Usein on hyvä toimia oman intuition mukaan. Vasta jos keskustelu jumittuu tai ongelma toistuu usein, täytyy miettiä muita ratkaisuja. Jos keskustelu sujuu vuorotteluna hyvässä ilmapiirissä, periaatteita ei tarvitse koko ajan tietoisesti ajatella.

99 Ymmärtäminen ja puheenvuoron suunnittelu voivat vaatia aikaa

100 Hyvät kysymykset Selkokielen käyttäjä saattaa helposti vastata niin kuin hän luulee, että hänen kuuluu vastata. Näin voi käydä varsinkin silloin, jos kysymys on samalla kehotus tai ehdotus. Ilmiötä sanotaan myöntyvyydeksi. Miten ottaa se huomioon? On ainakin oltava tietoinen ilmiöstä ja yritettävä muokata kysymys niin, että siitä ei näy, miten kysyjä toivoisi vastattavan. Kysymyspolku: aloita avoimesta: Mitä haluaisit aamiaiseksi tänään?, jos se on liian vaikea, jatka vaihtoehdoilla: Ottaisitko puuroa vai voileipää? ja vasta lopuksi, jos tarpeen, kysy kyllä/ei -kysymys: Haluatko puuroa aamiaiseksi?

101 Miten tukea keskustelua? Käytä eleitä ja ilmeitä puheen tukena. Rauhoita keskustelutilanne. Jos taustamelu häiritsee, etsi rauhallinen paikka. Käytä tarvittaessa korvaavia kommunikointimenetelmiä. Piirrä, esitä, viito, kirjoita, käytä valmiita kuvia. Lisää tietoa: J. Kartio (toim.) : Selkokieli ja vuorovaikutus Opike: Helsinki

102 Puheen muokkaaminen selkokieliseksi

103 Yleiset, puhekieliset sanat Mitä yleisempiä ja keskustelukumppanille tutumpia sanoja käytät, sitä helpompaa selkopuhekieli on. Selkopuheessa pitää välttää erikoiskielten sanoja, kuten eri ammattikielen sanoja, vierassanoja, pienten ryhmien omia sanoja, nuorison slangia paitsi, jos puhuu näiden ryhmien edustajien kanssa. Jos erikoiskielen sanaa täytyy käyttää, se on selitettävä. Miten korvaisit sanat kriittinen, trombi, diagnoosi, irkata?

104 Kielen konkreettisuus Mitä konkreettisempi sana on, sitä suppeampaa ja helpommin aistein havaittavaa käsitettä se kuvaa ja sitä helpompi se on ymmärtää. Esimerkiksi sanat yhteiskunta työttömyysturva työttömyyspäiväraha kukkarossa olevat rahat voi nähdä käsitteiden jatkumona abstraktista konkreettiseen. Selkokielessä pitäisi käyttää mahdollisimman konkreettisia käsitteitä. Kannattaa käyttää paljon esimerkkejä, jotka konkretisoivat asioita. Selityksen ei selkokielessä tarvitse olla täydellinen ja aukoton, vaan voi miettiä, mitä alakäsitteitä käsitteellä on. Esimerkiksi sanaa taide voi selittää kertomalla, mitä konkreettisia olioita käsitteen alaan kuuluu: kirjat, taulut, näytelmät, elokuvat.

105 Kuvakieli Kielikuvat rikastavat kieltä ja joskus ne auttavat ymmärtämään vaikeita asioita. Ne ovat tavattoman yleisiä, mutta aina emme edes huomaa niitä: esimerkiksi pöydän jalka, tien pää. Kielen kuvallisuus voi kuitenkin olla selkokielen käyttäjälle vaikeaa. Kielikuvista kannattaa keskustella ja niitä voi selittää yhdessä. Miten selität selkokielen käyttäjälle kielikuvan Mopo karkaa käsistä?

106 Vaikean sanan toistaminen Sanojen toistaminen on puheessa yleistä. Keskustelijat toistavat sekä omia että toistensa ilmauksia, yleensä tiedostamattaan. Yksi toistamisen tehtävä on helpottaa ymmärtämistä. Selkokielessä on joskus tarpeen tietoisestikin toistaa vaikeita ilmaisuja. Silloin keskustelukumppani saa aikaa prosessoida sanan merkitystä. Toistaminen on myös hyvä tapa korostaa tärkeitä asioita puheessa.

107 Sanan selittäminen Jos toistaminen ei auta, sana pitää selittää. Joskus sanoille löytyy helpompi synonyymi, mutta yleensä ne pitää selittää monin sanoin. Voit myös näyttää, viittoa tai piirtää. Sanojen selittämisessä harjaantuu, kun harjoittelee.

108 Ei vaikeita rakenteita Selkopuheessa kannattaa suosia suoraa sanajärjestystä ja välttää kirjakielelle tyypillisiä rakenteita, esimerkiksi lauseenvastikkeita ja passiivia. Käytä mieluiten lauseita, joissa on persoonamuotoinen verbi (esimerkiksi päätin, (he) ajattelevat, ymmärsitte). Miten sanoisit paremmin: Saatuaan peruskoulun päätökseen Anna päätti jatkaa opintojaan ammattiopistossa. Tiesin Matin luulevan Annan pyrkineen lukioon. Työryhmässä päätettiin mittavista säästötoimista.

109 Ei liian tiivistä Omaa puheenvuoroaan ei saa rakentaa liian tiiviiksi silloinkaan, kun tarkoitus on tiedottaa tai opastaa. Selkokielisessä puheessa on syytä muistaa vuorovaikutuksen ja keskustelun perusolemus eli vuorottelu. Puhuja voi kysellä, pyytää vahvistusta tai kommenttia ja edetä puheessa vähän kerrallaan. Kaikkea ei tarvitse kertoa yhdessä puheenvuorossa.

110 Ei liian polveilevaa Puhu jäsennellysti. Selkokielen käyttäjän muistikapasiteetti ei ehkä riitä seuraamaan pitkiä polveilevia tarinoita. Mieti, mikä on todella tärkeää, ja aloita siitä. Voit toistaa viestisi ydinkohtia ja kertoa ääneen, miten jäsennät puhettasi. Nyt mä kerron, miten sä voit leikata kankaasta sopivia palasia. Sun täytyy muistaa kaks asiaa

111 Puhetempo Rauhallinen puheen tempo sopii selkokieleen. Puhetta ei pidä kuitenkaan hidastaa luonnottomaksi, äänteitä ei kannata venyttää. Asiakokonaisuuksien välissä on hyvä pitää taukoja. Silloin keskustelukumppani saa aikaa jäsentää kuulemaansa ja voi tehdä tarkistuskysymyksiä.

112 Selkokeskus palvelee

113 Selkokeskuksen palvelut Selkouutiset selkokirjat eri kustantajien selkokirjojen kirjavälitys internetissä ilmainen esite vuosittain valtiontukea selkokirjojen tekijöille ja kustantajille apua selkotekstien kirjoittamiseen ja muokkaamiseen selkologo julkaisuille tai nettisivuille selkokieleen liittyvää koulutusta ja esittelyjä myös selkoryhmistä ja vuorovaikutuksesta toimiva yhteistyöverkosto (myös kansainvälinen) kampanjoita yhteistyössä eri tahojen kanssa laaja sivusto internetissä osoitteessa

114 Selkokeskuksen internetsivut

115 Tietoa internetissä selkokielellä Selkokielisillä sivuilla on tietoa selkokirjoista (myös tilaus) Selkouutisista (myös tilaus) selkoesitteistä (myös tilaus) yhteiskunnasta monista arkipäivän asioista. Selkokielisten sivujen ohjaussivu

116 Selkokeskus Selkokeskus toimii aloitteentekijänä ideoi uusia selkosovellutuksia. on osa Kehitysvammaliiton toimintaa, mutta palvelee kaikkia selkokielestä kiinnostuneita. Selkokeskuksella on asiantuntijoita eri puolilla Suomea. Selkokeskuksen tukena toimii neuvottelukunta, johon 35 eri tahoa on nimennyt edustajansa. Voit tilata sähköpostiisi ilmaisen verkkotiedotteen, jossa kerrotaan ajankohtaisista selkoasioista.

117 Uudet teoriakirjat Hannu Virtanen: Selkokielen käsikirja ilmestyi lokakuussa 2009 tietoa kielen tehtävistä osoitteisiin lopussa asiahakemisto Johanna Kartio: Selkokieli ja vuorovaikutus ilmestyi joulukuussa 2009 ensimmäinen laajempi esitys aiheesta

118 Yhteystiedot Selkokeskus Viljatie 4 A Helsinki puhelin (09) selkouutiset@kvl.fi Ruotsinkieliset palvelut: LL-center Nordenskiöldsgatan 18 A Helsingfors (09) ll-center@fduv.fi

119 Suuret sanat ja pienet sanat Älä koskaan pelkää pitkiä, suuria sanoja. Suuret sanat merkitsevät pieniä asioita. Kaikki suuret asiat sanotaan pienillä sanoilla sellaisilla kuin ilo ja itku, sota ja rauha. Tai maa, metsä, päivä, onni, koti, syli. Opi käyttämään pieniä sanoja suurista asioista. Se on vaikeaa. Mutta pienillä sanoilla sanot, mitä todella tarkoitat. Kun et tiedä, mitä tarkoitat, käytä silloin pitkiä, suuria sanoja ja usein hämäys onnistuu. Runo Arthur Kudner Käännös Ari Sainio

Selkokeskus 2009. Mitä on selkokieli? Copyright: Selkokeskus 2009

Selkokeskus 2009. Mitä on selkokieli? Copyright: Selkokeskus 2009 Mitä on selkokieli? Copyright: Selkokeskus 2009 Kielen muodot Selkokieli Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja

Lisätiedot

Selkokeskus 2012. Mitä on selkokieli?

Selkokeskus 2012. Mitä on selkokieli? Mitä on selkokieli? Copyright: Selkokeskus 2012 Selkokielen määritelmä Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi.

Lisätiedot

Selkokeskus 2014. Mitä on selkokieli?

Selkokeskus 2014. Mitä on selkokieli? Mitä on selkokieli? Copyright: Selkokeskus 2012 Selkokielen määritelmä Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi.

Lisätiedot

Selkosovellukset. Selkojulkaisun tunnistaa selkologosta. Selkokieliset lehdet

Selkosovellukset. Selkojulkaisun tunnistaa selkologosta. Selkokieliset lehdet Selkosovellukset Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi / selkokieli opetuksessa Leealaura Leskelä, Copyright: Selkojulkaisun tunnistaa selkologosta Selkologo toimii laadun takeena. myöntää selkologon

Lisätiedot

Selkokeskus 2014. Mitä on selkokieli?

Selkokeskus 2014. Mitä on selkokieli? Mitä on selkokieli? Copyright: Selkokeskus 2014 Selkokielen määritelmä Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi.

Lisätiedot

Selkokeskus 2014. Selkoa selkokielestä Kuka sitä tarvitsee? Mitä se on?

Selkokeskus 2014. Selkoa selkokielestä Kuka sitä tarvitsee? Mitä se on? Selkoa selkokielestä Kuka sitä tarvitsee? Mitä se on? Copyright: Selkokeskus 2014 Onko tämä selkokieltä? Kuntayhtymän kotihoitokeskuksen hoitohenkilökunta tukee monella tavalla kotiaskareissa sekä antaa

Lisätiedot

Selkoa selkokielestä. Pertti Rajala

Selkoa selkokielestä. Pertti Rajala Selkoa selkokielestä Pertti Rajala Kielen tehtäviä Kieli on ihmisen lajityyppinen ominaisuus sosiaalisen vuorovaikutuksen väline ajattelun väline ajatusten, kokemusten ja tunteiden ilmaisemisen väline

Lisätiedot

Selkoa selkokielestä. Pertti Rajala

Selkoa selkokielestä. Pertti Rajala Selkoa selkokielestä Pertti Rajala Miksi selkokieltä? Mietittyäni asiaa 50 vuotta voin nyt sanoa, että maailma on sana. Samuli Paronen Sana tuntuu hauraalta aseelta, mutta kuitenkin sillä hakataan ihminen

Lisätiedot

Selkoa selkokielestä. Onko ilmaisu selkeää? Kielen tehtäviä. Kielen muodot. Kielen muodot. Esimerkki hyvästä selkotekstistä

Selkoa selkokielestä. Onko ilmaisu selkeää? Kielen tehtäviä. Kielen muodot. Kielen muodot. Esimerkki hyvästä selkotekstistä Selkoa selkokielestä Onko ilmaisu selkeää? Kun oppilas on käyttäytynyt niin väkivaltaisesti tai uhkaavasti, että toisen oppilaan tai koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Selkeä ilmaisu on kaikkien etu

Selkeä ilmaisu on kaikkien etu Selkeä ilmaisu on kaikkien etu Joulun piiri 12.12.2013 Leealaura Leskelä Selkokeskus Copyright: Selkokeskus 2013 Miten selkeästi ilmaistu? Kuntayhtymän kotihoitokeskuksen hoitohenkilökunta tukee monella

Lisätiedot

Suunnittele ja toteuta lukuhetki!

Suunnittele ja toteuta lukuhetki! Minä luen sinulle -kampanja (2017) Suunnittele ja toteuta lukuhetki! Tietoa ja vinkkejä oppilaitoksille ja vammais- ja vanhustyön yksiköille Hyvä lukija, Selkokieli - yhteinen kieli tämä pieni opas tarjoaa

Lisätiedot

Selkoa selkokielestä. Pertti Rajala

Selkoa selkokielestä. Pertti Rajala Selkoa selkokielestä Pertti Rajala Miksi selkokieltä? Mietittyäni asiaa 50 vuotta voin nyt sanoa, että maailma on sana. Samuli Paronen Sana tuntuu hauraalta aseelta, mutta kuitenkin sillä hakataan ihminen

Lisätiedot

Iloa selkokielestä. Tiedon ja kielen saavutettavuus verkkopalveluissa ja muussa viestinnässä. Eliisa Uotila

Iloa selkokielestä. Tiedon ja kielen saavutettavuus verkkopalveluissa ja muussa viestinnässä. Eliisa Uotila Iloa selkokielestä Tiedon ja kielen saavutettavuus verkkopalveluissa ja muussa viestinnässä Eliisa Uotila eliisa.uotila@kvl.fi Selkokeskus 28.2.2019 Selkokieli Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on

Lisätiedot

Vammaisten mielenterveys- ja päihdetyön valtakunnallinen kehittämisseminaari 29.10.2009 Hannu Virtanen: Selkomukautus palvelee monia asiakasryhmiä

Vammaisten mielenterveys- ja päihdetyön valtakunnallinen kehittämisseminaari 29.10.2009 Hannu Virtanen: Selkomukautus palvelee monia asiakasryhmiä Vammaisten mielenterveys- ja päihdetyön valtakunnallinen kehittämisseminaari 29.10.2009 Hannu Virtanen: Selkomukautus palvelee monia asiakasryhmiä Teesi Asiat ilmaistaan usein monimutkaisemmin kuin se

Lisätiedot

Minä luen sinulle. Tietoa ja vinkkejä lukuhetken järjestäjälle

Minä luen sinulle. Tietoa ja vinkkejä lukuhetken järjestäjälle Minä luen sinulle Tietoa ja vinkkejä lukuhetken järjestäjälle Lukuhetki tuo iloa kaikille Hyvä lukija, tämä opas tarjoaa sinulle vinkkejä, kuinka järjestää maahanmuuttajien lukuhetki iäkkäille tai kehitysvammaisille

Lisätiedot

Luetaan ääneen selkokirjaa -kampanja (2016) Järjestä lukuhetki! Starttipaketti selkokirjan ääneen lukijalle

Luetaan ääneen selkokirjaa -kampanja (2016) Järjestä lukuhetki! Starttipaketti selkokirjan ääneen lukijalle Luetaan ääneen selkokirjaa -kampanja (2016) Järjestä lukuhetki! Starttipaketti selkokirjan ääneen lukijalle Sisältö Ääneen lukijalle 1. Miksi kannattaa lukea ääneen? 2. Näin valmistelet lukuhetkeä 3. Näin

Lisätiedot

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET Selkokielen käyttö opetuksessa Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus Ihmisten viestinnän epätarkkuus johtaa usein virheellisiin tulkintoihin keskusteluissa!

Lisätiedot

Selkokieli ja vuorovaikutus

Selkokieli ja vuorovaikutus Selkokieli ja vuorovaikutus Työväenmuseo Werstaan selkokoulutus 20.9.2011 Leealaura Leskelä / Selkokeskus Toivon, että ihmiset juttelisivat minulle enemmän. Toivon, että ihmiset oppisivat tuntemaan minut

Lisätiedot

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite Kaikkien kirjasto Näin käytät kirjastoa Selkoesite Kaikkien kirjasto Tämä esite on julkaistu osana Kaikkien kirjasto -kampanjaa. Kampanjan toteuttavat Selkokeskus, Kulttuuria kaikille -palvelu ja Suomen

Lisätiedot

Selkokieltä verkkopalveluihin, kiitos! Leealaura Leskelä Kehitysvammaliitto, Selkokeskus

Selkokieltä verkkopalveluihin, kiitos! Leealaura Leskelä Kehitysvammaliitto, Selkokeskus Selkokieltä verkkopalveluihin, kiitos! Leealaura Leskelä Kehitysvammaliitto, Selkokeskus 29.1.2019 Vaikka minä vanha ja viisas oon sekosin mä pykälien viidakkoon: perusosa, tukiosa, tukilisä, apulisä Kuka

Lisätiedot

Selkoa selkokielestä. Onko selkeästi ilmaistu? Onko selkeästi ilmaistu? Onko selkeästi ilmaistu? Ohjeita kielen yksinkertaistamiseen.

Selkoa selkokielestä. Onko selkeästi ilmaistu? Onko selkeästi ilmaistu? Onko selkeästi ilmaistu? Ohjeita kielen yksinkertaistamiseen. Selkoa selkokielestä Opet oppii -hanke Espoon työväenopisto 17.12.2013 Leealaura Leskelä Selkokeskus Onko selkeästi ilmaistu? Yhteishaun hakemuksen täyttämisen lisäksi joustavassa valinnassa hakevan tulee

Lisätiedot

Mitä on selkokieli ja kuka sitä tarvitsee? Avoimen hallinnon virkamiesverkosto Kotus Leealaura Leskelä Selkokeskus

Mitä on selkokieli ja kuka sitä tarvitsee? Avoimen hallinnon virkamiesverkosto Kotus Leealaura Leskelä Selkokeskus Mitä on selkokieli ja kuka sitä tarvitsee? Avoimen hallinnon virkamiesverkosto Kotus 18.5.2018 Leealaura Leskelä Selkokeskus Yli puoli miljoonaa ihmistä Selkokieltä tarvitsee Suomessa jopa 650 000 henkilöä

Lisätiedot

Selkokielen strategia 2014 2018. Selkokielinen versio

Selkokielen strategia 2014 2018. Selkokielinen versio Selkokielen strategia 2014 2018 Selkokielinen versio Alkusanat Selkokielen strategian tavoitteena on turvata selkokieltä tarvitsevien ihmisten oikeus saada tietoa ja kielellistä tukea. Selkokieli tarkoittaa

Lisätiedot

Verkkokirjoittaminen. Verkkolukeminen

Verkkokirjoittaminen. Verkkolukeminen 0 Nopeaa silmäilyä: Pääotsikot, kuvat, kuvatekstit, väliotsikot, linkit, luettelot, korostukset. 0 Hitaampaa kuin paperilla olevan tekstin lukeminen 0 F-tyyppinen lukeminen Verkkolukeminen Verkkokirjoittaminen

Lisätiedot

Kun tavallinen kirja ei riitä - Celian aineistot, äänikirjat, selkokirjat

Kun tavallinen kirja ei riitä - Celian aineistot, äänikirjat, selkokirjat Kun tavallinen kirja ei riitä - Celian aineistot, äänikirjat, selkokirjat Pohjois-Suomen kirjastoautohenkilöstön koulutuspäivä 6.6.2014 Helena Kokko Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto

Lisätiedot

Selkoa selkokielestä. Onko selkeästi ilmaistu? Onko selkeästi ilmaistu? Onko selkeästi ilmaistu? Koulutuksen ohjelma

Selkoa selkokielestä. Onko selkeästi ilmaistu? Onko selkeästi ilmaistu? Onko selkeästi ilmaistu? Koulutuksen ohjelma Selkoa selkokielestä MLL Monikulttuurinen lapsija perhetoiminta 20.5.2014 Leealaura Leskelä Selkokeskus Onko selkeästi ilmaistu? Jäsenmaksut 15-17-vuotiaiden jäsenmaksu on puolet paikallisyhdistyksen jäsenmaksusta.

Lisätiedot

Vastaa kysymyksiin: Kuka teki / kenelle tapahtui? Mitä tapahtui? Missä tapahtui? Milloin tapahtui? Mahdollisesti myös: Miten? Miksi?

Vastaa kysymyksiin: Kuka teki / kenelle tapahtui? Mitä tapahtui? Missä tapahtui? Milloin tapahtui? Mahdollisesti myös: Miten? Miksi? Uutinen Vastaa kysymyksiin: Kuka teki / kenelle tapahtui? Mitä tapahtui? Missä tapahtui? Milloin tapahtui? Mahdollisesti myös: Miten? Miksi? 16.3.2013 Copyright Thorleif Johansson 2 Myyntimalli Kuva myy

Lisätiedot

Selkoa selkokielestä. Onko ilmaisu selkeää? Kielen muodot

Selkoa selkokielestä. Onko ilmaisu selkeää? Kielen muodot Selkoa selkokielestä Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi / selkokieli opetuksessa Leealaura Leskelä, Selkokeskus Copyright: Onko ilmaisu selkeää? Aineiden vesiliuokset voivat olla joko happamia,

Lisätiedot

Mikään ei ole niin vanha kuin eilinen uutinen Copyright Thorleif Johansson 2

Mikään ei ole niin vanha kuin eilinen uutinen Copyright Thorleif Johansson 2 Uutinen Mikään ei ole niin vanha kuin eilinen uutinen 21.1.2015 Copyright Thorleif Johansson 2 21.1.2015 Copyright Thorleif Johansson 3 21.1.2015 Copyright Thorleif Johansson 4 Uutinen Vastaa kysymyksiin:

Lisätiedot

Viesti perille. Selko-opas kunnille

Viesti perille. Selko-opas kunnille Viesti perille Selko-opas kunnille Toimittanut Ari Sainio n KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö Viesti perille Selko-opas kunnille 1 Viesti perille Selko-opas kunnille Toimittanut Ari Sainio 3 Kunnallisalan

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto. Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta

Kehitysvammaliitto. Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta Kehitysvammaliitto Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta Me Kehitysvammaliitossa uskomme, että hyvä elämä kuuluu kaikille. Toimimme sen puolesta, että kehitysvammaiset ja muut oppimisessa, ymmärtämisessä ja

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Taitto-ohjeita luettavuuden parantamiseksi

Taitto-ohjeita luettavuuden parantamiseksi luettavuuden parantamiseksi 2.4.2009 Valtion taidemuseo Kaivokatu 2, 00100 Helsinki 2 Sisällys Typografia ja luettavuus...3 Kuka hyötyy selkeästä taitosta...3 Miksi selkeä taitto on hyvä...4 Miten tehdä

Lisätiedot

Lapin ammattiopiston aikuisopinnot. selkokielen käyttö opetusmateriaaleissa ja opetuksessa opas opettajalle Väylä -hanke, Taina Koskinen 2012-2013

Lapin ammattiopiston aikuisopinnot. selkokielen käyttö opetusmateriaaleissa ja opetuksessa opas opettajalle Väylä -hanke, Taina Koskinen 2012-2013 Lapin ammattiopiston aikuisopinnot selkokielen käyttö opetusmateriaaleissa ja opetuksessa opas opettajalle Väylä -hanke, Taina Koskinen 2012-2013 1 Sisällys 1. JOHDANTO 3 1.1 Eri kielimuotoja 3 1.2 Selkokielen

Lisätiedot

Verkkokirjoittaminen. Anna Perttilä Tarja Chydenius

Verkkokirjoittaminen. Anna Perttilä Tarja Chydenius Verkkokirjoittaminen Anna Perttilä Tarja Chydenius 1 Suosi lyhyttä tekstiä 2 Kenelle kirjoitat 3 Helpota lukijan työtä; lajittele tekstisi 3.1 Otsikot 3.2 Johdanto 3.3 Väliotsikot 3.4 Pääteksti 4 Linkit:

Lisätiedot

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

3.4 Juttukentän tiedot

3.4 Juttukentän tiedot 3.4 Juttukentän tiedot Juttukenttä sisältää otsikoiden ja varsinaisen juttutekstin lisäksi paikkakunnan, päiväyksen, kirjoittajan nimen ja tiedon siitä, onko kyse STT omasta vai muiden uutistoimistojen

Lisätiedot

Loppuraportti. Kuvasymbolitaulustot ja selkokieliset materiaalit museovierailun tukena. -hanke (2012 2013)

Loppuraportti. Kuvasymbolitaulustot ja selkokieliset materiaalit museovierailun tukena. -hanke (2012 2013) 1/7 Loppuraportti Kuvasymbolitaulustot ja selkokieliset materiaalit museovierailun tukena -hanke (2012 2013) Papunet-verkkopalveluyksikkö Viljatie 4 A 00700 Helsinki www.papunet.net papunet@kvl.fi 2/7

Lisätiedot

Suomen kielen Osaamispyörä -työkalu

Suomen kielen Osaamispyörä -työkalu Suomen kielen Osaamispyörä -työkalu Tavoitteet Kohderyhmät Käyttö Suomen kielen Osaamispyörän tavoitteena on tehdä näkyväksi maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden suomen kielen osaamista. Osaamispyörä

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

Tiedotetta tekemään. Tarja Chydenius Anna Perttilä

Tiedotetta tekemään. Tarja Chydenius Anna Perttilä Tiedotetta tekemään Tarja Chydenius Anna Perttilä Tiedotetta tekemään 1 Tavoite 2 Kohderyhmä 3 Uutiskriteerejä 4 Sisältö 4.1 Asia 4.2 Sisällönrakenne 4.3 Otsikko 4.4 Sisällön kieli 7 Tiedotteen muoto 7

Lisätiedot

VIESTINTÄ TAPAHTUMA SANOMA SANOMA PALAUTE. LÄHETTÄJÄ - ilmaisukyky - esitystapa - taustat (media/yksilö)

VIESTINTÄ TAPAHTUMA SANOMA SANOMA PALAUTE. LÄHETTÄJÄ - ilmaisukyky - esitystapa - taustat (media/yksilö) VIESTINTÄ TAPAHTUMA VUOROVAIKUTUS SANOMA YHTEINEN KOODISTO JA KIELI PALAUTE SANOMA LÄHETTÄJÄ - ilmaisukyky - esitystapa - taustat (media/yksilö) KANAVA - häiriöt - no-signal VASTAANOTTAJA - tulkinta -

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

Ikäihmiset, selkokieli ja ulkoasu. Kuva: Selkologo

Ikäihmiset, selkokieli ja ulkoasu. Kuva: Selkologo Ikäihmiset, selkokieli ja ulkoasu Kuva: Selkologo Kirsi Alastalo 2014 Sisällys Ikäihmiset ja selkokieli Selkeä teksti Selkeä kuva Näkeminen Lisätietoa Selkokieli selkokielellä Selkokieli on kieli, jota

Lisätiedot

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Dosentti Mikko Ketola Kirkkohistorian laitos Workshop tohtorikurssilla toukokuussa 2008 Teologinen tiedekunta Workshopin sisältö Miksi kirjoittaa

Lisätiedot

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.

Lisätiedot

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT Ideoita opettajille Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. Kirjoita henkilöstä luonnekuvaus. 2. Tee ja kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle.

Lisätiedot

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti

Lisätiedot

Ohje tutkielman tekemiseen

Ohje tutkielman tekemiseen Sauvon koulukeskus 2011 Ohje tutkielman tekemiseen Aiheen valinta Etsi materiaalia Valitse itseäsi kiinnostava aihe. Sovi opettajan kanssa aiheen rajaus. Pyydä opettajalta tutkielmapassiin merkintä aiheen

Lisätiedot

Kirjoituskoulun verkkovartti Anja Alasilta

Kirjoituskoulun verkkovartti Anja Alasilta Oikea työtapa takaa tekstin laadun Valmistaudu, kirjoita, varmista Kirjoituskoulun verkkovartti Anja Alasilta Noudata ehtoja! Sinulla on määräaikainen käyttöoikeus Kirjoituskoulun koulutusvideoihin ja

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee AI 6. lk Arvioitavat tavoitteet Vuorovaikutustilanteissa toimiminen (T1, T2, T3, T4) Tekstien tulkitseminen (T5, T6, T7, T8) Hyväksytty (5) Välttävä (6-7) Oppilas saa arvosanan 6, Oppilas saa arvosanan

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄKOKEMUKSEN PERUSTEET, TIE-04100, SYKSY 2014. Käyttäjätutkimus ja käsitteellinen suunnittelu. Järjestelmän nimi. versio 1.0

KÄYTTÄJÄKOKEMUKSEN PERUSTEET, TIE-04100, SYKSY 2014. Käyttäjätutkimus ja käsitteellinen suunnittelu. Järjestelmän nimi. versio 1.0 KÄYTTÄJÄKOKEMUKSEN PERUSTEET, TIE-04100, SYKSY 2014 Käyttäjätutkimus ja käsitteellinen suunnittelu Järjestelmän nimi versio 1.0 Jakelu: Tulostettu: 201543 Samuli Hirvonen samuli.hirvonen@student.tut.fi

Lisätiedot

Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma

Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Ulkomailla toimivien peruskoulujen ja Suomi-koulujen opettajat 4.8.2011 Pirjo Sinko, opetusneuvos Millainen on kielellisesti lahjakas

Lisätiedot

Selkokielen tarve kunnissa ja valtionhallinnossa 2015

Selkokielen tarve kunnissa ja valtionhallinnossa 2015 1 Selkokielen tarve kunnissa ja valtionhallinnossa 2015 Ari Sainio/Selkokeskus 2015 Selkokeskus teki keväällä 2015 yhteistyössä Suomen Kuntaliiton kanssa kunnille kyselyn selkokielen tarpeesta. Kyselyllä

Lisätiedot

Tietoisku: lehtijuttu, tiedote ja toimittajan juttusilla

Tietoisku: lehtijuttu, tiedote ja toimittajan juttusilla Tietoisku: lehtijuttu, tiedote ja toimittajan juttusilla Tietoisku median kohtaamisesta Tässä tietoiskussa esitellään lyhyesti: Lehtijutun rakenne ja vinkkejä hyvään lehtijuttuun:» Mitä pitää mielessä,

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Hyvään elämään kuuluu Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sekä oikeus kunnioittavaan kohteluun vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisuun tulla aidosti kuulluksi ja

Lisätiedot

Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille

Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille Maahanmuuttopalvelut Toukokuu 2013 Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille Ohjeita maahanmuuttajille ja viranomaisille SELKOESITE Tekstit Sara Vainikka, Konsernipalvelut / Viestintä Tuija Väyrynen, Maahanmuuttopalvelut

Lisätiedot

oppimisella ja opiskelemisella

oppimisella ja opiskelemisella MITÄ ON OPPIMINEN? Miten, milloin ja missä ihminen oppii esim. suomen kieltä? Miten huomaat, että olet oppinut jotain? Mikä ero on oppimisella ja opiskelemisella? Mikä on PASSIIVISTA OPPIMISTA AKTIIVISTA

Lisätiedot

Kieli ja syrjäytyminen -seminaari Ulla Tiililä

Kieli ja syrjäytyminen -seminaari Ulla Tiililä Mitä Suomessa pitäisi tehdä selkokielen edistämiseksi? Selkokielen toimenpideohjelma 2019 2022 Kieli ja syrjäytyminen -seminaari 8.2.2019 Ulla Tiililä Kuka: selkokielen neuvottelukunta Edustaja 52 eri

Lisätiedot

Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille

Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille Maahanmuuttopalvelut Maaliskuu 2012 Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille Ohjeita maahanmuuttajille ja viranomaisille SELKOESITE Tekstit Sara Vainikka / Viestintä Tuija Väyrynen / Maahanmuuttopalvelut Taitto:

Lisätiedot

Verkkoposti selkokielellä

Verkkoposti selkokielellä Petri Ilmonen Verkkoposti selkokielellä Tekijä ja Oppimateriaalikeskus Opike, FAIDD, 2009 Selkokielinen käsikirjoitus: Petri Ilmonen Selkokielen tarkistus: Ari Sainio Kustannustoimitus: Petri Ilmonen Kansikuva

Lisätiedot

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Median matkassa Media on tuotettua todellisuutta. Media tarjoaa informaatiota ja tapoja ymmärtää maailmaa. Suomalaiseksi sanaksi media on päätynyt englannin

Lisätiedot

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan

Lisätiedot

ILOA JA LAATUA vaikeavammaisen ihmisen kohtaamiseen

ILOA JA LAATUA vaikeavammaisen ihmisen kohtaamiseen ILOA JA LAATUA vaikeavammaisen ihmisen kohtaamiseen Kuka määrää? Kehitysvammaliiton opintopäivät 5.11.2015 Katja Burakoff Asiantuntija, puheterapeutti Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus Tikoteekki

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Helsingin terveyskeskus poliklinikka Puheterapeutit: K. Laaksonen, E. Nykänen, R. Osara, L. Piirto, K. Pirkola, A. Suvela, T. Tauriainen ja T. Vaara PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Lapsi oppii puheen tavallisissa

Lisätiedot

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO Katja Reinikainen Kansalaisareena 2016 Taustaa Tiedotteen kirjoittaminen lähtee tarpeesta tiedottaa yhteisöä/organisaatiota koskevasta asiasta. Tiedotteen tarkoitus

Lisätiedot

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Miten aloitimme palvelusuunnitelman tekemisen? 5 3. Miten suunnittelin palvelujani ennen palvelusuunnitelmakokousta?

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

Mitä taitoja tarvitaan tekstin ymmärtämisessä? -teorian kautta arkeen, A.Laaksonen

Mitä taitoja tarvitaan tekstin ymmärtämisessä? -teorian kautta arkeen, A.Laaksonen Mitä taitoja tarvitaan tekstin ymmärtämisessä? -teorian kautta arkeen, A.Laaksonen Lukemisen taitoja Tulisi kehittää kaikissa oppiaineissa Vastuu usein äidinkielen ja S2-opettajilla Usein ajatellaan, että

Lisätiedot

TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ. Johdanto Arja Karhumaa

TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ. Johdanto Arja Karhumaa TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ Johdanto Arja Karhumaa TYPOGRAFIA LEHDESSÄ Kaikkein tärkein identiteetin, genren ja visuaalisen luonteen ilmaisija Monta tehtävää: 1. Kerronta Typografian tärkein tehtävä:

Lisätiedot

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla BLOGGER ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla Sisältö Blogin luominen... 1 Uuden blogitekstin kirjoittaminen... 4 Kuvan lisääminen blogitekstiin... 5 Lisää kuva omalta koneelta... 6 Lisää kuva

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Selkoilmaisun uudet muodot

Selkoilmaisun uudet muodot Selkoilmaisun uudet muodot Viestintäympäristö muuttuu Internetin kehityksen alkuvaiheessa kuvien ja videoitten käyttö oli hankalaa. Nyt yhteydet ovat nopeutuneet, päätelaitteiden teho on kasvanut, ja erilaiset

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Tekstitaidon kokeeseen valmistautuminen

Tekstitaidon kokeeseen valmistautuminen Tekstitaidon kokeeseen valmistautuminen ! Kokeessa testataan tekstien analysointitaitoa ja kriittistä ja kulttuurista lukutaitoa.! Tehtävien aineistona! kaunokirjallisia tekstejä, esim. romaanikatkelmia,

Lisätiedot

E-kirjan kirjoittaminen

E-kirjan kirjoittaminen 1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

Miten kirjoitan tiedotteen? Liina Pylvänäinen Viestintätoimisto Lillukanvarsi

Miten kirjoitan tiedotteen? Liina Pylvänäinen Viestintätoimisto Lillukanvarsi Miten kirjoitan tiedotteen? 15.2.2017 Liina Pylvänäinen Viestintätoimisto Lillukanvarsi Syitä kirjoittaa tiedote Meillä on tapahtuma, johon haluamme osallistujia Haluamme näkyvyyttä itsellemme tai asiallemme

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA. Tavoitteet

KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA. Tavoitteet KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA Tavoitteet MODUULI 1 (A1.3+) Tavoitteena on, että oppija saavuttaa vahvan taitotason A1.3 kaikilla kielen osaalueilla ja joillakin mahdollisesti tason A2.1: A1.3: Ymmärtää joitakin

Lisätiedot

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Tutkielmatyöskentely opettaa tieteellisen ja analyyttisen kirjoittamisen taitoja.

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI. Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti

KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI. Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti 1 KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti 2 Tuotetaan käytännöstä tietoa yhdessä Käytännön kuvaamisen tarkoituksena on

Lisätiedot

SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio

SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio Schola Europaea Office of the Secretary-General Pedagogical Development Unit Ref.: 2017-01-D-38-fi-3 Orig.: EN SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio Language III attainment descriptors

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

Hyvästi, huono kieli!

Hyvästi, huono kieli! Journalisti 13/2010 Hyvästi, huono kieli! Kun toimittaja panostaa resursseja, lukija voihkii. Lehtori Sirkka Wahlstén tekee kaikkensa, jotta jutuissa eivät vilahtelisi vierassanat ja viranomaiskieli. Jaakko

Lisätiedot

Struktuurista vuorovaikutukseen. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti

Struktuurista vuorovaikutukseen. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti Struktuurista vuorovaikutukseen Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti Termeistä Ihminen, jolla on puhevamma = ei pärjää arjessa puhuen, tarvitsee kommunikoinnissa puhetta

Lisätiedot

1. Selkokielisen verkkopalvelun graafinen ja looginen rakenne

1. Selkokielisen verkkopalvelun graafinen ja looginen rakenne Selkoheuristiikat 1. Selkokielisen verkkopalvelun graafinen ja looginen rakenne 1.1 Onko informaation määrä sivua kohti riittävän pieni? 1.2 Onko sivupohja rakenteet ja toiminnot toteutettu niin, että

Lisätiedot

Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet

Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto 2017 1 Yleistä Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielman seminaarityöskentelyyn

Lisätiedot

opiskelijan ohje - kirjautuminen

opiskelijan ohje - kirjautuminen opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena. etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot