SuPer edustaa toisen asteen koulutettuja työntekijöitä sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla.
|
|
- Pekka Mattila
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LAUSUNTO Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: Lausuntopyyntö / Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi OKM 41/010/2016 Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi SuPer edustaa toisen asteen koulutettuja työntekijöitä sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittaneet lähihoitajat ovat suurin ammattiryhmä näillä aloilla. Lisäksi lasten- ja lähihoitajat työskentelevät kasvatusalalla. Yhä pienenevät resurssit ammatillisessa peruskoulutuksessa ja sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä varhaiskasvatuksessa tuottavat tulevaisuudessa uusia haasteita lähihoitajan ammattitaidon, potilas- ja asiakasturvallisuuden sekä hoidon laadun turvaamiseen. Lähihoitajan työ on vaativaa ja monipuolista auttamistyötä haavoittuvaisessa asemassa olevien ihmisten kanssa. Hyvät vuorovaikutustaidot ovat välttämättömiä, koska lähihoitaja työskentelee hyvin erilaisten asiakasryhmien kanssa, ja asiakasryhmien moninaisuus lisääntyy tulevaisuudessa yhteiskunnan muuttuessa. Lähihoitajat työskentelevät laajasti alan tehtävissä eri toimintaympäristöissä. Työssä noudatetaan alan arvoperustaa ja ammattietiikkaa. Työskentely on vaativaa, vastuullista ja itsenäistä. Työ sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla muuttuu yhä moninaisemmiksi muun muassa eri ammattiryhmien välisten tehtäväsiirtojen myötä. Lähihoitajan työnkuva kehittyy ja muuttuu kaiken aikaa vastuullisemmaksi ja vaativammaksi. Vastuu sekä omasta työstä että toisista ihmistä korostuu tulevaisuudessa entistäkin enemmän. SOTE-reformi ja kuntauudistus tuovat toteutuessaan yhä enemmän haasteita työelämään ja sen onnistuminen on kiinni henkilökunnan osaamisesta. Työelämä muuttuu tulevaisuudessa jatkuvasti vaativammaksi, asettaen entistä korkeampia vaatimuksia ammattitaidolle jotta voidaan turvata hoidon laatua ja asiakasturvallisuutta. Samanaikaiset säästöt sekä ammatillisesta koulutuksesta että sosiaali-, terveys- ja kasvatusaloilla vaarantavat sekä työn laadun että tulevaisuuden työntekijöiden ammattitaidon, jolloin säästöt saattavat todellisuudessa muuttua lisääntyviksi kustannuksiksi muun muassa potilasvahinkojen, puutteellisen ennalta ehkäisevän työn sekä lisääntyvän syrjäytymisen vuoksi. SuPerin selvityksen mukaan alan työntekijöillä on suuri huoli tulevien työntekijöiden ammattitaidosta ja soveltuvuudesta alalle. Pääsy- ja soveltuvuuskokeiden poistuminen näkyy jo nyt työpaikoilla ja Valviran tilastoissa muun muassa alalla yleistyneinä päihdeongelmina. Vähentynyt 1
2 teoria- ja lähiopetus näkyy entistä heikompina valmiuksina työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen, mikä toisaalta kuormittaa muutenkin ylikuormitettua henkilökuntaa ja toisaalta aiheuttaa vahinkoja ja vaaratilanteita. Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan työpaikoilla ei ole heikon henkilökuntamitoituksen vuoksi resursseja ottaa vastuuta yhä suuremmasta osuudesta koulutuksesta aika ei yksinkertaisesti riitä siihen. (Ammatti vaatii ammattitaitoa - SuPerin jäsenten näkemyksiä lähihoitajakoulutuksen haasteista ja mahdollisuuksista 2016) SuPerin selvityksen mukaan työn kuormitus on kasvanut alalla huomattavasti 71% vastaajista kokivat työnsä raskaaksi ja 68% koki, että työyksikössä on liian vähän henkilökuntaa. Huolta työn laadusta koki 93% vastaajista ja yli puolet epäili, ettei pysty työskentelemään nykyisessä ammatissaan terveytensä puolesta kahden vuoden kuluttua. Vastaajista 70% on harkinnut alanvaihtoa. (Jos minä nyt kuitenkin jaksan selvitys lähi- ja perushoitajien kokemasta työkuormasta 2016) Laki ammatillisesta koulutuksesta Lain tarkoitus ja tavoitteet Esityksen mukaan lain tarkoituksena (2 ) on muun muassa kohottaa ja ylläpitää väestön ammatillista osaamista, kehittää työ- ja elinkeinoelämää ja vastata sen osaamistarpeisiin sekä tukea elinikäistä oppimista ja ammatillista kasvua sekä edistää tutkintojen tai niiden osien suorittamista. SuPer pitää lain tarkoitusta ja tavoitteita hyvinä. Lakiesitys on kuitenkin kokonaisuutena ja muiden pykälien osalta suurimmaksi osaksi ristiriidassa lain tarkoituksen ja tavoitteiden kanssa eikä se mahdollista niiden toteutumista. Tavoite edistää tutkintojen tai niiden osien suorittamista ja lyhentää koulutusaikoja näyttää olevan lain myötä toteutettavissa, samalla vaarantaen ammatillista osaamista, työ- ja elinkeinoelämän kehittämistä ja sen osaamistarpeisiin vastaamista, elinikäistä oppimista ja ammatillista kasvua. Lain sisältö ei anna tukea niille tavoitteille, joiden olisi tarkoitus tukea opiskelijoiden kehitystä hyviksi ja tasapainoisiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi tai antaa jatko-opintovalmiuksia tai ammatillisen kehittymisen sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Tutkinnot ja koulutukset Tutkintorakenne Koulutusalasääntelystä ehdotetaan luovutettavaksi. Työelämässä on kuitenkin merkittävä joukko säädeltyjä ammattiryhmiä, erityisesti SORA-ammatit, jotka sijoittuvat selkeästi omille aloille. Lainsäädäntöä on tarkistettava säädeltyjen ammattien osalta. (6 ) Ammatillisten tutkintojen muodostuminen Ammatilliseen perustutkintoon sisältyviä yhteisiä tutkinnon osia on esitetty vähennettäväksi nykyisestä neljästä kolmeen. Niistä on poistettu sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen. Sosiaalisen ja kulttuurisen osaamisen tarve on kuitenkin korostunut nyky-yhteiskunnassa ja korostuu edelleen tulevaisuudessa yhteiskunnan ja työelämän muuttuessa. Esityksen perustelujen mukaan sosiaalisen ja kulttuurisen osaamisen kokonaisuuksia sisällytetään muiden yhteisten tutkinnon osien perusteisiin. Sosiaalisen ja kulttuurisen osaamisen poistaminen tutkinnon osien nimistä antaa kuitenkin viestin siitä, ettei kyseisellä osaamisella olisi merkitystä. SuPer ehdottaa siksi niiden liittämistä yhteisiin tutkinnon osiin esimerkiksi mallilla Viestintä- ja vuorovaikutus sekä sosiaalinen osaaminen sekä Yhteiskunta-, kulttuurinen ja työelämäosaaminen (13 ) 2
3 Tutkinnon perusteet Opetushallitus määrää tutkinnon perusteet, joissa määrätään muun muassa ammatillisten perustutkintojen osalta, miltä osin mukauttaminen ja poikkeaminen ei ole mahdollista. SuPer esittää, että mukauttamista ja poikkeamista ei tule sallia lainkaan SORA-tutkintojen ammatillisissa tutkinnon osissa. Esityksen mukaan tutkinnon suorittaminen on osaamisen hankkimistavasta riippumaton, jolloin työja elinkeinoelämässä ei ole tietoa siitä, mitä työnhakija tai työntekijä todellisuudessa osaa, mikäli tutkinnon perusteita on mahdollista mukauttaa ja niistä voi poiketa. Tämä vaikeuttaa osaltaan ammattitaitoisten työntekijöiden rekrytointia sekä vaarantaa asiakas- ja potilasturvallisuuden ja toiminnan laadun. (15, 45 ja ) Hakeutuminen ja opiskelijaksi ottaminen Esityksen mukaan koulutuksen järjestäjä arvioi hakeutujan edellytyksiä hankkia osaamista tai suorittaa tutkintoa sekä päättää valintaperusteista. SuPer vaatii esitykseen lisättäväksi, että tutkinnon järjestäjän on arvioitava hakeutujan edellytyksiä työskennellä kyseisellä alalla, jotta koulutus/tutkinnon suorittaminen voi aidosti vastata työelämän osaamistarpeisiin. Valintaperusteita on määrättävä valtakunnallisesti yhteneväisiksi hakeutujien tasavertaisuuden turvaamiseksi. Mikäli hakeutujalla ei katsota olevan edellytyksiä toimia ammatissa/alalla on hänet ohjattava johonkin muuhun tutkintoon/koulutukseen. Esityksen mukaan koulutuksen järjestäjän tulee antaa hakeutujalle tietoa terveydentilaa koskevista vaatimuksista ja muista edellytyksistä. SuPer esittää, että tutkinnon järjestäjän tulee lisäksi selvittää luotettavalla tavalla, täyttääkö hakeutuja terveydentilaan ja toimintakykyyn liittyviä vaatimuksia ennen lopullista päätöstä opiskelijaksi/tutkinnon suorittajaksi ottamisesta. SuPer esittää, että SORA-tutkintoihin määrätään valtakunnallisesti yhteneväiset hakumenettelyt eli karsivat pääsy- ja soveltuvuuskokeet. Näistä aiheutuviin kuluihin on varattava koulutuksen järjestäjille erillinen rahoitus. (29-33 ) Henkilökohtaistaminen Henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmaa laadittaessa koulutuksen järjestäjä kartoittaa hakeutujan aikaisemmin hankkimaa osaamista sekä henkilökohtaistaa tutkinnon valinta. SuPer esittää lisättäväksi, että koulutuksen järjestäjä selvittää hakeutujan valmiuksia ja edellytyksiä toimia ammatissa luotettavalla tavalla, valtakunnallisesti yhteneväistä menettelyä noudattaen. Opiskelijavalinnan tulisi olla lopullinen vasta henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman valmistuttua. Esityksen mukaan hakeutuja voi halutessaan ja perustellusta syystä vaihtaa tutkintoa tai koulutusta, mikäli koulutuksen järjestäjä arvioi että vaihto palvelee hakeutujaa. SuPer esittää, että koulutuksen järjestäjää velvoitetaan myös arvioimaan, palveleeko vaihto työelämän osaamistarpeita. (35-37 ) Aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen osalta on määriteltävä valtakunnallisesti yhteneväiset kriteerit muun kuin 35 :ssä tarkoitetun selvityksen perusteella hankitun osaamisen tunnustamiselle (38 ). Osaamisen osoittamisen suunnittelussa koulutuksen järjestäjän on esityksen mukaan tehtävä yhteistyötä niiden työpaikkojen kanssa, joilla osaaminen osoitetaan (40 ). SuPer esittää tarkennettavaksi, että koulutuksen järjestäjän on varmistettava, että työpaikan 3
4 henkilökunnan arviointiosaaminen on ajan tasalla ja että työpaikalla on resursseja (ajankäyttö) laadukkaan arvioinnin suorittamiseksi, opiskelijan/tutkinnon suorittajan tasavertaisuuden ja oikeusturvan turvaamiseksi. Esityksen lähtökohtana näyttää olevan, että kaikilla opiskelijoilla ja tutkinnon suorittajilla on aiemmin hankittua osaamista ja siksi osaamisen hankkimisen suunnittelussa keskitytään puuttuvan osaamisen/lisäammattitaidon hankkimiseen (41 ). Esityksessä ei ole riittävästi huomioitu peruskoulun päättäneiden hakijoiden tarpeita, joiden osalta lähtökohtana on oltava pääsääntöisesti koko tutkinnon suorittaminen tutkinto- ja työpaikalla tapahtuvana koulutuksena, jotta 1. luvun 2 :ssä mainitut lain tarkoitus ja tavoitteet voivat toteutua. Esityksessä painotetaan osaamisen tunnustamisen lisäksi mukauttamista (56 ) ja poikkeamista (57 ). Kokonaisuutena 41, 56 ja 57 saattavat johtaa siihen, että mukauttaminen ja poikkeaminen muodostuu peruskoulun päättäneiden opiskelijoiden kohdalla säännöksi eikä poikkeukseksi, mikä toisaalta vaarantaa työelämän tarpeiden mukaisen ammattitaidon saavuttamisen ja toisaalta 2 :ssä asetetun lain tarkoituksen ja tavoitteiden toteutumisen. Tutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi Esityksen mukaan näytöt toteutetaan työpaikalla käytännön työtilanteissa mutta erityisestä syystä myös muualla. SuPer esittää, että työpaikoille, joilla näytöt toteutetaan, asetetaan valtakunnallisesti yhteneväiset laatukriteerit muun muassa henkilökuntamitoituksen, henkilökunnan pätevyyden ja arviointiosaamisen osalta, jotta arviointi olisi laadukasta ja oikeudenmukaista ja jotta työpaikkojen henkilökunta ei kuormitu arviointitehtävästä liikaa. Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla on jo tällä hetkellä vaikeaa saada työssäoppimis- ja näyttöpaikkoja kaikille opiskelijoille. Mahdollisuus järjestää näyttöjä myös muualla kuin työpaikoilla saattaa siksi johtaa siihen, että mennään simulaationäyttöihin, mikä puolestaan vaarantaa monipuolisen osaamisen osoittamisen. Siksi muualla kuin työpaikoilla järjestettäviä näyttöjä on syytä rajata. Esityksen mukaan näyttöihin voi osallistua osaamisen hankkimistavasta riippumatta. SuPer esittää lisättäväksi esitykseen, että koulutuksen järjestäjän on varmistettava luotettavalla tavalla, esimerkiksi kokeiden ja tehtävien muodossa, että ammattitaitovaatimuksia on saavutettu ennen kuin näyttöä suunnitellaan. Muuten on vaarana, että työpaikat kuormittuvat turhilla, hylätyillä kokeilunäytöillä, jotka myös tuottavat opiskelijoille turhia epäonnistumisen kokemuksia (43-44 ). Esityksen mukaan tutkinnon perusteita, osaamisvaatimuksia ja oppimistavoitteita on mahdollista tarvittaessa mukauttaa ja niistä voi myös poiketa (45, ). Mukauttaminen ja poikkeaminen aina tarvittaessa saattaa kuitenkin johtaa tilanteeseen, jossa tutkinnon suorittaja ei pärjääkään työelämässä valmistuttuaan, eikä työelämä saa tarvitsemaansa osaamista. Siksi mukauttamista ja poikkeamista on rajattava tiukasti. Päätöksissä mukauttamisesta ja poikkeamisessa on huomioitava työelämän tarpeita ja ammatin asettamia vaatimuksia. Tämä koskee erityisesti säädeltyjä ammatteja ja SORA-tutkintoja, joissa tutkinnon suorittaja on valmistuessa vastuussa toisen ihmisen hengestä, turvallisuudesta ja terveydestä. Mikäli mukauttamista ja poikkeamista joudutaan tekemään siinä määrin, ettei tutkinto vastaa tutkinnon perusteita ammatillisten tutkinnon osien osalta, on koulutuksen järjestäjä ohjattava opiskelijaa suorittamaan toista tutkintoa jotta hän voi valmistua ammattiin jossa hänellä on edellytyksiä myös työskennellä. Esityksen mukaan koulutuksen järjestäjän on järjestettävä mahdollisuus osoittaa osaamista muulla tavalla mikäli arvioinnin tulos on hylätty, jotta opiskelu voi edetä. SORA-tutkintojen kohdalla myös tätä menettelyä on syytä rajata, jotta voidaan turvata riittävä osaaminen ja ammattitaito työelämän tarpeisiin nähden. SuPer esittää, että toistamiseen hylätyt arvioinnit on peruste arvioida 4
5 opiskelijan soveltuvuutta alalle uudelleen ja tarvittaessa ohjata opiskelijaa suorittamaan toista, hänelle itselleen sopivampaa tutkintoa. (45, 49, ) Osaamisen hankkiminen Esityksen mukaan tutkinnon suorittajalla ja opiskelijalla on oikeus saada tarvitsemaansa opetusta ja ohjausta (53 ). Lainsäädännössä ja rahoituksessa on siksi turvattava, että koulutuksen järjestäjillä ja työpaikoilla on riittävät resurssit, eli riittävästi pätevää henkilökuntaa joilla on riittävä tuntiresurssi/työaika tämän lakisääteisen velvollisuuden hoitamiseksi. Erityisen tuen osalta (56 ) on huomioitava, ettei työpaikoilla ole pääsääntöisesti mahdollisuutta antaa erityistä tukea opintojen aikana opiskelijoille eikä varsinkaan opintonsa päättäneille työntekijöille, vaan tutkintotodistuksen saaneiden työntekijöiden edellytetään suoriutuvan työstään itsenäisesti ja laadukkaasti. Siksi SuPer esittää SORA-tutkintojen osalta, että opiskelijaa ohjataan suorittamaan toista, hänelle sopivampaa tutkintoa, mikäli erityisen tuen sekä mukauttamisen ja poikkeamisen tarve on huomattava ammatillisissa tutkinnon osissa. Työpaikalla järjestettävä koulutus Työpaikalla tapahtuvaa oppimista on tarkoitus lisätä. Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla on jo nyt vaikeaa saada työssäoppimispaikkoja kaikille opiskelijoille ja tutkinnon suorittajille, joten työpaikalla tapahtuvan oppimisen osuutta ei ole välttämättä mahdollista lisätä nykyisestä näillä aloilla. Opiskelijavolyymi on jo nyt merkittävä alan työpaikoilla mutta työelämästä tulleen palautteen mukaan opiskelijoiden valmiudet ja teoriapohja ovat heikentyneet vähentyneen teoriaopetuksen myötä, jolloin opiskelijoiden ohjaus kuormittaa työpaikan henkilökuntaa liikaa ja vaarantaa asiakasja potilasturvallisuuden. Opiskelijaohjauskorvauksista luopuminen vähentää myös työpaikkojen halukkuutta ottaa vastaan opiskelijoita. SOTE-reformin myötä yhä suurempi osuus työpaikoista tulevat olemaan yksityisiä, eikä heillä ole velvollisuutta ottaa vastaan opiskelijoita, mikäli se kuormittaa työntekijöitä liikaa tai häiritsee työpaikan toimintaa muulla tavoin. Henkilökunnan kelpoisuusvaatimuksista tinkiminen vaarantaa omalta osaltaan opiskelijan laadukasta ohjausta ja osaamisvaatimusten saavuttaminen. SuPer esittää siksi, että tutkinnon järjestäjiä velvoitetaan varmistamaan, että opiskelijalla on määrätyt perustiedot ja -valmiudet työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen, ennen kuin hän voi siirtyä koulutussopimuksen piiriin. Näitä ennen koulutussopimuksen solmimista saavutettavia perustietoja ja -valmiuksia on määriteltävä valtakunnallisesti ammattitaidon turvaamiseksi. Lisäksi SuPer esittää, että koulutussopimustyöpaikoiksi hyväksytään vain sellaiset työpaikat, joilla on riittävä henkilökuntamitoitus ja koulutettu henkilökunta. SuPer esittää, että koulutus- ja oppisopimustyöpaikkojen edellytyksiä tuottaa osaamista työelämän tarpeisiin tutkinnon perusteiden mukaan on arvioitava samalla tavalla kuin tutkinnon järjestäjän toimintaedellytyksiä. Työpaikan toiminnan laatu, vaikuttavuus ja tuloksellisuus on varmistettava ennen koulutus- tai oppisopimuksen solmimista. Laatua arvioitaessa on otettava huomioon muun muassa riittävä koulutetun henkilöstön määrä sekä ajan tasalla oleva ammattitaito ja ohjaus- sekä arviointiosaaminen. (61-64 ) Turvallinen opiskeluympäristö Opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön (9 luvun 68 ). Luvussa turvallisesta opiskeluympäristöstä käsitellään opiskelijoiden turvallisuutta oppilaitoksessa ja opiskelijan turvallisuutta työpaikalla 8 luvun 66 :ssä. Luvun 9 säädöksissä on kuitenkin myös huomioitava työpaikalla tapahtuvan oppimisen turvallisuusnäkökulmia, ottaen huomioon, että tavoitteena on 5
6 lisätä työpaikalla tapahtuvan oppimisen osuutta. Erityisesti alaikäisten opiskelijoiden turvallisuutta sekä oppilaitoksessa että työpaikoilla on turvattava, ottaen huomioon että työpaikkaväkivalta on lisääntynyt sosiaali- ja terveysalalla. SuPerin työkuormitusselvityksen (2016) mukaan 61% vastaajista oli itse kokenut työpaikallaan väkivaltaa tai sen uhkaa viimeisen vuoden aikana, ja heistä päivittäin 5%. Vastanneista 72% oli havainnut työpaikallaan väkivaltaa tai sen uhkaa. Väkivalta oli pääsääntöisesti tullut asiakkaan taholta (noin 95%) mutta sitä koettiin myös asiakkaan läheisten, työkavereiden, esimiehen ja täysin ulkopuolisten taholta. Työpaikkaväkivallan tai sen uhan kokeneiden määrä oli noussut 7%:lla vuodesta Tämä tarkoittaa, että myös alan opiskelijat voivat altistua työväkivallalle tai sen uhalle työpaikalla tapahtuvan oppimisen yhteydessä. Tätä seikkaa on otettava huomioon koulutussopimusta suunnitellessa sekä opiskelijavalinnan yhteydessä ja opiskelijan valmistautuessa työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen tai näyttöön. Opiskeluoikeuden peruuttaminen SORA-tutkinnoissa Työelämältä sekä alan ammatillisilta opettajilta tulleen palautteen mukaan SORA-lainsäädäntö ei toimi kuten pitäisi. SuPerin selvityksen mukaan (2016) alalle soveltumattomien opiskelijoiden määrä työpaikoilla on lisääntynyt soveltuvuuskokeiden poistumisen myötä. Tästä on aiheutunut potilasvahinkoja ja vaaratilanteita, joita ei saisi esiintyä sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla. SuPerin jäsenet (96%) pitävät pääsy- ja soveltuvuuskokeet välttämättöminä hoidon laadun, asiakas- ja potilasturvallisuuden sekä työntekijöiden turvallisuuden turvaamiseksi. Työelämässä SORA-lainsäädäntöä ei tunneta (vajaat 70% vastanneista eivät olleet kuulleet SORAsta) jolloin sen soveltaminenkin on mahdotonta. Ammatillisilta opettajilta tulleen palautteen mukaan SORAlainsäädännön soveltaminen ei useinkaan onnistu. SuPer ei hyväksy sitä, että opiskelijan oikeusturva menee asiakas- ja potilasturvallisuuden edelle ja esittää, että opiskeluoikeuden peruuttamisen kynnys tulisi olla nykyistä matalampi SORA-tutkinnoissa. Lisäksi SORAlainsäädännön pohjalta tehtävä selvitys opiskelijan terveydentilasta ja toimintakyvystä tulisi olla mahdollinen käynnistää myös työelämän edustajan aloitteesta velvoittaen koulutuksen järjestäjää viemään asia eteenpäin. (69 ) Koulutuksen järjestäjiltä ja työelämästä tulleen palautteen mukaan tieto opiskeluoikeuden peruuttamista koskevasta päätöksestä ei kulje koulutuksen järjestäjien välillä vaan opiskelija, jonka opiskeluoikeus on peruttu onkin suorittamassa samaa tutkintoa toisessa oppilaitoksessa. Tämän osalta tiedonsaantioikeudesta ja tiedon antamisen velvoitteesta olisi säädettävä tarkemmin käytännön menettelyn osalta. ( 70) Huumausainetestauksesta (72 ) SuPer esittää matalaa kynnystä SORA-tutkinnoissa, koska päihdeongelmat ovat yleistyneet sosiaali- ja terveysalalla, minkä myös Valvira on tuonut julki. Se ei riitä, että koulutuksen järjestäjä voi velvoittaa opiskelijan esittämään huumausainetestiä koskevan todistuksen jos on aihetta epäillä käyttöä tai riippuvuutta, vaan oppilaitoksia on velvoitettava vaatimaan kyseistä todistusta mikäli sitä katsotaan aiheelliseksi. Huumausainetestaukseen johtavaa prosessia on lisäksi joustavoitettava siten, että myös työpaikan vastuuhenkilö voi käynnistää prosessin lähetteen saamiseksi, koska tarve huumausainetestaukselle saattaa ilmetä myös virka-ajan ulkopuolella, jolloin oppilaitoksen vastuuhenkilö ei välttämättä ole tavoitettavissa. Kurinpidon ja opiskelijan poistamisen osalta (73 ja 75 ) on lisättävä että opiskelijan koulutussopimus voidaan purkaa, mikäli kirjallisen varoituksen antamisen kriteerit täyttyvät työpaikalla tapahtuvan oppimisen yhteydessä, jotta asiakas- ja potilasturvallisuus ei vaarannu. 6
7 Myös työssäoppimispaikan vastuuhenkilöllä on oltava oikeus tarkastaa opiskelijan tavarat (78 ) samoilla ehdoilla kuin oppilaitoksessa. Tutkinnon suorittamismahdollisuuksista ja koulutuksesta tiedottaminen Tutkinnon suorittamismahdollisuuksista ja koulutuksesta tiedottaessa (105 ) koulutuksen järjestäjän tulisi tiedottaa myös niistä vaatimuksista, joita kunkin alan opiskelu, ammatti ja työ asettaa hakeutujalle, jotta hän voi muodostaa realistisen käsityksen omista edellytyksistä opiskella ammattiin ja työskennellä alalla. Näin voidaan ennaltaehkäistä vääriä koulutus- ja opiskelijavalintoja, jotka pahimmillaan saattavat johtaa asiakasturvallisuuden vaarantumiseen sekä keskeytyneestä koulutuksesta ja syrjäytymisestä aiheutuviin kustannuksiin. Yhteistyö työelämän kanssa Koulutuksen järjestäjän yhteistyövelvoitetta työelämän kanssa (4 ja 106 ) on syytä määritellä tarkemmin, jotta yhteistyö on laadukasta varmistaen ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden. Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Ammatillisen koulutuksen rahoituksen määräytymisperusteet Esityksen mukaan ammatillisen koulutuksen perusrahoituksen osuus olisi 50%, suoritusrahoituksen osuus 35% ja vaikuttavuusrahoituksen osuus 15% rahoituksesta. Tämä malli, jonka tavoitteena on ohjata tutkinnon järjestäjiä tehokkaampaan läpäisyyn ja lyhentää koulutusaikoja, vaarantaa koulutuksen laadun ja ammattitaidon saavuttamisen. Vaarana on, että 38 :n mukaista osaamisen tunnustamista sekä 45 ja :n mukaista mukauttamista ja poikkeamista otetaan perusteettomasti käyttöön koulutuksen järjestäjän rahoituksen turvaamiseksi, jolloin työelämään saattaa valmistua henkilöitä, jotka eivät ole vielä valmiita toimimaan ammatissa, tai eivät ole siihen soveltuvia. SuPerin selvityksen mukaan (2016) työelämäarvioijia painostetaan jo nyt katsomaan läpi sormien arvioinnissa ja hyväksymään suorituksia, jotka eivät tutkinnon perusteiden mukaan yllä edes tyydyttävälle tasolle. Sellainen tilanne ei saa syntyä, jossa tutkinnon järjestäjä tunnustaa olematonta osaamista ja sijoittaa säästösyistä kaiken oppimisen työpaikoille, joilla opiskelijoita saatetaan pitää vain ilmaisena työvoimana, ammattitaitovaatimuksia mukauttaen ja tutkinnon perusteista poiketen arvioinnissa, tutkinnon järjestäjän rahoitusta silmällä pitäen. SuPer vaatii siksi perusrahoituksen osuuden nostamista 70%:iin ja ja suoritusrahoituksen osuuden laskemista 15%:iin. (3 luku, 32a-h ) 7
8 Lausunnon keskeinen sisältö Ammatillisen koulutuksen lainsäädännön uudistamista perustellaan sillä, että työelämän osaamistarpeet muuttuvat yhä nopeammin. SuPer haluaa korostaa, että työelämä on muuttumassa ennen kaikkea vaativammaksi, ja siksi riittävä ammattitaito on turvattava. Esityksessä on kuitenkin useita seikkoja, jotka saattavat vaarantaa työelämässä tarvittavan osaamisen saavuttamista. Esityksen mukaan tutkinnoissa, koulutuksessa ja niiden järjestämisessä tulee ottaa huomioon työja elinkeinoelämän tarpeet (1 luku 4 ). Työ- ja elinkeinoelämä tarvitsee ensisijaisesti ammattitaitoisia työntekijöitä, joilla on edellytyksiä kehittää jatkuvasti itseään ja omaa työtään. Tämä vaatii puolestaan riittävän pitkää ja laadukasta koulutusta, mikä on ristiriidassa esityksen sisällön kanssa. Sekä työnantajan että tutkinnon suorittajan on voitava luottaa siihen, että tutkintotodistuksen mukaista osaamista on saavutettu. Tutkinnon perusteiden mukauttaminen ja niistä poikkeaminen tutkintoa suorittaessa sekä arvioinnissa vaarantaa työelämässä tarvittavan ammattitaidon saavuttamisen, mikäli mukauttamista ja poikkeamista ei rajata selkeästi. Mukauttamista ja poikkeamista on syytä rajata erityisesti SORA-tutkinnoissa, joissa työntekijä on vastuussa toisen ihmisen hengestä, terveydestä ja turvallisuudesta. Samasta syystä hakeutujan soveltuvuutta alalle on arvioitava luotettavalla tavalla. Laadukkaan koulutuksen ja ammattitaidon turvaaminen tulee pitkällä tähtäimellä halvemmaksi kuin ammattitaidosta tinkiminen säästösyistä. Siksi SuPer vaatii, että lähihoitajakoulutus säilytetään laadukkaana jotta hoidon laatu pysyy hyvänä ja asiakas- sekä potilasturvallisuus turvattuna myös tulevaisuudessa. Helsingissä Silja Paavola puheenjohtaja Jussi Salo kehittämisjohtaja Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry Lisätietoja tästä lausunnosta antaa asiantuntija Sara Simberg, , sara.simberg@superliitto.fi SuPeriin kuuluu noin lähi- ja perushoitajaa sekä muita toisen asteen ammatillisen tutkinnon suorittaneita, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla. 8
LAATU JA AMMATTITAITO ROMUKOPPAAN?
9.5.2017 AVOIN KIRJE PÄÄTTÄJILLE: LAATU JA AMMATTITAITO ROMUKOPPAAN? Koulutusuudistus heikentää lähihoitajien osaamista ja talouskasvun edellytyksiä. Ammatillista koulutusta uudistetaan, jotta työelämän
LisätiedotReformi puheesta nostettua
Reformi puheesta nostettua Ammatillisen koulutuksen tavoitteet Kohottaa ja ylläpitää väestön ammatillista osaamista Antaa mahdollisuus ammattitaidon osoittamiseen sen hankkimistavasta riippumatta Kehittää
LisätiedotOsaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017
Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Esityksen sisältö Osaamisperusteisuus ammatillisessa koulutuksessa Ammatillisen koulutuksen
LisätiedotOpintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu
Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen Verkostoista voimaa -seminaari 9.10.2017, Amiedu Sisältö Ammatillisen koulutuksen reformin mukainen henkilökohtaistaminen (Laki 531/2017) Pohdinta ryhmissä
LisätiedotAMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten
LisätiedotJoustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017
Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Asiakaslähtöinen ammatillinen koulutus joustava hakeutuminen ja koulutukseen pääsy Hakeutuminen ja
LisätiedotOsaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA
Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA Näytöt ja osaamisen arviointi Laki ammatillisesta koulutuksesta Asetus ammatillisesta koulutuksesta Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet
LisätiedotSisältö Mitä muuta merkitään?
HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen reformi
Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva
LisätiedotHOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN. Sari Sirén
HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN Sari Sirén 14.12.2018 HOKS henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma Kaikille opiskelijoille opintojen alussa Täydentyy opintojen aikana Sisältää ohjauksen ja tuen
LisätiedotRaamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja
Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja
LisätiedotAjankohtaista ammatillisesta koulutuksesta
Mitä muutoksia on tulossa 2017-2019 http://www.oph.fi/download/171627_toisen_asteen_ammatillisen_koulutuksen_reformi.pdf Ammatillisen koulutuksen reformi on esitelty eduskunnalle ja tulee päätettäväksi
LisätiedotLAKI AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA HALLITUKSEN ESITYS ERITYISOPETUS JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET
LAKI AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA HALLITUKSEN ESITYS ERITYISOPETUS JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET 6.4.2017 Uudistus voimaan 1.1.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle huhtikuussa 2017 Eduskuntakäsittely keväällä
LisätiedotAmmattiosaamisen näytöt
Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.
LisätiedotArvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen
Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen Mukauttaminen ja erityinen tuki (1) Opiskelijalla on oikeus erityiseen tukeen, jos hän oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi tarvitsee
LisätiedotLaatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017
Laatu ratkaisee Tukimateriaalia Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työpajan Laatu ratkaisee tukimateriaalia Osaamisperusteiset tutkinnon perusteet ja koulutukset
LisätiedotIlman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus
LisätiedotYleistä ammatillisten tutkinnon osien perusteiden luonnoksesta
LAUSUNTO 24.8.2017 Opetushallitus Viite: Lausuntopyyntö / Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon ammatillisten tutkinnon osien luonnoksesta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer edustaa toisen asteen
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan
LisätiedotUudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry
Uudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeet muuttuvat yhä nopeammin.
LisätiedotAmmattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov
Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia
LisätiedotHenkilökohtaistamisen prosessi
Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia
LisätiedotAmispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto
Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Tulokset 1.7.2018-30.6.2019 Opiskelijapalaute - Amispalautekyselyt Ammatillisen koulutuksen opiskelijapalaute kuvaa ammatillisten perustutkintojen, ammattitutkintojen,
LisätiedotOppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa
Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?
LisätiedotTyöpaikkaohjaajakoulutus
Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella
LisätiedotMuutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015
Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen
Lisätiedot15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon
LisätiedotOsuvampaa osaamista työelämäyhteistyöllä. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017
Osuvampaa osaamista työelämäyhteistyöllä Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työelämäyhteistyön näkökulmat Työpaikalla järjestettävä koulutus Oppisopimuskoulutus
LisätiedotErityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät SORA-säädökset ammatillisessa koulutuksessa
Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät SORA-säädökset ammatillisessa koulutuksessa Rinnakkaisseminaari 22.4.2016 Messukeskus Aira Rajamäki, opetusneuvos, AMPA, Opetushallitus Opetushallituksen määräykset
LisätiedotUusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo
Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,
LisätiedotKuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Kuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI 3.2.2017 Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Onko ammatillisen koulutuksen reformi sinulle tuttu? Vastaa käyttämällä
LisätiedotSUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan
LisätiedotTyössäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta
LisätiedotLähihoitajasta on moneksi
Lähihoitajasta on moneksi SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON AMMATTIHENKILÖ Lähihoitajalla on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Lähihoitajaksi voi opiskella ammatillisessa peruskoulutuksessa koulumuotoisesti,
LisätiedotOpettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet
Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet Ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet VALIDOINTITEHTÄVÄ OSAAVAA ARVIOINTIA -HANKE luonnos 28. elokuuta
LisätiedotOpettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet
Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet Ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet osaamisperusteisessa ja asiakaslähtöisessä ammatillisessa koulutuksessa
LisätiedotKehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä -ajankohtaista Anne Mårtensson Opetushallitus
Kehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä -ajankohtaista 9.11.2012 Anne Mårtensson Opetushallitus VAMPO 2010-2015 Suomen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO 2010 2015
LisätiedotAMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Ammatillinen erityisopettaja mukana muutoksessa Ammatilliset erityisopettajapäivät 3-4.11.2017 opetusneuvos Anne Mårtensson OSAAMISPERUSTEISUUS ASIAKASLÄHTÖISYYS HENKILÖKOHTAISET
LisätiedotOhje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa
Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa Ohjeet ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan 1.1.2018 alkaen saaneille koulutuksen järjestäjille Koulutuksen hankinta
LisätiedotSatu Neuvonen Tampereen Aikuiskoulutuskeskus
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Satu Neuvonen 6.6.2017 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi 1 SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Tutkintojärjestelmä 3. Yksilöllinen opintopolku 4. Tutkintojen perusteet 5. Hakeutuminen
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta
Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja
LisätiedotAMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018
AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan
LisätiedotAjankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Anne Liimatainen anne.liimatainen@oph.fi Esitys pohjautuu OKM:n materiaaleihin, www.minedu.fi Ammatillinen
LisätiedotHENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ ( ) Käsitteet ja selitteet
HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ (19.12.2017) Asetuksen (673/2017) 9 :n 1 momentin kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen
LisätiedotArvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen
Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen (1) Opiskelijalle tulee järjestää mahdollisuus näytön tai muun osaamisen osoittamisen uusintaan tai hyväksytyn
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen reformi Erityistä tai vaativaa erityistä tukea tarvitseva opiskelija ammatillisessa koulutuksessa
Ammatillisen koulutuksen reformi Erityistä tai vaativaa erityistä tukea tarvitseva opiskelija ammatillisessa koulutuksessa Ydinkohdat Erityinen tuki reformilaissa Henkilökohtaistaminen Erityinen tuki osana
LisätiedotMikä on ammatillinen tutkinto?
Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on
LisätiedotHENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA
HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA 19 20.11.2009 Koulutuspäivien avauspuheenvuoro, Henkilökohtaistaminen säädöksissä Opetusneuvos Lea Lakio Lea Lakio 19.11.2009 www.oph.fi HENKILÖKOHTAISTAMINEN
LisätiedotLähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer
Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan toisen asteen tutkinnon suorittaneiden ja aloille opiskelevien ammattiliitto. Me teemme lähihoitajille
LisätiedotMuutokset 1.8.2015 alkaen
Muutokset 1.8.2015 alkaen Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta (L630/1998, muutos L787/2014) tuli voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle
LisätiedotTyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten
Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:
LisätiedotHyvässä ohjauksessa opiskelija:
Tuula Ritvanen 2013 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Osaamisen arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa
LisätiedotArvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE
Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin kokonaisuus arvioinnin periaatteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen oppimisen
LisätiedotTyöpaikkaohjaajakoulutus 2 ov
Tuula Ritvanen 2012 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa
LisätiedotAMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET
AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta
LisätiedotKirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda
Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto 12.12.2018 Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Ammatillinen koulutus Liiketoiminnan perustutkinto 180, merkonomi:
LisätiedotSORA-SÄÄNNÖKSET JA NÄYTTÖTUTKINNOT
SORA-SÄÄNNÖKSET JA NÄYTTÖTUTKINNOT Sora-säännösten toimeenpano ammatillisessa koulutuksessa seminaari, Helsinki 25.10.2012 Hallitusneuvos Merja Leinonen merja.leinonen@minedu.fi Muutokset lyhyesti opiskelijaksi
LisätiedotYhteiset tutkinnon osat
Yhteiset tutkinnon osat 24.5.2018 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017 Uudet yhteiset
LisätiedotTODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA
TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA Määräys 90/011/2014 Muutos 15.6.2015 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2015 SISÄLTÖ
LisätiedotOsaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta
LisätiedotAMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI 26.1.2018 Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto 26.1.2018 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi
LisätiedotTyössäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva
LisätiedotLainsäädännön muutokset ja vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen 2016
Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen 2016 15.3.2016 Helsinki 16.3.2016 Tampere 21.3.2016 Oulu Anne Liimatainen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Näyttötutkintojärjestelmästä
LisätiedotOsaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet 19.3.2015 Helsinki, Messukeskus, Messuaukio 1 Aira Rajamäki, opetusneuvos, Ammatillinen
Lisätiedot4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus
1 4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa kunnioittaa asiakkaan arvoja ja kulttuuritaustaa tunnistaa eri-ikäisten ja taustaltaan erilaisten asiakkaiden
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari
Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari 10.11.2017 Jatta Herranen Kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 Ajankohtaista Organisaatio ja johtamisjärjestelmä
LisätiedotArviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.
Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno
LisätiedotAmmattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto
LisätiedotVälinehuoltajan ammattitutkinto ja työ
Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ Välinehuoltajan ammattitutkinto näyttötutkintona tai oppisopimuksella VÄLINEHUOLTAJAN AMMATTITUTKINNON SUORITTAMINEN Välinehuoltajan ammattitutkinto suoritetaan pääsääntöisesti
LisätiedotTutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen
Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Välinehuoltoalan jaosto 24.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen
LisätiedotOPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE
OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE www.varia.fi SISÄLLYS Mitä oppisopimuskoulutus on?... 2 Oppisopimuskoulutus ja yleinen tutkintorakenne... 4 Oppisopimusprosessi... 5 Oppisopimuksen
LisätiedotValmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto
Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta
LisätiedotSeija Eskola Jyväskylä ammattikorkeakoulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu (Validia Ammattiopisto)
Miten reformi haastaa uudistamaan ammatillista erityisopetusta? Mitkä ovat keskeiset muutokset uudessa lainsäädännössä? Henkilökohtaistaminen ja erityinen tuki 14.9.2017 Seija Eskola Jyväskylä ammattikorkeakoulu
LisätiedotTyöpaikkaohjaajakoulutus
Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Minna-Liisa Myllylä, suunnittelija, OSAO minna-liisa.myllyla@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena ryhmälle:
LisätiedotOsaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen
LisätiedotUUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET
UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 17.3.2008 Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla Ammatillisten perustutkintojen kehittämisen Näyttötutkintona
LisätiedotVALMA - säädösmuutokset
VALMA - säädösmuutokset Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten aseman ja sisällön selkiyttäminen 16.1.2014, Opetushallitus Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus- ja kulttuuriministeriö
LisätiedotAiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Esityksen
LisätiedotSASKY koulutuskuntayhtymä. Ammatillisen koulutuksen reformi
SASKY koulutuskuntayhtymä Ammatillisen koulutuksen reformi A.Kakkuri 8.5.2017 Yksi lainsäädäntö - Nykyiset lait ammatillisesta peruskoulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta yhdistetään uudeksi
Lisätiedotterveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa
Tutkintokohtaiset t k i t terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa tki Aira Rajamäki 30.11.2009 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen
LisätiedotOsaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa
Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa 2011 Osaamisen arviointi (1) Osaaminen (oppimisen tulosta) arvioidaan mahdollisimman aidoissa työelämän
LisätiedotTutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen
Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Perustason ensihoidon jaosto 2.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen
LisätiedotOsaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen Aikaisemmin hankittua osaamista verrataan perustutkinnon perusteissa määriteltyihin ammattitaitovaatimuksiin
LisätiedotReformin alakohtaiset infot. Katriina Huttunen
Reformin alakohtaiset infot Katriina Huttunen 12.9.2017 Osa 1: Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperusteiseksi ja
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2015 246/2015 Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan
LisätiedotOpiskelijan kokonaisvaltainen ohjaus
Opiskelijan kokonaisvaltainen ohjaus Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisessa koulutuksessa Tampere, 14.11.2017 Merja Lahdenkauppi, opetusneuvos Ammatillinen
Lisätiedot10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 () Matkailualan perustutkinto Koodi: MAT3902 Päätös: LAMO C19/201 Näytön kuvaus osoittaa ammattitaitonsa työskentelemällä kulttuuritapahtumassa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että
LisätiedotNäyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat
LisätiedotAxxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena
Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille
LisätiedotAikuisten ammatilliset näyttötutkinnot
Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Hämeen ammattikorkeakoulu 2015 Lähde: www.minedu.fi, Suomen koulutus- ja tutkintojärjestelmä 1 Tutkintorakenne Tutkintorakenteessa yli 370 ammatillista tutkintoa
LisätiedotAMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto
AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:
LisätiedotPUHE- JA NÄKÖVAMMAISPALVELUJEN TUTKINTOTOIMIKUNNAN JA TUTKINNON JÄRJESTÄJIEN YHTEISTYÖPÄIVÄ
PUHE- JA NÄKÖVAMMAISPALVELUJEN TUTKINTOTOIMIKUNNAN JA TUTKINNON JÄRJESTÄJIEN YHTEISTYÖPÄIVÄ 10.4.2013 Kuopio Anne Mårtensson Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2) Ammatillisen koulutuksen
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta. Synergiaseminaari, Hämeenlinna Ulla-Jill Karlsson, OKM
Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Synergiaseminaari, 10.10.2017 Hämeenlinna Ulla-Jill Karlsson, OKM Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Hakeutuminen ja opiskelijaksi ottaminen
LisätiedotTurun ammatti-instituutin arviointisuunnitelman yhteinen osa
Turun ammatti-instituutin arviointisuunnitelman yhteinen osa Tämä asiakirja on Lain ammatillisesta koulutuksesta (AK) luku 6 53 mukainen arvioinnin toteuttamissuunnitelman yhteinen osa ja tätä täydennetään
LisätiedotSeija Eskola Jyväskylän ammattikorkeakoulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu. Ammatillisen koulutuksen reformi ja erityinen tuki, osa I syksy 2017
Seija Eskola Jyväskylän ammattikorkeakoulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu Ammatillisen koulutuksen reformi ja erityinen tuki, osa I syksy 2017 Sisältö Mikä muuttuu ammatillisessa koulutuksessa ammatillisen
LisätiedotSAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ
SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla
LisätiedotOPH Ammatillisen koulutuksen tietovarantoon tallennettavat henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) tiedot
TIETOLUETTELO 1 (14) Ammatillisen koulutuksen tietovarantoon tallennettavat henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) tiedot Sisällys 1. Dokumentin tarkoitus... 2 2. HOKSin perustiedot...
Lisätiedotterveydentilavaatimukset lääkealan perustutkinnossa
Tutkintokohtaiset t k i t terveydentilavaatimukset lääkealan perustutkinnossa tki Aira Rajamäki 7.12.2009 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla
LisätiedotTieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto. Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä
Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä 11.8.2018 Ammattitutkinto Ammattitutkinnossa osoitetaan työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattiosaamista,
LisätiedotTutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden
Lisätiedot