Kaupunginvaltuutettujen koulutus. Hallintolakimies Tuomas Möttönen
|
|
- Kirsi Ketonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupunginvaltuutettujen koulutus Hallintolakimies Tuomas Möttönen
2 Sisältö Toimivallan siirtäminen Hallintolaki / hyvä hallinto Esteellisyys Sidonnaisuudet uudessa kuntalaissa Julkisuus ja salassapito Kokouskäyttäytyminen Luottamushenkilön vastuut Otto-oikeus ja muutoksenhaku
3 Miten kunta toimii? Lähtökohtaisesti tulee ajatella niin, että kaikki valta kaupunginvaltuustolla. Suoraan lainsäädännöstä tulee toki toimivaltaa muillekin. Viranhaltijoiden ja toimielinten vallankäytön on perustuttava joko suoraan lakiin tai johto/delegointisäännön määräyksiin.
4 Toimivallan siirtäminen Valtuusto voi johtosäännössä siirtää toimivaltaansa kunnan muille toimielimille, luottamushenkilöille sekä viranhaltijoille. Toimivaltaa ei kuitenkaan saa siirtää asioissa, joista valtuuston on nimenomaisen säännöksen mukaan päätettävä. Valtuusto voi johtosäännössä antaa oikeuden siirtää siirrettyä toimivaltaa edelleen. => delegointisäännöt
5 Toimivallan siirtäminen Kaupunginvaltuusto johtosäännöt Toimielimet delegointisäännöt Viranhaltijat
6 Toimivallan jäykkyyden periaate Ylempi viranomainen ei voi ottaa delegoitua asiaa käsiteltäväkseen tai puuttua alemman viranomaisen toimivaltaan kuuluvaan asiaan (huom. otto-oikeus). Alempi viranomainen ei voi siirtää päätöksentekoa ylemmälle viranomaiselle. Johtosääntöön perustuvaa päätösvaltaa tai delegointia ei voi muuttaa päätöksellä yksittäistapauksissa vaan koko sääntöä on muutettava.
7 Toimivallan siirtäminen Johtosäännössä ja delegointisäännössä on kyse siitä, kenellä on toimivalta päättää mistäkin asiasta. Kuuluuko jokin asia johtokunnalle vai lautakunnalle vai kenties kaupunginhallitukselle tai jopa kaupunginvaltuustolle? Kuuluuko jokin asia toimielimelle vai viranhaltijalle? Kaikkia mahdollisia asioita ei voida huomioida johtoja delegointisäännöissä.
8 Vaatimus asian käsittelystä kaupunginvaltuustossa KuntaL 94.2 : KV on kutsuttava koolle KH:n tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti. Em. ei tarkoita sitä, että KV:ssa voitaisiin käsitellä päätösasiana mitä tahansa. Jos toimivalta käsittelyyn vaadittavassa asiassa kuuluu toiselle toimielimelle tai viranhaltijalle, KV-käsittely on enintään toivomusluonteista poliittista ohjausta. Vrt. Sanginjoen hakkuu- ja Sanginjoen suojelu-asia.
9 Hallintolaki Yleislaki eli hallintolakia sovelletaan, ellei muualla laissa toisin säädetä. Hallintolain tarkoituksena on toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa sekä oikeusturvaa hallintoasioissa. Hallintolain tarkoituksena on myös edistää hallinnon palvelujen laatua ja tuloksellisuutta. Hallintolaissa säädetään hyvän hallinnon perusteista sekä hallintoasiassa noudatettavasta menettelystä. Hallintolakia sovelletaan niin valtion kuin kuntienkin toimintaan.
10 Hallinnon oikeusperiaatteet Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. (Perustuslaki 2 3. mom.) Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia. (Hallintolaki 6 )
11 Hallinnon oikeusperiaatteet / Hallintolaki Objektiviteettiperiaate Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia Esteellisyys! Suhteellisuusperiaate Viranomaisen toimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Viranomaisten toimien on oltava asianmukaisia, tarpeellisia ja oikein mitoitettuja sen tavoitteen kannalta, joihin kyseisillä toimilla pyritään.
12 Hallinnon oikeusperiaatteet / Hallintolaki Luottamuksensuojaperiaate suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia. Kansalaisten tulee voida luottaa viranomaisten toiminnan oikeellisuuteen ja virheettömyyteen sekä viranomaisten tekemien hallintopäätösten pysyvyyteen. Periaate rajoittaa edunsuovien päätösten peruuttamista taannehtivin vaikutuksin. Luottamuksensuojaperiaatteella merkitystä esim. lautakunnan antamien soveltamisohjeiden sitovuuteen.
13 Hallinnon oikeusperiaatteet / Hallintolaki Yhdenvertaisuusperiaate kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti Tarkoitussidonnaisuuden periaate käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Esim. virkaa ei saa lakkauttaa sen vuoksi, että halutaan eroon hankalasta virkamiehestä.
14 Esteellisyys Esteellisyyssäännöksillä turvataan luottamusta hallintoon ja asioiden käsittelyn puolueettomuuteen. Esteellisyydellä eli jääviydellä tarkoitetaan henkilön sellaista suhdetta asiaan tai asianosaisiin, joka vaarantaa hänen puolueettomuutensa yksittäisen asian käsittelyssä. Esteellisyysperusteet ovat rajoitetummat valtuustossa kuin muissa kunnan toimielimissä.
15 Esteellisyys Kuntalaki 97 : Valtuutettu on valtuustossa esteellinen käsittelemään asiaa: 1. joka koskee henkilökohtaisesti häntä tai 2. hänen hallintolain määritettyä läheistään.
16 Esteellisyys Muun toimielimen kuin kaupunginvaltuuston jäsenen esteellisyysperusteista säädetään hallintolaissa samaten kuin virkamiesten ja tilintarkastajien. Luottamushenkilö on siis herkemmin esteellinen esim. kaupunginhallituksessa tai lautakunnassa kuin kaupunginvaltuustossa. Huom. kaupunginhallituksen kokoukseen läsnäolo-oikeudella osallistuvaan kaupunginvaltuuston puheenjohtajaan sovelletaan kaupunginhallituksen jäsenen esteellisyysperusteita.
17 Esteellisyys Muissa kuin toimielimissä tapahtuva poliittinen valmistelu jää kokonaan kuntalain ja hallintolain esteellisyyssääntelyn ulkopuolelle. KHO:n ratkaisun ( T 81) mukaan valtuuston päätös ei ollut syntynyt virheellisessä järjestyksessä sillä perusteella, että esteellinen valtuutettu oli osallistunut asian valmisteluun valtuustoryhmän kokouksessa.
18 Esteellisyys Se, koskeeko asia valtuutettua tai hänen läheistään henkilökohtaisesti, on ratkaistava kussakin tapauksessa erikseen. Yleensä voidaan edellyttää, että asialla on tai voi olla välittömiä vaikutuksia valtuutetun tai hänen läheisensä asemaan. Ongelmallisia rajanveto-tilanteita syntyy, kun asia koskee laajaa henkilöstöryhmää tai on osa suurempaa kokonaisuutta.
19 Esteellisyys KHO 1963 II 53: Valtuuston puheenjohtaja, joka oli ehdolla luottamushenkilön vaalissa, sai ottaa osaa päätöksentekoon. KHO 1984 II 28: Valtuutettu, joka oli myös lautamies, ei ollut esteellinen, kun valtuustossa päätettiin palkkiosäännön muuttamisesta lautamiesten palkkioiden osalta.
20 Esteellisyys Jäsenyys yhdistyksessä tai osakkeiden omistaminen osakeyhtiössä ei tee valtuutettua esteelliseksi käsittelemään yhteisöä koskevaa asiaa. Osakkeiden omistaminen aiheuttaa esteellisyyden, mikäli osakkeita omistetaan niin paljon, että yhtiön asioiden käsittelystä voi syntyä henkilökohtaista etua tai vahinkoa. KHO 1972 II 63: Esteellisyys syntyi, kun valtuutettu oli yhtiön toimitusjohtaja ja omisti 300:sta osakkeesta 149.
21 Esteellisyys Yhteisön hallintoelimen jäsenyys, toimitusjohtajana toimiminen tai yhteisön palveluksessa oleminen ei yleensä tee valtuutetusta esteellistä. Jos käsiteltävä asia kuuluu yhteisössä asianomaisen valtuutetun vastuulle ja hoidettavaksi, asian voidaan katsoa koskevan valtuutettua henkilökohtaisesti. Jos käsiteltävä asia koskee avointa yhtiötä, jakamatonta kuolinpesää, jossa valtuutettu on osakkaana tai kommandiittiyhtiötä, jossa valtuutettu on vastuunalaisena yhtiömiehenä, valtuutettua on pidettävä esteellisenä asian käsittelyssä.
22 Esteellisyys KHO 1961 II 639: Osuusliikkeen hallintoneuvoston varapuheenjohtaja ei ollut valtuuston puheenjohtajana esteellinen asiassa, joka koski tontin myyntiä osuuspankille. KHO 1984 II 27: Urheiluseuran puheenjohtaja ei ollut esteellinen kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja kaupunginvaltuuston jäsenenä osallistumaan kaupungin urheiluhallin rakentamista ja rakennusurakkaa koskevan asian käsittelyyn lautakunnassa, kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuustossa.
23 Esteellisyys Kaava-asioissa esteellisyyttä on arvioitava kussakin tapauksessa erikseen. Oikeuskäytännössä kaava-alueella maata omistavan valtuutetun kohdalla on kiinnitetty huomiota kaavan luonteen ja oikeusvaikutusten lisäksi maanomistuksen laajuuteen ja kaavaehdotuksen sisältöön. Vaikutusta voi olla esimerkiksi sillä, muuttaako kaava olemassa olevaa tilannetta maanomistajan kohdalla. Maata omistava valtuutettu on yleensä katsottu esteelliseksi osallistumaan asema-, rakennus- ja rantakaavan käsittelyyn.
24 Esteellisyys Yleiskaavan käsittelyssä esteellisyys on tulkinnanvaraisempi. Kaikilla yleiskaavoilla ei ole välittömiä maanomistajaan kohdistuvia oikeusvaikutuksia. Muistutuksen tekeminen kaavaehdotuksesta ei tee henkilöä esteelliseksi, ellei asiaan liity muita esim. maanomistukseen liittyviä intressejä.
25 Esteellisyys Valtuutetun esteellisyyttä voidaan joutua tutkimaan myös päätettäessä kunnan henkilöstöä koskevia asioita, kun valtuutettu itse tai hänen läheisensä on kunnan palveluksessa. Jos kunnan henkilöstöä koskeva päätös kohdistuu rajattuun joukkoon viranhaltijoita ja työntekijöitä, valtuutettu katsotaan esteelliseksi. Valtuutettu on esteellinen siitä riippumatta, koskeeko asia häntä itseään vai läheistään. Jos asia koskee koko henkilöstöä tai laajaa henkilöstöryhmää, ei esteellisyyttä yleensä synny.
26 Esteellisyys KHO 1996 T3804: Valtuuston päätös kahden ala-asteen lakkauttamisesta ei koskenut kunnan opettajina toimineita valtuuston jäseniä siten henkilökohtaisesti, että he olisivat olleet esteellisiä ottamaan osaa asian käsittelyyn valtuustossa. KHO 1987-A-23: Kaupungin henkilökunnan työterveyshuoltosäännön muuttamista koskeva asia ei koskenut kaupungin palveluksessa olevia valtuutettuja kunnallislain 25 :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla henkilökohtaisesti. Sanotut valtuutetut eivät olleet esteellisiä ottamaan osaa valtuustossa työterveyshuoltosäännön muutosta koskevan päätöksen tekemiseen.
27 Esteellisyys Läheinen määritellään hallintolain 28 :ssä. I Ryhmä: Kaikkein läheisimmät perheenjäsenet: 1. Puoliso, jolla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. 2. Lapsi, lastenlapsi, sisar/veli, vanhemmat, isovanhemmat ja näiden puolisot. 3. Muuten erityisen läheinen henkilö ja tällaisen puoliso. Esim. seurustelukumppani tai erittäin läheinen ystävä.
28 Esteellisyys II Ryhmä: Kaukaisemmat sukulaiset: 1. Täti/setä/eno ja näiden puolisot, siskon/veljen lapsi ja entinen puoliso. Huom! Ei serkut! III Ryhmä: Puolison sukulaiset: 1. Puolison lapsi, lastenlapsi, sisar/veli, vanhemmat/isovanhemmat ja näiden puolisot sekä puolison sisarusten lapset. Läheisenä pidetään myös vastaavaa puolisukulaista.
29 Esteellisyys Muun luottamushenkilön kuin valtuutetun esteellisyydestä säädetään hallintolain :ssä. Kyseisten hallintolain säännösten perusteella määräytyy myös kunnan viranhaltijan ja työntekijän sekä tilintarkastajan esteellisyys. Ainoat poikkeukset koskevat palvelussuhdejääviä (KuntaL 97.3 ) sekä liikelaitoksia ja kuntayhtymiä (KuntaL 97 ). Myöskään hallintolain 28.1 :n 6 kohtaa (laitos- tai virastojääviä) ei sovelleta kunnassa.
30 Esteellisyys (Hallintolaki 28 ) 1. Osallisuusjäävi (kaikki läheiset) Henkilö tai hänen läheisensä on asianosainen. EOA : Kanteluasioiden käsittelyssä esteellisyysperusteita oli sovellettava siten, että kantelun kohteena olevaa pidetään kanteluasiassa asianosaisena ja siten esteellisenä osallistumaan kunnan toimielimeltä kantelun johdosta pyydettyjen lausuntojen antamiseen.
31 Esteellisyys (Hallintolaki 28 ) 2. Edustusjäävi (kaikki läheiset) Henkilö tai hänen läheisensä avustaa tai edustaa asianosaista tai sitä, jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa. Kunnallisvirkamiesyhdistyksen pääluottamusmies oli paikallisneuvotteluissa esittänyt kahden kunnan viranhaltijan palkan tarkastamista. Hän oli esteellinen käsittelemään palkkausasiaa kunnanhallituksessa. (KHO 1982 II 24)
32 Esteellisyys (Hallintolaki 28 ) Henkilöstöyhdistyksen pääluottamusmies ei ollut edustanut yhdistyksen jäseninä olevia kunnan viranhaltijoita kunnan virkojen lakkauttamispäätöstä edeltäneissä neuvotteluissa HMenL:n 10.1 :n 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla eikä hän siten ollut esteellinen osallistumaan virkojen lakkauttamista koskevan asian käsittelyyn kunnanhallituksen jäsenenä. (KHO T 2274)
33 Esteellisyys (Hallintolaki 28 ) 3. Intressijäävi (perhepiiri eli I ryhmä) - Asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen hallintolain :n 1 kohdassa tarkoitetulle läheiselleen. - Edun tai haitan ei tarvitse välttämättä olla luonteeltaan taloudellinen (esim. kaavoitus). - Esim. suora tai välillinen osakkuus asianosaisena olevassa osakeyhtiössä. - Esim. omasta palkkauksesta päättäminen (riittää kuuluminen ao. henkilöstöryhmään.)
34 Esteellisyys (Hallintolaki 28 ) Kunnan henkilöstöön kuuluva tai hänen läheisensä voi olla esteellinen, kun asiassa on kysymys tietylle henkilöstöryhmälle myönnettävästä palkka- tai muusta edusta ja kyseinen henkilö itse kuuluu tuohon ryhmään. Jos päätös esim. paikallinen säästösopimus koskee koko kunnan henkilöstöä, esteellisyyttä ei ole katsottu syntyvän.
35 Esteellisyys (Hallintolaki 28 ) Esittelijänä toiminut henkilöstöpäällikkö LTK:ssa ja varajäsen KH:ssa olivat esteellisiä käsittelemään opettajien eläkkeiden maksuperusteiden muuttamista. Henkilöstöpäällikön vaimo, KH:n varajäsen itse ja hänen vaimonsa olivat vanhaan palkkausjärjestelmään jääneitä, kysymyksessä olevaan eläkkeensaajaryhmään kuuluvia opettajia. (KHO T 4166) KH oli päättänyt tarjota kunnanviraston henkilöstölle ilmaisen päiväkahvin tai -teen ilman kahvileipää. Kahviedun vähäisyyden vuoksi KH:n jäsen, joka itse ja hänen vaimonsa työskentelivät kunnan virastossa, ei ollut esteellinen. (KHO 1986 II 33)
36 Esteellisyys (Hallintolaki 28 ) 4. Palvelussuhde- ja toimeksiantosuhdejäävi (ei huomioida läheisiä) Henkilö on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen tai siihen, jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa. Palvelusuhde kuntaan ei tee henkilöä esteelliseksi asiassa, jossa kunta on asianosainen. Jos luottamushenkilö on palvelussuhteensa perusteella esitellyt tai muuten vastaavalla tavalla käsitellyt asiaa, hän on kuitenkin esteellinen. (KuntaL 97 )
37 Esteellisyys (Hallintolaki 28 ) Jos työnantaja on valtio, työnantajaksi on yleensä katsottava asianomainen valtion virasto. Vastaavasti jonkin ison yrityksen palveluksessa olevan työnantaja saattaa joissain tapauksissa olla yrityksen itsenäinen tulosyksikkö.
38 Esteellisyys (Hallintolaki 28 ) KHO 2012:100: Kuntayhtymän ylläpitämän yliopistollisen sairaalan magneettikuvauspalveluita koskeva hankinta oli annettu yhteistyösopimuksen perusteella kaupungin organisaatioon kuuluvan seudullisen hankintatoimen hoidettavaksi. Hankintaa koskevan tarjouspyynnön valmisteluun oli virka-asemansa perusteella asiantuntijana osallistunut kyseisen yliopistollisen sairaalan ylilääkäri, joka työskenteli sivutoimen työnantajansa ja tarjouskilpailuun osallistuneen yhtiön välisen sopimuksen perusteella jälkimmäiselle yhtiölle kuusi tuntia kuukaudessa olematta kuitenkaan suorassa taloudellisessa suhteessa kyseiseen yhtiöön. Ylilääkäri oli ollut esteellinen käsitellessään kyseessä olevaa hankintamenettelyä koskevaa asiaa. Hankintapäätös oli esteellisyyden vuoksi syntynyt virheellisessä järjestyksessä.
39 Esteellisyys (Hallintolaki 28 ) 5. Yhteisöjäävi (perhepiiri eli I ryhmä) Henkilö tai hänen hallintolain 28.2 :n 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä on hallituksen, hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä, säätiössä, valtion liikelaitoksessa tai laitoksessa, joka on asianosainen tai jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa. Näitä yhteisöjä ovat mm. Oy, Osk ja Ry. Osuuskaupan edustajistoa ei katsota toimielimeksi, jota tässä lainkohdassa tarkoitetaan (KHO 2009:63)
40 Esteellisyys (Hallintolaki 28 ) KHO:2009:63 Kun otetaan huomioon osuuskuntalain nojalla ja HOK- Elannon sääntöjen mukaan HOK-Elannon edustajiston ja hallintoneuvoston jäsenille kuuluvat tehtävät, asemakaavan ei voida katsoa koskevan kuntalain 52 :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla valtuutettuja henkilökohtaisesti sillä mainituissa valituksissa esitetyllä perusteella, että HOK-Elanto hyötyy asemakaavasta.
41 Esteellisyys (Hallintolaki 28 ) Jatkuu... Edustajiston jäsen ei tälle kuuluvat tehtävät huomioon ottaen ole myöskään hallintolain 28 :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla esteellinen osallistumaan asemakaavan käsittelyyn kaupunkisuunnittelulautakunnassa.
42 Esteellisyys (Hallintolaki 28 ) Muutos uudessa kuntalaissa!: Yhteisöjääviä sovelletaan myös kuntakonserniin kuuluvan yhteisön ja säätiön hallituksen jäseniin. Käsiteltäessä tällaisen yhteisön asiaa kunnan hallinnossa, yhteisön hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenet ovat esteellisiä. Vanhan kuntalain mukaan esteellisyys syntyi vain, jos kysymys oli sellaisesta asiasta, jossa kunnan ja em. yhteisön edut olivat ristiriidassa tai jossa asian tasapuolinen käsittely edellytti, että ettei henkilö osallistu asian käsittelyyn.
43 Esteellisyys (Hallintolaki 28 ) Kuntalaki 97.4 vs. vanha kuntalaki : Hallintolain 28 :n 1 momentin 5 kohtaa ei sovelleta kunnan luottamushenkilöön, viranhaltijaan tai työntekijään, vaikka tämä olisi mainitussa lainkohdassa tarkoitetussa asemassa kunnallisessa liikelaitoksessa tai kuntayhtymässä kuntakonserniin kuuluvassa yhteisössä tai säätiössä. Henkilö on kuitenkin esteellinen, jos kunnan edut ovat ristiriidassa liikelaitoksen tai kuntayhtymän etujen kanssa taikka asian tasapuolinen käsittely edellyttää, ettei henkilö osallistu asian käsittelyyn. Myöskään hallintolain 28 :n 1 momentin 6 kohtaa ei sovelleta kunnassa.
44 Esteellisyys (Hallintolaki 28 ) KV oli päättänyt myöntää kiinteistöosakeyhtiölle lainan sekä mennä omavelkaiseen takaukseen eräistä yhtiön lainoista. Päätös oli esteellisyyden takia syntynyt virheellisessä järjestyksessä, kun kunnansihteeri, joka oli po. kiinteistöosakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja, oli päätöstä tehtäessä pitänyt valtuuston pöytäkirjaa. (KHO 1985 II 34)
45 Esteellisyys (Hallintolaki 28 ) KH oli valinnut kunnan edustajaksi osakeyhtiöön KV:n puheenjohtajan ja hänen varajäsenekseen KH:n jäsenen. KH:n kokouksessa, jossa oli tehty KV:lle ehdotus maa-alueen vuokraamisesta mainitulle yhtiölle, oli kuultu edellä mainittuja henkilöitä osakeyhtiön edustajina. He eivät olleet esteellisyytensä vuoksi ottaneet osaa keskusteluun eivätkä päätöksen tekemiseen, vaan olivat poistuneet kuulemisensa jälkeen kokouksesta. Asian valmistelu KH:ssa ei ollut tapahtunut virheellisesti. KV:n päätös, jolla KH:n ehdotus oli hyväksytty, ei näin ollen ollut syntynyt virheellisessä järjestyksessä. (KHO 1989 A 45)
46 Esteellisyys (Hallintolaki 28 ) 7. Yleislausekejäävi Luottamus henkilön puolueettomuuteen muusta erityisestä syystä vaarantuu. Esim. käsiteltäessä kantelua, kantelun kohde on esteellinen käsittelemään asiaa. Esim. julkinen vihamies tai vastapuoli. Esim. kiinteä ystävyyssuhde tai yhtiökumppanuus.
47 Esteellisyys (Hallintolaki 28 ) Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena toimivan lupa- ja valvontajaoston puheenjohtajan mahdollinen esteellisyys käsitellä ja ratkaista jaostossa vireillä oleva kallionlouhintaa ja louheen murskausta koskeva ympäristölupahakemus oli arvioitava hallintomenettelylain (598/1982) nojalla. Se seikka, että jaoston puheenjohtaja oli sanomalehtihaastattelussa selvittänyt toimittajalle vireillä olevan ympäristölupahakemuksen mukaisen louhinta- ja murskaushankeen taustaa, aikaisempia vaiheita ja hankkeen sallittavuutta alueella voimassa olevan yleiskaavan kannalta sekä omia arvioitaan hankkeen hyväksyttävyydestä, ei tehnyt puheenjohtajaa hallintomenettelylain 10 :n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetuin tavoin ennakkoasenteen perusteella esteelliseksi sittemmin osallistumaan louhinta- ja murskaushanketta koskevan ympäristölupaasian käsittelyyn ja ratkaisemiseen lupa- ja valvontajaostossa. (KHO 2004:16)
48 Esteellisyys Toimielimen jäsen ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä, jos hän on esteellinen. (voidaan kuulla asiantuntijana) Toimielimen jäsenen ja esittelijän esteellisyydestä päättää toimielin. Toimielin päättää myös muun läsnäoloon oikeutetun (pl. virkamiehet) esteellisyydestä. Esteellisen henkilön on ilmoitettava esteellisyydestään.
49 Esteellisyys KV:ssa esteellisen valtuutetun ei tarvitse poistua kokoustilasta. Riittää, että hän poistuu omalta paikaltaan yleisölle varattuihin tiloihin. KV on kokouksessaan, jossa KJ on ollut läsnä, käsitellyt kysymystä siitä, ryhtyykö kunta jatkotoimenpiteisiin sen johdosta, että kunnalta oli kunnan viranhaltijoiden huolimattomuuden takia jäänyt saamatta valtionosuuksia. KJ oli kokouksessa ilmoittanut esteellisyytensä asian käsittelyyn ja KV oli hyväksynyt esteellisyyden. KJ ei kuitenkaan ollut poistunut paikaltaan asian käsittelyn ajaksi. Päätettäessä kunnan mahdollisista jatkotoimenpiteistä edellä mainitussa asiassa ei sen käsittelemiseen esteellisen KJ:n läsnäololle kokouksessa ole hallintomenettelylain 11 :n 1 momentissa tarkoitettuja perusteita. KV:n päätös oli näin ollen syntynyt virheellisessä järjestyksessä. (KHO T 2745)
50 Esteellisyys Toimielimen puheenjohtajan on tarvittaessa saatettava jäsenen tai muun läsnäoloon oikeutetun henkilön esteellisyys toimielimen ratkaistavaksi. Jäsen tai esittelijä saa osallistua esteellisyyttään koskevan asian käsittelyyn vain, jos toimielin ei olisi ilman häntä päätösvaltainen eikä hänen tilalleen ole ilman huomattavaa viivytystä saatavissa esteetöntä henkilöä. Esteellisyyttä koskevaan päätökseen ei saa hakea erikseen oikaisua eikä muutosta valittamalla.
51 Esteellisyys Jos epäilet olevasi esteellinen, ota yhteyttä hyvissä ajoin! Tiivis, selkeä sähköpostiviesti paras lähestymiskeino. Jos epäily herää vasta kokouksessa, on pienempi paha jäävätä itsensä varmuuden vuoksi. Perusteetta ei kuitenkaan saa itseään jäävätä esim. asioissa, jotka kokee hankaliksi. Muissakin juridisissa ongelmissa ota yhteyttä etukäteen hyvissä ajoin!
52 Sidonnaisuudet uudessa kuntalaissa Uusi kuntalaki 84 : Kunnan 2 momentissa tarkoitetun luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
53 Sidonnaisuudet uudessa kuntalaissa Ilmoitusvelvollisuus koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) tarkoittamia tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.
54 Sidonnaisuudet uudessa kuntalaissa Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta. Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.
55 Sidonnaisuudet uudessa kuntalaissa Sääntelyn tarkoituksena on päätöksenteon avoimuuden ja läpinäkyvyyden edistäminen. Lisäksi pyritään turvaamaan kuntalaisten luottamusta hallinnon riippumattomuuteen ja puolueettomuuteen. Tarkempia ohjeita tulossa ulkoisen tarkastuksen yksiköstä.
56 Julkisuus ja salassapito Julkisuusperiaate: Viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei laissa erikseen toisin säädetä. (julkisuuslaki 1 ) Asiakirjat julkisia, salassa pidettäviä tai ei vielä julkisia. Julkisuuslaissa (24 ) 32-kohtainen luettelo julkisuuslain perusteella salassa pidettävistä viranomaisen asiakirjoista. Salassapito-säännöksiä myös monissa muissa laeissa. Esim. sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkuus, yksityisyyden suoja ja liikesalaisuudet.
57 Salassapito / Liikesalaisuudet Julkisuuslaissa käytetty liikesalaisuuden käsite voi aiheuttaa vaikeuksia lakia käytännössä sovellettaessa. Pelkästään esimerkiksi kunnan tarjouskilpailuun osallistuneen yrityksen salassapitotahto tai käsitys tiedon salassa pidettävyydestä ei ratkaise sitä, miten tilannetta on julkisuuslain mukaan tulkittava. Tästä huolimatta kunta voi hankinta-asioissa jo tarjouspyyntövaiheessa edellyttää tarjoajia merkitsemään tarjousasiakirjoihinsa, mitä nämä itse katsovat julkisuuslain mukaisiksi liike- ja ammattisalaisuuksiksi.
58 Julkisuus ja salassapito Luottamushenkilöllä on oikeus saada kunnan viranomaisilta tietoja, joita hän toimessaan pitää tarpeellisina ja jotka julkisuuslain 6 ja 7 :n mukaan eivät ole vielä julkisia, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. (KuntaL 83 ) Luottamushenkilöllä on oikeus saada kunnan konsernijohdolta konsernijohdon hallussa olevia kunnan tytäryhteisöjen toimintaa koskevia tietoja, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
59 Julkisuus ja salassapito KHO: 1995-A-23: SOTELTK:n jäsen oli esittänyt pyynnön saada tieto LTK:n alaisten viranhaltijoiden tekemistä toimeentulotukipäätöksistä. LO totesi, että SOTELTK:n jäsenellä oli oikeus salassa pidettävien toimeentulotukiasiakirjojen nähtäväksi saamiseen silloin, kun se on tarpeen kannan ottamiseksi LTK:ssa käsiteltävään yksittäiseen asiaan, esimerkiksi ratkaistaessa toimeentulotukipäätöksistä tehtyjä oikaisuvaatimuksia. Sitä vastoin jäsenellä ei ollut yleistä oikeutta toimeentulotukipäätösten ja -asiakirjojen saamiseen pelkästään sillä perusteella, että hän piti sitä tarpeellisena kunnan sosiaalitoimen seurannan ja valvonnan toteuttamiseksi.
60 Julkisuus ja salassapito Tarpeellisuuden arvioinnissa lähtökohtana on se, minkä toimielimen jäsen luottamushenkilö on. Valtuutetun ja KH:n jäsenen tietojensaantioikeus on laajempi kuin muiden luottamushenkilöiden. Salassapitosäännökset rajoittavat tietojensaantioikeutta. Salassapito voi murtua mm. silloin, kun pyydetyt salassapidettävät tiedot liittyvät päätettävänä olevaan asiaan. Luottamushenkilö ei saa käyttää tietojensaantioikeuttaan väärin ja luottamushenkilö on velvollinen pitämään saamansa tiedot salassa.
61 Julkisuus ja salassapito Julkisuuslaissa käytetty salassapidon käsite sisältää: 1. asiakirjasalaisuuden, 2. vaitiolovelvollisuuden ja 3. salassa pidettävien tietojen hyväksikäyttökiellon.
62 Oikeuskäytäntöä: KHO:2012:68 Kaupungin johtamisjärjestelmän kehittämistä koskeva työyhteisöselvitys perustui konsulttien henkilöstölle suorittamiin yksilöhaastatteluihin. Selvitystä oli selostettu suullisesti palautetilaisuudessa, jossa keskustelun tukena ja teemojen havainnollistajana oli käytetty power point -kalvoja. Työyhteisöselvitystä oli pidettävä sellaisena viranomaisen sisäistä työskentelyä varten laadittuna asiakirjana, jota ei arkistolainsäädännön mukaan ollut liitettävä arkistoon. Koska tällaiseen asiakirjaan ei mainitun lainkohdan mukaan sovelleta julkisuuslakia, power point -kalvoja pyytäneellä toimittajalla ei ollut oikeutta saada niistä tietoa.
63 Oikeuskäytäntöä: P-S:n HAO 15/ Asiassa on kysymys siitä, onko koulutuspalvelujen johtaja voinut julkisuuslain 5 :n 3 momentin 3 kohdan perusteella kieltäytyä luovuttamasta valittajalle kaupunginlakimiehen henkilöstösuunnittelijalle lähettämää sähköpostiviestiä. Sähköpostiviestiin sisältyy kaupunginlakimiehen henkilöstösuunnittelijalle antamaa ohjeistusta valittajan kaupungille esittämää asiakirjapyyntöä koskevassa asiassa.
64 Oikeuskäytäntöä: P-S:n HAO 15/ Edellä julkisuuslain esitöistä lausuttu huomioon ottaen sähköpostiviesti ei ole julkisuuslain 5 :n 3 momentin 3 kohdassa tarkoitettu viranomaisen sisäistä koulutusta, tiedonhakua tai muuta niihin verrattavaa sisäistä käyttöä varten hankittu asiakirja. Asiakirjapyyntöä ei siten ole voitu hylätä mainitun lainkohdan perusteella.
65 Oikeuskäytäntöä: P-S:n HAO 15/ Sähköpostiviestiä on kuitenkin pidettävä sellaisena viranomaisen sisäistä työskentelyä varten laadittuna asiakirjana, jota ei arkistolainsäädännön mukaan ole liitettävä arkistoon. Kysymys on siten sellaisesta asiakirjasta, johon julkisuuslain 5 :n 4 momentin mukaan ei sovelleta julkisuuslakia. Valittajalla ei ole tällä perusteella oikeutta saada pyytämäänsä sähköpostiviestiä. Koulutuspalvelujen johtajan päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa.
66 Julkisuus ja salassapito Salassapitovelvollinen ei saa paljastaa salassa pidettäviä tietoja sivullisille, ts. kenellekään, jolla ei ole laissa säädettyä tiedonsaantioikeutta. Toimielimen jäsenyyden perusteella saatuja salassa pidettäviä tietoja ei saa käyttää omaksi taikka toisen hyödyksi tai toisen vahingoksi.
67 Julkisuus ja salassapito Valtuuston kokoukset ovat julkisia, jollei kokouksessa käsitellä asiaa tai asiakirjaa, joka on lailla säädetty salassa pidettäväksi tai jollei valtuusto muuten painavan syyn vuoksi jossakin asiassa toisin päätä. Valtuuston suljetussa kokouksessa esitetyt ja siinä käydystä keskustelusta laaditut asiakirjat ovat salassa pidettäviä, jos niin laissa säädetään. Suljettuun käsittelyyn on siis oltava painava syy, esimerkiksi kunnan edun turvaaminen hankinnassa tai yrityskaupassa.
68 Julkisuus ja salassapito Muun toimielimen kuin valtuuston kokoukset ovat julkisia vain, jos toimielin niin päättää eikä kokouksessa käsitellä asiaa tai asiakirjaa, joka on lailla säädetty salassa pidettäväksi. Yleisöllä on oltava mahdollisuus seurata toimielimen julkista kokousta myös siltä osin kuin kokoukseen osallistutaan sähköisesti. Jos kokous on suljettu, kokousten keskustelut on tarkoitettu luottamuksellisiksi. Keskustelujen paljastamista ei kuitenkaan pidetä salassapitorikoksena vaan hyvän hallintotavan vastaisena.
69 Julkisuus ja salassapito Omien mielipiteiden esittelylle ei ole esteitä, mutta muiden puheenvuoroista kertominen voi vaikeuttaa sitä luottamuksellisuutta, jota hyvä kokoustyöskentely edellyttää. Taisto Ahvenainen: Jokaisella on oikeus käydä kokouksessa käsitellyistä asioista avointa julkista keskustelua ja esittää samalla omat kantansa, mutta ei ole oikein repostella julkisesti muiden jäsenten suljetussa kokouksessa esittämiä mielipiteitä.
70 Julkisuus ja salassapito Suljetun kokouksen keskustelut ovat luottamuksellisia, mutta eivät automaattisesti salassapidettäviä. Salassapito- ja vaitiolovelvollisuus rajoittavat kokouksessa käydyistä keskusteluista kertomista siten, että sellaista tietoa, joka on lailla säädetty salassa pidettäväksi tai josta on säädetty vaitiolovelvollisuus, ei saa paljastaa sivulliselle. Salassapidettävän tiedon paljastaminen ilman lakiin perustuvaa syytä merkitsee virkasalaisuuden rikkomista.
71 Julkisuus ja salassapito Hyvän hallintokäytännön mukaista ei ole paljastaa ulkopuolisille suljetussa kokouksessa käytyjä keskusteluja. Kuntalain 69.2 :n mukaan luottamushenkilön tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden parasta sekä toimia luottamustehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla. Tietojen vuotamisen asiakirjaan sisältymättömistä seikoista (esim. suljetussa kokouksessa käydyistä keskusteluista) tai sellaisista tiedoista, jotka eivät vielä ole julkisia, voidaan katsoa rikkovan luottamushenkilön kuntalain 69 :n mukaista käyttäytymisvelvollisuutta, vaikka tarkkaan ottaen kyse ei tällöin olekaan salassapidettävien tietojen paljastamisesta.
72 Kokouskäyttäytymisestä / KuntaL 102 Puheenjohtaja johtaa asioiden käsittelyä ja pitää huolta järjestyksestä toimielimen kokouksessa. Jos kokouksessa läsnä oleva henkilö käytöksellään häiritsee kokouksen kulkua, puheenjohtajan tulee kehottaa häntä käyttäytymään asianmukaisesti. Jos kehotusta ei noudateta, puheenjohtaja voi määrätä henkilön poistumaan. Jos syntyy epäjärjestys, puheenjohtajan on keskeytettävä tai lopetettava kokous.
73 Kokouskäyttäytymisestä / KuntaL 102 Toimielimen jäsenellä on puheoikeus käsiteltävänä olevassa asiassa. Jäsenen on puheessaan pysyttävä asiassa. Jos puhuja poikkeaa asiasta, puheenjohtajan on kehotettava häntä palaamaan asiaan. Jos puhuja ei noudata kehotusta, puheenjohtaja voi kieltää häntä jatkamasta puhetta. Jos puhuja ilmeisen tarpeettomasti pitkittää puhettaan, puheenjohtaja voi asiasta huomautettuaan kieltää häntä jatkamasta puhettaan.
74 Kokouskäyttäytymisestä / Hallintosääntö 102 Puhujan on pysyttävä käsiteltävänä olevassa asiassa. Jos hän poikkeaa siitä, on puheenjohtajan kehotettava häntä palaamaan asiaan. Jos puhuja ei noudata huomautusta, puheenjohtajan on kiellettävä häntä jatkamasta puhettaan.
75 Kokouskäyttäytymisestä / Hallintosääntö 100 Puheenjohtaja johtaa asioiden käsittelyä ja pitää huolta järjestyksestä valtuuston kokouksessa. Mikäli valtuutettu tai muu kokouksessa läsnä oleva henkilö käytöksellään häiritsee kokouksen kulkua, puheenjohtajan tulee kehottaa häntä käyttäytymään asianmukaisesti. Puheenjohtaja saa varoituksen annettuaan määrätä poistettavaksi sopimattomasti käyttäytyvän henkilön. Jos syntyy epäjärjestys, puheenjohtajan on keskeytettävä tai lopetettava kokous.
76 Kokouskäyttäytymisestä / Hallintosääntö 128 Puheenjohtajan tehtävänä on johtaa asioiden käsittelyä sekä pitää huolta järjestyksestä toimielimen kokouksessa. Puheenjohtaja saa, varoituksen annettuaan, määrätä poistettavaksi henkilön, joka käyttäytyy sopimattomasti. Jos syntyy epäjärjestys, puheenjohtajan on keskeytettävä tai lopetettava kokous.
77 Kokouskäyttäytymisestä / Rikoslaki 24:3 Julkisrauhan rikkominen Joka oikeudettomasti 1) tunkeutuu taikka menee salaa tai toista harhauttaen... virastoon,......toimistoon,... kokoustilaan,... taikka 2) kätkeytyy tai jää 1 kohdassa tarkoitettuun paikkaan, on tuomittava julkisrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Julkisrauhan rikkomisena ei kuitenkaan pidetä tekoa, josta on aiheutunut ainoastaan vähäinen haitta.
78 Luottamushenkilön rikosvastuu Virheellinen menettely luottamustoimessa: Kuntalaki 85 : Luottamushenkilö hoitaa tointaan virkavastuulla, ja häneen sovelletaan rikoslain virkarikoksia koskevia säännöksiä. Jos on syytä epäillä, että luottamushenkilö on toimessaan syyllistynyt virkarikokseen tai muuten menetellyt siinä velvollisuuksiensa vastaisesti, KH:n on vaadittava asianomaiselta selitys sekä tarvittaessa ilmoitettava asiasta KV:lle. Asiasta on viipymättä tehtävä rikosilmoitus, jos kysymyksessä on ilmeinen virkarikos.
79 Luottamushenkilön rikosvastuu Rikoslain 40 luku: Virkarikokset 1 Lahjuksen ottaminen 2 Törkeä lahjuksen ottaminen 3 Lahjusrikkomus 5 Virkasalaisuuden rikkominen ja tuottamuksellinen virkasalaisuuden rikkominen 7 Virka-aseman väärinkäyttäminen 8 Törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen 9 Virkavelvollisuuden rikkominen 10 Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen
80 Luottamushenkilön rikosvastuu KHO T 3981: Lautakunnan puheenjohtaja oli menetellyt tässä toimessaan siten virheellisesti ja laiminlyönyt tehtävänsä, että kunnanhallituksen olisi pitänyt ilmoittaa asiasta valtuustolle. Kunnanhallituksen päätös, jolla oli todettu, että puheenjohtaja oli menetellyt väärin, mutta ettei menettelyä voitu pitää törkeänä ja että asia ei tämän johdosta aiheuttanut lisätoimenpiteitä, oli lainvastainen.
81 Luottamushenkilön rikosvastuu KV voi tutkimuksen tai oikeudenkäynnin ajaksi pidättää luottamushenkilön toimestaan, jollei hän ole itse ilmoittanut vetäytyvänsä luottamustoimesta. Ennen KV:n kokousta voi pidättämisestä väliaikaisesti päättää KV:n puheenjohtaja. Pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti.
82 Luottamushenkilön rikosvastuu KV:n on luottamushenkilön toimessaan tekemäksi epäiltyä virkarikosta koskevan esitutkinnan tai oikeudenkäynnin ajaksi pidätettävä luottamushenkilö toimestaan, jos se on kunnan päätöksenteon uskottavuuden ja luotettavuuden turvaamiseksi välttämätöntä ottaen huomioon epäillyn rikoksen vakavuus, mahdollinen toistuvuus ja muut seikat. Pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti.
83 Luottamushenkilön rikosvastuu Rikollinen menettely luottamustoimen ulkopuolella Kuntalaki 86 : Jos luottamushenkilö on asetettu syytteeseen rikoksesta, jonka laatu tai tekotapa osoittaa, ettei hän voi toimia luottamustehtävässään sen edellyttämällä tavalla, KV voi oikeudenkäynnin ajaksi pidättää hänet toimestaan. Pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti. Jos luottamushenkilö vaalin toimittamisen jälkeen on lainvoimaisella tuomiolla tuomittu vankeuteen vähintään 6 kk:ksi, KV voi erottaa hänet luottamustoimestaan. Päätös pannaan täytäntöön heti.
84 Luottamushenkilön rikosvastuu KHO:2004:73 Valtuuston päätös, jolla valtuutettu oli vankeusrangaistuksen vuoksi erotettu valtuutetun tehtävästä ja muista luottamustehtävistä, ei ollut lainvastainen, vaikka hänet oli käräjäoikeuden tuomion jälkeen valittu valtuutetuksi ja muihin luottamustehtäviin, kun lainvoimainen tuomio oli annettu vaalien jälkeen. Äänestys 5-2
85 Luottamushenkilön vahingonkorvausvastuu Vahingonkorvausvastuun syntymisen edellytykset: Toimittu kohtuuttoman huolimattomasti. Vahingonkärsijä hakenut päätökseen muutosta (jos päätösasia). Korvattavat vahingot; esine-, henkilö- ja varallisuusvahingot. Vastuun jakautuminen kaupungin ja luottamushenkilön välillä (isännänvastuu) vähentää luottamushenkilön vastuuta: luottamushenkilön ensisijainen vastuu: vain tahallaan aiheutetuista vahingoista ei kuitenkaan vastuuta, jos tuottamus on vain lievää (vastuu kokonaan kaupungilla).
86 Otto-oikeus Johtavilla viranhaltijoilla ja toimielimillä on oikeus ottaa alaisensa viranhaltijan päätös toimielimen käsittelyyn. Myös ylempi toimielin//sen pj voi käyttää ottooikeutta alemman toimielimen päätöksiin. Säännöksiä otto-oikeuden käyttämisestä on hallintosäännössä ja kuntalaissa.
87 Otto-oikeus Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa esim. ottaa: lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita; yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita. Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan kuluessa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
88 Otto-oikeus Seuraavista päätöksistä on ilmoitettava viranomaiselle, jolla on oikeus ottaa asia ylemmän viranomaisen käsiteltäväksi: 1. toimielimien päätöspöytäkirjat, 2. määräaikaiseen palvelussuhteeseen ottamista koskevat päätökset, jos päätöksellä ylittyy 2 vuoden yhtäjaksoinen määräaika yhdellä tai useammalla virkamääräyksellä tai työsopimuksella,
89 Otto-oikeus 3. toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen ja vakinaiseen virkasuhteeseen ottamista koskevat päätökset, 4. urakat joiden arvo ylittää euroa, 5. palveluhankinnat joiden arvo ylittää euroa ja 6. muut sopimukset joiden arvo ylittää euroa.
90 Otto-oikeus Mikäli päätöksistä on ilmoitettava, on ilmoitus tehtävä seitsemän (7) päivän kuluessa toimielimen tai viranhaltijan päätöksenteosta niille viranomaisille, joilla on otto-oikeus. Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan panna täytäntöön, jollei otto-oikeuden käyttäjä ole täytäntöönpanoa kieltänyt. Sen estämättä, mitä 1 momentissa määrätään, voivat ne joilla on otto-oikeus, ottaa muunkin päätöksen ylemmän viranomaisen käsittelyyn.
91 Muutoksenhaku Kuntalain mukainen oikaisuvaatimusmenettely Kaupunginhallituksen, lautakuntien ja niiden jaostojen, johtokuntien sekä niiden alaisen viranomaisen (viranhaltija) päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta suoraan valittamalla.
92 Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusaika on 14 päivää päätöksen tiedoksisaannista lukien. Oikaisuvaatimus on käsiteltävä viipymättä. Oikaisuvaatimus voidaan tehdä sekä laillisuus-, että tarkoituksenmukaisuusperusteella.
93 Muutoksenhaku Kunnallisvalitus Valtuuston päätökseen sekä toimielimen oikaisuvaatimuksen johdosta antamaan päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että: 1) päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, 2) päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai 3) päätös on muuten lainvastainen.
94 Muutoksenhaku Kunnallisvalituksen voi siis tehdä vain laillisuusperusteella. Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Hallinto-oikeuden päätöksestä valitetaan korkeimmalle hallintooikeudelle. Päätöksestä, joka on luonteeltaan yksinomaan valmistelua tai täytäntöönpanoa taikka työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista, ei voi tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta.
95 Muutoksenhaku Päätöksen täytäntöönpanokelpoisuus Päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.
96 Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus- ja valitusoikeus Oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa lähtökohtaisesti hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen.
97 Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus Päätökseen, josta saa tehdä oikaisuvaatimuksen, on liitettävä ohjeet oikaisuvaatimuksen tekemiseksi. Päätökseen, josta saa tehdä kunnallisvalituksen, on liitettävä valitusosoitus. Päätökseen, josta ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, on liitettävä ilmoitus muutoksenhakukiellosta.
98 Lähteet ja lisätietoja Harjula Prättälä: Kuntalaki Tausta ja tulkinnat (9. painos, 2015)
99 KIITOS!
Päätöksenteossa huomioitavaa perehdytyskoulutus uusille luottamushenkilöille
Päätöksenteossa huomioitavaa perehdytyskoulutus uusille luottamushenkilöille 6.2.2015 päätösvalmistelupäällikkö Tiina Kyöttilä-Vettenranta 1 9.2.2015 Kokouksen julkisuus - Valtuuston kokoukset ovat julkisia,
hallintopäällikkö Sirpa Salminen,
Esteellisyys ja vaitiolovelvollisuus palvelutuotannon lautakunnassa Palvelutuotannon lautakunta 21.08.2019 19 949/00.02.02/2019 Valmistelija hallintopäällikkö Sirpa Salminen, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi
Esteellisyys valtuustossa
ESTEELLISYYDESTÄ Yleistä Esteellisyys on henkilön sellainen suhde asiaan/asianosaiseen, että se vaarantaa hänen puolueettomuutensa asian käsittelyssä Esteellisyyssääntelyllä turvataan mm. asioiden puolueetonta
Esteellisyyden käsite
ESTEELLISYYS Esteellisyyden käsite Esteellisyyssäännöksillä turvataan asioiden käsittelyn puolueettomuutta ja asukkaiden luottamusta päätöksenteon moitteettomuuteen Esteellisyydellä eli jääviydellä tarkoitetaan
TIIVISTETTYÄ TIETOA ESTEELLISYYDESTÄ ( KUNTALAKI 97 ) Esteellisyydestä..
TIIVISTETTYÄ TIETOA ESTEELLISYYDESTÄ ( KUNTALAKI 97 ) Esteellisyydestä.. ESTEELLISYYSSÄÄNNÖSTEN TARKOITTAMAT LÄHISUKULAISET JA HEIHIN RINNASTETTAVAT HENKILÖT (Kuntalaki 97 ) Lainkohdan tarkoittamia lähisukulaisia
Hyvä tietää hallintomenettelystä. Työelämätoimikuntien webinaari ja Sanna Haanpää Lakimies
Hyvä tietää hallintomenettelystä Työelämätoimikuntien webinaari 30.1.2019 ja 7.2.2019 Sanna Haanpää Lakimies Työelämätoimikunnat Opetushallitus asettaa ja nimittää kuhunkin enintään yhdeksän jäsentä Työelämätoimikunnat
Vaalikelpoisuus ja esteellisyys
Vaalikelpoisuus ja esteellisyys Kaupunginlakimies Jouko Aarnio Vaalikelpoisuuden ja esteellisyyden ero Yleisellä vaalikelpoisuudella tarkoitetaan edellytyksiä, jotka henkilön on täytettävä, jotta hänet
PÄIJÄT-HÄMEEN. 4.2.2009 Heinola 5.2.2009 Lahti
PÄIJÄT-HÄMEEN KUNTAPÄÄTTÄJÄSEMINAARI 4.2.2009 Heinola 5.2.2009 Lahti VALTUUTETUN ESTEELLISYYS On rajoitetumpaa kuin muun luottamushenkilön esteellisyys Koskee vain valtuuston kokousta (kuntalaki 52 ) Jos
ESTEELLISYYDESTÄ. Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslaista - koulutustilaisuus
ESTEELLISYYDESTÄ Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslaista - koulutustilaisuus 21.9.2017 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Taina Törmikoski, alueidenkäyttöryhmä> 1 Mitä on
Kokousmenettelyn juridiset perusteet
Kokousmenettelyn juridiset perusteet Kaupunginlakimies Jouko Aarnio Päätöksentekomenettelyn säädöspohja Päätöksenteon perusteet kirjattu perustuslakiin 2 oikeusvaltioperiaate -julkisen vallankäytön tulee
Esteellisyysohjeet luottamushenkilöille
Esteellisyysohjeet luottamushenkilöille Hallintoharjoittelija, hallinto- ja oikeustieteen yo Tuomo Sallinen. Syksy 2013 6.8.2013 1 Luottamushenkilöt Kunnan luottamushenkilöitä ovat valtuutetut, varavaltuutetut,
Esteellisyys ja muutoksenhaku
Esteellisyys ja muutoksenhaku Rakennus- ja ympäristölautakuntien tehtävät Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus Leena Salmelainen, Turun kristillinen opisto, 5.9.2017 Esteellisyys Esteellisyys
Luottamushenkilön asema ja päätöksenteko
Luottamushenkilön asema ja päätöksenteko Johtokuntakoulutus 20.2.2013 Ritva Salisma projektijohtaja 1 18.2.2013 Kunnan toimielimet valtuusto kaupunginhallitus ja sen jaostot lautakunnat ja niiden jaostot
Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).
Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 6/2001 vp).
PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti
PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta (2017-2020) KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 18.10.2017 klo 14.00 - Paikka PHKS Karpalo-kabinetti KÄSITELTÄVÄT ASIAT 59 Kokouksen
4. Muu sidonnaisuus, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa.
Tällä sidonnaisuusilmoituslomakkeella tehdään kuntalain 84 :ssä tarkoitettu sidonnaisuusilmoitus tarkastuslautakunnalle. Tarkastuslautakunta valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset
Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs
Julkisuus ja salassapito Riikka Ryökäs Sovellettavat lait Henkilötietolaki Julkisuuslaki Erityislainsäädäntö Kirkkolaki Suomen perustuslaki Yksityiselämän suoja, PL 10.1 (yksityisyyden suojan periaate)
Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta
Tarkastuslautakunta 33 09.05.2017 Tarkastuslautakunta 38 16.05.2017 Tarkastuslautakunta 54 21.08.2017 Tarkastuslautakunta 61 14.09.2017 Puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kolehmaisen sidonnaisuusilmoitus Tarkltk
PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO
1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN VAALIN TOTEAMINEN... 3 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 4 3 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTAN TOIMITTAMINEN, PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA, PÖYTÄKIRJAN
1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/
1 KOKOUSAIKA klo 9.00 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskof jäsen Nina Schulman jäsen POISSA MUUT Tuula
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 20/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 20/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:05-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen,
REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019
1 KOKOUSAIKA 4.2.2019 klo 9:00 13.30. PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja
Luottamushenkilön rooli ja vastuu. 16.1.2013 Tiina Mikkola Kaupunginlakimies
Luottamushenkilön rooli ja vastuu 16.1.2013 Tiina Mikkola Kaupunginlakimies Luottamushenkilö Luottamushenkilöitä ovat valtuutetut, varavaltuutetut, kunnan toimielimiin valitut jäsenet, jäsenkuntien kuntayhtymän
1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/ Christer Friskopf. Nina Schulman jäsen
1 KOKOUSAIKA klo 9.10 12.35 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27 A-rakennus, kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskopf jäsen Nina Schulman jäsen POISSA
Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten valtuutettujen jättäytyminen toistaiseksi pois valtuustotyöskentelystä alkaen Sotkamossa
Kunnanhallitus 239 21.10.2014 Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten valtuutettujen jättäytyminen toistaiseksi pois valtuustotyöskentelystä 13.10.2014 alkaen Sotkamossa KHALL 239 Hallintojohtaja Sotkamon
Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö)
Tarkastuslautakunta 50 02.05.2017 1.1.2013-30.6.2017 Kaupunginhallitus 247 08.05.2017 Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri 535/00.01.01.01/2017 TARLA 50 Valmistelija/lisätiedot: Tarkastuspäällikkö Anitta
Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö)
Tarkastuslautakunta 50 02.05.2017 1.1.2013-30.6.2017 Kaupunginhallitus 247 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 61 15.05.2017 Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri 535/00.01.01.01/2017 TARLA 50 Valmistelija/lisätiedot:
Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet
Kunnanhallitus 299 21.11.2016 Valtuusto 102 12.12.2016 Tarkastuslautakunta 4 26.01.2017 Tarkastuslautakunta 9 14.03.2017 Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet 1002/00.00.00/2016 Khall 21.11.2016 299 Euran
Luottamuspuheenjohtajiston rooli ja tehtävät sekä suhteet johtaviin viranhaltijoihin
Luottamuspuheenjohtajiston rooli ja tehtävät sekä suhteet johtaviin viranhaltijoihin Luottamushenkilöpuheenjohtajiston koulutuspäivä Kiimingin seurakuntakeskus 23.3.2019 Lakimiesasessori Mari Aalto 23.3.2019
Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli. Valviran asiantuntijasymposium Arja Myllynpää
Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Arja Myllynpää 1 Asiaryhmiä, joissa Valvira voi pyytää asiantuntijalausuntoa (esim.): Valvontaluonteiset asiat terveydenhuollon
Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen
Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen 1. Noudatettavat lait ja säännökset Laki kunnallisesta viranhaltijasta (304/2003) 18 Työsopimuslaki 3. luku 3 Hallintolaki (6.6.2003/434) 5. luku
Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 662/00.02.02/2018 110 Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Hallintopäällikkö Anne Rantala 4.6.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118 päätösten
Luottamushenkilöiden tiedonsaantioikeus ja saatujen tietojen edelleen välittäminen
8.11.2010 1(5) DocId: 145064 Luottamushenkilöiden tiedonsaantioikeus ja saatujen tietojen edelleen välittäminen Viimeaikaiseen keskusteluun ja yleisönosaston kirjoitteluun liittyen on syytä kerrata luottamushenkilöinä
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
LUOTTAMUSHENKILÖN ASEMA. Lakimies Miikka Ruokamo
LUOTTAMUSHENKILÖN ASEMA Lakimies Miikka Ruokamo 28.1.2013 Sisältö Ketkä ovat kunnan luottamushenkilöitä Yleinen ja erityinen vaalikelpoisuus Vaalikelpoisuuden menettäminen Kieltäytyminen ja ero Luottamustoimen
HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.
PÖYTÄKIRJA 7/2017 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 04.10.2017 klo 09.30 12.05 KOKOUSPAIKKA Koulukeskus, Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.johtaja MUUT
HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta
PÖYTÄKIRJA 6/2017 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 31.08.2017 klo 15.00 17.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.johtaja Salenius Leila
Viitasaaren kaupunki ESITYSLISTA Nro Sivu Tarkastuslautakunta Kokouspäivämäärä 6/
1 Asialista Kokouksen avaus... 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 4 Pöytäkirjan tarkastaminen... 5 Esteellisyydet... 6 Katsaus Viitasaaren kaupungin talouteen vuoden 2017 osalta... 7 Tilintarkastussuunnitelma
1 Kunnanhallituksen puheenjohtajan ajankohtaiskatsaus Vt. kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus Kunnankamreerin ajankohtaiskatsaus...
SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2017 Sivu 1 toimitettu 24.10.2017 Tarkastuslautakunta Aika: Tiistaina 31.10.2017 kello 17.00 Kahvi kokoushuoneessa klo 17.00 Paikka: Kunnanhallituksen huone Päätöksentekotapa:
Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa
Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»
REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017
1 KOKOUSAIKA 5.12.2017 klo 9:00 14.30 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen poissa. Paasovaara Marko, sihteeri,
1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 11.9.2018 klo 9.00 13.00 KOKOUSPAIKKA Siikaisten kunnantalo, hallituksen kokoushuone LÄSNÄ Anneli Lahtinen puheenjohtaja Leo Forss varapuheenjohtaja Matti Anttila
Ähtärin kaupunki PÖYTÄKIRJA Nro 8/20 18 Tarkastuslautakunta
Ähtärin kaupunki PÖYTÄKIRJA Nro 8/20 18 Tarkastuslautakunta 26.11.2018 KOKOUSAIKA 26.11.2018 klo 16.30 19.12 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 31 TEKNINEN JOHTAJA MAIJA LEHTOSEN JA TEKNISEN
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET
Esteellisyydestä kalvoja. Kunnanjohtajan kokoamasta kokousmateriaalista
Esteellisyydestä kalvoja Kunnanjohtajan kokoamasta kokousmateriaalista Esteellisyys Esteellisyyksiin vaikuttavista läheisistä piirretty kalvosarjan loppuun rautalankataulukko (3 eri läheisyysastetta ja
Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten valtuutettujen jättäytyminen toistaiseksi pois valtuustotyöskentelystä alkaen Sotkamossa
239 21.10.2014 251 11.11.2014 Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten valtuutettujen jättäytyminen toistaiseksi pois valtuustotyöskentelystä 13.10.2014 alkaen Sotkamossa KHALL 239 Hallintojohtaja Sotkamon
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.12.2016 Taltionumero 5353 Diaarinumero 3105/3/16 ja 3181/3/16 1 (5) Asia Valittajat Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva valitus 1. Lulu Ranne, Hämeenlinna
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Esitys 1 (5) Esteellisyys omaisuuskysymyksessä Puheenjohtaja Antti Karkola 1.3.2012 AYYE / PJ / 2 / 2012
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Esitys 1 (5) Antti Karkola 1.3.2012 E / PJ / 2 / 2012 Tämä esitys edustajiston jäsenten esteellisyydestä käsiteltäessä ns. omaisuuskysymystä käsitellään edustajiston kokouksen
TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015
TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,
Toivakan kunta Pöytäkirja 6/ / 14. Tarkastuslautakunta Aika klo 17:00-19:59. Toivakan kunnankirjasto, sali
Toivakan kunta Pöytäkirja 6/2015 1 / 14 Tarkastuslautakunta 08.09.2015 Aika 08.09.2015 klo 17:00-19:59 Paikka Toivakan kunnankirjasto, sali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 20 Tarkastuslautakunta 23.05.2017 AIKA 23.05.2017 klo 09:00-10:00 PAIKKA Kunnanvirasto, Sodankyläntie 1 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 12 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Lapuan kaupungin lausunto talousarvion v sekä taloussuunnitelman hyväksyminen v liittyvään valitukseen
1 Lausunto 11.2.2019 1 (5) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL 204 65101 Vaasa Viite: 00017/19/2204 Lapuan kaupungin lausunto talousarvion v. 2019 sekä taloussuunnitelman hyväksyminen v. 2020-2021
KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen jäsen ja varajäsen sekä tarkastuslautakunnan
YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 11/2017 KOKOUSAIKA 28.6.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen
Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 975/00.02.02/2018 57 Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 26.9.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118
ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 21.09.2015 Dnro OKV/1735/1/2014 1/5 ASIA Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 7.10.2014 osoittamassaan
Kunnan päätöksentekoprosessista kunnat.net. Hakusessa päivät , Jaana
Kunnan päätöksentekoprosessista kunnat.net Hakusessa päivät 26-27.3, Jaana Säädöspohja Julkisen hallinnon päätöksenteon perusteet kirjattu Suomen perustuslakiin Vaikuttavia säännöksiä: 2 Oikeusvaltioperiaate
Kirkkonummen kunta Minutes 1/ (15) Kuntakehitysjaosto
Kirkkonummen kunta Minutes 1/2017 1 (15) Meeting 16.08.2017, klo 17:24-21:32 date Meeting Kokoushuone Kajanus (5. krs) location Meeting topics 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus
HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta
HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten
Esteellisyys. Sari Anetjärvi lakimiesasessori
Esteellisyys Sari Anetjärvi lakimiesasessori Esteellisyys Esteettömyysvaatimus kuuluu hallinnon keskeisiin oikeusturvaperiaatteisiin. Hallintotoiminnan on oltava niin avointa, että sitä voidaan tarkastella
ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ
Espoon kaupungin hallintosääntö 1.6 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuusto 8.12.2008 Voimaan 1.1.2009 Valtuusto 24.5.2010 Voimaan 1.1.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013
II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely
Espoon kaupungin hallintosääntö 2017 1 (5) II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely 1 Kokousmenettely Tämän luvun 2-11 :ien kokousmenettelyä koskevia määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta
Peruspalvelukeskus Tapala, Kankaanpää. Hallinnon kokoushuone
Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä Pöytäkirja 6/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika 16.08.2018 klo 14:00-16:05 Paikka Peruspalvelukeskus Tapala, Kankaanpää. Hallinnon kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko
Riitta Manninen Jaoston tehtävistä
Riitta Manninen 3.5.2013 Jaoston tehtävistä Lautakunta ja jaosto sosiaalihuoltolain 6 mukaisesti Sosiaalihuollon toimeenpanoon tämän lain mukaan kuuluvista tehtävistä sekä niistä tehtävistä, jotka muussa
Kivijärven kunta Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2017. Airi Sorsamäki Aira Hakkarainen jäsen
Tarkastuslautakunta 2017-2021 PÖYTÄKIRJA 4/2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS Kokousaika: 11.9.2017 klo 9.00 11.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Läsnä: et Teuvo Rekonen, puheenjohtaja Risto Oinonen, varapuheenjohtaja,
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Tarkastuslautakunta Asianro 4296/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 8 21.6.2017 22 23.8.2017 27 Asianro 4296/00.03.00.01/2017 Sidonnaisuusilmoitukset historia 21.6.2017 8 Tarkastustoimi Kuntalain (410/2015) 84 :n mukaan tiettyjen
Kuntalain 8 luvun 68 :n mukaan tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
136 03.06.2014 155 23.06.2014 Vuoden 2013 tilinpäätöksen osittain allekirjoittamatta jättäminen KHALL 136 Hallintojohtaja on hyväksynyt kokouksessaan 22.04.2014 87 osaltaan Sotkamon kunnan vuoden 2013
Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö
1 Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Asiantuntijan juridinen asema ja vastuu
Asiantuntijan juridinen asema ja vastuu Valviran asiantuntijasymposium 8.2.2017 Biomedicum Esittelijäneuvos Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,
1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 3/2018
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 16.5.2018 klo 9.00 13.45 KOKOUSPAIKKA Siikaisten uusi kunnanvirasto, kokoushuone LÄSNÄ Anneli Lahtinen puheenjohtaja Leo Forss varapuheenjohtaja Matti Anttila jäsen
(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
Kunnanhallitus 179 06.06.2017 Valtuusto 63 14.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021 KH 06.06.2017 179 Kuntalain 32 :n mukaan tulee valtuuston suorittaa kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan ja
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1(285) HE-luonnos 8.5.2014 Hallituksen esitys eduskunnalle kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi kuntalaki, joka korvaisi
FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta
Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä
Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet
Kunnanhallitus 299 21.11.2016 Valtuusto 102 12.12.2016 Tarkastuslautakunta 4 26.01.2017 Tarkastuslautakunta 9 14.03.2017 Tarkastuslautakunta 16 09.05.2017 Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet 1002/00.00.00/2016
(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)
PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja
Kuka kantaa virkavastuuta? Tanja Mansikka, VT, OTL Kuntamarkkinat 9.9.2015
Kuka kantaa virkavastuuta? Tanja Mansikka, VT, OTL Kuntamarkkinat 9.9.2015 Väärinkäytösten ehkäisy kunnallishallinnossa Vaalikelpoisuusrajoitukset valtuuston ja toimielimiin Esteellisyyssäännökset Kuntalaki
Kemijärven kaupunki / tarkastuslautakunta. Kemijärven kaupunki PL
1 1 Rekisterinpitäjä Nimi / tarkastuslautakunta Osoite 98101 Kemijärvi Muut yhteystiedot (esim. puhelin virka-aikana, sähköpostiosoite) +358 40 770 8819 kirjaamo@kemijarvi.fi 2 Yhteyshenkilöt rekisteriä
Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat
Maakuntahallitus 89 19.06.2017 Maakuntahallitus 128 11.09.2017 Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat 265/00.00.01/2017 MHS 19.06.2017 89 Tiivistelmä Kuntalain (410/2015)
1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. tilintarkastaja, JHTT
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 7.9.2018 klo 9.00 13.25 KOKOUSPAIKKA Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Aarre Välimäki varapuheenjohtaja Marita
Kuntalain 8 luvun 68 :n mukaan tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
136 03.06.2014 155 23.06.2014 189 25.08.2014 Vuoden 2013 tilinpäätöksen osittain allekirjoittamatta jättäminen KHALL 136 on hyväksynyt kokouksessaan 22.04.2014 87 osaltaan Sotkamon kunnan vuoden 2013 tilinpäätöksen.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Tarkastuslautakunta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:05-16:50 Paikka Kaupungintalo, neuvotteluhuone 1, 1. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet
Tuusulan seudun vesilaitos ky PÖYTÄKIRJA 1/2018 Tarkastuslautakunta
2 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät
Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1
Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 12.09.2017 16:30-16:37 Paikka Ruoveden kunnantalon kahvihuone Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 42 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta
HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja
MUONION-ENONTEKIÖN TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 2017 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Ma klo 9:00-10.
2017 Kokousaika Ma klo 9:00-10. 50 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Maria Roimaa, varapuheenjohtaja Hannu Ranta Markku T Rauhala, varajäsen Teemu
PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ KOKOUSKUTSU N:o 17/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Kokoustila Sari
PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ KOKOUSKUTSU N:o 17/2017 Tarkastuslautakunta (2017-2020) KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 7.11.2017 klo 17.00 - Paikka PHKS Kokoustila Sari KÄSITELTÄVÄT ASIAT 66 Kokouksen laillisuus
1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjanpitäjän valinta Pöytäkirjan tarkastaminen... 5
SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2017 Sivu 1 lähetetty 31.8.2017 Tarkastuslautakunta Aika: Tiistaina 05.09.2017 kello 14.00 Kahvi kokoushuoneessa klo 14.00 Paikka: Kunnanhallituksen huone Käsiteltävät asiat:
Tarkastuslautakunta 6/2018
YPÄJÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 6/2018 Kokousaika: 28.9.2018 klo 14.00 16.30 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen
Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2017 1
Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 07.03.2017 klo 14:00-17:20 Paikka Rautjärven kunnantalo, valtuustosali, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten kanssa yhtäpitäväksi.
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Tarkastuslautakunta Aika maanantai klo 13:30-16:00 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, Neuvottelu 1 (rak. 10, 6. krs) Ilkka Raninen,
58 Lautakunnan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille
Kangasniemi Pöytäkirja 7/2017 1 (13) Aika 10.10.2017, klo 15:00-17:50 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 53 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 54 Pöytäkirjan
Hallintolaki. 28.1.2013 Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty
Hallintolaki 28.1.2013 Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty Hallintolaki Tuli voimaan 1.1.2004 Sovelletaan voimaantulon jälkeen vireille tulleisiin asioihin Samalla kumottiin hallintomenettelylaki (598/1982)
u a UØ Taltionumero 3682/3/14
KORKEIMMAN HALLINT O-OIKEUDEN PÄÄTUS Ant opäivä 1 (5} 4.2.2015 Taltionumero 265 Diaarinumero 3682/3/14 u a UØ Kiryaamo 05. 02. 2015 Asia Kunnallisvalitus i3 Valittaja Matti Vattulainen, Joutseno Päätös,
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, Antero Pohjonen, Antti Annala, Kaija Asunmaa, Kyösti Rahkonen
KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Kunnallisasiaa koskeva valitus MUUTOKSENHAUN KOHTEENA OLEVA PÄÄTÖS VALITTAJA VASTAPUOLI Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, 9.10.2015 Keuruun kaupunki
PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ
KIRKKONUMMEN KUNTA PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaan 1.2.2013 1 Sisällys 1 LUKU... 3 PERUSTURVAN TOIMIALA... 3 1 Lautakunnan tehtävät... 3 2 LUKU... 3 PERUSTURVALAUTAKUNTA JA JAOSTOT... 3 2 Lautakunnan
Kuntien ja maakuntien muutoksenhakujärjestelmän kehittäminen
Kuntien ja maakuntien muutoksenhakujärjestelmän kehittäminen 9.4.2018 Eeva Mäenpää Kunta- ja aluehallinto-osasto Tilaisuuden ohjelma klo 9:30 10:00 Kahvit klo 10:00 10:15 Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri
Kokouskäytännöistä 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokousmenettelyt Tavoitteena yhdenmukaiset menettelyt toimielimissä Käsitellään toimielimen ensimmäisessä kokouksessa Päätetään
Kaupunginhallitus 27.6.2011 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE. Asia: Vastine asiasta Dnro: 01128/11. PL 85, 34801 Virrat
VIRTAIN KAUPUNKI LAUSUNTO Kaupunginhallitus 27.6.2011 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE Asia: Vastine asiasta Dnro: 01128/11 Lausunnon antaja: Virtain kaupunki PL 85, 34801 Virrat p. (03) 485 111 f. (03)
Peruspalvelukeskus Tapala, Kankaanpää. Hallinnon kokoushuone
Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä Pöytäkirja 7/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 klo 14:00-00:00 Paikka Peruspalvelukeskus Tapala, Kankaanpää. Hallinnon kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ KOKOUSKUTSU N:o 18/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Kokoustila Sari
PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ KOKOUSKUTSU N:o 18/2017 Tarkastuslautakunta (2017-2020) KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 4.12.2017 klo 16.00 - Paikka PHKS Kokoustila Sari KÄSITELTÄVÄT ASIAT 75 Kokouksen laillisuus