EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta,
|
|
- Katriina Mikkonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä unionin yleiselle tuomioistuimelle Perustelut Seuraava luonnos Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi perustuu SEUT 256 artiklan 1 kohtaan, SEUT 257 artiklan ensimmäiseen ja toiseen kohtaan ja SEUT 281 artiklan toiseen kohtaan sekä SEA 106 A artiklan 1 kohtaan. Siinä tarkoitetun säädöksen 1 artiklalla kumotaan Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen perustamisesta tehty neuvoston päätös (2004/752/EY, Euratom) 1 (ottaen kuitenkin huomioon tämän asetusluonnoksen 4 artiklaan sisältyvät siirtymäsäännökset), ja tämän johdosta myös Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen tilapäisistä tuomareista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 979/ Säädöksen 2 artiklalla lisätään kaksi uutta artiklaa Euroopan unionin tuomioistuimen perussääntöön. Uusi 50 a artikla, jonka 1 kohdassa ilmaistaan SEUT 256 artiklan 1 kohdan viimeisen virkkeen mukaisesti unionin yleisen tuomioistuimen toimivalta henkilöstöasioissa. SEUT 256 artiklan 1 kohta, jossa viitataan muun muassa SEUT 270 artiklaan, ei nimittäin yksinään kata kaikkia unionin toimielinten, elinten ja laitosten sekä niiden henkilöstön välisiä riitoja, joiden osalta toimivalta on annettu Euroopan unionin tuomioistuimelle (tämä sanamuoto on Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön liitteessä I, joka kumotaan) ja jotka eivät itsessään kuulu unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen tai muun henkilöstön palvelussuhteen ehtojen soveltamisalaan. Tämä koskee erityisesti EKP:n ja sen henkilöstön välisiä riita-asioita, jotka kuuluvat Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaan Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan 1 EUVL L 333, , s Uudelleenkäsittelyä koskevia Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön b artiklaa ei ole tarkoitus kumota. Kyseiset määräykset voidaan nimittäin jättää voimaan sen varalta, että tulevaisuudessa taas perustettaisiin jokin erityistuomioistuin. Nämä samat määräykset koskevat sitä paitsi myös ennakkoratkaisupyyntöihin annettujen tuomioiden uudelleenkäsittelyä. Unionin yleiselle tuomioistuimelle ei tosin ole tähän mennessä annettu toimivaltaa ennakkoratkaisujen antamiseen. Ei kuitenkaan voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että unionin tuomioistuimessa voi olla vireillä uudelleenkäsittelymenettely. Unionin tuomioistuimen olisi myös voitava aloittaa kyseisen päivän jälkeenkin unionin yleisen tuomioistuimen muutoksenhakuasteena antaman tuomion uudelleenkäsittely. Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen määräyksiä sovellettaisiin siinä tapauksessa, että asia palautetaan uudelleenkäsittelyn jälkeen unionin yleiseen tuomioistuimeen. 1
2 (N:o 4) 36.2 artiklan nojalla, sekä EIP:n ja sen henkilöstön (johon virkamiehiä koskevia henkilöstösääntöjä ei myöskään sovelleta) välisiä riita-asioita. Uuden 50 a artiklan 2 kohdan säätämisellä pysytetään Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännössä nykyinen sen liitteessä I olevan 7 artiklan 4 kohtaan sisältyvä henkilöstöasioita käsittelevälle tuomioistuimelle osoitettu kehotus tutkia kaikissa menettelyn vaiheissa mahdollisuuksia päästä sovintoratkaisuun. Tämän vaihtoehtoisen riidanratkaisutavan käyttö on nimittäin käytännössä osoittautunut hyödylliseksi tiettyihin ryhmiin kuuluvissa riita-asioissa. Perussäännön 62 c artiklan uuden sanamuodon mukaan artiklassa säädetään yleisellä tasolla, että SEUT 257 artiklan nojalla perustettujen erityistuomioistuinten toimivaltaa, kokoonpanoa, organisaatiota ja menettelyä koskevat määräykset ovat perussäännön liitteessä. Säädöksen 3 artiklassa on säännökset menettelystä virkamiestuomioistuimessa vireillä olevissa asioissa, jotka siirretään unionin yleiseen tuomioistuimeen. Näiden asioiden käsittelyä jatketaan unionin yleisessä tuomioistuimessa siitä, mihin se oli edennyt kyseiseen päivään mennessä, ja virkamiestuomioistuimen näissä asioissa toteuttamat oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvät toimenpiteet jäävät voimaan. Jos asia siirretään unionin yleiseen tuomioistuimeen istunnon jälkeen, asian käsittelyn suullinen vaihe aloitetaan uudelleen. Asetusluonnoksen 4 artiklassa on siirtymäsäännökset, jotka koskevat valituksia, jotka ovat vireillä toimivallan siirtymisajankohtana tai jotka tehdään kyseisen päivän jälkeen virkamiestuomioistuimen ratkaisuista. Toimivalta näiden valitusten ratkaisemiseen säilyy SEUT 256 artiklan 2 kohdan mukaisesti unionin yleisellä tuomioistuimella. Kyseisiin valituksiin on sovellettava edelleen myös Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön liitteessä I olevia 9 12 artiklaa. Jos unionin yleinen tuomioistuin kumoaa virkamiestuomioistuimen ratkaisun mutta katsoo, ettei asia ole ratkaisukelpoinen, se siirtää asian käsiteltäväksi muussa kuin valituksen ratkaisseessa jaostossa (muutoksenhakujaosto). Säädöksen 5 artiklan toisessa kohdassa vahvistetaan, että ajankohta, josta lähtien unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämistä unionin yleiselle tuomioistuimelle sovelletaan, on 1. syyskuuta
3 EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 19 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan, ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 256 artiklan 1 kohdan, 257 artiklan ensimmäisen ja toisen kohdan sekä 281 artiklan toisen kohdan, ottavat huomioon Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 106 A artiklan 1 kohdan, ottavat huomioon unionin tuomioistuimen päivänä kuuta esittämän pyynnön, ottavat huomioon komission päivänä kuuta antaman lausunnon, sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille, noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä, sekä katsovat seuraavaa: (1) Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan N:o 3 48 artiklassa, sellaisena kuin se on muutettuna päivänä kuuta annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU, Euratom) 2015/ 3, määrätään, että unionin yleisessä tuomioistuimessa on 40 tuomaria päivästä kuuta 2016 lähtien, 47 tuomaria 1 päivästä syyskuuta 2016 lähtien ja kaksi tuomaria jäsenvaltiota kohden 1 päivästä syyskuuta 2019 lähtien. (2) Asetuksen 2015/ johdanto-osan 9 perustelukappaleesta ilmenee, että lisättäessä unionin yleisen tuomioistuimen tuomareiden lukumäärää seitsemällä 1 päivästä syyskuuta 2016 lähtien on samalla siirrettävä unionin yleiselle tuomioistuimelle toimivalta ratkaista ensimmäisenä oikeusasteena unionin ja sen henkilöstön väliset riita-asiat SEUT 270 artiklan nojalla, mikä edellyttää SEUT 256 artiklan 1 kohdan mukaan Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen lakkauttamista. Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen perustamisesta 2 päivänä marraskuuta 2004 tehty neuvoston päätös (2004/752/EY, Euratom) 4, jolla virkamiestuomioistuin on perustettu unionin yleisen tuomioistuimen yhteyteen, ja siten myös Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan N:o 3 62 a artikla, josta on muutettuna tullut saman pöytäkirjan 62 c artikla, sekä saman pöytäkirjan liite I ja Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen tilapäisistä tuomareista 25 päivänä lokakuuta 2012 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 979/ on sen vuoksi kumottava. 3 EUVL L 4 EUVL L 333, , s EUVL L 303, , s
4 (3) Unionin yleiselle tuomioistuimelle on myös siirrettävä Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan N:o 3 tällä asetuksella kumottavassa liitteessä I olevan 1 artiklan mukaan Euroopan unionin virkamiestuomioistuimelle kuuluva toimivalta ratkaista kaikkien toimielinten, elinten ja laitosten sekä niiden henkilöstön väliset riita-asiat, joiden osalta toimivalta on annettu Euroopan unionin tuomioistuimelle. (4) Tuomioistuimissa käsiteltävien Euroopan unionin henkilöstöä koskevien riitaasioiden erityispiirteiden vuoksi unionin yleisen tuomioistuimen olisi ratkaistava asiat tutkien kaikissa menettelyn vaiheissa mahdollisuuksia päästä sovintoratkaisuun. 6 (5) Lisäksi on tarpeen antaa tarvittavat siirtymäsäännökset unionin henkilöstöä koskevien riita-asioiden siirtämisestä unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäisenä oikeusasteena ratkaistaviksi, jotta Euroopan unionin virkamiestuomioistuimessa siirron ajankohtana vireillä olevien asioiden käsittelyn asianmukainen kulku voidaan turvata, sekä vahvistaa säännöt, joita sovelletaan valituksiin, jotka ovat vireillä kyseisenä päivänä tai jotka tehdään myöhemmin virkamiestuomioistuimen ratkaisuista, OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN: Kumotaan seuraavat säädökset: 1 artikla 1) Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen perustamisesta 2 päivänä marraskuuta 2004 tehty neuvoston päätös (2004/752/EY, Euratom) ja siten myös Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan N:o 3 62 c artikla ja saman pöytäkirjan liite I, noudattaen kuitenkin, mitä jäljempänä 4 artiklassa säädetään 2) Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen tilapäisistä tuomareista 25 päivänä lokakuuta 2012 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 979/ artikla Muutetaan Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja N:o 3 seuraavasti: 1) Lisätään artikla seuraavasti: ˮ50 a artikla 6 Sanamuodon esikuvana on virkamiestuomioistuimen perustamisesta tehdyn päätöksen 2004/752 johdanto-osan 7 perustelukappale. 4
5 1. Unionin yleisellä tuomioistuimella on ensimmäisenä oikeusasteena toimivalta ratkaista Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 270 artiklassa tarkoitetut unionin ja sen henkilöstön väliset riita-asiat, mukaan luettuina unionin toimielinten, elinten ja laitosten sekä niiden henkilöstön väliset riitaasiat, joiden osalta toimivalta on annettu Euroopan unionin tuomioistuimelle. 2. Unionin yleinen tuomioistuin voi kaikissa menettelyn vaiheissa, myös kanteen jättämisen yhteydessä, tutkia mahdollisuuksia päästä sovintoratkaisuun ja pyrkiä helpottamaan tällaista ratkaisua.ˮ 2) Lisätään artikla seuraavasti: ˮ62 c artikla Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 257 artiklan nojalla perustettujen erityistuomioistuinten toimivaltaa, kokoonpanoa, organisaatiota ja menettelyä koskevat määräykset ovat tämän perussäännön liitteessä.ˮ 3 artikla Asiat, jotka ovat vireillä Euroopan unionin virkamiestuomioistuimessa 31 päivänä elokuuta 2016, siirretään unionin yleiseen tuomioistuimeen. Niiden käsittelyä jatketaan unionin yleisessä tuomioistuimessa siitä, mihin käsittely on edennyt kyseisenä päivänä. Jos asia siirretään unionin yleiseen tuomioistuimeen asian käsittelyn suullisen vaiheen päättämisen jälkeen, asian käsittelyn suullinen vaihe aloitetaan uudelleen. 4 artikla Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan N:o 3 liitteessä I olevia 9 12 artiklaa sovelletaan edelleen muutoksenhakuihin, jotka ovat vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa 31 päivänä elokuuta 2016 tai jotka tehdään kyseisen päivän jälkeen Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen ratkaisuista. Jos unionin yleinen tuomioistuin kumoaa virkamiestuomioistuimen ratkaisun mutta katsoo, ettei asia ole ratkaisukelpoinen, se siirtää asian muuhun kuin siihen jaostoon, jossa valitus on ratkaistu. 5 artikla Tätä asetusta sovelletaan 1 päivästä syyskuuta Se tulee voimaan sitä päivää seuraavan kuun ensimmäisenä päivänä, jona se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä päivänä kuuta. Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta 5
6 Puhemies Puheenjohtaja 6
PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 2015/0906 (COD) LEX 1684 PE-CONS 22/1/16 REV 1 JUR 214 INST 212 COUR 28 CODEC 644 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0901B (COD) 9375/1/15 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUR 341 COUR 21 INST 181 CODEC 797 PARLNAT 70
Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I
P7_TA-PROV(2012)0294 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 5. heinäkuuta 2012 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston
***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 5.7.2012 EP-PE_TC1-COD(2011)0902 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 5. heinäkuuta 2012 Euroopan parlamentin
***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin
Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2013 A7-0170/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi)
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0013 (COD) 11197/16 TRANS 296 CODEC 1056 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston
EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.12.2011 SEC(2011) 1507 lopullinen Luonnos EUROOPAN PARLAMENTIN, NEUVOSTON, KOMISSION, EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIMEN, TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEAN
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o
***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn
SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,
1. Virkamiestuomioistuimen toiminta Vireille tulleet asiat, ratkaistut asiat, vireillä olevat asiat ( )
. Virkamiestuomioistuimen toiminta Vireille tulleet asiat, ratkaistut asiat, vireillä olevat asiat (2005 2006) 250 200 50 00 50 0 2005 () 2006 Vireille tulleet asiat Ratkaistut asiat Vireillä olevat asiat
10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen
8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston
EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIN
EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIN Euroopan unionin tuomioistuin on yksi unionin seitsemästä toimielimestä. Se muodostuu kahdesta osasta: unionin tuomioistuin ja unionin yleinen tuomioistuin. Euroopan unionin
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten
Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 28.1.2019 A8-0018/2019/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetusten (EU) N:o 1305/2013 ja (EU) N:o 1307/2013
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. tammikuuta 2017 (OR. en) 2016/0218 (COD) PE-CONS 56/16 COWEB 151 WTO 354 CODEC 1855 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0296 (CNS) 5931/16 SC 16 ECON 75 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
C Virkamiestuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot
Oikeudenkäyntitilastot Virkamiestuomioistuin C Virkamiestuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot Virkamiestuomioistuimen yleinen toiminta 1. Vireille tulleet, ratkaistut ja vireillä olevat asiat (2007 2011)
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ],
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, XXX Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ], ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus-
***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0000/2018 9.2.2018 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on
A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta
25..207 A8-0260/ Tarkistus Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0260/206 Mariya Gabriel Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun
KOMISSION ASETUS (EU)
FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan
***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 1.12.2016 EP-PE_TC1-COD(2016)0229 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 1. joulukuuta 2016 Euroopan parlamentin
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. helmikuuta 2008 (OR. en) 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 ENER 215 ENV 450 MI 198 CODEC 902 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0010 (APP) 5479/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: N 49 CADREN 5 REGIO 7 FSTR 6 FC 7 SOC 21 AGRISTR 2 PECHE
PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) 2016/0193 (COD) LEX 1707 PE-CONS 39/1/16 REV 1 FSTR 63 FC 55 REGIO 79 SOC 560 EMPL 370 BUDGET 26 AGRISTR 51 PECHE
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven
Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 24.11.2016 A8-0329/2016/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi unionin tullikoodeksista annetun asetuksen (EU)
HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I
Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2016)0056 Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I Euroopan parlamentin tarkistukset 25. helmikuuta 2016
Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 29.1.2014 A7-0467/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ],
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], jolla muutetaan komission asetusta (EY) N:o 2042/2003 lentokelpoisuuden ja ilmailutuotteiden, osien ja laitteiden
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.6.2012 COM(2012) 270 final 2012/0145 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta
(kodifikaatio) ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 2 kohdan,
L 160/62 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2015/939, annettu 9 päivänä kesäkuuta 2015, tietyistä menettelyistä Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Albanian tasavallan välisen
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän
12818/10 HKE/phk DDTE
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (OR. en) 12818/10 Toimielinten välinen asia: 2010/0231 (NLE) CH 38 JEUN 28 EDUC 135 SOC 483 MI 276 JAI 685 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ],
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.7.2005. Luonnos KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ], yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisesta neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n
A8-0361/ EU:n ja Kosovon välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus: soveltamismenettelyt
13.1.2017 A8-0361/ 001-003 TARKISTUKSET 001-003 esittäjä(t): Kansainvälisen kaupan valiokunta Mietintö Adam Szejnfeld A8-0361/2016 EU:n ja Kosovon välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus: soveltamismenettelyt
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2016 COM(2016) 113 final 2016/0064 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU, EURATOM) No 883/2013 muuttamisesta Euroopan petostentorjuntaviraston
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 593 final 2014/0275 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden unioniin suuntautuvaa tuontia koskevien
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0253 (NLE) 12934/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 65 EEE 36 N 34 MAP 21 MI 677 COMPET 644 IND 236
2010/06 Euroopan unionin virallisen lehden jäsentely Lissabonin sopimuksen voimaantulosta johtuvat mukautukset Virallisen lehden L-sarja
200/06 Euroopan unionin virallisen lehden jäsentely Lissabonin sopimuksen voimaantulosta johtuvat mukautukset Virallisen lehden L-sarja L I Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset a) Asetukset
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en) 9114/19 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 489 COPEN 199 CYBER 152 DROIPEN 78 JAIEX 74 ENFOPOL 228 DAPIX 176 EJUSTICE 62 MI 419 TELECOM
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2016 (OR. en) 13415/16 N 680 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ],
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], siviili-ilmailun lentomiehistöä koskevien teknisten vaatimusten ja hallinnollisten menettelyjen säätämisestä Euroopan
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2012 COM(2012) 449 final 2012/0217 (COD)C7-0215/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS puun vientiin Venäjän federaatiosta Euroopan unioniin sovellettavien tariffikiintiöiden
A8-0013/ Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta
18.2.2016 A8-0013/ 001-004 TARKISTUKSET 001-004 esittäjä(t): Kansainvälisen kaupan valiokunta Mietintö Marielle de Sarnez Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa
Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2010 KOM(2010) 142 lopullinen 2010/0140 (COD) C7-0135/10 Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä
HYVÄKSYTYT TEKSTIT Väliaikainen painos. Henkilötietojen suoja Euroopan parlamentin vaalien yhteydessä ***I
Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT Väliaikainen painos P8_TA-PROV(2019)0155 Henkilötietojen suoja Euroopan parlamentin vaalien yhteydessä ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma
C Unionin yleisen tuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot
C Unionin yleisen tuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot Unionin yleisen tuomioistuimen yleinen toiminta 1. Vireille tulleet asiat, ratkaistut asiat, vireillä olevat asiat (2007 2011) Vireille tulleet asiat
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0400 (COD) 6933/18 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: Puheenjohtajavaltio
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0259 (NLE) 6732/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: SOC 150 EMPL 77 MIGR 13 JAI 149 NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0220 (NLE) 10974/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: WTO 196 SERVICES 21 FDI 17 CDN 13 NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.11.2005 KOM(2005)611 lopullinen 2005/0233(CNS). Ehdotus NEUVOSTON ASETUS rahapolitiikan alalla annettujen neuvoston asetusten (ETY) N:o 3181/78 ja (ETY) N:o 1736/79
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä
9375/1/15 REV 1 ADD 1 team/ess/vl 1 DPG
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0901B (COD) 9375/1/15 REV 1 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: JUR 341 COUR 21 INST 181 CODEC 797 PARLNAT 70
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.4.2009 KOM(2009) 169 lopullinen 2009/0053 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0136 (NLE) 14112/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUSTCIV 263 TRANS 364 MAR 148 ENV 710 NEUVOSTON PÄÄTÖS
Ehdotus: PERUSTELUT. Yleisiä näkökohtia
Ehdotus: Neuvoston asetus (EY, EURATOM, EHTY) Euroopan yhteisöille suoritettavaan veroon sovellettavien edellytysten ja menettelyn vah\.istaniisesta annetun neuvoston asetuksen (ETY, EURATOM, EHTY) N:o
Bryssel, 11. joulukuuta 2012 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 15519/1/12 REV 1. Toimielinten välinen asia: 2011/0260 (COD)
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. joulukuuta 2012 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0260 (COD) 15519/1/12 REV 1 CODEC 2495 ACP 210 WTO 339 UD 259 PARLNAT 385 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia:
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en) 16253/14 AVIATION 224 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 28. marraskuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D035899/03 Asia:
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 COM(2017) 792 final 2017/0350 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse jäsenvaltioiden
C Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot
C Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen yleinen toiminta 1. Vireille tulleet asiat, ratkaistut asiat, vireillä olevat
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0282 (NLE) 14045/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 80 EEE 54 N 52 ISL 47 FL 37 MI 786 ECO 66 INST
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 26. elokuuta 2010 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Luonnos
EUROOPAN PARLAMENTTI Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 22.4.2015 A8-0047/2015/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tietyistä menettelyistä Euroopan yhteisöjen ja
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0100 (NLE) 8190/18 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 20 EEE 15 N 16 ISL 17 FL 16 MAP 7 MI 279 COMPET
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0823 (CNS) 15778/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 499 JAIEX 127 JAI 1113 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan unionin jäsenyyteen liittyvistä oikeudenhoitoa koskevista säännöksistä annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Euroopan unionin jäsenyyteen
JOHDANTOLUKU. 1 artikla. Täydentävä luonne I LUKU SOVITTELULAUTAKUNTA. 2 artikla. Perustaminen
L 179/72 EUROOPAN KESKUSPANKIN ASETUS (EU) N:o 673/2014, annettu 2 päivänä kesäkuuta 2014, sovittelulautakunnan perustamisesta ja sen työjärjestyksestä (EKP/2014/26) EUROOPAN KESKUSPANKIN NEUVOSTO, joka
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.7.2016 COM(2016) 460 final 2016/0218 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tietyistä Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Kosovon * välisen
10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0107 (COD) 10425/19 TRANS 387 CODEC 1241 CH 34 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak.
Kansainvälisen tuomioistuimen johtaminen Oikeushallinto Euroopan unionin tuomioistuimissa
Kansainvälisen tuomioistuimen johtaminen Oikeushallinto Euroopan unionin tuomioistuimissa Heikki Kanninen Varapresidentti Euroopan unionin yleinen tuomioistuin Hallintotuomioistuinpäivä 30.1.2015 Helsingin
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel,. joulukuuta 05 (OR. en) 04/0338 (COD) PE-CONS 55/5 PROAPP 9 CATS 96 SCHENGEN 3 COMIX 459 CODEC 8 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2010, annettu [ ],
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel, XXX C KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2010, annettu [ ], jolla muutetaan komission asetusta (EY) N:o 1702/2003 ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti