Ystävyyskaupunkiohjelma vuonna 2014
|
|
- Hannu-Pekka Juho Katajakoski
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupunginhallitus Ystävyyskaupunkiohjelma vuonna /04/04/02/2014 KH 187 Vuoden 2014 talousarviossa on määrärahaa 331, kansainvälinen toimin ta, käytettävissä ystävyyskaupunkitoimintaan Kokkolalla on 15 ystävyyskaupunkia/-kuntaa: Ruotsi Norja Tanska Liettua Yhdysvallat Kanada Unkari Saksa Kiina Viro Härnösand Mörbylånga Ullånger Averoy Kristiansund Fredericia Marijampole Fitchburg Sudbury Boldog Hatvan Ratingen Fushun Ambla Järva-Jaani Lisäksi Kokkolalla on yhteistyösopimus Venäjän Kostamuksen kanssa kaupunkien välisen yhteistyön ja ystävyyden kehittämisestä. Vuoden 2014 ystävyyskaupunkiohjelmaehdotus määrärahoineen: POHJOISMAISET PÄIVÄT Vuoden 2014 ystävyyskaupunkitoiminnan päätapahtuma on Fre de rici as sa järjestettävät Pohjoismaiset Päivät, joiden historia on yli 60 vuo den pituinen. Frederician pormestari Jacob Bjerregaard kutsuu kau pun gin val tuuston puheenjohtajalle osoittamassaan kutsussa kolmen ys tä vyys kunnan edustajat Fredericiaan: Parhaat ystävämme Härnösandissa, Kokkolassa ja Kristiansundissa Minulla on ilo kutsua teidät tervetulleiksi Fredericiassa jär jes tet tä vil le Pohjoismaisille päiville.
2 Kuten jo varmasti tiedättekin, me juhlistamme vuosittain, Fre de ri ci assa tapahtunutta tapahtumaa, jolloin kaupunki pitkän pii rityk sen jälkeen vapautettiin. Tänä vuonna meillä on siis kaksi suur ta tapahtumaa samana ajankohtana ja olemme onnistuneet yh dis tämään nämä kaksi tapahtumaa niin, että ne muodostavat kau niin ja jännittävän kokonaisuuden. Pohjoismaisten päivien työryhmä on yhdessä 6. kesäkuuta -juh la toimi kun nan kanssa laatinut ohjelman, joka yhdistää perinteiset jär jeste lyt ja ne musiikkiprojektit, joita työstetään kaikissa neljässä kaupun gis sa. Työryhmän suunnittelukokouksessa sovittiin, että kai kista kaupungeista koottu projektiryhmä selvittää, onko mahdollista toteut taa yhteinen musiikkiprojekti. Sen ei välttämättä tarvitse olla musi kaa li, mutta aiheena saisi mielellään olla Pohjoismainen musiikki. Suunnitteluryhmä, johon kuuluu Eldbjørg Hogstad, Björn Hedström, Ro bert Forss ja Arne Gårdsted Jørgensen, on tehnyt kovasti töitä ja koon nut musiikkiohjelman, johon orkesterit, kuorot ja tanssijat kai kista neljästä kaupungista saavat osallistua. Jokaista kaupunkia edustaa viisi virallista vierasta seuralaisineen, ku ten suunnittelukokouksessa sovittiin. Tämän lisäksi jokaisesta kau pun gis ta voi osallistua korkeintaan 160 henkilöä. Näiden osalta Fre de ri cia kustantaa majoituksen ja ruokailun. Kukin kaupunki maksaa itse tämän ylittävät kustannukset. Pohjoismaisten päivien musiikkiohjelman budjettikehys vuodelle 2014 on kruunua, joka jaetaan tasan kaupunkien välillä. Pyrim me parhaillamme myös määrittelemään tarkan budjetin ta pah tumal le. Kun lopullinen budjetti on valmis, ilmoitamme siitä kaikille kaupun geil le. Musiikkitapahtuman ja virallisten vieraiden ohjelma lähetetään niiden val mis tut tua. Otamme mielellämme vastaan niiden virallisten vieraiden tiedot, jotka osallistuvat Pohjoismaisille päiville 2014, niin pian kuin on vain mah dol lis ta. Tahdon vielä kerran toivottaa teidät sydämellisesti tervetulleiksi heinä kuus sa Fredericiaan! Odotan innolla tapaamistamme. Määrärahavaraus Pohjoismaisia Päiviä varten BOLDOG JA HATVAN Ystävyyskaupunkitoiminnasta Hatvanin kanssa tulee tänä vuonne
3 ku lu neek si 25 vuotta. Hatvanin kaupunginjohtaja Szabó Zsolt esittää kirjeellään kau pungin joh ta jal le: Vuonna 2011 Hatvanin kunta aloitti uuden perinteen, joka juhlistaa eri vuodenaikoja ja tärkeitä tapahtumia. Kuten varmasti tiedät, meillä unkarilaisilla on kansallisia perinteitä, jot ka ovat juurtuneet syvälle historiaamme, kuten esimerkiksi he voskult tuu rim me. The National Gallop (kansallinen laukkakilpailu) on unka ri lais ten kaupunkien ja kylien juhla. Kilpailun tarkoituksena on muis tut taa hevosperinteistämme ja rikastuttaa kult tuu ri-ta pah tumiam me. The National Gallop -kilpailu on järjestetty, vuodesta 2008 läh tien syyskuussa, Sankarien aukion ympärille rakennetulla eri tyisra dal la. Aukiolle tuodaan kaikki tarvittava kilpailun ajaksi. Viime vuon na kilpailu päätettiin kansainvälisellä kilpailulla, joka jär jes te tään myös syyskuussa Haluaisimme kutsua sinut ja lahjakkaat ratsas ta jan ne tähän tapahtumaan. Tämän tapahtuman lisäksi Syysjuhlamme avajaisohjelmaan sisältyy the Boundless Music Program (rajaton musiikkiohjelma), jossa nuoret ja vanhemmat musiikkiryhmät pääsevät näyttämään taitonsa. Ystävyyskaupunkien tapaaminen järjestetään samaan aikaan kuin mu siik ki fes ti vaa li. Delegaatioilla on tässä yhteydessä mahdollisuus sy ven tää kaupunkiemme yhteistyötä ja keskustella ajankohtaisista ai heis ta. Edellisvuosien tapaan ystävyyskaupunkimme voivat osal listua palkintotilaisuuteen ja opiskelijakaupunginjohtajan valintaan. Haluaisimme kutsua kaupunkisi delegaation ja 4 8 hengen mu siik kiryh män osallistumaan syyskuun kolmantena tai neljäntenä vii kon loppu na järjestettävään musiikkifestivaaliin ja ystävyyskaupunki ta paami seen. Lähetämme myöhemmin enemmän tietoa ohjelmasta. Määrärahavaraus FICHBURG FUSHUN Kokkolan yhteislyseon lukion rehtori Raimo Lammi hakee avus tus ta Fushunin lukio nro 2 elokuussa tehtävää opintomatkaa var ten. Matkalle on lähdössä 8 opiskelijaa ja matkanjohtajana kiel-
4 ten opet ta ja. Oppilaat asuvat Fushunissa perheissä ja kok ko la lais perheet velvoitetaan vastavuoroisesti huolehtimaan Fusuhunin op pi laista tulevan vastavierailun aikana. Määrärahavaraus Määrärahavaraus muuhun toimintaan JÄRVA-JAANI Ystävyyskuntasopimuksen mukaisesti Kokkolan vuoro on tänä vuonna vierailla virolaisessa ystävyskunnassamme Järva-Jaanissa. Määrärahavaraus MARIJAMPOLE Torkinmäen koululla ja Marijampolen Ryto-koululla on ollut yh teis työtä vuodesta Torkinmäen koulun rehtori Hanna Pernu hakee Ma ri jam po len Ryto-ystävyyskouluun yhteistyösuunnitelman mu kaises ti syksyllä tehtävää matkaa varten avustusta. Matkalle on yhteistyösuunnitelman mukaisesti lähdössä 10 oppilasta ja 2 opet tajaa.oppilaat asuvat perheissä ja kokkolalaisperheet huo leh ti vat vastavuoroisesti Marijanpolen oppilaista tulevan vastavierailun ai kana. Edellinen vierailu Liettuaan jäi välistä koulun evakkoajan vuok si. Määrärahavaraus Kiviniityn lukion ja Hakalahden koulun rehtorit esittävät: Hakalahden koulu ja Kiviniityn lukio ovat tehneet jo pitkään yh teis työtä Marijampolen koulujen kanssa. Tänä vuonna on taas vuo rom me lähteä vierailulle Liettuaan. Hakalahden koulusta on lähdössä 10 oppi las ta ja 3-4 opettajaa sekä Kiviniityn lukiosta 10 opiskelijaa ja 2-3 opettajaa ystävyyskouluvierailulle Liettuan Marijampoleen lo ka kuussa Kustannukset matkasta ovat noin 450 / mat kaan läh ti jä. Kustannukset koostuvat lentomatkoista Kokkola-Vilna-Kokkola se kä muista matkakustannuksista. Oppilaat asuvat perheissä ja kok ko lalais per heet huolehtivat vastavuoroisesti Marijampolen oppilaista tu levan vastavierailun aikana. Yhteisellä anomuksella haemme ys tävyys kau pun ki ra has ta kaupunginhallitukselta 7000 (3500 / koulu) mää rä ra haa kustannusten peittämiseksi ja vierailun toteuttamiseksi. Määrärahavaraus Varaus City Days -tapahtumaan MÖRBYLÅNGA
5 RATINGEN Ratingenin ja Kokkolan ystävyyskaupunkisuhteen solmimisesta tulee tä nä vuonna kuluneeksi 25 vuotta. Juhlavuoden ohjelmaan on suunni tel tu Kokkolasta jäsenisen Keski-Pohjanmaan kon ser va torion musiikkiryhmän vierailua Ratingenissa ja Ratingenin mu siik ki kou lun 41-jäsenisen sinfoniaorkesterin vierailua Kokkolassa Vieraat majoittuvat perheissä. Määrärahavaraus SUDBURY ULLÅNGER KOSTAMUS MUU YSTÄVYYSKAUPUNKITOIMINTA Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan aloittaa vuoden 1993 alusta lukien hakumenettelyn avustuksista ys tä vyys kau pun kitoi min taan, jolloin yhdistykset, järjestöt, yhteisöt, koulut ja yksityiset hen ki löt voivat hakea avustuksia yhteydenpitoon ja vaihtoon Kok kolan ystävyyskaupunkien kanssa. Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää vuoden 2014 ys tä vyys kau pun ki toi min nasta ja kustannustenjaosta ohjeellisesti seuraavaa: 1 varata Fredericiassa vuonna 2014 järjestettäviä Poh joismai sia Päiviä varten valita viisi Kokkolan virallista edustajaa, jotka puo li soineen edustavat Kokkolaa Pohjoismaisilla Päivillä Fre deri ci as sa 3 varata Boldogia ja Hatvania varten varata Fitchburgia varten 500
6 5 varata Yhteislyseon lukiolle Fushunin opintomatkaa varten varata Fushunia varten varata Järva-Jaanin vierailua varten varata Torkinmäen koulun Marijampolen ys tä vyys kou luvie rai lua varten varata Hakalahden ja Kiviniityn kouluille Marijampolen ys tä vyys kou lu vie rai lua varten varata City Days -tapahtumaa varten varata Mörbylångan ystävyyskuntatoimintaan varata Ratingenin 25-vuotisjuhlavuoden ys tä vyys kaupun ki toi min taan valita edustajansa Ratingeniin , jolloin Ra tingenis sa vietetään ystävyyskaupunkisuhteen 25-vuo tisjuh laa 14 varata Sudburyn ystävyyskaupunkitoimintaan varata Ullångeria varten varata Kostamusta varten varata muuhun ystävyyskaupunkitoimintaan, ennalta ar vaa mat to miin ystävyyskaupunkikontakteihin sekä seka lai siin kuluihin 300 Käsittely Jäsen Haimakainen esitti, että ystävyyskaupunkitoimintaan esitetty mää rä ra ha ( e) puolitetaan. Jäsenet Winter, Mård, Kemp painen ja Orjala kannattivat esitystä. Koska oli tehty päätösesityksestä poikkeava kannatettu esitys, puheen joh ta ja esitti, että asiassa suoritetaan äänestys. Suoritetussa äänestyksessä Haimakaisen esitys sai 5 ääntä (Hai makai nen, Winter, Mård, Kemppainen ja Orjala) ja kaupunginjohtajan pää tös esi tys sai 6 ääntä. Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösesityksen ja päät ti että edustajat ystävyyskaupunkivierailuille valitaan myö hemmin.
7
Ystävyyskaupunkiohjelma vuonna 2015
Kaupunginhallitus 110 16.02.2015 Ystävyyskaupunkiohjelma vuonna 2015 173/04/04/02/2015 KH 110 Vuoden 2015 talousarviossa on määrärahaa 331, kansainvälinen toimin ta, käytettävissä ystävyyskaupunkitoimintaan
204 Ystävyyskaupunkiohjelma vuonna 2016
Kaupunginhallitus 204 25.04.2016 204 Ystävyyskaupunkiohjelma vuonna 2016 KH Valmistelija: kaupunginjohtajan sihteeri Sonja Remell Vuoden 2016 talousarviossa on määrärahaa 1062, kansainvälinen toi min ta,
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle
Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.
KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen
Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili
Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:
Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon
Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen
Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)
Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN
KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)
KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone
Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.
Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon
Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,
Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen
Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,
Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA
Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat
Hulevesimaksun käyttöönotto
Hulevesimaksun käyttöönotto KARA 0 Valmistelijat: tekninen johtaja Nina Kujala, p. 044 7809 331, ta louspääl lik kö Hanna Ekholm-Kippo, p. 044 7809 313, suun nit te lu in si nöö ri Minna Väisänen, p. 044
Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.
Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,
Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle
Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen
Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi
Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus
Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.
Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto
Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.
Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------
Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.
Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin
Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016
Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06
- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha
Maaseutulautakunta 25 08.04.2010 Elinkeino- ja kehittämisjaosto 36 27.04.2010 Tekninen lautakunta 76 25.05.2010 Kaupunginhallitus 313 30.08.2010 Strategiaehdotus kaupungin metsille ja maa-alueille 506/14.03.02/2010
Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016
Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN
Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016
Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen
Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma
Kaupunginhallitus 519 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 111 12.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 362/02.02.02/2016 KH 519 Vs. kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää jatkaa talousarvion
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala
Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja
Työsuojelu- ja 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 3 28.05.2015 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 10 21.09.2015 Työsuojelu- ja 3 26.11.2015
Kirjainkiemurat - mallisivu (c)
Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.
Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle
Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit
Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita
Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä
Oikaisuvaatimus koskien kaupunginhallituksen päätöstä
KAUPUNGINHALLITUS 89 18.03.2019 KAUPUNGINHALLITUS 107 25.03.2019 Oikaisuvaatimus koskien kaupunginhallituksen 4.2.2019 38 päätöstä 87/11.1101.110101/2019 KH 89 Niilo Ojala on 25.2.2019 päivätyssä oikaisuvaatimuksessaan
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31
Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.
Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka
Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta
Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus
Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017
Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.
1. Palvelun omakustannushinnan mukainen maksu, joka kattaa kaik ki palvelusta aiheutuneet kustannukset.
Kaupunginhallitus 21 16.01.2017 Kaupungintalon tiloista perittävät käyttömaksut 29/02.04.00/2017 KH 21 Kaupunginvaltuusto päätti 2.11.2015 (75 ) Äänekosken kaupungin pal ve luis ta ja muista suoritteista
Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.
Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion
Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015
Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston
Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018
Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus
Konserni- ja 20 17.03.2014 kaupunkikehitysjaosto Kaupunginhallitus 175 24.03.2014 Kaupunginvaltuusto 34 28.04.2014 Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus 639/00/01/00/2010 KONKAUKE
Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen
Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan
Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen
Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013
1. Palvelun omakustannushinnan mukainen maksu, joka kattaa kaik ki palvelusta aiheutuneet kustannukset.
Kaupunginhallitus 21 16.01.2017 Kaupunginhallitus 36 30.01.2017 Kaupungintalon tiloista perittävät käyttömaksut 29/02.04.00/2017 KH 16.01.2017 21 Kaupunginvaltuusto päätti 2.11.2015 (75 ) Äänekosken kaupungin
426/61.612/2013 TL 355
Tekninen lautakunta 355 10.11.2015 Kaupunginhallitus 543 23.11.2015 Tekninen lautakunta 374 25.11.2015 Kaupunginhallitus 581 07.12.2015 Kaupunginvaltuusto 134 14.12.2015 Tekninen lautakunta 62 15.03.2016
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Sastamalan opiston johtokunta Aika 10.05.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Esperi OY Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 9 Pöytäkirjan
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.
2. TUTUSTUN KIRKKOONI
2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.
1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)
olo q» date reliioso olo 7 K (2003) KE2a7 1. Kaikki kaatuu, sortuu uust Forsma (Koskimies) olo 14 olo 21 3 3 3 3 3 3 3 3 Ÿ ~~~~~~~~~~~ π K (2003) KE2a7 uhlakataatti (kuoro) - 2 - Kuula: - 3 - uhlakataatti
A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.
TIEHALLINTO OTJEH/J/ Tmi,,kjjwv Kirjasto Asiakkuusaapinen on tehty havainnoltistamaan Tiehallinnon johtokunnassa 30.9.2002 hyväksyttyä asiakkuusstrategiaa. Aapista ovat työstäneet Outi Ryyppö, Otti Haavisto,
Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
Valmistelija: sivistysjohtaja p. 044 4598 250
Sivistyslautakunta 13 19.03.2014 Sivistyslautakunta 25 16.04.2014 KESKUSKOULUN APULAISREHTORIN NIMEÄMINEN SIVLTK 13 Saarijärven kaupungin käytännön mukaisesti apulaisrehtorien/apulaisjohtajan tehtävään
HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS
Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion
Kaupungin työllistämistoimien kehittäminen ja asiaan liittyvät valtuustoaloitteet
Kaupunginhallitus 191 06.10.2014 Kaupungin työllistämistoimien kehittäminen ja asiaan liittyvät valtuustoaloitteet 217/00.01.06/2014, 32/00.01.06/2014 KHAL 191 Kaupunginkamreeri: Keskustan valtuustoryhmä
Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.
Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen
Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi
Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.
Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:
Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.
Sivistysvaliokunta Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/ /2019. SivVal 33
Sivistysvaliokunta 33 23.04.2019 Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/00.01.05/2019 SivVal 33 Valtion erityisavustus varhaiskasvatuksen positiivisen dis kri minaa tion edistämiseksi vuosille 2019 2020 Haettu/
Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta
Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen
Kaupunginhallitus 309 16.11.2015 Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen 2529/00.04.01/2015 Khall 16.11.2015 309 Valmistelija: yhteisvalmistelu
SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto)
Kaupunginhallitus 36 20.01.2014 Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto) 372/10/00/02/2013 KH 36 Valmistelija: kaupungingeodeetti Matti Kivistö, puh. 044 780 9343 Kaupunginhallitus
Tehostetun palveluasumisen toiminnan järjestäminen Emeliehemmetissä
Sosiaali- ja terveyslautakunta 164 14.09.2015 Kaupunginhallitus 479 28.09.2015 Kaupunginhallitus 533 26.10.2015 Tehostetun palveluasumisen toiminnan järjestäminen Emeliehemmetissä 501/02.07.00/2015 SosTe
Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 9 24.02.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 5 30.09.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 4 27.01.2015 Kaupunginhallitus 12 09.02.2015 Valtuustoaloite / kaupungin henkilöstön innostaminen miettimään
Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.
Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten
Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan
KITTILÄN KUNTA Kokouskutsu 3/2016 1 Revontuli-Opiston jaosto Aika 28.11.2016 klo 17:00 Paikka Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie 28 99100 Kittilä Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston
Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12
Henkilöstöjaosto 12 14.02.2013 Kaupunginhallitus 118 04.03.2013 Henkilöstöjaosto 25 21.03.2013 Henkilöstöjaosto 53 03.10.2013 Henkilöstöjaosto 63 12.12.2013 Yhteistyötoimikunta 12 19.02.2014 Kaupunginhallitus
Aloite esityslistan liitteenä.
Kaupunginhallitus 231 07.09.2015 Sivistys- ja 74 07.10.2015 vapaa-aikalautakunta Kaupunginhallitus 312 30.11.2015 Kaupunginvaltuusto 109 14.12.2015 Valtuustoaloite lasten iltapäivävälipalojen palauttamiseksi
Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista
Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö
137 10.12.2013 98 06.08.2014
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,
Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon
Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään
HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017
Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014
Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille
Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille
Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 12.03.2015 Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon 114/10.05.01/2015 Kaavoitus-
- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen
Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus
Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:
Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25
LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS
Kaupunginhallitus 139 16.05.2016 LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS 247/03.06.00/2016 KH 16.05.2016 139 Valmistelija kaupunginlakimies
Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 22.01.2015 Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 Valmistelija: Hallintopäällikkö Raimo Peltola Kauhavan
Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan esityksen seuraavin muu tok sin: Tehtävä 200 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto
Kaupunginhallitus 253 18.10.2016 Kaupunginvaltuusto 71 14.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2020 1187/02.02.00/2016 Khall 18.10.2016 253 Käsittelyn pohjana on talousarvioseminaariin
Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA
Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,
Alakoulut (esiopetus ja vuosiluokat 1-6)
Kasvun ja oppimisen lautakunta 13 21.02.2017 Perusopetuksen avointen virkojen / toimien täyttäminen 267/01.01.00/2017 Kasvun ja oppimisen lautakunta 21.02.2017 13 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Juha
Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone
Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus
Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale
Kaupunginhallitus 258 20.10.2014 Kaupunginhallitus 294 07.12.2015 Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale 141/522/2013 Kaupunginhallitus 20.10.2014 258 Kaupunginhallitus