Ministeri Suvi-Anne Siimes
|
|
- Laura Jokinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle Euroopan yhteisöjen komission ehdotuksesta erillisvirastojen perustamissäädösten muuttamisesta uuden varainhoitoasetuksen hyväksymisen johdosta (erillisvirastot) Perustuslain 96 2 momentin perusteella lähetetään eduskunnalle Euroopan yhteisöjen komission 17 päivänä heinäkuuta 2002 tekemä ehdotus Euroopan yhteisön erillisvirastojen perustamissäädösten muuttamisesta uuden varainhoitoasetuksen hyväksymisen johdosta sekä ehdotuksesta laadittu muistio. Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2002 Ministeri Suvi-Anne Siimes Neuvotteleva virkamies Virpi Einola-Pekkinen
2 2 VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO EU/160902/ EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION EHDOTUS EUROOPAN YHTEISÖN ERILLISVIRASTOJEN PERUSTAMISSÄÄDÖSTEN MUUTTAMISESTA UUDEN VARAINHOITOASETUKSEN HYVÄKSYMISEN JOHDOSTA 1. Tausta Uusi Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettava varainhoitoasetus tulee voimaan Siinä käsitellään mm. yhteisöjen erillisvirastojen talousarviota ja rahoitusta uudelta kannalta. Uudistusten vuoksi on muutettava myös erillisvirastojen perustamissäädöksiä. 2. Esityksen pääasiallinen sisältö Uusi Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettava varainhoitoasetus tulee voimaan Varainhoito- ja rahoitussäännökset varainhoitoasetuksessa. annetaan Myös perustamissäädöksissä on kuitenkin varainhoitoa säännöksiä, ja talousarviota koskevia mm. talousarvion vahvistamisesta ja toteuttamisesta, valvontakeinoista, kirjanpidosta, vastuuvapauden myöntämisestä sekä viraston varainhoitoasetuksen hyväksymismenettelystä. Tästä syystä erillisvirastojen perustamissäädöksiin tulee tehdä tarpeelliset muutokset, jotta uusi järjestelmä voidaan ottaa käyttöön. Myös niiden erillisvirastojen, joita varainhoitoasetuksen 185 artiklan 1 kohdassa esitetty määritelmä ei kata, säädöskehys on saatettava uuden varainhoitoasetuksen mukaiseksi ainakin siltä osin, että tilien keskitetyt kokonaan. ennakkotarkastukset lopetetaan Ehdotuksissa otetaan kantaa myös kahteen muuhun yhteisön erillisvirastoihin liittyvään kysymykseen. Ensimmäinen näistä liittyy nykyiseen hallinnonuudistusprosessiin ja koskee hallinnon avoimuutta ja kansalaisten oikeutta tutustua asiakirjoihin. Varainhoitoasetuksen uudelleenlaatimisen yhteydessä toimielimet sopivat, että uuteen varainhoitoasetukseen sisällytetään säännös, jonka mukaan kansalaisilla on oltava yhteisön säädöskehyksessä määritellyissä rajoissa oikeus tutustua erillisvirastoja koskeviin tietoihin. Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1049/2001 hyväksymisen yhteydessä kyseiset kolme toimielintä sopivat yhteisellä julistuksella, että yhteisön virastojen on noudatettava samoja sääntöjä asiakirjoihin tutustumisesta. Tästä syystä komissio ehdottaa asiakirjoihin tutustumista koskevan säännöksen lisäämisestä nykyisten viidentoista erillisviraston perustamissäädöksiin. Toinen kysymys liittyy yhteisön erillisvirastojen johtajien nimitysmenettelyyn. Komissio ehdottaa nykyisten säännösten selkeyttämistä siten, että kun johtajan toimikausi päättyy, ei olisi aina tarpeen käynnistää uutta hakumenettelyä. Työsopimusta voitaisiin jatkaa toimivaltaisen elimen ehdotuksesta ilman uutta hakua. Työsopimusta voitaisiin jatkaa tällä tavoin vain kerran, mikä ei kuitenkaan estäisi johtajaa hakemasta paikkaa uudelleen toisen toimikautensa päättyessä. Vaikka virastojen
3 3 perustamissäädöksiä annettaessa neuvoston tarkoituksena oli mahdollistaa johtajan toimikauden uusiminen, komissio katsoo, että useimpien säädösten nykyinen sanamuoto ei ilmennä riittävän selkeästi. tätä tarkoitusta Muutokset koskevat seuraavia asetuksia ja/tai päätöksiä: N:o 2965/94/EY Euroopan elinten käännöskeskus: talousarviota ja varainhoitoa sekä keskuksen asiakirjoihin tutustumista N:o 2667/2000/EY Euroopan jälleenrakennusvirasto: talousarviota ja varainhoitoa sekä viraston asiakirjoihin tutustumista N:o 1210/90/ETY Euroopan ympäristökeskus ja ympäristöä koskeva Euroopan tieto- ja seurantaverkosto: talousarviota ja varainhoitoa sekä keskuksen N:o 2309/93/ETY Euroopan lääkearviointivirasto: talousarviota ja varainhoitoa sekä viraston asiakirjoihin tutustumista N:o 1360/90/ETY Euroopan koulutussäätiö: talousarviota ja varainhoitoa sekä säätiön asiakirjoihin tutustumista N:o 1365/75/ETY Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö: talousarviota ja varainhoitoa sekä säätiön asiakirjoihin tutustumista, N:o 1417/76/ETY: asetuksen kumoaminen päätös 2002/187/YOS Eurojust: päätöksen muuttaminen N:o 2100/94/EY Yhteisön kasvilajikevirasto: sisäistä tilintarkastusta ja valvontaa sekä viraston asiakirjoihin tutustumista N:o 302/93/ETY Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus: talousarviota ja varainhoitoa sekä seurantakeskuksen asiakirjoihin tutustumista N:o 1035/97/EY Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskus: talousarviota ja varainhoitoa sekä seurantakeskuksen asiakirjoihin tutustumista N:o 40/94/EY Sisämarkkinoilla toimiva yhdenmukaistamisvirasto: sisäistä tilintarkastusta ja valvontaa sekä viraston N:o työturvallisuus- 2062/94/EY Euroopan ja työterveysvirasto: talousarviota ja varainhoitoa sekä viraston asiakirjoihin tutustumista koskevien N:o 178/2002/EY Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen: talousarviota ja varainhoitoa sekä kyseisen viranomaisen asiakirjoihin tutustumista N:o 337/75/ETY Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus: talousarviota ja varainhoitoa sekä keskuksen, N:o 1416/76/ETY: asetuksen kumoaminen Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta annettu asetus (numero ei ole vielä käytettävissä) Euroopan meriturvallisuusviraston perustamisesta annettu asetus (numero ei ole vielä käytettävissä 2.1. Kattavuus Uuteen varainhoitoasetukseen perustuvaa järjestelmää sovelletaan seuraaviin yhteisön erillisvirastoihin: Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämissäätiö (Thessaloniki), Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö (Dublin), Euroopan ympäristökeskus (Kööpenhamina), Euroopan koulutussäätiö (Torino), Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus (Lissabon), Euroopan lääkearviointivirasto (Lontoo), Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto (Bilbao), Euroopan unionin elinten käännöskeskus (Luxemburg), Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskus (Wien), Euroopan jälleenrakennusvirasto (Thessaloniki), Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen, Euroopan lentoturvallisuusviranomainen ja Euroopan meriturvallisuusviranomainen. Lisäksi asetusta voidaan soveltaa Eurojustiin, joka kuuluu kolmannen pilarin piiriin, mutta on rinnastettavissa yhteisön erillisvirastoihin
4 4 sekä varainhoidon että rahoituksen kannalta. Sisämarkkinoilla toimiva yhdenmukaistamisvirasto (Alicante) ja Yhteisön kasvilajikevarasto (Angers) eivät saa avustusta yleisestä talousarviosta eivätkä näin ollen kuulu varainhoitoasetuksen 185 artiklassa annetun määritelmän piiriin. Sen sijaan ehdotukset sisäisen tarkastuksen saamisesta uuden varainhoitoasetuksen mukaiseksi koskevat myös niitä. Avoimuuteen liittyvät muutokset, joilla lisätään perustamissäädöksiin säännökset oikeudesta tutustua asiakirjoihin, koskevat kaikkia viittätoista nykyistä yhteisön erillisvirastoa. Sen sijaan ne eivät koske Eurojustia Sisältö a) Yleisestä talousarviosta avustetaan neljäätoista virastoa, jotka kuuluvat näin ollen uuden varainhoitoasetuksen 185 artiklan piiriin. Näiden virastojen osalta ehdotusten olennainen sisältö on seuraava: Euroopan parlamentti antaa vastuuvapauden neuvoston suosituksesta Komission sisäisen tarkastajan toimivaltuudet määritellään tarkasti ja keskitetyistä ennakkotarkastuksista luovutaan kirjanpidosta annetaan uuden varainhoitoasetuksen mukaiset säännökset komissio on sitoutunut kuulemaan Euroopan parlamenttia, neuvostoa ja tilintarkastustuomioistuinta varainhoitoasetuksen 185 artiklan 1 kohdan mukaisesti annettavasta varainhoidon puiteasetuksesta. Näin ollen eri virastojen perustamissäädöksiin ei tarvitse sisällyttää muodollista vaatimusta tilintarkastustuomioistuimen kuulemisesta erikseen jokaisesta asetuksesta henkilöstötaulukon vahvistaa yhteisön budjettivallan käyttäjä käytäntöjen yhdenmukaisuuden varmistamiseksi talousarvion toteuttamisesta vastaa tästä lähtien viraston johtaja (näin ei ole ollut kahdessa ns. sukupolven erillisvirastossa) ensimmäisen kunkin viraston oman varainhoitoasetuksen antaa kyseisen viraston hallintoneuvosto tai vastaava elin, komissiota kuultuaan. Tämä edistää huomattavasti menettelyjen yhdenmukaistamista. Menettelyjen erilaisuus johtuu yksinomaan erillisvirastojen historiallisesta kehityksestä, eikä sille ole minkäänlaista objektiivista perustetta budjettimenettelyssä käytettävää terminologiaa yhdenmukaistetaan jossain määrin uuden yleiseen talousarvioon sovellettavan varainhoitoasetuksen mukaiseksi ns. ensimmäiseen sukupolveen kuuluvien kahden viraston (Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus, Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö) nykyiset varainhoitoasetukset kumotaan Thessalonikin Cedefopin ja Dublinin kehittämissäätiön varainhoitoasetukset ovat tähän asti olleet neuvoston asetuksia. Tämä erityisjärjestely ei ole enää tarkoituksenmukainen eikä sen säilyttämiseen ole mitään aihetta. b) Niiden kahden erillisviraston (Sisämarkkinoilla toimiva yhdenmukaistamisvirasto/alicante, Yhteisön kasvilajikevirasto /Angers) osalta, joihin varainhoitoasetuksen 185 artiklaa ei voida soveltaa, on syytä ottaa huomioon perustavanlaatuiset muutokset tilintarkastusja valvontajärjestelyihin. Loogista on ajanmukaistaa ainakin ko. virastojen perustamisasetusten säännökset varainhoidon valvonnasta. c) nyt annetun ehdotuksen myötä komissio peruuttaa jo vuonna 1997 antamansa ehdotuksen yhdeksän erillisviraston perustamisasetuksen muuttamisesta. d) viidentoista nykyisen viraston avoimuussäännöksiin ehdotetaan lisättäväksi lauseke, jonka mukaan ns. avoimuusasetusta (N:o 1049/2001) sovelletaan myös virastojen asiakirjoihin viraston hallintoneuvosto tai vastaava elin antaa tarvittavat täytäntöönpanomääräykset yhteisöjen tuomioistuimella on toimivalta käsitellä muutoksenhaku asiakirjoihin tutustumista koskevaan erillisviraston päätökseen. e) perustamissäädösten säännökset erillisviraston johtajan nimittämisestä ehdotetaan saatettavaksi Euroopan koulutussäätiöstä annetun asetuksen N:o
5 5 1360/90, sellaisena kuin se on muutettu asetukselle N:o 1572/98 säännösten mukaiseksi. 3. Aikataulu Koska uusi varainhoitoasetus tulee voimaan 1. tammikuuta 2003, nämä ehdotukset on hyväksyttävä kussakin tapauksessa sovellettavalla lainsäädäntömenettelyllä vuoden 2002 loppuun mennessä. Komissio pyytää kaikkia toimielimiä, jotka osallistuvat ehdotusten hyväksymiseen, kiirehtimään menettelyä, jotta asianomaisten elinten oikeusperustan muutokset tulisivat voimaan samaan aikaan kuin uusi varainhoitoasetus. 4. Vaikutukset 4.1. Ehdotuksen vaikutukset Suomen lainsäädäntöön Ehdotuksella ei ole välittömiä muutoksia Suomen lainsäädäntöön Taloudelliset vaikutukset Ehdotuksella ei ole välittömiä valtiontaloudellisia vaikutuksia. 5. Valtioneuvoston kanta Suomi kannattaa erillisvirastojen perustamisasetusten muuttamista esitetyllä tavalla mahdollisimman ripeässä tahdissa, jotta asianomaisten elinten oikeusperustan muutokset tulisivat voimaan samaan aikaan kuin uusi varainhoitoasetus eli lukien.
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Talousarvion valvontavaliokunta 2004 2000/0286(COD) 16. toukokuuta 2001 LAUSUNTO talousarvion valvontavaliokunnalta ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunnalle
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2013 (08.02) (OR. en) 5753/13 ADD 1 FIN 45 PE-L 5
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel,. helmikuuta 203 (08.02) (OR. en) 5753/3 ADD FIN 45 PE-L 5 LISÄYS I/A-KOHTAA KOSKEVAAN ILMOITUKSEEN Lähettäjä: Budjettikomitea Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea
Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle
Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/0257(COD) 19.1.2017 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 3. syyskuuta 2003 TYÖASIAKIRJA Komission tiedonanto sääntelyvirastojen toimintakehys (KOM(2002) 718) Nykyisten
Vastuuvapaus 2007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto
P6_TA(009)00 Vastuuvapaus 007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto. Euroopan parlamentin päätös. huhtikuuta 009 vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston talousarvion
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 ««««««««««««2009 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2005/0072(COD) 2005/0081(COD) 2005/0082(COD) 2005/0083(COD) 25.8.2005 LAUSUNTOLUONNOS
Ministeri Suvi-Anne Siimes. Neuvotteleva virkamies Risto Savola
Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston asetuksiksi (Palvelussuhteen lopullista päättymistä koskevat erityistoimenpiteet Euroopan yhteisöjen komissiossa, Euroopan unionin neuvoston
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Talousarvion valvontavaliokunta 2009 2008/2265(DEC) 29.1.2009 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan meriturvallisuusviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2011/2236(DEC) 6.2.2012 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euratomin hankintakeskuksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
KERTOMUS Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2009 sekä käännöskeskuksen vastaukset (2010/C 338/21) SISÄLLYS
14.12.2010 Euroopan unionin virallinen lehti C 338/119 KERTOMUS Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2009 sekä käännöskeskuksen vastaukset (2010/C 338/21) SISÄLLYS
Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2010/2184(DEC) 3.2.2011 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä yhteisön kalastuksenvalvontaviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 12310/16 ILMOITUS Asia: Äänestystulos VOTE 52 INF 161 PUBLIC 57 CODEC 1280 Euroopan parlamentin
Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM2013-00040 PO Taavila Hannele 11.02.2013 Suuri valiokunta Viite Asia Neuvoston päätökset päivämäärän asettamisesta päätöksen 2007/533/JHA ja asetuksen 1987/2006 toisen
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.2.2014 COM(2014) 51 final 2014/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS lopullisen tasoitustullin käyttöönotosta Intiasta peräisin olevan tietynlaisen polyeteenitereftalaatin
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan
LAUSUNTO VARAINHOITOASETUKSEN 179 ARTIKLAN 3 KOHDAN MUKAISESTI (KIINTEISTÖPOLITIIKKA)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 26.10.2012 LAUSUNTO VARAINHOITOASETUKSEN 179 ARTIKLAN 3 KOHDAN MUKAISESTI (KIINTEISTÖPOLITIIKKA) budjettivaliokunnalta Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan
Suomella ei ole huomautettavaa ehdotuksen oikeusperustaan. Ehdotus on toissijaisuusperiaatteen mukainen.
Opetus ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM201600137 YVA Riihimäki Tarja(OKM) 19.09.2016 JULKINEN Asia EU; Koulutus; Komission ehdotus Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen (Cedefop)
direktiivin kumoaminen)
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00578 BO Liinamaa Armi(VM) 12.09.2014 JULKINEN Suuri valiokunta Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä
HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan unionin jäsenyyteen liittyvistä oikeudenhoitoa koskevista säännöksistä annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Euroopan unionin jäsenyyteen
Lausunto nro 4/2003. Euroopan unionin elinten käännöskeskukseen sovellettavaa varainhoitoasetusta koskevasta ehdotuksesta
Comunidades Europeas TRIBUNAL DE CUENTAS De Europæiske Fællesskaber REVISIONSRETTEN Europäische Gemeinschaften RECHNUNGSHOF Ευρωπαϊκές Κοινότητες ΕΛΕΓΚΤΙΚΟ ΣΥΝΕ ΡΙΟ European Communities COURT OF AUDITORS
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston
Eräiden sopimuksen määräysten soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt
Eräiden sopimuksen määräysten soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt 1 artikla: Sopimuksen soveltamisala Sopimuksen 1 artiklassa tarkoitetut elimet ovat sopimuksen allekirjoitushetkellä seuraavat:
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ],
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], siviili-ilmailun lentomiehistöä koskevien teknisten vaatimusten ja hallinnollisten menettelyjen säätämisestä Euroopan
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti
sekä keskuksen vastaus
Kertomus Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2014 sekä keskuksen vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L - 1615 Luxemburg Puh. (+352) 4938 1 Sähköposti: eca-info@eca.europa.eu
EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 28.1.2015 2014/2087(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen talousarvion toteuttamisesta
Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2014 (OR. en) 14333/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 13884/14 Asia: CDR 109 INST 511 AG 17 Ehdotus neuvoston
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ],
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, XXX Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ], ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus-
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2008/0045(COD) 24.6.2008 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella
Lausunto nro 1/2016. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla)
Lausunto nro 1/2016 (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU, Euratom) N:o 883/2013 muuttamisesta
RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date
EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 1.7.2014 COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date 23.7.2014 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 2866/98 muuttamisesta Liettuaa
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 325 final 2014/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ],
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel... C KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], muuhun kuin kaupalliseen lentotoimintaan liittyvistä teknisistä vaatimuksista ja hallinnollisista
KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS, annettu 13.1.2016,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.1.2016 C(2016) 1 final KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS, annettu 13.1.2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY liitteen V muuttamisesta siltä osin kuin on kyse
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2. heinäkuuta 2002 PE 313.390/7-16 TARKISTUKSET 7-16 Mietintöluonnos: Hans-Peter Martin (PE 313.390) Vastuuvapausmenettelyä
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun
(1999/C 372/04) TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN TARKASTUSKERTOMUS... 1 4 21
C 372/20 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 22.12.1999 KERTOMUS Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen (Luxemburg) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 1998 päättyneeltä varainhoitovuodelta sekä keskuksen
Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta
Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ],
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], jolla muutetaan komission asetusta (EY) N:o 2042/2003 lentokelpoisuuden ja ilmailutuotteiden, osien ja laitteiden
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 337 final 2013/0176 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.
Luonnos. KOMISSION ASETUKSEKSI (EU) n:o /2010, annettu [ ], yhteisen ilmatilan käyttöä koskevista vaatimuksista ja toimintaohjeista
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, XXX Luonnos KOMISSION ASETUKSEKSI (EU) n:o /2010, annettu [ ], yhteisen ilmatilan käyttöä koskevista vaatimuksista ja toimintaohjeista (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 257 lopullinen 2007/0091 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014. Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 27.1.2014 2013/2230(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä
Ehdotus. KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o /.. annettu [ ]
Ehdotus KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o /.. annettu [ ] ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus- ja ympäristöhyväksyntää sekä suunnittelu- ja tuotanto-organisaatioiden
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.10.2017 C(2017) 6967 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 20.10.2017, tekstiilikuitujen nimityksistä ja niitä vastaavista tekstiilituotteiden kuitukoostumuksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM KVTR Yli-Vakkuri Laura Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00550 KVTR Yli-Vakkuri Laura 16.11.2004 Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä luonnoksesta neuvoston päätökseksi määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisestä rajavalvonta-,
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 13. kesäkuuta 2012 (OR. en) 10449/12 Toimielinten välinen asia: 2011/0431 (APP) LIMITE
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 202 (OR. en) 0449/2 Toimielinten välinen asia: 20/043 (APP) LIMITE FREMP 8 JAI 366 COSCE 7 COHOM 22 OC 292 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.4.2009 KOM(2009) 169 lopullinen 2009/0053 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 260 lopullinen 2007/0093 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi (komission
VO Lahti Pirjo
Valtiovarainministeriö E-kirjelmä VM2005/00905 VO Lahti Pirjo 16.12.2005 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Ehdotus neuvoston asetukseksi tiettyihin käsittelyihin tarkoitettujen jäteöljyjen tullin poistamisesta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti
LIITTEET EU-perusmuistio Komission ehdotus 2002/0203 (CNS), KOM(2002) 462 lopullinen
OIKEUSMINISTERIÖ Lainvalmisteluosasto Eurooppaoikeuden yksikkö 23.10.2002 OM 48/461/2002 Eduskunnan suurelle valiokunnalle Viite Perustuslaki 97 Asia Komission ehdotus neuvoston asetukseksi Euroopan talousyhteisön
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 593 final 2014/0275 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden unioniin suuntautuvaa tuontia koskevien
DGC 2A. Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN EU:N JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO
EUROOPAN UNIONIN JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO Vakautus- ja assosiaationeuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) UE-FM 1451/16 Toimielinten välinen asia:
toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä
EBA/GL/2017/13 05/12/2017 Ohjeet toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä 1. Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet Näiden ohjeiden asema 1. Tämä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain 14 :n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen
8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston
PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 2015/0906 (COD) LEX 1684 PE-CONS 22/1/16 REV 1 JUR 214 INST 212 COUR 28 CODEC 644 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 296 final 2015/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi vuonna 2015 suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en) 16253/14 AVIATION 224 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 28. marraskuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D035899/03 Asia:
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Talousarvion valvontavaliokunta 2009 CONT_OJ(2008)0225_1 ESITYSLISTALUONNOS Kokous Maanantaina 25. helmikuuta 2008 klo 15.00 18.30 Tiistaina 26. helmikuuta 2008 klo 9.00 10.00
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.9.2015 COM(2015) 463 final 2015/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS yhdenteentoista Euroopan kehitysrahastoon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 2 päivänä maaliskuuta 2015
HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista
EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 22.1.2015 2014/2082(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta
Osasto 02 Sisämarkkinat, teollisuus, yrittäjyys ja pk-yritykset Osasto 04 Työllisyys-, sosiaaliasiat ja osallisuus... 3
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. syyskuuta 2015 (OR. en) 11706/15 ADD 5 BUDGET 28 PERUSTELUT Asia: Esitys Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2016: Neuvoston 4. syyskuuta
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2124(DEC)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 29.1.2015 2014/2124(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan sähköisen viestinnän sääntelyviranomaisten yhteistyöelimen
Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2010 KOM(2010) 142 lopullinen 2010/0140 (COD) C7-0135/10 Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta,
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE
Yhteisen käytännön opas yhteisöjen säädöstekstien laatimiseksi ajantasaistaminen, huhtikuu 2009
Yhteisen käytännön opas yhteisöjen säädöstekstien laatimiseksi ajantasaistaminen, huhtikuu 2009 (Muutokset koskevat painetun laitoksen sivuja seuraavan taulukon mukaisesti) Sivu Muutos 2 Korvataan Europa-palvelimen
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta
TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN
TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN Euroopan tilintarkastustuomioistuin vastaa Euroopan unionin talouden tarkastamisesta. EU:n ulkoisena tarkastajana se osaltaan kehittää unionin varainhoitoa ja toimii sen kansalaisten
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän
EUROOPAN LENTOTURVALLISUUSVIRASTON. LAUSUNTO nro 04/2007
EUROOPAN LENTOTURVALLISUUSVIRASTON LAUSUNTO nro 04/2007 komission asetuksesta, jolla muutetaan komission asetusta (EY) N:o 1702/2003 ilmaalusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus-
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on
LISÄTALOUSARVIO NRO 5 VARAINHOITOVUODEKSI 2004 YLEINEN TULOTAULUKKO YLEINEN YHTEENVETO TULOISTA JA MENOISTA PÄÄLUOKITTAIN
LISÄTALOUSARVIO NRO 5 VARAINHOITOVUODEKSI 2004 YLEINEN TULOTAULUKKO YLEINEN YHTEENVETO TULOISTA JA MENOISTA PÄÄLUOKITTAIN PÄÄLUOKKA II - NEUVOSTO PÄÄLUOKKA III - KOMISSIO PÄÄLUOKKA IV - TUOMIOISTUIN PÄÄLUOKKA
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ],
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.7.2005. Luonnos KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ], yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisesta neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95