Esitys voimalaitosveroksi on perusteeton ja epäonnistunut
|
|
- Risto Salo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LAUSUNTO 1(6) Jukka Leskelä Eduskunnan talousvaliokunta Viite: HE 140/2013 vp eduskunnalle voimalaitosverolaiksi sekä laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 :n muuttamisesta ja verotilistä annetun lain 1 :n muuttamisesta Esitys voimalaitosveroksi on perusteeton ja epäonnistunut Kiitämme mahdollisuudesta antaa lausunto voimalaitosveroa koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta ja esitämme kantanamme seuraavaa: Energiateollisuuden kanta Esitetyllä voimalaitosverolla tavoitellaan päästökaupasta aiheutuvan lisätuoton verottamista osalta sähköntuottajista. Koko vero on näkemyksemme mukaan perusteeton ja haitallinen mm. seuraavista syistä: Vero on Suomen energia- ja ilmastopolitiikan vastainen. Se tuo lisäkustannuksen juuri niille tuotantomuodoille, joihin hiilineutraali energiatulevaisuutemme rakentuu. Vero olisi päästöttömyysvero. Veron perusteena oleva windfall-tuoton käsite on epäselvä ja vanhentunut. Ehdotetun veron kohteena olevien voimalaitosten tuotto-odotukset ovat heikentyneet poliittisten päätösten vuoksi sen sijaan, että ne saisivat ansiottomia tuottoja. Tilanne on oleellisesti muuttunut viime vuosien aikana. Päinvastoin kuin lakiesityksessä väitetään, laki heikentää oleellisesti investointiedellytyksiä ja vaarantaa kotimaisia energia-investointeja. Vero lisää Suomen maariskiä kansainvälisten sijoittajien näkökulmasta myös soveltamisalaansa laajemmin. Vero nostaa sähkön hintaa ja mm. vientiteollisuutemme kustannuksia. Energiapolitiikan lähtökohtana on ollut nimenomaan turvata teollisuudelle kilpailukykyinen energia. Veroperuste, jälleenhankinta-arvo, on veron tarkoitukseen soveltumaton ja kohtelee toimijoita ja päästöttömiä tuotantomuotoja hyvin epätasa-arvoisesti. Vero on sähkön tuotantovero, sähkö verotetaan EU:ssa kulutuksessa. Myös veron rajaukset ovat ongelmallisia. Laki on EY-oikeuden näkökulmasta ongelmallinen. Vielä aivan alkuvaiheessa oleva valtiontukiarviointi voi tuoda yllättäviä muutostarpeita, jotka johtavat uusiin ongelmiin energiatavoitteiden näkökulmasta. On vero-oikeuden kannalta ongelmallista verottaa tuottoa, jota ei voida määrittää yksittäisen verovelvollisen eikä koko järjestelmän osalta. Vero kariuttaa niiden yritysten investointeja, jotka ovat hankkineet vesivoimalaitoksia tai vesi- tai ydinvoimalaitosten osakkuuksia. Esitetty voimalaitosvero olisi arvioitava perustuslain näkökulmasta. Energiateollisuus ry Fredrikinkatu B, Helsinki PL 100, Helsinki Puhelin: (09) , faksi: (09)
2 2(6) Vero olisi energia- ja ilmastopolitiikan vastainen Luonnosteltu vero olisi ilmastopolitiikan ja EU:n päästökauppajärjestelmän vastainen. Energiaja ilmastopolitiikan keskeisenä tavoitteena niin Euroopan Unionissa kuin Suomessakin on muuttaa energiajärjestelmä mahdollisimman vähäpäästöiseksi. Tähän on keskeisimpänä EU:n yhteisenä ja jäsenmaita velvoittavana politiikkatoimena säädetty päästökauppajärjestelmä. Se antaa kustannuksen ilmastomuutosta aiheuttaville päästöille. Järjestelmän tarkoituksena on parantaa päästöttömän tuotannon asemaa markkinoilla. Veron kohteena olisivat nimenomaan ne tuotantomuodot, jotka eivät aiheuta päästöjä ja jotka ovat koko vähähiilisen energiatulevaisuutemme perusta: vesivoima, ydinvoima ja tuulivoima. Vero olisi epäjohdonmukainen ja vastakkainen Suomen energiapolitiikan tavoitteille ja lähettäisi erikoisen signaalin energia-alan toimijoille. Veron tuottopohjaa eli ansiottomia tuottoja ei ole koko ansiottoman tuoton käsite on epäselvä ja vanhentunut Veroa perustellaan ansiottomien tuottojen syntymisellä päästökaupan nostaessa sähkön hintaa tukkumarkkinoilla. Haluamme korostaa, että päästökauppajärjestelmän nimenomainen tarkoitus on muokata markkinoiden toimintaympäristöä siten, että päästöttömän ja vähän päästöjä aiheuttavan tuotannon, niin uuden kuin vanhankin, kannattavuus paranee päästöjä aiheuttavaan tuotantoon verrattuna. Näin ollen ajatus ansiottomasta tuotosta on jo lähtökohdiltaan virheellinen. Markkinatilanne on myös oleellisesti muuttunut sen jälkeen, kun esitettiin ajatus windfallverosta. Yleinen taloustaantuma on vaikuttanut myös sähkömarkkinoihin. Energiantuottajien tulos on Euroopan laajuisesti romahtanut. Suomessa monilla sähköntuottajilla on hyvin haastava taloudellinen tilanne ja useilla yhtiöillä on meneillään ja on ollut merkittäviä leikkauksia, ytmenettelyjä ja tehostamisohjelmia, jotta tulostilanne paranisi. Rahoitusmarkkinoiden muutokset kohdistuvat erityisesti pääoma- ja investointivaltaiseen energia-alaan. Tilanne on erityisen ikävä siksi, että näiden yhtiöiden odotetaan toteuttavan merkittäviä investointeja, jotka olisivat tarpeen paitsi energia- ja ilmastopoliittisista syistä, myös merkittäviä talouden elvyttäjiä Suomen synkässä taloustilanteessa. Päästökaupasta aiheutuvan lisätuoton arvioimiseksi on lakiesityksen pohjaksi teetetty arvio (SKM Market Predictor). Siinä on esitetty, että päästöoikeuden hinnalla 10 euro/tonni veron kohteena olevat voimalat voisivat saada yhteensä 200 miljoonan euron lisätuoton. Päästöoikeuden hintataso on ollut viime aikoina 3-5 euro/tco2. Tällä ei liene käytännössä juuri nostavaa vaikutusta sähkön tukkumarkkinahintoihin. Esitetty arvio käsittää yksinomaan päästökaupasta aiheutuvat vaikutukset. Jos veron perusteena käytettävällä ansiottomalla tuotolla tarkoitetaan jälkikäteisiä säädöksiä, joilla muutetaan tuottajien toimintaedellytyksiä, olisi tarkasteltava kaikkia muutoksia yhdessä pelkän päästökaupan sijasta. Tällaisia muita merkittävästi toimintaympäristöön liittyviä jälkikäteisiä säädöksiä on useita. Voimalaitosten kiinteistöveroa on korotettu kahteen otteeseen 1,4 %:sta 2,85 %:iin ja korotusta on perusteltu muun ohella myös voimalaitosten paremmalla maksukyvyllä päästökaupasta johtuen. Kustannus tuottajille on ollut 30 miljoonan euron luokkaa vuodessa. Valtio on päätöksillään tukenut uuden tuotannon markkinoille tuloa mm. uusiutuvan energian tuotantotukien avulla. Sekä Suomessa että erityisesti muissa maissa jo toteutetut tukiin perustuvat uusiutuvan energian lisäykset ovat merkittävästi alentaneet sähkön tukkumarkkinahintoja ja leikanneet esitetyn veron kohteena olevien laitosten tuloksentekokykyä. Tästä ei valitettavasti ole mallinnettuja euromääräisiä arvioita. Hyvänä osoituksena asian merkityksestä on kuitenkin se, että useissa maissa pohditaan tukien antamista vanhoille voimalaitoksille, jotta
3 3(6) nämä pysyisivät markkinoilla uusiutuvan tuotannon alennettua niiden tuottokykyä. On perusteltua olettaa, että vaikutus on suurempi kuin tämän hetkinen päästökaupan vaikutus markkinoilla toiseen suuntaan. Lisäksi on koko joukko muita säädöksiä ja velvoitteita, kuten ydinturvallisuuteen liittyvät vaatimukset, jotka ovat edellyttäneet yrityksiltä merkittäviä investointeja vanhoihin laitoksiin ja siten alentaneet voimalaitosten tuottoa. Lisäksi lakiesitys jo perusteluissaan toteaa, että laskennallisenkin tuoton arviointi on hankalaa ja että tuotot vaihtelisivat vuosittain hinnan, markkinaolosuhteiden ja sääolosuhteidenkin mukaan. Samoin todetaan, että verossa ei voida ottaa huomioon yksilöllisiä tilanteita eli yksittäisen tuottajan mahdollista ansiotonta tuottoa ei voida määrittää. Pidämme kestämättömänä sitä, että veron perusteena on oletettu tuotto, jota ei kuitenkaan voida osoittaa olevan koko järjestelmän eikä yksittäisen verovelvollisen osalta. Vero vaikuttaisi investointiympäristöä heikentävästi Veron perusteluissa väitetään, että verolla ei olisi vaikutusta uuden sähköntuotantokapasiteetin investointipäätöksiin ja niistä saataviin tuotto-odotuksiin. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan verolla olisi erittäin negatiiviset vaikutukset investointeihin. Päästöttömän tuotannon verottaminen mukaan lukien vain kymmenen vuotta sitten valmistuneet laitokset lähettää erittäin vahvan viestin markkinoille siitä, että Suomessa mitkä hyvänsä investoinnit, mukaan lukien tukien piirissä olevat uusiutuvan energian investoinnit, voivat joutua verolle. Lisäksi useat veron piiriin kuuluvat tuotantolaitokset ovat vaihtaneet omistajaa vuoden 2004 jälkeen. Näissä kaupoissa on huomioitu päästökaupan vaikutus ja nyt ostajille on tiedossa kaksinkertainen lasku päästöttömään tuotantoon panostamisen palkintona. Myös investoinnit voimalaitosten modernisointiin hankaloituvat, sillä parannukset kohottavat myös kiinteistön arvoa ja siten verotaakkaa. Windfall-veron kaltaiset retroaktiiviset, jälkeenpäin asetetut verot ovat erityisen tarkkailun kohteena EU:n piirissä, koska vastaavia kokemuksia on saatu eräistä muista maista, kuten Espanjasta ja Tshekistä. Niissä uusiutuvan energian tukien piirissä oleviin laitoksiin on kohdistettu jälkikäteisiä muutoksia, jotka ovat vieneet pohjan tehdyiltä sijoituksilta. Kansainväliset rahoittajat, jotka ovat keskeisessä roolissa mm. Suomen tuulivoimatavoitteiden osalta, ottavat varmasti voimalaitosveron kaltaisen harkintaveron huomioon merkittävänä riskitekijänä. Suomen maariski on kohonnut jo pelkästään veron valmistelun vuoksi kansainvälisten rahoituslaitosten vertailuissa. Kohonnut maariski vaikuttaa nostavasti uusiin investointeihin, kuten tuuli- ja ydinvoimalaitoksiin, tarvittavan lainarahan korkotasoon ja siten hintaan. Energia-ala on jo vuosia ollut merkittävin teollisten investointien toteuttaja Suomessa. Pidämme erittäin huolestuttavana, että valtio tässä taloustilanteessa suunnittelee veroa, joka heikentää investointiympäristöä yleisesti ja erityisesti energiainvestointien osalta. Energia-ala on lisäksi investointien pääomaintensiivisyyden vuoksi erityisen kriittinen ala toimintaympäristön muutoksille. Olemme vakuuttuneita, että veron kielteiset taloudelliset vaikutukset ovat huomattavasti suuremmat kuin mitä ajateltu voimalaitosvero valtiontaloudelle tuottaisi. Veroehdotuksen mukaan vero suoritettaisiin verokautta edeltävän kalenterivuoden kiinteistöverotuksen jälleenhankinta-arvon perusteella. Tämän vuoksi ehdotettu voimalaitosvero koskee myös vuoden 2003 jälkeen tehtyjä jälleenhankinta-arvoon vaikuttavia investointeja, mikä on ilmeisen ristiriitaista veron yleisten perusteluiden näkökulmasta. Vero vaikuttaisi siten suoraan olemassa oleviin laitoksiin liittyviin investointipäätöksiin, kuten tehonkorotuksiin ja muihin energiatehokkuusinvestointeihin. Näiden investointien tuotto-odotuksia vero heikentää oleellisesti.
4 4(6) Veron vaikutus sähkön hintaan Vero vaikuttaa kaikkeen sähkön hintaan sen vuoksi, että sähköntuotantoinvestoinnit viivästyvät edellä esitetyllä tavalla. Vero vaikuttaisi sähkön hintaan kuitenkin myös välittömästi. Esitetty vero koituisi päästöttömän sähköntuotannon omistajien kustannukseksi. Yli puolet veron piirissä olevasta tuotannosta perustuu osakkuusvoimalatoimintaan eli nk. mankalaperiaatteeseen. Sen keskeisenä piirteenä on, että yhtiö ei yhtiöjärjestyksensä mukaan tuota voittoa, vaan luovuttaa sähkön osakkailleen näiden omistusosuuksien suhteessa omakustannusperiaatteella. Tämä menettely on koettu tärkeäksi osaksi Suomen energiamarkkinoita niin sähköntuottajien kilpailun kuin energiaintensiivisen teollisuuden kilpailuedellytystenkin kannalta. Aiempi windfall-veron valmistelu lähti siitä ajatuksesta, että teollisuuden osakkuussähkö ei joutuisi verotuksen piiriin. Tämä ajatus on nykyisen veron valmistelussa hylätty. Siksi veron kustannusvaikutukset näkyisivät suoraan teollisuuden ja muiden sähkönkäyttäjien energiakustannuksissa. Veroperuste on epäonnistunut, koska se kohdentuisi eri tuotantomuotoihin ja tuottajiin hyvin eriarvoisesti Pidämme esitettyä veroperustetta erittäin epäonnistuneena. Jos tavoite on verottaa - mielestämme sinänsä perusteettomasti esitettyä tuottoa olisi veron oltava tuottajien kesken yhtä suuri tuotettuun sähkömäärään nähden. Tuotettuun sähkömäärään perustuva vero olisi taas EU:n energiaverojärjestelmän vastainen. Jo veron vaikutusarviosta voi suoraan todeta, että vesivoimaloiden vero olisi keskimääräin 3 euroa / MWh ja ydinvoimaloiden noin 0,4 euroa /MWh. Siten vesivoiman verotus olisi noin 7-8 kertainen ydinvoimaloilla tuotettuun sähköön nähden. Kun tarkastellaan yksittäisten tuottajien tilannetta, on vesivoiman sisälläkin kymmenkertaisia eroja veron määrässä suhteessa tuotettuun sähköön. Veron perusteluissa on väitetty, että rakennusten ja rakennelmien jälleenhankinta-arvo heijastaisi karkeasti voimalaitoksen ansiottoman voiton määrää. Tämä väite tulee kumotuksi edellä mainituin perustein. Sähkön tuotantomäärät ja esitetty voimalaitosvero eivät huomioi tuotantokustannusten eroista syntyviä eri tuotantomuotojen ja myös saman tuotantomuodon sisäisiä kokonaistuottoeroja. Erityisesti veron piiriin tulevat vanhat tuulivoimalaitokset ovat pääsääntöisesti kannattamattomia tuotantomääriin nähden korkeiden ylläpitokustannusten vuoksi. Voimalaitosveron määrääminen jo ennestään kannattavuudeltaan huonolla tasolla olevalle tuotannolle ei vastaa perusteluissa esitettyä ansiottoman tuoton verotusta. Toimijoiden tasapuolisen kohtelun näkökulmasta veroesitys on nähdäksemme kestämätön. Veron perusteena ei voida käyttää jälleenhankinta-arvoa, kun tavoitteena on ansiottoman tuoton verottaminen. Vero olisi tuotantovero, mikä on verojärjestelmän mukaan kielletty EU:n energiaverodirektiivin mukaan sähköntuotannon polttoaineet on vapautettava verosta ja sähköstä suoritetaan vero siinä vaiheessa, kun se luovutetaan kulutukseen. Kuten esityksen perusteluissa todetaan, tämä tarkoittaa, että sähkön tuotantoon ei ole mahdollista kohdistaa veroja. Samaten perusteluissa todetaan, että veroa ei voida kohdistaa suoraan myöskään voimalaitoksen nimellistehoon. Siksi veron toteutustavaksi esitetään voimalaitoksen jälleenhankinta-arvon verottaminen. Esitys perustuu kuitenkin kaikilta osin siihen, että veronkannon tavoitteena olisi päästökaupan aiheuttama lisätuotto. Lisätuotto riippuu yksinomaan voimalaitoksen tuottamasta sähkömää-
5 5(6) rästä. Pidämme voimalaitosveroa sähköntuotannon verotuksena, vaikka sen muodollinen veronkantoperuste olisi voimalakiinteistöjen jälleenhankinta-arvo. Kaiken lisäksi lakiesityksen liitteissä on taulukot, joissa vesivoimalaitosten jälleenhankinta-arvo suoraan kytketään voimalaitoksen nimellistehosta riippuvaksi. Taulukkoa sovellettaessa vero kohdistuu suoraan nimellistehoon, mikä perusteluissa todettiin mahdottomaksi toteuttaa. Samoin veron porrastus perustuu voimalatehoon, mitä on perusteltu mm. tuotantoon liittyvillä syillä. Veron rajaukset ovat ongelmallisia Vero on rajattu siten, että se koskee ennen vuotta 2004 käyttöön otettuja vesi-, tuuli- ja ydinvoimalaitoksia, joiden nimellisteho on suurempi kuin 1 MVA. Vuosiraja 2003/2004 on arveluttava. On täysin selvää, että tietoisuus ilmastonmuutoksesta ja energiantuotannon osuudesta ilmastokysymyksen ratkaisuun on ollut yritysten tiedossa jo paljon ennen tätä. Yritysten strategiat tuotantoinvestointien osalta ovat huomioineet päästövähennystarpeen vähintään 1990-luvun alusta alkaen. Ilmastosopimus allekirjoitettiin 1992 ja Kioton pöytäkirja vuonna 1997 ja niitä edelsi vuosia kestänyt prosessi, jonka aikana tietoisuus ilmastonmuutoksesta välittyi energia-alalle. Myös kansalliset strategiat ottivat ilmastonmuutoksen torjunnan huomioon jo 1990-luvulla. On vahvaa näyttöä siitä, että vuosituhannen taitteessa yritysten investointi- ja akvisitiopäätöksissä kasvihuonekaasupäästölle arvioitiin hinta tai kustannus. On kerrassaan käsittämätöntä, että kymmenen vuotta sitten valmistuneiden laitosten, joita on ensin tuettu ilmastopoliittisin perustein, todettaisiin nyt saavan ansiottomia tuottoja päästökaupan seurauksena. Esityksessä ei ole perusteltu vakuuttavasti miksi kotimainen veroton uusiutuva biomassaan pohjautuva yhteistuotanto (CHP) ei ole veron piirissä. Tavoite on oikea, mutta mikäli perustelua ja siten CHP:n rajausta ulos verosta ei ole mahdollista tehdä, on riskinä, että komissio vaatii kilpailulainsäädännön puitteissa myös biomassaan perustuvan yhteistuotannon verolle. Voimaloiden kokorajoitus (1 MVA) on myös tuottajien näkökulmasta sattumanvarainen. Vielä kaksi vuotta sitten alle 1,5 MVA kokoiset laitokset saivat sähköntuotannolleen tukea. Kiinteistöverossa kokorajana on 10 MVA. Esitetyn kokorajan molemmilla puolilla on runsaasti niin vesi-, kuin tuulivoimalaitoksia, joiden suhteen verotus olisi epätasa-arvoista. Verotettavien laitosten omistukset ovat muuttuneet ja laitoksiin on tehty investointeja, joiden suhteen vero on jälkikäteinen, kariuttava säännös Veron kohteena olevilla laitoksilla ja niiden osakkuuksilla on tehty lukuisia yrityskauppoja ja laitoksiin on tehty huomattavia modernisointi- tai tehonkorotusinvestointeja vuoden 2003 jälkeen. Jotkut energiayritykset ovat nimenomaan ilmastopolitiikan ja päästökaupan vuoksi hankkineet vesi- ja ydinvoimaosuuksia välttääkseen päästökaupasta aiheutuvia tulevia kustannuksia ja riskejä. Yrityskaupoissa ja investoinneissa laitosten tuotto-odotukset ovat sisältäneet sähkömarkkinoilla hintatason, johon vaikuttavat kaikki markkinatekijät, päästökauppa mukaan lukien. Päästöoikeuden hinnalle ja sähkön hinnalle on oletettu merkittävä hinta, koska sen on ollut tarkoitus olla EU:n ilmastopolitiikan pääelementti. EU:n ja Suomen energiapolitiikan jälkikäteiset muutokset ovat alentaneet merkittävästi päästökaupan ohjaavuutta. Voimalaitosostoja tehneet yritykset ovat näiden politiikkatoimien vuoksi jo menettäneet merkittävän osan tuotto-odotuksistaan. Esitetty voimalaitosvero tulisi vielä tämän päälle lisäkustannuksena. Vero olisi merkittävä jälkikäteinen muutos eikä sitä voida perustella ansiottomilla tuotoilla, vaan pikemminkin se synnyttäisi kysymyksen kariutuneiden kustannusten korvaamisesta.
6 6(6) Kaiken lisäksi, kun vero perustuu jälleenhankinta-arvoon, se rankaisee niitä yrityksiä, jotka ovat tehneet laitoksiinsa jälleenhankinta-arvoa korottavia investointeja ja heikentää edellytyksiä tehdä niitä jatkossa. Vero mankala-yhtiöiden näkökulmasta Veroa esitetään säädettäväksi tuloverotuksessa vähennyskelvottomaksi. Jotta kustannukset saataisiin katettua, mankala-yhtiöiden olisi tuotettava verotettavaa voittoa ja maksettava voitosta myös veroa. Mankala-yrityksille verorasitus olisi suurempi kuin muille yhtiöille. Mikäli vero kaikesta huolimatta säädetään, esitämme, että se olisi vähennyskelpoinen, kuten muutkin kiinteistöverot. Siten mankala-yhtiöiden erityisongelma poistuisi. Lisäksi, ehdotamme, että mikäli vero säädetään, otettaisiin siinä huomioon myös laitosten pidemmät tuotannonkeskeytykset, koska niiden aikana ei voi syntyä minkäänlaista tuottoa. Lisätiedot: Jukka Leskelä, p ,
Esitys voimalaitosveroksi on perusteeton ja epäonnistunut
SÄHKÖNTUOTANTO LAUSUNTO 1(5) Jukka Leskelä 14.8.2013 Valtiovarainminiteriö valtiovarainministerio@vm.fi Viite: Lausuntopyyntö (VM066:00/2013, 27.6.2013) voimalaitosveroa koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta
Omakustannushintainen mankalatoimintamalli. lisää kilpailua sähköntuotannossa
Omakustannushintainen mankalatoimintamalli lisää kilpailua sähköntuotannossa Mankalatoimintamalli lisää kilpailua sähkömarkkinoilla Omakustannushintainen mankalatoimintamalli tuo mittakaava- ja tehokkuusetuja
METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy
METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari - 22.3.216 Pöyry Management Consulting Oy EU:N 23 LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT EU:n 23 linjausten toteutusvaihtoehtoja
Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030
Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030 Jukka Leskelä Energiateollisuus ry SESKOn kevätseminaari 2013 20.3.2013, Helsinki 1 Kannattavuus? Kilpailukykyisesti Kokonaisedullisimmin Tuottajan
Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet
Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen
EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita. 15.1.2014 Martti Kätkä
EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita 15.1.2014 Martti Kätkä EU:n energia- ja ilmastotavoitteet 2030 Lähtökohta oltava suotuisan toimintaympäristön säilyttäminen
Energiajärjestelmän tulevaisuus Vaikuttajien näkemyksiä energia-alan tulevaisuudesta. Helsingissä,
Energiajärjestelmän tulevaisuus Vaikuttajien näkemyksiä energia-alan tulevaisuudesta Helsingissä, 14.2.2018 Kyselytutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Pohjolan Voiman toimeksiannosta strukturoidun
Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen
Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen Kohti hiilineutraalia kaupunkia näkökulmia tavoitteeseen Seminaari 22.2.2018, klo 12.00-15.00 Tampereen valtuustosali Näkökulmia energiaalan murrokseen
EU:n energia- ja ilmastopolitiikka EK:n kannat
EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 EK:n kannat Lähtökohdat Globaali toimintaympäristö on muuttunut 5 vuodessa rajusti; EU:n nykyisiä 2020-tavoitteita ei voi kopioida uudelle kaudelle. Vuoteen 2030
Energiapoliittisia linjauksia
Energiapoliittisia linjauksia Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa -kutsuseminaari Arto Lepistö Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto 25.3.2010 Sisältö 1. Tavoitteet/velvoitteet 2. Ilmasto- ja energiastrategia
Uusiutuvan energian edistäminen ja energiatehokkuus Energiateollisuuden näkemyksiä
Uusiutuvan energian edistäminen ja energiatehokkuus Energiateollisuuden näkemyksiä Jukka Leskelä Energiateollisuus ry. 29.2.2008 Helsinki 1 ET:n näkökulma Energia, ilmasto, uusiutuvat Ilmasto on ykköskysymys
Valtiovarainvaliokunnalle
TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 29/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi sekä laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 :n muuttamisesta ja verotilistä annetun lain 1 :n
Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009
Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009 Sisältö 1. Työn lähtökohdat 2. Uuden sähkömarkkinamallin toiminnan kuvaus 3. Uuden sähkömarkkinamallin
Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)
Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi
Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin
Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin Jukka Leskelä Energiateollisuus Energia- ja ilmastostrategian valmisteluun liittyvä asiantuntijatilaisuus 27.1.2016 Hiilen käyttö sähköntuotantoon on
VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN
VN-TEAS-HANKE: EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN Seminaariesitys työn ensimmäisten vaiheiden tuloksista 2.2.216 EU:N 23 ILMASTO-
Kotimaisen biohiilipelletin kilpailukyvyn varmistaminen energiapolitiikan ohjauskeinoilla - esitys
Kotimaisen biohiilipelletin kilpailukyvyn varmistaminen energiapolitiikan ohjauskeinoilla - esitys 11.1.16 Tausta Tämä esitys on syntynyt Mikkelin kehitysyhtiön Miksein GreenStremiltä tilaaman selvitystyön
Valtiovarainvaliokunnalle
YMPÄRISTÖVALIOKUNNAN LAUSUNTO 27/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi sekä laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 :n ja verotilistä annetun lain 1 :n muuttamisesta
Sähkön tuotantorakenteen muutokset ja sähkömarkkinoiden tulevaisuus
Sähkön tuotantorakenteen muutokset ja sähkömarkkinoiden tulevaisuus Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Yhdyskunta ja energia liiketoimintaa sähköisestä liikenteestä seminaari 1.10.2013 Aalto-yliopisto
METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS 1.10.2013
METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS LAUHDESÄHKÖN MERKITYS SÄHKÖMARKKINOILLA Lauhdesähkö on sähkön erillissähköntuotantoa (vrt. sähkön ja lämmön yhteistuotanto) Polttoaineilla (puu,
TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA. Urpo Hassinen 25.2.2011
TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA Urpo Hassinen 25.2.2011 www.biomas.fi UUSIUTUVAN ENERGIAN KÄYTTÖ KOKO ENERGIANTUOTANNOSTA 2005 JA TAVOITTEET 2020 % 70 60 50 40 30 20 10 0 Eurooppa Suomi Pohjois-
Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin. Fortumin näkökulmia vaalikaudelle
Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin Fortumin näkökulmia vaalikaudelle Investoiminen Suomeen luo uusia työpaikkoja ja kehittää yhteiskuntaa Fortumin tehtävänä on tuottaa energiaa, joka parantaa nykyisen
Energiateollisuuden tulevaisuuden näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus Kaukolämpöpäivät Mikkeli
Energiateollisuuden tulevaisuuden näkymiä Jukka Leskelä Energiateollisuus Kaukolämpöpäivät Mikkeli Suomessa monet asiat kehittyvät nopeasti yhteiskunnan toivomalla tavalla Bioenergia Tuulivoima Energiatehokkuus
Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle
Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009 Sisältö 1. Työn lähtökohdat 2. Uuden sähkömarkkinamallin toiminnan kuvaus 3. Mallinnuksen lähtöoletukset
Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä
Metsäenergian uudet tuet Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY) Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden
Ajankohtaiskatsaus. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kaukolämpöpäivät Hämeenlinna
Ajankohtaiskatsaus Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kaukolämpöpäivät Hämeenlinna Muutosten aikaa Maailmanpoliittinen tilanne EU:n kehitys Energiaunioni Energiamurros Maakuntauudistus 2 Energiapolitiikan
Sähköntuotannon näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Pyhäjoki
Sähköntuotannon näkymiä Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Pyhäjoki Sähkön tuotanto Suomessa ja tuonti 2016 (85,1 TWh) 2 Sähkön tuonti taas uuteen ennätykseen 2016 19,0 TWh 3 Sähköntuotanto energialähteittäin
Energiasta kilpailuetua. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009
Energiasta kilpailuetua Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Energiasta kilpailuetua Energia tuotannontekijänä Energia tuotteena Energiateknologia liiketoimintana 2
Kivihiilen energiakäyttö päättyy. Liikenteeseen lisää biopolttoaineita Lämmitykseen ja työkoneisiin biopolttoöljyä
Kivihiilen energiakäyttö päättyy Liikenteeseen lisää biopolttoaineita Lämmitykseen ja työkoneisiin biopolttoöljyä Kivihiilen ja turpeen verotusta kiristetään Elinkaaripäästöt paremmin huomioon verotuksessa
Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa
Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Jukka Leskelä Energiateollisuus Vesiyhdistyksen Jätevesijaoston seminaari EU:n ja Suomen energiankäyttö 2013 Teollisuus Liikenne Kotitaloudet
Onko puu on korvannut kivihiiltä?
Onko puu on korvannut kivihiiltä? Biohiilestä lisätienestiä -seminaari Lahti, Sibeliustalo, 6.6.2013 Pekka Ripatti Esityksen sisältö Energian kulutus ja uusiutuvan energian käyttö Puuenergian monet kasvot
Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa
Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät Pekka Ripatti 3.12.2013 Energiamarkkinavirasto uusiutuvan energian edistäjänä Tuuli-, biokaasu-, puupolttoaine- ja metsähakevoimaloiden
Metsäbioenergia energiantuotannossa
Metsäbioenergia energiantuotannossa Metsätieteen päivä 17.11.2 Pekka Ripatti & Olli Mäki Sisältö Biomassa EU:n ja Suomen energiantuotannossa Metsähakkeen käytön edistäminen CHP-laitoksen polttoaineiden
Sähkövisiointia vuoteen 2030
Sähkövisiointia vuoteen 2030 Professori Sanna Syri, Energiatekniikan laitos, Aalto-yliopisto SESKO:n kevätseminaari 20.3.2013 IPCC: päästöjen vähentämisellä on kiire Pitkällä aikavälillä vaatimuksena voivat
METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy
METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari - 22.3.216 Pöyry Management Consulting Oy EU:N 23 LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT EU:n 23 linjausten toteutusvaihtoehtoja
HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että
Vesivoima Suomessa ja vaelluskalojen palauttaminen jokiin. Ympäristöakatemia 2014 1.8.2014
Vesivoima Suomessa ja vaelluskalojen palauttaminen jokiin Ympäristöakatemia 201 1 Energiateollisuus ry energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen järjestö edustaa kattavasti yrityksiä, jotka harjoittavat
Tulevaisuuden päästötön energiajärjestelmä
Tulevaisuuden päästötön energiajärjestelmä Helsinki 16.9.2009 1 Miksi päästötön energiajärjestelmä? 2 Päästöttömän energiajärjestelmän rakennuspuita Mitä jos tulevaisuus näyttääkin hyvin erilaiselta? 3
Mikael Ohlström, asiantuntija Helena Vänskä, johtava asiantuntija 25.9.2008
1 Mikael Ohlström, asiantuntija Helena Vänskä, johtava asiantuntija 25.9.2008 Elinkeinoelämän keskusliitto EK: Monipuolisesti tuotettua energiaa edullisesti ja luotettavasti Energia on yhteiskunnan toiminnan
Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne
Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne Energiamarkkinaviraston infotilaisuus tuotantotuesta 9.11.2010 Hallitusneuvos Anja Liukko Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY)
Energiateollisuuden isot muutokset ja ilmastopolitiikka. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Hallitusohjelmaneuvottelut Helsinki 15.5.
Energiateollisuuden isot muutokset ja ilmastopolitiikka Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Hallitusohjelmaneuvottelut Helsinki Energia alan kaksi murrosta arvoketjun eri päissä Tuotanto ilmastoystävälliseksi
Tuotantotukilain muutokset
Tuotantotukilain muutokset Anja Liukko hallitusneuvos Syöttötariffijärjestelmän ajankohtaispäivät 27.11.2012 Tuulivoimarakentamisen tukijärjestelmä Syöttötariffi (= tavoitehinta sähkön 3 kk markkinahinta)
HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI LIIKENTEESSÄ KÄYTET- TÄVIEN VAIHTOEHTOISTEN POLTTOAINEIDEN JAKELUSTA
Muistio 1(3) Esa Niemelä 20.4.2017 Eduskunnan talousvaliokunnalle Viite HE 25/2017 vp, kuuleminen 21.4.2017 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI LIIKENTEESSÄ KÄYTET- TÄVIEN VAIHTOEHTOISTEN POLTTOAINEIDEN
TUULIVOIMATUET. Urpo Hassinen 10.6.2011
TUULIVOIMATUET Urpo Hassinen 10.6.2011 UUSIUTUVAN ENERGIAN VELVOITEPAKETTI EU edellyttää Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden energian loppukäytöstä 38 %:iin vuoteen 2020 mennessä Energian loppukulutus
Päästökaupasta Kiotoperiodilla 2008-2012 -90 luvun pankkituen suuruinen tulonsiirto sähkönkäyttäjiltä voimantuottajille
SUOMEN ELFI OY KANNANOTTO Antti Koskelainen 1 (5) 1.8.2007 Päästökaupasta Kiotoperiodilla 2008-2012 -90 luvun pankkituen suuruinen tulonsiirto sähkönkäyttäjiltä voimantuottajille 1. Pohjoismainen sähkö
Uusiutuvan energian vuosi 2015
Uusiutuvan energian vuosi 2015 Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 26.1.2016 Congress Paasitorni, Helsinki Pekka Ripatti Sisältö ja esityksen rakenne 1. Millainen on uusiutuvan energian toimiala? 2. Millaisia
Kuntien 6. ilmastokonferenssi Alustus paneelikeskustelu, energian tuotanto ja käyttö murroksessa - omistajapolitiikka avainkysymys
Kuntien 6. ilmastokonferenssi Alustus paneelikeskustelu, energian tuotanto ja käyttö murroksessa - omistajapolitiikka avainkysymys 3.5.2012 Juha Lindholm Oma henkilökuva lyhyesti: DI, ikä 58 Energia-alalla
SÄHKÖN TUOTANTOKUSTANNUSVERTAILU
RISTO TARJANNE SÄHKÖN TUOTANTOKUSTANNUSVERTAILU TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN KAPASITEETTISEMINAARI 14.2.2008 HELSINKI RISTO TARJANNE, LTY 1 KAPASITEETTISEMI- NAARI 14.2.2008 VERTAILTAVAT VOIMALAITOKSET
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 31/2013 vp
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 31/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi sekä laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 :n muuttamisesta ja verotilistä annetun lain
Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen
Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen Haluamme ilmastosopimuksen mukaiset päätökset päästövähennyksistä ja kiintiöistä vuosille 2040 ja 2050 mahdollisimman
Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa
Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa Teollisuuden polttonesteet seminaari, 10.9.2015 Sisältö Kaukolämmön ja siihen liittyvän sähköntuotannon
Kohti päästöttömiä energiajärjestelmiä
Kohti päästöttömiä energiajärjestelmiä Prof. Sanna Syri, Energiatekniikan laitos, Aalto-yliopisto Siemensin energia- ja liikennepäivä 13.12.2012 IPCC: päästöjen vähentämisellä on kiire Pitkällä aikavälillä
Tulevaisuuden energiajärjestelmä tarvitsee. vesi- VOIMAA
Tulevaisuuden energiajärjestelmä tarvitsee vesi- VOIMAA FORTUMIN ENERGIAKATSAUS JOULUKUU 2015 Uusiutuva, päästötön ja joustava vesivoima olennainen osa tulevaisuuden energiajärjestelmää Vesivoimalla on
Hiilen energiakäytön kielto Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Hiilitieto ry, Kolfakta rf:n talviseminaari, , GLO Hotel Art
Hiilen energiakäytön kielto Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Hiilitieto ry, Kolfakta rf:n talviseminaari, 28.3.2019, GLO Hotel Art HE 200/2018 vp Hallitusohjelma Uusiutuvan energian osuus >50 % ja omavaraisuus
Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina
Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Marita Laukkanen Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) 26.1.2016 Marita Laukkanen (VATT) Tukijärjestelmät ja ilmastopolitiikka 26.1.2016 1 / 13 Miksi
Hajautetun energiatuotannon edistäminen
Hajautetun energiatuotannon edistäminen TkT Juha Vanhanen Gaia Group Oy 29.2.2008 Esityksen sisältö 1. Hajautettu energiantuotanto Mitä on hajautettu energiantuotanto? Mahdollisuudet Haasteet 2. Hajautettu
Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto
Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto Bioenergia-alan toimialapäivät Noormarkku 31.3.2011 Ylitarkastaja Aimo Aalto Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY)
Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007. Stefan Storholm
Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007 Stefan Storholm Energian kokonaiskulutus energialähteittäin Suomessa 2006, yhteensä 35,3 Mtoe Biopolttoaineet
Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto
Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa Elinkeinoelämän keskusliitto Energiaan liittyvät päästöt eri talousalueilla 1000 milj. hiilidioksiditonnia 12 10 8 Energiaan liittyvät hiilidioksidipäästöt
Energian tuotanto ja käyttö
Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä
Päästökaupan toiminta ja kustannusvaikutukset. Kati Ruohomäki
Päästökaupan toiminta ja kustannusvaikutukset Kati Ruohomäki Sisältö Ajankohtaista päästökaupassa Päästökaupan toimintaperiaate Hiilivuodon käsite ja ratkaisu Maksuttomat päästöoikeudet Päästökaupan epäsuora
EU-prosessin kytkös kansalliseen energia- ja ilmastotiekarttaan. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Tietoisku toimittajille Helsinki, 15.1.
. EU-prosessin kytkös kansalliseen energia- ja ilmastotiekarttaan Energiateollisuus ry Tietoisku toimittajille Helsinki, 15.1.2014 Kansallinen energia- ja ilmastotiekartta Hallitusohjelman mukainen hanke
Sähköntuotannon windfall voittojen leikkaaminen ja päästökaupan sähkönhintavaikutusten lieventäminen
Lausunto Dnro VATT/2/5/ Helsinki 13.2. Työ ja elinkeinoministeriö Kirjaamo PL 32 23 Valtioneuvosto Sähköntuotannon windfall voittojen leikkaaminen ja päästökaupan sähkönhintavaikutusten lieventäminen 1.
Tuulivoimastako tuki harvaanasutulle maaseudulle?
Myöhästyikö Keski-Pohjanmaa kilpajuoksussa Tuulivoimastako tuki harvaanasutulle maaseudulle? Suomeen on rakennettu voimassa olevan keskittävän syöttötariffin innoittamana noin 300 tuulivoimalaitosta lähimmät
Kotimaisen energiantuotannon varmistaminen reunaehdot ja käytettävissä olevat vaihtoehdot ja niiden potentiaalit
Kotimaisen energiantuotannon varmistaminen reunaehdot ja käytettävissä olevat vaihtoehdot ja niiden potentiaalit Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Maakaasuyhdistyksen kevätkokous Tampere, 24.4.2008 1
Uusiutuvan energian käyttö energiantuotannossa seuraavina vuosikymmeninä
Uusiutuvan energian käyttö energiantuotannossa seuraavina vuosikymmeninä Energiametsä -hankkeen päätösseminaari 17.2.2015, Energiateollisuus ry Kaukolämmön ja siihen liittyvän sähkön tuotantoon käytetyt
Suomen Keskusta Sahojen sivutuotteiden tasavertainen kohtelu Kai Merivuori, Sahateollisuus ry
Suomen Keskusta 08.03.2017 Sahojen sivutuotteiden tasavertainen kohtelu Kai Merivuori, Sahateollisuus ry 9.3.2017 2 Uusiutuvan energian tukipolitiikka syrjii kuorta ja purua Valtioneuvoston selonteko kansallisesta
Voimalaitosverolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 195/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi. annetun lain 16 :n muuttamisesta ja
EDUSKUNNAN VASTAUS 195/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi sekä laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 :n muuttamisesta ja verotilistä annetun lain 1 :n muuttamisesta
Älykäs kaupunkienergia
Älykäs kaupunkienergia Lyhennelmä Pöyryn loppuraportista (kesäkuu 2018) Hankkeen rahoittaja: Energiateollisuus ry Kaukolämpötutkimus Sähkötutkimuspooli Ympäristöpooli Älykäs kaupunkienergia: kohti ilmastoneutraalia
Päästökaupan uudistaminen
Päästökaupan uudistaminen 21.8.2015 Palace Avaus Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Puheenvuorot Kati Ruohomäki, EK Ismo Ulvila, Euroopan komissio Karoliina Anttonen, TEM Kysymyksiä ja keskustelua Päästökaupan
Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015. Talousvaliokunta 16.10.2015
Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015 Talousvaliokunta Energiaverotus Yhdenmukaistettu energiaverodirektiivillä (EVD) Biopolttonesteet veronalaisia EVD:ssä Turpeen verotukseen ei sovelleta EVD:tä Sähköllä
Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä
Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Jos energian saanti on epävarmaa tai sen hintakehityksestä ei ole varmuutta, kiinnostus investoida Suomeen
Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013. Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin?
Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013 Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin? Vanhasen hallituksen strategiassa vuonna 2020 Vuonna 2020: Kokonaiskulutus
www.energia.fi/fi/julkaisut/visiot2050
Vision toteutumisen edellytyksiä: Johdonmukainen ja pitkäjänteinen energiapolitiikka Ilmastovaikutus ohjauksen ja toimintojen perustana Päästöillä maailmanlaajuinen hinta, joka kohdistuu kaikkiin päästöjä
Uraaniveron käyttöönotto Suomessa
Uraaniveron käyttöönotto Suomessa Pasi Holm* ja Markku Ollikainen** Leena Kerkelä* 4.2.2011 * Pellervon taloustutkimus PTT ** Helsingin yliopisto Toimeksianto - väliraportti 1.12.2010 ja loppuraportti
SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet
SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet Viesti on selvä nykyinen päästöjenvähennysten taso ei riitä 2 Fossiilisen energian osuus globaalisti yhä n. 85 % 4.3.2019 3 Paine lisätä kunnianhimoa
Uusiutuvan energian kilpailunäkökohtia. Erikoistutkija Olli Kauppi kkv.fi. kkv.fi
Uusiutuvan energian kilpailunäkökohtia Erikoistutkija Olli Kauppi 14.1.2013 EU:n energiapolitiikka - Päästökauppa, -yhteismarkkinat, -kapasiteettimarkkinat, - RES-tuki Kilpailu - Edullinen energia - Kestävä
EK:n näkemyksiä Suomen energia- ja ilmastopolitiikasta. Pääviestit tiivistettynä
EK:n näkemyksiä Suomen energia- ja ilmastopolitiikasta Pääviestit tiivistettynä Sisältö Edessä olevat päätökset Suomessa ja EU:ssa Suomen rooli ilmasto-ongelman ratkaisijana Energiapäätösten merkitys Suomelle
TULOKSENA KALLIS KESTÄMÄTÖN ENERGIA EUROOPASSA HUKATAAN VALTAVASTI ENERGIAA
TULOKSENA KALLIS KESTÄMÄTÖN ENERGIA EUROOPASSA HUKATAAN VALTAVASTI ENERGIAA LÄMMITYSENERGIA JA PÄÄSTÖKAUPPA Rakennusten lämmöntarve EU:ssa on noin 3 300 TWh. Suurin osa tästä on kiinteistökohtaista kaasu-
Energia- ja ilmastoseminaari Ilmaston muutos ja energian hinta
Energia- ja ilmastoseminaari Ilmaston muutos ja energian hinta 17.9.2009, Laurea AMK Hyvinkää Energiameklarit Oy Toimitusjohtaja Energiameklarit OY perustettu 1995 24 energiayhtiön omistama palveluita
EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset. Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014
EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014 EU:n energia- ja ilmastopolitiikan nykytila Kolme rinnakkaista tavoitetta vuoteen 2020 ( 20-20-20 ) 1) Kasvihuonekaasupäästöt
Maa- ja biokaasu: osa suomalaista energiaratkaisua. Suomen Kaasuyhdistyksen viestit
Maa- ja biokaasu: osa suomalaista energiaratkaisua Suomen Kaasuyhdistyksen viestit Maailma käyttää maakaasua, onko Suomella varaa jättää se hyödyntämättä? Maakaasuvaroja on hyödynnettävissä sadoiksi vuosiksi
Ympäristö- ja energiatilastot ja -indikaattorit. Leo Kolttola Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.2006
Ympäristö- ja energiatilastot ja -indikaattorit Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.2006 Ympäristö ja luonnonvarat - aihealue http://tilastokeskus.fi/ymparisto Julkisen sektorin ympäristönsuojelumenot
Ministerin energiapoliittiset teesit. Petteri Kuuva Kaukolämpöpäivät 26. 27.8.2015 Radisson Blu Hotel Oulu
Ministerin energiapoliittiset teesit Petteri Kuuva Kaukolämpöpäivät 26. 27.8.2015 Radisson Blu Hotel Oulu Päästöttömän, uusiutuvan energian käyttöä lisätään kestävästi niin, että sen osuus 2020-luvuulla
Kansantalouden ja aluetalouden näkökulma
Kansantalouden ja aluetalouden näkökulma Energia- ja ilmastotiekartta 2050 Aloitusseminaari 29.5.2013 Pasi Holm Lähtökohdat Tiekartta 2050: Kasvihuonepäästöjen vähennys 80-90 prosenttia vuodesta 1990 (70,4
Kansallinen energiaja ilmastostrategia
Kansallinen energiaja ilmastostrategia Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Petteri Kuuva Tervetuloa Hiilitieto ry:n seminaariin 21.3.2013 Tekniska, Helsinki Kansallinen energia- ja ilmastostrategia
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 131/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Tasapainoisempi tuotantorakenne Venäjällä. Tapio Kuula Toimitusjohtaja Fortum
Tasapainoisempi tuotantorakenne Venäjällä Tapio Kuula Toimitusjohtaja Fortum Etenemme strategian mukaisesti Missio Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien
Euroopan energialinjaukset Hiilitieto ry:n seminaari 26.3.2014
Euroopan energialinjaukset Hiilitieto ry:n seminaari 26.3.2014 Sanna Syri Professori, energiatalous Aalto-yliopisto, Energiatekniikan laitos EU:n 2020 tavoitteet 20-20-20-10 tavoitteet -20% kasvihuonekaasujen
Voiko ilmasto- ja energiapolitiikalla olla odottamattomia vaikutuksia? Jarmo Vehmas Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto www.tse.
Voiko ilmasto- ja energiapolitiikalla olla odottamattomia vaikutuksia? Jarmo Vehmas Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto www.tse.fi/tutu Esityksen sisältö Suomen energiajärjestelmän ja energiapolitiikan
HE 279/2014 vp laiksi eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Lausunto 1 (5) Eduskunta/ Talousvaliokunta HE 279/2014 vp laiksi eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Työeläkevakuuttajat
Sähkömarkkinoiden kehittäminen sähköä oikeaan hintaan Kuopio
Sähkömarkkinoiden kehittäminen sähköä oikeaan hintaan 20.11.2008 Kuopio Johtaja Martti Kätkä, Teknologiateollisuus ry Sähkömarkkinoiden uusi toimintamalli Sähkön hinta alenee. Elinkustannukset alenevat.
Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030
Toimitusjohtaja Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 1 Edessä sähköjärjestelmän suurin murros: strategia antaa hyvät
Kotimainen energiakatsaus. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Hiilitieto ry:n seminaari Helsinki
Kotimainen energiakatsaus Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Hiilitieto ry:n seminaari Helsinki 16.3.2017 SUURET MUUTOSILMIÖT Vähähiilisyys ja uusiutuvat: Ilmastoneutraali tuotanto, uudet tuotantoteknologiat
Riittääkö bioraaka-ainetta. Timo Partanen
19.4.2012 Riittääkö bioraaka-ainetta 1 Päästötavoitteet CO 2 -vapaa sähkön ja lämmön tuottaja 4/18/2012 2 Näkökulma kestävään energiantuotantoon Haave: Kunpa ihmiskunta osaisi elää luonnonvarojen koroilla
Näkökulma: Investoinnit ekologiseen rakennemuutokseen
Sosiaalifoorumi 26.4.2014: Hyvinvointi ei synny tyhjästä investoinnit pohjoismaisessa mallissa Näkökulma: Investoinnit ekologiseen rakennemuutokseen Karoliina Auvinen Tuontienergia vs. kestävyysvaje Suomi
1992 vp - HE 71 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1992 vp - HE 71 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi polttoaineverosta annetun lain verotaulukon muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Moottoribensiinin polttoaineveroa ehdotetaan korotettavaksi
Metsäenergian asema suhteessa muihin energiamuotoihin: Ekonomistin näkökulma
Metsäenergian asema suhteessa muihin energiamuotoihin: Ekonomistin näkökulma Jussi Lintunen (Luke) Puuta vai jotain muuta Johdantoa Energiaa on monenlaista: Sähkö, lämpö, jalostetut polttoaineet ja polttonesteet
Biopolttoaineiden edistäminen energiateollisuuden näkökulmasta
Biopolttoaineiden edistäminen energiateollisuuden näkökulmasta Jukka Makkonen Energiateollisuus ry Kotimaista energiaa puusta ja turpeesta -seminaari Oulu, 1 Energiateollisuus ry energia-alan elinkeino-
Odotukset ja mahdollisuudet
Odotukset ja mahdollisuudet Odotukset ja mahdollisuudet teollisuudelle teollisuudelle Hannu Anttila Hannu Anttila Strategiajohtaja, Metsä Group Strategiajohtaja, Metsä Group Strategiatyön aloitusseminaari