MINÄ & ME ELÄMME ELÄMÄN AARTEET MITÄ SYÖN KOTIKYLÄSSÄMME UNELMAKOTINI
|
|
- Marjatta Kinnunen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MINÄ & ME ELÄMME ELÄMÄN AARTEET UNELMAKOTINI KOTIKYLÄSSÄMME MITÄ SYÖN Minä & Me -tehtäväosio käsittelee nuorten elämän teemoja; terveyttä, arvoja ja ystävien kanssa yhdessä toimimista. Tehtävät voidaan toteuttaa joko koulussa tai nuorison toimintakeskuksissa. Tehtävät ovat Lapin yliopistossa taiteiden tiedekunnassa taidekasvatusta opiskelleiden opiskelijoiden suunnittelemia ja toteuttamia.
2 1. Miettikää ensin koko ryhmän kanssa ja sitten pienemmissä ryhmissä, mitkä asiat ovat yleensä ihmisille tärkeitä ja minkälaisilla symboleilla niitä voi kuvata. Esimerkkinä voisi olla vaikka rikkaus, symbolina usein dollarin seteli tai rahan merkki. 2. Yhteisten teemojen jälkeen pienet ryhmät voivat koota omia tärkeitä henkilökohtaisia asioita (kuten vaikkapa seurustelu, perhe, pärjääminen kaveripiirissä) ja ryhtyä etsimään niihin lehdistä ja/tai piirtämällä A5 kokoisille korteille. MINÄ & ME Elämän Aarteet Mitkä asiat ovat sinulle tärkeimpiä? Mistä voisit luopua ja taas mistä pitäisit kiinni loppuun saakka? Ohessa Sofia Leskisen tekemä Elämän Aarteet -peli, jota voi soveltaa myös koulumaailmaan. Monille asioille löytyy jokaisessa kulttuurissa omat symbolinsa. Luokassa voidaan pohtia oman kulttuurin ja yhteiskunnan arvostamia asioita ja kaikkien tunnistamia asioita. Pohtia voi tunnistetaankohan niitä myös toisissa kulttuureissa. Omien arvojen kohdalle on välillä hyvä pysähtyä. Mikäs sen mukavampi tapa pohtia asiaa kuin pelaamalla aiheesta tehtyä peliä! Kuvat Sofia Leskinen 3. Tehtyjä piirroksia voi halutessa viimeistellä kuvankäsittelyohjelmissa, jos koululla voi tulostaa väritulosteita. Valmiilla korteilla voidaan pelata arvojärjestyspeliä, jossa korteista käännetään nurin vähiten arvokkaimmasta arvokkainta kohti vuorotellen. Kenen arvo jää viimeiseksi? Onko se kaikkien mielestä tärkein asia?
3 MINÄ & ME Elämme kotikylässämme Ivalon työpajat Esittelyssä Ivalon yhteisölliset videotyöpajat ja otoksia kuvaustilanteista. Jos videot eivät näy, täältä pääset katsomaan ne: IVALO ( Tekijät: Roope Huhtamella, Emma Krupula, Sami Kokkoniemi, Venla Rapakko & Hannamari Kukkola OPE ( Tekijät: Heidi Harju, Ada Lähdekorpi, Johanna Knuutila, Iina Kyrö & Tiina Mikkola Kuvat ja Työpaja: Marja Sarkimaa ja Silja Korhonen
4 1. Lämmittelytehtävässä etsitään aikakauslehdistä kuvia ja tekstejä videoteoksen otsikkoon Elämämme kotikylässämme liittyen. MINÄ & ME Elämme kotikylässämme Videotyöpaja Yhteisöllisen videotyöpajan tarkoituksena on käsitellä ryhmässä omaa paikallisidentiteettiä toteuttamalla lyhyt, musiikkivideotyyppinen videotaideteos, jossa käsitellään nuorten elämää heidän omassa kotikylässään. Työpaja muodostuu kahdesta osasta: ajatuksia virittävästä lämmittelytehtävästä ja itse videotyöskentelystä. Linkit Ivalon työpajan videoihin: Muita esimerkkivideoita, joita näytimme oppilaille Ivalossa: Kuvat ja Työpaja: Marja Sarkimaa ja Silja Korhonen 2. Kuvat ja tekstit liimataan esimerkiksi A3-kokoiselle paperille. Tarkoituksena on, että oppilaat miettivät kollaasia kootessaan, mitkä asiat heille itselleen ovat kotikylässä merkittäviä ja mistä heidän arkensa koostuu. 3. Ajatusten kokoaminen kuvin ja sanoin auttaa virittämään ajatuksia siitä, millaisia asioita varsinaisessa videoteoksessa halutaan tuoda esiin, ja se auttaa myös hahmottamaan lopullisen videon rakennetta. 4. Kun kollaasit ovat valmiit, ne käydään ohjaajan tai koko ryhmän kanssa yhdessä läpi ja ideointia jatketaan videoteoksen suuntaan.
5 1. Kuvakäsikirjoitus Kuvakäsikirjoitus on tärkeä osa videoteoksen tekemistä. Se on kuvallinen ja kirjoitettu suunnitelma siitä, miten video etenee. MINÄ & ME Elämme kotikylässämme Videotyöskentely 2. Kuvakäsikirjoitukseen kirjoitetaan ja piirretään kohtauksissa käytettävät kuvakoot ja kuvakulmat, otoksen kesto, äänet ja musiikki. Alla olevan kuvakäsikirjoituspohjan voit tulostaa täältä. Elokuvasanastoa: Yksi otos syntyy kun kamerasta painetaan nauhoitus päälle ja pois. Pienin yksittäinen, yhtenäinen osa elokuvaa. Otto on otoksen kuvausyritys. Kohtaus muodostuu yhdestä otoksesta tai useista otoksista. Yhden kohtauksen tapahtumat käydään samassa paikassa ja/tai ajassa esimerkiksi luokkahuoneessa. KUVAKOKO ja OTOKSEN KESTO TOIMINTA, REPLIIKIT ÄÄNET, MUSIIKKI KAMERAN LIIKE Kuvat ja Työpaja: Marja Sarkimaa ja Silja Korhonen
6
7 Kuvakulmat MINÄ & ME Elämme kotikylässämme Kuvaus Silmäntaso: neutraali Yläkulma: alistava Alakulma: ylistävä, uhkaava Kun kuvataan videota, on tärkeää muistaa kameran käytöstä muutamia perusasioita, joiden avulla aloittelevakin kuvaaja pääsee hyvin vauhtiin. Kuvakulmien ja kuvakokojen vaihtelu luo elokuvaan kiinnostavuutta ja vaihtelevuutta. Jos kuvakulma ja -koko olisi koko ajan sama, elokuvasta tulisi helposti yksitoikkoinen. Niillä ilmaistaan visuaalisessa kerronnassa erilaisia asioita. Esimerkiksi kuvakulmilla voidaan luoda tiettyä tunnelmaa tai mielikuvaa kuvattavasta kohteesta (ks. Kuvat). Kuvakoot valitaan sen mukaan, mitä kulloinkin halutaan näyttää, esimerkiksi yleiskuvassa näytetään laajasti vaikkapa tapahtumapaikka ympäristöineen, kun taas erityislähikuvassa tarkennetaan esimerkiksi päähenkilön ilmeeseen. Kuvakulmat joko vahvistavat tai heikentävät elokuvassa kerrottua viestiä. Kuvakoot ja -kulmat ovat elokuvailmaisun keskeisiä elementtejä ja niiden harkittu, mutta monipuolinen käyttö viestivät usein kuvaamisen taidosta ja kuvakerronnan laadusta. Hyvänä nyrkkisääntönä on, että kaikella mitä kuvassa näkyy on jokin merkitys tai tehtävä. Kuvassa ei tulisi näyttää mitään ylimääräistä. Kuvat ja Työpaja: Marja Sarkimaa ja Silja Korhonen
8 Yleiskuva YK Laaja kokokuva LKK Kuvakoot Kokokuva KK Laaja puolikuva LPK Puolikuva PK Puolilähikuva PLK Lähikuva LK Erikoislähikuva ELK
9 Kameran liike Kameran liike tekee videokerronnasta eläväisempää ja kiinnostavampaa. a) panorointi Kameran sivuttaisliike paikaltaan MINÄ & ME Elämme kotikylässämme Kuvaus ja editointi Videotyöskentely etenee oppilaiden omien suunnitelmien mukaisesti. Ohjaaja auttaa tarvittaessa ideoinnin ja kameran käytön kanssa. Kuvaamisessa voidaan käyttää videokameroita jalustoineen tai vaikkapa oppilaiden omia älypuhelimia tai tabletteja. c) pyöritys, kameran liike akselinsa ympäri d) kamera-ajot, kärry / käsivara. Liikkuva kamera seuraa liikkuvaa kohdetta. b) tilttaus Kameran pystyliike paikaltaan Editointi Kuvat ja Työpaja: Marja Sarkimaa ja Silja Korhonen Editoinnin tarkoituksena on koota kuvatuista otoksista yksi saumattomasti etenevä kokonaisuus, videoteos. Editointiohjelmassa kuvatut otokset leikataan ja koostetaan halutunlaiseksi kokonaisuudeksi. Videoteokseen voidaan lisätä myös tehosteääniä ja musiikkia. Editointiohjelmia on erilaisia. Tavallisimpia niistä ovat usein tietokoneiden käyttöjärjestelmien mukana tulevat imovie (Apple) ja MovieMaker (Windows).
10 MINÄ & ME Unelmakotini 1. Talon rakennusmateriaaleina voidaan käyttää Finnfoam eristyslevyä. Levyä on helpoin leikata vesisahalla, mutta tavallinen saha tai puukko soveltuvat myös leikkaamiseen. 2. Osat kiinnitetään toisiinsa kuumaliimalla. Talon saatua muotonsa, pinnat päällystetään pakkauspaperilla liisteriä apuna käyttäen. 3. Talon pintoja voidaan päällystää erilaisilla materiaaleilla ja /tai maalaten. Koti on merkittävä osa ihmisen minuutta. Unelmakoti saattaa olla huvila merenrannalla tai kattohuoneisto ison kaupungin keskustassa. Joku haaveilee punaisesta mökistä ja perunamaasta maaseudun rauhassa, kun taas toiselle sopisi parhaiten koti tiheässä naapurustossa kaupunkimiljöössä. Tämän unelmakoti-tehtävän voi tehdä itsenäisenä työnä tai ryhmässä joko kuvataiteen tunneilla tai integroituna muihin oppiaineisiin. Talotehtävää voi soveltaa unelmakaupungin tai -kylän suunnitteluun, jossa koko luokan kanssa rakennetaan taloista toimiva kaupunkitila. Kuvat Maria Huhmarniemi 4. Erilaisia yksityiskohtia kannattaa hahmotella ennen toimeen ryhtymistä. Pullomaalit ja akryylit toimivat maalamisessa parhaiten. Oviaukot ja yksityiskohdat voi nostaa erilaisilla materiaaleilla esille. 5. Talon katto voidaan tehdä kartongista tai tukevammasta levystä. Koululta ja lähialueelta löytyvät kierrätysmateriaalit kannattaa hyödyntää tässäkin projektissa. Katot voi tehdä myös finnfoamista ja päällystää tervapaperilla, jota myydään rullina rautakaupoissa.
11 1. Etsikää ennen elokuvan käsikirjoittamista, oikeaa tietoa mediasta. Trendejä löytyy hyvin aikakauslehdistä ja esimerkkidokumentissa niitä on käytetty myös kuvakerronnan keinona. MINÄ & ME Mitä Syön 2. Kuvakäsikirjoituksen ohjeet löydät Elämme kotikylässämme -osiosta. Miettikää käsikirjoituksen valmisteluissa kenen näkökulmasta haluatte dokumentin kertoa. Onko tavoitteena neutraali, asiaa esittelevä dokumentti vai provosoiva puolesta vastaan -dokumentti. Syöminen on nykymaailmassa jo monenlaisten trendien kohteena. Erilaiset muotivirtaukset saavat eri määrän ihmisiä innostumaan uudenlaisista ruokavalioista. Jotkut niistä sinnittelevät pinnalla pitkään, toiset taas häviävät yhtä nopeasti kuin tulivat. Ohessa on tehty fiktiivinen dokumentti Karppaus -ruokavalion ilmiöstä. Nuorten kanssa voi tutkia, minkälaisia virtauksia tällä hetkellä ruokamaailmoissa ilmenee. Mitä mieltä he ovat näistä ja minkälaisia kokemuksia heillä on. Aihetta on helppo lähestyä videoilmaisun keinoin ja keksiä vaikkapa fiktiivinen tarina aiheesta. Karppaus -dokumentti Mikko Kuosmanen, Teppo Heikkinen, Ilona Juntura & Aino Elsilä
12 3. Näkökulman päätöksen jälkeen roolihahmot on hyvä miettiä ja puheenvuorot kirjoittaa auki. Esimerkkidokumentissa dokumentaristi Unto Aarnio kertoo karppauksesta faktatietoa. Aito Karppaaja Vallu puolestaan antaa rohkeasti kasvot karppaukselle. Normaali Irma kertoo ilmiön kääntöpuolista. Hahmot ovat kaikki fiktiivisiä. 4. Kuvakerronnassa on hyvä käyttää erilaisia kamera-ajoja ja kuvakulmia. Esimerkkidokumentissa faktatiedon kerronnassa on hyödynnetty dokumentaristin liikkumista ja kuvattu myös ympäristöä kerronnan taustalle. Niitä kannattaa hyödyntää! Videokuvaamisen ja editoinnin ohjeet löytyvät Elämme Kotikylässämme -osiosta. 5. Valmiit dokumentit voidaan esittää joko koko koulun tilaisuudessa tai ryhmän yhteisessä elokuvasessiossa popcornia unohtamatta!
13
14
ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ KÄSIKIRJOITTAMINEN. Oppimateriaalit
1 ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ Oppimateriaalit KÄSIKIRJOITTAMINEN Sodankylän kunta puh 040 73 511 63 Elokuvakasvatus Sodankylässä fax 016 618 155 Vasantie 11 email tommi.nevala@sodankyla.fi 99600 SODANKYLÄ
Digitaalisen tarinan koostaminen HTKS Tanja Välisalo
Digitaalisen tarinan koostaminen HTKS152 17.2.2014 Tanja Välisalo Digitaalisen tarinan käytännön toteutus 1. Kuva-, ääni- ja videomateriaalin muokkaaminen 2. Digitaalisen tarinan koostaminen Editointi
ELÄVÄÄ KUVAA-PROJEKTI
ELÄVÄÄ KUVAA-PROJEKTI 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63 ELOKUVAKERRONNAN JA -ILMAISUN KÄSITTEITÄ Kuvakäsikirjoitus eli storyboard = Kuvallinen käsikirjoitus siitä, minkälaisilla kuvilla elokuva aiotaan
Ohjeet animaation tekoon
ELÄVÄÄ KUVAA-PROJEKTI 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63 Ohjeet animaation tekoon 1 Sisällys Kuvakäsikirjoituksen laatiminen 2 Lavasteiden valmistus 3 Kuvausten valmistelut 3 Kuvaus 5 Editointi 6 Leikkeiden
EDITOINTI ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ. Vasantie 11 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63. email tommi.nevala@sodankyla.fi
ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63 tommi.nevala@sodankyla.fi Elokuvakasvatus Sodankylässä projekti Opettajien täydennyskoulutus Oppimateriaalit 8/2005 EDITOINTI 2 Digitaalisen
Anatomisia taitekohtia kannattaa varoa. Anatomisia taitekohtia ovat nilkat, polvet, haarus, kyynärpää ja yleensä vartalon taitekohdat.
1 2 Dokumentin aiheen totuus on usein laajempi kuin mitä videolle on voitu vangita. Siksi dokumentin ennakkotutkimusvaihe on olennainen dokumentin lopullisen totuudellisuuden kannalta. Tässä vaiheessa
Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa
Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Antti Haaranen, Valveen elokuvakoulu 18.11.2010 GRAFIIKKA: HENNA TOPPI Hittivideo lyhyesti - Elokuva- ja mediakasvatuksen
Ohjeet lyhytelokuvan tekoon
ELÄVÄÄ KUVAA-PROJEKTI 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63 Ohjeet lyhytelokuvan tekoon 1 Sisällys Tarvittavat työvälineet 2 Valmistelut 2 Kuvaaminen 3 Editointi 3 Kohtausten jakaminen osiin 5 Äänten lisääminen
OPETUSMATERIAALI 2015
OPETUSMATERIAALI 2015 SOKEA RAKKAUS Onko rakkaus todella sokea? Kuinka löytää elämänsä rakkaus vaikka ei voi nähdä? Dokumentissa seurataan kolmen sokean nuoren elämää ja pohditaan, kuinka sokeus vaikuttaa
DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 VARICELLA. Elokuvan esittely:
lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 VARICELLA Elokuvan esittely: Kaksi lahjakasta sisarta, 13-vuotias Nastya ja 7-vuotias Polina harrastavat balettia arvostetussa
Lyhyen videotyöpajan ohjelma (90 min)
Lyhyen videotyöpajan ohjelma (90 min) Päätarkoitus: - Lyhyiden selitysvideoiden tuotanto (max 3 minuuttia) yksinkertaisin keinoin Selitysvideoiden tuottaminen edistää reflektioprosessia liittyen omaan
VIDEOTUOTANNON PERUSTEET
VIDEOTUOTANNON PERUSTEET JOHDANTO Tämä videotuotannon koulutusmateriaali on tehty Apogeen yrityksille suunnattuja koulutuksia varten. Se on saatavilla myös oppilaitosten, opiskelijoiden ja asiasta kiinnostuneiden
DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 PIDÄ MINUT TURVASSA. Elokuvan esittely:
lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 PIDÄ MINUT TURVASSA Elokuvan esittely: Pidä minut turvassa on tarina kolmesta nuoresta tytöstä, jotka asuvat väliaikaisesti skotlantilaisessa
Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille
Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä
Valokuvaus ja kuvankäsittely kurssin portfolio
Valokuvaus ja kuvankäsittely kurssin portfolio Juha Karjalainen Kurssin ensimmäinen tehtävä Ensimmäisenä tehtävänämme oli ottaa kuvia järjestelmäkameralla eri asetuksilla kuten valotusaika, polttoväli
Videoista voimaa! Parempia videoita mobiilisti. Jonne Hirvonen.
Videoista voimaa! Parempia videoita mobiilisti Jonne Hirvonen Miksi video? Herättää huomiota Kertoo tarinoita Synnyttää tunteita Jää mieleen Videoita mobiilisti? Älypuhelin = tietokone + kamera = kaikki
DOKKINO-OPETUSMATERIAALI 2014
DOKKINO-OPETUSMATERIAALI 2014 Ei kenenkään maalla Tanskalaisessa vastaanottokeskuksessa alaikäiset turvapaikanhakijat odottavat viranomaispäätöksiä. Oma perhe on jossain kaukana. Välillä turhautuminen,
KATUTAIDE KERAMIIKKA
TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa
Digimyrsky ja palvelumuotoilun osallistavia menetelmiä Reetta Kerola, Hanna Yli-Korpela Maarit Heikkinen.
Digimyrsky ja palvelumuotoilun osallistavia menetelmiä 6.6.2017 Reetta Kerola, Hanna Yli-Korpela Maarit Heikkinen http://contentunion.net/ Päivän pähkinät 9.00-9.30 Opetellaan palvelumuotoilun yhteisöllisten
ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS
ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS Elävä veistos -taidepaja Elävä veistos -taidepajan teemoina ovat ihmiskeho, liike ja roolit. Työskentelymuodot ovat leikillisiä ja pajan sisältö suhteutetaan lasten
Mie Myö & Mualima. Tiedottamisen uudet välineet järjestö- ja kylätoiminnassa
Mie Myö & Mualima Tiedottamisen uudet välineet järjestö- ja kylätoiminnassa Verkossa on mahdollisuuksia Tietotekniikan kehittyessä yhteydenpitomahdollisuudet ja muu tiedonvaihto ovat mullistuneet. Verkko
KAAMOS & VALO LYHTYKULKUE ONNEN SYMBOLIT LYHTYJÄ OMAKUVISTA VALOANIMAATIO
KAAMOS & VALO VALOANIMAATIO LYHTYJÄ OMAKUVISTA LYHTYKULKUE ONNEN SYMBOLIT Kaamos & Valo -tehtäväosio käsittelee pohjoisen kaamosaikaa ja tuo valoa pimeään. Tehtävät käsittelevät pimeän aikaa niin juhlistamalla
Mobiilit luontorastit
Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: lukio Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablet -tietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: Luonnossa liikkuminen
Kolikon tie Koululaistehtävät
Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset
JUHA TAKANEN AV-KOULUTUS/ EPILEPSIALIITTO
19.11.2016 JUHA TAKANEN AV-KOULUTUS/ EPILEPSIALIITTO MIKSI VIDEO? - IHMINEN ELÄÄ TUNTEISTA JA HALUAA TULLA LIIKUTETUKSI - HYVÄ VIDEO HERÄTTÄÄ TUNTEITA JA JÄTTÄÄ MUISTIJÄLJEN - VIDEON VOIMA ON SEN TAVASSA
Seija Pylkkö Valkealan lukio
ELOKUVA ANALYYSIA Seija Pylkkö Valkealan lukio ELOKUVA ANALYYSIA Sukella tarinaan Selvitä, mikä on elokuvan aihe eli mistä se keskeisesti kertoo? Miten tapahtumat etenevät, eli millainen on juoni? Kertooko
Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona?
1 Idealaboratorio on työpaja, jossa nuoret pääsevät itse ideoimaan koulun toimintakulttuuria. Työpaja on suunniteltu 15-60 hengelle ja ideointi tapahtuu 4-5 oppilaan ryhmissä. 60-90 minuuttia kestävän
Kylät videolle - Voimaannuttava kuva - elävä kylä! - Joonatan Stenwall / kyläaktivaattori Varsinais-Suomen Kylät ry Masku
Kylät videolle - Voimaannuttava kuva - elävä kylä! - Joonatan Stenwall / kyläaktivaattori Varsinais-Suomen Kylät ry 8.11. Masku MIKSI VIDEO? Video palvelee nykyään näkyvyyden kannalta paremmin kuin perinteinen
Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua
Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua Julia Petäjäjärvi, Niko Romppainen, Elias Ilvesluoto ja Taneli Luokkanen TÄMÄ TOIMII 14.3.2005 Meidän Tämä toimii - ryhmässämme on Taneli, Julia, Elias ja Niko. Aluksi
Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?
Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä
Tuhat tarinaa TAMKista
3.6.2015 Vimma, Viestintä- ja markkinointiseminaari 2015 Tuhat tarinaa TAMKista kokemuksia videotuotannoista Hanna-Leena Saarenmaa, Essi Kannelkoski & Josefiina Kemppinen TAMK Viestintäpalvelut Case 1:
YSILUOKKA. Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä
YSILUOKKA Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä Sisältö ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat ymmärtävät mitä sukupuolten välinen tasaarvo tarkoittaa Suomessa, mitä tasa-arvoon liittyviä haasteita
Tervetuloa selkoryhmään!
Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko
Musiikkivideon viestit
Musiikkivideon viestit - mediakasvatusmateriaali yläkouluille, lukioille ja toisen asteen ammatillisille oppilaitoksille Otsikko / Etusivu Nuorten Akatemia Note www.nuortenakatemia.fi/note Musiikkivideon
Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä
TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA
lehtipajaan! Opettajan aineisto
Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,
VIDEOMIELIPIDEKIRJOITUS
TYÖPAJAOPAS VIDEOMIELIPIDEKIRJOITUS Ismo Kiesiläinen & Mikko Toiviainen Työpajassa tehdään videomielipidekirjoituksia, joilla pyritään vaikuttamaan koulun asioihin. Tavoitteena on oppia ilmaisemaan ja
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan
Selkoilmaisun uudet muodot
Selkoilmaisun uudet muodot Viestintäympäristö muuttuu Internetin kehityksen alkuvaiheessa kuvien ja videoitten käyttö oli hankalaa. Nyt yhteydet ovat nopeutuneet, päätelaitteiden teho on kasvanut, ja erilaiset
Visuaalisen suunnittelun suuntautumisvaihtoehto. Visuaalisen suunnittelun valintakoe 2018, Vaihe 1 TEHTÄVÄ 1. Tehtävä: Pakopiste
Visuaalisen suunnittelun valintakoe 2018, Vaihe 1 TEHTÄVÄ 1 Tehtävä: Pakopiste Tehtävänäsi on piirtää pakopiste. Paperin koko A3, toteutusvälineenä lyijykynä. Kirjoita paperin kääntöpuolelle: Maksimissaan
Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia
Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään
Virtuaalioppimisen päivät
Virtuaalioppimisen päivät RINNAKKAISET OHJELMAT KOULUASTEITTAIN C 1) Varhaiskasvatus ja esiopetus Esimerkeissä käytetyt sovellukset ja niiden käyttöideoita 7-8.12.2016 Marja Hokkanen, Netta Husu ja Seija
Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!
Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Median matkassa Media on tuotettua todellisuutta. Media tarjoaa informaatiota ja tapoja ymmärtää maailmaa. Suomalaiseksi sanaksi media on päätynyt englannin
ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA
ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin
Elävä kuva oppimisympäristönä. Käsikirjoitus
Elävä kuva oppimisympäristönä Käsikirjoitus Mihin käsikirjoitusta tarvitaan? Elokuva (lyhyt, täyspitkä, dokumentti)- ja tv -tuotannot Mainokset Musiikkivideot Nettisivut Trailerit Kirjat Kuunnelmat Mikä
Opettajan ohjeet videon tekoon
Opettajan ohjeet videon tekoon A. Suunnittelu ESITTELY- TAI ALUSTUSVIDEON TEKO, KESTO N. 3-10 MINUUTTIA, TOIMII SELAIMESSA LINKISTÄ Tässä esimerkissä tehty ConnectProlla, jonka ohjeet Connect.funet.fi
1. Helppo ja hauska pöytäteatteri
1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän
1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, )
ALAKOULUT Luokat 1 2 Kuvasta tarinaksi Tarvikkeet: Sanoma- ja aikakauslehtiä, sakset 1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, ) 2. Oppilaat
Keskeneräisten tarujen kirja
Keskeneräisten tarujen kirja Tarve kokeilla jotain uutta Peliesittelyt ja digitarina Laadi peliesittely valitsemastasi pelistä. Sisällytä esittelyysi ainakin seuraavat asiat: Pelin nimi Lyhyt esittely
1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua.
1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua. 2. Kenestä kirjan henkilöstä et pitänyt tai pidit vähiten. Miksi? 3. Kirjoita kirjan päähenkilön TOP10-lista. 4. Tee kuvin ja
Tehtäväpaketti. Kysyttävää tehtävistä, kisan kulusta tai nettisivujen käyttämisestä? Ota yhteyttä os. reiluluokka@kuvalehdet.fi
Tehtäväpaketti Koululaisen Reilu luokka 2009 -kilpailu jakautuu neljään aihealueeseen: minä, kaverit, meidän luokka ja meidän koulu. Jokaiseen aihealueeseen liittyy tehtäviä, joista koostuu kisan aikana
Mobiilit luontorastit
Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: alakoulu Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablettitietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: jokamiehen
Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta!
Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Tänä vuonna YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 25 vuotta, joten Liikkuva koulu -ohjelma kutsuu kaikki koulut tekemään tunnetuksi ja juhlimaan yhdessä
KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo
KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? TAVOITE Omien toiveiden ilmaiseminen, myönteisten kesäodotusten herättely, kesäsuunnitelmien kertominen ryhmälle, yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytäminen VALMISTELU
Näin käytät GROW-kortteja
Mikä on GROW? GROW-korttipeli perustuu Graham Alexanderin, Alan Finen ja John Whitmoren kehittämään GROWmalliin, jossa erilaisia pulmatilanteita ja haasteita käsitellään valmentajan kysymysten avulla ratkaisukeskeisesti.
LIIKKUVA KUVA opettaja Miia Rinne p
LIIKKUVA KUVA opettaja Miia Rinne p. 050 4626744 Syksyn ohjelma - käytävä ja tehtävät koitan välttää näitä käskeviä sanoja, mutta hommat kuitenkin hoidetaan;) HUOM! OHJELMAMUUTOKSET OVAT MAHDOLLISIA, TÄMÄ
NÄIN TEET OMAN LYHYEN DOKUMENTTIELOKUVAN! 1. Ennakkotyö
NÄIN TEET OMAN LYHYEN DOKUMENTTIELOKUVAN! 1. Ennakkotyö Dokumenttielokuva alkaa ideasta. Millaisiin epäkohtiin olet törmännyt? Mitä haluaisit muuttaa ympärilläsi? Mistä olet kiinnostunut? Mistä haluaisit
Mobiilit luontorastit
Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: yläkoulu Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablettitietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: Luonnossa
LAPPUTEHTÄVÄT. Annan oppilaiden ottaa sattumanvaraisesti kummastakin pinkasta yhdet laput.
LAPPUTEHTÄVÄT LAPPUHAHMO Tee lappuja kahdelle eriväriselle paperille, niin että kirjoitat toisen väriseen lappunippuun vain adjektiiveja ja toisen värisiin lappuihin objekteja. Annan oppilaiden ottaa sattumanvaraisesti
LIIKKUVA KUVA opettaja Miia Rinne p
LIIKKUVA KUVA opettaja Miia Rinne p. 050 4626744 Syksyn ohjelma - käytävä ja tehtävät koitan välttää näitä käskeviä sanoja, mutta hommat kuitenkin hoidetaan;) HUOM! OHJELMAMUUTOKSET OVAT MAHDOLLISIA, TÄMÄ
Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4
Oppitunnit 1 4 Oppituntien kulku 1. oppitunti 2. oppitunti 3. oppitunti 4. oppitunti Fiktion käsitteet tutuiksi 1. Oppia fiktion käsitteiden hyödyntämistä kaunokirjallisten tekstien avaamisessa. 2. Oppia
TNO-toiminnan ennakointia ja heikkoja signaaleja. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto
TNO-toiminnan ennakointia ja heikkoja signaaleja Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto 25.11.2013 Mitä on ennakointi? SUUNNITTELU ENNAKOINTI VERKOSTOI- TUMINEN TULEVAI- SUUDEN- TUTKIMUS
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskokonaisuus (8-10 tuntia) 5.-6.lk äidinkieli, Kalevala Helene Broman & Sonja Veijonen
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskokonaisuus (8-10 tuntia) 5.-6.lk äidinkieli, Kalevala Helene Broman & Sonja Veijonen Opetuskokonaisuuden tarkoituksena on tutustua Kalevalaan ja sen tarinoihin toiminnallisesti
Tuntisuunnitelma on sovellettavissa ja tuotekuvia on hyvä muuttaa esimerkiksi oman koulun kioskin tarjontaan sopiviksi.
Sokeripalanäyttelyn voi pitää eri oppiaineissa, esimerkiksi kuvaamataidossa, äidinkielessä, terveystiedossa, kotitaloudessa ja matematiikassa. Suosituksena on yksi luokka kerrallaan. Tuntisuunnitelma on
KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle
KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle Idea ja rakenne Lähde: Jouko Aaltonen: Käsikirjoittajan työkalupakki (1993, Painatuskeskus Oy) 1. Valitse aihe joka todella kiinnostaa sinua. Päätä teema. Mikä on
Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla
Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Pienryhmän erityisluokanopettaja Kati Evinsalo Yhdessä osallisuuteen Yläkoulun kehitysvammaisten nuorten pienryhmässä kahdeksan 13-17-vuotiaan (7.-9.lk) nuoren ja
Digitaalinen tarinankerronta HTKS152
Digitaalinen tarinankerronta HTKS152 Paul Ife Horne. Flickr. CC BY-NC 2.0. http://tinyurl.com/digitarina 3.2.2014 Tanja Välisalo Tänään Digitaalinen tarinankerronta menetelmänä Kurssin suoritus Digitaalisen
KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli
KASILUOKKA Koulutusvalinnat ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on rohkaista nuoria tekemään koulutusvalinnat omien kykyjen ja kiinnostuksen kohteiden perusteella sukupuolen ja siihen liitettyjen
Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.
DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että
luontopolkuja punaisilla naruilla
luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai
HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT
HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT Tähän korttipakkaan on koottu apukeinoja opinto-piirityöskentelyä varten. Voitte noudattaa ohjeita järjestelmällisesti tai soveltaa niitä vapaasti haluamallanne
Digiajan opettajan selviytymispaketti
10+ opepäivitystä odottaa. Aloita lataus nyt! Digiajan opettajan selviytymispaketti Saamelaisalueen koulutuskeskus virtuaalikoulu Ovatko verkko-opetustaitosi päivityksen tarpeessa? Ota askel eteenpäin
Ammattiportfolio. Projektiin liittyvät seuraavat kurssit:
Ammattiportfolio Ammattiprojektissa tutustutaan 3 5 ammattiin. Lisäksi projektin on tarkoitus auttaa löytämään omia vahvuuksia ja helpottaa tulevaa ammatinvalintaa. Projekti antaa myös valmiuksia työnhakuun.
oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus:
1. Valitse lukemastasi kuvakirjasta/kirjasta yksi kuva. Näytä kuva luokkatovereillesi esim. dokumenttikameran avulla. Kerro kuka/keitä kuvassa on ja mitä siinä tapahtuu. Kerro myös miksi valitsit juuri
TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS
TOIMINTA-KORTTI Mielenterveyden käsi Tavoitteena pohtia omaa ja työyhteisön mielenterveyttä mielenterveyden käsi -kuvan avulla. 1. Miltä oma kätesi näyttää, kun tarkastelet sitä kuvan kysymysten avulla?
Mediataidot Anna Berg
Mediataidot 2013 16.9.2013 Anna Berg Elokuvatuotannon vaiheet Alkutuotanto Käsikirjoitus Kuvausten suunnittelu Kuvaukset Kuvan ja äänen taltiointi Jälkituotanto Leikkaus Äänen jälkityöt Grafiikka ja efektit
Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät
Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,
TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille
TEHTÄVÄEHDOTUKSIA Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. 2. Kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle. 3. Tee kartta kirjan tapahtumapaikoista. 4. Piirrä
Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari
Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari Toiminnallinen oppiminen Perusopetuksen opetussuunnitelmassa painotetaan työtapojen toiminnallisuutta. Toiminnallisuudella tarkoitetaan oppilaan toiminnan ja ajatuksen
Prosenttikäsite-pelin ohje
1(5) Prosenttikäsite-pelin ohje Yksi neljäsosa kakkua Tässä pelissä opitaan yhdistämään * murtoluvun kuva ja sanallinen kuvaus sekä murtolukumerkintä * murto- ja desimaali- sekä %-luvun merkinnät. 0,25
Mladen Penev 2003: The Power of Books Mediakasvatusta toiminnallisesti 13.11.2014 Laura Hokkanen, Mikkelin ammattikorkeakoulu laura.hokkanen@mamk.
Book art by Thomas Allen Mladen Penev 2003: The Power of Books Mediakasvatusta toiminnallisesti 13.11.2014 Laura Hokkanen, Mikkelin ammattikorkeakoulu laura.hokkanen@mamk.fi Mediakasvatusta toiminnallisesti
Yhdistystiedote 3/2015
Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille
TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä
1 TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä Teatteri-ilmaisun ohjaajat Riku Laakkonen & Arttu Haapalainen 2 SOPIMUSVUORI RY Sosiaalipsykiatrisia
Tapani Huovila. Look. Visualisoi viestisi
Tapani Huovila Look Visualisoi viestisi INFORVIESTINTÄ OY HELSINKI i Tapani Huovila ja Inforviestintä Oy, 2006 Ulkoasu ja taitto: Tapani Huovila ISBN ii Look - visualisoi viestisi Ulkoasu, lähetettävän
Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella
Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti
Kuvaviestintä. yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tiedottaja Jenni Tiainen Kimpsu-koulutus
Kuvaviestintä yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa Tiedottaja Jenni Tiainen Kimpsu-koulutus 7.4.2016 Tuensaajan viestintäohjeet Hankerahoitukseen kuuluu, että hankkeista tiedotetaan avoimesti. Hankkeet
9.-luokkalaisen kulttuurikansio
9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -
Sisällöt liikkeelle. Kaisa Mikkola 25.11.2014
Sisällöt liikkeelle Kaisa Mikkola 25.11.2014 Alma 360 Alma 360 on sisältötoimisto, jossa tehdään tavoitteista totta. Videot ovat oleellinen osa monikanavaista sisällöntuotantoa. Kuukaudessa toteutetaan
Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012
Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)
ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA. Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa.
ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa. Projekti kannattaa tallentaa muutenkin aina sillöin tällöin, jos käy niin ikävästi että
Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla
Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Pienryhmän erityisluokanopettaja Kati Evinsalo Yhdessä osallisuuteen Yläkoulun erityistä tukea tarvitsevien nuorten pienryhmässä kahdeksan 13-17-vuotiaan (7.-9.lk)
C. Ennen kuin aloitatte suojuksen suunnittelun, miettikää ryhmänne. D. Valmis suojus arvioidaan seuraavasti (maksimissaan 50.
C. Ennen kuin aloitatte suojuksen suunnittelun, miettikää ryhmänne ajankäyttöä. Apuna voi käyttää seuraavaa aikataulua: Ideointi 15 minuuttia Suunnittelu 30 minuuttia Toteutus 30 minuuttia Tauko 5 minuuttia
ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!
ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.
Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana
Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy
Teknisen työn didaktiikka/aihepiirisuunnittelu Tiina Pyhälahti Syksy 1996 Ohjaaja: Ossi Autio
Teknisen työn didaktiikka/aihepiirisuunnittelu Tiina Pyhälahti Syksy 1996 Ohjaaja: Ossi Autio 1.JOHDANTO Aihepiirin tavoitteena on valmistaa esine, joka liittyy ilmaan ja entämiseen ja jossa on jokin pienen
Nuoret julkisessa kaupunkitilassa. kokemuksia osallistavista menetelmistä NOORA PYYRY OPETTAJANKOULUTUSLAITOS HELSINGIN YLIOPISTO
Nuoret julkisessa kaupunkitilassa kokemuksia osallistavista menetelmistä NOORA PYYRY OPETTAJANKOULUTUSLAITOS HELSINGIN YLIOPISTO TUTKIMUSKYSYMYKSET: Miten teini-ikäiset tytöt käyttävät, ottavat haltuun
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.
KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et
Kertomustaulut. Johdanto. Pakkauksen sisältö
Kertomustaulut Johdanto Tämä peli luotiin puheen ja kielen häiriöistä kärsiville lapsille, jotka tarvitsivat apua tarinankerronnassa, kun he esimerkiksi halusivat kuvailla luokkaretken tapahtumia. Kertomustaulut-peli
Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin
Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Luomun koordinaatiohanke käynnistyi 20.8.2015 Helsingissä järjestetyllä kick off -työpajalla, johon osallistui noin 40 henkilöä. Työpajan rahoitti Manner-Suomen