HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/2013 28.01.2013"

Transkriptio

1 1 1 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta sekä se on pidettävä seurakunnan ilmoitustaululla viikon ajan ennen kokousta. Kokouskutsu julkaistaan lisäksi paikallisessa sanomalehdessä. Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Kokouskutsut esityslistoineen on lähetetty kirkkovaltuuston jäsenille , julkipantu seurakunnan ilmoitustaululla Lisäksi kokouskutsu on julkaistu Maaselkä-lehdessä Puheenjohtaja Kyösti Niinikoski avasi kokouksen todeten sen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Puheenjohtaja kertasi puheessaan mennyttä kaksivuotiskautta ja antoi kiitosta budjettikurista. Lisäksi kiitosta sai kirkkoherran toiminta jumalanpalveluselämän kehittämiseksi. Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Osmo Leppänen esitteli Haapajärven rauhanyhdistyksen toimintaa ennen kokouksen avaamista. Juho Kamula poistui paikalta klo ennen kokouksen päätösvaltaisuuden toteamista.

2 2 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA SEKÄ PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVILLÄPITO Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuuston työjärjestyksen 4 :n mukaan kirkkovaltuusto valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa tarkastamaan kokouksen pöytäkirjan. Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat Raija Vähätiitto ja Veikko Ekman. He voinevat tarvittaessa toimia ääntenlaskijoina. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä kirkkoherranvirastossa klo , mistä ilmoitetaan seurakunnan ilmoitustaululla Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin yksimielisesti Raija Vähätiitto ja Veikko Ekman, jotka voivat tarvittaessa toimia ääntenlaskijoina. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä kirkkoherranvirastossa klo , mistä ilmoitetaan seurakunnan ilmoitustaululla

3 3 3 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS Kirkkovaltuusto Päätetään kokouksen työjärjestyksestä asialistan mukaan. Hyväksyttiin asialistan mukainen työjärjestys.

4 4 4 KIRKKOVALTUUSTON PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA TOIMIKAUDEKSI Kirkkoneuvosto KJ 8:2 Kirkkovaltuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikautensa ensimmäisen ja kolmannen vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Puheenjohtajan ehdotus: Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kaudelle Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto päätti yksimielisesti valita kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi vuosiksi Esko Hirviniemen sekä kirkkovaltuuston varapuheenjohtajaksi vuosiksi Kyösti Niinikosken.

5 5 5 KIRKKONEUVOSTON VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA VUOSIKSI Kirkkoneuvosto Kl 10:2 Kirkkolain mukaan kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan vaali on toimitettava kirkkovaltuuston toimikauden ensimmäisen ja kolmannen vuoden tammikuussa. Kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii kirkkoherra. Puheenjohtajan ehdotus: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se valitsee kirkkoneuvostolle varapuheenjohtajan ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen vuosiksi Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto valitsi yksimielisesti kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi toimikaudeksi Marja Kantolan. Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Marja Kantolan varahenkilöksi valittiin Maija Rönkkö.

6 6 6 KIRKKONEUVOSTON JÄSENTEN JA HENKILÖKOHTAISTEN VARAJÄSENTEN VALINTA VUOSIKSI Kirkkoneuvosto Kl 10:2 Haapajärven seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö Kirkkolain mukaan kirkkoneuvoston jäsenten vaali on toimitettava kirkkovaltuuston toimikauden ensimmäisen ja kolmannen vuoden tammikuussa. Haapajärven seurakunnan kirkkoneuvostoon kuuluu puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi yhdeksän jäsentä, joilla kullakin on henkilökohtainen varajäsen. Puheenjohtajan ehdotus: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se valitsee kirkkoneuvostoon yhdeksän varsinaista jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen vuosiksi Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto valitsi yksimielisesti toimikaudeksi kirkkoneuvoston jäseniksi ja heidän varajäsenikseen seuraavat henkilöt: Jäsen: Varajäsen: Marja Kantola, varapuh.johtaja Maija Rönkkö Veikko Ekman Esko Isoniemi Mari-Liisa Kumpulainen Katja Koistila Mauri Tenkula Eija Rönkkö Erkki Leppälä Timo Karvonen Raija Mykkänen Markku Mäkelä Aino Eronen Tarja Olkkonen Eila Ranua Katri Laitinen Osmo Laitila Osmo Leppänen Esko Peltoniemi Ari Mikkola

7 7 7 MUUT ASIAT Kirkkovaltuusto Kari Tiirola ilmoitti kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston kokouspäivät keväälle 2013; kirkkoneuvosto ma kirkkoneuvosto ma , tilinpäätös kirkkoneuvosto ma kirkkovaltuusto ma , tilinpäätös Kokouskutsut lähetetään kaikille vielä erikseen. Tiirola kertoi myös, että jumalanpalveluselämän kehityshanke laajenee lähiseurakunnissa mm. Nivalassa, Ylivieskassa ja Oulaisissa. Samalla tuli esille, että rovastikunnan seurakuntien kirkkoneuvostot kokoontuvat yhteiseen kokoukseen mahdollisesti huhtikuussa ja siellä keskustellaan seurakuntarakenteista rovastikunnan alueella. Timo Koskela poistui kokouksesta klo 19: Merkittiin tiedoksi.

8 8 8 KOKOUKSEN PÄÄTÖS Kirkkovaltuusto Valtuuston puheenjohtaja esitti kiitoksensa kauden puheenjohtajalle Kyösti Niinikoskelle sekä kaikille valtuuston jäsenille asioiden jämäkästä hoidosta sekä talouden tasapainosta. Puheenjohtaja kiitti myös kirkkoherraa jumalanpalveluselämän kehittämishankkeesta. Terveiset saatiin kuulla myös Laihialta, missä puheenjohtaja oli vieraillut Tammisunnuntain juhlassa, jossa muisteltiin 95 vuotta sitten Laihian Hulmilta alkanutta vapaussotaa. Kari Tiirola piti loppuhartauden. Päätteeksi veisattiin virret 178: 1 3 ja 30. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19:40.

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 16.1.2017 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 20.01.2015 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kirkkovaltuuston kokouskutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2009. Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2009. Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai 19.01.2009 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. 1 Kokouksen avaus sekä laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/ 10 10 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkovaltuusto 14.03.2011 10 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kirkkovaltuuston kokouskutsu asialuetteloineen on lähetettävä

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 19 Kirkkovaltuusto 29.10.2012

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 19 Kirkkovaltuusto 29.10.2012 19 17 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 17 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 24 Kirkkovaltuusto 3/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 24 Kirkkovaltuusto 3/ 24 23 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 13.6.2016 23 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 17.3.2014 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

Allekirjoitus Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä. 03.09.2008 Haapajärvi

Allekirjoitus Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä. 03.09.2008 Haapajärvi HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/08 Kirkkoneuvosto Sivu 72-77 KOKOUSAIKA Tiistai 02.09.2008 klo 18.00-19.15 KOKOUSPAIKKA Honkaniemi Saapuvilla olleet jäsenet Varsinainen jäsen läsnä varajäsen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 51 Kirkkovaltuusto 6/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 51 Kirkkovaltuusto 6/ 51 46 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 12.12.2016 46 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/ 10 9 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 3.4.2017 9 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2008

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2008 HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2008 Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai 08.12.2008 klo 17.00 - klo 16.45 kirkkovaltuuston ja -neuvoston valokuvaus seurakuntatalossa - klo 17.00 kirkkovaltuuston

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2008

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2008 HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2008 Kirkkovaltuusto (seurakunnan ja kaupungin juhlakokous) KOKOUSAIKA Maanantai 3.11.2008 klo 19.00. (huom. kelloaika) KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Haapajärven

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA N:o 3/08. Muut saapuvilla olleet Kari Tiirola, kirkkoherra, kirkkoneuvoston pj. x Pekka Laajalahti, talouspäällikkö, pöytäkirjanpitäjä

PÖYTÄKIRJA N:o 3/08. Muut saapuvilla olleet Kari Tiirola, kirkkoherra, kirkkoneuvoston pj. x Pekka Laajalahti, talouspäällikkö, pöytäkirjanpitäjä HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:o 3/08 Kirkkovaltuusto Sivu 29-35 KOKOUSAIKA Torstai 21.08.2008 klo 18.00-19.25 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo Saapuvilla olleet jäsenet Varsinainen jäsen läsnä varajäsen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 13.02.2012

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 13.02.2012 1 1 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2009. Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2009. Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai 30.03.2009 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. 10 Kokouksen avaus sekä laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 73 Kirkkoneuvosto 7/2010 30.11.2010

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 73 Kirkkoneuvosto 7/2010 30.11.2010 73 71 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 30.11.2010 71 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 32 Kirkkovaltuusto 4/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 32 Kirkkovaltuusto 4/ 32 30 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 10.10.2016 30 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 15.1.2015 ASIALISTA 1/2015

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 15.1.2015 ASIALISTA 1/2015 NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) ASIALISTA 1/2015 Sivu 1 Kokouksen avaus 4 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4 3 Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksen sihteerin

Lisätiedot

(huom. kirkkovaltuuston kokous alkaa klo 18.00)

(huom. kirkkovaltuuston kokous alkaa klo 18.00) HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2009 Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA Maanantai 30.03.2009 klo 17.00 (huom. kirkkovaltuuston kokous alkaa klo 18.00) KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon yläsali KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/2015 9.3.2015

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/2015 9.3.2015 10 10 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 9.3.2015 10 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto sivut 1 8

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto sivut 1 8 KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 sivut 1 8 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) poissaolijat: klo 19.00 20.00 Raahen seurakuntakoti, Kirkkokatu 10, RAAHE Utunen Lauri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA N:o 1/08. Muut saapuvilla olleet Kari Tiirola, kirkkoherra, kirkkoneuvoston pj. x Pekka Laajalahti, talouspäällikkö, pöytäkirjanpitäjä

PÖYTÄKIRJA N:o 1/08. Muut saapuvilla olleet Kari Tiirola, kirkkoherra, kirkkoneuvoston pj. x Pekka Laajalahti, talouspäällikkö, pöytäkirjanpitäjä HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:o 1/08 Kirkkovaltuusto Sivu 1-18 KOKOUSAIKA Maanantai 11.02.2008 klo 17.15-19.10 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo Saapuvilla olleet jäsenet Varsinainen jäsen läsnä varajäsen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 59 Kirkkoneuvosto 6/2011 24.10.2011

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 59 Kirkkoneuvosto 6/2011 24.10.2011 59 56 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 24.10.2011 56 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10

TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10 TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10 Kokouspaikka Seurakuntakoti Läsnäolleet jäsenet Kauko Kenttä puheenjohtaja :t 1-4 Maija-Stiina Rahkonen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 27 Kirkkovaltuusto

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 27 Kirkkovaltuusto 27 25 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 25 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 18 Kirkkovaltuusto 3/2011 14.04.2011

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 18 Kirkkovaltuusto 3/2011 14.04.2011 18 18 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkovaltuusto 14.04.2011 18 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kirkkovaltuuston kokouskutsu asialuetteloineen on lähetettävä

Lisätiedot

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi Esityslista/pöytäkirja 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet Maanantai 7.1.2019 klo 18-19.01 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 1 PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 KOKOUSTIEDOT KOKOUSPAIKKA Seurakuntakeskus/iso kahvio KOKOUSAIKA Maanantai 9.1.2017 klo 16.30 17.00 OSALLISTUJAT Päätöksentekijät: Niskasaari Arvo puheenjohtaja 1 9 Puurunen Terttu

Lisätiedot

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1 Pappilantie 11 D 1 97700 Ranua 22.1.2019 KIRKKOVALTUUSTO Aika maanantai 21.1.2019 klo 18 Paikka Läsnä Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstaina 19.1.2017 klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seurakuntatalo Taisto Kokko Kyösti Kuisma Hannele Perttunen Anja Pinoniemi Pasi Pistemaa Tuovi Sipola Poissa olleet

Lisätiedot

Allekirjoitus Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä. 23.09.2008 Haapajärvi

Allekirjoitus Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä. 23.09.2008 Haapajärvi HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 7/08 Kirkkoneuvosto Sivu 78-85 KOKOUSAIKA Maanantai 22.09.2008 klo 19.00-20.00 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo Saapuvilla olleet jäsenet Varsinainen jäsen läsnä varajäsen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2008. Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA Maanantai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2008. Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA Maanantai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2008 Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA Maanantai 24.11.2008 klo 18.00. KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon yläsali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. 88 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstai 10.1.2019 klo 18.00 19.11 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Raili Karvonen Tarja Kinnunen Antti Koistinen Pirjo Leinonen Asko Merilä (paikalla

Lisätiedot

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto sivut 1 8

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto sivut 1 8 KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 sivut 1 8 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) klo 19.00 20.00 Raahen seurakuntakoti, Kirkkokatu 10, 92100 RAAHE puheenjohtaja Mattila

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 18 Kirkkoneuvosto 2/2011 07.02.2011

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 18 Kirkkoneuvosto 2/2011 07.02.2011 18 17 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 07.02.2011 17 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 33 Kirkkovaltuusto 5/2015 12.10.2015

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 33 Kirkkovaltuusto 5/2015 12.10.2015 33 31 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 12.10.2015 31 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 )

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.10 20.13 Paikka Vuokatin kirkko Läsnä Mustonen Teuvo puheenjohtaja 1-4 Mustonen Tuomo puheenjohtaja 5-18 Diukman Sanna Juntunen Pirjo

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2012 1 ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO 9.1.2013 Aika Keskiviikko 9.1.2012 klo 19.00 19.24 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Jarmo Heinonen Ritva

Lisätiedot

ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä

ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2011 11 ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO 12.1.2011 Aika Keskiviikko 12.1.2011 klo 19.00 20.10 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja 6-11 Jarmo Heinonen

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 7.1.2019 klo 16.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntakeskus/iso kahvio KOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT JA PÄÄTETTÄVÄT ASIAT Asia no. 1 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 11.1.2017 1 / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA Kalajoen seurakuntakoti, Ikhtys-Sali, Seurakuntatie 1, Kalajoki

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU

KOKOUSKUTSU KOKOUSKUTSU 30.12.2016 LAITILAN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto AIKA: Torstaina 12.1.2017 kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen, kokous alkaa klo 18.00 PAIKKA: Seurakuntatalo / kahvio, Pappilantie 1 Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU

KOKOUSKUTSU KOKOUSKUTSU 9.1.2019 LAITILAN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto AIKA: Torstaina 17.1.2019 kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen, kokous alkaa klo 18.00 PAIKKA: Lehtoniemen leirikeskus, Rantalantie 274 Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013. Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien)

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013. Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013 KOKOUSAIKA Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) KOKOUSPAIKKA Asialuettelo: Kirkon seurakuntasali, Pilpalantie 1, Loppi 1 Kokouksen

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6) Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6) Aika maanantaina 12.1.2015 klo 18.00-18.35, 18.45-18.51. kokous keskeytettiin klo 18.35-18.45 Paikka seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Hammaren, Terho vara Hanhisalo,

Lisätiedot

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 6.1.2015 klo 12.00-13.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009 7.1.2009 1 ( 7 ) Aika Keskiviikko 7.1.2009 klo 19.00 19.30 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Päivi Järvelä Mari Kantola Pekka

Lisätiedot

Irja Visuri, toimistosihteeri, sihteeri

Irja Visuri, toimistosihteeri, sihteeri NIVALAN SEURAKUNTA Kokouspöytäkirja 1/2013 Kirkkovaltuusto 1 (11) KOKOUSAIKA Maanantaina 7.1.2013 klo 18.30-19.00 (Kahvitus klo 18:00 alkaen) KOKOUSPAIKKA Seurakuntakoti, Iso sali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET

Lisätiedot

NAKKILAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 1/2019 Kirkkovaltuusto Sivu 1

NAKKILAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 1/2019 Kirkkovaltuusto Sivu 1 Kirkkovaltuusto 16.1.2019 Sivu 1 Aika 16.1.2019 keskiviikko klo 18 18.30. Paikka Seurakuntakeskuksen luentosali Saapuvilla olleet et Ahola Kelpo Anttila Riitta Bärlund Anne Hautojärvi Minna Heinänen Pentti

Lisätiedot

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 129 Kirkkovaltuusto Aika: 18.1.2017 klo 18.00 18.45 Paikka: Someron seurakuntakeskus, sali 2 Läsnä: Eino Pauli Haho Eevi vara Kankare Tarja Kujansuu Antti Känkänen

Lisätiedot

5. 58 Honkaniemen leirikeskuksen peruskorjaushankkeen kustannusarvion ja rahoituksen hyväksyminen sekä talousarvion investointiosan muuttaminen

5. 58 Honkaniemen leirikeskuksen peruskorjaushankkeen kustannusarvion ja rahoituksen hyväksyminen sekä talousarvion investointiosan muuttaminen HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/2008 Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA Maanantai 16.06.2008 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. 54 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Pöytäkirja Esityslista 1/2017

Pöytäkirja Esityslista 1/2017 1 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2017 Aika: keskiviikko 25.1.2017 klo 18.00 18.20 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat:

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Maanantaina 13.02.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Huhtinen Sari Huitu Pertti Karilainen Leena Kivineva Tiina Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kirkkoneuvosto 6/2012 01.10.2012

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kirkkoneuvosto 6/2012 01.10.2012 47 45 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoneuvosto 01.10.2012 45 Kokouskutsu asialistoineen on lähetetty kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle

Lisätiedot

Pöytäkirja 1/2016 1 (7) Kirkkovaltuusto 9.2.2016. Aika 9.2.2016 klo 18:00- Siivikkalan seurakuntatalo. Käsiteltävät asiat

Pöytäkirja 1/2016 1 (7) Kirkkovaltuusto 9.2.2016. Aika 9.2.2016 klo 18:00- Siivikkalan seurakuntatalo. Käsiteltävät asiat Pöytäkirja 1/2016 1 (7) Aika klo 18:00- Paikka Siivikkalan seurakuntatalo Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus ja alkuhartaus 2 Nimenhuuto ja kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Työjärjestyksen

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 18.01.2017 1 KOKOUSAIKA 18.01.2017 kello 18.00-18.30 KOKOUSPAIKKA Forssan seurakuntatalo OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Poissa Caven Heidi Haavisto Veikko Heikkilä Timo Hämäläinen Jari Kallionpää

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 1 /2019 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Karjalainen Heikki jäsen. Kotilainen Heidi. Kämäräinen Jukka jäsen.

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 1 /2019 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Karjalainen Heikki jäsen. Kotilainen Heidi. Kämäräinen Jukka jäsen. Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Torstai 24.1.2019 klo 18.00 18.35 Paikka Sotkamon kirkon alasali Läsnä Sarparanta Leena puheenjohtaja 1-4 Korhonen Aimo puheenjohtaja 5-10 Hartikainen Vilho Huttunen

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KOKOUSAIKA 9.1.2019 klo 18-18.48 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Ulla Maija Puhakka Sirkka Konttinen puheenjohtaja 1-6 :t puheenjohtaja 7-12 :t Liisa

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 36 Kirkkovaltuusto 4/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 36 Kirkkovaltuusto 4/ 36 30 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 10.12.2014 30 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

PERTUNMAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 KIRKKOVALTUUSTO Sivu 1/7 Markunkuja 2 19430 Pertunmaa 29.1.2015

PERTUNMAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 KIRKKOVALTUUSTO Sivu 1/7 Markunkuja 2 19430 Pertunmaa 29.1.2015 KIRKKOVALTUUSTO Sivu 1/7 Torstaina 29.1.2015 klo 18.00 Seurakuntakoti, Pertunmaa Nikkinen Marjatta Hatara Anna-Liisa Hämäläinen Miia Judén Kaija Kangasniemi-Lehrbäck Outi Kilpinen Esko Lind Seija Mattila

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2008

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2008 HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2008 Kirkkovaltuusto (seurakunnan ja kaupungin juhlakokous) KOKOUSAIKA Maanantai 3.11.2008 klo 19.00. (huom. kelloaika) KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Haapajärven

Lisätiedot

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen.

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen. 1(7) PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2015 Aika Keskiviikkona 7.1.2015 kello 18.00-19.54 Paikka Läsnä Seurakuntatalo Aaltonen Annika Alanen Hannele Allen Pipsa Arikka Heikki Vanto Jukka Haavisto

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 ( 8 ) Aika keskiviikko 14.1.2015 klo 19.00-19.55 Paikka Läsnä Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Jarmo Heinonen Ritva Heinonen Eeva Hirvikoski Kaija Honkanen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/2016 9.2.2016

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/2016 9.2.2016 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 9.2.2016 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(5) Kirkkovaltuusto 1/15 Aika Maanantai 12.1.2015 kello 18.00 19.30

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(5) Kirkkovaltuusto 1/15 Aika Maanantai 12.1.2015 kello 18.00 19.30 VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(5) Aika Maanantai 12.1.2015 kello 18.00 19.30 Paikka Pieni seurakuntasali, Järvikyläntie 3 Vaala Läsnä Bisi Eeva Haapavirta Katri Kalliokoski Ismo Kantola Ossi Kemppainen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 42 Kirkkovaltuusto 5/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 42 Kirkkovaltuusto 5/ 42 39 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 21.11.2016 39 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.25 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KOKOUSAIKA 10.1.2017 klo 17-17.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Sorjonen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 14/5. 2012 Vesilahti 14/5. 2012

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 14/5. 2012 Vesilahti 14/5. 2012 Aika: 10.5.2012 klo 19.00 20.50 Paikka: Seurakuntatalo Allekirjoitukset: puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 14/5. 2012 Vesilahti 14/5. 2012 Heikki Eronen Maria Forsman Vesilahden

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15 YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistaina 19.5.2015 klo 18-19.20 Paikka Bäckman Läsnä Haaga Taru Haapakoski Paula, poissa Hannula Sirpa Hautala Jukka Herranen-Somero

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 12/ Vesilahti 12/

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 12/ Vesilahti 12/ VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika: klo 19.00-20.10 Paikka: Seurakuntatalo Allekirjoitukset: Maria Forsman puheenjohtaja ( 4 asti) Eija Nurmi pöytäkirjanpitäjä Seppo Parkkila puheenjohtaja ( 4 alkaen)

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 1/2017 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 1/2017 Kirkkovaltuusto 16.1.2017 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 16. päivä tammikuuta 2017, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen Markku

Lisätiedot

Poissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti

Poissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 9.2.2016 klo 18.30 19.15 KOKOUSPAIKKA Läsnä: Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio Kirsti Kivisaari Pekka Kivisaari

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00)

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00) SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/17 KIRKKOVALTUUSTO Laatimispäivämäärä 10.01.2017 KOKOUSTIEDOT Aika 17.01.2017 kello 18.30 (kahvi kello 18.00) Paikka Saarijärven seurakuntatalon juhlasali KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 47 Kirkkoneuvosto 5/2014 14.8.2014

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 47 Kirkkoneuvosto 5/2014 14.8.2014 47 44 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoneuvosto 14.8.2014 44 Kokouskutsu asialistoineen on lähetetty kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2011 Kirkkovaltuusto 24.08.2011 31

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2011 Kirkkovaltuusto 24.08.2011 31 24.08.2011 31 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 24. päivänä elokuuta 2011 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Eskelinen Sanna Haataja Markku Huttunen Markku Huuskonen

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 Kirkkovaltuusto 7.1.2013 1(6)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 Kirkkovaltuusto 7.1.2013 1(6) Kirkkovaltuusto 7.1.2013 1(6) Aika Maanantai 7.1.2013 klo 18.00-18.30 Paikka Läsnä seurakuntatalo Filppu, Terttu-Maija Frosti-Nenonen, Sirpa, varapuheenjohtaja Hammaren, Terho vara (Summanen, Esa) Hellsten,

Lisätiedot

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79 Pappilantie 11 D 1 97700 RANUA 4.12.2018 KIRKKONEUVOSTO Aika maanantai 3.12.2018 klo 18.00 Paikka Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone

Lisätiedot

kappalainen Samuel Mäkinen pj. pykälät 1-6

kappalainen Samuel Mäkinen pj. pykälät 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2019 Aika: torstai 7.2.2019 klo 18.23-19.33 Paikka: seurakuntakeskus kirjasto, 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: Antti

Lisätiedot

5. 18 Liite 2 Vuokrasopimuksen jatkaminen, Haapajärven seurakunta / Talomyynti Huhtala Oy (laitostunnus 069-401-19-98- L12)

5. 18 Liite 2 Vuokrasopimuksen jatkaminen, Haapajärven seurakunta / Talomyynti Huhtala Oy (laitostunnus 069-401-19-98- L12) HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2008 Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai 19.05.2008 klo 18.00. KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. 14 Kokouksen avaus sekä laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 16 Kirkkovaltuusto 2/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 16 Kirkkovaltuusto 2/ 16 16 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 28.4.2016 16 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Kirkkovaltuusto 07.01.2015

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Kirkkovaltuusto 07.01.2015 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikona klo 18.00 18.25 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa

Lisätiedot

Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Kirkkoneuvosto

Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Kirkkoneuvosto Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Aika tiistai 15.1.2013 klo 18.00 19.47 Paikka Seurakuntakeskus, Taavetti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5. Sikala Touko

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5. Sikala Touko KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013 AIKA Keskiviikko 16.1.2013 klo 18 18.20 PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5 Aakula Kari Haikka Juha Hietanen Markku Hjerppe Ilkka Jokinen Kaarina Luukkonen

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Keskiviikkona 25.04.2018 klo 18.30 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Huhtinen Sari Huitu Pertti Hulmi Merja Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti Launto-Tiuttu

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA ON TARKASTETTU KIRKKOHERRANVIRASTOSSA

PÖYTÄKIRJA ON TARKASTETTU KIRKKOHERRANVIRASTOSSA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai kello 18.00-20.02 Paikka: Seurakuntakeskuksen kellosali Läsnä: Aspila-Renkola Kaija Hannuksela Juho Hautala Henry Hautala Jarkko Hautamäki Eero-Pekka

Lisätiedot

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 1/2015

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 1/2015 Aika: 28.1.2015 klo 18 Paikka: Seurakuntatalo, neuvotteluhuone Puheenjohtaja Matti Piispanen paikalla Varapuheenjohtaja Oksanen Ohto paikalla Jäsen Arraste-Kihlakaski Mervi paikalla Eskola Päivi paikalla

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015 Sivu 1/4 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistai 14.04.2015 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Jarmo Arvola Leena Hafrén Timo Isotalo Pekka Kalmi Outi Leino Kaija Mäki Taina Mäkinen Eila Saari Taru Sahla

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (10) A S I A L U E T T E L O 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4. Ääntenlaskijoiden valinta 5. Työjärjestyksen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkoneuvosto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkoneuvosto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 17.01.2011 1 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto (8)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto (8) Kirkkovaltuusto 15.01.2019 1(8) Aika Tiistaina 15.1.2019 klo 18.00 19.09 Paikka Ruokolahden seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Henttonen, Mirja, puheenjohtaja 7-15 Hänninen, Jyrki Ijäs, Esko Kaljunen,

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa)

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 Aika Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) Paikka Läsnä Kirkko ja Maria Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poissa tilalla

Lisätiedot

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: tiistai 17.2.2015 klo 17.30-19.06 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:

Lisätiedot

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla Esityslista/pöytäkirja 1/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet Keskiviikko 11.1.2017 klo 18 18.50 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen Pentti

Lisätiedot

4/2010 Kirkkoneuvosto 1 (13) KOKOUSAIKA Maanantaina 22.03.2010 klo 18.00 20.25 (Kahvitus klo 17.45) KOKOUSPAIKKA Kokoushuone, kirkkoherranvirasto

4/2010 Kirkkoneuvosto 1 (13) KOKOUSAIKA Maanantaina 22.03.2010 klo 18.00 20.25 (Kahvitus klo 17.45) KOKOUSPAIKKA Kokoushuone, kirkkoherranvirasto NIVALAN SEURAKUNTA Kokouspöytäkirja 4/2010 Kirkkoneuvosto 1 (13) KOKOUSAIKA Maanantaina 22.03.2010 klo 18.00 20.25 (Kahvitus klo 17.45) KOKOUSPAIKKA Kokoushuone, kirkkoherranvirasto SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkoneuvosto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkoneuvosto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoneuvosto 11.02.2015 1 Kokouskutsu asialistoineen on lähetetty kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle

Lisätiedot