Valtiovarainvaliokunnalle
|
|
- Emma Hiltunen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 29/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi sekä laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 :n muuttamisesta ja verotilistä annetun lain 1 :n muuttamisesta Valtiovarainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 1 päivänä lokakuuta 2013 lähettäessään hallituksen esityksen eduskunnalle voimalaitosverolaiksi sekä laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 :n muuttamisesta ja verotilistä annetun lain 1 :n muuttamisesta (HE 140/2013 vp) valmistelevasti käsiteltäväksi valtiovarainvaliokuntaan samalla määrännyt, että talousvaliokunnan on annettava asiasta lausunto valtiovarainvaliokunnalle. Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - lainsäädäntöneuvos Leo Parkkonen, valtiovarainministeriö - neuvotteleva virkamies Pekka Tervo, työ- ja elinkeinoministeriö - yli-insinööri Mikko Heikkilä, Energiamarkkinavirasto - toimitusjohtaja Erkki Karppanen, Etelä-Savon Energia Oy, edustaen Paikallisvoima ry:tä - yhteiskuntasuhdejohtaja Esa Hyvärinen, Fortum Oyj - johtaja Riitta Larnimaa, Pohjolan Voima Oy - johtava konsultti Jenni Patronen, Pöyry Management Consulting Oy - toimitusjohtaja Mikko Rintamäki, Suomen ElFi Oy - veroasiantuntija Mika Jokinen, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry - johtaja Jukka Leskelä, Energiateollisuus ry - järjestöpäällikkö Heidi Paalatie, Suomen Tuulivoimayhdistys ry - professori Matti Liski. Lisäksi kirjallisen lausunnon ovat antaneet Kemianteollisuus ry Teknologiateollisuus ry Teollisuuden Palkansaajat TP ry Metsäteollisuus ry. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut Esityksen tavoitteena on verottaa EU:n päästökauppajärjestelmän käyttöönoton synnyttämiä ansiottomia voittoja ottamalla käyttöön mahdollisimman neutraali vero, johon ei sisälly valtiontukea. Talousvaliokunta on käsittelyssään tarkastellut erityisesti veron vaikutuksia sähkömarkki- HE 140/2013 vp Versio 2.0
2 Perustelut noihin ja elinkeinonharjoittajiin. Asiantuntijakuulemisissa on tuotu esille useita kriittisiä näkemyksiä sekä veron perusteesta että sen vaikutuksista. Veron peruste Päästökauppa. Veroa perustellaan ansiottomalla voitolla (ns. windfall-voitot), jota päästöttömän energian tuottajat ovat saaneet päästökauppajärjestelmän käyttöönoton myötä. Veron kohteena olisivat ne voimalaitokset, jotka ovat valmistuneet ennen päästökauppajärjestelmän voimaantuloa. Ansiottoman voiton katsotaan syntyneen päästökauppajärjestelmän käyttöönoton nostettua sähkön hintaa pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla ilman, että järjestelmän kustannusvaikutusten ulkopuolella olleiden, päästötöntä energiaa tuottaneiden voimalaitosten tuotantokustannukset nousivat. Talousvaliokunta toteaa, että päästökauppajärjestelmän tarkoituksena on ohjata energiantuotantoa ja -käyttöä päästöttömään suuntaan. Järjestelmän tavoitteiden mukaista nimenomaisesti on, että päästötön tuotanto hyötyy ilmaston kannalta kestävästä tuotantotavastaan. Tätä lähtökohtaa esitys ei perimmiltään muuta. Nyt viranomaistoimin pyritään poistamaan voitto, tai ainakin osa siitä, joka on viranomaistoimin markkinoiden kehitykseen puuttumalla saatu aikaan ilman, että voittoa saaneet ovat investointeja tehdessään voineet olettaa tällaisia voittoja syntyvän. Toisaalta voi perustellusti kysyä, onko väärin hyötyä ennakoinnista. Antaako vero väärän viestin markkinoille, ja kyetäänkö vero kohdentamaan oikeudenmukaisesti? Esityksessä veron kohteeksi on rajattu ne vesi-, tuuli- ja ydinvoimalaitokset, jotka ovat valmistuneet ennen vuotta Ehdotus on näin kytketty päästökauppajärjestelmää koskevan direktiivin hyväksymiseen (lokakuu 2003). Vero on siten pyritty kohdistamaan laitoksiin, jotka on otettu käyttöön ilman päästökaupan ohjausvaikutusta. Tältä osin ehdotus ei tosin ota huomioon niitä ohjausvaikutuksia, joita on saattanut olla vasta valmisteluvaiheessa olleella päästökauppajärjestelmällä. Saadun selvityksen mukaan komissio on edellyttänyt veron sitomista päästökauppajärjestelmään, eikä voimaantulon rajaaminen esimerkiksi Kioton sopimukseen (vuosi 1997) ole näin ollen mahdollinen. Käytännössä sääntely on tullut sitoa vuosien 2001 (päästökauppadirektiiviehdotuksen antovuosi) ja 2005 (päästökauppajärjestelmän alkamisvuosi) välille. Vuotta 2004 puoltaa se, että tuolloin oli saatu oikeudellinen varmuus päästökauppadirektiivin voimaantulosta. Päästökaupan ohjausvaikutusten voidaan kuitenkin arvioida alkaneen huomattavasti ennen tätä ajankohtaa. Tämän vuoksi myös vuosi 2001 olisi ollut perusteltu veron rajaukseksi. Veron soveltamisalaan tällä tosin olisi suhteellisen pieni vaikutus, sillä valtiovarainministeriön mukaan vuosina on otettu käyttöön vain muutama uusi voimalaitos. Rakennusten jälleenhankinta-arvo. Vero määräytyisi prosenttiosuutena voimalaitoksen rakennusten yhteenlasketusta jälleenhankinta-arvosta. Vero olisi summaarinen, eikä sillä olisi yhteyttä ansiottomiin voittoihin kuin perittävän kokonaisveromäärän osalta. Hallituksen esityksessä on todettu (s. 16), ettei ansiottomien voittojen määrää kyetä laskemaan, vaan on turvauduttava keskimääräisarvioihin. Varovaisuusperiaatetta noudattaen esityksessä on päädytty arvioon, että ansioton voitto olisi ollut noin 200 miljoonaa euroa vuodessa. Voimalaitosverolla arvioidaan kerättävän noin 50 miljoonaa euroa vuodessa. Vaihtoehtoisten, edes jollakin tavoin tuotantoon ja mahdolliseen ansiottoman voiton määrään liittyvien veromallien esteeksi on muodostunut erityisesti EU:n sääntely. Energiaverodirektiivi estää verottamasta sähköä ensin voimalaitoksessa tuotetun sähkön määrän perusteella ja toiseen kertaan luovutettaessa sähköä kulutukseen. Myös tehoon perustuva verotus saattaa olla energiaverodirektiivin vastainen. Valiokunta toteaa, että veron määräytymisperusteen valinta on edellä todetuista teknisistä ja EU-oikeudellisista syistä ymmärrettävä. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että vero kohdistuu tämän vuoksi toimijoihin satunnaisesti. 2
3 Perustelut TaVL 29/2013 vp HE 140/2013 vp Sen avulla ei voida ottaa huomioon, ovatko laitokset saaneet ansiotonta voittoa ja, jos ovat, kuinka paljon. Verotuksessa ei myöskään oteta huomioon esimerkiksi eri tuotantomuotojen erilaisia kustannuksia. Rakennusten arvostaminen tapahtuisi samalla tavoin kuin kiinteistöverotuksessa. Valiokunta pitää tärkeänä, ettei vero määräydy kiinteistöverotuksessa käytetyn rakennusten verotusarvon mukaan. Näin ollen erilaiset kunnossapitotyöt, perusparannukset ja tehonlisäykset eivät vaikuta voimalaitosveroa lisäävästi. Valiokunta pitää tärkeänä, että tämä tulkinta kirjoitetaan selkeästi myös valtiovarainvaliokunnan mietintöön. Mankala-yhtiöt. Veron piiriin kuuluisivat myös ns. Mankala-yhtiöt eli voimalaitosyhtiöt, jotka luovuttavat sähköä omistajilleen omakustannushintaan ilman, että omakustannushinnan ja markkinahinnan välisestä erotuksesta katsottaisiin muodostuvan verotettavaa etuutta. Mankala-yhtiö ei näin ollen tuota voittoa. Edellä todetusta johtuen asiantuntijat ovat pitäneet jo teoriassakin mahdottomana, että voittoa tuottamattomalle yritykselle olisi voinut syntyä ansiotonta voittoa. Saadun selvityksen mukaan esityksen valmistelun yhteydessä on selvitetty vaihtoehtoja, joissa joko Mankala-yhtiö tai Mankala-sähkö olisi vapautettu voimalaitosverosta. Mankala-sähkön vapauttamiseen verosta liittyy merkittäviä teknisiä ongelmia. Mankala-yhtiöiden poissuljennan estää puolestaan EU:n valtiontukisääntely, joka edellyttää, että veron tulee neutraalisti koskea kaikkia ansiotonta voittoa saaneita voimalaitoksia riippumatta niiden omistuksesta tai sähkön myynti-, hinnoittelu- ja siirtoketjuista. Mankalayhtiöiden osalta ansiottoman voiton tulkitaan siirtyneen ketjussa eteenpäin voimalaitosten omistajille. Talousvaliokunta katsoo, että valittu veromalli soveltuu huonosti Mankala-mallin mukaiseen toimintaan. Toisaalta, jos windfall-voittoja halutaan verottaa, ei esille ole tullut mitään korvaavaakaan mallia, jossa esim. Mankala-yhtiöiden verottaminen voitaisiin välttää. Veron rajaukset. Alle 1 MVA:n tehon omaavat voimalat ehdotetaan vapautettaviksi verosta ja 1 10 MVA:n voimaloihin veroa sovellettaisiin porrastetusti. Tältäkin osin valittuun sääntelytapaan vaikuttaa EU:n valtiontukisääntely, joka edellyttää, että vero kohdistetaan yhdenvertaisesti kaikkiin veron piiriin kuuluviin voimalaitoksiin. Poikkeamiseen tarvitaan yhteisöoikeudellisesti hyväksyttävä peruste. Tällaisena ei voida pitää voimalaitoksen pientä kokoa tai tuotetun sähkön pientä määrää. Mikäli 1 10 MVA:n tehon omaavat voimalaitokset vapautettaisiin verosta, poistuisi sen soveltamisalasta yli puolet voimalaitoksista (noin 90 yhteensä noin 150 voimalaitoksesta). Komissio on kuitenkin hyväksynyt, että aivan pienimuotoisin sähkön tuotanto (alle 1 MVA) voidaan jättää veron ulkopuolelle. Veron ulkopuolelle jäisi myös yhdistetty sähkön- ja lämmöntuotanto. Lakiehdotukseen sisältyvää veron porrastusesitystä ei ole vielä hyväksytty komissiossa. Talousvaliokunta pitää porrastusta esityksen olennaisena elementtinä. Ilman sitä ehdotus johtaisi erityisesti pienten vesivoimalaitosten osalta kohtuuttomiin lopputuloksiin taloudellisesti kannattavan toiminnan vaarantuessa. Yhtäläisesti olennaista on, että CHP-tuotanto voidaan rajata voimalaitosveron ulkopuolelle. Veron vaikutukset Hallituksen esityksen mukaan verolla ei arvioida olevan vaikutusta sähkön tukkuhintaan muissa kuin poikkeustapauksissa. Suurimman osan verotaakasta kantaa vesivoima (vajaat 80 prosenttia). Jos verrataan verorasitusta vesivoimalla tuotetun sähkön määrään (40 %:n osuus veron piiriin kuuluvien laitosten kokonaistuotannosta), voidaan todeta, että rasitus on noin kaksinkertainen. Veron piiriin kuuluvia vesivoimalaitoksia on tosin lukumääräisesti paljon (noin 130), joten myös verotaakka jakautuu usealle yhtiölle. Ydinvoimalaitosten (4 voimalaa) osuus verotaakasta on noin 20 prosenttia, mutta koska laitoksia on vähän, nousee kummankin ydinvoimaa harjoittavan yrityksen verorasitus vuositasolla noin 4 6 miljoonaan 3
4 Lausunto euroon. Tuulivoimaloihin kohdistuisi hyvin pieni verorasitus. Veron piiriin kuuluvat noin 15 tuulivoimalaa ovat alansa pioneereja ja edustavat osin jo vanhentunutta tekniikkaa. Talousvaliokunta toteaa, että veroteknisiä seikkoja ja EU:n valtiontukisääntelyä ajatellen valittu sääntelytapa on ymmärrettävä. Voi kuitenkin perustellusti kysyä, kohdistuuko vero oikeudenmukaisesti ja kohteleeko se verotuksen piiriin kuuluvia tasapuolisesti. Myös veron vaikutuksista on esitetty erittäin kriittisiä näkemyksiä. Teollisuuden arviona on, että vero tulee heikentämään sekä teollisuuden investointikykyä että kansainvälistä kilpailukykyä. Energiamarkkinavirasto on arvioinut, että ehdotus saattaa johtaa tilanteeseen, jossa veronmaksukyvyltään rinnasteiset laitokset maksavat merkittävästi erisuuruista veroa. Tämä saattaa osittain vääristää kilpailua markkinoilla. Veromalli ei myöskään ota huomioon vesivoiman keskeistä merkitystä sähköjärjestelmämme taajuudenhallinnassa ja säätökyvyssä. Yksittäistapauksissa vero saattaa johtaa kohtuuttomiin lopputuloksiin erityisesti pienvesivoimantuotannon osalta. Päästöjä aiheuttamattoman sähköntuotannon muuttuminen veron johdosta tappiolliseksi ei voi olla sen paremmin kansallisten kuin EU:nkaan etujen mukaista. Tämänkaltaisissa tilanteissa tulee olla mahdollisuus veron kohtuullistamiseen. Yksittäisenä seikkana valiokunta kiinnittää huomiota ehdotuksen 3 :n 3 momenttiin, jossa säädetään veron maksamisesta vapautumisesta tilanteissa, joissa voimalaitos on ollut pitkään tai pysyvästi poissa käytöstä. Lainkohdan yksityiskohtaisten perustelujen mukaan veron maksamisesta voisi vapautua vain, jos käytöstä poistaminen on kestänyt koko kalenterivuoden. Talousvaliokunta katsoo, että tältäkin osin veron määrää tulisi voida yksittäistapauksissa kohtuullistaa. Täsmennyksenä myös todettakoon, että yksityiskohtaisissa perusteluissa viitataan jo kumottuun lakiin. Uusi sähkömarkkinalaki (588/2013) on tullut voimaan Lopuksi Valiokunta kiinnittää vakavaa huomiota edellä esille tuotuihin kriittisiin näkemyksiin ja edellyttää, että sääntelyn vaikutuksia seurataan tarkoin. Vaarana on, että vero vaikuttaa sen kohteeksi joutuvien yhtiöiden investointikykyyn ja tätä kautta mahdollisuuksiin lisätä päästöttömän energian tuotantoa. Nimenomaisesti päästötöntä energiaa tuottaviin laitoksiin kohdistuva vero antaa myös markkinoille vääränlaisen signaalin valtion halusta edistää ilmaston kannalta kestävää tuotantoa. Ottaen kuitenkin erityisesti huomioon, että sääntelyn tarve on ennen kaikkea fiskaalinen eikä sääntelyn arvioida merkittävästi vaikuttavan sähkön tukkuhintaan, valiokunta ei vastusta ehdotusta. Ennen kuin uutta sääntelyä ryhdytään soveltamaan, on kuitenkin varmistuttava, että komissio pitää veromallia EU-sääntelyn mukaisena. Lausunto Lausuntonaan talousvaliokunta esittää, että valtiovarainvaliokunta ottaa edellä olevan huomioon. 4
5 Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok jäs. Lars Erik Gästgivars /r Harri Jaskari /kok Antti Kaikkonen /kesk Johanna Karimäki /vihr Miapetra Kumpula-Natri /sd (osittain) Jukka Kärnä /sd Eero Lehti /kok (osittain) Jari Myllykoski /vas (osittain) Martti Mölsä /ps Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Kaj Turunen /ps. Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Tuula Kulovesi. 5
6 Eriävä mielipide 1 ERIÄVÄ MIELIPIDE 1 Perustelut Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi niin sanottu windfall-vero. Uusi vero kohdennettaisiin päästöttömiin tietyn tehon ylittäviin energiantuotantolaitoksiin, kuten ydin- ja vesivoimalaitoksiin. Vero perustellaan sillä, että päästötön energiantuotantomuoto saisi nykyisellään ansiotonta hyötyä päästökaupasta. Vero lankeaisi suomalaisen teollisuuden maksettavaksi ja näin heikentäisi suomalaisen teollisuuden investointihalukkuutta ja kilpailukykyä entisestään. Teollisuuden kilpailukyky ja sijoittajat edellyttävät suunnitelmallisuutta, eivät arvaamattomia lisäkustannuksia. Perussuomalaiset pitävätkin päästöttömän ja tehokkaan energiantuotantomuodon lisäverotusta erittäin huonona ideana. Se olisi merkittävä lisärasite jo muutenkin vaikeassa talous- ja työllisyystilanteessa. Näin ollen windfall-veron säätäminen tulee taatusti kiihdyttämään entisestään suomalaisten teollisuustyöpaikkojen ulosliputusta. Perussuomalaisten mielestä rikkidirektiivin kurjistaman vientiteollisuutemme niskaan ei ole syytä kasata tällaisia lisäkustannuksia. Teollisuusalojen edunvalvojat sekä ammattijärjestöt vastustavat veron käyttöönottoa yksimielisesti. Järjestöt ovatkin huomauttaneet, että väitteet päästöttömien energiantuotantolaitosten ansiottomasta edusta päästökaupassa ovat perättömiä. Vuoden 2013 alusta päästöoikeudet on huutokaupattu ja voitot tuloutettu valtiolle. Ansiotonta etua ei ole se, että päästötön energiatuotantomuoto hyötyy päästökaupan kustannuksissa, kun se ei itse edes saa päästökaupan tuloja. Hallituksen esitys uudeksi voimalaitosveroksi on myös ristiriidassa hallitusohjelman kanssa. Hallitusohjelma lupaa turvata teollisuudelle kilpailukykyisen toimintaympäristön niin kotimaassa kuin kansainvälisessäkin vertailussa. Lisäksi hallitusohjelman päämääränä on viedä Suomi kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Päästöttömän energian lisävero ei tue tätä tavoitetta lainkaan. Jo nyt kivihiilen käyttö hallituksen energiapoliittisten päätösten myötä on kasvanut 47 prosenttia vuodessa. Voidaan olettaa, ettei windfall-vero ainakaan hidasta tätä kehitystä, joten esitys on näin ollen ristiriidassa myös energia- ja ilmastopoliittisten tavoitteiden kanssa. ETLAn arvion mukaan windfall-vero vähentää huomattavasti valtion muita verotuloja, jolloin yhteiseen kassaan ei kerry nettomääräisesti lähellekään nyt arvioitua 50 miljoonaa euroa. Näin ollen veron merkitys valtion taloudelle on hyvin pieni. Sen sijaan päästöttömän tuotannon lisäverottaminen heikentää merkittävästi Suomen maakuvaa investointiympäristönä. Suomen maariski on kohonnut jo pelkästään veron valmistelun vuoksi. Energia-ala tarvitsee investointien pitkien takaisinmaksuaikojen takia toimintaympäristöönsä poikkeuksellista vakautta, jota windfall-veron kaltaiset retroaktiiviset verot horjuttavat. Teolliset investoinnit ovat vähentyneet Suomessa EU:n keskiarvoa nopeammin, ja mahdollinen uusi vero tulisi kiihdyttämään tätä kehitystä. Perussuomalaiset haluavat nostaa esiin sen, että vero on epätasa-arvoinen ja rankaisee kohtuuttomasti vesivoimaa. Vesivoimaloiden vero olisi keskimääräin 3 euroa/mwh ja ydinvoimaloiden noin 0,4 euroa/mwh. Vesivoimalla tuotetun sähkön verotus olisi näin ollen noin 7 8- kertainen ydinvoimaloilla tuotettuun sähköön verrattuna. Tämän lisäksi vesivoimaloiden välilläkin olisi kymmenkertaisia eroja veron määrässä, kun otetaan huomioon tuotetun sähkön määrä. Ongelmallista on myös se, että useat veron piiriin kuuluvat laitokset ovat vaihtaneet omistajaa vuoden 2004 jälkeen. Näiden kauppojen hinnoittelussa on otettu huomioon päästökaupan vaikutus, joten vero kohtelee ostajaa epäoikeudenmukaisesti. Perussuomalaiset haluavat muistuttaa, että EU:n energiaverodirektiivin mukaan sähkön tuotantoon ei ole mahdollista kohdistaa veroja. Lisäksi, kuten lakiesityksen perusteluissakin todetaan, veroa ei myöskään voida kohdistaa suo- 6
7 Eriävä mielipide 1 TaVL 29/2013 vp HE 140/2013 vp raan voimalaitoksen nimellistehoon. Siksi veron toteutustavaksi esitetään voimalaitoksen jälleenhankinta-arvon verottaminen. Perussuomalaiset haluavat huomauttaa, että tämä on kuitenkin aivan eri asia kuin lakiesityksen perustelujen mukainen verotuskohde eli ansioton voitto. Jälleenhankinta-arvo heijastelee lakiesityksen perustelujenkin mukaan rakennusten kokoa ja arvoa eikä voimalaitoksille päästökaupan johdosta syntyvän ansiottoman voiton määrää. Tämä riippuu täysin voimalaitoksen tuottamasta sähkömäärästä. Voimalaitosvero onkin todennäköisesti pyritty naamioimaan kiinteistöveron muotoon, jotta se ei olisi ilmiselvästi Euroopan unionin lainsäädännön vastainen vero. Nykymuotoisenakin sen laillisuus on vähintään kyseenalainen. Lopuksi haluamme vielä huomauttaa, että niin sanottujen Mankala-yritysten kannalta on erittäin ongelmallista, että voimalaitosveroa esitetään tuloverotuksessa vähennyskelvottomaksi. Näin ollen kustannustensa kattamiseksi Mankala-yhtiöiden olisi tuotettava voittoa ja myös luonnollisesti maksettava voitosta veroa. Jos vero päätetään kaikesta huolimatta säätää, olisi sen oltava muiden kiinteistöverojen tapaan vähennyskelpoista, jotta Mankala-yritysten verorasitus ei olisi muita suurempi. Mielipide Edellä olevan perusteella esitämme, että valtionvarainvaliokunta hylkää hallituksen esityksen voimalaitosverolaiksi. Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013 Kaj Turunen /ps Martti Mölsä /ps 7
8 Eriävä mielipide 2 ERIÄVÄ MIELIPIDE 2 Perustelut Kioton ilmastosopimus johti vuoden 2005 alusta lähtien eurooppalaisen päästökauppajärjestelmän käynnistymiseen. Järjestelmän pyrkimys oli hyvä. Se loi edellytykset päästöjen vähentämiselle tavoitteeksi asetetussa mitassa. Se johti myös päästöjen vähennysinvestointien tekemiseen siellä, missä niiden tekeminen on edullisinta. Päästökaupan seurauksena päästöjä aiheuttavien energiavaihtoehtojen tuotantokustannukset kasvoivat ja energian hinta nousi. Enimmillään päästöoikeustonnin hinta oli lähes 25 euroa. Käytännössä syntynyt tilanne johti siihen, että sellainenkin päästöjä aiheuttamaton energiantuotanto, joka oli rakennettu ennen vuotta 2004, siis ennen päästökauppajärjestelmää, pääsi hyötymään energian hinnan noususta. 20 euron päästöoikeuden hinnalla tällaiseksi ansiottomaksi tuulen tuottamaksi voitoksi laskettiin miljoonaa euroa vuodessa. Päästökauppajärjestelmän ajatus on tuoda etua ensisijaisesti järjestelmän käynnistämisen jälkeen puhtaaseen energiaan investoiville. Päästökauppajärjestelmän tuottaman hinnannousun pääasiassa vuosikymmeniä sitten investoidulle, jo aikoja sitten täysin poistetulle tuotantokapasiteetille tuottamia voittoja voidaan eräissä tapauksissa pitää kohtuuttomina. Kauan ennen vuotta 2004 tehtyjä investointeja ei muutoinkaan ole tehty ensisijaisesti päästöjen vähentämiseksi. Vissiä osaa päästökauppajärjestelmän tuottamista ylimääräisistä voitoista voidaan pitää "tuulen tuottamina" windfall-voittoina. Nyttemmin päästöoikeuksien hinnat ovat romahtaneet, eivätkä windfall-voitot ole suuria. Periaatteessa niitä edelleenkin syntyy. Huolimatta tästä hallitus esittää vuosikertymältään 50 miljoonan euron suuruiseksi kaavaillun "windfall-veron" käyttöön ottamista. Veron määräytymisperusteeksi se esittää po. energialaitosten kiinteistöveron pohjaa. Tällainen määräytymisperuste johtaa verorasitteen jakaantumiseen väärin vesivoiman ja ydinvoiman välillä. Vero painottuu ylivoimaiselta valtaosaltaan, noin 80 prosenttisesti, vesivoimaan. Keskusta yhtyy muilta osin hallituksen esityksen mukaisiin veroperusteisiin ja rajauksiin, mutta pitää sanottua jakoa vesi- ja ydinvoiman kesken vääränä. Oikeudenmukaisempi tapa jakaa po. verotaakka olisi nykyisen sähköveron soveltaminen tarkoitukseen. Sen käyttöön liittyy puolestaan EU-oikeudellisia ongelmia samoin kuin sähkölaitosten tehoon liittyviin veron määräytymisperusteisiin. Ongelma ovat myös ns. Mankala-yhtiöt. Kun windfall-veroa vuosia sitten lähdettiin valmistelemaan, puheena olevat yhtiöt jätettiin ehdotuksissa veron ulkopuolelle niiltä osin kuin ne käyttävät tuottamansa energian itse. Keskusta voi hyväksyä suunnilleen hallituksen esittämän suuruisen windfall-veron käyttöön ottamisen. Hallituksen esityksen mukainen veron määräytymisperuste ei meitä kuitenkaan tyydytä. Mikäli sähkön tuotanto- tai tehoperusteiset mallit eivät ole sallittuja, tulee esitettyä kiinteistöveropohjaista mallia muuttaa niin, että se ottaa nykyistä objektiivisemmin huomioon energialaitoksen rakennukset, laitteet, generaattorit jne. Näin päästäisiin windfall-verossa veropohjaan, joka jakaa tavoitellun verorasitteen radikaalisti tasapuolisemmin vesivoiman (40 %) ja ydinvoiman (60 %) kesken niin, että ydinvoiman osuus verotaakasta kasvaa yli kaksinkertaiseksi ja vesivoiman kevenee noin 40 prosenttiin. Hallituksen on mielestämme tuotava ensi tilassa näin korjattu esitys voimalaitosveroksi (windfall-vero) eduskuntaan. Samalla koko veron soveltuvuus EU-normistoon on vielä tarkistettava ja Mankala-yhtiöiden verosta vapauttamisen mahdollisuus on esittämällämme tavalla selvitettävä. 8
9 Eriävä mielipide 2 TaVL 29/2013 vp HE 140/2013 vp Haluamme lopuksi korostaa, ettei minkäänlaisia voimalaitosveron (windfall-vero) tyyppisiä veroja voida kohdistaa päästökauppajärjestelmän käynnistämisen jälkeen rakennettuun uuteen päästöttömään kapasiteettiin. Mielipide Edellä olevan perusteella esitämme, että valtiovarainvaliokunta ottaa edellä olevan huomioon. Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013 Mauri Pekkarinen /kesk Antti Kaikkonen /kesk Arto Pirttilahti /kesk 9
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 31/2013 vp
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 31/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi sekä laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 :n muuttamisesta ja verotilistä annetun lain
Päivi Lipponen /sd (6 osittain, 7 12 ) Jari Myllykoski /vas (1 7 ) Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 42/2011 vp Torstai 3.11.2011 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 8 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 8 ) James Hirvisaari
Valtiovarainvaliokunnalle
YMPÄRISTÖVALIOKUNNAN LAUSUNTO 27/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi sekä laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 :n ja verotilistä annetun lain 1 :n muuttamisesta
Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk (1 4, 5 osittain) vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 4, 5 osittain, 6 ja 7 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 95/2012 vp Keskiviikko 28.11.2012 kello 11.00-13.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 4, 5 osittain, 6 ja 7 ) jäs. Lars Erik Gästgivars
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 5 päivänä kesäkuuta
Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r
TALOUSVALIOKUNTA Torstai 11.4.2013 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r Johanna Karimäki /vihr Pia
Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 10, 11 osittain)
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 66/2013 vp Torstai 5.9.2013 kello 13.00-14.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok jäs. Lars Erik Gästgivars /r Teuvo Hakkarainen /ps Harri
1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen.
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 vp Perjantai 8.2.2013 kello 11.00-13.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain, 12 jäs. Lars Erik Gästgivars /r (3 Teuvo
Esitys voimalaitosveroksi on perusteeton ja epäonnistunut
SÄHKÖNTUOTANTO LAUSUNTO 1(5) Jukka Leskelä 14.8.2013 Valtiovarainminiteriö valtiovarainministerio@vm.fi Viite: Lausuntopyyntö (VM066:00/2013, 27.6.2013) voimalaitosveroa koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta
Sirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä.
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 109/2010 vp Perjantai 10.12.2010 kello 11.00-12.35 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk (1 3, 4 osittain) jäs. Hannu Hoskonen /kesk (1 11, 12 osittain, 13 ) Harri
Keskiviikko kello
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 117/2013 vp Keskiviikko 18.12.2013 kello 09.30-10.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok jäs. Lars Erik Gästgivars /r Harri Jaskari /kok Antti
Sivistysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä
Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 21/2007 vp Tiistai 11.9.2007 kello 12.15-13.36 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr Hannu Hoskonen /kesk (1 13, 14 osittain)
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi osakeyhtiölain 18 luvun ja kauppakamarilain 5 ja 6 :n muuttamisesta
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi osakeyhtiölain 18 luvun ja kauppakamarilain 5 ja 6 :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 18 päivänä kesäkuuta
Esitys voimalaitosveroksi on perusteeton ja epäonnistunut
LAUSUNTO 1(6) Jukka Leskelä 7.10.2013 Eduskunnan talousvaliokunta Viite: HE 140/2013 vp eduskunnalle voimalaitosverolaiksi sekä laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 :n muuttamisesta ja
VALIOKUNNAN KANNANOTOT
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 11/2011 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta annetun lain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on lähettänyt
Omakustannushintainen mankalatoimintamalli. lisää kilpailua sähköntuotannossa
Omakustannushintainen mankalatoimintamalli lisää kilpailua sähköntuotannossa Mankalatoimintamalli lisää kilpailua sähkömarkkinoilla Omakustannushintainen mankalatoimintamalli tuo mittakaava- ja tehokkuusetuja
Uraaniveron käyttöönotto Suomessa
Uraaniveron käyttöönotto Suomessa Pasi Holm* ja Markku Ollikainen** Leena Kerkelä* 4.2.2011 * Pellervon taloustutkimus PTT ** Helsingin yliopisto Toimeksianto - väliraportti 1.12.2010 ja loppuraportti
VALIOKUNNAN KANNANOTOT
SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan
Hallintovaliokunnalle
TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 13/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Hallintovaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 10 päivänä huhtikuuta 2013 lähettäessään hallituksen
sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä.
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 91/2012 vp Tiistai 20.11.2012 kello 12.15-13.30 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok jäs. Teuvo Hakkarainen /ps (1 9, 10 osittain) Harri Jaskari
EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita. 15.1.2014 Martti Kätkä
EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita 15.1.2014 Martti Kätkä EU:n energia- ja ilmastotavoitteet 2030 Lähtökohta oltava suotuisan toimintaympäristön säilyttäminen
Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030
Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030 Jukka Leskelä Energiateollisuus ry SESKOn kevätseminaari 2013 20.3.2013, Helsinki 1 Kannattavuus? Kilpailukykyisesti Kokonaisedullisimmin Tuottajan
HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 101/2005 vp Keskiviikko 14.12.2005 kello 13.45-14.20 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Arto Bryggare /sd Sari Essayah /kd Klaus Hellberg /sd Reijo Kallio
Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
TYÖELÄMÄ- JA TASA- ARVOVALIOKUNNAN LAUSUNTO 15/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle varhennettua vanhuuseläkettä ja osa-aikaeläkettä koskevien säännösten muuttamiseksi Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
Jouko Laxell /kok (5 15 ) Eero Lehti /kok (1 5 ) sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos Eelis Roikonen valiokuntaneuvos (1 11 )
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 68/2010 vp Tiistai 21.9.2010 kello 12.00-14.00 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk (pj. 12 osittain, 13 15 ) jäs. Hannu Hoskonen /kesk (1 12, 13 osittain) Harri
Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 20/2005 vp Keskiviikko 4.5.2005 kello 13.30-14.47 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Mikko Elo /sd Heidi
VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2001 vp Vahvistamatta jääneinä palautuneet arpajaislaki, laki arpajaisverolain muuttamisesta, laki rahankeräyslain muuttamisesta, laki viihdelaitelain muuttamisesta, laki
Sähkömarkkinoiden kehittäminen sähköä oikeaan hintaan Kuopio
Sähkömarkkinoiden kehittäminen sähköä oikeaan hintaan 20.11.2008 Kuopio Johtaja Martti Kätkä, Teknologiateollisuus ry Sähkömarkkinoiden uusi toimintamalli Sähkön hinta alenee. Elinkustannukset alenevat.
Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne
Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne Energiamarkkinaviraston infotilaisuus tuotantotuesta 9.11.2010 Hallitusneuvos Anja Liukko Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY)
Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti
1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/2011 vp. hallituksen esityksen laiksi maksulaitoslain JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat HALLITUKSEN ESITYS
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/2011 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maksulaitoslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on lähettänyt 25 päivänä
METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy
METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari - 22.3.216 Pöyry Management Consulting Oy EU:N 23 LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT EU:n 23 linjausten toteutusvaihtoehtoja
Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin. Fortumin näkökulmia vaalikaudelle
Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin Fortumin näkökulmia vaalikaudelle Investoiminen Suomeen luo uusia työpaikkoja ja kehittää yhteiskuntaa Fortumin tehtävänä on tuottaa energiaa, joka parantaa nykyisen
1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.
LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2006 vp Torstai 9.2.2006 kello 12.00-12.45 Läsnä pj. Markku Laukkanen /kesk vpj. Matti Kangas /vas jäs. Leena Harkimo /kok Saara Karhu /sd Inkeri Kerola /kesk
Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin
Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin Jukka Leskelä Energiateollisuus Energia- ja ilmastostrategian valmisteluun liittyvä asiantuntijatilaisuus 27.1.2016 Hiilen käyttö sähköntuotantoon on
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2007 vp. Hallituksen esitys laiksi autoverolain muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2007 vp Hallituksen esitys laiksi autoverolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi autoverolain muuttamisesta (HE 147/2007 vp). Valiokuntakäsittely
Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 8, 9 osittain) jäs. Janina Andersson /vihr
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 47/2008 vp Torstai 22.5.2008 kello 12.00-14.00 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk jäs. Janina Andersson /vihr Hannu Hoskonen /kesk Anne Kalmari /kesk
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
HE 35/2015 vp. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta 70 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jäteverolain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jäteverolakia. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta
Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)
Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi
TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA. Urpo Hassinen 25.2.2011
TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA Urpo Hassinen 25.2.2011 www.biomas.fi UUSIUTUVAN ENERGIAN KÄYTTÖ KOKO ENERGIANTUOTANNOSTA 2005 JA TAVOITTEET 2020 % 70 60 50 40 30 20 10 0 Eurooppa Suomi Pohjois-
HE 106/2013 vp. 51 euroon ja veron enimmäismäärä 140 eurosta taisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2014
HE 106/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Esitys liittyy valtion vuoden
Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 49/2004 vp Keskiviikko 6.10.2004 kello 14.00-14.45 Läsnä nimenhuudossa pj. jäs. Jari Vilén /kok Heidi Hautala /vihr Pertti Hemmilä /kok Toimi Kankaanniemi /kd Marjo
Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009
Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009 Sisältö 1. Työn lähtökohdat 2. Uuden sähkömarkkinamallin toiminnan kuvaus 3. Uuden sähkömarkkinamallin
HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
4 PALUU i HAKU KAIKISTA
Valtiopäiväasia, HE 83/2004 Sivu 1/1 4 PALUU i HAKU KAIKISTA Asian valiokuntakäsittely HE 83/2004 vp oikeusapuhakemusten toimittamista koskevan eurooppalaisen sopimuksen lisäpöytäkirjan hyväksymisestä
Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 46/2003 vp Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko
Energiapoliittisia linjauksia
Energiapoliittisia linjauksia Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa -kutsuseminaari Arto Lepistö Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto 25.3.2010 Sisältö 1. Tavoitteet/velvoitteet 2. Ilmasto- ja energiastrategia
Tuotantotukilain muutokset
Tuotantotukilain muutokset Anja Liukko hallitusneuvos Syöttötariffijärjestelmän ajankohtaispäivät 27.11.2012 Tuulivoimarakentamisen tukijärjestelmä Syöttötariffi (= tavoitehinta sähkön 3 kk markkinahinta)
VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^
EDUSKUNTA VALIOKUNNAT ASIAKIRJAVIHKO * tnjx*.* ^ Valtiopäiväasia, 19/2005 E Sivu 1/1 Lakivaliokunta Saapunut 11.04.2005 Käsittely päättynyt 14.04.2005LaVP 29/2005 vp 3 Käsittely päättynyt 23.09.2005 La
HE 29/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta
HE 29/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kiinteistöverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöveroprosenttien
Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk (3 13 ) jäs. Arto Bryggare /sd (3 13 ) Sari Essayah /kd (9 10 )
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 65/2005 vp Tiistai 13.9.2005 kello 12.00-13.05 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk (3 13 ) jäs. Arto Bryggare /sd (3 13 ) Sari Essayah /kd (9 10 ) Klaus Hellberg
Metsäbioenergia energiantuotannossa
Metsäbioenergia energiantuotannossa Metsätieteen päivä 17.11.2 Pekka Ripatti & Olli Mäki Sisältö Biomassa EU:n ja Suomen energiantuotannossa Metsähakkeen käytön edistäminen CHP-laitoksen polttoaineiden
Myös Suomessa tarvitaan päästökauppakompensaatiota
Myös Suomessa tarvitaan päästökauppakompensaatiota EU:n päästökauppa aiheuttaa suoraa kustannusrasitetta päästöoikeuden hintana, minkä lisäksi päästökauppa nostaa epäsuorasti sähkön markkinahintaa. Tämä
Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 68/2013 vp Torstai 26.9.2013 kello 10.00-12.30 Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr Eeva-Johanna Eloranta /sd Maarit
Ajankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa
Ajankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa Päivi Myllykangas, EK Aluetoiminta 16.12.2010 Energia- ja ilmastopolitiikan kolme perustavoitetta Energian riittävyys ja toimitusvarmuus Kilpailukykyiset kustannukset
HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito
HE 123/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 32 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun
HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen.
HE 170/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen Vientiluotto Oy -nimisestä yhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Suomen Vientiluotto Oy
Onko puu on korvannut kivihiiltä?
Onko puu on korvannut kivihiiltä? Biohiilestä lisätienestiä -seminaari Lahti, Sibeliustalo, 6.6.2013 Pekka Ripatti Esityksen sisältö Energian kulutus ja uusiutuvan energian käyttö Puuenergian monet kasvot
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3
Torstai kello ; ;
PUHENJOHTAJANKAPALE/ASUURI VALIOKUNTA Torstai 8.12.2011 kello 12.00-13.15; 13.45-14.15; 15.00-16.100 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Miapetra Kumpula-Natri /sd Antti Kaikkonen /kesk Annika Lapintie
Valtiovarainvaliokunnalle
HALLINTOVALIOKUNNAN LAUSUNTO 23/2005 vp Hallituksen esitys laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta Valtiovarainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 13 päivänä lokakuuta 2005 lähettäessään hallituksen
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Ian Duncan, Jadwiga Wiśniewska ECR-ryhmän puolesta
9.2.2017 A8-0003/151 151 Johdanto osan 11 kappale (11) Olisi perustettava nykyaikaistamisrahasto, johon sijoitetaan 2 prosenttia EU:n päästökauppajärjestelmän päästöoikeuksista, ja nämä päästöoikeudet
Kimmo Tiilikainen /kesk Oras Tynkkynen /vihr Pauliina Viitamies /sd 1 6 Henna Virkkunen /kok vjäs. Anne Kalmari /kesk 1 5
YMPÄRISTÖVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 70/2008 vp Torstai 13.11.2008 kello 10.00-11.40 Läsnä pj. Rakel Hiltunen /sd vpj. Pentti Tiusanen /vas jäs. Marko Asell /sd 5 osittain, 6 11 Christina Gestrin /r Tanja Karpela
Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk jäs. Hannu Hoskonen /kesk (1 9, 10 osittain) sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos (1 10 )
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 89/2010 vp Perjantai 29.10.2010 kello 11.00-13.00 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk jäs. Hannu Hoskonen /kesk Anne Kalmari /kesk (1 10, 11 osittain) Matti Kangas
1994 vp -- IIE 256. elinkeinoyhtymässä tulolähteiden tappiot vähennetään
1994 vp -- IIE 256 flallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 10/2003 vp Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko Elo
Perjantai 26.1.2007 kello 11.00-11.55
TYÖELÄMÄ- JA TASA-ARVOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 108/2006 vp Perjantai 26.1.2007 kello 11.00-11.55 Läsnä pj. Jukka Gustafsson /sd vpj. Anne Holmlund /kok 1 3, 5 6 jäs. Sari Essayah /kd 1 3 Susanna Haapoja /kesk
HE 205/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia pian. Muutosta sovellettaisiin
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintö- ja lahjaverolain 14 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia muutettavaksi siten, että ensimmäidollisimman
vjäs. Sari Palm /kd ( 1 3, 4 osittain) sihteeri Juha Perttula valiokuntaneuvos 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 15 jäsentä.
LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 95/2009 vp Torstai 3.12.2009 kello 12.00-13.45 Läsnä pj. Martti Korhonen /vas vpj. Saara Karhu /sd jäs. Mikko Alatalo /kesk Marko Asell /sd Leena Harkimo /kok
Valtiovarainvaliokunta verojaosto Energiaverotusta koskevan lainsäädännön muuttaminen HE 128/2014 vp
Liitemateriaali Valtiovarainvaliokunta verojaosto 15.10.2014 Energiaverotusta koskevan lainsäädännön muuttaminen HE 128/2014 vp Palvelualojen työnantajat PALTA ry Riitta Varpe PALTAn tunnusluvut Noin 1
Voimalaitosverolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 195/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi. annetun lain 16 :n muuttamisesta ja
EDUSKUNNAN VASTAUS 195/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi sekä laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 :n muuttamisesta ja verotilistä annetun lain 1 :n muuttamisesta
Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk 1 6, 7 osittain
LAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 77/2004 vp Torstai 28.10.2004 kello 10.00-10.55 Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk Lasse Hautala /kesk Tatja Karvonen /kesk Petri Neittaanmäki
TUULIVOIMATUET. Urpo Hassinen 10.6.2011
TUULIVOIMATUET Urpo Hassinen 10.6.2011 UUSIUTUVAN ENERGIAN VELVOITEPAKETTI EU edellyttää Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden energian loppukäytöstä 38 %:iin vuoteen 2020 mennessä Energian loppukulutus
Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 23/2003 vp Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Eva Biaudet /r Jyri Häkämies /kok Jari Koskinen /kok Pekka Kuosmanen
Kuntien 6. ilmastokonferenssi Alustus paneelikeskustelu, energian tuotanto ja käyttö murroksessa - omistajapolitiikka avainkysymys
Kuntien 6. ilmastokonferenssi Alustus paneelikeskustelu, energian tuotanto ja käyttö murroksessa - omistajapolitiikka avainkysymys 3.5.2012 Juha Lindholm Oma henkilökuva lyhyesti: DI, ikä 58 Energia-alalla
1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Päästökaupasta Kiotoperiodilla 2008-2012 -90 luvun pankkituen suuruinen tulonsiirto sähkönkäyttäjiltä voimantuottajille
SUOMEN ELFI OY KANNANOTTO Antti Koskelainen 1 (5) 1.8.2007 Päästökaupasta Kiotoperiodilla 2008-2012 -90 luvun pankkituen suuruinen tulonsiirto sähkönkäyttäjiltä voimantuottajille 1. Pohjoismainen sähkö
HE 256/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kilpailulain 25 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kilpailulain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kilpailulakia. Esityksen mukaan lain yrityskauppavalvontaa koskevista
Ratkaistavana päättynyt. Ilmoitettu asia valiokuntaan saapuneeksi mietinnön antamista varten.
la'ih Izjzoötf i/p Valtiopäiväasia, HE 239/2004 Sivu 1/1 < PALUU
Pehr Löv /r Riikka Moilanen-Savolainen /kesk (6 osittain, 7 10 ) Aila Paloniemi /kesk Leena Rauhala /kd. Osmo Soininvaara /vihr (6 osittain, 7 10 )
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA Torstai 6.10.2005 kello 10.00-12.10 Läsnä pj. vpj. jäs. Valto Koski /sd Eero Akaan-Penttilä /kok Sirpa Asko-Seljavaara /kok Anneli Kiljunen /sd (1 5, 6 osittain) Marjaana
Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015. Talousvaliokunta 16.10.2015
Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015 Talousvaliokunta Energiaverotus Yhdenmukaistettu energiaverodirektiivillä (EVD) Biopolttonesteet veronalaisia EVD:ssä Turpeen verotukseen ei sovelleta EVD:tä Sähköllä
Vuoden 2008 energia- ja ilmastostrategian risupaketin vaikutukset
Vuoden 2008 energia- ja ilmastostrategian risupaketin vaikutukset Suomen energiaekonomistien ja metsäekonomistiklubin kevätseminaari, Energiavirasto 6.4.2017 Pekka Ripatti ja Olli Mäki Kenen tiedoilla
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin
Perjantai kello
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 46/2013 vp Perjantai 29.11.2013 kello 11.30-12.45 Läsnä vpj. Pentti Kettunen /ps jäs. Leena Harkimo /kok Pertti Hemmilä /kok Jouko Jääskeläinen /kd Timo Kalli /kesk Anneli
Perjantai kello
VALTIOVARAINVALIOKUNTA Perjantai 24.2.2012 kello 11.30-13.05 Läsnä pj. jäs. vjäs. sihteerit Kimmo Sasi /kok Leena Harkimo /kok Pertti Hemmilä /kok Jouko Jääskeläinen /kd Timo Kalli /kesk Esko Kiviranta
Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen. Olen päättänyt omasta aloitteestani tutkia menettelyn kirjelmän antamisessa.
PÄÄTÖS 14.06.2019 Dnro OKV/9/50/2018 Työ- ja elinkeinoministeriö 1/5 VN-jakelu ASIA Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen ASIAN VIREILLETULO Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan 31.5.2018 työ- ja
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 30/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon. verottamisesta annettua lakia ja maatilatalouden
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 30/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja maatilatalouden tuloverolain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta
LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2010 vp
LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi holhoustoimesta annetun lain ja holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä annetun lain 5 :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp. Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä kesäkuuta 2009 lähettänyt
Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 17/2002 vp Hallituksen esitys laeiksi tapaturmavakuutuslain muuttamisesta Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä huhtikuuta 2002
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että
HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto
Tuulivoimapuisto, Savonlinna. Suomen Tuulivoima Oy, Mikkeli 7.5.2013
Tuulivoimapuisto, Savonlinna Suomen Tuulivoima Oy, Mikkeli 7.5.2013 Tuulivoima maailmalla Tuulivoimalla tuotettiin n. 2,26 % (282 482 MW) koko maailman sähköstä v. 2012 Eniten tuulivoimaa on maailmassa
direktiivin kumoaminen)
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)