w = c + v + s (1.1.) Lisäarvon suhdeluku puolestaan pohjustaa voiton suhdelukua p', joka kirjoitetaan

Transkriptio

1 Sosialismista Saska Heino 1. Saatteeksi Taloussaippuakupla on leijaillut nyt noin vuoden päivät. Tänä aikana sen kautta on julkaistu lähinnä kapitalismia käsittelevää kirjoittelua. Mikään yhteiskunnallinen aate ei ole elinvoimainen, ellei sen sisältöä määritellä juurta jaksain sen kannattajille ja vastustajille. Tämä koskee ennen kaikkea sosialismia aatetta, jonka tuloa maan päälle on povattu ymmärtämättä sanan sosialismi määrittelyn jääneen puolitiehen. Tässä kirjoituksessa pohditaankin tämän vuoksi sanaa sosialismi sikäli, kun sillä tarkoitetaan talousjärjestelmää eli tuotantotapaa. 2. Hieman teoriaa Sosialismi on Marxin määritelmän mukaan yhteenliittyneen työn tuotantotapa. 1 Yhteenliittymisellä Marx viittaa työn ja pääoman väliseen siteeseen. Tämä side on kapitalistisessa tuotantotavassa murrettu siten, että työ ja pääoma kuuluvat eri henkilöille työ työntekijälle, pääoma työnantajalle eli tuotantokapitalistille. Yhteenliittyneessä työssä työntekijät omistavat tuotantovälineensä eli tuotantopääomansa. Työarvoteorian mukaisesti tiedetään, että voitto tarkoittaa lisäarvoa. Lisäarvo on puolestaan arvoa, jonka työntekijät luovat tuotantopääoman käyttelyllä, mutta josta heille maksetaan vain osa palkkoina. Yli jäävä osa jaetaan tuotantopääoman korvaamiskustannusten ja tuotantokapitalistin kesken. 2 Matemaattisesti tämä voidaan esittää siten, että w = c + v + s (1.1.) eli tavaran arvo (w) on yhtä kuin kiinteä pääoma (c), vaihteleva pääoma eli työvoima (v) ja lisäarvo (s). Lisäarvosta voidaan laskea niin sanottu lisäarvon suhdeluku s', joka on kaavassa s'= s v. (1.2.) Lisäarvon suhdeluku puolestaan pohjustaa voiton suhdelukua p', joka kirjoitetaan p ' = s C. (1.3.) Tässä kaavassa lisäarvo s jaetaan kokonaispääomalla C, jonka osatekijät ovat c + v. Yhteenliittyneen työn tuotantotavassa vaikuttaa siltä, että lisäarvoa s ei jaeta c:ksi, v:ksi ja s:ksi, vaan pelkästään v:ksi. Marxin mukaan koko tuotannon arvo, joka voidaan merkitä w:ksi, ei kuitenkaan kuulu työntekijöille. Hänen mukaansa osa tuotannon arvosta tulee käyttää (i) (ii) (iii) (iv) kulutettujen tuotantovälineiden korvaamiseen; tuotannon laajentamiseen eli investointeihin; vakuutusrahastoihin; hallintokustannuksiin; 1 Marx 1980, Ketju jatkuu luonnollisesti vielä pitemmälle (i) kauppakapitalisteihin; (ii) velkaa myöntäviin rahakapitalisteihin; (iii) tuotantokapitalistin rahapääoman omistajiin, osakkaisiin; sekä (iv) verottajaan. 1

2 (v) koulutukseen ja terveydenhuoltoon; ja (vi) työkyvyttömyyteen ja eläkkeisiin. 3 Jos kaikkia näitä merkitään merkillä q, voidaan kirjoittaa kaava w = c + v + q, (1.4.) jossa muut muuttujat ovat samat kuin aiemmin esitetyissä kaavoissa. Näin ollen onkin selvää, että vasta niin sanotusti tuottamattoman väestön tarpeiden tyydyttämisen jälkeen päästään tilanteeseen, jossa työntekijät, arvon luojat, pääsevät nauttimaan työnsä hedelmistä. Tätä voidaan merkitä kaavalla v = w (c + q), (1.5.) joka kuvaa, miten työntekijöiden luoma kokonaisarvo w supistuu pienemmäksi ennen kulutusta. w:llä tarkoitetaan kaikkien palveluiden ja tavaroiden yhteenlaskettua arvoa. Tästä tavara- ja palvelujoukosta päätyy kehittyneen ja korkean tuottavuuden yhteiskunnassa vain pieni osa niiden varsinaisten tuottajien käsiin. Tämä alleviivaa Marxin tunnettua lausetta [j]okainen kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan 4, muttei kuitenkaan vielä allekirjoita sitä. Yhteenliittyneen työn tuotantotapa ei vielä itsessään poista sitä tosiasiaa, että työntekijöiden on edelleen elätettävä työtä tekevien ihmisten joukko. Sosialismissakin on edelleen elättäjiä ja elätettäviä. Tämän mahdollistaa kuitenkin sama, mikä pitää kapitalistista, kehittynyttä talouttakin pystyssä työn korkea tuottavuus. Työntekijät eivät tarvitse kaikkea tuottamaansa tavara- ja palvelupaljoutta. Siitä on mahdollista jakaa muille ilman, että se laskee merkittävästi tavarat ja palvelut tuottaneiden ihmisten tasaveroista mahdollisuutta työnsä tuotoksiin. Voidaan sanoa, että tulevan sosialistisen tuotantotavan on perittävä sitä edeltävältä kapitalismilta koko joukko ominaisuuksia ennen kuin se kykenee kasvamaan omilleen. Mikä erottaa sosialismin kapitalismista on siinä tehtävän työn luonne, sen yhteenliittyneisyys. Ennen kuin on mahdollista määrittää kovin täsmällisesti, mitä yhteenliittyneellä työllä tarkoitetaan, on tärkeää luoda silmäys siihen, miksi kapitalismi on tähänastisen maailmanhistorian kehittynein tuotantotapa. 3. Tieto ja kilpailu Marx käsitti jo varsin varhain, millaista historiallista edistysaskelta siirtyminen kapitalistiseen tuotantotapaan oli merkinnyt. Hänen mukaansa [p]orvaristo on ensi kerran osoittanut, mitä ihmisen toiminta voi saada aikaan. Se on tehnyt kokonaan toisenlaisia ihmetöitä kuin mitä ovat Egyptin pyramidit, Rooman vesijohdot ja goottilaiset tuomiokirkot; se on pannut toimeen kokonaan toisenlaisia retkiä kuin kansainvaellukset tai ristiretket. 5 Kapitalismi on merkinnyt yhteiskunnallisten suhteiden tiivistymistä siten, että aiemmat säädyt ovat korvautuneet kahdella, toisilleen vastakkaisella luokalla. Toisaalta kapitalismi on myös luonut tarpeen niin sanotuille väliluokille, kuten kauppiaille, rahoittajille ja työnjohtajille, jotka osallistuvat kapitalistiseen tuotantoon tehden siitä sujuvamman. Tuottavuuden valtaisa kehittyminen on 3 Marx 2005, Emt., 9. 5 Marx ja Engels 2008, 30. 2

3 merkinnyt, että yhä useampi on voinut siirtyä joko väliluokkaan tai kokonaan tuottamattomaan luokkaan eli ihmisjoukkoon, joka ei suoranaisesti osallistu yhteiskunnalliseen uusintamiseen tai tuotannon laajentamiseen. Yhtä kaikki, suurin osa ihmisistä osallistuu edelleen kapitalistisen tuotantotavan rajoissa tuotantoon ja harjoittaa yksityisinä tuottajina toisiaan vastaan kilpailua. Yleinen sosialismia vastaan esitettävä väite liittyy työn yhteenliittyneisyyteen. Varsinkin itävaltalaisen koulukunnan taloustiedettä lukeneet vetoavat nykyaikaisen talouden valtaisaan monimutkaisuuteen ja siihen, kuinka hankalaa sen puitteissa on harjoittaa yhteistyötä kilpailun sijaan. 6 Marx tarjosi tähän kysymykseen eräänlaisen vastauksen jo paljon ennen itävaltalaisten vastaväitteitä. Marxin mukaan tuotantotavat seuraavat toisiaan, elävät kenties jonkin hetken päällekkäin, mutta kuitenkin elävät aina toisen kuolemasta. Tästä seuraa, että kapitalismi tuottaa ennen kaikkea omat haudankaivajansa 7, kun se keskinäisellä kilpailullaan edistää yhteistyöhön perustuvan tuotantotavan kehittymistä. Nykyaikainen yhteiskunta rakentuu kapitalistisen kilpailun perustalle. Vaikka suurimmassa osassa maailmaa tämä kilpailu on saanut rinnalleen valtiollisen julkistalouden, on kilpailu edelleen määräävin yhteiskunnallisen toiminnan muoto. Dialektisen ajattelun hienous astuu esiin, kun puhutaan kilpailusta ja yhteistyöstä. Kilpailu mahdollistaa yhteistyön. Kapitalismissa tuotanto- ja rahakapitalistit tuottavat päivittäin valtaisan määrän tietoa, jota käytetään kilpailussa muita tuottajia ja rahoittajia vastaan. Varsinkin internetin aikakaudella tämä tietomäärä on kasvanut vuosittain eksponentiaalisesti. Tietokoneiden vallankumous on 1980-luvulta lähtien mahdollistanut raa'an tiedon siivilöinnin ja siirtäminen tietokantoihin tavalla, josta aiemmin voitiin vain haaveilla. Googlen kaltaiset hakukoneyritykset kykenevät seuraamaan miljardien ihmisten päivittäisiä toimia ja ovat kyenneet jalostamaan kasaamansa tiedon rahaksi. Kapitalismi on luonut ennennäkemättömän tiedon runsauden, jonka kasvulle ei näy rajoja. Samaan aikaan kaikesta muusta on entistä suurempi puute juomakelpoisesta vedestä harvinaisiin mineraaleihin. Tämä tieto on kuitenkin lähes poikkeuksetta yksityistä, ei julkista. Tuotantokapitalistit ja heidän rahoittajansa kykenevät seuraamaan raha- ja muita virtojaan reaaliaikaisesti ja suunnittelemaan yksityistä tuotantoaan tehokkuudella, jota ei toisaalta aiemmin tarvittu, mutta josta ei toisaalta haaveiltukaan. Kysymys edellä mainituista haudankaivajista muuttuu lihaksi ja luiksi, kun mietitään, ketkä hyötyvät nykyisestä yksityisestä tiedosta ja ketkä siitä kärsivät. Maailmassa päivittäin kasautuvan tiedon tarkoitus ei ole hyödyttää kokonaisia kansantalouksia maailmantaloudesta puhumattakaan. Mikäli tämä tieto pakkoluovutetaan yksityisiltä kapitalisteilta yhteenliittyneen työn tarpeisiin, ollaan askeleen lähempänä tilannetta, jossa tiedon rajallisuus ei enää aseta esteitä työn yhteenliittämiselle. Paitsi tietoa, kykenee kapitalismi tuottamaan myös tavaraa tavalla, josta voitiin aiemmin vain haaveilla. Kapitalismissa joidenkin arkipäivä on joulu vanhan maatalousyhteiskunnan mittapuulla. Tiedon ja tavaran yhteys on elimellinen. Tietoa tarvitaan tavaran tuottamiseen ja tuotetun tavaran seikkailuiden seuraaminen luo tietoa, jota käytetään jälleen tavaran tuottamiseen. Kapitalismissa tuotanto on yksityinen prosessi, kulutus julkinen. Marxin mukaan kapitalismissa työ on yhteiskunnallista vasta jälkikäteen. Jokainen yksityinen tavaraa tuottava tuotantokapitalisti harjoittaa tuotantoa oman, yksityisen tuotantokoneistonsa avulla. Vasta tuotetun vähittäismyynnissä tavarat tulevat yhteiskunnallisiksi markkinahintojensa kautta. Kapitalistit ovat vain välillisesti tietoisia toistensa tekemisistä. 8 Tämä johtuu kilpailusta, joka ehdollistaa heidän toimiaan suhteessa toisiinsa. Yksittäisen kapitalistin kannalta kilpailu on mitä haitallisin ilmiö. Tämän takia jokainen menestykseen pyrkivä kapitalisti pyrkii keinolla millä hyvänsä rajoittamaan kilpailua omalla markkinalohkollaan. Kun kilpailua kuitenkin katsotaan koko yhteiskunnan mittakaavassa, havaitaan, että sillä on paitsi kyky valtavaan tuottavuuden 6 Cockshott ja Cottrell 2012, Tällä viitataan suunnitteluun ja laskentaan, jota mm. von Mises on pitänyt liian monimutkaisena toteutettavaksi ilman markkinoiden tuottamaa hintatietoa. 7 Marx ja Engels 2008, Yritysvakoilu ja patenttikiistat ovat esimerkkejä siitä, miten tuotantokapitalistit koettavat päästä selville toistensa tekemisistä ennen työnsä tuotoksien, tavaroiden, yhteiskunnallistumista markkinoilla. 3

4 parantamiseen, myös oivat mahdollisuudet itsensä tuhoamiseen. Tämä pätee ennen kaikkea koko kapitalismin mahdollistaman runsauden alkulähteeseen, koneistettuun maatalouteen. Nykyajan kapitalistisessa yhteiskunnassa, jossa ihmisten työ ja muu inhimillinen toiminta on pitkälle eriytynyt toisistaan, on helppo unohtaa, miten ohuen perustan varaan kaikki loppuviimeksi perustuukaan. Varsinkin teollistuneessa lännessä vain murto-osa väestöstä harjoittaa päätoimista maanviljelystä. Tämä perustuu koneistettuun maan muovaamiseen, siemennykseen ja sadonkorjuuseen, jonka apuna käytetään vielä kaivosteollisuuden suomia keinolannoitteita, kuten fosforia. Marx näkemys maanviljelyksen kehittyneisyydestä on kuitenkin pessimistinen. Hänen mukaansa [j]okainen edistysaskel kapitalistisessa maanviljelyksessä on sekä edistysaskel taidossa riistää työmiestä että taidossa riistää maata - - [k]apitalistinen tuotanto kehittää siis yhteiskunnallisen tuotantoprosessin tekniikkaa ja yhdistelmää vain siten, että se samalla vaurioittaa kaiken rikkauden alkulähteen: maan ja työläisen. 9 Marx palaa aiheeseen myöhemmin käsitelleessään maankorkoa ja maan hinnan määräytymistä markkinoilla. Maahan ja sen viljelemiseen liittyy Marxin mukaan samanlainen ristiriita kuin kiinteän pääoman lisääntymiseen yritysten kokonaispääomissa. Mitä enemmän maahan sijoitetaan ja mitä koneistetummaksi viljelys käy, sitä helpommin uhrataan maan luontainen uusintamiskyky ja päädytään maan heikentymiseen, eroosioon. Marxin mukaan Toisin sanoen [k]apitalistisen tuotantotavan kannalta tapahtuu alituisesti tuotteiden suhteellista kallistumista, kun saman tuotteen saamiseksi on suoritettava kuluja, on maksettava sellaisesta, mistä ei aikaisemmin maksettu. 10 [o]n mahdollista, että yhteiskunnallisen tuotantovoiman lisääntyminen maanviljelyksessä ainoastaan korvaa luonnonvoiman vähenemisen tai ei edes korvaa täydellisesti sitä - - niin että teknisestä edistyksestä huolimatta tuote ei halpene, vaan sen vielä suurempi kallistuminen ainoastaan estyy. 11 Kapitalistinen kilpailu on aina joko kilpailua olemassa olevista markkinoista tai markkinoiden laajentamisesta. Tähän mennessä maailmanhistoria on todistanut ensi sijassa jälkimmäistä, kun maailmanmarkkinat ovat laajentuneet kaikkialle. Tämä ei tarkoita, etteikö samalla olisi tapahtunut myös merkittävää kamppailua olemassa olleista markkinaosuuksista. Tästä huolimatta juuri markkinoiden laajentuminen on asettanut kapitalistisen tuotantotavan ennennäkemättömien ongelmien eteen. Maailmankauppa, luonnonvarojen teollinen hyödyntäminen ja ennennäkemätön aineellinen vauraus ovat vain kääntöpuolia eroosiolle, vesipulalle, metsien pienentymiselle ja ilmastonmuutokselle. Niin edistys kuin taantumuskin kulkevat käsikkäin. 4. Lopuksi Pakottava tarve ja mahdollisuus tarpeen tyydytyksen johtavat yleensä toimintaan. Yleinen käsitys on, että kapitalistisen maailmantalouden on kyettävä aivan näinä hetkinä kutistamaan kysyntäänsä tuotantovälineille, tuotannontekijöille ja siten viime kädessä työvoimalle. Suurin osa maailman käytettävissä olevista raaka-aineista on jo valjastettu tuotantoon. Tässä tullaan helposti edellä esitettyyn lainaukseen, jonka mukaan tuottavuuden lisääntyminen ainoastaan estää kapitalistisen 9 Marx 1974, Marx 1980, Emt.,

5 tuotannon tuottamien tavaroiden hintojen suhteellista nousua, ei pysäytä sitä (ks. Marx 1980, ). Fosforin, öljyn ja juomakelpoisen veden hupeneminen ovat kaikki asettamassa ehtoja viljelyn laajentamiselle, olemassa olevan väestön ruokkimiselle ja siten kapitalistisessa tuotannossa tarvittavan työvoiman uusintamiselle. Olemassa oleva tieto on tässä yhteydessä pakottava tarve muutokseen. Mahdollisuus muutokseen taas löytyy siitä valtaisasta tiedonkäsittelyn kyvystä, jonka tietotekninen vallankumous on mahdollistanut 1980-luvulta lähtien. Marxin mukaan sosialistisen yhteiskunnan on oltava siirtymä kapitalistisesta tuotantotavasta korkeammalle yhteiskunnallisen kehityksen asteelle. Tämä siirtymä ei ole mahdollinen, mikäli yhteenliittyneen työn tuotantotapa jatkaa vain yksinkertaista uusintamista nykyisellä tuotannon volyymilla. Näin ollen sosialismin on oltava hallittu siirtymä pienempään kokonaistuotantoon. Tämä on toteutettava olemassa olevan varallisuuden uusjaolla ja selkeiden tuotantosuunnitelmien laadinnalla. Mahdollisuuden tähän antaa siirtymä työaikaperustaiseen kirjanpitoon rahaperustaisesta sekä kyky laskea hyvin lyhyessä ajassa miljoonien tavaroiden vaatimat tuotantoajat. Kyse on juuri ajasta. Siitä, missä ajassa mikäkin tuotos saadaan aikaiseksi. Cockshottin ja Cottrelin (2012) mukaan [s]osialistisen tuotantoinsinöörin on aina pyrittävä säästämään aikaa. Aika on, kuten Adam Smith sanoi, alkuperäinen valuuttamme, ja jokainen hetki, jonka sitä syyttä tuhlaamme, on ikuisesti mennyt. Sosialismi pystyy todistamaan ylivertaisuutensa kapitalismiin nähden vain, jos se osoittautuu paremmaksi ajan hallinnassa. 12 Kapitalismin historia on todistanut, että kaikenlainen edistyminen työn tuottavuudessa ja ajankäytön säästämisessä on johtanut tuotannon laajentamiseen, ei pelkästään lisääntyneeseen vapaa-aikaan. Itse asiassa feodalistiseen nähden kapitalistisessa tuotantotavassa on tehty huomattavasti enemmän työtä. Yksi selitys työajan lyhentymättömyydelle löytyy voiton suhdeluvun laskutendenssin laista 13, joka määrittää tuotantokapitalistien rajat suhteessa toisiinsa. Ajan säästö työvoimaa säästämällä ja korvaamalla sitä koneilla johtaa laskevaan voiton suhdelukuun suhteessa investointeihin. Kun voitot suhteessa investointeihin laskevat, ei tuotantokapitalisteilla ole varaa myöntää työntekijöilleen lisää vapaa-aikaa, vaan työntekijöiden on kasvatettava tuottavuuttaan. Sosialistisessa yhteenliittyneen työn tuotantotavassa ja -yhteiskunnassa tarve keskinäiseen kilpailuun olisi olennaisesti vähäisempi kuin kapitalismissa. Suurin osa ihmisten sairauksista liittyy joko suoraan työhön tai työkyvyn uusintamiseen, kuten ruokaan. Sosialistisen yhteiskunnan murros kapitalistiseen nähden voisi olla, että siinä käytettäisiin aiempaa suurempi osa ajasta välittömien perustarpeiden tyydyttämisen jälkeen ei-tuottavasti. Tämä voisi tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa vain pieni osa päivästä tai jopa viikosta käytettäisiin varsinaiseen tuotannolliseen työhön ja suurin osa olisi nykykäsityksen mukaista vapaa-aikaa. 14 Nykyään on käymässä niinkin, että kilpailu osana kansainvälistä taloutta pakottaa aiemmin korkean tuottavuuden hedelmistä nauttineita kansantalouksia kasvattamaan työnsä määrää. 15 Kasvava työn määrä yhdessä tuottavuuden kasvun kanssa eivät sovi yhteen maapallon luonnonvarojen uusiutumisnopeuden kanssa, joka on lähes vakio. Tästä syystä sosialismin on osoitettava ylivertaisuutensa kapitalismiin nähden valjastamalla käytettävissä olevat niukat voimavarat yhteiseen, suunniteltuun käyttöön. Työn, ei vain kulutuksen, on oltava yhteiskunnallista. Kulutuksen rajoittaminen ei ole tehokas ratkaisu maapallon kestokykyongelmaan, tuotannon rajoittaminen on. Tuotantoon puuttuminen vaatii taas tuotantovälineiden siirtämistä yhteiskunnan omistukseen ja 12 Cockshott ja Cottrell 2012, Marx 1980, Vapaa-aika on ollut kapitalistiseen tuotantotapaan siirtymisen jälkeinen uudenlainen ajan käsite. Maatalousyhteiskunnassa ei vapaa-aikaa sinänsä ollut, vaan ihmiset olivat ja ovat sidottuja maahansa ja työhönsä vuorokauden ympäri. 15 Työaika lyhenee enää kituvauhdilla. Olli Savelan artikkeli, Tilastokeskus < [haettu ] 5

6 tuotantopäätösten tekoa tietokoneistetun laskennan ja demokraattisesti laaditun suunnitelman pohjalta. Kirjallisuus Lähteet Cockshott Paul W. ja Cottrell Allin, Uusi sosialismi. Suora demokratia ja suunnitelmatalous. Sosialismi.net, Tampere Marx Karl, Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. 1. osa. Pääoman tuotantoprosessi. Progress, Moskova Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. 3. osa. Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi. Progress, Moskova Gothan ohjelman arvostelua. Sosialismi.net Marx Karl ja Engels Friedrich, Kommunistisen puolueen manifesti. Sosialismi.net Internet Työaika lyhenee enää kituvauhdilla. Olli Savelan artikkeli, Tilastokeskus < [haettu ] 6