KAAMOS & VALO LYHTYKULKUE ONNEN SYMBOLIT LYHTYJÄ OMAKUVISTA VALOANIMAATIO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAAMOS & VALO LYHTYKULKUE ONNEN SYMBOLIT LYHTYJÄ OMAKUVISTA VALOANIMAATIO"

Transkriptio

1 KAAMOS & VALO VALOANIMAATIO LYHTYJÄ OMAKUVISTA LYHTYKULKUE ONNEN SYMBOLIT Kaamos & Valo -tehtäväosio käsittelee pohjoisen kaamosaikaa ja tuo valoa pimeään. Tehtävät käsittelevät pimeän aikaa niin juhlistamalla sitä kuin tuomalla erilaisia keinoja siitä selviämiseen. Tehdyt työpajat ja teokset ovat Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen henkilökunnan ja opiskelijoiden toteuttamia.

2 KAAMOS & VALO Valoanimaatio Pimeän aika vaikuttaa meihin eri tavoin. Toiset nauttivat pimeän tuomasta hiljaisuudesta ja virittelevät kynttilöitä lempeää valoa tuomaan. Toisille taas pimeä painaa mieltä ja aiheuttaa väsymystä. Omasta terveydestä voi olla vaikea pitää huolta marraskuisessa räntäsateessa. Pimeää voi kuitenkin myös hyödyntää. Se on parasta valotaiteen aikaa! Pimeän vaikutuksista voi koota tarinan ja toteuttaa sen valoanimaation keinoin. Ohessa on ohjeet valopiirtämisen käyttämiseen valoanimaation tekniikkana. Animaatiotekniikkaa voi soveltaa monissa oppiaineissa kerrottavan tarinan mukaan. Kuvat ja työpaja Minna Lappalainen & Juli Westerlund 1. Valomaalaukseen tarvitset: Järjestelmäkameran, kameran jalustan, valon lähteen (taskulamput, LEDit, värilliset valot tms.) ja täysin pimeän tilan. 2. Kameran asetukset: Kuvaustila: M Säädä kuvausaukko mahdollisimman suureksi (F22) ja valotusaika pitkäksi (kuvassa 30 sekuntia). ISO-herkkyys Aseta kamera jalustalle ja tarkenna kohteeseen (pimeässä). Kun laukaiset valopiirtäminen voi alkaa. Kuvan ottamisen aikana haluttu kuva tulee piirtää valmiiksi. 4. Kuvioiden piirtämistä on hyvä kokeilla ja lisätä valotusaikaa kuvan monimutkaisuuden mukaan. (kuvassa useampi piirtäjä). 5. Kun koekuvaukset on tehty, voi tarinan kerronta alkaa. Tekniikalla voi niin piirtää kuin kirjoittaakin. Tarkoituksena on kerätä tarina yksi kuva eli liike kerrallaan. 6. Kun kuvamateriaali on kuvattu, kuvien kokoaminen animaatioksi voi alkaa. Valmis tuotos voidaan esittää syksyn juhlissa tai aamunavauksissa.

3 KAAMOS & VALO Lyhtyjä omakuvista Lyhdyt ja kynttilät kuuluvat pimeän aikaan. Lyhtyjä voidaan tehdä työpajamaisesti leirikoulun tai yökoulun toimintana tai toteuttaa normaalisti kuvataiteen tunnilla. Lyhdyt kannattaa ottaa osaksi koulussa tai kaupungissa järjestettäviä pimeän ajan juhlia. 1. Lyhdyt koristellaan tekijöiden omilla kasvokuvilla. Oppilaat voivat joko tuoda oman kuvansa mukanaan tai kuvaaminen voidaan järjestää osana pajaa. Valokuvat tulostetaan kalvolle ja ne maalataan lasiväreillä. 2. Maalauksen jälkeen kuvat leikataan lasipurkkiin sopiviksi ja kiinnitetään purkin kylkeen läpinäkyvällä teipillä. Lasipurkin kannattamiseksi kiinnitettä rautalangasta muotoiltu kannatin. 3. Tuikut valaisevat lyhtyjä. Talvipäivän hämärässä lasilyhdyt valaisevat vaikkapa nuorisotilan tai koulun pihapuuta. Kuvat Maria Huhmarniemi

4 KAAMOS & VALO Lyhtykulkue Pimeän aikaan liittyy monenlaisia festivaaleja, joissa valolla on merkittävä rooli. Erilaiset lyhdyt ja tulet ovat osa pohjoista tapaa selviytyä yli pimeän ajan. Pimeää voidaan myös juhlia; se on rauhoittumisen aikaa, jolloin luontokin ikään kuin nukkuu. Kaamosta juhlimaan tai karkottamaan voidaan rakentaa erilaisia isoja lyhtyjä. Useita lyhtyjä yhdistelemällä saadaan aikaan erilaisia kulkueita, joiden kanssa voidaan levittää valoa kaupungissa tai kylän keskustassa. Kuvat Timo Jokela 1. Isojen lyhtyjen rakentaminen on tärkeää aloittaa suunnittelusta. Yhdessä valittu teema lyhtyjen kokonaisuudesta auttaa suunnitteluprosessia. 2. Suunnitelman mukaisesti pieniä rimapuita sahataan sopiva määrä ensimmäisen kehikon rakentamiseen. Vastapari on helppo rakentaa ensimmäisen valmistuttua. 4. Kun kehikot ovat valmiit, mitataan niihin tarvittavat kappaleet valoa läpäisevää maarakennuskangasta. Kangasta saa rautakaupoista. Peite on helpoin kiinnittää niittipyssyllä tai nitojalla. Naulat ovat helposti käyttötarkoitukseensa liian suuria. TÄRKEÄÄ on jättää menoaukko kynttilälle, älä niitaa koko veistosta umpeen. 3. Lyhtyjen sisällä on turvallisin käyttää hautakynttilöitä, jotka ripustetaan rautalangan avulla roikkumaan lyhdyn sisään. 5. Lyhtyihin on tärkeä suunnitella kantorivat, joilla kulkueessa on vaivaton ja turvallinen kuljettaa omaa lyhtyä. Kankaaseen voi maalata kuvioita halutessa lisäkoristusta antamaan. Lyhtykäärme on valmis luikertelemaan valoa pimeän aikaan.

5 KAAMOS & VALO Onnen symbolit Tuli on elementti, joka liittyy yhteisölliseen kokemiseen ja juhlaan. Juhlistaminen ja arjen yläpuolelle kohottautuminen on tärkeä osa elämää. Kokot ovat perinteisiä juhlan elementtejä, joissa tuli on symboloinut puhdistumista ja siirtymää vanhasta uuteen. Paras aika tuliveistoksille on talvi-ilta, jolloin on pimeää ja paloturvallista. Tulen tekoon on pyydettävä maanomistajan lupa ja kaupunkialueella on tehtävä ilmoitus myös palokunnalle ja poliisille yleisötapahtuman järjestämisestä. Veistoksista jäljelle jääneet kappaleet voidaan polttaa nuotiossa ja koota myöhemmin jätteiksi. Rälläkkä ja Sivellin 2010 Kuvat Mirja Hiltunen 1. Tuliveistoksen tekeminen on ryhmätyötä. Symbolit suunnitellaan luonnostelemalla ja mallin muodostaminen aloitetaan metallilankoja taivuttelemalla. 2. Erilaiset tongit, teräsleikkurit ja ruuvipenkki auttavat symbolin muotoilussa. Eri paksuiset rautaputket ja -langat antavat teokselle eri ulottuvuuksia. Kierrätystavara on oivallista tuliveistokseen käytettävää materiaalia. 3. Suunnitelman mukaista hahmottelua on hyvä tehdä ennen osien kiinnittämistä toisiinsa. 4. Kuvan teoksen tähti on pujoteltu kokonaan ohuemmasta rautalangasta ja kiinnitetty pääkehykseen samalla langalla.

6 5. Veistos päällystetään kierrätys- ja lumppukankaalla. Kangasta kierretään teokseen useampi kerros niihin osiin, joihin tulen halutaan tarttuvan. 6. Kangaspäällysteiset teokset sivellään tervalla palamisen helpottamiseksi. 7. Teokselle etsitään paloturvallinen paikka. Teos sytytetään puukepin päähän sidotulla kangasnuijalla. Nuija kastetaan sytytysnesteeseen tai tervaan. 8. Teoksen paljastuksen yhteyteen on mielekästä järjestää juhla, jonne kutsutaan läheisiä ja yhteisön jäseniä osallistumaan teoksen julkistukseen.

Luon yhdessä webbisivuja tekevän firman kanssa projektille visuaalisen ilmeen, joka toistuu webissä sekä julkiseen tilaan tulevissa julisteissa.

Luon yhdessä webbisivuja tekevän firman kanssa projektille visuaalisen ilmeen, joka toistuu webissä sekä julkiseen tilaan tulevissa julisteissa. Teoksessa on niin performatiivinen kuin yhteisötaiteellinenkin näkökulma. Äänitystilanne on performatiivinen tilanne luo keskustelun mahdollistamalla sille ajan ja paikan - ja tuo yhteen ennestään toisilleen

Lisätiedot

Valokuvaus ja kuvankäsittely kurssin portfolio

Valokuvaus ja kuvankäsittely kurssin portfolio Valokuvaus ja kuvankäsittely kurssin portfolio Juha Karjalainen Kurssin ensimmäinen tehtävä Ensimmäisenä tehtävänämme oli ottaa kuvia järjestelmäkameralla eri asetuksilla kuten valotusaika, polttoväli

Lisätiedot

Pe 20.11. Hyvän ulkoasun elementit. Oulu. Mediapyörä Oy, Tiitinen La 21.11. Hyvän ulkoasun elementit. Ylivieska, Mediapyörä Oy, Tiitinen

Pe 20.11. Hyvän ulkoasun elementit. Oulu. Mediapyörä Oy, Tiitinen La 21.11. Hyvän ulkoasun elementit. Ylivieska, Mediapyörä Oy, Tiitinen Lokkaali-hankkeen KOULUTUSKALENTERI Marraskuu 2009 To 5.11. Journalistinen kirjoittaminen 1. Oulu. Moniviestintä Oy, Pietilä Pe 6.11. Journalistinen kirjoittaminen 1. Ylivieska, Moniviestintä Oy, Pietilä

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua

Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua Julia Petäjäjärvi, Niko Romppainen, Elias Ilvesluoto ja Taneli Luokkanen TÄMÄ TOIMII 14.3.2005 Meidän Tämä toimii - ryhmässämme on Taneli, Julia, Elias ja Niko. Aluksi

Lisätiedot

Huomioitavaa...4 Tarvittavat materiaalit...5 Seinäelementtien kokoaminen...6 Rungon kokoaminen...8 Viimeistelytyöt...10 Kompostointi voi alkaa!...

Huomioitavaa...4 Tarvittavat materiaalit...5 Seinäelementtien kokoaminen...6 Rungon kokoaminen...8 Viimeistelytyöt...10 Kompostointi voi alkaa!... Tammikuu 2015 Huomioitavaa...4 Tarvittavat materiaalit......5 Seinäelementtien kokoaminen...6 Rungon kokoaminen...8 Viimeistelytyöt...10 Kompostointi voi alkaa!...11 2 Onneksi olkoon, olet päättänyt aloittaa

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta!

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Tänä vuonna YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 25 vuotta, joten Liikkuva koulu -ohjelma kutsuu kaikki koulut tekemään tunnetuksi ja juhlimaan yhdessä

Lisätiedot

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Kullervo ja Korppi Kuvataide: 2x45 minuuttia Kuvat osoitteesta: http://www.ateneum.fi/kalevalataidettakouluille/index.html Tarvikkeet: Kalevala

Lisätiedot

Digitaalisen tarinan koostaminen HTKS Tanja Välisalo

Digitaalisen tarinan koostaminen HTKS Tanja Välisalo Digitaalisen tarinan koostaminen HTKS152 17.2.2014 Tanja Välisalo Digitaalisen tarinan käytännön toteutus 1. Kuva-, ääni- ja videomateriaalin muokkaaminen 2. Digitaalisen tarinan koostaminen Editointi

Lisätiedot

Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko. Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti

Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko. Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti Tee taulu Nämä tarvitset Aikakauslehtiä tai kuviopaperia,

Lisätiedot

Porin taidekoulun työpajaopinnot

Porin taidekoulun työpajaopinnot Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA. Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa.

ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA. Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa. ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa. Projekti kannattaa tallentaa muutenkin aina sillöin tällöin, jos käy niin ikävästi että

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

DENVER SBT-10BLACK. Bluetooth Selfie -tuki

DENVER SBT-10BLACK. Bluetooth Selfie -tuki DENVER SBT-10BLACK Bluetooth Selfie -tuki Lue nämä ohjeet huolellisesti ennen käyttöä ja säilytä ne tulevaa tarvetta varten. Vastuuvapaalauseke Denver Electronics A/S ei missään olosuhteissa hyväksy vastuuta

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista ? Miten saada tavalliset suomalaiset ostamaan arvokkaampia teoksia kuin nykyään? Kerro entistä paremmin

Lisätiedot

JOKAPÄIVÄINEN PAPERIMME

JOKAPÄIVÄINEN PAPERIMME JOKAPÄIVÄINEN PAPERIMME Ohjeita näyttelyn ripustukseen Näyttely koostuu kuudesta puoliympyrän mallisesta seinäkkeestä, joissa on tekstejä ja vitriineitä molemmilla puolilla. Elementit (18 kpl) ovat kuljetuksen

Lisätiedot

TAIDETEOKSEN SISÄLLÄ. Kuvittele itsesi teoksen sisään noin 5 cm:n pituisena ja piirrä eteesi aukeava näkymä. Pystysuuntaiselle A3-arkille piirtämällä.

TAIDETEOKSEN SISÄLLÄ. Kuvittele itsesi teoksen sisään noin 5 cm:n pituisena ja piirrä eteesi aukeava näkymä. Pystysuuntaiselle A3-arkille piirtämällä. PIIRUSTUS- JA SUUNNITTELUKOE ARKKITEHTUURIN JA MAISEMA-ARKKITEHTUURIN HAKUKOHTEET MAANANTAI 7.6.2010 KLO 10.00-12.00 1 TAIDETEOKSEN SISÄLLÄ Oheinen kuva esittää Richard Longin veistosta A Line in Scotland

Lisätiedot

LUMITUISKU - mobile. Paketin hintaan lisäämme lähetyskulut.

LUMITUISKU - mobile. Paketin hintaan lisäämme lähetyskulut. LUMITUISKU - mobile Lumituisku-mobilen tarvikepakettia voi tilata sähköpostitse jarvenpaa@taitouusimaa.fi tai puhelimitse Järvenpään käsityökeskus/ Marjo Vainio (09) 288 443 Tarvikepaketin hinta on 20

Lisätiedot

METSÄ & RUSKA NOPEITA YMPÄRISTÖTEOKSIA METSÄRETKELLÄ MINÄKUVIA LUONNOSSA

METSÄ & RUSKA NOPEITA YMPÄRISTÖTEOKSIA METSÄRETKELLÄ MINÄKUVIA LUONNOSSA METSÄ & RUSKA NOPEITA YMPÄRISTÖTEOKSIA METSÄRETKELLÄ MINÄKUVIA LUONNOSSA PAJUPALLO KENKÄHEINÄVIERAT Metsä & Ruska -tehtäväosio vie tekijät ulos ja luontoon. Kaikki tehtävät hyödyntävät pohjoisesta luonnosta

Lisätiedot

Sisällys. Hei!...5. Ihanat albumit...6

Sisällys. Hei!...5. Ihanat albumit...6 Sisällys Hei!...5 Ihanat albumit....6 Albumien kokoaminen...9 Tärkeimpiä työvälineitä....10 Aloita tästä!...13 Valokuvat...14 Vinkkejä valokuvien käyttöön...18 Tarina... 24 Sommittelu...31 Värejä ja tunteita...

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2018-2019 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT Upeaa Uudeltamaalta Olemme luoneet Sinua varten taas uuden, herkullisen ja moni-ilmeisen kevätmalliston. Sen tuotteet tarjoavat tekemistä tä moneen makuun. Tule viihtymään kanssamme

Lisätiedot

Projekti: Photo Goldeneye 2015

Projekti: Photo Goldeneye 2015 Projekti: Photo Goldeneye 2015 Johdanto Vesilintujen talvilevinneisyydet ovat muuttuneet Länsi- ja Pohjois-Euroopassa ilmastonmuutoksen myötä. Tämä näkyy talviaikaisina vesilintumäärien kasvuna talvialueen

Lisätiedot

Taiderattaan kurssit 2013-2014 Oriveden alakouluissa

Taiderattaan kurssit 2013-2014 Oriveden alakouluissa Taiderattaan kurssit 2013-2014 Oriveden alakouluissa taiteilijaopettajien omakuvien ryhmäkuva Lukuvuoden yhteisenä teemana Taiderattaan 1. 3. ja 5. luokkien kursseilla on Unien tarinat. Tämän vuoden kurssien

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

MOT-hanke. Metodimessut 29.10.2005 Jorma Joutsenlahti & Pia Hytti 2. MOT-hanke

MOT-hanke. Metodimessut 29.10.2005 Jorma Joutsenlahti & Pia Hytti 2. MOT-hanke Dia 1 MOT-hanke Mat ematiikan Oppimat eriaalin Tutkimuksen hanke 2005-2006 Hämeenlinnan OKL:ssa Metodimessut 29.10.2005 Jorma Joutsenlahti & Pia Hytti 1 MOT-hanke Osallistujat:13 gradun tekijää (8 gradua)

Lisätiedot

Dynaamiset valokuvat osaksi AV-esitystä. Kameraseura ry AV-ilta 16.1.2013. Esittelijänä Jan Fröjdman

Dynaamiset valokuvat osaksi AV-esitystä. Kameraseura ry AV-ilta 16.1.2013. Esittelijänä Jan Fröjdman Dynaamiset valokuvat osaksi AV-esitystä Kameraseura ry AV-ilta 16.1.2013 Esittelijänä AV-illan kutsu oli seuraavanlainen : Dynamiikan lisääminen valokuviin tuo AV-esitykselle uutta ulottuvuutta. Käsittelemme

Lisätiedot

Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi?

Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi? Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi? Kesäkuussa 2017 Lappeenrannassa nähdään ja koetaan sirkusta, kansantanssia ja teatteria lasten ja nuorten esittämänä, kun Nurtsi-nuorisosirkusfestivaali,

Lisätiedot

KAJAANI 2.2. 2016 MESSUOHJE NY- YRITTÄJILLE

KAJAANI 2.2. 2016 MESSUOHJE NY- YRITTÄJILLE KAJAANI 2.2. 2016 MESSUOHJE NY- YRITTÄJILLE Hyvä NY-yrittäjä! NY-aluemessut järjestetään tiistaina 2.2. klo 12-17 Kajaanin Prismassa. NYyritysten tulee osallistua messuille, osallistuminen messuille kuuluu

Lisätiedot

Vinkkejä kulttuuriperintökasvatuksen tueksi

Vinkkejä kulttuuriperintökasvatuksen tueksi Vinkkejä kulttuuriperintökasvatuksen tueksi ulpu mustonen, lastentarhanopettaja Lapsen minuus kasvaa ja kehittyy sidoksissa kulttuuriin. Kulttuuriperintöön tutustumalla lapsen kulttuuri-identiteetti ja

Lisätiedot

KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO

KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO KUVATAIDE VALINNAINEN 2 tuntia/viikko 8.lk peruskurssi 3 ja 4 Valokuvaus ja pimiötekniikka: Opit valokuvaamaan

Lisätiedot

ValoTila Kevään merkit Kuvataidekasvatuksen yhteisöprojekti Minna Lappalainen ja Juli Westerlund. Kuvat: Minna Lappalainen

ValoTila Kevään merkit Kuvataidekasvatuksen yhteisöprojekti Minna Lappalainen ja Juli Westerlund. Kuvat: Minna Lappalainen ValoTila Kevään merkit Kuvataidekasvatuksen yhteisöprojekti Minna Lappalainen ja Juli Westerlund Kuvat: Minna Lappalainen ValoTila = Kemin kaupungin ja Lapin Yliopiston hanke, jonka tarkoituksena on hyödyntää

Lisätiedot

Kiinnittäytyminen, solmut. Käytännön veneilykurssi 12.3.2015

Kiinnittäytyminen, solmut. Käytännön veneilykurssi 12.3.2015 Kiinnittäytyminen, solmut Käytännön veneilykurssi 12.3.2015 KIINNITYSVÄLINEET Köysimateriaalit Kiinnitysköyden tulee olla joustava. Se voi olla joko kelluva (polypropeeni) tai uppoava (kumipunoksella varustettu

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2019-2020 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Videon tallentaminen Virtual Mapista

Videon tallentaminen Virtual Mapista Videon tallentaminen Virtual Mapista Kamera-ajon tekeminen Karkean kamera ajon teko onnistuu nopeammin Katseluohjelmassa (Navigointi > Näkymät > Tallenna polku). Liikeradan ja nopeuden tarkka hallinta

Lisätiedot

Sopulihyppyjä ja tonttuhäntien tähtitaivas Päiväkotilapsien luovaa mediankäyttöä Molla-hankkeessa

Sopulihyppyjä ja tonttuhäntien tähtitaivas Päiväkotilapsien luovaa mediankäyttöä Molla-hankkeessa Sopulihyppyjä ja tonttuhäntien tähtitaivas Päiväkotilapsien luovaa mediankäyttöä Molla-hankkeessa Esitys löytyy Mollan sivuilta: Molla.ejuttu.fi Molla- media, osallisuus, lapsi. Kurkistus pienten lasten

Lisätiedot

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS Elävä veistos -taidepaja Elävä veistos -taidepajan teemoina ovat ihmiskeho, liike ja roolit. Työskentelymuodot ovat leikillisiä ja pajan sisältö suhteutetaan lasten

Lisätiedot

KEURUU Kuntataiteilijat

KEURUU Kuntataiteilijat KEURUU Kuntataiteilijat Johanna Juvonen & Biagio Rosa 2015 projekti KUVATAIDE 1. Tuulensylin päiväkoti 1-5 -vuotiaat 2 "Tuulensyli 2015 sekatekniikka vanerille 80 x 120 cm & 160 x 120 cm julkinen teos

Lisätiedot

Numero hakasuluissa kuvaa sivua, jossa aiheesta kerrotaan enemmän.

Numero hakasuluissa kuvaa sivua, jossa aiheesta kerrotaan enemmän. Pikaopas SUOMI Yleisohje Numero hakasuluissa kuvaa sivua, jossa aiheesta kerrotaan enemmän. Kamera Edestä Takaa 1 Zoom-säädin 2 Laukaisin 3 Salama 4 [ON/OFF] (Virta) 5 Etuvalo 6 Linssi 7 Mikrofoni 8 [

Lisätiedot

Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv

Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv VALINNAISET AINEET OLKAHISEN KOULUTALOLLA 2018-2019 2 Sisällys Valinnaisten aineiden tarjotin - lv. 2018-2019... 3 Laaja-alainen osaaminen... 4 Esiinnyn... 5 Kuvanveisto... 6 Kädentaidot... 7 Lautapelit...

Lisätiedot

Tuetusti päätöksentekoon projektin tuotokset. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen

Tuetusti päätöksentekoon projektin tuotokset. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Tuetusti päätöksentekoon projektin tuotokset Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Päämiehisyyttä tukeva koulutusmateriaali Materiaali on suunnattu vammaisalan ammattilaisten käyttöön. Voidaan käyttää: Perehdyttämisessä,

Lisätiedot

EDITOINTI ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ. Vasantie 11 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63. email tommi.nevala@sodankyla.fi

EDITOINTI ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ. Vasantie 11 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63. email tommi.nevala@sodankyla.fi ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63 tommi.nevala@sodankyla.fi Elokuvakasvatus Sodankylässä projekti Opettajien täydennyskoulutus Oppimateriaalit 8/2005 EDITOINTI 2 Digitaalisen

Lisätiedot

91275 HEVOSKUVIOINEN PEITTO JA TYYNYNPÄÄLLINEN Peitto: LANGAT Raggi (70% villaa Superwash, 30% polyamidia. Kerässä noin 100 g = 150 m) NEULETIHEYS

91275 HEVOSKUVIOINEN PEITTO JA TYYNYNPÄÄLLINEN Peitto: LANGAT Raggi (70% villaa Superwash, 30% polyamidia. Kerässä noin 100 g = 150 m) NEULETIHEYS 91275 RAGGI Versio 4 91275 HEVOSKUVIOINEN PEITTO JA TYYNYNPÄÄLLINEN Peitto: LANGAT Raggi (% villaa Superwash, % polyamidia. Kerässä noin g = 1 m) NEULETIHEYS Noin 17 s x 23 krs sileääneuletta puikoilla

Lisätiedot

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Johdanto Opetussuunnitelman avaamiseen antavat hyviä, perusteltuja ja selkeitä ohjeita Pasi Silander ja Hanne Koli teoksessaan Verkko-opetuksen työkalupakki oppimisaihioista

Lisätiedot

KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2016 2017 TEHTÄVÄT

KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2016 2017 TEHTÄVÄT Etunimi Sukunimi JULKAISUN OTSIKKO TULEE TÄHÄN Tässä on julkaisun otsikon mahdollinen alaotsikko tasaus vasemmalle KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2016 2017 TEHTÄVÄT Määräykset ja ohjeet 2016:7 Opetushallitus

Lisätiedot

Sami musea ja Davvi-Sámi luondduguovdda¹ SIIDA FIN-99870 Inari Tel. +358 (0)16 665 212 Fax. +358 (0)16 665 156

Sami musea ja Davvi-Sámi luondduguovdda¹ SIIDA FIN-99870 Inari Tel. +358 (0)16 665 212 Fax. +358 (0)16 665 156 1 KOULULAISTEHTÄVIÄ 7 7 7 7 7 7 78907890789012789078907890127890 78907890789012789078907890127890 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345

Lisätiedot

Irma Sinerkari NEULETIHEYS. Noin 20-21 s ja 28 krs sileää puikoilla nro 4 = 10 x 10 cm tai valitse puikot sen mukaan, että neuletiheys täsmää.

Irma Sinerkari NEULETIHEYS. Noin 20-21 s ja 28 krs sileää puikoilla nro 4 = 10 x 10 cm tai valitse puikot sen mukaan, että neuletiheys täsmää. 91175 LADY GLITTER Versio 1 91175 KIMALTELEVA HARTIALÄMMITIN JOULUN JUHLIIN LANGAT Lady Glitter (97% akryyliä, 3% polyesteriä. Kerässä noin 50 g = 120 m) LANKAVAIHTOEHTO Lady, Fuga, Saga, Mellanraggi,

Lisätiedot

PDA CAM KÄYTTÖOPAS PDA CAM

PDA CAM KÄYTTÖOPAS PDA CAM PDA CAM KÄYTTÖOPAS Fi 1 Suomi Käyttäjän käsikirja Sisällys Valmistelut... 2 Pakkauksen sisältö... 2 Järjestelmävaatimukset... 2 PDA Cam -kamera... 3 PDA Cam -kameran osat... 3 Asentaminen... 4 Laitteiston

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA työpajat 2013-2014 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

DIGITAALISEN TARINAN TUOTTAMINEN MICROSOFT PHOTO STORY 3- OHJELMAN AVULLA VAIHEINEEN

DIGITAALISEN TARINAN TUOTTAMINEN MICROSOFT PHOTO STORY 3- OHJELMAN AVULLA VAIHEINEEN OMAN ALAN ESITELMÄ DIGITAALISENA TARINANA Laaditaan digitarina jostakin oman alan aiheesta (ks. lista aiheista). Edetään seuraavasti: 1. Valitse listalta aihe. Voit myös ehdottaa omaa aihetta. 2. Mieti,

Lisätiedot

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita

Lisätiedot

Kokonaisuuden on koonnut: Jukka Laine

Kokonaisuuden on koonnut: Jukka Laine Valotyöpaja-kokonaisuudessa (6 tuntia) perehdytään valoilmiöihin ja valotaiteen perusteisiin. Tavoitteena on saada oppilaat ymmärtämään valon ja varjon yhteistoimintaa ja katsomaan lähiympäristöä valaistuksen

Lisätiedot

Säännöt. useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille

Säännöt. useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille ET, monialaiset, opetusideoita Säännöt useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille Johdattelua sääntöihin - lautapeli: oppilaille annetaan pelilauta ja heidän tulee kehittää peliin omat säännöt koonta:

Lisätiedot

High Dynamic Range. Simo Veikkolainen 6.9.2010

High Dynamic Range. Simo Veikkolainen 6.9.2010 High Dynamic Range Simo Veikkolainen 6.9.2010 High Dynamic Range High Dynamic Range: kuvantamista jossa kuvaan saadaan laajempi dynamiikka kuin mitä kamera pystyy tallentamaan Dynamiikalla tarkoitetaan

Lisätiedot

Teoksen portfolion edellyttää osallistumista välipalavereihin ja päättötyönäyttelyyn sekä oman päättötyösi esittelyn

Teoksen portfolion edellyttää osallistumista välipalavereihin ja päättötyönäyttelyyn sekä oman päättötyösi esittelyn PÄÄTTÖTYÖOPAS SISÄLLYSLUETTELO Mikä on päättötyö... 1 Päättötyö ja päättötodistus... 2 Milloin päättötyön voi suorittaa... 3 Miten päättötyö suoritetaan... 4 Portfolio... 5 Näitä asioita voisit portfoliossasi

Lisätiedot

6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.)

6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.) 6. Tekstin muokkaaminen 6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.) Tekstin maalaaminen onnistuu vetämällä hiirellä haluamansa tekstialueen yli (eli osoita hiiren

Lisätiedot

Askarrellaan lorukortteja

Askarrellaan lorukortteja Askarrellaan lorukortteja Valitse lapsen kanssa mieluisimmat lorut liitteestä tai muistelkaa omia lempilorujanne. Kirjoita tai leikkaa ja liimaa loru kartongille. Kortista tulee lapselle entistä kiinnostavampi,

Lisätiedot

Kuvausluvat ja tekijänoikeudet

Kuvausluvat ja tekijänoikeudet Kuvausluvat ja tekijänoikeudet Ira Helkamäki Mediatekniikan seminaari 24.1.2012 Sisältö Kuvaaminen Julkisella paikalla ja muualla Tekijänoikeudet Valokuvat, musiikki, elokuvat Tekijänoikeusrikkomus Tekijänoikeusyhdistykset

Lisätiedot

Medianomi (AMK), animaatio, Turun ammattikorkeakoulu Ennakkotehtävät 2017

Medianomi (AMK), animaatio, Turun ammattikorkeakoulu Ennakkotehtävät 2017 Medianomi (AMK), animaatio, Turun ammattikorkeakoulu Ennakkotehtävät 2017 Turun ammattikorkeakoulun animaation hakukohteeseen kuuluu neljä ennakkotehtävää. Animaation hakukohteeseen hakevan tulee palauttaa

Lisätiedot

Pienoismallien rakentaminen Linnanmäen laitteista

Pienoismallien rakentaminen Linnanmäen laitteista Pienoismallien rakentaminen Linnanmäen laitteista Suunnittelu ja ohjeet: Hannele Ikäheimo ja Leena Kokko Valokuvat: Leena Kokko Pienoismallien rakentaminen Linnanmäen laitteista Suunnittelu ja ohjeet:

Lisätiedot

Virtuaalioppimisen päivät

Virtuaalioppimisen päivät Virtuaalioppimisen päivät RINNAKKAISET OHJELMAT KOULUASTEITTAIN C 1) Varhaiskasvatus ja esiopetus Esimerkeissä käytetyt sovellukset ja niiden käyttöideoita 7-8.12.2016 Marja Hokkanen, Netta Husu ja Seija

Lisätiedot

Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee

Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee Tämä metsä on meille tärkeä kilpailu Sarjassa Päiväkodit Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Teknisen työn didaktiikka/aihepiirisuunnittelu Tiina Pyhälahti Syksy 1996 Ohjaaja: Ossi Autio

Teknisen työn didaktiikka/aihepiirisuunnittelu Tiina Pyhälahti Syksy 1996 Ohjaaja: Ossi Autio Teknisen työn didaktiikka/aihepiirisuunnittelu Tiina Pyhälahti Syksy 1996 Ohjaaja: Ossi Autio 1.JOHDANTO Aihepiirin tavoitteena on valmistaa esine, joka liittyy ilmaan ja entämiseen ja jossa on jokin pienen

Lisätiedot

Mobiilit luontorastit lukiolaisille

Mobiilit luontorastit lukiolaisille Mobiilit luontorastit lukiolaisille Kesto: riippuu reitin pituudesta Kenelle: lukio Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin/tablet-tietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio:

Lisätiedot

Ksenos Prime Käyttäjän opas

Ksenos Prime Käyttäjän opas Ksenos Prime Käyttäjän opas Versio 11.301 Turun Turvatekniikka Oy 2011 Selaa tallenteita. Tallenteiden selaaminen tapahtuu samassa tilassa kuin livekuvan katselu. Voit raahata hiirellä aikajanaa tai käyttää

Lisätiedot

Ohjeita kirjan tekemiseen

Ohjeita kirjan tekemiseen Suomen Sukututkimustoimisto on yhdessä Omakirjan kanssa tehnyt internetiin uuden Perhekirja-sivuston. Se löytyy osoitteesta: www.omakirja.fi -> Kirjat -> Perhekirja tai http://www.omakirja.fi/perhekirja?product=6

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu

Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu 1/6 Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama Suomen itsenäisyyden 100- vuotisjuhlavuoden juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön

Lisätiedot

TUOTTEIDEMME KÄYTTÖ-OHJEITA

TUOTTEIDEMME KÄYTTÖ-OHJEITA TUOTTEIDEMME KÄYTTÖ-OHJEITA LILJOJEN VALMISTAMINEN SOKERIMASSASTA TAI MARSIPAANISTA Ota muotilla kuvio kaulitusta sokerimassasta. Pyöritä myös kukalle keskusta ja laita siihen koristeeksi heteitä ja emejä.

Lisätiedot

Psoriasisliitto Nettijäsenrekisterin Koulutustilaisuus 11.2.-12.2. Nettijäsenrekisterin ohje

Psoriasisliitto Nettijäsenrekisterin Koulutustilaisuus 11.2.-12.2. Nettijäsenrekisterin ohje Psoriasisliitto Nettijäsenrekisterin Koulutustilaisuus 11.2.-12.2. Nettijäsenrekisterin ohje Kirjautumissivu löytyy osoitteesta https://njr.yap.fi/cgi-bin/rpj2v3/dispat.exe. Anna käyttäjätunnus ja salasana.

Lisätiedot

Fiskars ShapeBoss Kohokuviointisetti

Fiskars ShapeBoss Kohokuviointisetti Fiskars ShapeBoss Kohokuviointisetti Perinteiseen kohokuviointiaskarteluun Suuri työskentelyalusta sopii kaikenkokoisille materiaaleille. Sabluunat voi säilyttää alustan sisällä. Kekseliäs kahden sabluunan

Lisätiedot

VIHREÄN VOIMALLA. 62 deko. 3/16

VIHREÄN VOIMALLA. 62 deko. 3/16 VIHREÄN VOIMALLA 62 deko. 3/16 RYHMITTELE JA YHDISTELE Yksittäinen pieni kasvi ei juuri kerää katseita, mutta kokeile yhdistää monta pientä ryhmäksi. Eri muotoisiin ja kokoisiin lasiastioihin aseteltuina

Lisätiedot

Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010. Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry

Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010. Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010 Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry Kota ry Yleishyödyllinen yhdistys, perustettu 1991 Tehtävänä

Lisätiedot

Antaudu. Nauretaan ja puuhataan, yhdessä ystävien kesken. Tehdään omat teokset siinä virkistymisen aakkoset.

Antaudu. Nauretaan ja puuhataan, yhdessä ystävien kesken. Tehdään omat teokset siinä virkistymisen aakkoset. Nauretaan ja puuhataan, yhdessä ystävien kesken. Tehdään omat teokset siinä virkistymisen aakkoset. Luovuus saa meistä kaikista enemmän irti. Mikä sopisi paremmin ystäväporukan illanviettoon, polttareihin

Lisätiedot

5. Taiteiden tiedekunnan opetussuunnitelmat lukuvuodelle

5. Taiteiden tiedekunnan opetussuunnitelmat lukuvuodelle Taiteiden tiedekunta 4/2011 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Ohjaajan määrääminen jatko-opiskelijalle 4. Tutkielmien arvosteleminen 5. Taiteiden tiedekunnan opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Rakenna kasvilava. yksi tai kaksi kuormalavan kaulusta. Lasiluukun koon voi tällöin muuntaa kaulukseen sopivaksi.

Rakenna kasvilava. yksi tai kaksi kuormalavan kaulusta. Lasiluukun koon voi tällöin muuntaa kaulukseen sopivaksi. Rakennusprojekti Rakenna kasvilava Kasvilava on kuin pieni kasvihuone, jossa kasveja voi viljellä hiukan aiemmin ja suojaisemmin kuin avomaalla. Tämä kasvilava on mitoitettu Ikean Billy-kirjahyllystä yli

Lisätiedot

PANSION KOULUN OPS PORTAAT

PANSION KOULUN OPS PORTAAT SYKSY 2012 TULEVAISUUDE N KOULU Kyselyt huoltajille, oppilaille ja opettajille SYKSY 2013 KOULUARJEN KEHITTÄMINEN Kyselyn tulosten hyödyntäminen VESO 16.11 Koulun toimintakulttu uri Mikä arjessa sujuu

Lisätiedot

Valokuvilla on väliä

Valokuvilla on väliä Valokuvilla on väliä Kuvan koko ja muoto Alkuperäinen kuva 1. Klikkaa hiirellä kuvaa, jolloin saat näkyviin muokkauskehikon 3. Säilyttää oikean kuvasuhteen 2. Vie hiiri pikkuneliön päälle ja pidä painike

Lisätiedot

Toteuta unelmiesi laituri!

Toteuta unelmiesi laituri! Toteuta unelmiesi laituri! UKM-ponttonit UKM-valmislaituri UK-Muovi Oy www.ukmuovi.fi Kestävä. Vakaa. Kantava. Toimiva. Nopea asentaa. Siisti. Tyylikäs. UKM-laituri Yhdistele laituri vaivattomasti valmiista

Lisätiedot

CYGNAEUKSEN PUISTO, JYVÄSKYLÄ VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA 4.11.2003 VALOA valaistusarkkitehtuuria Oy / Annukka Larsen

CYGNAEUKSEN PUISTO, JYVÄSKYLÄ VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA 4.11.2003 VALOA valaistusarkkitehtuuria Oy / Annukka Larsen , JYVÄSKYLÄ VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA 4.11.2003 VALOA valaistusarkkitehtuuria Oy / Annukka Larsen JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI / KATU- JA PUISTO-OSASTO MAISEMA-ARKKITEHTITOIMISTO NÄKYMÄ OY TAUSTAA TAUSTAA Suunnitelmassa

Lisätiedot

Mitäs peliä sitä oikein pelataan? Susanna Snellman Vyyhti-hanke

Mitäs peliä sitä oikein pelataan? Susanna Snellman Vyyhti-hanke Mitäs peliä sitä oikein pelataan? Case: Vyyhtipeli Susanna Snellman Vyyhti-hanke Pelillisyys vai peli? - Pelillistäminen tarkoittaa toiminnon tai menetelmän pelillistämistä (joskus se voi olla myös leikillistämistä)

Lisätiedot

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. 2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. Pääkirjoitus. Hei vaan kaikki lukijat, tässä olisi nyt toinen numero lehdestä jolla on nyt nimikin.

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon näyttelyn suunnittelussa ja rakentamisessa

Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon näyttelyn suunnittelussa ja rakentamisessa Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon näyttelyn suunnittelussa ja rakentamisessa Näyttelysopimus Tehdään galleristin tekemän sopimusluonnoksen mukaan. Siitä voidaan keskustella ja saada erikoisvapauksia.

Lisätiedot

VOIMAUTTAVA VALOKUVA

VOIMAUTTAVA VALOKUVA VOIMAUTTAVA VALOKUVA Voimauttava valokuva on taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä sosiaalipedagoginen menetelmä, jonka avulla valokuvaa voidaan käyttää yksilön ja erilaisten ryhmien

Lisätiedot

VARASTOHALLI 9m 12m LAGERHALL 9m 12m

VARASTOHALLI 9m 12m LAGERHALL 9m 12m VARASTOHALLI 9m 12m LAGERHALL 9m 12m TUOTE 25180 YLEISET TAKUUEHDOT Tuotteella on kahdentoista (12) kuukauden materiaali ja valmistusvirhetakuu. Takuu edellyttää, että halli on asennettu asianmukaisella

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011.

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. Polkuretken teemana on SUUNNISTUS, Bisan majalla suunnistuksenohjausta, voit kokeilla suunnistustaitojasi suunnistusrasteilla Bisan

Lisätiedot

Osallistu korukilpailuun

Osallistu korukilpailuun Askartelun idealehti! Askartelun erikoislehti 5/2010 7,90 e Osallistu korukilpailuun Découpagetauluja Leimaillaan koruja Metallilanka taipuu Kortteja valmistuville Askartelun erikoislehti 5/2010 nro 40

Lisätiedot

tavoittaa puhelinnumerosta 09-310 47744.

tavoittaa puhelinnumerosta 09-310 47744. Taide-Laakson näyttelytila Lääkärinkatu 8, P-porras (rakennus 4), ovella lukee isolla teksti INFO, jalankulkijoille käynti myös Urheilukatu 52:a vastapäätä Laakson sairaala vietti 75-vuotisjuhlaansa 10.6.2004.

Lisätiedot

PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET

PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET Innoros Oy :: Paanakedonkatu 20 :: 28100 Pori :: Puh. 0424-852200 :: www.ultimatemarket.com Perustuksen teko Perustussuositus: Sorapatja, vähintään 20 cm paksu ja halkaisijaltaan

Lisätiedot

Kartta ja kompassi. 9. lk

Kartta ja kompassi. 9. lk lk artta ja kompassi 1. senteet puntarissa 2. unnetreenit miten viestin? 3. urun sormenjälki surusta ja kriisistä selviytyminen 4. ärkyvää kun mieli voi pahoin 5. atse tulevaisuuteen elämän unelmat ja

Lisätiedot

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen:

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: http://www.kamera73.fi/kuukaudenkuvaaja Kukin seuran jäsen voi laittaa

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

10. Kerto- ja jakolaskuja

10. Kerto- ja jakolaskuja 10. Kerto- ja jakolaskuja * Kerto- ja jakolaskun käsitteistä * Multiplikare * Kertolaatikot * Lyhyet kertotaulut * Laskujärjestys Aiheesta muualla: Luku 14: Algoritmien konkretisointia s. 87 Luku 15: Ajan

Lisätiedot