EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi
|
|
- Hannes Jääskeläinen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel KOM(2007) 257 lopullinen 2007/0091 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi (komission esittämä) FI FI
2 PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Komissio antoi 16. toukokuuta 2007 EY:n perustamissopimuksen 122 artiklan 2 kohdan mukaisesti ehdotuksen neuvoston päätökseksi, jonka mukaan Kypros täyttää yhtenäisvaluuttaan siirtymiseen vaadittavat edellytykset ja Kyprosta koskeva poikkeus kumotaan 1. tammikuuta 2008 lähtien. Jos neuvosto tekee myönteisen päätöksen, sen on toteutettava muut euron käyttöönoton Kyproksessa edellyttämät toimet. Euron käyttöönotosta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 974/98 1 säännökset koskevat euron käyttöönottoa euroalueeseen ensimmäiseksi liittyneissä jäsenvaltioissa ja Kreikassa. 2 Mainittua asetusta muutettiin asetuksella (EY) N:o 2169/2005 euroalueen tuleviin laajentumisiin valmistautumiseksi ja asetuksella (EY) N:o 1647/2006, jolla soveltamisalaan sisällytettiin euron 1. tammikuuta 2007 käyttöönottanut Slovenia. Jotta Kypros voitaisiin sisällyttää asetuksen (EY) N:o 974/98 soveltamisalaan, on mainittuun asetukseen lisättävä viittaus kyseiseen jäsenvaltioon. Tämä ehdotus sisältää mainittuun asetukseen tarvittavat muutokset. Kyproksen siirtymäsuunnitelman mukaan ns. big bang -vaihtoehto olisi mahdollinen. Tämä tarkoittaa sitä, että euron käyttöönotto Kyproksen valuuttana sekä euroseteleiden ja -kolikoiden käyttöönotto tapahtuvat samanaikaisesti. 2. OIKEUDELLISET NÄKÖKOHDAT 2.1. Oikeusperusta Tämän ehdotuksen oikeusperusta on EY:n perustamissopimuksen 123 artiklan 5 kohta, jossa annetaan lupa toteuttaa muut euron käyttöönoton edellyttämät toimet jäsenvaltiossa, jota koskeva poikkeus on kumottu perustamissopimuksen 122 artiklan 2 kohdan nojalla. Neuvosto tekee päätöksen yksimielisesti komission ehdotuksesta ja EKP:tä kuultuaan. Päätöksentekoon osallistuvat ne jäsenvaltiot, joihin ei sovelleta poikkeusta, ja se jäsenvaltio, jota asia koskee Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaate Ehdotus kuuluu yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan. Sen vuoksi toissijaisuusperiaatetta ei sovelleta. 1 2 EYVL L 139, , s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 7 päivänä marraskuuta 2006 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1647/2006 (EUVL L 309, , s. 2). Neuvoston asetus (EY) N:o 2596/2000, annettu 27 päivänä marraskuuta 2000, euron käyttöönotosta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta (EYVL L 300, , s. 2). FI 2 FI
3 Tämä ehdotus rajoittuu siihen, mikä on tarpeen sille asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi, ja on sen vuoksi suhteellisuusperiaatteen mukainen Sääntelytavan valinta Asetus on ainoa soveltuva sääntelytapa euron käyttöönottoa koskevan neuvoston asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamiseksi. 3. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Ehdotuksella ei ole vaikutuksia yhteisön talousarvioon. 4. ARTIKLOJA KOSKEVAT HUOMAUTUKSET artikla Asetuksen (EY) N:o 974/98 1 artiklan a alakohdan ja 1 a artiklan mukaisesti mainitun asetuksen liitteessä olevassa taulukossa luetellaan osallistuvat jäsenvaltiot ja mainitaan kaikkien näiden jäsenvaltioiden osalta euron, käteisrahan ja tarvittaessa asteittainen käytöstäpoistokausi. Asetuksen (EY) N:o 974/98 1 artiklan i alakohdan mukaisesti asteittaista käytöstäpoistokautta voidaan soveltaa ainoastaan jäsenvaltioihin, joissa euron ja käteisrahan ovat sama päivä. Tämä ei koskenut yhtätoista euron 1. tammikuuta 1999 käyttöönottanutta jäsenvaltiota eikä euron 1. tammikuuta 2001 käyttöönottanutta Kreikkaa. Sloveniassa euron ja käteisrahan käyttöönotto tapahtuivat samana päivänä (1. tammikuuta 2007), mutta Slovenia ei kuitenkaan ole halunnut soveltaa asteittaista käytöstäpoistokautta. Myös Kyproksen ja Maltan siirtymäsuunnitelman mukaan euron ja käteisrahan käyttöönotto tapahtuvat samana päivänä (1. tammikuuta 2008), mutta kumpikaan jäsenvaltioista ei halua soveltaa asteittaista käytöstäpoistokautta. Tällä artiklalla asetuksen (EY) N:o 974/98 liitteessä olevaan taulukkoon lisätään protokollan mukaisessa järjestyksessä Kypros ja kyseistä jäsenvaltiota koskevat seuraavat tiedot: Jäsenvaltio Euron Käteisrahan Jäsenvaltio, joka soveltaa asteittaista käytöstäpoistokautta Kypros 1 päivänä tammikuuta päivänä tammikuuta Ei sovellu artikla Tässä artiklassa säädetään, että asetus tulee voimaan 1. tammikuuta 2008, millä varmistetaan, että se on sovellettavissa siten, että se sopii ajoitukseltaan muihin neuvoston säädöksiin, jotka koskevat euron käyttöönottoa Kyproksessa, eli poikkeuksen kumoamisen ja Kyproksen punnan muuntokurssin voimaantulopäivään. FI 3 FI
4 2007/0091 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 123 artiklan 5 kohdan, ottaa huomioon komission ehdotuksen 1, ottaa huomioon Euroopan keskuspankin lausunnon 2, sekä katsoo seuraavaa: (1) Euron käyttöönotosta 3 päivänä toukokuuta 1998 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 974/98 3 säädetään niiden jäsenvaltioiden valuuttojen korvaamisesta eurolla, jotka täyttivät yhtenäisvaluutan käyttöönoton edellytykset yhteisön siirtyessä talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen. (2) Asetusta (EY) N:o 974/98 muutettiin neuvoston asetuksella (EY) N:o 2596/ lisäämällä siihen säännökset Kreikan valuutan korvaamisesta eurolla. (3) Asetusta (EY) N:o 974/98 muutettiin neuvoston asetuksella (EY) N:o 2169/ euron käyttöönoton valmistelemiseksi maissa, joita eivät ole vielä ottaneet euroa käyttöön yhtenäisvaluuttana. (4) Asetusta (EY) N:o 974/98 muutettiin neuvoston asetuksella (EY) N:o 1647/ lisäämällä siihen säännökset Slovenian valuutan korvaamisesta eurolla. (5) Vuoden 2003 liittymisasiakirjan 4 artiklan mukaan Kypros on jäsenvaltio, johon sovelletaan perustamissopimuksen 122 artiklassa määriteltyä poikkeusta. (6) Perustamissopimuksen 122 artiklan 2 kohdan mukaisesti yhtenäisvaluutan käyttöönottamisesta Kyproksessa 1 päivänä tammikuuta 2008 päivänä kuuta EUVL C EUVL C EYVL L 139, , s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston asetuksella (EY) N:o 1647/2006 (EUVL L 309, , s. 2). EYVL L 300, , s. 2. EUVL L 346, , s. 1. EUVL L 309, , s. 2. FI 4 FI
5 2007 tehdyn neuvoston päätöksen 2007/ /EY 7 mukaan Kypros täyttää yhtenäisvaluutan käyttöönottamiseksi vaadittavat edellytykset ja Kyprosta koskeva poikkeus kumotaan 1 päivästä tammikuuta 2008 alkaen. (7) Euron käyttöönotto Kyproksessa edellyttää, että asetuksessa (EY) N:o 974/98 vahvistetut euron käyttöönottoa koskevat voimassa olevat säännökset ulotetaan koskemaan Kyprosta. (8) Kyproksen siirtymäsuunnitelman mukaan eurosetelit ja -kolikot saavat kyseisessä jäsenvaltiossa laillisen maksuvälineen aseman päivänä, jona euro otetaan käyttöön. Näin ollen euro ja käteisraha otetaan käyttöön 1 päivänä tammikuuta Asteittaista käytöstäpoistokautta ei sovelleta. (9) Sen vuoksi asetusta (EY) N:o 974/98 olisi muutettava, ON ANTANUT TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Muutetaan asetuksen (EY) N:o 974/98 liite tämän asetuksen liitteen mukaisesti. 2 artikla Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa Euroopan yhteisön perustamissopimuksen mukaisesti. Tehty Brysselissä [ ] päivänä [ ] kuuta [ ]. Neuvoston puolesta Puheenjohtaja 7 EUVL L FI 5 FI
6 Liite Lisätään asetuksen (EY) N:o 974/98 liitteeseen Italiaa ja Luxemburgia koskevien kohtien väliin kohta seuraavasti: Jäsenvaltio Euron Käteisrahan Jäsenvaltio, joka soveltaa asteittaista käytöstäpoistokautta Kypros 1 päivänä tammikuuta päivänä tammikuuta Ei sovellu FI 6 FI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 260 lopullinen 2007/0093 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi (komission
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08 Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 337 final 2013/0176 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 325 final 2014/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.
RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date
EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 1.7.2014 COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date 23.7.2014 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 2866/98 muuttamisesta Liettuaa
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 09.11.2005 KOM(2005) 357 lopullinen/2 2005/0145 (CNS) CORRIGENDUM: Annule et remplace la version du 02.08.2005. Concerne toutes les versions linguistiques sauf FR,
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.11.2005 KOM(2005)611 lopullinen 2005/0233(CNS). Ehdotus NEUVOSTON ASETUS rahapolitiikan alalla annettujen neuvoston asetusten (ETY) N:o 3181/78 ja (ETY) N:o 1736/79
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.12.2006 KOM(2006) 796 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2000/91/EY soveltamisalan laajentamisesta luvan antamiseksi Tanskan kuningaskunnalle ja Ruotsin
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 653 final 2014/0302 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. euron käyttöönottamisesta Latviassa 1 päivänä tammikuuta 2014
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 345 final 2013/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS euron käyttöönottamisesta Latviassa 1 päivänä tammikuuta 2014 FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Neuvosto
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 29.10.2009 KOM(2009)608 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ja Slovenian tasavallalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.1.2011 KOM(2010) 791 lopullinen 2011/0001 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. euron käyttöönottamisesta Liettuassa 1 päivänä tammikuuta 2015
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 324 final 2014/0170 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS euron käyttöönottamisesta Liettuassa 1 päivänä tammikuuta 2015 FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Neuvosto
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.2.2014 COM(2014) 51 final 2014/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS lopullisen tasoitustullin käyttöönotosta Intiasta peräisin olevan tietynlaisen polyeteenitereftalaatin
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 27.11.2003 KOM(2003)730 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS lopullisten polkumyyntitullien käyttöönotosta tiettyjen Kiinan kansantasavallasta ja Thaimaasta peräisin
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0030 (NLE) 6737/17 UD 53 COWEB 33 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.11.2007 KOM(2007) 752 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.2.2018 COM(2018) 82 final 2018/0037 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0109 (NLE) 9894/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 31. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 360 lopullinen 2011/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS euron käytön jatkamista Saint-Barthélemyn saarella sen jälkeen, kun sen asema Euroopan unioniin nähden
***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 06.01.2005 KOM(2004) 854 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Alankomaiden kuningaskunnalle soveltaa jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o
EUROOPAN KESKUSPANKKI
L 148/56 Euroopan unionin virallinen lehti 2.6.2006 EUROOPAN KESKUSPANKKI EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä toukokuuta 2006, rahaliittoon osallistuvien jäsenvaltioiden kansallisten keskuspankkien
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.4.2009 KOM(2009) 169 lopullinen 2009/0053 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 6.5.22 KOM(22) 224 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien yhteisön autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.9.2007 KOM(2007) 525 lopullinen 2007/0192 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS euron väärentämisen torjunnan edellyttämistä toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 1338/2001
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT
Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.1.2010 KOM(2010)17 lopullinen 2010/0009 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS tiettyjen Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien volframielektrodien tuontiin sovellettavien polkumyyntitoimenpiteiden
Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2013 A7-0170/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi)
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2016 COM(2016) 241 final 2016/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.10.2016 COM(2016) 665 final 2016/0326 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Puolan tasavallalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. päätöksen 2002/546/EY muuttamisesta sen soveltamisajan osalta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2011 KOM(2011) 443 lopullinen 2011/0192 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2002/546/EY muuttamisesta sen soveltamisajan osalta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ],
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.7.2005. Luonnos KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ], yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisesta neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. tammikuuta 2009 (20.01) (OR. en) 5502/09 TDC 1 EHDOTUS
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. tammikuuta 2009 (20.01) (OR. en) 5502/09 TDC 1 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komissio Päivä: 15. tammikuuta 2009 Asia: Ehdotus: neuvoston asetus, tariffi- ja tilastonimikkeistöstä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2011 KOM(2011) 577 lopullinen 2011/0248 (CNS) C7-0311/11 FI Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2007/659/EY muuttamisesta koskien sen soveltamisaikaa ja vuosittaista kiintiötä,
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ],
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, XXX Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ], ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus-
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.2.2017 COM(2017) 61 final 2017/0018 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9431/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 4. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: AGRI 295 AGRISTR 40 AGRIFIN 51 DELACT 57 Euroopan komission
Ehdotus: PERUSTELUT. Yleisiä näkökohtia
Ehdotus: Neuvoston asetus (EY, EURATOM, EHTY) Euroopan yhteisöille suoritettavaan veroon sovellettavien edellytysten ja menettelyn vah\.istaniisesta annetun neuvoston asetuksen (ETY, EURATOM, EHTY) N:o
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2018 COM(2018) 199 final 2018/0097 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 110/2008 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse panostislauksella
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.4.2012 COM(2012) 172 final 2012/0085 (COD) C7-00102/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Bangladeshista peräisin olevan riisin tuonnista FI FI PERUSTELUT 1.
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.6.2016 COM(2016) 315 final 2016/0158 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä kalastustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.10.2015 COM(2015) 487 final 2015/0236 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.6.2012 COM(2012) 270 final 2012/0145 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta
Euroopan unionin virallinen lehti L 373/1. (Säädökset, jotka on julkaistava)
21.12.2004 Euroopan unionin virallinen lehti L 373/1 I (Säädökset, jotka on julkaistava) NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 2182/2004, annettu 6 päivänä joulukuuta 2004, eurometallirahojen kaltaisista mitaleista
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.8.2008 KOM(2008) 514 lopullinen VOL.I 2008/0167 (CNS) 2008/0168 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS eurometallirahojen kaltaisista mitaleista ja rahakkeista annetun
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 7.11.2001 KOM(2001) 634 lopullinen 2001/0267 (COD) 2001/0268 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön metsien suojelusta ilmansaasteilta annetun
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.3.2016 COM(2016) 156 final 2016/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta linja-autoilla harjoitettavasta satunnaisesta kansainvälisestä
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2016 COM(2016) 477 final 2016/0229 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin tullikoodeksista annetun asetuksen (EU) N:o 952/2013 muuttamisesta meri-
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: Perustamissopimuksen 122 artiklan 2 kohdan mukainen NEUVOSTON PÄÄTÖS. (komission esittämä)
FI ECFIN/294/00-EN EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3. toukokuuta 2000 KOM(2000) 274 lopull. Ehdotus: Perustamissopimuksen 122 artiklan 2 kohdan mukainen NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteisen rahan käyttöönottamiseksi
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0158 (NLE) 9741/16 PECHE 197 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2012 COM(2012) 217 final 2012/0110 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta (Solvenssi
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11300/17 PECHE 293 DELACT 130 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 13. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.7.2016 COM(2016) 440 final 2016/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS pöytäkirjan (2015) tekemisestä Euroopan unionin puolesta siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.6.2010 KOM(2010)264 lopullinen 2010/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2010 KOM(2010)280 lopullinen 2010/0168 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, moottoriajoneuvojen hyväksymistä sähköturvallisuuden osalta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2016 COM(2016) 653 final 2016/0319 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maataloustuotteiden yhteiseen markkinajärjestelyyn liittyvien tiettyjen tukien ja vientitukien vahvistamista
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.1.2017 COM(2017) 2 final 2017/0006 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ranskalle tehdä Sveitsin kanssa sopimus, joka sisältää direktiivin 2006/112/EY
SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn
10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 13.11.2018 COM(2018) 744 final 2018/0385 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/27/EU
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. helmikuuta 2008 (OR. en) 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 ENER 215 ENV 450 MI 198 CODEC 902 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN