Noora Ellonen & Satu Rantaeskola (toim.) Lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN OPPIKIRJAT 24

Transkriptio

1 Noora Ellonen & Satu Rantaeskola (toim.) Lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen tutkinta POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN OPPIKIRJAT 24

2 LAPSIIN KOHDISTUVIEN VÄKIVALTA- JA SEKSUAALIRIKOSEPÄILYJEN TUTKINTA Noora Ellonen & Satu Rantaeskola (toim.)

3

4 LAPSIIN KOHDISTUVIEN VÄKIVALTA- JA SEKSUAALIRIKOSEPÄILYJEN TUTKINTA Noora Ellonen & Satu Rantaeskola (toim.) Kimmo Halme, Leo Kortesalmi, Kaarle Lönnroth, Johanna Parviainen, Teemu Saukoniemi, Sanna Springare OPPIKIRJAT 24

5 Poliisiammattikorkeakoulu Tampere, 2016 Noora Ellonen & Satu Rantaeskola (toim.): LAPSIIN KOHDISTUVIEN VÄKIVALTA- JA SEKSUAALI RIKOSEPÄILYJEN TUTKINTA Poliisiammattikorkeakoulun oppikirjat 24 ISBN (painettu) ISBN (pdf) ISSN Kannet: Juvenes Print Taitto ja paino: Suomen Yliopistopaino Juvenes Print, Tampere 2016

6 ESIPUHE Käsillä oleva teos on toinen painos oppikirjasta, jonka alkuperäinen versio julkaistiin vuonna 2013 osana Suomen Akatemian tutkijatohtoriprojektia Väkivalta lasten kokemana ja poliisien tutkimana (252106). Kiitos Suomen Akatemialle silloisen projektin rahoituksesta. Kiitos Tampereen yliopistolle ja Poliisiammattikorkeakoululle tämän uuden painoksen kustannusten kattamisesta. Kirjan uudessa painoksessa on päivitetty ne lait, asetukset ja ohjeet, jotka ovat muuttuneet ensimmäisen painoksen julkaisun jälkeen. Muutoin sisältö on sama ja tuo sisältö (niin kuin päivityksetkin), on koottu yhteistyössä eri alojen asiantuntijoiden kanssa, joista Minna Joki-Erkkilä, Julia Korkman, Ilkka Lahtinen, Anu Mantila, Satu Rantaeskola, Leena Salovartio, Mia Tuominen ja Sarimari Tupola ovat myös kirjan kirjoittajia. Kiitokset heille kaikille asiantuntijuudensa jakamisesta ja osallistumisesta kirjoitustyöhön. Lapsiin kohdistuviin väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyihin liittyvät asiat muuttuvat niin nopealla tahdilla, että päivitettäviä asioita vuodesta 2013 vuoteen 2016 oli yllättävänkin paljon. Koska muutostahdin ei voi olettaa hidastuvan, on tätä kirjaa lukiessa huomioitava se, että lait, asetukset ja ohjeet muuttuvat myös jatkossa. Sen sijaan sellaiset olennaiset asiat, joihin lapsiin kohdistuneita pahoinpitely- ja seksuaali rikosepäilyjä tutkittaessa tulee kiinnittää huomiota, eivät muut niin nopeasti. Tätä kirjaa kannattaakin lukea sillä ajatuksella, että kirjassa tuodaan esiin kaikki huomiota vaativat toimenpiteet ja lapsiin kohdistuvien rikosten erityispiirteet, mutta sovellettaessa niitä käytäntöön, on hyvä vielä varmistaa uusimmat ohjeet hallinnon sisäisestä ohjeistuksesta. Edelleen on pidettävä mielessä se, että lapsiin kohdistuva väkivalta ilmiönä muuttuu jatkuvasti tuoden uusia haasteita poliisin työhön. Muuttuva normitus ja ohjeistus näkyvät luonnollisesti myös muiden viranomaisten toiminnassa, joka niin ikään vaikuttaa poliisin työhön. Viranomaisten toimintaan vaikuttavat myös laajemmat käsitysten muutokset esimerkiksi lapsen edun toteutumisesta ja lapsen osallisuudesta. Rikoksen uhrin suojelua koskevat säännökset toivottavasti yhdenmukaistavat myös lapsien kohtelua rikoksen uhreina, kaikkien asianomistajien kohtelun yhdenmukaistuessa. Tämän oppikirjan tarkoituksena on antaa eväitä tuleville poliisimiehille lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen tutkintaan tämän muuttuvan toimintaympäristön keskellä. Tampereella, Noora Ellonen ja Satu Rantaeskola 5

7

8 KIRJOITTAJAT Noora Ellonen (kriminologian dosentti, yliopistonlehtori) on työskennellyt yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa vuodesta 2015 alkaen. Aikaisemmin Ellonen työskenteli Poliisiammattikorkeakoulussa Suomen Akatemian rahoittamana tutkijatohtorina. Tämä kirja on osa tuota tutkijatohtoriprojektia. Projektia ennen Ellonen on tutkinut lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja siihen liittyviä viranomaisprosesseja muissa tutkimushankkeissa usean vuoden ajan. Ellonen edustaa laaja-alaista tutkimusosaamista lapsiin kohdistuvasta väkivallasta sekä kriminologian että sosiaalitieteiden alalta. Minna Joki-Erkkilä (LT, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri) on työskennellyt TAYS: n lapsi- ja nuorisogynekologisella vastaanotolla, minkä osana on tutkittu lapsiin kohdistuneet seksuaalirikosepäilyt. Vuodesta 2008 Joki- Erkkilä on työskennellyt lasten ja nuorten oikeuspsykiatrisen yksikön yhteydessä, johon lasten seksuaalisten hyväksikäyttöjen tutkimukset eriytettiin. Joki-Erkkilä on ollut kehittämässä niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin epäillyn lapseen kohdistuneen seksuaalisen kaltoinkohtelun somaattista tutkimusta, seksuaalirikosnäytteiden taltiointia ja viranomaisyhteistyötä. Hän on toiminut THL:n asiantuntija työryhmässä, LASTA pilottihankkeen alueellisen johtoryhmän somaattisena asiantuntijana, Suomen lapsi- ja nuorisogynekologisen yhdistyksen puheenjohtajana, sosiaalipediatrian valiokunnan gynekologian yhdyshenkilönä, sekä kansainvälisen Helfer s Society asiantuntijaryhmän että Tampereen kaupungin lapsen kaltoinkohtelun puuttumisen työryhmän jäsenä. Hänen oikeuslääketieteellinen väitöskirjansa 2015 käsitteli lapsen seksuaalisen hyväksikäyttöön liittyviä myyttejä, somaattisesti tutkittujen tapausten etenemistä rikosoikeudellisessa prosessissa sekä näytön taltiointitekniikoita sukuelinalueelta. Julia Korkman (PsT, psykologi) on ollut kiinnittynyt HUS lasten ja nuorten oikeuspsykiatriseen osaamiskeskukseen sen perustamisesta eli vuodesta 2006 lähtien. Korkman tekee myös tieteellistä tutkimusta yhteistyössä Åbo Akademin psykologian laitoksen oikeuspsykologisen tutkimusryhmän kanssa. Vuonna 2006 Korkman väitteli lasten haastatteluista seksuaalisen hyväksikäytön epäilyjen yhteydessä. Hän on ollut mukana kehittämässä ensimmäistä laajaa koulutusta poliisille lasten kuulemisesta rikosprosesseissa, ja kouluttaa jatkuvasti muun muassa Oikeusministeriössä, Valtakunnansyyttäjänvirastossa sekä yliopistoissa ja yliopistollisissa sairaaloissa. Ilkka Lahtinen (käräjätuomari) on työskennellyt Espoon käräjäoikeudessa ja nyttemmin Helsingin hovioikeuden ma. hovioikeudenneuvoksena ja Korkeimman oikeuden esittelijäneuvoksena. Lahtinen on käsitellyt sekä lapsiin kohdistuneita rikoksia että lasten tekemiä rikoksia. Lahtinen on myös toiminut kouluttajana muun muassa oikeusministeriössä, poliisihallinnossa ja syyttäjävirastossa. 7

9 Anu Mantila (OTL, valtionsyyttäjä) on toiminut Valtakunnansyyttäjänvirastossa naisiin ja lapsiin kohdistuneisiin rikoksiin erikoistuneen syyttäjäryhmän vetäjänä vuodesta 2007 lähtien. Aihealueen juridiikan asiantuntijatehtävässään hän on osallistunut lainvalmistelutyöhön, syyttäjien koulutuksen suunnitteluun sekä valtakunnallisen tason sidosryhmäyhteistyöhön. Satu Rantaeskola (yliopettaja, varatuomari) on toiminut lapsiin kohdistuvien rikosten käsittelyssä rikosprosessissa sen eri vaiheissa. Rantaeskola on käsitellyt tapauksia sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa ja toiminut syyttäjänä lapsiin kohdistuneissa ja nuorten tekemissä rikoksissa. Rantaeskola on toiminut pitkään asianajotehtävissä avustaen lasta tai nuorta tämän ollessa asianomistajan asemassa tai rikos asiassa edunvalvojan sijaisena toimien. Rantaeskola toimii tällä hetkellä yliopettajana Poliisiammattikorkeakoulussa päävastuuaineinaan rikosprosessioikeus, siviilioikeus ja rikosoikeus. Tähän vastuualueeseen sisältyy myös erityisesti lapsiin kohdistuvien rikosten tutkinnan koulutuksen suunnittelu ja toteutus poliisin tutkintokoulutuksen eri tasoilla (AMK ja YAMK) ja poliisihallinnon täydennyskoulutuksessa. Leena Salovartio (kihlakunnansyyttäjä) on toiminut naisiin ja lapsiin kohdistuvien rikosten avainsyyttäjänä vuodesta 2000 ja erikoissyyttäjänä vuodesta 2008 alkaen. Vahvana painotuksena hänen työssään ovat olleet lapsiin kohdistuvat rikokset. Salovartio on osallistunut aihealueen lainvalmistelutyöhön ja lapsiin kohdistuvien rikosten paikalliseen ja valtakunnalliseen kehitystyöhön sekä toiminut kouluttajana syyttäjälaitoksessa ja sen ulkopuolella. Mia Tuominen (HTM, rikoskomisario, virkavapaalla) on työskennellyt naisiin ja lapsiin kohdistuvien rikosten väkivallan asiantuntijatehtävissä vuodesta 2009 lähtien. Hän toimii Poliisihallituksen toteuttaman haastattelukoulutuksen vetäjänä. Nykyisten tutkinnanjohtajan tehtävien lisäksi Tuominen työskentelee muun muassa kansallisen lapsiin kohdistuvien rikosten selvittämisen asiantuntijatyöryhmän jäsenenä sekä kansallisena asiantuntijana muissa lapsirikoksiin liittyvissä tehtävissä. Tällä hetkellä han toimii siviilinkriisinhallinnan tehtävissä YK:lla poliisin asiantuntijana, jossa hänen yksi vastuualueistaan on neuvoa ja tukea paikallista poliisia kehittämään rakenteita ja käytänteitä naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi ja selvittämiseksi. Sarimari Tupola (LT, lastentautien erikoislääkäri) on työskennellyt HYKS sosiaalipediatrian vastaanotolla vuodesta 2002 alkaen. Hän on ollut mukana kehittämässä HYKSin toimintamalleja lasten pahoinpitelyselvittelyissä sekä osallistunut vuosien ajan Helsingin alueen lasten pahoinpitelyselvittelyjä arvioivan viranomaisryhmän toimintaan. 8

10 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe... 5 Kirjoittajat Johdanto OSA I 2 Tutkinnanjohtajan rooli Esitutkintayhteistyö syyttäjän kanssa Esitutkintayhteistyötä ohjaavat säädökset Esitutkintayhteistyö käytännössä Viranomaisyhteistyö ja ilmoitusvelvollisuudet Yleistä viranomaisyhteistyöstä Viranomaisten ilmoitusvelvollisuudet Tiedonvaihto viranomaisyhteistyön edellytyksenä Poliisin oikeus tiedon saamiseen Sosiaaliviranomaisen oikeus tiedon saamiseen Viranomaisyhteistyön käytänteitä Yhteistyö lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kanssa Yhteistyö somaattisten lääkäreiden kanssa Yhteistyö lasten ja nuorten oikeuspsykiatristen yksiköiden kanssa Tiedonkulku esitutkintaviranomaisen ja tuomioistuimen välillä Yhteistyö päiväkotien ja koulujen henkilöstön kanssa Viranomaispalaverit Esitutkinta-aineiston julkisuus Lähtökohtana julkisuus Salassapito esitutkinnan aikana Asiakirjojen ja tiedon antaminen

11 OSA II 6 Rikosilmoitus ja esitutkinnan aloitus Esitutkinnan aloittaminen Lapsiin kohdistuneiden rikosten esitutkinnan aloittamisen kynnys Esiselvityksen hyödyntäminen esitutkinnan aloittamista arvioitaessa Tutkinnan aloittamisen kiireellisyys Rikosnimikkeen valinta Rikosnimikkeet Pahoinpitelyrikosnimikkeet Seksuaalirikosnimikkeet Ennakkoilmoitus syyttäjälle Tutkintasuunnitelma Hypoteesien asettaminen Esitietojen hankkiminen esitutkintaa varten Asianosaiset ja heidän oikeutensa Asianomistaja Asianomistajan oikeus edunvalvojaan Asianomistajan oikeus oikeusavustajaan Asianomistajan oikeus tukihenkilöön Asianomistajan oikeus vahingonkorvauksiin Haitan arviointi Epäilty Alle 15-vuotias rikollisesta teosta epäilty Epäillyn oikeus oikeudenkäyntiavustajaan Asianomistajan kuuleminen Lapsen huoltajan tai muun laillisen edustajan kuuleminen Yleistä lapsen kuulemisesta Haastattelujen videointi Kontradiktorisuusperiaatteen toteutuminen Haastattelussa läsnä olevat henkilöt Haastattelu tulkin avulla Luotettavuuden arviointi Lapsen kuulemisen puitteet Kuulustelutila ja oheismateriaalia Kuulustelukertojen määrä ja kesto Lapsen valmistelu haastattelua varten

12 8.4 Lapsen kuuleminen käytännössä Kuulemisen suunnittelu Kontaktin luominen ja sääntöjen kertominen Harjoitushaastattelu Epäilyn käsittely Kuulemisessa käytetyt kysymykset Lapsen haastattelu virka-apuna terveydenhuollon yksikössä Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrisen työryhmän antamat lausunnot Asiantuntijalausunnoista yleisesti Uhrin suojelutarpeen määrittäminen Uhridirektiivin aiheuttamat muutokset esitutkintalakiin Uhrin suojelutarpeen määrittäminen Asianomistajan kuuleminen rikoksen johdosta ja suojelutarpeen määrittäminen Epäillyn kuulustelu Todistajat Pakkokeinot Etsinnät ja takavarikko Kotietsintä ja paikanetsintä Laite-etsintä Takavarikko ja jäljentäminen Vakuustakavarikko Salainen tiedonhankinta ja salaiset pakkokeinot Tekninen tutkinta Teknisistä tutkimuksista yleisesti Paikkaan ja henkilöön kohdistuvat tutkimukset Elektroniset aineistot Videot, kuvat ja tiedostot Elektronisten laitteiden käsittely Tutkinnassa ja kuulustelussa selvitettäviä asioita

13 15 Somaattiset tutkimukset ja lääkärinlausunnot Somaattiset tutkimukset virka-apuna Poliisin rooli somaattisissa tutkimuksissa Milloin somaattiset tutkimukset tulisi pyytää? Lapsen valmistelu somaattisiin tutkimuksiin Lapsen ja vanhemman suostumus tutkimusten tekoon Haastattelu somaattisen tutkimuksen yhteydessä Oikeuslääketieteelliset näytteet Lääkärinlausunto Tyypillisimmät vammat ja löydökset Pahoinpitelyt Kemiallinen pahoinpitely Seksuaalinen hyväksikäyttö Esitutkinnan päättäminen Esitutkinnan tarkastuslista Sovittelu Esitutkintapöytäkirjan laatiminen Asianomistaja suojelutarve lomakkeen salassapidon määrittäminen Loppulausunto Esitutkinnan päättämistavat Lopuksi Kirjallisuus Virallislähteet Liitteet Liite 1. Esimerkki tutkintasuunnitelmasta Liite 2. Edunvalvonnan pikaopas Liite 3. Lapsen oikeuspsykologinen haastattelu Liite 4. Tutkinnan tarkastuslista

14 1 JOHDANTO Lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen 1 tutkinta poikkeaa muiden väkivaltarikosten tutkinnasta ja vaatii siksi erityistä huomiota ja erityistaitoja. Merkittävimmät eroavaisuudet lapsiin ja aikuisiin kohdistuneiden väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen tutkinnassa liittyvät lapsen kuulemiseen asianomistajana, mutta myös muissa tutkintatoimenpiteissä tulee huomioida lapsen poikkeava asema verrattuna aikuisiin. Esitutkintalain (ETL 4:7) periaatteen mukaan alle 18-vuotiasta on kohdeltava hänen ikänsä ja kehitystasonsa edellyttämällä tavalla ja on huolehdittava siitä, että hänelle ei aiheudu tutkinnassa tarpeetonta haittaa. Lapsiin kohdistuviin väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyihin liittyy myös ominaispiirteitä, jotka tekevät niiden tutkinnasta haasteellista. Näistä rikoksista on usein vaikea saada näyttöä. Esimerkiksi somaattisia vammoja löydetään vain harvoin. Yksi syy tähän on se, että tapaukset tulevat poliisin tietoon usein viiveellä. Toinen syy on se, että kaikki teot eivät ole omiaan aiheuttamaan fyysisiä vammoja tai että vammat ovat parantuneet ennen tutkimusta. Monipuolisen näytön kerääminen tilanteen selvittämiseksi olisi kuitenkin tärkeää, sillä lapsiin kohdistuneissa väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyissä rikoksesta epäilty ei juuri koskaan tunnusta mahdollista tekoaan. Siksi tutkintataktiikan merkitys korostuu erityisesti lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen tutkinnassa. Lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosten tutkinta luokitellaankin aina vaativaksi rikostutkinnaksi. Haasteellisuuden ja erityisvaatimusten vuoksi esitutkintalain (ETL 4:7) sekä poliisin ohjeiden 2 mukaan lapsiin kohdistuneita väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjä tulisi tutkia vain erityiskoulutuksen saaneet poliisimiehet. Lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen tutkinnan täydennyskoulutusta järjestävät Poliisiammattikorkeakoulu ja Poliisihallitus. Koulutuksista ja lain määräyksestä huolimatta erityiskoulutettuja poliisimiehiä ei kuitenkaan ole vielä riittävästi, jotta lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen tutkinta voitaisiin keskittää yksinomaan erikoiskoulutuksen käyneille poliiseille. Varsinkin, kun poliisille ilmoitettujen lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen määrää kasvaa vuosittain 3. Siksi jokaisen poliisimiehen tulee tietää ne erityispiirteet, jotka liittyvät lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen tutkintaan ja omata valmiuksia perehtyä niihin, kun tällainen tapaus tulee tutkittavaksi omalle kohdalle. Tähän kirjaan on koottu lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen tutkinnan erityispiirteitä liittyen kaikkiin esitutkinnan vaiheisiin. Kirja on tarkoitettu oppikirjaksi poliisin peruskoulutukseen. Kirjassa ei kerrata kaikkia yleisesti rikostutkintaan liittyviä toimenpiteitä vaan tuodaan esiin niitä asioita, jotka joko poikkeavat jotenkin tutkittaessa lapsiin kohdistuneita väkivaltarikoksia, vaativat erityistä huomiota tai jotka poliisien käytännön kokemuksen mukaan ovat osoittautuneet erityisen vaikeiksi asioiksi näiden rikosten tutkinnassa. Kirja on siten suun- 1 Tässä oppikirjassa käytetään termejä lapsiin kohdistuva väkivalta- ja seksuaalirikos, vaikka kyseessä on koko esitutkinnan ajan vasta epäily rikoksesta. 2 Poliisihallitus, 2013a 3 Tilastokeskus,

15 nattu niille poliisiopiskelijoille ja -miehille, jotka jo tuntevat esitutkintaan liittyvät säädökset ja toimenpiteet yleisesti. Kirjan sisältö perustuu ennen kaikkea käytännön kokemukseen lapsiin kohdistuvien väkivaltarikosten tutkinnasta. Kirjan lähtökohtana on 12 lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosten tutkintaan erikoistuneen poliisimiehen työkokemus. Poliisimiehet osallistuivat haastatteluun omasta työstään ja heidän asiantuntemustaan käytetään tässä kirjassa. Kun kirjassa viitataan lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosten tutkintaan erikoistuneiden poliisimiesten kokemukseen, tarkoitetaan sillä tätä tutkijajoukkoa. Tätä tietotaitoa täydennetään yhdeksän poliisihallinnon, syyttäjälaitoksen, tuomioistuimen ja terveydenhuollon asiantuntijan osaamisella. Lisäksi kirjan sisältöön ovat vaikuttaneet monet muut asiaan perehtyneet ammattilaiset. Lainsäädännön näkökulmasta lapsiin kohdistuvien rikosten tutkinta ja tämä kirja perustuu muun muassa esitutkinta-, poliisi- ja pakkokeinolakeihin. Kirjan perustana käytetään pääsääntöisesti Helmisen, Fredmanin, Kanervan, Tolvasen ja Viitasen teosta Esitutkinta- ja pakkokeinot (2014), Helmisen, Kuusimäen ja Rantaeskolan teosta Poliisilaki (2012) sekä Rantaeskolan toimittamia näihin lakeihin liittyviä kommentaareja (Rantaeskola 2014a; 2014b; 2015). Näistä kirjoista lukija voi tarkastaa tarkemmin muun muassa niitä lainsäädännön perusteita sekä yleisiä rikostutkintaan liittyviä säännöksiä, joihin ei tässä kirjassa perehdytä. Lisäksi kirjassa käytetään aiheesta tehtyjä uusia tieteellisiä tutkimuksia. Kirja rakentuu kahdesta eri osasta. Ensimmäinen osa koostuu neljästä luvusta, joissa käsitellään aiheita, jotka ovat tärkeitä huomioida koko esitutkinnan ajan. Niitä ovat tutkinnanjohtajan rooli, yhteistyö syyttäjän kanssa, yhteistyö muiden viranomaisten kanssa sekä asioiden julkisuuteen liittyvät kysymykset. Kirjan toisessa osassa käydään läpi esitutkinnan eri vaiheita. Vaiheita käsitellään kronologisessa järjestyksessä niin pitkälle kuin niitä on mahdollista laittaa järjestykseen. Tutkintatoimenpiteiden järjestys voi usein kuitenkin vaihdella tapauskohtaisesti. Luku aloitetaan esitutkinnan aloittamiseen liittyvillä asioilla, minkä jälkeen siirrytään käsittelemään erilaisia tutkintatoimenpiteitä. Tutkintatoimenpiteiden käsitteleminen aloitetaan asianomistajan kuulustelulla, joka on yksi tärkeimmistä tutkintatoimenpiteistä tutkittaessa lapsiin kohdistuneita väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjä. Siitä jatketaan uhridirektiivin edellyttämän uhrin suojelutarpeen selvittämisen käsittelyyn. Sen jälkeen käsitellään, mitä erityistä tulee muistaa epäillyn ja todistajien kuulustelussa, minkä jälkeen pohditaan pakkokeinojen käyttöä. Pakkokeinojen jälkeen perehdytään teknisiin tutkimuksiin sekä elektronisiin todistusaineistoihin. Lopuksi käsitellään, mitä kuuluu somaattisiin tutkimuksiin ja lääkärinlausuntoihin. Kirjan päätteeksi kerrataan esitutkinnan päättämiseen liittyviä asioita. 14

16 OSA I

17

18 2 TUTKINNANJOHTAJAN ROOLI Tässä luvussa perehdytään tutkinnanjohtajan rooliin lapsiin kohdistuneiden väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen tutkinnassa. Lähtökohtaisesti tutkinnanjohtaja johtaa aina poliisin tekemää esitutkintaa lapsiin kohdistuneissa väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyissä (ETL 2:2). Tämä siksi, että lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen esitutkinta toteutetaan aina täydellisenä. Suppea esitutkinta ei sovellu tutkinnan erityispiirteiden vuoksi näiden tapausten tutkintaan. Tutkinnanjohtajan tehtäviä lapsiin kohdistuneissa väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyissä ovat tietenkin kaikki ne tehtävät, jotka kuuluvat tutkinnanjohtajalle kaikissa rikosepäilyissä. Tässä luvussa ei kuitenkaan käsitellä kaikkia tutkinnanjohtajan tehtäviä, vaan tuodaan esiin niitä tutkinnanjohtajan tehtäviä, jotka ovat erityisen tärkeitä huomioida lapsiin kohdistuneiden väkivalta- ja seksuaalirikosten tutkinnassa 4. Tutkinnanjohtajan rooli korostuu lapsiin kohdistuvissa väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyissä heti tutkinnan alusta alkaen. Tutkinnanjohtajan vastuulla on ensinnäkin aloittaa esitutkintayhteistyö syyttäjän kanssa heti tutkinnan alkuvaiheessa tekemällä ennakkoilmoitus syyttäjälle tutkittavana olevasta asiasta (ETL 5:1). Lapsiin kohdistuvissa väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyissä suositellaan myös aina tehtäväksi tutkintasuunnitelma. Tutkintasuunnitelmassa kirjataan ylös tapauksen selvittämiseksi tehtävät tutkintatoimenpiteet. Tutkinnanjohtaja on vastuussa tutkintasuunnitelman laatimisesta ja siitä, että sen tiimoilta tehdään yhteistyötä syyttäjän kanssa (lisää tutkintasuunnitelmasta luvussa 6.5. ja syyttäjän kanssa tehtävästä yhteistyöstä luvussa 3). Tutkinnan edetessä tutkinnanjohtajan päätöstä tarvitaan monissa yksittäisissä tutkintatoimenpiteissä. Osa näistä on sellaisia, jotka yleensä suoritetaan vasta tuomioistuimen pääkäsittelyssä. Näistä toimenpiteistä tyypillisin esimerkki on lapsen kuuleminen, joka lapsen ollessa alle 15-vuotias tallennetaan aina todisteena käyttämistä varten (ETL 9:4). Kuulemisen toteuttamiselle on asetettu tietyt edellytykset ja tutkinnanjohtajan tulee valvoa niiden toteutumista. Säännöksen mukaan tutkinnanjohtaja voi päättää, että muukin kuin esitutkintaviranomainen voi valvonnan alaisena esittää kysymyksiä kuultavalle lapselle. Yksi tutkinnanjohtajalle kuuluvista tehtävistä onkin päättää syyttäjää kuultuaan siitä, milloin lasta kuulee poliisi ja milloin kuulemiseen pyydetään virka-apua lasten ja nuorten oikeuspsykiatrisesta yksiköstä (virka-avusta lasten kuulemisessa luvussa 8.5). Jos lasta kuullaan virka-apuna lasten ja nuorten oikeuspsykiatrisessa yksikössä, on poliisi kuitenkin vastuussa siitä, että lapsen kuuleminen palvelee esitutkinnan tarpeita ja että vastakuulustelun mahdollisuus toteutuu. Käytännössä tämä on tutkinnanjohtajan vastuulla. Harkinta luonnollisesti tehdään yhdessä tutkijan kanssa, mutta päätöksen virka-apupyynnöstä tekee tutkinnanjohtaja. Vastaavasti tutkinnanjohtaja päättää somaattisten tutkimusten tarpeesta. Lisäksi tutkinnanjohtaja tekee päätöksen mahdollisesta lapsen edunvalvojan tarpeesta. Esitutkintalain (ETL 4:8) mukaan tuomioistuimen on määrättävä edunvalvoja, jos on perusteltua syytä olettaa, että huoltaja, edunvalvoja tai muu laillinen 4 Tutkinnanjohtajan muista tehtävistä voi lukea Helminen ym.,

19 edustaja ei voi puolueettomasti edustaa lapsen etua. Hakemuksen käräjäoikeudelle tekee tutkinnanjohtaja tai syyttäjä (lisää edunvalvojan hankinnasta luvussa 7.1.1). Tutkinnanjohtajan rooli korostuu lapsiin kohdistuvissa väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyissä myös siksi, että näiden rikosten esitutkinta edellyttää lähes poikkeuksetta moniammatillista viranomaisyhteistyötä. Käytännössä se toteutuu usein erilaisina virka-apupyyntöinä, ja tutkinnanjohtaja vastaa sekä virka-apupyyntöjen tekemisestä että niiden oikeellisuudesta (PolL 9:2). Tutkinnanjohtajan tuleekin olla erityisen hyvin perillä siitä, minkälaisia virka-apupyyntöjä on mahdollista esittää ja missä vaiheessa tutkintaa. Koska tutkinnanjohtaja on vastuussa tutkinnan oikeellisuudesta, tulisi tutkinnanjohtajan myös mahdollistaa riittävä resurssointi lapsiin kohdistuneiden väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen tutkintaan sekä huolehtia näitä tapauksia tutkivien poliisimiesten työhyvinvoinnista. Lapsiin kohdistuvien rikosten tutkinnan asianmukainen resurssointi on samalla tavalla yksiköiden vastuulla kuin muidenkin rikosten tutkinnassa. Poliisille annettujen ohjeiden mukaan lapsiin kohdistuvia väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjä tulisi aina tutkia parettain. Esimerkiksi lapsen kuulemisen suunnittelu tutkintaparina tuo tutkittavaan asiaan laajemman näkökulman. Tutkintaparin käytöllä pystytään myös turvaamaan mahdollisten poistumien aiheuttamat ongelmatilanteet. Tutkinnanjohtajan tulisikin varmistaa se, että työskentely pareittain on mahdollista. Tutkinnanjohtajan tulee myös huolehtia tutkijoiden henkisestä hyvinvoinnista ja seurata heidän työkykyään, sillä lapsiin kohdistuvat väkivalta- ja seksuaalirikokset voivat olla henkisesti kuormittavia. Tutkijoille tulisi myös tarjota mahdollisuus työnohjaukseen. Lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosten selvittäminen vie yleensä huomattavasti enemmän aikaa kuin aikuisiin kohdistuvien väkivaltarikosten selvittäminen. Lapsiin kohdistuviin väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyihin erikoistuneiden poliisimiesten kokemuksen mukaan resurssointi ei kuitenkaan vastaa tarvetta 5. Syyn tähän arvellaan olevan se, että tutkinnanjohtajat vain harvoin tietävät, mitä erityispiirteitä lapsiin kohdistuvien rikosten selvittäminen edellyttää ja miksi niiden selvittäminen kestää usein kauan. Lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen tutkintaan liittyviä erityispiirteitä tulisikin aktiivisesti tuoda esiin tutkijoiden lisäksi myös tutkinnanjohtajille. 5 Heinonen & Ellonen, 2013; Humppi & Ellonen,

20 3 ESITUTKINTAYHTEISTYÖ SYYTTÄJÄN KANSSA Tässä luvussa perehdytään poliisin ja syyttäjän yhteistyöhön lapsiin kohdistuneiden väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen tutkinnassa. Poliisin ja syyttäjän välinen yhteistyö eli niin sanottu esitutkintayhteistyö on edellytys onnistuneelle rikosprosessille lapsiin kohdistuvissa väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyissä. Esitutkintayhteistyötä voidaan tarvittaessa toteuttaa kaikissa esitutkinnan vaiheissa, mutta monessa vaiheessa se on jopa edellytys. Poliisin ja syyttäjän yhteistyö on tärkeää, koska poliisin suorittaman esitutkinnan tarkoitus on paitsi selvittää mahdollinen rikos, myös toimia syyteharkinnan ja rikosprosessin valmisteluna. Esitutkinnan tulee palvella kaikkien asianosaisten etuja ja mahdollista rikosprosessia siten, että kaikki todistelu voidaan ottaa pääkäsittelyssä vastaan yhdellä kertaa. Vaikka poliisi toimii esitutkinnan johtajana, on syyttäjällä viime kädessä vastuu siitä, että juuri pääkäsittelyn valmisteluun liittyvät näkökohdat on otettu esitutkinnan aikana riittävästi huomioon. 6 Syyttäjällä on vastuu siitä, että esitutkinta kelpaa asianmukaisen syyteharkinnan perustaksi ja että syyteharkintaa seuraava oikeudenkäynti voi tapahtua keskitetysti. Rikosasia on käsiteltävä yhdessä ja yhtäjaksoisesti toteutetussa pääkäsittelyssä. Tämä edellyttää toimivaa yhteistyötä. Toimiva esitutkintayhteistyö turvaa siten esitutkinnan laatua sekä nopeaa etenemistä Esitutkintayhteistyötä ohjaavat säädökset Lapsiin kohdistuneissa väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyissä esitutkintayhteistyö aktivoituu varsin varhaisessa vaiheessa, sillä lapsiin kohdistuneissa rikoksissa on tehtävä esitutkintalain 5 luvun 1 :n mukainen ennakkoilmoitus syyttäjälle. Poliisihallituksen ja Valtakunnansyyttäjäviraston ohjeiden mukaan ennakkoilmoitus on tehtävä, kun tutkittavan rikoksen vähimmäisrangaistus on neljä kuukautta vankeutta tai enemmän, tutkittavaan rikokseen tulee todennäköisesti liittymään epäillyn vangitseminen, matkustuskielto tai tutkittavaan rikokseen liittyy lapseen kohdistunut, vähäistä vakavampi väkivaltarikos, seksuaalirikos tai muu lapsen oikeuksia merkittävästi loukkaava rikos. 8 Käytännössä siis lapsiin kohdistuvissa rikoksissa ilmoitus on syytä tehdä lähes aina. Poliisihallituksen ohjeen mukaan ilmoitus syyttäjälle tulee tehdä mahdollisimman pian rikosilmoituksen tekemisen jälkeen. 9 Lisäksi esitutkintalain 11 luvun 9a :n mukaan esitutkintaviranomaisen on kuultava syyttäjää erityisen suojelun tarpeesta ja sen vuoksi tarvittavien erityisten toimenpiteiden tarpeellisuudesta, jos asianomistajan henkilökohtaiset olosuhteet ja rikoksen laatu sitä edellyttää. Lapsen ollessa asianomistajana syyttäjän kuulemista on pidettävä lähtökohtana myös tästä näkökulmasta. 6 VKS, 2013a, VKS; 2013b 7 Koljonen, VKS, 2013a; VKS, 2013b; Poliisihallitus, 2013d 9 Poliisihallitus, 2013a 19

21 Valtakunnansyyttäjäviraston antaman yleisen ohjeen syyttäjille mukaan poliisin tekemän ennakkoilmoituksen jälkeen juttu jaetaan syyttäjävirastossa syyttäjälle, jonka on otettava yhteyttä tapauksen tutkinnanjohtajaan 10. Pyrkimyksenä on ollut keskittää lapsiin kohdistuvat väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyt tietyille asiaan perehtyneille syyttäjille. Mikäli syyttäjän yhteydenotto ei tapahdu nopeasti, tulee tutkinnanjohtajan ottaa yhteyttä syyttäjänvirastoon. Syyttäjä on saatava mukaan heti alusta alkaen, jotta esitutkinnassa on mahdollista lähteä selvittämään tapahtumia tavalla, joka palvelee syyteharkintaa ja mahdollista oikeuskäsittelyä mahdollisimman hyvin. Ennakkoilmoituksen jälkeen tutkinnanjohtajan ja syyttäjän on järjestettävä aloituspalaveri, jossa keskustellaan ja suunnitellaan tutkinnan toteutuksesta (lisää ennakkoilmoituksesta ja aloituspalaverista luvussa 6.4). Käytännössä tämä tarkoittaa tutkintasuunnitelman käymistä yhdessä läpi. Tutkintasuunnitelma tulisi laatia kaikissa tavanomaista vaikeammissa rikosepäilyissä 11. Tutkintasuunnitelma on kirjallinen dokumentti suunnitelluista tutkintatoimenpiteistä. Sitä päivitetään tutkinnan edetessä ja sen avulla syyttäjä voi seurata tutkinnan etenemistä ja ottaa kantaa sen sisältöön. Tutkintasuunnitelman teko, päivitys ja saattaminen syyttäjän tietoon ovat tutkinnanjohtajan vastuulla (lisää tutkintasuunnitelmasta luvussa 6.5). Ennakkoilmoitusvelvollisuuden lisäksi esitutkintalakiin on kirjattu erillinen säännös (ETL 5:3) yhteistyövelvollisuudesta, jolla viitataan nimenomaan poliisin ja syyttäjän väliseen yhteistyöhön. Lakia koskevan hallituksen esityksen mukaan yhteistyövelvoite liittyy ennen kaikkea niiden tapausten tutkintaan, joista on tehtävä ennakkoilmoitus syyttäjälle. Siten yhteistyövelvoite koskee myös lapsiin kohdistu vien väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen tutkintaa. Yhteistyövelvollisuuden mukaan poliisin tulee asian laadun tai laajuuden edellyttämällä tavalla ilmoittaa syyttäjälle esitutkinnan toimittamiseen ja esitutkintatoimenpiteisiin liittyvistä seikoista sekä tutkinnan etenemisestä (ETL 5:3). Hallituksen esityksen mukaan yhteistyösäännöksen tarkoituksena on, että poliisi saa tarvittaessa tukea syyttäjältä harkinnan- tai tulkinnanvaraisissa asioissa. Syyttäjällä on rikos- ja rikosprosessuaalista asiantuntemusta, jota tulee hyödyntää esimerkiksi rikosnimikkeiden valinnassa, vanhentumiskysymyksissä, pohdittaessa menettämisseuraamuksia ja muita rangaistusvaatimuksen liitännäisvaikutuksia jne. Toisaalta säännöksen tarkoituksena on pitää syyttäjä ajan tasalla esitutkinnan etenemisestä, jotta hän voi tarvittaessa käyttää esitutkintatoimivaltuuksiaan. 12 Esitutkintalakiin on rikoksen uhrin suojelutarpeen määrittämisvelvoitteen myötä lisätty siihen liittyvä syyttäjän kuulemisvelvoite. Syyttäjää on kuultava asianomistajan erityisen suojelun tarpeesta ja tähän liittyvistä erityisistä toimenpiteistä, jos asianomistajan henkilökohtaiset olosuhteet tai rikoksen laatu sitä edellyttää. Säännös täydentää erityissäännöksenä aikaisempaa esitutkintayhteistyötä koskevaa yleisäännöstä ja koskee myös erityisesti lapsiin kohdistuvien rikosten tutkintaa (lisää suojelutarpeen selvittämisestä luvussa 9). 10 VKS, 2013b 11 HE 222/ HE 222/2010:

22 3.2 Esitutkintayhteistyö käytännössä Käytännössä lapsiin kohdistuvissa väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyissä yhteistyötä on syytä tehdä useassa eri esitutkinnan vaiheessa. Jo ennen esitutkinnan varsinaista aloittamista voidaan yhdessä syyttäjän kanssa miettiä, onko tapauksessa ylipäätään syytä aloittaa esitutkinta. Varsinaisten tutkintatoimenpiteiden yhteydessä syyttäjän kanssa on keskusteltava niiden tarpeesta ja järjestyksestä. Erityisen tärkeä esitutkintayhteistyökysymys on, kuka lapsen kuulee, koska lapsen kuuleminen on yksi tärkeimmistä tutkintatoimenpiteistä. Syyttäjälle tulee myös varata mahdollisuus osallistua asianosaisten kuulemisen seuraamiseen. Syyttäjän kanssa on keskusteltava myös haitan arvioinnin tarpeesta sekä lapsen kertomuksen luotettavuuden arvioinnin tarpeesta. Esitutkinta-aineiston julkisuuteen (käytännössä salassapitoon) ja tiedottamiseen liittyvät kysymykset ovat lapsiin liittyvissä rikoksissa erityisesti esitutkintayhteistyön piiriin kuuluvia asioita. Tällaisia kysymyksiä ovat erityisesti asianosaisten tiedonsaantioikeuden ajankohta ja ylipäätään esitutkinta-aineiston salassa pidettävyys. Esitutkintayhteistyössä voidaan joutua arvioimaan myös sitä, miltä osin aineisto kopioidaan asianosaiselle ja miltä osin hänelle varataan tilaisuus tutustua aineistoon poliisilaitoksella. Esimerkiksi ääni- ja kuvatallenteita ei lähtökohtaisesti anneta luovuttamalla tallenteita asianosaisille, vaan luovuttamalla tallenne esitutkintaviranomaisen luona nähtäväksi, ellei ole ilmeistä, ettei kopion antaminen loukkaa kuultavan yksityisyydensuojaa (ETL 9:7 ja JulkL 16 ). Mikäli ollaan tilanteessa, jossa joudutaan arvioimaan, onko riittävän ilmeistä, ettei tallenteen antaminen johda yksityisyydensuojan loukkaamiseen, on asiasta syytä keskustella syyttäjän kanssa. Keskeinen vaihe esitutkintayhteistyön näkökulmasta on esitutkinnan päättymisen lähestyminen. Tutkinta-aineiston riittävyyttä tulee arvioida yhdessä syyttäjän kanssa. Esitutkintalain mukaan tutkinnanjohtajan on kuultava syyttäjää ennen tutkinnan päättämistä niissä tapauksissa, joista on tehty syyttäjälle ennakkoilmoitus (ETL 5:3). Syyttäjällä on mahdollisuus toki pyytää lisätutkintaa myös syyteharkintavaiheessa, mutta tavoitteena on vähentää lisätutkinnan tarve minimiin ja arvioida tutkinta-aineiston riittävyys jo ennen esitutkinnan päättämistä. Syyttäjää on hyvä kuulla myös pohdittaessa loppulausuntojen tarpeellisuutta ja niiden sisältöä. Esitutkintalakiin kirjattu käsite yhteistyövelvollisuus ei kuvaa yhteistyön luonnetta parhaalla mahdollisella tavalla, sillä lapsiin kohdistuvia väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjä tutkivat poliisimiehet kokevat yhteistyön pääsääntöisesti niin hyödylliseksi, että siitä voisi käyttää nimitystä yhteistyöoikeus. Lapsiin kohdistuneisiin väkivalta- ja seksuaalirikoksiin erikoistuneiden poliisimiesten kokemusten mukaan erityisesti näihin rikoksiin erikoistuneiden syyttäjien kanssa tehdyn aktiivisen yhteistyön avulla päästään parempaan lopputulokseen kuin ilman yhteistyötä. Huonona puolena poliisimiehet mainitsevat sen, että syyttäjillä ei ole aina aikaa osallistua esitutkinnan suunnitteluun ja lapsen kuulemisen seuraamiseen siinä määrin, kuin mitä poliisi toivoisi. Haasteeksi yhteistyölle koetaan myös erikoistuneiden poliisimiesten ja syyttäjien vähyys ja syyttäjien vaihtuvuus. Niin poliisimiesten kokemus kuin aiheen uusin tutkimuskin osoittavat sen, että esitutkintayhteistyö sujuu huomattavasti paremmin, jos yhteistyötä tehdään samojen ihmisten kanssa ja yhteyttä pidetään yleisemmälläkin tasolla Humppi & Ellonen 2010; Koljonen,

23

24 4 VIRANOMAISYHTEISTYÖ JA ILMOITUSVELVOLLISUUDET Tässä luvussa perehdytään viranomaisten väliseen yhteistyöhön lapsiin kohdistuvia väkivalta- ja seksuaalirikoksia tutkittaessa. Lapsiin kohdistuvassa väkivallassa ja seksuaalisessa hyväksikäytössä on aina kysymys moniulotteisesta ilmiöstä. Se liittyy paitsi lapsen terveyteen, psykososiaaliseen hyvinvointiin ja juridisiin oikeuksiin, myös koko perheen elämään. Lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen selvittäminen vaatiikin viranomaisten välistä yhteistyötä sekä moniammatillista työskentelyä. Kun asiantuntijuutta jaetaan tarkoituksenmukaisesti, päästään pienemmillä resursseilla usein parempaan lopputulokseen. Viranomaisten yhteistyö on siten sekä prosessiekonomista että lapsen edun huomioivaa toimintaa. Tässä luvussa perehdytään ensin yhteistyön muotoihin, jonka jälkeen käsitellään viranomaisten ilmoitusvelvollisuuksia liittyen lapsiin kohdistuviin väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyihin. Tämän jälkeen perehdytään laajemmin tiedon vaihtoon liittyviin säännöksiin ja lopuksi käsitellään konkreettisia yhteistyökäytäntöjä. 4.1 Yleistä viranomaisyhteistyöstä Lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen selvittäminen edellyttää yhteistyötä erityisesti poliisin, sosiaaliviranomaisten, lääkäreiden ja muun terveydenhoitohenkilökunnan kanssa sekä joskus myös koulun ja päiväkodin henkilökunnan kanssa. Lisäksi poliisin ja syyttäjän välinen yhteistyö esitutkinnan aikana on tutkinnan onnistumisen edellytys (lisää poliisin ja syyttäjän välisestä yhteistyöstä luvussa 3). Tässä luvussa keskitytään poliisin, sosiaaliviranomaisten, terveydenhoitoviranomaisten ja koulun sekä päiväkodin henkilökunnan yhteistyöhön. Yhteistyötä eri viranomaisten kesken tarvitaan kaikissa lapsiin kohdistuneiden väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen eri vaiheissa. Yhteistyötä tarvitaan tapausten tunnistamisessa, niihin puuttumisessa, asian tutkimisessa sekä mahdollisen jatkohoidon turvaamisessa. Yhteistyön tulisikin olla osa normaalia viranomaisten työskentelyä eikä sitä tule nähdä erillisenä tehtävänä jossain tietyssä prosessin vaiheessa. Yhteistyö voi olla muodoiltaan erilaista. Yhteistyötä voidaan tehdä keskittyen omaan perustehtävään mutta huolehtien siitä, että tieto kulkee tarvittaessa seuraavallekin viranomaiselle. Yhteistyötä voidaan tehdä myös tiiviimmin jakaen eri alojen viranomaisten asiantuntijuutta käytännön tasolla. Tällöin puhutaan usein moniammatillisesta yhteistyöstä. Moniammatillisuuden ideana on mahdollisimman kokonaisvaltaisen kuvan hahmottaminen ja lopputuloksen saavuttaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa eri asiantuntijoiden tietojen ja taitojen yhdistämistä asiakaslähtöisesti, ja kokonaisuuden kannalta parhaan lopputuloksen tavoittelua. Yhteistyössä voidaan korostaa myös sen virallista tai epävirallista puolta. Virallisella yhteistyöllä tarkoitetaan usein papereiden välityksellä tapahtuvaa yhteistyötä, kuten virka-apupyyntöjen, lausuntojen ja virallisten ilmoitusten antamista ja saamista. Epävirallisella yhteistyöllä viitataan aktiiviseen tietojen ja taitojen jakami- 23

25 seen viranomaisten välillä konsultoimalla toisia yksittäisissä asioissa ilman virallisia asiakirjoja. Lapsiin kohdistuvissa väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyissä tarvitaan molempia yhteistyön muotoja. Tutkimusten mukaan epävirallisempi ja jatkuva yhteydenpito sekä tieto-taidon vaihto viranomaisten välillä edistää hyvään lopputulokseen pääsemistä parhaalla mahdollisella tavalla 14. Jatkuva yhteydenpito viranomaisten välillä ja avun pyytäminen tarpeen mukaan kuuluukin siten olennaisena osana lapsiin kohdistuvia väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjä tutkivien poliisimiesten työhön. Tämä on yksi niistä piirteistä, joissa lapsiin kohdistuvia väkivaltarikoksia tutkivien poliisimiesten työnkuva poikkeaa hieman muiden poliisimiesten työnkuvasta. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että viranomaiset ovat joskus epävarmoja käymään avointa keskustelua toisten viranomaisten kanssa 15. Tämä johtuu siitä, että suomalainen palvelujärjestelmä on edelleen hyvin sektoroitunutta ja kullakin sektorilla on omat lakisääteiset tehtävät ja lain määrittämät velvollisuudet, eikä avoimen yhteistyön nähdä aina istuvan näihin raameihin. Monet näkevät sille jopa lainsäädännöllisiä esteitä, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Eri viranomaisilla on myös omat ammattikulttuurinsa, jotka ohjaavat yksittäisten toimijoiden ajatuksia. Viranomaisia pyritään kuitenkin jatkuvasti kouluttamaan avoimen yhteistyön toteuttamiseen erityisesti lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen yhteydessä, koska se palvelee lapsen edun toteutumista parhaalla mahdollisella tavalla, ja lapsen etu on periaate, joka sitoo kaikkia viranomaisia yhtäläisesti. Tutkimusten mukaan yhteistyötä edesauttaa se, että viranomaiset tuntevat toisiaan vähintään kasvoilta, jolloin myös luottamus toiseen kasvaa 16. Lapsiin kohdistuvia väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjä tutkivia poliiseja, sosiaaliviranomaisia ja terveysviranomaisia kehotetaankin tapaamaan toisiaan säännöllisin väliajoin toimivan yhteistyösuhteen ylläpitämiseksi. Viranomaisten välisestä yhteistyöstä puhuttaessa on syytä myös huomioida, että Suomi on sitoutunut vuonna 1989 hyväksyttyyn YK: n lapsen oikeuksien sopimukseen. Sen mukaan kaikissa lapsia koskevissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten ja lainsäädäntöelimien toimissa on huomioitava lapsen etu. Lapsen edun huomioiminen mainitaan myös suomalaisessa lastensuojelulaissa sekä sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa. Lasten oikeuksien sopimuksen mukaan, mikäli jostain kansallisesta erityislaista puuttuu vastaava normitus, tulee toiminnassa noudattaa lapsen oikeuksien sopimusta tältä osin. 17 Lapsen suojeleminen kaikenlaiselta väkivallalta on aina lapsen edun mukaista ja viranomaisten tulee siten toimia sen mukaan ja tulkita säännöksiä myös tästä näkökulmasta. Vaikka lapsen etu sinällään on varsin vaikeasti määriteltävä termi, yhteistyö yleensä takaa sen, että sen kaikki eri ulottuvuudet tulevat otettua huo mioon. Siksi viranomaisten välinen yhteistyö tulisi ensisijaisesti nähdä lapsen edun turvaamisena ja siten viranomaisten keskeisenä työtehtävänä. 14 Humppi & Ellonen, Humppi & Ellonen, 2010; Rautava, Humppi & Ellonen, Unicef, 2011:

26 4.2 Viranomaisten ilmoitusvelvollisuudet Ensimmäinen yhteydenotto viranomaisten välillä on usein ilmoitus epäilystä lapseen kohdistuneesta väkivalta- tai seksuaalirikoksesta. Ilmoitus voi tulla sosiaalitoimesta, terveydenhuollon ammattilaisilta tai muilta lastensuojelulain 25 :n mainitsemilta tahoilta. Vastaavasti poliisi tekee lastensuojeluilmoituksen kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos poliisille on muualta ilmoitettu epäily lapseen kohdistuneesta väkivalta- tai seksuaalirikosepäilystä. Ennaltaehkäisyn näkökulmasta toivottavaa olisi, että poliisimiehen ja sosiaalityöntekijän olisi mahdollisuus keskustella tapauksista vaikka nimettömästi jo silloin, kun viranomaisilla on vasta epämääräinen huoli lapsesta, mutta ei vielä mitään konkreettista osoittamaan huolen johtuvan juuri väkivaltaepäilystä. Resurssien vähäisyyden takia tämäntyyppinen varhaisen puuttumisen työ on kuitenkin valitettavan vähäistä. Uusimmassa lastensuojelulain muutoksen lainvalmistelutöissä kuitenkin suositellaan, että ilmoitusvelvolliset tahot ovat tarvittaessa yhteydessä poliisiin harkitessaan, ovatko ilmoituksen tekemiseen velvoittavat olosuhteet kyseisessä tapauksessa olemassa. Mahdollisuus konsultoida poliisia ilmoittamatta kyseessä olevan henkilön nimeä madaltaa toisaalta ilmoittamiskynnystä ja toisaalta ehkäisee väärien ilmoitusten tekoa. 18 Sekä poliisin, lastensuojeluviranomaisten että terveydenhoitoviranomaisten oikeuksia ja velvollisuuksia ilmoituksen tekoon toiselle viranomaiselle säädellään lailla. Poliisin, terveydenhoitoviranomaisten ja muidenkin erikseen mainittujen viranomaisten velvollisuus lastensuojeluilmoituksen tekoon on määritelty lastensuojelulaissa. Sen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon ja lasten päivähoidon, opetustoimen- ja nuorisotoimen, poliisitoimen, rikosseuraamuslaitoksen, palo- ja pelastustoimen, sosiaalipalvelujen, lasten päivähoidon tai terveydenhuollon palvelujen tuottajan, opetuksen tai koulutuksen järjestäjän, seurakunnan tai uskonnollisen yhdyskunnan, turvapaikan hakijoiden vastaanottotoimintaa tai hätäkeskustoimintaa harjoittavan yksikön, koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa harjoittavan yksikön sekä tullin, rajavartiolaitoksen ja ulosottoviranomaisen palveluksessa olevilla henkilöillä on velvollisuus lastensuojeluilmoituksen tekemiseen tilanteessa, jossa he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä (LSL 25 ). Huomioitavaa säännöksessä on se, että lastensuojeluilmoituksen tekoon riittää huoli lapsen elinoloista. Väkivalta- ja seksuaalirikosepäilyjen kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että epäily väkivallasta riittää lastensuojeluilmoituksen tekoon. Näyttöä rikoksen tapahtumisesta ei vielä tarvitse olla. Myöskään minkäänlaista harkintaa esimerkiksi vammojen vakavuudesta ei edellytetä ilmoituksen tekoa mietittäessä. Lastensuojeluilmoituksen tekemisen velvoite on siten nähtävä hyvin yksiselitteisenä. Lastensuojeluilmoitusvelvollisuuden lisäksi viranomaisilla on velvollisuus ilmoittaa epäilystään poliisille kaikissa seksuaalirikosepäilyissä sekä kaikissa niissä pahoinpitelyrikosepäilyissä, josta säädetty enimmäisrangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Käytännössä tämä tarkoittaa lievää pahoinpitelyä, vamman- 18 HE 164/2014:

27 tuottamusta ja pelastustoimen laiminlyöntiä lukuun ottamatta kaikkia pahoinpitelyrikosepäilyjä. (LSL 25 ). Esitutkinnan toimittamisen velvollisuus muodostuu esitutkintaviranomaiselle silloin, kun on syytä epäillä rikosta. Myös esitutkinnan toimittamiskynnys on siten matala (esitutkinnan aloittamisen kynnyksestä lisää luvussa 6.1.1). Tämä siksi, että lievemmiltäkin vaikuttavien tekojen, kuten esimerkiksi tukistaminen, taustalla voi olla voi olla myös vakavampia tekoja. Vähäisemmiltä vaikuttaviin tekoihin tulee suhtautua riittävällä vakavuudella myös esitutkinnan toimittamisvelvollisuuden näkökulmasta. Näiden lastensuojelulaissa määriteltyjen selkeiden velvollisuuksien lisäksi laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista antaa lastensuojelutyöntekijöille oikeuden ilmoituksen tekoon poliisille myös rikoslain 21 luvussa rangaistavaksi säädetyissä lievemmissä pahoinpitelyrikosepäilyistä ja niissä muissa rikosepäilyissä, jotka jäävät lastensuojelulain määrittämän ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle. Lain mukaan sosiaalihuollon järjestäjällä tai toteuttajalla on oma-aloitteisesti oikeus ilmoittaa kaikesta lapseen kohdistuneesta väkivallasta, mikäli se on lapsen edun taikka erittäin tärkeän yleisen tai yksityisen edun vuoksi välttämätöntä (SHAL ). Edelleen sosiaalihuollon järjestäjällä tai toteuttajalla on oma-aloitteisestikin oikeus ilmoittaa poliisille, jos henkilö on tehtäviä hoitaessaan saanut tietoja olosuhteista, joiden perusteella hänellä on syytä epäillä jonkun olevan vaarassa joutua väkivallan kohteeksi. Tällöin on oikeus ilmoittaa henkeen ja terveyteen kohdistuvan uhkan arviointia ja uhkaavan teon estämistä varten välttämättömät tiedot. Tällöin ei siis vielä ole syytä epäillä rikoksen tapahtuneen, vaan ennakoidaan sellaisen tapahtumista esillä olevien olosuhteiden perusteella. Sekä seksuaalirikosepäilyissä että pahoinpitelyrikosepäilyissä ilmoituksen tekoon siis riittää, että ilmoittajalla on syytä epäillä rikosta. Viranomaiselta ei siis edellytetä konkreettista näyttöä epäilylle, vaan ilmoitusvelvollisuus poliisille syntyy, jos viranomaiselle jonkin seikan perusteella nousee huoli rikosepäilystä. Ilmoitusvelvollisuuksista ja -oikeuksista puhuttaessa on huomioitavaa myös se, että salassapitovelvollisuus väistyy aina silloin, jos tietojen luovuttamiseen saadaan asiakkaan lupa (JulkL 26 ). Jos asiakas tai hänen huoltajansa antaa kirjallisen luvan, väistyy salassapitovelvollisuus kaikilta viranomaisilta ja viranomainen saa tehdä rikosilmoituksen väkivalta- tai seksuaaliepäilyistä ilman esteitä 19. Lastensuojeluviranomaisia, terveydenhoitoviranomaisia, koulujen ja päiväkotien henkilöstöä sekä poliisia koskevat ilmoitusvelvollisuudet on koottu vielä tiivistetysti seuraavaan taulukkoon (taulukko 1). 19 Tätä kysymystä on käsitelty myös Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2011:91 26

28

29 Taulukko 1. Viranomaisten ilmoitusvelvollisuudet ja -oikeudet Pahoinpitelyrikosepäilyt Viranomainen Ilmoitusvelvollisuus tai oikeus Säännös Lastensuojeluviranomainen Lastensuojeluviranomainen Terveydenhoitoviranomainen Terveydenhoitoviranomainen Velvollisuus ilmoittaa poliisille, jos syytä epäillä, että lapseen on kasvuympäristössään kohdistettu rikoslain 21 luvussa rangaistavaksi säädetty teko, josta säädetty enimmäisrangaistus on vähintään 2 vuotta vankeutta. Käytännössä ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia muita tilanteita, paitsi epäilyä lievästä pahoinpitelystä, vammantuottamuksesta ja pelastustoimen laiminlyönnistä. Oikeus ilmoittaa poliisille myös lievistä pahoinpitelyistä ja muista em. rikoksista, mikäli se on lapsen edun taikka erittäin tärkeän yleisen tai yksityisen edun vuoksi välttämätöntä. Velvollisuus lastensuojeluilmoituksen tekemiseen tilanteessa, jossa he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Velvollisuus ilmoittaa poliisille, jos syytä epäillä, että lapseen on kasvuympäristössään kohdistettu rikoslain 21 luvussa rangaistavaksi säädetty teko, josta säädetty enimmäisrangaistus on vähintään 2 vuotta vankeutta. Käytännössä ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia muita tilanteita, paitsi epäilyä lievästä pahoinpitelystä, vammantuottamuksesta ja pelastustoimen laiminlyönnistä. Poliisi Velvollisuus lastensuojeluilmoituksen tekemiseen tilanteessa, jossa he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Koulun ja päiväkodin henkilöstö Koulun ja päiväkodin henkilöstö Kaikki viranomaiset Velvollisuus lastensuojeluilmoituksen tekemiseen tilanteessa, jossa he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Velvollisuus ilmoittaa poliisille, jos syytä epäillä, että lapseen on kasvuympäristössään kohdistettu rikoslain 21 luvussa rangaistavaksi säädetty teko, josta säädetty enimmäisrangaistus on vähintään 2 vuotta vankeutta. Käytännössä ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia muita tilanteita, paitsi epäilyä lievästä pahoinpitelystä, vammantuottamuksesta ja pelastustoimen laiminlyönnistä. LSL 25 SHAL LSL 25 LSL 25 LSL 25 LSL 25 LSL 25 Asianosaisen suostumuksella saa ilmoittaa kaikista rikoksissa. JulkL 26 28