HCT käyttökokeilut puutavaran kuljetuksissa Pohjois- ja Itä-Suomessa Tulosseminaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HCT käyttökokeilut puutavaran kuljetuksissa Pohjois- ja Itä-Suomessa Tulosseminaari"

Transkriptio

1 HCT käyttökokeilut puutavaran kuljetuksissa Pohjois- ja Itä-Suomessa Tulosseminaari Hannu Pirinen Kehityspäällikkö, Metsä Group, puunhankinta ja metsäpalvelut

2 Veljekset Hannonen Oy, 84 -tonninen Kiteeläinen Metsä Forestin sopimusyrittäjä Toiminta alkanut 1970-luvun alkupuolella Kuusi puutavara-ajoneuvoyhdistelmää Lisäksi mm. tienhoitoon tarkoitettua kalustoa Työllistää 11 henkilöä (+ omistajat, jotka toimivat myös kuljettajina) Omistajana Arto, Jukka ja Tero Hannonen 2

3 Hannosen kuljetuskonsepti Kuljetetaan puuta suoraan tuotantolaitoksille sekä junavaunuihin asemille Lisäksi kehitetty terminaalikuljetusjärjestelmä, jossa normaalivarusteiset puutavara-autot kuljettavat puutavaraa neljään eri terminaaliin (Tohmajärvi, Kitee, Kesälahti, Poiksilta) ja näistä puutavara kuljetetaan eteenpäin Metsä Fibren Joutsenon ja Metsä Woodin Lappeenrannan tuotantolaitoksille ns. kevytrakenteisilla siirtoautoilla Aiemmin 76 -tonnisia HCT luvan myötä päästy kokeilemaan 84 tonnista yhdistelmää 3

4 4 Reitti

5 Hannosen HCT -yhdistelmä Lupa 5-vuotinen eli vuoden 2020 loppuun asti, liikennöinti alkanut tonnia 42-tonninen auto ja 42-tonninen perävaunu (perävaunu standardi), lisämassa vetoautossa Painojakauma 50 % 50 %=> yhdistelmän hallittavuus hyvä Poikkeuslupa sisältää auton pituuden kasvattamisen 12,0 metristä 12,9 metriin Yhdistelmän kokonaispituus maksimissaan 26,9 m ja hyötykuorma n. 62,5-63 tn perävaunusta riippuen. 20 % suurempi kuin nosturilla varustetulla 76-tonnin yhdistelmällä Yhdistelmän ajoon nimetyt kaikki kuljettajat (6 kpl) koulutettu ja perehdytetty erikseen 5

6 Poikkeusluvan edellyttämä seuranta ja tutkimus Seuranta- ja tutkimusvelvoite Järjestelmät polttoaineen kulutuksen ja päästöjen seurantaan Yhdistelmän käyttäytymistä seurattava kuljettajapalautteen ja esim. ajoneuvoon kiinnitettyjen kännykkäkameroiden avulla (anturidata) Liikenteen sujuvuus, poikkeavien tilanteiden analysointi Auto pelkässä Trafin tutkimuskäytössä 3 pv/v Kuukausiraportointi Trafille Reitit Kuormakoot, tonnia Kilometrit (tyhjänä/kuormattuna) Keskinopeudet kuormattuna ja tyhjänä Tankkaukset, litraa Kuljettajan havainnot (poikkeamat liikenteessä) Lämpötila, tien pinta (kuiva/märkä/luminen) Kytkentälaitteiden ja muiden rakenteiden tehostettu seuranta, aktiivinen osallistuminen älyliikennesovellusten kehittämiseen Verrokkiyhdistelmänä rinnalla 76 tonninen, josta kerätään samat tiedot 6

7 Hannosen HCT yhdistelmä, havainnot ja jatkokehitys Vetoauton kuormatila pituussuunnassa riittävä kahdelle tukki- ja pitkälle (5 m) kuitupuunipulle Tarvittaessa takimmaisen nipun yläosan pölkkyjä voidaan kuormata aavistuksen verran etummaisen nipun päälle Yhdistelmän kuormaaminen terminaalissa käy nopeasti Auto lähtövalmis viidessätoista minuutissa Suunnitteilla jalkalava-asema Helpottaisi lavan vaihtoa ja keventäisi kuljettajan työtä Ensimmäisten viiden kuukauden aikana ajettu km Ajo-ominaisuudet kuljettajien kokemusten mukaan hyvät Ei ole ollut vaaratilanteita Kulkee kuin juna Erittäin vakaa Vaatii risteyksissä ja kääntymisissä hieman enemmän tilaa kuin normaalipituinen yhdistelmä 7

8 Hannosen HCT yhdistelmä, havainnot ja jatkokehitys Syrjäsalmen sillalla nopeus lasketaan 60 km/h Polttoaineen kulutus odotettua pienempää Tierasitusta tasaa auton ensimmäisen, toisen ja viimeisen akselin ykköspyörä, joka kulkee eri linjalla paripyöriin nähden. Nämä akselit ovat myös ohjaavia Kehityksenä voisi olla perävanun takatelissä yksi akseli ykköspyörällä, tämä auttaisi tasaamaan tien rasitusta. Seurannan ja kokemusten perusteella: Harkitaan mahdollisuutta saada lupa ylläkuvatun kaltaisen yhdistelmän yleiseen käyttöön kokeilujakson päätyttyä Vaatii muutosta lainsäädäntöön 8

9 9 Hannosen 84 tonnin yhdistelmän vetoauton jalkalavan lastaus terminaalissa

10 10 Vetoauton jalkalavan vaihto terminaalissa

11 11 Valmis perävaunu odottamassa terminaalissa

12 12 Terminaalista lähtövalmis 84 tonnin yhdistelmä

13 Kiitos!

14

Käytännön kokemuksia jättirekoista

Käytännön kokemuksia jättirekoista Käytännön kokemuksia jättirekoista Ari Siekkinen Metsähallitus Metsätalous Oy Vientikuljetus- ja laivauspäivät Oulu 17.05.2017 Metsähallitus 1/3 Suomen pinta-alasta; vesiä, talousmetsiä ja suojelualueita

Lisätiedot

HCT-kuljetukset. Pirjo Venäläinen Metsätehon iltapäiväseminaari

HCT-kuljetukset. Pirjo Venäläinen Metsätehon iltapäiväseminaari HCT-kuljetukset Pirjo Venäläinen 3.4.2019 Metsätehon iltapäiväseminaari Esityksen sisältö 1. Mikä on HCT? 2. Puutavaran ja hakkeen HCT-yhdistelmät 3. HCT-tutkimus 1. Mikä on HCT? HCT = High Capacity Transport

Lisätiedot

Tutkimustuloksia jättirekoista Valtakunnalliset vientikuljetus- ja laivauspäivät

Tutkimustuloksia jättirekoista Valtakunnalliset vientikuljetus- ja laivauspäivät Tutkimustuloksia jättirekoista Valtakunnalliset vientikuljetus- ja laivauspäivät Pirjo Venäläinen Metsäteho Oy 17.5.2017 Esityksen sisältö 1. Tutkittavat HCT-yhdistelmät ja kuljetusketjut 2. Alustavia

Lisätiedot

Määräys ajoneuvoyhdistelmien teknisistä vaatimuksista

Määräys ajoneuvoyhdistelmien teknisistä vaatimuksista Määräys ajoneuvoyhdistelmien teknisistä vaatimuksista Trafin säädösinfo 27.11.2018 Otto Lahti Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. LVM:n hanke asetusmuutoksesta raskaiden ajoneuvon yhdistelmien pituuden

Lisätiedot

Raskaan kaluston mittojen ja painojen vaikutus liikenneturvallisuuteen

Raskaan kaluston mittojen ja painojen vaikutus liikenneturvallisuuteen Raskaan kaluston mittojen ja painojen vaikutus liikenneturvallisuuteen, Rovaniemi 15.11.2018 Jari Harju Asiantuntija, SKAL asiantuntijapalvelut Asetusluonnos uusista mitoista ja massoista AIKATAULU TÄHÄN

Lisätiedot

Keskustelua Trafin erikoiskuljetusmääräyksestä

Keskustelua Trafin erikoiskuljetusmääräyksestä Keskustelua Trafin erikoiskuljetusmääräyksestä SKALS-erikoiskuljetusseminaari 15.11.2018 Juhani Puurunen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Sisältöä Säädösperustaa Perussäännöksistä Trafin erikoiskuljetusmääräyksen

Lisätiedot

Ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muutosehdotus ajoneuvojen ja yhdistelmien pituuksien muuttaminen. Erityisasiantuntija Aino Still

Ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muutosehdotus ajoneuvojen ja yhdistelmien pituuksien muuttaminen. Erityisasiantuntija Aino Still Ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muutosehdotus ajoneuvojen ja yhdistelmien pituuksien muuttaminen Erityisasiantuntija Aino Still Tausta Ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen edellinen

Lisätiedot

Puutavara-autot mitta- ja massamuutoksen jälkeen. Antti Korpilahti

Puutavara-autot mitta- ja massamuutoksen jälkeen. Antti Korpilahti Puutavara-autot mitta- ja massamuutoksen jälkeen 11/2013 Ajoneuvoasetuksen merkittävimmät muutokset 1.10.2013 Ajoneuvojen korkeutta lisättiin Auton teli- ja kokonaismassoihin muutoksia 8- ja 9-akseliset

Lisätiedot

Ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muutos Aiempaa pidemmät ja uudentyyppiset ajoneuvoyhdistelmät

Ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muutos Aiempaa pidemmät ja uudentyyppiset ajoneuvoyhdistelmät Ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muutos Aiempaa pidemmät ja uudentyyppiset ajoneuvoyhdistelmät HCT-Foorum 17.1.2019 Aino Still Tausta Edellinen mittojen ja massojen muutos 1.10.2013. Samalla

Lisätiedot

Uusien mittojen ja massojen puutavara-autot

Uusien mittojen ja massojen puutavara-autot Uusien mittojen ja massojen puutavara-autot LVM:n 17.12.2012 julkistaman ajoneuvojen käyttöasetuksen muutosluonnoksen ajoneuvot 18.1.2013 Antti Korpilahti antti.korpilahti@metsateho.fi Olavi H. Koskinen

Lisätiedot

HCT-tyyppiyhdistelmät

HCT-tyyppiyhdistelmät Muistio 1 (9) 17.5.2019 HCT-tyyppiyhdistelmät Tähän muistioon on koottu todellisia esimerkkejä mittamuutoksen mukaisista yhdistelmistä ja autoista. Tammikuussa annettu asetusmuutos mahdollistaa hyvin paljon

Lisätiedot

Puutavarayhdistelmien akselimassat ja kuormatilan koko. Metsätehon tuloskalvosarja 9/2015 Olli-Pekka Näsärö Antti Korpilahti

Puutavarayhdistelmien akselimassat ja kuormatilan koko. Metsätehon tuloskalvosarja 9/2015 Olli-Pekka Näsärö Antti Korpilahti Puutavarayhdistelmien akselimassat ja kuormatilan koko Metsätehon tuloskalvosarja 9/2015 Olli-Pekka Näsärö Antti Korpilahti Sisällys 1. Tutkimuksen taustaa ja aiemmat tutkimukset 2. Tutkimuksen tavoite

Lisätiedot

Poikkeuslupahakemus: Ylimittainen ja/tai -massainen ajoneuvoyhdistelmä (ns. HCT-yhdistelmä)

Poikkeuslupahakemus: Ylimittainen ja/tai -massainen ajoneuvoyhdistelmä (ns. HCT-yhdistelmä) Poikkeuslupahakemus: Ylimittainen ja/tai -massainen ajoneuvoyhdistelmä (ns. HCT-yhdistelmä) Lomakkeen kaikki *-merkityt kentät ovat pakollisia. Pakolliset liitteet: - Hakemuksen mukaisen ajoneuvoyhdistelmän

Lisätiedot

Ajoneuvoyhdistelmien kääntyvyys metsäteiden kääntymispaikoilla ja liittymissä

Ajoneuvoyhdistelmien kääntyvyys metsäteiden kääntymispaikoilla ja liittymissä Ajoneuvoyhdistelmien kääntyvyys metsäteiden kääntymispaikoilla ja liittymissä Metsätehon tuloskalvosarja 1/2019 Markus Strandström Metsäteho Oy ISSN 1796-2390 Tiivistelmä Kääntymispaikkojen ja liittymien

Lisätiedot

Muutoskatsastus ja rekisterimerkinnät

Muutoskatsastus ja rekisterimerkinnät Muutoskatsastus ja rekisterimerkinnät HCT yhdistelmät HCT Foorumi 17.1.2019 Milloin muutoskatsastukseen Esimerkkejä milloin HCT yhdistelmässä käytettävä auto tai perävaunu tulee esittää muutoskatsastukseen

Lisätiedot

Puukuljetusten kaluston kehittäminen, investoinnit ja kustannustehokkuus

Puukuljetusten kaluston kehittäminen, investoinnit ja kustannustehokkuus Puukuljetusten kaluston kehittäminen, investoinnit ja kustannustehokkuus BIOENERGIA JA PUUKULJETUSTEN TULEVAISUUS -seminaari 27.10.2010, Kemi Asko Poikela Sisältö Kaluston kehitysnäkymiä Kuormatilat Kokonaispainot

Lisätiedot

Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet

Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet 1 Esityksen sisältö: 1. Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle 2. Tiestön kunto 3. Toimenpidetarpeet 4. Äänekosken biotuotetehtaan puulogistiikka

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 6 päivänä kesäkuuta 2013 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ajoneuvojen käytöstä tiellä

Lisätiedot

Määräys ajoneuvoyhdistelmien teknisistä vaatimuksista

Määräys ajoneuvoyhdistelmien teknisistä vaatimuksista Määräys ajoneuvoyhdistelmien teknisistä vaatimuksista Yleistä määräyksestä Määräyksellä annetaan osoittamistavat asetuksella annettuihin vaatimuksiin kääntyvyyden, stabiliteetin ja turvavarusteiden osalta

Lisätiedot

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016 2 23.6.2016 Esityksen nimi Äänekosken biotuotetehdashanke Piiripäällikkö Matti Rossi, Metsä Group Metsä- ja viherpäivät, Jyväskylä, 7.-8.6.2016 Avainluvut

Lisätiedot

TIET ELINKEINOELÄMÄN TUKENA. Suuremman ajoneuvokoon vaikutus kaupan yritystoimintaan ja päästöihin. Jussi Hytönen / Kesko Logistiikka

TIET ELINKEINOELÄMÄN TUKENA. Suuremman ajoneuvokoon vaikutus kaupan yritystoimintaan ja päästöihin. Jussi Hytönen / Kesko Logistiikka TIET ELINKEINOELÄMÄN TUKENA Suuremman ajoneuvokoon vaikutus kaupan yritystoimintaan ja päästöihin Jussi Hytönen / Kesko Logistiikka 1 Esityksen sisältö Kesko lyhyesti HCT-pilotointi Keskon HCT hanke Toteutus

Lisätiedot

Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group

Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät 28-29.1.2016 Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group Avainluvut METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 800 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys

Lisätiedot

Laskuharjoitukset s2015 Annettu to 5.11.2015, palautettava viim. ti 24.11.2015 MyCourses-palautuslaatikkoon

Laskuharjoitukset s2015 Annettu to 5.11.2015, palautettava viim. ti 24.11.2015 MyCourses-palautuslaatikkoon Annettu to 5.11.2015, palautettava viim. ti 24.11.2015 MyCourses-palautuslaatikkoon Tehtävä 1 Ajoneuvon kapasiteettitiedot ovat: hyötykuorma 20 t laskettu keskinopeus 50 km/h kuormausaika 1 h / kuorma

Lisätiedot

Metsäteollisuuden näkökulma raskaiden ajoneuvojen uudistukseen Suomessa

Metsäteollisuuden näkökulma raskaiden ajoneuvojen uudistukseen Suomessa Metsäteollisuuden näkökulma raskaiden ajoneuvojen uudistukseen Suomessa Lapin metsätalouspäivät, Levi, 7.2.2013, logistiikkapäällikkö, Metsäteollisuus ry 2 Metsäteollisuus Suomessa Ala työllistää noin

Lisätiedot

Ajoneuvojen mitat ja massat Suomessa 1.10.2013 alkaen. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Asiantuntijapalveluiden päällikkö Petri Murto

Ajoneuvojen mitat ja massat Suomessa 1.10.2013 alkaen. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Asiantuntijapalveluiden päällikkö Petri Murto Ajoneuvojen mitat ja massat Suomessa 1.10.2013 alkaen Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Asiantuntijapalveluiden päällikkö Petri Murto Aineiston käyttöehdot Tämän opintomateriaalin on kehittänyt Suomen

Lisätiedot

13 milj. Km kokemuksia HCT-rekoilla Mitä opittiin matkan varrella

13 milj. Km kokemuksia HCT-rekoilla Mitä opittiin matkan varrella 13 milj. Km kokemuksia HCT-rekoilla Mitä opittiin matkan varrella Otto Lahti 14.2.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. HCT-kokeilujen lyhyt historia Ensimmäinen poikkeuslupahakemus 1/2013 Ensimmäinen

Lisätiedot

HCT-poikkeuslupien tilanne ja tulevaisuus

HCT-poikkeuslupien tilanne ja tulevaisuus HCT-poikkeuslupien tilanne ja tulevaisuus HCT-foorumi 14.2.2018 Mika Matilainen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. HCT-poikkeusluvat Lähtökohta (Normaaliliikenne) Ajoneuvon ja ajoneuvoyhdistelmän

Lisätiedot

Resurssitehokas puutavaran autokuljetus

Resurssitehokas puutavaran autokuljetus Resurssitehokas puutavaran autokuljetus Metsätieteen päivä 2012 Sessio 4. Tulevaisuuden puunhankinnan olosuhteet Antti Korpilahti Erikoistutkija, MML, Metsäteho Oy Esityksen kohdat Puutavarakuljetukset

Lisätiedot

Suurten ajoneuvoyhdistelmien käyttökokeilu Lapissa Puulle kyytiä euroja ja luontoa säästäen Euroopan suurimmalla rekalla

Suurten ajoneuvoyhdistelmien käyttökokeilu Lapissa Puulle kyytiä euroja ja luontoa säästäen Euroopan suurimmalla rekalla Suurten ajoneuvoyhdistelmien käyttökokeilu Lapissa Puulle kyytiä euroja ja luontoa säästäen Euroopan suurimmalla rekalla Lapin liikenneturvallisuusfoorumi Rovaniemi 13.11.2013 2 paino *1000kg Ajoneuvoyhdistelmien

Lisätiedot

Korjuu ja toimitukset Lapin 59. Metsätalouspäivät

Korjuu ja toimitukset Lapin 59. Metsätalouspäivät Korjuu ja toimitukset Lapin 59. Metsätalouspäivät 2.-3.2.2017 Heikki Pajuoja Metsäteho Oy 2.2.2017 Sisältö Terminaalit ja kuljetus Korjuu- ja työmallit Kannot 2 Energiapuun kuljetuskalusto ja menopaluukuljetukset

Lisätiedot

Puukuljetusten kaluston kehittäminen, investoinnit ja kustannustehokkuus. BIOENERGIAN METSÄ -seminaari 17.05.2011 Rovaniemi Antti Korpilahti

Puukuljetusten kaluston kehittäminen, investoinnit ja kustannustehokkuus. BIOENERGIAN METSÄ -seminaari 17.05.2011 Rovaniemi Antti Korpilahti Puukuljetusten kaluston kehittäminen, investoinnit ja kustannustehokkuus BIOENERGIAN METSÄ -seminaari 17.05.2011 Rovaniemi Antti Korpilahti Sisältö Kustannusrakenne Mitat ja akseli- ja kokonaismassat Kaluston

Lisätiedot

Kaukokuljetuksen haasteet ja kehityskohteet

Kaukokuljetuksen haasteet ja kehityskohteet Kaukokuljetuksen haasteet ja kehityskohteet Kari Väätäinen, Perttu Anttila, Juha Laitila, Yrjö Nuutinen Metsäntutkimuslaitos FORESTENERGY2020 - vuosiseminaari 2013 Metsäenergiasta uutta liiketoimintaa

Lisätiedot

Ruotsin isojen yhdistelmien kokeilut. Jorma Leskinen

Ruotsin isojen yhdistelmien kokeilut. Jorma Leskinen Ruotsin isojen yhdistelmien kokeilut Jorma Leskinen 13.11.2013 Australialainen maantiejuna: pituus 53,5 m, massa 126 t, kaivosten kuljetuksissa jopa yli 300 t 2 Ruotsin En Trave Till kokeiluauto (ETT)

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 2/2018: Kuljetusalalla vahva noususuhdanne Tieverkon ongelmat hillitsevät yhdistelmäpituuden kasvattamista 7.6.

SKAL Kuljetusbarometri 2/2018: Kuljetusalalla vahva noususuhdanne Tieverkon ongelmat hillitsevät yhdistelmäpituuden kasvattamista 7.6. : Kuljetusalalla vahva noususuhdanne Tieverkon ongelmat hillitsevät yhdistelmäpituuden kasvattamista 7.6.2018 2 Kuljetusmäärän kehitys jäsenyhdistyksen mukaan Onko yrityksenne kuljettama tonnimäärä neljän

Lisätiedot

Metsä Groupin Polar King -projekti. Kemin sellutehtaan esiselvitys on käynnissä. Juha Mäntylä Liiketoimintajohtaja Metsäliitto Osuuskunta

Metsä Groupin Polar King -projekti. Kemin sellutehtaan esiselvitys on käynnissä. Juha Mäntylä Liiketoimintajohtaja Metsäliitto Osuuskunta Metsä Groupin Polar King -projekti Kemin sellutehtaan esiselvitys on käynnissä Juha Mäntylä Liiketoimintajohtaja Metsäliitto Osuuskunta METSÄ GROUP Liikevaihto* 5,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 * Huomioitu

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS AJONEUVOJEN KÄYTÖSTÄ TIELLÄ ANNETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA / KIITOSIMEON OY:N LAUSUNTO

VALTIONEUVOSTON ASETUS AJONEUVOJEN KÄYTÖSTÄ TIELLÄ ANNETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA / KIITOSIMEON OY:N LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON ASETUS AJONEUVOJEN KÄYTÖSTÄ TIELLÄ ANNETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA / KIITOSIMEON OY:N LAUSUNTO 1 Taustaa Trafi / Otto Lahti on pyytänyt palautetta 11.23.2013 annetusta asetusluonnoksesta

Lisätiedot

Energiatehokkuuden hallinta- ja kannustinjärjestelmät kuljetusyrityksissä

Energiatehokkuuden hallinta- ja kannustinjärjestelmät kuljetusyrityksissä 1 Energiatehokkuuden hallinta- ja kannustinjärjestelmät kuljetusyrityksissä Tutkija Heikki Liimatainen Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos 2 Miksi energiatehokkuuden hallintaa?

Lisätiedot

Mitä tiet kestävät ovatko massat maksimissaan? Leena Korkiala-Tanttu

Mitä tiet kestävät ovatko massat maksimissaan? Leena Korkiala-Tanttu Mitä tiet kestävät ovatko massat maksimissaan? Leena Korkiala-Tanttu 10.5.2017 Esityksen sisältö Taustaa Uusimpia tutkimustuloksia Paripyörä yksittäispyörä Kokonaismassat Akselimassatutkimukset Huokosvedenpaineen

Lisätiedot

Voimassa: Toistaiseksi

Voimassa: Toistaiseksi 1 (7) Antopäivä: 17.06.2015 Voimaantulopäivä: 01.07.2015 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 863/2009 Muutostiedot: Soveltamisala: O-luokan ajoneuvot Sisällysluettelo

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Atte Vartiamäki Opinnäytetyö: Puutavaran kuormausalueet inventointi ja kehitys Pirkanmaan alueella

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Atte Vartiamäki Opinnäytetyö: Puutavaran kuormausalueet inventointi ja kehitys Pirkanmaan alueella Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Atte Vartiamäki Opinnäytetyö: Puutavaran kuormausalueet inventointi ja kehitys Pirkanmaan alueella Kuormausalueselvitys Tehdään osana Suomen metsäkeskuksen Pirkanmaan

Lisätiedot

Ajoneuvoasetuksen muutos 2013

Ajoneuvoasetuksen muutos 2013 Ajoneuvoasetuksen muutos 2013 Kuntatekniikan päivät 21-22.5.2015 Turku Mikko Rauhanen SiltaExpert Oy 2.4.2015 MITÄ ON TAPAHTUNUT - 1.10.2013 raskaan liikenteen suurimmat sallitut mitat ja massat kasvoivat

Lisätiedot

ENEMMÄN KUORMAA VÄHEMMÄN PÄÄSTÖJÄ JA KUSTANNUKSIA

ENEMMÄN KUORMAA VÄHEMMÄN PÄÄSTÖJÄ JA KUSTANNUKSIA ENEMMÄN KUORMAA VÄHEMMÄN PÄÄSTÖJÄ JA KUSTANNUKSIA Metsähallitus on aktiivisesti mukana toiminnassa, jonka tavoitteena on saada käyttöön hyötykuormaltaan suurempia ajoneuvoyhdistelmiä puutavaran kuljetuksiin.

Lisätiedot

AJONEUVOYHDISTELMIEN KÄÄNTYVYYS METSÄTEIDEN KÄÄNTYMISPAIKOILLA JA LIITTYMISSÄ

AJONEUVOYHDISTELMIEN KÄÄNTYVYYS METSÄTEIDEN KÄÄNTYMISPAIKOILLA JA LIITTYMISSÄ Metsätehon raportti 247 31.1.2019 AJONEUVOYHDISTELMIEN KÄÄNTYVYYS METSÄTEIDEN KÄÄNTYMISPAIKOILLA JA LIITTYMISSÄ Juho Linna Markus Strandström ISSN 1796-2374 (Verkkojulkaisu) METSÄTEHO OY Vernissakatu 1

Lisätiedot

Massamuutokset. Otto Lahti Yksikön päällikkö Liikennekelpoisuus. Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia.

Massamuutokset. Otto Lahti Yksikön päällikkö Liikennekelpoisuus. Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Massamuutokset Otto Lahti Yksikön päällikkö Liikennekelpoisuus Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Muutoskatsastukset alkaa 6vrk kuluttua Tulossa on pitkä ja värikäs kausi muutoskatsastuksia, kun useampi

Lisätiedot

KOMMENTTIPUHEENVUORO MITTA- JA PAINOUUDISTUKSESTA

KOMMENTTIPUHEENVUORO MITTA- JA PAINOUUDISTUKSESTA KOMMENTTIPUHEENVUORO MITTA- JA PAINOUUDISTUKSESTA Pohjoisen logistiikkafoorumi 16.1.2013 Oulu SKAL Heikki Huhanantti SKAL:n mitat ja massat työryhmän tavoitteet Tavoite: selkeä käsitys muutoksista Euroopassa

Lisätiedot

Mark Summary. Taitaja 2013. Skill Number 104 Skill Kuljetuslogistiikka. Competitor Name

Mark Summary. Taitaja 2013. Skill Number 104 Skill Kuljetuslogistiikka. Competitor Name Summary Skill Number 104 Skill Kuljetuslogistiikka ing Scheme Lock 07-05-2013 08:23:39 Final Lock 16-05-2013 12:42:51 Criterion Criterion Description s Day 1 Day 2 Day 3 Day 4 Total Award A B C D E F G

Lisätiedot

Ajankohtaista kuljetusalalta. ADR-seminaari Petri Murto Johtaja, asiantuntijapalvelut

Ajankohtaista kuljetusalalta. ADR-seminaari Petri Murto Johtaja, asiantuntijapalvelut Ajankohtaista kuljetusalalta ADR-seminaari 17.11.2016 Petri Murto Johtaja, asiantuntijapalvelut Ilmiöitä ja poliittisia tuulia kuljetusalalla Pariisin ilmastosopimus ja päästötavoitteet (-39 % 2005 2030)

Lisätiedot

Multimodaalinen elintarvikekuljetus

Multimodaalinen elintarvikekuljetus Multimodaalinen elintarvikekuljetus Harjoitustyö MEK C3001 Kuljetusvälinetekniikka Ryhmä 6 Eetu Kivelä 429571 Kai Chen 473336 Kasper Tammi 481289 Mika Lundell 430366 Mikko Vääräniemi 476207 Tomi Wielert

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 1/2014: Tieverkon rajoitukset syövät hyötyjä suuremmasta kuljetuskalustosta Tierakentaminen pistäisi vauhtia koko

SKAL Kuljetusbarometri 1/2014: Tieverkon rajoitukset syövät hyötyjä suuremmasta kuljetuskalustosta Tierakentaminen pistäisi vauhtia koko SKAL Kuljetusbarometri 1/2014: Tieverkon rajoitukset syövät hyötyjä suuremmasta kuljetuskalustosta Tierakentaminen pistäisi vauhtia koko elinkeinoelämään Barometrin viisarit arvio toteutuma ennuste 3 4

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Metsä Groupin avainluvut 2014 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 10 500 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 122 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

Muutoksia ajokortteihin Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Muutoksia ajokortteihin Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Muutoksia ajokortteihin 1.7.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. LT-luokan poistuminen LT-luokka (liikennetraktori) poistuu uuden ajokorttilain voimaantulohetkellä Nykyiseen LT-luokkaan kuuluvien

Lisätiedot

Ajoneuvoveron käyttövoimaveroa kannetaan henkilö-, paketti- ja kuorma-autoista, jotka käyttävät polttoaineena muuta kuin moottoribensiiniä.

Ajoneuvoveron käyttövoimaveroa kannetaan henkilö-, paketti- ja kuorma-autoista, jotka käyttävät polttoaineena muuta kuin moottoribensiiniä. 1 (6) Ajoneuvon tiedot HIN-913 Kuorma-auto Scania Lähde: Ajoneuvoliikennerekisteri 27.6.2018 22:23 Rajoitukset ja huomautukset Ajoneuvo on ajo- tai käyttökiellossa Ajoneuvovero erääntynyt Määräaikaiskatsastus

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun valtioneuvoston asetuksen (1257/1992)

Lisätiedot

TIEN PÄÄLLÄ Teksti ja kuvat: Iikka Kekko. Yhteys pohjoiseen KULJETUS LEPPIAHO KY, OULU

TIEN PÄÄLLÄ Teksti ja kuvat: Iikka Kekko. Yhteys pohjoiseen KULJETUS LEPPIAHO KY, OULU TIEN PÄÄLLÄ Teksti ja kuvat: Iikka Kekko Yhteys pohjoiseen KULJETUS LEPPIAHO KY, OULU 20 Yksi Nelostien vakituisista kulkijoista on Kuljetus Leppiahon uusi FH Volvo. 800 kilometrin reitillä kuljetetaan

Lisätiedot

59/ Kai Kniivilä. Hinausauton käyvän arvon arviointi. 59/2018 Kai Kniivilä ( ), , DocumentID: 989

59/ Kai Kniivilä. Hinausauton käyvän arvon arviointi. 59/2018 Kai Kniivilä ( ), , DocumentID: 989 59/2018 19.12.2018 Kai Kniivilä Hinausauton käyvän arvon arviointi 1 / 8 KÄYVÄN ARVON MÄÄRITYS Tarkastuskertomuksen 59 / 2018 Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja Nimi: HTT Kai Kniivilä Yhteystiedot:

Lisätiedot

Ohje 2(5) 1 YLEISTÄ LIIKENTEENOHJAUKSEN TOIMINTA... 4

Ohje 2(5) 1 YLEISTÄ LIIKENTEENOHJAUKSEN TOIMINTA... 4 Ohje 2(5) 1 YLEISTÄ... 3 2 LIIKENTEENOHJAUKSEN TOIMINTA... 4 Liite: Liikenteenohjauksen muistilista avustustilannetta varten Ohje 3(5) 1 YLEISTÄ Avustamisella tarkoitetaan apua tarvitsevan yksikön siirtämistä

Lisätiedot

Venetrailerit ja peräkärry käyttö ja turvallisuus ohjeet

Venetrailerit ja peräkärry käyttö ja turvallisuus ohjeet Venetrailerit ja peräkärry käyttö ja turvallisuus ohjeet TURVALLISUUSOHJEET (tarkistettava aina ennen liikkeelle lähtemistä) Aseta kuulakytkin auton vetokoukkuun ja tarkista, että kuulakytkin on varmasti

Lisätiedot

MITÄ TEOLLISUUDEN KULJETUKSET ODOTTAVAT TIESTÖLTÄ?

MITÄ TEOLLISUUDEN KULJETUKSET ODOTTAVAT TIESTÖLTÄ? MITÄ TEOLLISUUDEN KULJETUKSET ODOTTAVAT TIESTÖLTÄ? Tiet ja teollisuus seminaari, Jyväskylä 10.5.2017 Outi Nietola, Metsäteollisuus ry METSÄTEOLLISUUDEN TOIMIPAIKAT JA TIESTÖN KÄYTTÖ SUOMESSA Kuljetukset

Lisätiedot

Tiemerkintäpäivät 2018

Tiemerkintäpäivät 2018 ADAS Advanced Driver Assistant System Sustainable Transport Automaattiajo ja Platooning Tiemerkintäpäivät 2018 Scania Suomi Oy / Mika Jukkara, Tuotepäällikkö ADAS Advanced Driver Assistant System Automaattiajon

Lisätiedot

TALVIRENKAAT KXS10 Ohjaava rengas ympärivuotiseen käyttöön UUTUUS! ALV 0% ALV 24% 5XS /80 R 22.5 M+S 156/150L D B 2 73 db 551,90 684,35 3PMSF

TALVIRENKAAT KXS10 Ohjaava rengas ympärivuotiseen käyttöön UUTUUS! ALV 0% ALV 24% 5XS /80 R 22.5 M+S 156/150L D B 2 73 db 551,90 684,35 3PMSF Raskaan kaluston RENGASHINNASTO 2017 kuorma-autot linja-autot rekat TALVIRENKAAT KXS10 Ohjaava rengas ympärivuotiseen käyttöön UUTUUS! ALV 0% ALV 24% 5XS18031 315/80 R 22.5 M+S 156/150L D B 2 73 db 551,90

Lisätiedot

Puutavaran kaukokuljetus siirtoautolla

Puutavaran kaukokuljetus siirtoautolla Puutavaran kaukokuljetus siirtoautolla Metsätieteen päivä 29.10.2013 31.10.2013 Petri Vitikainen, Kati Kontinen ja Timo Antero Leinonen Metsätalouden laitos, Mikkelin ammattikorkeakoulu Käsitteet Metsäauto

Lisätiedot

Liikenneväylät kuluttavat

Liikenneväylät kuluttavat Liikenneväylät kuluttavat Suuri osa liikenteen aiheuttamasta luonnonvarojen kulutuksesta johtuu liikenneväylistä ja muusta infrastruktuurista. Tie- ja rautatieliikenteessä teiden ja ratojen rakentamisen

Lisätiedot

Yhteystiedot: Kymenlaaksonkatu 2 A19 48100 KOTKA FINLAND Y-tunnus: 1227866-7. Ajotilaukset / yhteydenotot:

Yhteystiedot: Kymenlaaksonkatu 2 A19 48100 KOTKA FINLAND Y-tunnus: 1227866-7. Ajotilaukset / yhteydenotot: Yhteystiedot: Kymenlaaksonkatu 2 A19 48100 KOTKA FINLAND Y-tunnus: 1227866-7 Ajotilaukset / yhteydenotot: Antti Kallas 0400 829 707 Petri Kallas 0400 757 105 Jarkko Kallas 040 536 4595 TAI Internet: www.kallas.fi

Lisätiedot

Kuljetuslogistiikka, 15 Trukin käsittely- ja kuormaustehtävä, osio A

Kuljetuslogistiikka, 15 Trukin käsittely- ja kuormaustehtävä, osio A Kuljetuslogistiikka, 15 Trukin käsittely- ja kuormaustehtävä, osio A Ka Umpikontti Trukin käsittely ja kuormaustehtävä, A: I Lastaus II Kuorman varmistaminen ja välitarkistus, III Kuorman purkaminen I

Lisätiedot

HCT-liikenteen kesäajan raportti 2015

HCT-liikenteen kesäajan raportti 2015 1(14) HCT-liikenteen kesäajan raportti 2015 Otto Lahti, Trafi & Anneli Tanttu, Kohateam Oy 18.1.2016 2(14) Sisällys Tiivistelmä... 3 1. Johdanto... 4 2. Kesäkaudella liikenteessä olleet... 5 2.1 Speed

Lisätiedot

Parhaita käytäntöjä käyttöön Benchmarking lähtökohtana, RouteSmart työkaluna

Parhaita käytäntöjä käyttöön Benchmarking lähtökohtana, RouteSmart työkaluna Parhaita käytäntöjä käyttöön Benchmarking lähtökohtana, RouteSmart työkaluna Parhaat käytännöt käyttöön Miksi? ESD Energiapalvelu direktiivi Tavoitteena säästää 50 milj. bensiinilitraa vastaava energiamäärä

Lisätiedot

3-AKSELINEN PPV JATKETTAVA/LEVITETTÄVÄ IRTOKEULALAVETTI

3-AKSELINEN PPV JATKETTAVA/LEVITETTÄVÄ IRTOKEULALAVETTI KÄYTETTY LAVETTI 2.2.2015 Alkuperäinen omistaja: Moto-Olli Oy Nimike: PPV T492-23A Valmistenumero: YF9T492237L008762 Vuosimalli: 2008 Kuvat otettu kesällä 2014 3-AKSELINEN PPV JATKETTAVA/LEVITETTÄVÄ IRTOKEULALAVETTI

Lisätiedot

HYVÄT TURVALLISUUSKÄYTÄNNÖT 2014

HYVÄT TURVALLISUUSKÄYTÄNNÖT 2014 Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailu HYVÄT TURVALLISUUSKÄYTÄNNÖT 2014 VARASTOINTI 1 Betoniteollisuuden hyvät turvallisuuskäytännöt sisältävät n. 350 sivua erilaisia hyviä käytäntöjä. Kaikki eivät

Lisätiedot

Akselipainolaskelmat. Yleistä tietoa akselipainolaskelmista

Akselipainolaskelmat. Yleistä tietoa akselipainolaskelmista Yleistä tietoa akselipainolaskelmista Kun kuorma-autoa halutaan käyttää mihin tahansa kuljetustyöhön, tehtaalta toimitettua alustaa täytyy täydentää jonkinlaisella päällirakenteella. Yleistä tietoa akselipainolaskelmista

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus ajokorttiasetuksen soveltamisesta annetun liikenneministeriön päätöksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 28 päivänä elokuuta 2008 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Energiapuuterminaalit biomassan syötössä, kokemuksia Ruotsista ja Suomesta

Energiapuuterminaalit biomassan syötössä, kokemuksia Ruotsista ja Suomesta TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Energiapuuterminaalit biomassan syötössä, kokemuksia Ruotsista ja Suomesta ForestEnergy2020-tutkimusohjelman vuosiseminaari Matti Virkkunen, VTT 7.10.2015, Joensuu Esityksen

Lisätiedot

MEKANIIKAN TEHTÄVIÄ. Nostotyön suuruus ei riipu a) nopeudesta, jolla kappale nostetaan b) nostokorkeudesta c) nostettavan kappaleen massasta

MEKANIIKAN TEHTÄVIÄ. Nostotyön suuruus ei riipu a) nopeudesta, jolla kappale nostetaan b) nostokorkeudesta c) nostettavan kappaleen massasta MEKANIIKAN TEHTÄVIÄ Ympyröi oikea vaihtoehto. Normaali ilmanpaine on a) 1013 kpa b) 1013 mbar c) 1 Pa Kappaleen liike on tasaista, jos a) kappaleen paikka pysyy samana b) kappaleen nopeus pysyy samana

Lisätiedot

Resurssitehokas autokuljetus. Puutavaralogistiikan tehostaminen seminaari LVM 13.8.2012 Antti Korpilahti

Resurssitehokas autokuljetus. Puutavaralogistiikan tehostaminen seminaari LVM 13.8.2012 Antti Korpilahti Resurssitehokas autokuljetus Puutavaralogistiikan tehostaminen seminaari LVM 13.8.2012 Antti Korpilahti Esityksen kohdat Autolla junalla - vesiteitse Optimoinnit Kustannusrakenne Missä parannettavaa 13.8.2012

Lisätiedot

Käsittelykokeet alkaen luokissa BE, C1E, CE, D1E ja DE

Käsittelykokeet alkaen luokissa BE, C1E, CE, D1E ja DE 1 (6) Käsittelykokeet 1.7.2018 alkaen luokissa BE, C1E, CE, D1E ja DE Käsittelykokeiden tavoite Käsittelykokeen tavoitteena on varmistaa, että ajokorttia suorittava osaa käsitellä ajoneuvoyhdistelmää turvallisesti

Lisätiedot

Viitasaaren biokaasulaitos

Viitasaaren biokaasulaitos Viitasaaren biokaasulaitos Paljonko tuotantopotentiaalia Paljonko tuotantopotentiaalia Valittiin viljelykasvit joiden korvaajana ja viljelykierrossa peltobiomassan tuotanto voisi olla sopivaa Haettiin

Lisätiedot

TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA

TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA Jäsenyrittäjiemme tekemien havaintojen mukaan, talvihoidon keskimääräinen taso Keski-Suomessa on laskenut vuodesta toiseen ja tilanne on joillain alueilla lähellä

Lisätiedot

HE 146/2017 vp. laiksi ajokorttilain muuttamisesta. Trafin kuljettajantutkinto-työpaja

HE 146/2017 vp. laiksi ajokorttilain muuttamisesta. Trafin kuljettajantutkinto-työpaja HE 146/2017 vp. laiksi ajokorttilain muuttamisesta Trafin kuljettajantutkinto-työpaja 1.12.2017 1 HE ajokorttilain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan Ajokorttimenettelyjä kehitettäväksi Muutoksia kuljettajakoulutukseen

Lisätiedot

MS+ Maaseutuliikenne, lisäpisteet vähimmäiskriteerien päälle (laatuvertailu mukana)

MS+ Maaseutuliikenne, lisäpisteet vähimmäiskriteerien päälle (laatuvertailu mukana) MAASEUTU JA SEUTULIIKENTEIDEN LINJA AUTOJEN KALUSTOVAATIMUKSET (LL, 20.3.) MS Maaseutuliikenne, vähimmäiskriteerit* (vain hintavertailu) Liikenteen tyypittely Maaseutumaiset olosuhteet, reitit pääosin

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 20.10.2014 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä

Lisätiedot

Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA

Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA The difference is ABAX Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA The difference is ABAX 2 The difference is ABAX ABAX SÄHKÖINEN AJOPÄIVÄKIRJA Tähän esitteeseen on koottu vastauksia kysymyksiin, jotka liittyvät

Lisätiedot

EHDOTUS TALVIKAUDEN RENGASVAATIMUKSIKSI RASKAILLE AJONEUVOILLE

EHDOTUS TALVIKAUDEN RENGASVAATIMUKSIKSI RASKAILLE AJONEUVOILLE EHDOTUS TALVIKAUDEN RENGASVAATIMUKSIKSI RASKAILLE AJONEUVOILLE Rengasalan tekninen foorumi, myyntipäällikkö/ka-renkaat Oy Suomen Michelin Ab/Michelin Nordic TEKNINEN FOORUMI Rengasalan tekninen foorumi

Lisätiedot

Ajankohtaispäivä aikuiskoulutuskeskuksille ja ammattioppilaitoksille

Ajankohtaispäivä aikuiskoulutuskeskuksille ja ammattioppilaitoksille Ajankohtaispäivä aikuiskoulutuskeskuksille ja ammattioppilaitoksille kuljetusalan monet haasteet Uudistunut tavaraliikennelaki Yrittäjäkuljettajien työaikalaki Mitta- ja massauudistus Petri Murto Tavaraliikennelain

Lisätiedot

104 Kuljetuslogistiikka. Semifinaalitehtävät Kuorman järjestyksen muuttaminen

104 Kuljetuslogistiikka. Semifinaalitehtävät Kuorman järjestyksen muuttaminen 104 Kuljetuslogistiikka Semifinaalitehtävät Kuorman järjestyksen muuttaminen Tehtävänä on haarukkavaunun avulla vaihtaa eturivissä olevien kahden (kuvassa numerot 1 ja 2) kuormalavan paikka kolmannessa

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA-ALAN VALINTAKOE

AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA-ALAN VALINTAKOE AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA-ALAN VALINTAKOE Matematiikan koe 30.5.2017 TEHTAÄVIEN RATKAISUT VASTAUSOHJEET 1. Koeaika on 2 tuntia (klo 12.00 14.00). Kokeesta saa poistua aikaisintaan klo 12.30. 2.

Lisätiedot

Keski-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Ari Herrala

Keski-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Ari Herrala Keski-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 6.10.2016 Ari Herrala 80-vuotias SKAL kuuluu Suomen vanhimpiin elinkeinopoliittisiin edunvalvojiin Valvomme maanteiden tavaraliikenteen yritysten etuja kotimaassa

Lisätiedot

Raskaiden ajoneuvojen elinkaaren hallinta

Raskaiden ajoneuvojen elinkaaren hallinta Raskaiden ajoneuvojen elinkaaren hallinta Rami Wahlsten Turun ammattikorkeakoulu rami.wahlsten@turkuamk.fi Turun ammattikorkeakoulu Tutkintoon johtava koulutus: n. 9200 opiskelijaa Noin 1900 aloituspaikkaa

Lisätiedot

Nastarenkaiden tyyppihyväksynnän määräys ja talvirengasvaatimusten täsmennystarpeet Keijo Kuikka Tieliikenteen säädösinfo

Nastarenkaiden tyyppihyväksynnän määräys ja talvirengasvaatimusten täsmennystarpeet Keijo Kuikka Tieliikenteen säädösinfo Nastarenkaiden tyyppihyväksynnän määräys ja talvirengasvaatimusten täsmennystarpeet Keijo Kuikka Tieliikenteen säädösinfo 27.11.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ajoneuvon nastarenkaiden vaatimukset

Lisätiedot

Terminaaleista tehoa biotalouteen -hanke. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2016 Pohjois-Savon liitto

Terminaaleista tehoa biotalouteen -hanke. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2016 Pohjois-Savon liitto Terminaaleista tehoa biotalouteen -hanke Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2016 Pohjois-Savon liitto 26.10.2016 Terminaaleista tehoa biotalouteen -hanke Hankkeen tavoitteena on kehittää puutavaran ja

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Tiedätkö sinä, mikä biotuotetehdas? Biotuotetehtaan ydin on sellutehdas, mutta biotuotetehdas on paljon muutakin. Mitä biotuotteet ovat? Minkälainen

Lisätiedot

KEMIN SATAMA OY VERKKOSELOSTUS 2019

KEMIN SATAMA OY VERKKOSELOSTUS 2019 KEMIN SATAMA OY VERKKOSELOSTUS 2019 Sisällysluettelo 1.JOHDANTO...3 2.YLEISTIETOA...3 2.1 Vastuut ja yhteystiedot...3 2.2 Julkaiseminen...4 3.RATAVERKOLLE PÄÄSY...4 3.1Rataverkon käyttö...4 3.2 Liikennöintiä

Lisätiedot

METSÄTEOLLISUUDEN ODOTUKSIA VÄYLILTÄ JA VÄYLÄLTÄ

METSÄTEOLLISUUDEN ODOTUKSIA VÄYLILTÄ JA VÄYLÄLTÄ METSÄTEOLLISUUDEN ODOTUKSIA VÄYLILTÄ JA VÄYLÄLTÄ Väylä 2019 sidosryhmätilaisuus 8.2.2019 Timo Jaatinen, toimitusjohtaja Metsäteollisuus ry 8.2.2019 2 Metsäteollisuuden tuotantoluvut vielä hyvällä tasolla

Lisätiedot

Ajoneuvoyhdistelmien tekniset vaatimukset

Ajoneuvoyhdistelmien tekniset vaatimukset 1 (14) Antopäivä: 14.1.2019 Voimaantulopäivä: 21.1.2019 Säädösperusta: Ajoneuvolaki (1090/2002) 27 a 2 mom. Voimassa: Toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: - Muutostiedot: - Ajoneuvoyhdistelmien

Lisätiedot

Ajoneuvoveron käyttövoimaveroa kannetaan henkilö-, paketti- ja kuorma-autoista, jotka käyttävät polttoaineena muuta kuin moottoribensiiniä.

Ajoneuvoveron käyttövoimaveroa kannetaan henkilö-, paketti- ja kuorma-autoista, jotka käyttävät polttoaineena muuta kuin moottoribensiiniä. 1 (6) Ajoneuvon tiedot ZII-890 Kuorma-auto Sisu Lähde: Liikenneasioiden rekisteri 1.10.2018 15:15 Verotiedot Käyttövoima Dieselöljy Veron peruste kokonaismassa (kg) 26000 Perusvero /päivä 0.0 Henkilö-

Lisätiedot

Päivin öin. Kehitä yrityksesi osaamista yhteishankintakoulutuksella

Päivin öin. Kehitä yrityksesi osaamista yhteishankintakoulutuksella Päivin öin Kehitä yrityksesi osaamista yhteishankintakoulutuksella Suomen Kaukokiito Oy Kuljetusliike I. Lehtonen Oy Kuljetusliike Kantola & Koramo Oy Auramaayhtiöt Kuljetusliike Taipale Oy Kuljetusliike

Lisätiedot

Ajoneuvojen ympäristövaikutusten huomioiminen vähimmäisvaatimuksina koulukuljetushankinnoissa. Motiva Oy 1

Ajoneuvojen ympäristövaikutusten huomioiminen vähimmäisvaatimuksina koulukuljetushankinnoissa. Motiva Oy 1 Ajoneuvojen ympäristövaikutusten huomioiminen vähimmäisvaatimuksina koulukuljetushankinnoissa Motiva Oy 1 Laki ajoneuvojen energia- ja ympäristövaikutusten huomioimisesta julkisissa hankinnoissa ( 1509/2011)

Lisätiedot

Kuljetusyrityksen arki: haasteet ja mahdollisuudet

Kuljetusyrityksen arki: haasteet ja mahdollisuudet Kuljetusyrityksen arki: haasteet ja mahdollisuudet Oy TransPeltola Ltd Kouvolalainen perheyritys Toiminta alkanut vuonna 1958 (Peltolan Kuljetus Oy) 23 omaa autoa + n. 20 vakituista alihankkija-autoa Työllistää

Lisätiedot

Voimassa: Toistaiseksi. Muutostiedot: Kumoaa Liikenteen turvallisuusviraston antaman ohjeen TRAFI/336/ /2012

Voimassa: Toistaiseksi. Muutostiedot: Kumoaa Liikenteen turvallisuusviraston antaman ohjeen TRAFI/336/ /2012 1 (10) Antopäivä: 15.06.2017 Voimaantulopäivä: 28.08.2017 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 863/2009 Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: Muutostiedot: Kumoaa Liikenteen

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 180 / 2017 vp)

Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 180 / 2017 vp) Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 180 / 2017 vp) Liikenne- ja viestintävaliokunta 16.2.2018 Ari Herrala Johtava asiantuntija, Suomen Kuljetus ja

Lisätiedot

RASKAAN KALUSTON RENKAAT JA LEVYPYÖRÄT 2011

RASKAAN KALUSTON RENKAAT JA LEVYPYÖRÄT 2011 Ryhmä 18-08 1118-785 05/11 RASKAAN KALUSTON RENKAAT JA LEVYPYÖRÄT 2011 AL10 AL15 AM15 DL10 TL10 1 Raskaan kaluston Hankook-renkaiden tyyppimerkinnät AH11 Akseli Käyttö Sarjanumero Akseli Pitkän matkan

Lisätiedot

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - HE 161/2016 vp

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - HE 161/2016 vp Autoalan näkökulmia lakiuudistukseen Liikenne- ja viestintävaliokunta 10.11.2016 erityisasiantuntija Hanna Kalenoja

Lisätiedot