Maisematyöluvan tarpeen arviointi puun kaadoille Kauniaisissa, puiden säilyttämisen periaatteet
|
|
- Ari-Pekka Tikkanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yhdyskuntalautakunta Yhdyskuntalautakunta Yhdyskuntalautakunta Maisematyöluvan tarpeen arviointi puun kaadoille Kauniaisissa, puiden säilyttämisen periaatteet 1005/ /2014 YLK Lisätiedot: Ympäristöpäällikkö Anna-Lena Granlund-Blomfelt, puh. (09) Kauniaisten kaupungin nykyiset yhdyskuntalautakunnan hyväksymät puunkaa to lu pien myön tä mis pe rus teet ovat peräisin vuodelta 1995 (liite 1) ja tulisi päivittää mai se ma työ lu van tarpeen arviointikäytäntöjen sel keyt tä misek si. Samalla pyrittäisiin yhtenäistämään Kau niais ten puun kaa to pe ri aatteet pääkaupunkiseudun rakennusvalvontojen yhtenäisten puun kaa to käytän tö jen kanssa, kuitenkin niin että säilytetään kaupungin jo ai kai sim pi na vuo si na hyväksi koetut käytännöt. Päivitetyn ohjeen (liite 2, LUONNOS) ensisijainen tavoite on säilyttää kaupun gis sa run sas ja hy vä kun toi nen puusto joka edesauttaa Kauniaista säi lymään veh reä nä hu vi la kau pun ki na. Lähtökohtana on että ase ma kaa va-alueel la pui den kaataminen ja siihen verrattava toi men pi de vaatii aina MRL 128 mu kais ta maisematyölupaa. Kauniaisten kaupungin kun nos sa pi topuu tar hu ri/kau pun gin puu tar hu ri voi kuitenkin kiin teis tön omis ta jan/hal ti jan kir jal li sen ar vioin ti-il moi tuk sen sekä yhdyskuntalautakunnan annetujen ehto jen poh jal ta teh dä arvioinnin siitä, voidaanko puu kaataa ilman mai se matyö lu paa. Kun noss pi to puu tar hu ri/kau pun gin puu tar hu ri tekee jatkossakin har kin nan mu kaan tarvittaessa ar vioin ti käyn nin (puustokatselmuksen) kiinteistöllä. Päivitetyn ohjeen lo pul li nen versio toimitetaan kokouksen men nes sä. Päivitetystä ohjeesta löytyy siis ehtoja siitä, milloin puu voidaan selkeästi kaa taa ilman mai se ma työ lu paa, milloin tällaista käytäntöä voidaan harkita se kä ehtoja siitä milloin puun kaadosta ei tarvitse tehdä ilmoitusta kau pungil le. Ehdoilla pyritään selventämään mai se ma työ lu van tarpeen ar vioin time ne tel miä ensisijaisesti asukkaille mutta myös kau pun gin puuasioiden vas tuu hen ki löil le. Edellämainittujen lisäksi ohjeesta löytyy ehtoja luonnonsuojeluasioiden huo mi oon ot ta mi ses ta puiden kaadoissa, naapureiden kuulemisesta, korvaa vien puiden istuttamisesta sekä tie toa naapurisuhdelain 8 pykälästä (tont tien rajoilla sijaitsevat puut, josta on haitta naa pu reil le). Ohjeeseen on myös lisätty muistutus siitä, että vastuu puiden kunnosta kuu luu kiin teis tön omistajalle/haltijalle joka vastaa niiden kunnon seu rannas ta ja jonka on tarvittaessa ryh dyt tä vä toimenpiteisiin joko puiden pois tami sek si tai säilyttämiseksi.
2 Liitteenä 3 kaupungin "Kasvillisuuden ja luontoalueidensuojaaminen"-ohje jota on pävitetty vastaamaan liitteenä 2 oleva periaateohjetta. Maisematyöluvan tarpeen arviointiprosessia on esitetty kaaviomuodossa ohjeen lopussa. YTJ: Lautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevat periaatteet maisematyöluvan tarpeen arvioinnin puun kaadoissa sekä puiden säilyttämisessä. Periaatteet astuvat voimaan lähtien.... Esittelijä täydensi esitystekstin 1. virkkeen kuulumaan: Kauniaisten kaupungin nykyiset yhdyskuntalautakunnan hyväksymät puunkaa to lu pien myön tä mis pe rus teet ovat peräisin vuodelta 1995 (liite 1) ja tulisi päivittää mai se ma työ lu van tarpeen arviointikäytäntöjen sel keyt tä misek si sekä nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseksi. Kokouksessa jaettiin pöydälle päivitetyt liitteet 2 ja 3. Päätös: YLK Lautakunta päätti asiasta käydyn keskustelun päätteeksi yksimielisesti palauttaa asian (mm.ohjeiden lopullista viimeistelyä ja tekstitarkennuksia varten). Yhdyskuntalautakunta on pidetyssä kokouksessa antanut yhdys kun ta toi mel le toimeksiannon ryhtyä päivittämään kaupungin ns. puun kaa to-oh jet ta maisematyöluvan tarpeen arviointikäytäntöjen selkeyt tä mi sek si ja nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseksi. Asia on käsitelty ensimmäisen kerran yhdyskuntalautakunnassa ( 51), jolloin lautakunta palautti asian mm. ohjeiden lopullista vii meis te lyä ja tekstitarkennuksia varten. Edellisen kokouksen jälkeen ohjetta on tarkennettu yh dys kun ta lau ta kunnan ohjeistuksen mukaisesti mm. niin, että Kasvillisuuden ja luon toaluei den suojaaminen"- ohje ja Maisematyöluvan tarpeen arviointi puun kaadolle Kauniaisissa ohje on yhdistetty yhdeksi ohjeeksi nimeltä Kasvil li suu den ja luontoalueiden suojaaminen sekä maisematyöluvan tarpeen arviointi puun kaadolle Kauniaisissa (liite 1). Ohje on kuitenkin raken teel taan sellainen, että eri osiot (A ja B) toimivat tarpeen vaatiessa tie do tus mie les sä myös erikseen. Edellisen kokouksen jälkeen tehdyt muu tok set ovat liitteenä olevassa ohjeessa merkattu al le vii vauk sin/harmaal la.
3 Ohjeen B-osa käsittelee maisematyöluvan tarpeen arviointia puiden kaa doil le Kauniaisissa ja seuraa pääkaupunkiseudun ra ken nus val von tojen yhtenäisiä käytäntöjä puiden kaatamisesta tonteilla. Kauniaisten ohjees ta on kuitenkin jätetty pois ehto jonka mukaan tontilta voidaan ilman maisematyölu paa tai arviointi-ilmoitusta kaataa viisi puuta, jos tontille jää puita vielä kaa to toi men pi tei den jälkeenkin. Koska viiden puun tai pienemmän määrän kaa ta mi nen tontilta ei aina voida katsoa olevan vaikutuksiltaan vähäinen ja mi kä li B-osion kakkoskohdassa (maisematyölupaa ei tarvitse hakea eikä puutarhurin arviota tarvitse hakea) esitetyt ehdot eivät täyty, halutaan tällä ta val la ohjata kiinteistönomistajaa/ haltijaa Kauniaisissa tekemään puu tar hu ril le maisematyöluvan tarpeen arviointi-ilmoitusta ennen toi men pi tee seen ryhtymistä. Tapauksissa, jossa puiden kaadoille on haettava maisematyölupaa, on maankäyttö- ja rakennuslain 140 mukaan lupa myönnettävä, jollei toimenpide vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen taikka turmele kaupunki- tai maisemakuvaa. Oheismateriaalina myös pääkaupunkiseudun rakennusvalvontojen yh tenäi set käytännöt puiden kaatamisesta tonteilla sekä yhteenveto pää kaupun ki seu dun kaupunkien nettiohjeista puiden kaatamisesta. YTJ: Lautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan ohjeen Kasvillisuuden ja luon to aluei den suojaaminen sekä maisematyöluvan tarpeen arviointi puun kaadolle Kauniaisissa sekä siinä esitetyt ehdot maisematyöluvan tarpeen arvionnille. Ohjeessa esitetyt ehdot astuvat voimaan Jäsen Tupamäki ehdotti asian palauttamista jatkovalmisteluun, ehdotus sai lautakunnan yksimielisen kannatuksen. Päätös: YLK Asia palautettiin jatkovalmistelua varten. Yhdyskuntalautakunta on pidetyssä kokouksessa antanut yhdys kun ta toi mel le toimeksiannon ryhtyä päivittämään kaupungin nk. puunkaa to-oh jet ta 1990-luvulta maisematyöluvan tarpeen arviointikäytäntöjen sel keyt tä mi sek si ja nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseksi. Asiaa on kä si tel ty yhdyskuntalautakunnassa ( 51) ja (64 ), jolloin lau ta kun ta palautti asian mm. ohjeiden B-osan jat ko val mis telu ja varten. Ohje on tarkoitettu kuntalaisille informaatioksi puiden suojelun ja mah dol lisen kaatamisen menettelytavoista. Ohjeen A-osion tarkoitus on auttaa
4 eten kin suunnittelijoita ja rakentajia arvioimaan rakennuspaikan kas vil li suuden säilyttämismahdollisuuksia ja toimimaan oikein suojausmenetelmiä valit taes sa. Ohjeen B-osassa tarkastellaan puun kaadon edellytyksiä ja en sisi jai ses ti niitä tilanteita, jolloin puun kaatamisen voidaan katsoa olevan vaiku tuk sil taan vähäinen toimenpide, ja jolloin maisematyölupaa ei tarvitse maan käyt tö- ja rakennuslain mukaan hakea. Arvion toimenpiteen vä häi syydes tä tekee kunnossapito- / kaupunginpuutarhuri. Ohjeen B-osion tar koi tus on toimia myös kaupungin työntekijöiden välineenä, jolla var mis te taan asukkaiden tasapuolinen kohtelu asioiden käsittelyssä. Ohjetta on valmistellut työryhmä, johon kuuluu ympäristöpäällikön lisäksi kau pun gin kunnossapitopuutarhuri, kaupunginpuutarhuri sekä kau pun ginla ki mies. Työryhmän ehdottamat sisältömuutokset verrattuna käsi tel tyyn versioon esitetään alla otsikkokohtaisesti. Nyt liitteenä olevassa oh je-eh do tuk ses sa kyseiset muutokset ovat merkittynä harmaalla. Kau pungin kielenkääntäjä on myös lukenut ohje-ehdotuksen. Hänen te ke mi ään pieniä kielellisiä korjauksia, jotka eivät muuta ohjeen varsinaista asia si sältöä, ei ole merkitty tekstiin erikseen. Työstäessään ohjetta, on työryhmä mahdollisuuksien mukaan ottanut huomi oon lautakunnan jäseniltä asian käsittelyyn aikana esille tullutta pa lau tetta. Seuraavassa kappaleessa esitetään tiedot vuonna 2014 suoritettujen puus to kat sel muk sien sekä myönnettyjen maisematyölupien määrästä. Tieto on toiminut perusteluna työryhmän joidenkin esittämien muu tos eh do tusten li sää mi seen tai poisjättämiseen ohjeeseen. Vuonna 2014 Kauniaisissa suoritettiin 121 puustokatselmusta näistä 107 eivät liittyneet tulevaan rakentamiseen tai rakennuslupaan näistä 39 olivat tapauksia, joissa kyseessä oli kuuden tai useamman puun kaato näistä ns. kuuden tai useamman puun tapauksista kolmessa ta paukses sa tontinomistajaa ke ho tet tiin kunnossapitopuutarhurin toimesta hake maan maisematyölupaa edellä mainittujen kolmen tapauksen lisäksi tontinomistajia kehotettiin ha ke maan maisematyölupaa puun/puiden kaadoille viidessä muussa ta pauk ses sa, eli yhteensä 8 tapauksessa. 1. Puiden säilyttämisen periaatteet Aikaisemmin ehdotettu termi maisematyölupalausunto on liitteenä ole vassa ohje-ehdotuksessa muutettu arvioksi (ns. maisematyölupa-arvio). Sa nana arvio on epävirallisempi kuin lausunto ja arvio kuvaa muutenkin parem min toimenpiteen luonnetta. Edellä mainitusta syystä on myös puus tokat sel mus -ni mi ket tä korvattu arviointikäynti -nimikkeellä. Suositus korvaavan puun istuttamisesta kaadetun puun sijaan on siirretty muu al ta ohjeesta tähän kohtaan). Todettakoon vielä, että korvaavien puiden istuttamisesta ei tässä ohjeessa voida velvoittaa, vaan se tulee jättää vi ran omais ten harkintaan lakiin tai muuhun määräyksiin perustuen.
5 2. Milloin maisematyölupaa tai arviota ei tarvita Kohdassa 2.3 on pyritty yksinkertaistamaan tekstiä koskien pienten puiden kaa ta mi sen periaatteita. Ohje-ehdotuksen mukaan pienille puille, joiden run gon hal kai si ja on alle 10 cm 1,5 metrin korkeudella, ei tarvitse hakea mai se ma työ lu paa tai arviota. Tämä ei kuitenkaan koske puumaisia katajia ja pähkinäpensaita, joille on omat suojelusäännökset luon non suo je lu asetuk sen mukaan. Jalojen lehtipuiden mittaa on myös muutettu vastaamaan luon non suo je lu ase tuk ses sa määriteltyjä suojelumittoja (rungon halkaisija 7 cm 1,5 metrin korkeudessa). Koska joillekin puulajille repeytymisvaara (esim. isot raidat) on isompi kuin kaa tu mis vaa ra, on kohtaan 2.4 lisätty maininta myös tästä. 3. Maisematyöluvan tarpeen arviointi Otsikkoon ei ole tehty muutosta sisällön merkityksen muuttumisesta johtuen vaan stilisointisyistä. Joissakin tapauksissa kiinteistön omistaja/haltija ha luaa riskikartoituksen pe rus teel la kaataa puun ehkäistäkseen tu le vai suudes sa aiheutuvaa va hin koa viemäreille, salaojille, rakennuksille tai muul le omaisuudelle. Tämän ta kia 3.1 kohtaan on lisätty myös maininta tai voi aiheuttaa. Tällöin kiin teis tön omistajaa/haltijaa voidaan velvoittaa esit tämään kirjallinen selvitys mah dol li ses ta aiheutuvasta vahingosta. Kohta 3.3 on siirretty osiosta 2 Milloin maisematyölupaa tai arviota ei tarvit se hakea maisematyölupa-arviota vaa ti vaan kohtaan. Työryhmä on korvannut edellisessä ehdotuksessa mainittua ns. var jos tuskoh taa kohdalla 3.7. Puun kaatamiseen on jokin muu hyvin perusteltu syy. Tämän säännön tarkoitus on ensisijaisesti maisematyölupien määrän ra joit ta mi nen tapauksiin, joissa sen edel lyt tä mi sel le on selkeät perusteet. Esi merk ki ta pauk se na liian kookkaaksi kasvanut terve puu suhteessa pieneen pihaan, esim. rivitalopihan lähes peittävä puu, joka haittaa pihan käyttöä. Puu ei ole maisemallisesti merkittävä ja tontille jää muita puita. Kos ka perustellut syyt eivät tässä tapauksessa täyty, tulisi puun kaa dol le ilman ehdotettua 3.7 sääntöä hakea maisematyölupaa. Työryhmä ei ole lisännyt ohje-ehdotuksen 3. kohtaan ns. yli viiden puun sään töä. Tällainen sääntö johtaisi siihen, että yli 5 puun kaataminen au tomaat ti ses ti laukaisisi maisematyölupakäsittelyn, vaikka kohdissa mai ni tut ehdot täyttyisivätkin eli myös ison esim. ison tontin tiheän puuston yli 5 puuta koskevan lievänkin harvennuksen kohdalla. Tämä johtaisi Kauniai sis sa nykyistä tiukempaan linjaan ja sii hen, että vuosittain käsiteltävien mai se ma työ lu pien määrä lisääntyisi huo mat ta vas ti verrattuna ny ky ti lan teeseen. Nk. RAVA -puuohjeen (oheismateriaalina) mukaan muualla pää kau pun kiseu dul la kiinteistönomistaja/ haltija tekee itse arvion (Kauniaisissa yleensä puu tar hu rit) siitä, voidaanko puu/puita kaataa ohjeessa annettujen ehtojen pe rus teel la, mikäli kaadettavien puiden määrä on korkeintaan viisi. Kuuden puun kaataminen muualla pääkaupunkiseudulla ei kuitenkaan au to maat tises ti laukaise maisematyölupatarvetta, vaan RAVA -ohjeen mukaan vasta
6 täl löin tulee kiinteistönomistaja/haltija olla yhteydessä rakennusvalvontaan ha keak seen puiden kaatamiselle maisematyölupaa tai arvio toimenpiteen vä häi syy des tä. Mikäli Kaunaisten ohjeeseen lisätään ns. yli viiden puun sään töä, ei kaupungin ohje tule olemaan linjassa muun pää kau pun ki seudun kanssa vaan huomattavasti tiukempi. Työryhmä katsoo, että kun nossa pi to/kau pun gin puu tar hu ril le tulisi jatkossakin säilyttää mahdollisuus tehdä arvio maisematyöluvan tarpeesta myös niissä tapauksissa kun kaa detta vien puiden määrä on yli viisi (esim. isot, runsaspuiset tontit). Mikäli ns. yli viiden puun sääntö olisi ollut voimassa esim. vuonna 2014, olisi mai se ma työ lu pien määrä ollut 39 kahdeksan käsitellyn luvan sijaan. Puun kaatoon liittyvien maisematyölupien lisäksi ympäristöpäällikkö kä sitte lee myös maisematyölupia, jotka liittyvät maarakentamiseen sekä ra kenta mis ta edeltäviin valmisteleviin töihin (vuonna kpl, vuonna kpl). Puustokatselmusten määrä on viimeisten viiden vuoden aikana pysynyt noin katselmuksen vuositasolla. Työryhmän arvio on, että kä si teltä vien maisematyölupien määrä vuodessa nousisi kappaleeseen mikä li ns. yli viiden puun sääntö lisättäisiin ohjeeseen. Ottaen huomioon ympä ris tö toi men nykyisen henkilöstömitoituksen (1 henkilö) ja sen laajan tehtä vä ken tän, on ilmiselvää, että tällainen kasvu mai se ma työ lu pa ha ke musten mää räs sä vaatisi ympäristötoimen henkilöstöresurssien lisäämistä. Var si nai sen lupaharkinnan ja lupatekstin kirjoittamisen lisäksi ym pä ris töpääl lik kö hoitaa myös lupiin liittyvät mahdolliset naa pu ri kuu le mi set, kuu lutuk set, päätösten tiedoksiannot, postitukset jne. Yllä esitettyjen tietojen pohjalta työryhmä ehdottaa, että ohjeeseen lisätään 3.7 Puun kaatamiseen on joku muu hyvin perusteltu syy -sääntö, mutta että ohjeeseen ei lisätä ns. yli viiden puun sääntöä. Työ ryh mä katsoo, että hy väk sy mäl lä nykyistä ohje-ehdotusta, voidaan välttää tur haa byrokratiaa ja varmistua siitä, että puunkaatoasiat Kauniaisissa jat kos sa kin hoidetaan ket te räs ti samalla kun varmistetaan asukkaiden ta sa puo li nen kohtelu. Edellisessä ohje-ehdotuksessa mainittu kohta (silloinen 3.7) Yli 2 metriä kor keat puuvartiset kasvit, joiden halkaisija on alle 10 cm, kun kyseessä on jalopuu, pähkinäpensas, kataja tai vierasperäinen lehti- ja havupuulaji on poistettu ohjeesta. Tämä siksi, että puulajien rajamittoja on selkeytetty kuvaa maan vanhaa ohjetta paremmin lajin kasvutapaa jo kohdassa 2.3. Muis sa tapauksissa lupa tulee hakea, elleivät tässä ohje-ehdotuksessa koh dis sa perustellut syyt täyty. 4. Milloin maisematyölupa tarvitaan Ohjeeseen on lisätty maininta siitä, että maisematyölupa haetaan kir jal lises ti ja että myös tarvittavat lomakkeet löytyvät kaupungin kotisivuilta. 5. Naapureiden kuuleminen Ohjetta on muutettu niin, että naapuria on kuultava arviota varten silloin, kun kaadettava puu sijaitsee rajalinjan välittömässä läheisyydessä, kun se edel li sen ehdotuksen mukaan oli tehtävä aina puun sijoittuessa enintään 5 met rin etäisyydelle rajalinjasta. Muutos on perusteltu, koska 5 metrin etäisyy del le rajalinjasta voi esimerkiksi sijoittua vain yksi kaadettava pieni metsi kös sä kasvava puu, ja tällöin naapureiden kuuleminen automaattisena
7 toi men pi tee nä on vaatimuksena turhan raskas. Uusi ehdotus on nyt lin jassa nk. RAVA-ohjeen naapurikuulemiskäytännön kanssa. Ohjeeseen on kui ten kin lisätty maininta siitä, että naapureita voidaan tapauskohtaisesti vaa tia kuultavan myös muissa tilanteissa (esim. kun kyseessä useampi puu, puut toimivat näkösuojana tmv). Ehdotus siitä, että naapureita tulisi kuul la paikan päällä aina arviointikäynnin yhteydessä, ei ole katsottu tar koituk sen mu kai sek si sisällyttää ohjeeseen, mutta voidaan ottaa huomioon käy tän nön työssä Työryhmä katsoo myös, että mikäli naapuri arvion yhteydessä vastustaa puun kaatoa, tulee kaadolle pääsääntöisesti hakea maisematyölupa, mutta ei siis aina. Näin, koska työryhmä katsoo, että naapurin kielteisessä suhtau tu mi ses sa saattaa olla haitantekoa ja asian ratkaisun pitkittämistä ta halli ses ti. 7. Tonttien rajoilla sijaitsevat puut, joista on haittaa naapureille. Koska naapurisuhdelain valvonta kuuluu poliisille, ei kaupungille, eikä sen mai nin ta tässä yhteydessä ole tarkoituksenmukaista, on maininta siitä poistet tu ohjeesta. Muita muutoksia Edellisessä ehdotuksessa mainittu osiota Muuta (silloinen 7) on kokonaan pois tet tu ohjeesta koska siinä ollut korvaavien puiden istuttamissuositus on siirretty tämän B-ohjeen ensimmäiseen osioon. Myös osiossa ollutta viittaus ta ohjeen A-osaan on poistettu, koska työryhmä katsoo, ettei viit taus liity B-osion maisematyöluvan Aikaisemmassa ehdotuksessa esitetty kaavio (silloinen 9) on poistettu ohjees ta, mutta se tulee kaupungin kotisivujen puusivuilla toi mi maan en si sijai se na ohjeistuksena siitä, miten toimia kun halutaan kaataa pui ta Kau niaisis sa. Sivuilta tulee löytymään myös tarvittavat ha ku lo mak keet, yh teys tiedot sekä liitteenä nyt hyväksyttäväksi esitettävä ohje ko ko nai suu des saan. Maisematyölupa-arvio puun kaadolle haetaan en si si jai ses ti säh kö pos tit se tai kirjallisesti, mutta jatkossakin on mahdollisuus teh dä se pu he li mit se. Tavoitteena on, että lähiaikoina hakemuksen voisi teh dä myös säh köi ses ti suoraan kotisivujen kautta. Ohjeen lopullista ulkomuotoa tullaan tarvittaessa vielä muokkaamaan kaupun gin graafisten ohjeiden mukaisesti. Tarvittavat muutokset kaupungin ko ti si vu jen puusivuilla kuten mahdolliset teknisluonteiset muutokset (nimik keet) rakennusjärjestykseen tehdään vasta päivitetyn ohjeen astuttua voi maan. Lautakunnan hyväksymässä ohjeessa ei ole hyvä määrätä si tovas ti vain käytännön toimintaan kuuluvista asioista. Koska maankäyttö- ja rakennuslain 129 :ää ei koske mai se ma työ lupa-asioi ta, ehdotettua ilmoitusmenettelyä ei ole lisätty ohjeeseen. YTJ: Lautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan ohjeen "Kasvillisuuden ja luon to aluei den suojaaminen sekä maisematyöluvan tarpeen arviointi puun kaa toon Kauniaisissa" sekä siihen esitetyt ehdot maisematyöluvan tarpeen ar vioin nil le.
8 Jäsen Tupamäki jätti kolme erillistä ehdotusta ohjeen B-osaan liittyen; 1. Puustokatselmus lisättävä 2. Naapureiden kuuleminen puustokatselmuksessa 3 Viiden puun sääntö lisättävä Ehdotukset raukesivat kannattamattomana. Päätös: Esittelijä ehdotti päätösesitystä täydennettävän siten, että mai se ma työ luvan tarve tulee arvioida, mikäli kaadettavia puita on enemmän kuin viisi. Em. johdosta entinen kohta 3.7 muuttuu kohdaksi 3.8. Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti lisäyksellä, että ohjeen B-osan ot si kon 3 (Mai se ma työ lu van tarpeen arviointi) alla olevat viimeiset kohdat kuu lu vat seu raa vas ti: 3.7 Puita kaadetaan enemmän kuin viisi, 3.8 Puun kaa ta mi seen on jokin muu hyvin perusteltu syy. Edelleen lautakunta oikeutti yhdyskuntatoimen johtajan tekemään oh jeeseen teknisluenteisia tarkennuksia.
102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
137 10.12.2013 98 06.08.2014
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
Kirjainkiemurat - mallisivu (c)
Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.
44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta
Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA
Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat
Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle
Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt
Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.
Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016
Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta
Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle
Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013
- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen
Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus
- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015
Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman
Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi
Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.
Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala
Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,
Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,
Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen
Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen
Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan
SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:
Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen
Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.
Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,
PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS
Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015
Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015
Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita
Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.
Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162
Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014
Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.
Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus
Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815
Ympäristölautakunta 252 30.10.2012 Ympäristölautakunta 145 29.10.2013 Ympäristölautakunta 158 11.11.2014 Ympäristölautakunta 38 17.02.2015 Ympäristön epäsiisteys Ryömäntiellä 746/53.532/2012 YMPLTK 30.10.2012
1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)
olo q» date reliioso olo 7 K (2003) KE2a7 1. Kaikki kaatuu, sortuu uust Forsma (Koskimies) olo 14 olo 21 3 3 3 3 3 3 3 3 Ÿ ~~~~~~~~~~~ π K (2003) KE2a7 uhlakataatti (kuoro) - 2 - Kuula: - 3 - uhlakataatti
(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.
Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ
Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:
Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon
Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus
Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto
23 17.02.2015 42 19.05.2015
Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 23 17.02.2015 42 19.05.2015 KATSELMUS KIINTEISTÖJEN KOTIRANTA 407-6:44 JA KEMINSEUTU 407-7:52 RAJALLA/LAUSUNTO VAASAN HALLINTO-OIKEUDELLE/VASTINE
Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi
Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja
Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014
Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos
Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili
Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.
Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi
Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon
Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään
Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016
Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna
Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 57 26.10.2017 70 14.12.2017 Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ-
Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto
VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0
Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija
Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja
Työsuojelu- ja 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 3 28.05.2015 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 10 21.09.2015 Työsuojelu- ja 3 26.11.2015
UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ
Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 23 21.02.2017 40 25.04.2017 UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ 659/10.03.00/2015
LIITE 1 Jaksoarviointi, Syntymäpäivätaivas Opettaja
LIITE 1 Jaksoarviointi, Syntymäpäivätaivas Opettaja SYNTYMÄPÄIVÄTAIVAS (aapinen s. 114 125): JAKSOARVIOINTI, opettajan ohjeet Jaksoarvioinnin kolme ensimmäistä tehtävää ovat sanelutehtäviä ja ne tehdään
Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta
Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016
Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta
ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha
Maaseutulautakunta 25 08.04.2010 Elinkeino- ja kehittämisjaosto 36 27.04.2010 Tekninen lautakunta 76 25.05.2010 Kaupunginhallitus 313 30.08.2010 Strategiaehdotus kaupungin metsille ja maa-alueille 506/14.03.02/2010
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,
VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan
Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.
KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen
Jou-lu. jou-lu-kuu-si. kynt-ti-lä. kink-ku. jou-lu-ka-len-te-ri. tont-tu. jou-lu-puk-ki. pa-ket-ti. jou-lu-tort-tu. jou-lu-ko-ris-te.
Jou-lu 1. Et-si sa-naa vas-taa-va ku-va. Vä-ri-tä se. jou-lu-kuu-si kynt-ti-lä kink-ku jou-lu-ka-len-te-ri tont-tu jou-lu-puk-ki pa-ket-ti jou-lu-tort-tu jou-lu-ko-ris-te rii-si-puu-ro 2. Vä-rit-tä-mät-tä
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016
Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut
Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)
Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien
KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi
Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus
Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus
Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä
Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus
Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-
Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen
Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN
Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 51-53, 58, 60-64 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). OIKAISUVAATIMUSOHJE
Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta
Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta Kirkkokuorolle, baritonisolistille ja uruille Tämä virren 64, kahden Piae Cantiones-laulun ja kolmen evankeliumikatkelman pohjalle rakentuva pieni passiomusiikki
Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen
Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)
Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:
Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö
HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017
Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014
LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU
Kaavoitus- ja rakennusjaosto 26 02.03.2017 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 40 06.04.2017 LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU 3047/10.03.00.02/2016
VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31
Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta
Korkein hallinto oikeus. Muu päätös 1440/2014. Muita päätöksiä
Korkein hallinto oikeus Muita päätöksiä Etusivu» Päätöksiä» Muita päätöksiä» Muupaatos» Muu päätös 1440/2014 Muu päätös 1440/2014 Moottorikelkkailureitin reittisuunnitelman hyväksymistä Nilsiässä koskeva
Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 12.03.2015 Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon 114/10.05.01/2015 Kaavoitus-
Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista
Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö
Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.
Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka
Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK
Ympäristölautakunta 26 21.02.2017 Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1:164 228/54.544/2016 YMPLTK 10.05.2016 74 Asia Alueellinen jätehuoltoviranomainen kehotti 23.2.2016 kiin
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL
Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan
Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta
Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston
- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen
Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta
Martti Luiron vaatimus rakennusvalvontaviranomaisen puuttumisesta naapurin aidan rakentamiseen
Tekninen lautakunta 37 15.08.2016 Martti Luiron vaatimus rakennusvalvontaviranomaisen puuttumisesta naapurin aidan rakentamiseen 1211/56.562/2016 Tekninen lautakunta 37 Martti Luiro on tehnyt 6.6.2016
kuusi kpl / yli 10 kpl mänty kpl / yli 10 kpl muu kpl muu kpl / yli 10 kpl
Äänekosken kaupunki Tekninen ja ympäristötoimi Saapunut /Merkitty puhelintietojen perusteella / 20 ILMOITUS PUIDEN KAADOSTA VÄHÄISENÄ TOIMENPITEENÄ HAKEMUS PUIDEN KAADON KATSELMUKSESTA VÄHÄISYYDEN ARVIOIMISEKSI
PUIDEN KAATAMINEN ORIVEDEN KAUPUNGIN VEHKALAHDEN KYLÄSSÄ TILALLA VEHKALAHDEN KOULU RN:O 6:0
Ympäristölautakunta 25 28.01.2014 Ympäristölautakunta 99 01.07.2014 Ympäristölautakunta 14 03.02.2015 Ympäristölautakunta 69 23.06.2015 Ympäristölautakunta 33 14.03.2017 PUIDEN KAATAMINEN ORIVEDEN KAUPUNGIN
Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus
Puheenjohtajiston työryhmä 6 15.02.2017 Kaupunginhallitus 3 20.02.2017 Kaupunginhallitus 3 10.04.2017 Kaupunginhallitus 5 26.06.2017 Vaihto määräalat tiloista 408-404-11-199, 408-404-8-98, 408-404-9-240
Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016
Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen
Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Lisäys hallintosääntöön / päätelaitteiden käyttöä koskeva korvaus 497/01.
Kaupunginhallitus 182 30.05.2016 Kaupunginvaltuusto 53 06.06.2016 Lisäys hallintosääntöön / päätelaitteiden käyttöä koskeva korvaus 497/01.018/2014 KAUPHALL 30.05.2016 182 Hallintopäällikkö Antti Pieviläinen
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen
Kaupunginhallitus Hallintosäännön muuttaminen KH
Kaupunginhallitus 115 13.05.2019 Hallintosäännön muuttaminen KH 13.05.2019 115 Tausta Äänekosken kaupungissa toteutettiin keväällä 2017 kaupungin hallin to sään nön mittava uudistaminen. Tarkoituksena