Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osallistumis- ja arviointisuunnitelma"

Transkriptio

1 Liite 1 OAS BK 2012 Kesälahden kunta Kirkonkylän osayleiskaava Kesälahden kellotapulin restaurointi voitti Europa Nostra palkinnon v Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

2 1 1 LÄHTÖKOHDAT 1.1 Aloite Kesälahden kirkonkylän taajaman alueelle on 1996 laadittu yleiskaava, jota on tarpeen tarkistaa ja laajentaa. Kesälahden kunta (Tekla 64) on tehnyt päätöksen kirkonkylän osayleiskaavan laatimisesta Suunnittelualue Suunnittelualueeseen kuuluvat keskustaajaman lisäksi kasvualueet taajaman lähialueilta, Totkunniemestä ja Poroniemestä. Alustava suunnittelualue on noin 1500 ha ja kaavoitettava alue tarkentuu kaavatyön edetessä. Suunnittelualueeseen kohdistuu valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita (VAT), sillä alueelle sijoittuu kaksi valtakunnallisesti arvokasta kulttuuriympäristöä. Yleiskaava-alueen rajaus.

3 1.3 Maanomistus Suunnittelualueen pääasiallisia maanomistajia ovat yksityiset, myös Kesälahden kunta omistaa maa-alueita Rakennettu kulttuuriympäristö Kesälahden kirkonkylän osayleiskaava-alueella on runsaasti rakennuskulttuurikohteita ja arvokkaita kulttuuriympäristöjä. Totkunniemen kylä sekä kirkonkylän ydinosat on määritetty valtakunnallisesti arvokkaiksi kulttuuriympäristöiksi (Museoviraston RKY1993-listaus). Kesälahden kunnassa on toteutettu vuosina kattava rakennusinventointi, jota on useimpien kohteiden osalta tarkistettu ja täydennetty 2008 (Pohjois-Karjalan ympäristökeskus). Kuntaan on myös laadittu kulttuuriympäristöohjelma Rannoilta kyläteille (Leena Lusa) Kesälahden osayleiskaavatyön yhteydessä alueen kulttuuriympäristö- ja kulttuurimaisematiedot kootaan kaavoitustyön tueksi ja taustaksi. Yhteensä suunnittelualueella on inventoituja kohteita 49 kpl. 2 ALUSTAVIA TAVOITTEITA Osayleiskaavassa määritellään keskustaajaman ja keskustaajamaa ympäröivien alueiden yhdyskuntarakenne, asumisen ja työpaikkojen laajenemisalueet, sekä niiden kaavallinen suunnittelutapa. Osayleiskaavatyössä ideoidaan ja suunnataan alueille luonteenomaista ja sen identiteettiä tukevaa maankäyttöä. Osayleiskaavassa esitellään tavoitellun kehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueet rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi. Keskeinen tavoite on korkeatasoinen osayleiskaavaratkaisu rakennetun ympäristön kehittämiseksi. Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena, ja kaavassa osoitetaan asemakaavoitettavat alueet. Yksityiskohtaisemmat maankäytön suunnittelun tavoitteet koskevat mm. asumista, loma-asumista, elinkeinoja, palveluja, ympäristöä, liikennettä ja taloudellisuutta. Erityyppisille alueille, kuten asemakaavoitettaviksi osoitettaville ja täydennysrakennettaville alueille sekä ranta-alueille määritellään mitoitusperusteet. 3 SUUNNITTELUTILANNE Suunnittelualueelle on laadittu maakuntakaava, suunnittelualueella on voimassa osayleiskaavoja sekä taajaman osalta asemakaava. 3.1 Maakuntakaava Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 1. vaihe on vahvistettu valtioneuvostossa Maakuntakaavan 2. vaihe käsittelee mm. maan- ja soranottoa, turvetuotantoa, suojelualueita, melualueita sekä muinaisjäännöksiä. Maakuntakaavan 2. vaihe on vahvistettu ympäristöministeriössä Maakuntakaavan 3. vaiheen valmistelu on käynnistetty.

4 3 Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 1. vaihekaavan aluevaraukset suunnittelualueella A ra sr rk Taajamatoimintojen alue Rantarakentamisen solmukohta ( Kiuruvesi; Kotajoki) Suunnittelumääräys: Alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota luonnonympäristön kestävään käyttöön, vesihuollon järjestämiseen sekä rakentamisen soveltumiseen maisemaan. Rantarakentamisen mitoitus voi solmukohdissa olla muita ranta-alueita suurempi kuitenkin siten, että noin 50 % muunnetusta rantaviivasta on rakennettua ja noin 50 % vapaata rantaviivaa. Suunnittelussa tulee ottaa huomioon, että alueelle jätetään riittävän suuret yhtenäiset ranta-alueet vapaaksi siten, että se mahdollistaa yleisen virkistäytymisen ja vesistölle pääsyn. Rakennussuojelukohde (Hovimäki) Rantojen käytön kehittämisen kohdealue Suunnittelumääräys: Yksityiskohtaisemmassa suurvesistöjen suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota luonnonympäristön kestävään käyttöön, vesihuollon järjestämiseen sekä rakentamisen soveltumiseen maisemaan. Rantarakentamista mitoitettaessa on jätettävä riittävän suuret yhtenäiset ranta-alueet vapaaksi jokamiehenoikeudella tapahtuvaan rantojen käyttöön. Suurvesistöjen muunnetusta rantaviivasta tulee olla vapaata rantaviivaa noin 60 % ja rakennettua rantaviivaa noin 40 %. ttk ma Taajamaseudun kehittämisen kohdealue Suunnittelumääräys: Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee edistää yhteiskuntarakenteen eheyttämistä ja ottaa huomioon taajaman laajentumis- ja kehittämistarpeet, virkistys- ja vapaaajanverkostojen jatkuvuus sekä maisemarakenteen ja kulttuuriympäristön erityispiirteet. Maaseutuelinkeinojen kannalta hyvät peltoalueet tulee turvata muulta rakentamiselta. Kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeä alue (80 Totkunniemen kylämaisema ja 81 Kirkonkylämiljöö) Lisäksi alueella on merkinnät matkailupalvelujen kohteesta (43 Karjalan Kievari), pohjavesialueesta, Natura-alueesta (Sci luontodirektiivi: Pyhäjärven alueen luontokokonaisuus), syväväylästä ja satamaalueesta (34 Ulponniemi). Maakuntakaavan 2. vaihekaavassa alueella on merkinnät en 110 kv:n muuntoasema Lisäksi alueella on merkinnät 7 muinaisjäännöksestä. Arvokas harjualue ge-1 rajautuu kaava-alueen ulkopuolelle.

5 4 Otteet Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 1. ja 2. vaihekaavoista. 3.2 Yleiskaava Suunnittelualueella on voimassa taajaman osayleiskaava (1997). Osayleiskaavaa ei ole vahvistettu kirkonkylän ulkopuolisten kylämäisten alueiden osalta eli Poroniemen, Mehonmäen, Kantturikon ja Lammintauksen alueilta. Ko. alueet tarkastellaan käynnistyneessä kaavaprosessissa uudelleen. Kaava-alueen länsilaidassa Poroniemen Pääsiäismäen alueella on voimassa Puruveden rantayleiskaava (hyväksytty , KV 36) Kaava-alue rajautuu idässä Pyhäjärveen. Osalle Pyhäjärven ranta-alueista on laadittu Pyhäjärven rantaosayleiskaava (hyväksytty , KV 19). 3.3 Voimassa oleva asemakaava Kesälahden taajaman alueella on voimassa asemakaava. Asemakaava-alue sijoittuu Pitkälammen Lamminniemen, Pyhäjärven rantavyöhykkeellä olevien Savilahden peltoalueiden, Kirkkolammen ja Runosenlammen sekä valtatien 6 (Lappeenranta Joensuu - tie) rajaaman alueen sisälle. 3.4 Pohjakartta Yleiskaavan pohjakarttana käytetään peruskarttaa 1: tai 1:5000 mittakaavassa.

6 5 3.5 Rakennusjärjestys Kesälahden kunnan rakennusjärjestys on tullut voimaan Rakennuskiellot Suunnittelualueilla ei ole voimassa olevia rakennuskieltoja. 4 SELVITYKSET 4.1 Laaditut selvitykset ja suunnitelmat Suunnittelualuetta koskettavia selvityksiä ja suunnitelmia ovat mm. Rakennuskulttuuri-inventointi. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus (useimpien kohteiden osalta tarkistettu ja täydennetty 2008) Kulttuuriympäristöohjelma Rannoilta Kyläteille. Lusa, Leena 2004 Savonlinnan seudun matkailustrategia Keski-Karjalan matkailun MasterPlan Ellare Oy Keski-Karjalan seudun liikennesuunnitelma. Liikenneturvallisuustyön kehittämissuunnitelma. Kiteen, Tohmajärven, Kesälahden ja Rääkkylän kunnat & Sito Oy Kuopio 2007 Pohjois-Karjalan maakuntakaavaa varten laaditut selvitykset ja suunnitelmat Tehtävät selvitykset Luonto- ja maisemaselvitys. Pöyry Finland Oy: FM Mika Welling Rakennetun kulttuuriympäristön inventointitietojen koonti ja ajantasaisuuden arviointi. Pöyry Finland Oy: FM Anu Taskinen Kaavanlaadinnassa hyödynnetään olemassa olevia selvityksiä ja kartoituksia. Alueelle tullaan lisäksi laatimaan tarvittaessa tarkentavia selvityksiä esimerkiksi rakennuskulttuurin ja linnuston osalta. 4.2 Arvioitavat vaikutukset Kaavan toteuttamisella on vaikutuksia mm. alueen yhdyskuntarakenteeseen ja rakennettuun ympäristöön, asukkaiden elinoloihin, palveluihin ja elinkeinoihin, loma-asumiseen sekä liikennejärjestelyihin. Osa vaikutuksista ulottuu varsinaista suunnittelualuetta laajemmalle. Suunnittelun yhteydessä painotetaan vaikutusarviointia seuraaviin: yhdyskuntarakenne, taajamakuva pysyvä asuminen ja loma-asuminen elinkeinot, talous, kaupankäynti ja palvelut liikennejärjestelyt, tekninen huolto kulttuuriympäristöt, luonnonympäristöt, maisema

7 6 5 OSALLISET Vaikutusarviointia ulotetaan seuraaviin: terveys ja turvallisuus eri väestöryhmien toimintamahdollisuudet lähiympäristössä Lisäksi painotetaan ympäristöhaittojen estämistä ja vähentämistä. Osallisilla tulee olla mahdollisuus osallistua kaavaprosessiin sen eri vaiheissa. Osallisia ovat alueen maanomistajat ja asukkaat sekä muut, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia ovat myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa kaavoitus käsittelee. Maanomistajat ja asukkaat maanomistajat alueen asukkaat rajanaapurit Viranomaiset Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus; ympäristö ja luonnonvarat Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus; liikenne ja infrastruktuuri Museovirasto Kunnan organisaatio Kunnan päättäjät ja hallintokunnat Alueen toimijat, yrittäjät ja työntekijät Muut esim. paikalliset yhdistykset, järjestöt, toimikunnat ja seurat 6 OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Yleiskaavamuutos laaditaan vuorovaikutteisesti maanomistajien, viranomaisten ja muiden osallisten kanssa. Kaikista merkittävistä kuulemis- ja päätöksentekovaiheista ilmoitetaan kunnan ilmoitustaululla sekä Puruvesi ja Koti-Karjala - lehdessä ja internetissä ( Ulkopaikkakuntalaisia maanomistajia informoidaan kirjeitse. Kaava-aineistot pidetään nähtävillä kunnanvirastolla.

8 7 6.1 Suunnitteluvaiheet ja alustava aikataulu TYÖN KÄYNNISTÄMINEN talvi 2008 kevät 2009 Teknisen lautakunnan kaavoituspäätös Osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatiminen (MRL 63 ja 64 ) Kuulutus kaavan vireille tulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta Käsittely: Aloitus- ja viranomaisneuvottelu (MRL 66, MRA 26 ) Osallistumisja arviointisuunnitelman käsittely ja asettaminen nähtäville. Osallistuminen: Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) riittävyyden arviointi. OAS nähtäville. Palautteen antaminen OAS:sta. Tiedottaminen: Kuulutus. Kaavoituksen aloittamisesta tiedottaminen Puruvesi ja Koti-Karjala lehdissä ja kunnan kotisivuilla ( PERUSSELVITYKSET kevät 2009 kevät 2010 Perustietojen keruu Selvitysten laadinta Tavoitteiden tarkentaminen Mitoitusperusteet Käsittely: Tekninen lautakunta. Osallistuminen: Neuvottelut maanomistajien kanssa. Tarvittaessa viranomaisneuvottelu. TAVOITTEET JA KAAVALUONNOS Maankäytölliset aluevaraukset kartalla esitettynä Mahdolliset vaihtoehdot Vaikutusten arviointi Yleiskaavaluonnoksen asettaminen nähtäville Käsittely: Tekninen lautakunta käsittelee kaavaluonnoksen ja asettaa sen nähtäville. Viranomaisneuvottelu. Osallistuminen: Kaavaluonnos asetetaan nähtäville. Pyydetään tarvittaessa lausunnot viranomaisilta ja sidosryhmiltä. Mahdollisuus esittää mielipiteitä. Kaavaluonnosta esitellään yleisötilaisuudessa, jolloin on mahdollista esittää mielipiteitä ja jättää muutosesityksiä. Neuvottelut maanomistajien kanssa tarvittaessa. Tiedottaminen: Kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta ilmoitetaan Koti Karjala lehdessä ja kunnan kotisivuilla. Maanomistajille ja muille osallisille ilmoitetaan kirjeitse. KAAVAEHDOTUS 2012 Kaavaehdotuksen laatiminen luonnoksesta saadun palautteen pohjalta: yleiskaavakartta ja kaavaselostus Käsittely: Kaavaehdotuksen ja mahdollisten muistutusten ja vastineiden käsittely teknisessä lautakunnassa. Tekninen lautakunta asettaa kaavaehdotuksen nähtäville (MRA 27 ). Viranomaisneuvottelu lausuntojen saavuttua (MRA 26 ). Tarvittaessa kaavaehdotuksen asettaminen uudelleen nähtäville tai niiden

9 8 kuuleminen erikseen, joita muutokset koskettavat. Osallistuminen: Kaavaehdotus asetetaan nähtäville ja pyydetään lausuntoja. Mahdollisuus jättää muistutuksia. Tiedottaminen: Kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta ilmoitetaan Koti- Karjala - lehdessä ja kunnan kotisivuilla. Maanomistajille tiedotetaan kirjeitse. HYVÄKSYMISVAIHE Vastineet muistutuksiin ja lausuntoihin Kaavaehdotuksen tarkistaminen tarvittaessa Yleiskaavakartta ja kaavaselostus Käsittely: Yleiskaavan käsittely teknisessä lautakunnassa ja kunnanhallituksessa ja hyväksyminen valtuustossa (MRL 52 ). Osallistuminen: Mahdollinen valitusprosessi. Kaavan hyväksymispäätöksen laillisuudesta voi valittaa hallinto-oikeuteen. Tiedottaminen: Hyväksymispäätöksestä kuulutetaan Koti-Karjala - lehdessä. Yhteystiedot: Pöyry Finland Oy Itkonniemenkatu KUOPIO Projektipäällikkö Jorma Harju puh jorma.harju@poyry.com Kesälahden kunta Pyhäjärventie KESÄLAHTI Kunnanjohtaja Jorma Turunen Puh jorma.turunen@kesalahti.fi Lisätietoja kaavasta saa em. tahojen lisäksi Kesälahden kunnan kotisivuilta ( Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa suunnittelun kuluessa.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KITEEN KAUPUNKI. Kesälahden kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KITEEN KAUPUNKI. Kesälahden kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 67080678 21.2.2014 KITEEN KAUPUNKI Kesälahden kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus KITEEN KAUPUNKI; KESÄLAHDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 67090260.BBK 2/2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KOIVUJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Aloite Yksityinen maanomistaja. Alustavat tavoitteet Tavoitteena on keskittää maanomistajan kaksi lomarakennuspaikkaa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 67080506.BBK 04/2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kerimäen kunta 1 Aloite Yksityinen maanomistaja on tehnyt aloitteen ranta-asemakaavan laatimiseksi tiloille 246-434-1-9 Suoniemi ja 246-414-2-74

Lisätiedot

POLVIJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

POLVIJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.4.2012 POLVIJÄRVI Salolan tilan ranta-asemakaava Ranta-asemakaava koskee osia Polvijärven kunnan Saarivaaran kylän kiinteistöstä 607-413-21-7 Salola Ranta-asemakaavaan

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA JYRKÄN ALUEEN TILOJEN 3:3 JA 29:0 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SONKAJÄRVEN KUNTA JYRKÄN ALUEEN TILOJEN 3:3 JA 29:0 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SONKAJÄRVEN KUNTA JYRKÄN ALUEEN TILOJEN 3:3 JA 29:0 RANTA-ASEMAKAAVA 4.4.2016 SONKAJÄRVI Jyrkän ranta-asemakaava (OAS) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa

Lisätiedot

SAIMAAN RANTAYLEISKAAVAMUUTOS MUUTOS KOSKEE TILOJA 13:37 KONTIONIEMESSÄ, 17:59 KURTINNIEMESSÄ JA 10:176 MUSTALAMMEN RANNALLA

SAIMAAN RANTAYLEISKAAVAMUUTOS MUUTOS KOSKEE TILOJA 13:37 KONTIONIEMESSÄ, 17:59 KURTINNIEMESSÄ JA 10:176 MUSTALAMMEN RANNALLA ENONKOSKI SAIMAAN RANTAYLEISKAAVAMUUTOS MUUTOS KOSKEE TILOJA 13:37 KONTIONIEMESSÄ, 17:59 KURTINNIEMESSÄ JA 10:176 MUSTALAMMEN RANNALLA 25.2.2014 Näkymä Kurtinniemestä pohjoiseen Leväsentie 23 H 142 70780

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Puumalan kunta KESKUSTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Puumalan kunta KESKUSTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PUUMALAN KUNTA KESKUTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

KANGASNIEMI KANGASNIEMEN KUNNAN 213 TIIHOLAN KYLÄN 433 TILAN 1:20 LIKOLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.1.

KANGASNIEMI KANGASNIEMEN KUNNAN 213 TIIHOLAN KYLÄN 433 TILAN 1:20 LIKOLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.1. KANGASNIEMI KANGASNIEMEN KUNNAN 213 TIIHOLAN KYLÄN 433 TILAN 1:20 LIKOLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA 10.1.2018 Suunnittelualue tila 213-433-1:20 Maanmittauslaitos 2017 KANGASNIEMEN KUNNAN TIIHOLAN KYLÄN TILAN

Lisätiedot

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) 8.5.2013 Haukiveden Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.5.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva). Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

HIRVENSALMI. Länsiosan rantaosayleiskaavan muuttaminen tilan Kouranta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HIRVENSALMI. Länsiosan rantaosayleiskaavan muuttaminen tilan Kouranta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIRVENSALMI Länsiosan rantaosayleiskaavan muuttaminen tilan 407-3-30 Kouranta osalta 11.11.2016 Maanmittauslaitos 2016 HIRVENSALMI Länsiosan rantaosayleiskaavamuutos (OAS) Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65)

RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65) RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65) 23.1.2015 Maanmittauslaitos Ortokuva 2013 Leväsentie 23 H 142 70780

Lisätiedot

SUONENJOKI. RASTILAN (Suonenjoen kylä tila 4:8) RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SUONENJOKI. RASTILAN (Suonenjoen kylä tila 4:8) RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUONENJOKI RASTILAN (Suonenjoen kylä tila 4:8) RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN 3.3.2016 SUONENJOKI Rastilan ranta-asemakaavan muuttaminen Maankäytönsuunnittelu (OAS) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 67080377.BBK 09/2008 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Rautavaaran kunta (www.rautavaara.fi) 1 Aloite Rautavaaran kunta. Tekninen lautakunta on hyväksynyt 20.5.2008 (Tekn.ltk. 15. ) esityksen n

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

Juvan kunta Hatsolan asemakaavan kumoaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Hatsolan asemakaavan kumoaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa vaiheessa tulee

Lisätiedot

KONTIOLAHTI. MARJALA-ONTTOLA-PILKKO-PUNTARIKOSKI OSAYLEISKAAVAN MUUTOS tilan 31:88 ja siitä lohkottujen tonttien osalta

KONTIOLAHTI. MARJALA-ONTTOLA-PILKKO-PUNTARIKOSKI OSAYLEISKAAVAN MUUTOS tilan 31:88 ja siitä lohkottujen tonttien osalta KONTIOLAHTI MARJALA-ONTTOLA-PILKKO-PUNTARIKOSKI OSAYLEISKAAVAN MUUTOS tilan 31:88 ja siitä lohkottujen tonttien osalta 29.4.2016 Maanmittauslaitos 2016 KONTIOLAHTI Marjala-Onttola-Pilkko-Puntarikoski

Lisätiedot

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) NILSIÄN KAUPUNKI Tahkovuori ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 124 ja 125 (osa) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-

Lisätiedot

Niemilomat Oy ranta-asemakaava. Ranta-asemakaava koskee Unnukan Tetriniemeen ja Tetrisaariin sijoittuvia Sahkarlahden kylän 430 tiloja 7:22 JA 7:23

Niemilomat Oy ranta-asemakaava. Ranta-asemakaava koskee Unnukan Tetriniemeen ja Tetrisaariin sijoittuvia Sahkarlahden kylän 430 tiloja 7:22 JA 7:23 LEPPÄVIRTA Niemilomat Oy ranta-asemakaava Ranta-asemakaava koskee Unnukan Tetriniemeen ja Tetrisaariin sijoittuvia Sahkarlahden kylän 430 tiloja 7:22 JA 7:23 1.6.2015 Maanmittauslaitos Ortokuva 2013 LEPPÄVIRTA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013 OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KESKITIEN ASEMAKAAVA JA HARJUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 16WWE0492 5/2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KEHVONSALON KARTANON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 Sisältö 1 SUUNNITTELUTEHTÄVÄN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 Suunnittelutehtävän määrittely 3 1.2 Suunnittelutilanne

Lisätiedot

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva). Tekla 12.4.2018 17, liite no 2 P34477 1 (7) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Torin alueen asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 LIPERIN KUNTA KÄSÄMÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ YLÖSTALONTIE-PELTOMÄENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Korttelin 4001 asemakaava

Korttelin 4001 asemakaava Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...

Lisätiedot

Rantasalmen kunta Haukiveden Haapaselän rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Rantasalmen kunta Haukiveden Haapaselän rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1/6 NILSIÄN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMA KORTTELIN 83 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

Lapinlahden kunta Koulun ja urheilualueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lapinlahden kunta Koulun ja urheilualueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tekla 30.8.2018 46, liite no 3 P36154 1 (6) Leskinen Timo 8.8.2018 Koulun ja urheilualueen (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

VALTIMON KUNTA KORTTELIN 34 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maanmittauslaitos ortokuva

VALTIMON KUNTA KORTTELIN 34 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maanmittauslaitos ortokuva VALTIMON KUNTA KORTTELIN 34 ASEMAKAAVAMUUTOS 25.3.2015 Maanmittauslaitos ortokuva Leväsentie 23 70780 KUOPIO Yhteyshenkilö: Jorma Harju Puh: 044 5963 111 S-posti: jorma.harju@kaavaharju.fi VALTIMON KUNTA

Lisätiedot

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) Heinävedenreitin ja Järvialueiden rantaosayleiskaavojen HEINÄVEDEN KUNTA, Kerma alue ja taajaman ympäristö HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN sekä HEINÄVEDEN REITTI RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön

Lisätiedot

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.12.2016 HEINOLAN KAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMINEN OSALLE TILOJA KORPINMAA 111 406-3-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Tietäjäntien asemakaavan muutos Kaavatunnus 749 7551 (Kunnanosa 2, Toivalan teollisuusalue)

SIILINJÄRVEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Tietäjäntien asemakaavan muutos Kaavatunnus 749 7551 (Kunnanosa 2, Toivalan teollisuusalue) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9/2011 SIILINJÄRVEN KUNTA Tietäjäntien asemakaavan muutos Kaavatunnus 749 7551 (Kunnanosa 2, Toivalan teollisuusalue) SIILINJÄRVEN KUNTA 1 Aloite ja muutoksen tarkoitus

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS Ote rantayleiskaavakartasta SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2 Alueen yleiskuvaus 1.3 Luonnonympäristö 1.4

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh.(015) 532 203, Fax.(015) 532 098 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MÄNTYSAAREN

Lisätiedot

NILSIÄNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

NILSIÄNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1/5 NILSIÄN KAUPUNKI KESKUSTA-ALUE NILSIÄNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tarkistettu 5.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Sulkavan kunta Vilkalahden ja Hopeasaaren itäosien asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Sulkavan kunta Vilkalahden ja Hopeasaaren itäosien asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OUTOKUMMUN KAUPUNKI JUOJÄRVI 1 JÄÄTSALOSAAREN JA LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 20.9.2017 20.9.2018 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja

Lisätiedot

ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA.

ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. Joroisten kunta 1(6) JOROISTEN KUNTA GOLF-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.1 SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662.30 PÄIVÄYS: 16.12. 2013, TARK. 9.4. 2014 Sweco Ympäristö Oy S w e co Y m p ä r is t ö O

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) JUUAN KUNTA, KALLIOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 24.1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA. YLÄMYLLYN OSAYLEISKAAVAMUUTOS uuden yläkoulun alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LIPERIN KUNTA. YLÄMYLLYN OSAYLEISKAAVAMUUTOS uuden yläkoulun alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIPERIN KUNTA YLÄMYLLYN OSAYLEISKAAVAMUUTOS uuden yläkoulun alue 22.10.2018 Kaava-alueen sijainti Maanmittauslaitos, ortokuva (OAS) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee laatia

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos - Värenmäki MERIKARVIAN KUNTA 3.2.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala)

Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala) LIEKSAN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen Tekninen virasto Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala) Kaava-alueen sijainti Maankäyttö- ja rakennuslain 63 sekä -asetuksen

Lisätiedot

OAS. SUONENJOEN KAUPUNKI Tekninen osasto IISVEDEN JA MIEKKAVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OAS. SUONENJOEN KAUPUNKI Tekninen osasto IISVEDEN JA MIEKKAVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS SUONENJOEN KAUPUNKI Tekninen osasto 17.5.2017 IISVEDEN JA MIEKKAVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitusprosessin riittävän

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Löytynlammen ranta-asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Löytynlammen ranta-asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Löytynlammen ranta-asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.5.2019 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa tulee laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot