Eurooppalainen yleislääketieteen tutkimusagenda
|
|
- Katriina Ranta
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pekka Mäntyselkä Tuomas Koskela TEEMA: YLEISLÄÄKETIETEEN TUTKIMUS Minne pitäisi suunnata yleislääketieteen tutkimuksessa? Eurooppalainen yleislääketieteen agenda EGPRN:n (European General Practice Research Network) agenda on järjestelmälliseen kirllisuushakuun sen monipuoliseen analyysiin perustuva Euroopan yleislääketieteen vahvuudet kehittämisalueet kokoava katsaus. Tutkimusagenda on kehyspaperi, joka terävöittää yleislääketieteen määritelmää sen tehtäviä sekä merkitystä tutkijoille päätöksentekijöille. Agenda on hyödyllinen tutkimuksen jäsentämisessä, tarpeiden arvioinnissa, infrastruktuurin vahvistamisessa uuden tutkimuksen strategisessa suunnittelussa. EGPRN on nimensä mukaisesti eurooppa lainen yleislääketieteen verkosto, joka on perustettu vuonna Nykyisin siihen kuuluu edustajia 25 eri maasta, se edustaa täten yli yleislääkäriä (1). EGPRN on järjestänyt vuodesta 1974 alkaen kahdesti vuodessa kongressin pyrkii toiminnallaan edistämään yleislääketieteen ta (2). Vuonna 2009 EGPRN julkaisi yleislääketieteen agendansa (3). Sen alkusanoissa professori Igor Švab toteaa, että Eurooppa on yksi rikkaimmista alueista maailmassa, mutta samalla sen sisällä on valtavia ero. Tämä näkyy myös yleislääketieteen käytännössä tutkimuksessa. Toisaalla on maita, joissa yleislääketieteen tutkimuksella on vakiintunut asema yliopistoissa sekä kehittynyt tutkimuksen infrastruktuuri rahoitus. Toisaalla on maita, joissa alan ta ollaan vasta aloittelemassa. EGPRN:n agendan tarkoituksena on edistää yleislääketieteen ta Euroopassa auttaa yleislääketieteen tutkijoita kehittämään aiheita, jotka ovat merkittäviä yleislääkärin käytännön työn kannalta. Esittäessään määrittäessään tarpeita agenda lisäksi auttaa päätöksentekijöitä rahoituksen kohdistamisessa. Yleislääketieteen tutkimuksen edistäminen nähdään myös tarpeellisena, kun halutaan lisätä yleislääketieteen vetovoimaisuutta lääketieteen opiskelijoiden valmistuneiden joukossa. Agendan perusteluihin on koottu tietoa yleislääketieteen vahvan perusterveydenhuollon aseman merkityksestä. Esimerkiksi Barbara Starfieldin tutkimukset ovat osoittaneet, että maan perusterveydenhuollon systeemin vahvuus on käänteisesti yhteydessä kokonaiskuolleisuuteen sekä hengityselinsairauksista sydän- verisuonisairauksista johtuvaan kuolleisuuteen. Yleislääketieteen keskeiset elementit kuten hoidon tkuvuus, koordinaatio yhteisösuuntautuneisuus korreloivat väestön parantuneeseen terveyteen (4, 5). Agendan mukaan sairauksien ehkäisyn hoidon tulisi perustua tutkimukseen. Hoitosuositusten taustalla oleva on kuitenkin usein tehty muualla kuin perusterveydenhuollossa. Siten tulosten sovel tami nen perusterveydenhuoltoon ei ole ongelmatonta. Yleislääkärin antama hoito ei voi perustua vain satunnaistettuihin kontrolloituihin kokeisiin, jotka on tehty sairaalaympäristössä tarkkaan ratuille potilaille. Siksi tarvitaan aidossa perusterveydenhuollon toimintaympäristössä tehtävää ta perusterveydenhuollon potilailla, jotka ovat usein monisairaita moniongelmaisia. Tutkimus tulee myös olla monipuolisia toimintaympäristöön soveltuvia laadullisia määrällisiä menetelmiä. Erilai Duodecim 2014;130:
2 YLEISLÄÄKETIETEEN TUTKIMUS 1020 YDINASIAT 88EGPRN:n (European General Practice Research Network) agenda on eurooppalaisen yleislääketieteen tutkimuksen vahvuudet kehittämisalueet kokoava katsaus. 88Agendan mukaan perusterveydenhuollon vahvistamisessa olennaista on tutkimuksen edistäminen. 88Yleislääketieteen tutkimuksen vahvistamisessa edellytyksiä ovat sen infrastruktuurin rahoituksen parantaminen. 88Agenda ehdottaa yleislääketieteen tutkimuksen jäsentämistä neljän ulottuvuuden avulla, ne ovat kliininen ongelmalähtöinen, potilaslähtöinen, yhteisölähtöinen sekä hoito- toimintatapalähtöinen. 8 8 Agenda soveltuu käytettäväksi yleislääketieteen tutkimuksen jäsentämisessä, tarpeiden arvioinnissa uuden tutkimuksen strategisessa suunnittelussa. sia menetelmiä tarvitaan ongelmien määrittelemiseen, ilmiöiden kuvaamiseen, toimintatapojen arviointiin, riskitekijöiden ennusteen selvittämiseen sekä diagnostiikan, hoidon tehon vaikuttavuuden tutkimiseen. Yleislääketieteen vahvistaminen on välttämätöntä, jotta yleislääkäreiden roolia terveydenhuollossa voidaan vahvistaa parantaa terveydenhuollon toimintaa väestön terveyttä. Tutkimusagenda on kehyspaperi, joka vetää yhteen terävöittää yleislääketieteen määritelmän eri ulottuvuuksia, yleislääkärin tehtäviä sekä yleislääketieteen merkitystä tutkijoille päätöksentekijöille. Se nostaa esiin tarpeita tiedon puutteita tutkimuksen suunnittelua rahoitusratkaisu varten. Agendan tavoite on toimia myös perustana proaktiivisille positiivisille toimille vaikuttaa siten terveys- politiikkaan. Erityisesti maat, joissa perusterveydenhuollon on vähäistä, voivat käyttää sitä tutkimuksen kehittämisen suuntaa antavana tukena. Agendan laatimisprosessi Agendaa laadittaessa on pyritty ottamaan huomioon Euroopan maiden yleislääketieteen tutkimuksen edellytykset, tarpeet prioriteetit. Näitä selvitettiin EGPRN:n maiden edustajille tehdyillä kyselyillä SWOT-analyyseilla. Ensimmäinen EGPRN:n kokous, jossa asiaa käsiteltiin, pidettiin Slovenian Bledissä lokakuussa 2002 (6). Tämän jälkeen EGPRN keräsi tietoa maiden edustajien välityksellä puolistrukturoiduilla kyselyillä eli vuosiraporteilla. Vuonna 2003 vuosiraporttien perusteella analysoitiin tutkimuksen infrastruktuuria, politiikkaa organisoitumista. EGPRN:n ko kouksis sa tehdyillä SWOT-analyyseilla haettiin tarkemmin ensisiisia alueita vaatimuksia sekä arvioitiin aktiivisuutta analysoimalla kaikki EGPRN:n kokouksissa pidettyjen esitysten abstraktit (3). Agendan laatimisen lähtökohtana oli eurooppalaisen yleislääketieteen määritelmä (ns. WONCA-puu) siinä kuvatut kuusi ydinosaamisaluetta (7). Toisena viitekehyksenä olivat keskeiset yleislääketieteen tutkimuksen painopistealueet eli kliininen, terveydenhuoltojärjestelmän sekä yleislääketieteen opetuksen. Näistä lähtökohdista toteutettiin kattava järjestelmällinen kirllisuushaku. Alustavista tuloksista raportin täydestä versiosta pidettiin useita työkokouksia EGPRN:n kokouksissa Euroopan WONCA:n kongresseissa. Lopullinen versio ilmestyi loppuvuodesta 2009 (3). Agendan tulososio Kirllisuuskatsauksen tulokset järjestettiin yleislääketieteen ydinosaamisalueitten mukaan seuraavasti: 1) kohteen määritelmä, 2) löydösten yhteenveto, 3) tutkimuksen päämäärät tarpeet, 4) tutkimuksen tarkoituksenmukaiset menetelmät. TAULUKOSSA 1 on esitetty keskeisiä määriteltyjä tarpeita ydinosaamisalueittain. Yhteistä kaikille näyttäisivät olevan tarkemman määrittelyn tarve, metodologian (mittarit tulosmuuttut), sen vaikutusten tutkiminen. P. Mäntyselkä T. Koskela
3 TAULUKKO 1. EGPRN:n agendassa määriteltyjä tarpeita tutkimuksen kehittämisalueita yleislääketieteen ydinosaamisalueiden mukaisesti. Terveydenhuollon toimintojen hallinta Potilaslähtöinen työote Laa-alainen työote Ongelmanratkaisutaidot Yhteisölähtöisyys Kokonaisvaltaisuus (holistisuus) Toimintaa kuvaavien mittaavien instrumenttien Potilaslähtöisyyden ymmärtäminen tarkempi määrittely Perusterveydenhuollon epidemiologiaa käsittelevät pitkittäistutkimukset (käyntisyiden hoitoepisodien mukaan) Laa-alaista työotetta mittaavien Yhteisölähtöisyyden mittaamisen Määrittely (onko kyseessä myytti vai todellinen asia, joka voidaan määritellä mitata) Erilaisten toimintatapojen strategioiden vertaaminen vaikuttavuuden (terveyshyöty) Tavallisten vaivojen tautien kliininen vaikuttavuus kustannusvaikuttavuus Erilaisten lähestymistapojen mallien vertaaminen (yksittäisen henkilön terveyden yhteisön tarpeen näkökulmista) Identifioida sellaisia tekijöitä näkökulmia, joita voidaan tutkia Sähköisen sairauskertomusjärjestelmän rutiinimaisesti kerättävän tiedon käytettävyyden arviointi sen hyödyntäminen Lääkäreiden potilaiden näkemykset, näkökulmat mieltymykset Pragmaattiset satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset valikoitumattomilla perusterveydenhuollon potilailla vaikutus terveyden edistämisessä sairauksien ehkäisemisessä Yhteisöön tukeutuvat mallit esimerkiksi palliatiivisessa huumeriippuvuuden Kokonaisvaltaisuuden mittareiden tulosmuuttujien Moniammatillisen lääkärien johtamis. vaikutus akuuttien kroonisten tilanteiden tai sairauksien seurannassa vaikuttavuus (esim. terveydentilaan elämänlaatuun) Diagnostista päättelyä koskeva havainnoiva interventio Informaatioteknologian hyödyntäminen yhteisölähtöisessä työtavassa Sosiaalisten, kulttuuri- ympäristötekijöiden ymmärtäminen suhteessa terveyteen sen kokemiseen vaikutuksen Monisairastavuuden vaikutus riskiryhmien seurannassa Yhteisölähtöisyyden arviointi Kokonaisvaltaisen Relevantteihin päätetapahtumiin keskittyvät havainnoivat interventiotutkimukset, joissa on pitkät seurannat vaikutus palliatiiviseen hoitoon 1021 Eurooppalainen yleislääketieteen agenda
4 YLEISLÄÄKETIETEEN TUTKIMUS 1022 Agendan suosituksia näkemyksiä soveltamiskohteista TAULUKKO 2. Tulevaisuuden yleislääketieteen agenda. Kehittää arvioida yleisiä (potilaslähtöinen, biopsykososiaalinen, laa-alainen tai yhteisösuuntautuneisuus) malle strategioita. Rohkaista vertailevaa ta kulttuurisesti, sosiaalisesti maantieteellisesti ( terveydenhuoltojärjestelmältään) erilaisissa väestöissä. Edistää tukea pitkittäisiä kohorttitutkimuksia, jotta voidaan arvioida ennustetta sekä terveyttä sairautta määrääviä tekijöitä. Edistää rohkaista interventiota satunnaistettu kontrolloitu tutkimuksia, jotka ottavat huomioon esimerkiksi potilaiden mieltymykset, monisairastavuuden, elämän laadun sekä sosiaaliset ympäristölliset olosuhteet. Rohkaista ta, joka keskittyy diagnostisiin strategioihin päättelyyn. Edistää ta, joka arvioi vaikuttavuutta hyötyä jokapäiväisessä. Kehittää validoida mittareita tulosmuuttujia yleislääketieteen perusterveydenhuollon tutkimuksen käyttöön. Agendassa on hahmoteltu tutkimuksen aloittamiseen liittyviä menestystekijöitä erityisesti niitä maita varten, joissa yleislääketieteen ta on vähän tai joissa se on vasta aluillaan. Tässä agenda antaa yksittäiselle tutkillekin ryhmille muistilistan. Ensiksi pitäisi määritellä tarpeet. Sitten pitäisi valita hanke. Tässä pitäisi ottaa huomioon aiheen mielekkyys perusterveydenhuollon lääkärin, potilaan, toimintaympäristön maan näkökulmasta. Tutkimuksen pitäisi olla uutta tietoa tuottavaa eikä aikaisempia tutkimuksia toistavaa. Toisin sanoen tutkimuksen aiheen pitäisi olla tärkeä mielekäs lisäksi tulee olla toteuttamiskelpoinen. Nämä antavat tukevan pohn suunnitelmalle. Agendan mukaan suunnitelmien ongelmana on usein se, että saavutettavissa oleva aineisto yliarvioidaan niin määrältään kuin laadultaankin sekä se, että aiheet eivät ole riittävän hyvin rattu. Agendassa esitetäänkin tavallisimpia sudenkuoppia sekä laadullisen että määrällisen tutkimuksen suunnittelussa. Kun näidenkin kuoppien yli on päästy, on saavutettu hyvä poh ryhmän rakentamiselle verkostoitumiselle. Koko an tulisi lisäksi parantaa taito, kehittää tutkikoulutusta sekä suunnitella ta tukevia rakenteita toiminto. Päätelmissä esitetään, mitä agenda voisi tarkoittaa antaa eri tahoille kuten alan kansainvälisille järjestöille yhdistyksille, potilaille, tieteellisille lehdille, päätöksenteolle itse tutkimukselle. Agendassa perusterveydenhuollon vahvistamisessa olennaisena asiana nähdään tutkimuksen edistäminen. Siihen kuuluu infrastruktuurin sekä rahoituksen vahvistaminen. Kantaa agenda ottaa varovasti myös kuuden ydinosaamisalueen mielekkyyteen kestävyyteen. Siinä esitetäänkin, että Euroopan WONCA:n verkostoineen tulisi tarkastella kriittisemmin yleislääketieteen määritelmän tieteellistä perustaa. Agenda ehdottaa, että kuuden ydinosaamisalueen asemesta yleislääketieteen ta olisi mielekkäämpää jäsentää neljän ulottuvuuden kautta. Siten tutkimuksen luokitteluna voisi olla: 1) kliininen ongelmalähtöinen, 2) potilaslähtöinen, 3) yhteisölähtöinen sekä 3) hoito- toimintatapalähtöinen. Suomessa yleislääketieteen ta on viime aikoihin saakka määrittänyt vahva kansanterveystieteeseen, epidemiologiaan melko sairaalakeskeiseen kliiniseen tutkimukseen pohutuva perinne. Suomen yleislääketieteen tutkimuksen tulevaisuuden suuntaviivojen hahmottelun perustana olisi nyt mahdollista käyttää hyväksi eurooppalaista yleislääketieteen tutkimuksen agendaa (TAULUKOSSA 2). Lopuksi EGPRN:n agenda on Euroopan yleislääketieteen tutkimuksen järjestelmälliseen monipuoliseen tiedonhakuun analyysiin perustuva vahvuudet kehittämisalueet kokoava katsaus. Agenda soveltuu käytettäväksi Suomen yleislääketieteen tutkimuksen jäsentämisessä, tarpeiden arvioinnissa uuden tutkimuksen strategisessa suunnittelussa. P. Mäntyselkä T. Koskela
5 KIRJALLISUUTTA 1. Buono N, Thulesius H, Petrazzuoli F, ym. 40 years of biannual family medicine research meetings The European General Practice Research Network (EGPRN). Scand J Prim Health Care 2013;31: European General Practice Research Network. EGPRN 2013 (siteerattu ) Hummers-Pradier E, Beyer M, Chevallier P, ym. Research agenda for general practice /family medicine and primary health care in Europe. EGPRN: Maastricht, Hannover Starfield B, Shi L, Macinko J. Contribution of primary care to health systems and health. Milbank Q 2005;83: Macinko J, Starfield B, Shi L. The contribution of primary care systems to health outcomes within Organization for Economic Cooperation and Development (OECD) countries, Health Serv Res 2003;38: Lionis C, Stoffers HE, Hummers-Pradier E, Griffiths F, Rotar- Pavli D, Rethans JJ. Setting priorities and identifying barriers for general practice research in Europe. Results from an EGPRWmeeting. Fam Pract 2004;21: Wonca Europe. The European definition of general practice / family medicine 2011 Edition [verkkodokumentti]. Definition%203rd%20ed%202011%20with%20revised%20 wonca%20tree.pdf. PEKKA MÄNTYSELKÄ, yleislääketieteen professori, kliininen opetta Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus, yleislääketiede PSSHP, perusterveydenhuollon yksikkö TUOMAS KOSKELA, LT, yleislääketieteen erikoislääkäri, kliininen opetta Tampereen yliopisto, yleislääketieteen oppiala SIDONNAISUUDET Kirjoittajilla ei ole sidonnaisuuksia Summary European general practice research agenda The EGPRN (European General Practice Research Network) research agenda is a review compiling the strengths and areas of development of European general practice, based on a systematic literature survey and its versatile analysis. The research agenda is a framework paper sharpening the definition and functions of general practice as well as its significance for researchers and decisionmakers. The agenda is useful in structuring the research, evaluation of research needs, strengthening of infrastructure and strategic planning of new research. 1023
This document has been downloaded from TamPub The Institutional Repository of University of Tampere
This document has been downloaded from TamPub The Institutional Repository of University of Tampere Publisher's version The permanent address of the publication is http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta- 201506181767
Kuvallinen aloitussivu, kuvan koko 230 x 68mm. Kliininen opettaja, Yleislääketieteen erikoislääkäri, Perhelääkäri, GPS2030 jäsen Nina Tusa
Kuvallinen aloitussivu, kuvan koko 230 x 68mm Laaja-alainen työote Kevätkoulutus 25.5.2018, Helsinki Kliininen opettaja, Yleislääketieteen erikoislääkäri, Perhelääkäri, GPS2030 jäsen Nina Tusa UEF//Tusa
Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari
Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari 3.5.2013 Salla Seppänen, osaamisaluejohtaja SaWe SAIRAANHOITAJAKSI VERKOSTOISSA JA
Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY
Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY 14.3.2019 Mitä teidän tulee tietää minusta? LT, dosentti, lastentautien ja lastenendokrinologian erikoislääkäri Päätoimi Käypä
Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja
Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,
Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011
Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011 1 Terveydenhuolto: rikkinäinen järjestelmä Potilas on usein sivuroolissa, palveluiden saatavuudessa on ongelmia
Tutkinnon rakenne ja vaatimukset
Tutkinnon rakenne ja vaatimukset Perusterveydenhuollon lisäkoulutus lakkautettu Yleislääketieteen erityiskoulutus Kaikkien erikoisalojen runkokoulutukseen sisältyvä 9 kk:n terveyskeskuspalvelu Yleislääketieteen
Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL
Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL Terveyden edistämisen toiminnan yksinkertaisuus - ja saman aikainen kompleksisuus Lähestymistapoja
Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja
Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri on ihmisen, perheen ja yhteisön lääkäri.
Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.
Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 Yleiset toimintalinjat Yhdistys on yleislääkäreiden ja yleislääketieteeseen erikoistuvien lääkäreiden yhdysside yleislääketieteen
Mitä on näyttö vaikuttavuudesta. Matti Rautalahti Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
Mitä on näyttö vaikuttavuudesta Matti Rautalahti Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Sidonnaisuudet Päätoimi Suomalaisessa Lääkäriseurassa Duodecimissa Suomen ASH ry hallitus Tieteellinen näyttö Perustana
Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta?
Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta? Minna Kaila, professori Terveydenhuollon hallinto Lastentautien ja terveydenhuollon erikoislääkäri Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tdk minna.kaila(at)helsinki.fi
Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkoston merkitys ja fokus. Johanna Tulonen Tapio, Eksote
Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkoston merkitys ja fokus Johanna Tulonen Tapio, Eksote Rationaalisen lääkehoidon tutkimusseminaari 21.8.2018 Tausta ja sidonnaisuudet Terveydenhuollon sekä yleislääketieteen
Evidence based medicine näyttöön perustuva lääketiede ja sen periaatteet. Eeva Ketola, LT, Kh-päätoimittaja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
Evidence based medicine näyttöön perustuva lääketiede ja sen periaatteet Eeva Ketola, LT, Kh-päätoimittaja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Tiedon tulva, esimerkkinä pneumonia Googlesta keuhkokuume-sanalla
Finohta Asiakkuus ja vaikuttavuus yksikkö
Finohta Asiakkuus ja vaikuttavuus yksikkö 24.9.2015 Niina Kovanen Esityksen nimi / tekijä 1 Finohtan perustehtävät tuottaa ja välittää menetelmien arviointitietoa päätöksenteon tueksi edistää näyttöön
Biopankkitoiminnan merkitys kulma. BBMRI the European Research Infrastructure for Biobanking and Biological Resources
Biopankkitoiminnan merkitys -Kansainvälinen näkökulman kulma BBMRI the European Research Infrastructure for Biobanking and Biological Resources Kansleri Eero Vuorio Turun yliopisto Moderni lääl ääketieteellinen
Risto Raivio Ylilääkäri, Kliinisen osaamisen tuen yksikön päällikkö Projektipäällikkö, Terveydenhuollon avovastaanottotoiminnan palvelusetelikokeilu
Hoidon jatkuvuus perusterveydenhuollossa Tutkimus Tampereen yliopistollisen sairaalaan erityisvastuualueen ja Oulun kaupungin terveyskeskuksissa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto 2016. http://urn.fi/urn:isbn:978-952-03-0178-1
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä Maakuntaorganisaation rakentaminen & TKI resurssit 5.2.12019 Maria Virkki, LT, EMBA Hallintoylilääkäri, PHHYKY SOTE-palvelujen vaikuttavuus ja terveyshyöty
Yhdessä hyvästä parempaan Keski-Suomen uudistuvat ja integroituvat sote-palvelut
Yhdessä hyvästä parempaan Keski-Suomen uudistuvat ja integroituvat sote-palvelut Laajavuori 29.4.2016 Projektityöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke/campus FI (Future Innovation) hanke
toiminnaksi, Ilkka Vuori, LKT, professori (emeritus), KTO:n koordinaattori
KTO puiteohjelmasta toiminnaksi, 2008-2015 Ilkka Vuori, LKT, professori (emeritus), KTO:n koordinaattori TULE-parlamentti parlamentti, Helsinki 4.12.2008 2008 Mieleen palauttamiseksi Tarve: tule-ongelmien
Käyvän hoidon kuntoutushanke miten kuntoutusta arvioidaan Käypä hoito -suosituksissa?
Käyvän hoidon kuntoutushanke miten kuntoutusta arvioidaan Käypä hoito -suosituksissa? Antti Malmivaara, LKT, dos.,ylilääkäri, Käypä hoito, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Terveys- ja sosiaalitalouden
Helena Liira Johtava ylilääkäri, Kirkkonummen tk Dosentti, kliininen opettaja 20 %, HY
Helena Liira Johtava ylilääkäri, Kirkkonummen tk Dosentti, kliininen opettaja 20 %, HY Sidonnaisuudet: Ei taloudellisia Luentoja Pfizerille ja Abbottille Pitkä tausta hoitosuositustyössä Duodecimissa Toimittajana
Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.
Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2006 Yleiset toimintalinjat Yhdistys on yleislääkäreiden ja yleislääketieteeseen erikoistuvien lääkäreiden yhdysside yleislääketieteen
Terveyden edistämisen mahdollisuudet sote-palveluntuottajan näkökulmasta
Terveyden edistämisen mahdollisuudet sote-palveluntuottajan näkökulmasta Terveyttä edistävä yhteistyö tulevassa sotessa seminaari 19.3.2015 Toimitusjohtaja Aki Lindén 1 Terveyden edistäminen tarkoittaa
YLEISLÄÄKETIETEEN ERITYIS- JA ERIKOISTUMISKOULUTUS OYS ERVASSA
YLEISLÄÄKETIETEEN ERITYIS- JA ERIKOISTUMISKOULUTUS OYS ERVASSA PPSHP Perusterveydenhuollon yksikkö Ulla Isopahkala Koulutussuunnittelija 18.4.2013 SOPIMUS KOULUTUS-, TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNASTA
Johda ja arvioi osaamista: Miten yleislääkärin osaaminen pysyy muutoksen vauhdissa?
Johda ja arvioi osaamista: Miten yleislääkärin osaaminen pysyy muutoksen vauhdissa? Arja Helin-Salmivaara LT, yleislääk.erik.lääk., koulutusylilääkäri HUS:n yleislääketieteen yksikkö Sidonnaisuudet Ei
Käypä hoito suositukset. Jorma Komulainen Lastenendokrinologian erikoislääkäri KH toimittaja
Käypä hoito suositukset Jorma Komulainen Lastenendokrinologian erikoislääkäri KH toimittaja 14.3.2005 Esityksen tavoitteet Kuvata näyttöön pohjautuvan lääketieteen ajattelutapaa Kertoa Käypä hoito hankkeesta
Terveyden edistämisen tutkimus:
Terveyden edistämisen tutkimus: Näkökulmana hoitotiede terveyden tutkimuksen kentässä Marraskuu 20.11.2017 Anna-Maija Pietilä, Professori, Hoitotieteen laitos We, the participants, Affirm our commitment
Ehkäisevän mielenterveystyön vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus
Ehkäisevän mielenterveystyön vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus 8.5.2012 Tampere Kristian Wahlbeck kehitysjohtaja kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi Uuden paradigman nousu Vaikuttava edistävä ja
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hoitoketju/palveluverkkotyö Pirkanmaalla Hoitoketjuja on tehty Pirkanmaalla vuodesta 2005 alkaen. Terveysportissa
Lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointi. Terveysfoorumi 2011 Piia Peura Lääketaloustieteilijä Piia.Peura@fimea.fi
Lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointi Terveysfoorumi 2011 Piia Peura Lääketaloustieteilijä Piia.Peura@fimea.fi Arviointien tavoite Tuottaa tietoa lääkkeiden käyttöönottoon ja korvattavuuteen
Hyvät Suomen yleislääketieteen yhdistyksen jäsenet,
Jäsenkirje 2/2008 26.3.2008 Tampere Hyvät Suomen yleislääketieteen yhdistyksen jäsenet, Suomen yleislääketieteen yhdistys ry:n vuosikokous pidettiin Helsingissä 7.3.2008. Sääntöjemme mukaisesti puheenjohtaja
Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä 20.5.2019 thl.fi/tervekunta 1 Mikä on Terve Kunta verkosto? Kokoaa yhteen kuntia, jotka painottavat hyvinvoinnin ja terveyden
TERVEYSHYÖTYMALLI SOSIAALITYÖN VIITEKEHYKSESSÄ (Hämäläinen Juha ja Väisänen Raija, 2011)
TERVEYSHYÖTYMALLI SOSIAALITYÖN VIITEKEHYKSESSÄ (Hämäläinen Juha ja Väisänen Raija, 2011) - Artikkelin esittely 5.10.2011 PaKaste-seminaari, Rovaniemi Terho Pekkala TERVEYSHYÖTYMALLI Chronic Care Model,
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto
Monisairas potilas ja hoidon jatkuvuus
Monisairas potilas ja hoidon jatkuvuus Risto Raivio Itäisen alueen ylilääkäri Valinnanvapauskokeilun projektipäällikkö Terveydenhuollon avovastaanottotoiminta Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Sidonnaisuudet
Karjalan XII lääketiedepäivät 13.6. 14.6.2012
Karjalan XII lääketiedepäivät 13.6. 14.6.2012 Perusterveydenhuollon kehittämisen haasteet ja mahdollisuudet/challenges and possibilities in developing primary health care Prof. Raimo Kettunen Raimo Kettunen
TERVETULOA PACE-HANKKEEN JUHLASEMINAARIIN Marika Kylänen Erikoistutkija, PACE-hankkeen maajohtaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
TERVETULOA PACE-HANKKEEN JUHLASEMINAARIIN 28.1.2019 Marika Kylänen Erikoistutkija, PACE-hankkeen maajohtaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos JUHLASEMINAARIN OHJELMA Tilaisuuden avaus: Eurooppalainen PACE-hanke
Kokeellinen asetelma. Klassinen koeasetelma
Kokeellinen asetelma Salla Grommi, sh, verisuonihoitaja, TtM, TtT-opiskelija Hoitotyön tutkimuspäivä 31.10.2016 Klassinen koeasetelma Pidetään tieteellisen tutkimuksen ideaalimallina ns. kultaisena standardina.
Sairaanhoitajan ammatilliset kompetenssit. Osaamisen kuvaus
Sairaanhoitajan ammatilliset kompetenssit Osaamisen kuvaus Asiakaslähtöisyys - osaa kohdata asiakkaan/perheen/yhteisön jäsenen oman elämänsä asiantuntijana - saa hyödyntää asiakkaan kokemuksellista tietoa
Laatu ja terveyshyöty terveydenhuollossa
Laatu ja terveyshyöty terveydenhuollossa Johtaja Juha Teperi Terveysfoorumi 12.3. 2015 Esityksen teemoja Mitä terveyshyöty on? Terveyshyödyn mittaamisesta Esimerkkejä jo otetuista kehitysaskelista Kuinka
Kansainvälisesti ainutlaatuinen lääkeinformaatioverkosto järkevän lääkehoidon tukena
Kansainvälisesti ainutlaatuinen lääkeinformaatioverkosto järkevän lääkehoidon tukena Katri Hämeen Anttila, FaT, dosentti tutkimus ja kehittämispäällikkö Lääkealan turvallisuus ja kehittämiskeskus Fimea
Kokeellinen interventiotutkimus
Kokeellinen interventiotutkimus Raija Sipilä LT, toimituspäällikkö Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Kriittisen arvioinnin kurssi 2.10.2017 Kiitos Käypä hoito -tiimille Interventio Interventio tarkoittaa
Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö
Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Tapani Keränen Itä-Suomen yliopisto; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tutkimusyksikkö ja eettinen toimikunta 21.3.2012 1 Alueelliset eettiset
Lataa Fysiatria. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Fysiatria Lataa Luettu Kuunnella E-kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi
Lataa Fysiatria Lataa ISBN: 9789516564923 Sivumäärä: 570 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 22.63 Mb Fysiatrian toiminnan kohteena on erityisesti ihmisen toimintakyky. Fysiatrian kliinisessä osaamisessa keskeisenä
Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa
Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa 2019 1. Arviointimenetelmien käyttö hyödyn raportoinnissa Kuntoutuksesta saatavaa hyötyä arvioidaan kuntoutujien näkökulmasta, palveluntuottajien arvioinnin
NÄYTÖN ARVIOINTI: SYSTEMAATTINEN KIRJALLISUUSKATSAUS JA META-ANALYYSI. EHL Starck Susanna & EHL Palo Katri Vaasan kaupunki 22.9.
NÄYTÖN ARVIOINTI: SYSTEMAATTINEN KIRJALLISUUSKATSAUS JA META-ANALYYSI EHL Starck Susanna & EHL Palo Katri Vaasan kaupunki 22.9.2016 Näytön arvioinnista Monissa yksittäisissä tieteellisissä tutkimuksissa
tutkimus (EBMeDS( EBMeDS) osana Päätöksentukihanketta v Terveystieteen laitos, tutkija Tiina Kortteisto
Sähköisen pääp äätöksen tuen tutkimus (EBMeDS( EBMeDS) osana Päätöksentukihanketta v. 2005-2009 Päätöksentukihanke (EBMeDS) 1.Pää äätöksentukihankkeen valmistelu ja tuottamisprosessin luominen (2004-2005)
Tieteellinen tutkimus, käytännölliset odotukset tutkijan valinnat
Kunnallistieteen yhdistys tutkijaseminaari Kuopio 14.5.2009 Tieteellinen tutkimus, käytännölliset odotukset tutkijan valinnat Professori Vuokko Niiranen Terveyshallinnon ja talouden laitos Kuopion yliopisto
Finnish Science Policy in International Comparison:
Finnish Science Policy in International Comparison: Havaintoja ja alustavia tuloksia Tutkijatohtori, VTT Antti Pelkonen Helsinki Institute of Science and Technology Studies (HIST) Vertailevan sosiologian
Keinoälyn mahdollisuudet terveydenhuollossa
Keinoälyn mahdollisuudet terveydenhuollossa Professori Pekka Neittaanmäki 21.5. Tiedolla johtamisen verkosto, Verkostopäivä JYU. Since 1863. 15.5.2018 1 Jyväskylän Yliopiston Informaatioteknologian tiedekunta
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 11. joulukuuta 2003 PE 337.050/32-35 TARKISTUKSET 32-35 Mietintöluonnos (PE 337.050) John Bowis ehdotuksesta
Valtakunnalliset rekisterit hoito- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa 8.12.2010 Katriina Laaksonen
Valtakunnalliset rekisterit hoito- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa 8.12.2010 Katriina Laaksonen Esityksen sisältö ja lähteet Esitys Johdantoa aiheeseen Sairaanhoitajaliitosta lyhyesti, miksi olemme
Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt
Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistyksen julkaisuja n:o 9 Tampere 1997 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Hyväksytty vuosikokouksessa 15.3.1991 Oikeusministeriön
Omahoidon juurruttamisen polut. Ennakointi ja sosiotekninen muutos Ikääntymisen tulevaisuudet Hotelli Arthur Sirkku Kivisaari
Omahoidon juurruttamisen polut Ennakointi ja sosiotekninen muutos Ikääntymisen tulevaisuudet Hotelli Arthur 10.10.12 Sirkku Kivisaari 2 Jäsennys 1. Mitä on terveys? 2. Paradigman muutos terveyspalveluissa
Tutkimusstrategia. Parasta terveyspalvelua tutkijoiden tuella POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI
Tutkimusstrategia Parasta terveyspalvelua tutkijoiden tuella POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI ESIPUHE Teemme Kuopion yliopistollisessa sairaalassa tutkimusta hyvässä, myönteisessä ilmapiirissä. Tutkimustoiminnan
Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet
Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Merkitys, arvot ja asenteet T3 ohjata oppilasta ymmärtämään fysiikan osaamisen merkitystä omassa elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa L6, Tutkimisen
Lataa Kohti terveempää ikääntymistä - Ilkka Vuori. Lataa
Lataa Kohti terveempää ikääntymistä - Ilkka Vuori Lataa Kirjailija: Ilkka Vuori ISBN: 9789522912794 Sivumäärä: 351 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 37.15 Mb Ikä tuo ja vie edellytyksiä laadukkaaseen elämään.
TERVEYSHISTORIA - LYHYT JOHDATUS. Heini Hakosalo FT, akatemiatutkija aate- ja oppihistoria Oulun yliopisto
TERVEYSHISTORIA - LYHYT JOHDATUS Heini Hakosalo FT, akatemiatutkija aate- ja oppihistoria Oulun yliopisto TERVEYSHISTORIA MITÄ SE ON? "HISTORY OF MEDICINE & HEALTH" SAIRAUKSIEN JA NIIDEN HALLINNAN HISTORIAA
Terveyden edistäminen osana terveydenhuollon laatutyötä
Terveyskeskusten ja sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari 18.10.2012 Terveyden edistäminen osana terveydenhuollon laatutyötä Veikko Kujala ja Leea Järvi, Perusterveydenhuollon yksikkö Terveyden edistäminen
Tutkimus ja kehittäminen OT-keskus. Klaus Ranta Linjajohtaja, dosentti HYKS nuorisopsykiatria Helsinki
Tutkimus ja kehittäminen OT-keskus Klaus Ranta Linjajohtaja, dosentti HYKS nuorisopsykiatria Helsinki 19.11. 2018 Terveydenhuollon tutkimus- ja kehittämisfokukset OT:ssa OT keskus sijaitsee terveydenhuollon
Timo Pohjolainen Dosentti, johtava ylilääkäri ORTON
Timo Pohjolainen Dosentti, johtava ylilääkäri ORTON Tarkoitetaan tavoitteen mukaisten tulosten saavuttamista Lääketieteessä tavoite hyvinvoinnin kohentamista tai huononemisen hidastamista Sijoitetaan voimavaroja
Kansanterveyslaitoksen bioteknologiastrategia Väestöaineistojen
Kansanterveyslaitoksen bioteknologiastrategia Väestöaineistojen käyttöön liittyviä haasteita Juhani Eskola 310505 7.6.2005 1 Valitut painopistealueet Kansantautien ja terveyden geenitausta Mikrobit ja
Tutkimus ja kehittäminen sosiaalihuollossa
Tutkimus ja kehittäminen sosiaalihuollossa Mikko Mäntysaari Jyväskylän yliopisto 20. toukokuuta 2014 1 / 14 Tutkimus ja kehittäminen pitkä historia Tutkimus ja kehittäminen: Kun sosiaalihuollon linjaa
IPBEStyöohjelmaluonnos. Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Kansallinen IPBES-sidosryhmäseminaari Säätytalo
IPBEStyöohjelmaluonnos Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Kansallinen IPBES-sidosryhmäseminaari Säätytalo 18.11.2013 Työohjelman yleinen päämäärä Ensimmäinen IPBES työohjelma Valmisteltu Bureaun ja MEPin (Multidisciplinary
palveluinnovaatiot metropolialueella
Tuloksellista kehittämistä työkaluja terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kaupunkitutkimus ja metropolitiikka ohjelman (KatuMetro) Teema-alueen 3 kärkihanke: Terveyttä ja hyvinvointia edistävät ja niiden
Lääketieteen tietokannat ja OVID
Lääketieteen tietokannat ja OVID 200100 Terkon kautta Medline on käytössä mm. opiskelu- ja tutkimuskäyttöön tiedekunnassa, se on myös sairaalakäytössä HUS:ssa yms. Käyttöliittymä on nimeltään OVID ja se
Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa
Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa Yhteenvetoa Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 380
Terveyden edistämisen laatusuositus
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan perustehtävä. Tämän tehtävän toteuttamiseen kunta tarvitsee jokaisen hallinnonalan osaamista ja yhteistyötä. Terveyden edistäminen on tietoista terveyteen
Miten hyödynnän tietoa johtamisessa ja toiminnan kehittämisessä? Ermo Haavisto johtajaylilääkäri
Miten hyödynnän tietoa johtamisessa ja toiminnan kehittämisessä? Ermo Haavisto johtajaylilääkäri Johtamisen keskeiset osa-alueet toiminnan suunnittelu ja voimavarojen varaaminen voimavarojen kohdentaminen
Hoivaliiketoiminta kannattavaksi
HYVIS Tampere 30.11.2011 1 Hoivaliiketoiminta kannattavaksi Paul Lillrank Kotitori yhdistää hajanaisen tuottajakentän kaupungille ja asiakkaille 2 Kaupunki tilaajana Palveluiden myöntämisen kriteerit ja
Lääkkeiden taloudellinen arviointi Olli Pekka Ryynänen Itä Suomen yliopisto, Fimea
Lääkkeiden taloudellinen arviointi Olli Pekka Ryynänen Itä Suomen yliopisto, Fimea Lääkevalmisteiden arviointi Onko lääke tehokas ja turvallinen; täyttääkö se laatuvaatimukset? Lääkehoitojen arviointi
Kysymyksiä ja vastauksia
Vanhat yo-kysymykset Kysymyksiä ja vastauksia Kysymystyyppejä ja vastaustekniikan opiskelua Tutustu opettajan tuomiin vanhoihin yokysymyksiin Miettikää parin kanssa yhdessä, minkätyyppisiä kysymyksiä on
Terveyden edistäminen yhteisöllisestä näkökulmasta
Terveyden edistäminen yhteisöllisestä näkökulmasta Maria Rautio, TtT, KM, vanhempi asiantuntija, Työterveyslaitos 26.9.2014 Finlandiatalo 1 yksilö yhteisö - yhteiskunta Yksilökeskeinen toimintatapa ei
Hanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen
Ammatillisen peruskoulutuksen syksyn 2013 valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus 26.02.2014 Hanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen Opetusneuvos Leena.koski@oph.fi www.oph.fi Vaikuttavuus
AIKAISEMPIEN OPINTOJEN KORVAAVUUDET JA TULEVIEN OPINTOJEN SUUNNITTELU
AIKAISEMPIEN OPINTOJEN KORVAAVUUDET JA TULEVIEN OPINTOJEN SUUNNITTELU Nimi Opiskelijanumero KANDIDAATIN TUTKINTO (180 ) Terveystieteiden yhteiset innot 35 Yleiset valmiudet 10 TERY1 Orientoivat innot,
Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi
Tekijä: Pirkko Jokinen Osaamisen arviointi Arviointi kohdistuu Osaamisen eli pätevyyden arviointiin = tutkinnon edellyttämät oppimistulokset (learning outcomes) Arvioidaan tiedot, taidot ja asenteet Opintojakson
NÄYTTÖÖN PERUSTUVUUS HOITOTYÖN HAASTE. 3.4.2014 HAMK Yliopettaja L. Packalén
NÄYTTÖÖN PERUSTUVUUS HOITOTYÖN HAASTE 3.4.2014 HAMK Yliopettaja L. Packalén HOITOTYÖN TOIMINTAYMPÄRISTÖ MUUTTUU Terveydenhuollon tehtävänä on ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä laadukkaiden,
Miksi vaikuttavuuden osoittaminen on niin tärkeää?
Miksi vaikuttavuuden osoittaminen on niin tärkeää? Vaikuttavuus ja arviointi etsivässä työsää Valli ry:n seminaarissa 24.8.2018 Petri Uusikylä, Suomen arviointiyhdistys Mitä on arviointi? Arviointi (evaluaatio)
Kampusperustaista osaamisen kehittämistä sote-palveluissa. Nadja Nordling
Kampusperustaista osaamisen kehittämistä sote-palveluissa Nadja Nordling 9.4.2019 1 Kampusperustaista osaamisen kehittämistä sote-palveluissa Kampus sote Tavoite Tukea korkeakoulujen tutkimustiedon ja
Syövän hoidon parantaminen
Syövän hoidon parantaminen Cancer Control Joint Action Sakari Karjalainen Helsinki 8.2.2016 Mikä on Cancon? Cancon on syövän hoitoon ja varhaisdiagnostiikkaan keskittyvä EUhanke, jossa Suomen Syöpäyhdistys
Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta
Vaikuttavat toimet teemapaja. HYTE-vertaisfoorumi Jyväskylä Hyvinvointikoordinaattori Eeva Häkkinen
Vaikuttavat toimet teemapaja HYTE-vertaisfoorumi Jyväskylä 9.5.2019 Hyvinvointikoordinaattori Eeva Häkkinen MITÄ VAIKUTTAVUUS ON Vaikuttavuus on palvelun tai toiminnan ansiosta tapahtunut muutos tavoitteeksi
Lataa Terveyssosiologian linjoja. Lataa
Lataa Terveyssosiologian linjoja Lataa ISBN: 9789524954204 Sivumäärä: 299 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 15.14 Mb Terveys ja sairaudet koskettavat kaikkia mutta eivät jakaudu yhteiskunnassa tasaisesti.
Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala
Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan osaaminen 31.1.2019 terveydenhoitajia koulutetaan tulevaisuuden
Yleislääketieteen yksiköiden rooli järjestämissuunnitelman valmistelussa
Yleislääketieteen yksiköiden rooli järjestämissuunnitelman valmistelussa Doris Holmberg-Marttila YL, vastuualuejohtaja Yleislääketieteen vastuualue, PSHP Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät Kuntaliitto
KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa
KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa SOSIAALI- JA TERVEYS- HALLINTOTIEDE Yhdistää opetuksessa (kaikilla tasoilla) molemmat hyvinvoinnin
PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto
PROFESSORILUENTO Professori Päivi Rautava Ehkäisevä terveydenhuolto Lääketieteellinen tiedekunta 4.5.2016 Professori Päivi Rautava pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 4. toukokuuta
Vaikuttavuuden yhteiskunnallinen merkitys
Vaikuttavuuden yhteiskunnallinen merkitys Vaikuttavuus haasteena Vaikuttavuudesta puhutaan paljon, mutta se ymmärretään huonosti se on stiiknafuula, jonka kukin saa määritellä omalla tavallaan; Vaikuttavuuden
European Survey on Language Competences (ESLC) EU:n komission tutkimus vieraiden kielten osaamisesta EU-maissa www.surveylang.org
European Survey on Language Competences (ESLC) EU:n komission tutkimus vieraiden kielten osaamisesta EU-maissa www.surveylang.org ESLC pähkinänkuoressa PISA-tutkimusten kaltainen OECD Organization for
Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM
Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen
Lähtökohtana projektin ja projektistrategian määrittely
Päivi Korhonen Lähtökohtana projektin ja projektistrategian määrittely Projekti: Kertaluontoinen, strateginen, suunniteltu,rajattu, tavoitteinen, resursoitu, johdettu ja arvioitu muutoksen teon instrumentti.
Tilastotietoja lääkäreistä ja terveydenhuollosta Statistics on physicians and the health care system 2
Tilastotietoja lääkäreistä ja terveydenhuollosta Statistics on physicians and the health care system 2 Tilastotietoja lääkäreistä ja terveydenhuollosta Statistics on physicians and the health care system
Interventiotutkimuksen arviointi
Interventiotutkimuksen arviointi Raija Sipilä LT, toimituspäällikkö Kriittisen arvioinnin kurssi, VKTK 28.9.2015 Kiitos Käypä hoito -tiimille Sidonnaisuudet Päätyö: Duodecim, Käypä hoito Työnanatajan edustajana
SAATTOHOITOPÄÄTÖS. Palliatiivisen hoidon seminaari 26.4.13 Diakonia-ammattikorkeakoulu Urpo Hautala
SAATTOHOITOPÄÄTÖS Palliatiivisen hoidon seminaari 26.4.13 Diakonia-ammattikorkeakoulu Urpo Hautala Urpo Hautala Laitospalveluiden ylilääkäri Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut Yleislääketieteen
YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen
YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja
Vaikuttava terveydenhuolto
Yhteistyöllä näyttöä ja vaikuttavuutta terveydenhuoltoon 14.4.2011 Arja Holopainen, TtT, johtaja Suomen JBI yhteistyökeskus Hoitotyön Tutkimussäätiö Vaikuttava terveydenhuolto Potilaan hoidon päätösten
Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet
Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Erja Poutiainen ja Kuntoutussäätiön tutkijat Kuntoutuksen suunnannäyttäjä Kuntoutussäätiön tutkimuksella tuemme Kuntoutuksen kokonaisvaltaista uudistumista Työhön
TYÖKE - Verkostoilla tehoa SOTEen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen (ESR )
TYÖKE - Verkostoilla tehoa SOTEen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen (ESR 2017-2020) Helsingin yliopisto, Laurea ammattikorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ja Työterveyslaitos