Valtiovarainministeriö MINVA VM

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtiovarainministeriö MINVA VM"

Transkriptio

1 Valtiovarainministeriö MINVA VM EUS JULKINEN Viite Asia Epävirallinen valtiovarainministerien kokous , Malta Tiivistelmä Suomea kokouksissa edustaa valtiosihteeri Risto Artjoki. Järjestämättömät luotot Valtiovarainministereiden epävirallisen kokouksessa keskustellaan pankkien järjestämättömistä luotoista (NPLs), joiden taso on ongelmallisen korkea etenkin eräissä euromaissa. Nyt käytävän keskustelun tavoitteena on nostaa esille järjestämättömiin luottoihin liittyviä keskeisiä seikkoja ja sekä pyrkiä luomaan tilanteen ratkaisemiseksi tarvittavaa poliittista tukea. Suomi katsoo, että vastuu järjestämättömien luottojen hoitamisesta ja vakavaraisuusvaatimusten noudattamisesta kuuluu asianomaisille pankeille ja korostaa pankkivalvojien ja euromaiden osalta yhteisen valvontamekanismin (SSM) roolia. Pankkien ongelmia ei tule eikä saa pyrkiä siirtämään veronmaksajien vastuulle. Pidemmällä tähtäimellä on tärkeää kehittää pankkien luotonantopolitiikkaa ja vahvistaa jäsenvaltioiden maksukyvyttömyyskehikkojen toimivuutta, jotta vastaavanlaajuista järjestämättömien luottojen ongelmaa ei pääsisi syntymään. Yksityisten investointien vahvistaminen PohjoisAfrikassa ja laajemmin Valtiovarainministereiden on tarkoitus käydä keskustelua yksityisen sektorin sekä infrastruktuurin kehittämisestä PohjoisAfrikassa ja laajemmin sekä EU:n ja kansainvälisten rahoituslaitosten roolista tässä työssä. Suomi tukee aloitteita laajaalaisista kehitysohjelmista kehitysmaiden yksityisen sektorin kehittämiseksi, joihin kaikkien kansainvälisten rahoituslaitosten, EUmaiden, EU:n ulkopuolisten G20 maiden ja muiden toimijoiden sekä itse kohdemaiden on määrä yhdessä sitoutua. Suomi pitää erityisen tärkeänä, että kaikkien toimijoiden välisen koordinaation parantaminen on yksi hankkeiden ydintavoitteista. Verotuksen varmuus muuttuvassa ympäristössä Valtiovarainministerit keskustelevat myös verotuksen varmuudesta muuttuvassa ympäristössä. Puheenjohtajan mukaan EU on ollut keskeisessä asemassa kansainvälisen verojärjestelmän luomisessa ja jatkaa tässä roolissa. Nyt käytävässä keskustelussa on tarkoitus vaihtaa näkemyksiä kansainvälisen verojärjestelmän viime vuosikymmenen aikana läpikäymästä muutoksesta ja siitä, kuinka luodaan elinvoimaisempi ympäristö globaalille kasvulle. Keskustelussa on esillä, mitä verotuksen ennustettavuudella tarkoitetaan, sekä millaisia toimia sen edistämiseksi tarvitaan. Suomi pitää tärkeänä verolainsäädännön ennustettavuutta ja johdonmukaisuutta, jotta verovelvollisen on mahdollista pitkäjänteisesti suunnitella toimintaansa. Toinen tärkeä aspekti liittyy Verohallinnon tehokkaan verovalvonnan toteutumisen turvaamiseen. Suomi kannattaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

2 Muut asiat 2(19) Epävirallisen valtiovarainministerikokouksen lounasaiheena on keskustelu talous ja rahaliiton tulevaisuudesta. Tavoitteena on antaa evästystä komissiolle kun se valmistelee toukokuun keskustelupaperiaan EMU:sta. Euroryhmä Perjantaina kokoontuvan euroryhmän aiheina ovat temaattinen keskustelu kasvusta ja työllisyydestä (investoinnit), pankkiunioniasiat, Kreikan tilannekatsaus, Kyproksen ohjelman jälkiseuranta sekä valuuttakurssikehitys.

3 Asialista: 3(19) TYÖISTUNTO I Järjestämättömät luotot (NPLs) s. 4 TYÖISTUNTO II Yksityisten investointien vahvistaminen PohjoisAfrikassa ja laajemmin EUinstituutioiden rooli s. 9 TYÖISTUNTO III Verotuksen varmuus muuttuvassa ympäristössä s. 13

4 Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM RMO Knuutinen Jyrki(VM) JULKINEN 4(19) Asia Epävirallinen valtiovarainministerien kokous , Malta; TYÖISTUNTO I: Järjestämättömät luotot (NPLs) Kokous Epävirallinen valtiovarainministerikokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Epävirallisen Ecofinin ensimmäisessä työistunnossa keskustellaan pankkien järjestämättömistä luotoista (nonperforming loans, NPLs). Järjestämättömien luottojen taso on ongelmallisen korkea etenkin eräissä euromaissa. Epävirallisen Ecofinkeskustelun tavoitteena on nostaa esille järjestämättömiin luottoihin liittyviä keskeisiä seikkoja ja sekä pyrkiä luomaan tilanteen ratkaisemiseksi tarvittavaa poliittista tukea. Malta puheenjohtajavaltiona on laatinut keskustelua varten lyhyehkön taustaasiakirjan, joka sisältää neljä yleisluontoista järjestämättömiin luottoihin liittyvää kysymystä. Suomen kanta Vastuu järjestämättömien luottojen hoitamisesta ja vakavaraisuusvaatimusten noudattamisesta kuuluu asianomaisille pankeille. Suomi korostaa pankkivalvojien ja euromaiden osalta yhteisen valvontamekanismin (SSM) roolia sekä toimenpiteitä järjestämättömiin luottoihin liittyvien ongelmien ratkaisemisessa. Voimassa olevan pankkisääntelyn ja valvonta sekä kriisinhallintamekanismin johdosta toimivaltaisilla viranomaisilla pitäisi olla riittävät työkalut ongelmien hoitamiseen. Valvojien valtuuksia ja työkaluja tulee tarvittaessa pyrkiä vahventamaan tulossa olevissa EUsääntelyn uudelleentarkasteluissa. Järjestämättömien luottojen jälkimarkkinoiden kehittäminen on tärkeää mutta samalla hankalaa, kun otetaan huomioon niiden jälkimarkkinoille siirtämiseen liittyvät oikeudelliset ja toiminnalliset haasteet. Lisäksi suuri määrä järjestämättömistä luotoista on pienten ja keskisuurten yhtiöiden, joiden luotoille jälkimarkkinoiden luominen on erityisen vaikeaa. Järjestämättömien luottojen siirtäminen omaisuudenhoitoyhtiöihin (asset management company, AMC) ei ole aitoa jälkimarkkinoiden luomista. Omaisuudenyhtiöillä voi olla kuitenkin rooli osana järjestämättömiä luottoja koskevia kokonaisratkaisuja.

5 5(19) Erityisen kielteisesti Suomi suhtautuu ajatukseen EU:n yhteisestä julkisesta omaisuudenhoitoyhtiöstä. Mielestämme tällainen omaisuudenhoitoyhtiö (bad bank) olisi sekä pankkisääntelyn että pankkiunionin periaatteiden ja tavoitteiden vastainen. Pankkien ongelmia ei tule eikä saa pyrkiä siirtämään veronmaksajien vastuulle. Lisäksi järjestämättömät luotot ovat paljolti yksittäisten pankkien tai jäsenvaltioiden pankkien ongelma eikä todellinen EUtasoinen ongelma, vaikka niillä onkin heijastusvaikutuksia. Euromaiden pankkien järjestämättömät luotot ovat käytännössä paljolti vanhaa taakkaa (niin sanottu legacy issue), joka olisi pitänyt hoitaa pankkiunionin siirtymisvaiheessa. Pankkien rakenteelliset ratkaisut ja uudistukset ovat tärkeitä EU:n pankkisektorin tervehdyttämiseksi. Pankkisektorin rakenteelliset uudistukset eivät saa kuitenkaan johtaa millään tavalla elinkelvottomien tai jopa maksukyvyttömien pankkien tukemiseen. Suomi painottaa, että EUsääntelyä ja erityisesti BRRDsääntelyä (luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys ja kriisinratkaisukehystä koskeva direktiivi) mukaan lukien bailinvaatimuksia tulee tarkasti noudattaa kaikissa järjestämättömiin luottoihin liittyvissä toimenpiteissä. Järjestämättömien luottojen hoitamismalleja pohdittaessa on syytä huolellisesti tarkastella toimenpiteitä niissä jäsenvaltioissa, joissa järjestämättömien luottojen määrää on menestyksellisesti pystytty alentamaan. Pidemmällä tähtäimellä on tärkeää kehittää pankkien luotonantopolitiikkaa ja vahvistaa jäsenvaltioiden maksukyvyttömyyskehikkojen toimivuutta, jotta vastaavanlaajuista järjestämättömien luottojen ongelmaa ei pääsisi syntymään. Pääomamarkkinoita kehittämällä ja pääomamarkkinaunionin luomisen avulla voidaan edistää ja monipuolistaa markkinaehtoista rahoitusta sekä osaltaan siirtää riskejä pois pankkijärjestelmästä. Pääasiallinen sisältö Pankkien järjestämättömien luottojen määrä EU:ssa on yhteensä miljardia euroa (keskimäärin 5 % kaikista luotoista). Järjestämättömien luottojen korkeaa tasoa etenkin eräissä euromaissa (Kreikka, Kypros, Portugali, Italia, Slovenia) voidaan pitää suurimpana tämänhetkisenä pankkeihin liittyvänä ongelmana. Järjestämättömien luottojen määrä on kuitenkin viime vuosina kääntynyt jossain määrin laskuun. Järjestämättömät luotot EU:ssa; Lähde: Bruegel ja EKP, huippu Q2/2016 asti:

6 6(19) Järjestämättömiä luottoja ei pystytä hoitamaan tulevaa ja mahdollista talouskasvua odottamalla. EU:ssa ja erityisesti euroalueella ei finanssikriisin alkamisen jälkeen ole alaskirjattu järjestämättömiä luottoja samassa laajuudessa kuin Yhdysvalloissa ja Japanissa. Järjestämättömien luottojen suuri kanta rasittaa euromaiden pankkeja sekä samalla sitoo pääomia ja estää tulevan kasvun rahoittamista. Kärjistäen järjestämättömien luottojen hoitamatta jättäminen synnyttää tilanteen, jossa niin sanottujen zombiepankkien taseissa on runsaasti zombieyhtiöiden luottoja, joita ei kuitenkaan voida tai haluta alaskirjata. Valtiovarainministereiden keskustelua varten puheenjohtajavaltion taustaasiakirjassa esitetään seuraavat kysymykset: 1. Kuinka merkittävästi järjestämättömiä luottoja omaavia pankkeja voidaan rohkaista alaskirjaamaan tai uudelleenjärjestelmään huonot luottonsa kohtuullisessa ajassa? Tulisiko valvojien työkaluja vahventaa tässä suhteessa? 2. Mitä voidaan tehdä jälkimarkkinoiden kehittymisen esteenä oleville seikoille? Voidaanko omaisuudenhoitoyhtiöt nähdä keskeisenä toimintamallina jälkimarkkinoiden kehittämiseksi ja yksittäisten pankkien sekä pankkisektorin uudelleenjärjestelemiseksi? 3. Kuinka pankkisektorin rakenteellisia uudistuksia voidaan edistää, jotta järjestämättömien luottojen hoitamiseen olisi paremmat valmiudet? 4. Kun nykyisen järjestämättömien luottojen korkean tason taustalla on ennen kaikkea koettu finanssikriisi, niin millaisilla politiikkatoimien vaiheistuksella tilanteesta päästään eteenpäin ja estetään sen toistuminen? Neuvoston rahoituspalvelukomitea (FSC) on kesällä 2016 perustanut järjestämättömien luottojen alatyöryhmän, joka on syksyllä 2016 laatinut järjestämättömiä luottoja koskevan tilannearvion ja väliraportin. Alatyöryhmän politiikkasuosituksia ja toimenpideehdotuksia sisältävän loppuraportin on määrä valmistua kevään aikana.

7 7(19) Alatyöryhmän puheenjohtaja Corso Bavagnoli (Ranska) osallistuu Ecofinkeskusteluun. Rahoituspalvelukomitean alatyöryhmän toimeksianto ja selvitykset ovat osittain rinnakkaisia Euroopan keskuspankin (EKP) yhteisessä valvontamekanismissa ja Euroopan pankkiviranomaisessa (EBA) vireillä oleville järjestämättömiä luottoja koskeville toimille ja selvitystyölle. EKP:n pankkivalvonnan järjestämättömiä luottoja koskeva ohjeistus pankeille julkistettiin maaliskuussa EKP:n pankkivalvonta on loppuvuodesta 2016 alkaen jossain määrin terävöittänyt toimiaan järjestämättömiin luottoihin liittyen. Rahoituspalvelukomitean alatyöryhmän loppuraportin on määrä sisältää järjestämättömiin luottoihin liittyviä politiikkasuosituksia ja toimenpideehdotuksia. Toimenpideehdotukset tulevat koskemaan valvontatoimia, maksukyvyttömyyskehikkoja ja oikeusjärjestelmien toimivuutta, järjestämättömien luottojen jälkimarkkinoiden edistämistä ja pankkisektorin rakenteellisia muutoksia. Järjestämättömien luottojen alatyöryhmän loppuraportin hyväksyntä menee alkukesälle 2017, jolloin järjestämättömien luottojen tilanne ja päällimmäiset ongelmat saattavat ainakin yksittäisten pankkien osalta olla jossain määrin ratkaistu tai toistaiseksi hoidettu jollain muulla tavalla yhteisen pankkivalvontamekanismin ja komission hyväksymillä toimilla. Julkisuudessa olevien tietojen mukaan parhaillaan etsitään ratkaisua Italian kolmanneksi suurimman pankin Banca Monte dei Paschi di Sienan (MPS) ennakolliseen julkiseen pääomittamiseen (BRRD 32 artikla). Tästä maailman vanhimmasta ja pitkäaikaisesta ongelmapankista on jossain määrin muodostunut eräänlainen EU:n pitkittyvän pankkikriisin tunnusmerkki. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely EUministerivaliokunta, kirjallinen menettely Suuri valiokunta Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät

8 8(19) Asiakirjat Nonperforming Loans, Presidency Issues Note, Informal EU Finance Ministers Meeting, 78 April 2017, Valletta Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot VM/RMO, finanssineuvos Jyrki Knuutinen, , EUTORItunnus EU/2017/0258 Liitteet Viite

9 Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM (19) KVR Jaakkola Miia(VM), af Ursin Anne(VM), Tikkanen Joanna(VM), Huopaniemi Jussi JULKINEN Asia Epävirallinen valtiovarainministerien kokous , Malta; TYÖISTUNTO II: Yksityisten investointien vahvistaminen PohjoisAfrikassa ja laajemmin EUinstituutioiden rooli Kokous Epävirallinen valtiovarainministerikokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Ministereiden on tarkoitus käydä keskustelua yksityisen sektorin sekä infrastruktuurin kehittämisestä PohjoisAfrikassa ja laajemmin sekä EU:n ja kansainvälisten rahoituslaitosten roolista tässä työssä. Suomi tukee aloitteita laajaalaisista kehitysohjelmista kehitysmaiden yksityisen sektorin kehittämiseksi, joihin kaikkien kansainvälisten rahoituslaitosten, EUmaiden, EU:n ulkopuolisten G20 maiden ja muiden toimijoiden sekä itse kohdemaiden on määrä yhdessä sitoutua. Suomi pitää erityisen tärkeänä, että kaikkien toimijoiden välisen koordinaation parantaminen on yksi hankkeiden ydintavoitteista. Afrikan asema Euroopan maantieteellisenä naapurina on edelleen korostunut maastamuuttokriisin myötä. Afrikan väestönkasvu on arvioitu kaksinkertaistuvan nykyisestä 1,2 miljardista vuoteen 2050 mennessä. Afrikan väestöstä noin puolet on alle 25vuotiaita. Vuositasolla uusia työpaikkoja tulisi luoda noin 20 miljoonaa vuoteen 2035 mennessä, ja yhä enemmän huomioita tulisi kiinnittää nuorten työllistymismahdollisuuksiin virallisilla työmarkkinoilla. Talouskasvun, yhteiskunnan rakenteiden ja elinkeinoelämän vahvistamisen lisäksi tulee myös vahvistaa demokratiaa, ihmisoikeuksia, rauhaa sekä laillisuusperiaatetta. PohjoisAfrikassa väestön arvioidaan kasvavan hieman muuta Afrikkaa hitaammin noin 100 miljoonalla seuraavien 35 vuoden aikana. Keskeinen haaste talouskasvun vahvistamisessa PohjoisAfrikan maissa on yhteiskunnallisten rakenteiden vahvistaminen. Esimerkiksi yritysten toimintaympäristö on nykyisellään sangen vaatimattomalla tasolla kansainvälisessä vertailussa. Lisäksi hyvän hallinnon, kilpailuolosuhteiden ja laillisuusperiaatteen osalta edistys on ollut vaatimatonta.

10 10(19) Poliittiset levottomuudet, keskinäisten taloudellisten kytkösten vähäisyys sekä laaja nuorisotyöttömyys ovat leimanneet PohjoisAfrikan maiden kehitystä ja asettavat merkittäviä haasteita tulevaisuudelle. Maastamuutto PohjoisAfrikasta Eurooppaan on ollut laskussa, kun taas koko Afrikan osalta noin puoli miljoonaa afrikkalaista muuttaa Eurooppaan vuosittain. Euroopan investointipankki (EIB, European Investment Bank) on toiminut Pohjois Afrikan alueella vuosikymmeniä. EIB:n kokonaislainoitus FEMIPmaissa (Tunisia, Marokko, Egypti, Jordania ja Israel) on vuodesta 2007 lähtien noin 14.6 miljardia euroa. Euroopan jälleenrakennus ja kehityspankki EBRD (European Bank for Reconstruction and Development) laajensi toimintansa alueelle vuonna 2012 ja keskittyy pääosin yksinomaan yksityisen sektorin hankkeiden rahoitukseen. Vuosien aikana EBRD rahoitti yli 5 miljardin euron arvosta erinäisiä hankkeita esimerkiksi Egyptissä, Jordaniassa, Marokossa ja Tunisiassa. Lisäksi vuoden 2017 aikana alueen rahoitusta pyritään lisäämään Euroopan kestävän kehityksen rahaston toimesta. Myös Maailmanpankkiryhmä on toiminut jo pitkään alueella. Maailmanpankkiryhmän yksityistä sektoria rahoittavan IFC:n (International Finance Corporation) MENAalueen ulkona oleva rahoitus on vuoden 2016 lopulla noin 5,7 miljardia dollaria. IFC:n toiminnassa painottuu liiketoimintaympäristön kehittäminen, mukaan lukien rahoituksen saatavuuden parantaminen erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille, infrastruktuurin kehittäminen sekä osaamisen kehittäminen jotta ne kohtaisivat paremmin työmarkkinatarpeita. IBRD:n (International Bank for Reconstruction and Development) julkisen sektorin rahoitusosuus on viime vuosina kasvanut. Vuoden 2016 lopulla IBRD/IDA:lla on ulkona rahoitusta 14,7 miljardia dollaria MENAalueella. Näkökohtia EU:n osallistumisesta Bruegel esittää laatimassaan taustaasiakirjassa, että talouskasvu edellyttää sekä yksityisiä että julkisia investointeja. Julkiset investoinnit tulisi kohdistaa esimerkiksi infrastruktuurin ja koulutuksen sekä terveyspalvelujen kehittämiseen, mutta keskeinen kysymys on miten parantaa yksityisten investointien edellytyksiä. EU:n näkökulmasta keskeiset politiikkaalueet ovat Bruegelin mukaan ainakin seuraavat: (i) poliittinen vakaus sekä turvallisuus, (ii) markkinoillepääsyn edellytysten parantaminen, (iii) hyvän hallinnon parantaminen, (iv) koulutusjärjestelmän uudistaminen ja nuorisotyöttömyyden kitkeminen, ja (i) yhteistyön tekeminen Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta lähtöisin olevan muuttoliikkeen hallitsemiseksi. Bruegel arvioi myös, että erityisesti EIB:n, EBRD:n ja Maailmanpankin lainapohjaisen rahoituksen lisäksi ko. instituutioiden tarjoama tekninen apu on avainasemassa tärkeiden reformien aikaansaamiseksi. Myös IMF:n ohjelmat Egyptissä, Marokossa ja Tunisiassa ovat tärkeitä. Laajempana poliittisena kysymyksenä Bruegel esittää, että kehityspoliittisten ja yksityisen sektorin toimien lisäksi EU arvioisi mahdollisuutta kehittää esimerkiksi maahanmuuttoa koskevia kumppanuusohjelmia PohjoisAfrikan valtioiden kanssa. G20ryhmän Afrikkaa ja investointeja koskeva aloite Afrikkaa koskevia korkean tason aloitteita on tällä hetkellä vireillä useita. Saksa on valinnut Afrikan yhdeksi pääprioriteetikseen kuluvalla G20puheenjohtajuuskaudellaan ja sen johdolla G20 on lanseerannut Compact with Africa aloitteen, jonka tarkoitus on lisätä investointeja Afrikassa yhdessä kumppanuusmaiden sekä kansainvälisten rahoituslaitosten kanssa. Aloitteen perustavana ajatuksena on, että eri toimijoiden keskinäistä koordinaatiota voidaan ja tulee tehostaa yksityisten investointien

11 11(19) vauhdittamiseksi. Afrikan kehityspankki, Maailmanpankki ja Kansainvälinen Valuuttarahasto ovat G20ryhmän pyynnöstä laatineet yhteisraportin, joka toimitettiin G20ryhmän valtiovarainministereille ja keskuspankkien pääjohtajille kokouksessaan BadenBadenissa maaliskuuta Aloitteen keskiössä on ajatus, että Afrikan maat valitsevat itse omat prioriteettinsa talouden kehittämiseksi kolmelta ydinalueelta: (i) makrotalouden tasapaino, julkiset investoinnit ja velkakestävyys (ii) elinkeinoelämän toimintaedellytykset; hyvä hallinto ja yritysten toimintaympäristön parantaminen sekä (iii) rahoituksen saatavuus. Raportissa käsitellään hyvin seikkaperäisesti yllä mainitun kolmen alueen keskeisiä haasteita ja toimintaehdotuksia. Kun Afrikan maat sitoutuvat uudistusohjelmiin, kansainväliset rahoittajat puolestaan lupaavat lisää rahoitusta hankkeiden toteuttamiseen. Aloitteeseen on jo ehtinyt sitoutua viisi afrikkalaista maata: Norsunluurannikko, Marokko, Ruanda, Senegal ja Tunisia. Saksan laatimassa Marshall Plan for Africa suunnitelmassa Saksa ehdottaa Afrikkakomissaariviran perustamista EUkomissioon, ja että nykyisiä eurooppalaisia rahoitusinstrumentteja hyödynnettäisiin yhä enemmän Afrikassa. Suunnitelman tarkoitus on vastata Afrikan moniin rakenteellisiin ongelmiin. Kehitysohjelma on laajaalainen ja se sisältää paljon konkreettisia ehdotuksia. Saksa nostaa esiin myös koulutuksen merkityksen väestönkasvuun liittyvissä kysymyksissä. Jos Afrikka sitoutuu keskeisiin uudistuksiin, Saksa sitoutuu lisäämään rahoitusta näihin hankkeisiin sekä kannustaa myös saksalaisia yrityksiä lisäämään investointeja Afrikkaan. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely Valtiovarainministeriö EUministerivaliokunta, kirjallinen menettely Suuri valiokunta Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät

12 12(19) Asiakirjat Bruegel, Boosting private investment in North Africa and beyond: what role for European institutions? Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot VM/KVR, Finanssineuvos Anne af Ursin, p VM/KVR, Neuvotteleva virkamies Joanna Tikkanen, p VM/KVR, Ylitarkastaja Miia Jaakkola, p VM/KO, Neuvotteleva virkamies Jussi Huopaniemi, p EUTORItunnus EU/2017/0300 Liitteet Viite

13 Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM VO Upola Minna(VM) JULKINEN 13(19) Asia Epävirallinen valtiovarainministerien kokous , Malta; TYÖISTUNTO III: Verotuksen varmuus muuttuvassa ympäristössä Kokous Epävirallinen valtiovarainministerikokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Puheenjohtajavaltio Malta on lisännyt asialistalle asiakohdan Verotuksen varmuus muuttuvassa ympäristössä. Puheenjohtajan mukaan EU on ollut keskeisessä asemassa kansainvälisen verojärjestelmän luomisessa sekä jatkaa tässä roolissa. OECD:n ja IMF:n tekemässä työssä verotuksen ennustettavuuden parantamiseksi on tärkeää, että EU pysyy kehityksen mukana sekä varmistaa omien verojärjestelmiensä kelpoisuuden houkutella investointeja ja kaupankäyntiä. Puheenjohtajan mukaan on tarpeen keskustella kansainvälisen verojärjestelmän viime vuosikymmenen aikana läpikäymästä muutoksesta ja siitä, kuinka luodaan elinvoimaisempi ympäristö globaalille kasvulle. Keskustelussa haetaan yhteisymmärrystä sille, mitä verotuksen ennustettavuudella tarkoitetaan, sekä millaisia toimia sen edistämiseksi tarvitaan. Suomi pitää verotuksen ennustettavuutta sekä sen edistämistä tärkeänä. Suomi on valmis keskustelemaan ja selvittämään keinoja, joilla verotuksen ennustettavuutta ja taloudellista kasvua voitaisiin edistää. Ennakoitavuuden edistämisessä tärkeää on verolainsäädännön ennustettavuus ja johdonmukaisuus, jotta verovelvollisen on mahdollista pitkäjänteisesti suunnitella toimintaansa. Toinen tärkeä aspekti liittyy Verohallinnon tehokkaan verovalvonnan toteutumisen turvaamiseen. Tehokkaan verovalvonnan toteuttaminen edellyttää tietynasteista vähimmäisvelvollisuutta tietojen antamisen suhteen. Suomi kannattaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Ennakoitavuuden lisääminen edellyttää Verohallinnoilta uusia hallinnollisia järjestelyjä. Lisääntyvän hallinnollisen taakan tulee olla oikeassa suhteessa siitä sekä verovelvollisille että verohallinnoille koituvaan hyötyyn nähden.

14 Pääasiallinen sisältö 14(19) Tarvittavien toimenpiteiden sekä niiden edellyttämien yksittäisten säädösmuutosten merkitys ja vaikutukset voidaan arvioida siinä vaiheessa, kun konkreettinen muutosehdotus on tehty. Verotuksen ennustettavuudesta keskusteltiin Slovakian puheenjohtajuuskaudella Bratislavassa pidetyssä epävirallisessa Ecofinissä. Esillä olivat BEPS:n (Base Erosion and Profit Shifting) vastainen työ sekä taistelu verorikoksia ja terrorismia vastaan. Uutena asiana pöydällä oli oikeusvarmuuden parantaminen: ennustettavuuden lisääminen, epävarmuuden poistaminen sekä jäsenvaltioiden erilaisista käytännöistä aiheutuvan kaksinkertaisen verotuksen poistaminen. Kokouksessa korostettiin tuolloin tarvetta yksille standardeille ja säännöille. Yleisesti kannatettiin toimia, joilla vähennetään veropohjan rapautumista ja voitonsiirtoja sekä taistellaan verorikoksia vastaan. Useissa puheenvuoroissa tuotiin esille myös ALV:sta aiheutuvat verotulomenetykset. Myös ennustettavuuden parantaminen ja paremmat riitojenratkaisumenetelmät olivat esillä. Puheenjohtajavaltio Malta viittaa OECD:n ja IMF:n piirissä verotuksen ennustettavuuden osalta tehtyyn ja tehtävään työhön. OECD:n sihteeristö on yhdessä IMF:n kanssa laatinut raportin verotuksen ennustettavuudesta G20maiden maaliskuussa 2017 Baden Badenissa pidettävää kokousta varten. Puheenjohtaja haluaa epävirallisessa valtiovarainministereiden kokouksessa ottaa esille tapoja, joilla voitaisiin edistää verotuksen ennustettavuutta ja EU:n houkuttelevuutta liiketoimintaympäristönä. Puheenjohtaja tuo tässä yhteydessä esiin, että lainsäädäntötyötä on sen kaudella jatkettu riitojenratkaisumekanismien, hybridijärjestelyiden sekä EU:n yhteisen, yritysveropohjan (CCTB) osalta, jotka kaikki tavalla tai toisella puheenjohtajan mielestä edistävät verotuksen ennustettavuutta. Puheenjohtajan mielestä tulisi saavuttaa oikea tasapaino toisaalta veronkiertoa torjuvien toimenpiteiden ja toisaalta verotuksen ennustettavuuden välillä. Verotuksen ennustettavuuden määrittämiseksi puheenjohtaja nostaa esille seuraavia teemoja: 1) Verotuksen ennustettavuus ei tarkoita täyttä asioiden muuttumattomuutta verotuksen alalla eikä kaikkien mahdollisten transaktioiden tai vaikutussuhteiden tarkastelua. Muutosten verotuksen alalla tulisi kuitenkin tapahtua kohtuullisella tahdilla. 2) Verolain tulee olla ymmärrettävä ja tehokas. Verovelvollisten oikeudet tulee turvata. Menneisyydessä tapahtuneet asiat tulevat olla lainvoiman piirissä, samalla kun tulevaisuuden oikeusvaikutukset tulevat olla ennakoitavissa. 3) Verotuksen ennustettavuudella on suora vaikutus kotimaisiin ja ulkomaisiin investointeihin sekä kansainväliseen kauppaan. 4) Yksilöltä voidaan edellyttää vastuuta veronkierrosta ja rajoituksettomasta verosuunnittelusta. Veronkierron ja rajoituksettoman verosuunnittelun vaikutusten ja kustannusten vuoksi verotuksen ennustettavuus ei voi olla itseisarvo. 5) Globalisaation ja digitalisaation myötä tapahtuvan kansainvälisen taloudellisen muutoksen seurauksena määrätty määrä verotuksen ennustamattomuutta on väistämätöntä. 6) Useiden verolainsäädännön osien samanaikainen, nopea muutostahti voi merkitä oikeudellista epävarmuutta niiden tulkinnasta ja soveltamisesta. 7) Verotuksen läpinäkyvyyttä koskevien standardien käyttöönotto suo veroviranomaisille lisää tietoa, jonka pohjalta voidaan tehdä lisää verotarkastuksia.

15 15(19) Tämä voi johtaa lisääntyneisiin veroriitoihin verohallintojen kesken. Siten tehokas riitojenratkaisumenetelmä on puheenjohtajan mielestä tarpeen. 8) Veronkierrossa pyritään hyödyntämään kansainvälisen verotuksen monitulkintaisuutta, mitä puolestaan pyritään hillitsemään uusilla veronkiertosäännöksillä. Tämä kierre tulisi jossain vaiheessa katkaista, jotta voidaan edistää verotuksen ennakoitavuutta. 9) Epäselvä verolain kirjain johtaa tarpeeseen saada verolaista lainkäyttöelimen tulkinta, mikä on kallista ja lisää poikkeavien oikeudellisten tulkintojen myötä verotuksen ennustamattomuutta. 10) Yksilön oikeudet sekä verotuksen merkitystä valtion kannalta sääntelevät säännökset tulisi ottaa huomioon verolakia kirjoitettaessa, erityisesti verojärjestelmän muutosten aiheuttamat taloudelliset vaikutukset. 11) Sekä verovelvollisen että veroviranomaisen tulisi pyrkiä oikeaan verokohteluun. Jos näin ei toimita, verotuksen ennustettavuus kärsii. Puheenjohtajan mukaan verotuksen ennustettavuutta voitaisiin lisätä muun muassa seuraavilla toimilla: 1) Toimenpiteitä tulee kohdistaa potentiaalisten veroriitojen vähentämiseksi, esimerkiksi tehostettujen ja läpinäkyvien verotuksen ennakkoratkaisujen avulla, mukaan lukien siirtohinnoittelua koskevat ennakkoratkaisut (nk. APA). Tältä osin EUtasolla on tehty jo toimia. 2) EU:n verolainsäädännön sisältöä, implementointia ja noudattamista tulisi parantaa. 3) OECD:n BEPSprojektin toimenpiteiden yhdenmukaista ja koordinoitua toimeenpanoa sekä hallinnointia tulisi edistää sekä EU:ssa että kansainvälisellä tasolla. 4) Verohallintojen sekä verovelvollisten suhteita tulisi parantaa esimerkiksi erilaisilla yhteistyöohjelmilla. 5) Tiedonvaihtoa koskevien toimintaohjeet tulisi koota sekä antaa verovelvollisille tietoa siitä, mitkä ovat hyväksyttäviä verotusta koskevia toimintamalleja. Tiedonantovelvollisuuden asettaminen aggressiiviseen verosuunnitteluun liittyvien palveluiden tarjoajille koskien verosuunnittelurakenteita voisi palvella tätä tarkoitusta. 6) Pakolliset riitojen ratkaisumekanismit tulisi ottaa käyttöön. 7) Verohallintojen tasoa tulisi parantaa veroviranomaisten, riitojenratkaisumekanismia koskevan koulutuksen avulla. 8) Tuomareita ja muita sovittelijoita tulisi kouluttaa rajat ylittävien veroriitojen käsittelyn osalta. 9) Kansainväliset verostandardit tulee ottaa käyttöön globaalisti tasapuolisen pelikentän takaamiseksi. Tämän edistämiseksi puheenjohtaja on edistänyt eiyhteistyöhaluisista kolmansista maista muodostettavan EUlistan käyttöönottoa. Tätä työtä tulee jatkaa ottaen huomioon OECD:n BEPS Inclusive Frameworkohjelman sekä Global Forum on Transparency and Exchange of Information for Tax Purposes elimen yhteydessä tehtävä työ. 10) EU:n ulkopuolelta peräisin oleviin muutoksiin kansainvälisen verotuksen alalla tulisi suhtautua yhteneväisesti ja koordinoidusti, jotta voidaan parantaa verotuksen ennustettavuutta. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely

16 Käsittely Euroopan parlamentissa 16(19) Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely Valtiovarainministeriö EUministerivaliokunta, kirjallinen menettely Suuri valiokunta ke Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot VM/VO, neuvotteleva virkamies Minna Upola, , EUTORItunnus EU/2017/0262 Liitteet Viite

17 VALTIOVARAINMINISTERIÖ EUS, KRY, BO, KO, RMO 17(19) EURORYHMÄ , Malta Euroryhmän Vallettassa 7.4. pidettävässä kokouksessa käsitellään alustavan asialistan mukaan seuraavia asioita: Temaattinen keskustelu kasvusta ja työllisyydestä: investoinnit (yhteiset periaatteet) Euroryhmässä käydään temaattinen keskustelu investoinneista komission valmisteleman muistion pohjalta. Muistiossa investointien kolmeksi periaatteeksi on tunnistettu seuraavat: 1. Yrityksiin, sektorikohtaiseen, työmarkkinoihin ja julkiseen hallinnon kohdistuvien uudistusten tulisi edistää resurssien tehokasta kohdentumista o liiketoimintaympäristön kehittämiseen o julkisen hallinnon laadun parantamiseen o toimialakohtaisten esteiden korjaamiseen o työmarkkinoiden reagointikyvyn edistämiseen 2. Julkisissa investoinneissa tulee priorisoida korkean laadun hankkeita, jotka edistävät kasvua lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä 3. Yritysten markkinaehtoisia rahoitusvaihtoehtoja tulee kehittää edelleen. Näiden suoraan investointeihin vaikuttavien toimien lisäksi tulee priorisoida myös epäsuorasti, mm. kannusteiden välityksellä, vaikuttavia toimia, joita ovat toimiva oikeusjärjestelmä, korruption kitkeminen ja läpinäkyvien, tehokkaiden ja avoimien julkisten hankintojen tekeminen. Periaatteita olisi kuitenkin hyvä konkretisoida enemmän, ennen kuin edetään maiden väliseen vertailuun Pankkiunioni Pankkiunioniin liittyen euroryhmä kuulee viidettä kertaa Euroopan keskuspankin valvontaelimen puheenjohtaja Danièle Nouy ta sekä saa selvityksen yhteisen kriisinratkaisuneuvoston viimeaikaisesta toiminnasta. Kreikka tilannekatsaus Euroryhmä saa instituutioilta (komissio, Euroopan keskuspankki EKP ja Euroopan vakausmekanismi EVM sekä Kansainvälinen valuuttarahasto IMF) katsauksen Kreikasta ja sen toisen väliarvion tilanteesta. Instituutioiden ja Kreikan väliset neuvottelut jatkuivat useita päiviä Brysselissä maaliskuun euroryhmän kokouksen jälkeen. Neuvotteluissa on tapahtunut jonkinasteista edistystä. Väliarvion keskeisiä kysymyksiä ovat mm. verouudistuksen ja eläkejärjestelmän edelleen uudistamisen jatkaminen. Lisäksi energiamarkkinoiden avaaminen ja siihen liittyen valtion energiayhtiön osittainen yksityistäminen ovat nousseet neuvotteluissa keskeiseen asemaan. Väliarvion loppuunsaattamiseen liittyvä epävarmuus on alkuvuoden aikana varjostanut Kreikan talouden toipumista. Epävarmuus on alkanut heijastumaan reaalitalouteen ja hidastanut mm.

18 18(19) investointeja. Komission ennuste Kreikan talouskasvuksi tänä vuonna on +2,7%. Julkisen talouden kehitys on ollut positiivista ja Kreikan ennustetaan saavuttavan ja ylittävän sille ohjelmassa asetetut perusylijäämätavoitteet tänä ja ensi vuonna. Huhtikuun euroryhmästä ei odoteta päätöksiä väliarvion hyväksymisestä. Kreikan odotetaan selviävän rahoitustarpeistaan heinäkuun loppupuolen merkittäviin maksutarpeisiin asti. Suomi voi hyväksyä toisen väliarvion, kun komissio, EVM ja EKP ovat antaneet myönteisen arvion ohjelman ehtojen toteutumisesta ja väliarviota koskevat asiakirjat ovat valmistuneet. Kypros ohjelman jälkeinen seuranta toinen arvio Euroryhmä saa suullisen tilannekatsauksen Kyproksen ohjelman jälkeisen toisen valvontakäynnin tuloksista. Raportin odotetaan valmistuvan kesäkuuksi. Rahoitustukea saanut maa on ohjelman jälkeisessä valvonnassa, kunnes 75 % euromaiden sille myöntämästä rahoitustukilainasta on maksettu takaisin. Valvontakäynnit toteutetaan kaksi kertaa vuodessa. EUkomission tuoreessa talousennusteessa arvioidaan Kyproksen jatkavan taloudellista toipumistaan. Kuluvan vuoden talouskasvuksi arvioidaan 2,5 ja ensi vuodelle 2,3 prosentin kasvua. Työttömyys laskee tänä vuonna 12 ja ensi vuonna 11 prosenttiin. Velan arvioidaan putoavan alle 100 prosentin rajan Inflaatio pysyy lähivuodet reilun prosentin tasolla. BKT:n kasvu on perustunut ennen muuta yksityiseen kulutukseen ja ennätyslukuja tehtailleen matkailun menestykseen. Kansainvälisiin kokouksiin valmistautuminen valuuttakurssikehitys Viimeisten kolmen kuukauden ajan euro on pysynyt jokseenkin ennallaan nimellisillä efektiivisillä kursseilla mitattuna, vaikka kahdenvälisissä valuuttakursseissa olikin suuria heilahteluja. Yhdysvaltain dollarin pidempään jatkunut vahvistuminen suhteessa euroon näyttää taittuneen alkuvuoden kuluessa. Englannin punta on melko volatiili, johtuen pitkälti Brexitiin liittyvästä epävarmuudesta. Rahapolitiikan normalisoituminen Yhdysvalloissa ja Kiinan talouden suorituskyky pysyvät edelleen merkittävinä kehittyvien talouksien valuuttojen ajureina. Muut asiat Ei tiedossa olevia muita asioita.

19 19(19) LIITTEET Asiasanat Hoitaa Tiedoksi

1(5) Valtiovarainministeriö NEUVOSTORAPORTTI VM

1(5) Valtiovarainministeriö NEUVOSTORAPORTTI VM 1(5) Valtiovarainministeriö NEUVOSTORAPORTTI VM2017-00215 EUS Salmi Martti, Morén Pekka(VM), Haanpää Tiina(VM) 11.04.2017 JULKINEN Asia Epävirallinen valtiovarainministerikokous 7.-8.4.2017, Malta; yhteenvetoraportti

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM RMO Jaakkola Henri(VM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM RMO Jaakkola Henri(VM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201900002 RMO Jaakkola Henri(VM) 11.01.2019 JULKINEN Asia Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan keskuspankille: Kolmas edistymiskertomus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen

Lisätiedot

Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva

Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva 9.2.2016 Lähde: komission ennuste Euroalueen vakausyksikkö Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet - Kehittyneiden maiden kasvu alle keskiarvon - Kiinan tilanne

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM RMO Puumalainen Markku(VM) JULKINEN

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM RMO Puumalainen Markku(VM) JULKINEN Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201800120 RMO Puumalainen Markku(VM) 02.03.2018 JULKINEN KORJATTU VERSIO: SUOMEN KANTA OSION ALKUUN LISÄTTY 1.VIRKKEEN PUUTTUNUT ALKUOSA. Asia Komission tiedonanto

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00760 12.10.2012. EDUSKUNTA Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00760 12.10.2012. EDUSKUNTA Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201200760 12.10.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia Pankkiunioni osana EMU:n kehittämistä U/Etunnus: EUTORInumero: EU/20121429 Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n

Lisätiedot

Suomi pitää verotuksen läpinäkyvyyttä ja veronkierron vastaisia toimia EU-tasolla tärkeinä.

Suomi pitää verotuksen läpinäkyvyyttä ja veronkierron vastaisia toimia EU-tasolla tärkeinä. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201600436 VO Upola Minna(VM) 24.08.2016 Asia Ekirje komission tiedonannosta lisätoimenpiteistä avoimuuden lisäämiseksi ja verovilpin ja veron kiertämisen torjumiseksi

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta

Lisätiedot

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea)

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea) Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00461 BO Hirvi Mikko(VM) 05.09.2017 JULKINEN Asia Lisätalousarvioesitys nro 5 Euroopan unionin vuoden 2017 yleiseen talousarvioon; Rahoituksen osoittaminen Euroopan

Lisätiedot

Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa

Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2011-00546 VO Upola Minna(VM) 06.07.2011 Korjaus 5.7.2011 annettuu E-kirjeeseen (Eutori-tunnus VM2011-00526) Eduskunta Suuri valiokunta Viite Ks. E-kirje 5.7.2011 tunnus

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Finanssikriisistä pankkiunioniin

Finanssikriisistä pankkiunioniin Finanssikriisistä pankkiunioniin Kauppakamarilounas Turussa 26.5.2014 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen Finanssikriisi jätti pitkän jäljen Bruttokansantuote Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö MINVA VM

Valtiovarainministeriö MINVA VM Valtiovarainministeriö MINVA VM201700415 EUS 03.07.2017 JULKINEN Viite Asia ECOFIN neuvosto 11.7.2017, Bryssel Tiivistelmä Suomea kokouksissa edustaa valtiovarainministeri Petteri Orpo. Verosuunnittelujärjestelmien

Lisätiedot

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon

Lisätiedot

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00746 BO Liinamaa Armi(VM) 13.11.2014 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Asia Komission ehdotus omien varojen päätöksen soveltamisasetuksen

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00578 BO Liinamaa Armi(VM) 12.09.2014 JULKINEN Suuri valiokunta Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA Sisäministeriö MINVA SM201600167 KVY Rytkönen Riikka(SM) 23.03.2016 Viite Asia OSA; Oikeus ja sisäministereiden ja EUinstituutioiden edustajien kokous 24.3.2016 OIKEUS JA SISÄMINISTEREIDEN JA EUINSTITUUTIOIDEN

Lisätiedot

Euroopan rahoitusvakautusmekanismia koskevan neuvoston asetuksen muuttaminen

Euroopan rahoitusvakautusmekanismia koskevan neuvoston asetuksen muuttaminen 1(5) E-kirje Euroopan rahoitusvakautusmekanismia koskevan neuvoston asetuksen muuttaminen Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Euroryhmä teki 16.7.2015 poliittisen

Lisätiedot

1(5) Valtiovarainministeriö NEUVOSTORAPORTTI VM

1(5) Valtiovarainministeriö NEUVOSTORAPORTTI VM 1(5) Valtiovarainministeriö NEUVOSTORAPORTTI VM2016-00656 EUS Ikonen Susanna(VM), Haanpää Tiina(VM) 10.11.2016 JULKINEN Asia Ecofin-neuvosto 8.11.2016; yhteenvetoraportti Kokous Talous- ja rahoitusasiat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2015-00089 VAO Valtonen Terhi(STM) 01.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta Euroopan unionin ja Amerikan

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

Kreikan kolmas ohjelma - Kreikan talouden tilanne - Toisen väliarvion tilanne ja eteneminen - Velkakestävyysarviot

Kreikan kolmas ohjelma - Kreikan talouden tilanne - Toisen väliarvion tilanne ja eteneminen - Velkakestävyysarviot Kreikan kolmas ohjelma - Kreikan talouden tilanne - Toisen väliarvion tilanne ja eteneminen - Velkakestävyysarviot Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö 16.2.2017 Kreikan talouden tila ja näkymät Talouden

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016

Lisätiedot

Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut

Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut -tilannekatsaus 19.9.2017 Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö Euroalueen talous- ja rahoitusvakaus EU- ja euromaiden vakauskysymykset Talouskasvu (globaali ja EU)

Lisätiedot

VO Aine Leena(VM) KÄYTTÖ RAJOITETTU

VO Aine Leena(VM) KÄYTTÖ RAJOITETTU Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00128 VO Aine Leena(VM) 02.03.2016 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia Pakollinen automaattinen tietojenvaihto verotuksen alalla Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Asia EU-komission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta

Asia EU-komission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201600274 PAO Takala Pyry(LVM) 02.09.2016 Asia EUkomission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

PSI-direktiivin arviointi. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM JulkICT Huotari Maarit(VM) JULKINEN

PSI-direktiivin arviointi. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM JulkICT Huotari Maarit(VM) JULKINEN Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201700684 JulkICT Huotari Maarit(VM) 28.11.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäyttöä koskevan direktiivin

Lisätiedot

EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA

EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO E 29/2017 vp Valtioneuvoston selvitys: EU27-päämiesten

Lisätiedot

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. toukokuuta 2016 (OR. en) 9452/16 FISC 85 ECOFIN 502 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. toukokuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

EU ja verotus. Sirpa Pietikäinen. Euroopan parlamentin jäsen 17.10.2013

EU ja verotus. Sirpa Pietikäinen. Euroopan parlamentin jäsen 17.10.2013 EU ja verotus Sirpa Pietikäinen Euroopan parlamentin jäsen 17.10.2013 Yleistä EU-veropolitiikan voi jakaa kahteen osaan: Välitön: kunkin jäsenmaan yksinomaisessa toimivallassa Välillinen: vaikuttaa tavaroiden,

Lisätiedot

Taloudellisen tilanteen kehittyminen

Taloudellisen tilanteen kehittyminen #EURoad2Sibiu Taloudellisen tilanteen kehittyminen Toukokuu 219 KOHTI YHTENÄISEMPÄÄ, VAHVEMPAA JA DEMOKRAATTISEMPAA UNIONIA EU:n kunnianhimoinen työllisyyttä, kasvua ja investointeja koskeva ohjelma ja

Lisätiedot

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään

Lisätiedot

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM201500311 LAVO Leinonen Antti 24.08.2015 Asia Komission julkinen kuuleminen digitaalisen sisällön ja tavaroiden sähköisen kaupan sopimussäännöistä Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Toinen seurantaraportti järjestämättömien lainojen vähentämisestä Euroopassa

Toinen seurantaraportti järjestämättömien lainojen vähentämisestä Euroopassa Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan keskuspankille Toinen seurantaraportti järjestämättömien lainojen vähentämisestä Euroopassa 9.5.2018 Markku Puumalainen, VM/RMO Talousvaliokunta

Lisätiedot

Ajankohtaiset asiat EU:ssa. 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS

Ajankohtaiset asiat EU:ssa. 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS Ajankohtaiset asiat EU:ssa 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS Ajankohtaiset haasteet EU:ssa Heikko talouskasvu Korkea työttömyys, erityisesti nuorisotyöttömyys Investointien vähäisyys

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2016/0010 (CNS) 2016/0011 (CNS) 5827/16 LIMITE PUBLIC FISC 14 ECOFIN 71 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja:

Lisätiedot

9643/17 1 DG G LIMITE FI

9643/17 1 DG G LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9643/17 LIMITE PV/CONS 30 ECOFIN 457 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3543. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Bryssel,

Lisätiedot

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi) Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission

Lisätiedot

Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta

Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201700349 TIO Saari Kari 27.10.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta Kokous

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

Suomi voi hyväksyä komission esityksen lisätalousarvioksi nro 6.

Suomi voi hyväksyä komission esityksen lisätalousarvioksi nro 6. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00534 BO Kukkonen Panu 16.10.2017 JULKINEN Asia EU:n vuotta 2017 koskeva lisätalousarvioesitys nro 6 Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys, E-kirje.

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys, E-kirje. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2018-00383 VO Maisala Tiina(VM) 19.06.2018 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi veroyhteistyötä koskevan Fiscalis-ohjelman perustamisesta Kokous

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2018-00378 PAO Hörkkö Jorma 04.10.2018 Korjataan E-jatkokirje LVM2018-00364 uudeksi E-kirjeeksi Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi liikenneyhteisön perustamista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en) 12670/16 FISC 141 ECOFIN 846 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea (Coreper II)/Neuvosto

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELVITYKSESTÄ EUROOPAN KOMISSION EHDOTUKSIIN TALOUS- JA RAHALIITON KEHITTÄMISEKSI

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELVITYKSESTÄ EUROOPAN KOMISSION EHDOTUKSIIN TALOUS- JA RAHALIITON KEHITTÄMISEKSI LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELVITYKSESTÄ EUROOPAN KOMISSION EHDOTUKSIIN TALOUS- JA RAHALIITON KEHITTÄMISEKSI Timo Miettinen, FT Eurooppa-tutkimuksen keskus Helsingin yliopisto Presentation Name / Firstname

Lisätiedot

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B

14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0400 (CNS) 14950/14 SC 182 ECON 1002 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.

Lisätiedot

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201500326 EOS Niemi Ville(TEM) 16.09.2015 JULKINEN Viite Asia Epävirallinen energiaministerikokous 23.9.2015 Luxemburg Ministerit keskustelevat uusista energiateknologioista

Lisätiedot

Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia

Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Hanna Freystätter Vanhempi neuvonantaja, Suomen Pankki Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Euro ja talous 1/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 30.3.2017 Julkinen 1 Teemat

Lisätiedot

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM2005-00146 MP Vattulainen Eeva 21.10.2005 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komission tiedonanto neuvostolle, parlamentille ja sosiaalikomitealle

Lisätiedot

MIFID II ja MIFIR sääntelee muun muassa sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkojen toimintaa sekä kaupankäyntiä rahoitusvälineillä.

MIFID II ja MIFIR sääntelee muun muassa sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkojen toimintaa sekä kaupankäyntiä rahoitusvälineillä. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00166 RMO Häyrynen Janne(VM) 22.03.2016 JULKINEN Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rahoitusvälineiden markkinoista annetun

Lisätiedot

Kreikan ohjelma - Ensimmäinen väliarvio - Velkahelpotukset. Euroalueen vakausyksikkö 27.5.2016

Kreikan ohjelma - Ensimmäinen väliarvio - Velkahelpotukset. Euroalueen vakausyksikkö 27.5.2016 Kreikan ohjelma - Ensimmäinen väliarvio - Velkahelpotukset Euroalueen vakausyksikkö 27.5.2016 EVM-ohjelman 1. väliarvio Euroryhmä teki 25.5. periaatepäätöksen väliarvion hyväksymisestä Suurin osa väliarvion

Lisätiedot

Digitalisaation mahdollisuudet liikenteessä

Digitalisaation mahdollisuudet liikenteessä Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2017-00280 TIO Lehtilä Olli(LVM) 18.09.2017 JULKINEN Asia Luonnos neuvoston päätelmistä liikenteen digitalisaatiosta Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

1(5) Valtiovarainministeriö NEUVOSTORAPORTTI VM Asia Epävirallinen valtiovarainministerikokous ; yhteenvetoraportti

1(5) Valtiovarainministeriö NEUVOSTORAPORTTI VM Asia Epävirallinen valtiovarainministerikokous ; yhteenvetoraportti 1(5) Valtiovarainministeriö NEUVOSTORAPORTTI VM2016-00484 EUS Ikonen Susanna(VM), Järvikare Terhi(VM), Tikkanen Joanna(VM) 12.09.2016 Asia Epävirallinen valtiovarainministerikokous 9.-10.9.2016; yhteenvetoraportti

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00570 EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) 15.12.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi unionin osallistumisesta useiden jäsenvaltioiden

Lisätiedot

PUBLIC EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. Brysel,30.tammikuuta2013(11.02) (OR.en) 16166/12 LIMITE PVCONS59 ECOFIN935

PUBLIC EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. Brysel,30.tammikuuta2013(11.02) (OR.en) 16166/12 LIMITE PVCONS59 ECOFIN935 ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Brysel,30.tammikuuta2013(11.02) (OR.en) 16166/12 PUBLIC LIMITE PVCONS59 ECOFIN935 EHDOTUSPÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopanunioninneuvoston3198.istunto(TALOUS-jaRAHOITUSASIAT),

Lisätiedot

Romanian ensimmäinen EU-puheenjohtajakausi on

Romanian ensimmäinen EU-puheenjohtajakausi on Sosiaali ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM201900017 KVY Haanpää TiinaKaisa(STM), Palminen Elisa(STM) 21.01.2019 Asia EU; ROMANIAN EUPUHEENJOHTAJUUSKAUSI SOSIAALI JA TERVEYSSEKTORILLA 1.1.30.6.2019

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201700228 EOS Tuokko Katja(TEM) 09.05.2017 Viite Asia Epävirallinen energiaministerikokous 18.19.5.2017 Valletta EUpuheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen energiaministerikokouksen

Lisätiedot

Asia E-kirje komission tiedonannosta digitalouden verotuksesta COM(2017) 547 final

Asia E-kirje komission tiedonannosta digitalouden verotuksesta COM(2017) 547 final Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201700580 VO Aine Leena(VM) 25.10.2017 Asia Ekirje komission tiedonannosta digitalouden verotuksesta COM(2017) 547 final Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlannin tilanne Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlanti pyysi lainaa rahoitusmarkkinoidensa vakauttamiseksi Irlannin hallitus pyysi eilen Euroopan rahoitusvakausjärjestelyjen

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen, Suomen Pankki Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Oulu 13.9.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Kansainvälinen kauppa kasvaa hitaammin kuin maailman bkt Öljymarkkinat

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0030/12. Tarkistus. Marco Valli, Marco Zanni EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0030/12. Tarkistus. Marco Valli, Marco Zanni EFDD-ryhmän puolesta 23.2.2016 A8-0030/12 12 7 a kohta (uusi) 7 a. kehottaa komissiota jäädyttämään meneillään olevat TTIP- ja TISAneuvottelut ja pidättymään markkinatalouden aseman (MES) myöntämisestä Kiinalle, kun otetaan

Lisätiedot

23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38)

23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 1. Euron synty 2. Yhteisvaluutan hyödyt ja kustannukset 3. Onko EU optimaalinen yhteisvaluutta-alue? 4. Yhteisvaluutta-alueet ja

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00162 KTPO Haltia Petri(OKM) 14.08.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Kokous Koulutus (EU30)

Lisätiedot

A8-0317/11

A8-0317/11 18.11.2015 A8-0317/11 11 3 kohta 3. toteaa, että vaikka useammassa maassa toimivien yritysten on entistä vaikeampi noudattaa monia erilaisia verojärjestelmiä, ne pystyvät globalisaation ja digitalisaation

Lisätiedot

Miten euro pärjää epävarmuuden maailmassa?

Miten euro pärjää epävarmuuden maailmassa? Miten euro pärjää epävarmuuden maailmassa? TELA:n seminaari, Oodi, Helsinki 5.2.2019 Pääjohtaja Olli Rehn 1 10 Maailmantalouden kasvu jatkuu, mutta aiempaa vaimeampana ei niin vahvana kun vielä kesällä

Lisätiedot

Suomella on tarkasteluvarauma esityksen yksityiskohdista.

Suomella on tarkasteluvarauma esityksen yksityiskohdista. Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00026 ALUE Osenius Johanna(TEM) 15.01.2016 JULKINEN Asia Ehdotus rakenneuudistusten tukiohjelman perustamisesta vuosille 2017-2020 ja Euroopan rakenne-

Lisätiedot

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

10431/17 1 DG G LIMITE FI

10431/17 1 DG G LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10431/17 LIMITE PV/CONS 36 ECOFIN 553 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3549. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Kyproksen talouden sopeutusohjelma

Kyproksen talouden sopeutusohjelma Kyproksen talouden sopeutusohjelma Prosessin eteneminen Euroryhmän neuvottelutulokset 16.3, 19.3. ja 25.3. Dokumentaation valmistelu (komissio, EKP, troikka) Euroryhmä 12.4. dokumentaation hyväksyminen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00236 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 20.03.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; kansallinen puheenjohtajuusohjelma; parlamentaarinen prosessi Kokous

Lisätiedot

Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta

Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Erkki Liikanen Suomen Pankki Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Kesäkuu 2015 Eduskunnan talousvaliokunta 30.6.2015 Julkinen 1 Sisällys Keveä rahapolitiikka tukee euroalueen talousnäkymiä EU:n tuomioistuimen

Lisätiedot

Asia Komission julkinen konsultaatio älykkäistä ja yhteentomivista liikennejärjestelmistä EU:ssa

Asia Komission julkinen konsultaatio älykkäistä ja yhteentomivista liikennejärjestelmistä EU:ssa Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201600212 TIO Öörni Seppo 31.08.2016 JULKINEN Asia Komission julkinen konsultaatio älykkäistä ja yhteentomivista liikennejärjestelmistä EU:ssa Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM

Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM2015-00413 RO Fallenius Sanna-Helena(MMM) 18.05.2015 Viite Asia Epävirallinen maatalous- ja kalastusneuvoston kokous, Riika 31.5.-2.6.2015 Kokouksen aihe: Luonnonmukainen

Lisätiedot

Euroopan vakausmekanismin kehittäminen

Euroopan vakausmekanismin kehittäminen Euroopan vakausmekanismin kehittäminen Suuri valiokunta Valtiovarainvaliokunta 11.1.2019 Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö Eurokriisin tilinpäätös ja näkymät Euromaiden kaikki tukiohjelmat ovat nyt

Lisätiedot

Asia Euroopan komission tiedonanto - FinTech-toimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden parantamiseksi

Asia Euroopan komission tiedonanto - FinTech-toimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden parantamiseksi Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201800220 RMO Kuusinen Miki(VM) 19.04.2018 JULKINEN Asia Euroopan komission tiedonanto FinTechtoimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201600819 POL30 Virkkunen Helena(UM) 02.08.2016 Asia Ehdotus EU:n vakautta ja rauhaa edistävää välinettä (IcSP) koskevan asetuksen muuttamisesta Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00451 LAS Manner Olessia(LVM) 21.11.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuudesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11170/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat EF 162 ECON 638 UEM 230 SURE

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä

Lisätiedot

Yhteisen kriisinratkaisurahaston yhteinen varautumisjärjestely E43/2017 vp

Yhteisen kriisinratkaisurahaston yhteinen varautumisjärjestely E43/2017 vp Yhteisen kriisinratkaisurahaston yhteinen varautumisjärjestely E43/2017 vp Kesäkuu 2017 Pankki- ja rahoitusyksikkö Rahoitusmarkkinaosasto Pankkiunionin syventäminen ECOFIN 17.6.2016: Further steps will

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0141 (COD) 8795/2/16 REV 2 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: AGRI 253 PHYTOSAN 10 AGRILEG 65 CODEC 634 PARLNAT

Lisätiedot

Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus (U 62/2017 vp UJ 21/2018 vp)

Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus (U 62/2017 vp UJ 21/2018 vp) Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus (U 62/2017 vp UJ 21/2018 vp) Talousvaliokunta 6.11.2018 Rahoitusmarkkinaosasto Syksyn 2017 ehdotus Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistuksesta Ehdotuksilla

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin

Lisätiedot

Tikkanen Joanna(VM) Eduskunnalle lähetetään tiedoksi komissiolta tullut tiedonanto.

Tikkanen Joanna(VM) Eduskunnalle lähetetään tiedoksi komissiolta tullut tiedonanto. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201600297 Tikkanen Joanna(VM) 03.06.2016 Asia Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, Eurooppaneuvostolle, neuvostolle, Euroopan talous ja sosiaalikomitealle

Lisätiedot