2. Tietoliikennealan liiketoiminta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2. Tietoliikennealan liiketoiminta"

Transkriptio

1 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) Tietoliikennealan liiketoiminta Telealan alku ja kehitys kohti kilpailun vapautumista Ensiaskeleet Alexander Graham Bell ( ) patentoi maaliskuussa 1876 parannetun lennättimensä, josta sittemmin ruvettiin käyttämään nimeä telephone, puhelin. Bell ei kuitenkaan on ollut ainoa eikä oikeastaan edes ensimmäinen puhelimen periaatteen keksijä. Ranskalainen Charles Bourseul esitti jo vuonna 1954 ajatuksen puhelimen periaatteesta, mutta ei pystynyt rakentamaan toimivaa puhelinta. Italialainen Antonio Meucci onnistui ilmeisesti jo vuonna 1856 rakentamaan toimivan laitteen puheensiirtoon kotinsa sisällä ja vuonna 1870 puheyhteys toimi jo mailin matkalla. Patentointi ei kuitenkaan erinäisistä syistä johtuen onnistunut niin hyvin, että Meuccin keksintö olisi estänyt Bellin patenttia (mutta toisinkin olisi voinut käydä). Elisha Gray jätti oman puhelinta koskevan patenttihakemuksensa vain muutama tunti Bellin jälkeen. Toki lennätin oli ollut siis jo muutaman vuosikymmenen käytössä, mutta se ei soveltunut tavallisten kansalaisten väliseen suoraan viestintään, koska lennättimen käyttö vaati ammattitaitoa. Puhelin oli sen sijaan ensimmäisiä teknisiä laitteita, joita tavallinen kansalainenkin saattoi itse käyttää; ilman että juurikaan ymmärsi mihin laitteen toiminta perustui. Puhelinverkko oli ensimmäinen tavallisten ihmisten käyttämä suuri informaatiojärjestelmä vaikka osa toiminnoista oli vielä ihmisten hoitamaa. Vaikka puhelinten määrä lähti nousuun varsin nopeasti, se ei muodostanut merkittävää osaa useimpien ihmisten elämässä. Tämän vuoksi ei katsottu myöskään tarpeelliseksi säädellä siihen liittyvää toimintaa. Puhelintoiminta sai kehittyä vapaasti varsinkin Bellin patentin suoja-ajan umpeuduttua vuonna Ajan kuluessa puhelinliikenteen säätely lailla tuli välttämättömäksi. Yleinen etu vaati puhelinlinjojen vetämistä yksityisen omistamalle maalle, mikä ei onnistunut ilman uutta lainsäädäntöä. Lisäksi asiakkaat vaativat laitteisiin yhdenmukaisempaa tekniikkaa. Villin kilpailun seurauksena eri puhelinyhtiöiden laitteet eivät sopineet yhteen toistensa kanssa, eikä tarvittavaa sopua saatu aikaan ilman viranomaisia. Kuva 2.1. Puhelinjohtoja Manhattanilla Kuva on julkaistu ainakin kirjassa F Barrows Colton (1937, s. 399), The miracle of talking by telephone, photograph by Morris Rosenfeld.

2 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) 33 Vähitellen yhteensopivuusvaatimus asiakkaiden keskuudessa kasvoi ja vuonna 1921 päädyttiin USA:ssa yhden yrityksen (AT&T) monopoliin, ei siis valtion monopoliin kuten lähes kaikkialla muualla. Monopolia kuitenkin säädeltiin monin tavoin, mm. sen osalta mitä muita liiketoimintoja AT&T:lle sallittiin. Jos tarkastellaan liittymämääriä suhteessa asukaslukuun, USA:n malli näytti toimivan hyvin verrattuna valtiollisiin monopoleihin. Suomen erikoinen toimintamalli Suomi on varsin poikkeuksellinen tapaus telealan osalta. 60 Vielä lennättimen aikaan Suomessa edettiin samoin kuin muualla. Sähköisen viestinnän aikakauteen siirryttiin Suomessa kesäkuussa 1855, kun Helsingin ja Pietarin välille avattiin lennätinyhteys. Lennätinverkkoa laajennettiin niin, että vuoteen 1890 mennessä verkko ulottui kaikille tärkeimmille paikkakunnille. Ensimmäisen puhelimen Suomeen toi metallitehtailija Nissinen jouluna 1877 eli puolitoista vuotta Bellin patenttihakemuksen jälkeen. 61 Tämän jälkeen puhelinkojeita ryhtyi rakentamaan ja kauppaamaan useampikin yrittäjä ja alalle syntyi nopeasti kilpailua. Ensimmäiset puhelinyhtiöt perustettiin vuonna 1882 Turkuun, Helsinkiin ja Viipuriin. Maa oli tuolloin Suomen suuriruhtinaskunta, eli autonominen osa Venäjää. Suomen senaatti kuitenkin päätti, että puhelintoimintaa koskevat luvat kuuluvat sen toimialaan, ja tämän päätöksen keisari hyväksyi. 62 Senaatin myöntämä toimilupa oli määräaikainen ja maantieteellisesti rajattu. Määräykseen tehtiin myöhemmin valtiota suosiva lisäys, jossa todettiin, ettei Posti- ja lennätinlaitoksen tarvinnut hankkia lupaa. 63 Olennaista myöhemmän kehityksen kannalta oli, että tästä syntyi pysyvä vastakkainasettelu: maassa oli yksi valtiollinen toimija, joka ei tarvinnut toimilupaa ja suuri joukko sellaisia, joiden lupa oli aika ajoin katkolla. Vaikka yksityisyritteliäisyyttä rajoitettiin, Suomessa ei päädytty telealalla missään vaiheessa yhteen valtion monopoliyritykseen (mikä siis oli käytäntö lähes kaikkialla muualla). 60 Digitaalisen Suomen kehitystä käsitellään Digitaalinen Suomi-julkaisuhankkeen artikkeleissa 61 Katso esimerkiksi 62 Tilastokeskus, Sentraalisantroista kännykkäkansaan - televiestinnän historia Suomessa tilastojen valossa, 63 Toisaalta joidenkin arvioiden mukaan Suomessa teletoimintaa pyrittiin pitämään yksityisenä, jotta Venäjän osuus alan toiminnassa pysyisi mahdollisimman vähäisenä Suomihan ei ollut itsenäinen toimija. Suomen itsenäistyessä tilanne tietysti muuttui.

3 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) Kuva 2.2. Toimilupalaitosten lukumäärän kehitys Suomessa. 64 Enimmillään puhelinlaitoksia oli Suomessa yli 800 kappaletta kuten kuva 2.2 osoittaa. Tekniikan kehittyminen muun muassa automaattikeskusten tulo televerkkoihin johti aikaa myöten siihen, että pienten laitosten kannatti fuusioitua naapurikylän puhelinlaitoksen kanssa. 65 Kun Suomi itsenäistyi, valtio otti haltuunsa Venäjän laivaston Suomenlahden rannikolle rakentaman puhelinverkon. Samassa yhteydessä perustettiin Posti- ja lennätinhallitus telealaa hallinnoimaan. Vanhat postilaitos ja lennätinlaitos yhdistettiin uudeksi Posti- ja lennätinlaitokseksi, jonka tehtävänä oli operoida valtion omistamia verkkoja. Paikallisten puhelinlaitosten lisäksi tarvittiin yhteyksiä laitosten välille. Ensin yhteyksiä rakennettiin tarpeen mukaan ja myös useita rinnakkain teiden varsille (mutta aina eri puolelle tietä kuin lennätinjohto, joten johdot olivat väistämättä lähekkäin). Tästä järjestelystä aiheutui merkittäviä ylikuulumisongelmia, joita pyrittiin ratkaisemaan perustamalla oma yhtiö kaukopuhelintoimintaa varten. Lupa myönnettiin vuonna Perustettu Etelä-Suomen Kaukopuhelinosakeyhtiö osti vähitellen muiden toimijoiden kaukoyhteyksiä omaan hallintaansa, mutta Itä- ja Pohjois-Suomeen jäi myös useita itsenäisiä toimijoita. Kaukopuhelinosakeyhtiön toiminta oli hyvin kannattavaa, mutta se ei ollut erityisen halukas laajentamaan verkkoaan tai alentamaan hintojaan. Lopulta eduskunta päätti vuonna 1933 ostaa Etelä-Suomen Kaukopuhelinyhtiö valtiolle. 66 Kaukopuhelintoiminnasta tuli valtion monopoli kokonaisuudessaan 1960-luvulla. Kilpailun avautuminen Telealan säätelyssä ei tapahtunut juuri mitään merkittävää kymmeniin vuosiin. Palvelutarjonnan vähitellen monipuolistuessa 1960-luvulta alkaen oli kuitenkin enää vaikea perustella, miksi jollekin yritykselle tai organisaatioille pitäisi antaa monopoliasema uusien 64 Tiedot vuoteen 1973 asti: Puhelin ja puhelinlaitokset Suomessa (toim. E. Jutikkala, 1977). 65 Pienet laitokset olivat todellakin pieniä: vuonna 1933 puhelimia oli laitoksia kohti keskimäärin Eduskunnassa oli myös melko laajaa kannatusta ehdotukselle ottaa koko puhelinliiketoiminta valtion haltuun, mikä sinänsä ei olisi ollut poikkeuksellista. Esimerkiksi tuolloin muissa Pohjoismaissa valtio hoiti teletoimintaa.

4 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) 35 palveluiden tuominen markkinoille edellyttää toimintavapautta ja taloudellista motivaatiota, koska epäonnistumisen riski on myös aina olemassa. 67 Palvelun tasokin oli monessa suhteessa sangen alhainen; puhelinliittymän sai sitten joskus kun asentajilla oli aikaa. Puhelinmalleja oli tarjolla muutama värivaihtoehto. Tarvittaessa valtio saattoi käyttää puhelinmaksuja veroluonteisena tulonlähteenä. Nämä ovat perussyitä syntyneeseen pyrkimykseen vapauttaa teletoimi ja saada suuri osa telealan palveluista kilpailun alaiseksi. Muutoksen alkupisteen voidaan katsoa ajoittuvan vuoteen 1970, jolloin pieni yhdysvaltalainen MCI yhtiö alkoi tarjota mikroaaltotekniikkaan perustuvia vuokrajohtoja yksityiseen puhelinkäyttöön Chicagon ja St. Louisin välillä. Kilpailun avautuminen eteni tämän jälkeen oikeusprosessien kautta, joiden avulla AT&T:n monopoli murrettiin. Tärkein päätös tehtiin vuonna 1984, jolloin AT&T:n kaukopuhelintoimi erotettiin omaksi yrityksekseen ja paikallispuhelintoimi jaettiin seitsemään itsenäiseen, alueelliseen yhtiöön. AT&T:n monopoli kesti siis seitsemän vuosikymmentä. On mm. arvioitu että AT&T:n verkossa käytetyn kuparin osuus yhtiön varallisuudesta oli jossain vaiheessa 80 prosenttia! 68 Kupari oli kuitenkin hyvin hajallaan pitkin maita ja mantuja, eivätkä viranomaiset varmasti olisi sallineet kaapeleiden suurimittaista kaivamista maasta kuparin myyntiä varten. Olennaisempaa onkin se, että kenenkään uuden toimijan ei ole ollut mielekästä rakentaa rinnakkaista puhelinverkkoa erittäin kalliiden alkuinvestointien vuoksi. Yhdysvaltojen jälkeen teletoimintaa alettiin vapauttaa myös Euroopan maissa. Edelläkävijä oli Thatcherin Iso-Britannia. 69 Valtionyhtiö British Telecomin (BT) osakkeita myytiin vuodesta 1984 alkaen hyvällä menestyksellä yksityisille ja samalla alan kilpailua pyrittiin muutenkin edistämään. Muut Euroopan maat seurasivat perässä, tosin usein vastahakoisesti. Muun muassa France Telecom yksityistettiin vasta vuoden 1998 alusta. Suomi oli kilpailun avaamisen suhteen erityisasemassa, joka johtui siitä, että valmiina oli kaksi kilpailevaa osapuolta (PLL ja paikalliset puhelinyhtiöt) toisin kuin lähes kaikissa muissa Euroopan maissa, joissa maan PTT:n (post, telephony & telegraphy) kilpailijat ovat joutuneet aloittamaan lähes tyhjästä. Suomessa oli siis valmiina alalla pitkään toimineiden teleoperaattoreiden ryhmä, joka katsoi edulliseksi pyrkiä avaamaan kilpailua. Edellytykset todelliselle kilpailutilanteelle telepalveluissa olivat siis Suomessa erityisen hyvät itse asiassa paremmat kuin esimerkiksi Iso-Britanniassa, jossa alkuvaiheen tärkein vanhan telemonopolin kilpailija, Mercury, joutui jo varhaisessa vaiheessa taloudellisiin vaikeuksiin. 67 Näin jälkikäteen on esimerkiksi helppo sanoa, että mikään valtiollinen monopoli ei olisi kehittänyt vastaavia sosiaalisen median sovelluksia kuin Facebook tai Twitter. 68 A. Tanenbaum, Wetherall, Computer Networks, p Margaret Thatcher oli Konservatiivipuolueen johtaja ja Britannian pääministeri , jona aikana Britanniassa yksityistettiin lukuisia aiemmin valtion hoitamia toimialoja.

5 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) 36 Isojen investointien takaisinmaksuaika on yleensä pitkä ja lisäksi uuden operaattorin on lähes mahdotonta tarjota yhtä kattavaa palvelua kuin vanhan monopolin. Erään kansainvälisen tutkimuksen mukaan vapaan telekilpailun maissa kotitalouksien puhelinkulut laskivat vuodesta 1990 vuoteen 1994 yli 3 prosenttia, kun vastaavana aikana monopolimaissa kulut nousivat keskimäärin yli 8 prosenttia. Tämä havainto oli merkittävänä tekijänä käynnistettäessä 1990-luvun puolivälissä telemarkkinoiden vapauttamista ja sitä tietä kilpailua niissä maissa, jotka vielä empivät asiassa. Kilpailun avautuessa kaikki vanhat monopolit joutuivat vähentämään henkilökuntaansa, jopa kymmeniä tuhansia muutaman vuoden aikana. Samaan aikaan teknologian nopea kehittyminen vähensi verkkojen rakentamiseen ja ylläpitämiseen tarvittavan henkilökunnan määrää olennaisesti. Suomen teleala viimeisen 30 vuoden aikana Puhelimen tarvitsijat lyöttäytyivät alkuaikoina yhteen monin eri tavoin. He perustivat taloudellisia yhdistyksiä (kuten Helsingin Puhelinyhdistys, HPY), osuuskuntia (Tampereen puhelinosuuskunta) ja osakeyhtiöitä (Riihimäen Puhelin Oy). Lisäksi oli kunnallisia puhelinlaitoksia (Joensuu, Pori ja Turku). Vaikka kirjo oli huomattava, osapuolijako lienee ollut sangen selvä: Posti- ja lennätinlaitos vastaan toimiluvan varaiset laitokset luvulle tultaessa oli entistäkin ilmeisempää, että oli kohtuutonta, että kilpailija pystyi tarkastajan ominaisuudessa selvittelemään toimilupalaitoksissa jopa niiden strategisia liikesalaisuuksia. Tämä epäkohta poistui vasta vuonna 1987, jolloin telehallinto siirtyi Postija telelaitokselta liikenneministeriölle. Käytännön valvonta tuli silloin perustetun Telehallintokeskuksen (nyttemmin Viestintävirasto) tehtäväksi. Kuvassa 2.3 on esitelty keskeisimpiä Suomessa toimivia telealan yrityksiä. Näistä kotimaista alkuperää ovat Elisa (alun perin Helsingin Puhelinyhdistys, HPY), TeliaSonera (valtion Posti- ja lennätinlaitoksen manttelinperijä, entinen Telecom Finland ja sittemmin ruotsalaisen Telian ostama Sonera) ja Finnetin piiristä syntynyt DNA sekä jäljellä olevat toimilupalaitosten perilliset.

6 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) 37 Kuva 2.3. Telealan muutoksia Suomessa vuoden 1985 jälkeen. Siniset laatikot HPY/Elisan yläpuolella kuvaavat itsenäisiä puhelinlaitoksia. Kuvassa 2.3 on esitetty keskeisimmät telepalveluiden toimittajat Suomessa viimeisen 30 vuoden aikana. Muutos on merkittävä. Vielä 80-luvun lopulla markkinat oli jaettu PTL:n ja paikallisten puhelinlaitosten välillä, ei aina sopuisasti mutta samoista asiakkaista ei voitu juurikaan kilpailla. Tässä joitakin keskeisiä muutoskohtia: Päätelaitekauppa vapautui vuonna 1987, kuitenkin myynnissä sai olla ja verkkoon sai liittää edelleen vain tyyppihyväksyttyjä laitteita. Sitä ennen kaikki puhelinverkkoon liitetyt laitteet hankki ja omisti puhelinlaitos. Ennen vuotta 1988 maanlaajuista datasiirtotoimintaa harjoitti vain Posti- ja telelaitos. Kun kilpailu avautui ja puhelinlaitosten omistama Datatie tuli markkinoille, datasiirron maksut putosivat noin puoleen aikaisemmasta luvun aikana datasiirron merkitys kasvoi aivan olennaisesti Internetin myötä. Yleisen verkon matkapuhelinpalveluissa Telellä oli aikaisemmin monopoliasema (NMT-verkot 71 ), mutta tilanne muuttui ratkaisevasti GSM-tekniikan 72 myötä. 73 Puhelinlaitokset perustivat Telen kilpailijaksi Radiolinja nimisen operaattorin 70 Kilpailun avaamisesta käytiin kovaa poliittista vääntöä; mielenkiintoinen yksityiskohta on, että päätöstä edeltävänä vuonna pääministeriksi nousi Harri Holkeri, joka oli myös Helsingin Puhelinyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja. 71 NMT = Nordic Mobile Telephone, analoginen matkapuhelinverkko, joka aloitti toimintansa vuonna GSM = Global System for Mobile Communications, alunperin Groupe Spécial Mobile, digitaalinen matkaviestinverkko. 73 Tiivistetty kuvaus prosessista puhelinlaitoksen näkökulmasta:

7 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) 38 vuonna 1988, mutta palvelutoiminta alkoi vasta Radiolinja oli alun perin mukana suomalaisten paikallispuhelinyhtiöiden yhteenliittymässä, Finnetissä. Elisa hankki enemmistön Radiolinjasta Tämän jälkeen osa Finnetissä mukana olleista yhtiöstä perusti uuden operaattorin, DNA:n. Lisäksi Saunalahti ehti vuosituhannen vaihteessa mukaan kilpailuun, 74 tosin ilman omaa (fyysisen tason) verkkoa. Elisa hankki Saunalahden liiketoiminnan vuonna Kilpailu on toiminut parhaiten juuri matkaviestinpalveluissa niin Suomessa kuin maailmallakin. Ulkomaanpuhelut olivat Telen monopoli kesään 1994 asti. Hintakilpailu ulkomaanpuheluissa on vaikeampaa kuin kotimaanverkoissa, koska kustannukset riippuvat paljolti ulkomaisten operaattoreiden kanssa tehtävistä sopimuksista. Kaukopuhelinliikenne oli vuosikymmeniä PTL:n eli loppuvaiheessa Telen monopoli. Vuoden 1994 alusta lukien puhelimen käyttäjä saattoi valita puhelukohtaisesti minkä operaattorin kaukoverkkoa hän käyttää, tai tehdä sopimuksen, jolla kaukopuhelut reititettiin kiinteästi yhden operaattorin kautta. Kaukopuhelujen hinnat laskivat ensimmäisten kuukausien aikana kilpailun avautumisen jälkeen nopeasti. Tämän jälkeen operaattorit ilmeisesti havaitsivat, että jatkuva vuorovedolla tapahtuva hintojen laskeminen ei välttämättä ole niiden etujen mukaista, ainakaan sen jälkeen, kun markkinaosuudet vakiintuvat. Kuten kuvassa 2.4 esitetään, kaukopuheluiden reaalihinnat laskivat yli 90 prosenttia vuodesta 1980 vuoteen Sen sijaan viimeisen 20 vuoden aikana kaukopuheluiden hinnat eivät ole muuttuneet juuri lainkaan, pikemminkin niiden hinta on hieman noussut. 75 Paikallispuhelinliikenteessä paikallisilla puhelinyrityksillä oli monopoli omalla alueellaan ja Telellä omalla alueellaan. Samanaikaisesti kaukopuhelinmonopolin lakkauttamisen kanssa myös paikallispuheluiden monopoli lakkautettiin, ainakin periaatteessa, mutta kilpailu paikallispuheluissa jäi vähäiseksi. Elisa Communications (nykyisin Elisa Oyj) ja sen tytäryhtiö Radiolinja erosivat Finnet-liitosta vuoden 2000 lopussa. TDC on toiminut virtuaalioperaattorina DNA:n matkapuhelinverkossa vuodesta 2007, eli tarjoaa omia palveluita yritysasiakkaille mutta käyttää DNA:n verkkoa 74 Saunalahden hinnasto vuodelta 2004: 75 TDC:n kaukopuheluiden hinta vuoden 2013 alussa arkisin 8-10 oli 6,7 snt/minuutti, kun Song:in vastaava hinta vuoden 2005 alussa oli 6,56 snt/minuutti, lähteet: ja

8 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) 39 omien palveluidensa toteuttamiseen. TDC:llä on lisäksi yhteistoimintaa monien Finnet-liittoon kuuluvien teleyritysten kanssa. Tämän kehityksen tuloksena Suomessa telealan kilpailu näyttää toimivan paremmin kuin juuri missään muualla, ehkä Intiaa lukuun ottamatta. Esimerkiksi vuonna 2013 saksalaiset teleoperaattorit veloittivat 15 kertaan enemmän siirrettyä gigatavua kohti kuin suomalaiset operaattorit. 76 Tämän suuntaista ja näin suurta eroa ei mitenkään voida selittää kustannustekijöillä tai asiakkaiden maksuhalukkuuden eroilla. Tilanne tosin voi muuttua nopeasti sääntelyn ja kilpailutilanteen muuttuessa. Telepalvelut Telepalvelut 77 voivat olla joko julkisia tai yksityisiä ja ne voivat perustua joko julkisiin tai yksityisiin verkkoihin. Verkon liikenne ei kuitenkaan juuri koskaan ole julkista, paitsi jos julkisuus on nimenomaan tavoitteena, kuten TV- ja radiolähetysten tapauksessa. Julkisilla palveluilla tarkoitetaan siis palvelua, joka on julkisesti saatavilla, yleensä rahallista korvausta vastaan. Julkisen ja yksityisen verkon rajaa hämärtää myös se, että yksityiset verkot ja niiden palvelut voivat käyttää samoja verkkolaitteita kuin julkiset palvelut. Tässä luvussa tarkastellaan lähinnä julkisten palveluiden liiketoimintaa, vaikka on hyvä huomata että palveluiden kirjo on laajentunut olennaisesti viimeisten vuosien aikana. Telealaa koskevat samat lainalaisuudet kuin muitakin aloja. Esimerkiksi voimme ottaa tunnetun taloustieteen ja liikkeenjohdon gurun Michael Porterin kirjasta tekijät, jotka tyypillisesti johtavat hintakilpailuun: 78 Tuotteet tai palvelut ovat lähes identtisiä ja siirtyminen toimittajien välillä on helppoa ja halpaa. Kiinteät kustannukset ovat suuria ja marginaaliset kustannukset ovat alhaisia. Kapasiteettia voidaan lisätä tehokkaasti vain suurina määrinä. Tuote menettää nopeasti arvonsa. Nykyisin monet telepalvelut ovat hyvin samankaltaisia (vertaa esimerkiksi Elisan, Soneran ja DNA:n palveluita), ja numeroiden siirrettävyyden jälkeen siirtyminen ollut hyvin helppoa. Televerkon kiinteät kustannukset ovat suuria ja marginaalikustannukset alhaisia ja kapasiteetin lisäys tapahtuu suurina yksikköinä. Se menettääkö tuote nopeasti 76 Telecoms.com, Operators charge 15 times more per GB in Germany than Finland, 23 May 2013, 77 Tele-alkuiset sanat ovat nykyisin hieman vanhahtavia. Toisaalta tele on hyvin ytimekäs määre, jota vieläpä käytetään samassa merkityksessä sekä suomen että englannin kielessä. Tele-alku viittaa kaikkeen pitkän matkan yli tapahtuvaan tiedonsiirtoon. 78 M. Porter, On Competition, Updated and Expanded Edition, Harvard Business Review Book, 2008, s

9 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) 40 arvonsa, on monimutkaisempi asia palveluiden tapauksessa, mutta päätelaitteiden osalta hyvinkin totta. Jos tarkastellaan vaikka mobiilin datayhteyden arvon kehitystä, niin esimerkiksi 2 Mbit/s nopeuksinen datayhteys olisi ollut kymmenen vuotta sitten hyvin arvokas, mutta nyt ehkä juuri ja juuri hyväksyttävä palvelu. Mitä tästä seuraa? Jos markkinat toimivat tehokkaasti, niin telepalveluiden hintoihin kohdistuu huomattava paine ja hinnoilla on taipumus lähestyä palvelun tarjoajan kannalta kannattamattoman rajaa. Toisaalta tästä samalla seuraa, että palvelun tarjoajilla on tarve rajoittaa kilpailua jollain tavoin, esimerkiksi keskinäisillä sopimuksilla. Tästä taas seuraa, että yhteiskunnalla on tarve säädellä kilpailun toimivuutta estämällä kartellien tai monopolien syntymistä. Se mihin eri maissa on erilaisten vaiheiden jälkeen päädytty, riippuu monista tekijöistä, mukaan lukien alan historiallinen tausta ja yhteiskunnan yleiset toimintaperiaatteet. Palveluiden tarve Miksi ja mihin tarkoitukseen viestintäpalveluita halutaan käyttää? Tämä on kysymys, johon on helppo vastata yleisellä tasolla, mutta vaikeaa vastata yksityiskohtaisesti, vielä vaikeampaa mallintaa. Eräs vastaus on: sosiaaliseen kanssakäymiseen, viihteeseen ja tiedon hankintaan tärkeyden mukaan ehkä juuri tässä järjestyksessä. Me ihmiset olemme läpeensä sosiaalisia olentoja, joiden elämän laatuun vaikuttaa enemmän suhteet muihin ihmisiin kuin esimerkiksi materiaalinen vauraus. 79 Käytämme hämmästyttävän paljon aikaa television katseluun: keskimäärin noin kolme tuntia päivässä, tosin opiskelijat alle puolitoista tuntia. 80 Tämä on paljon enemmän kuin se mitä käytämme puheluihin, joka on keskimäärin noin 17 minuuttia päivässä. 81 Lisäksi meiltä menee ehkä 5 minuuttia päivässä tekstiviestien kirjoittamiseen ja lukemiseen. Viimeisimpänä muutoksena on, että älypuhelinten kanssa vietetty aika on kasvanut minuuteista useisiin tunteihin päivässä; tästä ajasta merkittävä osa kuluu sosiaalisen median parissa. Henkilökohtainen viestintä on aina ollut suurempaa kuin sisällön tarjoamisen. 82 Muutama lukuarvo koskien informaatioalan liiketoimintaa vuonna 2008 Yhdysvalloissa: Teleala (ei Internet): liikevaihtoa 498 miljardia dollaria ja 1,2 miljoonaa työntekijää 79 Varallisuuserot selittävät vain muutaman prosentin verran ihmisten välisistä onnellisuuseroista. 80 Finnpanel: 81 Tiedot: 82 The 2012 Statistical Abstract, Section 14, Information and Communications,

10 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) 41 Internet-ala (operaattorit ja muut palveluiden tarjoajat): 101 miljardia dollaria ja 392 tuhatta työntekijää Julkaisuala (lehdet ja kirjat): 284 miljardia dollaria ja 1,06 miljoonaa työntekijää Radio ja TV-toiminta: 104 miljardia dollaria ja 292 tuhatta työntekijää Elokuvateollisuus: 95 miljardia dollaria ja 327 tuhatta työntekijää Ääniteala (tallennettu musiikki): 15 miljardia dollaria ja 24 tuhatta työntekijää Pienellä laskutoimituksella saadaan aika yllättävä tulos: lehtien, kirjojen, elokuvien ja äänitteiden julkaiseminen sekä radio- ja TV-ohjelmien tuotanto saivat kaikki yhdessä aikaan saman verran liikevaihtoa kuin perinteinen teleala ilman Internetiä. 83 Kaikki luvut ovat tietysti suuria, mutta huomaa, että puhelinpalveluista maksettu raha menee suurimmaksi osaksi palvelua tarjoavalle yritykselle. Sen sijaan sisällöstä maksettu raha jakaantuu moneen osaan, mm. näyttelijöille, muusikoille ja toimittajille. Teleala on siis hyvin merkittävää liiketoimintaa, jopa verrattuna sellaisiin julkisuudessa paljon näkyvään alaan kuin amerikkalaisiin elokuviin. Kysynnän mallintaminen Kun kyseessä on niin suuri ala kuin teleala, niin on tietysti tarpeen ymmärtää mahdollisimman hyvin mikä vaikuttaa tarjottujen palveluiden kysyntään. Hinta varmasti vaikuttaa kysyntään, mutta miten paljon? Taloustieteen puolella on tutkittu paljon erilaisten tuotteiden hintajoustoa, eli kysynnän suhteellista muutosta hinnan muuttuessa. Ongelmana on se, että yleisesti käytettyjen palveluiden hintajoustoa on vaikea tutkia kontrolloidusti, eli siten että vain hinta muuttuu ja kaikki muu pysyy vakiona. Hinnat tietysti muuttuvat ajan mukana, mutta niin muuttuu myös moni muukin asia, kuten laitteiden ominaisuudet ja palveluiden laatu. Hinnan vaikutus saattaa olla erotettavissa, jos hintamuutokset ovat riittävän suuria ja kohtuullisen nopeita. Esimerkki tällaisesta on kuvassa 2.4. Kuvassa on esitetty miten kaukopuheluiden 84 reaalihinta laski yli 90 prosenttia 14 vuodessa. Voisi olettaa, että tällainen muutos vaikuttaisi dramaattisesti myös kaukopuheluiden määrään. Puheluiden määrä toki kasvoi, mutta vain noin kaksinkertaiseksi. Kuva 2.5 esittää käytön muutoksen reaalihinnan funktiona, joka siis voidaan tulkita hintajoustoksi. 83 Ohjelmien jakelu kaapeliverkon kautta on luokiteltu teletoiminnaksi. 84 Kaukopuhelulla tarkoitettiin tällöin verkkoryhmästä toiseen otettuja puheluita. Suomi oli jaettu yli seitsemään kymmeneen verkkoryhmään, joilla jokaisella oli oma suuntanumero. Vuonna 1996 verkkoryhmät poistuivat ja tilalle tuli kaksitoista telealuetta, joilla on siis oma suuntanumero, esimerkiksi Helsingin telealueella 09 ja Mikkelin telealueella 015.

11 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) 42 Kaukopuheluiden 1.4 reaalihinta 1.2 (euro/min) 1-90% 0.8 Päivä Ilta Kuva 2.4. Kaukopuheluiden reaalihinnat Suomessa vuoden 2012 rahassa (euroa minuutissa, elinkustannusindeksin mukaan muunnettuna). 85 Kaukopuheluiden määrä päivässä asukasta kohti Kysyntä +95 % Kaukopuheluiden reaalihinta (euroa/min vuoden 2012 rahassa) Kuva 2.5. Kaukopuheluiden reaalihinta (euroina vuoden 2013 rahaksi muutettuna vaakaakseli, päivä- ja iltapuheluiden keskiarvo) ja kaukopuheluiden kokonaismäärä vuonna 1980 ja vuosina (miljoonaa puhelua vuodessa). Mitä kuvasta voidaan oikeasti päätellä? Hinnan vaikutus puheluiden määrään on yllättävän pieni. Voisi kuvitella, että jos nyt puheluiden hinta nousisi kymmenkertaiseksi, niin puheluiden määrä pienenisi olennaisesti. Vai pienenisikö? Nimittäin, korkea hinta voi 85 Hintatiedot: K. Willa, S. Uusitupa ja M. Ilvesmäki: Tietoliikenneaapinen, kuva 9.7.

12 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) 43 tehdä palvelusta myös arvokkaamman tuntuisen ja siten haluttavamman. 86 Vielä luvun alussa kaukopuhelu oli merkittävä tapahtuma, johon saatettiin valmistautua huolella. Tämä saattoi tehdä puheluista merkittävämpiä molemmille osapuolille. Dataa tulkitessa pitää lisäksi huomioida: Kyseessä on puheluiden kappalemäärä, ei minuutit. Puheluiden hinta saattoi vaikuttaa pikemminkin puheluiden pituuteen kuin määrään. Puhelinliittymien määrä nousi samalla kun puhelujen hinnat alenivat, ei kuitenkaan yhtä paljon kuin puheluiden määrä. Merkittävä osa kaukopuhelinliikenteestä oli työnantajien maksamaa, jolloin hinnalla ei ollut suoraa vaikutusta kysyntään. Toisaalta alenevat hinnat saattoivat vaikuttaa työntekijöiden kaukopuheluja koskeviin rajoituksiin ja sitä kautta myös niiden määrään. 87 Vuoden 1993 jälkeen matkapuhelut alkoivat vaikuttaa merkittävästi kiinteän verkon puheluihin, joten sen jälkeisiä tilastoja on entistä vaikeampi tulkita hintajouston näkökulmasta. Kiinteän verkon kaukopuheluiden määrä kääntyikin laskuun vuoden 1993 jälkeen kilpailun avautumisesta ja hintojen laskusta huolimatta. Toisaalta vielä 1970-luvulla kaukopuheluiden määrää rajoittivat hinnan lisäksi viiveet puheluiden saannissa ja heikohko äänen laatu pitkillä yhteyksillä. Siten väli vuodesta 1980 vuoteen 1993 on ehkä paras ajanjakso, jonka avulla hintajoustosta voidaan päätellä jotain suhteellisen varmaa. Kuvassa 2.5 katkoviivalla esitetty käyrä on logaritmista muotoa (tähän palataan hieman myöhemmin). Yllättävää tässä on siis hintajouston niukkuus: hinnan putoaminen kymmenenteen osaan (1 fi 0,1) ainoastaan kaksinkertaistaa kysynnän (eli puheluiden määrän). Vaikka aineistoon ja kaavaan liittyy monia epävarmuustekijöitä, osoittaa se joka tapauksessa sen että hinnan vaikutus ei ole voinut olla kovin voimakas. Tämä tosiasia oli tiedossa myös hinnoista päättäville tahoille. Siksi palvelun tarjoajan (tosin tällaista nimitystä ei PTL:stä varmaan juuri käytetty) kannalta oli kannattavinta pitää hinnat mahdollisimman korkealla, mutta silti jotenkin hyväksyttävällä tasolla. Kansalaisilla ei juuri ollut vaihtoehtoja, lähinnä kirje tai paikan päälle matkustaminen, jos asia ei ollut kiireellinen. Sen sijaan hyvin toimivassa kilpailutilanteessa hintajousto on tyystin toisenlaista. 86 Tästä ilmiöstä on lukuisia tutkimuksia. Sokkotesteissä sama viini maistuu paremmalta silloin kun sille ilmoitetaan korkeampi hinta. Maistumisen ero voidaan jopa havaita kuvaamalla aivojen eri osien aktiivisuutta. 87 Virkamiehet eivät saaneet käyttää virkapuhelintaan yksityisiin puheluihin, ainakaan kaukopuheluihin (saati ulkomaan puheluihin), vaan tällaiset puhelut tuli erikseen tilata ja maksaa.

13 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) 44 On tärkeää pitää mielessä ero kahden kysymyksen välillä: 1) kokonaiskysynnän riippuvuus hinnasta, silloin kun monopoli yksin muuttaa tai kun kaikki palvelun tarjoajat yhdessä muuttavat hintaa samassa tahdissa ja 2) yksittäisen palveluntarjoajan hinnan muutoksen vaikutus kyseisen palveluntarjoajan kysyntään, jos muut eivät muuta hintojaan. Jos vain yksi palveluntarjoaja laskee hintaa, kokonaiskysyntä muuttuu vain vähän, mutta kyseinen palvelun tarjoaja voi saada niin paljon lisää asiakkaita, että hinnan lasku kannattaa kyseiselle palvelun tarjoajalle. Tämä tapahtuu tietenkin muiden yritysten kustannuksella ja asiakkaiden eduksi (jos oletetaan että palvelun laatu ei laske). Paljon on kuitenkin muuttunut 1970-luvun jälkeen. Tilastokeskuksessa laaditun raportin mukaan: 88 Vuonna 1975 posti- ja puhelinpalveluihin sekä laitteisiin eli viestintään keskivertoperhe käytti 52 euroa. Tämä oli vajaan viikon nettopalkka. Vuonna 2005 viestintään kului euroa eli kolmen viikon palkka. Ero ei ilmeisestikään johdu hintojen muutoksista, vaan palveluiden ja laitteiden tarjonnan räjähdysmäisestä kasvusta. Neljä vuosikymmentä sitten harva olisi osannut kuvitella kaikkea sitä mitä jo kymmenen vuotta sitten oli saatavilla varsinkin matkaviestinten alalla. Otetaan vielä toinen esimerkki puheluista ja niiden hinnoista. Kuvassa 2.6 on esitetty muutokset puheluiden määristä ja yhden puhelun keskimäärin tuottamasta tulosta Yhdysvalloissa viime vuosisadan aikana. Puhelumäärät ovat sangen yksiselitteinen asia. Sen sijaan, koska niin moni asia on muuttunut vuosikymmenten mittaan, puhelun hinta täytyy yrittää suhteuttaa jollain tavalla. Kuvassa hinta on pyritty muuntamaan vastaavaksi hinnaksi Suomessa vuonna Samalla tavoin kuin Suomen kaukopuheluiden tapauksessa, tässäkin moni tekijä puheluiden hinnan lisäksi on vaikuttanut puheluiden suosioon. Mielenkiintoista kuvassa on se mitä tapahtui vuoden 1920-luvulla: puheluiden suhteellinen hinta nousi merkittävästi. Monopoli, vaikka säädeltykin kuten tässä tapauksessa USA:ssa, johtaa lähes aina korkeampaan hintatasoon kuin toimiva kilpailu. 90 Tätä tosiasiaa ei muuta edes se, että periaatteessa yksi televerkko ja -palvelu olisi tehokkaampi rakentaa ja ylläpitää kuin useampi rinnakkainen verkko ja palvelu. Tämän takia nytkin Suomessa on kolme rinnakkaista mobiiliverkkoa ja -palvelua. 88 Tilastokeskus, 52 euroa on vuoden 2005 rahaksi muunnettu arvo. 89 Tämä on vähän hankala laskelma, joten lopputulos on vain suuntaa-antava. Olennaista on, että puheluiden reaalihinta pysyi lähes samana 40 vuotta tekniikan kehittymisestä huolimatta. 90 Bell System käytti 1900-luvun alussa häikäilemättä hyväkseen tilannetta, jossa sillä oli käytännössä monipoliasema USA:n kaukopuhelinliikenteessä. Se kieltäytyi liittämästä kilpailevia paikallisia puhelinyhtiöitä kaukopuhelinverkkoonsa ja tällä tavoin se houkutteli asiakkaat omiin paikallisyhtiöihinsä. Kehitys johti AT&T:n säädeltyyn monopoliin.

14 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) 45 Puheluita päivässä asukasta kohti fi 1960 AT&T monopoli Liittymien määrä 2 Puhelujen määrä Puheluiden suhteellinen hinta muunnettuna Suomi 2012 /puhelu 1900 Kuva 2.6. Puheluiden määrä USA:ssa vuodesta 1900 vuoteen Vaaka-akseli: puhelun suhteellinen hinta tuloihin suhteutettuna muunnettuna suunnilleen Suomen hintatasoon vuonna 2012, pystyakseli: puheluiden määrä päivässä asukasta kohti. 91 Tarkastellaan hieman lähemmin väliä vuodesta 1920 vuoteen 1960, jolloin puheluiden suhteellinen hinta ei juurikaan tippunut, mutta puheluiden määrä asukasta kohden kasvoi 3,3-kertaiseksi. Miksi? Yksi olennainen tekijä on puhelinliittymien määrän kasvu: mitä enemmän on henkilöitä joille ja paikkoja joihin voi soittaa, sitä enemmän myös soitetaan. Liittymien määrä asukasta kohden kasvoi vuodesta 1920 vuoteen 1960 noin kaksinkertaiseksi, joten ainakin osa puhelumäärien kasvusta selittyy tällä tavoin. Puhelin on malliesimerkki laitteesta, josta on enemmän hyötyä silloin kun muillakin on samanlainen laite. Tätä ilmiötä kuvaava Metcalfen laki (Metcalfe s law) sanoo, että kommunikaatiopalvelun kokonaisarvo on verrannollinen käyttäjien määrän neliöön. Yksittäiselle käyttäjälle palvelun arvo kasvaa siis suorassa suhteessa muiden käyttäjien määrään. Puhelimen tapauksessa Metcalfen laki on varsin hyvä nyrkkisääntö. 92 Sosiaalisen median tapauksessa, jossa pyritään olemaan yhteydessä mahdollisimman suureen osaan lähipiiristä, riippuvuus voi olla vielä jyrkempi. Voidaan verrata vaikka kahta samankaltaista sosiaalisen median sovellusta, joista toisessa on mukana koko ystäväpiirisi ja toisessa vain 91 Kuvat tiedot perustuvat A. Odlyzkon artikkeliin The history of communications and its implications for the Internet (2000). Tuoreempi esimerkki yksityisen vaikkakin säädellyn monopolin toiminnasta on sähkönsiirtoyhtiöiden hintojen korotukset: 92 Toisaalta Metcalfen lakiin kannattaa suhtautua varauksin, katso esimerkiksi: Briscoe, B., Odlyzko, A., & Tilly, B. (2006). Metcalfe's law is wrong-communications networks increase in value as they add members-but by how much?. IEEE Spectrum, 43(7),

15 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) 46 puolet ystäväpiiristäsi. Ensimmäisen arvo on sinulle monikertainen verrattuna toiseen vähemmän käytettyyn sovellukseen. Lisäksi jossain vaiheessa kun laite yleistyy tarpeeksi, siitä tulee sosiaalisesti lähes välttämättömyys. Tästä esimerkkinä television yleistyminen Yhdysvalloissa: vuonna 1950 vain muutamassa prosentissa kotitalouksia oli televisio, kymmenen vuotta myöhemmin vastaava luku oli noin 85 prosenttia. 93 Kuka saattoi olla ilman televisiota siinä vaiheessa, kun enemmistö naapureista oli jo sen hankkinut? Tarve ilmenee markkinataloudessa maksuhalukkuutena. Maksuhalukkuus vaihtelee kuitenkin eri ihmisten ja tilanteiden välillä. Yleensä pienempi hinta merkitsee suurempaa kysyntää. Taloustieteessä yleisemmin käytetty hintajoustoa kuvaava kaava on: 94 ( ) = (h) (2.1) jossa K = kysyntä, h = hinta, e = hintajoustoparametri ja a = vakio joka määrittää kysynnän kokonaistason. Erään tutkimuksen mukaan telepalveluiden tapauksessa hintajoustoparametrin (e) arvo on tyypillisesti 0, Mitä tästä seuraa? Jos hintaa alennetaan yhdellä prosentilla, niin kysyntä kasvaa vain 0,75 prosenttia. Hinnan alentamisesta ei siten ole suoraa taloudellista hyötyä palvelun tarjoajalle, asiakkaille toki kyllä. Käytännössä lisäksi kun hinta laskee jonkun rajan alle, hintajousto pienenee, ellei jopa häviä kokonaan. Suomessa sekä matka- että kaukopuheluiden tapauksessa näyttää siltä, että hinnat eivät edes kilpailutilanteessa laske alle 0,05 euron minuutissa. Tämä voidaan tulkita siten, että hintakilpailu ei toimi, koska asiakkaat eivät enää koe hintaeroja niin merkittävinä että vaihtaisivat palvelun tarjoajaa hintojen takia. Joka tapauksessa on selvää, että kaava 2.1 ei päde kun hinta lähestyy nollaa, koska kaavan mukaan kysyntä kasvaisi äärettömyyksiin. 96 Niinpä jos halutaan tehdä realistisia laskelmia, kaavaa on pakko hieman muuntaa. Voidaan esimerkiksi lisätä yksi parametri (h 1): ( ) = (h+h ) (2.2) 93 Yhteenveto teknologian kehittymisestä 1900-luvulla, katso 94 Hintajouston kaavassa on usein plus-merkki ennen parametria e. Tässä käytetään miinusmerkkiä, koska silloin e:n arvot ovat aina positiivisia ja siten selkeämpiä vertailla sanallisesti. 95 M. Weingarten, J. Benito-Martin, U.S. Telecommunications Demand: A Macroeconomic View (1994). 96 Kiinteä kuukausihinta ilman käyttörajoituksia merkitsee tässä suhteessa samaa kuin ilmainen puhelu. Ilmaisuus täytyy aina käsitellä erikseen tapauksesta riippuen.

16 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) 47 Kaavan 2.1 ongelmana on se, että logaritmien sisällä on suureita, joilla on yksikkö, esimerkiksi minuutti tai euro. Sama kaava voidaan kuitenkin esittää muodossa, jossa ei esiinny logaritmeja: = h +h h+h (2.3) Tässä kaavassa siis yksi piste kiinnitetään, eli kun hinta h = h 0, niin kysyntä K = K 0. Sen lisäksi kaavassa on kaksi parametria: e eli hintajousto sekä parametri h 1, jolla säädetään kaavan käyttäytymistä silloin kun hinta on hyvin pieni. Kun h 1 on nolla, saadaan kaava 2.1. Parametri a kaavassa 2.2 saadaan kaavalla: = ( (h +h ) ) (2.4) Tässä logaritmin sisällä on yksiköitä (minuutteja ja euroja), joten kesken laskelmien ei kannata vaihtaa yksiköitä (tai jos vaihtaa, täytyy a:n arvo vastaavasti päivittää). Kuvassa 2.7 on esitetty kolme eri hintajoustoa kuvaavaa käyrää siten, että K 0 = 15 min/päivä ja h 0 = 0,10 euroa/min. 50 Kysyntä (min/päivä) h1 = 0.00, e = 0.75 h1 = 0.10, e = 0.75 h1 = 0.14, e = Hinta ( /min) Kuva 2.7. Puheluiden hintajousto kolmella eri parametrien kombinaatiolla kun oletetaan, että hinnalla 0,10 /min kysyntä on 15 minuuttia päivässä. Vaikka kysyntä pienenee hinnan kasvaessa, kysyntää saattaa riittää myös hyvin korkeilla hinnoilla. Esimerkkinä 3 minuutin puhelu New Yorkista Lontooseen vuonna 1927 maksoi saman verran kuin tavallisen työläisen 200 tunnin palkka ja silti palvelulle oli kysyntää. Tilanteessa, jossa kilpailua ei ole tai se on hyvin rajoittunutta, hinta määräytyy ensisijaisesti maksuhalukkuuden mukaan siten, että myyjä maksimoi tuottonsa. Tehokkaan kilpailun tapauksessa hinta määräytyy ensisijaisesti tuotantokustannusten mukaan. Vielä yksi esimerkki vuosikymmenien takaa, joka osoittaa kilpailun merkityksen. Taulukossa 2.1 on esitetty puhelujen hintoja hyvin varhaisessa vaiheessa teletoiminnan kehitystä

17 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) 48 eli vuodelta Tällöin ei vielä ollut lainkaan selvää käsitystä siitä miten teletoimi kannattaisi järjestää: yksityisten yritysten kilpailun avulla, paikallisen yhteistoiminnan avulla vai valtiollisena monopolina. Taulukko esittää kaukopuhelujen hintoja, nyt etäisyyden funktiona eri maissa. Tanskassa, jota taulukossa ei mainita, minuuttihintaa ei tuossa vaiheessa ollut lainkaan vaan hinta perustui kuukausimaksuun. Muista maista Suomessa oli keskimäärin halvimmat kaukopuhelut. Muut pohjoismaat olivat suunnilleen samalla tasolla, sen sijaan muualla Euroopassa hinnat olivat moninkertaiset, Britanniassa jopa noin kymmenkertaiset. Maiden välisiä eroja ei voi mitenkään selittää kustannuseroilla, koska merkittävä osa kustannuksista oli kuparijohdoissa, jonka hinta oli sama kaikkialla. Jonkin verran hintaeroja selittävät myös varallisuuserot. Suomihan oli tuohon aikaan sangen köyhä, itse asiassa köyhin taulukossa mainituista maista. Tästä huolimatta tärkein hintaeroja selittävä tekijä oli se oliko telealalla yksityistä yritteliäisyyttä ja kilpailua vai oliko puhelintoimi valtion monopoli. Taulukko 2.1. Kaukopuheluiden hinnat vuonna 1895 eri Euroopan maissa (Pence/min) km 128 km 256 km 512 km Suomi 0,2 0,5 0,9 1,5 Norja 1,0 1,0 1,0 1,0 Ruotsi 0,0 1,3 2,2 2,2 Sveitsi 1,0 1,6 1,6 1,6 Belgia 0,0 1,9 1,9 1,9 Ranska 1,0 1,9 2,9 5,8 Hollanti 3,3 3,3 3,3 3,3 Saksa 1,7 4,0 4,0 4,0 Espanja 4,0 4,0 5,6 10,4 Britannia 2,0 5,0 9,3 18,0 Italia 5,8 5,8 5,8 6,9 Unkari 6,7 6,7 6,7 6,7 Ja hinta ei ollut ainoa monopolin ongelma, palvelun käytön rajoitukset saattoivat olla lähes käsittämättömiä. Vuonna 1889 Britanniassa postin virkailijat nuhtelivat henkilöä, joka oli käyttänyt puhelintaan tehdäkseen ilmoituksen palolaitokselle lähistöllä syttyneestä tulipalosta. Virkailijan mukaan puhelinta olisi saanut käyttää vain omaan liiketoimintaan tai henkilökohtaisiin tarpeisiin, ei mihinkään muuhun. Vaikka käyttö tällaisissa tapauksissa 97 S. Wallsten, Ringing in the 20th Century, The Effect of State Monopolies, Private Ownership, and Operating Licences on Telecommunications in Europe, (2001).

18 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) 49 sittemmin sallittiin, niin näyttää hyvin vahvasti siltä, että monopoliasema johtaa lähes väistämättä myös ylenmääräiseen käyttäjien kontrollointiin. Tärkeää tässä ei tietenkään ole historialliset tapahtumat sinänsä, vaan yleiset periaatteet. Palvelun tarjoajan monopoliasema sellaisen palvelun tapauksessa, joka on olennainen osa elämää ja sosiaalisen kanssakäymisen kannalta tärkeää, johtaa monenlaisiin vääristymiin. Tämä koskee sekä palvelun hintaa että sen saatavuutta. Ääriesimerkkinä monet epädemokraattiset valtiot, joissa puhelinta ja Internetiä käytetään vallan välineenä. Telealan luonteesta johtuen palveluilla on taipumus lopulta keskittyä yhdelle toimijalle, joka sitten voi määritellä hinnat ja muut ehdot oman halunsa mukaan. Tästä johtuen yhteiskunnan täytyy pitää järjestelmällisesti huolta kilpailun toimivuudesta. Näyttää siltä, että eri yhteiskuntien halu ja kyky tämän tehtävän tehokkaaksi hoitamiseksi vaihtelee suuresti. Esimerkki: hintajousto Tehtävä 2.1. Pieni hintakilpailuanalyysi Oletetaan, että miljoonan asiakkaan jakaa kaksi operaattoria, joilla on seuraavat markkinaosuudet: O1: asiakasta O2: asiakasta Alkutilanteessa hinta on kummallakin 0.10 euro/min ja puheluiden määrä käyttäjää kohti on 15 min/päivä. Nyt jos vain toinen operaattori laskee hintaa arvoon 0,09 euro/min, niin kuinka paljon kyseisen operaattorin täytyy saada vähintään lisää asiakkaita toiselta, jotta sen (eli hintoja laskevan operaattorin) kokonaistulot puheluista nousisivat? a) Jos h1 = 0 b) Jos h1 = 0,10 Ratkaisu Oletetaan aluksi että hintajouston kaavan 2.3 mukaiset parametrit matkapuhelinpalvelulle (koskien keskimääräisen asiakkaan puheluminuutteja hinnan funktiona) ovat: e = 0,75 h0 = 0,10 euro/min K0 = 15 min/käyttäjä/päivä Kaavasta 2.4 saadaan: Kun h0 = 0, a = 0,9811 ja kun h0 = 0,10, a = 1,501. Huomaa myös, että a:n arvo riippuu käytetyistä yksiköistä. Tulot (Ti) ennen hintamuutoksia: Operaattori O1: T1 = 15 0, = /päivä

19 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) 50 Operaattori O2: T2 = 15 0, = /päivä Kysyntä (K eli minuuttimäärä asiakasta kohden) hinnalla x saadaan hintajouston kaavasta: ( ) = ( +h ) Kokonaistulo on siten Yi K x, jossa Yi = uusi asiakasmäärä. Jotta uudella hinnalla x päästäisiin samoihin tuloihin kuin aikaisemmin, pitää = ( ) > Tästä saadaan kun h0 = 0 Y1 = eli tarvittava lisäys = eli noin 6 % operaattorin 2 asiakkaista Y2 = eli tarvittava lisäys = 8007 eli noin 1,1 % operaattorin 1 asiakkaista Vastaavasti kun h0 = 0,10 Y1 = eli tarvittava lisäys = eli noin 16 % operaattorin 2 asiakkaista Y2 = eli tarvittava lisäys = eli noin 3 % operaattorin 1 asiakkaista Opetus Hintakilpailu näyttää kannattavammalta strategialta pienemmälle operaattorille kuin suuremmalle! Tästä seuraa usein myös se, että isommat pelurit pyrkivät ostamaan pienemmät pelurit pois markkinoilta hinnalla, joka saattaa vaikuttaa suhteettoman korkealta pienen pelurin tuottamaan voittoon verrattuna usein pieni peluri tuottaa itse asiassa tappiota ostohetkellä. Tappiollisuus johtuu myös siitä, että osoittamalla että pystyy haalimaan asiakkaita suuremmilta operaattoreilta, pienempi tekee itsestään halutumman ostokohteen. Asiakkaiden haaliminen vaatii kuitenkin kallista markkinointia ja edullisia hintoja, mikä tekee toiminnasta yleensä tappiollista ennen kuin markkinaosuus kasvaa riittävän suureksi. Keskittyminen jatkuu kunnes kilpailuviranomaiset puuttuvat peliin. Yleensä päädytään joko kolmeen tai neljään operaattoriin. Teleala yritystoimintana Telepalvelusanaston mukaan teleliikenne on tiedonsiirtoon perustuva viestintä, jossa käytetään hyväksi sähkömagneettisia järjestelmiä. 98 Saman sanaston mukaan teletekniikka on tietotekniikan osa-alue, johon kuuluvat tietoliikenteen järjestelmät ja menetelmät sekä niiden käytön osaaminen. Teleyrityksen päätehtävänä on siis tarjota tietoliikenne- eli telepalveluja. 98 Termit löytyvät Sanastokeskuksen termipankista, Telesanasto on vuodelta 1991, Telepalvelusanasto vuodelta 1997 ja Matkaviestinsanasto vuodelta 2001.

20 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) 51 Teleyritysten kirjo on nykyisin paljon suurempi kuin vielä 35 vuotta sitten. 99 Entisaikaan puhuttiin puhelinlaitoksista, joiden lainmukainen tehtävä oli tarjota puhelinpalveluita toimialueellaan kovin paljon muita tietoliikennepalveluja ei ollutkaan suurelle yleisölle tarjolla. Puhelu (paikallis-, kauko- tai ulkomaanpuhelu) oli palvelu, jonka ominaisuudet oli tarkkaan määritelty. Kaikki mitä puhelun onnistuminen teknisesti vaati, puhelinkoneesta alkaen, oli paikallisen puhelinlaitoksen ja posti- ja lennätinlaitoksen vastuulla ja hallinnassa. Teleyritykset voidaan jakaa kahteen ryhmään: telepalveluyritykset ja televerkkoyritykset. Telepalveluyritykset 100 tarjoavat nimensä mukaisesti telepalveluita, joko omassa verkossaan tai ostamalla tiedonsiirtopalveluita muilta yrityksiltä. Televerkkoyritykset 101 tarjoavat verkkopalveluita muille yrityksille tai suoraan loppukäyttäjille. Ero ei aina ole loppukäyttäjälle näkyvä. Esimerkiksi matkapuhelinliittymiä kauppaava yritys voi olla palveluyritys, joka ostaa kaiken toiminnassaan tarvitsemansa kapasiteetin toiselta teleyritykseltä. Pelkkää tiedonsiirtopalvelua ( johdonvuokrausta tai bittiputkea ) on pidetty vähemmän houkuttelevana toimialana kuin sisältöä tarjoavien palveluiden tarjoamista. Tiedonsiirron ja palvelun välinen raja on kuitenkin varsin hämärä. Ellei yritys pelkästään myy laitteita, niin kysymys on myös palvelun myynnistä, sillä bittien siirto on palvelu. Lisäksi laitetoimittajien ja verkkoyritysten välinen työnjako on hämärtymässä. Perinteiset verkkolaitetoimittajat kuten Ericsson ja Nokia Networks 102 ovat laajentaneet liiketoimintaansa matkaviestinverkkojen operoinnin alueelle. Televerkkoyritys voi siis toimia ikään kuin tukkukauppana, joka myy yhteyskapasiteettia suurissa erissä. Telepalveluyritys jakaa kapasiteetin pienempiin osiin myyden verkkopalveluja edelleen omille asiakkailleen. Teleyritysten velvollisuudesta vuokrata vapaata kapasiteettia toisilleen (ja muille halukkaille) säädetään viestintämarkkinalaissa. Näyttää siltä, että ilman säätelyä kapasiteetin vuokraaminen jää käytännössä olemattomaksi. Vaikka periaatteessa olisi edullisempaa rakentaa yksi verkko ja jakaa sitten sen kapasiteettia eri palveluntarjoajien kesken, niin käy- 99 Puhelinverkkojen rakennemääräykset vuodelta 1979 sisältää 309 sivun verran yksityiskohtaisia määräyksiä. Ainoa viittaus muuhun kuin puhelinpalveluun on 23, joka koskee puhelinverkon kiinteästi kytkettyjä yhteyksiä käyttäviä laitteita tämäkin mainitsematta lainkaan sanaa data. 100 Telepalveluyrityksestä käytetään myös nimityksiä palveluoperaattori ja palveluntarjoaja. 101 Televerkkoyrityksiä kutsutaan usein verkko-operaattoreiksi. Operaattori (operator) viittaa alun perin henkilöön, joka vastaa jonkun laitteen toiminnasta, tietoliikennealalla esimerkiksi lennättimen hoitajaa on kutsuttu operaattoriksi. 102 Siemensin myytyä osuutensa verkkoliiketoiminnasta, lyhenne NSN tarkoitti Nokia Solutions and Networks, sen sijaan vuosina lyhenne tuli sanoista Nokia Siemens Networks. Viimeisenä muutoksena Nokian verkkoliiketoiminta palasi käyttämään nimeä Nokia Networks.

21 K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2017) 52 tännössä näin ei juurikaan tapahdu. Esimerkiksi kattavan matkaviestinverkon rakentaminen on kallista; silti Elisa, DNA, ja Sonera ovat rakentaneet ja edelleen ylläpitävät rinnakkaisia verkkoja. Yleisenä suuntauksena näyttää olevan, että palveluntarjoajat ilman omaa verkkoaan eivät säily kovin pitkään itsenäisinä. Toiminimi (tai brändi) voi silti säilyä osana uuden emoyhtiön tarjontaa, kuten on käynyt esimerkiksi Saunalahden tapauksessa. 103 Viestinnän merkitys kansantaloudelle Televiestinnän osuus maailman bruttokansantuotteesta kasvoi 1990-luvulla selvästi. OECD-maiden keskiarvo oli vuonna 1990 noin 2 prosenttia, kun se vuonna 2001 oli jo 3,35 prosenttia. Tämä on ymmärrettävää kun ottaa huomioon että sekä Internet ja matkaviestimet yleistyivät hyvin nopeasti 90-luvun lopulla. Nopea teknologinen muutos vaati suuria investointeja ja uudet palvelut saatettiin alkuvaiheessa hinnoitella suhteellisen kalliiksi. Vuosituhannen vaihteen jälkeen osuus ei kuitenkaan ole juurikaan muuttunut. Kuvassa 2.8 on esitetty viestinnän osuus bruttokansantuotteesta Euroopassa ja muutamassa muussa maassa vuosina 2008 tai Suurimmassa osassa maista osuus on noin 3 prosenttia, mutta erojakin ilmenee. Eroja voi yrittää selittää ainakin neljällä tekijällä: 1) Varakkuuserot. Koska verkko- ja päätelaitteiden hinnat määräytyvät kansainvälisillä markkinoilla, vähemmän varakkaissa maissa tietoliikenteen osuus voi luontaisesti olla suurempi kuin varakkaammissa maissa. 2) Kilpailun toimivuus. Kysymys on lähinnä siitä miten vahva asema suurimmilla toimijoilla on viestinnän alalle, joka maan laajuisesti tai paikallisesti. 3) Kulttuuriset erot. Viestinnän luonteessa ja määrässä saattaa olla eroja erilaisten kulttuurien välillä. 103 Elisa teki lokakuussa 2014 muutoksen jolla Saunalahden brändistä tuli Elisan alabrändi eli Elisa Saunalahti.

2. Tietoliikennealan liiketoiminta

2. Tietoliikennealan liiketoiminta K. Kilkki Informaatioteknologian perusteet (2018) 32 2. Tietoliikennealan liiketoiminta Telealan alku ja kehitys kohti kilpailun vapautumista Ensiaskeleet Alexander Graham Bell (1847-1922) patentoi maaliskuussa

Lisätiedot

2. Liiketoiminta telealalla

2. Liiketoiminta telealalla K. Kilkki (2015) Informaatioteknologian perusteet 32 2. Liiketoiminta telealalla Telepalvelut voivat olla joko julkisia tai yksityisiä ja ne voivat perustua joko julkisiin tai yksityisiin verkkoihin. Verkon

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

Televälittäjät ja mediatalot solmivat epäpyhiä liittoja

Televälittäjät ja mediatalot solmivat epäpyhiä liittoja Televälittäjät ja mediatalot solmivat epäpyhiä liittoja 5.10.2000 06:51 Operaattorit ja vanhat mediatalot ovat löytäneet toisensa ja uusia yhteistyökuvioita on paljon ilmassa: on perustettu kimppayrityksiä

Lisätiedot

Markkinakatsaus 2013. Teletoiminnan liikevaihto ja investoinnit

Markkinakatsaus 2013. Teletoiminnan liikevaihto ja investoinnit Markkinakatsaus 2013 Teletoiminnan liikevaihto ja investoinnit Sisällysluettelo Johdanto... 3 Telemarkkinoiden mittasuhteet... 4 Liikevaihdon kehitys... 6 Kuluttajaliittymää kohden kertyneet tulot (ARPU)...

Lisätiedot

@japo.fi #japoalajarvi #euronicsalajarvi

@japo.fi #japoalajarvi #euronicsalajarvi @japo.fi #japoalajarvi #euronicsalajarvi JAPO on Järvi-Pohjanmaan alueella toimiva innovatiivinen ja palvelualtis tietoliikenneyhtiö. JAPO tunnetaan perinteikkäänä, mutta vahvasti ajassa elävänä ict-ratkaisujen

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

MARKKINAKATSAUS 4/2012. Teletoiminta Suomessa

MARKKINAKATSAUS 4/2012. Teletoiminta Suomessa MARKKINAKATSAUS 4/2012 Teletoiminta Suomessa Teleyritysten tulot ja investoinnit 2011 Viestintävirasto 2012 Tiedustelut: markkinaselvitykset@ficora.fi Tietoja lainatessa lähteenä on mainittava Viestintävirasto.

Lisätiedot

Televiestinnän tulonmuodostus, aiempien vuosien tiedot

Televiestinnän tulonmuodostus, aiempien vuosien tiedot Televiestinnän tulonmuodostus, aiempien vuosien tiedot Lähde Viestintävirasto ja Tilastokeskus Viestintäviraston tiedot alkaen vuodesta 2009 Vuosi 2013 Telepalveluista saadut tulot olivat vuonna 2013 yhteensä

Lisätiedot

Televiestintäkysely 2008

Televiestintäkysely 2008 Televiestintäkysely 2008 Kerätyt tiedot ovat tilastolain (280/2004) mukaisesti luottamuksellisia. Yritysten rakenteet 00022 TILASTOKESKUS SÄHKÖINEN LOMAKE OSOITTEESSA: http://sol.itella.net/tele Yrityksen

Lisätiedot

YHTEENLIITTÄMISHINNASTO Voimassa 1.3.2004 lukien

YHTEENLIITTÄMISHINNASTO Voimassa 1.3.2004 lukien SONERA CARRIER NETWORKS Oy:n YHTEENLIITTÄMISHINNASTO Voimassa 1.3.2004 lukien Hinnasto sisältää TeliaSonera Finland Oyj-konserniin (Soneran) kuuluvan kiinteän televerkon yhteenliittämispalvelujen maksut

Lisätiedot

Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla

Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla Päätösluonnos 1 (5) Dnro: 25.1.2013 829/9411/2012 Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla 1. Teleyritykset, joita päätösluonnos

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001

Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001 Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001 1 Elisan kasvu jatkui ja taloudellinen asema säilyi hyvänä Valitun strategian mukainen ohjelma eteni Osakevaihtotarjous Soonin osakkeenomistajille toteutui, Elisan omistus

Lisätiedot

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 12.11.2015 Kaisa Laitinen

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 12.11.2015 Kaisa Laitinen LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 12.11.2015 Kaisa Laitinen VALTIONEUVOSTON DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTINTÄVERKKOA KOSKEVAT TOIMILUPAPÄÄTÖKSET Toimiluvat ja hakijat

Lisätiedot

Teleyritysten rooli älykkään infran mahdollistajana

Teleyritysten rooli älykkään infran mahdollistajana Teleyritysten rooli älykkään infran mahdollistajana Verkostomessut, Tampere 23.1.2019 Elina Ussa, FiCom ry FiCom ry FiCom on ICT-alan suomalainen edunvalvoja, jonka tavoitteena on edistää jäsentensä liiketoimintamahdollisuuksia

Lisätiedot

Määräys PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDESTÄ. Annettu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2006

Määräys PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDESTÄ. Annettu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2006 1 (6) Määräys PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDESTÄ Annettu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2006 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 52 ja 129

Lisätiedot

Welhon liiketoiminta osaksi DNA:ta 31.5.2010

Welhon liiketoiminta osaksi DNA:ta 31.5.2010 Welhon liiketoiminta osaksi DNA:ta 31.5.2010 Welhon liiketoiminta osaksi DNA:ta Perustiedot (1/2) Sanoma myy Suomen suurimman kaapelitelevisio-operaattori Welhon liiketoiminnan tietoliikennekonserni DNA:lle

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.4.2004 30.6.2004 1 Elisan Q2 2004 Markkinakatsaus ja taloudellinen tilanne Toiminnan kehittäminen Tulevaisuuden näkymät 2 Q2 2004 keskeiset asiat Matkaviestinnässä liittymämäärän kasvu

Lisätiedot

TeliaSonera Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.11.2012

TeliaSonera Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.11.2012 TeliaSonera Oyj, Yritysesittely Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.11.2012 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.

Lisätiedot

Viestintäviraston toimialan kehityksestä. Tilastolliset kehitystrendit

Viestintäviraston toimialan kehityksestä. Tilastolliset kehitystrendit Viestintäviraston toimialan kehityksestä Digitaaliset palvelut laajemmin käyttöön Tieto digitalisoituu Langattomuuden merkitys kasvaa Viestintäviraston toimintaympäristön muutostekijät Globalisaatio Kuluttajatottumusten

Lisätiedot

/934/2003. Kokkolan Puhelin Oy Gamlakarleby Telefon Ab

/934/2003. Kokkolan Puhelin Oy Gamlakarleby Telefon Ab 5.3.2004 466/934/2003 Kokkolan Puhelin Oy Gamlakarleby Telefon Ab PÄÄTÖS HUOMATTAVASTA MARKKINAVOIMASTA KOTITALOUSASIAKKAILLE TARJOTTUJEN PAIKALLISPUHELUPALVELUJEN MARKKINOILLA 1 TELEYRITYS, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

Jos Q = kysytty määrä, Q = kysytyn määrän muutos, P = hinta ja P = hinnan muutos, niin hintajousto on Q/Q P/P

Jos Q = kysytty määrä, Q = kysytyn määrän muutos, P = hinta ja P = hinnan muutos, niin hintajousto on Q/Q P/P Osa 5. Joustoista Kysynnän hintajousto (price elasticity of demand) mittaa, miten kysynnän määrä reagoi hinnan muutokseen = kysytyn määrän suhteellinen muutos jaettuna hinnan suhteellisella muutoksella

Lisätiedot

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA8 Flash Eurobarometer (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Companies engaged in online activities FIF A Myykö yrityksenne verkon kautta ja/tai käyttääkö

Lisätiedot

Elisa Oyj:n. Yhteenliittämishinnasto telealueella 013 (Joensuun toimipiste)

Elisa Oyj:n. Yhteenliittämishinnasto telealueella 013 (Joensuun toimipiste) Elisa Oyj:n Yhteenliittämishinnasto telealueella 013 (Joensuun toimipiste) Voimassa 1.7.2006 alkaen Hinnaston yleiset ehdot 1. Oikeus hintojen muutoksiin pidätetään. 2. Hinnastossa mainitut maksut ovat

Lisätiedot

Määräys TILAAJAN NUMEROTIETOJEN SIIRROSTA VIESTINTÄVERKOSSA. Annettu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005

Määräys TILAAJAN NUMEROTIETOJEN SIIRROSTA VIESTINTÄVERKOSSA. Annettu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005 1 (5) Määräys TILAAJAN NUMEROTIETOJEN SIIRROSTA VIESTINTÄVERKOSSA Annettu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003)

Lisätiedot

Digitaalisen TV-verkon liikennepalvelujen kokeilut

Digitaalisen TV-verkon liikennepalvelujen kokeilut Digitaalisen TV-verkon liikennepalvelujen kokeilut FITS- syystapaaminen Jukka Andersson Digita Oy Jukka Andersson 30.10.2003 # 1 Digitaalisen television tulevaisuuden historia Business 2.0 lehti lokakuussa

Lisätiedot

Kamux puolivuosiesitys

Kamux puolivuosiesitys Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen

Lisätiedot

Sisällys. Q2 2014 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät ja ohjeistus vuodelle 2014

Sisällys. Q2 2014 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät ja ohjeistus vuodelle 2014 Sisällys Q2 2014 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät ja ohjeistus vuodelle 2014 2 Q2 2014 keskeiset tapahtumat Tulos kasvoi Kireästä kilpailusta

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tietoyhteiskuntakaaren käsitteistöä

Tietoyhteiskuntakaaren käsitteistöä Teleyritysten ABC -koulutus 12.10.2016 Mitä tarkoittaa olla teleyritys ja Viestintäviraston asiakas? Saara Punkka Tietoyhteiskuntakaaren käsitteistöä Viestinnän välittäminen Yleinen teletoiminta Verkkotoimilupaa

Lisätiedot

POHJOIS-HÄMEEN PUHELIN OY:n YHTEENLIITTÄMISHINNASTO

POHJOIS-HÄMEEN PUHELIN OY:n YHTEENLIITTÄMISHINNASTO POHJOIS-HÄMEEN PUHELIN OY:n YHTEENLIITTÄMISHINNASTO Voimassa 1.1.2014 lukien Hinnasto sisältää Pohjois-Hämeen Puhelin Oy:n kiinteän televerkon yhteenliittämispalvelujen maksut operaattoriasiakkaille. Hinnaston

Lisätiedot

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva 1.1 Tämä on STT-Lehtikuva STT-Lehtikuva on Suomen johtava, kansallinen uutis- ja kuvatoimisto. Uutispalveluiden lisäksi STT tuottaa muita palveluita medialle ja viestintäpalveluita johtaville yrityksille,

Lisätiedot

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus

Lisätiedot

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 26.11.2015 klo 12.00. Asiantuntijan kuuleminen ja kirjallinen asiantuntijalausunto

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 26.11.2015 klo 12.00. Asiantuntijan kuuleminen ja kirjallinen asiantuntijalausunto Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 26.11.2015 klo 12.00 Asiantuntijan kuuleminen ja kirjallinen asiantuntijalausunto Saimaan Kuitu Oy toimitusjohtaja Tuomo Puhakainen Asia: HE 116/2015 vp Hallituksen

Lisätiedot

ICT (Matkaviestintä, laajakaista ja maksu-tv) - Asiakastyytyväisyystutkimus 2013

ICT (Matkaviestintä, laajakaista ja maksu-tv) - Asiakastyytyväisyystutkimus 2013 Julkaisuvapaa ma 28.10.2013 klo 06.00 Tyytyväisyys televiestintäpalveluihin nousee - Terveen kilpailutilanteen säilyttäminen on nyt ratkaiseva ICT (Matkaviestintä, laajakaista ja maksu-tv) - Asiakastyytyväisyystutkimus

Lisätiedot

11 Oligopoli ja monopolistinen kilpailu (Mankiw & Taylor, Ch 17)

11 Oligopoli ja monopolistinen kilpailu (Mankiw & Taylor, Ch 17) 11 Oligopoli ja monopolistinen kilpailu (Mankiw & Taylor, Ch 17) Oligopoli on markkinamuoto, jossa markkinoilla on muutamia yrityksiä, jotka uskovat tekemiensä valintojen seurauksien eli voittojen riippuvan

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

söverojen osuus liikevoitosta oli 13,5 prosenttia ja suomalaisomisteisten Virossa toimivien yritysten, poikkeuksellisen vähän, 3,2 prosenttia.

söverojen osuus liikevoitosta oli 13,5 prosenttia ja suomalaisomisteisten Virossa toimivien yritysten, poikkeuksellisen vähän, 3,2 prosenttia. Helsinki 213 2 Viron nopea talouskasvu 2-luvulla sekä Suomea alhaisempi palkkataso ja keveämpi yritysverotus houkuttelevat Suomessa toimivia yrityksiä laajentamaan liiketoimintaansa Virossa. Tässä tutkimuksessa

Lisätiedot

parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21/EY ("puitedirektiivi") EYVL 108, , s. 33.

parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21/EY (puitedirektiivi) EYVL 108, , s. 33. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 14.07.2005 SG-Greffe (2005) D/203663 Viestintävirasto Itämerenkatu 3 A FIN-00180 Helsinki Finland Rauni Hagman Ylijohtaja Fax: +358 96966760 Arvoisa Rauni Hagman, Asia: Tapaukset

Lisätiedot

Harjoitustehtävät 6: mallivastaukset

Harjoitustehtävät 6: mallivastaukset Harjoitustehtävät 6: mallivastaukset Niku Määttänen & Timo Autio Makrotaloustiede 31C00200, talvi 2018 1. Maat X ja Y ovat muuten identtisiä joustavan valuuttakurssin avotalouksia, mutta maan X keskuspankki

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 212 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21/EY ("puitedirektiivi") EYVL 108, 24.4.2002, s. 33.

parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21/EY (puitedirektiivi) EYVL 108, 24.4.2002, s. 33. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 17.12.2003 SG (2003) D/233786 Viestintävirasto Itämerenkatu 3 A FIN-00180 Helsinki Finland Rauni Hagman Ylijohtaja Fax: +358 96966760 Arvoisa Rauni Hagman, Asia: Tapaukset FI/2003/0028

Lisätiedot

Vuosi 2010. Haetaan valtuutusta 0,40 euron lisäosinkoon ja 5 milj. oman osakkeen hankintaan

Vuosi 2010. Haetaan valtuutusta 0,40 euron lisäosinkoon ja 5 milj. oman osakkeen hankintaan Sisällys Katsaus vuoteen 2010 Q4 2010 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Uusien palveluiden ja älypuhelinmarkkinan eteneminen Näkymät vuodelle 2011

Lisätiedot

Rahoitusriskit ja johdannaiset Luentokurssi kevät 2011 Lehtori Matti Estola

Rahoitusriskit ja johdannaiset Luentokurssi kevät 2011 Lehtori Matti Estola Rahoitusriskit ja johdannaiset Luentokurssi kevät 2011 Lehtori Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskunta- ja Kauppatieteiden tiedekunta, Oikeustieteiden laitos, kansantaloustiede Luennot 22 t, harjoitukset

Lisätiedot

KANSANTALOUSTIETEEN PÄÄSYKOE : Mallivastaukset

KANSANTALOUSTIETEEN PÄÄSYKOE : Mallivastaukset KANSANTALOUSTIETEEN PÄÄSYKOE.6.016: Mallivastaukset Sivunumerot mallivastauksissa viittaavat pääsykoekirjan [Matti Pohjola, Taloustieteen oppikirja, 014] sivuihin. (1) (a) Julkisten menojen kerroin (suljetun

Lisätiedot

PÄÄTÖS HUOMATTAVASTA MARKKINAVOIMASTA YRITYSASIAKKAILLE TARJOTTUJEN PAIKALLISPUHELUPALVELUJEN MARKKINOILLA

PÄÄTÖS HUOMATTAVASTA MARKKINAVOIMASTA YRITYSASIAKKAILLE TARJOTTUJEN PAIKALLISPUHELUPALVELUJEN MARKKINOILLA 5.3.2004 494/934/2003 Forssan Seudun Puhelin Oy PÄÄTÖS HUOMATTAVASTA MARKKINAVOIMASTA YRITYSASIAKKAILLE TARJOTTUJEN PAIKALLISPUHELUPALVELUJEN MARKKINOILLA 1 TELEYRITYS, JOTA PÄÄTÖS KOSKEE Forssan Seudun

Lisätiedot

Hostingpalvelujen. oikeudelliset kysymykset. Viestintäviraston Abuse-seminaari 2012. Jaakko Lindgren

Hostingpalvelujen. oikeudelliset kysymykset. Viestintäviraston Abuse-seminaari 2012. Jaakko Lindgren Hostingpalvelujen oikeudelliset kysymykset Viestintäviraston Abuse-seminaari 2012 Jaakko Lindgren Legal Counsel Tieto, Legal jaakko.lindgren@tieto.com Esittely Jaakko Lindgren Legal Counsel, Tieto Oyj

Lisätiedot

Kvalitatiivinen analyysi. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry

Kvalitatiivinen analyysi. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Laadullinen eli kvalitatiiivinen analyysi Yrityksen tutkimista ei-numeerisin perustein, esim. yrityksen johdon osaamisen, toimialan kilpailutilanteen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.7.2005 30.9.2005 1 Elisan Q3 2005 Q3 2005 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Saunalahti-kaupan eteneminen Tulevaisuuden näkymät 2 Q3

Lisätiedot

Sonera Roaming Desk Research. TeliaSonera Finland Oyj. Raportti. Sonera Roaming Desk Research TNS 27.04.2016 220107223

Sonera Roaming Desk Research. TeliaSonera Finland Oyj. Raportti. Sonera Roaming Desk Research TNS 27.04.2016 220107223 TeliaSonera Finland Oyj Hintavertailun toteutus Roaming-hintavertailu tehtiin kolmen eri operaattorin valikoitujen liittymien kesken kuudessa maassa ja viidessä eri käyttötapauksessa. Hinnat kerättiin

Lisätiedot

Monopoli 2/2. S ysteemianalyysin. Laboratorio. Teknillinen korkeakoulu

Monopoli 2/2. S ysteemianalyysin. Laboratorio. Teknillinen korkeakoulu Monopoli / Monopolimarkkinat - oletuksia Seuraavissa tarkasteluissa oletetaan, että monopolisti tuntee kysyntäkäyrän täydellisesti monopolisti myy suoraan tuotannosta, ts. varastojen vaikutusta ei huomioida

Lisätiedot

ELEC-C7110 Informaatioteknologian perusteet

ELEC-C7110 Informaatioteknologian perusteet ELEC-C7110 Informaatioteknologian perusteet Kalevi Kilkki Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitos Tietoliikennealan liiketoiminta 15.1.2018 Kurssin rakenne» 9 asiakokonaisuutta = viikkoa Viikko:

Lisätiedot

TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO

TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO 1 TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO Hinnasto sisältää Ikaalisten- Parkanon Puhelin Osakeyhtiön vahvistamat televerkko-operaattoripalvelujen maksut. Hinnaston maksut kattavat myös Yhtiön televerkkoihin

Lisätiedot

Financial Statement Scorecard as a Tool for Small Business Management 1 LIIKEVAIHTO / TUOTTEIDEN ARVONLISÄVEROTON MYYNTI ASIAKASULOTTUVUUS

Financial Statement Scorecard as a Tool for Small Business Management 1 LIIKEVAIHTO / TUOTTEIDEN ARVONLISÄVEROTON MYYNTI ASIAKASULOTTUVUUS YRITYKSEN MAKSUKYKY JA STRATEGINEN JOHTAMINEN HELSINKI 29.1.2010 OTM, KTM MIKKO HAKOLA 1 TULOSLASKELMAPERUSTEINEN MITTARISTO JOHDON KONTROLLITYÖVÄLINEESTÄ Financial Statement Scorecard as a Tool for Small

Lisätiedot

Yritystoiminta Pia Niuta HINNOITTELU

Yritystoiminta Pia Niuta HINNOITTELU HINNOITTELU Hinta on keskeinen kilpailukeino. sen muutoksiin asiakkaat ja kilpailijat reagoivat herkästi. toimii tuotteen arvon mittarina. vaikuttaa yrityksen imagoon. on tuotteen/palvelun arvo rahana

Lisätiedot

Hinnasto sisältää Vakka-Suomen Puhelin Oy:n (Y-tunnus ) vahvistamat televerkko-operaattoripalvelujen maksut.

Hinnasto sisältää Vakka-Suomen Puhelin Oy:n (Y-tunnus ) vahvistamat televerkko-operaattoripalvelujen maksut. 26.2.2010 1 (7) Palveluoperaattori / Kai Heikkilä VSP TELEVERKKO-OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO Hinnasto sisältää Vakka-Suomen Puhelin Oy:n (Y-tunnus 0213072-2) vahvistamat televerkko-operaattoripalvelujen

Lisätiedot

Sisällys. Katsaus vuoteen 2012 Q4 2012 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2013

Sisällys. Katsaus vuoteen 2012 Q4 2012 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2013 Sisällys Katsaus vuoteen 2012 Q4 2012 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät vuodelle 2013 2 Vuosi 2012 Liikevaihdon kasvu ylitti jälleen toimialan

Lisätiedot

Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori

Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? 23.11.2016 Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori 2 Lihantuotannon arvoketju Kuluttajan rooli ostaa ja maksaa

Lisätiedot

Elisa Oyj:n osavuosikatsaus

Elisa Oyj:n osavuosikatsaus :n osavuosikatsaus 1.1.2003-31.3.2003 Toimitusjohtaja Liiketoiminta tuo kassavirtaa - tulos vielä epätyydyttävä Konsernin liikevaihto oli 371 milj. euroa (384) liikevaihdon supistumisen takana kirjauskäytännön

Lisätiedot

PAIMENSAARI JA KYLÄNIEMI ETELÄ-KARJALAN

PAIMENSAARI JA KYLÄNIEMI ETELÄ-KARJALAN PAIMENSAARI JA KYLÄNIEMI ETELÄ-KARJALAN ENSIMMÄISINÄ! Toimitusjohtaja Tuomo Puhakainen Verkottaja Kari Kotirinta Nek Saimaa Oy ESITTELY TUOMO PUHAKAINEN * 1974-1989 -15 VUOTTA SONERAN TEKNIIKASSA, KAAPELITYÖT

Lisätiedot

Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle

Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle 15. Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle Yhtiön tytäryhtiön

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.7.2006 30.9.2006 1 Elisan Q3 2006 Q3 2006 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Strategian toteutus Yhdysliikennemaksut Näkymät vuodelle

Lisätiedot

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 14.12.2012 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1771/9520/2012 Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

Osa 12b Oligopoli ja monopolistinen kilpailu (Mankiw & Taylor, Chs 16-17)

Osa 12b Oligopoli ja monopolistinen kilpailu (Mankiw & Taylor, Chs 16-17) Osa 12b Oligopoli ja monopolistinen kilpailu (Mankiw & Taylor, Chs 16-17) Oligopoli on markkinamuoto, jossa markkinoilla on muutamia yrityksiä, jotka uskovat tekemiensä valintojen seurauksien eli voittojen

Lisätiedot

ASIAKKAAN NÄKÖKULMA Medialiiton hallituksen pj. Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi

ASIAKKAAN NÄKÖKULMA Medialiiton hallituksen pj. Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi Median innovaatiotuen loppuseminaari 2.10.2018 ASIAKKAAN NÄKÖKULMA Medialiiton hallituksen pj. Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi VESA-PEKKA KANGASKORPI K O N S E R N I J O H

Lisätiedot

Finda Vuosikertomus 2014

Finda Vuosikertomus 2014 DNA OY VUONNA 2014 YLEISTÄ Yleinen taloustilanne säilyi koko vuoden 2014 haasteellisena, mikä lisäsi epävarmuutta myös tietoliikennealalla. Kuluttajien ostovoiman ja taloudellisen luottamuksen heikentyminen

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 11.11.2010 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1337/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

Palvelukuvaus LOUNEA KOTIPUHELIN PALVELUKUVAUS. www.lounea.fi

Palvelukuvaus LOUNEA KOTIPUHELIN PALVELUKUVAUS. www.lounea.fi Palvelukuvaus 1 LOUNEA KOTIPUHELIN PALVELUKUVAUS 2 Sisällysluettelo 1 YLEISKUVAUS... 3 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3 2.1 Puhepalvelu... 3 2.1.1 Puhepalvelun rajoitukset... 4 2.2 Puhelinnumerot... 5 2.3 Lankapuhelinsovitin

Lisätiedot

PÄÄTÖS HUOMATTAVASTA MARKKINAVOIMASTA YRITYSASIAKKAILLE TARJOTTUJEN PAIKALLISPUHELUPALVELUJEN MARKKINOILLA

PÄÄTÖS HUOMATTAVASTA MARKKINAVOIMASTA YRITYSASIAKKAILLE TARJOTTUJEN PAIKALLISPUHELUPALVELUJEN MARKKINOILLA 5.3.2004 508/934/2003 Kajaanin Puhelinosuuskunta PÄÄTÖS HUOMATTAVASTA MARKKINAVOIMASTA YRITYSASIAKKAILLE TARJOTTUJEN PAIKALLISPUHELUPALVELUJEN MARKKINOILLA 1 TELEYRITYS, JOTA PÄÄTÖS KOSKEE Kajaanin Puhelinosuuskunta

Lisätiedot

suurtuotannon etujen takia yritys pystyy tuottamaan niin halvalla, että muut eivät pääse markkinoille

suurtuotannon etujen takia yritys pystyy tuottamaan niin halvalla, että muut eivät pääse markkinoille KILPAILUMUODOT Kansantaloustieteen lähtökohta on täydellinen kilpailu. teoreettinen käsitteenä tärkeä Yritykset ovat tuotantoyksiköitä yhdistelevät tuotannontekijöitä o työvoimaa o luonnon varoja o koneita

Lisätiedot

Kotitalouksien kiinteät internet - liittymät. Tero Karttunen Oy Mikrolog Ltd

Kotitalouksien kiinteät internet - liittymät. Tero Karttunen Oy Mikrolog Ltd Kotitalouksien kiinteät internet - liittymät Tero Karttunen Oy Mikrolog Ltd Kotitalouden internet - toivelista! Edulliset käyttökustannukset! Helppo, edullinen käyttöönotto! Kiinteä internet-yhteys! Toimiva!

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 19 (SAUVO)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 19 (SAUVO) 1239/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 19 (SAUVO) Markkina-analyysi koskee Varsinais-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Sauvo

Lisätiedot

TELIASONERA FINLAND OYJ:N JA KONEYRITTÄJIEN LIITTO RY:N VÄLINEN PUITESOPIMUS, LIITE SONERAN YRITYSSOPIMUKSEEN

TELIASONERA FINLAND OYJ:N JA KONEYRITTÄJIEN LIITTO RY:N VÄLINEN PUITESOPIMUS, LIITE SONERAN YRITYSSOPIMUKSEEN SOPIMUS 1 (6) TELIASONERA FINLAND OYJ:N JA KONEYRITTÄJIEN LIITTO RY:N VÄLINEN PUITESOPIMUS, LIITE SONERAN YRITYSSOPIMUKSEEN TeliaSonera Finland Oyj ja KONEYRITTÄJIEN LIITTO RY, Y-tunnus: 0201722-8, ovat

Lisätiedot

Kaupan työllisyys ja digitalisaatio

Kaupan työllisyys ja digitalisaatio Kaupan työllisyys ja digitalisaatio Kaupan työllisyys 350 Kauppa on elinkeinoelämän suurin työllistäjä 1000 henkilöä Kauppa 300 250 200 150 100 Metalli ja elektroniikka Rakentaminen Kuljetus ja varastointi

Lisätiedot

Rahankäyttö vaatteisiin & jalkineisiin ja kodintekstiileihin eri Euroopan maissa

Rahankäyttö vaatteisiin & jalkineisiin ja kodintekstiileihin eri Euroopan maissa Rahankäyttö vaatteisiin & jalkineisiin ja kodintekstiileihin eri Euroopan maissa Rahankäyttö vaatteisiin & jalkineisiin ja kodintekstiileihin eri Euroopan maissa / sisältö Vaatteet & jalkineet Rahankäyttö

Lisätiedot

Tekstiviestit puhepalvelunumeroihin 3/2008

Tekstiviestit puhepalvelunumeroihin 3/2008 Tekstiviestit puhepalvelunumeroihin 3/2008 Työryhmäraportti 3/2008 1 (6) Julkaisija Tekijät Työryhmä Tekstiviestit puhepalvelunumeroihin KUVAILULEHTI Asiakirjan päivämäärä 30.4.2008 Asiakirjan laji Työryhmäraportti

Lisätiedot

Anvia Oyj. Kapasiteettituotteet - hinnasto

Anvia Oyj. Kapasiteettituotteet - hinnasto 1(7) Teleoperaattorihinnasto Anvia Oyj Kapasiteettituotteet - hinnasto Voimassa 1.1.2010 alkaen toistaiseksi 2(7) SISÄLLYSLUETTELO KAPASITEETTITUOTEHINNASTO... 3 1. SIIRTOVERKON YHTEYDET (TUOTERYHMÄ 1206)...

Lisätiedot

Luento 9. June 2, Luento 9

Luento 9. June 2, Luento 9 June 2, 2016 Otetaan lähtökohdaksi, että sopimuksilla ei voida kattaa kaikkia kontingensseja/maailmantiloja. Yksi kiinnostava tapaus on sellainen, että jotkut kontingenssit ovat havaittavissa sopimusosapuolille,

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Pohjanmaa hankealue Alavus

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Pohjanmaa hankealue Alavus Analyysi 1 (5) Dnro: 29.9.2017 992/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Pohjanmaa hankealue Alavus Taustaa Markkina-analyysi koskee Etelä-Pohjanmaan liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

Kuluttajille tarjottavan SIP-sovelluksen kannattavuus operaattorin kannalta

Kuluttajille tarjottavan SIP-sovelluksen kannattavuus operaattorin kannalta Kuluttajille tarjottavan SIP-sovelluksen kannattavuus operaattorin kannalta Diplomityöseminaari 6.6.2005 Tekijä: Sanna Zitting Valvoja: Heikki Hämmäinen Ohjaaja: Jari Hakalin Sisältö Taustaa Ongelmanasettelu

Lisätiedot

Vuosi 2015. Haetaan valtuutusta 5 milj. oman osakkeen hankintaan. * Raportoidut: 2 % ja 8 %

Vuosi 2015. Haetaan valtuutusta 5 milj. oman osakkeen hankintaan. * Raportoidut: 2 % ja 8 % 1 Sisällys Katsaus vuoteen 2015 Q4 2015 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät ja ohjeistus vuodelle 2016 2 Vuosi 2015 Kaikkien aikojen paras tulos

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Fintech-yritykset tuovat markkinoille uudenlaisia rahoituspalveluita 3 BLOGI Fintech-yritykset tuovat markkinoille uudenlaisia rahoituspalveluita

Lisätiedot

TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO N:o 36

TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO N:o 36 Sivu 1 (9) LL/AJ 21.12.2015 TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO N:o 36 Hinnasto sisältää Länsilinkki Oy:n (Y-tunnus 0853251-1 ja teleyritystunniste 23) vahvistamat televerkko-operaattoripalvelujen

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Kempele

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Kempele Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1250/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Kempele 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSIN LOPPUTULOS KIINTEÄÄN PUHELINVERKKOON LASKEVAN PUHELIIKENTEEN MARKKINOILLA

MARKKINA-ANALYYSIN LOPPUTULOS KIINTEÄÄN PUHELINVERKKOON LASKEVAN PUHELIIKENTEEN MARKKINOILLA 4.1.2008 413/934/2007 Jakelun mukaan MARKKINA-ANALYYSIN LOPPUTULOS KIINTEÄÄN PUHELINVERKKOON LASKEVAN PUHELIIKENTEEN MARKKINOILLA 1. RELEVANTIT MARKKINAT Viestintämarkkinalain (393/2003) 17 1 momentin

Lisätiedot

Harjoituksen sisältö ja tavoitteet

Harjoituksen sisältö ja tavoitteet Tietoliikenneverkkojen arkkitehtuurit Harjoitus 3/01: Tiedonsiirtopalveluiden hinnoitelu Klaus Nieminen Harjoituksen sisältö ja tavoitteet Aiheena: Tiedonsiirtopalveluiden hinnoittelu Rajaus: Tilaajan

Lisätiedot

HMV-sääntelyn tiekartta

HMV-sääntelyn tiekartta HMV-sääntelyn tiekartta 26.3.2018 HMV-sääntelyllä vapautta valintoihin Markkinat ovat terveet ja myös uudet teleyritykset pääsevät markkinoille kohtuullisin ehdoin ja hinnoin. Lisääntyvä kilpailu luo teleyrityksille

Lisätiedot

4. www-harjoitusten mallivastaukset 2017

4. www-harjoitusten mallivastaukset 2017 TU-91.1001 Kansantaloustieteen perusteet 4. www-harjoitusten mallivastaukset 2017 Tehtävä 1. Oikea vastaus: C Voitto maksimoidaan, kun MR=MC. Kyseisellä myyntimäärällä Q(m) voittomarginaali yhden tuotteen

Lisätiedot

Asetuksen mukaan tarkoituksenmukaisen internetyhteyden vähimmäisnopeudesta

Asetuksen mukaan tarkoituksenmukaisen internetyhteyden vähimmäisnopeudesta Raportti 1 (5) Dnro: 29.11.2017 1310/922/2017 Selvitys tarkoituksenmukaisen internetyhteyden vähimmäisnopeudesta Tietoyhteiskuntakaaren yleispalvelusääntelyllä taataan kaikille tietyt perustasoiset viestintäpalvelut

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 24.9.2019 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alustavat hyvän vastauksen piirteet on suuntaa-antava kuvaus kokeen tehtäviin odotetuista vastauksista ja tarkoitettu ensisijaisesti

Lisätiedot

Kohti kevyempää sääntelyä

Kohti kevyempää sääntelyä Kohti kevyempää sääntelyä Viestintäviraston näkemyksiä komission 6.5.2015 tiedonantoon Pääjohtaja Asta Sihvonen-Punkka Mediainfo, Asta Sihvonen-Punkka 1 Euroopan komission Digitaaliset sisämarkkinat tiedonanto

Lisätiedot

TALOUSTIETEEN LUENTOJEN TEHTÄVÄT

TALOUSTIETEEN LUENTOJEN TEHTÄVÄT TALOUSTIETEEN LUENTOJEN TEHTÄVÄT 1. Suhteellisen edun periaate 1. Maassa A: 1 maito ~ 3 leipää 1 leipä ~ 0,33 maitoa Maassa B: a. b. 3 maitoa ~ 5 leipää 1 maito ~ 1,67 leipää 1 leipä ~ 0,6 maitoa i. Maalla

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi Analyysi 1 (5) Dnro: 21.9.2017 985/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi Taustaa Markkina-analyysi koskee Etelä-Karjalan maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

Taloustieteen perusteet 31A Ratkaisut 3, viikko 4

Taloustieteen perusteet 31A Ratkaisut 3, viikko 4 Taloustieteen perusteet 31A00110 2018 Ratkaisut 3, viikko 4 1. Tarkastellaan pulloja valmistavaa yritystä, jonka päiväkohtainen tuotantofunktio on esitetty alla olevassa taulukossa. L on työntekijöiden

Lisätiedot

on yritystoiminnan keskeisistä liiketoimintapäätöksistä ensimmäinen. Sen varaan kaikki muut päätökset tehdään:

on yritystoiminnan keskeisistä liiketoimintapäätöksistä ensimmäinen. Sen varaan kaikki muut päätökset tehdään: Sisällysluettelo Esipuhe 2 1. Segmentointi nykymarkkinoinnissa 5 1.1. Segmentoinnin merkitys 6 1.2. Segmentoinnin toteutuksen ongelmat 8 1.3. Segmentin valintaan vaikuttavat tekijät 10 2. Segmentoinnin

Lisätiedot

Aurinkoenergiahankkeiden rahoittaminen mitä SolarCity on opettanut?

Aurinkoenergiahankkeiden rahoittaminen mitä SolarCity on opettanut? Aurinkoenergiahankkeiden rahoittaminen mitä SolarCity on opettanut? FinSolar seminaari: Aurinkoenergian kotimarkkinat kasvuun 13.11.2014 Juha Ollikainen / GreenStream Network Oyj GreenStream lyhyesti Energiatehokkuushankkeiden

Lisätiedot

MIKROTEORIA, HARJOITUS 6 YRITYKSEN JA TOIMIALAN TARJONTA JA VOITTO TÄYDELLISESSÄ KILPAILUSSA, SEKÄ MONOPOLI

MIKROTEORIA, HARJOITUS 6 YRITYKSEN JA TOIMIALAN TARJONTA JA VOITTO TÄYDELLISESSÄ KILPAILUSSA, SEKÄ MONOPOLI MIKROTEORIA, HARJOITUS 6 YRITYKSEN JA TOIMIALAN TARJONTA JA VOITTO TÄYDELLISESSÄ KILPAILUSSA, SEKÄ MONOPOLI 1a. Täydellisen kilpailun vallitessa yrityksen A tuotteen markkinahinta on 18 ja kokonaiskustannukset

Lisätiedot

HMV-sääntelyn tiekartta. Viestintämarkkinapäivä 8.10.2013 Apulaisjohtaja Marja Lehtimäki, markkinat

HMV-sääntelyn tiekartta. Viestintämarkkinapäivä 8.10.2013 Apulaisjohtaja Marja Lehtimäki, markkinat HMV-sääntelyn tiekartta Viestintämarkkinapäivä 8.10.2013 Apulaisjohtaja Marja Lehtimäki, markkinat Sisältö HMV-sääntely» Mitä ja miksi? HMV-sääntelyn punainen lanka Tiekartta 2013 2017» HMV-analyysit ja

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot