Rikostutkinta lapsiin kohdistuvissa väkivalta- ja seksuaalirikoksissa

Transkriptio

1 Mia Tuominen ja Noora Ellonen TEEMA: LASTEN KALTOINKOHTELU Rikostutkinta lapsiin kohdistuvissa väkivalta- ja seksuaalirikoksissa Lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosten tutkinta poikkeaa aikuisiin kohdistuneiden väkivaltarikosten tutkinnasta. Siksi näiden tapaus ten tutkinta pyritään keskittämään niille poliiseille, jotka ovat saaneet siihen erityiskoulutuksen. Tämä vaade mainitaan myös esitutkintalaissa (2011/805). Merkittävin ero lapsiin ja aikuisiin kohdistuvien väkivaltarikosten tutkinnassa liittyy lapsen kuulemiseen asianomistajana. Oikeudenkäymiskaaren mukaan alle 15-vuotiasta lasta ei kuulla oikeudessa, joten esitutkintavaiheessa tehty lapsen kuuleminen on siten osa oikeudenkäyntiä. Myös muissa tutkintatoimenpiteissä tulee huomioida lapsen poikkeava asema. Esitutkintalain mukaan alle 18-vuotiasta on kohdeltava hänen ikänsä ja kehitystasonsa edellyttämällä tavalla. On myös huolehdittava siitä, ettei hänelle aiheudu tutkinnassa tarpeetonta haittaa. Lapsiin kohdistuviin väkivalta- ja seksuaalirikoksiin liittyy ominaispiirteitä, jotka tekevät niiden tutkinnasta haasteellista. Tällaisista rikoksista on usein vaikea saada näyttöä. Esimerkiksi fyysisiä vammoja löydetään vain harvoin. Yksi syy tähän on se, että tapaukset tulevat usein poliisin tietoon viiveellä. Toinen syy on se, etteivät kaikki teot välttämättä aiheuta fyysisiä vammoja. Monipuolisen näytön kerääminen tilanteen selvittämiseksi olisi kuitenkin tärkeää, sillä lapsiin kohdistuneissa väkivalta- ja seksuaalirikoksissa epäilty ei juuri koskaan tunnusta mahdollista tekoaan. Siksi tutkintataktiikan merkitys korostuu tutkinnassa ja usein esimerkiksi asiantuntijalausunnot, kuten lääkärinlausunnot, ovat oleellinen osa tutkintaa. Muun muassa näiden haasteiden takia lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosten tutkinta luokitellaan aina vaativaksi rikostutkinnaksi. Tutkintapyyntö Vuonna 2014 poliisille ilmoitettiin alle 18-vuotiaaseen kohdistunutta väki valtarikosta. Luku sisältää kaikki pahoinpitely-, seksuaalirikos- ja henkirikosepäilyt (1). Suurin osa ilmoituksista tuli poliisille muilta viranomaisilta. Viranomaisten ilmoitusvelvollisuudet määritellään laissa, ensisijaisesti lastensuojelulaissa (2007/147). Vuonna 2008 voimaan tulleen lastensuojelulain 25 mukaan viranomaiset ovat velvollisia salassapitosäännösten estämättä viipymättä ilmoittamaan kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttävät lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Epäily lapseen kohdistuvasta fyysisestä väkivallasta on syy lastensuojelun tarpeen selvittämiseen. Lastensuojelun viranomaiset ovat puolestaan velvollisia ilmoittamaan poliisille, jos on perusteltua syytä epäillä lapseen kohdistuneen sellaista fyysistä väkivaltaa, josta enimmäisrangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Käytännössä tämä tarkoittaa kaikkia muita pahoinpitelyjä paitsi lieviä pahoin pitelyjä. Lain sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (2000/812, ) mukaan lastensuojelun viranomaisilla on myös lievissä pahoinpitelyissä oikeus lapsen edun nimissä ilmoittaa poliisille. Vuoden 2015 huhtikuussa lastensuojelulakia tarkennettiin pahoinpitely- ja seksuaalirikosepäilyjen ilmoitusvelvollisuuden osalta osana laajempaa sosiaalihuoltolain uudistusta. Kun aikaisemman sääntelyn mukaan viran- 979 Duodecim 2015;131:979 84

2 LASTEN KALTOINKOHTELU 980 YDINASIAT 88 Jos viranomaiselle jonkin seikan perusteella nousee huoli rikosepäilystä, hänellä on velvollisuus ottaa yhteyttä poliisiin. 88 Jokaisessa terveyskeskuksessa ja sairaalassa olisi hyvä pohtia etukäteen toimintamalleja mahdollisen rikosepäilyn kohteeksi joutuneen lapsen hoitamiseksi ja viranomaisyhteistyön aloittamiseksi. 88 Poliisit ja lääkärit ovat tottuneet erilaiseen ammattikieleen ja yhteistyön tehtävänä on turvata se, että molemmat ymmärtävät toistensa dokumentoinnit. 8 8 Viranomaisten välinen yhteistyö on onnistuneen rikostutkinnan edellytys. omaisilla oli velvollisuus ilmoittaa pahoinpitelyepäilystä ainoastaan lastensuojeluun, nykyisen lain mukaan viranomaisten tulee ilmoittaa epäilystään myös suoraan poliisille, jos heillä on syytä epäillä lapseen kohdistuneen sellaista fyysistä väkivaltaa, josta enimmäisrangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Lisäksi lastensuojeluviranomaisten ilmoitusvelvollisuutta poliisille yhdenmukaistettiin siten, että siinä missä aikaisemmin ilmoitukseen pahoinpitelyepäilystä edellytettiin perusteltua syytä ja ilmoitukseen seksuaalirikosepäilystä syy epäillä, nykyään riittää molempien epäilyjen kohdalla pelkkä syy epäillä. Tämä tarkoittaa sitä, että lastensuojelulla ei ole velvollisuutta kerätä epäilystä konkreettista näyttöä, vaan ilmoituksen tekoon riittää epäily rikoksesta esimerkiksi lapsen käyttäytymisen, puheiden tai lapsen vanhemmilta saatujen tietojen perusteella. Poliisi harkitsee sen jälkeen, onko asiassa syytä epäillä rikosta. Seksuaalirikoksissa ilmoitusvelvollisuus on yhdenmukainen pahoinpitelyrikosten kanssa. Jos viranomaisella herää epäily lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta, hänellä on velvollisuus lastensuojeluilmoituksen lisäksi ilmoittaa asiasta suoraan poliisille. Lastensuojelun viranomaisilla on niin ikään velvollisuus ilmoittaa poliisille, jos on syytä epäillä lapsen joutuneen minkä tahansa seksuaalirikoksen uhriksi. Lääkäreiden ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ilmoitusvelvollisuudet pahoinpitely- ja seksuaalirikosepäilyistä on esitetty KUVASSA. Lastensuojelulain muutos on varsin tervetullut, sillä tutkimusten mukaan viranomaiset epäröivät niin lastensuojelu- kuin rikosilmoituksenkin tekoa. Perusteltu syy epäilyyn on usein tulkittu niin, että epäillystä teosta tulee olla konkreettista näyttöä. Väkivaltaepäilyissä fyysinen vamma ajatellaan usein tällaiseksi näytöksi (2, 3). Tämä on varsin ongelmallista, sillä läheskään kaikki lapseen kohdistuneet väkivaltateot eivät ole omiaan aiheuttamaan fyysisiä vammoja. Lainmuutoksen myötä ei siis enää edellytetä konkreettista näyttöä, vaan ilmoitusvelvollisuus saattaa syntyä jo esimerkiksi lapsen tai hänen vanhempien käyttäytymisen tai puheiden perusteella. Ohjeena voi pitää sitä, että jos viranomaiselle jonkin seikan perusteella nousee huoli rikosepäilystä, hänellä on velvollisuus ottaa yhteyttä poliisiin. Koska ilmoitusvelvollisuuden kynnys on niinkin matala kuin syytä epäillä, viranomaisten ei tarvitse pelätä sitä, että itselle koituu ilmoituksen tekemisestä seuraamuksia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että perusterveydenhoidon puolella ongelma on myös tapausten tunnistaminen. Esimerkiksi ter veyskeskuksissa toimivilla lääkäreillä on varsin lyhyillä vastaanottoajoilla vaikeuksia tunnistaa väkivallan merkkejä. Myös osaamista puuttuu: lääkäreille on tarjolla erikoiskoulutusta aiheesta, mutta peruskoulutuksessa ei edelleenkään kiinnitetä asiaan riittävää huomiota (3). Onneksi asiassa tapahtuu jatkuvasti kehitystä. Suomessa on useita sairaaloita, joissa on systemaattiset toimintamallit kaikille niille tapauksille, joissa voi olla kyse väkivallasta. Valitettavasti osaamisessa on kuitenkin valtavia alueellisia eroja. Viranomaisten välinen yhteistyö Lastensuojelulain muutoksen valmistelutöissä korostetaan, että viranomaiset voivat vapaasti konsultoida poliisia ennen ilmoituksen tekoa. M. Tuominen ja N. Ellonen

3 Lääkäri Seksuaalirikosepäily Pahoinpitelyepäily Lastensuojelulaki, 25 Syy epäillä Poliisi Syy epäillä Lievä pahoinpitelyepäily Seksuaalirikosepäily Pahoinpitelyepäily Sosiaalityöntekijä Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista, Oikeus ilmoittaa Lievä pahoinpitelyepäily KUVA. Lääkäreiden ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ilmoitusvelvollisuus lapsiin kohdistuneissa pahoinpitely- ja seksuaalirikosepäilyissä. Viranomaisten ei voida olettaa tietävän, millaisen teon voidaan ajatella täyttävän riittävät pahoinpitelyn tunnusmerkit. Siksi avoin keskustelu poliisin kanssa on suositeltavaa sen sijaan, että ilmoituksen teosta pidättäydytään tai sitä pantataan. On poliisin tehtävä arvioida, onko kyseessä rikos. Konsultoinnin ei tulisi myöskään rajoittua vain ilmoituksen teon harkintaan. Avoin dialogi esimerkiksi lääkäreiden ja poliisien välillä edistää niin tapausten tunnistamista, ilmoituksen tekoa kuin rikosprosessin onnistumistakin. Tämä on todettu sekä tutkimuksissa että käytännössä. Kunnissa, joissa on panostettu yhteistyömalleihin, tapaukset tulevat paremmin viranomaisten tietoon ja viranomaiset itse kokevat työskentelyn sujuvammaksi ja epäröivät vähemmän (2, 3). Jokaisessa terveyskeskuksessa ja sairaalassa olisikin hyvä pohtia jo etukäteen toimintamalleja mahdollisen rikosepäilyn kohteeksi joutuneen lapsen hoitamiseksi ja viranomaisyhteistyön aloittamiseksi. Terveydenhuollon viranomaisten kannattaa olla yhteydessä oman paikkakunnan poliisiin ja pyytää lapsiin kohdistuneiden rikosten tutkijaa avuksi toimintamallien määrittämisessä. Somaattiset tutkimukset Vaikka lapsiin kohdistuvat väkivallan teot eivät aina aiheuta fyysisiä vammoja, somaattiset tutkimukset ovat tärkeä osa lapsiin kohdistuvan väkivallan rikostutkintaa. Järjestämislain (2 ) mukaan lapseen kohdistuneen seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn somaattiset tutkimukset järjestetään lähtökohtaisesti aina yliopistollisissa sairaaloissa ja ne tekee erikoislääkäri. Keskittämisen myötä pyritään turvaamaan lääkäreiden riittävä osaaminen ja kokemus, sillä lapsen tutkiminen vaatii lapsen Perusterveydenhoidon puolella ongelma on myös tapausten tunnistaminen kypsymiseen ja kehitykseen liittyvän aikataulun ja anatomian tuntemista, lasten tyypillisiin tauteihin liittyvää erityisosaamista sekä tiettyjen tutkimustekniikoiden ja näytteenoton hallitsemista (4). Keskittämispyrkimyksistä huolimatta tutkimusten toteuttaminen yliopistollisessa sairaalassa ei valitettavasti aina ole mahdollista. Näissä tapauksissa lääkärin riittävä osaaminen tulisi sairaalassa turvata muilla keinoin kuten pyrkimällä keskittämään tutkimukset ne hallitsevalle lääkärille tai konsultoimalla yliopistollisten sairaaloiden yksiköiden lääkäreitä. Joskus somaattiset tutkimukset on jo tehty, kun tapaus tulee poliisin tietoon. Tapaus voi tulla poliisin tietoon esimerkiksi juuri tutkimukset tehneen lääkärin ilmoituksesta. Yleisempää on kuitenkin se, että poliisi pyytää somaattisia tutkimuksia virka-apuna. Päätöksen tutkimusten tarpeellisuudesta tekee tapauksen tutkinnanjohtaja. Näissä tapauksissa poliisi on vastuussa tutkimusten toteutumisesta niin, että tutkimukset palvelisivat esitutkintaa ja 981 Rikostutkinta lapsiin kohdistuvissa väkivalta- ja seksuaalirikoksissa

4 LASTEN KALTOINKOHTELU TAULUKKO. Hyvän lääkärinlausunnon rakenne. 1. Lääkärinlausunnon nimi ja tarkoitus Mille viranomaiselle se on laadittu? Mitä käyttöä varten se on laadittu? Millaisessa asiassa se on laadittu? Perustuuko lausunto lääkärin suorittamaan tutkimukseen vai sairauskertomukseen? 2. Johdanto Tutkimuksen pyytäjä Tutkimuksen luonne Tutkittavan henkilön tiedot (miten todettu?) 3. Esitiedot Kuinka potilas saapui? Tutkittavan oma kertomus tapahtumien kulusta (vamman syntymekanismi, tapahtuma-aika ja -paikka) Poliisin lausuntopyynnössä esittämät tapahtuman tiedot Tutkittavan suhtautuminen tapahtumaan ja käyttäytyminen 4. Tutkimushavainnot Vamman/vammojen laatu ja sijainti (tarvittaessa kehokartan käyttö) Vamman/vammojen ikä (mustelman väri, haavojen arpeutuminen) Muut kuin hoitoon hakeutumiseen johtaneet vammat (ulkotarkastus) Vamman/vammojen tarkka kuvaus (esim. haavan muoto, repaleisuus/sileäreunaisuus jne.) 5. Päätelmät Vamman sopivuus tutkittavan kertomukseen ja tutkimuksen pyytäjän antamiin tietoihin Vaikeusaste ja hengenvaarallisuus (myös potentiaalinen vaarallisuus) Tutkimuksen suorittaman lääkärin havaitsema mahdollinen ristiriita vammojen ja kuvatun syntymekanismin tai tutkittavan käyttäytymisen suhteen, lääkärin arvio syntymekanismista Lyhyt kuvaus hoitotoimenpiteistä ja jatkohoidosta Ennuste parantumisesta, invaliditeetti, pysyvä haitta tai arvio niistä, milloin on mahdollista saada lopullinen lausunto 6. Vakuutus, päiväys ja allekirjoitus 982 syyteharkintaa parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä edellyttää yhteistyötä. Somaattisten tutkimusten toteuttaminen onkin yksi niistä rikostutkinnan vaiheista, joissa onnistuminen edellyttää sujuvaa yhteistyötä poliisin ja tutkimukset toteuttavan lääkärin kanssa. Jos sairaalassa ei ole olemassa valmista toimintamallia yhteistyölle, tulee avoin vuorovaikutus turvata jokaisen tapauksen yhteydessä erikseen. Vaikka poliisi on vastuussa yhteistyön toteutumisesta, paras mahdollinen lopputulos edellyttää aktiivisuutta molemmilta osapuolilta. Yhteistyön tulee perustua avoimeen dialogiin poliisin ja lääkärin välillä. Poliisin tulee toimittaa tutkivalle lääkärille kaikki tarpeellinen tieto. Poliisilla on usein sellaista arvokasta lisätietoa (esim. valokuvia tapahtumapaikalta), joka auttaisi lääkäriä tutkimusten teossa ja joita lääkärillä ei ole mahdollisuutta itse kerätä. Järjestämislain mukaan somaattisia tutkimuksia tekevällä tutkimusyksiköllä on oikeus kyseiseen tapaukseen liittyvien tietojen saamiseen poliisilta, syyttäjältä ja tuomioistuimelta siltä osin, kun ne ovat välttämättömiä tutkimusten tekemiseksi (4 ). Lääkärin on syytä myös olla tässä aktiivinen. Poliisi ei aina välttämättä ymmärrä, mikä kaikki tieto olisi tarpeellista somaattisten tutkimusten toteuttamiseksi. Lääkärin velvollisuus on toimia tutkinnanjohtajan tekemien päätösten mukaisesti. Jotta nämä päätökset ovat molemmille osapuolille selviä, niistä tulee keskustella avoimesti. Erityisen tärkeää tämä on tietojen luovuttamisessa. Järjestämislain (4 ) mukaan tietojen luovuttaminen on mahdollista vain tutkimuksen pyytäneelle poliisille, syyttäjälle tai tuomio istuimelle. Lisäksi tutkimusyksikkö voi salassapitosäännösten estämättä toimittaa tutkimuksen päätyttyä lapsen terveydentilaa koskevan loppulausunnon lapsen psyykkisestä hoidosta vastaavaan terveydenhuollon toimintayksikköön, jos se on välttämätöntä lapsen tarvitseman hoidon järjestämiseksi. Sen sijaan asianosaisen huoltajalle lääkärillä ei ole oikeutta antaa tietoa tutkimusten havainnoista. Silloin, kun somaattisia tutkimuksia tehdään poliisin virka-apupyynnön perusteella, kaikki asiassa kertynyt tieto on esitutkinnan alaista tietoa ja niiden antamisesta asianosaisille päättää tutkinnanjohtaja. Tämän kysymyksen ratkaisee tutkinnanjohtaja esitutkintalain perusteella arvioiden sitä, onko tietojen antamisesta haittaa asian selvittämiselle. Hoitoa vaativista vammoista tai sairauksista lääkärin tulee kuitenkin tutkimusten yhteydessä kertoa lapselle ja hänen huoltajalleen. M. Tuominen ja N. Ellonen

5 Jos tutkimuksia ei tehdä päivystyksellisesti, poliisin on syytä informoida lääkäriä siitä, kuka kertoo lapselle tai huoltajalle somaattisten tutkimusten ajankohdasta ja niissä esiin tulleista löydöksistä, sekä siitä, missä määrin tutkimusten löydöksistä ylipäänsä kerrotaan lapselle tai huoltajalle. Tietojen luovuttamisesta on hyvä sopia jo siinä vaiheessa, kun terveydenhuollosta ollaan yhteydessä poliisiin (4). Lähtökohtaisesti somaattisten tutkimusten teko perustuu lapsen omaan suostumukseen. Myös huoltaja käyttää puhevaltaa lasta koskevien somaattisten tutkimusten tekemisessä. Ihmiseen kohdistuvia lääketieteellisiä tutkimuksia ei tulisi suorittaa ilman tutkittavan suostumusta. Potilaslain (7 ) mukaan tämä koskee myös alaikäisiä lapsia silloin, kun hän ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden on kypsä tekemään asiaa koskevan päätöksen. Silloin, kun lapsi ei ole kykenevä yksin tekemään ratkaisua, huoltajalla on oikeus päättää tutkimusten tekemisestä. Ratkaisun alaikäisen kypsyydestä ja kyvystä päätöksentekoon tekee hoitava lääkäri. Rikosepäilyjen yhteydessä lapsi ei kuitenkaan välttämättä ymmärrä, mistä on kysymys, ja saattaa siksi olla antamatta suostumustaan. Näissä tilanteissa lapselle tulisi selostaa yksityiskohtaisesti, mistä on kysymys, ja siten pyrkiä saamaan lapsi itse näkemään tutkimus tarpeellisena. Jos tutkimuksella ei ole kiire, lapselle voidaan myös varata uusi lääkärinaika, johon mennessä hän ehtii miettiä asiaa. Yhteistyön merkitys on syytä muistaa tässäkin asiassa. Jos huoltajaa epäillään lapseen kohdistuneesta rikoksesta, hän on estynyt antamaan suostumuksen lapsen tutkimiseen. Eturistiriidan vuoksi myöskään toinen huoltaja ei voi antaa suostumusta. Tällaisissa tilanteissa saattaa olla tarve edunvalvojalle. Sen hakeminen on poliisin tehtävä, ja sen vuoksi on syytä olla yhteydessä tapausta tutkivaan poliisiin (4). Lääkärinlausunto Somaattisten tutkimusten lisäksi poliisi voi pyytää lääkäriltä virka-apuna myös lausunnon lapsen vammojen tutkimisesta. Usein lausunto on merkittävä näyttö tutkinnassa, joka joko tukee rikosepäilyä tai sitä, että ei välttämättä ole syytä epäillä rikosta. Lausunnon laatimisessa tarvitaan yhteistyötä, jotta poliisit ja lääkärit ymmärtävät toistensa dokumentoinnit. Poliisin tulee eritellä mahdollisimman tarkasti virka-apupyynnössään, mitä seikkoja kyseisessä tapauksessa halutaan selvittää ja mitä asioita lääkärin toivotaan arvioivan. Lääkärin on puolestaan syytä dokumentoida kaikki olennainen ja toimittaa kaikki dokumentit poliisille lääkärinlausunnon yhteydessä. Lääkärinlausunnon tulee olla selkeällä kielellä kirjoitettu, ja latinankielisten termien käyttöä tulee välttää, koska lausuntoa luetaan esitutkinnan lisäksi myös mahdollisesti tuomioistuimessa. Mitä kattavampi ja selkeämpi lääkärinlausunto on, sen vähemmän syyttäjällä saattaa olla tarvetta haastaa lääkäri todistajaksi tuomioistuimeen. TAULUKKOON on listattu asioita, joita hyvä lääkärinlausunto sisältää (4). Lopuksi Lapsiin kohdistuneissa rikosepäilyissä tär keää on viranomaisten välinen yhteistyö. Riittävän varhaisella konsultoinnilla ja yhteisellä keskustelulla vältetään monia vaiheita, joiden seurauksena voidaan pahimmillaan vesittää koko rikosasian näyttö. Ei ole lapsen eikä rikoksesta epäillyn edun mukaista, että viranomaisten välisessä yhteistyössä on liian suuria kynnyksiä varhaiselle yhteistyölle. Esitutkinnassa saatavat asiantuntijalausunnot, kuten lääkärinlausunnot, ovat usein hyvin merkittävässä roolissa. Siksi on tärkeää, että terveydenhuollon yksiköissä luodaan selkeät toimintaohjeet mahdollisen rikosepäilyn kohteeksi joutuneen lapsen kohtaamiseen. Toimintamallien luomisessa apua saa oman paikkakunnan poliisilta. Pahoinpitelyrikoksen selvittäminen ei esitutkinnan näkökulmasta poikkea seksuaalirikoksen selvittämisestä, joten pahoinpitelyä koskevaan epäilyyn tulee suhtautua yhtä vakavasti sekä dokumentoida tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset samalla huolellisuudella kuin tutkittaessa epäiltyä seksuaalirikosta. 983 Rikostutkinta lapsiin kohdistuvissa väkivalta- ja seksuaalirikoksissa

6 LASTEN KALTOINKOHTELU KIRJALLISUUTTA 1. Poliisiasiain tietojärjestelmä PolStat Ellonen N, Pösö T. Hesitation as a system response to children exposed to violence. Int J Child Rights 2014;22: Humppi SM, Ellonen N. Lapsiin koh dis tuva väkivalta ja hyväksikäyttö: tapausten tunnistaminen, rikosprosessi ja viranomaisten yhteistyö. Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksia 40. Tampere: Poliisiammattikorkeakoulu Ellonen N, toim. Rikostutkinta lapsiin kohdistuvissa väkivalta- ja seksuaalirikoksissa. Poliisiammattikorkeakoulun oppikirjat 20. Tampere: Poliisiammattikorkeakoulu MIA TUOMINEN, rikoskomisario Helsingin poliisilaitos SIDONNAISUUDET Kirjoittajilla ei ole sidonnaisuuksia NOORA ELLONEN, kriminologian dosentti, erikoistutkija Poliisiammattikorkeakoulu Summary Criminal investigation in violent and sex crimes against children The investigation of violent and sex crimes against children differs from that of the crimes of violence against adults. This is why every attempt is made to concentrate the investigation of these cases to police officers having received specialized training. The most significant difference in the investigation of violent crimes against children and adults is related to the hearing of children as complainants. A child under the age of 15 will not be heard in the court, and thus the hearing of a child in the stage of preliminary investigation forms part of the trial. The different status of a child must also be taken into account in other investigational procedures. A person under 18 must be treated in accordance with her/his age and developmental status. 984 M. Tuominen ja N. Ellonen