Oppilaskunnan kuulumiset. Uuden toimittajan esittely

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oppilaskunnan kuulumiset. Uuden toimittajan esittely"

Transkriptio

1 Talvi 2015

2 sisällysluettelo: Pääkirjoitus Oppilaskunnan kuulumiset Uuden toimittajan esittely Penkkarit 2015 Wanhat 2015 Opettajan haastattelu Ystävänpäivägallup Lukijoiden terveisiä ystäville Jeren palsta

3 Pääkirjoitus Kevät saapuu hiljalleen ja sen saattaa nyt havaita jopa lukiossamme. Abit ovat poistuneet penkkareiden siivittämänä kukin koloihinsa opiskelemaan, mutta saattaa heitä myös nimettömän lähteen mukaan havaita Kotkan Amarillossa taikka Haminan Jack Upissa. Abien poistuttua ja vastuun siirryttyä eteenpäin on lukiomme tällä hetkellä Wanhojen Waltakuntaa, jossa ihanat kakkoset pitävät valtaa yllä, tarvittaessa myös väkisin. Perjantaina tanssittiinkin Wanhojen tanssit, jossa saatoimme ihailla kaunista pukuloistoa sekä upeaa liikehdintää, joiden takana oli oikeasti tonneittain verta ja kyyneliä. Kaikki oli kuitenkin tietysti sen arvoista, sillä tanssijat ovat nyt yhtä kokemusta rikkaampia ja he oppivat jotenkuten tanssimaan. Myös ViLun rivit ovat harventuneet vanhusten väistyttyä tieltämme, ja toimituksessa häärii tällä hetkellä Johanna, Aliisa, Jere ja Sara. Lehteä kuitenkin julkaistaan urhoollisesti vanhaan malliin, kuten ennenkin. Tässä numerossa pääsetkin lukemaan kaiken penkkareista, Wanhojen tansseista sekä lehden uutta osiota Jeren palstaa. Täten toivotan sinulle mukavia lukuhetkiä ViLun parissa, ota siis mukava asento ja anna lehden tempaista itsesi mukaan. -Sara

4 Oppilaskunnan kuulumiset Oppilaskuntamme ei paljon ääntä itsestään pidä, mutta työskentelee ahkerasti omassa hiljaisuudessaan. Vaikka ette ehkä huomaisikaan, järjestävät he viikoittain lehdet järjestykseen ja tuovat uusia lehtiä tilalle. He myös valvovat lukion tilojen yleisestä siisteyttä. Oppilaskunnan uusin hanke on pingispöydän siirtäminen lukion tiloihin, jotta lukiolaiset pääsisivät nauttimaan sen antimista ja nousisivat ylös sohvilta, joilla ainainen istuminen on kasvattanut liiman lukiolaisen ja sohvan väliin. -Sara Uuden toimittajan esittely Hei, olen Sara ja olen lukion toisella vuosikurssilla. Kirjoittaminen on aina ollut minusta hauskaa ja omalla tavallaan helppoa, joten lehden teko ja kirjoittaminen tuovat piristävää vaihtelua lukiopäiviini. Pidän erityisesti englanniksi kirjoittamisesta sekä lukemisesta. Vapaa-aikani kuluu lähinnä hevosten parissa, piirtäen, tietokoneella istuen taikka ystävien kanssa Torskilla nuokkuen. Minulle tärkeimmät asiat elämässä on ystäväni sekä eläimet ja tietysti perhe. Minua voisi myös luonnehtia suorasanaiseksi, reiluksi sekä terveellä tavalla hulluksi.

5 Penkkarit oli 12AB:n vuoro pitää ikimuistoinen päivänsä ennen koulusta lähtemistä. Tässä vähän lukion Facebook-sivua lainaten: Abigaalassa muistettiin jälleen opettajia, lukion kakkosia, muutamaa ykköstäkin ja yläkoululaisia erilaisin tehtävin ja diplomein. Rakkauden täyteinen gaala kirvoitti hymyn huulille TODEL- LAKIN! En itse valitettavasti ehtinyt abi-radiota kuulemaan ihan alusta asti, mutta gaala onnistui hyvin; kukaan ei hannaillut tehtävien tekemisessä, enkä usko kenenkään joutuneen paniikin tai ahdistuksen valtaan. Koulu oli koristeltu pääosin papereilla ja pahveilla. Kondomeilta ja terveyssiteiltäkään ei vältytty. Meidät kakkoset pistettiin häkkiin, joka oli tietääkseni tehty kalaverkosta (korjatkaa, jos olen väärässä.) Päästiin siis katsomaan gaalaa aitiopaikalta. Karkit lensivät ja ihmiset olivat iloisia. Päästiin vielä ennen siivousta saattamaan abit rekkaan, jolla he poistuivat karkkia viskoen. Helmikuiset penkinpainajaiset päättivät abien opiskelun. Penkkarit olivat varmasti jokaiselle abille unohtumaton kokemus ja tuohan se vastapainoa päntäämisurakalle. Rakkaiden abiturienttiemme säännöllinen koulunkäynti on nyt siis päättynyt, toivotamme oikein hyvää lukulomaa heille! -Aliisa

6

7 WANHAT 2015 Tänäkin vuonna nähtiin mitä kauneimpia pukuja ja mekkoja Wanhojen tansseissa. Tanssit aloitettiin Harjussa ja sen jälkeen tanssittiin vielä Virojoella kahdesti. Tanssit sujuivat oikein mallikkaasti ja tanssin lopussa saatiinkin kuulla aina raikuvat aplodit. Tässä kuvia tansseista niin Harjusta kuin Virojoeltakin.

8 Ladies and gentlemen -Johanna

9 Opettajan haastattelu: Merja-Liisa Kerro itsestäsi Nimeni on Merja-Liisa Rintanen, olen syntynyt Hyvinkään maalaiskunnassa, opiskellut Turussa. Tulin Virojoelle Pertunmaan kautta 20 vuotta sitten. Minulla on 25-vuotisjuhlat heinäkuussa virolahtelaisena. Miksi valitsit opettajan uran? Se oli kutsumus rehellisesti sanottuna. Nautin opettamisesta. Minulla oli myös paljon ihania opettajia. Miksi kiinnostuit biologiasta? Se alkoi jo lapsuudesta, olen aina ollut luonnossa paljon. Virolahdelle tulin meren takia, johon ihastuin jo Turussa. Toinen ainevaihtoehto olisi ollut historia. Ovatko nykynuoret enemmän etääntyneitä luonnosta kuin ennen? En sanoisi niin. Erilaisia ihmisiä on ollut aina. On tärkeämpää löytää omat kiinnostuksen kohteet. Mitkä asiat saavat sinut nauramaan? Pienet asiat elämässä päivittäin. Jos ei löydä elämän pieniä asioita, voi iloitseminen olla hankalaa, sillä isoja onnellisia juttuja tapahtuu niin harvoin. Mitä vinkkejä haluaisit antaa lukiolaisille? Mene kohti omia unelmia, luota itseesi. Työnteko on myös tärkeää.

10 -Sara ja Jere

11 Teimme ystävänpäivästä gallupin, johon vastasi 30 henkilöä. Osan terveisistä jouduimme poistamaan ruman kielenkäytön takia. Miten muistat ystävää ystävänpäivänä? Lahjalla ja/tai kortilla 33 % 34 % Viestillä 33 % En mitenkään Mitä mieltä olet ystävänpäivästä? Turha juhla 37 % 10 % IHANAA!! <3 <3<3 33 % 20 % Päivä siinä missä muutkin Hauska syy muistaa ystävää

12 LUKIJOIDEN TERVEISIÄ YSTÄVILLE: Halataan kun tavataan! Mulle jokainen päivä on ystävänpäivä! Hauskaa ystävänpäivää kaikki! Jukka Iivarille menestystä elämään! Ihanaa, että välimatkasta huolimatta olemme pysyneet ystävinä. Toivottavasti nähdään taas pian! Hyvää ystävänpäivää kaikille lukiolaisille ja opettajille:) Moi Hauskaa ystävänpäivää kaikille ystäville!:) Höhöhööö ootte kivoja Hyvää ystävänpäivää kaikille!!:) Moi Kaasinen! Lämmintä ystävänpäivää Lauri Lehtiselle ja onnea elämään! Kaikille hyvää ystävänpäivää! Hyvää ystävänpäivää Jukalle! Moro kaverit<3 Alli sul on ihanat kengät!<3 <3 I Miss You!<3<3 Blaa Blaa

13 Esseen teon kauheus Minulta on monta kertaa kysytty, mikä on mielipiteeni lukiosta. Vastaus on yleensä positiivinen, mutta en koskaan jätä mainitsematta sitä valtavaa esseiden määrää, jonka opettajat meille määräävät. Kun yläasteella jouduimme ehkä vuodessa tekemään noin 5 esseetä, nykyään (jos huono tuuri käy) joudumme tekemään saman määrän jopa yhdessä jaksossa. Esseen tekeminen ei yleensä ole helppo homma, sillä vaikka aihe olisikin kiinnostava, ei se pelasta sinua siltä kokemukselta, että joudut kirjoittamaan täytetekstiä, jotta saisit sanamäärän täyteen opettajan mieliksi. Joskus opettajat haluavat oppilailta miltei mahdottomuuksia ja pyytävät saman jakson aikana useampaa esseetä. Nämä esseet tehdään yleensä valmiiksi viimeisellä minuutilla, eikä hetkeäkään aikaisemmin. Esseen kirjoittaminen kokeessa taas on aivan erilainen asia, sillä siinä vaiheessa kun huomaat, että esseetehtäviä onkin useampi, alkaa sitä jo miettimään, miten siitäkin sitten selviäisi. Tämä tilanne voi mennä vielä entistä huonompaan suuntan, jos kirjoittajalla ei ole havaintoakaan esseen aiheista, tai jos essee pitää kirjoittaa kielellä, jolla itse osaa tuskin edes tervehtiä. Mutta ei esseissä ole vain huonoja puolia: sitä parempaa tunnetta, kun annat tai lähetät esseen opettajalle, ei voi koulu tarjota. Tämäkin ilo voi tietysti muuttua hyvin nopeasti suruksi, kun huomaat että paperi, jonka olet hiellä ja verellä valmistanut, osoittautuukin opettajan mielestä korkeintaan keskinkertaiseksi. Loppujen lopuksi esseen tekemisen voisi asettaa vaiheisiin: pelko siitä että joudut tekemään esseen, paniikki siitä että se myöhästyy, hyvänolontunne siitä että saat sen tehtyä ja epäonnistumisen karvas jälkimaku kun saat takaisin paperisi 6 miinuksella korjattuna. -Jere

14 SEURAAVA VILU ILMES- TYY ENNEN KESÄÄ!

15

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Sisällys: Pääkirjoitus 2. Haastateltavana Anna 3. Penkkarit 4. Wanhat Opettajan piinapenkki 8

Sisällys: Pääkirjoitus 2. Haastateltavana Anna 3. Penkkarit 4. Wanhat Opettajan piinapenkki 8 kevät 2017 Sisällys: Pääkirjoitus 2 Haastateltavana Anna 3 Penkkarit 4 Wanhat 2017 6 Opettajan piinapenkki 8 Pääkirjoitus Joulu ja joululoma ovat jo kaukaista menneisyyttä. Helmikuu lähenee loppuaan ja

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio Liite 1 AJATTELE ITSE! Mikä päihteissä kiehtoo? Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio 20.10.2017 Muutoksia tulossa. Tätä vihkoa käytetään vain, jos oppilailla ei ole omia tietokoneita tai tabletteja

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2 LINNALA NEWS UUTISIA LINNALASTA GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA Sivu 2 Perjantaina 21. lokakuuta 2011 PÄÄKIRJOITUS OTA KANTAA Linnala News nettisivut on nyt avattu Kysely loi nettisivut Otso H., Casimir

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Tietokone työvälineenä

Tietokone työvälineenä Tietokone työvälineenä Aloitusluento 30.8.2013 Emilia Hjelm Yleistä kurssista Pakollinen Mahtava Työläs Palkitseva Kurssin laajuus 1 opintopiste ei vastaa kurssin todellista laajuutta. NYYH! Mutta TVT-ajokortista

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta).

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta). Jakoon Kastellin oma Osukki ja kutsu toimittajakuntaan Ryhmänohjaajat vievät (kahviosta) omalle ryhmälleen noin 10 kpl syksyn Osukki-lehteä. Kimppalehtiä on tarkoitus kierrättää kavereiden kesken. Osukin

Lisätiedot

Sarjakuva- www.ransu.info

Sarjakuva- www.ransu.info Sarjakuva- ja puuhakirja Ransun Lue ja pelaa! Heippatirallaa! Tässä kirjassa on Ransun pelastuskoulu -sarjakuvia, joista lukemalla oppii tärkeitä turvallisuuteen liittyviä asioita. Ja sitten on vähän väliä

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Tutkija, maailma tarvitsee sinua!

Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Yleistajuistamisen perusteet VNK-SELVITYSTOIMINNAN VIESTINTÄ- JA HYÖDYNTÄJÄDIALOGIN KOULUTUSTYÖPAJA 17.11. LIISA MAYOW, KASKAS MEDIA Mitä jos maailman kaikki ongelmat

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä. OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Kainuulainen mediayhtiö. Suomalainen Lehtipaino SLP Jakelu SLP Kustannus - Yhteensä noin 14o työntekijää

Kainuulainen mediayhtiö. Suomalainen Lehtipaino SLP Jakelu SLP Kustannus - Yhteensä noin 14o työntekijää Näin me sen teimme! Eli miten yli sata oppilasta, kourallinen opettajia ja viisi kainuulaiskoulua toteuttivat MUSTAA VALKOISELLA liitelehden. Lehti jaettiin neljän kainuulaislehden välissä 30 500 talouteen.

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Mahtispalautteen antaminen

Mahtispalautteen antaminen Opettajan vinkit Tekniset asiat 1. Luo luokkasi oman ope-tilisi kautta, täyttämällä luokan tiedot ja lisäämällä oppilaat yksitellen. Paina save and lock settings. Huomaathan, että sen ja tulosta QR-koodit.

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

portfolion ohjeet ja arviointi

portfolion ohjeet ja arviointi 2015 portfolion ohjeet ja arviointi EIJA ARVOLA (5.10.2015) 2 Sisällysluettelo 1. TYÖPORTFOLIO (ei palauteta opettajalle)... 3 2. NÄYTEPORTFOLIO (palautetaan opettajalle)... 3 3. NÄYTEPORTFOLION SISÄLLÖN

Lisätiedot

Mr & Mrs. Future. kysymystä. Mika Aaltonen & Rolf Jensen. Talentum Helsinki 2012

Mr & Mrs. Future. kysymystä. Mika Aaltonen & Rolf Jensen. Talentum Helsinki 2012 Mr & Mrs Future ja 5 suurta kysymystä Mika Aaltonen & Rolf Jensen Talentum Helsinki 2012 Englanninkielinen alkuperäisteos: Mr & Mrs Future. And the five big questions Copyright 2012 Talentum Media Oy ja

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

JOHTAJAN ILO JA TUSKA

JOHTAJAN ILO JA TUSKA Olavi Toivola JOHTAJAN ILO JA TUSKA KOKEMUS OPETTAA Talentum Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja kirjoittaja Kansi: Lapine Oy Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1461-9 Kariston Kirjapaino Oy Hämeenlinna

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Nuoruus - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere 17.3.2012 Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Millainen nuori olen? Pienryhmäkeskustelujen yhteenveto Mitä itsestäni ajattelen? Ahdistusta ja kamppailua itsensä

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Kaksinkertainen mahtis

Kaksinkertainen mahtis Luovat harjoitukset Kaksinkertainen mahtis Palautteenantoharjoitus tavoite: yksityiskohtainen palautteen sanallistaminen ja luokkakaverin vahvuuksien tukeminen ja kehittäminen kesto 20 min Tehdään ensin

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Ajatuksia kulttuurisensitiivisyydestä

Ajatuksia kulttuurisensitiivisyydestä Ajatuksia kulttuurisensitiivisyydestä Mitä kulttuurisensitiivisyys on? Kulttuurisensitiivisyydellä tarkoitetaan halua, kykyä ja herkkyyttä ymmärtää eri taustoista tulevaa ihmistä (THL) Positiivinen, toista

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. riittävästi aikaa leikkiä ja

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Papuri.papunet.net Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Tiesitkö, että kuka tahansa voi tehdä itse oman radio-ohjelman internetiin? Tässä kirjassa kerrotaan, miten se onnistuu. Saat ohjeet

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä. VIRVATULIKYSELY 7-8-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Monettako vuotta olet kuvataidekoulussa? 1. vuotta 32 % 9 2. vuotta 25 % 7 3. vuotta 11 % 3 4. vuotta 21 % 6 5. vuotta 11 % 3 2. Ilomittarit eli hymynaamat

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Blogit kunniaan 2008 -kysely Yhteenvetoraportti N=1049 Julkaistu: 28.4.2008 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kuinka usein luet blogeja? 1. En koskaan 57 5,43% 2. Harvemmin kuin kerran viikossa 135 12,87%

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot