Unelmia uudesta työstä. STTK:n ja TJS Opintokeskuksen yhteistyöhanke. Hankkeen tuloksia.
|
|
- Santeri Palo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Unelmia uudesta työstä. STTK:n ja TJS Opintokeskuksen yhteistyöhanke. Hankkeen tuloksia.
2 Ohjelma Seminaarin avaus Minuus, sosiaaliturva ja hyvä elämä Osaaminen näkyviin työtodistuksessa Kahvit Tekijänoikeudet luovilla aloilla Sosioemotionaaliset taidot ja pätkätyö Tulosten levittäminen hankeverkostoissa Miten tästä eteenpäin? Osallistujien toiveet
3 Hankkeen tavoitteet Tuetaan epävarmassa työsuhteessa työskenteleviä ja parannetaan heidän työolojaan ja työehtojaan. Parannetaan työntekijöiden ennakointivalmiuksia. Autetaan opiskelijoita pätkätyötodellisuuden kohtaamiseen. Laaditaan toimintaohjeita erilaisiin työelämän tilanteisiin. Aikataulu: helmikuu 2010 maaliskuu 2013
4 Hankkeen toteuttajat TJS Opintokeskus: Projektivastuu, tutkimusten toteutus tai ohjaus ja pätkätyöaineistot: Sikke Leinikki Taloushallinto: Salmieh Hassan-Aintila Osaamisperustainen työtodistus: Inka Ukkola, Viestintä: Laura Koskinen Tutkijat: Verna Vaherjoki, Ville-Veikko Järvilehto, Ullastiina Hankala
5 Hankkeen toteuttajat STTK Vastuullinen johto: Markku Salomaa Alueellinen toiminta ja verkkoaineisto: U. Hyvönen, T. Lepistö ja L. Korkeaoja Asiantuntijavaikuttaminen: H. Ahokas, K. Passi, R. Työläjärvi, I. Douglas, H. Puura, M. Sirkka, R. Sund, Taloushallinto: R. Ollikainen ja V. Kuronen Sihteeripalvelut: L. Korhonen, P. Turja ja P. Gylling
6 Ohjausryhmä Pj. kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto Varapj: rehtori/toimitusjohtaja Tapio Huttula TEM: Jan Hjelt, Sari Alho, Leena Uskelin, (aiemmin Sari Eskola, aluksi Susanna Piepponen) STTK: Markku Salomaa TJS: Merja Hanhela Merkittävä rooli hankkeen jatkuvassa parantamisessa
7 Miten työn teettäminen muuttuu? Työsuhteet muuttuvat Työsuorituksen mittaaminen muuttuu (aika, tulos vai mikä) Työn teettäminen muuttuu Työn ostaminen suorituksina, mm. henkilöstöpalveluyrityksen, freelancerit ja alihankkijat Työn tulosten ostaminen Työnantajan sitoutuminen työntekijään ja työntekijän sitoutuminen työnantajaan muuttuu
8 Mitä työn teettämisen muutoksesta seuraa Työtä tehdään entistä yksilöllisemmin ajan, paikan ja yhteisön suhteen Myös osaaminen yksilöllistyy Osaamisverkostojen merkitys kasvaa Työntekijän hallittava myös työhön ja siitä maksettaviin korvauksiin liittyvät sopimukset Osattava digitaalinen vuorovaikutus ja Kyettävä tarkastelemaan yhteisöjään ja itseään kriittisesti reflektoiden. Lähde: Järvensivu ja Alasoini (2012) Työpoliittinen aikakauskirja 3/2012
9 Pätkätyössä oppii eri asioita Työn hakemisen taidot kehittyvät Sosioemotionaaliset taidot, mitä niille tapahtuu työpaikkojen ja työn tekemisen tapojen muuttuessa? Työttömyysjaksot yleisiä, byrokratian osaaminen kasvaa, entä muu osaaminen? Erilaisten työn tekemisen tapojen yhdistäminen (freelancer, työntekijä, vuokratyöntekijä, yrittäjä) > uusia työelämätaitovaatimuksia
10 Pätkätyö ja osaaminen Missä opitaan selviytymiseen vaadittavat taidot? Miten näitä taitoja voi opettaa? Miten käy substanssiosaamisen työympäristöjen toistuvasti vaihtuessa?
11 Pätkätyö ja osaaminen Työelämän katkoskohdat (pätkien alut ja loput) vaikuttavat yksilön suhtautumiseen tulevaan sekä identiteettiprosesseihin työssä, työyhteisössä ja muualla elämässä. Oman osaamisen hallinta keskeistä liitoskohdissa Oppii pärjäämää ja tueksi laadittu ohjeet Pärjätään pätkätyössä (
12 Pätkätyö, työyhteisö ja osaaminen Asema työyhteisössä epävarma ja epävakaa >> työmotivaatio ja kehittämistyö kärsivät Työyhteisön epätasa-arvoiset työsuhteet lisäävät riskiä epäoikeudenmukaisuuden kokemiseen, myös terveysriski Vaihtuvat työntekijät sitovat vakinaiset opettamiseen Lähde: Leinikki 2009
13 Perehdyttäminen Perehdyttämisellä varmistetaan, että työpaikalla tuotetaan laadukkaasti tuotteita tai palveluita, joita varten organisaatio on olemassa. Perehdytys saa työn ja palvelun sujumaan ja auttaa oppimaan uutta. Perehdytys vähentää tapaturmia ja työssä tulevia virheitä ja sen avulla vähennetään työn kuormittavuutta.
14 Perehdyttäminen Työn teettämisen muuttuminen lisää perehdyttämisen tarvetta Suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle vie työ tekemiseen pohjautuvaa osaamista pois työpaikoilta Pätkätyössä oppii perehtymään Missä opetetaan perehdyttämiseen?
15 Itsensä työllistävän pienyrittäjän osaaminen Tutkittiin yksin yrittäviä fysioterapeutteja Osaamisen kehittäminen omalla kustannuksella, ja satunnaista >> osaamisen johtamiseen tarvitaan tukea Uusi hanke? Pienyrittäjille alueellisia oppimisverkostoja oppilaitosten, yrittäjäjärjestöjen, ammattiliittojen ja alueellisten elinkeino, liikenne ja ympäristökeskusten yhteistyönä? Tutkija: S. Leinikki 2012
16 Pätkätyö ja sosiaalipalvelut Työttömyyden alussa sisäinen ja ulkoinen elämänhallinta muuttuu. Mikä tukee työttömäksi jäävien toimijuutta? Miten työttömäksi jäävät asemoivat itsensä ja miten kokevat tulevansa asemoiduiksi? Tutkimus Vaherjoki Tuloksista julkaistu Minuus, sosiaaliturva ja hyvä elämä -kirja. Kirja tarjoaa tukea ja opastusta työttömiksi joutuville ja sosiaalityöntekijöille.
17 Minuus, sosiaaliturva ja hyvä elämä Tutkimuksella sosio-konstruktivistinen tausta Analyysi teemoitellen, kontekstoimalla empiirisestä keskusteluaineistosta tehtyjä havaintoja teoriataustaan Fokusryhmähaastattelu 3 ryhmää, yht. 15 haastateltavaa, kesto 2 3 h Kahvit, ryhmäytymistä edistävä tutustuminen, varsinainen haastattelu teemarungon pohjalta Painotus keskustelunomaisuudessa Tutkija Verna Vaherjoki
18 Asiakkaana sosiaaliturvajärjestelmässä Kokemukset virastoissa marginalisoivia, esineellistäviä Tiukka byrokratia ja kontrolli kuormittaa ja osoittaa epäluottamusta yksityisyys ja intimiteetti menetetään Puolustuskyvyttömyys (kieli), avuttomuus (ulkoisen hallinnan menettäminen), turhautuminen kokemuksia ei välttämättä haluta
19 Asiakkaana sosiaaliturvajärjestelmässä Asiakkaan aktivointi, palkkatukityö, kurssit ja koulutus passivoi ja vahvistaa kategorisoinnin kokemusta Leimautuminen: järjestelmä, työmarkkinat, ihmissuhteet Etuuksien ja oikeuksien puute: terveyspalvelut, eläkkeet, lomat heikentää psyykkistä hyvinvointia Kokemukset henkilöidään virkailijaan
20 Ulkoinen elämänhallinta Liittyy ympäristön mahdollisuuksiin tarjota tukea. Mm. sosiaaliturva, ihmissuhdeverkostot ja harrastukset. Ilmenee yksilön kyvyssä vaikuttaa elämäänsä niin, että ulkopuoliset tekijät eivät pääse horjuttamaan tasapainoa. Tapahtuu välineellisenä käyttäytymisenä tavoitteiden saavuttamiseksi
21 Sisäinen elämänhallinta Yksilön sopeutumiskyky odottamattomiin ja turvattomuutta aiheuttaviin tilanteisiin. Liittyy ihmisen omiin valmiuksiin ja taipumuksiin kohdata ja ratkoa vaikeuksia ja paineita sekä selviytyä niistä Ilmenee sisäisenä puheena Tapahtuu sisäisenä emotionaalisena (tunteiden käsittely) ja kognitiivisena (ongelmien ratkaisu) prosessina.
22 Minuuden määrittely Lähde: Vaherjoki 2011
23 Omat toiveet ja työura Yksilö kerää eniten osaamista toimista, jotka häntä innostavat eli erikoisosaaminen on henkilökohtaisen kiinnostuksen tulos Kun tuntee itsensä ja kiinnostuksen kohteensa, osaa tarttua juuri niihin mahdollisuuksiin, jotka yksilölle sopivat >> hallinnan tunne >> jaksaa työssä ja elämässä paremmin Entä osaamisen kehittämisessä ja arvioinnissa, kuka päättää mitä osaamista kehitetään, arvioidaan ja miten?
24 Mistä osaaminen työssä koostuu Substanssiosaaminen Yleiset työelämätaidot Työympäristön ja/tai asiakaskentän tuntemus Oman elämän hallinta Oman paikan löytäminen työmarkkinoilta (oman sopivuuden tunnistaminen)
25 Mitä osaaminen on Osaaminen on sitä, mitä tarvitaan, jotta saa työssään tuloksia aikaan. Osaamista voidaan hankkia opiskelun, työnteon, harrastusten tai yleensä elämänkokemuksen kautta. Joskus osaaminen on sidoksissa henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten paineensietokykyyn tai riskinottohaluun. Kun puhut osaamisestasi, puhut siitä, miten olet käytännössä toiminut
26 Miten osaamista voi dokumentoida? Tallentamalla asiakaspalautteita, muistioita ja opiskeluista saatuja mainintoja Kirjaamalla esimerkkitapauksia muistiin Pyytämällä (kirjallista) palautetta tilaajilta, entisiltä työkavereilta, nykyisiltä yhteistyökumppaneilta, esimiehiltä, harrastusseuran jäseniltä, opettajilta, opiskelukavereilta
27 Osaaminen ja työn ilo Osaaminen tuo työhön mielekkyyttä Osaaminen on työssä jaksamisen perusta Taitojen kasvu lisää tehokkuutta ja hallinnan tunnetta Se antaa mahdollisuuden iloita onnistumisesta ja osaamisesta, yhdessä ja erikseen Osaaminen tuo arvostusta Antaa uusia mahdollisuuksia työelämässä, koulutuksessa ja palkitsemisessa
28 Osaamisperustainen työtodistus Työnantajaa voi pyytää kirjoittamaan työtodistuksen, jossa kuvataan: Vastuut Osoitetut osaamiset Tehtävät ja se, jos tehtävä vaatii johtamista, suunnittelua, sosiaalisia taitoja, joustavuutta tms. Koulutus ja työssä oppiminen Persoonallinen työote Erityistaidot (työtaidot)
29 Osaamisperustainen työtodistus Työtä kuvaavan todistuksen tarve lisääntyy, kun työn teettäminen muuttuu ja oppiminen on elinikäistä. Eri osapuolet tarvitsevat uusia taitoja TJS:n julkaisussa osaamista tarkastellaan eri näkökulmista eri tilanteista Julkaisu ilmestyi 2012, 2. painos nyt jaossa, sähköisenä mm. opin ovi - verkostossa Tekijä: Inka Ukkola
30 Hankkeessa tuotetut aineistot Hankkeessa tuotetut sähköiset aineistot löytyvät: Tjs-opintokeskus.fi/aineistot Tyoelamaan.fi Opinovi.fi Sivuilla nyt: Pärjätään pätkätyössä; Minuus, sosiaaliturva ja hyvä elämä, sekä Tekijänoikeudet luovilla aloilla. Tulossa samaan paikkaan Hankalan tutkimus sekä loppuraportti
Osaaminen näkyväksi työtodistukseen Unelmia uudesta työstä hankkeen tuloksia. Sikke Leinikki TJS Opintokeskus
Osaaminen näkyväksi työtodistukseen Unelmia uudesta työstä hankkeen tuloksia Sikke Leinikki TJS Opintokeskus Taustaa Työn teettämisen tavat muuttuvat Valta, vastuu ja mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261
Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä
Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio
Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille
Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille TJS Opintokeskus on saanut hankerahaa työttömien digitaitojen päivittämiseen. Digitaitojen kehittäminen toteutetaan niin, että osallistujat harjoittelevat työnhaku-
Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille
Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille Tavoite Valmennuksessa osallistujat harjoittelevat työnhaku- ja työelämätaitoja ja samalla kartuttavat digiosaamista osallistujien tarpeiden mukaan räätälöitynä.
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Työkyvyn ja koko elämän perusta on hyvä terveys. # Terveyttä ja toimintakykyä ei voi varastoida, niitä pitää ylläpitää koko ajan. # Ylläpitämiseen riittää pienet päivittäiset
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261
Aktivointikoulutus työttömille jäsenille
Aktivointikoulutus työttömille jäsenille TJS Opintokeskus on saanut Opetushallituksen hankerahaa työttömien digitaitojen kouluttamiseen. Aktivointikoulutuksessa osallistujat oppivat työnhaku- ja työelämätaitoja
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261
Osaaminen näkyväksi Työssä hankitun osaamisen tunnistaminen. Inka Ukkola TJS Opintokeskus
Osaaminen näkyväksi Työssä hankitun osaamisen tunnistaminen Inka Ukkola TJS Opintokeskus TJS Opintokeskus AKAVAn ja STTK:n yhteinen palveluorganisaatio, joka tarjoaa koulutus-, kehittämis- ja kulttuuripalveluja
UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen
UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen Timo Lindholm / Sitra 22.8.2017 Lähtökohdat - Globaalit ilmiöt muokkaavat työelämää hävittävät ja luovat töitä. - Työn murroksen
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261
AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää
AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA Kuntoutuspäivät 7.6.2018 Ylilääkäri Maija Haanpää TYÖELÄKEKUNTOUTUS = TYÖELÄKEYHTIÖN JÄRJESTÄMÄ AMMATILLINEN KUNTOUTUS Työntekijällä, joka ei ole täyttänyt
Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka sähköinen työalusta työhyvinvoinnista vastaaville
Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka sähköinen työalusta työhyvinvoinnista vastaaville Jarna Savolainen Asiantuntija, Työhyvinvoinnin palvelut Finnsec-messut 13.10.2011 Työhyvinvoinnin tinkimätön rakentaja
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Nuorten maahanmuuttajien työkyvyn tukeminen työuran alussa (NuMaT) 3.10.2013 Marika Nevala, Merja Turpeinen, Eva Tuominen, Anne Salmi, Lea Henriksson, Jaana Laitinen 2.10.2013 M Turpeinen,
Työelämä nyt ja tulevaisuudessa
Mika Valtanen Opteam 22.11.2016 Työelämä nyt ja tulevaisuudessa 22.11.2016 Opteam Rauma Nortamonkatu 18, 26100 Rauma 10 000 TYÖNTEKIJÄÄ 1 000VALMENNUSTA VUOSITTAIN 45 000 TYÖHAKEMUSTA VUOSITTAIN HENKILÖ-
Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut
Työpaikan pelisäännöt Perusteet pelisäännöille Lainsäädännössä on määritelty yleisluontoisesti työnantajan ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa sekä annettu yleisiä ohjeita käyttäytymisestä
Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018
Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018 Tutkimuksen tiedot Tämän tutkimuksen on tehnyt IROResearch Oy toukokuussa 2018 työeläkeyhtiöiden toimeksiannosta. Tavoitteena oli
PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ!
PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! 2 PARASTA KOKONAISUUDESSA kehitetään koulutuksen järjestäjän ydinprosesseja vahvistetaan koulutuksen järjestäjien henkilöstön osaamista ohjataan uudenlaiseen toimintaan
Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet
Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto
Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!
OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä
Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi
Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla
Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti
Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut
Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma. Dinno-tutkimus 2012-2014
Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma Dinno-tutkimus 2012-2014 Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Yksi kuudesta Tekesin Työelämäinnovaatiot aktivointihankkeessa rahoitetusta julkisen tutkimuksen
HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi
Aiemmin hankitun n osaamisen tunnistaminen HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi Osaamisen tunnistamisesta Osaamisen hallinta muuttuvassa toimintaympäristössä i i ä Tilanteen ja tavoitteiden
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien
Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä
Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä Avoimet ovet 28.2.2018 Sinikka Kaakkuriniemi järjestöjohtaja 1 Mielenterveyden häiriöt ja ongelmat ovat yleisiä Lähes jokainen kokee jossain
PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ!
PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! 2 PARASTA KOKONAISUUDESSA kehitetään koulutuksen järjestäjän ydinprosesseja vahvistetaan koulutuksen järjestäjien henkilöstön osaamista ohjataan uudenlaiseen toimintaan
Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen
Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa Tuula Selonen Mitä ikäjohtamisella tarkoitetaan? 1/3 Ikäjohtaminen on eri-ikäisten ihmisten johtamista eli hyvää henkilöstöjohtamista. Työurien parantamiseen ja pidentämiseen
EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005
EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.
Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022
Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri
Aloitustilaisuus
Uute Uutta tekemässä 2015-2018 Muutoksen ja hyvinvoinnin johtaminen Pohjois-Suomen seurakunnissa Aloitustilaisuus 26.10.2015 Miltä työssä näyttää nyt? Mitä työelämässä tapahtuu juuri nyt? Miten käy työhyvinvoinnille?
Henkilökohtaisten ratkaisujen mahdollistaminen opiskelijalle EQAVET Seminaari
Henkilökohtaisten ratkaisujen mahdollistaminen opiskelijalle EQAVET Seminaari 26.11.2018 Suuri Pedagoginen laatu yhdistyy yhä tiiviimmin hyvinvointiin Kivaa Opitaan ja hyvä olla HYVIN- VOINTI Ei opita
Osaaminen merkitsee, työhyvinvointi ratkaisee Hengissä kevääseen seminaari
Osaaminen merkitsee, työhyvinvointi ratkaisee Hengissä kevääseen seminaari 1.11.2017 Kai Komulainen, projektipäällikkö Polut pohjoisen kasvuun, Lapin yrityksiä ja työhyvinvointia kehittämässä hanke Lapin
10 askelta onnistumiseen
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Mirja Hannula, EK @mirjahannula 9.11.2018 Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät
Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult
Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta 6.9.2018 Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult 6.9.2018 Sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta Sosiaalihuoltolain
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on
#uusiamis #10askeltaonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia
#uusiamis #10taonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen yrityksille Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät
Opintojen lähtökohdat, tavoitteet ja sisällöt
Opintojen lähtökohdat, tavoitteet ja sisällöt Itsenäinen elämä Työ Ammatillinen koulutus VALMENTAVA I 20-40 (80) ov - ammatilliseen peruskoulutukseen tai työelämään valmentavat perusopinnot koulutusalakohta
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta
Nuori kuski osaa! Nuoret ammattikuljettajat työkykyisinä ja työelämätaitoisina ratissa
Nuori kuski osaa! Nuoret ammattikuljettajat työkykyisinä ja työelämätaitoisina ratissa Nuori kuski osaa! -projektin tarkoituksena tuottaa kriteerit logistiikka-alan pk-yrityksiin nuoren työntekijän perehdyttämiseen
Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Mikkeli, Vantaa, Kokkola, Kemi, Turku #työturvallisuuspäivä. Perehdyttämisen hyvät käytännöt
Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 26.04.2019 Mikkeli, Vantaa, Kokkola, Kemi, Turku #työturvallisuuspäivä Perehdyttämisen hyvät käytännöt Petri Pakkanen asiantuntija, Työturvallisuuskeskus petri.pakkanen@ttk.fi
Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset
Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa
Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017
Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme
Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö
Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen
Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa
Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja
TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA.
TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA www.valmennuskeskuspublic.fi 2018 TYÖHÖNVALMENNUS VÄLITYÖMARKKINOILLA KENELLE? Välityömarkkinoilla palkkatukijaksolla yhdistyksissä olevat työntekijät. Työntekijällä
Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO
Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Hyvinvointia tukeva kouluarki 2 Koululla on yhä tärkeämpi rooli lapsen
Ohjaus- ja seurantalomake 1 (7) Kuntalisä työttömiä palkkatuella työllistäville järjestöille, yhdistyksille ja säätiöille
Ohjaus- ja seurantalomake 1 (7) Oulun kaupunki maksaa yleishyödyllisille kuntalisää palkkatuella työllistettävän oululaisen henkilön palkkakuluihin. Kuntalisän maksamisessa noudatetaan Oulun kaupungin
Pidempiä työuria työkaarimallin avulla. Päivi Lanttola,VM Työelämän risteyksissä teematilaisuus ikäjohtamisesta työuran eri vaiheissa 30.1.
Pidempiä työuria työkaarimallin avulla Päivi Lanttola,VM Työelämän risteyksissä teematilaisuus ikäjohtamisesta työuran eri vaiheissa 30.1.2018 Haasteena työurien pidentäminen 2 Työkyky ja ikääntyminen
Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1
Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261
Nuori Mieli Työssä. S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä
Nuori Mieli Työssä S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä Nuori Mieli Työssä- ohjelma tavoittelee nuorten työelämän
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään Kärkihanke osana strategisen hallitusohjelman toimeenpanoa 2016 2019 Painopistealue Hyvinvointi ja terveys Kuka on osatyökykyinen? Henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään
Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025?
Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025? Toimitusjohtaja Petri Lempinen Tammikuu 2017 Täältä tulemme Ammattikorkeakoulujen irtaantuminen Ammattitutkintolaki 1994 > laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta
korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys
URAREITTI korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys Työpaketti 3: Ammatillinen suomen kieli ja viestintätaito terveysalalla iltapäiväseminaari 30.5.2017
Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi
Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi Koulutuksen ja työelämän yhteistyö 21.3.2013 Arto Saloranta 3/20/2013 Työllistyvyyden käsite Ohjaus ja työllistyvyys Työllistyvyys korkea asteella Tutkimussuunnitelma
Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?
Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja
Pelastustoimen työurat Mitä meistä tulee isona? Mika Kontio pelastuspäällikkö Varsinais-Suomen Pelastuslaitos
Pelastustoimen työurat Mitä meistä tulee isona? Mika Kontio pelastuspäällikkö Varsinais-Suomen Pelastuslaitos PALOASEMAT 3 27.11.2015 Varsinais-Suomen pelastuslaitos Kuntia 27 Asukkaita 472 000 Päätoimista
RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN
HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.
Työturvallisuutta perehdyttämällä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Kokkola 26.4.2019 1 Työsuojeluviranomaiset Työntekoon liittyvien säädösten neuvonta, ohjaus ja valvonta Työpaikkojen työskentelyolosuhteet
Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö
Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015 Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri ei
Ammatillisen osaamisen ja työelämäyhteistyön rakentaminen opintojen aikana Zoomin koulutustilaisuudet syksyllä 2017
Ammatillisen osaamisen ja työelämäyhteistyön rakentaminen opintojen aikana Zoomin koulutustilaisuudet syksyllä 2017 Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Esityksen sisältö ja tavoitteet:
Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Etunimi Sukunimi
Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 19.5.2017 Etunimi Sukunimi Sisältö Viestinnän tavoitteet Priorisoidut kohderyhmät Kanavat Pääviestit Visuaalinen viestintä Projektit / toimenpiteitä
KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen
KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten
TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS
TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS Riitta Karusaari Pedagogiset huiput Levillä 16.9.2016 Mikä on Tulevaisuuden opettajan opas? Lähtökohtana pohdintaa - Millaista opettajan työ on tulevaisuudessa? - että opetus
Kotona Suomessa-hankkeen tavoite
Kotona Suomessa-hankkeen tavoite Kotona Suomessa yhdistää maahanmuuttajien parissa työskentelevät asiantuntijat verkostoksi, joka toteuttaa yhä laadukkaampia ja vaikuttavampia kotouttamispalveluita kaikkialla
TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä
TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA Yleistä oppilaitosyhteistyöstä - Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä - Yhteistyön muodot - Työssäoppimisjaksojen mahdollistaminen - Työssäoppimisjaksoon valmistautuminen työpaikalla
Tulevaisuuden työ - nousevia trendejä työelämän muutostutkimusten valossa
Tulevaisuuden työ - nousevia trendejä työelämän muutostutkimusten valossa Anu Järvensivu, dosentti, vanhempi tutkija anu.jarvensivu@ttl.fi, 043 824 7370 Merkittäviä muutoskulkuja, joista ei paljon puhuta
Ympäristötieteistä valmistuneiden maistereiden työllistyminen - selvitys keväällä Laura Koskinen
Ympäristötieteistä 2000-2005 valmistuneiden maistereiden työllistyminen - selvitys keväällä 2006 Laura Koskinen Kysymykset 1-4 1. Oletko ollut valmistumisesi jälkeen ympäristönsuojelutieteen/ympäristöbiologian
TYÖMARKKINOIDEN MURROS HPL-SEMINAARI TURKU
TYÖMARKKINOIDEN MURROS HPL-SEMINAARI 10.11.2016 TURKU TULEVAISUUDEN TYÖMARKKINAJÄRJESTELMÄ Sopiminen muutoksessa keskusjärjestöt, liitot, paikallisuus, henkilökohtaisuus Palkanmuodostus - Suomen malli
HENKILÖSTÖ 2010. Hyvinvointi Tavoitteena hyvä työkyky ja toimivat työyhteisöt. Palkitseminen Tavoitteena kannustavuus ja oikeudenmukaisuus
TK-10-1635-03 HENKILÖSTÖ 2010 Toimintastrategia Valtion henkilöstöpolitiikan linja Valtioneuvoston periaatepäätös Henkilöstö 2010 Henkilöstö on menestyksen tekijä Osaaminen uudistuminen ja osaamisen turvaaminen
Asiakkuusprosessi ja ohjauspalvelukuvaus/lupaus - yksilöohjaus Pirkko Kuhmonen Mia Jokinen Varsinais-Suomen OpinOvi
Asiakkuusprosessi ja ohjauspalvelukuvaus/lupaus - yksilöohjaus 22.3.2010 Pirkko Kuhmonen Mia Jokinen Varsinais-Suomen OpinOvi OpinOvi - asiakas OpinOven asiakas on jokainen aikuinen, joka haluaa kehittää
Suomalaisen työpolitiikan linja
Suomalaisen työpolitiikan linja - Työmarkkinoiden muutostilanne ja haasteet - Suomalaisen työpolitiikan kokonaisuus ja tavoitteet - Suomen työmarkkinareformin lähtökohtia - Hallituksen periaatepäätös Työministeri
Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta
Page 1 of 6 Euroopan unionin rakennerahastokauden 2007 2013 jälkiä Pirkanmaalta Page 2 of 6 OSAAMISELLA KILPAILUKYKYÄ Pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukykyä on parannettu kehittämällä yritysten
Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi
Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi ATERIA 14 tapahtuma, ammattiasiain toimitsija JHL edunvalvontalinja, työelämän laadun toimialue Ikäjohtaminen, määrittely Ikäjohtamiseksi kutsutaan eri-ikäisten
LIIKUNTAVAMMAINEN OPISKELIJA TYÖSSÄOPPIMASSA. P.Pyy
LIIKUNTAVAMMAINEN OPISKELIJA TYÖSSÄOPPIMASSA P.Pyy OPISKELIJOIDEN ERILAISET TARPEET ovat tuoneet ammatilliselle koulutukselle haasteita: Kuinka tunnistaa yksilöllisiä tarpeita ja tukea heidän oppimistaan
UUTTA OPETTAJIEN PALKKAUKSESSA v. 2019
UUTTA OPETTAJIEN PALKKAUKSESSA v. 2019 Jaana Alaja Pääluottamusmies 1 Kysymys järjestelyeristä Onko eri kouluissa eri TVA-perusteet vai onko sovittu paikallisesti jotain tiettyä? Tähän liittyen, onko Helsingissä
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN
Suunnitelma työpaikkavalmentajana toimimiseen
Suunnitelma työpaikkavalmentajana toimimiseen Sisältö Työn räätälöinti on työn mukauttamista yksilöllisin edellytyksin Työelämän pelisäännöt ja työelämätaidot SWOT-analyysi: Mitä työpaikallani työntekijältä
Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt
Pedagoginen johtaminen ja opetuksen kehittäminen Salpauksessa - kaikki yhdessä tehtäviensä mukaisesti Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Koulutusjohtajat Hankkeiden rahoitus Hannu
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.
Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen
Nolla tapaturmaa 2020 Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015 Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti
Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin
Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista
Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI
Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Pirjo Sirola-Karvinen, projektipäällikkö p. 0500 444575 Merja Turpeinen, tutkija p. 030 4742669 Maria Rautio, kehittämispäällikkö Päivi Husman, hankkeen vastuullinen
TK II arviointi/ kuntoutujanäkökulma
TK II arviointi/ kuntoutujanäkökulma THL 21.5.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Työelämän murros ja rakennemuutos Palveluala kasvaa, teollisuus vähenee Organisaatioiden uudelleenjärjestelyt (esim. fuusiot)
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon
Osaamisportfolio. Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi (5) MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON?
Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi 27.12.2017 1 (5) Osaamisportfolio MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON? Osaamisportfoliossa osoitat joko sellaisenaan tai erikseen annettujen tehtävien
TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti
TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa
Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin
Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Johanna Ahonen Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Mari Keränen Varmasti esimiehenä 6.6.2017
AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto
AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 1.2.2019 AJANKOHTAISIA KEHITTÄMISTOIMIA EHOKS tietovaranto henkilökohtaistamisen tueksi Pedagogisen
Elämänkulun siirtymät sujuviksi johtamiskäytäntöjä kehittämällä
Elämänkulun siirtymät sujuviksi johtamiskäytäntöjä kehittämällä koulutuspäällikkö Tiina Saarelma-Thiel Työstä työhön ~ mielekäs työura -seminaari Kruunupuisto Punkaharju 24.4.2012 Hallitusohjelma Suomessa
SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI
SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI LÄHTÖKOHDAT SAK:n tavoitteena on hyvinvointia rakentava työelämä SAK:n edustajakokous 2011: Työelämän ihmisoikeudet toteutuvat silloin, kun tärkeäksi
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19.-21.3.2012 Helsinki-Tukholma-Helsinki, M/S Silja Serenade Hallitusneuvos Merja