Prosessi LST Group Laatupolitiikka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Prosessi LST Group Laatupolitiikka"

Transkriptio

1 1 (7) LST GROUP LAATUPOLITIIKKA JOHDON SITOUTUMINEN LST Group yritysten tavoitteena on tuottaa palveluita ja tuotteita asiakkaalle kokonaisvaltaisesti, kustannustehokkaasti, sovittujen toimitusehtojen mukaisesti ja asiakkaan laatuvaatimukset täyttäen. Yritysten johto on sitoutunut laatupolitiikkaan ja luo edellytykset sekä ilmapiirin sellaiseksi, että toiminnalle asetetut laatutavoitteet saavutetaan. Yritysten johto seuraa aktiivisesti erilaisin mittarein, katselmuksin, laatupäällikön raportein ja yleisen ilmapiirin avulla asetettujen laatutavoitteiden täyttymistä. Yritysten johto suorittaa vähintään kolme kertaa vuodessa johdonkatselmuksia, joissa varmistetaan asetettujen vaatimusten ja prosessien toimivuus suhteessa toimintajärjestelmän ohjeisiin. Yritysten johto tekee parhaansa, että kaikissa tilanteissa riittävät resurssit ovat käytössä. Group- rakenteella ja yritysten johdon avoimella yhteistyöllä parannamme ja varmistamme resurssien riittävyyden ja käytettävyyden. Yritysten toiminta perustuu lakeihin ja viranomaisvaatimukseen. ASIAKASKESKEISYYS Yritysten johto edellyttää työntekijöiltä asiantuntevaa, asiallista ja avointa kanssakäymistä asiakkaiden kanssa. Yritykset täyttävät asiakkaiden asettamat vaatimukset tuotteille ja palveluille. Asiakkaan toimitusehdoista ja aikatauluista pidetään kiinni ja aikataulussa pysymistä seurataan aktiivisesti. Jälkimarkkinointia käytetään normaalin myyntityön tukena ja asiakastyytyväisyyden varmistamiseksi. Yritykset tuovat oma-aloitteisesti ammattitaitoonsa perustuen asiakkaalle tiedoksi mahdolliset seikat, joilla tuotetta tai sen käytettävyyttä voidaan parantaa. Toimitusten jälkiseuranta ja takuuasiat otetaan yritysten toiminnassa huomioon sille kuuluvalla vakavuudella. Kaikki takuuasiat käsitellään yrityksissä seurattavina poikkeamina. Toimitettujen materiaalien ja tuotteiden jäljitettävyys mahdollisuuksien mukaan hoidetaan yrityksen toimesta asiantuntevasti. Yritykset seuraavat aktiivisesti asiakaspalautteita ja siihen rinnastettavia indikaatioita, joilla varmistetaan asiakkaalle luovutetun materiaalin, työn ja tuotteen vaatimustenmukaisuus. Asiakastyytyväisyys todetaan esimerkiksi asiakaskyselyillä, palautusten määrillä, toimitusaikataulujen seurannalla ja projektien päätöspalavereissa.

2 2 (7) LAATUPOLITIIKKA Yrityksen laatupolitiikan ja organisaation toiminta-ajatuksen (toiminta strategia) vastaavuutta seurataan ja näin varmistetaan asetettujen vaatimusten täyttyminen. LST Groupin laatupolitiikka perustuu SFS ISO-9001:2008 standardin noudattamiseen ja kattaa kaikki johtamisjärjestelmään liittyvät toimenpiteet. Kuva 1 LST Group laatuprosessi Laatupolitiikka ja siihen liittyvät dokumentit kuvataan ensisijaisesti Suomen kielellä, muita kielivaihtoehtoja käytetään vain tarvittaessa. Jos eri kielivaihtoehdoilla on sisällöllisesti eroa Suomen kielinen versio on ensisijainen. Yrityksen henkilöstön sitoutuminen laatupolitiikkaan mahdollistaa pitkäjänteisen kehityksen. Yrityksen kehitys mahdollistaa myös henkilöiden kehittymisen ja antaa työn kuviin sisältöä ja mahdollisuuksia toteuttaa omia halujaan. Koko henkilöstölle pidetään laatupolitiikasta vuosittain informaatiotilaisuus, jossa käsitellään laatua ja laatupolitiikkaa tilaisuuden vaatimalla laajuudella. Henkilöstölle on kokoaikaisesti käytettävissä yrityksen laatukäsikirja jossa on kuvattu yleisesti tavoitteet sekä mahdollisuus tarkempaan / yksityiskohtaisempaan materiaaliin toimintajärjestelmän kautta. Henkilöstöä auttaa laatupäällikkö mahdollisissa epäselvissä tai tulkintaa vaativissa asioissa.

3 3 (7) Asiakkaiden käyttöön A Laatukäsikirja LST Group ohjaavat periaatteet B Laatupolitiikka LST Groupin yritysten sisäiset toimintaohjeet C Toimintaohjeet LST Groupin yritysten toimintaohjeiden täydentävät tiedot D Työohjeet LST GROUP LAATUKOLMIO Kuva 2 LST Group laadun muodostuminen SUUNNITTELU Yritysten johto valvoo, että laatutavoitteet ja niiden vaatimukset asetetaan ja määritetään laatupolitiikan periaatteen mukaisesti ja että niitä valvotaan samoin periaattein ja toimenpitein kuin muutakin laatupolitiikkaa. Yritysten johto valvoo ja asettaa laadunhallintajärjestelmälle käytettävyysvaatimukset. Laadunhallintajärjestelmän osana käytetään toimintajärjestelmää ja sen tuomia dokumentteja, lomakkeita, taulukoita ja vastaavia. Toimintajärjestelmän ohjeissa kuvataan kyseiseen toimintaprosessiin liittyvät periaatteet, vastuulliset, toimintatavat ja dokumentit. VASTUUT, VALTUUDET JA VIESTINTÄ Vastuut ja valtuudet Yritysten johto vastaa kokonaisuutena laadun ja laatujärjestelmän (toimintajärjestelmä) käytöstä ja käytettävyydestä. Yrityksen johto on hyväksynyt organisaation, jossa on kuvattuna yksiköiden ydinhenkilöt (vastuulliset). Yritysten henkilöstö omalta osaltaan on vastuussa laadun ja laadukkaan toiminnan tekemisestä omassa työssään. Henkilöstö on velvollinen ilmoittamaan laatupoikkeamista välittömästi yrityksen tai yksikön laatuvastaavalle. Laatuvastaava raportoi suoraan toimitusjohtajalla laadun ja laatujärjestelmän epäkohdista ja esittää muutoksia, parannuksia ja prosessien muutoksia, jolla pyritään takaamaan laadukas ja laatutavoitteet täyttävä toiminta. Laatuvastaava edistää omalla toiminnallaan laatupolitiikan ja laadukkaan toiminnan eteenpäin viemistä henkilöstön suuntaan ja varmistaa

4 4 (7) yhteistoiminnan laatu-asioihin liittyen asiakkaiden, alihankkijoiden, toimittajien ja muiden yhteistoiminta osapuolien kanssa. Johdon edustaja LST Groupin johto (yritysten toimitusjohtajat) ovat nimenneet laatupäällikön, joka käyttää yritysten johdon valtuuksia ja asemaa asioissa, jotka koskevat laatua ja laadunseurantaa. Yritysten johto tiedottaa oman organisaation henkilöstölle laatupäällikön roolin, valtuudet ja oikeudet. Sisäinen viestintä Yritysten sisäinen viestintä hoidetaan kokonaisuutena viestintäprosessin mukaisesti ja kaikki materiaali on henkilöstön käytettävissä toimintajärjestelmän kautta (intranet). Toimintaohjeet Yritysten viralliset käytössä olevat toimintaohjeet sijaitsevat tietoverkossa kyseisen yrityksen hakemistoissa PDF muodossa sekä Intranetissä järjestelmään sopivassa tiedostomuodossa. Ohjeiden versioinnissa käytetään aina tasalukua esimerkiksi x.0, joka on hyväksytty tai käytössä oleva numerointi, jos versioinnissa on x.3 ( desimaali ) tiedosto on käsittelyn (ei virallinen). Kehitys LST Groupin linjausten mukaisesti yritykset vastaavat itsenäisesti oman toiminnan kehittämisestä. Kehittämisen apuvälineenä voidaan hyödyntää kehityslistaa, jota täydentämällä yritys kykenee muodostamaan näkemyksen kehityskohteista. Kehityslistat tarkastellaan yrityksen ja laatupäällikön kesken kaksi kertaa vuodessa. Kehityslistalta nostetaan tarvittaessa kehityskohteita LST Groupin johdon katselmukseen laatupäällikön toimesta. Salassapito Yritykset tarkastelevat asiakassuhteita ja näihin liittyviä projekteja myös salassapidon suhteen. Tarvittaessa yritys tekee salassapitosopimuksen Asiakkaan tai toimittajan kanssa.

5 5 (7) JOHDON KATSELMUS Yleistä Yritysten johto katselmoi laatupolitiikan ja laadunhallintajärjestelmän (toimintajärjestelmä) vähintään kolme kertaa vuodessa. Katselmuksessa käydään lävitse toimintajärjestelmän prosessit suhteessa todelliseen toimintatapaan. Toimintatavan poiketessa prosessista arvioidaan vaikutukset ja suoritetaan tarvittavat muutokset / ohjaukset / korjaukset joko itse toimintaan tai kuvataan prosessi uudestaan vastaamaan aitoa toimintaa. Johdon katselmuksiin osallistuu LST Groupin yritysten toimitusjohtajat, laatupäällikkö (kuvattu myös *-merkillä organisaatiokaaviossa) ja tarvittaessa muut erikseen kutsuttavat henkilöt. Päätöksistä ja kommenteista kirjataan pöytäkirja joka on tarvittavilla osapuolilla saatavilla. Pöytäkirjan sisältöön kirjataan selkeästi kehityskohteet, lisäksi kohteet priorisoidaan ja ilmoitetaan määräajat ja vastuulliset jotka hoitavat kehityskohteiden puutteet tai vastaavat halutulle / määritellylle tasolle. Johdon katselmuksessa käytetään vakioitua perusrunkoa lähtötietojen osalta, jota täydennetään tarvittaessa: o Aiempien auditointien tulokset o Asiakaspalautteet o Asiakastyytyväisyyden kokonaistarkastelu vähintään 1 krt. vuodessa o Laatuvaatimusten mukaisuus suhteessa käytettäviin prosesseihin o Toimenpiteiden ehkäisevät ja korjaavat tilanteet sekä aiempien suoritukseen annettujen toimenpiteiden tilanne (seuranta) ja tehokkuuden arviointi (vaikuttavuus). o Aiemmat vastaavan tilaisuuden muistiot / pöytäkirjat o Laadunhallintajärjestelmän (toimintajärjestelmä) mahdolliset muutospaineet o Laatukäsikirjan sekä laatupolitiikan läpikäyminen (1 krt. vuodessa) ja soveltuvuuden tarkastelu yrityksien toimintaan. o Tietoturvallisuus o Parannusehdotukset o Muut asiat Katselmuksien tulos Johdon katselmuksen tuloksena saadaan muistio / pöytäkirja jossa on kuvattu parannusesitykset, valitut parannuskohteet, valittujen toimenpiteiden vastuulliset sekä toimenpiteiden suorittamiseen liittyvät aikataulut ja mahdolliset resurssit ja niiden tarpeet.

6 6 (7) RESURSSIEN HALLINTA Yleistä Yrityksen laatupäällikkö vastaa toimintajärjestelmän toteuttamisesta ja ylläpitämisestä. Lisäksi hän analysoi ja keskustelee yrityksen muiden henkilöiden kanssa käytettävän järjestelmän jatkuvasta parantamisesta. Laatupäällikkö varmistaa muiden tulosvastuullisten kanssa asiakastyytyväisyyden ja asiakkaiden vaatimusten täyttymisen. Henkilöstö Yritysten johto ja laatupäällikkö yhdessä muiden tulosvastuullisten kanssa seuraavat aktiivisesti henkilöstön ammattitaitoa, koulutusta ja kokemusta suhteessa asetettuihin laatuvaatimuksiin. Suoritettavilla toimenpiteillä ja seurannoilla varmistetaan yrityksen kaikkien henkilöiden ammattitaito ja osallisuus asiakas ja tuote vaatimusten parhaimpaan täyttymiseen. Pätevyys, koulutus ja tietoisuus Yritysten henkilöillä, joiden vastuulla on laatuun tai laadunhallintaan liittyviä tehtäviä tai niiden täyttämiseen vaikuttavia tehtäviä tarjotaan erilaisia koulutuksia ja opiskelupaketteja. Kaikista koulutuksista ja opiskelupaketeista pidetään kirjaa koulutusrekisterissä ja koulutuksen saanut henkilö on velvollinen viemään opittua asiaa organisaatiossa eteenpäin. Infrastruktuuri Yritykset vastaavat ja hankkivat laadun ja laatujärjestelmän vaatimusten mukaiset tilat tehtävien suorittamiseen, käytettävät laitteistot, ohjelmistot ja tarvittavat tuki- ja kuljetuspalvelut. Työympäristö Yritykset vastaavat ja huolehtivat, että työtehtävät jotka suoritetaan sen tiloissa vastaavat lakeja ja asetuksia sekä mahdollistavat laadukkaan toiminnan ja laadun ylläpitämisen. Työtiloissa pyritään ehkäisemään kaikki vaaratekijät (työturvallisuus), palokuormat (pelastautuminen), sekä muut työn turvalliseen suorittamiseen vaikuttavat elementit. Jos jotakin elementtiä ei voida suoraan poistaa, selvitetään voidaanko mahdollisia vahinkoja pienentää tai välttää jollakin teknisillä apuvälineillä esimerkiksi suojahaalarit, kasvosuojaimet, kuulosuojaimet ja silmäsuojaimet.

7 7 (7) PROSESSIT LST Group ydin- ja tukiprosessit ovat kuvattu alla. Kuva 2 Ydin- ja tukiprosessit Groupin yritysten perusliiketoimintaan keskittyvät prosessit ovat ydinprosesseja (pystysuunta) ja näitä tukevat toiminnat ovat tukiprosesseja (mm. Kiinteistö).

Quality Consulting M.Mikkola OY Mari.mikkola@qcmm.fi 050-3205088

Quality Consulting M.Mikkola OY Mari.mikkola@qcmm.fi 050-3205088 Quality Consulting M.Mikkola OY Mari.mikkola@qcmm.fi 050-3205088 Laadunhallintajärjestelmän tulisi olla organisaation strateginen päätös ISO9001 tarkoituksena ei ole edellyttää, että kaikilla laadunhallintajärjestelmillä

Lisätiedot

ISO 9001:2015 JÄRJESTELMÄ- JA PROSESSIAUDITOIN- NIN KYSYMYKSIÄ

ISO 9001:2015 JÄRJESTELMÄ- JA PROSESSIAUDITOIN- NIN KYSYMYKSIÄ ISO 9001:2015 JÄRJESTELMÄ- JA PROSESSIAUDITOIN- NIN KYSYMYKSIÄ IMS Business Solutions Oy, J Moisio 10/ 2016 2.10.2016 IMS Business Solutions Oy 2 ISO 9001:2015 PROSESSIEN AUDITOINTIKYSYMYKSIÄ ISO 9001:2015

Lisätiedot

SAAJOS OY LAATUKÄSIKIRJA TULENKESTÄVÄ TYÖNLAATU SFS-EN ISO 9001:2008. Palo- ja turvaovien sekä profiilituotteiden valmistus

SAAJOS OY LAATUKÄSIKIRJA TULENKESTÄVÄ TYÖNLAATU SFS-EN ISO 9001:2008. Palo- ja turvaovien sekä profiilituotteiden valmistus LAATUKÄSIKIRJAN LYHENNELMÄ 1 (20) LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2008 SAAJOS OY TULENKESTÄVÄ TYÖNLAATU Palo- ja turvaovien sekä profiilituotteiden valmistus LAATUKÄSIKIRJAN LYHENNELMÄ 2 (20) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Liite 1 1(17) Versio: 1 Sivu 1/ 17 KJH-COMP OY. TOIMINTAJÄRJESTELMÄ Pvm: TOIMINTAKÄSIKIRJA

Liite 1 1(17) Versio: 1 Sivu 1/ 17 KJH-COMP OY. TOIMINTAJÄRJESTELMÄ Pvm: TOIMINTAKÄSIKIRJA Liite 1 1(17) Versio: 1 Sivu 1/ 17 TOIMINTAJÄRJESTELMÄ Pvm:21.11.2011 Pvm:21.11.2011 TOIMINTAKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2008 Liite 1 2(17) Versio: 1 Sivu 2/ 17 TOIMINTAJÄRJESTELMÄ Pvm:21.11.2011 Pvm:21.11.2011

Lisätiedot

Laadunhallintajärjestelmän rakentaminen ja kehittäminen. Laatuseminaari Tero Pippola 2014.12.11

Laadunhallintajärjestelmän rakentaminen ja kehittäminen. Laatuseminaari Tero Pippola 2014.12.11 Laadunhallintajärjestelmän rakentaminen ja kehittäminen Laatuseminaari Tero Pippola 2014.12.11 Esityksen aiheita Laatu 2 Johtaminen laatu- ja johtamisjärjestelmät Standardit Miksi johtamisjärjestelmät

Lisätiedot

EFQM kansalaisopiston kehittämisessä

EFQM kansalaisopiston kehittämisessä OSAAVAT KÄDET LUOVAT MAAILMOJA. EFQM kansalaisopiston kehittämisessä Kansalaisopistojen laatuseminaari 25.11.2011 Tampere Outi Itäluoma/Petäjä-opisto EFQM (European Foundation for Quality Management) Opiston

Lisätiedot

Kaikki auditoinnin aikana tehtävät havainnot käsitellään luottamuksellisesti.

Kaikki auditoinnin aikana tehtävät havainnot käsitellään luottamuksellisesti. TOTEUTTAJAN TIEDOT Toimipaikan tiedot 60015-60015 Turun Ammattikorkeakoulu Oy - Katsastus Sepänkatu 1 20700 Turku Yhteyshenkilö Reijo Asp Reijo.Asp@turkuamk.fi OHJELMATIEDOT JA SERTIFIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Satakunnan koulutuskuntayhtymän laatujärjestelmä. RUORI Matti Isokallio Noormarkku 10.8.2010

Satakunnan koulutuskuntayhtymän laatujärjestelmä. RUORI Matti Isokallio Noormarkku 10.8.2010 atakunnan koulutuskuntayhtymän laatujärjestelmä RUORI Matti Isokallio Noormarkku 10.8.2010 Kokemäenjokilaakson kky Pohjois-atakunnan kky Kokemäenjokilaakson mmattiopisto Kokemäki Kokemäenjokilaakson mmattiopisto

Lisätiedot

SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY

SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY Jatkuvan parantamisen työkalut - Laatu- ja toiminnanohjausjärjestelmät 13.10.2016 Marika Kilpivuori Jatkuva parantaminen ISO 22000:2006, kappale 8.5.1 Jatkuva parantaminen:

Lisätiedot

ISO 9001 -standardi. Standardisarjan standardeja

ISO 9001 -standardi. Standardisarjan standardeja ISO 9001 -standardi ISO-laatustandardeja Perusajatuksia Minimivaatimuksia Standardin sisältö Sertifiointi Käytäntö Kokemuksia 1 Standardisarjan standardeja SFS-EN ISO 9000:2005 -- Laadunhallintajärjestelmät.

Lisätiedot

Laatujärjestelmä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

Laatujärjestelmä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Laatujärjestelmä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Päivi Jantunen laatukoordinaattori 4.1.2017 1 Toimintajärjestelmän ja laadunhallinnan pohjana SFS-EN ISO9001-standardi johtamisjärjestelmä, joka auttaa

Lisätiedot

! LAATUKÄSIKIRJA 2015

! LAATUKÄSIKIRJA 2015 LAATUKÄSIKIRJA Sisällys 1. Yritys 2 1.1. Organisaatio ja vastuualueet 3 1.2. Laatupolitiikka 4 2. Laadunhallintajärjestelmä 5 2.1. Laadunhallintajärjestelmän rakenne 5 2.2. Laadunhallintajärjestelmän käyttö

Lisätiedot

Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan?

Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan? Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan? Matkailun laatu laatukäsikirja osaksi yrityksen sähköistä liiketoimintaa Sähköinen aamuseminaari matkailualan toimijoille 24.8.2010 Riitta Haka

Lisätiedot

Verkko-opetuksen laatu osana yliopistojen laatutyötä

Verkko-opetuksen laatu osana yliopistojen laatutyötä Verkko-opetuksen laatu osana yliopistojen laatutyötä Sari Tervonen KuY, Oppimiskeskus TieVie-asiantuntijakoulutus Organisatorinen muutos 26.8.2005 Esityksen sisältö Laadun käsitteistöä Laatutyö Kuopion

Lisätiedot

Laatuvastaavien perehdytys

Laatuvastaavien perehdytys Laatuvastaavien perehdytys Perehdytyksen tavoite Laatuvastaava ymmärtää oman tehtäväosuutensa yliopiston laadunhallintatyössä Laatuvastaavan tehtävistä: Koordinoi yksikössä laadunhallintatyötä Toimii laaturyhmän

Lisätiedot

SOPIMUSLUONNOS: PUHDISTAMOLIETTEEN KUIVAUKSEN LAITEHANKINTA. Molemmat Tilaaja ja Toimittaja jäljempänä myös Osapuoli tai Osapuolet

SOPIMUSLUONNOS: PUHDISTAMOLIETTEEN KUIVAUKSEN LAITEHANKINTA. Molemmat Tilaaja ja Toimittaja jäljempänä myös Osapuoli tai Osapuolet LIITE 7: Sopimusluonnos 0(5) SOPIMUSLUONNOS: PUHDISTAMOLIETTEEN KUIVAUKSEN LAITEHANKINTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: Toimittaja:

Lisätiedot

YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄ JA SEN SERTIFIOINTI Petri Leimu TAO, Turun Ammattiopisto

YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄ JA SEN SERTIFIOINTI Petri Leimu TAO, Turun Ammattiopisto YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄ JA SEN SERTIFIOINTI 12.12.2012 Petri Leimu TAO, Turun Ammattiopisto TAO:n tilanne Laatujohtamisjärjestelmä käytössä vuodesta 1982(mappi) Sertifioitu ISO 9001 vuonna 1998 Ympäristöjohtamisjärjestelmä

Lisätiedot

Arviointiraportti. Patenttitoimisto Jaakko Väisänen

Arviointiraportti. Patenttitoimisto Jaakko Väisänen 2016-06-16 1 (5) Arviointiraportti Patenttitoimisto Jaakko Väisänen 14. - 16.6.2016 Raportti nspecta Sertifiointi Oy Visiting address CN: 1065745-2 Group headquarters: nspecta Group Oy, Helsinki, 2016-06-16

Lisätiedot

Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän. sertifiointi. Trust, Quality & Progress ISO 45001:2018. Kiwa Inspecta

Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän. sertifiointi. Trust, Quality & Progress ISO 45001:2018. Kiwa Inspecta Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän sertifiointi ISO 45001:2018 Kiwa Inspecta Trust, Quality & Progress Sisällys Yleistä 2 Mitä hyötyjä ISO 45001- standardista on yrityksille? 3 Mitä ISO 45001 edellyttää?

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA

LAATUKÄSIKIRJA 1 LAATUKÄSIKIRJA 11.5.2014 2 SISÄLLYS 1 ALKUSANAT... 3 2 LAATUJOHTAMISEN TAVOITE JA SISÄLTÖ... 4 2.1 Johtaminen ja vastuu... 4 2.2 Laatupolitiikka... 4 2.3 Laatujärjestelmä... 6 2.4 Laatusuunnitelma...

Lisätiedot

Laatu syntyy tekemällä

Laatu syntyy tekemällä Laatu syntyy tekemällä Toimivaa laadunhallintaa Yli 1000 toimitettua järjestelmää Suomessa yli 500 organisaatiota käyttää järjestelmää toimintojensa ohjaamiseen Tuotekehitys jatkunut vuodesta 1994 ja uusi

Lisätiedot

QL Excellence -käsikirja

QL Excellence -käsikirja QL Excellence -käsikirja QL Laatutoiminta Oy:n laadunhallinta 2010 Sisällysluettelo: QL Excellence -käsikirja...3 Yleiskuvaus... 3 Laatupolitiikka...3 Laatukäsikirja...3 Laadunhallintajärjestelmän kuvaus...

Lisätiedot

Laatujohtaminen Johtamisjärjestelmät. Vierailuluento Sanna Vauranoja

Laatujohtaminen Johtamisjärjestelmät. Vierailuluento Sanna Vauranoja 2901030 Laatujohtaminen Johtamisjärjestelmät Vierailuluento 13.10.2004 Sanna Vauranoja Luennon aiheet 1. Käsitteet 2. Johtamis- ja hallintajärjestelmät yleisesti 3. Laadunhallinta 4. Ympäristönhallinta

Lisätiedot

2. päivä. Etätehtävien purku Poikkeamat. Poikkeamat Auditoinnin raportointi Hyvän auditoijan ominaisuudet Harjoituksia

2. päivä. Etätehtävien purku Poikkeamat. Poikkeamat Auditoinnin raportointi Hyvän auditoijan ominaisuudet Harjoituksia OAMK / Luova 4.5. ja 11.5. Sisäinen auditointi osa Oamkin ympäristöohjelmatyötä Sisältö 1. päivä Johdanto Auditoinnin tavoitteet Ympäristöstandardin (ISO 14001) pääkohdat Alustava ympäristökatselmus Auditoinnin

Lisätiedot

Tavoitteet. Toiminnan ohjaus. Jyväskylän yliopisto 1(5) L A A T U T Y Ö Ryhmällä tarkoitetaan työryhmää, toimikuntaa tai neuvostoa.

Tavoitteet. Toiminnan ohjaus. Jyväskylän yliopisto 1(5) L A A T U T Y Ö Ryhmällä tarkoitetaan työryhmää, toimikuntaa tai neuvostoa. Jyväskylän yliopisto 1(5) Ryhmällä tarkoitetaan työryhmää, toimikuntaa tai neuvostoa. Ryhmän nimi: Laadunkehittämisryhmä Ryhmän puheenjohtaja: Vararehtori Matti Leino Ryhmän sihteeri: Laatupäällikkö Halonen

Lisätiedot

Laadunhallinta osana organisaation toimintaa

Laadunhallinta osana organisaation toimintaa Laadunhallinta osana organisaation toimintaa TieVie-asiantuntijakoulutus Organisatorinen muutos 1.9.2006 Sari Tervonen Oppimiskeskus Sisältö Laadun käsitteistöä Laatu organisaatiossa Laatutyö Kuopion yliopistossa

Lisätiedot

15224 standardi johtamisen ja laadukkaan työn tukena auditoijan näkökulma YTL Merja Huikko

15224 standardi johtamisen ja laadukkaan työn tukena auditoijan näkökulma YTL Merja Huikko 15224 standardi johtamisen ja laadukkaan työn tukena auditoijan näkökulma Mielikuvia laadunhallinnasta ja laatustandardeista etsitään vain virheitä ja syyllisiä vie paljon aikaa oikealta työltä mielletään

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA TILTEK OY

LAATUKÄSIKIRJA TILTEK OY Elina Partanen 11.6.2007 1 (11) LAATUKÄSIKIRJA TILTEK OY 0400-893366 Elina Partanen 11.6.2007 2 (11) SISÄLLYSLUETTELO LAATUKÄSIKIRJA TILTEK OY... 1 SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. YRITYKSEN KUVAUS JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

SFS-ISO/IEC Tietoturvallisuuden hallintajärjestelmät. Ohjeistusta. Riku Nykänen

SFS-ISO/IEC Tietoturvallisuuden hallintajärjestelmät. Ohjeistusta. Riku Nykänen SFS-ISO/IEC 27003 Tietoturvallisuuden hallintajärjestelmät. Ohjeistusta Riku Nykänen 14.12.2018 SFS-ISO/ IEC 2 70 0 3 Tietoturvallisuuden hallintajärjestelmät. Ohjeistusta Riku Ny kän en, 14.12.2 0 18

Lisätiedot

SAMKin laadunkehittämistyö

SAMKin laadunkehittämistyö SAMKin laadunkehittämistyö Suunnittelija Erja Kuurila, SAMK Kohti nykyistä laadunhallintajärjestelmää Väliaikaiselle amkille luotiin yhteistä laatujärjestelmää Vuonna 1995 haettiin toimilupaa vakinaiselle

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax 28.3.2012 Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi Kemikaalilaitosten selvitysvelvoite ja tarkastustaajuus Kemikaalien määrä ja luokitus Laajamittainen

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia laatujärjestelmistä

Käytännön kokemuksia laatujärjestelmistä TALONRAKENNUSTEOLLISUUS RY ITÄ-SUOMI Rakennustyömaan laadunhallinnan koulutus Käytännön kokemuksia laatujärjestelmistä Osaamispaja HMQ Ky, Heikki Munukka, 7.4.2015 KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSISTA KOOTTUJA OHJEITA,

Lisätiedot

KY TOMMI: toimintajärjestelmä energia-alalle. Energiapäivät, Tampere (4.-5.2.2011)

KY TOMMI: toimintajärjestelmä energia-alalle. Energiapäivät, Tampere (4.-5.2.2011) KY TOMMI: toimintajärjestelmä energia-alalle Energiapäivät, Tampere (4.-5.2.2011) Toimintajärjestelmän rakenne Laatu-, työterveys- ja turvallisuus sekä ympäristöjohtaminen = johtamisjärjestelmä Yritysesittely

Lisätiedot

Uusien ISO 9001 ja ISO vaikutukset konepajoille

Uusien ISO 9001 ja ISO vaikutukset konepajoille Indewe Group Uusien ISO 9001 ja ISO 14001 vaikutukset konepajoille Huomioitavat aikataulut ja tärkeimmät muutokset pääarvioija Miia Kettunen, Indewe QC Oy Minä olen.. MIIA KETTUNEN Pääauditoija, toimitusvalvontapäällikkö

Lisätiedot

LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN

LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN Perehtyjä /pm Mentori / pm Huomiot, havainnot, kysymykset, kehittämisehdotukset yms. Perehtymissuunnitelman laatiminen Tavoitteet ja aikataulu Uusi laatuvastaava laatii oman

Lisätiedot

Ympäristökäsikirja Ympäristöjärjestelmän yhteenvetokuvaus ja rakentamisohjeisto

Ympäristökäsikirja Ympäristöjärjestelmän yhteenvetokuvaus ja rakentamisohjeisto Länsirannikon Koulutus Oy WinNova Ympäristökäsikirja Ympäristöjärjestelmän yhteenvetokuvaus ja rakentamisohjeisto 1. Soveltamisala... 3 2. Standardien ja suositusten soveltaminen... 3 3. Termit ja määritelmät...

Lisätiedot

Green Office ympäristöjärjestelmä

Green Office ympäristöjärjestelmä Green Office ympäristöjärjestelmä Suunnittelu, toteutus ja seuranta Ympäristökoordinaattori Veli-Heikki Vänttinen Yliopistopalveluiden laatuvastaavien kokous 23.5.2012 Mikä on Green Office? WWF:n kehittämä

Lisätiedot

ETJ-SEMINAARI ENERGIATEHOKKUUSJÄRJESTELMÄ (ETJ) Energy Efficiency System (EES) Pasi Pekkanen M-real Kyro ja M-real Tako Board

ETJ-SEMINAARI ENERGIATEHOKKUUSJÄRJESTELMÄ (ETJ) Energy Efficiency System (EES) Pasi Pekkanen M-real Kyro ja M-real Tako Board ETJ-SEMINAARI 08.11.2007 ENERGIATEHOKKUUSJÄRJESTELMÄ (ETJ) Energy Efficiency System (EES) Pasi Pekkanen M-real Kyro ja M-real Tako Board JÄRJESTELMÄN RAKENTAMISEN VAIHEET EROANALYYSI ( YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄ

Lisätiedot

FPC+manuaali" XXXX"Oy" Tämä"FPC+manuaali"sisältää"kuvauksen"yrityksemme"standardin"SFS+EN"1090+ 1"mukaisesta"laadunhallintajärjestelmästä.

FPC+manuaali XXXXOy TämäFPC+manuaalisisältääkuvauksenyrityksemmestandardinSFS+EN1090+ 1mukaisestalaadunhallintajärjestelmästä. ! FPC+manuaali XXXXOy TämäFPC+manuaalisisältääkuvauksenyrityksemmestandardinSFS+EN1090+ 1mukaisestalaadunhallintajärjestelmästä. FPC-Manuaali SFS+EN1090+1+A1 FPCmanuaali! XXXXOy Tuotantolaitoksenosoite

Lisätiedot

Yksinkertaista. Me autamme. TM. Ceriffi Oy Ver Mikko Kettunen

Yksinkertaista. Me autamme. TM. Ceriffi Oy Ver Mikko Kettunen Yksinkertaista. Me autamme. TM Ceriffi Oy Ver 3.0 22.11.2015 Mikko Kettunen UKK, ISO 9001:2015 Usein kysytyt kysymykset ISO 9001 uudistumisesta Mikä on ISO 9001? Milloin uudistus tapahtuu? Mitä muutos

Lisätiedot

28.9.2015. Mikäli tämän dokumentin vaatimuksista poiketaan, täytyy ne kirjata erikseen hankintasopimukseen.

28.9.2015. Mikäli tämän dokumentin vaatimuksista poiketaan, täytyy ne kirjata erikseen hankintasopimukseen. Turvallisuusohje 1 (5) 1 Turvallisuuden vähimmäisvaatimukset palveluntoimittajille Metsä Groupin tavoitteena on varmistaa turvallinen ja toimintavarma työympäristö joka päivä. Tavoite koskee niin Metsä

Lisätiedot

KOULUTUS- JA TUTKIMUSPALVELUIDEN (KOTU) SEKÄ AVOIMEN YLIOPISTON LAATUJÄRJESTELMÄ (KOLA)

KOULUTUS- JA TUTKIMUSPALVELUIDEN (KOTU) SEKÄ AVOIMEN YLIOPISTON LAATUJÄRJESTELMÄ (KOLA) SISÄLLYSLUETTELO 1 (13) A. LAATUKÄSIKIRJA... 4 A1. KOTUN MENESTYSTEKIJÄT... 4 A2. JOHDON VASTUU JA VALTUUDET SEKÄ ORGANISAATION KUVAUS... 4 A3. TOIMINNAN SUUNNITTELUN KUVAUS... 4 A4. LAATUJÄRJESTELMÄN

Lisätiedot

Onko asiakas meille tärkeä? Yrityksen asiakaskeskeisyyden nykytilan kartoitus

Onko asiakas meille tärkeä? Yrityksen asiakaskeskeisyyden nykytilan kartoitus Onko asiakas meille tärkeä? Yrityksen asiakaskeskeisyyden nykytilan kartoitus Asiakaskeskeisyyden nykytilan kartoitus Kysymyssetti on tarkoitettu yrityksen asiakaskeskeisten käytäntöjen tarkasteluun. Tiimit

Lisätiedot

Laboratorioprosessin. koostuu Labquality-päivät PSHP Laboratoriokeskus

Laboratorioprosessin. koostuu Labquality-päivät PSHP Laboratoriokeskus Laboratorioprosessin i laatu; mistä elementeistä laatu koostuu Labquality-päivät 5.2.2010 Oili Liimatainen PSHP Laboratoriokeskus Laadussa huomioitava Preanalytiikka Analytiikka Postanalytiikka Kansainvälisiin

Lisätiedot

Jatkuva parantaminen Case: Alkon laboratorio Pekka Lehtonen /

Jatkuva parantaminen Case: Alkon laboratorio Pekka Lehtonen / Jatkuva parantaminen Case: Alkon laboratorio Pekka Lehtonen Akkreditointi vuodesta 1993 Väkiviinan ja alkoholia sisältävien juomien ja teknokemiallisten tuotteiden kemiallinen testaus 34 akkreditoitua

Lisätiedot

Tampereen yliopiston laatujärjestelmän kehittäminen vuoden 2014 auditoinnin jälkeen

Tampereen yliopiston laatujärjestelmän kehittäminen vuoden 2014 auditoinnin jälkeen Tampereen yliopiston laatujärjestelmän kehittäminen vuoden 2014 auditoinnin jälkeen Laatujärjestelmien kehittämisseminaari 14.6.2017 Laatupäällikkö Jukka Mäkinen Kehittämispäällikkö Leena Ahrio Esityksen

Lisätiedot

Malli:KATSELMOINTIDOKUMENTTI_haapop_laadukas-hankkeen tulokset - Vuosikello Syyslukukausi

Malli:KATSELMOINTIDOKUMENTTI_haapop_laadukas-hankkeen tulokset - Vuosikello Syyslukukausi Malli:KATSELMOINTIDOKUMENTTI_haapop_laadukas-hankkeen tulokset - Vuosikello 16-17 Syyslukukausi Elokuu Johtaminen Ammattitutkinto tiimi Tutkintotiimi VS-tiimi Yhteiset palvelut -tiimi Hankkeet Laadunhallinta

Lisätiedot

HÄLYTYSTENVASTAANOTTOKESKUKSIEN VAATIMUKSET

HÄLYTYSTENVASTAANOTTOKESKUKSIEN VAATIMUKSET HÄLYTYSTENVASTAANOTTOKESKUKSIEN VAATIMUKSET 2017 1 Hälytystenvastaanottokeskuksien vaatimukset Sisällysluettelo 1 TARKOITUS... 2 2 MENETTELY... 2 3 MÄÄRITELMIÄ... 3 4 YLEISET VAATIMUKSET... 3 5 ARVIOINTIKRITEERIT...

Lisätiedot

SERTIFIOINNIN JA AKKREDITOINNIN EROT. Tuija Sinervo FINAS-akkreditointipalvelu

SERTIFIOINNIN JA AKKREDITOINNIN EROT. Tuija Sinervo FINAS-akkreditointipalvelu SERTIFIOINNIN JA AKKREDITOINNIN EROT Tuija Sinervo FINAS-akkreditointipalvelu Sertifiointi Vaatimusten mukaisuuden toteamista Asiakas määrittelee tuotteen ja palvelun laatuvaatimukset asiakasohjautuva

Lisätiedot

Ympäristö- ja laatutoiminnan kehittäminen ja sähköisen viranomaispalvelimen käytön koulutus

Ympäristö- ja laatutoiminnan kehittäminen ja sähköisen viranomaispalvelimen käytön koulutus Ympäristö- ja laatutoiminnan kehittäminen ja sähköisen viranomaispalvelimen käytön koulutus Tuloksia ja tilannekatsaus 1. Sähköisen viranomaispalvelimen käyttöönoton neuvonta- ja koulutusiltapäivät 31.1.

Lisätiedot

A B C LAATUKÄSIKIRJA. Yrityksen laatupolitiikka

A B C LAATUKÄSIKIRJA. Yrityksen laatupolitiikka A100 A1 2/5 1. L A AT U K Ä S I K I R J A 1. 1 L a a t u k ä s i k i r j a n t a r k o i t u s Laatukäsikirjan pohjana on halu kehittää ja tehostaa toimintoja määrittelemällä suunnitteluvaiheen toimintatavat

Lisätiedot

Omavalvonta sosiaalihuollossa. Omavalvontaseminaari

Omavalvonta sosiaalihuollossa. Omavalvontaseminaari Omavalvonta sosiaalihuollossa Omavalvontaseminaari 21.9.2016 Marjut Eskelinen, Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue 22.9.2016 1 Omavalvontasuunnitelma (SospaL 922/2011)

Lisätiedot

Valmistuksen LAATUKÄSIKIRJA

Valmistuksen LAATUKÄSIKIRJA [presentation title] via >Insert >Header & Footer Valmistuksen LAATUKÄSIKIRJA Käytännön vaatimukset sisällölle ja saatavuudelle Kiwa Inspecta Katriina Tallbacka 2018-02- Monta nimeä, mutta tarkoittaa samaa

Lisätiedot

Miten varmistaa laboratoriotoiminnan hyvä laatu nyt ja tulevaisuudessa. Tuija Sinervo FINAS akkreditointipalvelu

Miten varmistaa laboratoriotoiminnan hyvä laatu nyt ja tulevaisuudessa. Tuija Sinervo FINAS akkreditointipalvelu Miten varmistaa laboratoriotoiminnan hyvä laatu nyt ja tulevaisuudessa Tuija Sinervo FINAS akkreditointipalvelu Hyvä laatu Laboratorion menestystekijät Laboratorion hyvä laatu perustuu asiakkaiden tarpeiden

Lisätiedot

CAF-koulutus Kivalo-opisto

CAF-koulutus Kivalo-opisto CAF-koulutus Kivalo-opisto Anni Miettunen 19.3.2016 Lämmittelyä aiheeseen Mitä palvelun laatu on? Mitä laadulla tarkoitetaan? Miten palvelun laatu tuotetaan? Kuka määrittää palvelun laadun? Miten laatua

Lisätiedot

OMAVALVONTASUUNNITELMA Honkalampi-säätiö HLS-Avustajapalvelut Oy SPESIO

OMAVALVONTASUUNNITELMA Honkalampi-säätiö HLS-Avustajapalvelut Oy SPESIO 1 / 6 Honkalampi-säätiö 2 / 6 PERUSTIEDOT 1. Palvelun tuottaja Organisaation nimi: (), Y-tunnus 2588684-8 Osoite: Salpakatu 2 A, 80100 Joensuu Liiketoiminnasta vastaava henkilö: toimitusjohtaja Jouko Liukkonen,

Lisätiedot

AQAP:n SOVELTAMINEN. Ohjelmistoalan yrityksessä. Timo Salo Manager, Operational Excellence

AQAP:n SOVELTAMINEN. Ohjelmistoalan yrityksessä. Timo Salo Manager, Operational Excellence AQAP:n SOVELTAMINEN Ohjelmistoalan yrityksessä Timo Salo Manager, Operational Excellence timo.salo@combitech.fi Combitech Oy Combitech Oy on Saab konserniin kuuluvan Combitech Ab:n tytäryhtiö Henkilömäärä

Lisätiedot

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

ISO 14001:2004 YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄ

ISO 14001:2004 YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄ ISO 14001:2004 YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄ YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA Sisältö: 1. Lakeaharjun esittely 3 2. Soveltamisala ja ympäristöjärjestelmän rakenne 4 3. Yleiset vaatimukset 5 4. Ympäristöpolitiikka 5 5. Suunnittelu

Lisätiedot

LAATUSUUNNITELMAMALLI

LAATUSUUNNITELMAMALLI Liite 4 Yleisten alueiden aurausurakat Keskustan kehä- alueurakka-alueella 2016 2018 LAATUSUUNNITELMAMALLI 9.8.2016 9.8.2016 2(5) Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 Laatusuunnitelman tarkoitus... 3 Laatusuunnitelman

Lisätiedot

Arviointi uuden luomisessa Näkökulma työntekijänä ja luottamushenkilönä

Arviointi uuden luomisessa Näkökulma työntekijänä ja luottamushenkilönä Arviointi uuden luomisessa Näkökulma työntekijänä ja luottamushenkilönä Laadun varmistus päätöksenteon pohjana 10.3.2015 Kuntatalo, B 3.8 Turun kaupunki Hyvinvointitoimiala Laatuasiantuntija, terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011. Annikki Niiranen 1

Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011. Annikki Niiranen 1 Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011 Annikki Niiranen 1 Potilasturvallisuus ja laadunhallinta kehittämistyön keskiössä Johtaminen korostuu Johdon vastuu toiminnasta Henkilöstön

Lisätiedot

Yritysturvallisuuden johtamisen arviointi

Yritysturvallisuuden johtamisen arviointi Yritysturvallisuuden johtamisen arviointi Kiwa Rima Kiwa Inspecta Trust, Quality & Progress Mitä hyvä yritysturvallisuuden johtaminen on? Turvallisuuden johtaminen on tavoitteellista ja liiketoimintaa

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNGIN TIETOTURVAPOLITIIKKA

KOKKOLAN KAUPUNGIN TIETOTURVAPOLITIIKKA KOKKOLAN KAUPUNGIN TIETOTURVAPOLITIIKKA 1 S i v u Kokkolan kaupungin tietoturvapolitiikka 1. JOHDANTO Tietojenkäsittely tukee Kokkolan kaupungin palvelujen tuottamista ja palveluiden tehokkuus riippuu

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

Omavalvonta ja laadunhallintajärjestelmä. Elintarvikkeiden tarjoaminen julkisille keittiöille 16.8.12

Omavalvonta ja laadunhallintajärjestelmä. Elintarvikkeiden tarjoaminen julkisille keittiöille 16.8.12 Omavalvonta ja laadunhallintajärjestelmä Elintarvikkeiden tarjoaminen julkisille keittiöille 16.8.12 Omavalvonnan säädökset Elintarvikelain 23/2006 mukaisesti kaikilla elintarvikealan toimijoilla on oltava

Lisätiedot

Muutoshistoria Versio Laatija Päiväys Muutokset Hyväksynyt 0.9 Juuso Mikkonen

Muutoshistoria Versio Laatija Päiväys Muutokset Hyväksynyt 0.9 Juuso Mikkonen 1 (6) 25.11.2015 Lappeenrannan kaupungin tietoturvapolitiikka 2016 Muutoshistoria Versio Laatija Päiväys Muutokset Hyväksynyt 0.9 Juuso Mikkonen 25.11.2015 Valmis Tietohallintotyöryhmän käsittelyyn. 1.0

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palvelinohjelmistojen ja virtualisointi 15 osp Työssäoppimisen keskeinen sisältö: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oman työn ja työn

Lisätiedot

Joonas Heikkilä. Laadunhallintajärjestelmän luominen laserkeilausyritykselle

Joonas Heikkilä. Laadunhallintajärjestelmän luominen laserkeilausyritykselle Joonas Heikkilä Laadunhallintajärjestelmän luominen laserkeilausyritykselle Metropolia Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) Maanmittaustekniikka Insinöörityö 25.5.2015 Tiivistelmä Tekijä Otsikko Sivumäärä

Lisätiedot

Miksi auditoidaan? Pirkko Puranen FT, Ylitarkastaja

Miksi auditoidaan? Pirkko Puranen FT, Ylitarkastaja Miksi auditoidaan? Pirkko Puranen FT, Ylitarkastaja Vaatimus kudoslaitoksille: Fimean määräys 3/2014 Liite V 6. Laatukatselmus 6.1 Toiminnoille, joille lupaa haetaan, on oltava käytössä auditointijärjestelmä.

Lisätiedot

Mitä laatu on. Laadunhallinta vesiviljelyssä

Mitä laatu on. Laadunhallinta vesiviljelyssä Mitä laatu on Deming (1940): asiakkaiden nykyisten ja tulevien tarpeiden täyttämistä laadun avulla Edwards (1968): kykyä tyydyttää asiakkaan tarpeet Akyama (1991): se, mikä toteuttaa ostajan tarpeet Mikel

Lisätiedot

LAATUSUUNNITELMAMALLI

LAATUSUUNNITELMAMALLI Laatusuunnitelmamalli 1(5) Oulun kiinteistöjen talvikunnossapidon LAATUSUUNNITELMAMALLI Laatusuunnitelmamalli 2(5) Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 Laatusuunnitelman tarkoitus... 3 Laatusuunnitelman laatiminen...

Lisätiedot

Yleistä palvelusta sisäänrakennettu käyttäjätunnusten ja -oikeuksien hallinta yksiköiden hallinta helppokäyttöinen työkalu laatu-/toimintajärjestelmän

Yleistä palvelusta sisäänrakennettu käyttäjätunnusten ja -oikeuksien hallinta yksiköiden hallinta helppokäyttöinen työkalu laatu-/toimintajärjestelmän Yleistä palvelusta sisäänrakennettu käyttäjätunnusten ja -oikeuksien hallinta yksiköiden hallinta helppokäyttöinen työkalu laatu-/toimintajärjestelmän rakentamiseen ja ylläpitoon tukee yleisimpien ISO-standardien

Lisätiedot

Yksinkertaista. Me autamme. TM. Ceriffi Oy Ver Mikko Kettunen

Yksinkertaista. Me autamme. TM. Ceriffi Oy Ver Mikko Kettunen Yksinkertaista. Me autamme. TM Ceriffi Oy Ver 5.0 21.4.2017 Mikko Kettunen UKK, ISO 9001:2015 Usein kysytyt kysymykset ISO 9001 uudistumisesta Mikä on ISO 9001? Milloin uudistus tapahtuu? Mitä muutos tarkoittaa

Lisätiedot

Tomi Sjöblom LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMÄN LUONTI PIENYRITYKSELLE

Tomi Sjöblom LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMÄN LUONTI PIENYRITYKSELLE Tomi Sjöblom LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMÄN LUONTI PIENYRITYKSELLE Kone- ja tuotantotekniikkan koulutusohjelma 2016 Laadunhallintajärjestelmän luonti pienyritykselle Sjöblom, Tomi Satakunnan ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

TOIMINTA JA LAATUSUUNNITEMAN SISÄLTÖMALLI

TOIMINTA JA LAATUSUUNNITEMAN SISÄLTÖMALLI TOIMINTA JA LAATUSUUNNITEMAN SISÄLTÖMALLI 15.3.2012 LIITTYY ULKOVALAISTUKSEN YLLÄPIDON SOPIMUKSEEN ESPOON KAUPUNKI SISÄLLYSLUETTELO 0 Yleistä 1 1 Ylläpitosopimukseen osallistuvan henkilöstön (oma henkilöstö,

Lisätiedot

Yritysturvallisuuden johtamisen arviointi

Yritysturvallisuuden johtamisen arviointi Yritysturvallisuuden johtamisen arviointi Kiwa Rima Kiwa Inspecta Trust, Quality & Progress Mitä hyvä yritysturvallisuuden johtaminen on? Turvallisuuden johtaminen on tavoitteellista ja liiketoimintaa

Lisätiedot

Akkreditointi menestyksen takeena

Akkreditointi menestyksen takeena Akkreditointi menestyksen takeena VANK seminaari 14.6.2013 Säätytalo, Helsinki Dos. Jaakko-Juhani Himberg Akkreditointiasiain valtuuskunnan pj JJH VANK-seminaari 14.6.2013 1 Strategian määritelmiä (Mantere

Lisätiedot

KYTKE TOIMINTAJÄRJESTELMÄ JA LIIKETOIMINTAMALLI TOINEN TOISIINSA

KYTKE TOIMINTAJÄRJESTELMÄ JA LIIKETOIMINTAMALLI TOINEN TOISIINSA KYTKE TOIMINTAJÄRJESTELMÄ JA LIIKETOIMINTAMALLI TOINEN TOISIINSA J Moisio, Qualitas Fennica Oy, 06 / 2010 1 ISO 9001 toimintajärj. std: Johtaminen, organisointi, viestintä,seuranta ja motivointi Resurssien

Lisätiedot

EnergiaTehokkuusJärjestelmän. sisältö ja käyttöönotto yrityksissä

EnergiaTehokkuusJärjestelmän. sisältö ja käyttöönotto yrityksissä EnergiaTehokkuusJärjestelmän sisältö ja käyttöönotto yrityksissä JaPa2 työryhmä EVT energiatehokkuussopimus Info- ja keskustelutilaisuus Page 1 Esityksen sisältö Toimeksianto ja tausta EnergiaTehokkuusJärjestelmän

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

2901030 Laatujohtaminen Järjestelmän rakentaminen. Vierailuluento 27.10.2004 Sanna Vauranoja

2901030 Laatujohtaminen Järjestelmän rakentaminen. Vierailuluento 27.10.2004 Sanna Vauranoja 2901030 Laatujohtaminen Järjestelmän rakentaminen Vierailuluento 27.10.2004 Sanna Vauranoja Luennon aiheet Integroidun järjestelmän rakentaminen Järjestelmän suunnittelu Toteuttaminen eli operatiivinen

Lisätiedot

TT-turvallisuusjohtamisjärjestelmän rakentamisen vaiheet

TT-turvallisuusjohtamisjärjestelmän rakentamisen vaiheet TT-turvallisuusjohtamisjärjestelmän rakentamisen vaiheet 12/2016 J Moisio, 1. Johto on määritellyt liiketoiminnalliset perustelut sille, miksi TT-turvallisuusjohtamisjärjestelmää lähdetään ylipäätään rakentamaan?

Lisätiedot

APOTTI ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖPALVELUIDEN HANKINTA

APOTTI ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖPALVELUIDEN HANKINTA APOTTI ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖPALVELUIDEN HANKINTA Liite 4 Listaus soveltuvuusvaatimuksista 1 Yrityksen nimi Yrityksen osoite Y-tunnus (tai vastaava) Yhteyshenkilön nimi Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Maiju Hakala ISO 9001:2008 LAATUKÄSIKIRJA OY MH-STEEL AB:LLE

Maiju Hakala ISO 9001:2008 LAATUKÄSIKIRJA OY MH-STEEL AB:LLE Maiju Hakala ISO 9001:2008 LAATUKÄSIKIRJA OY MH-STEEL AB:LLE Tekniikka ja liikenne 2012 2 VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma TIIVISTELMÄ Tekijä Maiju Hakala Opinnäytetyön

Lisätiedot

Lean-implementaation tiekartta VSSHP:ssä Heikki Laurila Lean projektijohtaja VSSHP, Kehittämispalvelut

Lean-implementaation tiekartta VSSHP:ssä Heikki Laurila Lean projektijohtaja VSSHP, Kehittämispalvelut Lean-implementaation tiekartta VSSHP:ssä 8.5.2017 Heikki Laurila Lean projektijohtaja VSSHP, Kehittämispalvelut 1 VSSHP strategia 2017-2018, neljä strategista päämäärää Kaiken toiminnan on tuotettava arvoa

Lisätiedot

Yritysvastuun johtaminen

Yritysvastuun johtaminen Yritysvastuun johtaminen Yritysvastuu mahdollisuus ja riski Hyvin hoidettu yritysvastuu on mahdollisuus: Myönteistä julkisuutta ja nostetta yritykselle ja tuotteille Houkutteleva työnantaja, sopimuskumppani

Lisätiedot

Laatuvastaavien tapaaminen

Laatuvastaavien tapaaminen Laatuvastaavien tapaaminen 24.10.2007 klo 10:15-12, A103 pirjo.halonen@adm.jyu.fi 014 260 1180 050 428 5315 soile.vaananen@adm.jyu.fi 014 260 1085 050 443 2363 Asioita Laatulista Sisäinen auditointi Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

EN 1090-1 Kantavat teräsrakenteet. Hitsauskoordinoijan ohjekirja. Innover. Innovator Network Oy innover@ innover.fi

EN 1090-1 Kantavat teräsrakenteet. Hitsauskoordinoijan ohjekirja. Innover. Innovator Network Oy innover@ innover.fi EN 1090-1 Kantavat teräsrakenteet Hitsauskoordinoijan ohjekirja innover@ innover.fi Innover Alkusanat Tämän dokumenttikokoelman tarkoitus on opastaa yritystäsi CE- merkintäprojektissa laatimamme FPC järjestelmän

Lisätiedot

Arviointi ja mittaaminen

Arviointi ja mittaaminen Arviointi ja mittaaminen Laatuvastaavien koulutus 5.6.2007 pirjo.halonen@adm.jyu.fi 014 260 1180 050 428 5315 Arviointi itsearviointia sisäisiä auditointeja ulkoisia auditointeja johdon katselmusta vertaisarviointeja

Lisätiedot

Tiivistetty hankekuvaus osahanke. Partnerin laadunhallinnan hyvät käytänteet. Osahankkeen kehittämistavoite ja tulokset 1 (8)

Tiivistetty hankekuvaus osahanke. Partnerin laadunhallinnan hyvät käytänteet. Osahankkeen kehittämistavoite ja tulokset 1 (8) 1 (8) Raision seudun koulutuskuntayhtymä Raision aikuiskoulutuskeskus Timali Juhaninkuja 1 21200 Raisio Raision aikuiskoulutuskeskus Timali aloittaa laadunhallintajärjestelmän systemaattista rakentamista

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE Tilhilän palvelutalo Vuokrakiinteistöt

TIETOSUOJASELOSTE Tilhilän palvelutalo Vuokrakiinteistöt TIETOSUOJASELOSTE HP/ 15.5.18 TIETOSUOJASELOSTE Tilhilän palvelutalo Vuokrakiinteistöt Hanna Pirskanen toiminnanjohtaja 2 Sisällys 1 Tietoturvapolitiikka...3 2 Tietotilinpäätös...3 2.1 Organisaation tietovarannot,

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Laatuverkoston tapaaminen 31.10.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Laatutyöryhmä työskentelee Ehdotus koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien

Lisätiedot

MUUTOSTA LAADUN EHDOILLA

MUUTOSTA LAADUN EHDOILLA MUUTOSTA LAADUN EHDOILLA Auditointien painopisteitä J Moisio, Qualitas Fennica /Arter Oy 09/2015 2 AUDITOINNIN MISSIO SELVÄKSI: Tutkitaan johtamisjärjestelmän riittävyyttä ja sopivuutta Tutkitaan johtamisjärjestelmän

Lisätiedot

Laatutyö nousuun Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä

Laatutyö nousuun Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä Tilannekatsaus 1 (6) Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä Partnerin (osahanke) toiminta ja Olemassa olevan laadunhallintajärjestelmän saattaminen sähköisen toimintajärjestelmän muotoon ottaen huomioon

Lisätiedot

ORAVAKIVENSALMEN YKSITYIS- TIET Y1, Y2, Y3 JA Y25/K4

ORAVAKIVENSALMEN YKSITYIS- TIET Y1, Y2, Y3 JA Y25/K4 ORAVAKIVENSALMEN YKSITYIS- TIET Y1, Y2, Y3 JA Y25/K4 RAKENNUSTYÖT LAATUSUUNNITELMAN SISÄLTÖMALLI SISÄLLYSLUETTELO URAKAN LAATUSUUNNITELMA 2 1. LAATUSUUNNITELMAN TARKOITUS JA TAVOITE 2 2. TARJOUKSEN ANTAJAN

Lisätiedot

LAATU, LAADUNVARMISTUS JA f RISKIEN HALLINTA JOUNI HUOTARI ESA SALMIKANGAS PÄIVITETTY 18.1.2011

LAATU, LAADUNVARMISTUS JA f RISKIEN HALLINTA JOUNI HUOTARI ESA SALMIKANGAS PÄIVITETTY 18.1.2011 LAATU, LAADUNVARMISTUS JA f RISKIEN HALLINTA JOUNI HUOTARI ESA SALMIKANGAS PÄIVITETTY 18.1.2011 TEHTÄVÄ Määrittele laatu Mitä riskien hallintaan kuuluu? Jouni Huotari & Esa Salmikangas 2 LAATU JA LAADUNVARMISTUS

Lisätiedot

Tiia Tuomi. Kiwa Inspecta Kiwa Inspecta

Tiia Tuomi. Kiwa Inspecta Kiwa Inspecta Tiia Tuomi Pääarvioija Kiwa Inspecta 2017- Turvallisuuspäällikkö, NCC Group 2014-2017 Rakennuttajapäällikkö, YH Kodit Oy 2013-2014 Turvallisuuspäällikkö, Hartela Yhtiöt 2011-2013 Laatupäällikkö, Skanska

Lisätiedot

Miten johdan huolto- ja korjaamotoimintaa laadukkaasti? Autokauppa 2015 6.11.2014 Finlandiatalo

Miten johdan huolto- ja korjaamotoimintaa laadukkaasti? Autokauppa 2015 6.11.2014 Finlandiatalo Miten johdan huolto- ja korjaamotoimintaa laadukkaasti? Autokauppa 2015 6.11.2014 Finlandiatalo Keijo Mäenpää Liikkeenjohdon konsultti Diplomi-insinööri Tavoitteena Sujuvasti toimiva kyvykäs organisaatio

Lisätiedot

Auditoijat Auditoitava alue / teema Haastateltavat

Auditoijat Auditoitava alue / teema Haastateltavat Sisäinen auditointi Raportti Auditoitava kohde: Pääauditoija: Muut auditoijat: Itä-Suomen yliopiston kirjasto Mari Ikonen Tarja Kvist Auditointiajankohta: 3.11.2009 Auditoinnin aikataulu / ohjelma/ käsitellyt

Lisätiedot