Työkaluvarastoinnin kehittäminen
|
|
- Marja-Leena Sanna Korhonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Janne Kitti Työkaluvarastoinnin kehittäminen Komas Oy, Koneistus Kurikka Opinnäytetyö Kevät 2017 SeAMK Tekniikka Konetekniikan tutkinto-ohjelma
2 1 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU Opinnäytetyön tiivistelmä Koulutusyksikkö: Tekniikan yksikkö Tutkinto-ohjelma: Konetekniikka Suuntautumisvaihtoehto: Kone- ja tuotantotekniikka Tekijä: Janne Kitti Työn nimi: Työkaluvarastoinnin kehittäminen Ohjaaja: Jukka Pajula Vuosi: 2017 Sivumäärä: 40 Liitteiden lukumäärä: 2 Tämä opinnäytetyö tehtiin Komas Oy:n Kurikan toimipisteelle. Komas Oy on konepajateollisuuden sopimusvalmistaja, jolla on neljä eri liiketoimintoa: koneistus, hydrauliikka, levypalvelu sekä takomo. Kurikan yksikkö on keskittynyt pääasiassa pienten ja keskisuurten vaativien osien koneistukseen, mutta tarjoaa myös hitsaus- sekä kokoonpanopalveluita. Työn tavoitteena oli kehittää yrityksen työkaluvarastointia sekä työkalujen täydennystilausmenettelyä ja tätä kautta myös pienentää työkalujen hankinnasta ja varastoinnista aiheutuvia kustannuksia. Työn pohjana toimi syksyllä 2016 projektiopintojen aikana yritykselle suoritettu selvitys teräpalojen ja muiden työkalujen vuosittaisesta kulutuksesta. Selvityksen kautta päästiin alustavasti kiinni muun muassa siihen, miten suuria määriä varastoitavia nimikkeitä tulisi olemaan. Nämä etukäteen selvitetyt tiedot antoivat hyvät lähtökohdat työkaluvarastoinnin kehittämiselle. Osana työkalujen varastoinnin ja täydennystilausmenettelyn kehittämistä päädyttiin käyttämään sovelletusti yhtä Lean-ajattelun työkalua. Kanban-menetelmän avulla täydennystilausten tekemiseen ja työkaluvarastonhallintaan saatiin luotua yksinkertainen, mutta toimiva menetelmä. Työssä kerrotaan aluksi varastoinnin teoriaa sekä esitellään markkinoilla olevia valmiita järjestelmiä työkalujen varastointiin. Lisäksi työn teoriaosuudessa esitellään koneistuksessa käytettäviä työkaluja sekä työmenetelmiä ja käydään lyhyesti läpi Lean-prosessijohtamismallia. Tämän jälkeen työssä käydään läpi työn tutkimusosuutta ja esitellään ratkaisuja, joihin työkalujen varastoinnin kehittämisessä päädyttiin sekä miten ne toteutettiin käytännössä. Avainsanat: lastuava työstö, työvälineet, varastointi
3 2 SEINÄJOKI UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Thesis abstract Faculty: School of Technology Degree programme: Mechanical Engineering Specialisation: Mechanical and Production Engineering Author: Janne Kitti Title of thesis: Improving a Tool Storage System Supervisor: Jukka Pajula Year: 2017 Number of pages: 40 Number of appendices: 2 This thesis was executed for Komas Oy in Kurikka. Komas Oy is a contract manufacturer of mechanical industry and has four different business units: machining, hydraulics, plate cutting and forcing. Kurikka site is mainly focused on the production of small and medium-sized, demanding precision machining parts but offers also welding and assembly services. The purpose of the thesis was to improve the company s tool storage system and their supplementary ordering system and this way lower the costs of tool storing and purchasing as much as possible. An investigation of the annual consumption of inserts and tools, which was carried out in autumn 2016 for the company, provided the basis for the thesis. The information gave a good starting point for the improvement of the tool storage system and it was possible to find out the number of the stored items. One of the Lean management tools was also used in this thesis. The Kanban method gave an opportunity to create a simple but a very practical method for supplementary ordering system and storage controlling. At the beginning the thesis explains theory about storing and introduces factorymade tool storage systems. The theory part of the thesis includes also facts about machining tools and methods as well as Lean management. After that the thesis deals with the research part and explains solutions that were made to improve the tool storage system. It is also described how those solutions were executed in practice. Keywords: machining, tools, storage
4 3 SISÄLTÖ Opinnäytetyön tiivistelmä... 1 Thesis abstract... 2 SISÄLTÖ... 3 Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 5 Käytetyt termit ja lyhenteet JOHDANTO Työn tausta Työn tavoite Työn rakenne Yritysesittely VARASTOINTI Varastoinnin syyt ja merkitys Kustannukset Yleisimmät varaston täydennysmenetelmät Tilauspistemenelmä Kahden laatikon menetelmä Kiinteän tilausvälin menetelmä Varastoautomaatio Työkaluautomaatit Kierreautomaatti Karuselliautomaatti Kaappiautomaatti Vetolaatikostoautomaatti Pystysuuntainen karusellivarasto LASTUAVAT VALMISTUSMENETELMÄT Sorvaustyökalut Kierretyökalut Jyrsimet Porat Avarrus- ja kalvintatyökalut... 23
5 4 3.6 Teräpalat ja pinnoitteet LEAN Leanin työkalut Kanban NYKYTILANNE Ongelmakohdat Ratkaisujen pohdintaa havaittuihin ongelmakohtiin TYÖKALUVARASTOINTIJÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU Alustava työ projektiopintojen aikana Teräpalojen varastointi Teräpalojen keräys uuteen keskitettyyn varastoon Täydennystilaukset Kanban-taulu Käytön ohjeistus koneistajille Käytön ohjeistus täydennystilausten tekijälle TULOKSET POHDINTAA JA YHTEENVETO LÄHTEET LIITTEET... 40
6 5 Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo Kuvio 1. Komas Oy, Kurikan toimipiste (Komas Oy, Kovaa työtä) Kuvio 2. Kierreautomaatti (Cribmaster, Toolbox) Kuvio 3. Karuselliautomaatti (Cribmaster, Prostock) Kuvio 4. Kaappiautomaatti (Cribmaster, Prolock) Kuvio 5. Vetolaatikostoautomaatti (Cribmaster, Cablock) Kuvio 6. Pystysuuntainen karusellivarasto (Kardex Remstar) Kuvio 7. Sorvaus (Sandvik, Yleissorvaus) Kuvio 8. Sorvauksen perusmenetelmät (Sandvik, Yleissorvaus) Kuvio 9. Kierteiden koneistus (Sandvik, Kierteiden koneistus) Kuvio 10. Tasojyrsintä (Sandvik, Jyrsintä) Kuvio 11. Poraus (Sandvik, Poraus) Kuvio 12. Erilaisia avartiamia (Sandvik, Avarrus- ja kalvintatyökalut) Kuvio 13. Erilaisia teräpaloja (Sandvik, Terät ja pinnoitteet) Kuvio 14. Pientavaralaatikosto (Treston) Kuvio 15. Hylly pientavaralaatikostoille Kuvio 16. Tilauskortti Kuvio 17. Kanban-taulu
7 6 Käytetyt termit ja lyhenteet NC Lean Kanban VSM 5S Poka-Yoke SMED Moduuli Numerical control (numeerinen ohjaus) Prosessijohtamisen malli, jolla pyritään mahdollisimman lyhyeen läpimenoaikaan. Japanin kielestä tuleva sana, joka tarkoittaa taulua tai kylttiä. Yksi Leanin työkaluista. Arvovirtakuvaus (Value Stream Map). Yksi Leanin työkaluista. Työympäristön organisointimenetelmä. Yksi Leanin työkaluista. Japaninkielinen termi, joka kuvaa virheiden estämistä. Yksi Leanin työkalu. Asetusajan lyhentäminen tuotannossa (Single Minute Exchange of Dies). Yksi Leanin työkaluista. Itsenäinen osa, josta voidaan koota erilaisia kokonaisuuksia.
8 7 1 JOHDANTO Oikeanlaiset työkalut ja työvälineet ovat merkittävässä osassa konepajan toiminnassa. Niiden oikeanlaisella varastoinnilla ja tilauskäytännöillä pystytään vaikuttamaan merkittävästi kappaleiden asetusaikoihin ja sitä kautta myös läpimenoaikoihin. Selkeällä varastoinnilla turhaa etsimistä voidaan vähentää merkittävästi sekä estää tehokkaasti nimikkeiden kokonaisvaltainen loppuminen. Tässä työssä keskitytään työkaluihin, joita käytetään koneellisessa lastuavassa työstössä eli koneistuksessa. Koneistus voidaan jakaa karkeasti alla lueteltuihin keskeisimpiin koneistusmenetelmiin, joita ovat sorvaus jyrsintä poraus hionta sahaus NC-työstö ja aventaminen. (Maaranen 2004, 12.) Usein lastuava työstö jää ainoaksi mahdolliseksi valmistusvaihtoehdoksi, kun halutaan valmistaa tarkkamittaisia, yleensä jonkinlaisia koneenosia (Ihalainen ym. 1985, 140). 1.1 Työn tausta Tämän opinnäytetyön aiheena ja tavoitteena on työkalujen varastoinnin kehittäminen. Työkaluista puhuttaessa tarkoitetaan tässä yhteydessä teräpaloja, poranteriä, kierretappeja, teräpitimiä sekä muita näihin liittyviä komponentteja, kuten esimerkiksi teräpitimien varaosia. Lähtötilanne työlle oli sellainen, että työkaluja säilytettiin paljon eri puolilla tuotantotiloja, jolloin kukaan ei varmasti tiennyt, paljonko mitäkin nimikettä oli milläkin het-
9 8 kellä ja missä. Etsimiseen tuhlaantui paljon aikaa ja lisäksi se oli erittäin turhauttavaa työntekijöiden kannalta. Tästä johtuen myös päällekkäistilauksia tehtiin helposti, koska varastomääristä ei ollut tarvittavaa tietoa. Nimikkeitä tilattiin lisää, sillä niiden oletettiin olevan lopussa, vaikka tosiasiassa niitä olisikin ollut jossain, mutta vain yksittäisen työntekijän tiedossa. 1.2 Työn tavoite Työn tavoitteena on selkeyttää työkalujen varastointia yrityksessä, alentaa työkalujen hankinnasta ja varastoinnista aiheutuvia kustannuksia sekä samalla myös helpottaa ja nopeuttaa työkalujen täydennystilausten tekemistä. Myös tuotantoseisokeiden, jotka aiheutuvat puuttuvista työkaluista tai niiden etsintään käytetystä ajasta, toivotaan vähenevän varastoinnin kehittämisen myötä. Työn aikana työkalujen varastointi olisi tarkoitus keskittää yhteen paikkaan yrityksen tuotantotiloissa ja luoda mahdollisimman yksinkertainen, helppokäyttöinen ja toimiva menetelmä varastoitavien nimikkeiden varastointiin ja täydennystilausmenettelyyn. 1.3 Työn rakenne Aluksi työssä kerrotaan kyseisen opinnäytetyön taustoista ja tavoitteista sekä esitellään yritystä, joka toimii opinnäytetyön toimeksiantajana. Tämän jälkeen käydään läpi teoriaa varastoinnista sekä esitellään myös markkinoilla olevia valmiita järjestelmiä työkalujen varastointiin. Lisäksi työn teoriaosuudessa esitellään koneistuksessa käytettäviä työkaluja ja työmenetelmiä sekä kerrotaan Lean-prosessijohtamismallista. Teoreettisen osuuden jälkeen työssä siirrytään itse aiheeseen eli työkalujen varastoinnin ja täydennystilausmenettelyn kehittämiseen. Tässä osuudessa käydään läpi, millaisia ongelmia lähtötilanteessa koettiin olevan, millaisiin ratkaisuihin näiden ongelmakohtien poistamiseksi päädyttiin sekä miten nämä tehdyt ratkaisut toteutettiin käytännössä.
10 9 1.4 Yritysesittely Työn toimeksiantajayrityksenä toimii Komas Oy:n Kurikan toimipiste (Kuvio 1). Komas Oy on konepajateollisuuden sopimusvalmistaja, jolla on neljä eri liiketoimintoa. Näitä liiketoimintoja ovat koneistus, hydrauliikka, levypalvelu sekä takomo. Kurikan yksikkö on keskittynyt koneistukseen ja tarjoaa pienten ja keskisuurten vaativien osien tarkkuuskoneistusta sekä hitsaus- ja kokoonpanopalveluita. Kurikan yksikön tarina alkoi vuonna 1983, jolloin perustettiin Terähiomo J. Mäkivirta Ky yhden miehen autotallifirmana. Yrityksen liiketoimintana olivat tuolloin terien hiontatyöt lähialueen puusepänteollisuudelle. Vuonna 1985 liiketoimintaa laajennettiin alihankintakoneistukseen. Myöhemmin terähionta liiketoiminta lopetettiin ja yritys keskittyi täysin koneistusliiketoimintaan. Vuonna 2005 liiketoimintakaupassa yrityksestä tuli Komas Oy:n tytäryhtiö ja yrityksen nimeksi Komas Botnia Oy. Vuonna 2010 yritysfuusion seurauksena Komas Oy:n kanssa Kurikan yksikön nimeksi tuli Komas Oy Kurikka. Loppuvuodesta 2012 Ruukki Engineeringin ja Komas Oy:n välisessä fuusiossa Kurikan yksikkö tuli osaksi Fortaco Oy:tä. Alkuvuodesta 2015 liiketoimintakaupassa omistus siirtyi takaisin Komas Oy:lle, jolloin yksikön nimeksi tuli nykyinen Komas Oy Koneistus Kurikka. Yrityksen muut toimipisteet sijaitsevat Jyväskylän seudulla, Härmässä ja Sastamalassa. (Komas Oy, Kovaa työtä.) Kuvio 1. Komas Oy, Kurikan toimipiste (Komas Oy, Kovaa työtä).
11 10 2 VARASTOINTI Varastolla voidaan tarkoittaa varastorakennusta ja -tiloja tai vastaavasti nimikkeitä, jotka ovat varastossa. Varastointi taas tarkoittaa varastotoimintaa. Varastointi nähdään yleensä vain lisäkustannuksia aiheuttavana toimintana, josta ei synny lainkaan lisäarvoa. Lisäarvo tarkoittaa sellaista toimintaa, joka lisää tuotteen tai toiminnan arvoa ja mistä asiakas on valmis maksamaan. Varastointi on kuitenkin usein välttämätöntä ja oikein suunniteltuna sillä voidaan myös saada tuotteelle lisäarvoa. Varastoinnin keskeisenä periaatteena on pitää varastoja mahdollisimman vähän kaikissa toimitusketjun vaiheissa. (Logistiikan Maailma, Varastointi.) 2.1 Varastoinnin syyt ja merkitys On olemassa useita syitä, joiden johdosta varastoinnista ei voida koskaan täysin luopua, vaikka sitä tulisikin mahdollisuuksien mukaan välttää. Tällaisia syitä ovat muun muassa asiakaspalvelu toimittajan epäluotettavuus tilaus-toimituskustannusten minimointi raaka-aineen saatavuus vain osan vuotta taloudelliset tuotantoerät tuotannon välivarastot raaka-aineiden hintojen korotuspaine. (Logistiikan Maailma, Varastointi.) Jotta saatavuus pystytään takaamaan, on varastoa oltava aina jonkin verran. Hyvä käytännön esimerkki tällaisesta ovat vähittäiskaupan varastot, sillä vaikka tavarat sijaitsevat kaupan hyllyissä eivätkä erityisessä varastotilassa, ovat ne silti kaupan varastoa. Mikäli varastoa ei olisi, ei asiakas saisi tavaraa heti mukaansa. Tällaisissa tapauksissa varaston takaama saatavuus on lisäarvo, sillä siitä ollaan valmiita maksamaan, ettei tavaraa tarvitse tilata ja jäädä odottamaan sen saapumista, vaan sen saa heti mukaansa. Tuotteet, joiden toimitusta asiakas on valmis odottamaan, kannattaa taas valmistaa vasta tilauksesta, jolloin valmiita tuotteita ei tarvitse varastoida
12 11 lainkaan, vaan niiden valmistuttua ne voidaan toimittaa suoraan asiakkaalle. (Logistiikan Maailma, Varastointi.) 2.2 Kustannukset Varastossa säilytettävään tavaraan sitoutuu pääomaa ja myös varaston ylläpitämisestä aiheutuu kustannuksia. Lämmin varastotila on kalliimpi rakentaa ja myös sen valaiseminen ja lämpimänä pitäminen on huomattavasti kalliimpaa kuin kylmän varastotilan. Varastossa tarvitaan myös monenlaisia työvälineitä, kuten kalliita trukkeja, teippikoneita, pumppukärryjä ja nykypäivänä lähes poikkeuksetta erilaisia atklaitteita sekä jonkinlainen varastokirjanpito-ohjelma. Kaikista näistä syntyy omat kustannuksensa varastotoimintaan, kuten myös varastojen henkilöstöstä. Henkilökunta on kuitenkin yksi varaston peruspilareista, sillä ilman heitä varasto ei toimi. Osaavan henkilökunnan avulla myös toiminnan kuluja voidaan vähentää. (Ståhl 2011, ) Varastonpitoon liittyviä kustannustekijöitä ovat raaka-aineen tai tuotteen hinta varastonpitokustannus täydennyseräkustannus puutekustannukset. Puolet logistiikkakustannuksista syntyvät varastoinnista ja varastointiin sitoutuvan pääoman kustannuksista. Varastointia voidaan siten pitääkin huomattavana kustannustekijänä, joten sitä kehittämällä voidaan parantaa kustannustehokkuutta. (Logistiikan Maailma, Varastointi.) 2.3 Yleisimmät varaston täydennysmenetelmät Kun varasto tyhjenee, täytyy sinne tilata täydennyseriä, jotta varastossa olisi aina tavaraa saatavilla. Yleensä täydennystilaukset hoidetaan jonkin etukäteen sovitun
13 12 tavan mukaisesti. Oikean tilaushetken sekä varastonohjauksen kannalta myös oikean eräköön määrittäminen on tärkeää. Seuraavissa luvuissa on kuvattuna kolme yleisintä täydennysmenetelmätapaa Tilauspistemenelmä Tilauspistemenetelmässä sovitaan ennalta jokin määrä tavaralle, jonka alittuessa tilataan tavaraa lisää. Varastoon jäävän määrän on laskettu riittämään toimitusajan ja varastossa on silti myös aina niin sanottu varmuusvarasto, jota voidaan käyttää silloin, kun esimerkiksi toimittajalla ilmenee toimitusvaikeuksia. Myös varmuusvarastossa olevia tuotteita tulisi kierrättää, jottei samoja tavaroita pidetäisi varastossa vuodesta toiseen. Eli tavaroiden määrä pysyy vakiona, mutta itse tavarat vaihtuvat. (Ståhl 2011, 65.) Kahden laatikon menetelmä Kahden laatikon tai viimeisen laatikon menetelmä on hyvin yksinkertainen ja helposti toteutettavissa oleva tilausmenetelmä. Samaa tuotetta varastoidaan kahdessa laatikossa ja kun ensimmäinen laatikko tyhjenee, tehdään täydennystilaus ja samalla aletaan käyttää tuotteita laatikosta numero 2. Kun täydennystilaus saapuu, täydennetään laatikko numero 2 ensin määriteltyyn varastomäärään saakka ja vasta loput tuotteet lisätään ensimmäiseen laatikkoon niin sanottuun normaaliin varastoon. Varaston täydennystavan tulee olla kuitenkin tarkoitukseen sopiva, sillä ostotapahtumasta aiheutuvat kulut voivatkin yhtäkkiä nousta ostohintaa suuremmaksi kulueräksi. (Hokkanen 2016, 79.) Kiinteän tilausvälin menetelmä Kiinteän tilausvälin menetelmää käytetään yleensä silloin, kun tiedetään tarpeet pidemmäksi aikaa ja voidaan tehdä isompi tilaus kerralla. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tilaus pitäisi ottaa kokonaisuudessaan vastaan kerralla, vaan sen toimitus voidaan jakaa pienempiin osiin. Tilaus voidaan tehdä esimerkiksi vuosisopimuksena,
14 13 josta sitten tehdään toimittajalle niin sanottuja kotiinkutsuja, jolloin toimittaja toimittaa vuosisopimuksessa sovitun toimituserän kokoisen toimituksen. Esimerkiksi kun vuosisopimuksella tilataan jotain tuotetta 2400 kappaletta ja tuotteen arvioitu menekki on noin 200 kappaletta kuukaudessa, sovitaan vuosisopimuksessa, että tuotteita tullaan ottamaan vuoden ajan kuukausittain 200 kappaletta. Tällaisessa menetelmässä tehdään vain yksi sopimus vuoden aikana, eikä hinta voi sopimuskauden aikana muuttua. Toki tällöin myös tuotteen kilpailuttaminen sopimuskauden aikana on mahdotonta. (Ståhl 2011, 66.) 2.4 Varastoautomaatio Nimensä mukaisesti varastoautomaatio tarkoittaa varastointia, jossa käytetään automaatiota hyödyksi. Automaatiovarasto voi toimia tietokoneen ohjaamilla trukeilla, varastohisseillä tai erilaisilla kuljettimilla, jotka hoitavat tavaroiden siirtelyn ja hyllytyksen. Automaation johdosta varastoautomaateilla on kohtalaisen suuret perustamiskulut, mutta toisaalta ne vähentävät henkilöstön tarvetta. (Hokkanen 2016, 25.) Varastoautomaation käyttöönotto ei suoraan tuo minkäänlaista lisäarvoa toiminnalle. Toiminnan lisäarvon lisäämisen saavuttaminen vaatii työn nopeuttamista, tehostamista tai kulujen vähentämistä, joiden saavuttamiseen varastoautomaation avulla on mahdollista luoda edellytykset. (Logistiikan Maailma, Pientavarakeruu ja automaatio.) 2.5 Työkaluautomaatit Tässä opinnäytetyössä käsiteltävään aiheeseen liittyen on nykypäivänä markkinoilla tarjolla myös monenlaisia valmiita järjestelmiä työkalujen varastointiin. Työkaluautomaattien avulla varaston käyttöä on helppo kontrolloida sekä tehostaa varastossa asiointia. Työkaluautomaatteja on saatavilla erilaisia toimintaperiaatteeltaan sekä rakenteeltaan ja tässä työssä tullaan esittelemään niistä yleisimmät päätyypit. Yhteistä kaikille seuraavaksi esiteltäville työkaluautomaateille on se, että automatiikan ja hallintajärjestelmien avulla työkaluautomaatit keräävät koko ajan tietoa siitä,
15 14 paljonko kutakin nimikettä automaatista löytyy. Osa järjestelmistä mahdollistaa myös automaattisen täydennystilauksen tekemisen, kun jokin asetettu raja nimikkeiden määrässä alittuu. Työkaluautomaatteihin on myös tavallisesti mahdollista asettaa jokin työntekijäkohtainen pin-koodi tai jokin muu tunnistusmenetelmä, jolloin automaattia on mahdollista käyttää vasta tunnistautumisen jälkeen. Tämä mahdollistaa työntekijäkohtaisen seurannan, josta on hyötyä muun muassa työkalujen jäljitettävyydessä. Jos yrityksessä on esimerkiksi vain yksi kappale jotain tiettyä työkalua, on työkaluautomaatin järjestelmän tiedoista mahdollista tarkistaa, kenelle työkalu on viimeksi mennyt. Tällä tavalla pystytään merkittävästi vähentämään turhaa etsimistä Kierreautomaatti Kierreautomaatissa on nimensä mukaisesti laitteen sisällä metallikierteitä, joiden pyöriessä kierteiden väliin asetetut nimikkeet liikkuvat kierteen loppupäätä kohti ja putoavat kierteen loputtua keräysastiaan, josta nimikkeet voi nostaa käsin (Kuvio 2). Eniten tällaisia laitteita käytetään niin sanotuissa välipala-automaateissa, joita on esimerkiksi huoltoasemilla. Vastaavanlaista laitetta voidaan hyödyntää myös työkalujen varastoinnissa ja hallintajärjestelmän avulla tarkka kulutuksen seurantakin on mahdollista. (Cribmaster, Toolbox.) Laitteen huonoja puolia ovat sen muunneltavuuden vähyys, sillä yhteen kierteeseen voidaan varastoida vain yhtä tuotetta. Sitä kautta myös laite vie kohtalaisen paljon tilaa, mikäli sen sisältämien kierteiden määrää kasvatetaan. Lisäksi laitteeseen asettavien nimikkeiden koko on rajallinen, eli se toimii lähinnä vain pienemmillä tuotteilla. Tuotteiden täytyy olla myös asianmukaisesti pakattuja, jotta ne eivät vaurioidu pudotessaan kierteeltä keräysastiaan. (Cribmaster, Toolbox.)
16 15 Kuvio 2. Kierreautomaatti (Cribmaster, Toolbox) Karuselliautomaatti Karuselliautomaatissa on pystysuunnassa jaettuja lokerikkoja, joihin on asetettu niin sanotut karusellit, joihin muodostuu piirakan muotoisia lokeroja (Kuvio 3). Lokerojen kokoa voidaan muuttaa leveyssuunnassa siirtämällä välijakajia. Karuselliautomaatti soveltuu parhaiten pienten nimikkeiden varastointiin, kuten esimerkiksi teräpaloille. Lisäksi karuselliautomaatteihin on saatavilla karusellilokerojen lisäksi pelkkiä tavallisia lokeroja, joissa on mahdollista varastoida suurempia tuotteita. (Cribmaster, Prostock.) Kuvio 3. Karuselliautomaatti (Cribmaster, Prostock).
17 Kaappiautomaatti Kaappiautomaatti sopii hyvin isompien nimikkeiden varastointiin, jotka eivät kokonsa puolesta sovi esimerkiksi varastoitaviksi karuselliautomaatissa (Kuvio 4). Kaappiautomaatit ovat hyvin muunneltavissa erilaisille nimikkeille sopiviksi ja varasto on helposti laajennettavissa yhdistämällä useampia kaappeja yhdeksi kokonaisuudeksi. Kaapeissa on monesti myös läpinäkyvät ovet sekä valot kaapin sisäpuolella, mikä helpottaa havainnoimaan kaapin sisältöä. (Cribmaster, Prolock). Kuvio 4. Kaappiautomaatti (Cribmaster, Prolock) Vetolaatikostoautomaatti Vetolaatikostoautomaatti on periaatteessa tavallisen vetolaatikoston kaltainen laatikosto, johon on liitetty tarpeellinen määrä automatiikka (Kuvio 5). Vetolaatikostoautomaatteja on saatavana useamman tasoisella kulunvalvonnalla, laatikostotasoisesta lukituksesta aina lokerokohtaiseen lukitukseen. Automatiikkaa on saatavilla myös eritasoisena, puoliautomaattisessa vetolaatikostossa automatiikka avaa vain
18 17 lukon kyseisestä laatikosta, josta nimikettä ollaan hakemassa ja käyttäjän on itse avattava laatikko ja poimittava nimikkeet sieltä. Täysin automaattisessa versiossa automatiikka avaa lukkojen lisäksi myös itse laatikon sekä mahdollisen lokeron, jossa haettava nimike sijaitsee. Käyttäjän tehtäväksi jää tällöin ainoastaan poimia nimikkeet laatikosta. Kummassakin versiossa käyttäjän on kuitenkin yleensä kirjattava laatikoston hallintajärjestelmään noutamiensa nimikkeiden määrä. (Cribmaster, Cablock.) Kuvio 5. Vetolaatikostoautomaatti (Cribmaster, Cablock) Pystysuuntainen karusellivarasto Pystysuuntainen karusellivarasto sisältää monta liikkuvaa kannatinalustaa, jotka siirtävät pyydetyn tuotteen nopeasti lähimpään ottopaikkaan (Kuvio 6). Pystysuuntaisessa karuselli varastossa toteutuu hyvin periaate tavara ihmiselle ja sen avulla onkin mahdollista säästää huomattava määrä työtunteja. Karusellivarastot ovat hyviä ratkaisuja juuri esimerkiksi työkalujen varastointiin, kulutustarvikkeiden varas-
19 18 tointiin tai vaikka toimistomateriaalien varastointiin. Pystysuuntainen karusellivarasto tarjoaa maksimaalisen varastointitilan käyttäen kuitenkin minimaalisen vähän lattiapinta-alaa. Säilytystilan lisäksi tällaisella varastointitavalla on mahdollista säästää aikaa myös keräilyssä ja saavuttaa nopeampi varastonkierto. Lisäksi modulaarinen rakenne takaa hyvän muunneltavuuden erilaisten tuotteiden varastointiin. (Kardex Remstar, Pystysuuntainen karusellivarasto.) Kuvio 6. Pystysuuntainen karusellivarasto (Kardex Remstar).
20 19 3 LASTUAVAT VALMISTUSMENETELMÄT Lastuamista pidetään tärkeimpänä työstömenetelmänä. Rouhinnassa työstettävästä kappaleesta poistetaan suuria ainemääriä tehokkaasti, kun taas viimeistelyssä tavoitteena on saavuttaa mittatarkkuus ja pinnanlaatu. Lastuamista on yritetty korvata ja sen tarvetta vähentää tarkempien aihionvalmistusmenetelmien avulla, koska lastuaminen on kallis työstömenetelmä. Mittatarkkuusvaatimukset kuitenkin kasvavat koko ajan tuotesuunnittelun myötä, joten lastuamista ei ole onnistuttu korvaamaan valu- tai muovausmenetelmillä ja sen osuus työstössä onkin pysynyt lähes ennallaan. (Ihalainen ym. 1985, 140.) 3.1 Sorvaustyökalut Sorvaamalla valmistettavat kappaleet ovat tavallisesti niin sanottuja pyörähdyskappaleita, kuten esimerkiksi akseleita, holkkeja ja kartioita. Sorvauksessa työstettävä kappale kiinnitetään esimerkiksi istukkaan, joka saadaan pyörivään liikkeeseen. Lastuamisesta huolehtii teräkelkan pitimeen kiinnitetty terä (Kuvio 7). (Maaranen 2004, 96.) Kuvio 7. Sorvaus (Sandvik, Yleissorvaus).
21 20 Yleissorvaus voidaan jakaa karkeasti kahteen pääryhmään, joita ovat ulkopuolinen sorvaus ja sisäpuolinen sorvaus. Lisäksi nämä molemmat pääryhmät voidaan jakaa kolmeen perusmenetelmään joita ovat 1. pituussorvaus 2. muotosorvaus 3. tasosorvaus. (Sandvik, Yleissorvaus.) Kuviossa 8 on havainnollistettu nämä kolme perusmenetelmää ulkopuolisessa sorvauksessa. Kuvio 8. Sorvauksen perusmenetelmät (Sandvik, Yleissorvaus). 3.2 Kierretyökalut Kierteiden koneistus suoritetaan yleensä jollain kolmesta menetelmästä, joita ovat kierresorvaus kierrejyrsintä tappikierteitys. Näillä kaikilla menetelmillä on omat etunsa tietyissä olosuhteissa. Kierresorvaus sopii parhaiten pyörähdyssymmetrisille kappaleille ja kattaa hyvin eri kierreprofiilit. Kierrejyrsintä taas soveltuu hyvin vaikeasti pyöritettäviin kappaleisiin ja sillä pysty-
22 21 tään myös kierteittämään lähelle olaketta tai reiän pohjaa, sillä kierrejyrsintämenetelmä ei vaadi kierteen loppuun pääteuraa. Tappikierteitys puolestaan on taloudellinen ja tuottava menetelmä etenkin pienille kierteille. Kuviossa 9 on havainnollistettu erilaisia kierteitysmenetelmiä. (Sandvik, Kierteiden koneistus.) Kuvio 9. Kierteiden koneistus (Sandvik, Kierteiden koneistus). 3.3 Jyrsimet Jyrsinnässä työkalu eli jyrsin pyörii ja tekee työstöliikkeen (Kuvio 10). Jyrsinkoneen pöytään kiinnitetty ja sen mukana liikkuva työstettävä kappale puolestaan tekee asetus- ja syöttöliikkeet. (Keinänen & Kärkkäinen 2009, 163.) Jyrsimällä voidaan valmistaa hyvin monenlaisia kappaleita menetelmän kehittymisen myötä. Nykyisin jyrsimällä voidaan valmistaa sellaisia kappaleita, jotka ennen valmistettiin sorvaamalla, poraamalla tai kierteittämällä. Jyrsintä menetelmiä on useita erilaisia, riippuen tavoitellusta lopputuloksesta. Yleisimpiä jyrsintä menetelmiä ovat kulmajyrsintä tasojyrsintä muotojyrsintä sorvausjyrsintä
23 22 urajyrsintä reikien ja syvennyksien jyrsintä hammaspyörien jyrsintä. (Sandvik, Jyrsintä.) Kuvio 10. Tasojyrsintä (Sandvik, Jyrsintä). 3.4 Porat Poraamalla valmistetaan pyöreitä reikiä eri materiaaleihin ja se on yksi lastuavista työstömenetelmistä (Kuvio 11). Monet koneenosat liitetään toisiinsa erilaisilla liitoksilla ja vaikka liitosmenetelmiä on olemassa useita, useat liitokset vaativat kuitenkin sopivat reiät liittämistä varten. Yksi yleisimmistä töistä koneenrakennuksessa ja muussakin rakentamisessa onkin reikien valmistaminen poraamalla. (Keinänen & Kärkkäinen 2009, 112.) Yleensä konepaja käytössä käytetään täyskovametallisia kierukkaporia, vaihtokärkisiä tai kääntöteräisiä poria. Poria on oltava monenlaisia eri käyttötarkoituksia varten, sillä reikien poraukseen vaikuttavat aina kolme muuttujaa, joita ovat halkaisija, syvyys sekä reiältä vaadittava laatu. (Sandvik, Poraus.) Kuvio 11. Poraus (Sandvik, Poraus).
24 Avarrus- ja kalvintatyökalut Avarrusta käytetään reikien suurentamiseen sekä viimeistelyyn. Tavoitteina avarruksessa ovat hyvä pinnalaatu ja tarkat toleranssit (Kuvio 12). Myös ulkopuolinen avarrus on mahdollista, jolloin päästään tarkkoihin halkaisijatoleransseihin. Kalvinta taas on monisärmäisellä työkalulla tehtävä reikien viimeistelyvaihe, jolla saavutetaan erittäin hyvä pinnanlaatu ja päästään tarkkoihin mittatoleransseihin. (Sandvik, Avarrus- ja kalvintatyökalut.) Kuvio 12. Erilaisia avartiamia (Sandvik, Avarrus- ja kalvintatyökalut). 3.6 Teräpalat ja pinnoitteet Lähes kaikissa edellä esitellyissä työkaluissa käytetään erilaisia vaihdettavia teräpaloja (Kuvio 13). Teräpalat on yleensä valmistettu maailman kovimmista materiaaleista, jotta niillä pystytään lastuamaan jo itsessään kovia materiaaleja. Teräpaloja on saatavilla useilla eri muodoilla, kovuuksilla sekä muilla ominaisuuksilla erilaisiin käyttökohteisiin ja tarpeisiin. (Sandvik, Terät ja pinnoitteet.) Kuvio 13. Erilaisia teräpaloja (Sandvik, Terät ja pinnoitteet).
25 24 4 LEAN Lean-tuotanto tuli terminä alkujaan tunnetuksi MIT:n professorien kirjoittamasta kirjasta. Kirjassa The Machine that Changed The World kuvattiin japanilaisten autotehtaiden menestyksekästä tuottavuuden parantamista Yhdysvalloissa. Alun perin Lean pohjautuu Toyotan tuotantosysteemiin (Toyota Production System, TPS), joka tarkoittaa lähes 100 vuotta kehiteltyä Toyotan sisäistä tuotantofilosofiaa. (Sig Sigma, Tätä on Lean.) Lean perustuu virtauksen maksimointiin ja menetetyn ajan eli hukan poistamiseen. Leania ryhdytäänkin usein käyttämään hukan poistomenetelmänä, vaikka sen perimmäinen tarkoitus on läpimenoajan lyhentäminen. Mikäli läpimenoaikaa ei pystytä lyhentämään, ei taloudellisia parannuksiakaan yleensä pystytä saavuttamaan. (Six Sigma, Yleistä Leanista.) Väärinymmärryksiä Leanistä syntyy varsin usein. Oletetaan, että Lean-työkalut itsessään ratkaisisivat kaikki ongelmat, vaikka asia onkin päinvastoin. Leanin työkalut auttavat nostamaan prosessien ongelmakohdat esiin, jolloin ihmisten tehtäväksi jää ratkoa esiin nousseet ongelmat. Hyvä prosessituntemus ja ongelmanratkaisutaidot antavat hyvät lähtökohdat esiin nousseiden ongelmien ratkaisuun. Parannustoiminnan pitäisikin olla jokapäiväistä toimintaa, mutta hyvin usein kuitenkin toimintaa parannetaan vain, jos siihen on aikaa. (Six Sigma, Yleistä Leanista.) 4.1 Leanin työkalut Aikojen saatossa Leaniin syntyneiden työkalujen avulla voidaan tunnistaa ja pienentää prosessien välistä hukkaa. Tällaisia yleisiä työkaluja ovat esimerkiksi 5S VSM imuohjaus Poka-Yoke SMED Kanban.
26 25 Työkalut muodostavat johtamissysteemin ja ovat tärkeitä, mutta tapa ajatella on kuitenkin työkalujen taustalla näkymättömänä. Sisäisten käytäntöjen muutos ja toimintatapojen muutokset sekä henkinen vakaus ovatkin suuressa roolissa Lean-projekteissa, joissa edetään kohti uusia käyttäytymis- ja johtamistapoja. (Six Sigma, Leantyökalut.) Tässä työssä ei sen tarkemmin syvennytä erilaisiin Leanin työkaluihin ja niiden ominaisuuksiin tai käyttötarkoituksiin muuta kuin työkalujen varastoinnin kehittämisen yhteydessä käytetyn kanban-työkalun osalta. 4.2 Kanban Kanban sana tulee japanin kielestä ja tarkoittaa kylttiä tai taulua. Kanban-ohjaus on imuohjaustekniikka, jonka toiminta perustuu kanbaneihin eli merkinantokortteihin. Yleensä kortteja on kahta tyyppiä, kuljetus- ja valmistuskanbaneita. Kuljetuskanbaneilla annetaan välivarastolle signaali siirtää täydennyserä sitä tarvitsevalle työpisteelle ja valmistuskanbaneilla taas annetaan signaali täydentää välivarastoa. Komponenttien riittävyyden takaamiseksi yhdestä komponentista on liikkeellä useita kanbaneita samaan aikaan. Imuohjaustekniikka on hyvin toimintavarma, minkä vuoksi sitä käytetäänkin usein. Imuohjauksessa ohjausimpulssit tulevat aina seuraavalta vaiheelta edeltävälle vaiheelle, tarveimpulssit valmistusketjussa etenevät siis lopusta alkuun päin. (Haverila ym. 2009, )
27 26 5 NYKYTILANNE Nykytilanne yrityksessä työkalujen varastoinnissa on hyvin epämääräinen. Työkaluja säilytetään siellä täällä tuotantotiloissa eikä tarkkaa tietoa työkalujen määristä ja sijainneista ole. Juuri tämän vuoksi työkaluja tilataan lisää, vaikkei tarvetta täydennystilauksen tekemiselle välttämättä olisikaan. Työkaluja saattaa löytyä useampiakin yrityksen tuotantotiloista, mutta koska mitään selkeää ja määriteltyä varastopaikkaa kyseisille työkaluille ei ole, päädytään niitä usein tilamaan vain lisää, jolloin säästytään turhalta ja turhauttavalta etsimiseltä. Yksittäisen työkalun etsimiseen saattaa yhtäkkiä kulua yllättävänkin paljon aikaa. Monesti työstökone, johon työkalua ollaan etsimässä, on seisahduksissa sen ajan, kun työkalua ollaan etsimässä, jos esimerkiksi tarvitaan uusi korvaava työkalu rikkoutuneen tilalle. Tästä taas syntyy nopeasti suuriakin taloudellisia haittoja, kun aletaan laskemaan työstökoneen tuntihinnan ja työntekijän palkan kautta etsimiseen kuluvan ajan aiheuttamia kustannuksia yritykselle. 5.1 Ongelmakohdat Ongelmakohtina nykytilanteessä ovat juurikin selkeän varastoinnin puuttuminen sekä nykyinen tilausmenettely. Nykyisin menetelmäsuunnittelijana toimiva henkilö vastaa uusien työkalujen hankinnasta sekä täydennystilausten tekemisestä. Pääosin tilaustarpeet merkitään tuotantotilojen puolella olevaan listaan, johon koneistajat merkitsevät mitä olisi tilattava ja kuinka paljon sekä mille koneelle tilaus on tehty. Tämän lisäksi tilaustarpeita ilmoitetaan turhan paljon vain tuomalla työkalutilausten tekijän pöydälle epämääräisiä pahvin- ja paperinpaloja sekä tyhjiä teräpalalaatikoita, joihin on saatettu joitakin tietoja kirjata, mutta ei läheskään aina kaikkia tarpeellisia tietoja. Näistä syistä johtuen menetelmäsuunnittelijalta kuluu aivan liikaa aikaa työkalutilausten selvittämiseen ja tekemiseen. Monesti myös useampi työntekijä pyytää tilaamaan samoja työkaluja tietämättään toisen työntekijän jo tilanneen samaa tuotetta. Työkalutilausten tekijältä tullaan myös usein kysymään, onko jotain työkalua tilattu jo, jolloin hän joutuu keskeyttä-
28 27 mään muut sillä hetkellä tekemänsä työtehtävät ja tarkistamaan asian. Tähän asiaan haluttiin myöskin löytää jokin ratkaisu, jonka myötä työntekijä itse pystyisi jostain tarkistamaan edellä mainitut asiat. 5.2 Ratkaisujen pohdintaa havaittuihin ongelmakohtiin Havaittuihin ongelmakohtiin lähdettiin etsimään ratkaisua varastoinnin keskittämisellä yhteen määriteltyyn paikkaan, jolloin ainakin kaikille olisi heti selvää, mistä kulloinkin tarvittavia nimikkeitä pitäisi lähteä etsimään. Toinen merkittävä tekijä ongelmakohtia mietittäessä oli täydennystilauskäytäntöjen monet eri toteutustavat sekä täydennystilausten selvittämiseen kulunut aika tilauksen teon yhteydessä. Täydennystilausten tekeminen haluttiin saada mahdollisimman luontevaksi, joten uutta varastointitapaa mietittäessä myös tämä asia otettiin huomioon. Uusista varastointi- ja täydennystilausratkaisuista yritettiin tehdä sellaisia, että ne tukisivat toisiaan ja toimisivat hyvin yhdessä. Myös visuaalinen toteutustapa oli tärkeänä kriteerinä uusia menetelmiä pohdittaessa.
29 28 6 TYÖKALUVARASTOINTIJÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU Lähtökohtaisesti uudesta työkaluvarastointijärjestelmästä haluttiin mahdollisimman yksinkertainen, helppokäyttöinen ja toimiva. Kynnys uuden järjestelmän käyttöön piti säilyttää mahdollisimman matalana. Työkaluvarastoinnin kehittäminen aloitettiin sopivan varastointimenetelmän suunnittelulla sekä miettimällä, millä tavalla täydennystilaukset tultaisiin jatkossa hoitamaan. Työkaluvarastoinnin kehittämisessä päätettiin keskittyä tässä opinnäytetyössä lähinnä teräpalojen varastointiin sekä niiden täydennystilausmenetelmän kehittämiseen. Jos opinnäytetyön aikana suunniteltava ja käyttöönotettava järjestelmä osoittautuisi toimivaksi, olisi sen käyttö helposti laajennettavissa myöhemmin myös muihin työkaluihin, kuten esimerkiksi kierretappeihin ja poriin. 6.1 Alustava työ projektiopintojen aikana Alustava työskentely aloitettiin jo projektiopintojen aikana keräämällä tietoja aiheeseen liittyen sekä taulukoimalla niitä. Projektiopintojen aikana selvitettiin pääasiassa teräpaloihin liittyviä tietoja, kuten esimerkiksi vuosittaiset ostomäärät toimittajilta. Näiden tietojen perusteella luotiin tiedostoja, joista selviää vuosikulutusmäärät, toimittajat, varmuusvarastojen riittävyys sekä järkevien tilauserien koko, kun huomioidaan myös tilattavien nimikkeiden toimitusaika. 6.2 Teräpalojen varastointi Teräpalojen varastointia lähdettiin miettimään teräpalojen vaatiman tilan kautta, eli minkä verran varastoitavia nimikkeitä tulisi olemaan ja kuinka suuria varasto- ja tilausmäärät tulisivat olemaan. Varastointitapaan mietittiin useita eri vaihtoehtoja vetolaatikoista pieniin muovilaatikkoihin. Lopulta kuitenkin päädyttiin käyttämään pientavaralaatikostoja (Kuvio 14).
30 29 Pientavaralaatikostoihin päädyttiin sen vuoksi, että niihin pystyttäisiin selkeästi varastoimaan jokainen nimike omalle paikalleen ja lisäksi ne mahdollistaisivat alustavasti suunnitellun täydennystilausmenettelytavan toteutuksen. Kuvio 14. Pientavaralaatikosto (Treston). Pientavaralaatikostojen valikoiduttua uudeksi varastointitavaksi lähdettiin seuraavaksi suunnittelemaan hyllyjä, joihin pientavaralaatikostot tultaisiin asentamaan. Hyllyt pyrittiin toteuttamaan siten, että kaikki varastopaikat olisivat mahdollisimman hyvällä korkeudella käyttöä ajatellen, ei siis liian alhaalla tai vastaavasti liian ylhäällä. Hyllyt suunniteltiin siten, että yhteen hyllymoduuliin mahtuisi aina 10 kappaletta pientavaralaatikostoja (Kuvio 15). Hyllyjä päädyttiin teettämään 5 kappaletta, joista 4 kappaleeseen tilattiin pientavaralaatikostot. Yksi hylly jätettiin tyhjäksi vielä tässä vaiheessa mahdollista varaston laajentamista varten myös muille nimikkeille. Tilatuissa pientavaralaatikoissa oli yhteensä 8 kappaletta laatikostoja aina jokaisessa, joten 40 kappaleella pientavaralaatikostoja päästiin yhteensä 320 varastopaikkaan.
31 Kuvio 15. Hylly pientavaralaatikostoille. 30
32 Teräpalojen keräys uuteen keskitettyyn varastoon Kun hyllyt ja pientavaralaatikostot olivat saapuneet, kiinnitettiin hyllyt paikoilleen ja pientavaralaatikostot hyllyihin. Tämän jälkeen aloitettiin teräpalojen keräys tuotantotiloista uuteen keskitettyyn varastoon. Teräpalat lajiteltiin uuteen hyllystöön pääosin muodon ja käyttökohteen mukaan. Jokaiseen laatikkoon merkittiin kyseisessä laatikossa olevan teräpalan valmistaja valmistajan logon avulla. Lisäksi laatikkoihin merkittiin teräpalan ISO-koodi tai muu tunnistekoodi, kuva laatikossa olevasta teräpalasta, sekä tapauskohtaisesti muita hyödyllisiä tietoja teräpalojen hyllystöstä noutamista silmällä pitäen. Laatikot myös värikoodattiin teräpalojen muodon tai käyttökohteen mukaan niin ikään etsimisen helpottamiseksi. 6.4 Täydennystilaukset Pientavaralaatikostot valikoituivat varastointitavaksi osittain myös siitä syystä, että niillä pystyttiin toteuttamaan sovelletusti yleisesti käytettyä kahden laatikon menetelmää täydennystilausten tekemisessä. Kyseinen kahden laatikon menetelmä on esitelty tarkemmin tämän työn aiemmassa teoriaosuudessa, kappaleessa Pientavaralaatikostojen laatikot päätettiin jakaa välilevyillä kahteen osaan, jolloin yhteen laatikkoon tulisi aina kaksi lokeroa. Ensimmäiseen lokeroon varastoitaisiin tilausmäärän verran nimikkeitä ja toiseen lokeroon varmuusvarastomäärän verran, joka pääsääntöisesti määriteltiin samankokoiseksi kuin tilauserä. Tällä tavoin saataisiin toteutettua sovelletusti kahden laatikon menetelmä teräpalojen varastoinnissa ja täydennystilausten tekemisessä. Täydennystilausten hoitamisessa päädyttiin käyttämään yhtä Leanin työkaluista, kanban-menetelmää. Jokaiselle varastoivalle nimikkeelle teetettiin laminoidut tilauskortit, joista selviää tilattavan nimikkeen tiedot, tässä tapauksessa teräpalan mahdollinen ISO-koodi tai muu tunnus, toimittaja, jolta kyseisiä nimikkeitä on pääsääntöisesti tilattu sekä ennalta määritelty tilauserän koko (Kuvio 16). Tällä tavoin tilausten tekeminen helpottuisi ja tilausten tekemisen voisi hoitaa myös sellainen henkilö,
33 32 joka ei yleensä työkalutilauksia hoida. Sellaisia nimikkeitä varten, joita ei varastoida eli joita tilataan vain kertaluonteisesti, teetettiin tyhjiä esitäytettyjä tilauskortteja, joihin työntekijät kirjaavat tarvittavat tiedot tilattavasta tuotteesta. Jokaisesta nimikkeestä teetettiin kaksi tilauskorttia, toinen vihreä ja toinen punainen. Myöhemmin tässä työssä kerrotaan, miten näiden korttien käyttö eroaa toisistaan. Ei-varastoitavien nimikkeiden tilauskortit jätettiin valkopohjaisiksi selvyyden vuoksi. Kuvio 16. Tilauskortti. Täydennystilausten tekeminen päätettiin hoitaa kanban-menetelmällä, käyttäen teetettyjä tilauskortteja sekä työkalujen täydennystilauksia varten tehtyä kanban-taulua (Kuvio 17). Tilauskorttien, kanban-taulun ja hieman sovelletun kahden laatikon menetelmän avulla suoritettava täydennystilausmenettely toimii siten, että varastoitavia nimikkeitä käytetään ensiksi pientavaralaatikoston ensimmäisestä lokerosta ja kun viimeinen nimike ensimmäisestä lokerosta on otettu käyttöön, nostetaan ensimmäisen laatikon pohjalle asetettu tilauskortti kanban-taululle tilaustarpeen merkiksi. Täydennystilauksen käsittelyn ja saapumisen aikana nimikkeitä käytetään toisesta eli taaemmasta lokerosta. Kun tilatut nimikkeet ovat saapuneet, vie tilaustenhoitaja ne omalle paikalleen tilauskortin kanssa ja täydentää nimikkeet siten, että taaemmassa lokerossa on ensin varmuusvaraston verran nimikkeitä ja lisää vasta sitten jääneet nimikkeet ensimmäiseen lokeroon. Tällä tavoin varmistutaan siitä, että varmuusvarastossa on aina riittävästi nimikkeitä, eivätkä ne pääse loppumaan tilausten saapumisen aikana.
34 Kanban-taulu Käyttämällä kanban-taulua täydennystilausten hoitamisessa saatiin tilausten teosta yksinkertaista, helppoa, nopeaa sekä erittäin visuaalista ja informatiivista. Kanbantaulun avulla pystyttiin myös tehokkaasti parantamaan yhtä ongelmakohtaa jo tilattujen tuotteiden kohdalla. Usein tilausten tekijältä tultiin kysymään, onko jotain nimikettä jo mahdollisesti tilattu ja monesti tästä syystä muiden töiden tekeminen keskeytyi asian tarkistamisen ajaksi. Kanban-taulusta työntekijät pystyvät tarkistamaan tämän asian itsekin katsomalla taululta, onko tilaaja huomioinut tilauksen kohdalla kyseisen nimikkeen tilauskorttia. Kuvio 17. Kanban-taulu. Työn lopussa on liitteessä 1 esiteltynä myös kanban-taulun yhteyteen tehty ohjeistus taulun käytöstä varastoitavien nimikkeiden kohdalla. Myös ei-varastoitavien nimikkeiden tilaus päätettiin hoitaa kanban-taulun kautta esitäytettyjä tilauskortteja käyttäen. Liitteessä 2 on esiteltynä ohjeistus, jossa ohjeistetaan taulun käyttö kertaluonteisesti tilattavien eli ei-varastoitavien nimikkeiden kohdalla. Myös tämä ohje liitettiin taulun yhteyteen.
35 Käytön ohjeistus koneistajille Kanban-taulusta löytyy kolme eri kohtaa, joista työntekijät eli koneistajat käyttävät kahta ja tilausten hoitaja kolmatta. Työntekijät asettavat vihreät tilauskortit taulun keltaiselle alueelle tilaustarpeen merkiksi, kun nimikkeitä on tilattava lisää. Tällöin täydennystilaus hoidetaan seuraavan tilauksen yhteydessä. Jos taas syystä tai toisesta nimikkeet ovat päässeet kokonaan loppumaan, asettavat työntekijät punaiset tilauskortit taulun punaiselle alueelle, jolloin tilausten hoitaja näkee, että nimikkeet ovat kokonaan loppu ja niitä on tilattava välittömästi lisää. Punainen tilauskortti siis sijaitsee taaemmassa varmuusvarastolokerossa laatikon pohjalla, josta se paljastuu silloin, jos varmuusvarastokin pääsee jostain syystä loppumaan Käytön ohjeistus täydennystilausten tekijälle Kun täydennystilausten hoitaja on kerännyt tilauskortit keltaiselta sekä mahdollisesti punaiselta alueelta ja tehnyt täydennystilauksen, hän asettaa tilauskortit vihreälle alueelle sen merkiksi, että on huomioinut tilauksen. Tällöin työntekijät pystyvät tarkistamaan omatoimisesti kanban-taululta, onko jotain nimikettä, mitä he kaipaavat, jo mahdollisesti tilattu. Kun tilatut nimikkeet ovat saapuneet toimittajalta, tilaustenhoitaja kerää kanban-taululta ne tilauskortit, jotka hän on aiemmin asettanut kohtaan tilaaja huomioinut tilauksen. Sen jälkeen hän vie tilauskortin sitä vastaavan nimikkeen täydennystilauserän kanssa omalle paikalleen hyllystöön.
36 35 7 TULOKSET Opinnäytetyön tuloksena syntyi keskitetty varastointijärjestelmä teräpalojen varastointiin, johon yhdistettiin sovelletusti Lean-prosessijohtamismallista tuttu kanbantyökalu täydennystilausten hoitamista varten. Uudesta varastointi- ja täydennystilausmenetelmästä saatiin tavoitteiden mukaisesti yksinkertainen ja helppokäyttöinen sekä myös erittäin visuaalinen ja informatiivinen. Nyt kaikki teräpalat löytyvät samasta paikasta, joten jokaiselle on ainakin heti selvää, mistä lähteä teräpaloja etsimään. Uuden järjestelmän luomisesta aiheutuneet kustannukset onnistuttiin pitämään kohtuullisen pieninä, joten uusi varastointijärjestelmä maksaa itsensä hyvinkin nopeasti takaisin. Varovaisestikin laskien, jos 15 eri koneella saadaan kullakin säästettyä edes kolmekin minuuttia päivittäin etsimiseen käytettyä aikaa, ovat uuden järjestelmän käyttöönotosta aiheutuneet kustannukset maksaneet itsensä takaisin jo muutamassa kuukaudessa. Kun otetaan huomioon se, että suurin osa yrityksessä käytössä olevista koneista toimii kahdessa vuorossa ja osa kolmessa vuorossa, on säästöpotentiaali oletettavasti todellisuudessa huomattavasti suurempi. Työkalujen eli tässä tapauksessa teräpalojen hankinta- ja varastointikustannuksissa saavutettua mahdollista säästöä on vaikea lähteä luotettavasti arvioimaan tässä vaiheessa, kun uusi järjestelmä on ollut käytössä vasta muutaman viikon. Luultavasti työkalukustannukset kuitenkin pienenevät uuden järjestelmän myötä, samoin kun tilausten tekoon kuluva aika, jolloin sekin aika pystytään vapauttamaan tilauksia hoitavan henkilön kohdalla muihin tuottaviin työtehtäviin. Teräpalojen uuteen varastopaikkaan keräämisen yhteydessä huomattiin joitakin tiettyjä teräpaloja löytyvän suuriakin määriä. Tällaisia teräpaloja ei siis ainakaan tarvitse tilata pitkiin aikoihin, joten sekin jo auttaa säästämään työkalukustannuksissa, kun saadaan kaikki teräpalat vapautettua käyttöön erilaisista työntekijöiden omista varastoista.
37 36 8 POHDINTAA JA YHTEENVETO Opinnäytetyö käsitteli kokonaisuudessaan työkalujen varastoinnin kehittämistä, joten kehittämistä lähdettiin miettimään silmällä pitäen kaikkia yrityksessä käytössä olevia työkaluja, kuten esimerkiksi teräpaloja, poria, kierretappeja ja teräpitimien varaosia. Opinnäytetyössä päädyttiin kuitenkin ottamaan järjestelmä käyttöön vain teräpalojen varastoinnissa, sillä niiden koettiin olevan suurin kuluerä työkalukustannuksissa. Järjestelmän ollessa suunniteltuna valmiina sekä käytössä jo teräpalojen varastoinnissa, on järjestelmän käyttöön ottaminen ja laajentaminen myös muiden työkalujen varastointiin tulevaisuudessa helppoa ja nopeaa. Mielestäni opinnäytetyö onnistui hyvin ja haluttuihin tavoitteisiin päästiin. Teoriaosuuteen löytyi hyvin ja kattavasti tietoa eri tietolähteistä, eikä itse työn tekemisenkään aikana suurempiin ongelmiin törmätty. Työn läpivieminen sisälsi kattavasti monenlaisia tehtäviä suunnittelutyöstä erilaisiin käytännön tehtäviin. Suurimpana yksittäisenä ponnistuksena työn tekemisen aikana voisi pitää teräpalojen keräystä tuotantotiloista uuteen keskitettyyn varastoon. Sen suorittamiseen kului yllättävän paljon aikaa, jotta kaikki varastoitavat nimikkeet saatiin kerättyä uusille varastopaikoilleen sekä merkittyä asianmukaisesti. Teräpalojen uuteen varastopaikkaan siirto pyrittiin ajoittamaan siten, että siitä aiheituisi mahdollisimman vähän haittaa tuotannolle ja pääosin keräystyö suoritettiinkin silloin, kun tuotanto ei ollut käynnissä. Yksi epäkohta, joka uudessa teräpalojen varastointijärjestelmässä on noussut esille nyt sen ollessa käytössä jonkin aikaa, on sellainen, että on ilmennyt joitakin sellaisia teräpaloja, joille ei ole varastopaikkaa uudessa varastossa, vaikka ne ovat tuotannossa käytössä tälläkin hetkellä. Tämän epäkohdan aiheuttaa se, että tällaiset teräpalat ovat sellaisia, joita kuluu erittäin vähän syystä tai toisesta, jolloin niitä ei ole löytynyt listauksista, joiden perusteella varastopaikat on luotu. Listaukset, joiden perusteella varastopaikat on luotu, perustuvat ostotietoihin ja koska tällaisia teräpaloja ei ole tarvinnut yli vuoteen tilata lisää, ei niille ole myöskään varastopaikkaa. Tämä ei kuitenkaan ole vakavaa, sillä ne palat, joille ei varastopaikkaa löytynyt, jätettiin tämän uuden järjestelmän ulkopuolelle sillä ajatuksella, että ne käytettäisiin loppuun mahdollisuuksien mukaan, mutta niitä ei tilattaisi enää lisää. Tällaisten
38 37 edellä mainittujen tapausten ilmetessä on teräpaloja mahdollista lisätä helposti uuden järjestelmän piiriin. Myös työn toimeksiantajayrityksen toimenkuva sopimusvalmistajana aiheuttaa sen, että valmistettavat kappaleet vaihtelevat kuitenkin osittain koko ajan ja se taas vaikuttaa suoraan erilaisten työkalujen erilaisiin kulutusmääriin. Nyt kun uusi järjestelmä on saatu käyttöön, on sen hoitamiseen ja ylläpitoon nimetty henkilö, joka vastaa järjestelmän toiminnasta jatkossa. Tällä tavoin voidaan varmistua järjestelmän pysymisestä käytössä jatkossakin niin kuin on ajateltu ja että järjestelmän sujuva toiminta voidaan taata myös tulevaisuudessa.
39 38 LÄHTEET Cribmaster. Cablock. Ei päiväystä. [Verkkosivu]. [Viitattu ]. Saatavana: Cribmaster. Prolock. Ei päiväystä. [Verkkosivu]. [Viitattu ]. Saatavana: Cribmaster. Prostock. Ei päiväystä. [Verkkosivu]. [Viitattu ]. Saatavana: Cribmaster. Toolbox. Ei päiväystä. [Verkkosivu]. [Viitattu ]. Saatavana: Haverila, J. M., Uusi-Rauva, E., Kouri, I. & Miettinen, A Teollisuustalous. 6. painos. Tampere: Infacs Oy. Hokkanen, S. & Virtanen, S Varastonhoitajan käsikirja. Kangasniemi: Sho Business Development Oy. Ihalainen, E., Aaltonen, K., Aromäki, M. & Sihvonen, P Valmistustekniikka. 10. muuttumaton painos. Helsinki: Otatieto Oy. Keinänen, T. & Kärkkäinen, P Konetekniikan perusteet. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit. Kardex Remstar. Pystysuuntainen karusellivarasto. Ei päiväystä. [Verkkosivu]. [Viitattu ]. Saatavana: Komas Oy. Kovaa työtä. Ei päiväystä. [Verkkosivu]. [Viitattu ]. Saatavana: Logistiikan Maailma. Pientavarakeruu ja automaatio. Ei päiväystä. [Verkkosivu]. [Viitattu ]. Saatavana: Logistiikan Maailma. Varastointi. Ei päiväystä. [Verkkosivu]. [Viitattu ]. Saatavana: Maaranen, K Koneistustekniikat. Porvoo: WSOY. Sandvik. Avarrus- ja kalvintatyökalut. Ei päiväystä. [Verkkosivu]. [Viitattu ]. Saatavana:
Ammattitaitoisia KONEISTAJIA SAATAVILLA
Ammattitaitoisia KONEISTAJIA SAATAVILLA Usein kuultu väite on, ettei ammattitaitoisia koneistajia ole riittävästi Osaamista on mahdollista parantaa asiantuntevalla koulutuksella. Koulutamme koneistajista
Kulutus ja täydennys synkronissa
Kulutus ja täydennys synkronissa 11.4.2013 Tuula Löytty Pidentää läpimenoaikoja Aiheuttaa kuljettamista ja siirtelyä Vaatii tilaa Sitoo pääomia Tuotteiden arvo ei kasva 2 1 Koneiden ja laitteiden varaosat
Varastonhallinnan optimointi
Varastonhallinnan optimointi Timo Ranta Tutkijatohtori TTY Porin laitos OPTIMI 4.6.215 Peruskysymykset Kuinka paljon tilataan? Milloin tilataan? 2 (46) Kustannuksia Tavaran hinta Varastointikustannukset
MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy
MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy janne.metsolahti@yit.fi MITÄ ON GEMBA-WALK? Sana gemba tulee japanin kielestä ja tarkoittaa todellista paikkaa, paikkaa jossa arvo tuotetaan
Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43
OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) SUKUNIMI, Etunimi ISOVIITA, Ilari LEHTONEN, Joni PELTOKANGAS, Johanna Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 43 Luottamuksellisuus ( ) saakka Päivämäärä 12.08.2010
SIPOC ja Arvovirtakartta työskentely - Ohje
SIPOC ja Arvovirtakartta työskentely - Ohje 1. Riittävän aihealueen osaamistason varmistaminen. Käsitteiden ja työkalujen esittely Asiakasarvo ja prosessitehokkuus SIPOC Arvovirtakartta. Työkalujen käyttöohjeet
Jussi Klemola 3D- KEITTIÖSUUNNITTELUOHJELMAN KÄYTTÖÖNOTTO
Jussi Klemola 3D- KEITTIÖSUUNNITTELUOHJELMAN KÄYTTÖÖNOTTO Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Puutekniikan koulutusohjelma Toukokuu 2009 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Aika Ylivieska
www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ
www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ JA ALUMIINIA TOIVEIDESI MUKAAN Ruukki FLEX Ruostumaton teräs ja alumiini juuri sinun mittojesi mukaan Ajattele ratkaisua, jossa saat yhden kontaktin palveluna juuri
Kardex VLM BOX. Täydellinen varastolaatikkojärjestelmä: Enemmän joustavuutta Suurempi varastointikapasiteetti Paremmat varastointiprosessit
Kardex VLM BOX Täydellinen varastolaatikkojärjestelmä: Enemmän joustavuutta Suurempi varastointikapasiteetti Paremmat varastointiprosessit Kardex VLM BOX Varastointiratkaisu, joka räätälöidään yrityksen
Mitä Lean on? Lean5 Europe Oy Ltd
Mitä Lean on? Lean5 Europe Oy Ltd Tommi Elomaa MITÄ ON LEAN? 1. ARVO TEHDÄÄN VAIN SITÄ, MIKÄ TUOTTAA ARVOA ASIAKKAALLE. EI TEHDÄ MITÄÄN MUUTA. Leanin keskeinen ajatus on päinvastainen Tarkoitus ei ole
CNC:N ASETUSAJAN PIENENTÄMINEN
CNC:N ASETUSAJAN PIENENTÄMINEN LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Puutekniikan koulutusohjelma Puutekniikan suuntautumisvaihtoehto Opinnäytetyö Kevät 2009 Jari Ylätupa A LK U S A N A T T ä m ä t yö o n t e h t
30 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. suorittaja osaa: työskentely
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Näytön kuvaus Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä koneistamalla piirustusten mukaisia koneenosia eri työstötavoilla (sorvaus, jyrsintä, poraus). Työtä tehdään
Tuotannon tehokkuus, LEANtoimintamalli. Teemu Elomaa Lean5 Europe Oy
Tuotannon tehokkuus, LEANtoimintamalli Teemu Elomaa Lean5 Europe Oy Elintarvikeaamupa iva 28.08.2018 Agenda - Mitä on Lean ja mitä se ei ole - Ydinperiaatteet - Tuloksia - Menetelmiä - Case esimerkkejä
Erikoistyökalut pikana.
Erikoistyökalut _WALTER XPRESS Erikoistyökalut pikana. Poraus, avarrus, upotus ja jyrsintä Walter_Xpress_8_page_2013_FIN_WNO.indd 1 2013-04-18 10:11:21 PALVELU Walter Xpress Ideasta pikakelauksella valmiiksi
ENEMMÄN VAI FIKSUMMIN? - ÄLÄ TAPA UUSIA BISNESMAHDOLLISUUKSIA TEHOTTOMALLA TYÖLLÄ! Anssi Tikka, Business Unit Manager
ENEMMÄN VAI FIKSUMMIN? - ÄLÄ TAPA UUSIA BISNESMAHDOLLISUUKSIA TEHOTTOMALLA TYÖLLÄ! Anssi Tikka, Business Unit Manager Näin saat palvelun laadun, nopeuden ja kannattavuuden kohtaamaan varastoissa ja logistiikkakeskuksissa.
Supply Chain Module 1
2.5.2016 Supply Chain Module 1 1. Määritelmä 2. Kuinka vähittäiskaupan ketju toimii? 3. Mitä toimenpiteitä teet kaupassa? 3.1. Perusvarastonvalvonta/ Check-in ja Check-out toiminnot (Vastaanotto ja Palautukset)
MACHINERY on laadunvarmistaja
MACHINERY on laadunvarmistaja Mitä tapahtuu huomenna? entä jos omaisuudelle tapahtuu jotain? entä jos kalustolle tapahtuu jotain? entä jos sinulle tapahtuu jotain? MACHINERY ennakoi, ennaltaehkäisee ja
SISÄLTÖ. BRICUT TOOLS OY. Kalvintatyökalut
Työkalut BRICUT TOOLS OY BriCut Tools Oy on erikoistunut lastuavien työkalujen myyntiin, erikoistyökaluratkaisuihin sekä työstökoneiden jälleenmyyntiin. Myymme tuotteet suoraan loppukäyttäjille, joita
Kannettavat putkentyostokoneet
.... Kannettavat putkentyostokoneet Lastuavaan kylmätyöstöön Katkaisu Viisteytys Sisä- ja ulkopuolinen kalibrointi Laipanoikaisu LW COLD CUTTER Nopea kiinnitys Tehokas työstö Kevyt ja kompakti rakenne
RFID LOGISTIIKASSA. Logistiikka 2013, Tampere 17. - 19.2013 Asko Puoliväli
RFID LOGISTIIKASSA Logistiikka 2013, Tampere 17. - 19.2013 Asko Puoliväli Sisältö Tilaaminen RFID:n avulla Tilauksen automaattinen vastaanottokuittaus RFID sisälogistiikassa RFID lähettämössä Lavan tunnistus
Porausta tehdään erilaisilla työstökoneilla niin sorvissa, porakoneissa kuin koneistuskeskuksissa.
Poraus Tampereen Teknillinen Yliopisto Heikki Tikka Porausta tehdään erilaisilla työstökoneilla niin sorvissa, porakoneissa kuin koneistuskeskuksissa. Porausta ovat: poraus ydinporaus väljennys kalvinta
Heini Salo. Tuotannonohjauksen kehittäminen digitaalipainossa. EVTEK-ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma. Insinöörityö 15.5.
EVTEK-ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma Tuotannonohjauksen kehittäminen digitaalipainossa Insinöörityö 15.5.2008 Ohjaaja: tuotantopäällikkö Markku Lohi Ohjaava opettaja: yliopettaja Seija
LEAN. Enemmän arvoa vähemmällä. Mitä LEAN on? LEAN on filosofia, jolla pyritään hyödyntämään resurssit maksimaalisesti
LEAN Mitä LEAN on? Enemmän arvoa vähemmällä LEAN on filosofia, jolla pyritään hyödyntämään resurssit maksimaalisesti Keskittyy kyseenalaistamaan ja eliminoimaan kaikkea, joka ei tuo asiakkaalle lisäarvoa
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto. RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.6 Rengasalan varastopalvelut OPH 37/011/2012
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.6 Rengasalan varastopalvelut OPH 37/011/2012 Suorittaja: Järjestäjä: Sisällys Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen... 3 1 Arvioijat...
Varastokalusteet. Lisätietoja ulokehyllyistä. Toyota Storage Solutions. www.toyota-forklifts.fi
Lisätietoja ulokehyllyistä Toyota Storage Solutions Varastokalusteet Ulokehyllyt Pylväskorkeus (mm) Ulokepituudet (mm) Kevyt 2000, 2600, 3000 400, 500, 600, 700 ja 800 Keskiraskas 3000, 3600, 4000 400,
Lastuavat työkalut - Sandvik Coromant. Pyörivät työkalut JYRSINTÄ PORAUS AVARRUS TYÖKALUJÄRJESTELMÄT 2012
Lastuavat työkalut - Sandvik Coromant Pyörivät työkalut YRSINTÄ AVARRUS TYÖKALUÄRSTLMÄT 2012 Sopivan poran valinta ROT - IN Sopivan poran valinta 1 Määritä reiän halkaisija ja poraussyvyys tsi taulukossa
Sunprofile Oy. PM Club Jyväskylä 1/2016: Lean. Jyrki Koukkari
Sunprofile Oy PM Club Jyväskylä 1/2016: Lean Jyrki Koukkari Ohjelma 2 15:45-16:00 Kahvi 16:00-16:15 Tilaisuuden avaus 16:15-16:45 Lean intro 16:45-17.00 LEAN Tehtaan esittely 17:00-17:15 Kahvi 17:15-18:15
BIMin mahdollisuudet hukan poistossa ja arvonluonnissa LCIFIN Vuosiseminaari 30.5.2012
BIMin mahdollisuudet hukan poistossa ja arvonluonnissa LCIFIN Vuosiseminaari 30.5.2012 RIL tietomallitoimikunta LCI Finland Aalto-yliopisto Tampereen teknillisen yliopisto ja Oulun yliopisto Tietomallien
Lean johtaminen ja työkalut. Työpaja 16.3.2016
Lean johtaminen ja työkalut Työpaja 16.3.2016 Lean ja Lean Construction Teoriainformoidut käytännön ihmiset MITÄ ON LEAN? LEAN on johtamisfilosofia joka on koko organisaatiota koskeva laaja-alainen muutosprosessi,
TARKKUUSVALUCASE - LUKKO VALUNKÄYTÖN SEMINAARI TAMPERE ISMO TUOMINEN
TARKKUUSVALUCASE - LUKKO VALUNKÄYTÖN SEMINAARI 5.4.2018 TAMPERE ISMO TUOMINEN 1 Mitä teemme Sacotecissa? TARKKUUSVALU REPLICAST 3D PROTOTYYPIT 2 Lukon tausta Junavaunu 1961 1964-1986 Suunniteltu Saksassa
Engineering. Tuotantoa tukeva laite. Tuotannon laite. Kiinteistö
Engineering Kunnossapito Logistiikka Tuotannon laite Tuotantoa tukeva laite Kiinteistö 1.1 Tuotannon laitteessa ilmenee ongelma 1.2 Ei Onko ongelmalla välitön vaikutus tuotantoon? Kyllä 1.3.1 Ongelman
KIINTEISTÖSALKUN JOHTAMINEN NUMEROILLA. Jukka Aho, Pekka Paaskunta 29.10.2009
Jukka Aho, Pekka Paaskunta 29.10.2009 KIINTEISTÖSALKUN JOHTAMINEN NUMEROILLA Pandia Oy Sinikalliontie 6, 02630 Espoo, Finland +358 9 549 194 69 www.pandia.fi contact@pandia.fi PANDIAN SEMINAARIPUHEENVUORO
Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon
Teollisuusnosturit Ydinvoimalanosturit Satamanosturit Raskaat haarukkatrukit Kunnossapito Työstökonehuolto MATERIAALINHALLINTA Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon 2 Konecranes Agilon
Palvelukonsepti suurasiakkaille
Palvelukonsepti suurasiakkaille Merplast Oy on vuonna 2005 perustettu työpaikkojen työturvallisuuteen ja siihen liittyvään konsultointiin keskittyvä yhtiö. Asiakkaitamme ovat pienet ja keskisuuret yritykset,
Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle
1 Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle Markus Hellström 2 Esityksen kiteytys 3 Esityksen sisältö Tavoite ja sen merkitys liiketoiminnan johtamisessa Miten vien liiketoiminnan tavoitteeseen?
Lean Management käytännössä - Arjen kehittäminen ytimessä - tuottavuuden kehittämistilaisuus
Lean Management käytännössä - Arjen kehittäminen ytimessä - tuottavuuden kehittämistilaisuus JTO LEAN LEARNING CENTER OY 6.11.2015 klo 11.00 16.00 Finlandia Hotel Airport Oulu Vihiluoto 10, Kempele JTO
AUTOTAS TILAUS- JA HALLINTAJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTO
TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Kone- ja tuotantotekniikka Opinnäytetyö AUTOTAS TILAUS- JA HALLINTAJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTO Työn ohjaaja Ins. Tomi Nieminen Työn teettäjä Ata Gears Oy Tampere 2009 TAMPEREEN
Teollisuushyllyt ja -kaapit. Tavaralle kuin tavaralle oma paikka. Työvälineiden ikä pitenee. Sovella-säilytysjärjestelmä on monipuolisesti muunneltava
Tavaralle kuin tavaralle oma paikka Erilaiset hyllyt ja kaapit ovat tarpeen, jotta järjestys säilyy työpaikalla. Valikoimamme on runsas ja monipuolinen, joten esittelemme tällä aukeamalla tuoteperheet
Oy Pameto Ab Kokonaislaatua asiakkaan ehdoilla
Oy Pameto Ab Kokonaislaatua asiakkaan ehdoilla Ammattitaitoista palvelua ja valmistusta jo vuodesta 1952 Oy Pameto Ab on suomalainen kiinnitystarvikkeisiin erikoistunut perheyritys, joka on saavuttanut
Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa Henna Kaunismaa
Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa Henna Kaunismaa Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja 14 Lähdeviite: Kaunismaa Henna 2011: Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa.
Etelä-Savon luomulogistiikan nykyinen malli. 6.3.2014 Suvi Leinonen
Etelä-Savon luomulogistiikan nykyinen malli 6.3.2014 Suvi Leinonen S Etelä-Savon luomulogistiikan nykyinen malli - Lihantuottajat S Hankkeen lihantuottajat, naudat ja lampaat http://maps.yandex.com/? um=o3klinp0z0xkjxbusmk89pix_o1hipgq&l=map
Ennen asennuksen aloittamista:
Asennusopas Asennusopas Ennen asennuksen aloittamista: 1. Ennen asennuksen aloittamista varmistu että olet hankkinut oikean lukkopesän, joka sopii lukkoon. Yleisesti käytössä oleviin oviin oikeat lukkopesät
VERSIONHALLINTA. PARIOHJELMOINTI Lari Ahti, 62634M Antti Kauppinen, 58390D
VERSIONHALLINTA PARIOHJELMOINTI Lari Ahti, 62634M Antti Kauppinen, 58390D Versio Päivä Tekijä Kuvaus 0.1 26.10.2005 Kaarlo Lahtela Ensimmäinen versio 0.2 10.12.2006 Lauri Kiiski Suomennettu 3 (8 ) SISÄLLYS
Keskitymme aina asiakkaaseen
johdanto Keskitymme aina asiakkaaseen lsab toimittaa työkaluja koko metalliteollisuudelle. Tarjoamme laadukkaita työkaluratkaisuja ja terähuoltopalvelua. Asiakas on aina toimintamme keskipisteessä. Vahvuutemme
sahalinjat HEINOLA 250 HEINOLA 400 pyörösahalinjat FIN
sahalinjat HEINOLA 250 HEINOLA 400 pyörösahalinjat FIN HEINOLA 250 ja HEINOLA 400 VIIME vuosina HEINOLA on esitellyt menestyksekkäästi täysin uusia pyörösahalinjoja. Kaikissa sahalinjatyypeissä on HEINOLAn
Maanrakennusalan arki rallattamaan MaaRaksan avulla!
Maanrakennusalan arki rallattamaan MaaRaksan avulla! MaaRaksa auttaa yritystä: Parantamaan kannattavuutta tuomalla tehdyt työt ja tarvikkeet laskutukseen Säästämään aikaa poistamalla moneen kertaan samojen
VIRTAUSTEHOKKUUDEN LISÄÄMINEN PATOLOGIAN LABORATORIOSSA
VIRTAUSTEHOKKUUDEN LISÄÄMINEN PATOLOGIAN LABORATORIOSSA Mikko Laiho 6.2.2015 TEHOKKUUSMATRIISI LEAN ON TÄHDEN TAVOITTELUA VAIHTELUA VÄHENTÄMÄLLÄ RESURSSITEHOKKUUS VIRTAUSTEHOKKUUS Vaihtelu Voi syntyä mm.
Varastonhallinnan optimointi
Varastonhallinnan optimointi Komponenttien ostojen optimointi OPTIMI-hanke Matti Säämäki tutkimusapulainen Nopea tiedonvälitys, kansainvälistyvä kilpailu ja konsulttien vaikutusvallan kasvu on tuonut vallitseviksi
Pikaterässahajyrsimet alkaen Ø 15 mm... 4 Pyörösahanterät... 5 Kuumasahanterät...6 Vannesahan terät...7 BRICUT TOOLS OY
BRICUT TOOLS OY BriCut Tools Oy on erikoistunut lastuavien työkalujen myyntiin, erikoistyökaluratkaisuihin sekä työstökoneiden jälleenmyyntiin. Myymme tuotteet suoraan loppukäyttäjille, joita ovat Suomen
LEAN-AJATTELUN SOVELTAMINEN SAIRAALATEKNIIKAN PALVELUTUOTANNOSSA SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT 2013 PORI
LEAN-AJATTELUN SOVELTAMINEN SAIRAALATEKNIIKAN PALVELUTUOTANNOSSA SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT 2013 PORI Lauri Merikallio MITÄ ON LEAN-AJATTELU? Maksimoi arvoa asiakkaalle, käyttäjälle Minimoi hukkaa eli kaikkea
VARASTOAUTOMAATIT - LISÄOSAT
A Member of the Constructor Group VARASTOAUTOMAATIT - LISÄOSAT Lisää tuotavuutta ja keräilytehokkuutta Varastoautomaatit Lisäosat Varastoautomaatit - räätälöity aina tarpeen mukaan Kasten-varastoautomaatit
MTK:n esitteet ja materiaalit verkkokaupassa
MTK:n esitteet ja materiaalit verkkokaupassa http://mtkmateriaalit.valmiskauppa.fi Ohjeiden versio 23.9.2014 MTK:n esitteiden ja materiaalien tilaus siirtyy syyskuussa 2014 verkkokauppaan. MTK:n liitot
PRO-Tietoisku LEAN 47. Laatupäivät 20.-21.5.2015, Tampere Juha Isomäki
Muokkaa perustyyl. napsautt. PRO-Tietoisku LEAN 47. Laatupäivät 20.-21.5.2015, Tampere Juha Isomäki Valmentaja: Juha Isomäki DI, TTKK (turvallisuustekniikka ja tuotantotalous). Stora Enso Packaging Oy
Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun toimitusketjun yhteistyötä. - sovellusten taustaa
Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun toimitusketjun yhteistyötä - sovellusten taustaa Jouni Sakki Oy tel. +358 50 60828 e-mail: jouni.sakki@jounisakki.fi www.jounisakki.fi B-to-b tilaus-toimitusketju (Supply
PUULIITOSTEN TAITAJAKSI VOPIN VERSTAALLA VOPISSA ONNISTUT LÄHES AINA
PUULIITOSTEN TAITAJAKSI VOPIN VERSTAALLA VOPISSA ONNISTUT LÄHES AINA 2018 Kari Koski PUUSEPÄN LIITOKSIA Ks. esim. http://www.puuproffa.fi/puuproffa_2012/7/puusepanliitokset/puusepan-liitokset KÄSITYÖVÄLINEILLÄ
Kuvailulehti. Korkotuki, kannattavuus. Päivämäärä 03.08.2015. Tekijä(t) Rautiainen, Joonas. Julkaisun laji Opinnäytetyö. Julkaisun kieli Suomi
Kuvailulehti Tekijä(t) Rautiainen, Joonas Työn nimi Korkotuetun vuokratalon kannattavuus Ammattilaisten mietteitä Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 52 Päivämäärä 03.08.2015 Julkaisun kieli Suomi Verkkojulkaisulupa
Software product lines
Thomas Gustafsson, Henrik Heikkilä Software product lines Metropolia Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) Tietotekniikan koulutusohjelma Asiantuntijateksti 17.11.2013 Sisällys 1 Johdanto 1 2 Software product
Tutkintokohtainen ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamis- ja arviointisuunnitelma
Tutkintokohtainen ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamis- ja arviointisuunnitelma Kone- ja metallialan perustutkinto, Koneistaja Valmistustekniikan koulutusohjelma Ammatilliset tutkinnon osat, 90 ov Kaikille
Sopivan poran valinta
pdrilling Content Sopivan poran valinta Sopivan poran valinta 1 Määritä reiän halkaisija ja poraussyvyys tsi taulukossa lueteltujen porien halkaisija-alueet ja poraussyvyydet. 2 Valitse poramalli Valitse
Joonas Hurskainen LOHKOKONEISTUKSEN TYÖKALU- VARASTOINNIN KEHITTÄMINEN
Joonas Hurskainen LOHKOKONEISTUKSEN TYÖKALU- VARASTOINNIN KEHITTÄMINEN Tekniikka 2018 VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU Konetekniikka TIIVISTELMÄ Tekijä Joonas Hurskainen Opinnäytetyön nimi Lohkokoneistuksen työkaluvarastoinnin
Visma Business AddOn Tilauksen synkronointi. Käsikirja
Visma Business AddOn Tilauksen synkronointi Käsikirja Oppaan päiväys: 10.4.2013. Asiakaspalvelu: Helpdesk: www.visma.fi Visma Software Oy pidättää itsellään oikeuden mahdollisiin parannuksiin ja/tai muutoksiin
KOKEILU 1/4 Lean kiitorata kohderyhmän yrittäjille (-1 3 v.)
KOKEILU 1/4 Lean kiitorata kohderyhmän yrittäjille (-1 3 v.) Yrityksen perustamisvaihe Nykytila Tavoitetila Yrityksen käynnistäminen Työntekijöiden palkkaus Yrityksen kehittäminen Yrityksen omistajavaihdos
MASSARÄÄTÄLIT RY JUHLASEMINAARI Ferrometal Oy Ferrometal Group
MASSARÄÄTÄLIT RY JUHLASEMINAARI 2011 Ferrometal Oy Ferrometal Group pe ru As H ste Yrit ia el tt y kk si a s aa nk a n t: ii n su Su u Tu rt om eo a ot tu e lli lai M v ot a su n e u t e l ik ut D us n
Opas pukukaappien ja kalusteiden lukituksen valintaan
Opas pukukaappien ja kalusteiden lukituksen valintaan, 70500 Kuopio +358 10 2311 270 www.prosella.com +358 10 2311 270 www.prosella.com Pukukaappi- ja kalustehankinnoissa lukitus ja sen hallinta on noussut
Lean-implementaation tiekartta VSSHP:ssä Heikki Laurila Lean projektijohtaja VSSHP, Kehittämispalvelut
Lean-implementaation tiekartta VSSHP:ssä 8.5.2017 Heikki Laurila Lean projektijohtaja VSSHP, Kehittämispalvelut 1 VSSHP strategia 2017-2018, neljä strategista päämäärää Kaiken toiminnan on tuotettava arvoa
Welding documentation management
Welding documentation management WELDEYE -HITSAUKSEN HALLINTAOHJELMISTO "Aiemmin meiltä meni ainakin 1 2 tuntia siihen, että keräsimme hitsaajatiedot ERPjärjestelmästä, tulostimme ja skannasimme pätevyydet
Opinnoista töihin -teema Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan opintojen nivelvaiheiden ja vastuiden maakunnallinen toimintamalli
1 SAVON OTE -HANKKEEN ITSEARVIOINTI Savon OTE -hankkeen itsearviointi on tehty oheista Innokylän arviointimittaria käyttäen. Siinä käydään läpi tulosten ja pilottien itsearviointi teemoittain. Opinnoista
Lean -menetelmä tuotanto- ja palveluorganisaatioissa
Uuden työelämän trendit Lean -menetelmä tuotanto- ja palveluorganisaatioissa Harri Haapasalo Professori, tuotantotalous D.Sc. Tech., M.Sc. Eng., M.Sc. Econ. Head of Industrial Engineering and Management
Siimasta toteutettu keinolihas
AS 0.3200 Automaatio ja systeemitekniikan projektityöt Projektisuunnitelma: Siimasta toteutettu keinolihas Laura Gröhn 224417 Mikko Kyllönen 221177 Lauri Liukko Sipi 84702A Susanna Porkka 225131 3.2.2015
Varastossa kaikki hyvin vai onko?
Varastossa kaikki hyvin vai onko? Done Software Solutions Oy Arto Pellonpää Done Software Solutions Oy Revenio Group Oyj 2013 liikevaihto 25,4 MEUR henkilöstö lähes 300 listattu NASDAQ OMX Helsingin Pörssissä
463059S TIETOKONEAVUSTEINEN VALMISTUS 4 op / 2,5 ov
OULUN YLIOPISTO Konetekniikan osasto Jussi A. Karjalainen 13.12.2008 463059S TIETOKONEAVUSTEINEN VALMISTUS 4 op / 2,5 ov Tentti 1. Selosta lyhyesti, mitä tarkoittaa (kukin alakohta 1 piste) a) lasersintraus
Konetekniikan koulutusohjelman opintojaksomuutokset
Konetekniikan koulutusohjelman opintojaksomuutokset 2016-2017 UUDET OPINTOJAKSOT: BK10A3800 Principles of Industrial Manufacturing Processes BK10A3900 Reliability Based Machine Element Design BK10A4000
Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely
Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,
Uusi siirtohyllystö kevyille kuormille
HYLLYSTÖT TEHOKÄYTTÖÖN RFID-TEKNIIKALLA Uusi siirtohyllystö kevyille kuormille Sähköiset hyllyjärjestelmät Kaikki SCHÄFERin varasto- ja hyllyjärjestelmät voidaan asentaa siirrettäville alustoille. Periaate
Opas pukukaappien ja kalusteiden lukituksen valintaan
Opas pukukaappien ja kalusteiden lukituksen valintaan, 70500 Kuopio +358 10 2311 270 www.prosella.com Pukukaappi- ja kalustehankinnoissa lukitus ja sen hallinta on noussut yhdeksi tärkeimmistä valintaperusteista.
Asfalttiprosessin tehokas hallinta ja tuottavuuden parantamisen keinot. Asfalttiseminaari 6.3.2008 Lauri Merikallio Vakeva Oy
Asfalttiprosessin tehokas hallinta ja tuottavuuden parantamisen keinot Mitä opittavaa meillä on valmistavalta teollisuudelta? Asfalttiseminaari 6.3.2008 Lauri Merikallio Vakeva Oy Alustuksen tavoitteena
Kone- ja tuotantekniikan perustutkinto
Kone- ja tuotantekniikan perustutkinto Hyväksytty Ammatillisen koulutuksen johtaja 26.06.2017 115 Näyttötoimikunta 18.5.2017 Voimassa 1.8.2017 alkaen Sisällys Valmistustyöt... 3 Asennus- ja automaatiotyöt...
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
- Ammatillinen opettajakorkeakoulu 2 JYVÄSKYLÄN KUVAILULEHTI AMMATTIKORKEAKOULU Päivämäärä 762007 Tekijä(t) Merja Hilpinen Julkaisun laji Kehittämishankeraportti Sivumäärä 65 Julkaisun kieli Suomi Luottamuksellisuus
Henkilöstön pätevyyden varmistaminen muutostilanteissa. Tuula Pirhonen Laatupäällikkö, tutkija Evira Tutkimus- ja laboratorio-osasto
Henkilöstön pätevyyden varmistaminen muutostilanteissa Tuula Pirhonen Laatupäällikkö, tutkija Evira Tutkimus- ja laboratorio-osasto Henkilöstömuutokset < Työntekijä Henkilö jää pois niin että tiedetään
Kunnossapitosuunnitelma Enon Energiaosuuskunnalle. Markus Tanninen 5.4.2013
Kunnossapitosuunnitelma Enon Energiaosuuskunnalle Markus Tanninen 5.4.2013 Tausta ja tavoitteet Kehittää itseä kaukolämmön asiantuntijana Tutustua aluelämmönjakelun ongelmakohtiin Kehittää löytyneisiin
Welding Production Analysis
Welding Production Analysis WELDEYE -HITSAUSHALLINTAJÄRJESTELMÄN MODUULI 1(7) WeldEye for Welding Production Analysis PARAS TAPA HITSAUKSEN KAARIAJAN MONITOROINTIIN Oman hitsaustuotannon tunteminen läpikotaisin
Kunnallishallinnon ohjauskeinot kestävän kehityksen edistämiseksi kouluissa. Toni Paju Tampereen Yliopisto Yhdyskuntatieteiden laitos 3.6.
Kunnallishallinnon ohjauskeinot kestävän kehityksen edistämiseksi kouluissa Toni Paju Tampereen Yliopisto Yhdyskuntatieteiden laitos 3.6.2010 Johdanto Tutkimuksen taustalla ongelma siitä miten koulujen
Lean Sales Talent Vectia Renewal forum 5.11.2013
Lean Sales Talent Vectia Renewal forum 5.11.2013 Talent Vectia 1 Myynti on jäänyt jälkeen muista toiminnoista?? vs. Liidejä ei osata tuottaa systemaattisesti Myyjät eivät ymmärrä asiakastaan Myynnin johtaminen
SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA. Timo Kauppila, RELEX Seminaari 2012
SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA Timo Kauppila, RELEX Seminaari 2012 ENNUSTAMINEN JA TÄYDENNYS VAIHTUVAN VALIKOIMAN SESONKIKYSYNNÄSSÄ Timo Kauppila, RELEX Seminaari 2012 ESITYKSEN SISÄLTÖ Yritysesittely Ennustaminen
SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]
SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)
TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ
aaro.leikari@hotmail.com TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ 25.01.2016 SISÄLLYS 1. Käyttöjärjestelmän asentaminen... 1 1.1 Windowsin asettamia laitteistovaatimuksia... 1 1.2 Windowsin asentaminen...
LIITE 9: Kansilinjan prosessikuvaus Page 1 of 6 RISKIKARTOITUS KANSILINJAN PROSESSIKUVAUS
LIITE 9: Kansilinjan prosessikuvaus Page 1 of 6 RISKIKARTOITUS KANSILINJAN PROSESSIKUVAUS o Kuivasolu KJS (kansijyrsinsolu) valun pintojen jyrsintä ja viimeistely, ryhmäpuolen pinnan viimeistely jää Johnfordille.
REDOFLOW. Kokonaisvaltainen toiminnanohjauksen ja tiedonhallinnan ratkaisu pkyrityksille. Redoflow on kehitetty alusta asti pkyritysten
Kokonaisvaltainen toiminnanohjauksen ja tiedonhallinnan ratkaisu pkyrityksille Redoflow on kehitetty alusta asti pkyritysten toiminnanohjauksen ja tiedonhallinnan tarpeita silmällä pitäen: se on kustannustehokas,
LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000
LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä
Digiajan menestyksekäs toimitusketju / Expak Materiaalivirtojen ohjaus ja optimointi Caset - Vilpe Oy, Airam Electric Oy Ab
Etelä Digiajan menestyksekäs toimitusketju 24.10.2018 / Expak Materiaalivirtojen ohjaus ja optimointi Caset - Vilpe Oy, Airam Electric Oy Ab Expak Systems Oy Tommi Hyyrynen WWW.EXPAK.FI Suomen Osto- ja
LISÄÄ KILPAILUKYKYÄ YRITYKSELLESI
TUOTANTOPALVELUT LISÄÄ KILPAILUKYKYÄ YRITYKSELLESI BE Group Oy Ab on osa Pohjois- Euroopan johtavaa teräksen, ruostumattoman teräksen ja alumiinin kauppaan ja tuotantopalveluihin erikoistunutta BE Group
Tuttu ympäristö yllättää. Perusasiat kuntoon.
Tuttu ympäristö yllättää. Perusasiat kuntoon. PERUSASIAT KUNTOON työssä ja kotona Siisteys ja järjestys ehkäisevät tapaturmia, lisäävät työtehoa ja viihtyvyyttä merkittävästi niin työpaikalla kuin kotonakin.
LUT/TUTA 2011 CS20A0050 Toimitusketjun hallinta Case Rasa
YRITYSKUVAUS RASA OY Rasa Oy on suomalainen teollisuusyritys, joka on perustettu 50-luvulla. Rasa Oy toimittaa rakentamiseen liittyviä ratkaisuja, ja sillä on toimipisteitä 12 maassa. Se pyrkii tarjoamaan
Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi.
Iveco Daily Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Olet ostanut pakettiauton, joka voi olla liiketoimintasi tärkein osa pitkänkin aikaa. Pakettiauto on kuitenkin vain kuori, ja sinun tulee miettiä
Aalto-yliopiston verkkopalveluiden arkkitehtuuri
Aalto-yliopiston verkkopalveluiden arkkitehtuuri Diplomityöseminaari 1.6.2010 Tommi Saranpää Valvoja: Professori Heikki Hämmäinen Ohjaaja: DI Petri Makkonen IT-palvelukeskus Sisältö Tausta Tutkimus Palvelut
SOPIMUSLUONNOS: PUHDISTAMOLIETTEEN KUIVAUKSEN LAITEHANKINTA. Molemmat Tilaaja ja Toimittaja jäljempänä myös Osapuoli tai Osapuolet
LIITE 7: Sopimusluonnos 0(5) SOPIMUSLUONNOS: PUHDISTAMOLIETTEEN KUIVAUKSEN LAITEHANKINTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: Toimittaja:
Tuotannon luotettavuus
Tuotannon luotettavuus Tuomas Särkilahti Skanska Talonrakennus Oy 1 Sisältö 1. Skanskan Luotettavan Tuotannon Toimintapa (LTT) 2. Miksi tuotannon luotettavuus on tärkeää 3. Miten varmistamme luotettavan
POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikan koulutusohjelma. Mikael Partanen VAATIMUSMÄÄRITTELYT
POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikan koulutusohjelma Mikael Partanen VAATIMUSMÄÄRITTELYT Opinnäytetyö Syyskuu 2011 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 KÄSITTEET... 3 2.1 Kiinteistöautomaatio... 3 2.2
Varastokalusteet.
Varastokalusteet www.toyota-forklifts.fi www.toyota-hyllyt.fi Toyota varastokalusteratkaisut Toyota Material Handling Finland (TM- HFi) tarjoaa samasta osoitteesta sekä materiaalin säilytykseen tarvittavat