LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE
|
|
- Saara Seppälä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE
2 TUL:n 28. liittokokous Kemi Käsiteltyjä asioita: Liikuntapoliittinen ohjelma-asiakirja Tasa-arvo ja yhdenvertaisuusraportti Liiton sääntö-ja päätöksentekorakenne, seurojen mallisäännöt Valo ry:n jäsenyys
3 Liikuntapoliittinen ohjelma-asiakirja Tasa-arvo TUL:n liikuntapolitiikan keskeisenä sisältönä on ollut yhteiskunnallisen tasa-arvon lisääminen TUL korostaa liikunnan olevan ihmisten perusoikeus, vaikka perustuslaissa ei suoraan määritellä liikuntaa ja urheilua subjektiiviseksi väestön perusoikeudeksi TUL ajaa sellaista liikuntapolitiikkaa, joka takaa liikunnan kaikille maksuttomaksi peruspalveluksi, jolloin liikuntapolitiikka ei voi nojautua mahdollisuuksien tasa-arvoon vaan todelliseen tasa-arvoon
4 Uudistuva liikuntapolitiikka (muutamia nostoja) Lasten ja nuorten harrasteliikunta Lasten ja nuorten liikunnan pääpaino on ihmisen kasvua tukevassa harrasteliikunnassa. Tavoitteena on lasten ja nuorten fyysinen, henkinen ja sosiaalinen hyvinvointi. Sen ohella TUL:n seuroissa tulee olla mahdollisuus myös kilpaurheiluun TUL:n yksi päävaatimuksista on saada maahan aikaan yksi ja yhteinen liikuntapassi, jota voivat käyttää niin harrasteliikkuvat juniorit kuin kilpaliikkuvat juniorit
5 Uudistuva liikuntapolitiikka (muutamia nostoja) Aikuisten harrasteliikunta ja amatöörikilpaurheilu Harrasteliikunnan lähtökohtana on usein sekä terveyden ylläpito sekä kunnon kohentaminen. TUL korostaa liikkumisen motiiveina myös liikkumisen sisäisiä itseisarvoja; iloisuutta, virkistymistä ja hauskaa yhdessäoloa amatöörikilpaurheilun edistäminen ja Fair Playtoiminnan kehittäminen aikuisten kilpaurheilussa TUL voi määrittää itselleen edunvalvontaroolin kansallisessa ja kansainvälisessä amatööri- ja työläiskilpaurheilussa
6 Uudistuva liikuntapolitiikka (muutamia nostoja) Liikunnan ja urheilun edunvalvonta TUL määrittelee roolikseen olla liikunnan laajaalainen edunvalvoja. TUL esittää itsenäiset liikuntapoliittiset kantansa Rahanjaon perustan tulee jatkua nykyisenä eli valtio jakaa rahapelien tuoton TUL:lla tulee olla merkittävä rooli, kun yhteiskunnassa päätetään yhteisten resurssien jaosta. TUL:llä on oma edunvalvontatehtävä niin amatööriurheilun kuin harraste-, Fair Play-ja työyhteisöliikunnan edistämisessä.
7 Uudistuva liikuntapolitiikka (muutamia nostoja) Alueellinen vaikuttaminen TUL vaikuttaa myös paikallisesti ja alueellisesti ja suuntaa yhdyskuntasuunnittelun päätöksentekoa kestävän kehityksen mukaisesti Lähiliikuntapaikoilla tulee olla liikuntarakentamisessa keskeinen rooli On kuntarakennemuutoksissa varmistamassa liikunnan asemaa (seurat, paikat, maksut ym) Liittokokouskauden aikana TUL:n hallitus valmistelee valtuuston päätettäväksi piirijärjestöjen tasa-arvoisuuteen ja yhteistyöhön perustuvan aluehallinnon mallin
8 Liikunta- ja urheiluorganisaatio VALO ry SLU, Kunto ja Nuori Suomi-yhteen Järjestöjen purkautuminen käynnissä Henkilöstö ja varat siiryivät VALOon VALO ry Valtakunnallisia jäseniä 53 kpl (suurin osa lajiliittoja) Alueellisia järjestöjä 15 kpl Kumppanuusjäseniä 10 kpl Valon strategia perustuu visioon: Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020: Arvostus ja resurssit Menestyvä Urheilu Liikunnallinen elämäntapa Yhdistävät palvelut yhteisön sisäisenä valintana
9 TUL:n suhde valoon Olemme olleet aktiivisesti mukana vaikuttamassa Yhteistyöverkosto muiden liikuntajärjestöjen kanssa Lausunnot strategiasta ja säännöistä Johtopäätökset: TUL:n näkemyksiä ei ole huomioitu Valon rooli jäänyt epäselväksi mitä hyötyä/haittaa jäsenyydestä? Liittokokous siirsi ratkaisun em. syistä johtuen valtuustolle Hallitus ei toiseksi esitä valtuustolle jäsenyyden hakemista, koska toiminnallista yhteistyötä ei ole kyetty konkretisoimaan
10 Muut mahdolliset asiat??? - Suomalaisen rahapelijärjestelmän säilyttäminen - Liikuntalakiuudistuksen eteneminen KIITOS!
TUL ry:n strategia
TUL ry:n strategia 2016-2022 Valtuuston päätös 23.5.2015 Johdanto Suomen Työväen Urheiluliitto osallistuu aktiivisesti suomalaisen liikunta- ja kansalaistoimintakulttuurin kehittämiseen. Näin on tapahtunut
PIIRIKIRJE 2015 toukokuu
puh. 0500 316 904 e mail: www.tul lappi.fi PIIRIKIRJE 2015 toukokuu SISÄLTÖ: piiriorganisaatio esitykset piirijaostoihin esitykset piirin toimintaryhmiin kuvaukset jaostojen ja toimintaryhmien tehtävistä
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän
SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020
SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 VISIO Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020. Kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä MISSIO Suomen Karateliitto on
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat
SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.
Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.
Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00
Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kansalliset kilpailut Arvokilpailut 2017 Linjaus tason mukaan Uinnin kilpailukalenteri 2016 Tulonlähde Valmentautuminen FINAn
Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille
Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Ohjausryhmän esitys liikuntayhteisölle alueellisen toiminnan toteuttamisesta 2.x 16.6. 11.8. Maailman liikkuvin urheilukansa ja
Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu
Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus
Toimintasuunnitelma 2014
Toimintasuunnitelma 2014 Liiton toimintamalli 31.12.2014 mennessä Vuoden 2014 aikana puretaan molemmat kilpailutoiminnasta vastaavat lajiliitot, ja siirretään koko toiminta 31.12.2014 mennessä SKRL ry:n
Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta
Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään liikuntalain (390/2015) nojalla: Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä 1 luku Valtion liikuntaneuvosto 1 Valtion liikuntaneuvoston ja sen jaostojen
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Tehtävä LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais- Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä,
Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan toimijakartoitus
Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan toimijakartoitus erikoissuunnittelija ja terveyden edistämisen asiantuntija Kaisa Koivuniemi LIKES-tutkimuskeskus Viitaniementie 15 A, 40720 Jyväskylä www.likes.fi
Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018
Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018 Mikä on selonteko ja mitä sillä tavoitellaan? valtioneuvosto voi antaa eduskunnalle selonteon hallintoa
Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen
Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg
Erityisliikunta OKM/VLN vuonna 2015- Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija
Erityisliikunta OKM/VLN vuonna 2015- Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 Valon syyskokouksen käsittelyyn 27.11.2015 SUOMALAISEN LIIKUNNAN JA URHEILUN YHTEINEN MENESTYSSUUNNITELMA 2020 MAAILMAN LIIKKUVIN URHEILUKANSA JA POHJOISMAIDEN MENESTYNEIN
Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013
Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020 Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan linjaukset/visio 2020 VISIO
Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.
Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET
VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET Kuva 1. Mahdollisuus ja tuki huipulle pyrkimiseen Mahdollisuus harrastaa ja kilpailla seuroissa Mahdollisimman paljon liikettä eri muodoissa Laadukasta
Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous
Olympiakomitea Toiminnan suuntaviivat 2019 Kevätkokous 19.6.2018 Toimintasuunnitelma 2019 Suuntaviivat 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Työstöä yhdessä Kevätkokous 19.6. Työstöä yhdessä Syyskokous 24.11.
Liikuntalain kuluneet 14 vuotta - 33 vuotta liikuntalakeja. FT, erikoistutkija Jouko Kokkonen Suomen Urheilumuseo
Liikuntalain kuluneet 14 vuotta - 33 vuotta liikuntalakeja FT, erikoistutkija Jouko Kokkonen Suomen Urheilumuseo Työnjako: Yleisten edellytysten luominen ensisijassa valtion ja kuntien tehtävä. Toiminnasta
Liikunnan aluejärjestöt 2016
2016 Yhdessä enemmän 1 Liikunnan aluejärjestöjen toiminnan lähtökohta ja perustehtävä Liikunnan aluejärjestöjen toimintaa ovat ohjanneet vahvasti Opetus-ja kulttuuriministeriön (OKM) kanssa tehdyt tulossopimukset.
Hallinnonalojen (eri palvelujen) välinen yhteistyö koulujen liikunnallistamisen edistämisessä
Hallinnonalojen (eri palvelujen) välinen yhteistyö koulujen liikunnallistamisen edistämisessä Lisää oppitunteja opetussuunnitelmaan Lisää kerhotunteja Lisää valinnaisuutta Painotteisuutta ( palvelee vain
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 27.4.2016 Menestyssuunnitelman sisältö Muutoksen tarve ja tekijät Missio, visio ja lupaukset 2020 Seuraavat yhteiset loikkamme Yhteisen
SUO U M O EN E N SOT O ILAS LA UR U HE H I E LU L LI U ITO T N O N STRATEGIA
SUOMEN SOTILASURHEILULIITON STRATEGIA 2018-2021 Visio 2018-2020 Elinikäisen liikuntainnostuksen aktivoija Talous- ja viestintävaliokunta Toimintaympäristö Nykyinen toimintaympäristö Viestintä Liiton viestintä
Espoo Active City Liikuntapalvelut
E A ti Cit Espoo Active City Liikuntapalvelut Espoo-strategia 2010 2013 (Kv 7.9.2009 /elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki) Tieteen, taiteen ja talouden sekä liikunnan yhdistämisen vetovoima Liikuntavisiosta
Monialainen yhteistyö
Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen
SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET
SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET Järjestöpäivät Rantasipi Aulanko, Hämeenlinna Kulttuuriasiainneuvos Mirja Virtala 24.9.2008 Opetusministeriön liikuntayksikkö OPETUSMINISTERIÖ 1 ESR VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA
Tutkimusmatkalla. Vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon
Tutkimusmatkalla Vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon Teemaryhmässä on varhaiskasvatuksen, liikunnan ja hyvinvoinnin asiantuntijoita ja vaikuttajia (12), jotka edustavat merkittäviä sidosryhmiä
Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta
Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Kaukalopalloseurat ja yksittäiset joukkueet Liiton alueet:, Oulu, Etelä- Suomi, Keski- Suomi, Itä- Suomi, Etelä- Karjala, Pohjois- Suomi Uusi liikuntalaki * Valtakunnallisuuden
Valon strategia 2013 2015
Valon strategia 2013 2015 yhteinen tekeminen on kilpailuetumme rytminvaihdos innostava tulevaisuus kumppanuus yhdessä tekeminen Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry Sisällys 1. Rytminvaihdoksella
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry
Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry Järjestöneuvottelukunta 4.6.2018 Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry 1 PoPLi ry Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella toimiva liikunnan ja urheilun palvelujärjestö
Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan
Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen
Tervetuloa yhteiselle tutkimusmatkalle pohtimaan päivähoidon uusia liikuntakäytäntöjä!
Tervetuloa yhteiselle tutkimusmatkalle pohtimaan päivähoidon uusia liikuntakäytäntöjä! Helsinki 27.1.2012 Millainen joukko koolla? Päiväkotien varhaiskasvattajia Kuntien varhaiskasvatuksesta vastaavia
EU:n ajankohtainen liikuntapolitiikka Järjestöpäivät
1 EU:n ajankohtainen liikuntapolitiikka Järjestöpäivät 23.9.2008 Terhi Heinilä Kansainvälisten asioiden päällikkö Suomen Liikunta ja Urheilu 2 EU:n ajankohtainen liikuntapolitiikka Lissabonin sopimuksen
SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY STRATEGIA 2012 1.1.2022
SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY STRATEGIA 2012 1.1.2022 Esitys ylimääräiselle kokoukselle 18.3.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 1.1 Toimintaympäristö ja sen muutokset... 3 2. Visio 1.1.2022...
JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN
JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN Valtionavustukseen oikeutetut uudet liikuntaa edistävät järjestöt. Liikuntalain 10 :ssä säädetään, että liikuntaa edistävän järjestön valtionavustuksen
Lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokousmateriaalien ennakkomateriaaleista
Lausunto Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) 18.10.2010 Lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokousmateriaalien ennakkomateriaaleista Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta lausuu Opiskelijoiden
SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY (U. Suomen Golfliitto, Radiokatu 20, Helsinki, sivu 1
SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY 25.1.16 (U sivu 1 4. JÄSENET Tässä kohdassa tehdään uusi jäsenyyskriteeristö. Seurajäsen vastaa varsinaisia golfseuroja. Yhteisöjäsenyys mahdollistaa
Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto
Liikunnan merkitys osallisuudessa Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 4.-5.6.2019 Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto Rakenne henkilökohtaisia havaintoja 8 valtakunnallista havaintoa Toiminnallinen
Samoilla laduilla, eri tasoilla: Kuntien erityisliikunta ja valtion yhdenvertaisuus- ja tasa-arvopolitiikka
Samoilla laduilla, eri tasoilla: Kuntien erityisliikunta ja valtion yhdenvertaisuus- ja tasa-arvopolitiikka Puheenjohtaja Hanna Kosonen,, yhdenvertaisuus ja tasaarvojaosto Erityisliikunnan symposio 2.6.2016
Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan
1 Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan 2 Nykytilanne Suomalaisten työikäisten liikunnan harrastaminen on lisääntynyt,
LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA. Liikunnallinen elämäntapa Valossa. Matleena Livson 17.9.2013
LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA Liikunnallinen elämäntapa Valossa Matleena Livson 17.9.2013 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua
Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille
Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Urheilujohtaminen seminaari 2.9.2015 Tampere ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat liikuntalain uudistamisessa Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen
Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä
Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä V Valtakunnallinen kansanterveyspäivä 15.1.2009 Helsinki Tuija Tammelin Erikoistutkija, FT, LitM Työterveyslaitos, Oulu Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus,
Kuntien liikuntatointa koskevat keskeiset indikaattorit
Kuntien liikuntatointa koskevat keskeiset indikaattorit Liikuntapolitiikan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet Vaikuttavuustavoite 1 Liikuntaan ja urheiluun osallistuminen Vaikuttavuustavoite 2
Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020
Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua liikunnasta ja urheilusta Liikkumisesta ja urheilusta elinvoimaa nuoren ja aikuisen arkeen
Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?
Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Kari Sjöholm 10.9 2014 -200-400 -600-800 -1000-1200 -1400-1600 Hallitusohjelman sekä vuosien 2012-2014 kehysriihien
Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne
Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta
Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin?
Pekka Puska Pääjohtaja THL Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? FTS - Tiedotustilaisuus 17.3.2011 THL suojelee ja edistää suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia Kansanterveys suomessa
Valo, Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry:n säännöt 17.4.2013
Valo, Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry:n säännöt 17.4.2013 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry, Valo, Finlands
Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?
Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Seinäjoki kehittämispäällikkö Jaana Markkula
Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä
Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija Ikäihmisten liikunnan foorumi. 4.12.2013, Helsinki 2.12.2013 Hätönen 1 Sisältö
Mikä maakuntauudistus ja miksi?
Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti
SLU:N NÄKEMYKSET KUNTA- JA PALVELURAKENTEESEEN
1 SLU:N NÄKEMYKSET KUNTA- JA PALVELURAKENTEESEEN Timo Laitinen Puheenjohtaja Liikuntajärjestöjen järjestöpäivät 6.-7.9.2006, Hyvinkää 2 Liikunta kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa Kehyslakiluonnos (poliittinen
Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -
Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä
Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston
JÄRJESTÖKYSELYJEN TULOKSET
JÄRJESTÖKYSELYJEN TULOKSET www.slideproject.com Tj-aamukahvit 15.12.2015 Kati Lehtonen, LIKES Jarmo Mäkinen, KIHU Mäkinen, Lämsä, Aarresola, Frantsi, Vihinen, Laine, Lehtonen & Saari 2015. Liikuntajärjestöjen
Suomalaisen liikuntapolitiikan aallonharjat ja -pohjat tutkitun tiedon valossa
Suomalaisen liikuntapolitiikan aallonharjat ja -pohjat tutkitun tiedon valossa Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Lähde: Ennakkomateriaali, Kansallinen liikuntafoorumi 2013 1 Miten hyvin
Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.
Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet
Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri
Valtion rooli liikunnan pelikentällä Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä
TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA?
TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? Senioriliikkeen kevätkokous 22.04.2013 Helsinki Aulikki Kananoja LAKI l l Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden
PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA
PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA Aluejärjestöt Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Alueellinen liikunnan ja urheilun järjestö, toimimme 16 kunnan alueella Päijät-Hämeessä Olemme yksi 15 aluejärjestöstä
Tutkimustulokset luokat Vuokatti Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria Oy, Jyväskylä
LIIKKUMISESTA KANSALAISTAITO Sotkamon, Kajaanin ja Kuhmon koululaisten fyysinen aktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen Tutkimustulokset 2014 5 9 luokat Vuokatti 20.5.2014 Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria
Liikunnan tiedontuotannosta soveltavan liikunnan näkökulmasta. Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija
Liikunnan tiedontuotannosta soveltavan liikunnan näkökulmasta Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija Linjaukset Laaditaan liikuntatutkimuksen Suunta-asiakirjan sijaan liikunnan tiedolla
Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen
Kasva Urheilijaksi aamukahvit 11.3.2015 Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Urheileva lapsi tai nuori kaiken keskiössä Koti Liikunta- ja urheiluolosuhteet - kuntataho Innostus
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) liittokokouksen ennakkomateriaaleista
Lausunto Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) 4.10.2013 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) liittokokouksen ennakkomateriaaleista Jyväskylän
Espoon kaupungin omistajapolitiikka
Espoon kaupungin omistajapolitiikka ESPOON KAUPUNGIN OMISTAJAPOLITIIKKA 2016 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tausta... 3 2 Omistajapolitiikan päämäärä... 3 3 Omistajapolitiikan tavoitteet... 4 4 Ohjausperiaatteet...
Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla
Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla Timo Ritakallio Suomen Olympiakomitea Urheilun ja liikunnan tulevaisuusfoorumi Kokkola 12.9.2017 Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike.
Tutkimustiedon hyödyntäminen järjestötoiminnassa
Tutkimustiedon hyödyntäminen järjestötoiminnassa case A-Kiltojen Liitto ry Noora Nieminen järjestökoordinaattori A-Kiltojen Liitto ry MIPA työpaja 11.10.2017 A-kiltojen Liitto ry 1/2 Lyhyesti Valtakunnallinen
TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA
TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA Kevätpäivän tasaus Kajaani 21.3.2011 Juha Rehula Puheenjohtaja, Kuntoliikuntaliitto Sosiaali- ja terveysministeri Suomen Kuntoliikuntaliitto ry 1 Tulevaisuuden
Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä
Yhteinen visio Suomi maailman liikkuvin ja pohjoismaiden menestynein urheilukansa 2020 Visio on yhteinen päämäärä koko suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle, sen eri toimijoille Visio voidaan saavuttaa
Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja
Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Riikka Juntunen, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry 9.11.2015 Suomalaiset liikuntajärjestöt Suomalaisia valtakunnallisia
Näkökulmia työelämään valtakunnallisessa strategiassa terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan 2020
Näkökulmia työelämään valtakunnallisessa strategiassa terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan 2020 Työelämä tarvitsee liikettä -seminaari 10.6.2013 Ylijohtaja Riitta Kaivosoja Opetus- ja kulttuuriministeriö
Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä
Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe
Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020
strategia 2020 Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 Tässä dokumentissa kuvatussa strategiassa linjataan Suomen Uimaliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka. Strategian tavoitteiden toteutumista
Ohjaajien startti-ilta 2013
Ohjaajien startti-ilta 2013 Torstai 22.8.2012 Aleksandra, EHN PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Seuran toiminta-ajatus ja arvot Visio
Yhteinen työstö. Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia
Yhteinen työstö Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia STARTTI Yhteinen työstö Yhteinen ääni puuttuu? Urheiluyhteisön yhteiset linjaukset ja tavoitteet kansainväliseen vaikuttamiseen? Tavoittelemme
OLL:N YDINTOIMINTA-ALUEET
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 SAATE YDINTOIMINTA-ALUEMALLIIN 1 Jäke-ryhmän toimeksiantona on ollut määrittää OLL:n ydintoiminta-alueet.
Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla
1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com
Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta
Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru
Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta
Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt
Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Pauli Rintala Erityisliikunnan professori Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos ERITYISLIIKUNNAN HISTORIA Ennen v. 1900: Lääketieteellinen voimistelu
Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen
Jari Lämsä Kommentit: Hannu Tolonen Yleistä arvioinnista Arviointi: liittyy nykyisin vallalla olevaan hallintotapaan on toiminnan arvottamista tiettyjen kriteerien suhteen ei siis arvostelua! jaetaan sisäiseen
Lähiliikuntaolosuhteet Jyväskylässä. Viherseminaari Jyväskylä Ari Karimäki Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut
Lähiliikuntaolosuhteet Jyväskylässä Viherseminaari 1.11.2012 Jyväskylä Ari Karimäki Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut Liikkuminen on luonnollista Leikki-ikäinen lapsi liikkuu luonnostaan, kuitenkin
Yhteinen tekeminen kilpailuetumme. Riia Martinoja
Yhteinen tekeminen kilpailuetumme Riia Martinoja PALVELUT YHTEISÖLLE JÄSENPALVELUT VIESTINTÄ Hallinnointipalvelut Yhteissopimukset Päivittäispalvelut Materiaalipalvelut Toimitilapalvelut Tapahtumapalvelut
Liikuntalain uudistus
Liikuntalain uudistus Liikuntatoimen koulutuspäivät 27.-28.11.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen liikuntaaktiivisuus, liiallinen istuminen.
Hyvässä hallinnossa hyvää seuratoimintaa
Hyvässä hallinnossa hyvää seuratoimintaa Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry 1. Yksin ei voi menestyä tulevaisuudessa 2. Tarvitaan uuden oppimista 3. Menestys varmistetaan yhdessä tekemällä
Liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustukset. - päälinjat ja periaatteet
Liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustukset - päälinjat ja periaatteet Keskeiset lähtökohdat Liikuntalain ja asetuksen tavoitteiden noudattaminen Yleisten arviointiperusteiden soveltaminen nykyistä
Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat
Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa Eeva Häkkinen 25.5.2018 Maakuntalakiluonnoksen linjauksia maakuntien tehtävistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Asukkaiden hyvinvoinnin edistämisen
Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä KOULU JA SEURA
Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä Molemmat avaavat ovia lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi KOULU JA SEURA Yhteisen kuvan ja tekemisen vahvistaminen Koulussa opitaan ja innostutaan
YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen
YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja