MÄÄRÄLASKENTAKÄYTÄN- NÖT TUOTANNOSSA 2015
|
|
- Annikki Järvenpää
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OPINNÄYTETYÖ - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA MÄÄRÄLASKENTAKÄYTÄN- NÖT TUOTANNOSSA 2015 T E K I J Ä / T : Janne Ärväs
2 SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ Tiivistelmä Koulutusala Tekniikan ja liikenteen ala Koulutusohjelma Rakennustekniikan koulutusohjelma Työn tekijä(t) Janne Ärväs Työn nimi Määrälaskentakäytännöt tuotannossa Päiväys Sivumäärä/Liitteet 28/1 Ohjaaja(t) Hannu Haaranen, pt. tuntiopettaja; Matti Ylikärppä, pt. tuntiopettaja Toimeksiantaja/Yhteistyökumppani(t) Savonia-ammattikorkeakoulu Tiivistelmä Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää mikä on eniten käytetty määrälaskentamenetelmä Pohjois-Savon/Itä- Suomen alueen yrityksissä. Toiseksi selvitettiin kuinka tietomallinnus näkyy nykyaikana määrälaskennassa. Tilaajana toimi Savonia-ammattikorkeakoulu. Tavoitteena oli selvittää yritysten määrälaskenta- ja tietomallinnustilanne eli miten paljon eri yritykset käyttävät samoja menetelmiä ja onko kaikilla yrityksillä tietomallinnus apuna määriä laskettaessa vai lasketaanko määrät sähköisistä tai paperisista kuvista. Tutkimus tehtiin haastattelemalla seitsemää eri yritystä ja yhtä määrälaskentatoimistoa. Opinnäytetyössä tutkittiin kolmea yritystä, joiden liikevaihto oli yli 25 miljoona vuodessa ja neljää yritystä, joiden liikevaihto jäi alle 25 miljoonan vuodessa. Haastattelut tehtiin puhelinhaastatteluina. Työssä haastateltiin pääasiassa yritysten laskijoita tai laskentapäälliköitä. Mikäli yrityksellä ei ollut laskijoita, haastateltiin työpäällikköä tai aluepäällikköä. Haastattelujen tuloksista saatiin selville yleisin käytetty määrälaskentamenetelmä ja syy sen käyttöön. Tietomallien käyttö oli hyvin vähäistä, jopa lähes olematonta määrälaskennassa. Tutkimuksessa keskitytettiin selvittämän sekä käytetyn määrälaskennan etuja että syitä siihen, miksi tietomalleja ei käytetä hyväksi määrälaskennassa. Lopuksi tutkimustuloksista luotiin taulukoita, joista selviää määrälaskentamenetelmien ja tietomallien käyttö eri yrityksissä. Tutkimuksen mukaan Talo 80 -määrälaskentamenetelmä on käytössä kaikissa haastatelluissa yrityksissä. Kyseinen määrälaskentamenetelmä on todettu hyväksi, eikä Talo määrälaskentamenetelmän uskota sitä syrjäyttävän. Tietomallinnus ei näy tänä päivänä juuri ollenkaan määrälaskennassa. Sen osalta tekniikka ei ole tarpeeksi kehittynyttä, eikä myöskään ole sopivia työkaluja, jotta määriä voitaisiin laskea tietomallista. Monet haastateltavista yrityksistä olivat tekemisissä enemmän korjausrakentamisen kanssa, jossa tietomallien käyttö on hyvin olematonta ja laskeminen tapahtuu pääasiassa papereista. Avainsanat määrälaskenta, tietomallinnus, tuotanto julkinen
3 SAVONIA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES THESIS Abstract Field of Study Technology, Communication and Transport Degree Programme Degree Programme In Construction Engineering Author(s) Janne Ärväs Title of Thesis Practices of Quantity Surveying in Production Date 21 April 2015 Pages/Appendices 28/1 Supervisor(s) Mr Hannu Haaranen, Lecturer; Mr. Matti Ylikärppä, Lecturer Client Organisation /Partners Savonia University of Applied Sciences Abstract This final year project was commissioned by Savonia University of Applied Sciences. The aim was to find out which is the most used quantity surveying method in the companies in North Savo/ Eastern Finland. Another thing to find out, was how many companies use the same methods and do they all have modeling to help them to calculate or do they calculate the amounts from electric or paper pictures. The research was done by interviewing seven companies and one calculation office. The project was to research three companies whose turnover was over 25 million a year and four companies whose turnover was under 25 million a year. The interviews were made by telephone and mostly the counters or accounting managers of the company. If the company did not have any counters, then the contract manager or regional manager were interviewed. The interviews showed the most used quantity surveying method and the reasons for it. It appeared that modeling was not often used and the research focused on finding the reasons for it as well as on finding the benefits of the models. Finally, the results of the researches were used to make charts to show this. The results of the research showed that Talo 80 calculation method is used in every company that was interviewed. This calculation method has proved to be so good that Talo 2000 will not replace it. Using models is nowadays not common in calculating the amounts. Technology is not advanced enough and there is no suitable tool to calculate amounts from models. Many interviewed companies were working more in renovation where using models is not common and calculating is basically done from the papers. Keywords quantity surveying, modeling, production public
4 4 (29) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO Taustat ja tavoitteet Savonia-ammattikorkeakoulu MÄÄRÄLASKENTA Yleistä määrälaskennasta Kustannukset Talo 80 -nimikkeistö Talo nimikkeistö YTV 2012 eli yleinen tietomallivaatimus KUINKA KUSTANNUSLASKENTA JA MÄÄRÄLASKENTA TOTEUTETAAN VUONNA Puhelinhaastattelu Haastattelukysymykset TUTKIMUSTULOKSET Isot yritykset Pienet yritykset Määrälaskentatoimisto TULOKSET Talo 80 ja Talo Tietomallinnus Määrälaskennan tulevaisuus POHDINTA LÄHTEET JA TUOTETUT AINEISTOT LIITE 1: HAASTATTELU. KYSYMYKSET... 29
5 5 (29) 1 JOHDANTO 1.1 Taustat ja tavoitteet Opinnäytetyön aiheena on kartoittaa eri yritysten käyttämiä määrälaskentamenetelmiä ja niiden laskijoita. Tavoitteena on saada selville mikä on nykytilanne eri yrityksissä määrälaskentamenetelmienkäytössä. Ideana työssä on selvittää eri laskentamenetelmien hyviä ja huonoja puolia ja kuinka menetelmät saataisiin kaikkiin mahdollisesti yhtenäisiksi. Tuloksia hyödyntämällä saataisiin selko mitä olisi järkevintä käyttää yrityksissä sekä opetuskäytössä. Tulosten perusteella voisi kehittää tuotannonohjauksen ja kustannuslaskennan kurssien sisältöä mahdollisimman hyvin yrityselämän tarpeita vastaavaksi. Idean opinnäytetyöhön sain ohjaavalta opettajalta Hannu Haaraselta. Työ toteutetaan haastattelemalla yritysten laskijoita, laskentapäälliköitä tai mahdollisesti esimerkiksi työpäälliköitä. Henkilöitä, jotka ovat laskennassa mukana. 1.2 Savonia-ammattikorkeakoulu Savonia-ammattikorkeakoulu on yksi Suomen suurimpia ja monipuolisimpia ammattikorkeakouluja. Kouluttautumismahdollisuuksia on kuudelle eri koulutusalalle. Monipuolisuuden takaa mahdollisuus opiskella tutkinto päiväopiskeluna, monimuoto opintoina sekä Avoimessa ammattikorkeakouluissa. Eri koulutusyksiköitä on Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkadessa. Savoniassa on töissä n. 500 työntekijää ja opiskelijoita melkein (Savonia.fi.)
6 6 (29) 2 MÄÄRÄLASKENTA 2.1 Yleistä määrälaskennasta Haarasen opetusmateriaalin(s.a) mukaan koodausjärjestelmiä eli määrälaskentamenetelmiä on useita ja ne uudistuvat tietyn väliajoin: Talo 70 (1974), Talo 80(1982), Talo 90 (1996) ja Talo 2000(2007). Talo 90 perusteella tehdään rakennusselostukset. Talo 80 on käytössä yleisesti joskin yrityskohtaisena. Sitä käytetään projektien kustannushallinnassa. Tietomallien lisääntyminen on saanut aikaan Talo 2000 lisääntyneen käytön. Koodausjärjestelmä on luonut monia etuja ja niitä ovat tilaajalle yhteinen kustannustieto, yhdenmukaistuminen laatukäytännössä ja benchmarking eli vertailukehittyminen helpottuu. Suunnittelija taas hyötyy siitä, että rakennusselostukset ovat yhtenäisiä, määräluetteloiden hallinta on helpompaa ja useita järjestelmiä ei tarvita. Toteuttajan etuja ovat varmistaa peittävyys, samaa asiaa ei tarvitse laskea useaan kertaan, yksiselitteinen määrälaskenta ja kaikille yhteiset pelisäännöt. Saarijärven opetusmateriaalista (s.a) tulee ilmi, että kustannusarviota laatiessa määrälaskenta muodostaa ensimmäisen vaiheen. Määrälaskennassa syntyviä tuloksia ovat kohteen määräluettelot, mistä selviää suoritteet kohteessa, työt ja hankinnat määrinä ja nimikkeinä. Rakennuttajan halutessa suorittaa määrälaskennan, määräluettelo toimii tällöin tarjouspyyntöasiakirjana. Määrien laskenta tapahtuu teoreettisesti, muussa tapauksessa on se ilmoitettava erikseen. Hukkien käsittely tapahtuu hinnoittelun yhteydessä. Määrien laskeminen on pyrittävä toteuttamaan sijainneittain, sillä se helpottaa monia asioita. Aikataulun laatiminen, rakennusmateriaalien tilaus ja urakoiden hallitseminen helpottuu. Määriä eriteltäessä on otettava huomioon eri eroja. Niitä ovat materiaalikustannus, työkustannus, koko, paino, kalusto ja laatu. Määrälaskenta etenee tietyssä järjestyksessä. Ensimmäiseksi valitaan rakennusosa, joka halutaan laskea. Toiseksi tehdään luettelo valitusta rakennusosasta käyttämällä jotakin Talo-järjestelmän rakentamisnimikettä. Kolmanneksi perehdytään työselostuksiin ja piirustuksiin työlajien ja rakennusosien osalta. Neljänneksi perehdytään määrämittausohjeeseen. Viimeisenä tapahtuu määrien mittaus ja laskenta. Hyötyjä mitä asiakas saa määrälaskennasta ja määrätiedosta (Areite.fi): - Tarkasti tuotettu määräluettelo luo luotettavan ja selkeän pohjan kustannusarviolle ja työmaan tavoitearviolle. - Määrätietoa ja määrälaskentaa voi hyödyntää standardisoinnin takia. - Tarjouspotentiaali kasvaa hyvistä määrälaskentaresursseista. - Tuotannon aikataulusuunnittelu pohjautuu määräluettelon antamiin lähtötietoihin. - Työmaan hallittavuuus on tehokkaampaa selkeän määräluettelon ja määrätiedon avulla.
7 7 (29) 2.2 Kustannukset Yksikkökustannuksiin vaikuttavia asioita ovat missä kohde sijaitsee, olosuhteidein vaikeus, kohteen laajuus ja rakenteiden suhteellinen määrä kohteisiin nähden. Työmenekkien laskuun vaikuttavat kohteessa tapahtuvien suoristusmäärien kasvaminen. (Rakennustieto Oy 2010, 7.) Asiakassuhteet ja kertaostot ovat asioita, mitkä vaikuttavat materiaalihintoihin. Monissa tapauksissa kustannukset ovat sinnepäin ja niitä tulee käsitellä tapauskohtaisesti. Tälläisiä ovat esimerkiksi elementit ja kattotuolit. Paikkakunnallakin on väliä kustannuksia arvioidessa. Suurin vaikutus näkyy työkustannuksissa ja esimerkiksi materiaalikustannuksien kohdalla vaikutus on pieni. (Rakennustieto Oy 2010, 7 8.) Materiaalimenekit ja -hinnat ovat yhtä kuin materiaalikustannukset. Menekkeihin on otettu huomioon teoreettiset menekit ja kokonaishukka. Hukka muodostuu keskimääräisestä työvaihelisästä ja menetelmälisästä. Ratu-tiedostot ja materiaalivalmistajien antamat tiedot ovat perusta teoreettiselle menekille ja lisille. Menekkeihin ei voi suoraan luottaa, joten tilauksia tehdessä täytyy tarkistaa määrät ja laskea suunnitelmat kunkin tapauksen mukaan. (Rakennustieto Oy 2010, 14.) Kustannukset rakennushankkessa ovat tarkasteltavissa eri tavoin. Näin ne muodostavat eri osia kustannuksessa hankkeessa. Itse hanke muodostuu hankintakustannuksista ja rakennuskustannuksista. Jotta rakenneratkaisut toimisivat ja olisivat taloudellisia, arvioidaan ratkaisut useimmiten suunnitelmista saatavista rakennusosien määristä.( Rakennustieto Oy 2010, 17.) Kustannuslaskenta on tärkeä osa rakennushankkeessa, sillä sitä tarvitaan vertailtaessa kustannuksia, määriteltäessä kokonaiskustannuksia ja valvoessa hanketta. Kaikki edellä mainitut tarkentuvat hankkeen mennessä eteenpäin. Kustannukset rakennushankkeessa koostuvat siitä kuinka resursseja käytetään ja minkä hintaisia ne ovat. Erilaisia resursseja ovat materiaalit, työt, energia ja pääoma. Se kuinka paljon resursseja tarvitaan, määräytyy suunnitteluvaiheen tehdyistä ratkaisuista. Erilaisia kustannuseroja (Rakennustieto Oy 2010, 18.): - erot hankeohjelmissa - erot rakennuspaikoissa ja olosuhteissa - suunnitteluratkaisujen erot - tehdyt valinnat rakennuttamisen aikana - hintatekijät.
8 8 (29) 2.3 Talo 80 -nimikkeistö Talo 80 -nimikkeistöjärjestelmä on luotu aikaisempaa Talo 70 -järjestelmää kehittämällä, mutta silti säilyttämällä sen rakenne ja periaatteet entisellään. Talo 70 saadut laajat kokemukset on otettu huomioon kun Talo 80 on kehitetty. Talo 70:ssa havaittiin useita ongelmia. Se ei edellyttänyt rakennussuoritusten riittävää kuvausta, täsmentänyt määrien mittausperusteita riittävissä määrin eikä se pitänyt huolta määrien asianmukaisesta erittelystä. Nämä ongelmat on otettu huomioon kun Talo 80 -järjestelmää on kehitetty. (Määrälaskentaohje talo-80 nimikkeistöjärjestelmän mukaan 1985, 5). Teoreettiset määrät ja kiinteät mittaussäännöt on pyritty yhtenäistämään määrälaskelmia ja vähentämään arviointia ja suunnittelua luetteloa määristä laadittaessa. Mittausperusteet ja yksiköt on valittu niin, ettei määrälaskijan tarvitsisi tehdä työmenetelmävalintoja. Näin ollen hinnoittelijan tehtäviin kuuluu työsuunnittelu. Määrät mitataan urakkaohjelman ja suunnitelma-asiakirjojen perusteella. Nimikkeeseen kuuluvat työt jotka käsittävät määrän ovat työt, hankinnat ja varusteet apuaineineen, tarvikkeet ja aputyöt. Laskenta työmaan käyttö- ja yhteiskustannuksista perustuu alustavaan työnsuunnitteluun ja urakkaohjelmaan. (Määrälaskentaohje talo-80 nimikkeistöjärjestelmän mukaan 1985, 9). Haarasen opetusmateriaalin(s.a) mukaan nimikkeistöjärjestelmä mitä rakennusyritykset eniten käyttävät on Talo 80. Työmaakeskeisyys on tämän nimikkeistöjärjestelmän etu. Työmaakeskeisyys tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että kustannuseuranta keskittyy työmaalle. Jotkut yritykset käyttävät Talo 90 -järjestelmää, mutta rakentamisvaiheessa kustannusarviot käännetään usein Talo 80 muotoon. Haarasen opetusmateriaalista (2014) selviää Talo 80 -nimikkeistön rakenne. Itse nimikkeistöjä on kolme ja ne ovat rakentamisosa, suoritusosa ja kustannuslaji, josta käytetään lyhennettä kl. Rakentamisosa jakaa rakennuskohteen rakenteellisesti ja ajallisesti yhtenäisiin kokonaisuuksiin ja erillisiin kohteisiin kustannuslaskennassa (kuva 2). Suoristusosa joka jakaa rakennustyön työlajin mukaan yhtenevällä rakentamisosan tarkennuksella (kuva 1). Viimeisenä on kustannuslaji joka jakaa kustannukset eri kustannuslajeihin sen perusteella miten ne syntyvät. Kustannuslajeja on viisi kappaletta ja niitä ovat työkustannus, ainekustannus, alihankintakustannus, omapalvelukustannus ja muut kustannukset. Itse rakentamisosanimikkeistö eli mikä käsittää rakennusvaiheet on yhdeksän osainen. Vaiheet ovat maa-ja pohjarakennus, perustukset ja ulkopuoliset rakenteet, runko-ja vesikattorakenteet, täydentävät rakenteet, pintarakenteet, kalusteet, varusteet ja laitteet, konetekniset työt, työmaan käyttökustannukset ja työmaan yhteiskustannukset. Suoritusnimikkeitä joita on myös yhdeksän ja ne kuuluvat perustukset ja ulkopuoliset rakenteet ja kalusteet, varusteet ja laitteet rakentamisvaiheiden sisään. Suoritusnimikkeitä ovat muottityö, raudoitus ja betonityö, metallityö, muuras,rappaus ja laatoitus, elementtityö, puutyö ja levytyö, lämmön- ja ääneneristys, veden- ja kosteudeneristys ja muut työt.
9 9 (29) KUVA 1. Leikkauskuva kohteesta rakennedetalji ulkoseinästä Talo 80 (Kerrostalon suunnitteluprojekti ryhmä )
10 10 (29) KUVA 2. Kerrostalon leikkauskuva Talo 80 rakentamisosat(kerrostalon suunnitteluprojekti ryhmä ) Haarasen opetusmateriaali (s.a) selvittää Talo 80:ssa olevan viisi erilaista kustannuslajia. Työkustannuksia ovat korvaukset jotka ovat välittömiä ja välillisiä. Eli maksuja mitä rakentaja maksaa tuntitai urakkatyössä oleville(kl1). Ainekustannuksia(kl2) ovat aineet ja tarvikkeet, jotka rakentaja on hankkinut ja niihin ei sisälly toimittajan tekemää työtä. Alihankintakustannukset(kl3) eli toiselta nimeltään vieraat palvelut ovat korvaus jotka ulkopuolinen yritys on tehnyt työmaalla. Aliurakoinnin korvaukseen sisältyy usein myös korvaus aineista ja tarvikkeista syntyvistä kustannuksista. Omat palvelut(kl4) joita ovat yrityksen sisäiset ostot. Niitä kutsutaan myös sisäisiksi laskutukseksi tai vuok-
11 11 (29) raukseksi. Viimeisenä on muut kustannukset(kl5) joka käsittää kustannukset jotka eivät kuulu muihin kustannuslajeihin. Tälläisiä ovat vuokrat, kuljetukset, kuukausipalkat,, työmaan erityiskulut ja rakennuttajan kustannukset. Rakennuttajan kustannuksiin kuuluvat hankkeen suunnittelu, rakennuttaminen, rahoituksesta ja markkinoinnista aiheutuvat kustannukset ja tehtävät, liittymismaksut, osuudet ja kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiön perustamisesta aiheutuvat kulut. Nämä kulut ovat aika-,erä, ja laadunnaisidoinnaisia jotka riippuvat paljon tuotantosuunnitelmasta. 2.4 Talo nimikkeistö Talo 2000 on nimikkeistöjärjestelmä. Se on syntynyt eri osapuolten yhteistyössä. Sen tarkoituksena on parantaa rakennusprosessien eri osapuolten välisiä tiedonsiirtoja ja saada käytännöt yhtenäisemmäksi. Talo nimikkeistöjärjestelmässä elinkaari on otettu erityisesti huomioon rakennuksien eri osilta. Talo nimikkeistö on julkiseen käyttöön tarkoitettu ja sitä voi vapaasti käyttää erilaisissa julkaisuissa, kehittämistehtävissä, tietojärjestelmässä ja opetustilaisuuksissa. (Talo nimikkeistö ratussa Ratu 431-T 2007, 1.) Tuotantonimikkeistö koostuu tekniikka- ja rakennusosista. Se jakaa nämä kaksi osa-aluetta kokonaisuuksiin, mitkä perustuvat suorituksiin. Suoritusorgaanisaatio ja tuotantotekniikka määräävät suoritusten sisällöt. Näin ollen nimikkeistön jaoettelu on muuttuva sitä mukaan kun tuotantotekniikka ja yritystoiminta muuttuvat. ( Talo 2000 tuotantomäärien mittausohje 2010, 3.) Tehtäväsisältö tuotantonimikkeistöissä on perustana yritystoiminnalle, jonka tavoite on tuottaa tulosta vieraalle palvelulle. Nimikkeistöön kuuluvat työsuoritus, asennustuotteet, rakennustuotteet, nimikkeen edellyttämät yrityspalvelut ja tarvittava erityiskalusto. Näin ollen nimikkeisiin sisältyy kaikki työvaiheet valmiin tuotteen tai toimituksen aikaan saamiseksi, jotta tuotteet olisivat asiakirjojen edellytettävällä tasolla. Omiksi ryhmikseen erotettuina ovat rakennustuoteilmoitus ja asennustuotteet. Ensimmäisenä mainittuun kuuluvat valmisosat, aineet, tarvikkeet ja materiaalit. Ja toisena mainittuun muiden materiaalien ja tuotteiden kuin asennattavien rakennustuotteiden toimitus. (Talo 2000 tuotantomäärien mittausohje 2010, 3.) Talo 2000 käsittää rakennushankkeen ja kiisteistön yhtenä kokonaisuutena ja rakennuksen fyysinen kuvaus koostuu tekniikka- ja rakennusosista (kuva 4). Eri nimikkeitä ovat kustannukset ja tehtävät. Hanke- ja tuotantonimikkeistöt sisältävät samat hanketehtävät. Rakennus, kiinteistö ja hanke muodostuvat tietynlaisella ryhmien summalla. Rakennus on hanketehtävän, tekniikkaosan ja rakennusosan summa ja kun rakennukseen lisätään kiinteistötehtävät, näin syntyy kiinteistö. Kiinteistöön lisättäessä hankevaraukset ja käyttäjätehtävät syntyy lopullinen hanke. (Talo nimikkeistö ratussa Ratu 431-T 2007,1.)
12 12 (29) Talo nimikkeistöjärjestelmä koostuu eri osanimikkeistöistä (kuvio 1). Niitä ovat tilanimikkeistö, hankenimikkeistö, tuotantonimikkeistö, panoslajit, rakennustuotenimikkeistö ja kalustonimikkeistö. KUVIO 1.Leikkauskuva kohteesta Talo-nimikkeistön rakenne: osanimikkeistöt, niiden käyttötarkoitukset, käsitteellinen sisältö ja käyttö asiakirjoissa. (Talo nimikkeistö ratussa Ratu 431-T 2007,2) Nimikkeistöllä on eri periaatteita ja tavoitteita. Niitä ovat (Talo nimikkeistö ratussa Ratu 431-T 2007,1.): - Tiedonsiirto kiinteistön ja hankkeen osapuolien välillä. - Näkökulmina ovat suunnittelu, omistaminen, ylläpito ja tuotanto. - Elinkaaren huomioon ottaminen nimikkeistössä. - Kaikissa luokituksissa päänäkökulmana on kustannukset. - Jokainen osanimikkeistö on toisistaan riippumaton ja kuvaa hankkeen kustannukset jäännettömästi. - Organisaatiot, asiakirjat ja toteuttamismenettelyt eivät ole sidoksissa nimikkeistöön.
13 13 (29) - Tukea rakentamisessa tietotekniikka- tuote ja prosessinmallinnusta. - Kuvataan rakennus tuoterakenteina ja tuotanto panosrakenteina. - Soveltuvuus ja yhteensopivuus käy kansainvälisiin hankkeisiin. - luokitus ISO/TR Muutoksia edellisiin nimikkeistöihin (Talo 90 ja Talo 80) on joitakin (kuvio 2) ja (kuva 3). Hankenimikkeistöissä alue, talo ja tila ovat eritelty niiden elinkaari erojen takia. Erittely on tapahtunut myös tuotteen ja hanketehtävän kohdalla. Syy tähän on se, että nimikkeistö ei sitoisi tuotantomuotoa. Julkiset tiedot, myös erityiskate ja työmaakalusto (uusia panoslajeja) käsitellään yhtenäisinä hintoina nimikkeistössä. Jotta eri tehtävä- ja toimistussisällöt voidaan voitaisiin määrittää, hankintajako on perusta tuotantonimikkeille. (Talo nimikkeistö ratussa Ratu 431-T 2007,2.) KUVIO 2. Leikkauskuva kohteesta Talo tuotantonimikkeistön vertailu Talo 90 Työlajinikkeistöön ja Talo 80 Suoritusnimikkeistöön. (Talo nimikkeistö ratussa Ratu 431-T 2007,3.)
14 14 (29) KUVA 3. Kerrostalon leikkauskuva Talo 2000 rakentamisosat(kerrostalon suunnitteluprojekti ryhmä )
15 15 (29) KUVA 4. Leikkauskuva kohteesta rakennedetalji ulkoseinästä Talo 2000(Kerrostalon suunnitteluprojekti ryhmä )
16 16 (29) 2.5 YTV 2012 eli yleinen tietomallivaatimus Päätösten teko ja määrälaskentojen tehostaminen ovat kasvaneet suuresti rakennusten tietomallien avulla (kuvio 3). Piirustuksista mittaaminen manuaalisesti voidaan korvata tietomalleista tietokoneavusteisesti mittaamalla. Määrien mittaaminen onnistuu erilaisista tietomalleista kuten rakenne- ja talotekniikan malleista, arkkitehtien sekä näiden kolmen yhdistelmämalleista. Tietomalli on mahdollistanut sen, että määrälaskentaa voidaan hyödyntää ihan uusilla tavoilla. Suunnittelija, rakennuttaja, urakoitsija ja tuotetoimittaja saavat uusia näkökulmia tietomallin avulla. (Buildingsmart.fi). KUVIO 3. Leikkauskuva kohteesta Tietomallin hyödyntäminen määrälaskennassa. (Buildingsmart.fi). Määrälaskijan työ helpottuu suuresti tietomallin takia (kuvio 4). Tietomalli kasvattaa vaadittua ammattitaitoa, mutta samalla se vähentää myös rutiinityötä laskijalta. Kuitenkaan rakennuksen tietomalli ei avaa kaikki kysymyksiä. Tietomallista ei pysty laskemaan kaikkea tarvittavaa määrätietoa, mitä tarvitaan hankkeessa. Se mitä ei saada tietomallista vaan määrälaskijan on selvitettävä muista lähteistä on laskennan lähtötiedot, laskennan kattavuuden varmistaminen, lähdemateriaalin arviointi ja eri vaihtoehdot tulosten jäsentämisessä. (Buildingsmart.fi). Tietomallin avulla rakennuksen elinkaarta voi seurata koko hankkeen ajan. Rakennuksen aloitus, valmistuminen ja ylläpito ovat seurattavissa tietomallin avulla. Tavoitteena mallinnuksella on se, että eri osa-alueet saavat tukea mallinnuksesta ja että tavoitteet ja tekeminen helpottuu. Eri tavoitteita ovat suunnittelu, rakentamisen laatu, turvallisuus, kestävä kehitys ja hanke- ja elinkaariprosessin tukeminen. (Buildingsmart.fi).
17 17 (29) YTV 2012 eli yleiset tietomallivaatimukset 2012 kattaa rakennuksen käytön ja ylläpidon sekä uudisja korjausrakentamiskohteet. Malleja koskevissa vaatimuksissa on esitetty vähimmäisvaatimukset tietosisällölle ja mallinnukselle. Nämä vaatimukset on tarkoitettu käytettäväksi kaikissa rakennushankkeissa, jossa niitä halutaan vaan käyttää. Tapauskohtaisesti voidaan esittää myös lisävaatimuksia. Sitovuus ja yhdenmukaisuus on esitettävä jokaisessa suunnittelusopimuksessa. (Buildingsmart.fi) Tietomallipohjainen määrälaskenta antaa mahdollisuuksia tutkia enemmän eri vaihtoehtoja ja laskea kohde useampaan kertaan tehokkuutensa vuoksi. Suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa tapahtuvat muutokset määrissä voidaan havannoida, analysoida ja raportoida luotettavasti. Hankkeen tarpeet määrävät sen, kuinka usein laskenta suoritetaan ja kuinka paljon eri vaihtoehtoja tutkitaan. (Buildingsmart.fi)
18 KUVIO 4. Leikkauskuva kohteesta Esimerkki määrälaskennasta.(haaranen 2014) 18 (29)
19 19 (29) 3 KUINKA KUSTANNUSLASKENTA JA MÄÄRÄLASKENTA TOTEUTETAAN VUONNA 2015 Opinnäytetyössäni selvitettiin mikä on vallitseva määrälaskentatapa yrityksillä ja määrälaskentatoimistoilla. Yksi pääpaino oli myös tietomallinnassa, eli mitenkä se näkyy nykyaikana määrälaskennassa. Joulukuussa 2014 pidetyssä aloituspalaverissa päätettiin että haastattelut suoritettaisiin puhelinhaastatteluna. Yrityksiä oli kolme isompaa, jotka toimivat Suomessa tai muualla Eurooppaa ja neljä pienempää joiden pääasiallinen toiminta rajoittuu Itä-Suomen alueelle. Kysymyksiä näille laadin 13 kappaletta. Määrälaskentatoimistoja oli yksi kappale haastateltavana ja sille oli hieman erilaisia kysymyksiä mitä yrityksillä. Haastateltavat olivat pääasiassa yrityksen laskentapäälliköitä tai laskijoita. Joissakin tapauksissa haastattelin myös työpäällikköä tai aluepäällikköä mikäli yrityksellä ei ollut omaa laskijaa. 3.1 Puhelinhaastattelu Ominaispiirteitä puhelinhaastattelulle ovat järkevät kustannukset, vastausosuudet ovat korkeita, nopeus kerättäessä tietoa ja kysymysten ymmärtäminen ja looginen vastausten tarkastaminen. Vastausvaihtoehdot puhelinhaastattelussa tulee olla lyhyitä ja selkeitä. Puhelinhaastattelun kesto tulisi olla korkeimmillaan 30 minuuttia. (Stat.fi) Puhelinhaastatteluun päädyttiin sillä perusteella, että totesimme sen olevan nopein ja varmin tapa saada yhteys henkilöön keltä halusimme saada tietoa. Sähköpostikyselyt jäävät monesti saajaltaan huomaamatta tai vastaaminen unohtuu. Puhelimella sai helposti sovittua ajan milloin soittaa uudestaan haastattelun merkeissä jos sillä hetkellä haastattelu ei onnistunut. 3.2 Haastattelukysymykset Yrityksiin kohdistuvat kysymykset käsittelivät määrälaskentatapaa, laskentaprosessia eli laskeeko yritys kaiken itse vai ostetaanko määriä ulkopuolelta, tietomallinnusta, valitun määrälaskennan hyviä ja huonoja puolia ja virheitä joita syntyy laskennassa. Yksi kysymys käsitteli YTV 2012 eli Yleiset tietomallivaatimukset. Tärkein mitä tuli saada selville yrityksiltä ja määrälaskentatoimistolta oli se, mikä on määrälaskentamenetelmä mitä eniten käytetään. Kysymyksillä oli kolme eri pääkohtaa jotka olivat karkeasti: Käytössä oleva määrälaskentamenetelmä ja sen edut, tietomallinnus ja virheet joita tapahtuu määrälaskennassa. Yleinen oletus oli että yritys käyttää joko Talo 80 tai Talo 2000 määriä laskiessaan. Kysymyksillä selvitettiin kumpaako yrityksen laskijat käyttävät. Selvitettävän oli myös miten laskeminen tapahtuu, laskeeko yritys itse kaiken vai ostaako se määriä myös ulkopuolelta esimerkiksi jos on kiire. Tällä saataisiin selville määrälaskentatoimistojen osuus laskennassa. Kysymykset käsittivät myös sen tuleeko Talo 2000 olemaan tulevaisuudessa laskennassa vallitseva määrälaskentapa. Jos tulee niin miksi ja miksi taas ei. Tietomallien käyttö haluttiin myös ottaa mukaan, sillä haluttiin tietää miten
20 20 (29) merkittävää roolia se pitää laskennassa. Näin ollen kysyttiin myös ovatko laskijat perehtyneet YTV 2012 eli Yleiset tietomallivaatimukset 2012:een. Viimeisenä käsiteltiin käytettävän määrälaskentamenetelmän hyviä ja huonoja puolia. Eli myös sitä mikä toisessa on parempaa kuin toisessa menetelmässä. Lopuksi kysymyksissä oli virheet joita määrälaskennassa tapahtuu ja miksi niitä tapahtuu. Näin pystyttiin päättelemään mikä johtaa yleensä laskennassa virheisiin ja onko olemassa keinoja niiden välttämiseen.
21 21 (29) 4 TUTKIMUSTULOKSET Tutkimus käsitti Itä-Suomen/Pohjois-Savon alueella toimivia yrityksiä ja määrälaskentatoimistoja. Prosessi lähti käyntiin sillä, että mietittiin tietty määrä yrityksiä, joita voi haastatella tätä työtä varten. Ne jakaantuivat kolmeen eri lohkoon. Isot yritykset, eli sellaiset jotka toimivat yleensä myös muuallakin päin Suomea ja jopa Suomen ulkopuolellakin. Pienet yritykset, jotka toimivat tietyllä alueella Suomea eli tässä tapauksessa Itä-Suomessa tai Pohjois-Savossa. Näiden yritysten liikevaihdot olivat alle 25 miljoonaa. Viimeisenä haastateltavana oli määrälaskentatoimisto, joka oli keskittynyt kustannus- ja määrälaskentaan pelkästään. Kun yritykset oli valittu suoritettiin haastattelu puhelimen välityksellä. 4.1 Isot yritykset Isompia yrityksiä oli kolme kappaletta. Yksi yrityksistä laski määrät kokonaan itse ja kahdessa muussa yrityksessä osa laskettiin itse ja osa määristä ostettiin (kuvio 5) ja (kuvio 7). Kaikissa yrityksissä määrälaskentatapana toimi Talo 80, mutta monille yrityksille on tavallista, että määrälaskentamenetelmää muokataan vielä yrityksen oman litterointijärjestelmän mukaiseksi, jotta sitä voisi soveltaa entistä paremmin. Kaikilla yrityksillä oli yhteistä se, että kaikki uskoivat Talo 80 olevan vallitseva määrälaskentapa eikä Talo 2000 tule sitä syrjäyttämään. Harvalla yrityksellä oli kokemusta Talo 2000 käytöstä. Tietomallinnuksen käyttö oli vähäistä, oikeastaan olematonta itse määrälaskennassa. Pääasiassa laskeminen tapahtuu sähköisistä tai paperisista kuvista. Tietomallin käyttö näkyy työmaalla enemmän kuin itse laskennassa. Varsinkin saneerauskohteista harvemmin on mitään tietomalleja olemassa ja jos onkin, niitä käytetään työmaalla. Tästä syystä määrälaskijoilla ei ole ollut tarvetta tutustua YTV:n sisältöön. Yhdellä yrityksistä oli Helsingin päässä oma ryhmänsä joka on keskittynyt pelkästään tietomallinnukseen. Mitään tyypillistä virhettä ei millään yrityksellä esiintynyt. Määrälaskenta on virheherkkää touhua ja virheet syntyvät "inhimillisistä" virheistä. Tälläisiä ovat esimerkiksi näppäilyvirhe, pilkku väärässä kohti ja yksikkövirheet. Yksikkövirheitä saattaa syntyä esimerkiksi silloin, jos maankaivua laskiessa menee kuutiot ja kilot sekaisin.
22 22 (29) 70,00 % 60,00 % 50,00 % 40,00 % 30,00 % 20,00 % Sarja1 10,00 % 0,00 % Yritys laskee kaiken itse Yritys laskee osan itse ja osa ostetaan Kaikki määrät ostetaan ulkopuolelta KUVIO 5. Kuinka yritys tuottaa määrät. Otanta oli kolmelta yritykseltä. (Janne Ärväs) 4.2 Pienet yritykset Pienempiä yrityksiä oli haastateltavana neljä kappaletta. Yksi yrityksistä laski kaiken itse ja kolme muuta itse ja osti osan määristä ulkopuolelta. Yhdellä yrityksellä ulkopuolelta ostaminen tapahtui vain äärimmäisissä ja kiirellisissä tapauksissa (kuvio 6) ja (kuvio 7). Kaikilla yrityksillä oli käytössä Talo 80 määrälaskennassa. Monet yritykset olivat muokanneet litterointia vielä omanlaisekseen ja lisänneet sinne litteroita. Pienillä yrityksillä oli sama uskomus kuin isommilla, että molemmat uskoivat Talo 80 olevan vielä käytössä eikä Talo 2000 tulisi sitä syrjäyttämään. Tietomallien käyttö ei näkynyt näissäkään yrityksissä. Laskeminen tapahtui joko paperisista tai sähköistä kuvista. Haastateltavat yritykset tekivät pääasiassa saneerauskohteita, joissa tietomallien käyttö on olematonta laskennassa. Tietomallit esiintyvät itse työmaalla jos sielläkään. Virheitä syntyy inihimillisistä virheistä ja suunnitelmien heikkouksista. Kuvissa on paljon eroja. Suuri syy virheiden syntymiseen laskennassa on myös kokemuksen puute.
23 23 (29) 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % Sarja1 20 % 10 % 0 % Yritys laskee kaiken itse Yritys laskee osan itse ja osa ostetaan Kaikki määrät ostetaan ulkopuolelta KUVIO 6. Kuinka yritys tuottaa määrät. Otanta oli neljältä yritykseltä. (Janne Ärväs) 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % Sarja1 20 % 10 % 0 % Yritys laskee kaiken itse Yritys laskee osan itse ja osa ostetaan Kaikki määrät ostetaan ulkopuolelta KUVIO 7. Kuinka yritys tuottaa määrät. Otanta oli kaikilta seitsemältä yritykseltä. (Janne Ärväs)
24 24 (29) 4.3 Määrälaskentatoimisto Haastattelin yhtä kappaletta määrälaskentatoimistoa. Kysymykset olivat pääasiassa samoja kuin yrityksilläkin, mutta muutamia eri kysymyksiä esitin, esimerkiksi liittyen siihen kuinka monta eri yritystä käyttää kyseisen toimiston palveluja. Viidestä kuuteen eri yritystä käytti jatkuvasti toimiston palveluja ja useita muita silloin tällöin. Yrityksellä itsellään oli 4 laskijaa töissä Pohjois-Savon toimistossa, mutta yritys on koko Suomen laajuinen. Talo 80 oli vallitseva määrälaskentemenetelmä myös määrälaskentatoimistolla. Sen selkeyden takia ei ole siirrytty Talo 2000 käyttöön. Talo 80 on helppo muokata omanlaisekseen ja tilanteeseen sopivaksi. Talo 2000 on hitaampi käyttää ja se ei ole niin looginen kuin Talo 80. Talo 2000 esintyy turhaa toistuvuutta tietyssä asioissa mikä sekoittaa laskiessa. Määrälaskentatoimisto ei käytä tietomallinnusta. Määrät lasketaan paperisista tai sähköisistä versioista.näin ollen työntekijöiden ei ole ollut tarvetta tutustua YTV 2012:een. Tietomallin käyttö ei onnistu koska siihen ei ole sopivia työkaluja määrien laskemiseksi. Toimistossa uskottiin että sellaisia tietomalleja, mistä laskeminen onnistuu nopeasti ja helposti ei ole tulossa vielä lähivuosiin. Samat virheet toistuvat myös kuin yrityksillä, eli ihmisistä johtuvat virheet pääasiassa. Yksi mistä syntyy helposti virheitä on "rajapintaunohdus" jolloin kaksi laskijaa laskee kahdesta eri rakentamisosasta, jolloin toiselta saattaa unohtua laskea jokin tietty osa, mikä on rakentamisosien välissä. Yrityksellä on ollut samat laskijat jo jonkun aikaa joten kokemus on tuonut varmuutta laskemiseen.
25 25 (29) 5 TULOKSET 5.1 Talo 80 ja Talo 2000 Syitä miksi Talo 80 on käytössä kaikilla haastateltavilla eikä Talo Selkeä käyttää - Nopea ja looginen - Helppo muokata omiin tarpeisiin. Huonoja puolia - Tietyt asiat vanhentuneet, esimerkiksi joitakin nykyään tärkeitä nimikkeitä puuttuu. 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Talo 80 Talo 2000 Sarja1 KUVIO 8. Määrälaskentamenetelmät mitä yritykset käyttävät. Otanta oli seitsemältä yritykseltä. (Janne Ärväs) 5.2 Tietomallinnus Määrät laskettiin kaikissa yrityksissä pääasiassa paperisista tai sähköisistä kuvista. Joissakin tapauksissa joistakin isoista kohteista saattoi olla olemassa tietomalli, jota pystyi käyttämään hyödyksi määriä laskiessa. Tietomalli on enemmän työmaalla käytössä oleva asia kuin laskennassa, sillä tietomallien käyttö on vielä hyvin varhaisessa vaiheessa, joten siitä syystä virheiden syntyminen niistä laskiessa on suuri. Tietomalleihin ei ole olemassa vielä tarpeeksi hyviä työkaluja, jotta niistä saisi tarpeeks hyötyä. Mallinnus näkyy myös enemmän uudis- kuin saneeraustyömaalla, sillä jälkimmäisestä on hankala luoda toimivaa mallia, sillä korjattavasta kohteesta harvoin tiedetään kaikkea.
26 26 (29) 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Paperikuvista/sähköisistä kuvista Kuvien lisäksi tietomallin hyödyntäminen Sarja1 KUVIO 9. Mistä määrät lasketaan. Otanta seitsemältä yritykseltä. (Janne Ärväs) 5.3 Määrälaskennan tulevaisuus Talo 80 on käytössä varmasti vielä pitkään monien mielestä (kuvio 8). Talo 2000 ei uskota sitä syrjäyttävän. Enemmänkin oli usko, että jos on tulossa jokin uusi Talo-määrälaskentamenetelmä niin se voisi syrjäyttää Talo 80. Talo 80 on vakiinnuttanut paikkansa niin monessa yrityksessä, että siitä olisi vaikea luopua, koska laskijat ovat omaksuneet sen käytön hyvin. Sen muokattavuus ja selkeys Talo 2000 verrattuna selittävät sen suosion. Tietomallien hyödyntämiseen määrälaskennassa menee vielä aikaa (kuvio 9). Ei olemassa vielä tarpeeksi toimivia työkaluja laskemiseen. Vanhat tavat eli paperisista kuvista ja sähköisistä kuvista laskeminen tulee olemaan käytössä niin kauan kunnes keksitään työkalu millä tietomalleista saadaan kaikki irti määrälaskennan suhteen.
27 27 (29) 6 POHDINTA Tämän insinöörityön tavoitteena oli tutkia mikä oli eniten käytössä oleva määrälaskentamenetelmä Itä-Suomen/Pohjois-Savon alueen yrityksillä ja määrälaskentatoimistolla. Toinen tutkimuksen kohde oli tietomallinnuksen käyttö määrälaskennassa. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada selville miksi yritykset käyttävät sitä määrälaskentamenetelmää mikä heillä on käytössä. Tuloksia voitaisiin käyttää hyödyksi myös opetuksessa Savoniassa, sillä tulosten perusteella saataisiin päivitettyä opetusmateriaaleja. Tuloksista voidaan päätellä, että Talo 80 on määrälaskentamenetelmä millä on selvästi johtava asema määrälaskennassa. Yleisesti ottaen Talo 80 on ollut jo pitkään käytössä, joten siitä on vaikea luopua ja sen käyttäjät ovat kokeneet sen toimivaksi. Talo 2000 sai moitteita sen sekavuudesta verrattuna Talo 80 käyttöön. Talo 80 etuja oli sen selkeäkäyttöisyys ja sitä oli helppo muokata omaan käyttöön lisäämällä sinne esimerkiksi omia litteroita. Tietomallien käyttö on vähäistä, lähes olematon monessa yrityksessä laskennassa. Haastateltavat henkilöt eivät olleet tutustuneet YTV 2012 sisältöön, koska heillä ei ole ollut tarvetta. Laskeminen papereista tai sähköisistä kuvista on todettu toimivaksi ja sillä on menty jo kauan. Haastateltavat henkilöt tuntuivat osaavan työnsä ja kysymyksiin vastaaminen oli heille helppoa. Insinöörityön tavoitteena oli selvittää eniten käytössä oleva määrälaskentamenetelmä ja tietomallinnuksen käyttö. Tavoitteet saavutettiin ja saatiin tieto mikä on tämän hetkinen määrälaskennan tilanne. Tulevaan opettamiseen kouluissa määrälaskennan osalta ei tarvitse muutosta, sillä se on sillä tasolla mitä yrityksetkin tekevät. Tämä työ opetti tiedonhakuun ja vuorovaikutukseen. Yrityksiin soittelu ja haastattelu auttoivat vuorovaikutustaitoja ja tiedon etsiminen kehittyi myös menetelmiä selvitellessä.
28 28 (29) LÄHTEET JA TUOTETUT AINEISTOT Areite.fi. [verkkoaineisto]. [viitattu ] Saatavissa: Polku: Areite.fi. Määrälaskenta. Buildingsmart.fi [verkkoaineisto]. [viitattu ] Saatavavissa: Polku: buildingsmart.fi YTV2012. Osa 7 Määrälaskenta. HAARANEN, Hannu. (s.a) Kustannuslaskennan nimikkeistöjärjestelmät [diaesitys]. Kuopio: Savoniaammattikorkeakoulu HAARANEN, Hannu. (s.a) Talo 80-nimikkeistöjärjestelmä [diaesitys]. Kuopio: Savoniaammattikorkeakoulu HAARANEN, Hannu Tietomallin hyödyntäminen kustannuslaskennassa [diaesitys]. Kuopio: Savonia- ammattikorkeakoulu Kerrostalon suunnitteluprojekti, ryhmä 1 ( Vili Haatanen, Samu Koivistoinen, Atte Korhonen, Aleksi Kuokkanen, Sergei Pavlov ja Janne Ärväs) Rakennus- ja ympäristöosasto. Savoniaammattikorkeakoulu RAKENNUSTIETO OY Rakennusosien kustannuksia Helsinki. SAARIJÄRVI, Jorma (s.a) Määrälaskenta [diaesitys]. Kuopio: Savonia-ammattikorkeakoulu Savonia.fi. [verkkoaineisto]. [Viitattu ] Saatavissa: Polku: Savonia.fi. Tutustu Savoniaan. Stat.fi. [verkkoaineisto]. [Viitattu ] Saatavissa: Polku: Stat.fi. Tuotteet ja palvelut. Haastattelupalvelut. Esittely. Tiedonkeruu. TALO NIMIKKEISTÖ RATUSSA. RATU 431-T [online]. Helsinki: Rakennustieto [viitattu ] saatavissa: TALO-80-RYHMÄ JA RAKENTAJAIN KUSTANNUS OY Määrälaskentaohje talo-80 nimikkeistöjärjestelmän mukaan. Jyväskylä TALO 2000 TUOTANTOMÄÄRIEN MITTAUSOHJE Talo 2000-Tuotantonimikkeistö sisältäen määrälaskentaohjeet
29 29 (29) LIITE 1: HAASTATTELU. KYSYMYKSET Kuinka yrityksen tarjouslaskennassa määrät tuotetaan? Kuka laskee? Mitä riskejä on huomioitava kun käyttää firman ulkopuolista laskijaa( jos ei firman sisäinen)? Mitä määrälaskentatapaa käytetään? Talo 80 vai Talo 2000? Kuinka tuotannon tarpeet näkyy Talo 80 käyttäessä? Milloin näette Talo litteroinnin tulevan? Millainen on ko. yrityksen näkemys Talo järjestelmän tulosta markkinoiden vallitsevaksi käytännöksi? Mitä etuja valitulla määrälaskentatavalla saavutetaan verrattuna toiseen versioon? Miten ja missä määrin tietomallinnuksen käyttö näkyy määrälaskennassa? Kuinka hyvin määrälaskijanne tuntee YTV:n sisällön? Onko puutteita? Mitä hyviä puolia olette havainneet käyttämässänne määrälaskentamenetelmässä? Entä huonoja? Oletteko havainneet joitain tyypillisiä määrävirheitä käyttämässänne menetelmässä? Mistä virheet mielestänne syntyvät? Vaikuttaako laskentaohje ja tapa siihen? Miten on päädytty siihen laskijaan joka on nyt käytössä?
Millä sektorilla toimit (suunnittelussa, urakoinnissa tai rakennuttajan/tilaajan asiantuntijatehtävissä)?
Millä sektorilla toimit (suunnittelussa, urakoinnissa tai rakennuttajan/tilaajan asiantuntijatehtävissä)? Kaikki vastaajat (N=1) 1 87 8 73 6 N 3 1/18 15 8 Jokin muu, mikä: Talotekniikka yleisesti (LVIS)
Jussi Klemola 3D- KEITTIÖSUUNNITTELUOHJELMAN KÄYTTÖÖNOTTO
Jussi Klemola 3D- KEITTIÖSUUNNITTELUOHJELMAN KÄYTTÖÖNOTTO Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Puutekniikan koulutusohjelma Toukokuu 2009 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Aika Ylivieska
Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43
OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) SUKUNIMI, Etunimi ISOVIITA, Ilari LEHTONEN, Joni PELTOKANGAS, Johanna Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 43 Luottamuksellisuus ( ) saakka Päivämäärä 12.08.2010
HUS-Kiinteistöt Oy:n tietomallipohjainen investointiprosessi
HUS-Kiinteistöt Oy:n tietomallipohjainen investointiprosessi Esitelmä 17.9.-14 HUS-Kiinteistöt Oy:n toimintaympäristö Onnistunut rakennusinvestointi Tietomallipohjainen investointiprosessi Tietomallintamisen
4. Rakenteiden lämpö- ja kosteustarkastelu
LIITTEIDEN LUETTELO 1. Rakennuslupakuvat 2. Rakennekortit 3. Rakenneleikkaukset 4. Rakenteiden lämpö- ja kosteustarkastelu 5. Kantavien rakenteiden lujuusmitoitus 6. Lämpöhäviön tasauslaskelma 7. Energiatodistus
Länsi-Puijon uuden rivitaloalueen reittivaihtoehtojen vertailu ja Pursutien katusuunnitelma
Länsi-Puijon uuden rivitaloalueen reittivaihtoehtojen vertailu ja Pursutien katusuunnitelma Juha-Matti Pohjolainen Opinnäytetyö Ammattikorkeakoulututkinto SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ Tiivistelmä
SÄHKÖISEN JCAD RAKENNUS - MÄÄRÄT -LASKENTA- OHJELMAN HYÖDYNNETTÄVYYS URAKOITSIJAN MÄÄ- RÄLASKENNASSA
SÄHKÖISEN JCAD RAKENNUS - MÄÄRÄT -LASKENTA- OHJELMAN HYÖDYNNETTÄVYYS URAKOITSIJAN MÄÄ- RÄLASKENNASSA Teemu Jestilä Opinnäytetyö Tekniikan ala Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Insinööri (AMK) 2016 Opinnäytetyön
Uudenkaupungin uimahalli
Uudenkaupungin uimahalli Tavoitehinta-arvio 30.11.2015 2 (3) Uudenkaupungin uimahalli Tavoitehinta-arvio 1 Yleistä Laskennan lähtötietoina on käytetty arkkitehtitoimisto Tarmo Mustonen Oy:n arkkitehtiluonnoksia
Heini Salo. Tuotannonohjauksen kehittäminen digitaalipainossa. EVTEK-ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma. Insinöörityö 15.5.
EVTEK-ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma Tuotannonohjauksen kehittäminen digitaalipainossa Insinöörityö 15.5.2008 Ohjaaja: tuotantopäällikkö Markku Lohi Ohjaava opettaja: yliopettaja Seija
Rakentamisen prosessi ja energiatehokkuus
Rakentamisen prosessi ja energiatehokkuus 1 Hankeselvitysvaiheessa rakentamisen prosessissa Lähtötietojen varmistaminen Varmistetaan että kaikki mahdollinen projektin onnistumiseen välttämättömät tiedot
KUSTANNUSSELVITYS. Active. Uudisrakennus SAAMELAISKULTTUURIKESKUS, INARI 01.12.2004. Active - kustannushallinta. Laajennustyöt 1 (5)
Active - kustannushallinta Tocoman Finland Oy Helsingin aluetoimisto Mäkelänkatu 52 A FIN-00510 HELSINKI Puh. +358 (0)20 7420 200 Fax. +358 (0)20 7420 249 www.tocoman.fi Active KUSTANNUSSELVITYS Laajennustyöt
Kansalliset tietomallivaatimukset - COBIM. 13.10.2011 Kari Ristolainen - alkup. Juha Valjus / Finnmap / 06.10.2011
Kansalliset tietomallivaatimukset - COBIM 13.10.2011 Kari Ristolainen - alkup. Juha Valjus / Finnmap / 06.10.2011 AIEMPIA OHJEITA JA VAATIMUKSIA 2004-2005 2007 Jne 2 COBIM 2011, VERTAILUKOHTIA JA LÄHTÖTIETOJA
Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan OPS2015-2019
Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan OPS2015-2019 Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutus 2015-2019 1. Vuosi 2. Vuosi 3. Vuosi 4. Vuosi Rakennusinsinöörin perusosaaminen 84 op. Ammatillinen osaaminen 60
TOKA -projekti. Pysyvää tietomalliosaamista rakennusalan toimijoille. Etelä-Karjalassa. Infotilaisuus 7.6.2012
TOKA -projekti Pysyvää tietomalliosaamista rakennusalan toimijoille Etelä-Karjalassa. Infotilaisuus 7.6.2012 Mikä on tietomalli? BIM = Building Information Model Rakennuksen tietomalli, (myös rakennuksen
TAVOITEHINTA 17.5.2018 Sivu 1/2 Projektipäällikkö Riku Korhonen A-Kruunu Oy Hanke: A-Kruunu Helsingin Maisemamaalauksenkatu Maisemamaalauksenkatu 1 Vaihe: rakennuslupa Paikkakunta: Helsinki Haahtela-ind.:
Infran tuotetietojen hallinta, nykytilanne
Infran tuotetietojen hallinta, nykytilanne Infrajohtaminen Tavoitteen määrittely Suunnittelu Eri osa-alueilla ja vaiheilla omat järjestelmänsä ja tietomallinsa Toiminta perustuu tiedonsiirtoon: konversiot
Juankosken päiväkoti, kustannusarvio
Juankosken päiväkoti, kustannusarvio 25.02.2016 Uudisvaihtoehto Olemme arvioineet Juankosken päiväkodin uudisrakennushinnan. Kustannukset on laskettu arvioituun Juankosken hintatasoon 03/2016. Laskelma
Muistio ja laskelmat
Muistio ja laskelmat 23.05.2016 HELSINGIN YLIOPISTOKIINTEISTÖT OY SIBELIUS-AKATEMIA, HANKESUUNNITELMA RAKENNUSOSAKUSTANNUSARVIO DI Ari Joro, mobile 050 3806673, ari.joro@rapal.fi Rapal Oy, Panorama Tower,
Etelä-Karjalan rakennuspäivä - Rakennusala digitaalisuuden kourissa? Miten digiloikka saadaan aikaan? Lehtori Timo Lehtoviita, Saimaan amk
Etelä-Karjalan rakennuspäivä - Rakennusala digitaalisuuden kourissa? Miten digiloikka saadaan aikaan? Lehtori Timo Lehtoviita, Saimaan amk ROTI 2015-arvosanat Rakennukset : 7 Liikenneverkot : 7 Yhdyskuntatekniikka
SÄDEHOITOPOTILAAN!! RAVITSEMUSOPAS!
SÄDEHOITOPOTILAAN RAVITSEMUSOPAS OPINNÄYTETYÖ " AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO SOSIAALI4,TERVEYS4JALIIKUNTA4ALA TEKIJÄT: MirkaLötjönen SonjaMoberg ElinaTorvi SAVONIA4AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ Tiivistelmä
1(4) 15.9.2015. Laukaan Ekokoulu. Laukaantie 14 41340 Laukaa TAVOITEHINTA ARVIO LASKENTAMUISTIO. Tavoitehinta, Laukaan Ekokoulu
1(4) HANKE TILAAJA Laukaan Ekokoulu Laukaan kunta Laukaantie 14 41340 Laukaa TAVOITEHINTA ARVIO LASKENTAMUISTIO Tavoitehinta, Laukaan Ekokoulu TAVOITEHINTA ARVIO 2(4) 1. HANKETIEDOT Hanke: Osoite: Hankemuoto:
Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi
Ideasta projektiksi - kumppanuushankkeen suunnittelun lähtökohdat Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Erasmus+ -ohjelman hakuneuvonta ammatillisen koulutuksen kumppanuushanketta
Eskomatti Uusimäki. Sähköisen määrälaskentaohjelmiston, JCAD MÄÄRÄT hyödyntäminen määrälaskennassa
Eskomatti Uusimäki Sähköisen määrälaskentaohjelmiston, JCAD MÄÄRÄT hyödyntäminen määrälaskennassa Rakennustekniikan koulutusohjelma 2017 SÄHKÖISEN MÄÄRÄLASKENTAOHJELMISTON, JCAD- MÄÄRÄT HYÖDYNTÄMINEN MÄÄRÄLASKENNASSA
Ohje määrien laskentaan sijainneittain
Ohje määrien laskentaan sijainneittain Esipuhe Ohje määrien laskentaan sijainneittain on syntynyt keskeisten suomalaisten rakennusliikkeiden, määrälaskentatoimistojen sekä määrätietoa käsittelevien ohjelmistokehittäjien
RAKENNUSAUTOMAATION KILPAILUTTAMINEN. Kristian Stenmark Hepacon Oy
RAKENNUSAUTOMAATION KILPAILUTTAMINEN Kristian Stenmark Hepacon Oy kristian.stenmark@hepacon.fi 050 5909571 TALOTEKNIIKAN KOKO ELINKAAREN ASIANTUNTIJAT www.hepacon.fi YRITYS Perustettu 1978 Toimialat LVIASK
buildingsmart Finland
buildingsmart Finland Tero Järvinen buildingsmart Finland Talotekniikkatoimialaryhmä Finnbuild 2014 03.10.2014 TALOTEKNIIKKATOIMIALARYHMÄN KYSELY Kyselyn tarkoitus Kartoittaa talotekniikan tietomallikäytäntöjä
HANKINTAHINTA, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN
26.2.2015 Sivu 1/2 Lauri Laukkanen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Hanke: 003 01/nykytila Karkkilan terveysasema Huhdintie 23-25 03600 Karkkila Vaihe: Paikkakunta: HANKINTAHINTA, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN
UUDET TAVAT RAKENNUTTAA
UUDET TAVAT RAKENNUTTAA Tavoite- ja kattohintaurakan sekä suunnittelua sisältävien urakoiden sudenkuopat Prof. Rakentamistalous JoKa-konsultit Oy jouko.kankainen@joka-konsultit.fi UUDET TAVAT RAKENNUTTAA
Aineiston luovuttaminen tilaajalle KSE13 Tietomallit ja sähköinen aineisto. Matti Kiiskinen 12.2.2014/Telu-koulutus
Aineiston luovuttaminen tilaajalle KSE13 Tietomallit ja sähköinen aineisto Matti Kiiskinen 12.2.2014/Telu-koulutus KSE 2013, keskeiset muutokset liittyen konsulttityön luovutukseen Asiakirjat -> Aineisto
TUOTEMALLIN HYÖDYNTÄMINEN RAKENNUSLIIKKEESSÄ MIKA SOINI KEHITYSJOHTAJA NCC RAKENNUS OY
PRO IT - Tuotemallitieto rakennusprosessissa -seminaari Tuotemallipohjainen suunnittelu Kansallismuseon Auditorio, 19.5.2003 TUOTEMALLIN HYÖDYNTÄMINEN RAKENNUSLIIKKEESSÄ MIKA SOINI KEHITYSJOHTAJA NCC RAKENNUS
INPRO Infrahankkeen kokonaisprosessin ja tietotarpeiden mallintaminen
1 INPRO Infrahankkeen kokonaisprosessin ja tietotarpeiden mallintaminen INFRA 2010 ohjelman hankekatsaus Tuotemalliprosessi Jouko Kankainen / Ari-Pekka Manninen Helsinki University of Technology CEM Construction
Talotekniikan arvot rakennusten elinkaaressa. Jussi Kuusela
Talotekniikan arvot rakennusten elinkaaressa Jussi Kuusela Talotekniikan arvo rakentamisessa kasvaa. Talotekniikkaan investoimisen takaisinmaksuajat ovat erittäin lyhyet. Talotekniikka Allianssin keskiympyrään.
Tarjouslaskennan kehittäminen
Petja Pietiläinen Tarjouslaskennan kehittäminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Rakennusmestari (AMK) Rakennusalan työnjohto Mestarityö 28.11.2013 Tiivistelmä Tekijä(t) Otsikko Sivumäärä Aika Petja Pietiläinen
Tietomallien käytön nykytilanne Etelä-Karjalassa
Tietomallien käytön nykytilanne Etelä-Karjalassa Timo Lehtoviita Saimaan ammattikorkeakoulu Rakennustekniikka Lehtori, TOKA-projektin projektipäällikkö 11.10.2012 Tietomallikysely: Tietomalliosaaminen
Ratu-FLoW. Aikataulusuunnittelun perusteet ja vaiheet Ratu-tuotannonsuunnittelujärjestelmään perustuen - opetusaineisto verkkoympäristöön
Ratu-FLoW Aikataulusuunnittelun perusteet ja vaiheet Ratu-tuotannonsuunnittelujärjestelmään perustuen - opetusaineisto verkkoympäristöön Jump to first page Miksi Ratu? Tuotannonsuunnittelun lähtöaineistoa
Mallintamisen mahdollisuudet. vuorovaikutuksen lisäämiseksi infran ylläpidossa. Manu Marttinen Työpäällikkö NCC Roads Oy 1
Mallintamisen mahdollisuudet vuorovaikutuksen lisäämiseksi infran ylläpidossa Manu Marttinen Työpäällikkö 3.6.2015 NCC Roads Oy 1 TIEDONHALINNAN Mallintamisen mahdollisuudet vuorovaikutuksen lisäämiseksi
Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.: Hintataso: Laajuus: Hankekoko: Jakaja: 4,5 Rakennuttaminen ja valvonta. 4,1 Liittymismaksu!
TAKU Kaupunginhallitus 5.9.216 liite nro 8 (1/6) TAVOITEHINTA 19.7.216 Sivu 1/2 Petri Seppänen Wise Group Finland Oy Hanke: 19.7.216 VE2 Suolahden yhtenäsiperuskoulu Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.:
Skanska Ruskeasuo Larkas & Laine
Skanska Ruskeasuo Larkas & Laine Rakennussuunnittelu on muuttunut piirtämisestä rakennusten simuloinniksi. Pelkkä paperikopio ei enää riitä, vaan tilaaja haluaa rakennuksesta usein tietomallin, joka sisältää
MAMK/Talotekniikka/Heikki Salomaa 1. MAMK/YT/Talotekniikka/LVI havaintoja
MAMK/Talotekniikka/Heikki Salomaa 1 MAMK/YT/Talotekniikka/LVI havaintoja Ensimmäiset insinöörityöt MTOL:ssa syksyllä 1988 - aluksi vapaaehtoinen - pian pakollinen - myös teknikkotöitä Iso muutos opiskeluun
TALONRAKENNUKSEN KUSTANNUSTIETO OHJELMAN HYÖDYNTÄMINEN KUSTANNUSLASKENNASSA
KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Rakennustekniikan koulutusohjelma Ville Jehkonen TALONRAKENNUKSEN KUSTANNUSTIETO 2014 -OHJELMAN HYÖDYNTÄMINEN KUSTANNUSLASKENNASSA Opinnäytetyö Syyskuu 2014 OPINNÄYTETYÖ Syyskuu
Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus(rakennusmestari)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus(rakennusmestari) Rakennusmestari (AMK) koulutus sisältää vastaavalta työnjohtajalta vaadittavat opinnot kaikissa rakentamisen työnjohtotehtävien
Kuvailulehti. Korkotuki, kannattavuus. Päivämäärä 03.08.2015. Tekijä(t) Rautiainen, Joonas. Julkaisun laji Opinnäytetyö. Julkaisun kieli Suomi
Kuvailulehti Tekijä(t) Rautiainen, Joonas Työn nimi Korkotuetun vuokratalon kannattavuus Ammattilaisten mietteitä Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 52 Päivämäärä 03.08.2015 Julkaisun kieli Suomi Verkkojulkaisulupa
Miten InfraRYL palvelee. Infrarakenteiden ja -töiden yleiset laatuvaatimukset
Miten InfraRYL palvelee Infrarakenteiden ja -töiden yleiset laatuvaatimukset InfraRYL -hanke 3.3.2006 1 Kenelle InfraRYL Toimijat: omistajat, rakennuttajat, suunnittelijat, rakentajat, huoltajat ja ylläpitäjät
Tuotannon virtauttaminen ja tahtiaika käytännössä
Tuotannon virtauttaminen ja tahtiaika käytännössä Juha Salminen Kehitysjohtaja, Consti juha.salminen@consti.fi Ossi Luukkonen Vastaava mestari, Consti TEORIA ON SELKEÄ KÄYTÄNTÖ VAIKEAMPAA Työ jaetaan saman
ICNB. Increasing competence in Northern Building. Hankkeen opiskelijatyöt
ICNB Increasing competence in Northern Building Hankkeen opiskelijatyöt Kaisa Lehtinen Aapo Räinä Janne Kanniainen Heikki Rämä Ilkka Hiltula Liudmila Moskaliuk Sisältö Åströmin palvelutalo Artec Eva Pehkosenkulma
Aloita matkasi hallittuun projektiin
Aloita matkasi hallittuun projektiin 29.8.2008 Varmuutta ja riskittömyyttä rakennushankkeeseesi coman 2007 Toc Tocoman-ratkaisu: Kustannushallinnan palvelumalli Ohjaa hanke tavoitteiden mukaiseen toteutukseen
Built Environment Process Reengineering (PRE)
RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Prosessimuutos kohti laajamittaista tietomallintamisen hyödyntämistä Tiina Perttula Built Environment Process
TURVALLISUUSASIAKIRJA
Tilaaja: Loimaan Kaupunki Rakennuttamispalvelut 32440 ALASTARO Laatija: Janne Ilmalahti Rakennuttamisinsinööri Hanke: HIRVIKOSKEN KOULUN PURKU Hirvikoskentie 225 32200 LOIMAA Versio Sisältö Vaihe Päiväys
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs
KESÄMÖKIN KUSTANNUS- ARVIO
OPINNÄYTETYÖ - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA KESÄMÖKIN KUSTANNUS- ARVIO T E K I J Ä / T : Sakari Hassi SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ Tiivistelmä Koulutusala Tekniikan
MÄÄRÄ- JA KUSTANNUSLASKENTAJÄR- JESTELMÄN KEHITTÄMINEN
Opinnäytetyö (AMK) Rakennustekniikka Kiinteistön hoito, korjaus ja restaurointi 2014 Severi Narvia MÄÄRÄ- JA KUSTANNUSLASKENTAJÄR- JESTELMÄN KEHITTÄMINEN TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ Severi Narvia OPINNÄYTETYÖ
Skene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene
Skene Muokkaa perustyyl. Games Refueled napsautt. @Games for Health, Kuopio Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 2013 kari.korhonen@tekes.fi www.tekes.fi/skene 10.9.201 3 Muokkaa Skene boosts perustyyl.
Suunnittelutyökalu kustannusten ja päästöjen laskentaan
Suunnittelutyökalu kustannusten ja päästöjen laskentaan TERÄSRAKENTAMISEN T&K-PÄIVÄT 28.-29.5.2013 Mauri Laasonen Tampereen teknillinen yliopisto Tietomallin hyödyntäminen Mallissa on valmiina runsaasti
1. Liikkuvat määreet
1. Liikkuvat määreet Väitelauseen perussanajärjestys: SPOTPA (subj. + pred. + obj. + tapa + paikka + aika) Suora sanajärjestys = subjekti on ennen predikaattia tekijä tekeminen Alasääntö 1: Liikkuvat määreet
Built Environment Process Reengineering (PRE)
RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) InfraFINBIM PILOTTIPÄIVÄ nro 4, 9.5.2012 Tuotemallinnuksen käyttöönotto Built Environment Process Innovations
Kustannuslaskenta. Käyttöohje rakennusosalaskelma
Kustannuslaskenta Käyttöohje rakennusosalaskelma 10.4.2015 SISÄLLYSLUETTELO Taustaa... 3 Rakennusosat ikkuna... 3 Rakennusosan tuoterakenne... 4 Rakennusosalaskelma-ikkuna... 4 Prosenttipohjaisten erien
Tietomallintaminen tilaajanäkökulmasta
Tietomallintaminen tilaajanäkökulmasta Seminaariesitelmä 28.5.-13 HUS-Kiinteistöt Oy:n toimintaympäristö tietomallivaatimukset ja ohjeistus miten tietomallihanke toimii? tilaajan rooli tietomallihankkeessa
Kuivaketju 10. Virtain kaupungin keskuskeittiö Virtain kaupunki Raimo Pirhonen
Kuivaketju 10 Virtain kaupungin keskuskeittiö 20.6.2017 Virtain kaupunki Raimo Pirhonen Sisällys 1. Kuivaketju10... 2 1.1. Kuivaketju10... 2 1.2. Kuivaketjun hallitseminen... 2 1.3. Rakennushankkeen erityispiirteet...
TIEDONHALLINTA Avain koordinointiin ja tiedon laadun ytimeen
TIEDONHALLINTA Avain koordinointiin ja tiedon laadun ytimeen Rakennuttamisen ja suunnittelun laadunhallinnan kehitysseminaari, Varkaus 18.3.2015 Toni Teittinen ja Jenni Kaukonen, Capisso Oy MENU Rakentamisen
8 JA 9 LITTERAN MÄÄRIT- TELY, SUUNNITTELU JA SEURANTA
OPINNÄYTETYÖ - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA 8 JA 9 LITTERAN MÄÄRIT- TELY, SUUNNITTELU JA SEURANTA TE- KIJÄ/T: Aleksi Olli SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ Tiivistelmä Koulutusala
PRO IT -Tuotemallitieto rakennusprosessissa - seminaari 19.5.2003
PRO IT -Tuotemallitieto rakennusprosessissa - seminaari 19.5.2003 Ilkka Romo, Projektin tavoite Kansallinen tuotemallintamiseen perustuva tiedonhallintatapa, joka liittää yhteen suunnittelussa, tuotevalmistuksessa,
JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA?
JulkisivuROADSHOW Lappeenrannassa: JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? Etelä-Karjalan Osuuspankin auditorio, 1.10.2014 Mikko Tarri, hallituksen puheenjohtaja Julkisivuyhdistys r.y. Julkisivusaneeraus.
29.8.2013 Ins.tsto Controlteam Oy, Harri Valkonen 1
Harri Valkonen, rak. ins Urakointikokemusta 23 vuotta, rak. konsulttina yli 5 vuotta Töissä insinööritoimisto Controlteam Oy, Jyväskylä ( 30 henkilöä) Kohteita mm. Haapamäen koulun peruskorjaus, päävalvojana
RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla
TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua
Case: Isoisänsilta. Ville Alajoki / Aki Kopra
Isoisänsilta Case: Isoisänsilta Ville Alajoki / Aki Kopra 15.2.2017 2 Sovellettuna hankintaan - tiedonvaihtoa Suunnittelu Havainnollisuus Tarkastaminen Malli + piirustuksia Urakkatarjous Malli Määrät laskettu
TILAAJA TUOTTAJA päivä Takuuajan hoito kuinka varmistamme kaikkia osapuolia tyydyttävän lopputuloksen
TILAAJA TUOTTAJA päivä 11.12.2012 Takuuajan hoito kuinka varmistamme kaikkia osapuolia tyydyttävän lopputuloksen Ritva Keko / Rakennusvirasto Helsingin kaupunki LUENNON SISÄLTÖ: Takuuajan hoito kuinka
ADE Oy Hämeen valtatie 144 20540 TURKU. Tuotekonfigurointi. ADE Oy Ly Tunnus: 1626957-3
Tuotekonfigurointi ADE Oy lyhyesti Asiakkaiden tarpeisiin suunnattua innovatiivista ja toimivaa ohjelmisto- ja 3d animaatiopalvelua. Ade Oy on toteuttanut vuodesta 2000 alkaen haastavaa interaktiivista
Korjaushankkeen tavoitearvion kehittäminen
Viktor Setälä Korjaushankkeen tavoitearvion kehittäminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) Rakennustekniikka Insinöörityö 21.04.2014 Tiivistelmä Tekijä(t) Otsikko Sivumäärä Aika Viktor Setälä
Rakennusalan tuotantoinsinööri. Syventävät opinnot Info ke 25.02.2015 A Stenius
Rakennusalan tuotantoinsinööri Syventävät opinnot Info ke 25.02.2015 A Stenius Rakentamisen tuotantojohto ammattina Rakennustuotannon ammattiprofiilit Tuotantoinsinöörin ammattiprofiili Rakennustuotannon
ETELÄESPLANADI 2 00130 HELSINKI
00130 HELSINKI MODERNIA TOIMISTOTILAA Noin VUOKRATAAN Ainutlaatuinen tilaisuus vuokrata huipputason Helsingin näköalapaikalta Toimi pian! Lisätietoja KALLE JASKARA Myyntijohtaja +358 50 324 0404 kalle.jaskara@tkoy.fi
1. Käytettiinkö projektissa yrityksen omia komponentteja (custom componentit, pluginit, makrot)? a. Kyllä b. Ei Minkä tyyppisiä komponentteja
1. Yhteystiedot Yritys / Yritykset Tietoja projektin ilmoittajista Kilpailuun osallistuvat yritykset ja niiden tehtävät hankkeessa Ilmoituksen jättäjän yhteystiedot Etunimi Sukunimi Sähköpostiosoite Puhelin
Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus (rakennusmestari)
Hämeen ammattikorkeakoulu Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus (rakennusmestari) Rakennusmestari (AMK) koulutus sisältää vastaavalta työnjohtajalta vaadittavat opinnot kaikissa rakentamisen työnjohtotehtävien
Petteri Nokkala MÄÄRÄLASKENNAN PERUSTEET
Petteri Nokkala MÄÄRÄLASKENNAN PERUSTEET Rakennustekniikan koulutusohjelma 2015 MÄÄRÄLASKENNAN PERUSTEET Nokkala, Petteri Satakunnan ammattikorkeakoulu Rakennustekniikan koulutusohjelma Tammikuu 2015 Ohjaaja:
PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - YHTEENVETO
Sivu 1/1 n hyvinvointikampus Paikkakunta: Laajuus: Hankekoko: 437 m2, 486 brm2, 1 775 rm3 490 brm2 Jakaja: 384 m2 PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - YHTEENVETO Talo 80 -nimikkeistö /m2 % B1 Rakennuttajan
MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA
Elina Arola MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA Tutkimuskohteena Mikkelin museot Opinnäytetyö Kulttuuripalvelujen koulutusohjelma Marraskuu 2005 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 25.11.2005 Tekijä(t) Elina
Tekla Structures vuosineljänneksen kohde. Antti Hämäläinen Account Manager (M.Sc.)
Tekla Structures vuosineljänneksen kohde Antti Hämäläinen Account Manager (M.Sc.) Tausta Asiakkaamme tekevät paljon Tekla Structuresilla kohteita Tavalliset Tekla projektit eivät tule ihmisten tietoisuuteen
Avoin lähdekoodi hankinnoissa Juha Yrjölä
Avoin lähdekoodi hankinnoissa 9.6.2016 Juha Yrjölä Mitä on avoin lähdekoodi? 1. Lähdekoodi tulee jakaa ohjelmiston mukana tai antaa saataville joko ilmaiseksi tai korkeintaan luovuttamiskulujen hinnalla.
Tietomallipohjainen liiketoiminta RYM-SHOK 2.10.2009 Tietomallipohjaisten prosessien haasteet ja mahdollisuudet omistajille
Jukka Riikonen Tietomallipohjainen liiketoiminta RYM-SHOK 2.10.2009 Tietomallipohjaisten prosessien haasteet ja mahdollisuudet omistajille Viiteympäristö Rakennusinvestoinnit joista yli 1 M :n hankkeisiin
Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden Liitto ry The Association of Finnish Damage Restoration Companies
Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden Liitto ry The Association of Finnish Damage Restoration Companies PL 3 00721 Helsinki www.vahinkopalvelut.net info@vahinkopalvelut.net +358-40-900 9856 TUVASA Turvallinen
PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN
Sivu 1/2 12273 D-osa Masalan koulu Paikkakunta: Laajuus: Hankekoko: 396 m2, 451 brm2, 1 739 rm3 446 brm2 Jakaja: 396 m2 PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN Talo 80 -nimikkeistö /m2 % B1 Rakennuttajan
JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA?
JulkisivuROADSHOW Oulu: JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? Radisson Blu Hotel, 8.10.2015 Mikko Tarri, yksikönjohtaja / korjaussuunnittelu A-Insinöörit Suunnittelu Oy Esityksen sisältö Julkisivusaneeraus
Kustannusseuranta rakennushankkeissa Case: VH-Talot Oy
Kustannusseuranta rakennushankkeissa Case: VH-Talot Oy Koskelo, Samuli 2011 Laurea Leppävaara Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Leppävaara Liiketalouden koulutusohjelma Taloushallinto Tiivistelmä Samuli
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
- Ammatillinen opettajakorkeakoulu 2 JYVÄSKYLÄN KUVAILULEHTI AMMATTIKORKEAKOULU Päivämäärä 762007 Tekijä(t) Merja Hilpinen Julkaisun laji Kehittämishankeraportti Sivumäärä 65 Julkaisun kieli Suomi Luottamuksellisuus
KOLMANSIEN OSAPUOLIEN PÄÄSY KAUKOLÄMPÖVERKKOIHIN. Kaukolämpöpäivät Jenni Patronen, Pöyry Management Consulting
KOLMANSIEN OSAPUOLIEN PÄÄSY KAUKOLÄMPÖVERKKOIHIN Kaukolämpöpäivät 23.8.2017 Jenni Patronen, Pöyry Management Consulting All rights reserved. No part of this document may be reproduced in any form or by
ONNISTUNEEN KORJAUSHANKKEEN AVAINASIAT. Kiinteistöpostin Juhlaseminaari 20 vuotta Finlandiatalo 10.4.2013 Mikko Tarri
ONNISTUNEEN KORJAUSHANKKEEN AVAINASIAT Kiinteistöpostin Juhlaseminaari 20 vuotta Finlandiatalo 10.4.2013 Mikko Tarri Lähes 400 A-Insinöörin ratkaiseva asiantuntemus odottaa haasteitasi Talonrakentaminen
Miten löydän Sen Oikean? 22.11.2012 Senaattoritilaisuus Liisa Paasiala, Senior Consultant
Miten löydän Sen Oikean? 22.11.2012 Senaattoritilaisuus Liisa Paasiala, Senior Consultant On mahdollista löytää Se Oikea! Luotanko sattumaan? Onnistuminen on aloitettava heti Onnistumisen kaava on 4 x
Jokirinteen oppimiskeskus Kirkkonummi
KUSTANNUSSELVITYS Jokirinteen oppimiskeskus Kirkkonummi 7.4.2017 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet 4 Riskit 5 Liitteet 5
Rakennuttamisen ja suunnittelun laadunhallinta 18.3.2015 Kari Vepsäläinen, Insinööritoimisto Savon Controlteam Oy
Rakennuttamisen ja suunnittelun laadunhallinta 18.3.2015 Kari Vepsäläinen, Insinööritoimisto Savon Controlteam Oy Rakennuttamisen ja suunnittelun laadunhallinta Kuinka suunnittelua ohjataan Kuvat: RT 10-10387
Määrälaskennan hyödyntäminen tuotannossa
Jennika Silvennoinen Määrälaskennan hyödyntäminen tuotannossa Metropolia Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) Rakennustekniikka Insinöörityö 23.4.2018 Tiivistelmä Tekijä Otsikko Sivumäärä Aika Jennika Silvennoinen
BIM-koulutus. Tietomalliseminaari 3.10.2014 FinnBuild - buildingsmart Päivi Jäväjä Metropolia AMK
BIM-koulutus Tietomalliseminaari FinnBuild - buildingsmart Päivi Jäväjä Metropolia AMK Sisältö Miksi? BIM nykytila BIM koulutuksen tarve Englannin toimintatapa BIM koulutuksen sisältö bsf koulutustoimialaryhmä
TILALUETTELO, KORJAUSHINTA
Sivu 1/2 TILALUETTELO, KORJAUSHINTA Paikkakunta: Kajaani Laajuus: 3 598 m2, 3 904 brm2, 20 025 rm3 Hankekoko: 3 904 brm2 Osa Käyttäjä Huonro Tila/Toiminta m²/tila kpl m² kor.% /m² A 1.kerros A Manuaalikoneistus
Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi
Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi
UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN
UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN 10.10.2012 Asiakkuusjohtaja Peter Ström, Suomen Talokeskus Oy Suomen Talokeskus Oy 1923 perustettu suomalainen insinööritoimisto Liikevaihto 13 milj. Henkilöstö
Tuotemallinnus tuottavuus- ja kilpailutekijänä Suomen buildingsmart toiminnan käynnistysseminaari
Tuotemallinnus tuottavuus- ja kilpailutekijänä Suomen buildingsmart toiminnan käynnistysseminaari Keskiviikko, 31.1. 2007 Spektri, Otaniemi Reijo Hänninen, toimitusjohtaja Insinööritoimisto Olof Granlund
RASTI-työpaja , työryhmä 5. Joona Majurinen
RASTI-työpaja 8..08, työryhmä Aarni Heiskanen Matti Heiskanen Jouko Kanerva Joona Majurinen Heta Timonen AE Partners KTI Kiinteistötieto Rakennustieto Solita Sitowise Rakennustieto Käyttötapaus - rakennuslupaprosessi
KUSTANNUSSELVITYS. SIILAISTEN TERVEYSKESKUS Noljakantie 17 a 80130 Joensuu 23.10.2014. 2014 FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 1/6
KUSTANNUSSELVITYS SIILAISTEN TERVEYSKESKUS Noljakantie 17 a 80130 Joensuu 23.10.2014 2014 FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 1/6 23.10.2014 Sivu 1/2 Ari Saari FMC Laskentapalvelut Oy Hanke: 14568 2VE2U Siilaisen
Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?
Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen
Rakenteellinen turvallisuus miten teoria ja käytäntö kohtaavat?
RIL, Rakennus- ja rakennetekniikkaryhmä 30.10.2013 Rakennusten sortumat miten estetään? Rakenteellinen turvallisuus miten teoria ja käytäntö kohtaavat? Ralf Lindberg, Tampereen teknillinen yliopisto 1.
CALL TO ACTION! Jos aamiaistilaisuudessa esillä olleet aiheet kiinnostavat syvemminkin niin klikkaa alta lisää ja pyydä käymään!
CALL TO ACTION! Jos aamiaistilaisuudessa esillä olleet aiheet kiinnostavat syvemminkin niin klikkaa alta lisää ja pyydä käymään! Monikanavaisen viestinnän mittaaminen: https://www.vapamedia.fi/mittaaminen/
Tietomallin hyödyntäminen asiakkaan investoinnin suunnittelussa
Tietomallin hyödyntäminen asiakkaan investoinnin suunnittelussa buildingsmart Finland ja Rakennustieto Tuotetiedon hallinta rakennusprojektin vaatimusten hallinnasta suunnitteluun 13.11.2014 Lauri Kaunisvirta