Rakennus ja ympäristölautakunta JOENSUU Päivämäärä Diaarinumero Puh. (013) /11.01.
|
|
- Jarkko Saarinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JOENSUUN KAUPUNKI MAA AINESLUPAPÄÄTÖS Rakennus ja ympäristölautakunta Muuntamontie 6 Annettu julkipanon jälkeen JOENSUU Päivämäärä Diaarinumero Puh. (013) / / ASIA Päätös Maansiirto Putto Ky:n maa aineslain 4 :n mukaisesta maa ainesten ottamislupahakemuksesta. Päätös sisältää ratkaisun maa aineslain 21 :n mukaisesta hakemuksesta toiminnan aloittamiseen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. LUVAN HAKIJA Maansiirto Putto Ky Niskantie 1, Eno y tunnus yhteyshenkilö Matti Putto p KIINTEISTÖTIEDOT JA OTTAMISALUEEN SIJAINTI Joensuun kaupunki, Enon kylä, tila Ruosmansuo RN:o 50:10. ( ) Kiinteistön omistaa Metsäyhtymä Sallinen. Hakija on vuokrannut kyseisen maa alueen. Ottamisalue sijaitsee Enon Ahvenisella Romppalantien varressa noin 240 m päässä Herajoentien ja Vanhankaltimontien risteyksestä, Ruosmanlammen kaakkoispuolella. ASIAN VIREILLETULO AIKAISEMMAT LUVAT JA PÄÄTÖKSET Alueelle ei ole aiemmin myönnetty maa aineslupia tai ympäristölupia. KAAVOITUSTILANNE JA MUUT MAANKÄYTTÖÖN LIITTYVÄT SUUNNITELMAT Alueella ei ole asemakaavaa. Joensuun seudun yleiskaavassa 2020 alue on osoitettu maa ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M). Ruosmanlammen eteläpuolella sijaitseva suoalue on osoitettu merkinnällä luo/suo eli arvokas ojittamaton suoalue. Pohjois Karjalan maakuntakaavan II vaiheessa Ruosmanlammen eteläpuolella sijaitseva suoalue on osoitettu SL merkinnällä. Maakuntakaavan III vaiheessa ottoalueen eteläpuolella sijaitsevat Paakinvaaran ja Kuljunvaaran kalliomuodostelmat on osoitettu arvokkaiksi kallioalueiksi ge 2 merkinnällä.
2 Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen 2002 eli ns. POSKI projektissa alueen käyttöön ei ole otettu kantaa. Ottoalueen eteläpuolella sijaitsevat Paakinvaaran ja Kuljunvaaran kalliomuodostelmat on osoitettu arvokkaiksi kallioalueiksi. Luonnon ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet Pohjois Karjalassa julkaisussa vuodelta 2012 alue on mukana Kuljunvaara Paakinvaara kalliomuodostelman rajauksessa. NYKYTILANNE ALUEELLA Suunniteltu ottamisalue on kallioista metsäaluetta, josta puusto on pääosin kaadettu. Alueella kuusitaimikkoa ja sekametsää. Paikoitellen kallion päällä on vain ohut pintamaakerros. Kalliomuodostelman korkein kohta alueella on tasossa +132,2 (N2000). Alueella on tehty kallioalueiden luonnon ja maisemansuojelullisten arvojen inventointi, jonka raportti julkaistiin Tämän selvityksen perusteella suunniteltu ottamisalue kuuluu Kuljunvaara Paakinvaara kallioalueeseen, joka on luokiteltu arvoluokan 3 kallioalueeksi. Suunniteltu louhinta alue on aivan inventointialueen pohjoispäässä, joka on matalampaa ja loivempaa kallioaluetta verrattuna muuhun kallioaluekokonaisuuteen. Alueella ei ole luonnontilaisia jyrkänteitä ja alue on pääosin päätehakattu. Ottoalue rajautuu lännessä maakunnallisesti arvokkaaseen Ruosmanlammen lettoon, joka on lajistollisesti merkittävä avoin letto. Letolla kasvaa Pohjois Karjalassa voimakkaasti vähentynyttä lettovillaa. Leton kasvilajistosta mähkä, kultasirppisammal ja pohjanrahkasammal ovat myös alueellisesti uhanalaisia. Lammen suoreunalla kasvaa rauhoitettua suovalkkua. Leton eteläosissa olevia ojia on ennallistettu, eli alue ei ole täysin luonnontilainen. Alueen reunoilla on letto, ruoho ja lehtokorpea, jotka ovat uhanalaisia suotyyppejä koko maassa. Leton pinta on n. 7 m alimman louhintatason alapuolella. Varsinaiselta ottoalueelta ei ole tiedossa uhanalaisia eläin tai kasvilajeja tai erityisiä luonnonarvoja. Lähimmät luonnonsuojelualueet ovat Hiisvaara, Paukkajanpää ja Kuljunvaara, jotka kaikki sijaitsevat yli kilometrin päässä ottoalueesta. Alue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Lähin luokiteltu pohjavesialue sijaitsee yli kahden kilometrin päässä ottoalueesta pohjoiseen. Lähin vesistö on ottoalueen länsipuolella noin 90 m päässä sijaitseva Ruosmanlampi. Lammen vedenpinnan taso on eli noin 8,2 metriä alimman suunnitellun louhintatason alapuolella. Lähimmät asuinrakennukset sijaitsevat yli 500 metrin päässä ottoalueesta Vanhankaltimontien itäpuolella. Rakennukset eivät ole vakituisesti asuttuja. Lisäksi loma asutusta on Koussanlammen ja Saarilammen rannoilla yli 500 m päässä ottoalueesta. HAKEMUS JA OTTAMISSUUNNITELMA Kyseessä on uuden kallionottoalueen avaaminen. Maa aineslupaa haetaan 10 vuoden ajaksi k m 3 kokonaisottomäärälle. Arvioitu vuotuinen ottomäärä on 9200 k m 3 vuodessa. Kysynnän niin vaatiessa voidaan massat ottaa nopeamminkin. Ottamisalueen laajuus on 2,6 ha josta varsinaista louhinta aluetta yksi hehtaari. Alin ottotaso on +115,7 (N2000) ja ottosyvyys enimmillään 16,5 metriä. 2
3 Murskaus on tarkoitus toteuttaa tehokkaalla siirrettävällä murskauskalustolla, jolla murskataan kiviainesta kahdessa vuorossa n tonnia/vuorokausi. Täten suunnitellun massamäärän murskaukseen kuluu aikaa yhteensä n. 42 vuorokautta. Hankkeelle ei tästä syystä haeta ympäristölupaa, koska murskausaika jää alle 50 vuorokauden raja arvon. Samalla haetaan maa aineslain 21 :n mukaista lupaa aloittaa maa ainesten ottaminen ennen kuin lupaa koskeva päätös on saanut lainvoiman. Ottamistoiminta Alueelta louhitaan kalliota murskattavaksi rakennusmateriaaliksi maanrakennustöihin, etenkin tiehankkeisiin. Alueella varastoidaan myös maan kuorinnasta kertyviä pintamaita alueen myöhempää maisemointia varten. Liikennöinti tapahtuu alueelle rakennettavaa työmaatietä pitkin Romppalantieltä jo olemassa olevaa liittymää hyödyntäen. Alue on merkattu maastoon numeroiduilla puupaaluilla. Ottotoiminta on suunniteltu aloitettavaksi alueen lounaiskulmasta, ottamissuunta pohjoiseen ja itään. Louhinta pyritään tekemään siten, että lopullinen luiska voidaan pintamailla muotoilla kaltevuuteen 1:2 tai loivempaan. Jäljellä olevaa puustoa poistetaan tarvittaessa louhinnan etenemisen mukaan etukäteen ja pintamaat kuoritaan kallion päältä ja varastoidaan ottamisalueen reunoille. Myyntiin kelpaamaton maa aines varastoidaan läjitysalueelle, josta se hyödynnetään myöhemmin maisemointivaiheessa. Ottamistoiminnan edetessä alueen pohja sekä jyrkänteet maisemoidaan myyntiin kelpaamattomilla maa aineksilla 1:2 tai loivempaan kaltevuuteen. Turvallisuus Alue aidataan tarvittavin osin sekä varustetaan varoitustaululla, jottei alueelle jouduta tahattomasti. Lisäksi yli 3 metriä olevat jyrkänteet suojataan esim. porareikään asennettavilla suoja aidoilla, maavalleilla tai kalliolohkareilla. Ottamisen loputtua jyrkänteet suojataan pysyvästi edellä kerrotulla tavalla. Aidan tulee olla riittävän korkea, ettei sitä huomaamatta ylitetä talvellakaan esim. moottorikelkalla. Mikäli jyrkänteet luiskataan esim. pintamailla 1:2 tai loivemmiksi, ei aitaa tarvita. Louhintatyö suoritetaan räjäytystöiden järjestelyohjeiden mukaisesti. Alueella ei varastoida tuotantojaksoja lukuun ottamatta voitelu eikä polttoaineita, imeytysmateriaali pidetään alueella kaiken varalta. Ympäristövaikutukset Alue josta louhintaa aiotaan suorittaa, on riittävän kaukana asutuksesta, merkittävistä vesistöistä, sekä pohjavesialueista. Suunnitellusta hankkeesta ei koidu ympäristölle merkittävää haittaa. Meluhaittaa voi esiintyä lähialueella, mutta kun lähimmät asutut kiinteistöt ovat yli 500 metrin päässä, ei melu eikä pölyhaittoja pihapiirissä juuri esiinny. Räjäytykset pyritään toteuttamaan siten, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän vahinkoa ympäristölle. Ottamisalue mahdollistaisi murskeen toimittamisen paikallisiin maanrakennuskohteisiin, joka vähentäisi liikenteen ympäristökuormitusta, kun massoja ei tarvitse kuljettaa huomattavasti kauempaa. 3
4 4 Alueen maisemointi Ottamistoiminnan edetessä vaiheittain myös maisemointia tehdään vaiheittain mahdollisuuksien rajoissa. Alueen jälkihoito suoritetaan Ympäristöopas 85 " Maa ainesten ottaminen ja ottamisalueiden jälkihoito" julkaisun mukaan. Maa aines levitetään ottoalueelle louhintaportaille ja alueen pohjalle metsänkasvun alustaksi. Metsänkasvua turvataan tarvittaessa puunistutuksilla. Ehdoton vaatimus louhosten jälkihoidolle on, että ne saatetaan turvallisiksi. Murskelouhoksen seinämät on puhdistettava irtokivistä ja tarvittaessa loivennettava sekä tasoitettava maa aineksilla. Jyrkät seinämät suojataan niin, ettei niiltä ole putoamisvaaraa. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma Alueelta tulee arviolta 7000 k m 3 pintamaita ja 400 m 3 kivipölyä, jotka välivarastoidaan alueelle ja hyödynnetään maisemoinnissa. Kannot ja hakkutähteet, noin 300 m 3 toimitetaan energiahakkeeksi. Kaivannaisjätteen välivarastot on esitetty sijoitettaviksi alueen etelä ja pohjoispäähän. ASIAN KÄSITTELY Lupahakemuksesta tiedottaminen Hakemuksesta on kuulutettu 30 vrk ajan kaupungin ilmoitustaululla sekä internetissä. Hakemusasiakirjat on pidetty julkisesti nähtävillä Joensuun kaupungin ympäristönsuojeluyksikössä ja Enon palvelupisteellä. Hakija on suorittanut kiinteistön rajanaapurien kuulemisen. Tarkastukset/katselmukset/neuvottelut Alueelle on tehty yhteinen maastokäynti ympäristönsuojelutarkastajan, hakijan ja Pohjois Karjalan ELY keskuksen edustajien kesken Muistutukset ja mielipiteet Hakemukseen on saapunut Enon Luonnonystävät ry:n mielipide, jossa todetaan seuraavaa: Enon luonnonystävät esittävät, että kyseessä olevan alueen luontoarvot tulee ennen lupaprosessia selvittää sulan maan aikana, eikä mahdolliselle ottamistoiminnalle tule myöntää lupaa ennen sen lainvoimaisuutta. Suunniteltu ottamisalue sijaitsee suuralueena Kolin eteläpuoliselle/kolin Kolvananuuron väliselle luontoalueelle, jossa luonnon monimuotoisuus on erityisen suuri. Tätä kuvastaa pienten luonnonsuojelualueiden määrä alueella ja myös se, että lähinnä satunnaisissa joihinkin pienalueeseen kohdistuvissa asiantuntijakäynneissä on löytynyt merkittäviä lajihavaintoja. Ottamisalueen eteläpuolella sijaitsee Paakinvaaran Kuljunvaaran arvokkaaksi seutukaavassa määritelty kallioalue. On tarkasteltava, onko ottamisalue määriteltävä samankaltaiseksi alueeksi.
5 Alkuperäisluontokysymysten lisäksi on huolellisesti selvitettävä ottamistoiminnan vesistöja meluvaikutukset. Maisemallisesti ottamisalue tulee oletettavasti näkymään Romppalantielle, mikä on merkittävä haitta ko. matkailutielle. Lausunnot Hakemuksesta on pyydetty Pohjois Karjalan ELY keskuksen lausunto. Lausunnossa todetaan seuraavaa: Kohde ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Ottoalue rajoittuu länsi lounaiskulmastaan maakunnallisesti merkittävänä suokohteena suojeltavaan Ruosmanlammen lettoon. Pohjois Karjalan maakuntakaavassa alue on merkinnällä SL ja Joensuun seudun yleiskaava 2020:ssä merkinnällä luo/suo (arvokkaat ojittamattomat suoalueet). Letot kuuluvat uhanalaisiin suotyyppeihin. Varsinainen ottoalue ei sijaitse suoalueella. Toiminnassa on kuitenkin huomioitava, ettei siitä saa aiheutua suon luonnontilan muuttumista tai heikentymistä. Toiminta alueen valumavedet tulee johtaa selkeytyksen kautta suoalueen ohitse siten, ettei pintavesien mukana kulkeudu kiintoaineksia tai ravinteita suolle. Niin ikään pölyntorjuntaan on kiinnitettävä huomiota, ettei kiintoaineksia pääse kulkeutumaan myöskään ilmateitse suoalueelle. Suunniteltu ottoalue sijaitsee Kuljunvaara Paakinvaaran kalliomuodostumassa, joka on arvioitu arvokkaaksi kallioalueeksi. Valtakunnallisessa arvokkaiden kallioiden inventoinnissa (SY 21/2012) tehty rajaus ulottuu pohjoisosaltaan myös ottoalueelle. Sen sijaan Pohjois Karjalassa tehdyssä pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovitushankkeessa sekä Pohjois Karjalan maakuntakaavassa arvokkaan kallioalueen ei ole arvioitu ulottuvan ottoalueelle, vaan rajaus kulkee sen eteläpuolella. Tehtyjen arviointien sekä maastokäynnin perusteella ELY keskus toteaa, ettei alueen katsota sijaitsevan sellaisella arvokkaalla kallioalueella, joka rajoittaisi maa aineksen ottoa. Pohjois Karjalan ELY keskuksen käsityksen mukaan suunnitelman mukaisella maa aineksen otolla ei ole maa aineslain 3 :n tarkoittamia rajoituksia ainesten ottamiselle. Hakijan vastine Hakija on jättänyt vastineen Enon Luonnonystävät ry:n mielipiteeseen. Vastineessa todetaan seuraavaa: Enon luonnonystävät ry on päivätyllä mielipiteellään pyytänyt, että lupakäsittelyssä otettaisiin huomioon heidän esittämät asiat. Oheisena luvanhakijana kerron niiden huomioimisen jo suunnitteluvaiheessa seuraavasti. Luontoarvot on otettu erityisesti huomioon jo lupahakemuksen suunnitteluvaiheessa, joka käynnistyi syksyllä 2016 maan ollessa sulana ja ilman lumipeitettä, tiedustelin asiaa Joensuun kaupungin ympäristönsuojelusta, joka toimii lupakäsittelyssä valmistelijana, tällöin todettiin että alueella ei ole sellaisia esteitä etteikö lupaa voisi myöntää. Ottosuunnitelman tekijäksi valittiin sellainen suunnittelija, jolla on asiantuntemusta ja suunnitelma on laadukkaasti tehty ja siinä on huomioitu kaikki asiat. 5
6 Suunnitelmanmukainen alin ottotaso on tarkoituksella nostettu ylös, joka on yli 8 metriä ylempänä alapuoliseen veden korkeuteen ja lisäksi alueen mahdolliset sulamis ja sadevedet ohjataan ojaa pitkin ns. selkeytysaltaaseen joka estää ottoalueen kiintoainesten pääsyn alapuoliseen suoalueeseen. Ottotason nostolla on otettu huomioon myös alueen maisemointi ja ennallistaminen, jotta louhinnan jälkeen alueelle ei jää ympäristön luonnontilaan nähden korkeita kalliojyrkänteitä. Alueella pidettiin katselmus, jossa olivat paikalla Elinkeino, liikenne ja ympäristökeskuksen edustajina Ylitarkastaja Timo Tanskanen ja Biologi Arvo Ohtonen, ympäristönsuojelutarkastaja Maria Kunnari sekä allekirjoittanut. Ympäristökeskus toteaa lausunnossaan: maakuntakaavassa arvokkaan kallioalueen ei ole arvioitu ulottuvan ottoalueelle ja ei sijaitse sellaisella arvokkaalla kallioalueella, joka rajoittaisi maa aineksen ottoa jonka lisäksi ELYkeskus ohjeistaa lausunnossaan huomioitavat seikat vesien ja kiintoainesten johdatuksessa. Maisemallisesti kallion louhinta on suunniteltu aloitettavaksi siten että louhos ei näy Romppalantielle, ja onhan siinä huomioitava myös louhinnan turvallisuustekijät ettei louhinnasta ole haittaa yleisentien liikennöintiin. Mielestäni olemme pyrkineet huomioimaan kaikki ympäristöasiat erityisen tarkasti parhaalla asiantuntemuksella. Liikennevirasto on myöntänyt rahoituksen MT 512 Romppala Ahveninen tien kunnostukseen joka tapahtuu kesällä 2017, lisäksi heillä on suunnitelmat valmiina Ahvenisen tien kunnostukseen, kyseisissä kohteissa on asetettu kiviaineksille varsin tiukat laatuvaatimukset tämän ko. alueen materiaali täyttää ne. Tienpitäjän mielestä on kansantaloudellisesti tärkeää saada laadukas materiaali kunnostuksiin välittömästä läheisyydestä sillä kuljetuskustannukset ovat yksi suurimmista kunnostuksen osatekijöistä ja tuleehan siitä myös päästöjä ja muita ympäristöhaittoja. 6 VIRANOMAISEN RATKAISU Koska hakemuksen tarkoittama toimenpide täyttää maa aineslain 6 :n tarkoittamat luvan myöntämisen edellytykset, rakennus ja ympäristölautakunta päättää suostua hakemukseen ja myöntää Maansiirto Putto Ky:lle hakemuksen ja alla esitettyjen lupamääräysten mukaisesti luvan maa ainesten ottamiseen Joensuun kaupungin Enon kylään tilalle Ruosmansuo RN:o 50:10 kymmenen vuoden ajaksi km 3 suuruiselle määrälle. Toiminnalle ei myönnetä maa aineslain 21 :n mukaista aloittamisoikeutta muutoksenhausta huolimatta. Maa ainesten ottamisessa on noudatettava ottamissuunnitelmaa ja seuraavia lupamääräyksiä: 1. Ottamisalue ja louhinta alue ovat enintään ottamissuunnitelmassa esitetyn laajuiset. Ottamisalueen rajat on merkittävä näkyvästi maastoon.
7 Ottamistoimintaa tai oheistoimintoja ei saa sijoittaa Ruosmanlammen rantavyöhykkeelle eikä arvokkaan suoalueen varausalueelle. 2. Yli 10 m seinämät tulee louhia porrastetusti. Ottamisen aikana syntyvät jyrkänteet tulee merkitä näkyvästi maastoon esim. lippusiimalla ja varoituskyltein. Mahdollisten ohikulkijoiden pääsy vaarallisille jyrkänteille tulee estää. Alueelle johtavalle tielle tulee asentaa puomi ja pitää se lukittuna asiattoman liikenteen estämiseksi. 3. Maa ainesten otossa on noudatettava seuraavia toiminta aikoja: Murskaus ma pe klo 7 22 Poraus ma pe klo 7 21 Rikotus ma pe klo 8 18 Räjäytykset ma pe klo 8 18 Kuormaaminen ja kuljetus ma pe klo 6 22 Toimintaa ei saa harjoittaa viikonloppuisin eikä arkipyhinä. 4. Alin ottamistaso on +115,7 (N2000). Ylimmän havaitun luonnollisen pohjaveden pinnan yläpuolelle on aina jätettävä vähintään 2 metrin paksuinen suojakerros kaivamatonta maata. Molemmat edellä mainitut ehdot tulee täyttyä. Alin ottotaso on merkittävä näkyvästi maastoon paikkaan, jossa se säilyy pysyvästi koko ottamistoiminnan ajan. Ottamistason merkintää on muutettava, jos havainnot pohjaveden pinnan korkeudesta sitä edellyttävät. Ottoalueen läheisyyteen tulee asentaa pohjaveden tarkkailuputki. Putkesta tulee tarkkailla pohjaveden pinnan tasoa kaksi kertaa vuodessa (esim. touko ja syyskuu). Tiedot tulee toimittaa vuosittain Joensuun kaupungin ympäristönsuojeluyksikköön. 5. Toiminta ei saa aiheuttaa kohtuutonta melu, pöly tai tärinähaittaa lähiasutukselle tai arvokkaalle suoalueelle. Toiminnan vaikutuksia tulee tarkkailla ja tarvittaessa todentaa mittauksin. Murskain tulee sijoittaa alueen matalimmalle kohdalle hyödyntäen olemassa olevia rintauksia suojina. Varastokasat tulee sijoittaa siten, että melun ja pölyn leviäminen ehkäistään. Pudotuskorkeus murskaimelta varastokasaan tulee pitää mahdollisimman pienenä. Pölyhaittoja tulee ehkäistä kastelemalla tai koteloimalla laitteistot kattavasti ja tiiviisti tai muulla vastaavalla menetelmällä. Pölyhaittoja tulee ehkäistä sijoittamalla porausvaunuihin pölynkeräyslaitteet ja murskauslaitteiston kuljettimien päähän pölyämistä estävät suojat tai käyttämällä muuta parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Varastokasoja ja kuormia tulee tarpeen mukaan kastella pölyämisen estämiseksi. Alueet ja tiet on hoidettava siten, että pölyäminen jää mahdollisimman vähäiseksi. 7
8 6. Murskauksesta ja louhinnasta tulee tehdä ilmoitus Joensuun kaupungin rakennus ja ympäristölautakunnalle vähintään 30 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista. Murskauksesta ja louhinnasta tulee ilmoittaa etukäteen myös lähialueen asukkaille. Mikäli alueella murskataan tai louhitaan yli 50 päivää, tulee toiminnalle hakea ympäristölupa. 7. Polttoainesäiliöiden tulee olla kaksoisvaippasäiliöitä tai kiinteästi valuma altaallisia säiliöitä. Säiliöissä tulee olla ylitäytönestimet ja tankkauslaitteistot tulee varustaa lukittavilla sulkuventtiileillä sekä lapon estolla. Polttoaineita ja muita kemikaaleja ei saa varastoida alueella silloin, kun alueella ei ole toimintaa. Toiminnan aikana säiliöt tulee sijoittaa kaivualueen ulkopuolelle. Poltto ja voiteluaineiden sekä kemikaalien varastointi ja käsittelyalueiden tulee olla nesteitä läpäisemättömiä ja reunoiltaan korotettuja. Koneiden ja laitteiden säilytyspaikat on suojattava asianmukaisesti ja sijoitettava, jos mahdollista, ottamisalueen ulkopuolelle. Ottamisalueella ei saa tehdä laajamittaisia koneiden huoltotöitä. Alueella tulee olla käytettävissä imeytysmateriaalia öljyvuotojen varalta sekä riittävä alkusammutuskalusto. 8. Otetun alueen pohja on muotoiltava niin, ettei alueelle muodostu vettä kerääviä lammikoita. Hulevedet tulee johtaa hallitusti selkeytyksen kautta suoalueen ohitse. 9. Alueen jälkihoito ja maisemointi tulee tehdä vaiheittain ottamisen edistymisen mukaan niiltä alueen osilta, joilta aineksia ei enää oteta. Ottamisen eteneminen tulee suunnitella siten, että jälkihoito ja maisemointi voivat edetä mahdollisimman nopeasti. Lopulliset jälkihoito ja maisemointitoimenpiteet on toteutettava välittömästi ottamistoiminnan päätyttyä luvan voimassaoloaikana. Rintaus tulee muotoilla siten, ettei alueelle ottotoiminnan jälkeen jää yli 5 metrin jyrkänteitä. Alueelle tulee muodostaa mahdollisimman nopeasti uusi kasvualusta esim. alueelta kuorittuja pintamaita käyttäen (n. 15 cm hiekkaa, n. 5 cm humusta). Alue tulee metsittää. 10. Ennen ottamisen aloittamista tulee hakijan ottaa yhteys valvovaan viranomaiseen aloituskatselmuksen pitämistä varten. Ottamissuunnitelman ja lupaehtojen noudattamisen ja maisemoinnin edistymisen seuraamiseksi tulee paikan päällä järjestää tarvittaessa hakijan ja valvontaviranomaisen yhteisiä katselmuksia. Hakijan tulee vuosittain ilmoittaa lupaviranomaiselle otetun aineksen määrä ja laatu. 8
9 Vakuuden voimassaoloaikana ottotoiminnan loputtua on alueella pidettävä loppukatselmus, jossa todetaan alueen jälkihoidon ja maisemointitöiden riittävyys. 11. Jos ottamissuunnitelma on ristiriidassa lupamääräyksen kanssa, noudatetaan kyseistä lupamääräystä. 9 RATKAISUN PERUSTELUT Luvan myöntämisen edellytykset Maa aineslain (555/1981) 6 :n mukaan lupa ainesten ottamiseen on myönnettävä, jos asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty eikä ottaminen tai sen järjestely ole ristiriidassa maa aineslain 3 :ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Asiaa harkittaessa on otettava huomioon myös lupamääräysten vaikutus. Maa aineslain 3 :ssä säädetään ainesten ottamisen rajoituksista. 1 momentin mukaan maa aineksia ei saa ottaa niin, että siitä aiheutuu 1) kauniin maisemakuvan turmeltumista, 2) luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista, 3) huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa tai 4) tärkeän tai muun vedenhankintaan soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantuminen, jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa. Asemakaavan tai oikeusvaikutteisen yleiskaavan alueella on lisäksi katsottava, ettei ottaminen vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen eikä turmele kaupunki tai maisemakuvaa. (MAL 3.2 ) Maa aineksia ei saa ilman erityistä syytä ottaa meren tai vesistön rantavyöhykkeellä, ellei aluetta ole asemakaavassa tai oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa osoitettu tätä tarkoitusta varten. (MAL 3.3 ) Lisäksi maa aineslain 3 :n 4 momentin mukaan ottamispaikat on sijoitettava ja ainesten ottaminen järjestettävä niin, että ottamisen vahingollinen vaikutus luontoon ja maisemakuvaan jää mahdollisimman vähäiseksi ja että maa ainesesiintymää hyödynnetään säästeliäästi ja taloudellisesti eikä toiminnasta aiheudu asukkaille tai ympäristölle vaaraa tai kohtuullisin kustannuksin vältettävissä olevaa haittaa. Yleiset perustelut lupapäätökselle Alue on vuoden 2012 arvokkaat kallioalueet julkaisussa sisällytetty Kuljunvaara Paakinvaara kalliomuodostelmaan. Maakuntakaavan arvokkaiden kallioalueiden rajauksissa se ei kuitenkaan ole mukana. Kuljunvaara Paakinvaara kallioalueen kohdekuvauksessa esiintuodut arvot painottuvat kalliomuodostelman eteläosiin. Hakemus sen sijaan kohdistuu kalliomuodostelman pohjoisosaan, joka on muuta aluetta vaatimattomampaa maisema ja luontoarvoiltaan. Arvokkaimmat kallioalueet luontaisine jyrkänteineen ja louhikkoineen jäävät suunnitellun ottoalueen ulkopuolelle. Ottotoiminnan sijoittuminen kalliomuodostelman pohjoisosaan rikkoo mahdollisimman vähän kalliokokonaisuutta. Lisäksi Romppalantien rakennusvaiheessa kallioon on jo tehty leikkaus.
10 Kallioalueinventoinnin kohdekuvauksen sekä alueella tehdyn maastokäynnin perusteella hakemuksen mukaisella alueella ei ole maa aineslain tarkoittamia merkittäviä kauneusarvoja eikä kyse ole lain tarkoittamasta erikoisesta luonnonesiintymästä. Varsinainen louhinta ei tule etenkään ottotoiminnan alkuvaiheessa merkittävästi näkymään Romppalantielle. Ainoastaan varastoalue näkyy tielle. Alueella ei ole maa aineslain tarkoittamia merkittäviä kauneusarvoja. Ottotoiminta ei aiheuta huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa, kun toimitaan lupamääräysten mukaisesti. Läheiseen Ruosmanlampeen on matkaa noin 90 m. Lammen ja ottoalueen väliin jää suojaksi maavalli, joka korkeimmillaan on noin +118 (N2000). Etäisyys ja maasto olosuhteet huomioiden kyseessä ei ole maa ainesten ottaminen rantavyöhykkeeltä. Ottoalue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella eikä sen läheisyydessä. Alueen läheisyydessä ei myöskään sijaitse kaivoja, joten toiminnasta ei aiheudu pohjaveden laadun tai antoisuuden vaarantumista. Ottamisen vahingollinen vaikutus luontoon ja maisemakuvaan jää mahdollisimman vähäiseksi, kun ottaminen toteutetaan ottosuunnitelman ja lupamääräysten mukaisesti, eli pintamaat kuoritaan ja maisemointi toteutetaan ottamistoiminnan edetessä ja haitalliset vaikutukset läheisen leton vesitalouteen ja kasvillisuuteen ennalta ehkäistään. Kun toiminnassa noudatetaan lupamääräyksissä ja ottamissuunnitelmassa esitettyjä suojaustoimia, kuten jyrkänteiden suojausta ja varoituskylttejä, ei ottotoiminta aiheuta vaaraa asukkaille tai ympäristölle. Maasto olosuhteet ja asetetut lupamääräykset huomioiden ottotoiminnasta ei aiheudu kohtuutonta haittaa asutukselle tai ympäristölle. Maa ainesten ottaminen ei ole ristiriidassa maa aineslain 6 :ssä säädettyjen luvan myöntämisen edellytysten kanssa ja lupa voidaan näin ollen myöntää. Vastaus lausuntoon ja mielipiteeseen Pohjois Karjalan ELY keskuksen lausunnossaan esittämät seikat on otettu huomioon alueen hulevesiä sekä pölyämisen torjuntaa koskevissa lupamääräyksissä. Enon Luonnonystävät ry:n mielipiteessä esiin tuomat seikat on huomioitu seuraavasti: Mielipiteen mukaisesti toiminnalle ei myönnetä aloitusoikeutta, sillä kyseessä on uuden kallionottoalueen avaaminen eikä ympäristöä tästä syystä voida palauttaa täysin ennalleen ottotoiminnan käynnistyttyä. Luvan käsittelyä ei ole syytä lykätä sulan maan aikaan, sillä alueelta on tehty kaksikin kattavaa inventointia. Vuonna 2012 julkaistussa kallioalueinventoinnissa alue on tutkittu osana Kuljunvaara Paakinvaara kallioaluetta. Alueen kuvauksen perusteella kalliomuodostelman merkittävimmät arvot sijoittuvat Paakinvaaran ja Kuljunvaaran rinteille. Myös ympäristönsuojeluyksikön ja Pohjois Karjalan ELY keskuksen maastokäynnillä tekemät havainnot tukevat tätä käsitystä. 10
11 Viereisen Ruosmanlammen leton sekä sen reuna alueiden kasvillisuutta on kartoitettu suotutkija Teemu Tahvanaisen toimesta ja tiedot on koottu maakuntakaavan täydennystä varten. Alueen luontoarvot ovat täten varsin kattavasti tiedossa ja ne on otettu huomioon lupamääräyksiä asetettaessa. Lupamääräyksissä on esimerkiksi edellytetty hulevesien selkeyttämistä ja johtamista arvokkaan leton ohitse, jolloin vältetään mahdolliset haitalliset vaikutukset luontotyyppiin tai vesistöihin. Lupamääräyksissä edellytetään tarkkailemaan meluvaikutuksia ja tarvittaessa todentamaan ne mittauksin. Melun osalta lähimmät häiriintyvät kohteet sijaitsevat niin etäällä, ettei melumallinnukselle ole tarvetta. Toiminnasta aiheutuva melu ei ennalta arvioituna aiheuta kohtuutonta haittaa, kun otetaan huomioon lupamääräyksissä asetetut toimintaajat. Yksityiskohtaisempia melun torjuntaan, mittaukseen ja toiminta aikoihin liittyviä määräyksiä voidaan asettaa meluilmoituksen myötä tehtävässä päätöksessä, jota edeltää lähialueen asukkaiden kuuleminen. Ottamistoiminta on suunniteltu aloitettavaksi ottoalueen lounaiskulmasta, jolloin vaikutus Romppalantien maisemaan jää mahdollisimman vähäiseksi. Alueen pohjoisosan varastoalue tulee näkymään Romppalantielle, mutta kyseisellä kohdalla ei ole niin merkittäviä kauneusarvoja, että toiminta vastaisi maa aineslain määritelmää kauniin maisemakuvan turmeltumisesta tai merkittävien kauneusarvojen tuhoutumisesta. Lupamääräysten perustelut Maa aineslain 11 :n mukaan ainesten ottamista koskevaan lupaan on liitettävä määräykset siitä, mitä hakijan on noudatettava hankkeesta aiheutuvien haittojen välttämiseksi tai rajoittamiseksi, elleivät sanotut seikat käy ilmi ottamissuunnitelmasta. Lupapäätöksessä tulee antaa myös tarvittavat määräykset ottamistoiminnan ja sen vaikutusten tarkkailusta sekä muista valvonnan kannalta tarpeellisista toimenpiteistä, jos seikat eivät käy ilmi ottamissuunnitelmasta. (VNA maa ainesten ottamisesta 6 ) Lupamääräys 1: Ottamisalue tulee merkitä näkyvästi maastoon, jotta rajoista ei ole epäselvyyttä eikä toiminta laajene Ruosmanlammen rantavyöhykkeelle tai läheisen leton alueelle. Maa aineslain mukaan maa ainesten ottaminen rantavyöhykkeeltä on kiellettyä. Lupamääräys 2: Määräykset ovat tarpeen työturvallisuuden ja yleisen turvallisuuden vuoksi. Määräyksillä estetään alueella kulkijoille mahdollisesti aiheutuva vaara. Asiattomien ajoneuvojen pääsy alueelle tulee estää, jotta alueelle ei tuoda ympäristöä pilaavia aineita tai tavaroita (esim. romuajoneuvot), jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumisen vaaraa. Lupamääräys 3: Maa ainesten otto ei saa aiheuttaa kohtuutonta haittaa asutukselle. Kun otetaan huomioon etäisyys lähimpiin rakennuksiin sekä alueen suojaavat maastonmuodot, ei ottotoiminnasta syntyvä melun pitäisi kantautua häiritsevänä asutukseen saakka. Mahdollisten haittojen ehkäisemiseksi on toiminnalle asetettu aikarajat, jotka noudattelevat ns. MURAUS asetuksen (800/2010) mukaisia aikarajoja. Lupamääräys 4: Määräys on asetettu pohjaveden laadun ja määrän sekä ottotoiminnan suunnitelmallisen etenemisen turvaamiseksi. 11
12 Ottotason selkeä merkintä helpottaa sekä valvontaa että itse ottotoimintaa. Alueen kallioperä on hyvin ruhjeista, joten kalliokiviaineksen otolla voi olla vaikutuksia pohjaveteen. Koska alueella ei entuudestaan ole pohjavesiputkea, tulee se asettaa pohjavesivaikutuksen seuraamiseksi. Lupamääräys 5: Maa aineslain mukaan toiminnasta ei saa aiheutua asukkaille tai ympäristölle vaaraa tai kohtuullisin kustannuksin vältettävissä olevaa haittaa. Pölyämisen torjuntaan on asetettu yksityiskohtaisempia vaatimuksia, jotta vältetään ottotoiminnasta mahdollisesti aiheutuva pölyhaitta läheisen leton kasvillisuudelle. Lupamääräys 6: Koska toiminnalle ei tässä yhteydessä haeta ympäristölupaa, on syytä muistuttaa ympäristönsuojelulain meluilmoitussäännöksestä. Mikäli louhinta ja murskausjaksoja tulee arvioitua enemmän, tulee toiminnalle välittömästi hakea ympäristölupa. Lupamääräys 7: Määräys on tarpeen mahdollisten öljyvahinkojen estämiseksi ja täten kallioperän ja pohjaveden pilaantumisen ehkäisemiseksi. Lupamääräys 8: Alueen pintavesien johtaminen tulee tapahtua hallitusti, jotta estetään mahdolliset haitalliset vaikutukset luonnonolosuhteisiin. Selkeytyksenä voidaan hyödyntää esimerkiksi laskeutusallasta. Selkeytyksen kautta johdettaessa valumavesien kiintoaines ei pääse ympäröiviin ojiin ja sitä kautta vesistöihin. Laskeutusaltaasta vedet tulee johtaa suoalueen ohitse siten, ettei rankkasateidenkaan aikana pintavesien mukana kulkeudu kiintoainesta tai ravinteita suolle. Vesien hallittu johtaminen mahdollistaa myös tarvittaessa näytteen ottamisen valumavesistä. Lupamääräys 9: Määräykset ottoalueen muotoilusta ovat tarpeen, jotta alue ottotoiminnan jälkeen sopii ympäröivään maisemaan ja alueella on turvallista liikkua. Maannoskerroksen palauttaminen nopeuttaa kasvillisuuden muodostumista. Alueen metsittäminen on tarpeen muun muassa maisemallisista syistä. Lupamääräys 10 11: Määräykset selventävät maa ainesten oton valvontaan liittyviä järjestelyjä ja maa ainesten ottajan velvollisuuksia. Ottotiedot voidaan toimittaa sähköisesti valtakunnallisen NOTTO tietokannan kautta. LUVAN VOIMASSAOLOAIKA Lupa on voimassa 10 vuotta. OTTAMISTOIMINNAN ALOITTAMINEN Maansiirto Putto Ky hakee MAL 21 :n mukaista oikeutta aloittaa toiminta mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Koska kyseessä on uuden kallionottoalueen avaaminen, ei aloitusoikeutta kallion louhinnalle voida myöntää ilman että muutoksenhaku kävisi hyödyttömäksi. Tästä syystä aloitusoikeutta ei myönnetä vaan maa aineslain 21.1 :n mukaan ainesten ottaminen voidaan aloittaa vasta lupapäätöksen tultua lainvoimaiseksi. MAKSUT JA VAKUUDET Tarkastusmaksu Lupahakemuksen tarkastusmaksu on 1089,14 euroa. 12
13 Valvontamaksu Vuosittainen valvontamaksu määräytyy voimassaolevan taksan mukaan. Vuoden 2017 valvontamaksu 216,20 euroa peritään tarkastusmaksun yhteydessä. Vakuus Ennen maa ainesten ottamiseen ryhtymistä on hakijan asetettava euron suuruinen vakuus lupamääräyksissä ja ottamissuunnitelmassa määrättyjen toimenpiteiden suorittamisesta. Vakuuden tulee olla voimassa vähintään yhden vuoden tämän päätöksen voimassaoloajan yli menevälle ajalle. Vakuus palautetaan vasta hyväksytyn loppukatselmuksen jälkeen. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Maa aineslaki (555/1981) 1, 1a, 3 7, 10 16, 19 21, 23, 23 a, 23 b VNA maa ainesten ottamisesta (926/2005) 1 4, 6 9 VNA kaivannaisjätteistä (379/2008) 1 4 Joensuun kaupungin maa ainestaksa ( ) 2 5 Joensuun kaupungin hallintosääntö ( ) 49 LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Hakija Jäljennös päätöksestä Pohjois Karjalan ELY keskus / ympäristö ja luonnonvarat vastuualue, PL 69, Joensuu Ilmoitus päätöksestä Niille, jotka asian käsittelyn yhteydessä ovat sitä pyytäneet. Ilmoittaminen kunnan ilmoitustaululla Lupaa koskeva julkipanoilmoitus pidetään ilmoitustaululla vähintään valituksen tekemiselle varatun ajan. MUUTOKSENHAKU Valitusosoitus Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea muutosta valittamalla Itä Suomen hallinto oikeuteen. Muutoksenhaun osalta noudatetaan, mitä hallintolainkäyttölaissa säädetään. Valitusoikeus on: 1) asianosaisella; 2) kunnan jäsenellä; 3) rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön, terveyden tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät; 4) toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät; 13
14 5) elinkeino, liikenne ja ympäristökeskuksella sekä toiminnan vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella; 6) muulla asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella. Valitusosoitus liitteenä. 14
Rakennus ja ympäristölautakunta JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) / /2017
JOENSUUN KAUPUNKI MAA AINESLUPAPÄÄTÖS Rakennus ja ympäristölautakunta 16.8.2017 81 Muuntamontie 6 Annettu julkipanon jälkeen 80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) 267 7111 18.8.2017 1222/11.01.00/2017
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA
Raahen kaupunki, Piehingin kylä Tila Hannila Rn:o 1:33 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2016 Raahen kaupungin Piehingin kylässä 2 (6) Sisällysluettelo 1 Alueen perustiedot... 3 1.1 Omistus- ja hallintaoikeus sekä
Katsaus maa-ainesten ottamista ja jalostamista koskevaan ympäristönsuojelun lainsäädäntöön ja alan ohjeisiin
Katsaus maa-ainesten ottamista ja jalostamista koskevaan ympäristönsuojelun lainsäädäntöön ja alan ohjeisiin Silja Suominen, ympäristötarkastaja Pohjavedensuojelu maa-ainesten ottamisessa ja jalostamisessa
80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) / /2015
JOENSUUN KAUPUNKI MAA AINESLUPAPÄÄTÖS Rakennus ja ympäristölautakunta 18.3.2015 36 Muuntamontie 6 Annettu julkipanon jälkeen 80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) 267 7111 20.3.2015 5145/11.01.00/2015
Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen
Ympäristölautakunta 36 19.08.2015 Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen 1701/77.772/2015 YMPLA 36 Dnro 1701/77.772/2015 Antopäivä 25.8.2015 Asia Päätös maa-aineslain 4 mukaisesta
80100 JOENSUU Päivämäärä Diaarinumero Puh. (013) 267 7111 21.3.2014 2476/11.01.00/2014
1 JOENSUUN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Rakennus- ja ympäristölautakunta 19.3.2014 36 Muuntamontie 6 Annettu julkipanon jälkeen 80100 JOENSUU Päivämäärä Diaarinumero Puh. (013) 267 7111 21.3.2014 2476/11.01.00/2014
11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.
Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA
80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) / /2018
JOENSUUN KAUPUNKI MAA AINESLUPAPÄÄTÖS Rakennus ja ympäristölautakunta 6.6.2018 30 Muuntamontie 6 Annettu julkipanon jälkeen 80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) 267 7111 8.6.2018 2611/11.01.00/2018
Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha.
2/YMPLA 28.9.2016 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M6/2016 Ympla 28.9.2016 85 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 30.9.2016 HAKIJA: Raikkonen Oy Vanha-Alastarontie
Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy
Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Timo Villman Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan ottamista Porin kaupungin Kuuminaisissa sijaitsevalta tilalta Timonmaa
80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) 267 7111 21.2.2014 2154/11.01.00/2013
JOENSUUN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Rakennus- ja ympäristölautakunta 19.2.2014 22 Muuntamontie 6 Annettu julkipanon jälkeen 80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) 267 7111 21.2.2014 2154/11.01.00/2013
80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) / /2014
1 JOENSUUN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Rakennus- ja ympäristölautakunta 19.3.2014 40 Muuntamontie 6 Annettu julkipanon jälkeen 80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) 267 7111 21.3.2014 2486/11.01.00/2014
21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää
Oulunkaaren ympäristölautakunta 21 15.04.2014 Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää OULYMP 21 HAKIJA Juha Järvenpää Kalliosuontie 517
-6- Rakennus ja ympäristölautakunta JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) / /2017
-6-1 JOENSUUN KAUPUNKI MAA AINESLUPAPÄÄTÖS Rakennus ja ympäristölautakunta 31.5.2017 44 Muuntamontie 6 Annettu julkipanon jälkeen 80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) 267 7111 2.6.2017 763/11.01.00/2017
80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) 267 7111 20.2.2015 4904/11.01.00/2015
JOENSUUN KAUPUNKI MAA AINESLUPAPÄÄTÖS Rakennus ja ympäristölautakunta 18.2.2015 23 Muuntamontie 6 Annettu julkipanon jälkeen 80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) 267 7111 20.2.2015 4904/11.01.00/2015
Rakennus ja ympäristölautakunta JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) / /2017
JOENSUUN KAUPUNKI MAA AINESLUPAPÄÄTÖS Rakennus ja ympäristölautakunta 15.3.2017 25 Muuntamontie 6 Annettu julkipanon jälkeen 80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) 267 7111 17.3.2017 200/11.01.00/2017
MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA PIENIRÄLSSIN OTTOALUEEN LAAJENNUS
Pienirälssin ottoalue Suunnitelmaselostus MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA PIENIRÄLSSIN OTTOALUEEN LAAJENNUS LAUKAA, LIEVESTUORE PIENIRÄLSSI 410-407-12-388 1(6) Pienirälssin ottoalue Suunnitelmaselostus SISÄLLYSLUETTELO
1/YMPLA 28.5.2014. Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO. Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä.
1/YMPLA 28.5.2014 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO HAKIJA: Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä 32610 Vampula OTTOALUE: MAANOMISTUS:
57 14.08.2014. Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen
Oulunkaaren ympäristölautakunta 57 14.08.2014 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen OULYMP 57 ASIA HAKIJA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten
PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198
Askolan kunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 25.6.2015 41 Askolantie 28 07500 Askola ASIA PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198 MAA-AINESTENOTTOLUPAPÄÄTÖS
Rakennus ja ympäristölautakunta JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) / /2016
JOENSUUN KAUPUNKI MAA AINESLUPAPÄÄTÖS Rakennus ja ympäristölautakunta 18.5.2016 42 Muuntamontie 6 Annettu julkipanon jälkeen 80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) 267 7111 20.5.2016 7618/11.01.00/2016
MAA-AINESTEN OTTAMINEN
MAA-AINESTEN OTTAMINEN Maa-ainesten ottoa säätelee laki (MAL 555/1981) ja asetus (Vna 926/2005) Ottaminen on luvanvaraista Laissa säädökset lupamenettelystä, ottamiseen liittyvästä suunnittelusta, jälkihoidosta
HAKEMUS JA OTTAMISSUUNNITELMA
Ympäristölautakunta 27 10.03.2015 Maa-ainesten ottaminen / Kaivuu ja Kuljetus Riikilä Oy 355/10.03.00/2014 Ympltk 27 Kaivuu & Kuljetus Riikilä Oy hakee Eurajoen kunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 9141/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) 70 Asianro 9141/10.03.00.02/2015 Päätös maa-aineslupahakemuksesta / Morenia Oy / Heinälamminrinteen kallioalue, Lapinmäki (297-411-6-2) Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen
Riukumäen kallioalue RN:o
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI RAKENNUS JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Antopäivä: 26.11.2010 Dnro: KARP 3751/2010 ASIA Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesten ottamislupahakemuksesta.
Kiviaineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen tilalla Louhelo RN:o 16:1 / Männistö Mauri
Rakennuslautakunta 28 04.12.2014 Kiviaineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen tilalla Louhelo RN:o 16:1 / Männistö Mauri 174/11.03.07/2014 Rakla 28 Mauri Männistön maa-aineslupaa tilalta Louhelo RN:o 16:1
MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA
MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA HIEKKAHARJUN OTTOALUE LAUKAA Tmi 1(9) SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUSTIEDOT... 3 1.1 Yleistä... 3 1.2 Alueen sijainti... 3 1.3 Alueen nykytila... 3 1.4 Pohjakartta... 4 2. SUUNNITELMAN
MAA-AINESTEN KOTITARVEKÄYTTÖ
MAA-AINESTEN KOTITARVEKÄYTTÖ Satakunnan maa-ainesseminaari 9.2.2010 Ulvila Varsinais-Suomen ELY-keskus, Ympäristö ja luonnonvarat, Sanna-Liisa Suojasto 9.2.2010 1 MAA-AINESTEN KOTITARVEKÄYTTÖ Kotitarvekäyttö
Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella.
FORSSAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus lupamääräysten PL 62 muuttamiseksi (maa-aineslaki 555/81) 30100 FORSSA Annettu julkipanon jälkeen puh. 03-41411 Antopäivä Kokouspäivä ja
80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) / /2015
JOENSUUN KAUPUNKI MAA AINESLUPAPÄÄTÖS Rakennus ja ympäristölautakunta 18.3.2015 37 Muuntamontie 6 Annettu julkipanon jälkeen 80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) 267 7111 20.3.2015 5160/11.01.00/2015
MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ
Teknisen lautakunnan lupajaosto 31 06.05.2010 MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ 91/60/602/2009 Lupaj 31 LUPAPÄÄTÖKSEN YLEINEN OSA 1. Hakija
YMPA 8.9.2010, 169 MAA-AINESLUPAHAKEMUS, VIASVEDEN HIEKKA- JA KULJETUSLIIKE OY. Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa:
YMPA 8.9.2010, 169 MAA-AINESLUPAHAKEMUS, VIASVEDEN HIEKKA- JA KULJETUSLIIKE OY Viasveden Hiekka- ja Kuljetusliike Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maaaineslupaa, joka koskee valimohiekan
Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta Pohjolankatu Lappeenranta Annettu julkipanon jälkeen
LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMAOSA 1. Hakija Rudus Oy PL 49 00441 Helsinki 2. Ottopaikka Lappeenranta, Nyrhilä Pataonsi 4:47 (405-461-4-47) 3. Asian vireille tulo Alkuperäinen maa-aineslupahakemus on kirjattu
Lupa maa-aineksen ottamiseen / Jarkko Raivonen
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 4 26.01.2017 Lupa maa-aineksen ottamiseen / Jarkko Raivonen Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 26.01.2017 4 Ympäristönsuojelutarkastaja Tiina Kemppi 16.1.2017: ASIA Jarkko
Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN. 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN Pohjolankatu 14 MUUTTAMISESTA 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen 1/5 I LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMAOSA
Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla Loimijoentie ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen
2/YMPLA 24.06.2015 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla 24.6.2015 Loimijoentie 74 65 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 29.6.2015 HAKIJA: Reijo Kuosa 32560 Virttaa
LIITE 4. Maa-ainesten ottamisalue sijaitsee Lieksassa, Hattusaaren kylässä tilalla Kankaala
LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT MAA-AINESLUPA 424/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta Annettu julkipanon jälkeen 2.6.2015 LIITE 4 Kokouspäivämäärä 26.5.2015 53 ASIA Päätös maa-aineslain (555/1981) 4 :n
Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus J.Päkkilä Oy
Oulunkaaren ympäristölautakunta 37 01.06.2017 Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus J.Päkkilä Oy OULYMP 37 HAKIJA Maanrakennus J. Päkkilä Oy Maalismaantie 1455 91210
Kokouspäivämäärä LIITE 1
LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT MAA-AINESLUPA 432/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2016 LIITE 1 Kokouspäivämäärä 20.9.2016 76 ASIA Päätös maa-aineslain (555/1981) 4
Hakija Olavi ja Marketta Mäkivaara
MAA-AINESLUPAHAKEMUS, OLAVI JA MARKETTA MÄKIVAARA Hakija Olavi ja Marketta Mäkivaara Ottamisalue Porin kaupungin Ahlaisten Alakylä, Rasti RN:o 1:445 ja Franssila RN:o 1:406. Ottamisalueen pinta-ala on
13 20.03.2014. Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi
Oulunkaaren ympäristölautakunta 13 20.03.2014 Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi OULYMP 13 ASIA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Utajärven
Hanketta koskevat luvat
Helsinki Helsingfors Dnro Dnr 31.8.2009 UUS-2008-R-22-531 PL 50 01531 Vantaa Viite / Hänvisning Veromiehenkylän maa-ainesten ottohankeet Asia / Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIME- NETTELYN
MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019)
KUOPION KAUPUNKI, Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019) Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 28.3.2019 28 Maa-aineslain mukaista maa-aineslupaa,
Rakennus ja ympäristölautakunta JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) / /2016
JOENSUUN KAUPUNKI MAA AINESLUPAPÄÄTÖS Rakennus ja ympäristölautakunta 20.4.2016 34 Muuntamontie 6 Annettu julkipanon jälkeen 80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) 267 7111 22.4.2015 7455/11.01.00/2016
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.
1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain
LIITE 1. Maa-ainesten ottamisalue sijaitsee Lieksassa Morenia Oy:n omistamalla tilalla Sarvikallio
LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT MAA-AINESLUPA 422/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2015 LIITE 1 Kokouspäivämäärä 21.4.2015 39 ASIA Päätös maa-aineslain (555/1981) 4
(Valmistelija Mikko Luostarinen puh. 0400-358 140)
Ympäristölautakunta 17 13.03.2014 Ympäristölautakunta 24 08.05.2014 Kunnanhallitus 114 02.06.2014 Kunnanhallitus 221 08.12.2014 MAA-AINESLUPA, KANTONEN ULLA, SAVELA 5:29 403/10.09/2013 Ympäristölautakunta
Haettu varastoitava kokonaismäärä m³ Varastointi- ja maisematöiden päättymisaika
Maa-aineslupa 593-2019-5 Suurahontie 5 70460 Kuopio Y-tunnus 1901748-6 Haettu varastoitava kokonaismäärä 54000 m³ Varastointi- ja maisematöiden päättymisaika 22.9.2021 Hakija: Luvan tarkoitus: Asian käsittely
Rakennus ja ympäristölautakunta JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) / /2016
1 JOENSUUN KAUPUNKI MAA AINESLUPAPÄÄTÖS Rakennus ja ympäristölautakunta 17.8.2016 59 Muuntamontie 6 Annettu julkipanon jälkeen 80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) 267 7111 19.8.2016 8124/11.01.00/2016
Toiminta, jolle lupaa haetaan: Lupaa haetaan kalliokiviaineksen ottamiseen pohjavesipinnan ylä- ja alapuolelta.
Kunnanhallitus 100 31.03.2014 Maa-ainesten ottamislupa/arto Kangas 3403/11.114/2014 KHALL 100 Hakija: Arto Kangas, Hautakankaantie 66 B, 92450 Luohua puh. 040 7156 823 Maanomistaja: hakija Toiminta, jolle
MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO. Hakemus on saapunut lupaviranomaiselle
Teknisen lautakunnan valvontajaosto 16 26.02.2014 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO 218/8.86/2013 VALVJAOS 16 Ympäristönsuojelusihteeri 11.2.2014 ASIA Päätös maa-aineslain 4
80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) / /2017
1 JOENSUUN KAUPUNKI MAA AINESLUPAPÄÄTÖS Rakennus ja ympäristölautakunta 19.4.2017 33 Muuntamontie 6 Annettu julkipanon jälkeen 80100 JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) 267 7111 21.4.2017 418/11.01.00/2017
MIKKELIN SEUDUN PÄÄTÖS 17/2017 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Maa-aineslain (555/1981) MAA-AINESLUPA / MARTTI LOKKA/ALA-LOKKA , MIKKELI
Mikkelin seudun ympäristölautakunta 8.6.2017 Liite 1 67 1 MIKKELIN SEUDUN PÄÄTÖS 17/2017 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Maa-aineslain (555/1981) PL 33, 50101 MIKKELI 4 :n mukaisessa lupa-asiassa. MAA-AINESLUPA /
LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT MAA-AINESLUPA 436/2017. jälkeen Kokouspäivämäärä LIITE 1
LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT MAA-AINESLUPA 436/2017 Rakennus- ja ympäristölautakunta Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2017 LIITE 1 Kokouspäivämäärä 17.1.2017 3 ASIA Päätös maa-aineslain (555/1981) 4 :n
Liite 1 Sijaintikartat. Suunnittelualueen sijainti.
Liite 1 Sijaintikartat Suunnittelualueen sijainti. Suunnittelualue maastokartalla. Suunnittelualue ilmakuvassa. Liite 2 Kiinteistötiedot TOIMINTAKIINTEISTÖ: Tila 837-715-2-99, Putamo RAJANAAPURIT: TIEDOT
Ympäristölautakunta 39 22.05.2014. Maa-aineslupa Autoilija Juha Heikkinen
Ympäristölautakunta 39 22.05.2014 Maa-aineslupa Autoilija Juha Heikkinen YMP 39 Autoilija Juha Heikkinen, Kaivotie 8, 89400 Hyrynsalmi, hakee maa-ainesten ottolupaa Hyrynsalmen kunnan Hyrynsalmen kylässä,
TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta
TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta Ympäristölupa tarvitaan: Kun tuotantokapasiteetti on vähintään 5 tonnia ruhoja päivässä. Toimintaan, josta
Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta
Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Pohjois-Savon ELY-keskus 10.10.2018 1 Kaivostoiminnan luvat Kaivostoiminta edellyttää useita lupia ja muita menettelyjä (KaivosL,YVAL,
NCC INDUSTRY OY, MAA-AINESTEN OTTOALUEEN MAISEMOINNIN MUUTTAMINEN JA ALOITUSLUPA, OHKOLAN TOIMINTA-ALUE, MÄNTSÄLÄ
NCC INDUSTRY OY, MAA-AINESTEN OTTOALUEEN MAISEMOINNIN MUUTTAMINEN JA ALOITUSLUPA, OHKOLAN TOIMINTA-ALUE, MÄNTSÄLÄ KU-YK 16/14.2.2017 Maa-ainesten ottolupapäätös annetaan julkipanon jälkeen 20.2.2017 ASIA
Teknisen lautakunnan valvontajaosto 50/8.86/2014. VALVJAOS 45 Ympäristönsuojelusihteeri ASIA
Teknisen lautakunnan valvontajaosto 45 24.09.2014 MORENIA OY MAA-AINESLUPAHAKEMUS KUIKKALOUHETIN KALLIOALUE 50/8.86/2014 VALVJAOS 45 Ympäristönsuojelusihteeri 9.9.2014 ASIA Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA. Luumäen kunta, HmottuIan kylä. Hornio Rn:o 2:128
Luumäen kunta, HmottuIan kylä Hornio Rn:o 2:128 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2014 Luumäen kunnan Himottulan kylässä 2 (6) Sisällysluettelo 1 Alueen perustiedot 3 1.1 Omistus-ja hallintaoikeus sekä sijainti 3
Annettu julkipanon jälkeen Rakennus- ja ympäristölautakunta Maa-aineslain tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle
1 ASIA: Maa-aineslain tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle VIREILLETULO: 17.1.2017 (hakemus saapunut 13.12.2016) HAKIJA: Ari Mikkonen LUVAN HAKEMISEN PERUSTE TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN:
37 26.06.2013 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄHALLITUS, METSÄTALOUS, SAUNAJÄRVEN KALLIOALUE
Teknisen lautakunnan valvontajaosto 37 26.06.2013 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄHALLITUS, METSÄTALOUS, SAUNAJÄRVEN KALLIOALUE 54/8.86/2013 VALVJAOS 37 Ympäristönsuojelusihteeri 13.6.2013 ASIA Päätös maa-aineslain
ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2014 ASIA LUVAN HAKIJA Kalkkimaan kalkkitehtaan ja kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 61/2013/1 lupamääräyksen
Luvan hakemisen peruste Maa-aineslain 4 1
Ympäristöjaosto 33 27.04.2017 Metsähallituksen maa-aineslupahakemus Leppälän ottoalueella Ympja 27.04.2017 33 Valmistelija(t): vt. tekninen johtaja/vs. rakennustarkastaja ja ympäristönsuojelusihteeri Jukka
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Antopäivä: Dnro: KARP 3481/2010 ASIA
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI RAKENNUS JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Antopäivä: 26.11.2010 Dnro: KARP 3481/2010 ASIA HAKIJA Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-aineslupahakemuksesta,
Antopäivä: Dnro: KARP 3783/2010
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Antopäivä: 27.12.2011 Dnro: KARP 3783/2010 ASIA Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesten ottamislupahakemuksesta.
Hakemuksen käsittelystä ja suunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava seuraavat
KUOPION KAUPUNKI, Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA Maa-aineslain mukaista maa-aineslupaa, yhdistettyä maa-aineslupaa ja ympäristölupaa sekä maankäyttö-
YMPA , 80, MAA-AINESLUPAHAKEMUS/LÄNNEN KAIVUU JA LOUHINTA OY. Lännen Kaivuu ja Louhinta Oy Saarentie Eurajoki
YMPA 12.05.2010, 80, MAA-AINESLUPAHAKEMUS/LÄNNEN KAIVUU JA LOUHINTA OY Lännen Kaivuu ja Louhinta Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maa-aineslupaa, joka koskee kalliokiviaineksen ottamista
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 5200/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (1) 109 Asianro 5200/10.03.00.02/2016 Päätös maa-aineslain mukaisesta lupahakemuksesta / Riistaveden Rakennussora Oy / Pölläkkä 25:21 (297-449-25-21) Ympäristöjohtaja
Alue sijaitsee noin 6,5 km Nurmeksen keskustasta koillisen suuntaan.
LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Rakennus- ja ympäristölautakunta Nro 181/2015 Annettu julkipanon jälkeen 30.6.2015 Rak. ja ymp.ltk 23.6.2015 57 LIITE 1 ASIA Päätös maa-aineslain (555/1981)
Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302/Pohjolankatu 14 53101 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 22.5.2013 jälkeen
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302/Pohjolankatu 14 53101 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 22.5.2013 jälkeen 1(6) I LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMA OSA 1.
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
1 MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaupunginhallituksen lupajaosto hyväksynyt 24.4.2018 Taksa tulee voimaan 1.6.2018
LEMMINKÄINEN INFRA OY, MAA-AINESLUPA, NURMIJÄRVI, TILAT SALMELANSANTA RN:O JA URA RN:O
LEMMINKÄINEN INFRA OY, MAA-AINESLUPA, NURMIJÄRVI, TILAT SALMELANSANTA RN:O 543-412-2-200 JA URA RN:O 543-412-2-137 KU-YK 154/154 Maa-ainesten varastointilupapäätös annetaan julkipanon jälkeen 27.12.2017
Kiinteistön omistaa hakija. Vna ympäristönsuojelusta (2014/713) 2 kohta 6 b
LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Lupajaosto Lupajaosto 30.5.2018 Loimijoentie 74 Y6/2018 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon x.x.2018 jälkeen Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus kiviaineksen murskaukseen.
Maa-ainesten ottaminen
Jouko Juntusen maa-ainesten ottamista pohjaveden yläpuolelta koskeva Pohjois-Suomen ympäristölupaviraston päätös Dno YMPVI: 3328 /739/2007 Oulun seudun ympäristölautakunta 19.11.2008 218 Oulun seudun ympäristötoimi
PÄÄTÖS MAA-AINESLUVAN RAUETTAMISESTA
KEURUUN KAUPUNKI Keurusselän ympäristönsuojelujaosto Multiantie 1 42700 KEURUU Kokous 29.10.2014 83 Päätös julkipanon 5.11.2014 annetaan jälkeen Dnro 6/11.01.00/2013 PÄÄTÖS MAA-AINESLUVAN RAUETTAMISESTA
PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA
Pirkkalan kunta 1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA Kunnanhallitus hyväksynyt 3.9.2018 Voimaantulo
NURMEKSEN KAUPUNKI MAA-AINESLUPA A. Lupajaosto Annettu julkipanon PL 12 jälkeen NURMES Nro 156/2009 LUPAJ
NURMEKSEN KAUPUNKI MAA-AINESLUPA A. Lupajaosto Annettu julkipanon PL 12 jälkeen 27.10.2009 75531 NURMES Nro 156/2009 LUPAJ 20.10.2009, 36 ASIA Päätös maa-aineslain (555/1981) 4 :n mukaisesta maa-aineslupahakemuksesta,
Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon
EMPOWER PN OY. Maa-ainesten ottosuunnitelma Raahe, Sarvankangas tilat 7:11 ja 7:41
EMPOWER PN OY Maa-ainesten ottosuunnitelma Raahe, Sarvankangas tilat 7:11 ja 7:41 Ottosuunnitelma 1 (4) Sisällysluettelo 1 Sijainti ja maanomistus... 2 2 Luonnonolot, maisema ja nykytilanne... 2 3 Suoritetut
MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA
MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Halsuan kunnassa maa-ainesten ottosuunnitelman tarkistamisesta, ottotoiminnasta,
Hakija Turun Moottorikerho ry, Itäinen Pitkäkatu 21, 20700 TURKU
VAASAN HALLINTO-OIKEUS Valitus ympäristöluvasta/ Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoittelurata/liedon Rakennus- ja ympäristölautakunta 101/25.6.2008 (Ympäristönsuojelulain 35 :n
PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä
Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää
Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan
1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta
Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 19.2.2019 1 (11) 1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Kuva 1.1. Hankkeen vaikutusten yhdyskuntarakenteeseen arvioidaan ulottuvan enintään kilometrin
Päivämäärä. Junnon Sora ja Kuljetus Oy Lumijoentie Lumijoki. Lumijoen kunta, Lapinniemen kylä tila Hinkula
Junnon Sora ja Kuljetus Oy:n maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Isokangas, Lumijoki Dno OUKA/6754/10.03.00.13/2017 Päätöshistoria Oulun seudun ympäristölautakunta 30.8.2006 186 Oulun seudun ympäristölautakunta
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
Raahen kaupunki Siikajoen kunta Raahen kaupunki Siikajoen kunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1.1.2019- Laadittu 24.9.2018 hyväksytty
Ottoalue, kaavoitus ja ympäristö
Ympäristölautakunta 10 28.04.2016 Kunnanhallitus 101 23.05.2016 MAA-AINESLUPA / SAVON KULJETUS OY, OMANIEMI 7:231 31/10.09/2016 Ympäristölautakunta 28.04.2016 10 (Valmistelija Marika Limatius puh. 040
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA
Ympäristölautakunta 15.11.2017 48, liite 2 1 Lapinlahden ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Lapinlahden
80100 JOENSUU Päivämäärä Diaarinumero Puh. (013) / /2016
JOENSUUN KAUPUNKI MAA AINESLUPA JA YMPÄRISTÖLUPA Rakennus ja ympäristölautakunta 21.9.2016 71 Muuntamontie 6 Annettu julkipanon jälkeen 80100 JOENSUU Päivämäärä Diaarinumero Puh. (013) 267 7111 23.9.2016
ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan
Maa-aineslupahakemus, Hannula Tuomas
Maa-aineslupahakemus, Hannula Tuomas Tuomas Hannula hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan ottamista Porin kaupungin Preiviikissä sijaitsevilta tiloilta Metsä-
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren
PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-
Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut
Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta
Annettu julkipanon jälkeen PL 7. Päivämäärä Numero Diaarinumero Orivesi / /66/662.01/2016
1 ORIVEDEN KAUPUNKI LUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Annettu julkipanon jälkeen PL 7 Päivämäärä Numero Diaarinumero 35301 Orivesi 31.10.2016 4/2016 91/66/662.01/2016 MAA-AINESLUPA TILALLE MIKKOLA 2 RN:O
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaustisen kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä
Ottoalue, kaavoitus ja ympäristö
Ympäristölautakunta 10 28.04.2016 MAA-AINESLUPA / SAVON KULJETUS OY, OMANIEMI 7:231 31/10.09/2016 Ympäristölautakunta 28.04.2016 10 (Valmistelija Marika Limatius puh. 040 673 8488) Hakemus ja luvat Savon