VANHEMMUUSTYÖPAJA. Työpaja 8, Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät

Transkriptio

1 VANHEMMUUSTYÖPAJA Työpaja 8, Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät Metropolia Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Sofianlehdonkatu 5 Sosionomi, SS08K1, pr 4 Lastensuojelu SSXXE03 Oppimistehtävä Ohjaaja: Hanna Sinkkanen

2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 2 ERILAISIA NÄKÖKULMIA VANHEMMUUTEEN Monikasvoinen vanhemmuus Perheet päihdekuntoutuksessa - havaintoja kuntoutusjatkumosta Ihmeelliset vuodet- käytöshäiriöisten lasten vanhempien ryhmät Voikukkia- kokemuksia vanhempien vertaisryhmistä 4

3 1 1 JOHDANTO Osallistuimme Lastensuojelupäiville , jotka järjestettiin Wanhassa Satamassa. Kuuluimme vanhemmuustyöpajaan, jossa vanhemmuutta käsiteltiin monipuolisesti tärkeänä osana lastensuojelua. Vaikka vanhemmuus määrittää työorientaatiota, ovat lapsi ja lapsen tarpeet silti keskiössä. Ne heijastavat samalla työskentelyn onnistumista. Työpajassa oli neljä puheenvuoroa, jotka tarkastelivat vanhemmuutta eri näkökulmista. Ensimmäisenä puhui Maija Uramo, joka on Vantaan kaupungin lastensuojelun erityisasiantuntija. Hänen aiheenaan oli monikasvoinen vanhemmuus ja se, mistä vanhemmuutta saataisiin lapsen arkeen. Seuraavana puhui Helsingin kaupungin sosiaalityöntekijä Anna-Mari Siiki, joka kertoi päihdetyön ja lastensuojelun rajapinnoista. Helsingin kaupungin perheneuvolan psykologi Mette Kontio kertoi käytöshäiriöisten lasten vanhempien ryhmästä Ihmeelliset vuodet. Viimeisessä puheenvuorossa Suomen kasvatusja perheneuvontaliiton projektityöntekijä Sanna Kivinen kertoi kokemuksia Voikukkianimisestä vanhempien vertaisryhmästä.

4 2 2 ERILAISIA NÄKÖKULMIA VANHEMMUUTEEN 2.1 Monikasvoinen vanhemmuus Vanhemmuuteen sisältyy useita suhteita ja ulottuvuuksia, joita ovat ennen-nyt, lapsuusaikuisuus, isyys-äitiys sekä mieheys-naiseus. Vanhemmuuteen vaikuttavat aikakausi, yhteiskunta, ympäröivä yhteisö sekä kulttuuriset käsitykset. Vanhemmuudessa on kyse muun muassa arvosta, asemasta, oikeudesta, kunniasta, velvollisuudesta, suhteesta sekä ongelmasta. Lastensuojelussa perhe ja vanhemmuus ovat uudelleen arvioinnin kohteina. Modernista perheestä on siirrytty postmoderniin, sukupolvien välinen vuorovaikutus on muuttanut luonnettaan, yksinhuoltajuus ja uusperheiden vanhemmuus ovat arkea, mutta homoparehin olemme vasta totuttelemassa. Nykyään monet perheratkaisut ovat kulttuurisesti hyväksyttyjä ja siksi perheen määrittely on käynyt ongelmalliseksi. Kuka kenenkin vanhempi, missä mielessä ja mistä ylipäätään puhumme kun puhumme perheestä? Vanhemmuus voi olla biologista, sosiaalista ja/tai psykologista. Sosiaalinen vanhempi on aikuinen, joka asuu lapsen kanssa ja jota lapsi pitää vanhempanaan. Psykologisessa vanhemmuudessa olennaista on, että tunnepohja ja kiintymys ovat syntyneet. Psykologisen vanhemman roolissa voivat olla esimerkiksi täti, setä, opettaja, valmentaja, ystävä jne. Lastensuojelussa olisi tärkeää miettiä kuinka näitä rooleja voitaisiin hyödyntää. Asiantuntijoiden mukaan lasten ymmärrys perheestään ei aina vastaa todellisuutta (esim. uusperheet). Lastensuojelussa tulisi olla yhteinen ymmärrys siitä, ketä lapsen perheeseen kuuluu, koska sen kautta määrittyy perheen huono- tai hyvinvointisuus. Vasta yhteisen ymmärryksen jälkeen on mahdollista kysyä, tulisiko vanhemmuus nostaa muutostyön kohteeksi. Lapsen läheisverkosto voidaan selvittää esimerkiksi läheisneuvonpidon avulla. Lastensuojelulaki velvoittaa tukemaan lasta ja perhettä, sillä lapsen hyvinvointia määrittävät myös lapselle tärkeiden aikuisten, läheisten hyvinvointi.

5 2.2 Perheet päihdekuntoutuksessa - havaintoja kuntoutusjatkumosta 3 Vanhempien päihteiden käyttö vie kyvyn aistia ja vastata lapsen tarpeisiin. Vanhemmuus hämärtyy ja aikuisen tarpeet menevät lapsen tarpeiden edelle. Anna-Mari Siiki on tehnyt selvityksen Tervalammella kuntoutuksessa olleiden perheiden tilanteista ajalla Kuntoutuksessa oli mukana 24 perhettä ja aineistona olivat työntekijöiden kirjoittamat muistiinpanot, päätökset ja suunnitelmat. 13 perheen (54%) kohdalla oli tehty lapsen kiireellinen sijoitus juuri ennen kuntoutusta. Kaksi kolmasosaa perheistä aloitti jakson varsin kriisiytyneessä tilanteessa. Työskentely perheiden kanssa jatkui Tervalammen jälkeen ja lähes joka perheelle oli tehty jatkosuunnitelma. Keskeisiä tuki- ja työskentelymuotoja olivat kotiinvietävä perhetyö sekä vanhemman käynnit A-klinikalla. Neljä perhettä siirtyi toiseen perhekuntoutuspaikkaan ja 20 perhettä palasi kotiin. 13 perheen jatkosuunnitelmaan oli kirjattu perhetyö, mutta se toteutui vain kahdeksan perheen kohdalla vaihtelevalla menestyksellä. A-klinikkakäynnit kuuluivat 21 vanhemman kohdalla jatkosuunnitelmaan, mutta vain 10 heistä kävi tapaamisissa. Tervalammen kuntoutuksen jälkeen yhdeksän perheen lapset sijoitettiin uudelleen kiireellisesti. Kriisissä olevat perheet oli lähetetty laitoskuntoutukseen ja sen jälkeen he palasivat kotiin jääden vähäisen tuen varaan. Vain kaksi perheistä kuntoutui. Helsinki alkaa tuottaa päiväkuntoutusta jo ennen Tervalammen jaksoa ja varsinkin sen jälkeen. Tavoitteena on ottaa huomioon lapsen näkökulma ja turvallisten ympyröiden säilyminen (koulu, päiväkoti). Aihe herätti keskustelua. Kriisivaiheen ja kuntouttavan perhetyön lisäksi tarvittaisiin kannattelevaa perhetyötä, jotta kuntoutuksen tulokset säilyisivät. Kotiinpaluuseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Vanhempien kokemusten mukaan on vaikea palata kaupunkiin, koska suurin osa heistä on työttömiä eikä heillä ole tekemistä. Juomisen tilalle pitäisi saada jotain uutta. Koko perheeseen pitäisi panostaa enemmän, ei vain päihdeongelmaiseen. 2.3 Ihmeelliset vuodet- käytöshäiriöisten lasten vanhempien ryhmät Lasten käytöshäiriöt ovat yleisiä. Niiden esiintyvyys on lisääntynyt parin viime vuosikymmenen aikana. Lasten käytöshäiriöiden riski- ja ylläpitävinä tekijöinä pidetään esi-

6 merkiksi kehitysviivästymiä, sosioekonomista taustaa, perheessä ilmenevää masennusta, antisosiaalisuutta sekä lapsi-vanhempi vuorovaikutuksen ongelmia. 4 Käytöshäiriö elää ja sitä ylläpidetään lapsen vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Triadimallin avulla vanhempia opetetaan puuttumaan lapsen ongelmaan. Heitä opetetaan havainnoimaan ja tunnistamaan lapsen käyttäymistä kuten myös omaansa. Varsinkin lapsen myönteiset teot tulisi huomioida. Interventio opettaa periaatteita eikä niinkään tiettyä tekniikkaa. Uusia taitoja täytyy harjoitella aktiivisesti myös kotona. Ohjaaja toimii yhdenvertaisena vanhemman kanssa. Vanhemman uskomukset, tavoitteet ja toivon ylläpito ovat tärkeitä, tarvittaessa voidaan ottaa huomioon myös muut ongelmat (esim. avio-ongelmat). Ryhmät on tarkoitettu 3-10-vuotiaiden lasten vanhemmille. Ne kokoontuvat iltaisin kerran viikossa ja vähintään kahdentoista viikon ajan. Ryhmissä käydään läpi kirjaa (Ihmeelliset vuodet, ongelmanratkaisuopas 2-8 vuotiaiden lasten vanhemmille, Carolyn Webster-Stratton), keskustellaan, havainnoidaan videolta, harjoitellaan ja tehdään kotitehtäviä. Lähtökohtana on hyvän ja myönteisen vuorovaikutuksen löytäminen lapsen ja vanhemman välillä. Tätä harjoitellaan leikin avulla ja keskitytään siihen, mitä lapsi tekee hyvin ja kehutaan häntä siitä. Vanhemmat opettelevat kuvailevaa kommentointia ja toimimaan lapsijohtoisesti. Sen jälkeen vanhemmat opettelevat rajojen asettamista ja sitä miten annetaan tehokkaampia ohjeita ja vältetään turhia käskyjä. Viimeisenä opetellaan miten toimitaan kun lapsi käyttäytyy huonosti. Tärkeää olisi ennakointi, jolloin hankalia tilanteita voitaisiin välttää. Huono käytös voidaan jättää huomiotta tai sitten voidaan käyttää aikalisää, jolloin lasta rajoitetaan ja annetaan hänelle mahdollisuus rauhoittua. 2.4 Voikukkia- kokemuksia vanhempien vertaisryhmistä Hankkeen tarkoituksena oli saada vanhempien vertaisryhmät osaksi peruspalveluja. Kaikki ryhmään tulijat haastatellaan kaavakkeen avulla. Ryhmät ovat kooltaan 7-8 henkilöä ja ne ovat suljettuja. Ne koostuivat pääosin naisista ja niihin tuli osallistua selvin päin. Ryhmässä jaettiin materiaalia kriisin vaiheista sekä apua tarjoavista tahoista. Lapsille on tehty kirja, joka kertoo ryhmän toiminnasta. Suurin osa osallistujista oli murrosikäisten lasten vanhempia, joilla oli mielenterveys- ja päihdeongelmia. Lapsilla oli käytöshäiriöitä ja päihdeongelmia.

7 5 Vanhemmat kokivat vertaistuen erittäin tärkeäksi, sillä he olivat jääneet todella yksin lapsen sijoituksen jälkeen. Ryhmässä uskalsi puhua ilman hyljeksinnän pelkoa ja se auttoi käsittelemään häpeän, syyllisyyden ja surun tunteita ja olemaan myös armollisempi itselleen. Vanhemmat saivat varmuutta rajojen asettamiseen lapselle sen sijaan, että olisivat esimerkiksi ainoastaan yrittäneet hyvitellä tapahtunutta lapselle. Ryhmässä oli kannustava ja hyvä ilmapiiri, jossa sai neuvoja ja ohjeita muilta. Vanhempien huomioiminen ja auttaminen voi olla korjaava kokemus lapselle. Lapsi kokee, että vanhempi on arvokas, koska hänestä pidetään huolta. Siitä muodostuu lapsellekin pohja omaa mahdollista tulevaa vanhemmuutta varten.