Kuntalaisten osallistaminen 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntalaisten osallistaminen 2016"

Transkriptio

1

2 Kuntalaisten osallistaminen 2016 Kooste kehittämistoimista Asukaslautakunta

3 Painopisteet 2016 Sähköisten palautekanavien kehittäminen Kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen talousarvion valmistelussa Asiakasraatien hyödyntäminen Paikallisen, asukaslähtöisen toiminnan tukeminen 3

4 Sähköisten palautekanavien kehittäminen Kotisivujen palautelomakkeiden koordinointi ja palauteseurannan tehostaminen Hallinto- ja talousosaston hallintopäällikkö, tiedottaja Sähköiset palautelomakkeet koottu yhdelle sivulle kaupungin kotisivuilla 12/2015; kehitystyö jatkuu uuden kysely- ja lomakeohjelman myötä (hankittu 9/2016) Asukaslautakunnalle alettu raportoida erillisellä lomakkeella osastojen palautteiden käsittelystä (5/2016 alk.). Raportointia jatketaan 2 krt/vuosi. 4

5 Sähköisten palautekanavien kehittäminen Karttapohjaisten palautejärjestelmien käyttöönotto Karttapohjainen asiointiportaali katujen, teiden, liikunta-alueiden sekä yleisten alueiden epäkohdista ilmoittamista varten Karttapohjaisen informaation tarjoaminen liikuntareittien ja alueiden kunnossapidosta Yhdyskuntatekniikan päällikkö Yhdyskuntatekniikan päällikkö Työn alla. Pyritään saamaan käyttöön kaupungin karttajärjestelmien kautta. Kehitystyötä viedään eteenpäin yhteistyössä kaavoituksen (paikkatietoinsinöörin) ja yhdyskuntatekniikan kesken sekä täydentämällä ja päivittämällä nykyistä palauteportaalia. Kehitetään eteenpäin yhteistyössä kaupungin paikkatietoinsinöörin ja ohjelmistotoimittajan kanssa. Hanke ollut lepotilassa, koska kaupungilla ei ole ollut ennen paikkatietoinsinööriä henkilöä, joka olisi hallinnut rajapintayhdistämisiä. Karttapohjainen kuntalaiskysely osana MAPSTO :n valmisteluprosessia Kehitysjohtaja 5 Toteutunut 6-8/2016, tulokset kaupungin kotisivuilla

6 Sähköisten palautekanavien kehittäminen Palautejärjestelmän nivominen osaksi sähköisiä terveyspalveluita Johtava ylilääkäri Työn alla, siirtynyt teknisten syiden vuoksi syksyyn Asiakastyytyväisyyskyselyjen toteuttaminen sähköisesti perusturvaosaston palveluissa Terveys- ja sosiaalijohtaja Työn alla 6

7 Sähköisten palautekanavien kehittäminen Ajankohtaisten pikakyselyjen toteuttaminen kaupungin kotisivuilla Vastuualuepäälliköt, tiedottaja DigiYlöjärvi: Kysely Otakantaa.fipalvelussa 4-5/2016 Seudullinen väylien talvikunnossapitokysely 6/2016 Seudullinen uimahallikysely 10/2016 Seudullinen kävely- ja pyöräilykysely 10/2016 Tekniikka- ja ympäristöosasto: laaja asiakastyytyväisyyskysely 10/2016 Ei varsinaisia pikakyselyjä vaan em. laajoja kyselyjä Nykyisten kaupungilla käytössä olevien sosiaalisen median palvelujen tehokkaampi hyödyntäminen sekä uusien palvelujen käyttöönotto Vastuualuepäälliköt, tiedottaja 7 Twitter-koulutus henkilöstölle 5/2016; useita uusia työprofiileja luotu; kaupungille Instagram-tili 6/2016; kaupungin Facebook-sivulle alettu tuottaa videoita Nuorisopalvelut tehostanut someviestintäänsä (etenkin Instagram) & kokeilee Nuorten Ylöjärvi - mobiilisovellusta Liikuntatoimijat kokeilevat liikkujille tarkoitettua mobiilisovellusta

8 Kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen talousarvion valmistelussa Alueellisten asukasiltojen jatkotyöstön kehittäminen Asukaslautakunta Kolme alueellista asukasiltaa sekä nuorten te ta 4-5/2016; teemoina Mapsto ja sähköiset palvelut Kokoava asukasilta 8/2016; teemana kevään asukasiltojen anti Talousarvio asukasilta Talouskyselyn synkronointi asukasiltoihin Asukaslautakunta, talousjohtaja Erillistä talousarviokyselyä ei toteutettu; Mapsto-kysely 6-8/2016 Lisäksi: Kehitysjohtaja 8 DigiYlöjärvi-hanke toteutti Y2- digi-illan kuntalaisille; aiheena digitalisaation hyödyntäminen palveluissa ja osallistamisessa

9 Asiakasraatien hyödyntäminen Asiakasraatien hyödyntäminen palvelutuotannossa Perusturvaosaston palvelut Kirjasto Vastuualuepäälliköt Kirjastotoimenjohtaja Terveyskeskuksen asiakasraati, perustettu 2/2016 Kotihoidon kuntalaistilaisuudet (4 kpl) 75 vuotta täyttäneille, järjestetään 11-12/2016 Vanhusneuvoston jäsenet asiantuntijana Ylöjärven saattohoitokäytäntöjen luomisessa 3/2016 Asumispalvelujen ja vanhainkodin asukaskokoukset, aloitettu kaikissa yksiköissä 6/2016 Selvityksessä; Kurussa asiakasilta keväällä 9

10 Asiakasraatien hyödyntäminen Asiakasraatien hyödyntäminen palvelutuotannossa Urheiluseurojen seuraparlamentti Vapaa-aikajohtaja Kokoontuu 4 kertaa vuodessa Yksityistieasiat Yhdyskuntatekniikan päällikkö Tieisännöitsijöiden yhteiskokous loppuvuodesta 2016; tarkoitus järjestää jatkossa vuosittain 10

11 Paikallisen, asukaslähtöisen toiminnan tukeminen Avustushakujen koordinointi Yhtenäinen haku-aika ja tiedotus (yhdistysten toimintaavustukset, talkooraha, liikunnan toimintaavustukset sekä kulttuurityön ja nuorisotyön kohdeavustukset) Ko. avustuksia myöntävät tahot 11 Yhtenäinen avustushaku , kokemukset hyviä, käytäntöä jatketaan 2017 Uusi toimintamuoto 10/2016: tekniikka-ja ympäristöosastolle on nimetty koordinaattori, jonka tehtävä on toimia yhteyshenkilönä kolmannen sektorin suuntaan ja edistää yhteistyötä kaupungin ja vapaaehtoistoimijoiden kesken

12 Työryhmä Valmistelutyöryhmä: hallintopäällikkö Antti Pieviläinen, pj. tiedottaja Tiina Helminen, siht. johdon sihteeri Hanna Isotalo kehitysjohtaja Riku Siren vapaa-aikajohtaja Sami Yli-Pihlaja / vs. vapaa-aikajohtaja Marko Ojala hoito- ja kuntoutumispalvelujen johtaja Anu Kallio suunnittelija Tuija Salmentausta 12

Kuntalaisten osallistaminen 2017

Kuntalaisten osallistaminen 2017 Kuntalaisten osallistaminen 2017 Toimenpide-esitykset Asukaslautakunta 23.11.2016 Taustaa Kaupunkistrategia 2024, arvot ja periaatteet: Hyvä palvelu: on asiakkaan näkökulmaa painottava palveluyhteisö.

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistaminen 2017

Kuntalaisten osallistaminen 2017 Kuntalaisten osallistaminen 2017 Kooste kehittämistoimista Asukaslautakunta 17.10.2017 Taustaa Kaupunkistrategia 2024, arvot ja periaatteet: Hyvä palvelu: Ylöjärven kaupunki on asiakkaan näkökulmaa painottava

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistaminen 2018

Kuntalaisten osallistaminen 2018 Kuntalaisten osallistaminen 2018 Toimenpide-esitykset osastoittain Asukaslautakunta 23.11.2017 Perusturvaosasto Kokemusasiantuntijoiden hyödyntäminen Perhekeskuksen toiminnassa Viestintäkanavien lisääminen

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2016

Viestintäsuunnitelma 2016 Viestintäsuunnitelma 2016 Kaupunginhallitus 14.3.2016 www.ylojarvi.fi Ylöjärven kaupunki / Kaupunginhallitus 14.3.2016 Viestintäsuunnitelma 2016 Viestintää yhteisin periaattein Ylöjärven kaupungin viestintää

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistumis- ja palautekanavat. Ylöjärven kaupunki

Kuntalaisten osallistumis- ja palautekanavat. Ylöjärven kaupunki Kuntalaisten osallistumis- ja palautekanavat Osallisuus Edustuksellinen osallisuus Tieto-osallisuus Suora osallisuus Toimintaosallisuus 3 Edustuksellinen osallisuus Vaalit Kaupunginvaltuusto ja hallitus

Lisätiedot

Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa

Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa Hyvinvointiareena 18.9.2019 Ylilääkäri Eija Puhalainen Rehtori Antti Lautala 20.9.2019 Eija Puhalainen ja Antti Lautala 1 Kouvolan Liikkuva koulu

Lisätiedot

TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ

TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ Sosiaali- ja terveysalan yhdistykset uudessa tilanteessa sote-uudistuksen kaatumisen jälkeen mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Kulttuuri- ja taideyhdistyksille olennaista Pirkanmaan

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2017

Viestintäsuunnitelma 2017 Viestintäsuunnitelma 2017 Kaupunginhallitus 27.3.2017 www.ylojarvi.fi Ylöjärven kaupunki / Kaupunginhallitus 27.3.2017 Viestintäsuunnitelma 2017 Viestintää yhteisin periaattein Ylöjärven kaupungin viestintää

Lisätiedot

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista.

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Vapaa-aikalautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet: 1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Toteutuminen: Selvitys vaihtoehtoisista

Lisätiedot

Ylöjärven kaupunkistrategia / Rohkea Ylöjärvi -ideakilpailun järjestäminen / palkittavien valinta (Julkaisuvapaa 4.12.

Ylöjärven kaupunkistrategia / Rohkea Ylöjärvi -ideakilpailun järjestäminen / palkittavien valinta (Julkaisuvapaa 4.12. Asukaslautakunta 24 23.05.2018 Asukaslautakunta 33 19.09.2018 Asukaslautakunta 52 21.11.2018 Ylöjärven kaupunkistrategia 2018-2028 / Rohkea Ylöjärvi -ideakilpailun järjestäminen / palkittavien valinta

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 2/ Aika: klo 9-11.00 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A 2.krs Osallistujat: Lauri Savisaari tilaajapäällikkö Tampere pj. Toimi Jaatinen tuotantojohtaja Tampere Marko Ojala vs.vapaa-aikajohtaja Ylöjärvi

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2015

Viestintäsuunnitelma 2015 Viestintäsuunnitelma 2015 Kaupunginhallitus 23.3.2015 www.ylojarvi.fi Ylöjärven kaupunki / Kaupunginhallitus 23.3.2015 Viestintäsuunnitelma 2015 Viestintää yhteisin periaattein Ylöjärven kaupungin viestintää

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 6/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 6/ Aika: klo 9 11.00 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A 2. krs. Osallistujat: Lauri Savisaari tilaajapäällikkö Tampere pj. Toimi Jaatinen tuotantojohtaja Tampere Sami Yli Pihlaja vapaa aikajohtaja

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS muistio 3/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS muistio 3/ Aika: 21.4.2017 klo 12-14 Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Valimo, Kelloportinkatu 1 B Osallistujat: Lehtinen Nina sivistysjohtaja Lempäälä, pj. klo 13.30 asti Pikka Pauliina sivistysjohtaja

Lisätiedot

Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit

Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Indikaattorit on valittu sen perusteella, että ne huomioidaan HYTE-kertoimessa.

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA

PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA Aluejärjestöt Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Alueellinen liikunnan ja urheilun järjestö, toimimme 16 kunnan alueella Päijät-Hämeessä Olemme yksi 15 aluejärjestöstä

Lisätiedot

Tampereen kaupungin ja yhdistysten välisen yhteistyön periaatteet. Luonnos

Tampereen kaupungin ja yhdistysten välisen yhteistyön periaatteet. Luonnos Tampereen kaupungin ja yhdistysten välisen yhteistyön periaatteet Luonnos 21.10.2010 T A M P E R E E N K A U P U N K I Esityksen sisältö Lähtökohdat Tampereella Kaupungin ja yhdistysten välinen yhteistyö

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus, kuuleminen ja vapaa valinta. Tehtävän yhteenvetoa

Asukkaiden osallisuus, kuuleminen ja vapaa valinta. Tehtävän yhteenvetoa Asukkaiden osallisuus, kuuleminen ja vapaa valinta Tehtävän yhteenvetoa Työryhmän tehtävät Asukaslähtöisyys Sote-integraatio Kustannustehokkuus 1. Suunnitelma asukkaiden osallistamisesta, kuulemisesta

Lisätiedot

Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO / vapaa-aikalautakunnan käsittely

Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO / vapaa-aikalautakunnan käsittely Sivistyslautakunta 39 12.04.2016 Sivistyslautakunta 47 10.05.2016 Vapaa-aikalautakunta 27 24.05.2016 Vapaa-aikalautakunta 48 12.10.2016 Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 6/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 6/ Aika: klo 9-11.00 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A 2. krs. Osallistujat: Lauri Savisaari tilaajapäällikkö Tampere pj. Toimi Jaatinen tuotantojohtaja Tampere Sami Yli-Pihlaja vapaa-aikajohtaja

Lisätiedot

Ylöjärvi TILASTOJA 2015. www.ylojarvi.fi

Ylöjärvi TILASTOJA 2015. www.ylojarvi.fi Ylöjärvi TILASTOJA 2015 www.ylojarvi.fi 2 YLÖJÄRVI LYHYESTI Ylöjärven kunta perustettiin vuonna 1869. Ylöjärvestä tuli kaupunki vuonna 2004. Viljakkalan kunta liittyi Ylöjärveen vuoden 2007 alusta, Kurun

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin viestintäsuunnitelma 2018

Ylöjärven kaupungin viestintäsuunnitelma 2018 Ylöjärven kaupungin viestintäsuunnitelma 2018 Kaupunginhallitus 5.3.2018 Viestintää yhteisin periaattein Ylöjärven kaupungin viestintää toteutetaan hajautetusti mutta yhteisin periaattein. Yleisenä ohjeena

Lisätiedot

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin organisaatio

Lisätiedot

Sähköinen kysely löytyy Oriveden kaupungin kotisivuilta, ajankohtaista-osiosta

Sähköinen kysely löytyy Oriveden kaupungin kotisivuilta, ajankohtaista-osiosta HYVINVOINTIKYSELY Kunnan tulee pyrkiä edistämään asukkaidensa hyvinvointia sekä seurata terveyden ja hyvinvoinnin kehittymistä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä. Yhtenä työvälineenä toimii hyvinvointikertomus,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 4/2014 1.9.2014

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 4/2014 1.9.2014 Aika: klo 13.15 15.00 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A 2. krs. Osallistujat: Lauri Savisaari tilaajapäällikkö Tampere pj. Toimi Jaatinen tuotantojohtaja Tampere Sami Yli Pihlaja vapaa aikajohtaja

Lisätiedot

HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos VUOSI TIETOLÄHDE KYSYMYS Vastausvai htoehto 1 Vastausvaiht oehto 2 Vastausva ihtoehto 3 PERUSTERVEYDENHUOLTO

Lisätiedot

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Osallisuussuunnitelma valmisteluajalle LUONNOS 7.11.2017 VATE 14.11.2017 Minna Laitila Sisällys 1. JOHDANTO 2. ASUKKAIDEN OSALLISUUS 3. OSALLISUUDEN

Lisätiedot

Seutuhallituksen kokous Seutusihteeri Pohjonen Vuoden 2016 toiminnan toteutuminen

Seutuhallituksen kokous Seutusihteeri Pohjonen Vuoden 2016 toiminnan toteutuminen 71 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2017, EHDOTUS Seutusihteeri Pohjonen 28.4.2016 Seutuyhteistyön vuosisuunnittelua ohjaavat seutustrategia, rakennesuunnitelma 2040 ja MAL3-sopimus. Vuonna 2010 hyväksytty seutustrategia

Lisätiedot

Uuden Päijät-Hämeen palvelulupauksen valmistelu. Kirsi Korttila Erityisasiantuntija Päijät-Hämeen liitto

Uuden Päijät-Hämeen palvelulupauksen valmistelu. Kirsi Korttila Erityisasiantuntija Päijät-Hämeen liitto Uuden Päijät-Hämeen palvelulupauksen valmistelu Kirsi Korttila Erityisasiantuntija Päijät-Hämeen liitto Maakunnan palvelulupaus Maakunnan asukkaille osoitettu tahdonilmaisu siitä, miten maakunta toteuttaa

Lisätiedot

PAIKKA Kulttuuritalo Telakka, Tullinaukio 3, Tampere (2. kerros)

PAIKKA Kulttuuritalo Telakka, Tullinaukio 3, Tampere (2. kerros) YLÖJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Vapaa-aikalautakunta 30.05.2017 AIKA 16:30-17:45 PAIKKA Kulttuuritalo Telakka, Tullinaukio 3, 33100 Tampere (2. kerros) KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 26 Kokouksen

Lisätiedot

Ylöjärven kaupunki. Asukasilta taloudesta 9.10.2014 Kaupungintalo, valtuustosali, klo 17-19

Ylöjärven kaupunki. Asukasilta taloudesta 9.10.2014 Kaupungintalo, valtuustosali, klo 17-19 Asukasilta taloudesta 9.10.2014 Kaupungintalo, valtuustosali, klo 17-19 Talousjohtaja Juha Liinavuori Talousarvio 2015 Haasteita valmistelussa: Heikko yleinen taloustilanne Kunnallisverokertymän kasvu

Lisätiedot

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN

Lisätiedot

PAIKKA Ylöjärven kaupungintalo, ATK-luokka 1 krs, Kuruntie 14

PAIKKA Ylöjärven kaupungintalo, ATK-luokka 1 krs, Kuruntie 14 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Lapsi- ja nuorisoneuvosto 18.09.2018 AIKA 17:00-19:05 PAIKKA Ylöjärven kaupungintalo, ATK-luokka 1 krs, Kuruntie 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS HYVINVOINTITYÖN VÄLINEENÄ

HYVINVOINTIKERTOMUS HYVINVOINTITYÖN VÄLINEENÄ HYVINVOINTIKERTOMUS HYVINVOINTITYÖN VÄLINEENÄ HYVINVOINTIKERTOMUS JA KAUPUNKISTRATEGIA Ensimmäinen laaja hyvinvointikertomus hyväksyttiin 17.5.2013 Kaupunkistrategia 2013-2017 hyväksyttiin valtuustossa

Lisätiedot

Opastava-hanke Virpi Vepsäläinen Projektikoordinaattori, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry

Opastava-hanke Virpi Vepsäläinen Projektikoordinaattori, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry Opastava-hanke 23.4.2013 Virpi Vepsäläinen Projektikoordinaattori, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry OPASTAVA-hanke pähkinänkuoressa Omaishoitajat ja läheiset -liiton ja Mielenterveysomaisten keskusliitto

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

KANNONKOSKEN HYVINVOINTIPALVELUSTRATEGIA

KANNONKOSKEN HYVINVOINTIPALVELUSTRATEGIA Kannonkoski on perhemyönteinen ja turvallinen paikka asua. Arvostamme yhteistyötä, yrittäjyyttä, luontoa ja viihtyvyyttä. Peruspalvelumme ovat kunnossa. Hyvinvoiva, omasta elämästään ja läheisistään huolta

Lisätiedot

Kunnan hallintokuntien yhteinen palautejärjestelmä päätöksenteon tukena

Kunnan hallintokuntien yhteinen palautejärjestelmä päätöksenteon tukena Kunnan hallintokuntien yhteinen palautejärjestelmä päätöksenteon tukena Kuntatalo, 19.11.2013 Joni Kemppi Tekla Oy Mallipohjaisia ohjelmistotuotteita asiakkaille rakentamisessa sekä energia- ja infratoimialoilla

Lisätiedot

LIIKUTAAN PORVOON MITALLA! -LIIKUNTAOHJELMA 2020-LUVULLE Tiivistelmä liikuntayrittäjien työpaja

LIIKUTAAN PORVOON MITALLA! -LIIKUNTAOHJELMA 2020-LUVULLE Tiivistelmä liikuntayrittäjien työpaja LIIKUTAAN PORVOON MITALLA! -LIIKUNTAOHJELMA 2020-LUVULLE Tiivistelmä liikuntayrittäjien työpaja 21.8.2019 LIIKUTAAN PORVOON MITALLA! -LIIKUNTAOHJELMA 2020-LUVULLE: Työpajan toteutuksesta Työpaja on osa

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Maataloustuottajayhdistysten Neuvottelupäivät, Vuokatti

Maataloustuottajayhdistysten Neuvottelupäivät, Vuokatti Maataloustuottajayhdistysten Neuvottelupäivät, Vuokatti 13.-14.2.2018 Matti Tyhtilä Edunvalvonnassa ajankohtaista Laki eläinten hyvinvoinnista (28.2.2018 mennessä) Maakuntavaalit 8/2018 Ehdokasasettelu

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 1/2015 23.1.2015

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 1/2015 23.1.2015 Aika: klo 9 10.11 Paikka: Ryhmähuone 3, Virastotalon 5. krs. Osallistujat: Lauri Savisaari tilaajapäällikkö Tampere pj. Toimi Jaatinen tuotantojohtaja Tampere Marko Ojala vs.vapaa-aikajohtaja Ylöjärvi

Lisätiedot

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin!

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! APUVA! Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! Järjestöillä ja kunnilla yhteinen tavoite: ihmisten hyvinvointi Pitäisi saada uusia aktiiveja, koska

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palveluja kuntarakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palveluja kuntarakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palveluja kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän esitykset kuntayhteistyön tiivistämisestä 29.9.2014 28.11.2014 Page 1 Työryhmän esitykset 1. Kuntalaisten osallisuus

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 11/2015 1 (14) Helaakoski Leila Jääskö Virpi. Lehtiniemi Timo. Pihlajaniemi Taina Asiantuntijajäsen

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 11/2015 1 (14) Helaakoski Leila Jääskö Virpi. Lehtiniemi Timo. Pihlajaniemi Taina Asiantuntijajäsen POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 11/2015 1 (14) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 10.11.2015 klo 10:00-11:55 Paikka Reykjavik, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Myllylä Raili MYR pj Kortesoja Jorma MYR varapj

Lisätiedot

Seutuverkot Syysseminaari Veli-Matti Karppinen Kainuun Nuotta ry

Seutuverkot Syysseminaari Veli-Matti Karppinen Kainuun Nuotta ry Seutuverkot Syysseminaari 2018 08.11.2018 Veli-Matti Karppinen Kainuun Nuotta ry Kainuun Nuotta ry GrowNow oy OK KAINUU ---- Lähidemokratia Vuosikokous Johtokunta Johtoryhmä Toiminnanjohtaja Teppana johtoryhmä

Lisätiedot

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi 18.2.2016 Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi Oulunkaaren ja kuntien, kuntien johtoryhmät Kyselyn aihealueet Kuntayhtymän toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen Kuntapalvelutoimisto

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2017

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2017 Kemin kaupunkistrategia 2025 2017 Kuntalainen ja asiakas Strategiset Tavoite vuonna 2017 Toimenpiteet tavoitteen Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen

Lisätiedot

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2013

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2013 14.2.2014 Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2013 Oulunkaaren toimielimissä toimivat ja muut kuntien Kyselyn aihealueet Kuntayhtymän toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Paula Väisänen, VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus/varsinais-suomen liitto 22.3.2016 Koko Turku liikkuu -kampanja

Lisätiedot

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI 1 SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI 30.4.2008 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI PALVELUALUE/TULOSALUE: TEKNISET PALVELUT PALAUTEINFORMAATIOJÄRJESTELMÄ: väliraportoinnit

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA

PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA SISÄLLYS 1. Tilannekuva 2 2. Tavoitteet ja toimenpiteet 2 2.1. Pitkän aikavälin tavoitteet 2 2.2. Toiminnalliset tavoitteet 2 3. Palvelulupaukset 3 4. Yksikkökohtainen

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2014

Viestintäsuunnitelma 2014 Viestintäsuunnitelma 2014 Kaupunginhallitus 28.4.2014 www.ylojarvi.fi Ylöjärven kaupunki / Kaupunginhallitus 28.4.2014 Viestintäsuunnitelma 2014 Viestintää yhteisin periaattein Ylöjärven kaupungin viestintää

Lisätiedot

Osallisuusohjelma LUONNOS 3.0, KHALL NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX.

Osallisuusohjelma LUONNOS 3.0, KHALL NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX. 0 (8) Osallisuusohjelma TULEVAISUUDEN JANAKKALAN TEKEVÄT KUNTALAISET LUONNOS 3.0, 13.3.2019 KHALL 18.3.2019 83 NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA 25.3-24.4.2019 KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX.2019 XX Janakkalan

Lisätiedot

HYTE oppimisverkoston kansallinen foorumi

HYTE oppimisverkoston kansallinen foorumi HYTE oppimisverkoston kansallinen foorumi 3.9.2014 Käytännön esimerkki lihavuuden ehkäisyn ja hoidon toimenpideohjelman toteutuksesta Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa Tarja Saarinen, terveyden

Lisätiedot

KATSAUS HYVINKÄÄN STRATEGIAN = HYVINKÄÄN PELIKIRJAN VALMISTELUUN Hyvinkään kaupunki Kaupunkistrategian valmisteluryhmä 4/2016

KATSAUS HYVINKÄÄN STRATEGIAN = HYVINKÄÄN PELIKIRJAN VALMISTELUUN Hyvinkään kaupunki Kaupunkistrategian valmisteluryhmä 4/2016 KATSAUS HYVINKÄÄN STRATEGIAN = HYVINKÄÄN PELIKIRJAN VALMISTELUUN Hyvinkään kaupunki Kaupunkistrategian valmisteluryhmä 4/2016 STRATEGIAJOHTAMISEN JUURET Strategiajohtamisen juuret ovat kaukana historiassa.

Lisätiedot

Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö

Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö Liite 1 asukltk 17.5.2017 25 1 (2) Ylöjärven kaupunki Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö Ylöjärven kaupungin asukaslautakunta 17.5.2017 1 Toiminnan tarkoitus Ylöjärven lapsi- ja nuorisoneuvosto

Lisätiedot

Kuru neuvoston toimintasääntö

Kuru neuvoston toimintasääntö 1 (2) Ylöjärven kaupunki Kuru neuvoston toimintasääntö Ylöjärven kaupungin asukaslautakunta 17.5.2017 1 Toiminnan tarkoitus Ylöjärven Kuru-neuvosto on kaupungin ja Kurun kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin.

Lisätiedot

Foorumitoiminta Pirkkalassa. Pormestari Helena Rissanen 30.9.2014

Foorumitoiminta Pirkkalassa. Pormestari Helena Rissanen 30.9.2014 Foorumitoiminta Pirkkalassa Pormestari Helena Rissanen 30.9.2014 Foorumitoiminnan taustaa Foorumitoiminnan taustalla oli Tekesin rahoittama perusturvapalveluiden kehittämishanke Terveellä järjellä parasta

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta Liite nro 1 (1/9)

Kasvun ja oppimisen lautakunta Liite nro 1 (1/9) Liite nro 1 (1/9) Toimiala: Kasvu ja oppiminen Vetovoimainen, uudistuva ja kehittyvä Äänekoski Asiakas Toimialojen asiakastyytyväisyyskysely 3,7 3,7 3,9 3,9 3,9 4 Keskeisiä toimenpiteitä n saavuttamiseksi:

Lisätiedot

Jyväskylän seudun erityinen kuntajakoselvitys. Viestinnän linjaukset ja viestintäsuunnitelma, luonnos 4.9.2013, työvaliokunta ja selvitysryhmä

Jyväskylän seudun erityinen kuntajakoselvitys. Viestinnän linjaukset ja viestintäsuunnitelma, luonnos 4.9.2013, työvaliokunta ja selvitysryhmä Jyväskylän seudun erityinen kuntajakoselvitys Viestinnän linjaukset ja viestintäsuunnitelma, luonnos 4.9.2013, työvaliokunta ja selvitysryhmä Viestintäryhmä Helinä Mäenpää, Jyväskylän kaupunki, viestintäjohtaja,

Lisätiedot

Pirkkalan kunnan avustustoiminnan kehittäminen. Keskustelutilaisuus 25.1.2011

Pirkkalan kunnan avustustoiminnan kehittäminen. Keskustelutilaisuus 25.1.2011 Pirkkalan kunnan avustustoiminnan kehittäminen Keskustelutilaisuus 25.1.2011 Keskustelutilaisuus 25.1.2011 OHJELMA 18.00 Avustustoiminnan kehittämistarve ja -suunnitelma - alustajana Oskari Auvinen, kansliapäällikkö

Lisätiedot

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Ulla Ojuva Mervi Lehmusaho Timo Renfors Ulla Ojuva ulla.ojuva@isshp.fi

Lisätiedot

Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO

Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO Vapaa-aikalautakunta 47 12.09.2017 Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO 2018-2022 VAPLTK 12.09.2017 47 Elinvoimajohtaja Pauli Piiparisen valmisteluohje: Maankäytön ja palvelujen

Lisätiedot

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteiskehittämisen työpaja Minna Laitila 26.3.2018 Valmistelujohtaja Asko Peltola Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen

Lisätiedot

OSALLISUUS HYVINKÄÄLLÄ

OSALLISUUS HYVINKÄÄLLÄ OSALLISUUS HYVINKÄÄLLÄ Työkalun tarkoitus Pitelet käsissäsi Hyvinkään osallisuusmallia. Esitteen kääntöpuolelta löydät Osallisuuden Pelikentän, joka kertoo mitä osallisuus Hyvinkäällä tarkoittaa. Tältä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 2/ Aika: klo 13.00 Paikka: Vapriikki, kokoushuone 1, Alaverstaanraitti 5 Osallistujat: Lauri Savisaari tilaajapäällikkö Tampere pj. Toimi Jaatinen tuotantojohtaja Tampere Sami Yli-Pihlaja vapaa-aikajohtaja

Lisätiedot

Oheismateriaali Kult

Oheismateriaali Kult KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava toimialajohtaja

Lisätiedot

Hyvinvoiva Kouvola. rakennetaan yhdessä! OVI-tiimi. Asukas Areena. Omahoito Ohjaamo VAIKUTA. IkäJelppi OSALLISTU VOI HYVIN

Hyvinvoiva Kouvola. rakennetaan yhdessä! OVI-tiimi. Asukas Areena. Omahoito Ohjaamo VAIKUTA. IkäJelppi OSALLISTU VOI HYVIN Hyvinvoiva Kouvola rakennetaan yhdessä! OVI-tiimi Asukas Areena Omahoito Ohjaamo VAIKUTA IkäJelppi OSALLISTU VOI HYVIN Miten Kouvolassa voidaan? Sairastavuusindeksi v. 2014 oli 106,5, mikä on valtakunnan

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA tuottamisesta sekä kunnan hallinnon kehittämistehtävistä.

TEHTÄVÄKUVA tuottamisesta sekä kunnan hallinnon kehittämistehtävistä. TEHTÄVÄKUVA 2018 Jukka15318 15.3.2018 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: KESKUSHALLINNON TOIMIALA Hallintojohtaja Jukka Anttila Virkaan soveltuva

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle Elinvoimainen oppiva kaupunkiseutu tavoitteet Kulttuurin liikunnan edelläkävijyys Ohjelma fyysisten olosuhteiden kehittämiseksi nuorisotoimen lautakunnan liikuntalautakunnan toimialalla Järjestö- harrastustoiminnan

Lisätiedot

Sivistystoimen tuloskortti 2012

Sivistystoimen tuloskortti 2012 Sivistystoimi Sivistystoimen tuloskortti 2012 NÄKÖKULMA JA KESKEISET TAVOITTEET 2012 OPERATIIVISET TOIMET JA MITTARIT JA TAVOITETASO 2012 SEKÄ VASTUUTAHO ASIAKKAAT 1. Sivistystoimen palvelut tukevat jatkumoa

Lisätiedot

Koillisen aluetoimijaverkoston ratkaisuja tapahtumiin ja neuvontaan

Koillisen aluetoimijaverkoston ratkaisuja tapahtumiin ja neuvontaan Koillisen aluetoimijaverkoston ratkaisuja tapahtumiin ja neuvontaan Aluetoimijaverkoston tapaaminen 25.11.2015 1 11.12.2015 Hyvinvointikeskus Palvelukeskittymä, johon on koottu keskeisiä hyvinvointipalveluja

Lisätiedot

Yritykset ja kolmas sektori -työryhmä kello Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi

Yritykset ja kolmas sektori -työryhmä kello Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi Yritykset ja kolmas sektori -työryhmä 14.9.2018 kello 12 14 Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi Osallistujat Ismo Rautiainen Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija, puheenjohtaja Päijät-Hämeen liitto/phhyky

Lisätiedot

Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU

Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU KESKI-SUOMEN SOTE 2020-HANKKEEN TAVOITTEET Kokonaistavoite: Keski-Suomen SOTE 2020 -hankkeen tavoite

Lisätiedot

Kunnallis K t unnallis en t palvelujen palv ta t rjon a t rjon a t tulevaisuudessa Kys Ky e s l e y l markkinakadulla markkinak 2013

Kunnallis K t unnallis en t palvelujen palv ta t rjon a t rjon a t tulevaisuudessa Kys Ky e s l e y l markkinakadulla markkinak 2013 Kunnallisten palvelujen tarjonta tulevaisuudessa Kysely markkinakadulla 20 Kysely tehtiin Kajaanin markkinakadulla. 6.7.20 Kyselylomakkeita oli jaossa eri puolueiden markkinapaikoilla Kysely oli osittain

Lisätiedot

Kasvu, oppiminen, perheet

Kasvu, oppiminen, perheet Kasvu, oppiminen, perheet Pirjo Tuosa, selvityshenkilö Uudistuksen lähtökohtia Jyväskylän kaupungissa toteutetaan palvelu- ja organisaatiouudistus vuoden 2013 alussa hallinnon ja palvelujen järjestämissopimuksen

Lisätiedot

Oheismateriaali - Talkoorahan myöntämistä koskevat periaatteet

Oheismateriaali - Talkoorahan myöntämistä koskevat periaatteet Asukaslautakunta 62 23.11.2016 Asukaslautakunta 15 22.03.2017 Talkoorahan myöntäminen vuonna 2017 509/05.055/2016 kulttuuritoimijoiden kohdeavustus- ja nuorisotoimen Hallintopäällikkö ehdottaa: kulttuuritoimijoiden

Lisätiedot

Asiakaspalvelun kuulumiset. Talpapäivä

Asiakaspalvelun kuulumiset. Talpapäivä Asiakaspalvelun kuulumiset Talpapäivä Asiakaspalvelu 1.6.2017 alkaen Asiakaspalvelun tehtäväkenttä laajenee 1.6.2017 Taloushallintopalvelun asiakaspalveluun keskitetään Helsingin kaupungin talouden ja

Lisätiedot

LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018

LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018 Lopen kunta Perusturvalautakunta 26.1.2016 Perusturva Vanhuspalvelut LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018 Sisko Haapanen Vanhuspalvelujen johtaja JOHDANTO Seudullinen ikäihmisten ohjelma 2015 2018

Lisätiedot

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia

Lisätiedot

EK-ARTU. Etelä-Kymenlaakson kuntien turvallisuussuunnitelma. Safe Community seminaari 18.4.2013 Hamina

EK-ARTU. Etelä-Kymenlaakson kuntien turvallisuussuunnitelma. Safe Community seminaari 18.4.2013 Hamina EK-ARTU Etelä-Kymenlaakson kuntien turvallisuussuunnitelma Safe Community seminaari 18.4.2013 Hamina KyAMK Sosiaali- ja terveysala / EK-ARTU-hanke 18.4.2013 1 EK-ARTU-HANKE Etelä-Kymenlaakson kunnat Hamina,

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot % Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 898 100 26 106 631 4,8 % 1,2 % -0,1 % 100,8 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 460-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

Kuntalaiskyselyn tuloksia 2008 ja 2011 Karkkilan osalta

Kuntalaiskyselyn tuloksia 2008 ja 2011 Karkkilan osalta Kuntalaiskyselyn tuloksia 2008 ja 2011 Karkkilan osalta ARTTU-Kuntalaiskyselyt syksyllä 2008 ja 2011 Marianne Pekola-Sjöblom, Kuntaliitto Kunnallisten palvelujen käyttö kyselyyn vastanneiden kuntalaisten

Lisätiedot

Kärkölän kunnan KH KV KÄRKÖLÄN KUNTA puh Virkatie Järvelä

Kärkölän kunnan KH KV KÄRKÖLÄN KUNTA puh Virkatie Järvelä Kärkölän kunnan KH 4.9.2017 KV 18.9.2017 KÄRKÖLÄN KUNTA puh. 044 770 2200 karkolan.kunta@karkola.fi Virkatie 1 16600 Järvelä www.karkola.fi KÄRKÖLÄN STRATEGIA Sisällys VISIO... 3 ARVOT... 3 STRATEGIAN

Lisätiedot

Etelä-Karjalan maakuntaliiton ja liitossa ennen kaikkea uudistustiimin työn näkökulmasta osallisuutta kuvaavat esim.

Etelä-Karjalan maakuntaliiton ja liitossa ennen kaikkea uudistustiimin työn näkökulmasta osallisuutta kuvaavat esim. Minna-Maria Behmin sähköpostiviesti 3.1.2019: tietoja Eksotesta ja Etelä-Karjalan maakuntaliitosta/uudistustiimistä Etelä-Karjalan maakuntaliiton ja liitossa ennen kaikkea uudistustiimin työn näkökulmasta

Lisätiedot

Järjestöedustajan kokemuksia

Järjestöedustajan kokemuksia Järjestöedustajan kokemuksia Raadeista yleistä Raatilaisen näkökulma Toteutusesimerkkejä Keskeistä raatien toiminnassa Sipilän hallitusohjelma: Tavoitteena vahvistaa kokemusasiantuntemuksen käyttöä ja

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU ILMASTOVERKOSTON KUNTAEDUSTAJAT MUISTIO 7/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU ILMASTOVERKOSTON KUNTAEDUSTAJAT MUISTIO 7/ Aika: Keskiviikko 23.11.2016 klo 13:00-14:25 Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, kokouskeskus Pellava, kokoustila Liekki, Kelloportinkatu 1 B, Tampere Osallistujat: Anttonen Kaisu ympäristöjohtaja Tampere,

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito hankkeen esittely

Kukoistava kotihoito hankkeen esittely 24.3.2017 Yksityisten palvelujentuottajat Kukoistava kotihoito hankkeen esittely Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus VISIO ja PÄÄTAVOITE Visio Koko Keski-Suomen maakunnassa kotihoidolla

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11

Lisätiedot

URHEILUSEUROJEN JA VAPAIDEN LIIKUNTARYHMIEN AVUSTUKSET 2014. 29.1.2014 Valmistelija: Vs. nuoriso- ja liikuntasihteeri Minni Kuisma 040 710 4681

URHEILUSEUROJEN JA VAPAIDEN LIIKUNTARYHMIEN AVUSTUKSET 2014. 29.1.2014 Valmistelija: Vs. nuoriso- ja liikuntasihteeri Minni Kuisma 040 710 4681 Sivistyslautakunta 6 29.01.2014 Sivistyslautakunta 27 23.04.2014 Sivistyslautakunta 73 04.12.2014 URHEILUSEUROJEN JA VAPAIDEN LIIKUNTARYHMIEN AVUSTUKSET 2014 85/02.05.01/2013 Sivltk 29.01.2014 6 29.1.2014

Lisätiedot

Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä. Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6.

Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä. Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6. Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6.2017 Sisältö Lempäälä, taustaa ja tarpeet asiakaspalvelun kehittämiselle

Lisätiedot

4 Strategiapuheenvuoro Leo Laukkanen: case Haukivuoren aluejohtokunta

4 Strategiapuheenvuoro Leo Laukkanen: case Haukivuoren aluejohtokunta Mikkeli Pöytäkirja 1/2017 1 (14) Aika 13.09.2017, klo 17:34-18:51 Paikka Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone 2. krs Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Asiakasraadin. suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä

Asiakasraadin. suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä Asiakasraadin perustaminen, mallinnus Pirkanmaan SOS II-hanke, 2013-2015 Asiakasraadin suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä Aloitustilaisuus, tarkennetaan

Lisätiedot

ASIAKKUUS-KANAVA

ASIAKKUUS-KANAVA ASIAKKUUS-KANAVA 8.5.2017 Työryhmän kysymykset 1. Miten asiakkaiden osallistaminen näkyy organisaatiossa? 2. Miten organisaatiossa kerätään asiakaspalautetta? 3. Miten organisaatiossa kehitetään asiakaspalvelua?

Lisätiedot