Case Numeron Kari Haapakoski asiakkuusjohtaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Case Numeron Kari Haapakoski asiakkuusjohtaja"

Transkriptio

1 Case Numeron Kari Haapakoski asiakkuusjohtaja

2 Numeron Oy yrityksenä Numeron Oy on vakavarainen ja kehittää järjestelmää oman rahoituksen turvin Numeron on nopeasti ja tuloksellisesti kasvava Workforce Management ohjelmistoon ja siihen liittyviin palveluihin keskittyvä suomessa toimiva osakeyhtiö Viime vuodet Numeronin kasvu sekä henkilöstömäärällä että liikevaihdolla mitattuna on ollut erittäin nopeaa. Henkilöstömäärä on kasvanut 15 hengestä 55 henkeen puolentoista vuoden aikana Liikevaihto on kolminkertaistunut vuosina Numeron onkin sijoittunut Deloitten Technology Fast 50 Finland vuonna 2013 sijalle 52, 2014 sijalle 39 ja vuonna 2015 sijalle 17 ( Vuoden 2015 listauksissa Numeron mahtui ensimmäistä kertaa myös Euroopan laajuiselle Technology Fast 500 listalle sijalle 498. ( Tammikuussa 2016 Numeronin enemmistöomistajaksi tuli Visma Group, joka tukee Numeroin kasvua ja laajentumista kansainvälisille markkinoille. 2

3 Workforce Management (WFM) Workforce Management on kokonaisvaltaista työvoiman hallintaa siten, että taataan organisaation korkea palvelutaso, kustannustehokkuus ja henkilöstön työtyytyväisyys jatkuvasti muuttuvissa tilanteissa. 3

4 Asiakkaitamme 4

5 Kokemuksia LATOn käytöstä

6 Taustaa Strategia oli määritelty, mutta sen toteuttaminen erittäin nopean kasvun yhteydessä oli haastavaa muutos oli todella nopea Lyhyessä ajassa lukuisa määrä uusia asiakkaita, uusia toimialoja ja uusia työntekijöitä Liikevaihto ja henkilöstö kolminkertaistuivat kahdessa vuodessa Suunnittelua ja seurantaa varten lukuisa määrä PowerPoint esityksiä, Excel-taulukoita, sähköpostiviestejä, kahden kesken sovittuja toimenpiteitä ja/tai projekteja Seuranta ei myöskään ollut välttämättä johdonmukaista, vaan enemmänkin tilanteen mukaan tapahtuvaa Tavoitteet ja toimenpiteet muuttuivat Vain talousraportit jälkikäteen Varsinaista johtoryhmätoimintaa ei vielä ollut, mistä syystä kokonaisuuden hallinta vaati paljon palavereita sekä muuta oheistoimintaa 6

7 LATO käyttöönotto LATO otettiin Numeron Oy:ssä käyttöön vuoden 2016 alusta Taustalla oli noin kahden kuukauden strategiatyö, jona aikana uudistettiin sekä kirkastettiin yrityksen strategiset tavoitteet Kannattava kasvu Laatu Kansainvälistyminen Menestyminen SOTE-sektorilla Samalla uudistettiin organisaatio sekä johtamisjärjestelmä vastaamaan kasvavan yrityksen tarpeita Uuden mallin toteuttamista helpottamaan valittiin LATO - järjestelmä 7

8 Keskeisiä toimenpiteitä Suunnitellaan ja asetetaan tavoitteet Ylätasolla kerran vuodessa, mutta toimenpiteitä ja niiden vaatimia muutoksia käydään läpi kuukausittain Kaikki tavoitteet pyritään muuttamaan tekemiseksi Avainsana projektointi ja niiden palastelu mitattaviksi toimenpiteiksi Jokaisessa vaiheessa määritellään tavoitteille sopivat mittarit Voivat olla kuvaavia tai mitattavia pääasia että kertovat mitä lopputulokselta odotetaan Tavoitteiden jalkautus tiimeille ja yksittäisille henkilöille Osana tavoitekeskusteluja, joita 2-4 kertaa vuodessa / henkilö Seuranta LATO-raporttien kautta vastuualueittain johtoryhmässä kerran kuukaudessa Tiimipalavereissa kerran kvartaalissa, henkilöiden kanssa tavoitekeskusteluissa Johtoryhmän kokousrytmi 2*kuukaudessa 1. kokous aina LATOn kautta ja katse toiminnallisten tavoitteiden toteutumisessa 2. kokous keskittyy talousraportointiin Nopea reagointi muuttuvissa tilanteissa Onnistuu ei onnistu / tarvitaanko uusia toimenpiteitä jne. 8

9 Saavutetut hyödyt Fokus pysyy oikeissa asioissa Painopiste tekemisessä ja sen seurannassa LATO luonut raamit asioiden käsittelylle esimerkkinä johtoryhmän agenda ja sovittujen toimenpiteiden seuranta Ajankäyttö tehostunut Vastuut selkeämmät tiedetään mitä keneltäkin odotetaan Tekemisen konkretisointi tiimeille ja henkilöstölle Tieto tekemisistä ja tekemättä jättämisistä koko ajan nähtävillä 9

10 Kokonaiskuva - yhteenveto Strategia Toimenpiteet Henkilöstö Kannatta va kasvu Laatu Kansainvälistyminen Aseman vakiinnuttaminen SOTEsektorilla Projektit j, k, l. Projektit ja/tai toimenpiteet g, h, i. Projektit ja/tai toimenpiteeti d, e, f. Projektit ja/tai toimenpiteet a, b, c. Mittarit 10

11 Kiitos mielenkiinnosta Kari Haapakoski m

Tikli-projektin avausseminaari

Tikli-projektin avausseminaari Tikli-projektin avausseminaari Toiminnanohjaus 16.9.2008 Salla Brunou, Severa Luennon sisältö 1. Annetut aiheet 2. Omia kokemuksia Severa Oyj Severa -Kasvanut vuodesta 2003 yli 20 hengen yritykseksi -Asiakaskunta:

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu Riitta Konkola 26.4.2016 Metropolia lyhyesti Monialainen ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö; omistajat Helsinki, Espoo, Vantaa,

Lisätiedot

5aDay strategiatyössä

5aDay strategiatyössä 5aDay strategiatyössä Pilvipalvelu 5aDay (www.5aday.fi) on kuin 2010- luvun Time Manager. Helppo- käyttöisellä välineellä saavutat erinomaisia tuloksia keskittymällä olennaisiin asioihin. Koska käyttäjiä

Lisätiedot

HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy

HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy Virvo Oy HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Miksi mittaaminen on tärkeää? HR-mittareiden

Lisätiedot

Kamux puolivuosiesitys

Kamux puolivuosiesitys Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 25.3.2013 Sisältö Tieto lyhyesti Markkinat Vuosi 2012 Strategian toteutus 2012 2016 Vuosi 2013 2 2 Olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Johtaminen varmistaa johtajuuden ja henkilöstötuottavuuden kasvun. Ossi Aura Ossi Aura Consulting

Johtaminen varmistaa johtajuuden ja henkilöstötuottavuuden kasvun. Ossi Aura Ossi Aura Consulting Johtaminen varmistaa johtajuuden ja henkilöstötuottavuuden kasvun Ossi Aura Ossi Aura Consulting Aiheita ja ajatuksia Strategisen hyvinvoinnin johtaminen - management Johtajuus esimiestyö - leadership

Lisätiedot

Johanna Paavolainen, LL, liiketoimintajohtaja Mainio Vire Oy

Johanna Paavolainen, LL, liiketoimintajohtaja Mainio Vire Oy Omavalvonta osana oman toiminnan systemaattista laadunhallintaa Valvira 25.8.2015 Johanna Paavolainen, LL, liiketoimintajohtaja Mainio Vire Oy Mainiossa Vireessä jo 15 vuotta Tarjoamme sosiaali- ja hoivapalveluja

Lisätiedot

Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo PÖRSSI-ILTA

Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo PÖRSSI-ILTA 26.11.2018 TOIMITUSJOHTAJA PEKKA TENNILÄ Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo PÖRSSI-ILTA Olemme pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo Markkina-asemat

Lisätiedot

Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset

Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten yritysten käytäntöjä Talent Managementissa ja liiketoiminnan tilanteen vaikutusta valittuihin

Lisätiedot

LASKUAUTOMAATIORATKAISUIDEN VERSIOPÄIVITYS ICT-STRATEGIA LIIKETOIMINNAN KEHITYKSEN YTIMESSÄ 2011 KERKKO KÄMÄRÄINEN

LASKUAUTOMAATIORATKAISUIDEN VERSIOPÄIVITYS ICT-STRATEGIA LIIKETOIMINNAN KEHITYKSEN YTIMESSÄ 2011 KERKKO KÄMÄRÄINEN LASKUAUTOMAATIORATKAISUIDEN VERSIOPÄIVITYS ICT-STRATEGIA LIIKETOIMINNAN KEHITYKSEN YTIMESSÄ SISÄLTÖ 01 Ramboll yleisesittely 02 ICT-strategia 03 Valmistautuminen päivitykseen 04 Versiopäivityksen hyödyt

Lisätiedot

Kiinteistöpalveluiden ostaminen ja myyminen. Rakennusfoorumi 6.10.2009 Jukka Virtanen

Kiinteistöpalveluiden ostaminen ja myyminen. Rakennusfoorumi 6.10.2009 Jukka Virtanen Kiinteistöpalveluiden ostaminen ja myyminen Rakennusfoorumi 6.10.2009 Jukka Virtanen Organisaatiomme Toimitusjohtaja Kari Kari Virta Virta Henkilöstöpalvelut Sirpa Huuskonen Liiketoiminnan kehitys Mika

Lisätiedot

Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management

Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management 2008 IBM Corporation IBM Cognos: suorituskyvyn johtamisen asiantuntija IBM osti

Lisätiedot

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen Työkaluja esimiestyön tehostamiseen 7.5.2009 Anna-Maija Sorvoja, HR Management Consultant Aditro Ohjelma 1. Esimiestyön haasteita 2. Työkaluja haasteiden kohtaamiseen, 3. Yhteenveto case-esimerkkejä 2

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan kauppakamarin Syysbarometri Grafiikka

Pohjois-Karjalan kauppakamarin Syysbarometri Grafiikka Pohjois-Karjalan kauppakamarin Syysbarometri 2016 Grafiikka Liikevaihto Kohderyhmänä pohjoiskarjalaiset yritykset 7% Toteutettiin 10.10.-4.11.2016 9% Vastauksia 328 kpl 38% 34% alle 500 000 euroa 500 000

Lisätiedot

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta KUUMA-komission kokous 1.2.2013 Juha Leinonen Teknologiakeskus TechVilla Oy Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Pk-yritysbarometrin keskeiset tulokset

Pk-yritysbarometrin keskeiset tulokset Pk-yritysbarometrin keskeiset tulokset Syksy 2019 Pk-yritysbarometrin ennakointikyky Pk-yritysbarometrin suhdannenäkymät ja BKT:n määrän muutos 90 10,0 Suhdannenäkymien saldoluku 70 50 30 10-10 -30-50

Lisätiedot

Antell johtaa toimintaa mittareista saadun tiedon avulla

Antell johtaa toimintaa mittareista saadun tiedon avulla Antell johtaa toimintaa mittareista saadun tiedon avulla Työturvallisuuspäivän alueseminaari, 28.4.2017 Riitta Anttila, Henkilöstö- ja työhyvinvointijohtaja, Antell Antell pähkinänkuoressa Valtakunnallinen

Lisätiedot

Ohjelmistoihin perustuva liiketoiminta: haasteita ja mahdollisuuksia

Ohjelmistoihin perustuva liiketoiminta: haasteita ja mahdollisuuksia Ohjelmistoihin perustuva liiketoiminta: haasteita ja mahdollisuuksia Virkaanastujaisesitelmä 16.9.2003 Professori Jyrki Kontio Ohjelmistotuoteliiketoiminta jyrki.kontio@hut.fi http://www.soberit.hut.fi/swbiz

Lisätiedot

KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU

KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU - SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA - hankkeen toimenpiteiden toteuttaminen (kunnat, yritykset, kuluttajat) Mika Yli-Petäys projektipäällikkö, Lapuan kaupunki Toimitusjohtaja, Thermopolis

Lisätiedot

Opiskelu- ja työhyvinvoinnin talousmekanismit

Opiskelu- ja työhyvinvoinnin talousmekanismit Opiskelu- ja työhyvinvoinnin talousmekanismit Ossi Aura, FT, tutkija, konsultti, tietokirjailija Ossi Aura Consulting Oy Ammatillisen koulutuksen opiskeluhyvinvoinnin Kehittämispäivät 16-17.11.2016 Opiskelu-

Lisätiedot

KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015

KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015 KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015 KESKON AVAINLUVUT 2014 Liikevaihto Liikevoitto* 9 071 M 233 M Omavaraisuusaste Likvidit varat Sidotun pääoman

Lisätiedot

Myynnin johtamisen systematiikka järjestelmän tuella. Tiina Häikiö Myyntijohtaja Revenue House Oy

Myynnin johtamisen systematiikka järjestelmän tuella. Tiina Häikiö Myyntijohtaja Revenue House Oy Myynnin johtamisen systematiikka järjestelmän tuella Tiina Häikiö Myyntijohtaja Revenue House Oy Revenue House Oy Perustettu kesällä 2010 Trainers House Oyj:n 100% omistama tytäryhtiö Tarjoaa asiakkailleen

Lisätiedot

Lean EA kokonaiskehittämismalli Digitalisaation suunnannäyttäjät

Lean EA kokonaiskehittämismalli Digitalisaation suunnannäyttäjät Vantaa kaupunki Tietohallinnon palvelukeskus Lean EA kokonaiskehittämismalli Digitalisaation suunnannäyttäjät 13.2.2019 Juha Mustonen, Ari Haaksiala, Timo Blomqvist Taustaa Ongelma lähtötilanteessa (2016)

Lisätiedot

Henkilöstön näkökulma johtamisjärjestelmän uudistukseen

Henkilöstön näkökulma johtamisjärjestelmän uudistukseen Henkilöstön näkökulma johtamisjärjestelmän uudistukseen Valtuustoseminaari 13.6.2019 Nina Gros Henkilöstöjohtaja Esityksen sisältö Aineistot 1. Henkilöstökokemus 2. Lähiesimiestyön tila 3. Johdon näkemys

Lisätiedot

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Jälleenmyyjäverkoston Online-myynnin tehostaminen 9.11.2010 Hotelli Scandic Simonkenttä Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Timo Korvenoja, Vilkas Group Oy Perustettu Tampereella 1995 Tytäryhtiö

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Vastuualueiden toimintasuunnitelmat / KeSut 2016

Sivistyslautakunta Vastuualueiden toimintasuunnitelmat / KeSut 2016 Oheismateriaali / sivltk 19.1.2016 7 Sivistyslautakunta Vastuualueiden toimintasuunnitelmat / KeSut 2016 Sivistysjohtaja Matti Hursti 1.12.2015, päivitetty 12.1.2016 Lähtökohta KeSuun: Toimintaympäristön

Lisätiedot

HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy

HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy Virvo Oy HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Miksi mittaaminen on tärkeää? HR-mittareiden

Lisätiedot

Arvonkasvuohjelma. Knowledge Investor Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk

Arvonkasvuohjelma. Knowledge Investor Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk Arvonkasvuohjelma Yritysarvo on kattava toiminnan tuloksellisuuden mittari riippumatta omistajatavoitteesta. Yritysarvo heijastaa kaikkien tulevien rahavirtojen summaa. Kasvava yritysarvo = kasvava kassavirta

Lisätiedot

Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2.

Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2. Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2. Strategia ja johtaminen kilpailijoita paremmaksi Pk-koulutusohjelma vastaa Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 - hyvinvointia koko alueelle -kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana

Lisätiedot

Tampereen strategia Valmistelutilanne

Tampereen strategia Valmistelutilanne Tampereen strategia Valmistelutilanne Strategiajohtaja Reija Linnamaa Tampereen kaupunginhallituksen kehittämiskokous 21.8.2017 Pormestariohjelma ja strategia Pormestariohjelma poliittisen johtamisen väline;

Lisätiedot

ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU. Oulu 15.2.2007 A 1. - Nopeita suhdannetietoja yritysten toimintaympäristön ja kilpailijoiden seurantaan

ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU. Oulu 15.2.2007 A 1. - Nopeita suhdannetietoja yritysten toimintaympäristön ja kilpailijoiden seurantaan ASAKASKOHTANEN SUHDANNEPALVELU - Nopeita suhdannetietoja yritysten toimintaympäristön ja kilpailijoiden seurantaan Oulu 15.2.2007 (09) 1734 2709 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi 15.2.2007 A 1 Liikevaihdon

Lisätiedot

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9. Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.2017 Johdanto Valtuustokausittain laadittu Joensuun (kaupunki)seudun

Lisätiedot

Rotarian Leadership Academy 15.2.2007. Katri Pietilä Aina Group Oyj

Rotarian Leadership Academy 15.2.2007. Katri Pietilä Aina Group Oyj Rotarian Leadership Academy 15.2.2007 Katri Pietilä Aina Group Oyj 13.2.2007 1 Katri Pietilä Yo Kaurialan lukio 1979 KTM HKKK 1985 Yhdyspankki/Merita-konserni 1985 1994: rahoitusneuvottelija, yritysasiamies,

Lisätiedot

Ylä-Savon elinkeinofoorumi Hallitustyöskentely pk-yrityksen. Jukka Lassila 16.1.2012

Ylä-Savon elinkeinofoorumi Hallitustyöskentely pk-yrityksen. Jukka Lassila 16.1.2012 Ylä-Savon elinkeinofoorumi Hallitustyöskentely pk-yrityksen menestystekijänä Jukka Lassila 16.1.2012 Hallitustyöskentely pk-yrityksen menestystekijänä Hallitustyön merkitys yrityksen alkuvaiheessa ja kasvuvaiheessa

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Hanna Heikinheimo (09) 1734 2978 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lahti 11.5.2011 11.5.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

MULTIPOLISPÄIVÄT SNOWPOLIKSESSA 3.-4.11.2005. Ideasta Tuotteeksi Off-Shore Alihankkijan Näkökulmasta. Toni Piirainen, Toimitusjohtaja

MULTIPOLISPÄIVÄT SNOWPOLIKSESSA 3.-4.11.2005. Ideasta Tuotteeksi Off-Shore Alihankkijan Näkökulmasta. Toni Piirainen, Toimitusjohtaja MULTIPOLISPÄIVÄT SNOWPOLIKSESSA 3.-4.11.2005 Ideasta Tuotteeksi Off-Shore Alihankkijan Näkökulmasta Toni Piirainen, Toimitusjohtaja 1 TUKIKOHTASI SUOMESSA JA MAAILMALLA 2 Sisältö 1. BASE Lyhyesti 2. Off-Shore

Lisätiedot

NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Oulu

NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Oulu NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa Merja Huopainen (09) 1734 2672 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Oulu 29.10.2009 2009 A 1 Asiakaskohtainen suhdannepalvelu

Lisätiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Tiina Herttuainen (09) 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Jyväskylä 1.12.2009 1.12.2009 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET

LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET Poista hukka! Lopeta sähläys! LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET Webinaari - Keskiviikko 14.2 klo 09:00-10:00 - Webinaari Webinaarin sisältö klo 09:00-10:00 Avaus ja puhujien / KULMIAN esittely Osallistujien

Lisätiedot

Case-esimerkki: Miten Valtori hallitsee riskejä? Tommi Simula Riskienhallintapäällikkö

Case-esimerkki: Miten Valtori hallitsee riskejä? Tommi Simula Riskienhallintapäällikkö Case-esimerkki: Miten Valtori hallitsee riskejä? Tommi Simula Riskienhallintapäällikkö Valtorin riskienhallintamalli Perustuu VAHTI 22/2017 riskienhallintaohjeeseen ja ISO31000-standardiin Mallin kuvauksina

Lisätiedot

Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle

Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle 1 Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle Markus Hellström 2 Esityksen kiteytys 3 Esityksen sisältö Tavoite ja sen merkitys liiketoiminnan johtamisessa Miten vien liiketoiminnan tavoitteeseen?

Lisätiedot

Tuloksia ja oivalluksia Markkinoiden luominen ja huoltaminen (ALIS) hankkeesta

Tuloksia ja oivalluksia Markkinoiden luominen ja huoltaminen (ALIS) hankkeesta Tuloksia ja oivalluksia Markkinoiden luominen ja huoltaminen (ALIS) hankkeesta Havaintoja Turusta ja Jyväskylästä Mitä, missä, milloin? Monipalvelupisteen käynnistämisprosessi Jyväskylässä, erityisesti

Lisätiedot

Markkinoinnin punainen lanka: tavoitteenasetanta ja strategiavalinnat Jussi Junikka ja Nina Lehtomäki

Markkinoinnin punainen lanka: tavoitteenasetanta ja strategiavalinnat Jussi Junikka ja Nina Lehtomäki Markkinoinnin punainen lanka: tavoitteenasetanta ja strategiavalinnat Jussi Junikka ja Nina Lehtomäki 20.10.2017 Markkinoinnin punainen lanka 20.10. Tavoitteenasetanta ja strategiavalinnat Markkinoinnin

Lisätiedot

ITSEOHJAUTUVAN ORGANISAATION MUUTOS. Juha Riippi, Vincit Oy

ITSEOHJAUTUVAN ORGANISAATION MUUTOS. Juha Riippi, Vincit Oy ITSEOHJAUTUVAN ORGANISAATION MUUTOS Twitter: @JuhaRiippi Juha Riippi, Vincit Oy Linkedin: fi.linkedin.com/in/juhariippi MINUSTA Töissä Vincitillä vuodesta 2009. Monta eri roolihattua: Koodari Project Lead

Lisätiedot

Pirkanmaan yritysbarometri II/2015

Pirkanmaan yritysbarometri II/2015 Pirkanmaan yritysbarometri II/215 Lokakuu 215 Markus Sjölund Pirkanmaan yritysbarometri ll/215 Yhteensä 361 vastausta Kysely lähetettiin Pirkanmaalla 1 651:lle Vastausprosentti = 22 Osuus vastaajista Pirkanmaan

Lisätiedot

TYÖNANTAJAYHTEISTYÖ MUUTOKSESSA. Maakuntafoorum Henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen

TYÖNANTAJAYHTEISTYÖ MUUTOKSESSA. Maakuntafoorum Henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen TYÖNANTAJAYHTEISTYÖ MUUTOKSESSA Maakuntafoorum 19.9.2018 Henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen Varautumisen linjaukset helmikuu 2017 sote- ja maakuntauudistukseen Muutoksen kohteena Vantaalla noin 3 500

Lisätiedot

Teknologiasta liiketoimintaa - case VTT

Teknologiasta liiketoimintaa - case VTT VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teknologiasta liiketoimintaa - case VTT KOLSTER IPR INSIGHT, 5.4.2017 Sanna Häikiö, Senior Legal Counsel, VTT VTT-konsernin organisaatio 1.1.2017 06/04/2017

Lisätiedot

MITÄ ON INTERIM-JOHTAJUUS?

MITÄ ON INTERIM-JOHTAJUUS? MITÄ ON INTERIM-JOHTAJUUS? 1 MITÄ ON INTERIM-VUOKRAJOHTAJUUS? Interim-vuokrajohtaja kiteytettynä: 1. Kokenut ja tulosorientoitunut ammattilainen. 2. On kuin kotonaan uusissa tilanteissa ja elää muutoksesta.

Lisätiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Marko Tuomiaro (09) 1734 2705 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Pori 18.11.200911 18.11.2009 A 1 Sisältö: 1. Suhdannetietojen esittely Kuukausittain

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 5.4.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Korkeakoulun johtaminen ja kokonaisarkkitehtuuri. Päivi Karttunen, TtT Vararehtori TAMK

Korkeakoulun johtaminen ja kokonaisarkkitehtuuri. Päivi Karttunen, TtT Vararehtori TAMK Korkeakoulun johtaminen ja kokonaisarkkitehtuuri Päivi Karttunen, TtT Vararehtori TAMK Mm. Kansainvälisesti korkeatasoisia ja omille vahvuusalueille profiloituneita korkeakouluja Entistä tuloksellisempaa

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

Työkykyjohtaminen osaksi henkilöstötuottavuutta

Työkykyjohtaminen osaksi henkilöstötuottavuutta Työkykyjohtaminen osaksi henkilöstötuottavuutta MUUTOSTUKIKLINIKKA: Sote-muutosjohtaminen talouden ja henkilöstön ristipaineessa Eija-Maria Gerlander Kehittämispäällikkö, Keva 12.9.2019 Kyky tehdä työtä

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Henkilöstöjohtaja Erja Saari Kyselyn toteutus Kyselyn toteutus Kokonaisarvosanaksi saimme 7,05 (7,16 vuonna 2017). Kyselyn vastausprosentti oli 67 % (52

Lisätiedot

NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Kuopio 12.11.2008

NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Kuopio 12.11.2008 NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa Merja Huopainen (09) 1734 2672 Mark Rantala (09) 1734 3552 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Kuopio 12.11.2008 12.11.2008

Lisätiedot

Arktinen Geoinnovaatiokeskus Yrityscase EHP ENVIRONMENT OY Jaakko Seppälä hallituksen puheenjohtaja

Arktinen Geoinnovaatiokeskus Yrityscase EHP ENVIRONMENT OY Jaakko Seppälä hallituksen puheenjohtaja Arktinen Geoinnovaatiokeskus 13.6.2017 Yrityscase EHP ENVIRONMENT OY Jaakko Seppälä hallituksen puheenjohtaja EHP ENVIRONMENT OY Oululainen ympäristöteknologiayritys 15 työntekijää, liikevaihto noin 2

Lisätiedot

NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Mikkeli

NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Mikkeli NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa Merja Huopainen (09) 1734 2672 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Mikkeli 30.9.2009 A 1 Asiakaskohtainen suhdannepalvelu

Lisätiedot

Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta. Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto

Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta. Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto 11.12.2018 30 000 uutta työpaikkaa Mistä osaajat? Työllisten määrä Varsinais-Suomessa lähenee kaikkien aikojen

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. CEO Jukka Ruuska

Toimitusjohtajan katsaus. CEO Jukka Ruuska Toimitusjohtajan katsaus CEO Jukka Ruuska Sisältö Asiakastieto lyhyesti Vahvan kasvun vuosi 2016 Fokus ihmisissä Kannattavuus ja kassavirta Asiakastiedon kasvupotentiaali Asiakastieto sijoituskohteena

Lisätiedot

Asiakaslupaus SURF-arkkitehtipalvelut Puucomp Oy

Asiakaslupaus SURF-arkkitehtipalvelut Puucomp Oy Case: Asiakaslupaus SURF-arkkitehtipalvelut Puucomp Oy - Kiteytetty asiakaslupaus - Esitystapa asiakaslupaukselle Mistä kaikki alkoi? Oy Puu-Component Ab perustettiin alihankintayritykseksi valmistamaan

Lisätiedot

1 Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen

1 Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen Liikenneväyliä ja yleisiä alueita koskeva mittariprojekti Päijät-Hämeen kunnissa PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO PAKETTI Kuntien palvelurakenteiden kehittämisprojekti

Lisätiedot

Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen

Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen Jarna Savolainen Kehittämispäällikkö, TTK Tukea toimialojen kehittämiseen aamuseminaari 1.11.2017 klo 8:30-11:00 Työturvallisuuskeskuksen

Lisätiedot

Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus

Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus Green Net Finland ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Green Net Finlandin missio... 3 3 Green Net Finlandin visio 2020... 3 4 Green Net Finlandin toimintaympäristö... 3 5 Green Net Finlandin

Lisätiedot

Tampereen uusi strategia: miksi, milloin ja miten?

Tampereen uusi strategia: miksi, milloin ja miten? Tampereen uusi strategia: miksi, milloin ja miten? Tampereen kaupungin johdon yhteinen strategiastartti: Mitä olemme, miten erotumme, mitkä ovat keskeiset muutoshaasteemme? 25.4.2017, Tampere-talo, Maestro-auditorio

Lisätiedot

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI?

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? Aalto University Executive Education Teemu Malmi Professori, AUSB WORKSHOP Alustus: Budjetti ohjaa, kaikki hyvin? Keskustelu pöydissä Yhteenveto Alustus: Miten varmistan,

Lisätiedot

Kaupungin hankkeet muuttuvassa toimintaympäristössä

Kaupungin hankkeet muuttuvassa toimintaympäristössä Kaupungin hankkeet muuttuvassa toimintaympäristössä Valtuustoseminaari 15.9.2014 Kehittämispäällikkö Tarja Saarelainen Valtuuston päätös 19.5.2014: Valtuustolle tuodaan vuonna 2016 tiedoksi kaupunkistrategian

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 2016

Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 2016 Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 2016 Liikevaihto Uponor-konserni, M 2014 2015 Muutos Liikevaihto 1 023,9 1 050,8 2,6 % Orgaaninen kasvu 5,2 % ilman

Lisätiedot

TERVEYS JA TALOUSPÄIVÄT. Työn tarpeesta ja osaamisen huomioimisesta lähtevät 24/7 ratkaisut lääkäri- ja hoitajatyön hallintaan

TERVEYS JA TALOUSPÄIVÄT. Työn tarpeesta ja osaamisen huomioimisesta lähtevät 24/7 ratkaisut lääkäri- ja hoitajatyön hallintaan TERVEYS JA TALOUSPÄIVÄT Työn tarpeesta ja osaamisen huomioimisesta lähtevät 24/7 ratkaisut lääkäri- ja hoitajatyön hallintaan 24.8.2017, Pirjo Ketola työvoiman hallinnan asiantuntija Visma Numeron WFM

Lisätiedot

NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Turku 13.03.2008

NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Turku 13.03.2008 NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa Tiina Herttuainen (09) 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Turku 13.03.2008 13.03.2008 A 1 A) Budjettirahoitteinen

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Hanna Heikinheimo (09) 1734 2978 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lohja 12.10.2011 12.10.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Me muutamme tapaa, miten työntekijöitä kuunnellaan.

Me muutamme tapaa, miten työntekijöitä kuunnellaan. Me muutamme tapaa, miten työntekijöitä kuunnellaan. Yli 70 % organisaatiouudistuksista kaatuu, kun ihmisiä ei kuunnella.* Oulun Yliopisto, Leena Ruopsa väitöstutkimus 3/2016 http://yle.fi/uutiset/3-8753681

Lisätiedot

VMP Oyj osavuosikatsaus tammi syyskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

VMP Oyj osavuosikatsaus tammi syyskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja VMP Oyj osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 21.11.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q3/2018 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Palvelujen organisointi ja toiminnan ohjaus tuottavuuden näkökulmasta

Palvelujen organisointi ja toiminnan ohjaus tuottavuuden näkökulmasta Palvelujen organisointi ja toiminnan ohjaus tuottavuuden näkökulmasta Kärkihankkeiden 6 ja 7 raportin kommentointia Varatoimitusjohtaja Tuottavuusnäkökulma palvelujen organisointiin ja toiminnan ohjaukseen

Lisätiedot

Liikkuvaan tietotyöhön parhaat työkalut. Kaukomarkkinat Sami Koskela Toimitusjohtaja

Liikkuvaan tietotyöhön parhaat työkalut. Kaukomarkkinat Sami Koskela Toimitusjohtaja Liikkuvaan tietotyöhön parhaat työkalut Kaukomarkkinat Sami Koskela Toimitusjohtaja Vaativien liikkuvien työympäristöjen asiantuntija Tähän Aki kaipasi vielä taustaa mistä olemme lähteneet ja mitkä ovat

Lisätiedot

Mikä erottaa menestyvän yrityksen hyvästä? Mercuri International Oy Lauri Kurki

Mikä erottaa menestyvän yrityksen hyvästä? Mercuri International Oy Lauri Kurki Mikä erottaa menestyvän yrityksen hyvästä? Mercuri International Oy Lauri Kurki Sales Excellence 2012 Global Results Menestyvän myyntiorganisaation tunnuspiirteet Mercuri International ja St. Gallenin

Lisätiedot

Strategia oli hyvä jäi vain toteuttamatta

Strategia oli hyvä jäi vain toteuttamatta Strategia oli hyvä jäi vain toteuttamatta Operaatio täyskäännös 2.0 - Diskuteerauksesta tekemiseen Juho Lipsanen 11.11.2010 Arc Technology Oy - Taloussanomat 1 cfo 10 years ceo 12 years partner 3 years

Lisätiedot

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö Yhtiökokous 13.3.2014 Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Liiketoiminnan kehitys vuonna 2013 Haastava taloudellinen toimintaympäristö läpi koko vuoden. Kilpailu kiristyi

Lisätiedot

Johtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet.

Johtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet. Johtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet. 22.9.2011 Promenade Research 1 Promenade Research Oy Asiantuntevin

Lisätiedot

Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2019

Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2019 Pääjohtajan katsaus Kesko Oyj:n yhtiökokous 8.4.2019 2 Suurin yhteinen haasteemme on ilmastonmuutoksen pysäyttäminen 3 8.4.2019 Pääjohtajan katsaus Kesko Oyj yhtiökokous 2019 K tarjoaa kestäviä ratkaisuja

Lisätiedot

Pirkanmaan yritysbarometri II/2014. Marraskuu 2014

Pirkanmaan yritysbarometri II/2014. Marraskuu 2014 Pirkanmaan yritysbarometri II/214 Marraskuu 214 Taustatiedot Vastausajankohta vko 44 Vastausprosentti = 18 18 Vastaajat toimialoittain, N 16 157 14 Vastaajat henkilöstömäärän mukaan 12 1 36 4 Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Muutosjohtaminen. Helena Vesaluoma TAMK & Anne Rouhelo Turun AMK

Muutosjohtaminen. Helena Vesaluoma TAMK & Anne Rouhelo Turun AMK Muutosjohtaminen Helena Vesaluoma TAMK & Anne Rouhelo Turun AMK 20.9.2017 1. Muutoksen välttämättömyyden oivaltaminen Muutosprosessi lähtee liikkeelle vasta, kun oivalletaan, että nykytilan mukaisesti

Lisätiedot

Strategia prosessista käytäntöön!

Strategia prosessista käytäntöön! Strategia prosessista käytäntöön! Kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, TtM Maire Ahopelto, Kainuun sote Hyve-johtamisen kartta hanke Loppuseminaari 29.9.2014 Kainuun osahankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Kasvu jatkui kannattavuus parani tilikausi Yhtiökokous Matti Lattu

Kasvu jatkui kannattavuus parani tilikausi Yhtiökokous Matti Lattu Kasvu jatkui kannattavuus parani tilikausi 2018 Yhtiökokous 16.4.2019 Matti Lattu Sisältö 1Pääkohdat tilinpäätöksestä, avainluvut 2Heeroksen osake 2018 3Hallitus ja johtoryhmä 4Asiakkuuksien kehittyminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät 2019

Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät 2019 Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät 2019 Tietojärjestelmäuudistus on aina itseään isompi muutos. Tapio Järvenpää, @Tapsa_Jpaa Laajuus Tuotokset Aikataulu Resurssit Hyöty Arvo Laajuus Tuotokset

Lisätiedot

Lausunto Palvelut ja tiedot käytössä - Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisen strategia

Lausunto Palvelut ja tiedot käytössä - Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisen strategia JulkICT strategia Kotkan kaupunki Tietohallinto Asia: Lausunto Palvelut ja tiedot käytössä - Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisen strategia 2012-2020 Viite: VM:n lausuntopyyntö VM 155:00/2011 1. Vastaajan

Lisätiedot

Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki

Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Kirjastonjohtajat 23.9.2010 Ydinkysymykset Mitä varten organisaatio on olemassa? (missio) Millaista tulevaisuutta tavoittelemme? (visio) Kuinka saavutamme

Lisätiedot

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP. 28 ~9700 htv

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP. 28 ~9700 htv Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP 3 5 10 1 6 1 1 1 28 ~9700 htv EP Valmisteluvaiheet 21.4.2017 3 Ajankohtaista (1/2) Väliaikaishallinnon rakentaminen Väliaikaisen valmistelutoimielimen

Lisätiedot

HENRY Fellows Johtamisen ja johtamiskulttuurin muutos

HENRY Fellows Johtamisen ja johtamiskulttuurin muutos HENRY Fellows Johtamisen ja johtamiskulttuurin muutos Kari Kasanen 12.2.2008 Suomalainen johtaminen maailman huipulle 2008 Talent Partners Group Huippuosaamisella menestyviä asiakkaitatalent Partners ja

Lisätiedot

Ennustamisen ja Optimoinnin mahdollisuudet

Ennustamisen ja Optimoinnin mahdollisuudet Ennustamisen ja Optimoinnin mahdollisuudet Agenda Mitä optimointi on Ennustamisen mahdollisuudet Optimoinnin eri tasot ja tavoitteet Optimoinnin käyttöönotto Mitä optimointi on Mitä optimointi on? Oikea

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus 24.9.2007 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan valtuustot Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Lisätiedot

Arvot ja toiminnan identiteetti / luonne. Michael Rossing, kehittämis- ja viestintäpäällikkö 14.9.2015

Arvot ja toiminnan identiteetti / luonne. Michael Rossing, kehittämis- ja viestintäpäällikkö 14.9.2015 Arvot ja toiminnan identiteetti / luonne Michael Rossing, kehittämis- ja viestintäpäällikkö 14.9.2015 Arvoprosessin selkäranka? Arvoprosessi on perinteisesti ennen kaikkea prosessi! Prosessilla on oltava

Lisätiedot

Balanced Scorecard (BSC) = Tasapainoitettu mittaristo

Balanced Scorecard (BSC) = Tasapainoitettu mittaristo Balanced Scorecard (BSC) = Tasapainoitettu mittaristo Jaana Bom Merja Prepula Balanced Scorecard Yritysstrategian ja rakenteen yhdensuuntaistamisjärjestelmä Strateginen johtamisjärjestelmä Strategiset

Lisätiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Satu Elho (09) 1734 2966 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Tampere 11.3.2009 11.03.2009 A 1 Jos taantuma määritellään vähintään puoli vuotta kestäneeksi

Lisätiedot

IPT 2 Syventävä työpaja : Suunnittelun suunnittelu: Yhteenveto ryhmätöistä

IPT 2 Syventävä työpaja : Suunnittelun suunnittelu: Yhteenveto ryhmätöistä IPT 2 Syventävä työpaja 13.12.2017: Suunnittelun suunnittelu: Yhteenveto ryhmätöistä RT1: Suunnittelun suunnittelun haasteet Mitä haasteita & ongelmia liittyy suunnittelun suunnitteluun? Osaaminen/asenne

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus osana Kaarinan kaupungin strategiaa ja talousarvioprosessia

Hyvinvointikertomus osana Kaarinan kaupungin strategiaa ja talousarvioprosessia Hyvinvointikertomus osana Kaarinan kaupungin strategiaa ja talousarvioprosessia Strategia ja SHVK aikajanalla 2010-2020 Strategia 2010-2016 SHVK 2013-2016 Strategia 2014-2020 SHVK 2017-2020 S t r a t e

Lisätiedot