TYÖRETRIITTI MITEN JÄRJESTÄÄ OPTIMAAALINEN TILA KESKITTYMISELLE JOONAS TÄHTINEN & TANJA KORVENMAA 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYÖRETRIITTI MITEN JÄRJESTÄÄ OPTIMAAALINEN TILA KESKITTYMISELLE JOONAS TÄHTINEN & TANJA KORVENMAA 1"

Transkriptio

1 TYÖRETRIITTI MITEN JÄRJESTÄÄ OPTIMAAALINEN TILA KESKITTYMISELLE JOONAS TÄHTINEN & TANJA KORVENMAA 1

2 Esipuhe Sisältö MIKÄ ON TYÖRETRIITTI? Työretriitti on sosiaalinen yksinpuurtamistilaisuus, missä ryhmä ajatustyötä tekeviä ihmisiä kerääntyy yhteen keskittymään yhdessä jokainen omaan työhönsä. Työretriitti on otollinen paikka keskittymiseen, syventymiseen ja suorittavaa työtä varten, mikä ei vaadi jatkuvaa vuorovaikuttamista muiden ihmisten kanssa. Puhumista, soittelua tai ihmisten kanssa kasvotusten neuvottelua vaativa työ ei useinkaan sovi työretriitille. SIRPALOITUNEEN TYÖN PELASTUS Työretriittimetodia kehittäessäni lähdin parista monelle yleisestä ongelmasta. Työaikani oli erittäin sirpaloitunutta, minulla oli yleensä päivän aikana monia yksittäisiä toisiinsa liittymättömiä tapaamisia tai tehtäviä. Koska olen jatkuvasti saavutettavissa, olen samalla jatkuvasti keskeytettävissä. Koin, että minulta puuttui mahdollisuus keskittyä häiriöttömässä tilassa moneksi tunniksi johonkin tehtävään tai projektiin ulkoisten häiriötekijöiden takia. Toisaalta vaikka pystyinkin varaamaan jotain tehtävää varten kokonaisen päivän ja vetäydyin yksikseni tekemään tehtävää, huomasin että parin tunnin jälkeen aloin kokea oloni levottomaksi, halusin tehdä jotain sosiaalista ja olin haluton olemaan yksin. Työskentely flow keskeytyi sisäisen häiriötekijän takia. Työretriitti oli näiden kahden ongelman ratkaisu. Vetäydyin pois ulkoisten häiriötekijöiden saavuttamattomiin muiden ihmisten kanssa, mutta sovimme yhteisestä työrytmistä, jolloin keskittyminen mahdollistui. Lyhyet yhteiset tauot pitivät myös sisäisen levottomuuden pois. Tämän lisäksi työretriitistä oli monia muita yllättäviä hyötyjä. Kun olin muiden työhönsä keskittyvien ihmisten ympäröimänä huomasin oman keskittymiseni syventyvän. Samalla pystyin tauolla juttelemaan muille osallistujille työssäni kohtaamista ongelmista ja saamaan uusia ideoita. Tapasin uusia ihmisiä ja epämiellyttävienkin töiden tekemisestä tuli yllättäen miellyttävää. Hyvän ratkaisun tunnistaa siitä, että se ratkaisee monta muutakin ongelmaa kuin sen minkä takia ratkaisua alunperin alettiin etsimään. Tämä kirjanen on tarkoitettu ohjeena ja inspiraationa sinulle, joka haluat itse järjestää työretriitin ja integroida sen osaksi omaa tai organisaatiosi arkea. TYÖRETRIITIN KEHITTÄJÄ JOONAS TÄHTINEN Version Joulukuu 2015 OSA I TYÖSKENTELYN UUSI METODI OSA II RETRIITIN JÄRJESTÄMINEN ESIPUHE Mikä on työretriitti ja Metodin synty. TYÖRETRIITIN ELEMENTIT Vetäytyminen arjesta Yhdessä tekeminen Yhteinen rytmi Työskentelyn fasilitointi TUTKITTUA TIETOA JA ERILAISTEN TYÖPÄIVIEN VERTAILUA Työterveyslaitoksen tutkittua tietoa työretriitistä ja vertailua tavalliseen toimistopäivään. POMODORO JA KESKITTYMINEN Tomaatin historia ja miten sitä käytetään. TYÖRETRIITIN SÄÄNNÖT Milloin työretriitillä tehdään töitä ja milloin se on kiellettyä. PAIKAN VALINTA Paikan soveltuvuus työretriitille ja huomioitavia asoita. PÄIVÄN OHJELMA Miten päivä alkaa ja loppuu. Montako pomodoroa voi päivässä tehdä? Muita huomioitavia asioita. TYÖRETRIITIN FASILITOINTI Mihin fasilitoijaa tarvitaan? Mitä on fasilitoijan tehtävät? Kuka voi fasilitoida? JULKAISTU ATTRIBUTION + SHAREALIKE CREATIVE COMMONS LISENSSILLÄ GRAAFINEN ULKOASU: JOONAS TÄHTINEN 04 TYÖRETRIITIN FASILITOIJAN CHECKLIST Muistilista työretriitin fasilitoijan avuksi, jotta mikään tärkeä ei unohdu matkalla

3 Työretriitin Elementit VETÄYTYMINEN Työretriitti on vetäytymistä pois häiriötekijöiden luota. Paikka mihin vetäydytään voi olla hyvin lähelläkin normaalia työympäristöä ja tapahtua vain vaikka puhelinta sulkemalla. Toisaalta voi vetäytyä uudenlaiseen ympäristöön. Uusi ympäristö voi olla kahvila, kirjasto tai kokoustila ja toisaalta miksei myös vaikka kaukainen ranta. YHDESSÄ TEKEMINEN Työretriitillä muiden läsnäolo on tärkeä elementti oman keskittymisen vahvistamiseen. Sillä vaikuttaa, että ihmiset ovat siinä suhteessa laumaeläimiä, että muiden keskittyvien ihmisten seurassa oma keskittyminen on huomattavasti helpompaa. Ympäröivät ihmiset luovat myös positiivisen sosiaalisen paineen pitää huomio edessä olevassa tehtävässä. OSA I TYÖSKENTELYN UUSI METODI YHTEINEN RYTMI Yhdessä tekemisessä haaste on siinä, että ympärillä olevat ihmiset eivät sellaisenaan useinkaan auta keskittymistä, vaan haittaavat sitä. Tämä johtuu siitä, että muut ihmiset aiheuttavat keskeytyksiä. Tästä syystä työskennellään yhteisellä rytmillä, jotta keskeytykset tapahtuvat tauoilla ja työskentelyaikoina työrauha on keskeyttämätön. Työretriitillä käytetään pomodoro tekniikkaa työskentelyn rytmittämiseksi. kts. Seuraava kappale. TYÖSKENTELYN FASILITOINTI Yhteisen rytmin ylläpitämiseen tarvitaan fasilitoija, jonka tehtävänä on lempeästi mutta tiukasti valvoa yhteistä työskentelyrytmiä.fasilitoijan tehtäviin kuuluu muun muassa auttaa ihmisiä selkeyttämään omia tehtäviään ja innostaa ihmisiä jaloittelemaan ja rentoutumaan tauoilla. Ilman fasilitoijaa työrytmistä lähes aina luistetaan ennemmin tai myöhemmin päivän aikana

4 TUTKITTUA TIETOA TYÖRETRIITTIKOKEILU, SUOMENLINNA AIKAJÄRJESTYS ASIANTUNTIJATYÖSSÄ -HANKE KYSELYTUTKIMUS, TYÖTERVEYSLAITOS 2015 ERILAISTEN TYÖPÄIVIEN VERTAILUA TYÖRETRIITTI PÄIVÄ ON YHTENÄINEN Mahdollisuus syventymiselle Ei keskeytyksiä TEHOKAS SAMALLA SOSIAALINEN MUIDEN LÄSNÄOLO AUTTAA KESKITTYMÄÄN VAIKEAT TEHTÄVÄT OVAT HAASTEITA ALOITAT TEKEMÄÄN TEHTÄVIÄ JOITA OLET VÄLTELLYT TIEDÄT MILLOIN ON SEURAAVA TAUKO Työskentelet tehokkaasti siihen asti KOKEMUS & VERKOSTOITUMISTA TOIMISTOPÄIVÄ PÄIVÄ ON SIRPALOITUNUT Tapaamisia, kokouksia, puheluita, asiakkaita, spontaania reagointia TEHOKAS TAI SOSIAALINEN MUIDEN LÄSNÄOLO AIHEUTTAA KESKEYTYKSIÄ VAIKEAT TEHTÄVÄT AIHEUTTAVAT STRESSIÄ VÄLTTELET VAIKEITA JA EPÄMÄÄRÄISIÄ TEHTÄVIÄ ET TIEDÄ MILLOIN PITÄÄ TAUKOA Joten olet vähän väliä tekemässä jotain muuta, kuin työtä TAVALLINEN PÄIVÄ TÖISSÄ

5 POMODORO- TEKNIIKKA Työretriitillä työskentelyä Pomodoro tekniikalla, jonka tapa on rytmittää työskentelyä. Pomodoro on ennalta määritetty aika, jonka aikana valitaan yksi selkeärajainen tehtävä, minkä parissa työskennellään. Pomodoron jälkeen pidetään pieni tauko. Tässä kohtaa fasilitoija usein kannustaa hieman jaloittelemaan tai tekemään jotain työtehtävään liittymätöntä. Ennalta määritetty keskittymisaika ja tieto tulevasta tauosta auttaa mieltä pitämään huomion tehtävässä. Siinä missä vetäytyminen pois tavanomaisesta työympäristö auttaa minimoimaan ulkoiset keskeytykset, auttaa pomodoro tekniikka minimoimaan sisäiset itsestä lähtöiset impulssimaiset keskeytykset. Niille on varattu aika pomodorojen välissä tauoilla. Pomodoro toimii myös ajattelun työkaluna tehtäviin kuluvan ajan hahmottamiseen. Pomodoro sana tarkoittaa tomaattia ja se on peräisin tekniikan kehittäjän Italialaisen Francesco Cirillon käyttämästä tomaatin muotoisesta keittiöajastimesta, jota hän käytti tekniikkaa kehittäessään. POMODORON VIISI VAIHETTA SELKEYTÄ ITSELLESI MITÄ AIOT SEURAAVAKSI TEHDÄ 01 KÄYNNISTÄ AJASTIN JA TYÖSKENTELE 25 MIN 02 TYÖSKENTELE KUNNES AIKA PÄÄTTYY 03 PIDÄ LYHYT TAUKO 5 MIN 04 NELJÄN POMODORON JÄLKEEN PIDEMPI TAUKO Pomodoron ja taukojen pituutta voi muuttaa itselleen sopivaksi

6 TYÖRETRIITIN SÄÄNNÖT POMODORON AIKANA SALLITAAN MUILLE TYÖRAUHA 01 Työretriitillä on nippu sääntöjä, joiden mukaan toimitaan. Säännöt ovat kuitenkin nimestään huolimatta ennemminkin ohjeistuksia siitä miten hyvä työympäristö pystytään yhdessä ylläpitämään. Sääntöjen noudattamisesta vastaavat kaikki, mutta ensisijaisesti työretriitin fasilitoija, sillä jos kaksi tai enemmän ihmistä on vastuussa jostain asiasta, usein kukaan ei ole vastuussa. POMODORON ALUSSA SELVENNÄ ITSELLESI MITÄ TARKALLEEN OLET AIKEISSA TEHDÄ 02 POMODORON AIKANA ÄLÄ TEE MITÄÄN MUUTA 03 ei ylimääräistä sähköpostien vilkuilua, ei sosiaalista mediaa, ei blogien lueskelua, ei uutisten selailua, ellei nämä ole osa työtä mitä päätit pomodoron alussa tehdä. Pomodoron aikana voi tarvittaessa käydä esim. vessassa, mutta pyri välttämään liikkuminen tilassa. TAUOLLA TEE JOTAIN MUUTA, KUIN TYÖSKENTELET 04 Voit tehdä kaikkea sitä mitä pomodoron aikana kiellettiin. Erityisesti muiden kanssa juttelu ja sosialisointi ovat hyvää taukotoimintaa. ONGELMATILANTEESSA OTA YHTEYTTÄ FASILITOIJAAN 05 Muista, että nämä ovat ennemmin ohjeita hyvän työskentelyilmapiirin luomiseen, kuin tarkkoja sääntöjä

7 OSA II Paikan Valinta TYÖRETRIITIN JÄRJESTÄMINEN Kun työretriitin pitopaikkaa valitaan pitää tasapainoilla parin tekijän kanssa. Paikka on hyvä olla jokseenkin etäinen, poikkeuksellinen tavallisesta työympäristöstä. Luonnon läheisyys auttaa keskittymisessä ja historiallinen kerrostuneisuus tuo tiettyä arvokkuutta työskentelyyn, mikä hyvinkin voi auttaa keskittymiseen. Paikka tosin ei voi olla liian etäinen, sillä jos työretriitti kestää vain yhden päivän saattaa siirtymiset viedä suuren osan työajasta. On hyvä muistaa, että onnistunut työretriitti on parhaimmillaan tehokkaan työpäivän lisäksi myös sosiaalinen ja elävöittämä kokemus. HUOMIOITAVIA ASIOITA TYÖRETRIITIN PAIKASTA Yleinen viihtyisyys ja siisteys Lämmin ja vetämätön tila Riittävä ilmastointi Riittävästi työskentelypisteitä Riittävästi sähköpistokkeita työpisteiden läheisyydessä Toimintavarma ja riittävä kaistalevyksinen internetyhteys Kahvinkeitto mahdollisuus Mahdollisuus häiriöttömään keskittymiseen työjaksojen aikana Mahdollisuus sosialisoinnille taukojen aikana, joko samassa tilassa tai välittömässä läheisyydessä Mahdollisuus päästä helposti ulos taukojen aikana Mahdollisuus ruokailuun ravintolassa tai ruokalassa lounastauon aikana MAHDOLLISIA TYÖRETRIIN PITOPAIKKOJA Kokoustilat Kirjastojen yleiset työskentelytilat Huomioiden muut tilan käyttäjät Kahvilat Lehtien lukusalit Maatilamatkailutilat Kerhohuoneet Leirikeskukset Hotellit Hiekkarannat Vuoristoluostarit Avaruusasemat

8 PÄIVÄN OHJELMA Työretriitin ohjelma voi olla lähes millainen vain. Retriitti voi alkaa aamulla tai keskipäivällä, kestää pari tuntia tai koko päivän. Päivän alusta pitää varata aikaa matkustamiselle ja työskentelytilaan asettumiselle, jos paikka on uusi. Työpisteiden valitseminen, sähköjen pistokkeiden jako ja nettiyhteyden löytäminen osallistujien tietokoneisiin saattaa viedä aikansa. Puolessa välissä on hyvä varata aikaa pidemmälle tauolle ja ruokailulle. Työretriitin lopussa on hyvä varata aikaa myös yhteiselle pohdiskelulle päivän onnistumisesta ja työn etenemiselle. Myös matkustaminen pois työretriitistä voi viedä aikansa. Työretriitti muodostuu yleensä yhdestä tai kahdesta työjaksosta. Työjakso on työskentelylle varattu aika, jonka aikana tehdään pomodoroja. Yleisesti hyväksi havaittu tapa on pitää pomodoron pituutena 25 minuuttia ja pomodoron välissä pitää 5 minuutin tauko. Neljän pomodoron jälkeen on hyvä pitää pidempi tauko, esim. 15min. Pidempiä taukoja voi toki tiputella väliin tarvittaessa enemmänkin tai rytmittää niitä eri tavoin. Päivän aikana suoritettavien pomodorojen määrä on käytännössä paljon rajallisempi, kuin mitä päivän aikana teoriassa ehtisi tehdä. Noin 10:nnen pomodoron kohdalla alkaa mieli olla käyttänyt kaiken keskittymiskykynsä päivän osalta ja keskittyminen muuttuu joka pomodorosta vaikeammaksi ja ajatus alkaa hidastumaan. Silloin on hyvä lopetella työnteko päivän osalta ja siirtyä mieluummin reflektoimaan päivän työn tulosta ja juhlistamaan omaa tehokkuuttaan. ESIMERKKI PÄIVÄN OHJELMASTA PÄIVÄ ALKAA Kohdataan sovitussa tapaamispaikassa ja siirrytään yhdessä työskentelytiloihin. Samalla retriitin osallistujat tutustuvat toisiinsa. ORIENTAATIO Osallistujat perehdytetään työretriitin metodiin ja päivän rytmiin. Sovitaan säännöistä, joita noudatetaan päivän aikana työrauhan saavuttamiseksi ENSIMMÄINEN TYÖJAKSO Kahden ja puolen tunnin työjakson aikana työtä tehdään rupeamissa, joiden välissä on viiden minuutin tauot. Retriitin valmentajat pitävät huolta yhteisen rytmin pysymisestä ja auttavat osallistujia keskittymään työhönsä. LOUNAS Siirrytään yhdessä lounaalle läheiseen ravintolaan, missä osallistujille on tarjolla maittava lounas TOINEN TYÖJAKSO Toinen kolmen ja puolen tunnin työjakso toteutetaan kuten aiempikin. Valmentajat ovat käytettävissä tarvittaessa myös henkilökohtaiseen valmennukseen. TYÖRETRIITIN PÄÄTÖS Päivä päätetään yhdessä. Osallistujat voivat jakaa kokemuksiaan päivän työskentelystä ja hehkuttaa onnistumisiaan

9 Työretriitin fasilitointi Fasilitoija mahdollistaa työretriitin, organisoimalla työskentely-ympäristön työretriittiä varten ja ohjaamalla yhteistä työrytmiä työretriittipäivän aikana. Ilman fasilitoijaa yhteinen rytmi ennemmin tai myöhemmin hajoaa ja keskittyminen heikkenee. Ulkoistamalla kurinpito yhdelle henkilölle voivat osallistujat helpommin keskittyä varsinaiseen työhönsä, eikä käyttää energiaansa itsensä valvomiseen. Tässä saatta piillä yksi iso syy työretriitin tehokkuudelle. Työrytmiä on parasta ylläpitää hyväntuulisella talkoohenkisellä asenteella. Kaikki on paikalla vapaaehtoisesti, eikä palkkaa vastaan, joten käskyttäminen on pois suljettua. Kannustaminen ja inspiraatio sen sijaan ovat hyviä tapoja fasilitoida. Yksi fasilitoijan tärkeimpiä tehtäviä on varmistaa, että kahvi ei vain lopu. Moni uskoo tarvitsevansa kahvia keskittymiseen ja ilman sitä keskittyminen on mahdotonta. Fasilitoijan tehtävät ORGANISOIDA TILA Fasilitoija varaa tilan ja varmistaa, että tila on soveltuva työretriitin pitoa varten. ORIENTOIDA UUDET OSALLISTUJAT Fasilitoijan tehtävä on kertoa uusille kävijoille, että miten työretriitillä toimitaan ja mitkä on työretriitin säännöt. PITÄÄ KIINNI PÄIVÄN OHJELMASTA Päivän ohjelma voidaan sopia yhdessä, mutta fasilitoija on vastuussa ohjelman noudattamisesta. ALOITTAA JA LOPETTAA POMODOROT Fasilitoija kerää ihmsiet työn ääreen lempeän käskevästi ja muistuttaa ihmisiä pitämään taukoa. OLLA ONGELMANRATKAISIJA Jos osallistujilla on jokin pulma (esim. toimimaton nettiyhteys) on fasilitoija ensimmäisenä auttamassa. YLLÄPITÄÄ HYVÄÄ TUNNELMAA Miten fasilitoija puhuu ja miten hän ylläpitää kuria vaikuttaa suuresti työretriitin tunnelmaan. VASTUUSSA KAHVINKEITOSTA Kahvin keitto on tärkeä toimenpide kapinan välttämiseksi

10 TYÖRETRIITIN CHECKLIST Nyt olet valmis järjestämään työretriitin. Tässä sinulle checklist retriitin järjestämiseksi. Ensimmäisen työretriitin voit järjestää pienellä porukalla vaikka omassa asunnossasi tai viereisessä kahvilassa. Voit myös järjestää retriitin työpaikallasi parin tai useamman kollegan kanssa. Miksei myös vetäytyminen pienellä porukalla metsän keskelle tai järven rantaan mökille, jos vain netti seuraa perässä. Mahdollisuuksia on NYT OLET VALMIS JÄRJESTÄMÄÄN TYÖRETRIITIN KERÄÄ OSALLISTUJALISTA TYÖRETRIITILLE 01 SOVI MAHDOLLINEN TYÖRETRIITIN PITOPÄIVÄ OSALLISTUJIEN KANSSA ETSI SOVELTUVA PAIKKA JA VARAA SE JOS TARPEEN VARMISTA PAIKAN SOVELTUVUUS KESKITTYMISEEN JA TYÖSKENTELYYN VARMISTA, ETTÄ PAIKASSA ON TARVITTAVA MÄÄRÄ SÄHKÖPISTOKKEITA VARMISTA, ETTÄ PAIKASSA ON TOIMIVA JA RIITTÄVÄ KAISTAINEN NETTIYHTEYS VARMISTA, ETTÄ PAIKAN PÄÄLLÄ ON KAHVIMAHDOLLISUUS LYÖ PAIKKA, AIKA JA OSALLISTUJAMÄÄRÄ LUKKOON OHJEISTA ENSIKERTALAISIA TYÖRETRIITIN SÄÄNNÖISTÄ JA PÄIVÄN OHJELMASTA ALOITA ENSIMMÄINEN POMODORO VIIMEISEN POMODORON JÄLKEEN KYSY OSALLISTUJILTA PALAUTETTA LOPUKSI VARMISTA, ETTÄ OSALLISTUJILTA EI JÄÄNYT PAIKAN PÄÄLLE MITÄÄN SIISTI PAIKAT ENNEN LÄHTÖÄ LAITA OSALLISTUJALISTA TALTEEN,JOTTA VOIT JÄRJESTÄÄ RETRIITIN UUDESTAAN Kuten huomaat työretriitin järjestäminen ei ole monimutkaista, mutta siitä on huomattavaa hyötyä. Jos kuitenkin ensin haluat osallistua työretriitille tai et itse halua organisoida työretriittiä, niin käy sivulla: Järjestämme säännöllisesti työretriittejä keskittymiselle ja syventymiselle otollisissa paikoissa, joihin jokainen voi osallistua. TERVETULOA MUKAAN! TERVEISIN Joonas Tähtinen Työretriittikonseptin kehittäjä

11 LISÄTIETOA JA JÄRJESTETTYJÄ TYÖRETRIITTEJÄ Version Joulukuu 2015 JULKAISTU ATTRIBUTION + SHAREALIKE CREATIVE COMMONS LISENSSILLÄ 20

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla http://smallbiztrends.com/2011/09/workshifting-changingway-we-work.html Kiinko Tulevaisuuden kaupunki - työ - asuminen - liikkuvuus 6.2.2014

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Tietotekniikan opintojen aktivointi

Tietotekniikan opintojen aktivointi Tietotekniikan opintojen aktivointi 8.6.2011 Auri Kaihlavirta Päivän agenda HOPSien käsittelyä Päättötyön kirjoittamisen keinoja Opponoinnista Kirjoitustehtävä 1 1 Ryhmätehtävä: HOPSin jälkeen Kirjaa paperille

Lisätiedot

ABI-INFO to , klo

ABI-INFO to , klo ABI-INFO to 13.12.2018, klo 9.00-10.00 PREPPAUSTENTTITILAISUUDET ma 20.2 ja ma 4.- to 8.3.2019 Tentit ovat 3 (a 45min) oppituntia kestäviä kertaustilaisuuksia, joissa kerrataan pakollisien ja valtakunnallisten

Lisätiedot

MUUTTUVA TYÖ. ja sitä tukevat tilaratkaisut

MUUTTUVA TYÖ. ja sitä tukevat tilaratkaisut MUUTTUVA TYÖ ja sitä tukevat tilaratkaisut Kuka? Suvi Hirvonen Sisustusarkkitehti SIO Työympäristöasiantuntija KVA Arkkitehdit Osallistavan suunnittelun toimisto Arkkitehtuuri Sisustusarkkitehtuuri Työympäristökehittäminen

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Virkeä ja terve kuljettaja 1 Virkeä ja terve kuljettaja Ammattikuljettajalla riittävä uni ja lepo, säännöllinen

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

MYCHALLENGE Työkalu tavoitteidesi saavuttamiseen Scandinavian Challengessa

MYCHALLENGE Työkalu tavoitteidesi saavuttamiseen Scandinavian Challengessa MYCHALLENGE Työkalu tavoitteidesi saavuttamiseen Scandinavian Challengessa Kerromme, miten......löytää oma miksi...asetat tavoitteesi...suunnittelet haasteesi...jaat tavoitteen osatavoitteiksi...seuraat

Lisätiedot

Ehdotuksia koulupäivän rakenteeksi Jämsänkosken yhtenäiskouluun JOHANNES LEPPÄNEN, ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, LUOKANOPETTAJA OPISKELIJA

Ehdotuksia koulupäivän rakenteeksi Jämsänkosken yhtenäiskouluun JOHANNES LEPPÄNEN, ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, LUOKANOPETTAJA OPISKELIJA Ehdotuksia koulupäivän rakenteeksi Jämsänkosken yhtenäiskouluun JOHANNES LEPPÄNEN, ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, LUOKANOPETTAJA OPISKELIJA Juridista taustaa: Perusopetusasetus (20.11.1998/852) säätää opetukseen

Lisätiedot

Muistitko soittaa asiakkaallesi?

Muistitko soittaa asiakkaallesi? webcrm Finland 1 webcrm Finland Muistitko soittaa asiakkaallesi? Riippumatta siitä, oletko myyntipäällikkö, markkinoija vai työskenteletkö HR tehtävissä, voit käyttää CRM ratkaisua erilaisiin tarpeisiin.

Lisätiedot

ITSEARVIOINTILOMAKE. Alkuarviointi Keskiarviointi Loppuarviointi. Kuntouttava työtoiminta

ITSEARVIOINTILOMAKE. Alkuarviointi Keskiarviointi Loppuarviointi. Kuntouttava työtoiminta ITSEARVIOINTILOMAKE Nimi: Päivämäärä: Purkupäivämäärä ja puumerkki Paja: Aloituspvm: Alkuarviointi Keskiarviointi Loppuarviointi Kuntouttava työtoiminta Työkokeilu Valitse numeroista eniten tilannettasi

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä

Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä Talvilajien nuorten olympialeiri 25.4.2016 Urheilupsykologi (sert.) Hannaleena Ronkainen Miten ajattelemme asioiden etenevän miten asiat tosi elämässä menee.

Lisätiedot

1. AikaJärjestys asiantuntijatyössä tutkimuksen esittely 2. Ratkaisuja ajanhallintaan

1. AikaJärjestys asiantuntijatyössä tutkimuksen esittely 2. Ratkaisuja ajanhallintaan Hyvinvointia työstä Ajanhallinta asiantuntijatyössä organisaatio- ja työyhteisötason ratkaisuja Yliopistojen valtakunnalliset työsuojelupäivät 24.8.2017 Ajanhallinta asiantuntijatyössä - esityksen sisältö

Lisätiedot

tuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys:

tuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys: Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. tuleva Päiväys: vuosi allekirjoitus Tehnyt YearCompassin vapaaehtoiset sekä Invisible University International. Kääntäjät: Laura Koskela http://yearcompass.com/fi

Lisätiedot

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMINEN 1. Neuvottele ensin opettajan kanssa Kerro opettajalle minne työpaikkaan aiot soittaa. Työpaikka: Puhelinnumero: Varaa itsellesi - rauhallinen

Lisätiedot

Verkosta virtaa Vertaisopastajan opas. Vinkkejä vapaaehtoistyöhön laitteiden ja netin käytön vertaisopastajana

Verkosta virtaa Vertaisopastajan opas. Vinkkejä vapaaehtoistyöhön laitteiden ja netin käytön vertaisopastajana Verkosta virtaa Vertaisopastajan opas Vinkkejä vapaaehtoistyöhön laitteiden ja netin käytön vertaisopastajana Tervetuloa vertaisopastajaksi! Verkosta virtaa -toiminnan vertaisopastajaksi ovat tervetulleita

Lisätiedot

UTOPIA* 2016 Aalto ARTS/ SISUSTUSARKKITEHTUURI Venla Rautajoki/Markus Holste/Reetta Vartiala

UTOPIA* 2016 Aalto ARTS/ SISUSTUSARKKITEHTUURI Venla Rautajoki/Markus Holste/Reetta Vartiala UTOPIA* * 1.mahdoton haavekuvitelma 2. haaveellinen (maailmanparannus)suunnitelma. esim. Sydämensiirrot eivät enää ole utopiaa. Utopia ikuisesta rauhasta. Archigram 60-luvulle sijoittunut lehti, joka esitteli

Lisätiedot

Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä. Sisäilmastoseminaari 2017

Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä. Sisäilmastoseminaari 2017 Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä Arto Rauta - toimistotilojen konseptikehittäjä Kyselyn sisältö akustiikan osalta: Ecophon (Arto Rauta, Jyrki Kilpikari ja

Lisätiedot

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista.

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista. Päivän ohjelma. 7:30 Aamiainen 8:30 Hyvän aamun aloitus. Mieli ja keho auki. 8:40 Tervetuloa! 8:45 Johtoryhmätyöskentelyä. Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista

Lisätiedot

VETY-hanke. Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä. Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen. Jenni Sademies, 12.11.

VETY-hanke. Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä. Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen. Jenni Sademies, 12.11. VETY-hanke Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen Jenni Sademies, 12.11.2013!"#$%&%!'('')*+,-.+/0%/1)-.*/02/11-.)..3%/*+)-.0..3%4%5336'7(786-.)7278%9-)::3+/.6).67.%;/%4%

Lisätiedot

TEHOKAS AJANKÄYTÖN HALLINTA VALMENNUS

TEHOKAS AJANKÄYTÖN HALLINTA VALMENNUS TEHOKAS AJANKÄYTÖN HALLINTA VALMENNUS TEHOKAS AJANKÄYTÖN HALLINTA VALMENNUS Onko sinulla sellainen olo, että aikasi ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen tarpeelliseen?? Haluaisitko saada työsi ja elämäsi

Lisätiedot

MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy

MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy janne.metsolahti@yit.fi MITÄ ON GEMBA-WALK? Sana gemba tulee japanin kielestä ja tarkoittaa todellista paikkaa, paikkaa jossa arvo tuotetaan

Lisätiedot

Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle?

Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle? Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle? Timo Räikkönen, kehitys- ja markkinointijohtaja, YIT Jari Niemelä, toimitusjohtaja, Workspace Oy #HENRYFoorumi / #HF_2014 #yitkehitys HR erilaisten muutosten keskellä

Lisätiedot

ORGANISOINNIN PERUSTEET Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1

ORGANISOINNIN PERUSTEET Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 ORGANISOINNIN PERUSTEET 14.4.2011 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 HARJOITUS TEHTÄVÄ: Millainen on hyvin organisoitu harjoitus? HARJOITUSKERTAAN LIITTYVÄT ASIAT Harjoituksen suunnittelu Toiminta

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

HYVÄ, PAHA EKSTROVERTTI. Hanna Markuksela & Sanna Kinnunen Zeneraattorit

HYVÄ, PAHA EKSTROVERTTI. Hanna Markuksela & Sanna Kinnunen Zeneraattorit 1 HYVÄ, PAHA EKSTROVERTTI Hanna Markuksela & Sanna Kinnunen Zeneraattorit 19.9.2017 Zeneraattorit esittäytyvät 2 Hanna Markuksela Psykologi & ravintovalmentaja - laaja-alainen kokemus työkyvyn parantamisesta

Lisätiedot

KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO

KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO Karl-Magnus Spiik Ky KK-itsearvio 1 KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO KYSYMYKSET Lomakkeessa on 35 kohtaa. Rengasta se vaihtoehto, joka kuvaa toimintatapaasi parhaiten. 1. Tuen avainhenkilöitteni ammatillista

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1

17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1 17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1 TYÖN JA PERHEEN YHTEENSOVITTAMISEN VERKKOAIVORIIHI Esitys on osa Työterveyslaitoksen koordinoimaa Sosiaali- ja terveysministeriön Työ ja perhe-elämä -ohjelmaa. Marja Etunimi

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Tervetuloa ohjelmanpitäjäksi HyvinvointiTV :seen

Tervetuloa ohjelmanpitäjäksi HyvinvointiTV :seen Tervetuloa ohjelmanpitäjäksi HyvinvointiTV :seen HyvinvointiTV Diasarjan sisältö Mikä on HyvinvointiTV? Ohjelman suunnittelu ja otsikointi Ennen lähetystä huomioitavia seikkoja Ohjelman toteutus Lisävinkkejä

Lisätiedot

H A R I M A A 9 N O P E A A T A P A A T U P L A T A T E H O K K U U T E S I

H A R I M A A 9 N O P E A A T A P A A T U P L A T A T E H O K K U U T E S I H A R I M A A 9 N O P E A A T A P A A T U P L A T A T E H O K K U U T E S I TEHOKKUUS ON SUURIMPIA SALAISUUKSIANI TYÖSSÄNI. Kaikessa tekemisessä on tärkeintä se, että pystyy saamaan suurimman tuloksen

Lisätiedot

Jamk Innovointipäivät

Jamk Innovointipäivät Keskiviikko3 Asiakastutkimuksien suunnittelu Jamk Innovointipäivät Miksi asiakastutkimukset? Olemme nyt saaneet toimeksiannon kehitystehtäväämme ja tarkentaneet sen jälkeen tiimissämme mitä meidän halutaan

Lisätiedot

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA Vie yrityksesi pidemmälle Olitpa yrityksesi nykyisestä suorituskyvystä mitä mieltä tahansa, jokainen yritysorganisaatio pystyy parantamaan tuottavuuttaan

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Vasteaika. Vasteaikaa koskeva ohje ei ole juuri muuttunut Robert B. Millerin vuonna 1968 pitämästä esityksestä:

Vasteaika. Vasteaikaa koskeva ohje ei ole juuri muuttunut Robert B. Millerin vuonna 1968 pitämästä esityksestä: Nielsen: "Olen tutkinut Webin käytettävyyttä vuodesta 1994, ja jokaisessa tutkimuksessa esiin on noussut sama asia: käyttäjät haluaisivat sivujen latautuvan nopeammin. Aluksi olin sitä mieltä, että käyttäjät

Lisätiedot

Elämäntaitojen nelikenttä

Elämäntaitojen nelikenttä Polunvalaisija Elämäntaitojen nelikenttä A B Pitkän aikavälin tavoite Lyhyen aikavälin tavoite Nyt Punnitseminen V a l l i t s e v a t a j a t u k s e t T O I S T O K u i n k a u s e i n a j a t t e l

Lisätiedot

TYÖ JA KOULUTUS. Lämmittely

TYÖ JA KOULUTUS. Lämmittely TYÖ JA KOULUTUS Lämmittely Mikä on sinun ammatti? Missä olet töissä / koulussa? Mitä kieltä sinä puhut töissä? Mitä ammatteja sinun kotimaassa on? Mikä ammatti on arvostettu kotimaassasi? Millaisia töitä

Lisätiedot

SMART! Tavoitteen asettaminen.

SMART! Tavoitteen asettaminen. SMART! Tavoitteen asettaminen. HYTE-valmentajien koulutus 19.9.2017 Eila Kuntsi, projektisuunnittelija, SATA-LIPAKE-hanke Kuva: Papunet.net TAVOITTEEN TUNNISTAMINEN Kenen tavoitteesta keskustellaan? Kuuluuko

Lisätiedot

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

Millainen on hyvä työhakemus?

Millainen on hyvä työhakemus? TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen!

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Käyttöönoton vaiheet Yrityksen liiketoimintatavoitteet Yhteisöllisen toimintatavan käyttöalueet Työkalut Hyödyt yritykselle Hyödyt ryhmälle Hyödyt itselle Miten

Lisätiedot

Voimaantuminen 2h. Stressin nujertaja -valmennus. Valmentaja Päivin rentoutusharjoitus sai erityistä kiitosta. 1 / 10

Voimaantuminen 2h. Stressin nujertaja -valmennus. Valmentaja Päivin rentoutusharjoitus sai erityistä kiitosta. 1 / 10 Voimaantuminen 2h Stressin nujertaja -valmennus Valmentaja Päivin rentoutusharjoitus sai erityistä kiitosta. Tuula Kortelainen, ammatinvalintapsykologi 1 / 10 Nykypäivän hektisessä arjessa eläminen sekä

Lisätiedot

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info 1 Tervetuloa kolmannelle jaksolle! Tähän jaksoon sisältyy testi, miten käytät oman aikasi? Saat vinkkejä miten omat unelmat saadaan kirkkaaksi. Jotta voit ne toteuttaa Tarvitset suunnitelman ja työkalut.

Lisätiedot

Kyselytutkimus työajan käytöstä

Kyselytutkimus työajan käytöstä Kyselytutkimus työajan käytöstä Omien asioiden hoitaminen ja Internetin käyttö työajalla Markkina- ja mielipidetutkimusyritys Q-Tutkimus toteutti kesäkuussa 2013 (3.6. 17.6.2013) kyselytutkimuksen, joka

Lisätiedot

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE 8 ASIAA, JOTKA KANNATTAA HUOMIOIDA, KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA 8 ASIAA, JOKTA KANNATTAA HUOMIOIDA KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA Olen kerännyt

Lisätiedot

Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa

Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa Tavoite Tämän tehtävän tavoitteena on tuoda esille liikkumiseen ja liikkumattomuuteen liittyviä perustietoja suomalaisten nuorten näkökulmasta. Tehtävän tavoitteena

Lisätiedot

Ohjaus tuutorin roolissa

Ohjaus tuutorin roolissa Ohjaus tuutorin roolissa Vertaistutorkoulutus Tommi Pantzar Millainen ohjaaja minä olen? OHJAAMISEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT TOIMINTATAVAT Miten arvot ja käsitykset näkyvät toiminnassa? ASENTEET Mikä on ohjaajan

Lisätiedot

OPISKELUTAITOJEN KEHITTÄMINEN

OPISKELUTAITOJEN KEHITTÄMINEN OPISKELUTAITOJEN KEHITTÄMINEN Tässä luvussa kannustetaan kehittämään opiskelutaitoja. Lukuun on koottu ehdotuksia lähestymistavoista, jotka toimivat parhaiten ADHD-lasten suhteen. Hyvien ja asianmukaisten

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteen tavoitteena on varmistaa, että

Lisätiedot

Sastamalan koulutuskuntayhtymän etätyöohje

Sastamalan koulutuskuntayhtymän etätyöohje Sastamalan koulutuskuntayhtymän etätyöohje Hyväksytty yhtymähallituksessa xx.xx.2015 SISÄLTÖ 1 Yleistä... 2 2 Soveltamisala... 2 3 Sopiminen etätyön tekemisestä... 2 4 Työvälineet ja tietoturva... 2 5

Lisätiedot

KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA

KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA Arto Tikkunen, Jewellery Marko Varjos, Cabinetmaking Skills Finland / Koulutuskeskus Salpaus WSC-valmennus 2015 Taustat kuntoon KILPAILIJA, EKSPERTTI,

Lisätiedot

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan?

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan? Lämmittely Mistä taukohuoneessa jutellaan? Kuka olet ja mistä olet kotoisin? Kuinka kauan olet asunut Suomessa? Mitä kieliä osaat? Millainen koulutustausta sinulla on? Mitä harrastat? Mitä teet vapaa-aikana?

Lisätiedot

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 60 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): Reilu 3/7 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on.

Lisätiedot

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni

Lisätiedot

Miten opiskelen yliopistossa? Ray Ohtonen, PsM Opintopsykologi

Miten opiskelen yliopistossa? Ray Ohtonen, PsM Opintopsykologi Miten opiskelen yliopistossa? 30.08.2018 Ray Ohtonen, PsM Opintopsykologi Tervetuloa Vaasaan! Esityksen sisältö: Millaista opiskelu yliopistossa on? Ajanhallinta Opiskelutekniikat Ajatuksia/ Tunteita Kuinka

Lisätiedot

VERSIONHALLINTA. PARIOHJELMOINTI Lari Ahti, 62634M Antti Kauppinen, 58390D

VERSIONHALLINTA. PARIOHJELMOINTI Lari Ahti, 62634M Antti Kauppinen, 58390D VERSIONHALLINTA PARIOHJELMOINTI Lari Ahti, 62634M Antti Kauppinen, 58390D Versio Päivä Tekijä Kuvaus 0.1 26.10.2005 Kaarlo Lahtela Ensimmäinen versio 0.2 10.12.2006 Lauri Kiiski Suomennettu 3 (8 ) SISÄLLYS

Lisätiedot

Tiistain Tiimitreenit tehtäviä syksyyn 2017

Tiistain Tiimitreenit tehtäviä syksyyn 2017 Tiistain Tiimitreenit 2016 - tehtäviä syksyyn 2017 Tervetuloa tiimitreenien pariin! Tässä on valmiina yhdessä paketissa vuoden 2016 Tiistain tiimitreenit Voima Valmennuksen blogista hyödynnettäväksi keväällä

Lisätiedot

haltu..mobile.web.embedded

haltu..mobile.web.embedded haltu..mobile.web.embedded TTY 10.3.2011 Taustaa Osaaminen Palvelut Innovatiivisuus Referenssit Opittua Oma Verkosto Yrityksen perustaminen Yhteystiedot Keskustelua, kysymyksiä jne. hashtag: #haltut Perustietoa

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

Ulos pätkävankilasta

Ulos pätkävankilasta Ulos pätkävankilasta työntekijä tulisi toimeen yhdellä työsuhteella ja siitä saatavalla palkalla. epäreiluja työn teettämisen tapoja ei paikattaisi verovaroin. Osa-aikaisen palkka jää pieneksi. Esimerkiksi

Lisätiedot

Uutta inspiraatiota työntekoon

Uutta inspiraatiota työntekoon Antellin ravintolapalvelut vastaavat muuttuvan työnteon ja uudenlaisen työympäristön tarpeisiin lue lisää Tampereen Farmista: Uutta inspiraatiota työntekoon 2 Tampereen Hervantaan, aivan teknillisen yliopiston

Lisätiedot

Rakastan työtäni mutta miksi?

Rakastan työtäni mutta miksi? Rakastan työtäni mutta miksi? Elina Jokinen FT, Kirjoitusviestinnän opettaja JYU / Kielikeskus Esityksen kuvat, videot ja kommentit Gradu- ja väitöskirjaretriitti kevät 2016, Konnevesi Tieteen popularisointi

Lisätiedot

Eväitä parempaan itsensä johtamiseen Hanna Poskiparta, Novetos Oy

Eväitä parempaan itsensä johtamiseen Hanna Poskiparta, Novetos Oy Eväitä parempaan itsensä johtamiseen 6.6.2019 Hanna Poskiparta, Novetos Oy Kerro vieruskaverille TOIMINTA: Yksi asia, jonka sait valmiiksi tällä viikolla? TUNNE: Miltä tuntui? MERKITYS: Mitä tämä merkitsi

Lisätiedot

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi 2016-2017 12.10.2016 Kiusaaminen on Kielteisten tekojen kohdistamista toiseen Loukkaavaa käytöstä kiusattua kohtaan Ratkaisevaa

Lisätiedot

ACUMEN O2: Verkostot

ACUMEN O2: Verkostot ACUMEN O2: Verkostot OHJELMA MODUULI 4 sisältää: Lyhyt johdanto uranhallintataitojen viitekehykseen VERKOSTOT: työkaluja ja taitoja kouluttajille Partnerit: LUMSA, ELN, BEST, INNOV, MeathPartnership, SYNTHESIS,

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

E-kirjan kirjoittaminen

E-kirjan kirjoittaminen 1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät

Lisätiedot

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE JOULUKUU 2015 LAPIN LUMO SATUNURKAN TALVINEN AISTITILA Avajaiset ti 1.12. klo 9-16 (glögiä, mehua, pipareita, tunnelmaa) Lapin LUMOn satutuokiot aamuisin klo 9 ke 9.12, to 10.12.

Lisätiedot

KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje

KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje Miniopas Mitä koutsaus on? Coaching - tai suomalaisittain koutsaus - on tehokas työkalu. Se on tulostavoitteista ja konkreettiseen toimintaan tähtäävää.

Lisätiedot

Miten selvitä matematiikasta? Tutkitusti hyviä opiskelutaitovinkkejä

Miten selvitä matematiikasta? Tutkitusti hyviä opiskelutaitovinkkejä Miten selvitä matematiikasta? Tutkitusti hyviä opiskelutaitovinkkejä Panu Erästö Matemaatikko-tilastotieteilijä (Ph.D) Opettaja/pedagogi/opetuksen kehittäjä Kaikilla on edellytykset Usko omiin kykyihin

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

University of Tampere University of Jyväskylä

University of Tampere University of Jyväskylä Työ kuormituksesta palautumisen haasteet Ulla Kinnunen Tampereen yliopisto Psykologian laitos Työelämän muutokset 24 x 7 x 365 logiikka Aina avoin yhteiskunta Työn rajattomuus Aika ja paikka Oma kyky asettaa

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Katja Koski 1. Laita kännykkä pois 2. Lapset tekemään jotain mukavaa 3. Ota muistiinpanovälineet esille Tervetuloa! Vanhemmat sanoivat näin: Kannustava ja

Lisätiedot

Elämäntapamuutos valmennusohjelma

Elämäntapamuutos valmennusohjelma Elämäntapamuutos valmennusohjelma Mitä on kokonaisvaltainen hyvinvointi? Fyysinen hyvinvointi -terveys, kunto, lepo, ruoka Henkinen hyvinvointi -suhde omaan itseen, itsetuntemus, itsensä arvostaminen,

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

Kriittisen tärkeitä kysymyksiä opiskelevalle urheilijalle

Kriittisen tärkeitä kysymyksiä opiskelevalle urheilijalle Rento Rullaustasapainoisen ajankäytön työkaluja urheilijoille Suomen Olympiakomitea / Dual Career 14.11.2013 Timo Lampikoski HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Kriittisen tärkeitä kysymyksiä opiskelevalle

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(6) Sisällys Aloite perhetyöhön... 3 Aloitusvaihe... 3 n suunnitelman tekeminen... 4 n työskentelyvaihe... 4 n työskentelyn arviointi... 5 n päättäminen... 5 3(6) Aloite perhetyöhön Asiakkuus lastensuojelun

Lisätiedot

Työpaikkavalmentajana työllistyvän työssä jaksamisen tukena

Työpaikkavalmentajana työllistyvän työssä jaksamisen tukena a työllistyvän työssä jaksamisen tukena Sisältö Esimerkkinä ja puskurina toimiminen suhteessa työyhteisöön Kiireen kesytys ja tylsyyden karkotus Stressinhallinta Voimavara-akku Lyhyt palautumisen kysely

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta VIESTINTÄSTRATEGIA 2017 2020 Oulun yliopiston ylioppilaskunta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Nykytila 2.1. Kehittämiskohteiden toteutuminen 3. Perusviesti 4. Viestintä ylioppilaskunnan strategian toteuttajana

Lisätiedot

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Seinäjoen Lääkäritalo Yksityinen täyden palvelun lääkärikeskus Etelä- Pohjanmaalla, Seinäjoella Ammatinharjoittajien vastaanotot Työterveyshuolto

Lisätiedot

E N E M M Ä N I R T I M E S S U I S T A R E I J A K Ö N Ö N E N

E N E M M Ä N I R T I M E S S U I S T A R E I J A K Ö N Ö N E N E N E M M Ä N I R T I M E S S U I S T A R E I J A K Ö N Ö N E N 21.3.2019 TEEMAT TAVOITTEET ENNAKKOMARKKINOINTI TOIMINTA OSASTOLLA SADONKORJUU TAVOITTEET M I T Ä H A L U AT M E S S U O S A L L I S T U

Lisätiedot

ohjekortti #1 Tämä on ehto. Kun se täyttyy pelissä, seuraa tämän siirron sääntöjä.

ohjekortti #1 Tämä on ehto. Kun se täyttyy pelissä, seuraa tämän siirron sääntöjä. ohjekortti #1 tämä on siirron nimi Tämä on ehto. Kun se täyttyy pelissä, seuraa tämän siirron sääntöjä. Tässä on säännöt, joita siirto noudattaa. Säännöt käydään läpi ylhäältä alaspäin Noppien kohdalla

Lisätiedot

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu

Lisätiedot

Ajanhallintavalmennus Osa III Tehokkuutta päivään. Leo Stranius HM, toiminnanjohtaja

Ajanhallintavalmennus Osa III Tehokkuutta päivään. Leo Stranius HM, toiminnanjohtaja Ajanhallintavalmennus Osa III Tehokkuutta päivään Leo Stranius HM, toiminnanjohtaja Leo Stranius, HM Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Ympäristöasiantuntija Kaupunginvaltuutettu Lue lisää: www.leostranius.fi

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

THL:n neuvontakortti vieroitusohjauksen tukena neuvolassa. Anu Piispanen Lehtori Diak ammattikorkeakoulu

THL:n neuvontakortti vieroitusohjauksen tukena neuvolassa. Anu Piispanen Lehtori Diak ammattikorkeakoulu THL:n neuvontakortti vieroitusohjauksen tukena neuvolassa Anu Piispanen Lehtori Diak ammattikorkeakoulu 8.11.2017 Vastaanoton keskustelujen vahvuudet ja haasteet VAHVUUDET Tupakoinnista kysytään ja Fagerströmin

Lisätiedot