Lohjan kävelypainotteisen keskustan ideasuunnitelma
|
|
- Annikki Mäkelä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupunkisuunnittelulautakunta Tekninen lautakunta Lohjan kävelypainotteisen keskustan ideasuunnitelma 452/ /2017 KASULK Lohja kävelypainotteinen keskusta on yksi Lohjan keskustan osa yleis kaavas sa määritellyistä pääaiheista ja tärkeimmistä suunnittelun kohteista. Kes kus tan osayleiskaava on tullut voimaan Lohjan keskustan kävelypainotteisen alueen kehittämiseksi on laadittu idea suun ni tel ma osana keskustan osayleiskaavan toteuttamisohjelmaa ja kes kus tan idea- ja yleissuunnittelua. Suunnitelmassa on arvioitu keskustan osayleiskaava-alueella mm. kä vely-yh teyk siä sekä lähialueilta keskustaan että keskustassa, keskustan saavu tet ta vuut ta, viher- ja torialueita ja alueen palveluita. Aineistossa on ana lysoi tu em. eri osa-alueiden vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja uhkia. Lisäksi on esitelty esimerkkejä ratkaisuista muualta Suomesta sekä ylei siä strategisia suosituksia ja Lohjan keskustaan kehitettäviä stra te gioita. Lohjan ympäristötoimen kaavoitus järjesti kesällä 2016 popup-kioskeja ja net ti ky se lyn, joissa kerättiin lohjalaisten toiveita keskustan kehittämiseen. Em. aineistojen ja yllä mainitun Lohjan kävelypainotteisen keskustan ideasuun ni tel man pohjalta on laadittu asiakirja, jonka tarkoituksena on viedä saa tu ja tuloksia eteenpäin suunnitelmatasolle. Asiakirjassa kuvataan projek te ja, jotka on toistaiseksi tarkoitettu pienille kohteille ja lyhyellä ai ka vä lillä toteutettavaksi. Lisäksi ehdotetaan, millaisia kävelykaturatkaisujen pi lotte ja voisi Lohjan keskustassa toteuttaa. Lohjan kävelypainotteisen keskustan ideasuunnitelman, Lohjan kä ve ly keskus ta, ja asiakirjan Lohjan keskustan kävelypainotteisen alueen pienten ja ly hyel lä aikavälillä toteutettavien kohteiden ideasuunnittelusta on laatinut ym pä ris tö toi men kaavoituksen toimeksiannosta maisema-arkkitehti Ida Fasching. (Anitta Ojanen) Kaupunkisuunnittelulautakunta piti keskustan kehittämisestä seminaarin Seminaarissa pohdittiin ryhmissä, mitkä ovat tärkeimmät keskus tan kehittämistä edistävät strategiat ja toimenpiteet. Tärkeimpänä strategiana pidettiin keskustan designmanuaalin laatimista. De sign ma nu aa li on kaupunkiympäristön laatukäsikirja. Se on samalla sekä stra te gi nen että käytännöllinen työkalu, jonka avulla voidaan helpottaa kaupun ki ym pä ris tön laadun kehittymistä haluttuun suuntaan. Kau pun ki kes kustan visuaalinen ilme ja hallinnassa oleva kokonaisvaikutelma he rät tää kaupunkilaisissa ja vierailijoissa kiinnostuksen ja lisää halua käyttää sen palveluja. Designmanuaaleja on laadittu mm. Savonlinnan ja Tapiolan keskus toi hin. Designmanuaali kannattaa laatia kaupungin ja keskustan toi mi-
2 joi den yhteissuunnitteluprosessina ja osallistaa kaupunkilaiset. Kä si kir jan tulevat käyttäjät sitoutuvat kaupunkitilan kehittämiseen ja sitä oh jaa vaan yhteiseen käsikirjoitukseen, kun he pääsevät vaikuttamaan sen si säl töön. Toiseksi tärkeimpänä pidettiin toimintatapaa, jossa liikkeenharjoittajat kutsu taan osallistumaan katuympäristön kaunistamiseen vehreyskampanjalla. Kau pun ki voi ehdottaa yhteisiä teemoja eri kaduille (esim. väriteema, kas vit ja koristeet vuodenajan mukaan, valaistusideat (esim. ulkokynttilät tai lyhdyt talvella), edulliset ratkaisut, jne.) ja osallistuvista liikkeistä lohjalaiset voi si vat valita esim. parhaan liikkeen koristelukonseptin. Edellisten lisäksi tulee laatia Kävelykatujen yleissuunnitelma ja to teut ta misvai heet. Uutena ideana esitettiin, että sekä Laurinkatu että Kauppakatu olisi vat yksisuuntaisia, jolloin kävelypainotteinen alue syntyisi näiden ka tu jen välille. Tämä vaihtoehto on mahdollista tutkia tarkemmin yleis suun ni tel man laatimisen alussa, kun eri vaihtoehtoja punnitaan. Resurssien riittävyyden takia ensi vaiheessa kannattaa keskittyä kolmeen tär keim pään strategiaan tai ohjelmaan. Kun ne edistyvät, otetaan työn alle muut tärkeinä pidetyt. Seminaarissa pidettiin tärkeinä myös kävelyn ja pyöräi lyn ohjelmaa, viheralueohjelmaa, tilapäiskäyttöä sekä Aurlahden ja Porlan alueen suunnittelua. Kävelyalueiden lisääntymisen vaikutus py sä köin tialuei den tarpeeseen nousi myös esille. Keskustan pysäköintistrategian ajan mu kai suus ja päivitystarve on syytä arvioida, kun aletaan laatia Kä ve lyka tu jen yleissuunnitelmaa ja toteuttamisvaiheita. Täy den nys ra ken ta mis ohjel mia ei pidetty tässä vaiheessa kovin tärkeinä. Toimenpiteistä tärkeimpänä pidettiin lyhyellä aikavälillä kah vi loi den/ra vin toloi den terassien kehittämistä ja tukemista sekä keskipitkällä aikavälillä rauta tien muuttamista uudeksi kevyen liikenteen yhteydeksi ja suuremman tilan jättämistä jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Useat ehdotetut toimenpiteet ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden onnistuminen edellyttää poik ki hal linnol lis ta yhteistyötä. Kaupungin organisaatiouudistuksessa on nimetty proses se ja ja prosessinomistajia, joiden tehtävänä on mm. edistää yhteistyötä ja hankkeiden koordinointia, jotta asiakkaiden ja kaupunkilaisten tavoitteet saa daan toteutumaan. Kaupunkisuunnittelun toimialaa koskee kestävä ja en na koi va kaupunkikehitysprosessi. Seminaarin kanssa samana päivänä eli pidettiin myös avoin yleisö ti lai suus, jossa kaupunkilaiset oli kutsuttu arvioimaan tärkeimpiä kes kustan kehittämisen lyhyen aikavälin toimenpiteitä. Aiheina olivat oleskelu, veh reys, kävely- ja pyöräily sekä kävelykatukokeilut. Keskustassa oleskelun mahdollisuuksien lisäämiseksi osallistujilta kysyttiin kol me tärkeintä paikkaa, missä he mieluiten istuisivat ensi kesänä. Suurin tar ve istuskelupaikoista on Keskusaukiolla, Laurinkadun keskiosassa sekä to ril la, mutta yksittäisiä istuimia kaivataan myös eri puolille keskustaa. Is tuimet edistäisivät oleskelun ja viihtymisen lisäksi myös erityisesti ikään ty neiden asukkaiden liikkumista ja asiointia keskustassa. Vehreytystavoista osallistujilta kysyttiin tavat, joita osallistujat to teut tai sivat/ko kei li si vat ensimmäisenä sekä paikat, missä he toivoisivat kyseisen veh rey tys ta van toteutuvan. Tärkeimpänä pidettiin kukkaistutuksia ja liik-
3 keet mukaan kampanjan toteuttamista. Näitä pitäisi toteuttaa erityisesti Lau rin ka dun pohjoispäässä (Torikadun ja Suurlohjankadun välillä), Kauppa ka dun pohjoispäässä (Koulukadun ja Suurlohjankadun välillä) sekä to rilla. Lisäksi vehreytystä kaivataan linja-autoaseman ympärille ja Kes kus aukion pohjoispuolelle yhdistämään Laurinkadun ja Suurlohjankadun päiden veh reytet tä viä alueita kirkon kulttuuriympäristöön. Keskusaukiota toivotaan pa ran net ta vak si viheralueena. Taskupuistoja toivotaan erityisesti Lau rin kadul le eri paikkoihin sekä torin eteläpuolelle. Kävely ja pyöräily teemassa pyydettiin merkitsemään pyöräparkki, jonka ha luai si parantaa tai toteuttaa ensimmäisenä. Suurin pyöräparkkien tarve on Lohjantähden kohdalla sekä torin pohjoisreunassa että korttelin poh joispääs sä Kauppakadun puolella. Lisäksi pyöräparkki pitäisi toteuttaa Lau rinka dul la ns. Shellin tontin kohdalla. Kaikki ehdotetut kävelykatukokeilut kohdistuivat Laurinkatuun. Mie lui simmat kokeiltavat ovat vaihtoehdot 1 ja 2A. Vaihtoehdossa 1 kokeilun ai ka na Laurinkadun toisella puolella on pyöräkaista ja toisella puolella tas ku puis toja. Vaihtoehdossa 2A kokeilun aikana Laurinkatu on kävelykatu To ri ka dun ja Suurlohjankadun välillä ja Tehtaankatu sekä Ilmari Sippolan katu ovat ns. shared space alueita. Shared space tarkoittaa kevyen liikenteen ja ajoneuvoliikenteen jakamaa tilaa, jossa liikutaan jalankulkijan ehdoilla. Myös vaihtoehto 3 eli kävelykatu Harjukadun ja Torikadun välillä sai kan natus ta. (Leena Iso-Markku) Erikseen jaettavat asiakirjat: - Lohja kävelykeskusta, Ida Fasching - Lohjan keskustan kävelypainotteisen alueen pienten ja lyhyellä ai ka vä lil lä to teu tet ta vien kohteiden ideasuunnittelu, Ida Fa sching - Kaupunkisuunnittelulautakunnan seminaari , suositukset stra tegioik si ja toimenpiteiksi - Yleisötilaisuus , suositukset lyhyen aikavälin toimenpiteiksi Esitys Ej Kaupunkisuunnittelulautakunta 1. Merkitsee tiedoksi päivätyt asiakirjat Lohja kävelykeskusta ja Lohjan keskustan kävelypainotteisen alueen pienten ja lyhyellä aikavälillä toteutettavien kohteiden ideasuunnittelu; 2. Lähettää kohdassa 1. mainitut asiakirjat edelleen tiedoksi tekniselle lautakunnalle 3. Pyytää elinvoimajohtajan nimeämään työryhmän, joka valmistelee ja ohjaa designmanuaalin laatimista Lohjan keskustaan yhteissuunnittelun ja osallistumisen periaatteilla sekä osoittamaan tarpeellisen määrärahan designmanuaalin teettämiseksi. 4. Esittää tekniselle lautakunnalle sekä rakennuttaminen ja kunnallistekniikkayksikölle, että kesällä 2017 toimenpiteissä otetaan huomioon selvityksissä esille tulleet tarpeet istuimien sijoituspaikoista, vehreytykses tä sekä pyöraparkeista, kokeillaan liikkeet mukaan kampanjaa ja toteutetaan mahdolliseksi katsottu määrä kävelykatukokeiluja.
4 Esittelijän muutettu päätösesitys 5. Käynnistää Kävelykatujen yleissuunnitelman ja toteuttamisvaiheiden suunnittelun niin, että kaavoitus huolehtii suunnitelman laa ti mi sesta yhteistyössä rakennuttaminen ja kunnallistekniikkayksikön kanssa. 6. Pyytää kaupunkikehitysprosessin omistajaa laatimaan toteutusohjelman kaupunkisuunnittelulautakunnan seminaarissa tärkeinä pitämistä lyhyen ja keskipitkän aikavälin toimenpiteistä sekä edistämään sen toteutumista poikkihallinnollisesti siten, että ensimmäisenä toimenpiteenä edistetään kahviloiden ja ravintoloiden terassien toteutumista kesällä Kaupunkisuunnittelulautakunta 1. Merkitsee tiedoksi päivätyt asiakirjat Lohja kävelykeskusta ja Lohjan keskustan kävelypainotteisen alueen pienten ja lyhyellä aikavälillä toteutettavien kohteiden ideasuunnittelu; 2. Lähettää kohdassa 1. mainitut asiakirjat edelleen tiedoksi tekniselle lautakunnalle. 3. Esittää tekniselle lautakunnalle sekä rakennuttaminen ja kunnallistekniikkayksikölle, että kesällä 2017 toimenpiteissä otetaan huomioon selvityksissä esille tulleet tarpeet istuimien sijoituspaikoista, vehreytyksestä sekä pyöraparkeista, kokeillaan liikkeet mukaan kampanjaa ja toteutetaan mahdolliseksi katsottu määrä kävelykatukokeiluja. 4. Käynnistää kävelypainotteisen alueen yleissuunnitelman ja toteuttamisvaiheiden suunnittelun niin, että kaavoitus huolehtii suunnitelman laatimisesta yhteistyössä rakennuttaminen ja kunnallistekniikkayksikön kanssa. 5. Pyytää kaupunkikehitysprosessin omistajaa laatimaan toteutusohjelman kaupunkisuunnittelulautakunnan seminaarissa tärkeinä pitämistä lyhyen ja keskipitkän aikavälin toimenpiteistä sekä edistämään sen toteutumista poikkihallinnollisesti siten, että ensimmäisenä toimenpiteenä edistetään kahviloiden ja ravintoloiden terassien toteutumista kesällä 2017 Päätös Esittelijän muutettu päätösesitys hyväksyttiin TEKLA Kaupunginjohtaja Mika Sivula poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo Kaupunkisuunnittelulautakunta on kokouksessaan tehnyt tek nisel le lautakunnalle seuraavan esityksen: "Esittää tekniselle lautakunnalle se kä rakennuttaminen ja kunnallistekniikkayksikölle, että kesällä 2017 toimen pi teis sä otetaan huomioon selvityksissä esille tulleet tarpeet istuimien si joi tus pai kois ta, vehreytyksestä sekä pyöraparkeista, kokeillaan liikkeet mu kaan kampanjaa ja toteutetaan mahdolliseksi katsottu määrä kä ve ly katu ko kei lu ja."
5 Vuoden 2017 investointimäärärahoihin sisältyy euron määräraha ns. yleisen viihtyvyyden parantamiseen jolla on mm. tarkoitus toteuttaa lisää penkkejä, istutuksia sekä parantaa kaupunkikuvaa eri puolilla kau punkia. Lisäksi em. asioiden osalta ollaan järjestämässä kyselyä asukkaille lähi ai koi na. Kävelykatukokeilun osalta ollaan käyty keskustelua ja päädytty kä ve ly ka tuko kei lun ajankohdaksi Kyseiseen ajankohtaan on mah dol lis ta järjestää mahdollisimman paljon erilaisia tapahtumia ja muuta ak ti vi teet tia. Kävelykatualueena on Laurinkatu välillä Ilmari Sippolan katu-torikatu se kä osa Ilmari Sippolan katua. (Lisätiedot: kaupunkitekniikkapäällikkö Sep po Lötjönen) Oheismateriaali: - kartta kävelykatukokeilun alueesta Esitys Ej Tekninen lautakunta päättää merkitä kau pun ki suun nit te lu lau ta kun nan esityksen Lohjan kävelypainotteisen keskustan idea suun ni telmas ta ja vuoden 2017 elokuussa toteutettavan kä ve ly ka tu ko kei lun tiedoksi. Päätös Hyväksyttiin
102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS
Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015
Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos
Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään
Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa:
Tekninen lautakunta 2 17.01.2017 Asemakaavan muutos 690/Akm Tori 81/10.02.03/2017 Tekla 17.01.2017 2 69/10.02.03/2016 Tekla 07.06.2016 76 Tekla 104 Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa 22.9.2015 104 on asiasta
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja
Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon
Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään
SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016
Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta
Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle
Tekninen lautakunta 93 22.11.2016 Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle 1.1.2017-31.12.2019 Tekninen lautakunta 22.11.2016 93 Suunnitteluinsinööri Nina Vartiainen 11.11.2016:
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA
Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:
Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon
Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen
RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja
Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.
TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:
Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"
Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista
Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö
Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:
Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29
Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.
Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa
Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan
Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili
Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.
Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi
Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA
Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala
Kaupungintalo Monkola, Kh:n huone, Karstuntie 4, Lohja. Grönfors-Roos Terttu jäsen. Ilomäki-Piirilä Hannele jäsen.
PÖYTÄKIRJA 5/2017 110 Tekninen lautakunta 25.04.2017 AIKA 25.04.2017 klo 18:00-20:18 PAIKKA Kaupungintalo Monkola, Kh:n huone, Karstuntie 4, 08100 Lohja Ennen kokousta tilojen palveluista kiinteistömestari
Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun
Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Tekninen lautakunta 48 02.11.2017
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN
Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely
Tekninen lautakunta 51 27.05.2014 Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely 412/10.03.01/2013 Tekninen lautakunta 51 Lähtökohdat Tekninen osasto käynnisti syksyllä 2013 Lehmon urheilukeskusta
Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:
Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL
Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus
Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-
- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.
Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014
137 10.12.2013 98 06.08.2014
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus
- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen
Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Kaavatoimikunta AIKA 08.03.2016 kello 16:00-16:55 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle teknisen lautakunnan päätöksestä 12.4.2016 42 tehtyyn valitukseen
Tekninen lautakunta 78 07.06.2016 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle teknisen lautakunnan päätöksestä 12.4.2016 42 tehtyyn valitukseen 70/10.02.03/2016, 982/10.03.01.01/2016, 981/10.03.01.01/2016
Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen
TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1327/10.1000.100001/2016
Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12
Henkilöstöjaosto 12 14.02.2013 Kaupunginhallitus 118 04.03.2013 Henkilöstöjaosto 25 21.03.2013 Henkilöstöjaosto 53 03.10.2013 Henkilöstöjaosto 63 12.12.2013 Yhteistyötoimikunta 12 19.02.2014 Kaupunginhallitus
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen
Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta
Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016
Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen
2. TUTUSTUN KIRKKOONI
2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.
OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.
OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat
Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.
TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta
Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014. Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.
Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014 Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.521/2014 KAUPHALL 27.10.2014 397 Kaavoitusinsinööri Seppo Reiskanen
Kirjainkiemurat - mallisivu (c)
Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.
matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS
matsku 2 HTEEN- JA VÄHENNSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS MATSKU 2 Tämän kirjan omistaa: Sisällysluettelo 0 h-tä suu-ri h-tä suu-ri htä suuri 4 1 h-teen-las-ku 0 5 Mi-tä puut-tuu?
Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh
Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen
Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.
Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:
Rautatie on mahdollisuus
Rautatie on mahdollisuus Pam flet ti Suo men rau ta teis tä ja liikennepolitiikasta Raideryhmä Suomes sa 22.5.2005 Olisi paljon helpompaa ministeriölle, jos RHK suostuisi ottamaan roiston roolin ja ehdottamaan,
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016
Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut
Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 12.03.2015 Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon 114/10.05.01/2015 Kaavoitus-
Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion
Teknisten palveluiden 34 29.05.2013 Teknisten palveluiden 47 27.08.2014 Teknisten palveluiden 66 11.12.2014 Teknisten palveluiden 3 05.02.2015 Teknisten palveluiden 30 27.04.2015 Kaupunginhallitus 69 04.05.2015
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen
Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita
Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä
Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle
Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt
Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa:
Tekninen lautakunta 2 17.01.2017 Kaupunginhallitus 179 12.06.2017 Asemakaavan muutos 690/Akm Tori 81/10.02.03/2017 Tekla 17.01.2017 2 69/10.02.03/2016 Tekla 07.06.2016 76 Tekla 104 Teknisen lautakunnan
Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma
ALUELAUTAKUNTA 21 03.09.2015 ALUELAUTAKUNTA 3 11.02.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA 33 15.03.2016 Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma 940/10.1003.100301/2016 ALUELTK 21 Vihannin
Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus
Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto
Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle
Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013
Sivistysvaliokunta Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/ /2019. SivVal 33
Sivistysvaliokunta 33 23.04.2019 Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/00.01.05/2019 SivVal 33 Valtion erityisavustus varhaiskasvatuksen positiivisen dis kri minaa tion edistämiseksi vuosille 2019 2020 Haettu/
Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen
TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127
Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.
KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen
Usko, toivo ja rakkaus
Makku Lulli-Seppälä sko toivo a akkaus 1. Ko. 1 baitoille viululle alttoviululle a uuille op. kummityttöi Päivi vihkiäisii 9.8.1986 iulu a alttoviulu osuude voi soittaa sama soittaa. Tavittaessa alttoviulu
- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen
Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Kaavatoimikunta AIKA 01.02.2018 kello 16:15-17:15 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,
Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen
Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.
Tekninen lautakunta 29 03.05.2016 Yksityistieavustukset 2016 103/02.05.01/2016 Teknltk 03.05.2016 29Outokummun hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta toimii tielau ta kun ta na, jonka tehtävänä on
Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa
Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta
Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.
RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen
Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen
Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan
Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus
Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 12.02.2014 AIKA 12.02.2014 klo 18:00-19:30 PAIKKA Elisenvaaran oppimiskeskus, kirjaston lukusali ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien
Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun
Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Vanhus- ja vammaisneuvosto 15 21.04.2017
Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi
Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,
VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31
Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen
Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta
Perusturvalautakunta 53 23.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 268/02.08.00/2016 PERLJ 23.08.2016 53 Lohjan kaupunki on kilpailuttanut yhteistyössä perusturvakuntayhtymä
Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto
astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta
Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk
Ympäristölautakunta 193 27.10.2015 Ympäristölautakunta 233 15.12.2015 MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VALITUKSESTA
Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.
Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017
Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.
Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017
Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi
Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut
VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0
Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija
Vuoden 2015 arviointikertomus
astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta