Ajankohtaista syyskuussa. - Syksyn ajankohtaista - Talousarvioesitys 2016
|
|
- Juha Jaakkola
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kasvatus- ja opetuslautakunta
2 Ajankohtaista syyskuussa - Syksyn ajankohtaista - Talousarvioesitys 2016
3 Peruskoulun uudistamisella vauhditetaan uutta oppimista ja liikkuvaa elämäntapaa Peruskoulun uuden pedagogiikan, uusien oppimisympäristöjen ja opetuksen digitalisaation tavoitteena on parantaa oppimistuloksia, uudistaa pedagogiikkaa kokeillen ja tehdä oppimisesta innostavaa läpi elämän. Opettajien perus- ja täydennyskoulutus uudistetaan. Uuden oppimisen vauhdittamiseksi jokaiselle opettajalle tarjotaan mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan omalta lähtötasoltaan. Kärkihanke tuo tunnin liikuntaa jokaisen peruskoululaisen päivään. Liikkuva koulu hanke laajennetaan valtakunnalliseksi kattamaan kaikki perusopetuksen lapset ja nuoret. Lisäksi hanke ulotetaan kokeilujen avulla myös osaan lukioista ja ammatillista oppilaitoksista. Kielten opetuksen määrärahalla käynnistetään alueellinen kokeilu vieraan kielen opiskelusta jo ensimmäisellä luokalla ja mahdollistetaan alueellinen kokeilu toisen kotimaisen kielen korvaamisesta.
4 Toisen asteen ammatilliseen koulutukseen luodaan uusi koulutussopimus Toisen asteen ammatilliseen koulutukseen toteutetaan laaja reformi, jossa koulutuksen sääntely, rahoitus ja ohjaus uudistetaan. Nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen raja-aidat poistetaan ja sääntelyä puretaan. Työpaikalla tapahtuvaa oppimista edistetään muun muassa luomalla uusi koulutussopimusmalli ja vähentämällä oppisopimuksesta työnantajille aiheutuvaa taloudellista ja hallinnollista taakkaa.
5 Nuorten siirtymistä työelämään vauhditetaan Toiselta asteelta korkeakouluihin siirtymistä vauhditetaan yhteistyössä korkeakoulujen kanssa. Valintakoemenettelyjä uudistetaan mittaamaan hakijoiden soveltuvuutta ulkoa opitun tiedon sijasta. Yhteistyötä toisen asteen ja korkeakoulujen välillä lisätään turvaten joustavat koulutuspolut. Korkeakoulujen digitaalisia oppimisympäristöjä kehitetään ja opiskelijoille mahdollistetaan ympärivuotinen opiskelu. Aiemmin hankitun osaamisen tunnustamista lisätään. Tavoitteena on nostaa kesäkuukausina suoritettujen opintopisteiden osuus korkeakouluissa suoritetuissa opinnoissa 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.
6 Nuorten yhden luukun palveluita kehitetään Nuorisotakuusta kehitetään malli, jossa vastuu tukea tarvitsevasta nuoresta on yhdellä taholla. Olemassa olevia yhden luukun palvelupisteitä eli Ohjaamoita kehitetään ja laajennetaan. Etsivää nuorisotyötä vahvistetaan kehittämällä luottohenkilötoimintamallia. Nuorten sosiaali- ja terveyspalveluita ja mielenterveyspalveluita vahvistetaan sekä taataan kuntoutuspaikat. Nuorisotakuun hyvät käytännöt pyritään laajentamaan valtakunnallisiksi
7 Muutoksia varhaiskasvatukseen Hallitusohjelman mukaisesti valmistellut varhaiskasvatusoikeuden ja päiväkotien henkilöstömitoituksen muutoksia koskevat esitykset on lähetetty laajalle lausuntokierrokselle. Jokaiselle lapselle säädettäisiin oikeus saada varhaiskasvatusta 20 tuntia viikossa. Päiväkodeissa yli 3-vuotiaiden kokopäivähoidossa kasvattajien ja lasten suhdeluku olisi jatkossa 1/8 nykyisen 1/7 sijaan. Pienimpien, alle 3-vuotiaiden lasten ryhmien suhdelukua ei muutettaisi. Lapsella olisi oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen, kun vanhemmat työskentelevät tai opiskelevat kokoaikaisesti. Oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen olisi myös, jos se on tarpeen lapsen kehityksen, tuen tarpeen tai perheen olosuhteiden takia.
8 Muutoksia varhaiskasvatukseen Lapsen huoltajilla olisi vastuu 20 tuntia laajemman varhaiskasvatuksen tarpeen osoittamisesta. Perheiden valinnanvapaus ja mahdollisuus vaikuttaa saamaansa palveluun turvataan. Kunnan tulisi järjestää 20 tunnin laajuinen varhaiskasvatus ainakin kahdella vaihtoehtoisella tavalla. Lapsi voisi osallistua osapäiväiseen varhaiskasvatukseen joka päivä tai ennalta määriteltyinä viikonpäivinä kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen. Kunta päättäisi lapsikohtaiset toimintaajat. Muutoksessa turvataan lapselle oikeus samaan varhaiskasvatusyksikköön, jos lapsen oikeus varhaiskasvatukseen muuttuu. Toiminta olisi järjestettävä siten, että varhaiskasvatuksen tavoitteet voidaan saavuttaa myös 20 tunnin laajuisessa varhaiskasvatuksessa. Muutokset tulisivat voimaan
9 Muutoksia varhaiskasvatukseen Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää lisäksi varhaiskasvatuksen kehittämisohjelman, jolla vahvistetaan pedagogiikkaa varhaiskasvatuksessa. Opetushallitus laatii valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, jotka astuvat voimaan Osana kehittämisohjelmaa yliopistollisten lastentarhaopettajien vuotuista sisäänottoa lisätään 100 opiskelijalla vuosina Lisäksi varhaiskasvatuksen henkilöstön täydennyskoulutusta vahvistetaan.
10 Sivistystoimialan talousarvioesitys vuodelle 2016 Sito /
11 Elokuun lopun taloustilanne Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala Tot (EUR) Tot% 2014 TA (EUR) Tot (EUR) Tot% 2015 Rakenne EUR EUR EUR TA-TULOT ,87 67, ,27 75,15 TA-MENOT ,81 64, ,97 64,94 NETTO (TU-ME) ,94 63, ,70 63, TM TKU KUSTANNUSLAJIT ,94 63, ,70 63, A TOIMINTATUOTOT ,87 67, ,27 75, A Myyntituotot ,36 60, ,17 60, A Maksutuotot ,72 61, ,50 62, A Tuet ja avustukset ,48 83, ,45 116, A Vuokratuotot ,26 73, ,47 66, A Muut toimintatuotot ,05 39, ,84 79, A Valmistus omaan käyt -468,84 X 10004A TOIMINTAKULUT ,81 64, ,97 64, A Henkilöstökulut ,18 65, ,79 65, A Palvelujen ostot ,58 60, ,50 64, A Aineet, tarvikkeet ,53 54, ,78 56, A Avustukset ,86 62, ,96 60, A Muut toimintakulut ,66 65, ,94 67,17 POISTOT ,83 67, ,93 55,83 Tiliryhmä ,51 63, ,15 63,86 Elokuun lopun taloustilanne on hyvä, vaikka onkin hieman heikompi kuin vuosi sitten samaan aikaan.
12 Kasvatus- ja opetusltk TP 2014 TA 2015 Enn TAE Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot Toimintatuotot yhteensä Toimintamenot Henkilöstökulut Palveluiden ostot Aineet, tarvikkeet, tavarat Avustukset Vuokrat Muut toimintakulut Toimintamenot yhteensä Toimintakate ohjeluku erotus -446
13 Sivistystoimialan merkittävimmät linjaukset vuodelle 2016 Digitalisointiin panostaminen (hallitusohjelma+kaupungin strategia+uudet opetussuunnitelmat): Hallitusohjelmassa luvattu tarkoitukseen 300 miljoonaa euroa. Turun osuus voisi olla 10 miljoonaa euroa. Palvelukysyntään vastaaminen: varhaiskasvatus, perusopetus, ammatillinen koulutus ja erityiskysymyksenä maahanmuuttajat Uudet opetussuunnitelmat peruskouluun ja lukioon
14 Sivistystoimialan merkittävimmät toimintojen sopeuttamistoimet vuonna 2016 Valtion erityisrahoituksen väheneminen: Pop-rahoitus pois (1,7 M ), tasa-arvorahoituksen pieneneminen (0,5 M ) ja NAOrahoituksen pieneneminen (0,3 M ) eli yhteensä 2,5 miljoonaa euroa. Summat perustuvat arvioon VVM talousarvio-esityksestä. Hallitusohjelman vaikutukset varhaiskasvatukseen ja aamu- ja iltapäivätoimintaan: asiakasmaksujen nosto ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen. Asia päättämättä, myönteinen vaikutus kaupungin talouteen arvioimatta (n. 2 miljoonaa vuonna 2016?) Ryhmäkokojen merkittävä kasvu edessä sekä varhaiskasvatuksessa että perusopetuksessa. Ammatilliseen koulutukseen merkittäviä supistustoimia vuosille
15 Erityisiä haasteita Eräiden palveluiden merkittävä kustannusten nousu (seuraava dia) Resurssien puute erityisesti yhteisten toimintojen, perusopetuksen ja ruotsinkielisen opetuksen osalta - >toiminnallisia leikkauksia Ammatillisen opetuksen vos-leikkauksia ei ole viety lautakunnan talousarvioon. Valtion toimenpiteiden merkittävyys-> päätökset kuitenkin tekemättä -> osa varhaiskasvatuksen oletettavista säästöistä viety talousarvioon. Talousarvio tältä osin alibudjetoitu. Jos leikkauspaketti ei etene, joudutaan leikkaukset kohdentamaan koulutukseen. Maahanmuuton tilanne, eräiden tilojen kunto?
16 Sisäisten palvelujen ja muiden keskitettyjen kustannusten kehitys: TA TAE muutos % Tapake/Taitoa ,0 % Perus IT ,2 % Puhepalvelut ,7 % Logistiikkapalvelut ,3 % SAP HR ,0 % Kuel -maksut ,6 % Varhe -maksut ,7 % Vuokrat ,4 % - luvussa huomioimattomat muutokset ,9 % Sivistystoimialan arvio vuokrista 2016, muutokset ja irtisanotut huomioitu ,3 %
17 Ateriapalvelujen kustannusten säästö: Pehmeää leipää ei joka päivä tarjolla Varrasleipä / näkkileipä tarjolla päivittäin Pehmeä leipä keittopäivinä Keittoa/puuroa kouluissa kaksi kertaa viikossa Puuroa lisää ruokalistalle Kouluissa puurolounas 2 krt/6 vko Päiväkodeissa puuroa jokaisella aamupalalla 5 krt/vko Tarjottimet osittain pois käytöstä yläkouluissa ja lukioissa HINNANKOROTUS 1,2% Säästö verrattuna 1,6%:n hinnankorotukseen yhteensä Ruokapalvelut TP2013 TP2014 TA2015 TAE2016 Toimiala yhteensä ,4 % -1,2 % 3,9 %
18 Kasvatus- ja opetuslautakunnan investointisuunnitelma : Käyttöomaisuuden hankinnat Koneet ja kalusto Ensikertainen kalustaminen Varhaiskasvatus Käyttöomaisuuden hankinnat yli erittelyt TA Raunistulan päiväkoti Sofiankadun päiväkoti Uuden päiväkodin kalustaminen ja varustelu (140 lasta) Talikorventien päiväkoti Peruskorjaus (97 lasta) Martin päiväkoti Uuden päiväkodin kalustaminen ja varustelu Kalusteiden uusiminen, ergonomiakalusteet, läsnäolonseuranta Nimeämättömät peruskojaukset ja äkilliset tilajärjestelyt
19 Kasvatus- ja opetuslautakunnan investointisuunnitelma : Käyttöomaisuuden hankinnat Perusopetus Käyttöomaisuuden hankinnat yli erittelyt TA Ylimaarian koulu ja päiväkoti Uuden koulun ja päiväkodin kalustaminen ja varustelu Ilpoisten koulu peruskorjauksen jatkuminen (2. kerros, toinen siipi) Luostarivuoren koulu henkilökunnan työtilojen peruskorjaus Lyseon koulutalo Peruskorjaus, Runosmäen koulun siirtyminen Puolalan koulu, Kauppiaskatu peruskorjaus Puropellon koulu peruskorjaus C-siipi 1. krs Nimeämättömät peruskorjaukset ja äkilliset tilajärjestelyt, kaluston uusiminen
20 Kasvatus- ja opetuslautakunnan investointisuunnitelma : Käyttöomaisuuden hankinnat Lukiokoulutus Käyttöomaisuuden hankinnat yli erittelyt TA Katedralskolan Peruskorjattavan lukion kalustaminen ja varustelu TSYK Rakennuksen peruskorjaus ja muutos lukiokäyttöön Luostarivuoren koulutalo Peruskorjaus, Lyseon lukion siirtyminen
21 Kasvatus- ja opetuslautakunnan investointisuunnitelma : Käyttöomaisuuden hankinnat Ammatillinen koulutus Käyttöomaisuuden hankinnat yli erittelyt TA Infoteekkirakennus Uuden opiskelijoiden rakentaman tilan varustelu Logistiikan väistötila Väistötilan kalustaminen ja varustelu Logistiikan osaamiskeskus Uuden logistiikkakeskuksen kalustaminen ja varustaminen Ruiskatu Kalustaminen Autoala ja logistiikka Tuoleja opiskelijoille (3lk) Raskaskaluston rengaskoneet (logistiikan kulutus) Rakennus-, puu- ja maanmittausala konesimulaattori Nimeämättömät peruskorjaukset
22 Kasvatus- ja opetuslautakunnan investointisuunnitelma : Käyttöomaisuuden hankinnat Käyttöomaisuuden hankinnat yli erittelyt TA Koneet ja kalusto Hallintokunnan atk-järjestelmät ja laitteet Varhaiskasvatuksen av-laitteet, Älytaulut ym Perusopetuksen av-laitteet Luokkien sähköistäminen (n. 50 luokkaa) Lukio- ja ammattiopetus: Av-laitteet Yo-kirjoitusten digitalisointi Muut 2015 päättyvät investoinnit Yhteensä
23 1. Yhteinen hallinto
24 Yhteinen hallinto TP 2014 TA 2015 Enn TAE Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot Toimintatuotot yhteensä Toimintamenot Henkilöstökulut Palveluiden ostot Aineet, tarvikkeet, tavarat Avustukset Vuokrat Muut toimintakulut Toimintamenot yhteensä Toimintakate
25 Toiminnalliset muutokset Muutto Yliopistonkadulle: Tilojen tiivistyminen, Kustannusvaikutus toistaiseksi epäselvä. Suunnittelu- ja kehittämispalveluissa tapahtumassa kokonaisuudessaan määrärahojen pienenemistä. Talous ja tilapalvelujen osalta sekä hallinto- ja henkilöstöpalvelujen osalta kustannukset nousevat hieman Keskitettyjen logistiikkapalveluiden kustannusten nousu Kansainvälinen toiminta siirretty yhteisistä toiminnoista hallintoon Toimielinten ja toimialan johdon osalta talousarvio on pienempi kuin vuonna 2015.
26 Hallinnon operatiivisen sopimuksen nostot Sähköisten toimintatapojen edistäminen opetuksessa ja hallinnossa. Palveluverkon tarkastelun johtaminen sivistystoimialan osalta. Nuorisotakuun toteutumisen johtaminen sivistystoimialan osalta Kehittämismallin juurruttaminen sivistystoimialalle Kansainvälisyyden tukeminen
27 2. Yhteiset toiminnot
28 Yhteiset toiminnot TP 2014 TA 2015 Enn TAE Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot Toimintatuotot yhteensä Toimintamenot Henkilöstökulut Palveluiden ostot Aineet, tarvikkeet, tavarat Avustukset Vuokrat Muut toimintakulut Toimintamenot yhteensä Toimintakate
29 Toiminnalliset muutokset Yliopistonkadulle muuton yhteydessä palveluohjauksen asiakaspalvelu siirtyy kaupungin yhteispalvelupisteeseen puhelinpalvelu ja muu työskentely tapahtuu Yliopistonkadulla Mahdolliset lainsäädännön muutokset Iltapäivätoiminnan maksut Varhaiskasvatuksen muutokset Lasten määrän lisääntyminen suomenkielisessä hankitussa esiopetuksessa Lukuvuonna lapsia 150 ja lukuvuonna lapsia 195 Perheet valinneet palvelusetelin päivähoidon järjestämiseksi lisääntymässä määrin esim: Elokuu 2014 lapsia 1 268, elokuu 2015 lapsia 1 548, syksyllä 2016 palvelusetelin käyttäjiä arvioidaan olevan noin Päiväkotihoidossa yksityisen hoidon tuen käyttö vähenee edelleen
30 Palvelusetelistä Talousarviossa 2016 on tällä hetkellä kohdennettu palvelusetelimenoihin euroa. Vuonna 2015 ko. menoihin on varattu euroa. Ennusteen mukaan määräraha riittää, vaikka lasten lukumäärä on kasvanut tammikuun lapsesta joulukuun lapseen (elokuun lopun tilanne). Palveluseteliä on ensisijaisesti hakenut 61 vuodelle 2015 ja vuoden 16 alkupuolelle 58. Palvelusetelin valinneiden määrä on täten edelleen kasvussa. Tuottajien ilmoitusten mukaan yksityisessä tuotannossa on hoitopaikkoja noin Mikäli toiminta ei yhtään laajenisi joulukuun 2015 tilanteesta, olisi määrärahatarve vuodelle 2016 noin , vaje n Mikäli huomioidaan edellä mainitut hakemukset, on määrärahan tarve noin euroa, vaje n Palvelusetelin arvoon ei ole tulossa muutoksia.
31 Yhteisten palvelujen operatiivisen sopimuksen nostot Yksityisen palvelutuotannon ohjauksen, neuvonnan ja toiminnan seurannan kehittäminen Monikanavainen palveluohjaus asiakaslähtöisesti Palveluverkon ja monituottajamallin jatkuva kehittäminen Oppilas- ja opiskelijahuollon palveluprosessien tarkastelu yhdessä hyvinvointitoimialan kanssa.
32 3. Varhaiskasvatus
33 Varhaiskasvatus TP 2014 TA 2015 Enn TAE Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot Toimintatuotot yhteensä Toimintamenot Henkilöstökulut Palveluiden ostot Aineet, tarvikkeet, tavarat Avustukset Vuokrat Muut toimintakulut Toimintamenot yhteensä Toimintakate
34 Toiminnalliset muutokset Mahdollisten lainsäädännön muutosten vaikutus subjektiiviseen oikeuteen, lasten ja henkilökunnan välisiin suhdelukuihin yli 3-vuotiaiden ryhmässä sekä päivähoitomaksuihin Esiopetuksen perusopetukseen valmistavan opetuksen laajeneminen koko kaupungin alueelle Vuorohoitopaikkojen lisääminen keskusta-alueelle Perhepäivähoidon määrän väheneminen edelleen, vuositasolla n. 5 htv Vuositasolla kolmen päiväkotiryhmän väheneminen Avoimien palveluiden houkuttelevuus suhteessa 20 tunnin subjektiiviseen oikeuteen arvioitava Avoimien palveluiden maksuttomuusvaihtoehto pohdintaan (tulokertymä vuositasolla n )
35 Nostot operatiivisesta sopimuksesta Palveluverkon tarkastelu ja avoimien palveluiden kehittäminen Esiopetuksen toimintakulttuurin kehittäminen Uuden esiopetussuunnitelman käyttöön otto Esiopetuksen suunnittelu perustuu lasten havainnoinnista saatuun tietoon lasten kiinnostuksen kohteista ja tavoista oppia. Lapset osallistuvat ryhmätasolla esiopetussuunnitelman laadintaan ja esiopetuksen arviointiin. Varhaiskasvatuksen laadun kehittäminen CAF-arviointimallin avulla Yksikkökohtainen budjetointi ja budjettivastuu
36 4. Perusopetus
37 Perusopetus TP 2014 TA 2015 Enn TAE Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot Toimintatuotot yhteensä Toimintamenot Henkilöstökulut Palveluiden ostot Aineet, tarvikkeet, tavarat Avustukset Vuokrat Muut toimintakulut Toimintamenot yhteensä Toimintakate
38 Toiminnalliset muutokset Oppilasmäärä ja vieraskielisten oppilaiden määrä kasvavat Uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön luokilla 1-6. Opetussuunnitelma muuttaa koulujen tuntijakoa. B1-ruotsia opetetaan 6. luokasta alkaen, jolloin sitä opetetaan alkavana yhtäaikaisesti sekä 6. että 7. luokilla. Opetussuunnitelma muuttaa koulun toimintakulttuuria: Yhdessä tekemistä ja oppilaan osallisuutta omaan oppimiseensa korostetaan. Oppimisympäristöjä laajennetaan ulos luokkahuoneesta. Tieto- ja viestintätekniikkaa käytetään yhä laajemmin edistämään oppimisen tavoitteita. OKM:n valtionavustus opetusryhmien pienentämiseen lakkaa ja avustus tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin pienenee. Luokkakoko kasvaa keskimäärin 2:lla.
39 Nostot operatiivisesta sopimuksesta Kehittämistavoitteena oppilaiden ja huoltajien mukaan ottaminen toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen Palveluverkkoa tarkastellaan keväällä 2016 Ryhmäkoot kasvavat keskimäärin 2:lla syksyllä Opettajien määrä vähenee 31 (pop-rahoitus)+32 (oma rahoitus) opettajatyövuotta. Erityisen tuen oppilaat sijoittuvat aiempaa useammin lähikouluunsa. Toimintakulttuurin kehittäminen (OKM:ltä tähän rahoitusta): Joka koulussa on pedagogiseen TVT:n käyttöön opastava tukihenkilö. Vahvistetaan oppimaan oppimisen taitoja, kasvatetaan oppimismotivaatiota, ehkäistään koulupudokkuutta, edistetään kodin ja koulun välistä yhteistyötä, työrauhaa ja kouluyhteisön hyvinvointia.
40 5. Lukiokoulutus
41 Lukiokoulutus TP 2014 TA 2015 Enn TAE Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot Toimintatuotot yhteensä Toimintamenot Henkilöstökulut Palveluiden ostot Aineet, tarvikkeet, tavarat Avustukset Vuokrat Muut toimintakulut Toimintamenot yhteensä Toimintakate
42 Toiminnalliset muutokset Lukion uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön asteittain Ensimmäiset sähköiset yo-kirjoitukset syksyllä 2016 ja sen jälkeen vaiheittain kaikki aineet kevääseen 2019 mennessä -> lukiorakennusten sähköistäminen ja verkottaminen Päätökset erityislukioista v Talousarviossa pysyminen merkitsee n. 50 lukiokurssin leikkausta lv Siitä kirjautuu 5/12 osaa vuoden 2016 talousarvioon
43 Nostot operatiivisesta sopimuksesta Opiskelijat otetaan mukaan entistä enemmän suunnittelemaan lukioiden toimintaa Varmistetaan maahanmuuttajanuorten pääsy koulutukseen
44 6. Ammatillinen koulutus
45 Ammatillinen koulutus TP 2014 TA 2015 Enn TAE Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot Toimintatuotot yhteensä Toimintamenot Henkilöstökulut Palveluiden ostot Aineet, tarvikkeet, tavarat Avustukset Vuokrat Muut toimintakulut Toimintamenot yhteensä Toimintakate
46 Toiminnalliset muutokset Tommilan koulutalosta luovuttiin kesällä ja jäljelle jäi 6 koulutaloa + oppisopimustoimisto + Amiraalistonkadun väliaikaistila logistiikalle (kevät 2016?) Opetussuunnitelmat uudistuivat valtakunnallisesti nyt syksyllä ja samalla siirryttiin opintoviikoista (ov) osaamispisteisiin (osp). Opetukseen ja ohjaukseen käytettävää resurssia vähennettiin TAI:ssa 1h/vko eli 28h 27h (18h/osp). Koulutuksen järjestämislupa enintään 4295 opiskelijaa v ja enintään 4330 opiskelijaa v nuorten ja aikuisten ammatillisessa pt. koulutuksessa. Hallituksen valmistelussa olevan ammatillisen koulutuksen reformin sisältö?.
47 Operatiivisen sopimuksen nostot Koulutustakuusta huolehtiminen riittävällä koulutustarjonnalla Koulutuksen tuloksellisuus Yrittäjyyden opetusta tukeva oppimisympäristö Digitaalisten toimintaympäristöjen kehittäminen Nuorten osallisuuden lisääminen Logistiikkakoulutuksen tilahanke
48 7. Aikuiskoulutus
49 Aikuiskoulutus TP 2014 TA 2015 Enn TAE Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot Toimintatuotot yhteensä Toimintamenot Henkilöstökulut Palveluiden ostot Aineet, tarvikkeet, tavarat Avustukset Vuokrat Muut toimintakulut Toimintamenot yhteensä Toimintakate
50 Toiminnalliset muutokset Työväenopisto - Erikoiskurssien hintojen korottaminen, tarkistus kurssikohtaisesti, osa kokonaan omarahoitteisiksi Tain aikuiskoulutus - Ryhmäkokojen tarkistaminen, yhteisten opetusteemojen kouluttaminen useille ryhmille samaan aikaan - Työssäoppimisen laajentaminen Molemmissa - Pedagogiikan monipuolistaminen - Samoilla resursseilla enemmän, toimintojen tehostaminen
51 Operatiivisen sopimuksen nostot Nuorisotakuun toteuttamisen jatkaminen ja tehostaminen Vieraskielisten kotoutumisen tukemisen vahvistaminen Työttömille suunnatun tarjonnan kehittäminen Ennaltaehkäisevä työ verkostoyhteistyössä Opiskelijoiden osallisuus Pedagogisten ratkaisujen monipuolistaminen, mm. NPDL ja digitaalisuus, avoimet opinnot Ammatillisessa koulutuksessa henkilökohtaistamisen ja joustavien opintopolkujen edelleen vahvistaminen
52 8. Ruotsinkielinen koulutus
53 Rk. kasvatus ja opetus TP 2014 TA 2015 Enn TAE Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot Toimintatuotot yhteensä Toimintamenot Henkilöstökulut Palveluiden ostot Aineet, tarvikkeet, tavarat Avustukset Vuokrat Muut toimintakulut Toimintamenot yhteensä Toimintakate
54 Toiminnalliset muutokset Servicebehovet ökar inom småbarnsfostran och grundläggande utbildning (förskola) Ökningen i antalet förskolebarn läsåret motsvarar 42 barn eller två grupper, betyder en ökning av 6 tjänsteår inom småbarnsfostran. I euro betyder detta kostnader för 2 barnträdgårdslärare och 4 barnskötare, sammanlagt ca euro Efterfrågan på kvällsdagvård (ny verksamhet ) i Braheskolan gör att personalstyrkan kräver 2 personer i stället för en person för tillfället, tilläggskostnader för en barnskötare euro
55 Toiminnalliset muutokset Servicebehovet ökar inom småbarnsfostran och grundläggande utbildning elever + 34 elever Ökningen i antalet elever sker i åk 1-2, eftersom årskullarna som kommer till skolan är större. Ökningen betyder 1 lärare till läsåret och ytterligaren 1 lärare till läsåret Kostnaderna för två lärartjänster är ca euro/år. Ifall ökningarna i volymen inte tas i beaktande i budgeten 2016 står den svenska småbarnsfostran och grundläggande utbildningen inför orimliga sparkrav eftersom flexibiliteten volymmässigt saknas.
56 Toiminnalliset muutokset Katedralskolans finansieringsmodell räcker inte för att hålla samma nivå som de finskspråkiga gymnasierna Budgetramen för 2016 (323/254) får följande konsekvenser: avstått från undervisningen i ryska en del kurser (livsåskådning och filosofi) kan avläggas endast som nätkurser (NiVÅ) 55 % av gymnasieresursen används för kurser (= 30 kurser), vilket betyder att lärarna inte får den ersättning de egentligen har rätt till då det gäller ersättning för studentexamenskorrigering o.dyl.) Jfr i de finska gymnasierna i Åbo används hela gymnasieresursen för det ändamål den är avsedd för! endast 14 kurser används för studiehandledning. Jfr i de övriga gymnasierna i Åbo är resursen minst 28/gymnasium.
57 Operatiivisen sopimuksen nostot Det ökade servicebehovet skapar tryck på utrymmen. Behovsutredning i Sirkkalaområdet 2016 för att hitta bestående utrymmeslösningar. Läroplansprocesserna i fokus Flera projekt som strävar till att utveckla verksamhetskulturen, öka välmåendet och förbättra inlärningsresultaten
58 Kiitos!
Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS
Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Sivistystoimialan nostot 2017 Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman
Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017
Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala
Käyttöomaisuuden hankinnat
HALLINTOKUNNAN HANKINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015 2018 Varhaiskasvatus ja opetuslautakunta Käyttöomaisuuden hankinnat erittelyt TA 2014 2015 Suunn. hankintakuukausi v. 2015 Käyttöomaisuuden hankinnat yli
Sivistystoimialan kuukausiraportti. Lokakuu 2018
ivistystoimialan kuukausiraportti Lokakuu 2018 Taloustilanne 22.10.2018 Tulosyksikkö 1000IVITY 1000IVITY 1000IVIT 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY Y 1000IVITY 1000IVITY 1000IVIT 1000IVITY
Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018
Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Taloustilanne marraskuun lopussa Laskennallinen toteutuma 91,6% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala
Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018
Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Taloustilanne lokakuun lopussa Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala
Toimialan ajankohtaiset
Toimialan ajankohtaiset 7.6. 2017 Taloustilanne Toukokuu/2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVIST YS Sivistystoimiala Sivistystoimi ala TA 2017 TP 2016 (EUR) (EUR) 1000SIVISTYS Sivistystoimiala 1000SIVIST
Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta
Kuukausiraportti 10/2017 Kasvatus- ja opetuslautakunta Talousraportti 10/2017, laskennallinen toteutuma 83,3% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.
Sivistystoimialan ajankohtaiset. Kasvatus- ja opetuslautakunta
Sivistystoimialan ajankohtaiset Kasvatus- ja opetuslautakunta 8.5. 2018 Talousarvion seuranta 1-4/ 2018 (laskennallinen toteutuma 33,3%) Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS
LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Elokuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Elokuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Elokuu.
LAUKUNRAPORTTI Tammikuu - kuu 10.08.2016 1 Koko toimiala Koko toimiala TOIMINTUOTOT -32 048 176-28 194 571-21 673 956-18 796 390-20 130 498 107,1 % 1 334 108 Myyntituotot -11 845 926-11 855 871-7 088 204-7
LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Toukokuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Toukokuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Toukokuu.
LAUKUNRAPORTTI Tammikuu - kokuu 14.06.2016 1 Koko toimiala Koko toimiala TOIMINTUOTOT -32 048 176-28 194 571-14 737 393-11 747 774-14 497 553 123,4 % 2 749 779 Myyntituotot -11 845 926-11 855 871-4 085
LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Lokakuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Lokakuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Lokakuu.
LAUKUNRAPORTTI mikuu - akuu 11.11.2016 1 Koko toimiala Koko toimiala TOIMINTUOTOT -32 048 176-28 194 571-26 914 493-23 495 494-24 583 573 104,6 % 1 088 079 Myyntituotot -11 845 926-11 855 871-9 096 535-9
Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi
Kunnanhallitus 12.9.2016 Selvityspyyntö 27.6.2016 / sivistystoimi - v. 2016 Tähän meno- tarvittaessa ja tulokehitys otsikko - palveluiden ostojen kehitys varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta erilliset
Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60
Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu
OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala
KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Keskeiset
Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi
Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Joulukuu 2016 30 Varhaiskasvatus Toteutunut 2015 Talousarvio 2016 Muutos 2016-2015 Toimintatuotot
Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.
Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta
HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.
1 KÄYTTÖTALOUSOSA Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 360 TP2013 TA2014 + Toimintatulot 886 574 678 000 793 000 793 000 793 000 Toimintamenot
Osavuosikatsaus 2/2016
Osavuosikatsaus 2/ KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden
HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.
SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena
2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA
2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT
Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola
Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP
1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen
LIITE 1 Suunnitelma Opetushallituksen käyttöön asetettavista valtion vuoden 2015 4.2.2015 talousarviomäärärahoista 2012 (eur) 2012 (htv) 2013 (eur) 2013 (htv) 2014 (eur) 2014 (htvarvio) 2015 (eur) 2015
Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä
Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025
Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät
Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Maaliskuu Maaliskuu ennuste ennuste / ennuste / Käyttö % Muutos
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen
Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,
SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan
KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA
KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Keskeiset
TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021
TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 KONSERNIHALLINTO Myyntituotot 6 157 227 8 139 700 7 191 900 6 927 900 6 927 900 Maksutuotot 2 712 527 1 603 400 2 401 000 2 401 000 2 401
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen
Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018
Sivistystoimi Tilinpäätös 217 Käyttösuunnitelma 218 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatus, toimintatuotot TP217/TA217, Tuet ja avust., vuokrat TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPRATIIVINN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Ammatillinen koulutus Sopimuksen tarkoitus: Sivistystoimialan tavoitteena on järjestää korkeatasoisia ja laadukkaita kasvatus- ja opetuspalveluja,
Uusi peruskoulu -ohjelma vauhtiin! Sanna Vahtivuori-Hänninen
Uusi peruskoulu -ohjelma vauhtiin! Sanna Vahtivuori-Hänninen KOULUTUS UUDISTUU Varhaiskasvatuksen laadun kehittäminen Uusi peruskoulu -ohjelma Lukiouudistus Ammatillisen koulutuksen reformi Korkeakoulutuksen
Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin
Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225
PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus
PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Ajankohtaistilanne perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta
Syksyn 2015 perustietokysely
Ammatillisen koulutuksen opiskelijahallinnon koulutuspäivät Syksyn 2015 perustietokysely 3.9.2015 Tampere, 11.9.2015 Oulu, 16.9.2015 Helsinki Antti Markkanen, kouluneuvos Lea Juhola, erityisasiantuntija
TOIMINTATULOT YHTEENSÄ
Kasvatus- ja opetuslautakunta 3.2.2014 TOIMINTUOTOT Myyntituotot 12 240 479 0 12 240 479 12 035 025 205 454 300 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 4 537 875 0 4 537 875 4 219 984 317 891 308 Täyden
SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN
SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta vastaa suomenkielisestä varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta ja vastaa
Sivistystoimialan toimintakausi ja sopimukset Toimialajohtaja Timo Jalonen
Sivistystoimialan toimintakausi 2016-2017 ja sopimukset 2017 Toimialajohtaja Timo Jalonen Toimialan ajankohtaiskatsaus Mennyt toimintakausi 2015-2016 Sivistystoimiala saavutti viime toimintakaudella hyvin
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,
Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg
Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä
TOIMINTATULOT YHTEENSÄ
Sivistystoimiala ENNUSTE E 31.12.2017 2018 2018 2019 2020 2021 (1.000 ) (1.000 ) (1.000 ) TOIMINTUOTOT Myyntituotot 11 803 855 10 859 453 10 833 157 10 042 426 10 967 626 925 200 9 909 552 10 146 709 10
HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA
Hämeenkyrön kunta Budjettiyhteenveto HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT MYYNTITUOTOT MAKSUTUOTOT -671 671-100,0 MUUT TOIMINTATUOTOT -578 578-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1 249 1 249-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1
Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM
Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti
Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki
Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Sipilän hallituksen osaamisen ja koulutuksen tavoitteet Oppimisympäristöjä on modernisoitu,
TOIMINTATULOT YHTEENSÄ
31.1 TOIMINTUOTOT Myyntituotot 10 418 818 10 967 626 0 10 967 626 11 041 146-73 520 300 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 2 206 510 2 524 708 0 2 524 708 2 680 138-155 430 308 Täyden korvauksen
OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus
OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja
Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku.
Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi Oppija ja elinikäinen oppiminen Hakeutujan palvelut Opintojen aikaiset palvelut Siirtymävaiheen
Strategisen sopimuksen raportti tilanne
SIVISTYSTOIMIALAN STRATEGISEN SOPIMUKSEN 31.7.2014 RAPORTTI Tällä raportilla raportoidaan heinäkuun lopun tilanteen mukaan TAE 2014 luvun alle tai viereen punaisella värillä. 1. TOIMINNAN KEHITTÄMISEEN/MUUTOKSEEN
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ SIVISTYSPALVELUKESKUS SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,
Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048
1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.
Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015
1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa
Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011
Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 29.4.2011 Timo Lankinen pääjohtaja Opetushallitus Laadukas opetus (sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina
Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS
LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7
TOIMINTATULOT YHTEENSÄ
TOIMINTUOTOT Myyntituotot 11 803 855 10 859 453 0 10 859 453 10 833 157 26 296 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 3 879 876 2 801 510 0 2 801 510 2 811 350-9 840 Täyden korvauksen perusteella
Svenskspråkiga undervisningsförvaltningen Ruotsinkielinen opetustoimi. Förvaltning - Hallinto. TP TA TP Poikkeama
Svenskspråkiga undervisningsförvaltningen Ruotsinkielinen opetustoimi TP TA TP Poikkeama Ansvarsperson - Vastuuhenkilö: Bokslut BG Bokslut Avvikelse Opetuspäällikkö - undervisningschef 2016 2017 2017 2017
Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön
Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön 3.5.2016 oikeus- ja työministeri Jari Lindström opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen
Tilaisuuden avaus. VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT , Helsinki, Messukeskus. Pääjohtaja Aulis Pitkälä
Tilaisuuden avaus VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 7.12.2015, Helsinki, Messukeskus Pääjohtaja Aulis Pitkälä Digitaalisen oppimisen ja pedagogiikan nykytila - vahvuuksia ja kehittämiskohteita
Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...
Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen
Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...
Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639
Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto
Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen
TP Budjetti Budjetti Muutos %
Mäntyharjun kunta Sivu 1 Budjetti ja %-muutos ed. vuoteen 13:52:24 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HALLINTO 2013- Henkilöstökulut -35 439-47 360-86 260 82,1 Palvelujen ostot -52 352-53 820-42 260-21,5 Aineet, tarvikkeet
Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32
Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 26.4.2017 Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Maaliskuu
Strategisten ohjelmien päivitys ja positiivinen rakennemuutos. Pasi Ahola /
Strategisten ohjelmien päivitys ja positiivinen rakennemuutos Pasi Ahola / 3.10.2017 Turun väestönkehitys 2011-2017 ja Tilastokeskuksen ennuste 2015-2030 220 000 Toteutunut 2011-2016 Ennuste 2015-2030
Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari
Koulutuslautakunta Valtuustoseminaari 16.9.2013 VARHAISKASVATUS Kaupungin päiväkoteja 32 Ostopalvelupäiväkoteja 13 Perhepäivähoitajia 45 Kaupungin ryhmäperhepäiväkoteja 3 Avointa päiväkotitoimintaa 6 toimipisteessä
Nuorisotakuu määritelmä
Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%)
KOULUTUSLAUTAKUNTA 70 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/ Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2013 2014 2015 2016 2016
Ohjausta kehittämään
Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi
AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA
AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman
KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio Koonti vastuualueittain
KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio 2017-2018 Koonti vastuualueittain Toimialan yhteiset KS 2016 TA 2017 TA 2018 Muutos, % %-os Toimintatulot 0 0 0 0,0 0,0 Toimintamenot 1 711 541 480 011 473 996-72,0
Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala
Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala Kirsi Hyvämäki 18.5.2017 1 SUORITTEET JA HINNAT 2016 PAVE Kootaan huhtikuussa KUNNAN STRATEGIA ja strategisten tavoitteiden läpikäynti VÄESTÖEN -NUSTEET
TAULUKKOLUETTELO TAULUKKO
TAULUKKOLUETTELO TAULUKKO 1: HELSINGIN YLEISSIVISTÄVIEN KOULUJEN LUKUMÄÄRÄ YLLÄPITÄJITTÄIN 2009-2014 TAULUKKO 2: HELSINGIN YLEISSIVISTÄVIEN KOULUJEN OPPILAS- JA OPISKELIJAMÄÄRÄ YLLÄPITÄJITTÄIN 2009-2014
Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi
Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Osaamisen kehittäminen muutoksen mahdollistajana 18.5.2017 Elisa Helin Opetushallitus
* Asiakaspalveluiden ostot , ,6
Säkylän kunta Sivistyslautakunta SIVU 1 71 Siv. hallinto ja tukipalvelut * Myyntituotot 732.125 0 732.125 673.526,15 58.599 92,0 * Tuet ja avustukset 1.000 0 1.000
Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä
Avauspuheenvuoro Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2016 Pääjohtaja Aulis Pitkälä 7.12.2016 Ajankohtaista koulutuksen kehittämisessä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 - keskeiset kehittämisen
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä
Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016
Ammatillisen koulutuksen reformi Mirja Hannula 20.4.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi - hallitusohjelman kirjaukset Vahvistetaan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä.
PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6
Hallinto Korvaukset kunnilta 3 126 Muut suoritteiden myyntituotot 7 860 8 000 8 000 1 260 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 Maksetut palkat ja palkkiot -304 400-342 300-342
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus-
TALOUSARVIO- MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä
KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUSARVIO MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA elokuu, 2019 TOT% POIKKEAMA Myyntituotot 26 000 26 000 26 000 yhteensä 26 000 26 000 26 000 Henkilöstökulut
Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa
Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013
Toimintoanalyysin syventäminen Sivistystoimiala Timo Jalonen 1
Toimintoanalyysin syventäminen Sivistystoimiala 6.2.2015 Timo Jalonen 1 Varhaiskasvatus Palvelualuejohtajat Maija-Liisa Rantanen, Vesa Kulmala ja Liliane Kjellman 16 kpl 1.475,7 htv Esitetyt toimenpiteet
(LUVIAN KUNTA) Tehtäväalueittain menot, ympyrät, :55: KUM TOT
LUVIAN KUNTA ( 1216 KUM TOT ) Tehtäväalueittain menot, ympyrät, 15.2.2017 14:55:36 (EUR) HALLINTO, SIVISTYSLAUTAKUNTA (00000600) 1216 KUM TOT 204 503.18 PERUSKOULUTUS (00000605) 2 857 158.38 MUU KOULUTUS
TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä
Käyttötalous ja poistot tehtäväalueittain 4/2019 KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUS- ARVIO- MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA huhtikuu, 2019 TOT-% POIKKEAMA Myyntituotot 264 000 264
Sivistystoimiala. Kasvatus- ja opetuslautakunta
Sivistystoimiala Kasvatus- ja opetuslautakunta Toimintamenojen/-tulojen tai nettomenojen poikkeamat Toimintatuloissa ennustetaan talousarvioylitystä n. 2,8 milj., josta valtionosuutena saatavat erityisavustusrahoituspäätökset
Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus
Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin
300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %
Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717
Sivistystoimialan toimintakausi ja sopimukset Toimialajohtaja Timo Jalonen
Sivistystoimialan toimintakausi 2017-2018 ja sopimukset 2018 Toimialajohtaja Timo Jalonen Toimialan ajankohtaiskatsaus Mennyt toimintakausi 2016-2017 Sivistystoimiala saavutti viime toimintakaudella hyvin
Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI
Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma
Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017
Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot
Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin)
n nimi 8/ 1621 Focus-projektit 10 40 TOIMINTAKULUT -88 563-276 487-276 487-45 099-1,54% 400 Henkilöstökulut -74 494-64 934-64 934-21 641-0,45% 430 Palvelujen ostot -13 974-202 072-202 072-17 487-0,24%
Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI
Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma
Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013
Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutukselle asetetut tavoitteet 18-64-vuotiaista vähintään 60 prosenttia osallistuu vuosittain aikuiskoulutukseen Aliedustettujen ryhmien osallistumisen kasvattaminen
Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015
Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut
ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017
2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...