HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/"

Transkriptio

1 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kirkkovaltuuston kokouskutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille sekä pidettävä seurakunnan ilmoitustaululla viimeistään viikkoa ennen kokousta. Kokouskutsu julkaistaan lisäksi paikallisessa sanomalehdessä. Kirkkojärjestyksen mukaan kutsun valtuuston ensimmäiseen kokoukseen antaa kirkkoneuvoston puheenjohtaja, jona toimii virkansa puolesta kirkkoherra. Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Kirkkovaltuuston ensimmäisen kokouksen avaa iältään vanhin valtuutettu, joka johtaa puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja on valittu. Kokouskutsut esityslistoineen on lähetetty kirkkovaltuuston jäsenille , julkipantu seurakunnan ilmoitustaululla Lisäksi kokouskutsu on julkaistu Maaselkä-lehdessä Iältään vanhin valtuutettu Kyösti Niinikoski avasi kokouksen. Kirkkoherra Kari Tiirola piti alkuhartauden. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT JA ÄÄNTENLASKIJAT SEKÄ PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVILLÄ PITO Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuuston kokouksissa on ollut käytäntönä, että pöytäkirjan tarkastajat valitaan aakkosjärjestyksen mukaisesti. Aakkosjärjestyksessä ensimmäisenä tarkastusvuorossa ovat Esko Isoniemi ja Samuel Jyrinki. He voinevat tarvittaessa toimia ääntenlaskijoina. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä kirkkoherranvirastossa klo , mistä ilmoitetaan seurakunnan ilmoitustaululla Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat Esko Isoniemi ja Samuel Jyrinki. He toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä kirkkoherranvirastossa klo , mistä ilmoitetaan seurakunnan ilmoitustaululla

3 3 3 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Kirkkovaltuusto Päätetään kokouksen työjärjestyksestä asialistan mukaan. Hyväksyttiin asialistan mukainen työjärjestys. Kari Tiirola ilmoitti käyttävänsä puheenvuoron kohdassa Muut asiat ( 8).

4 4 4 KIRKKOVALTUUSTON PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJAN VAALI TOIMI- KAUDEKSI Kirkkovaltuusto KJ 8:2 Kirkkovaltuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikautensa ensimmäisen ja kolmannen vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Kirkkovaltuusto päätti yksimielisesti valita kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi vuosiksi Marja Kantolan sekä kirkkovaltuuston varapuheenjohtajaksi Esko Peltoniemen.

5 5 5 SUHTEELLISTEN VAALIEN VAALILAUTAKUNNAN VALITSEMINEN Kirkkovaltuusto KL 25:10a Kirkkovaltuuston työjärjestys 18 Kirkkovaltuusto asettaa ensimmäisessä kokouksessaan vaalikaudeksi keskuudestaan suhteellisten vaalien toimittamista varten vaalilautakunnan. Vaalilautakuntaan valitaan kolme jäsentä ja kolme varajäsentä. Lautakunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Kirkkolain mukaisesti tulee seurakunnan toimielimissä olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %. Käytännössä tämä tarkoittanee kolmijäsenisessä vaalilautakunnassa vähintään 1/3 kumpiakin. Kirkkovaltuusto valitsi yksimielisesti suhteellisten vaalien vaalilautakunnan varsinaisiksi jäseniksi ja heidän varajäsenikseen seuraavat henkilöt: Jäsen: Varajäsen: Olli Sikala Lasse Vuolteenaho Nina Pulkkinen Katja Koistila Esko Peltoniemi Erkki Leppälä Lautakunta valitsee tarvittaessa keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

6 6 6 KIRKKONEUVOSTON VARAPUHEENJOHTAJAN VAALI TOIMIKAUDEKSI Kirkkovaltuusto KL 10:2 Kirkkoneuvoston ohjesääntö 2 Kirkkovaltuusto toimittaa kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan vaalin toimikautensa ensimmäisen ja kolmannen vuoden tammikuussa. Kirkkoneuvoston ohjesäännön mukaan kirkkoneuvoston vaali toimitetaan siten, että ensin valitaan varapuheenjohtaja ja sen jälkeen muut jäsenet. Kirkkolain mukaan kirkkoherra toimii kirkkoneuvoston puheenjohtajana virkansa puolesta. Kirkkovaltuusto valitsi yksimielisesti kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi toimikaudeksi Esko Isoniemen. Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Esko Isoniemen varahenkilöksi valittiin Katja Koistila.

7 7 7 KIRKKONEUVOSTON JÄSENTEN VAALI TOIMIKAUDEKSI Kirkkovaltuusto KL 10:2 KL 25:10A Kirkkoneuvoston ohjesääntö 1 Kirkkovaltuusto toimittaa kirkkoneuvoston jäsenten vaalin toimikautensa ensimmäisen ja kolmannen vuoden tammikuussa. Kirkkoneuvoston ohjesäännön mukaisesti Haapajärven seurakunnan kirkkoneuvostoon kuuluu puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 9 varsinaista jäsentä, joista kullekin valitaan yksi henkilökohtainen varajäsen. KL 25:10a mukaisesti seurakunnan toimielimeen on valittava sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %. Kirkkovaltuuston paikkojen jakautumisen perusteella kirkkoneuvoston paikat jakaantuvat suhteellisen vaalitavan mukaan laskennallisesti seuraavasti: Uusi Viini 3 tai 4 Kristillisten perusarvojen puolesta 3 tai 4 Keskustan Neliapila 2 Yhteisvastuun kirkko 1 Uuden Viinin sekä Kristillisten perusarvojen puolesta 4. paikka ovat siis jaossa samalla suhdeluvulla. Kirkkovaltuusto valitsi yksimielisesti toimikaudeksi kirkkoneuvoston jäseniksi ja heidän varajäsenikseen seuraavat henkilöt: Jäsen: Varajäsen: Esko Isoniemi (varapuh.joht.) Katja Koistila Sirkka Nikula Merja Koskela Erkki Leppälä Nina Pulkkinen Minna Mikkola Tarja Olkkonen Aino Eronen Esko Lapinoja Raija Mykkänen Aila Åvist Kyösti Niinikoski Osmo Laitila Samuel Jyrinki Olli Sikala Katri Laitinen Eila Ranua Mauri Tenkula Eija Rönkkö

8 8 8 MUUT ASIAT Kirkkovaltuusto Kirkkoherra Kari Tiirola piti esitelmän tulevista seurakuntarakenteiden muutoksista.

9 9 9 KOKOUKSEN PÄÄTÖS Kirkkovaltuusto Veisattiin virsi 600:1,3 ja 5. Kirkkoherra piti loppuhartauden. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 16.1.2017 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2009. Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2009. Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai 19.01.2009 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. 1 Kokouksen avaus sekä laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/2013 28.01.2013

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/2013 28.01.2013 1 1 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 28.01.2013 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 24 Kirkkovaltuusto 3/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 24 Kirkkovaltuusto 3/ 24 23 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 13.6.2016 23 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 17.3.2014 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 51 Kirkkovaltuusto 6/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 51 Kirkkovaltuusto 6/ 51 46 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 12.12.2016 46 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KOKOUSAIKA 9.1.2019 klo 18-18.48 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Ulla Maija Puhakka Sirkka Konttinen puheenjohtaja 1-6 :t puheenjohtaja 7-12 :t Liisa

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/ 10 10 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkovaltuusto 14.03.2011 10 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kirkkovaltuuston kokouskutsu asialuetteloineen on lähetettävä

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1 Pappilantie 11 D 1 97700 Ranua 22.1.2019 KIRKKOVALTUUSTO Aika maanantai 21.1.2019 klo 18 Paikka Läsnä Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 32 Kirkkovaltuusto 4/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 32 Kirkkovaltuusto 4/ 32 30 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 10.10.2016 30 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstai 10.1.2019 klo 18.00 19.11 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Raili Karvonen Tarja Kinnunen Antti Koistinen Pirjo Leinonen Asko Merilä (paikalla

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU

KOKOUSKUTSU KOKOUSKUTSU 9.1.2019 LAITILAN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto AIKA: Torstaina 17.1.2019 kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen, kokous alkaa klo 18.00 PAIKKA: Lehtoniemen leirikeskus, Rantalantie 274 Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/ 10 9 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 3.4.2017 9 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 68 Kirkkoneuvosto 6/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 68 Kirkkoneuvosto 6/ 68 62 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoneuvosto 28.11.2016 62 Kokouskutsu asialistoineen on lähetetty kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstaina 19.1.2017 klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seurakuntatalo Taisto Kokko Kyösti Kuisma Hannele Perttunen Anja Pinoniemi Pasi Pistemaa Tuovi Sipola Poissa olleet

Lisätiedot

ASIKKALAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA

ASIKKALAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA KV191-1 Kokousaika ke 23.1.2019 klo 18.30 Kokouspaikka Läsnä Maijan kammari, Rusthollintie Anttila, Raimo, jäsen Breilin, Oskar, jäsen Ikäläinen, Mikko, jäsen Jokinen, Kaarina, jäsen Kallio, Kari, jäsen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 19 Kirkkovaltuusto 29.10.2012

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 19 Kirkkovaltuusto 29.10.2012 19 17 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 17 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 ( 8 ) Aika keskiviikko 14.1.2015 klo 19.00-19.55 Paikka Läsnä Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Jarmo Heinonen Ritva Heinonen Eeva Hirvikoski Kaija Honkanen

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Maanantaina 13.02.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Huhtinen Sari Huitu Pertti Karilainen Leena Kivineva Tiina Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Aika Tiistai 22.1.2019 klo 18.00 Paikka Seurakuntatalo, Ylipääntie 11, 91980 Lumijoki ASIALISTA: asiat 1 9 (1-9 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Sihteerin kutsuminen

Lisätiedot

ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä

ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2011 11 ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO 12.1.2011 Aika Keskiviikko 12.1.2011 klo 19.00 20.10 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja 6-11 Jarmo Heinonen

Lisätiedot

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi Esityslista/pöytäkirja 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet Maanantai 7.1.2019 klo 18-19.01 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2008

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2008 HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2008 Kirkkovaltuusto (seurakunnan ja kaupungin juhlakokous) KOKOUSAIKA Maanantai 3.11.2008 klo 19.00. (huom. kelloaika) KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Haapajärven

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU

KOKOUSKUTSU KOKOUSKUTSU 30.12.2016 LAITILAN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto AIKA: Torstaina 12.1.2017 kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen, kokous alkaa klo 18.00 PAIKKA: Seurakuntatalo / kahvio, Pappilantie 1 Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen.

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen. 1(7) PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2015 Aika Keskiviikkona 7.1.2015 kello 18.00-19.54 Paikka Läsnä Seurakuntatalo Aaltonen Annika Alanen Hannele Allen Pipsa Arikka Heikki Vanto Jukka Haavisto

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 11.1.2017 1 / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA Kalajoen seurakuntakoti, Ikhtys-Sali, Seurakuntatie 1, Kalajoki

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KOKOUSAIKA 10.1.2017 klo 17-17.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Sorjonen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017 AIKA keskiviikkona 25.1.2017 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Ali-Rontti Ilkka Arvola Lassi Auranen Harri Hutko Sinikka Kallio Reino Kanervo

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6) Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6) Aika maanantaina 12.1.2015 klo 18.00-18.35, 18.45-18.51. kokous keskeytettiin klo 18.35-18.45 Paikka seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Hammaren, Terho vara Hanhisalo,

Lisätiedot

Temisevä Liisa jäsen Vilander AnnaMarja jäsen Vilkman Pirkko jäsen

Temisevä Liisa jäsen Vilander AnnaMarja jäsen Vilkman Pirkko jäsen PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika 3.1.2019 klo 17.22 18.45 Paikka Joutsan seurakuntakoti, Jousitie 42 (kirkkosali) Läsnä Leppämäki Tuula puheenjohtaja Jaakkola Teuvo varapuheenjohtaja Eskelinen

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA ON TARKASTETTU KIRKKOHERRANVIRASTOSSA

PÖYTÄKIRJA ON TARKASTETTU KIRKKOHERRANVIRASTOSSA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai kello 18.00-20.02 Paikka: Seurakuntakeskuksen kellosali Läsnä: Aspila-Renkola Kaija Hannuksela Juho Hautala Henry Hautala Jarkko Hautamäki Eero-Pekka

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2009. Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2009. Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai 30.03.2009 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. 10 Kokouksen avaus sekä laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 13.02.2012

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 13.02.2012 1 1 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

Heikki Nissinen, kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Seija Saarikko, pöytäkirjan pitäjä, vs. talouspäällikkö

Heikki Nissinen, kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Seija Saarikko, pöytäkirjan pitäjä, vs. talouspäällikkö Kokousaika Torstai 15.1.2015 klo 18.00-19.25 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Pirkko Hongisto Jouko Isoniemi Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Kyösti

Lisätiedot

NAKKILAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 1/2019 Kirkkovaltuusto Sivu 1

NAKKILAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 1/2019 Kirkkovaltuusto Sivu 1 Kirkkovaltuusto 16.1.2019 Sivu 1 Aika 16.1.2019 keskiviikko klo 18 18.30. Paikka Seurakuntakeskuksen luentosali Saapuvilla olleet et Ahola Kelpo Anttila Riitta Bärlund Anne Hautojärvi Minna Heinänen Pentti

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 7.1.2019 klo 16.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntakeskus/iso kahvio KOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT JA PÄÄTETTÄVÄT ASIAT Asia no. 1 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA. Kirkkovaltuusto Aika: klo (kokouskahvit alk. klo 18.30)

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA. Kirkkovaltuusto Aika: klo (kokouskahvit alk. klo 18.30) Aika: klo 19.00 20.00 (kokouskahvit alk. klo 18.30) Paikka: Seurakuntatalo Allekirjoitukset: Maria Forsman puheenjohtaja ( 1-4) Seppo Parkkila puheenjohtaja Eija Nurmi pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus:

Lisätiedot

Seurakuntatalo klo

Seurakuntatalo klo N:o 1/2015 Sivu 1 Seurakuntatalo 28.1.2015 klo 18-19.58 Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Hanna-Maria Laukkanen Jari Leskinen Antero, poissa, varajäsen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/2015 9.3.2015

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/2015 9.3.2015 10 10 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 9.3.2015 10 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Kirkkovaltuusto 07.01.2015

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Kirkkovaltuusto 07.01.2015 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikona klo 18.00 18.25 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 1 /2019 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Karjalainen Heikki jäsen. Kotilainen Heidi. Kämäräinen Jukka jäsen.

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 1 /2019 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Karjalainen Heikki jäsen. Kotilainen Heidi. Kämäräinen Jukka jäsen. Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Torstai 24.1.2019 klo 18.00 18.35 Paikka Sotkamon kirkon alasali Läsnä Sarparanta Leena puheenjohtaja 1-4 Korhonen Aimo puheenjohtaja 5-10 Hartikainen Vilho Huttunen

Lisätiedot

Pöytäkirja Esityslista 1/2017

Pöytäkirja Esityslista 1/2017 1 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2017 Aika: keskiviikko 25.1.2017 klo 18.00 18.20 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat:

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 )

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.10 20.13 Paikka Vuokatin kirkko Läsnä Mustonen Teuvo puheenjohtaja 1-4 Mustonen Tuomo puheenjohtaja 5-18 Diukman Sanna Juntunen Pirjo

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Keskiviikkona 25.04.2018 klo 18.30 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Huhtinen Sari Huitu Pertti Hulmi Merja Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti Launto-Tiuttu

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 12/ Vesilahti 12/

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 12/ Vesilahti 12/ VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika: klo 19.00-20.10 Paikka: Seurakuntatalo Allekirjoitukset: Maria Forsman puheenjohtaja ( 4 asti) Eija Nurmi pöytäkirjanpitäjä Seppo Parkkila puheenjohtaja ( 4 alkaen)

Lisätiedot

2 KOKOUKSEN AVAUS JA NIMENHUUTO Harri Kaukinen avasi kokouksen ja suoritti nimenhuudon, jossa todettiin yllämainitut läsnä oleviksi.

2 KOKOUKSEN AVAUS JA NIMENHUUTO Harri Kaukinen avasi kokouksen ja suoritti nimenhuudon, jossa todettiin yllämainitut läsnä oleviksi. PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2015 AIKA keskiviikkona 14.1.2015 klo 19 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Ali-Rontti Ilkka Auranen Harri Hutko Sinikka Järvelä Jari Kallio Reino

Lisätiedot

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 20.1.2019 klo 12.00 Kirkkovaltuuston jäseniä pyydetään saapumaan messuun pääkirkkoon klo 10.00. Tehtävään siunaaminen esirukouksen yhteydessä kirkon etupenkeissä.

Lisätiedot

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79 Pappilantie 11 D 1 97700 RANUA 4.12.2018 KIRKKONEUVOSTO Aika maanantai 3.12.2018 klo 18.00 Paikka Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone

Lisätiedot

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello SAVONLINNAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSKUTSU Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello 18.00. Kokouksen

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (5) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00)

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00) SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/17 KIRKKOVALTUUSTO Laatimispäivämäärä 10.01.2017 KOKOUSTIEDOT Aika 17.01.2017 kello 18.30 (kahvi kello 18.00) Paikka Saarijärven seurakuntatalon juhlasali KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2008. Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA Maanantai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2008. Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA Maanantai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2008 Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA Maanantai 24.11.2008 klo 18.00. KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon yläsali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. 88 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (5) Limingan seurakunta Pappilantie 6, 90100 Liminka KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 KOKOUSAIKA: 18.1.2017 ALKAMISAIKA: klo 18.00 PÄÄTTYMISAIKA: klo 18.34 KOKOUSPAIKKA: seurakuntatalo Ahola Seija jäsen

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2008

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2008 HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2008 Kirkkovaltuusto (seurakunnan ja kaupungin juhlakokous) KOKOUSAIKA Maanantai 3.11.2008 klo 19.00. (huom. kelloaika) KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Haapajärven

Lisätiedot

RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / (7) Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019

RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / (7) Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019 RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / 2019 1(7) PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019 Aika Keskiviikko 9.1.2019 kello 18.00 19.08 Paikka Seurakuntatalo Aaltonen Annika Alanen Hannele Anttila Hannele

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 1 PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 KOKOUSTIEDOT KOKOUSPAIKKA Seurakuntakeskus/iso kahvio KOKOUSAIKA Maanantai 9.1.2017 klo 16.30 17.00 OSALLISTUJAT Päätöksentekijät: Niskasaari Arvo puheenjohtaja 1 9 Puurunen Terttu

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 29 Kirkkoneuvosto 3/2015 23.04.2015

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 29 Kirkkoneuvosto 3/2015 23.04.2015 29 26 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoneuvosto 23.04.2015 26 Kokouskutsu asialistoineen on lähetetty kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA N:o 3/08. Muut saapuvilla olleet Kari Tiirola, kirkkoherra, kirkkoneuvoston pj. x Pekka Laajalahti, talouspäällikkö, pöytäkirjanpitäjä

PÖYTÄKIRJA N:o 3/08. Muut saapuvilla olleet Kari Tiirola, kirkkoherra, kirkkoneuvoston pj. x Pekka Laajalahti, talouspäällikkö, pöytäkirjanpitäjä HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:o 3/08 Kirkkovaltuusto Sivu 29-35 KOKOUSAIKA Torstai 21.08.2008 klo 18.00-19.25 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo Saapuvilla olleet jäsenet Varsinainen jäsen läsnä varajäsen

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto (8)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto (8) Kirkkovaltuusto 15.01.2019 1(8) Aika Tiistaina 15.1.2019 klo 18.00 19.09 Paikka Ruokolahden seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Henttonen, Mirja, puheenjohtaja 7-15 Hänninen, Jyrki Ijäs, Esko Kaljunen,

Lisätiedot

RUOVEDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKONEUVOSTO (12) klo kokous (kahvit alkaen)

RUOVEDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKONEUVOSTO (12) klo kokous (kahvit alkaen) KIRKKONEUVOSTO 10.1.2019 1 (12) KOKOUSTIEDOT Aika 10.1.2019 klo 16.30 kokous (kahvit 16.00 alkaen) Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Seurakuntakeskus Aatoksen kokoushuone KN 1 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 2 KOKOUKSEN

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2008

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2008 HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2008 Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai 08.12.2008 klo 17.00 - klo 16.45 kirkkovaltuuston ja -neuvoston valokuvaus seurakuntatalossa - klo 17.00 kirkkovaltuuston

Lisätiedot

Seurakuntatalo, Pappilantie 4, Hankasalmi

Seurakuntatalo, Pappilantie 4, Hankasalmi HANKASALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/11 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikko 16.1.2019 klo 18.00 18.50 Paikka Seurakuntatalo, Pappilantie 4, 41520 Hankasalmi Osallistujat Gustafsson Arto, jäsen,

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Allekirjoitus Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä. 03.09.2008 Haapajärvi

Allekirjoitus Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä. 03.09.2008 Haapajärvi HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/08 Kirkkoneuvosto Sivu 72-77 KOKOUSAIKA Tiistai 02.09.2008 klo 18.00-19.15 KOKOUSPAIKKA Honkaniemi Saapuvilla olleet jäsenet Varsinainen jäsen läsnä varajäsen

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /7

Kalannin kappelineuvosto /7 Kalannin kappelineuvosto 22.1.2015 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 Aika: To 22.1.2015 klo 18.30 20.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: kappalainen

Lisätiedot

Bogdanoff Hannu, kirkkoneuvoston puheenjohtaja Lähdekorpi Marja, sihteeri. Puheenjohtaja Sihteeri

Bogdanoff Hannu, kirkkoneuvoston puheenjohtaja Lähdekorpi Marja, sihteeri. Puheenjohtaja Sihteeri Kirkkovaltuusto 17.1.2019 1 Kokousaika: Torstaina 17.1.2019 klo 18:00 18:30 Paikka: Karkkilan seurakuntatalo, Huhdintie 11 Käsitellyt asiat: 1 7 Puheenjohtaja: Keskinen Tuure :t 1-3 Kivilä Jorma :t 4-7

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5. Sikala Touko

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5. Sikala Touko KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013 AIKA Keskiviikko 16.1.2013 klo 18 18.20 PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5 Aakula Kari Haikka Juha Hietanen Markku Hjerppe Ilkka Jokinen Kaarina Luukkonen

Lisätiedot

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2015 Kirkkoneuvosto. Simeon-talon kokoushuone

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2015 Kirkkoneuvosto. Simeon-talon kokoushuone KOKOUSKUTSU 1/2015 Kirkkoneuvosto Kokousaika keskiviikko 7.1.2014 klo 17 Kokouspaikka Simeon-talon kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.25 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019. AIKA keskiviikkona klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019. AIKA keskiviikkona klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 AIKA keskiviikkona 23.1.2019 klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Timo Aaltonen Enni Alakoski Ilkka Ali-Rontti Soile Anttila Ville Arkkila

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet /

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet / PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 26.1.2017 1/2017 1 (6) KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Torstaina 26.1.2017 klo 18.00 18:53 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Aaltonen Sari Alhoranta Jukka puheenjohtaja 1 7 Huttela

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2012 1 ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO 9.1.2013 Aika Keskiviikko 9.1.2012 klo 19.00 19.24 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Jarmo Heinonen Ritva

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 3 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

KÄSITELTÄVÄT ASIAT sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 3 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 LISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 13.01.2015 1/2015 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 13.01.2015 1 Aika 13.01.2015 klo 18.00 OSALLISTUJAT Jäsenet Buska Matti jäsen Rundgren Marjatta jäsen Gammelin Pertti jäsen Salminen

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Keskiviikkona 13.09.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Reko Anne Huhtinen Sari Silja Saveljef Elina Neittamo Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Käsiteltävät asiat 209 Kokouksen avaus 210 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 211 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 212 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 129 Kirkkovaltuusto Aika: 18.1.2017 klo 18.00 18.45 Paikka: Someron seurakuntakeskus, sali 2 Läsnä: Eino Pauli Haho Eevi vara Kankare Tarja Kujansuu Antti Känkänen

Lisätiedot

ESITYSLISTA 1/2019 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019

ESITYSLISTA 1/2019 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019 Aika Tiistai klo 19.00 19.33 Paikka Kiteen seurakuntakeskus, Kappelintie 4, Kitee 1. Läsnä Barck Pekka jäsen Hakulinen Hannu-Heikki Hirvonen Kirsi Hukka Riitta Hurskainen Tellervo Kammonen Matti Kankkunen

Lisätiedot

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U Hämeenlinnan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston kokous pidetään torstaina klo 18.00 Vapaaehtoiskeskus Pysäkin auditoriossa, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna.

Lisätiedot

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja KIRKKONEUVOSTO 1/2015 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 17-18.35 Paikka: Virastotalon kokoushuone Läsnä: Kari Mantere, pj Matti Antila Eija Harmanen Henry Hautala Heli Kurikka Heikki Lintala Maija-Liisa

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 18.01.2017 1 KOKOUSAIKA 18.01.2017 kello 18.00-18.30 KOKOUSPAIKKA Forssan seurakuntatalo OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Poissa Caven Heidi Haavisto Veikko Heikkilä Timo Hämäläinen Jari Kallionpää

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 73 Kirkkoneuvosto 7/2010 30.11.2010

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 73 Kirkkoneuvosto 7/2010 30.11.2010 73 71 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 30.11.2010 71 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 3.1.2017 klo 19.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko klo 17:03-17:38 Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja.

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko klo 17:03-17:38 Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja. KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (7) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17:03-17:38 Paikka Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja Alanen Nina varapuheenjohtaja Itämetsä Risto Järvinen Kaija

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 42 Kirkkovaltuusto 5/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 42 Kirkkovaltuusto 5/ 42 39 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 21.11.2016 39 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009 7.1.2009 1 ( 7 ) Aika Keskiviikko 7.1.2009 klo 19.00 19.30 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Päivi Järvelä Mari Kantola Pekka

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikkona klo 19.00 19:15 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Hämäläinen Sari Karjalainen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 27 Kirkkovaltuusto

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 27 Kirkkovaltuusto 27 25 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 25 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 1/2017 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 1/2017 Kirkkovaltuusto 16.1.2017 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 16. päivä tammikuuta 2017, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen Markku

Lisätiedot

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2017 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1/10

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2017 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1/10 Sivu 1/10 Aika Maanantai 30.01.2017 klo 19.00 19.25 Paikka Kiteen seurakuntakeskus, Kappelintie 4, Kitee Läsnä Tuhkanen Pauli varapuheenjohtaja, kokouksen puheenjohtaja Asikainen Mikko jäsen Barck Pekka

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2019

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2019 LISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 21.01.2019 1/2019 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 21.01.2019 1 Aika 21.01.2019 klo 18.00 19.00 OSALLISTUJAT Jäsenet Buska Matti jäsen Kitkiöjoki Erkki jäsen Eero Paavo jäsen Kuusijärvi

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 15.1.2015 ASIALISTA 1/2015

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 15.1.2015 ASIALISTA 1/2015 NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) ASIALISTA 1/2015 Sivu 1 Kokouksen avaus 4 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4 3 Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksen sihteerin

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 22.1.2015. Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 22.1.2015. Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Aika 22.1.2015 kello 18.30 18.52 Paikka Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Läsnä Ahvenjärvi Seppo Elo Irmeli, varajäs. Elo Joonas Hakala Pentti Hietanen Sari Ilmarinen Liisa Kiukkonen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 18 Kirkkovaltuusto 3/2011 14.04.2011

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 18 Kirkkovaltuusto 3/2011 14.04.2011 18 18 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkovaltuusto 14.04.2011 18 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kirkkovaltuuston kokouskutsu asialuetteloineen on lähetettävä

Lisätiedot

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Könönpellon seurakuntatalo. Varsinaiset jäsenet:

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Könönpellon seurakuntatalo. Varsinaiset jäsenet: VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Päivämäärä KIRKKOVALTUUSTO 11.1.2017 1 Sivu KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai, 10.1.2017 klo 18.00 18.25 Paikka Könönpellon seurakuntatalo OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Varsinaiset

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO (13) Torstaina klo 17.00, kahvit klo Aatos, Ruovesi-sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KIRKKOVALTUUSTO (13) Torstaina klo 17.00, kahvit klo Aatos, Ruovesi-sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT KIRKKOVALTUUSTO 24.1.2019 1 (13). KOKOUSTIEDOT Aika Torstaina 24.1.2019 klo 17.00, kahvit klo 16.30 Paikka Aatos, Ruovesi-sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT KV 1 KOKOUKSEN AVAUS 3 KV 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto sivut 1 8

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto sivut 1 8 KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 sivut 1 8 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) klo 19.00 20.00 Raahen seurakuntakoti, Kirkkokatu 10, 92100 RAAHE puheenjohtaja Mattila

Lisätiedot