Ministeri Suvi-Anne Siimes. Neuvotteleva virkamies Risto Savola

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ministeri Suvi-Anne Siimes. Neuvotteleva virkamies Risto Savola"

Transkriptio

1 Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston asetuksiksi (Palvelussuhteen lopullista päättymistä koskevat erityistoimenpiteet Euroopan yhteisöjen komissiossa, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristössä ja Euroopan parlamentissa) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään Eduskunnalle Euroopan yhteisöjen komission 20 päivänä maaliskuuta 2002 tekemä ehdotus neuvoston asetuksiksi palvelussuhteen lopullista päättymistä koskevista erityistoimenpiteistä Euroopan yhteisöjen komissiossa, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristössä ja Euroopan parlamentissa siltä osin kuin ehdotus koskee Euroopan yhteisöjen virkamiesten ja muun henkilöstön ryhmien määräämisestä, joihin sovelletaan Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan 12 artiklan, 13 artiklan toisen kohdan ja 14 artiklan määräyksiä, annetun asetuksen (Euratom, EHTY, ETY) N:o 549/69 muuttamisesta sekä ehdotuksesta laadittu muistio. Helsingissä 2 päivänä toukokuuta 2002 Ministeri Suvi-Anne Siimes Neuvotteleva virkamies Risto Savola

2 2 VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO PALVELUSSUHTEEN LOPULLISTA PÄÄTTYMISTÄ KOSKEVAT ERITYISTOIMENPITEET EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIOSSA, EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON PÄÄSIHTEERISTÖSSÄ JA EUROOPAN PARLAMENTISSA 1. Yleistä Euroopan yhteisöjen komission alkuperäinen ehdotus asetuksiksi palvelussuhteen lopullista päättymistä koskevista erityistoimenpiteistä annettiin Eduskunta totesi lausunnossaan (suuri valiokunta ), että ehdotukseen liittyy ennen muuta henkilöstöja eläkepoliittisia ongelmia, joiden ratkaisun tulee olla edellytyksenä ehdotuksen hyväksymiselle. Eduskunta totesi myös, että järjestelyn kustannusneutraliteetista ei saa tinkiä ja että edes kertaluonteista järjestelyä ei tule hyväksyä, ellei sen heijastusvaikutuksia komission ja muiden toimielimien henkilöstöpolitiikkaan ole riittävästi selvitetty. EU-ministerivaliokunta käsitteli asiaa ja , jolloin määriteltiin ehdot asian hyväksymiselle. Vähimmäisikä oli nostettava 50:stä 55 vuoteen ja vähimmäispalvelusaika 10:stä 15 vuoteen. Maksettavan korvauksen keskimääräinen taso oli alennettava 65:stä prosentista enintään 62,5 prosenttiin peruspalkasta. Komissio ja Euroopan unionin neuvosto saavuttivat yhteisymmärryksen ehdoista, jotka ovat Suomen kannan mukaisia. Komissio antoi muutetun ehdotuksen asetuksiksi (7444/02 STAT 10 FIN 117). Muutettu ehdotus on asetettujen ehtojen mukainen eli erityistoimenpide voi koskea vain niitä virkamiehiä, jotka ovat täyttäneet 55 vuotta ja joiden palvelussuhde on kestänyt vähintään 15 vuotta. Muutetun ehdotuksen mukainen keskimääräinen korvaus on enintään 62,5 prosenttia peruspalkasta. Alkuperäinen ehdotus koski komission virkamiehiä. Muutettu ehdotus koskee myös neuvoston pääsihteeristön sekä Euroopan parlamentin virkamiehiä ja puolueryhmien väliaikaisia toimihenkilöitä. Saadun selvityksen mukaan parlamentin puolueryhmien väliaikaisten toimihenkilöiden palvelussuhde on voimassa toistaiseksi ja heidät rinnastetaan tässä yhteydessä parlamentin virkamiehiin. Keskeisenä lähtökohtana on, että palveluksessa olevan henkilöstön valmiuksia siirtyä uusiin tehtäviin kehitetään koulutuksen ja työvalmennuksen avulla. Kaikissa tapauksissa nämä toimenpiteet eivät kuitenkaan riitä, minkä vuoksi tarvitaan myös ehdotettuja täydentäviä järjestelyjä. Ehdotetut erityistoimenpiteet koskisivat sellaisia henkilöitä, jotka ovat päteviä nykyisiin tehtäviinsä, mutta eivät kykene ottamaan hoitaakseen uusia toiminnan painopisteiden edellyttämiä tehtäviä. Palvelussuhteen lopullista päättymistä koskevien erityistoimenpiteiden lähtökohtana on yksikön etu ja henkilön esittämä oma halu päättää palvelussuhteensa ennen tavanomaista eläkeikää. Järjestelyn soveltamisessa otetaan huomioon uusien tehtävien suorittamiseksi tarvittava koulutus, ikä, pätevyys, työtulokset, käyttäytyminen yksikössä, perhetilanne ja virkaikä. Nämä säännökset eivät koske pääjohtajatason virkamiehiä. Ehdotettu järjestely on kertaluonteinen ja järjestelyjä on mahdollista toteuttaa vuoden 2004 loppuun. Palvelussuhteensa päättänyt voi pyynnöstä milloin tahansa siirtyä henkilöstösääntöjen mukaiseen vanhuuseläkejärjestelmään. Tällöin oikeus korvaukseen lakkaa. Oikeus korvaukseen lakkaa viimeistään sen kuukauden viimeisenä päivänä, jona henkilö täyttää 65 vuotta tai täyttää ehdot enimmäismäärän mukaisen vanhuuseläkkeen saamiseksi. Ehdotukset koskevat kolmen vuoden aikana yhteensä 818 henkilöä: 600 komission

3 3 virkamiestä, 94 neuvoston pääsihteeristön virkamiestä sekä 100 Euroopan parlamentin virkamiestä ja 24 puolueryhmien väliaikaista toimihenkilöä. Kyseisten henkilöiden tilalle olisi mahdollisuus palkata yhteensä 377 henkilöä: komissioon 273, neuvoston pääsihteeristöön 46 sekä Euroopan parlamenttiin 47 ja puolueryhmiin 11 henkilöä. Kyseiset järjestelyt on jaksotettu kolmelle kalenterivuodelle. Järjestelyt eivät johda minään vuonna kokonaiskustannusten lisääntymiseen. Komission ehdotukseen sisältyy myös ehdotukset palvelussuhteen lopullisen päättymisen johdosta maksettavan korvauksen verotuksesta. Muutosehdotukset koskevat Euroopan yhteisöille suoritettavaan veroon sovellettavien ja menettelyn vahvistamisesta annetun asetuksen (ETY, Euratom, EHTY) N:o 260/68 muuttamista sekä niiden Euroopan yhteisöjen virkamiesten ja muun henkilöstön ryhmien määräämisestä, joihin sovelletaan Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan 12 artiklan, 13 artiklan toisen kohdan ja 14 artiklan määräyksiä, annetun asetuksen (Euratom, EHTY, ETY) N:o 549/69 muuttamista. Ehdotus neuvoston asetukseksi niiden Euroopan yhteisöjen virkamiesten ja muun henkilöstön ryhmien määräämisestä, joihin sovelletaan Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan 12 artiklan, 13 artiklan toisen kohdan ja 14 artiklan määräyksiä, annetun asetuksen (Euratom, EHTY, ETY) N:o 549/69 muuttamisesta lähetetään perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti Eduskunnalle, koska kysymyksessä on Euroopan yhteisön toimivaltaan kuuluva asia, josta muutoin säädettäisiin perustuslain 81 :n nojalla veroasiana lailla.. 2. Säädösehdotuksen tavoitteet Tarkoituksena on säätää Euroopan yhteisöjen komission ja Euroopan Unionin neuvoston virkamiesten sekä Euroopan parlamentin virkamiesten ja puolueryhmien väliaikaisten toimihenkilöiden palvelusuhteen lopullista päättymistä koskevista erityistoimenpiteistä. Samalla säädetään, että palvelussuhteen ennenaikaisen päättymisen perusteella maksettavista korvauksista maksettaisiin sisäistä veroa yhteisölle ja korvaukset vapautettaisiin kansallisesta verosta kuten muutkin EU:n toimielimien maksamat palkat ja palkkiot. 3. Säädösehdotuksen pääasiallinen sisältö Neuvoston asetuksen (Euratom, EHTY, ETY) 549/69 2 artiklaan lisätään p, q ja r alakohdat ja jokaisessa alakohdassa viitataan saman sanamuodon mukaisesti yllä mainittuihin toimielimiin palvelukseen otettuihin henkilöihin, joihin erityistoimenpiteitä voidaan soveltaa. 4. Säädöksen vaikutukset Suomen lainsäädäntöön Suomen liittyessä Euroopan unioniin hyväksyttiin muun muassa pöytäkirja Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista ( ), jonka mukaan yhteisöjen virkamiehet ja muu henkilöstö ovat velvollisia maksamaan yhteisöille veroa yhteisöjen maksamista palkoista ja palkkioista. Pöytäkirjan perusteella yhteisöjen henkilöstö ei maksa kansallista veroa näistä tuloistaan. Neuvoston asetuksella 549/69 on säädetty, mitä henkilöryhmiä edellä mainitun pöytäkirjan 13 artiklan mukaiset vapautukset koskevat. Siinä on mainittu mm. vanhuuseläkkeen saajat. Lisäksi asetusta on erikseen muutettu siten, että henkilöt, jotka virkasuhteen tai tehtävien lopullisesti päättyessä saavat erikseen asetuksella säädettyä korvausta tai avustusta, on sisällytetty pöytäkirjan mukaisiin henkilöryhmiin. Sääntely on siis tapahtunut niin, että henkilöstöryhmälle maksetut korvaukset tai avustukset on kulloinkin erikseen lisätty neuvoston asetukseen 549/69, kun on päätetty tämän henkilöstöryhmän virkasuhteen tai tehtävien lopullisesta päättymisestä. Ehdotetulla muutoksella pöytäkirjassa asetuksen tarkoitettujen henkilöstön ryhmien saamiin korvauksiin

4 4 lisätään ne korvaukset, jotka nyt erikseen määritettävä ryhmä saa. 5. Säädösehdotuksen taloudelliset vaikutukset Koska kyseisiltä henkilöiltä edellytetään vähintään 15 palvelusvuotta, järjestely ei koskisi Suomesta kyseisiin toimielimiin pal-

5 5 kattuja henkilöitä. Ehdotuksella ei siis ole mitään taloudellisia vaikutuksia Suomessa lukuun ottamatta tapauksia, joissa kyseisen korvauksen saavia henkilöitä muuttaisi pysyvästi asumaan Suomeen. 6. Muut vaikutukset Säädösesityksellä ei katsota olevan muita vaikutuksia. 7. Hallituksen kanta Hallituksen EU-ministerivaliokunta on todennut kantanaan, että komission muutettu ehdotus palvelussuhteen lopullista päättymistä koskevista erityistoimenpiteistä on Suomen asettamien ehtojen mukainen ja on hyväksyttävissä kertaluonteisena ratkaisuna. Suomi korostaa kuitenkin sellaisten yleisten henkilöstöpoliittisten toimien merkitystä, joiden seurauksena tällaisiin erityistoimenpiteisiin ei ole tarpeen ryhtyä. Ehdotus palvelussuhteen ennenaikaisesta päättymisestä maksettavien korvausten vapauttamisesta kansallisesta verosta liittyy EU:n toimielimien maksamien palkkojen ja palkkioiden yleiseen verokohteluun. Korvauksista maksettaisiin EU:n sisäistä veroa niin kuin muistakin EU:n toimielimien maksamista palkoista ja palkkioista. Hallitus voi hyväksyä korvausten vapauttamista kansallisesta verosta koskevan ehdotuksen, mikäli komission ehdotus erityistoimenpiteistä hyväksytään.

Ehdotus: PERUSTELUT. Yleisiä näkökohtia

Ehdotus: PERUSTELUT. Yleisiä näkökohtia Ehdotus: Neuvoston asetus (EY, EURATOM, EHTY) Euroopan yhteisöille suoritettavaan veroon sovellettavien edellytysten ja menettelyn vah\.istaniisesta annetun neuvoston asetuksen (ETY, EURATOM, EHTY) N:o

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 5.7.2012 EP-PE_TC1-COD(2011)0902 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 5. heinäkuuta 2012 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM2013-00040 PO Taavila Hannele 11.02.2013 Suuri valiokunta Viite Asia Neuvoston päätökset päivämäärän asettamisesta päätöksen 2007/533/JHA ja asetuksen 1987/2006 toisen

Lisätiedot

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa, HE 217/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

DGC 2A. Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN EU:N JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO

DGC 2A. Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN EU:N JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO EUROOPAN UNIONIN JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO Vakautus- ja assosiaationeuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) UE-FM 1451/16 Toimielinten välinen asia:

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta,

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

- EKP:n henkilökuntaan. Ehdotus:

- EKP:n henkilökuntaan. Ehdotus: 6 1988 - TOM, EHTY, EY) niiden Euroopan yhteisöjeq virkamiesten ja muhn henkilöstön ~~&itte1ytii, joihin sovelletaan Eqoopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauk&a Qdu$& 12 artikian, 13 artikian toisen.kohdan

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

Lisätiedot

direktiivin kumoaminen)

direktiivin kumoaminen) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)

Lisätiedot

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta

Lisätiedot

Euroopan yhteisöjen tilintarkastustuomioistuimen. LAUSUNTO nro 6/98. (asia: parlamentin jäsenten avustajat)

Euroopan yhteisöjen tilintarkastustuomioistuimen. LAUSUNTO nro 6/98. (asia: parlamentin jäsenten avustajat) Euroopan yhteisöjen tilintarkastustuomioistuimen LAUSUNTO nro 6/98 ehdotuksesta neuvoston asetukseksi (EY) Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja näiden yhteisöjen muuhun

Lisätiedot

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3

Lisätiedot

GSC.TFUK. Bryssel, 11. huhtikuuta 2019 (OR. en) XT 21027/19. Toimielinten välinen asia: 2019/0097 (NLE) BXT 44. SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia:

GSC.TFUK. Bryssel, 11. huhtikuuta 2019 (OR. en) XT 21027/19. Toimielinten välinen asia: 2019/0097 (NLE) BXT 44. SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Bryssel, 11. huhtikuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0097 (NLE) XT 21027/19 BXT 44 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Lisätiedot

HE 77/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään säännös Ahvenanmaan maakuntapäivien osallistumisesta Euroopan

HE 77/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään säännös Ahvenanmaan maakuntapäivien osallistumisesta Euroopan HE 77/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2013 A7-0170/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 2. joulukuuta 2009 (OR. fr) 15979/09 FISC 154

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 2. joulukuuta 2009 (OR. fr) 15979/09 FISC 154 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. joulukuuta 2009 (OR. fr) 15979/09 SC 154 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ruotsin kuningaskunnalle ja Ison-Britannian

Lisätiedot

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. elokuuta 200 (OR. en) 8505/0 Toimielinten välinen asia: 200/0075 (NLE) WTO 09 SERVICES 7 COMER 58 COASI 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

7958/17 ip/elv/jk 1 DG G 2A

7958/17 ip/elv/jk 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. huhtikuuta 207 (OR. en) 7958/7 FIN 237 CADREFIN 4 POLGEN 38 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI

Lisätiedot

CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.11.2014 COM(2014) 704 final/2 2014/0332 (NLE) CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre 2014. Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus

Lisätiedot

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rintamasotilaseläkelain, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain, maatalousyrittäjän eläkelain 61 :n ja kansaneläkelain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00746 BO Liinamaa Armi(VM) 13.11.2014 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Asia Komission ehdotus omien varojen päätöksen soveltamisasetuksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

HE 281/1998 vp PERUSTELUT

HE 281/1998 vp PERUSTELUT HE 281/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tuloverolain 76 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolakia muutettavaksi siten, että Suomesta Euroopan yhteisöjen

Lisätiedot

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta 25..207 A8-0260/ Tarkistus Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0260/206 Mariya Gabriel Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron

HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron

Lisätiedot

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

EU/2004/1015 EU/2004/ Eduskunta suuri valiokunta

EU/2004/1015 EU/2004/ Eduskunta suuri valiokunta VALTIOVARAINMINISTERIÖ EU/2004/1014 EU/2004/1015 EU/2004/1027 3.5.2004 Eduskunta suuri valiokunta EU-MINISTERIVALIOKUNNAN PÄÄTÖS SUOMEN TOIMINTALINJASTA PÄÄTETTÄESSÄ EU:N YLIMPIEN VIRANHALTIJOIDEN ETUUSPERUSTEIDEN

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta

Lisätiedot

Lausunto nro 1/2016. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla)

Lausunto nro 1/2016. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla) Lausunto nro 1/2016 (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU, Euratom) N:o 883/2013 muuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.3.2002 KOM(2002) 136 lopullinen 2001/0027 (CNS) 2002/0069 (CNS) 2002/0070 (CNS) 2001/0028 (CNS) Muutettu ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöjen virkamiesten

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2016/0206 (NLE) 2016/0220 (NLE) 2016/0205 (NLE) 12853/16 LIMITE PUBLIC WTO 273 SERVICES 23 FDI 19 CDN

Lisätiedot

Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa

Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2011-00546 VO Upola Minna(VM) 06.07.2011 Korjaus 5.7.2011 annettuu E-kirjeeseen (Eutori-tunnus VM2011-00526) Eduskunta Suuri valiokunta Viite Ks. E-kirje 5.7.2011 tunnus

Lisätiedot

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti 1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 06.01.2005 KOM(2004) 854 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Alankomaiden kuningaskunnalle soveltaa jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 653 final 2014/0302 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. helmikuuta 2008 (OR. en) 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 ENER 215 ENV 450 MI 198 CODEC 902 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) PUBLIC 11747/14 LIMITE JUR 413 POLGEN 113 OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Asia: Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. huhtikuuta 200 (OR. en) 7853/0 Toimielinten välinen asia: 2009/048 (CNS) ISL 8 N 8 CH 9 FL 7 FRONT 38 SCHENGEN 30 N 07 ASIM 42 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 valkuais- ja öljykasvipalkkion käsittelyssä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en) 16253/14 AVIATION 224 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 28. marraskuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D035899/03 Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.11.2013 COM(2013) 771 final 2013/0379 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien

Lisätiedot

Bryssel COM(2017) 632 final ANNEX 3 LIITE

Bryssel COM(2017) 632 final ANNEX 3 LIITE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.10.2017 COM(2017) 632 final ANNE 3 LIITE asiakirjaan Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle säännöistä, jotka kunkin toimielimen nimittävä viranomainen on

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TUOTTAJAORGANISAATIOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 2 :N MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0000/2018 9.2.2018 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 21.6.2018 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0374 (CNS) 7103/17 LIMITE PUBLIC FISC 59 ECOFIN 184 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

12513/17 ADD 1 1 DPG

12513/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. lokakuuta 2017 (OR. en) 12513/17 ADD 1 PV/CONS 49 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3560. istunto (yleiset asiat), Bryssel, 25. syyskuuta 2017

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 12.6.2012 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista VALTIOVARAINMINISTERIÖ 18.12.2003 Eduskunta Suuri Valiokunta Asia Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista Ohessa saatetaan eduskunnan suuren valiokunnan tietoon ehdotus neuvoston

Lisätiedot

KILPAILUUN TAI VALINTAMENETTELYYN SISÄLTYVIIN KOKEISIIN TAIKKA

KILPAILUUN TAI VALINTAMENETTELYYN SISÄLTYVIIN KOKEISIIN TAIKKA Liite päätelmään No: 277/17 KILPAILUUN TAI VALINTAMENETTELYYN SISÄLTYVIIN KOKEISIIN TAIKKA TYÖHAASTATTELUUN TAI TYÖHÖNTULOA EDELTÄVÄÄN LÄÄKÄRINTARKASTUKSEEN KUTSUTTUJEN HENKILÖIDEN MATKA- JA OLESKELUKULUJEN

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. elokuuta 2010 (OR. en) 11633/10 Toimielinten välinen asia: 2010/0011 (NLE) HR 47 CORDROGUE 60

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. elokuuta 2010 (OR. en) 11633/10 Toimielinten välinen asia: 2010/0011 (NLE) HR 47 CORDROGUE 60 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. elokuuta 2010 (OR. en) 11633/10 Toimielinten välinen asia: 2010/0011 (NLE) HR 47 CORDROGUE 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Kroatian tasavallan

Lisätiedot

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) 2016/0193 (COD) LEX 1707 PE-CONS 39/1/16 REV 1 FSTR 63 FC 55 REGIO 79 SOC 560 EMPL 370 BUDGET 26 AGRISTR 51 PECHE

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0100 (NLE) 8190/18 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 20 EEE 15 N 16 ISL 17 FL 16 MAP 7 MI 279 COMPET

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.9.2007 KOM(2007) 525 lopullinen 2007/0192 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS euron väärentämisen torjunnan edellyttämistä toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 1338/2001

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2011 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Kom:n

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.12.2006 KOM(2006) 796 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2000/91/EY soveltamisalan laajentamisesta luvan antamiseksi Tanskan kuningaskunnalle ja Ruotsin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 193/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nimilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nimilakia. Lainmuutoksella ehdotetaan henkilön suku- ja

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

Vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion käsittelyssä noudatettavista menettelyistä

Vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion käsittelyssä noudatettavista menettelyistä Varainhoito-osasto 21.11.2013 Tukien maksatusyksikkö Dnro 2456/54/2013 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 uuhipalkkion

Lisätiedot

Rahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15/2017 vp

Rahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15/2017 vp Rahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15/2017 vp Perustuslakivaliokunta 28.3.2017 Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Budjettineuvos Petri Syrjänen 1 Valmistelun

Lisätiedot

1989 vp. - HE n:o 1 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1989 vp. - HE n:o 1 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1989 vp. - HE n:o 1 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi ennakkoperintälain 10 ja 19 :n sekä työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.3.2018 C(2018) 1585 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 21.3.2018, sellaisia jäämien enimmäismääriä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä, jotka on otettava

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2017 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot