Palvelusetelin seuranta 1 (5) kokeiluaikana LIITE PALVELUSETELIN SEURANTA ASIAKASVAIKUTUSTEN SEURANTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palvelusetelin seuranta 1 (5) kokeiluaikana LIITE PALVELUSETELIN SEURANTA ASIAKASVAIKUTUSTEN SEURANTA"

Transkriptio

1 Palvelusetelin seuranta 1 (5) kokeiluaikana LIITE PALVELUSETELIN SEURANTA ASIAKASVAIKUTUSTEN SEURANTA 1. Palveluseteliä hakeneiden määrä Palveluseteleiden hakeneiden määrä on jonkin verran isompi kuin myönnettyjen seteleiden määrä.. Osa hakemuksista on rauennut koska vapaita paikkoja ei ole ollut tarvetta vastaavasti tai paikka ei ole ollut asiakkaalle taloudellisesti mahdollinen. Kielteisiä päätöksiä ei ole tehty. 2. Palvelusetelin saaneiden asukkaiden ikäjakauma Alle yli Yhteensä Tulotaso ja asiakkaan omavastuuosuuden suuruus tilanteessa Asiakkaiden nettotulojen mediaani palvelusetelin määrittelyssä on 1698 /kk/asukas. Nettotulojen, Kelan tukien ja kaupungin myöntämän palvelusetelin lisäksi asukas/omainen maksaa hoivaasumisesta 503 /kk (mediaani). Tämän lisäksi asukas kustantaa lääkkeet yms. muilla kuin nettotuloilla.

2 4. Mistä asukas muutti palvelusetelillä hoivakotiin välisenä aikana palveluseteleitä on myönnetty yhteensä 131 kpl. Asukkaan olinpaikka palvelusetelin myöntämishetkellä Kotoa 49 Palvelutalosta 6 Asukas on ollut hoitokodissa itse maksavana 24 Sairaalasta 35 Ostopalvelupaikalta 4 Kriisipaikalta kaupungin pitkäaikaishoidosta Kaupungin pitkäaikaishoidosta Yhteensä Tilanteessa voimassa olevia palveluseteleitä on välisenä aikana palvelusetelin käyttäminen on loppunut: Kuolema 36 Asukas siirtyi ostopalvelupaikalle, toiseen hoitokotiin tai laitoshoitoon Kotikunta muuttui 1 31 Yhteensä 68

3 5. Aktiivisten palvelusetelien arvot ja määrät Aktiivisten palveluseteleiden määrä tilanteessa on 63. Palveluseteleiden arvot vaihtelevat 100 eurosta 3000 euroon seuraavan taulukon mukaisesti: Nettotulot Myönnetyn setelin arvo Seteleitä kpl %-0suus alle , , , , , tai yli ,17 Yhteensä ,00 6. Asiakastyytyväisyyskysely Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisen hoiva-asumisen palvelusetelin asiakastyytyväisyyskysely tehtiin vuonna Asukasnäkökulmasta palvelusetelikäytäntöön oltiin tyytyväisiä. Palvelusetelin jatkuvuutta toivottiin. Asiakkaat valitsivat palvelusetelin arvon, valinnanmahdollisuuden ja joustavuuden asioiksi, jotka vaikuttavat palvelusetelin valintaansa. Hoivakodin valintaan vaikutti osaltaan hoivakodin sijainti, hoivakodin suosittelu ja palvelusetelin omavastuuosuus. Valtaosalla vastaajista kirjallinen sopimus oli tehty ohjeiden mukaisesti. Lähes kaikki vastaajat halusivat jatkaa palvelusetelillä asumista ja samassa hoivakodissa. Suurin osa suosittelisi toisellekin palveluseteliä. Moni vastaaja ilmaisi huolensa siitä, että oma varallisuus ehtyy palvelusetelin käytön myötä. Palveluntuottajan näkökulmasta palvelusetelikäytäntöön oltiin tyytyväisiä ja kiinnostusta palvelusetelipaikkojen lisäämiseksi oli. Palveluseteliprosessi oli palveluntuottajien mielestä selkeä. Lähes kaikki vastanneet suosittelevat palveluseteliä myös toisille palveluntuottajille. Espoossa on meneillään asiakastyytyväisyyskysely. Tulokset julkaistaan vuoden 2016 alkupuolella.

4 PALVELUSETELITUOTTAJIEN SEURANTA 1. Palvelusetelituottajien lukumäärä Hyväksyttyjä palvelusetelituottajia on tilanteessa kappaletta, joista 26 on Espoon kaupungin alueella. Kaikkien palveluntuottajien hakemukset ovat täyttäneet Espoon kaupungin kriteerit ja ne on voitu hyväksyä palvelunsetelituottajiksi. 2. Palvelusetelituottajiksi hyväksyttyjen lukumäärä ja sijaintikunta ja niissä olevien asukkaiden lukumäärä Hoivakodin sijaintikunta Hoivakodit Asukkaita hoitokodeissa Espoo 26 Espoo 49 Helsinki 25 Helsinki 10 Vantaa, Tuusula 8 Vantaa 0 Pornainen, Nokia, Sammatti, Lahti, Tammisaari. Raisio, Palojoki, Masala, Vaajakoski, Nummela, Veikkola, Vihti, Karjalohja, Lohja, Heinola, Hyvinkää 20 Tuusula, Vaajakoski Lahti, Heinola Yhteensä 79 Yhteensä Palvelusetelillä ostetun paikan hinta Hyväksyttyjen palveluntuottajien bruttomediaanhinta on 4541 /kk (vaihteluväli 3126 /kk /kk). Palvelusetelillä ( voimassa olevat setelit) ostetun paikan bruttomediaanihinta on 4550 /kk ja vaihteluväli 3126 /kk /kk. 4. Laadun ja laatupoikkeamien seuranta Espoossa olevien palvelusetelituottajien hoivakodit kuuluvat lautakunnan hyväksymän valvontasuunnitelman piiriin. Valvonta suoritetaan valvontasuunnitelman mukaisena ja toiminnasta raportoidaan vuosittain sosiaali- ja terveyslautakunnalle. Ulkopaikkakunnissa palvelusetelillä asuvien espoolaisten asukkaiden valvonta tehdään asiakaskohtaisesti, olemalla yhteydessä kyseisen hoivakodin vastuuhenkilöihin sekä tarvittaessa kunnan valvontaviranomaiseen.

5 5. Yhteistyön toteutuminen asiakkaiden ja kaupungin kanssa Espoon kaupungin yhteistyöhön oltiin tyytyväisiä niin asiakas- kuin palveluntuottajanäkökulmasta. Palveluseteliprosessi koettiin selkeäksi ja tiedon saanti on ollut hyvää. MÄÄRÄRAHOJEN SEURANTA 1. Palvelusetelin taloudellisuus verrattuna ostopalveluihin Kaupungin nettokustannussäästö on keskimäärin 653 /kk per paikka. Nettokustannussäästö on laskettu seuraavan kaavan mukaisesti: (Kaupungin menot ostopalveluina - tulosidonnainen asiakasmaksu) - (kaupungin kustannus palvelusetelillä). Laskelmissa on huomioitu kunnan saama laskennallinen arvonlisävero (L05). Kaupungin kustannussäästö laskettu vuoden 2015 hinnoilla 63 paikan mukaan on vuositasolla noin euroa (vuositasolla keskimäärin euroa/asiakas/vuosi). Tämän lisäksi palvelusetelin käyttö vähentää hallinnollista työtä, koska asukkaille ei tehdä asiakasmaksupäätöksiä eikä näin ollen peritä asiakasmaksuja. Sen sijaan palveluseteliprosessi lisää tarvetta asiakkaiden palvelunohjaukseen ja yhteistyöhön palveluntuottajien kanssa. 2. Palvelusetelin käyttö vanhusten palvelujen ympärivuorokautisessa hoivassa pääkaupunkiseudulla Helsingin kaupungissa ja Vantaan kaupungissa palvelusetelin käyttö on jo aikaisemmin vakinaistettu.

Liite 2 Palvelusetelin seuranta 1 (5) kokeiluaikana PALVELUSETELIN SEURANTA KOKEILUAIKANA

Liite 2 Palvelusetelin seuranta 1 (5) kokeiluaikana PALVELUSETELIN SEURANTA KOKEILUAIKANA Liite 2 Palvelusetelin seuranta 1 (5) kokeiluaikana 1.3.2011-31.12.2014 PALVELUSETELIN SEURANTA KOKEILUAIKANA 1.3.2011 31.8.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 27.1.2011 ottaa käyttöön palvelusetelin

Lisätiedot

15.10.2012 PALVELUSETELIN SEURANTA PALVELUSETELIN KOKEILUAIKANA 1.3.2011-31.12.2012

15.10.2012 PALVELUSETELIN SEURANTA PALVELUSETELIN KOKEILUAIKANA 1.3.2011-31.12.2012 Selvitys 1 (6) 15.10.2012 Liite 2 PALVELUSETELIN SEURANTA PALVELUSETELIN KOKEILUAIKANA 1.3.2011-31.12.2012 Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 27.1.2011 ottaa käyttöön palvelusetelin vanhusten palvelujen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 104

Espoon kaupunki Pöytäkirja 104 18.11.2015 Sivu 1 / 1 4818/2015 02.08.00 104 Vanhusten palvelujen pitkäaikaishoidon ympärivuorokautisen hoiva-asumisen palvelusetelin käytön vakinaistaminen osaksi ympärivuorokautisten asumispalvelujen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4269/02.08.00/2014 82 Vanhusten palvelujen pitkäaikaishoidon ympärivuorokautisen hoiva-asumisen palvelusetelin käytön vakiinnuttaminen osaksi ympärivuorokautisten asumispalvelujen

Lisätiedot

Liite 3 Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisen hoiva-asumisen palveluseteliä koskeva kysely palveluseteliasukkaille ja palveluntuottajille

Liite 3 Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisen hoiva-asumisen palveluseteliä koskeva kysely palveluseteliasukkaille ja palveluntuottajille 1 (8) Liite 3 Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisen hoiva-asumisen palveluseteliä koskeva kysely palveluseteliasukkaille ja palveluntuottajille 2 Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisen hoiva-asumisen

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISEN PALVELUSETELI

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISEN PALVELUSETELI 1 (7) Asiakastiedote VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISEN PALVELUSETELI 1. Mikä on palveluseteli? Kun asiakkaan tarve päästä hoiva-asumiseen on todettu vanhustenpalveluissa niin sanotulla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (6) 424 V Stj / Vt Kati Peltolan ym. aloite palvelusetelikokeilun vaikutusten selvittämisestä Pöydälle HEL 2011-008251 T 00 00 03 Päätös päätti panna asian pöydälle.

Lisätiedot

Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö

Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö Maritta Koskinen 1 Tehostettu palveluasuminen ja palveluseteli Vanhusten asumispalvelut Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelut Valmistelutyö

Lisätiedot

Asiakas maksaa itse vuokran lääkkeet muut kulut

Asiakas maksaa itse vuokran lääkkeet muut kulut OHEISMATERIAALI OHEISMATERIAALI 1 (7) Asiakastiedote VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISEN PALVELUSETELI, ASIAKASTIEDOTE 1. Mikä palveluseteli on Kun hoiva-asumisen palveluiden tarve

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI TUOTTAJAN OHJE 1 27.1.2011 2. ( 5 ) VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Taustaa Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) tuli voimaan 1.8.2009.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/8 15.10.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/8 15.10.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (7) 338 Palvelusetelitoiminnan vakinaistaminen alle 65-vuotiaiden sosiaalihuoltolain mukaisen palveluasumisen järjestämistapana 1.1.2014 alkaen HEL 2013-011715 T

Lisätiedot

Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli. 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous

Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli. 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous YAH:n asiakkuus Asiakas on oikeutettu ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon palveluihin silloin, kun asiakas

Lisätiedot

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI. Mikä on palveluseteli?

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI. Mikä on palveluseteli? Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala 1/6 Vanhus- ja vammaispalvelut Hoiva-asumisen palvelut OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on yksi

Lisätiedot

TIEDOTE ASIAKKAILLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI. Mikä on palveluseteli?

TIEDOTE ASIAKKAILLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI. Mikä on palveluseteli? Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala 1/6 Vanhus- ja vammaispalvelut Hoiva-asumisen palvelut TIEDOTE ASIAKKAILLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on uusi tapa

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA

IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA Sosiaali- ja terveysjohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen eeva-sirkku.poyhonen@paimio.fi Kemiönsaaren valtuustoseminaari 31.12.2016 Paimiossa oli 75 vuotta täyttäneitä

Lisätiedot

Palveluseteli tehostetussa palveluasumisessa

Palveluseteli tehostetussa palveluasumisessa Palveluseteli tehostetussa palveluasumisessa Palveluasuminen ja palveluseteli 2 Kemin kaupungilla on ympärivuorokautista palveluasumista omana toimintana ja ostopalveluna sekä palvelusetelillä tuotettuna.

Lisätiedot

Palveluseteli vanhuspalveluissa

Palveluseteli vanhuspalveluissa Palveluseteli vanhuspalveluissa PALVELUSETELI VANHUSPALVELUISSA Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on uusi tapa valita ja käyttää sosiaali- ja terveyspalveluja. Asiakas voi hankkia palvelusetelillä hänelle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15 26.02.2014 Sivu 1 / 1 851/02.08.00/2014 15 Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta Valmistelijat / lisätiedot: Elina Kukkasjärvi, puh. 043 825 2320 Elsa Pasma, puh. 050 428 9329 Mona Hägglund,

Lisätiedot

Palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen palveluseteli

Palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen palveluseteli Palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen palveluseteli 20.3.2019 Palvelusetelin sisältö Palvelusetelillä asiakas saa palvelutarpeensa mukaan - henkilökunnan antaman avun ja hoivan - siivous- ja pyykkihuollon

Lisätiedot

Voutilakeskus Vuokko Lehtimäki ja Eija Vento Jokinen

Voutilakeskus Vuokko Lehtimäki ja Eija Vento Jokinen Voutilakeskus 23.2.2017 Vuokko Lehtimäki ja Eija Vento Jokinen Asumispalvelussa (hoitomaksun + 60 /kk lisäksi) asuva asiakas maksaa itse vuokran ja muut asumismenot (mm. sähkö, vesi, kotivakuutus). Vuokran

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (5) 337 Palvelusetelitoiminnan vakinaistaminen vanhusten päivätoiminnan järjestämistapana 1.1.2014 alkaen HEL 2013-011712 T 05 04 05 Päätös Käsittely päätti, että

Lisätiedot

Palveluseteli tehostetussa palveluasumisessa

Palveluseteli tehostetussa palveluasumisessa Palveluseteli tehostetussa palveluasumisessa Palveluasuminen ja palveluseteli 2 Kemin kaupungilla on ympärivuorokautista palveluasumista omana toimintana ja ostopalveluna sekä palvelusetelillä tuotettuna.

Lisätiedot

Espoon kaupungin vanhusten palvelujen ympärivuorokautisten asumispalvelujen ohjaus ja valvonta. Asumispalvelupäällikkö Mona Hägglund 15.4.

Espoon kaupungin vanhusten palvelujen ympärivuorokautisten asumispalvelujen ohjaus ja valvonta. Asumispalvelupäällikkö Mona Hägglund 15.4. Espoon kaupungin vanhusten palvelujen ympärivuorokautisten asumispalvelujen ohjaus ja valvonta Asumispalvelupäällikkö Mona Hägglund 15.4.2015 Ympärivuorokautisten palvelujen kilpailutus 2015-2019 Ympärivuorokautisen

Lisätiedot

Ympärivuorokautista hoiva-asumista palvelutaloissa, vanhainkodeissa ja hoivakodeissa. Asumispalvelut 24/7

Ympärivuorokautista hoiva-asumista palvelutaloissa, vanhainkodeissa ja hoivakodeissa. Asumispalvelut 24/7 Ympärivuorokautista hoiva-asumista palvelutaloissa, vanhainkodeissa ja hoivakodeissa Asumispalvelut 24/7 Asumispalvelut Asumispalveluiden tavoitteena on tukea yli 65-vuotiaiden henkilöiden omia voimavaroja

Lisätiedot

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Asumispalveluiden järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1982/710) 17 ja asetuksen (1983/607) 10 säädöksiin, joiden mukaan kunnan on huolehdittava

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2014 1 (6) 433 Vanhusten palveluasumisen palvelusetelin arvon korottaminen HEL 2014-012928 T 05 04 02 Päätös päätti korottaa vanhusten ympärivuorokautisen palveluasumisen

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE Sivu 2 / 6 SISÄLLYSLUETTELO 1. MITÄ PALVELUSETELI TARKOITTAA?... 3 SUONENJOEN KAUPUNGILLA KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4410/2016 02.05.00 128 Kotihoidon palvelusetelien nimistä ja arvoista päättäminen sekä muistisairaiden päivätoiminnan palvelusetelin käyttöönotto Valmistelijat / lisätiedot: Raija

Lisätiedot

YMPÄRIVUOROKAUTISEN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI

YMPÄRIVUOROKAUTISEN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut 26.3.2015 Sivu 1 / 6 YMPÄRIVUOROKAUTISEN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI Mikä palveluseteli on Ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteli on tarkoitettu yli

Lisätiedot

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Miksi palveluseteli? Lisää asiakkaan/hänen läheistensä valinnan mahdollisuuksia ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4 Palveluseteli ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1505-1 Painosmäärä: 10.000 kpl Taitto: AT-Julkaisutoimisto

Lisätiedot

Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä (PSOP) Terveydenhuollon ATK-päivät Lahti 25.5.2016

Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä (PSOP) Terveydenhuollon ATK-päivät Lahti 25.5.2016 Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä (PSOP) Terveydenhuollon ATK-päivät Lahti 25.5.2016 Max Lönnqvist / 10.5.2016 Esityksen sisältö - Onnistu palvelusetelitoiminnan käynnistämisessä/digitalisoinnissa

Lisätiedot

PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI

PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI 1(6) PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI Mikä palveluseteli on Palveluasumisen palveluseteli on tarkoitettu yli 65-vuotiaiden ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. llä kunta sitoutuu maksamaan yksityisen palvelukodin

Lisätiedot

Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta

Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Kunta / Tuotannon arviointi Seuranta arviointi

Lisätiedot

MDR-MIKROBIT SAIRAALAN ULKOPUOLELLA HYGIENIAHOITAJA JAANA-MARIJA LEHTINEN HUS MOBIILIYKSIKKÖ

MDR-MIKROBIT SAIRAALAN ULKOPUOLELLA HYGIENIAHOITAJA JAANA-MARIJA LEHTINEN HUS MOBIILIYKSIKKÖ MDR-MIKROBIT SAIRAALAN ULKOPUOLELLA HYGIENIAHOITAJA JAANA-MARIJA LEHTINEN HUS MOBIILIYKSIKKÖ SISÄLLYSLUETTELO HUS-alueen MRSA ja ESBL tartuntojen osuus avopuolella ja pitkäaikaishoidossa MDR-kantaja kotihoidossa

Lisätiedot

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5)

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5) 1 (5) Päivitetty 7/2016 Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä. Palveluasumiseen haetaan hakemuksella. Luotsi- työryhmä tekee päätöksen palveluasumisesta. Hakemuksia

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti

Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti Kuntatalousfoorumi 3.6.2010 Mari Patronen projektijohtaja Tampereen kaupunki Sitran Palvelusetelihanke T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Palvelusetelin arvo Tehostettu

Lisätiedot

Palveluseteli ja asiakkaan valinnanmahdollisuudet

Palveluseteli ja asiakkaan valinnanmahdollisuudet Palveluseteli ja asiakkaan valinnanmahdollisuudet 18.11.2011 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö Asiakas-tuottajamalli hanke (ASTU) Käynnistettiin lokakuussa 2009, päättyy 29.2.2012 Jyväskylän seudun kehittämisyhtiön

Lisätiedot

TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI

TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI Mikä palveluseteli on Tehostetun palveluasumisen palveluseteli on tarkoitettu ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Palvelusetelillä kunta sitoutuu maksamaan yksityisen

Lisätiedot

Hoiva-asumista palvelutaloissa ja vanhainkodeissa. Hoiva-asuminen

Hoiva-asumista palvelutaloissa ja vanhainkodeissa. Hoiva-asuminen Hoiva-asumista palvelutaloissa ja vanhainkodeissa. Hoiva-asuminen Hoiva-asuminen Hoiva-asumisen tehtävänä on tarjota 65 vuotta täyttäneille eritasoista tuettua asumista tarvitseville henkilöille kodinomaista

Lisätiedot

(6) PALVELUSETELI VANHUSTEN PALVELUISSA. Palveluseteliä käytetään vanhusten palveluissa seuraavasti:

(6) PALVELUSETELI VANHUSTEN PALVELUISSA. Palveluseteliä käytetään vanhusten palveluissa seuraavasti: 11.11.2016 1 (6) PALVELUSETELI VANHUSTEN PALVELUISSA Palveluseteliä käytetään vanhusten palveluissa seuraavasti: Omaishoidon vapaan aikainen hoito (palvelusetelin arvo kiinteä) Tehostettu palveluasuminen

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,

Lisätiedot

Heli Peltola Posintra Oy

Heli Peltola Posintra Oy Heli Peltola Posintra Oy Seudullinen palvelusetelityöryhmä valmistellut alueellisesti vajaan vuoden ajan (2011) itäisellä Uudellamaalla (Askola, Porvoo, Loviisa ja Lapinjärvi) palvelusetelin käyttöönottoa

Lisätiedot

LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN

LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON KAUPUNKI Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN Sosiaali- ja terveysjohtaja Pia Nurme

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti

Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti Ikäihmisten palvelujen lautakunta 14.4.2010 Mari Patronen Sirpa Laaksonen T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Tampereen kaupunkiseudun väestökehitys 75-84- ja yli

Lisätiedot

Yksityiset palvelut varhaiskasvatuksessa

Yksityiset palvelut varhaiskasvatuksessa Yksityiset palvelut varhaiskasvatuksessa Kustannukset kunnan itse tuottamassa ja kunnan palvelusetelillä ostamassa päivähoidossa JHL:n tilaama selvitys VERTIKAL OY Lisätiedot: tilastotoimitsija Jorma Peussa

Lisätiedot

Ikääntyneille suunnatun palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen palveluseteleiden toimintaohjeet ja palveluseteleiden arvon määräytyminen

Ikääntyneille suunnatun palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen palveluseteleiden toimintaohjeet ja palveluseteleiden arvon määräytyminen Ikääntyneille suunnatun palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen palveluseteleiden toimintaohjeet ja palveluseteleiden arvon määräytyminen EKS/10/05.00.00.04/2019 Käsittelyhistoria Hallitus 5 9.1.2019

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAKI 2015

VAMMAISPALVELULAKI 2015 VAMMAISPALVELULAKI 215 Tilastollinen huomio Aikasarjoissa, joissa keskiarvo on mukana, kyseessä on keskiarvo joka on laskettu vain ko. aikasarjassa esiintyvien kuntien luvuista. Se siis poikkeaa ko. vuoden

Lisätiedot

Mtp jory , Aikuisten sosiaalipalvelujen jory Peso Jory

Mtp jory , Aikuisten sosiaalipalvelujen jory Peso Jory ESPOON MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN JA AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN LAITOS-JA ASUMISPALVELUIDEN VALVONTARAPORTTI 2015 Mtp jory 23.2.2016, Aikuisten sosiaalipalvelujen jory 23.3.2016

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUT Asumispalveluiden ja vanhainkotihoidon palvelusisällöt ja maksut

IKÄIHMISTEN PALVELUT Asumispalveluiden ja vanhainkotihoidon palvelusisällöt ja maksut IKÄIHMISTEN PALVELUT Asumispalveluiden ja vanhainkotihoidon palvelusisällöt ja maksut Tampereen kaupunki, Tilaajayksikkö Ikäihmisten palvelut T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Asumispalvelut ja laitoshoito

Lisätiedot

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh 14.12.2016 Sivu 1 / 1 153 terveystoimen toimialaan kuuluvien päätösten laillisuus Valmistelija/lisätietoja: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli

Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli 16.8.2018 Sanna Kanniainen ja Jaana Pekkola 20.8.2018 Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli Lyhytaikaisen palveluasumisen (LAH-palveluseteli) tavoitteena

Lisätiedot

Omaishoidon vapaapäivän palveluseteli kotiin annettuna palveluna 1.1.2015 alkaen:

Omaishoidon vapaapäivän palveluseteli kotiin annettuna palveluna 1.1.2015 alkaen: 1 SOSIAALI-JA TERVEYSKESKUS Kotiin annettavat palvelut ja sairaalahoito/26.11.2014 Savontie 55 78300 VARKAUS Omaishoidon vapaapäivän palveluseteli kotiin annettuna palveluna 1.1.2015 alkaen: TIEDOTE ASIAKKAILLE

Lisätiedot

Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet

Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO, TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN,

Lisätiedot

Hoivayritysten rooli ikäihmisen etujen valvojana ja hoivan järjestäjänä. Attendo MedOne Oy, Pertti Karjalainen

Hoivayritysten rooli ikäihmisen etujen valvojana ja hoivan järjestäjänä. Attendo MedOne Oy, Pertti Karjalainen Hoivayritysten rooli ikäihmisen etujen valvojana ja hoivan järjestäjänä Attendo MedOne Oy, Pertti Karjalainen ITSEMÄÄRÄÄVÄ JA ITSEPÄRJÄÄVÄ IKÄIHMINEN, Kansallinen ikääntymisen foorumi 2011 Attendo MedOnen

Lisätiedot

Palvelusetelikysely kunnille tammi-helmikuussa 2012. Erityisasiantuntija Anu Nemlander

Palvelusetelikysely kunnille tammi-helmikuussa 2012. Erityisasiantuntija Anu Nemlander Palvelusetelikysely kunnille tammi-helmikuussa 2012 Erityisasiantuntija Anu Nemlander Palvelusetelikysely kunnille Uusi palvelusetelilainsäädäntö astui voimaan 1.8.2009 ja sitä sovelletaan kuntien järjestämiin

Lisätiedot

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5) Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä.

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5) Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä. 1 (5) Päivitetty 3/2017 Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä. Palveluasumiseen haetaan hakemuksella. Hakemuksia saa - Keskustan palvelukeskuksesta os. Sauvosaarenkatu

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT VUONNA 2019

SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT VUONNA 2019 AURAN KUNTA Liite nro 1: Perusturvalautakunta 12.12.2018 SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT VUONNA 2019 KOTIHOIDON KUUKAUSIMAKSU Maksuprosentti hoito- ja palvelusuunnitelmassa sovittujen säännöllisten

Lisätiedot

Kunnan toiminta ikääntyneiden asuinolojen kehittämisessä Ikääntyneiden asumisen kehittämisen väliseminaari

Kunnan toiminta ikääntyneiden asuinolojen kehittämisessä Ikääntyneiden asumisen kehittämisen väliseminaari Kunnan toiminta ikääntyneiden asuinolojen kehittämisessä Ikääntyneiden asumisen kehittämisen väliseminaari 16.12.2015 Anna Haverinen, vanhustyön johtaja, Oulun kaupunki Oulu on Suomen viidenneksi suurin

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut - Terveyspalvelut - Sosiaalipalvelut ja etuudet - Varhaiskasvatus ja perusopetus - Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus - Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut

Lisätiedot

Kotona asumista tukevat palvelut ja kotihoidon palveluseteli

Kotona asumista tukevat palvelut ja kotihoidon palveluseteli Kotona asumista tukevat palvelut ja kotihoidon palveluseteli Ikäihmisten Palvelutori - Poiju Mahdollistetaan ikäihmisten kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Tuetaan ja autetaan yhdessä asiakasta, itse

Lisätiedot

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Yksityisen hoidon tuki Lapsen hoidon järjestämiseksi vanhemman tai muun huoltajan osoittamalle hoidon tuottajalle suoritettavaa tukea. Tuottaja

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelut LLKY:ssä. Hoivatyönjohtaja Mervi Latomäki Kotihoidon johtaja Eila Runsala

Ikääntyneiden palvelut LLKY:ssä. Hoivatyönjohtaja Mervi Latomäki Kotihoidon johtaja Eila Runsala Ikääntyneiden palvelut LLKY:ssä Hoivatyönjohtaja Mervi Latomäki Kotihoidon johtaja Eila Runsala Ikääntyneiden palveluiden tavoite Tavoitteena on tukea asiakkaan terveyttä, hyvinvointia, itsenäistä toimintakykyä

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus

Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisen väestön ennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Päivitetty 13.2.215 Helsingin seudun väestöennuste Väkiluku

Lisätiedot

Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena

Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena 1(5) omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena Omaishoidon tuki on kokonaisuus, johon sisältyy omaishoitajan antama hoito ja tarvittavat sosiaali-

Lisätiedot

Kysely jälkiasennushissien rakentamisen arvioidusta vaikutuksesta ikääntyneiden ihmisten kotona asumisen mahdollistamiseen

Kysely jälkiasennushissien rakentamisen arvioidusta vaikutuksesta ikääntyneiden ihmisten kotona asumisen mahdollistamiseen Kysely jälkiasennushissien rakentamisen arvioidusta vaikutuksesta ikääntyneiden ihmisten kotona asumisen mahdollistamiseen Yhteenveto 5.2.2014 Global Research & Data Services Kyselyn tarkoitus Tämän kyselyn

Lisätiedot

Hyväksymishakemus erikoislääkäripalvelujen ja diagnostisten tutkimusten palvelusetelituottajaksi

Hyväksymishakemus erikoislääkäripalvelujen ja diagnostisten tutkimusten palvelusetelituottajaksi Hyväksymishakemus erikoislääkäripalvelujen ja diagnostisten tutkimusten palvelusetelituottajaksi Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt (13.4.2016, 61) hyväksyä palvelusetelin

Lisätiedot

Jyväskylän esimerkki rohkeasti kokeilemaan. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän esimerkki rohkeasti kokeilemaan. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Jyväskylän esimerkki rohkeasti kokeilemaan Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Markkinoiden hyödyntäminen / hyvinvointipalvelut osa elinkeinopolitiikkaa Jyväskylän näkökulma Jyväskylässä

Lisätiedot

TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI

TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Muutokset mahdollisia 18.10.2017 Tehostettu palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu ikäihmisille, joilla on fyysistä, psyykkistä tai sosiaalista

Lisätiedot

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall 17.5.2011 97 Yhall 21.5.2013 98 Yhall 29.10.2013 185 Yhall 10.12.2013 250 Yhall 17.6.2014 140 PALVELUSETELIN YLEISET LINJAUKSET Palvelusetelin yleiset linjaukset perustuvat 1.8.2009 voimaan tulleeseen

Lisätiedot

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen kunnissa va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Sami Uotinen Asumispalvelujen järjestäminen

Lisätiedot

Palveluseteli ja klemmari kuntapalveluja markkinamekanismilla. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki

Palveluseteli ja klemmari kuntapalveluja markkinamekanismilla. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Palveluseteli ja klemmari kuntapalveluja markkinamekanismilla Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Markkinoiden hyödyntäminen / hyvinvointipalvelut osa elinkeinopolitiikkaa Jyväskylän

Lisätiedot

Palveluseteli ikäihmisten palveluissa

Palveluseteli ikäihmisten palveluissa Palveluseteli ikäihmisten palveluissa 11.9.2019 Anne-Mari Ahonen Mari Patronen Sote- palvelujen muutos Organisaatiokeskeinen Massapalvelut Ammattilainen päättää Erilliset episodit Väestövastuu Asiakaskeskeinen

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa

Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa Naistentautien alueellinen koulutus 7.11.2016 Erikoisuunnittelija Anna Heino anna.heino@thl.fi 13.11.2016 1 Raskaudenkeskeytysrekisteri Tilastoja kerätty 1950-luvulta,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012 Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Kuntaliitto selvitti keväällä 2012, kuinka monessa Manner-Suomen kunnassa

Lisätiedot

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala 1/5 Vanhus- ja vammaispalvelut Hoiva-asumisen palvelut OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE YMPÄRIVUOROKAUTISENA LYHYTAIKAISHOITONA JÄRJESTETTÄVÄ OMAISHOI- DONTUEN LAKISÄÄTEISEN

Lisätiedot

LAPSIPERHETYÖN SÄÄNNÖLLISEN KOTIPALVELUN MAKSUT 2015, VERTAILU KUUSIKKOKUNNAT:

LAPSIPERHETYÖN SÄÄNNÖLLISEN KOTIPALVELUN MAKSUT 2015, VERTAILU KUUSIKKOKUNNAT: LAPSIPERHETYÖN SÄÄNNÖLLISEN KOTIPALVELUN MAKSUT 2015, VERTAILU KUUSIKKOKUNNAT: ESPOO Asiakkaan kotihoidon tarve tunteina kuukaudessa (suluissa olevat tulorajat voimaan asetuksen velvoittamana jo 1.1.2016)

Lisätiedot

PALVELU- SETELI. Aalto Hoivapalvelut Oy

PALVELU- SETELI. Aalto Hoivapalvelut Oy PALVELU- SETELI Mikä on palveluseteli? Kunta tai kuntayhtymä ei välttämättä tuota itse kaikkia sosiaali- ja terveyspalveluja vaan voi toimia yhteistyössä yksityisten palveluyritysten kanssa. Palveluseteli

Lisätiedot

Kotihoidon asiakkaat yhtenä päivänä joulukuussa 2001/poikkileikkaustilanne. Säännöllisen kotipalvelun asiakkaat 6 217 933 852 2 333 1 716 12 051

Kotihoidon asiakkaat yhtenä päivänä joulukuussa 2001/poikkileikkaustilanne. Säännöllisen kotipalvelun asiakkaat 6 217 933 852 2 333 1 716 12 051 ESPOO/HELSINKI/TAMPERE/TURKU/VANTAA Vanhuspalvelut 2001 LIITE 1 HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2002 559 718 216 836 179 856 173 686 197 853 1 327 949 KOKO VÄESTÖ

Lisätiedot

PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI

PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI 24.9.2018.Janne Utriainen, Kristiina Laitinen Palveluseteli Palvelusetelillä voi hankkia sellaisia sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka kunnan tai kuntayhtymän

Lisätiedot

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta Liite Peruspalvelulautakunta 11.12.2014 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä

Lisätiedot

OPAS PALVELUSETELITUOTTAJALLE

OPAS PALVELUSETELITUOTTAJALLE OPAS PALVELUSETELITUOTTAJALLE Sisällys 1 Palveluseteli kotona asumisen tukena... 3 2 Palveluseteliprosessi palveluntuottajan näkökulmasta... 4 3 Palveluseteliprosessi asiakkaan näkökulmasta... 5 4 Laskutus...

Lisätiedot

Paikka ja päiväys. Allekirjoitus ja nimenselvennys

Paikka ja päiväys. Allekirjoitus ja nimenselvennys Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan tällä hakulomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki sääntökirjan edellytyksiin sitoutuneet sekä pyydetyt, asianmukaiset ja kriteerit täyttävät liitteet

Lisätiedot

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5) Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä.

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5) Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä. 1 (5) Päivitetty 5/2018 Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä. Palveluasumiseen haetaan hakemuksella. Hakemuksia saa - Keskustan palvelukeskuksesta os. Sauvosaarenkatu

Lisätiedot

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5) Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä.

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5) Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä. 1 (5) Päivitetty 5/2019 Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä. Palveluasumiseen haetaan hakemuksella. Hakemuksia saa - Keskustan palvelukeskuksesta os. Sauvosaarenkatu

Lisätiedot

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä Palveluseteli tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin Tietoa palvelusetelin käytöstä 1 Palveluseteli Palvelusetelin käyttö merkitsee uutta tapaa järjestää ja saada kaupungin palveluja. Helsingissä sosiaalivirastossa

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiiri

Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiiri Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiiri Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Lappeenranta, Luumäki, Lemi, Taipalsaari ja Savitaipale Imatra mukana vain erikoissairaanhoidon osalta Mikä on palveluseteli? Palvelusetelin

Lisätiedot

Kuntayhtymähallitus 47 19.03.2015 Kuntayhtymähallitus 64 22.04.2015 Kuntayhtymähallitus 83 21.05.2015

Kuntayhtymähallitus 47 19.03.2015 Kuntayhtymähallitus 64 22.04.2015 Kuntayhtymähallitus 83 21.05.2015 Kuntayhtymähallitus 47 19.03.2015 Kuntayhtymähallitus 64 22.04.2015 Kuntayhtymähallitus 83 21.05.2015 Tehostetun palveluasumisen palvelusetelin hinnan määräytyminen 38/05.02.04/2015 KYHALL 47 Peruspalvelukuntayhtymä

Lisätiedot

Kuntapalveluja markkinamekanismilla. Riitta Pylvänen palvelupäällikkö

Kuntapalveluja markkinamekanismilla. Riitta Pylvänen palvelupäällikkö Kuntapalveluja markkinamekanismilla Riitta Pylvänen palvelupäällikkö 4.12.2013 Markkinoiden hyödyntäminen / hyvinvointipalvelut osa elinkeinopolitiikkaa Jyväskylän näkökulma Jyväskylässä on riittävän suuri

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa

Lisätiedot

MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN

MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN ELÄKKEENSAAJAN ETUUDET PALVELUJEN HANKINTAAN Eläkkeensaajana sinun kannattaa hyödyntää yhteiskunnan tarjoamat tuet ja vähennykset palvelujen hankinnassa. Tuen

Lisätiedot

PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA:

PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA: Liite 2 PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA: Kuvaus tehostetun palveluasumisen asiakkaiden hoidon, hoivan ja

Lisätiedot

Palveluseteli, taustat, käyttöönotto ja kokemukset - rohkeasti kokeilemaan. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki

Palveluseteli, taustat, käyttöönotto ja kokemukset - rohkeasti kokeilemaan. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Palveluseteli, taustat, käyttöönotto ja kokemukset - rohkeasti kokeilemaan Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Markkinoiden hyödyntäminen / hyvinvointipalvelut osa elinkeinopolitiikkaa

Lisätiedot

PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA

PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA Sivistyslautakunta 70 11.09.2014 Kunnanhallitus 269 29.09.2014 Valtuusto 88 08.10.2014 PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA SIVIS 70 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä

Lisätiedot

PALVELUASUMINEN. Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut. Vanhus- ja vammaispalvelut Sauvosaarenkatu KEMI 1 (5)

PALVELUASUMINEN. Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut. Vanhus- ja vammaispalvelut Sauvosaarenkatu KEMI 1 (5) 1 (5) Päivitetty 11/2015 jm Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut 2 (5) Kemin kaupungilla on omia palveluasumisen yksiköitä sekä näiden lisäksi kaupunki ostaa palveluasumista yksityisiltä

Lisätiedot

Asiakkaan palveluseteliopas Tilapäisen ja Säännöllisen kotihoidon palveluista

Asiakkaan palveluseteliopas Tilapäisen ja Säännöllisen kotihoidon palveluista Asiakkaan palveluseteliopas 2016-2017 Tilapäisen ja Säännöllisen kotihoidon palveluista Asiakasopas/Palveluseteli 1 (4) Mikä palveluseteli on? Palveluseteli on vaihtoehtoinen tapa järjestää sosiaali- ja

Lisätiedot