LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIRAPORTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIRAPORTTI"

Transkriptio

1 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIRAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Kasvatus- ja opetustoimiala Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimiala Hallintopalvelukeskus 25

2 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI TAMPEREELLA LAPSEN OIKEUS OSUUTEEN YHTEISKUNNAN VOIMAVAROISTA Päivähoidon ja perusopetuksen ryhmäkoot Lasten ja nuorten erityistarpeet LAPSEN OIKEUS OSALLISTUA JA TULLA KUULLUKSI Lasten ja nuorten osallistuminen ja vaikuttaminen Hyvinvoinnin mittarit kouluterveyskyselystä LAPSEN OIKEUS KAIKINPUOLISEEN SUOJELUUN Lastensuojelutoimenpiteet ja toimeentulotukiasiakkaat Toisen asteen koulutuksen keskeyttäneet JOHTOPÄÄTÖKSET...14 LÄHTEET

3 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI TAMPEREELLA Osaksi lapsiasiamiestoiminnan raportointia on päätetty liittää vuosikatsaus tamperelaisten lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin kehittymisestä. Lähtökohtana on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta tiivistetyt lapsen perusoikeudet eli lapsen oikeus osuuteen yhteiskunnan voimavaroista, lapsen oikeus osallistua ja tulla kuulluksi ja lapsen oikeus kaikinpuoliseen suojeluun. Seurannan ja raportoinnin mahdollistamiseksi on pyritty löytämään mittarit, joiden avulla lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin kehittymistä voidaan seurata ja arvioida. Mittareiden valinta on toteutettu yhdessä ohjausryhmän jäsenten kanssa. Vuositasolla on päätetty ottaa lisäksi tarkasteluun teema, joka erityisesti painottuu toimintavuoden aikana. Vuoden 24 osalta painotuksena on lasten ja nuorten osallistuminen ja siihen liittyvän kehitystyön tarkastelu. Perusmittaristo pyritään vuosittain pitämään samana pitkäkestoisen seurannan mahdollistamiseksi. Vuosikatsaus toteutetaan hyödyntäen kaupungissa kerättävää tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Suurin osa mittareista on määrällisiä, mutta lasten ja nuorten osallistumisen kehittämistä kuvataan pääasiassa laadullisesti. Vertailuvuosina käytetään vuosia 24 tai 23 ja 2, joista jälkimmäisen vuoden tiedot ovat pitkälti saatavilla lapsipoliittisen ohjelman arvioinnista. Kaikilta osin vuoden 24 tietojen saaminen ei ole ollut mahdollista, minkä vuoksi on käytetty vuoden 23 tilastotietoja. 1. LAPSEN OIKEUS OSUUTEEN YHTEISKUNNAN VOIMAVAROISTA Lasten ja nuorten osuus (alle 18-vuotiaat) on vähentynyt Tampereen kaupungissa vuodesta 1996 vuoteen 2 ja edelleen vuoteen 23 (ks. Taulukko 2). Pienin lasten osuus on ollut keskisellä alueella kaikkina em. vuosina. Vuosien 1996 ja 23 välillä kaikilla muilla paitsi pohjoisella suuralueella lasten ja nuorten osuus on vähentynyt, eniten kaakkoisella suuralueella. Lasten (-18-vuotiaat) määrät ikäluokittain ja alueittain on liitteessä 1. vuosilta 1991, 1999 ja 24. Taulukko 2. Lasten (alle 18-vuotiaat) osuus väestöstä Tampereella alueittain vuosina 1996, 2 ja kaupunki yhteensä 19,4 18,8 18, keskinen suuralue 1,8 1,6 1, koillinen suuralue 25,6 24,8 23,7 kaakkoinen suuralue 24,3 22,5 2,2 eteläinen suuralue 19,7 19,4 19,4 lounainen suuralue 21,9 22, 21,8 luoteinen suuralue 23, 22,7 22,4 pohjoinen suuralue 23,4 24,3 24,4 muut 8,8 11,5 1,1 Tampereella lasten osuus väestöstä on noin kolme prosenttiyksikköä pienempi kuin Suomessa keskimäärin. Taulukossa 3 on lasten osuus koko maassa ja Tampereella. Lasten osuus on vähentynyt tarkasteluvuosina sekä Tampereella että koko maassa. 3

4 Taulukko 3. Lasten (alle 18-vuotiaiden) osuudet Tampereella ja koko maassa vuosina 1996, 2 ja 23. vuosi Tampere koko maa ,4 22,7 2 18,8 21, , 21, Päivähoidon ja perusopetuksen ryhmäkoot Päivähoidon ryhmäkoot määritellään päivähoitoasetuksessa. Sen mukaan yli 3-vuotiaiden ryhmässä voi olla 7 lasta yhtä aikuista kohden ja vastaavasti alle 3-vuotiaiden ryhmässä 4 lasta yhtä aikuista kohden. Lapsia on ollut mahdollista ottaa niin sanotuille ylipaikoille. Alle 3-vuotiaiden lasten ryhmiä on pienennetty vuodesta 23 alkaen (päätös linjattu talousarviosta päätettäessä ja käyttösuunnitelman hyväksymisen yhteydessä). Päivähoidon strategisena tavoitteena on ollut vuonna 24, että alle 3-vuotiaiden ryhmäkoko olisi keskimärin 12. Yli 3-vuotiaiden ryhmissä lapsia voi olla enimmillään 23, kun ylipaikat ovat käytössä. Yleisopetuksen ryhmäkoosta ei valtakunnallisia suosituksia ole nykyään olemassa. Luokkamuotoisen erityisopetuksen ryhmäkoot määritellään lainsäädännössä. Ryhmäkoot eivät ole ylittäneet ryhmäkoon määritelmää. Esiopetuksen ryhmäkoosta on Opetushallituksen suositukset, perusopetuslaissa ei esiopetuksen ryhmäkokoa mainita. Taulukko 4. Keskimääräiset ryhmäkoot Tampereen yleisopetusta järjestävissä kouluissa ( tietojen mukaan) Ryhmäkoko vuosiluokilla 1-6 Vuosiluokat 1-6 oppilaiden määrä Perusopetuksen ryhmät Vuosiluokat 1-6 lv lv ,4 lv lv ,8 lv lv ,6 lv lv ,5 lv lv ,3 Vuosiluokat 1-2 oppilaiden määrä Keskimääräinen ryhmäkoko Perusopetuksen ryhmät Vuosiluokat 1-2 lv ,2 lv 2-1 2,9 lv ,8 lv ,5 lv ,7 lv ,6 Keskimääräinen ryhmäkoko lv ,5 lv ,6 lv ,3 lv ,3 Vuosiluokat 3-6 oppilaiden määrä Perusopetuksen ryhmät Vuosiluokat 3-6 lv ,8 lv , lv ,1 lv ,2 lv ,3 lv ,8 Keskimääräinen ryhmäkoko 4

5 lv ,5 lv ,6 lv ,7 lv ,4 Koulutuslautakunnan tekemän päätöksen mukaan enimmäiskoko vuosiluokilla 1.-2 on pääsääntöisesti 25 oppilasta ja vuosiluokilla 3.-6 vastaavasti 32 oppilasta. Ryhmäkoko vuosiluokilla 7-9 Yhteiset oppiaineet Pitkät valinnaisaineet Lyhyet valinnaisaineet Kaikki yhteensä lv ,67 15, 16,1 16,98 lv ,6 15,46 15,5 16,89 lv ,13 14,8 16,5 16, Lasten ja nuorten erityistarpeet Perheneuvolassa asiakkaita on ollut vuoden 24 aikana kaikkiaan 199. Taulukossa 5. on tamperelaisten perheneuvonnassa ja perheasioiden sovittelussa käyneiden määrät. Taulukko 5. Tamperelaiset vuonna 24 perheneuvonnassa ja perheasioiden sovittelussa käyneet iän mukaan. yhteensä -6-vuotiaat aikuiset vuotiaat vuotiaat perheneuvonnassa perheasioiden sovittelussa Jonotusajat ovat perheneuvolassa olleet tavallisesti keskimäärin 1 viikkoa ja kiireellisissä tapauksissa 3 viikkoa. Jonotusajat ovat voineet olla myös keskimäärin 25 viikkoa perheen kanssa sovitun mukaisesti (tällöin on sovittu asiakkaan kanssa esimerkiksi lapsen osallistumisesta ryhmään tai perhe on omasta syystään halunnut tulla myöhemmin; nämä ovat erityistapauksia). Vuoden lopussa jonossa olevia perheitä oli 195, joista 82 on saanut ajan. Hoitotakuu ei ole koskenut vielä perheneuvolaa. Tampereen Yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatria tarjoaa Pirkanmaan alueella -15- vuotiaille lapsille ja nuorille polikliinistä hoitoa, avohoidon tutkimuksia ja osastohoitoa. TAYS:n lastenpsykiatriassa oli vuonna 24 jonossa yhteensä 163 tamperelaista lasta ja hoidettuja lapsia oli 129. Odotusaika vaihteli -56 päivää, keskimääräinen jonotusaika oli 68 päivää (mediaani). Päivystyspotilaat pääsivät hoitoon saman päivän aikana. Tampereen kaupungin nuorisopsykiatrian työryhmä tekee joustavaa perhekeskeistä nuorisopsykiatrista työtä avohoidossa, jossa tavoitteena on erityisesti vuotiaiden mielenterveyden häiriöiden varhaistunnistaminen ja hoito. Nuorisopsykiatrian toimipisteen osalta pysyttiin pääsääntöisesti hoitotakuun suosituksessa: tutkimuksiin pääsi kolmen viikon kuluessa. Ruuhka-ajat, jolloin hoitotakuuta ei saavutettu, olivat huhti-toukokuu sekä marras-joulukuu. Edellä mainittuina ajankohtina jonot venyivät 4-5 viikon mittaisiksi. Lähetteitä nuorisopsykiatriaan vuonna 24 tuli 15-2 kuukaudessa, ennätys oli marraskuussa, jolloin lähetteitä tuli 3. Kaikkiaan vuoden aikana hoidettiin noin 2 nuorta. 5

6 Tampereen Yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian vastuualue palvelee Pirkanmaan sairaanhoitopiiriä. Nuorisopsykiatrian klinikan asiakkaat ovat pääosin 14-2-vuotiaita, mutta ikärajoja pyritään valtakunnallisesti yhtenäistämään ja tarjoamaan palveluita vuotiaille. Nuorisopsykiatrian osastoilla kuitenkin hoidetaan vain alle 18-vuotiaita nuoria. Tamperelaisia nuoria oli nuorisopsykiatrian potilaina yhteensä 29, hoitopäiviä kertyi 2837, hoitojaksoja 57 ja käyntejä kaikkiaan Tamperelaisista vuotiaista nuorista 2 odotti tutkimusta ja yksi hoidon aloitusta (,2 hoitoa ja 3,5 tutkimusta tuhatta nuorta kohti). Nuorisopsykiatriseen tutkimukseen neljännes (24%) pääsi alle kolmessa viikossa ja noin puolet 22-9 vuorokauden kuluessa (kaikista Pirkanmaan alueen tutkimusta odottavista); neljännes (26%) joutui odottamaan tutkimusta yli 9 vuorokautta. Nuorisopsykiatrian hoitoon pääsi noin 7% alle kolmessa kuukaudessa ja noin puolet alle kolmessa viikossa (lähes joka kolmas eli 3% joutui odottamaan yli 9 vuorokautta). Alkuvuoden aikana 24 (tammi-toukokuu) nuorisopsykiatrian vastuualueen tilastojen mukaan 51% ei päässyt ajallaan avohoidon tutkimukseen: odotusaika oli pisimmillään 135 vuorokautta (keskimäärin 39,8 vrk). Avohoidon hoitoon kaikki pääsivät ajallaan, jonotusaika oli enimmillään 5 vrk (keskimäärin 9,7 vrk). Osastohoitoon 2,1% ei päässyt ajallaan: jonotusaika vaihteli -156 vuorokauden välillä (keskimääräinen odotusaika 8,1 vrk). 2. LAPSEN OIKEUS OSALLISTUA JA TULLA KUULLUKSI 2.1. Lasten ja nuorten osallistuminen ja vaikuttaminen Suunnittelu lasten ja nuorten osallistumisen kehittämiseksi Apulaiskaupunginjohtaja Lasse Eskonen asetti vuoden 23 lopussa työryhmän, jonka tehtäväksi tuli vuoden 24 aikana tehdä suunnitelma lasten ja nuorten osallistumisen kehittämiseksi tamperelaisissa kouluissa, oppilaitoksissa ja nuorisotaloilla aiempia hyviä käytäntöjä hyödyntäen. Suunnittelun yhdeksi lähtökohdaksi otettiin koulujen ja nuorisopalvelujen yhteistyön lisääminen. Lisäksi tavoitteeksi asetettiin lasten ja nuorten edustuksellisten elinten, kuten oppilaskuntien, Lasten Parlamentin ja Nuorisofoorumin kehittäminen. Työryhmän tehtävänä oli tukea osallistumismallien rakentamista paikallisista tarpeista käsin, osallistua toiminnan suunnitteluun ja linjaamiseen sekä tiedottaa suunnitelmista yhteistyötahoille laajan sitoutumisen aikaansaamiseksi. Lapsiasiamies toimi vuoden aikana työryhmän koollekutsujana ja sihteerinä. Työryhmän muina jäseninä olivat eri kouluasteiden, nuorisopalvelujen, kuntademokratian kehittämisyksikön ja vanhempainyhdistyksen edustajat. Lasten ja nuorten näkemyksiä kerättiin Lasten Parlamentin ja Nuorisofoorumin kautta. Lasten ja nuorten osallistumisen kehittämissuunnitelma valmistui marraskuussa 24. Suunnitelma rakentuu siten, että osa I sisältää osallistuvan toimintakulttuurin ideologisen pohjan, joka on toiminnan lähtökohtana edistettäessä lasten ja nuorten osallistumista Tampereella. Osassa II esitellään osallistumisen erilaisia tasoja ja hyviä käytäntöjä sekä mallinnetaan lasten ja nuorten osallistumista paikallisessa ympäristössä. Osa III sisältää suunnitelman siitä, kuinka osallistumisen kehittämisessä tullaan Tampereella lähivuosina etenemään. 6

7 Osallistuminen päivähoidossa Päivähoidon strategiassa osallistumisen näkökulma vahvistui vuoden aikana. Käytännössä työn lähtökohtana on ollut henkilöstön ja lasten vanhempien välinen kasvatuskumppanuus. Tavoitteena on tiivistää edelleen päivähoidon ja kodin välistä yhteistyötä, vanhempien osallistumista lastensa hoidon ja kasvatuksen suunnitteluun sekä etsiä uusia yhteistyön tapoja. Vanhempien kanssa tehtävät varhaiskasvatussuunnitelmat ovat yksi osa päivähoidon ja kodin välistä yhteistyötä. Tavoitteena vuonna 24 oli tehdä suunnitelma 7%:n kanssa. Tämä tavoite toteutui, keskustelut olivat toteutuneet marraskuuhun mennessä 77,4% päivähoidossa olevien lasten vanhempien kanssa. Päivähoidon roolia suhteessa osallistumissuunnitelmaan on tulevaisuudessa syytä vahvistaa. Tätä tukee myös kaupungin päivähoidon, perusopetuksen ja aamu- ja iltapäivähoidon hallinnollinen yhdistyminen vuoden 25 alusta. Oppilaskuntatoiminta Oppilaskuntatoimintaa on Tampereella perinteisesti ollut vuosiluokilla 7-9. Toisen asteen koulutuksessa oppilaskuntatoiminnan toteutumista tukee myös lainsäädäntö. Tavoitteena on kehittää edelleen tätä toimintaa ja samalla laajentaa oppilaskuntatoimintaa myös vuosiluokille 1-6. Lukuvuonna vuosiluokkien 1-6 kouluista, joita on 4, on 13:lla oppilaskuntatoimintaa. Määrä on kasvanut edelliseen lukuvuoteen verrattuna lähes puolella. Oppilaskuntatoiminnan edelleen laajentaminen näillä vuosiluokilla uusien opetussuunnitelmien hengen mukaisesti edellyttää jatkossa myös taloudellista resurssia, mikä merkitsee, että ohjaavien opettajien korvauksista ko. vuosiluokille tulee sopia. Tällä hetkellä OVTES ei tunne korvauksia näiden vuosiluokkien osalta. Lasten Parlamentti ja Nuorisofoorumi Lasten ja nuorten osallistumisen kehittämiseen liittyi vuoden 24 aikana myös Lasten Parlamentin toiminnan jatkaminen Lasten Tampere ry:n LOVE-projektin jälkeen osana kaupungin kulttuuritoimen nuorisopalveluja. Lasten Parlamenttia ja osallistumistoimintaa varten nuorisopalveluihin saatiin vuoden 24 alusta uusi nuorisotyöntekijän vakanssi. Lasten Parlamentti ja Nuorisofoorumi kokoontuivat vuoden aikana suurkokouksiin kaksi kertaa. Hallitukset kokoontuivat noin kerran kuukaudessa. Lisäksi Lasten Parlamentti ja Nuorisofoorumi jatkoivat työskentelyä toimikunnissa, joista uusimpana vuoden aikana perustetut kaupunkisuunnittelutoimikunnat. Molemmat toimijat ovat tehneet kaupungille aloitteita lasten ja nuorten palvelujen kehittämiseksi. Kaikki aloitteet käsiteltiin kaupungin toimielimissä. Lautakuntakokeilu Lasten Parlamentin ja Nuorisofoorumin aloitteesta syksyllä 24 käynnistyi lautakuntakuntakokeilu. Tämä merkitsi lasten ja nuorten pääsyä lautakuntiin läsnäolo- ja puheoikeudella. Kokeilulautakuntina olivat koulutuslautakunta ja kulttuuri- ja vapaaaikalautakunta. Käytännössä Lasten Parlamentin ja Nuorisofoorumin ko. lautakuntia vastaavat toimikunnat kokoontuivat ennen lautakunnan kokousta ja käsittelivät esillä olleita asioita yhdessä sekä evästivät edustajansa kokouksia varten. Lautakuntakokeilua 7

8 harjoiteltiin jo kevään aikana kommentoimalla tiettyjä pykäliä kirjallisesti lautakunnille. Kokeilun arviointi toteutettiin vuodenvaihteessa Tampereen yliopiston opiskelijan Riitta Savikon toimesta, jonka jälkeen tehdään päätökset toiminnan jatkamisesta. Kehittämishankkeisiin osallistuminen Vuoden 24 aikana kokoontuivat säännöllisesti nuorisopalvelujen osallistumistoiminnasta vastaava koordinaattori, lapsiasiamies sekä Lasten Parlamentin ja Nuorisofoorumin toiminnasta vastaavat nuorisotyöntekijät osallistumistoiminnan kehittämiseksi ja suunnittelemiseksi. Lapset ja nuoret osallistuivat vuoden aikana erilaisiin kehittämishankkeisiin edustaen tamperelaisten lasten ja nuorten näkökulmaa. Heidän näkemyksiään selvitettiin mm. Vuoreksen asuinalueen suunnitteluun, kaupungin keskustan esteettömään kulkuun, kaupungin vuoden 25 talousarvioon ja strategisiin painotuksiin, kouluterveydenhuollon kehittämiseen, opetussuunnitelmauudistukseen ja skeittipaikkojen ja puistojen suunnitteluun liittyen Hyvinvoinnin mittarit kouluterveyskyselystä Kouluterveyskyselyn tavoitteena on tuottaa valtakunnallisesti vertailukelpoisella menetelmällä tietoa kouluille, kunnille ja lääneille nuorten terveydestä ja hyvinvoinnista, terveystottumuksista ja koulukokemuksista. Kysely tehdään joka toinen vuosi luokkakyselynä peruskoulujen 8. ja 9. vuosiluokkien ja lukion 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijoille. Tampereella kysely on tehty viimeksi vuonna 23. Hyvinvoinnin mittareiksi valittiin seuraavat oppilaiden terveydentilaa, terveystottumuksia, elinoloja ja koulutyötä kuvaavat vastaukset vuoden 23 kyselyn tuloksista. (Rimpelä ym. 23.) Vastaajia on ollut vuosina 1999, 21 ja 23 Tampereella yläluokkalaisia 3133, 2897 ja 3277 ja lukiolaisia 1938, 2143 ja 233. Ylemmät luvut ovat lukiolaisten, alemmat 8. ja 9. luokkalaisten Vuosi Vuosi Kuvio 1. Kouluterveyskyselyyn vastanneiden määrät vuosina 1999, 21 ja 23. 8

9 Terveys Kouluterveyskyselyyn vastanneista keskimäärin viidennes on arvioinut terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi. Vuosien 1999 ja 23 välisenä aikana lukiossa olleiden masentuneisuus (keskivaikea tai vaikea) on kyselyn mukaan lisääntynyt. Vuosi 21 Vuosi N= Kuvio 2. Terveydentilan keskinkertaiseksi tai huonoksi arvioineiden osuus (%). N= Vuosi Vuosi Kuvio 3. Keskivaikeasti tai vaikeasti masentuneet. Terveystottumukset Päivittäin tupakoivien osuus on 8. ja 9. luokkalaisista vähentynyt, kuten myös tosi humalaan itsensä juovien osuus. Lukiolaisten osalta osuudet ovat olleet melko samat tarkasteluvuosina. Laittomia huumeita kokeilleita on lukiolaisista jopa joka viides. Yläluokkalaisista osuus on ollut laskussa, vaikka vuonna 23 ainakin joka kymmenes oli kokeillut laittomia huumeita. 9

10 N= Vuosi Vuosi Kuvio 4. Päivittäin tupakoivien osuus (%) N= Vuosi Vuosi ja 9.lk Kuvio 5. Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa olevien osuus (%). N= Vuosi Vuosi Kuvio 6. Laittomia huumeita ainakin kerran kokeilleiden osuus (%). 1

11 Elinolot Vanhemmuuden puutetta kokee joka neljäs vastaaja. Hieman yleisempää sen kokeminen on 8. ja 9. luokkalaisten keskuudessa. Fyysistä uhkaa vuonna 23 koki yläluokkalaisista 19% ja lukiolaisista 18%. Yksinäiseksi itsensä tuntee noin joka kymmenes vastaaja, yläluokkalaisista hieman suurempi osa on ilman läheistä ystävää N= Vuosi Vuosi Kuvio 7. Vanhemmuuden puutetta kokeneiden osuus (%). Vuosi 21 N= Vuosi Kuvio 8. Fyysistä uhkaa vuoden aikana kokeneiden osuus (%) 11

12 N= Vuosi Vuosi Kuvio 9. Nuorten osuus (%), joilla ei ole yhtään läheistä ystävää. Koulutyö Monet 8. ja 9. luokkalaisista (34%) sekä lukion 1. ja 2. luokkalaisista (35%) eivät saa apua kouluvaikeuksiinsa kotoa tai koulusta. N= Vuosi 21 Vuosi Kuvio 1. Nuorten osuus (%), jotka eivät saa apua kouluvaikeuksiin koulusta tai kotoa. 3. LAPSEN OIKEUS KAIKINPUOLISEEN SUOJELUUN 3.1. Lastensuojelutoimenpiteet ja toimeentulotukiasiakkaat Vuoden 24 aikana varsinaisia huostaanottoja oli 63 ja kiireellisiä huostaanottoja 182. Lastensuojelun avohuollon palveluiden piirissä oli vuoden lopussa 198 lasta, joista osa oli useampien tukitoimien kohteena (palveluja tarjottu yhteensä 1113). Palveluiden piirissä 12

13 olleista tyttöjä oli 484 ja poikia 614. Toimeentulotuen lapsiperhetyössä oli mukana 3335 ruokakuntaa ja asiakkaita kaikkiaan Taulukko 6. Lastensuojelun avohuollon piirissä olevien määrä ikäryhmittäin vuonna 24. ikä (vuosina) määrä Tampereen -17-vuotiaista oli vuonna 23 sijoitettuna 2,5%. Verrattuna muiden suurten kuntien (Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Oulu) keskiarvoon (1,8%) Tampereella oli suurempi sijoitettujen osuus. Enemmän sijoitettuja -17-vuotiaaseen väestöön nähden oli Helsingissä (2,21%) ja Turussa (2,11%). Tamperelaisia -17-vuotiaita oli sijoitettuna vuonna 23 yhteensä 739, joista 149 oli lyhytaikaisessa perhehoidossa. Edelliseen vuoteen verrattuna Tampereella sijoitettujen osuus oli kasvanut. (Kuuden suurimman kaupungin lasten sijaishuollon palvelujen ja kustannusten vertailu 23.) Kasvattilapsisijoituksissa oli yhteensä 42 lasta (eivät näy sijoitettujen määrässä) Toisen asteen koulutuksen keskeyttäneet Tiedot toisen asteen koulutuksessa keskeyttäneistä ovat vuodelta 23. Koska tilastotiedot kootaan aina seuraavana vuonna keväällä, niitä ei saada valmiiksi ennen lapsiasiamiehen toimintakertomuksen valmistumista. Lukuvuonna lukioista eronneita oli yhteensä 81. Opintonsa tilapäisesti keskeyttäneillä (25) yleinen syy on vaihtooppilasvuosi. Taulukossa 7. on päivälukioista eronneet lukuvuosina 2-21, ja Taulukko 7. Tampereen päivälukioista eronneet ja opintonsa keskeyttäneet (suluissa osuudet). lukuvuosi opiskelijoita yhteensä (2.9. 2, ja ) eronneita yhteensä siirtynyt toiseen oppilaitokseen eronnut ilman suunnitelmaa opintojen jatkamisesta opintonsa tilapäisesti keskeyttäneitä (3,1%) 71 (2,5%) 17 (,6%) 37 (1,3%) (2,4%) 5 (1,7%) 19 (,7%) 23 (,8%) (2,8%) 65 (2,3%) 16 (,6%) 25 (,9%) Taulukossa 8. on Tampereen ammattiopistossa nuorisoasteen koulutuksessa vuoden 23 aikana eronneet. Edelliseen vuoteen verrattuna eronneiden osuus oli vähentynyt jopa kolmella prosenttiyksiköllä. 13

14 Taulukko 8. Tampereen ammattiopistosta eronneet vuonna 23 (ops-perusteinen tutkintoon johtava nuorisoasteen koulutus) (Koulutuksen kuntatason vuoden 23 raportti.) Koulutusala Opiskelijoita yhteensä Eronneita yhteensä siirtynyt toiseen oppilaitokseen tai muusta syystä eronneita (2.9.23) työhön Luonnonvara Tekniikka ja liikenne Kauppa ja hallinto Sosiaali ja terveys Majoitus, ravitsemis ja talous Kulttuuri Yhteensä v ,3% 11,3% 89 2,9% 2,5% 166 5,4% 8,8% Niistä, jotka olivat eronneet muusta syystä, 15%:lla eron syy on tuntematon, 14%:n mielestä koulutusvalinta on epäonnistunut ja 11%:lla syynä eroamiseen on opiskeluhaluttomuus. Tarkemmin tarkastellessa eron syitä olivat seuraavat (suluissa opiskelijoiden lukumäärä): terveydelliset syyt (8), taloudelliset vaikeudet (7), koulutusvalinta epäonnistunut (36), opiskelu- ja oppimisvaikeudet (3), opiskeluhaluttomuus (28), opetukseen ja/tai oppilaitokseen liittyvät syyt (9), henkilökohtaiset, elämäntapaan liittyvät syyt (esim. päihteiden käyttö) (7), muut henkilökohtaiset syyt (29) ja syy tuntematon (39). 4. JOHTOPÄÄTÖKSET Tamperelaiset lapset ja nuoret voivat pääosin hyvin ja ovat aktiivisia osallistujia, esimerkiksi Lasten Parlamentissa ja Nuorisofoorumissa. Seuraavat johtopäätökset on tehty osasta II Lasten ja nuorten hyvinvointi Tampereella. Kouluterveyskyselyssä tulee korostuneesti esiin lasten ja nuorten pahoinvointi. Valtaosa lapsista ja nuorista voi silti hyvin. Seuraavissa johtopäätöksissä, jotka on tehty kouluterveyskyselyn ja muun aineiston pohjalta, tulevat esiin etenkin ongelmakohdat lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta. Tampereella lasten suhteellinen osuus väestöstä on pienempi kuin koko maassa keskimäärin ja osuus on viime vuosina ollut laskussa. Olisi tarkasteltava onko tähän syynä kaupungin lapsiperheille tarjoamien palvelujen riittävyys. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien ja vanhempien välisellä yhteistyöllä on suuri merkitys lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta. Päivähoidossa yhteistyö vanhempien ja henkilökunnan välillä on lisääntynyt. Nuoret tarvitsevat vanhempiensa tukea; vanhemmuutta voitaisiin tukea esimerkiksi kodin ja koulun yhteistyöllä. Vanhemmuus on ajan myötä muuttunut yhteiskunnan ja työelämän muuttuessa. Lasten ja nuorten vanhemmat tarvitsevat tukea, jota voivat antaa monet eri toimijat kunnissa ja järjestöissä. Lasten ja nuorten nopealla hoitoon pääsyllä ehkäistäisiin vaikeiden ongelmien syntymistä. Lasten ja nuorten pääsy hoitoon ei ole täyttynyt kokonaan hoitotakuun määrittelyn mukaan (3 kuukautta lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa). Palvelujen oikea kohdentaminen on tärkeää: tarvetta etenkin lasten ja nuorten mielenterveyspalveluille olisi enemmän. 14

15 Lasten ja nuorten olisi päästävä hoitoon riittävän ajoissa erityisesti psyykkisten ongelmien osalta. Perheneuvolaa hoitotakuu ei ole vielä koskenut; lasten asioissa hoitoon pitäisi päästä nopeammin, joten toivottavaa on, että hoitotakuu velvoittaa jatkossa myös perheneuvolaa. Kouluterveyskyselyn mukaan monet nuoret arvioivat terveydentilan keskinkertaiseksi tai huonoksi. Liikunnan merkitystä pitäisi korostaa hyvinvoinnin tekijänä ja hyvän terveydentilan ylläpitäjänä entisestään ja lapsia ja nuoria olisi kannustettava liikkumaan enemmän. Tärkeä osa lasten ja nuorten terveellisiä elämäntapoja ja hyvinvointia on riittävä uni ja lepo. Nämä jäävät monilla hyvin vähälle kiireisten aikataulujen ja elämäntavan myötä. 15

16 Lähteet Koulutuksen kuntatason vuoden 21 arviointiraportti. Tampereen kaupunki. Koulutustoimialan raporttisarja 6/22. Koulutuksen kuntatason vuoden 22 arviointiraportti. Tampereen kaupunki. Koulutustoimialan raporttisarja 4/23. Koulutuksen kuntatason vuoden 23 arviointiraportti. Tampereen kaupunki. Koulutustoimialan raporttisarja 4/24. Kuuden suurimman kaupungin lasten sijaishuollon palvelujen ja kustannusten vertailu 23. Lasten sijaishuollon Kuusikko-työryhmä. Rimpelä, Hagelberg, Jokela & Luopa, 23. Kouluterveys 23: Tampereen kuntaraportti. Stakes

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Kunnallinen lapsiasiamies lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä

Kunnallinen lapsiasiamies lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä Kunnallinen lapsiasiamies lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä lapsiasiamies Tiia Heinäsuo 16.2.2008 Tampereen kaupunki Lapsiasiamiehen työstä toimi perustettu valtuuston päätöksellä 2.1.2003 toiminnan

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012

INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012 INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012 1. Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation suosittelemat indikaattorit kunnille Väestön taustatietoja kuvaavat indikaattorit Kokonaisväestömäärä

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous 11.4.2018 Katariina Lappalainen, erityissuunnittelija, Sivistystoimi Kouluterveyskyselystä

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Näkökulmia Kouluterveyskyselystä

Näkökulmia Kouluterveyskyselystä Näkökulmia Kouluterveyskyselystä Yhteiskuntatakuu työryhmän kokous 18.10.2011 18.10.2011 Riikka Puusniekka 1 Kouluterveyskysely 1995 2011 Toteutettu vuosittain, samat kunnat vastausvuorossa aina joka toinen

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &

Lisätiedot

Mitä on suorittamatta jääneiden opintojen taustalla?

Mitä on suorittamatta jääneiden opintojen taustalla? Mitä on suorittamatta jääneiden opintojen taustalla? Johanna Korkeamäki Tutkija, VTM 1.12.2014 1 Opintojen keskeyttäminen Opinnot keskeytti viiden vuoden seurannassa 15 % lukion aloittaneista ja joka neljäs

Lisätiedot

Hiiden alueen hyvinvoinnin tila. 30.8.2007 Eija Tommila

Hiiden alueen hyvinvoinnin tila. 30.8.2007 Eija Tommila Hiiden alueen hyvinvoinnin tila 30.8.2007 Eija Tommila Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen vahvuus uusiin palvelurakenteisiin Perustuslaki velvoittaa julkisen vallan turvaamaan yksilöille riittävät sosiaali-

Lisätiedot

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit Liite Hyvinvointikertomuksen indikaattorit 1 TALOUS JA ELINVOIMA Talous: tulot Suhteellinen velkaantuneisuus, % Kokemäki : 52.9 52.0 Eura : 47.5 Huittinen : 41.9 Loimaa : 41.6 Satakunta : 39.4 Valtionosuudet

Lisätiedot

Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1. Muutokset peruskoulun yläluokilla ja. ammattiin opiskeleviin

Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1. Muutokset peruskoulun yläluokilla ja. ammattiin opiskeleviin Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 2008 Muutokset peruskoulun yläluokilla ja lukiossa 2000-2008 sekä vertailu ammattiin opiskeleviin Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely

Lisätiedot

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Projektipäällikkö Heli Niemi heli.niemi@ely-keskus.fi p. 040-672 2330 Lapin ELY-keskus, Heli Niemi 10.11.2011 1 Esityksen tarkoitus Virittäytymistä yhteiseen työskentelyyn

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusterveydenhuollossa,

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun Verotulot, euroa / asukas Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Erikoissairaanhoidon nettokustannukset, euroa / asukas Perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion rehtori

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2008

Kouluterveyskysely 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 2008 Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin läänit peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat muutokset 2000 2008 sukupuolten väliset erot vuonna 2008

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v)

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Kokkola Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista 19.4.2018 Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2008

Kouluterveyskysely 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 0 Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin läänit lukion 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijat muutokset 00 0 sukupuolten väliset erot vuonna 0 Tiedosta

Lisätiedot

Lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi palvelujärjestelmän näkökulmasta. Risto Heikkinen HYKS Nuorisopsykiatria

Lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi palvelujärjestelmän näkökulmasta. Risto Heikkinen HYKS Nuorisopsykiatria Lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi palvelujärjestelmän näkökulmasta Risto Heikkinen HYKS Nuorisopsykiatria 27.2.2015 2500 2000 1500 1000 500 0 Nuorisopsykiatrian lähetteet 2009-2014 2009 2010 2011

Lisätiedot

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Hyke valtuustokausi 2013-2016 Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Suhteellinen velkaantuneisuus, % 52.0 Koko maa : 52.0 24.1 Verotulot, euroa / asukas Koko maa : 3967.0 3266.0

Lisätiedot

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

LAPSET, NUORET JA PERHEET

LAPSET, NUORET JA PERHEET LAPSET, NUORET JA PERHEET ÅBOLAND TURUNMAAN SEUTUKUNTA Tähän katsaukseen on kerätty 11.11.2011 mennessä päivittyneet tilastot koskien TIETOHYÖTY-hankkeen lasten, nuorten ja perheiden kokonaisuutta. Kuvioissa

Lisätiedot

Lapsiperheet, % perheistä. Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7

Lapsiperheet, % perheistä. Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7 Lapsiperheet, % perheistä Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7 0 15 vuotiaat, % väestöstä Nokia : 20.6 Kaarina : 20.1 Raisio : 16.9 Naantali : 16.9 Turku : 13.6 16 24

Lisätiedot

Huono-osaisuus Lapissa tilastojen valossa. Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Diakonia-amk

Huono-osaisuus Lapissa tilastojen valossa. Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Diakonia-amk Huono-osaisuus Lapissa tilastojen valossa Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Diakonia-amk 30.5.2017 Kolme näkökulmaa huono-osaisuuteen Kainulainen, Paananen & Surakka: Maakunnan ihmisten elämänlaatu sotepalveluiden

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Perusopetuksen seutuvertailu

Perusopetuksen seutuvertailu Perusopetuksen seutuvertailu Vuosi 205 Toimintatiedot ja kustannukset Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi 2..206 Vertailun tarkoitus Seutuvertailun tavoitteena

Lisätiedot

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Terveys, hyvinvointi ja tuen tarve sekä avun saaminen ja palvelut kysely (THL) Ensimmäinen kysely 5. luokkalaisten kysely oppilaille

Lisätiedot

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Valtakunnalliset lastensuojelupäivät, Turku 12.10.2010 Antti Väisänen Terveys- ja sosiaalitalous-yksikkö (CHESS) Esityksen sisältö Lastensuojelun palvelujen

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 2008

Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 200 lukion 1. ja 2. vuosikurssin i opiskelijat muutokset 2000, 2004 200 200 sukupuolten väliset erot vuonna 200 Tiedosta hyvinvointia

Lisätiedot

Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat

Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat 4-5lk Nurmijärvi,(vertailu: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Tuusula) vastaajia 1061/vastausprosentti 80 % Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Suurin osa on tyytyväinen elämäänsä(87,3 %, vähiten

Lisätiedot

Lasten hyvinvoinnin indikaattorit

Lasten hyvinvoinnin indikaattorit 1 Lasten hyvinvointitiedon II foorumi Lasten hyvinvoinnin indikaattorit Salla Säkkinen Kehittämispäällikkö Stakes 2 Koko väestön ja alle 18-v. lasten pienituloisuusaste 14,0 12,0 10,0 Pienituloisten kotitalouksien

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

1) Perusterveydenhuollon (mukaan lukien hammashuolto) nettokustannukset, euroa / asukas (id: 1072 info )

1) Perusterveydenhuollon (mukaan lukien hammashuolto) nettokustannukset, euroa / asukas (id: 1072 info ) Mielenterveys ja päihdeohjelman laadinnassa koottuja indikaattoritietoja nykytilanteesta Rovaniemellä elokuu 2011/TK Mielenterveys ja päihdeindikaattoreita v.2008 20010 vertailutietoa : koko maa, Lappi,

Lisätiedot

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari 1. Hyvinvointikertomus Kunta Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Valtuuston päätös laadinnasta ja tarkasteltavasta

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Vuoden 20 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä sosiaalisesta

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen Mikkeli 19.2.2014 19.2.2014 Pauliina Luopa 1 MILLAISTA TIETOA KOULUTERVEYSKYSELYSTÄ SAA? 19.2.2014 Pauliina Luopa 2 Kouluterveyskysely kerää Kokemustietoa 14

Lisätiedot

Lapsiperheissä on tulevaisuus verkostoissa on voimaa. Eine Heikkinen lääninsosiaalitarkastaja

Lapsiperheissä on tulevaisuus verkostoissa on voimaa. Eine Heikkinen lääninsosiaalitarkastaja Lapsiperheissä on tulevaisuus verkostoissa on voimaa Eine Heikkinen lääninsosiaalitarkastaja Lapset ja lapsiperheet Suomessa Lapsia lasten osuus lapsiperh. koko väestöstä Koko maa 1 091 560 20,50 % 587

Lisätiedot

1. Poliisin tietoon tulleet henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset / 1000 asukasta (2012) Info 2. Lasten pienituloisuusaste (2011) Info

1. Poliisin tietoon tulleet henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset / 1000 asukasta (2012) Info 2. Lasten pienituloisuusaste (2011) Info arvo muutos Kontiolahti Juuka Joensuu Pohjois-Kar jala Koko maa 1 6,1 4,6 7,3 6,7 6,2 7,5 2 18,4 13,4 24,9 21,1 20,3 14,9 3 9,1 5,4 9,8 12,2 10,4 8,6 4 3,4 3,1 3,0 4,0 3,7 2,9 5 6,1 4,6 7,3 6,7 6,2 7,5

Lisätiedot

Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia. Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012

Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia. Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012 Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012 Demokratiakasvatusselvityksen (PK, LU, AM) tavoitteet saada konkreettista tietoa koulujen ja oppilaitosten osallistumista

Lisätiedot

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2008 2010 Kouluterveyskysely 2010 3..2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 49 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä

Lisätiedot

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12. THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.2009 1.12.2009 A Pouta 1 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn valtakunnalliset tulokset vuosina 1999 2004

Kouluterveyskyselyn valtakunnalliset tulokset vuosina 1999 2004 Pauliina Luopa, Minna Räsänen, Jukka Jokela, Matti Rimpelä Kouluterveyskyselyn valtakunnalliset tulokset vuosina 1999 2004 Aiheita 12/2005 ISBN 951-33-1621-1 ISSN 1236-9845 Stakesin monistamo, Helsinki

Lisätiedot

Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari

Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari 16.5.2013 Tarja Heino, Erikoistutkija, Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Reija Paananen, Erikoistutkija, Lapset, nuoret

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa. Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa. Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL Nykyisen tilanteen kestämättömyys Vähintään 65 000 nuorta vaarassa

Lisätiedot

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Helsinkiläisten terveyseroista (1) Helsinkiläisten miesten

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen

Lisätiedot

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin 15.5.2014 Väestöliiton hallituksen puheenjohtaja 1 Miten Suomen 1.1 miljoonaa lasta voivat? Miten lasten ihmisoikeudet toteutuvat? Lasten hyvinvoinnin ulottuvuudet

Lisätiedot

Lasten ja Nuorten ohjelma

Lasten ja Nuorten ohjelma Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten

Lisätiedot

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 22.9.2017 Lape -päivät, Helsinki Uudistunut Kouluterveyskysely Tietoa perusopetuksen oppilaiden

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari

Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari Määrällinen seuranta 2012 2013 Syksyn työseminaari, Turku 6. 7.11.2013 Mia Honkanen, OPH MÄÄRÄLLINEN SEURANTA LUKUVUONNA 2012-2013 Koulutuksen järjestäjiä 55, mikä

Lisätiedot

Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013

Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013 Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013 THL 5.2.2014 Tutkija Hanne Kivimäki Aiheet Perustietoa Kouluterveyskyselystä Valtakunnalliset tulokset 2013 Tulosten hyödyntäminen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin kehittämisen työskentelyjakso Väliraportti

Hyvinvoinnin kehittämisen työskentelyjakso Väliraportti Hyvinvoinnin kehittämisen työskentelyjakso Väliraportti Terveyden edistämisen työskentelyjakso: Terveydenedistämisen painopisteiden valinta ja terveydenedistämisen toimintaohjelma Kemijärvellä Tavoite

Lisätiedot

Paikkatiedon mahdollisuudet kouluterveyskyselyaineiston esittämisessä Case: Nuorten hyvinvointierot Helsingissä

Paikkatiedon mahdollisuudet kouluterveyskyselyaineiston esittämisessä Case: Nuorten hyvinvointierot Helsingissä Paikkatiedon mahdollisuudet kouluterveyskyselyaineiston esittämisessä Case: Nuorten hyvinvointierot Helsingissä Faris Alsuhail (@AlsuhailFaris) Helsingin kaupunki Tietokeskus faris.alsuhail@hel.fi 050

Lisätiedot

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10.1 Kuntakohtainen arviointi Uudistuneen perusopetuslain (628/1998) mukaan opetuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta.

Lisätiedot

Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta

Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta 1.10.2012 Koulun ja lastensuojelun yhteistyö -seminaari Sannakaisa Koskinen Pistarit 1. Peruste oleskeluluvan myöntämiselle

Lisätiedot

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien Kuukauden tilasto: opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien Vuonna 2015 perusopetuksen oppilaista kuusi prosenttia oli vieraskielisiä, ts. äidinkieli oli jokin muu kuin suomi,

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, P-S avi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Lapset ja lapsiperheet

Lapset ja lapsiperheet 1 Johdanto 2 Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu 3 Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä 4 Keski-Uusimaa 5 Karviainen 6 Kirkkonummi 7 LOST 8 Hanko ja Raasepori 9 Tiivistelmät väestöryhmiä

Lisätiedot

Nuorten vaikuttamismahdollisuudet Helsingissä

Nuorten vaikuttamismahdollisuudet Helsingissä Nuorten vaikuttamismahdollisuudet Helsingissä 25.11.2013 1 Nuoret Helsingissä Vuoden 2013 alussa 15 29-vuotiaita oli Helsingissä 135 528 eli 22 % koko Helsingin väestöstä ja 14 % koko maan samanikäisistä

Lisätiedot

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA Vesa Saarikoski Yhdessä kohti uutta Jyväskylän koulutuskuntayhtymän perehdytys- ja talousarvioseminaari 5.10.2017 Valtion talousarvioesitys

Lisätiedot

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskyselytuloksista hyötyä toiminnan suunnitteluun Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskysely Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kouluterveyskysely THL

Lisätiedot

LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ

LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ 20.11.2017 LAPE TYÖRYHMIEN YDINTEHTÄVÄT (stm) Ohjaa, koordinoi, tukee ja arvioi alueen LAPE-muutostyötä Toimii vuoropuhelussa maakunnan SOTE-valmistelun,

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 17.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Taustaa Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtionavustusta opetusryhmien pienentämiseksi vuodesta 2010 lähtien. Vuosina 2013 ja 2014 myönnettävä summa on kasvanut

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

H E L S I N G I N J A U U D E N M A A N S A I R AA N H O I T O P I I R I

H E L S I N G I N J A U U D E N M A A N S A I R AA N H O I T O P I I R I HYKS Nuorisopsykiatria Helsinkiläisiä nuoria on vuoden 2014 aikana tutkittu ja hoidettu HYKS Nuorisopsykiatrian Avohoidon, Osastohoidon ja Erityispalvelujen klinikassa. Organisaatio on sama, mutta yksikkömuutosten

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 (päivitetty )

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 (päivitetty ) Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna (päivitetty 8.6.2018) Lastensuojeluasian vireille tulo kuutoskaupungeissa vuonna Lastensuojeluilmoitukset 16 311 7 879

Lisätiedot

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan.

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan. - 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Tehtävä Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tehtävänä on tarjota

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 14.11.2017 9.11.2017 1 Lasten, nuorten ja perheiden kansalliset, säännölliset

Lisätiedot

Kaupunkiseudun perusopetuksen kustannusvertailu. Vuosi 2016 Toimintatiedot ja kustannukset

Kaupunkiseudun perusopetuksen kustannusvertailu. Vuosi 2016 Toimintatiedot ja kustannukset Kaupunkiseudun perusopetuksen kustannusvertailu Vuosi 2016 Toimintatiedot ja kustannukset Vertailun tarkoitus Vertailun tavoitteena on kehittää helposti hyödynnettävä yhteenveto perusopetuksen keskeisistä

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study).

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 1 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-1 WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tiedotustilaisuus 8.8.12, Opetushallitus Osaamisen

Lisätiedot

TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi

TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN 29.5.2015 Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi 1 6/4/201526.3.2013 2 INDIKAATTORITIETOA HYKS ERVAN 75+ -VUOTIAISTA AINEELLINEN HYVINVOINTI Indikaattori HYKS

Lisätiedot

ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT

ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT 23.5.2011 ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT Lasten ja nuorten ohjelma Turusta parempi kasvukaupunki Turku tukee lasten ja nuorten kasvua ja vanhempien kasvatustehtävää ennalta

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi Paketti 1: V1 = Satakunta V2 = Varsinais-Suomi V3 = Pohjanmaa V4 = Koko maa V5 = Kankaanpää V6 = Karvia V7 = Siikainen V8 = Jämijärvi V9 = Pomarkku

Lisätiedot

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Ajankohtaista Opetushallituksesta Ajankohtaista Opetushallituksesta 27.5.2019 Ajankohtaista Koulun kerhotoiminnan tukeminen, valtionavustus 2019 OPH:n kysely aamu- ja iltapäivätoiminnan tilasta 2018 Valtakunnallinen koululaiskysely 2019

Lisätiedot

Miten syödään ja voidaan Pirkanmaalla? TEAviisarin ja Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia Kirsi Wiss Asiantuntija

Miten syödään ja voidaan Pirkanmaalla? TEAviisarin ja Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia Kirsi Wiss Asiantuntija Miten syödään ja voidaan Pirkanmaalla? TEAviisarin ja Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia Kirsi Wiss Asiantuntija 25.9.2017 Wiss Kirsi 1 Esityksen sisältö Tietoa päätöksenteon tueksi Organisaatiotason tietoa

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT HUOLELLA-HANKE. Tiina-Liisa Vehkalahti 4.10.2012

NUORISOPALVELUT HUOLELLA-HANKE. Tiina-Liisa Vehkalahti 4.10.2012 NUORISOPALVELUT HUOLELLA-HANKE Tiina-Liisa Vehkalahti 4.10.2012 Nuorisopalvelut - tuottaa palveluja lasten, nuorten, perheiden ja viranomaisten tarpeiden pohjalta - arvot oppiminen, osallisuus ja ennakointi

Lisätiedot

POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT

POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT VASTAANOTTOKOTI TEHOSTETTU PERHETYÖ KOTIUTUS- JA TUKITYÖRYHMÄ 2 POIJUPUISTON VASTAANOTTOKOTI Espoolaisten 13-18 -vuotiaiden nuorten

Lisätiedot

Osa 1 Koulu työyhteisönä

Osa 1 Koulu työyhteisönä Sisällys Alkusanat...11 Osa 1 Koulu työyhteisönä Moniammatillinen yhteistyö ja oppilaiden kohtaaminen (Simo Rönty)...15 Jokaisella työntekijällä on oma vastuualueensa...15 Lapsi tarvitsee aikuisia...16

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset Kouluterveyskysely 2017 - Vantaan kaupungin tulokset 4. 5.-luokkalaisten tulokset HYVINVOINTI JA YSTÄVÄT Lähes kaikki (90 %) ovat tyytyväisiä elämäänsä, pojat useammin kuin tytöt. Suuri osa (86 %) kokee

Lisätiedot

VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua

VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua Lasten ja nuorten mahdollisuus hyvään kasvuun on perusta kansan hyvinvoinnille nyt ja tulevaisuudessa! THL: Lapsi kasvaa kunnassa 16.10.2012

Lisätiedot