Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Toiminta ja taloussuunnitelma
|
|
- Ismo Iivari Laine
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Toiminta ja taloussuunnitelma
2 1. VUOSIEN STRATEGISET TAVOITTEET 1.1. TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTRENDIT Valtiontalouden kiristyminen vaatii valtiohallinnon pienentämistä ja organisaatioiden toiminnan tehostamista. Hallinnon uudistaminen muuttaa sektoritutkimuksen perinteisen asiakaskunnan rakennetta ja rahoituksen luonnetta. Kapeasta sektoroituneisuudesta pyritään eroon ja tutkimukselta vaaditaan entistä kokonaisvaltaisempaa tutkimusotetta ja ratkaisuja. Luonnonvarojen tehokkaampi hyödyntäminen mm. energiantuotannossa ja kaivostoiminnassa edellyttää yhä laajempaa ympäristövaikutusten arviointia ja kansalaiskuulemista. Vaikka luonnonvarojen hyödyntämiseen liittyvät asenteet muuttuvat osin yleisen taloudellisen tilanteen mukaan, pitkällä aikajänteellä kestävän käytön tavoite tuskin muuttuu. Kestävään käyttöön vaikuttavat, osin tai kokonaan ihmisen aiheuttamat, tekijät lisääntyvät ja monimutkaistavat lajien ja niiden ympäristön välisiä vuorovaikutussuhteita. Maamme eläin- ja kasvilajiston ja sen runsaussuhteiden muuttuminen, elinympäristön pirstoutuminen ja ilmastonmuutos ovat hyviä esimerkkejä tekijöistä, joilla on suoraan ja välillisesti merkittävä vaikutus eläinluonnonvarojen hyödyntämiseen. Ympäristön ja eläinten suojelun arvot korostuvat, mikä vaikuttaa kalastus- ja metsästyskulttuuriin ja poronhoitoon. Tehostuneen suojelun ansiosta tai luontaisesti aiemmin harvinaiset tai uudet eläinlajit runsastuvat. Suhtautuminen runsastuneisiin lajeihin muuttuu joissakin tapauksissa kriittiseksi. Porojen laiduntaminen joutuu entistä enemmän kilpailuun muun maankäytön kanssa. Kala- ja porotalouden alkutuotanto yhtäältä keskittyy, toisaalta erikoistuu ja ammattimaistuu. Yrittäjyyden ja taloudellisen osaamisen merkitys vahvistuu. Kalastajien, kalanviljelijöiden ja poromiesten vanheneminen vähentää yrittäjien määrää. Osa vesiviljelystä luopuvien yritysten lupakapasiteetista siirtyy jatkaville yrityksille, ja osa häviää. Toimilupia ja laitosten sijoittumista koskeviin ristiriitoihin haetaan ratkaisuja kansallisella vesiviljelyohjelmalla. Tuotannossa on valtaasema lohikalalla, jonka kotimarkkinoihin heijastuvat sekä globaalit ylitarjontatilanteet että lähivaltioissa toteutettavat toimet. Vaalealihaisten lajien tuotannon yleistyminen pienentää tätä toimialariskiä. Väestön ikääntyminen ja elinkeinojen kannattavuusongelmat vähentävät kalastus- ja poroelinkeinon yrittäjien määrää. Toisaalta sekä erikoistuminen että monialayrittäjyys todennäköisesti lisääntyvät. Myös kalanviljely-yritysten määrä pienenee. Ympäristölupavaatimusten kiristymiseen ja tuotannon eettisyyteen liittyviä kysymyksiä pyritään osin ratkaisemaan kansallisen vesiviljelyohjelman avulla. Luonnonvaraisten, etenkin rauhoitettujen, lajien runsastuminen ja niiden aiheuttamat vahingot eri elinkeinoille ja muulle ympäristölleen aiheuttavat jatkossa yhä enemmän keskustelua ja toimenpide- ja politiikkavaihtoehtojen vertailua niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Eläinluonnonvaroihin liittyvää tiedontarvetta kasvattaa luonnonvarojen hyödyntämisen asenteiden ja politiikkojen muutokset. Kolmannen sektorin rooli sekä kansalaisten, elinkeinojen ja har- 2
3 rastajaryhmien osallistaminen luonnonvarojen hoitoa ja käyttöä koskevaan päätöksentekoon ja tiedontuotantoon lisääntyy. Merkittävä tekijä osallistamisessa on uuden tietotekniikan luomat mahdollisuudet. Vaikka kaupungistumisen arvioidaan muuttavan perinteistä luontosuhdetta, väestön eläköityminen voi lisätä kalastuksen ja metsästyksen harrastajien määrää. Suurten ikäluokkien tausta on nykyistä huomattavasti agraarimmassa yhteiskunnassa, jossa kalastus ja metsästys olivat yleisiä, arkeen liittyviä tomintoja. Yleinen keski-iän ja varallisuuden nousu sekä luonnossa liikkumisen suosio mahdollistavatkin harrastajamäärien kasvun tässä ryhmässä. Vapaa-ajan lisääntyessä harrastusmahdollisuudet lisääntyvät ja osin kilpailevat keskenään. Harrastuksen kehittämiseksi toivotaan yhä enemmän tietoa ja palveluja. Harrastajat ovat myös aiempaa vaativampia toimintaympäristönsä olosuhteiden, esimerkiksi saaliskalojen laadun ja alkuperän (luonnonvarainen, viljelty) valinnassa. Kasvava osuus laitoksen tutkimuksesta ja tukitoiminnoista koordinoidaan Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymän kautta. Uusia toiminnan alueita ovat yhteiset tutkimusohjelmat, yhteinen kansainvälisen toiminnan verkosto, asiantuntijapalveluiden, ympäristötiedon ja seurantojen integrointi suuremmiksi kokonaisuuksiksi, yhteisten laboratoriotoimintojen ja tukipalvelujen kehittäminen ja osaamisen kehittäminen laitosten yhteistyönä. Tutkimuksen ohjauksessa siirrytään tilaaja-tuottaja-malliin ja ministeriöiden tulosohjaus vahvistuu TOIMIALAN VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET Tutkimuslaitos edesauttaa MMM:n toimialan yhteiskunnallisten vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista tuottamalla tietoa kala- ja riistavaroista sekä arvioimalla ja ennustamalla kala- ja riistakantojen tilaa niiden kestävän ja monipuolisen hyödyntämisen perustaksi, tuottamalla tietoa vapaa-ajankalastuksen ja metsästyksen yhteiskunnallisesta ja sosioekonomisesta vaikuttavuudesta, tuottamalla tietoa, asiantuntijapalveluita ja viljelytuotteita, joiden avulla kala- ja riistavarojen hoito on tehokasta, tarpeeseen perustuvaa ja suunnitelmallista, kehittämällä kala- ja porotalouden elinkeinoja tuottamalla kalatalouden tilastot sekä tietoa kalan, riistan ja poron käytöstä, jalostuksesta ja kaupasta, edistämällä tietotuotannolla hirven, suurpetojen ja hylkeiden aiheuttamien vahinkojen ehkäisemistä, edistämällä porolaidunten kestävää käyttöä mm. tuottamalla tietoa laidunten käytöstä ja tilasta, turvaamalla kalastojen geneettinen monimuotoisuus ja tuottoisuus, huolehtimalla tutkimustiedon siirrosta entistä nopeammin ja tehokkaammin päättäjien, yrittäjien sekä neuvonnan, opetuksen ja kansalaisten sekä riistakanta-arvioiden perusaineiston tuottajien käyttöön. Kala- ja riistavarojen runsauden ja hyödyntämisen seurannassa otetaan huomioon maa- ja metsätalousministeriön strategiset tavoitteet sekä erityisesti kalaston tilan ja riistaeläinten levinneisyyden, runsauden ja vahinkomäärien aiheuttamat muutostarpeet. 3
4 1.3. TOIMINNALLISET LINJAUKSET Visio Tietoa kestäviin valintoihin Toiminta-ajatus Tärkein tehtävämme on tuottaa käyttökelpoista ja luotettavaa tietoa hyödynnettävistä eläinluonnonvaroista niiden hoitoa ja kestävää käyttöä suunnittelevien kansainvälisten ja kansallisten päättäjien, elinkeinojen ja käytännön työtä tekevien tarpeisiin. Tutkimusotteemme on ratkaisukeskeinen, eli pyrimme löytämään asiakkaillemme näkemyksiä, ratkaisuja ja päätöksentekomalleja. Toimintalinjat Tutkimuslaitoksen strategisena päämääränä on kehittää tutkimusten ja seurantojen tuotantoprosesseja entistä laadukkaamman ja kustannustehokkaamman toiminnan varmistamiseksi. Vesiviljelyn kannattavuutta parannetaan, erityisesti maksullisen toiminnan osalta. Tuloksellisuuden parantamiseksi lisäämme myös verkosto- ja alihankintatyötä sekä parannamme henkilöstön projekti- ja esimiestyön valmiuksia. Alijäämiä tuottavasta toiminnasta ja tuotteista voidaan luopua tai ne voidaan ulkoistaa. Tuottavuusohjelman toteuttaminen supistaa käytettävissä olevia resursseja jatkossa. Suunnittelukaudella säilytetään ydintehtävät ja varmistetaan resurssit myös uusiin tehtäviin (mm. vesipuitedirektiivi, luontodirektiivi). Samaan aikaan vähennetään perusbiologista laji- ja kantatutkimusta sekä muita ministeriön kanssa tarkemmin sovittavia tehtäviä. Varmistaaksemme ydintoimintojen jatkumisen ja kehittämisen lisäämme ulkoista tutkimus- ja kehityshankerahoitusta muun muassa panostamalla tutkimusohjelmien ja asiantuntijapalveluiden markkinointiin. Lisäksi tehostamme rahoituksenhaku- ja sopimusjuridiikan osaamista hankkimalla näitä palveluja luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymältä tai sen ulopuolelta ostopalveluna. Perustutkimuksemme resurssit keskitämme ydintehtäviä tukeviin hankkeisiin. Kehitämme yhdessä asiakkaidemme kanssa asiantuntijapalveluita sekä vuorovaikutteisia verkkopalveluja, joilla tuemme toimialahallinnon päätöksentekoa ja alan elinkeinojen kehittämistä. Olemme mukana toimialan kansallisissa ja kansainvälisissä kehittämishankkeissa. Keskitämme tutkimusresurssit yliopistokaupunkien sekä kokeellisen tutkimuksen toimipaikkoihin laajojen ja monitieteistä osaamista vaativien tutkimusongelmien ratkaisemiseksi. Tutkimuslaitos jatkaa verkottumista Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Oulussa ja Turussa yliopistojen kanssa muodostaen tutkimusyhteisöjä sekä laajentaa ja tiivistää yhteistyötä kansainvälisten ja kansallisten toimijoiden, etenkin muiden sektoritutkimuslaitosten kanssa. Myös kenttätöissä lisätään yhteenliittymäyhteistyötä. Tutkimuslaitoksen toiminnassa otetaan huomioon sektoritutkimuksen neuvottelukunnan määrittelemät painotukset ja teemat. Hyödynnämme ohjelmatyöskentelyä ja luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteistyötä (Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymä) näissä monitieteisissä ja useamman hallinnonalan kattavissa hankkeissa. Tutkimusta suuntaamme tutkimuslaitoksen toimialaan liittyviin tutkimusohjelmiin ja hankkeisiin, jotka sektoritutkimuksen neuvottelukunta käynnistää esiselvitysten pohjalta. 4
5 Mm. organisaatiorakenteisiin liittyvillä kehitystoimilla parannetaan ulkoista palvelukykyä. Tutkimuslaitos laajentaa suunnitelmakaudella merkittävästi osaamisen ja tuotteiden vientiä ja kansainvälistä yhteistyötä. Suoran ja alihankintaperusteisen EU-rahoituksen tavoitetasona pidetään yhden miljoonan euron tasoa. Samalla varaudutaan vaikeasti ennakoitavan ja voimakkaasti vaihtelevan EU-rahoituksen hallintaan. Tutkimuslaitos vahvistaa biologisen, taloudellisen ja yhteiskunnallisen tiedon yhdistämistä tutkimuksessa siten, että ilmiöiden ymmärtäminen tutkimuslaitoksen toimialoilla monipuolistuu ja tutkimuksen kyky palvella päätöksentekoa paranee. Tärkeimpien kalojen ja riistaeläinten elinkaaret ja hyödyntäminen katetaan seurannalla ja tutkimuksella. Tutkimuslaitos vahvistaa kaikkien vaiheiden osaamista yhteistyöverkoston kanssa. Seurannat ja osa tutkimuksesta palvelevat suoraan tai välillisesti ilmastomuutostutkimusta ja muutokseen sopeutumista. Kalankasvatuselinkeinon kilpailuedellytyksiä tuetaan kehittämällä kalan laatua ja tuottavuutta parantavia kasvatusmenetelmiä, jalostamalla tuottavampia viljelykantoja sekä saattamalla uusia lajeja kannattaviksi viljelylajeiksi. Kalaston monimuotoisuuden ylläpitoa sekä tutkimus- ja kehitystoimintaa tukeva viljely pysyy tutkimuslaitoksen vesiviljelyn päätehtävänä. Tutkimuksen ja viljelyn yhteistuotteita ja niiden markkinointia kehitetään. Kehitämme mittaus- ja ohjausjärjestelmiä tukemaan strategisten tavoitteiden toteuttamista. 2. TULOSTAVOITTEET 2.1 TOIMINNALLISET TAVOITTEET a) Toiminnallinen tehokkuus sekä sen kehitys Suunnitelmakaudella toteutetaan valtiohallinnon ohjeiden perusteella valmisteltua vuosien tuottavuusohjelmaa, jossa on perustehtävien osalta esitetty kuvaus vaikuttavuuden ja tuottavuuden parantamisen tavoitteista ja keinoista sekä edellytyksistä. Lisäksi valmistaudutaan toteuttamaan ja toteutetaan vuosien tuottavuusohjelmaa. Tuottavuusohjelmien vuoksi tutkimuslaitos pyrkii parantamaan työn tuottavuutta tehostamalla toimintaa sekä sopeuttamalla tehtävät resursseihin. Tutkimuslaitos jatkaa palvelukeskuksen asiakkaana. Hankintatointa tehostetaan edelleen mm. Hansel-sopimuksia ja sähköistä hankintajärjestelmää hyödyntäen. Tutkimuslaitoksen menoista katetaan 30 % ulkopuolisella rahoituksella (maksullinen toiminta, EU-rahoitus, yhteistyörahoitus), jotka hankitaan yksityiseltä ja julkiselta sektorilta panostamalla asiakaslähtöisiin tutkimusohjelmiin ja asiantuntijapalveluiden myyntiin. Päätoimintojen kustannukset ja henkilötyövuodet Tutkimuslaitoksen kustannuskehitykseen vaikuttaa ensisijaisesti tuottavuusohjelman toteuttaminen. Kokonaismenojen arvioidaan alenevan suunnittelukauden loppuun mennessä noin 3 milj. 5
6 euroa. Budjettirahoitus vähenee suunnittelujaksolla n 1,7 milj. euroa, jonka lisäksi on sopeutettava vuoden 2008 tilinpäätöksen tappio 1,1 milj. euroa, joka katettiin siirtomäärärahoja purkamalla. Kokonaismenoihin vaikuttaa vuositasolla paljon myös ulkopuolisen rahoituksen määrä. Valtion palkkaratkaisut kasvattavat henkilöstökustannuksia ja tietohallinnon kehittäminen lyhyellä aikavälillä muita kustannuksia. Vuodesta 2010 alkaen eläköitymiskehitys vaikuttaa kokonaiskustannuksiin alentavasti. Tuottavuusohjelmien mukainen toimipaikkaverkoston kehittäminen vähentää henkilöstö-, vuokra- ja muita kustannuksia suunnittelukaudella. Voimavaratarvetta vähentäviä tekijöitä ovat myös verkostoitumisesta saatavat kustannushyödyt, tutkimuslaitoksen sisäisen yhteistyön kehittäminen, tietohallinnon kehittäminen, itsepalvelumahdollisuuden tarjoaminen asiakkaille tiedon hankinnassa, tuottavuuden nousu tilastoinnin, seurannan ja tutkimuksen prosessien tehostamisen seurauksena, vähän tuloksia tuottavien toimintojen karsiminen sekä omaisuuden hallinnan parantaminen. Tutkimuslaitoksessa on toimeenpantu ministeriön tulostavoitteiden ja strategian muutosten mukaisesti voimavarojen uudelleen kohdentaminen ja sitä jatketaan. Vesiviljelyn ja tukipalvelujen (lukuun ottamatta tietohallinnon) voimavaroja on siirretty tutkimukseen. Eniten kasvaneita aloja ovat olleet asiantuntijatehtävät, maasuurpetotutkimus, elinkeinotutkimus, kansainvälistyminen, suoja- ja turvajärjestelmät sekä uusien tuotteiden ja menetelmien kehittäminen. Tulevalla TTS kaudella panostetaan ydintehtäviin kehittämällä tutkimusten ja seurantojen tuotantoprosesseja. Voimavaroja suunnataan asiantuntijatehtäviin, monitieteelliseen tutkimukseen, jossa yhdistyvät ekologiset ja sosioekonomiset näkökohdat sekä panostetaan sosioekonomiseen tutkimukseen. Tutkimuslaitos osallistuu laaja-alaisiin, poikkitieteellisiin tutkimusohjelmiin valtioneuvoston ja sektoritutkimuksen neuvottelukunnan määrittämissä aihepiireissä. Valtionhallinnon linjausten mukaan lisätään yhteistyötä muiden sektoritutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa. Erityisesti kehitetään yhteistyötä hallinnonalan muiden tutkimuslaitosten kanssa sekä tutkimuksessa että tukipalveluissa. Lisäksi lisätään ostopalvelun käyttöä ja sisäistä yhteistyötä. Varmistetaan resurssit myös uusiin tehtäviin. Taulukko 1. Päätoimintojen tulot, menot ja htv:t. Taulukon alaosassa on eritelty eri momenttien osuudet kokonaismenoista ja htv:sta. 6
7 Päätoiminnot 2 M 2008 Tp M 2009 Enn. M 2010 tavoite M 2011 tavoite M 2012 tavoite M 2013 tavoite M 2014 tavoite m h Tulot Menot htv Tulot Menot htv Tulot Menot htv Tulot Menot htv Tulot Menot htv Tulot Menot htv Tulot Menot htv Ministeriötaso ja sen tukipalvelut Tutkimus- ja kehittämistoiminta 1,86 7,97 152,15 1,4 8, ,4 8, ,4 7, ,5 7, ,5 7,35 141,00 1,5 7,35 133,00 Kalantutkimus 0,96 3, ,9 3, ,9 3, ,9 3, ,9 3, ,9 3, ,9 3,10 72 Elinkeino- ja yhteiskuntatutkimus 0,73 1, ,4 1, ,4 1, ,4 1, ,4 1, ,4 1, ,4 1,60 26 Riistantutkimus 0,16 2, ,1 2, ,1 2, ,1 2, ,2 2, ,2 2, ,2 2,20 30 Porontutkimus 0,02 0, , , , , , ,45 5 Muu palvelutuontato 0,00 0, , , , , , ,00 0 Tarkastus ja valvonta Muut palvelut ulkoisille asiakkaille 1,76 3, ,7 3, ,6 3, ,6 3, ,6 3, ,6 3,01 17,00 1,6 3,01 17,00 Sopimuskasvatus (=toiminto ) 0,00 1, , , , , , ,00 1 Vesiviljelyn maksullinen toiminta 1,30 1, ,1 1, ,1 1, ,1 1, ,1 1, ,1 1, ,1 1,66 14 Muu palvelutuotanto 0,46 0,56 3 0,6 0,45 3 0,5 0,35 3 0,5 0,35 3 0,5 0,35 2 0,5 0,35 2 0,5 0,35 2 Muiden julkishyödykkeiden tuottaminen ja viranomaisluoteinen toiminta 1,48 13,67 132,85 1,29 13, ,29 12, ,3 12, ,3 11, ,3 11,70 133,00 1,3 11,70 132,00 Kala- ja riistavarojen arviointi ja tilastointi 1,09 5, ,8 5, ,8 5, ,8 5, ,8 5, ,8 5, ,8 5,00 61 Kalakantojen hoito 0,10 1, ,09 1, ,09 1, ,09 1, ,09 1, ,09 1, ,09 1,20 11 Vesiviljely (ei sis. maksullista) 0,30 3, ,1 3, ,1 3, ,1 3, ,1 3, ,1 3, ,1 3,00 54 Tutkimuksen asiantuntijatoiminta 0 3,00 6 0,3 2,80 6 0,3 2,70 6 0,3 2,60 6 0,3 2,50 6 0,3 2,50 6 0,3 2,50 6 Yhteensä 5,1 24, ,4 24, ,3 24, ,3 22, ,4 22, ,4 22, ,4 22, HTV:t tot. tot. tot. Enn. Enn. Enn. Tavoite Tavoite Tavoite Tavoite Tavoite Tavoite Tavoite Tavoite Tavoite Tavoite Tavoite Tavoite Tavoite Tavoite Tavoite Kokonaiskehys 5,113 24, ,36 25, ,36 24, ,36 23, ,36 22, ,36 22, ,36 22, josta työllisyys ( ) teno ( ) Vesivarat ( ) RKTL omat ( ) MMM:n kehys Suurin osa työllisyydestä ja vesivarojen käyttö ei ole nettoutettavia tuloja vaan kirjaamisoikeuksia ko. momentteihin. 7
8 Päätoimintojen menoissa ja henkilötyövuosissa sekä menojen kululajittaisessa jakaumassa on huomiotu tuottavuusohjelman muutokset. Taulukko 2. Menojen jakautuminen kulujajeittain Menojen jakautuminen kululajeittain, m tp tp arvio arvio arvio arvio arvio arvio Henkilöstömenot 13,68 13,97 14,00 13,80 13,60 13,30 13,10 12,80 Toimitilavuokrat 2,89 2,93 3,00 2,90 2,70 2,70 2,70 2,70 Palvelujen ostot 2,80 3,24 3,10 3,10 2,70 2,70 2,70 2,70 Muut toiminnan menot 5,30 4,65 4,50 4,50 4,00 3,60 3,60 3,90 Yhteensä 24,67 24,79 24,60 24,30 23,00 22,30 22,10 22,10 Palvelukeskusmaksut,sisäl tyy palvelujen ostoihin. 0,408 0,42 0,42 0,42 0,42 0,42 Tilojen käytön tehokkuutta lisätään. Tilakustannukset henkilötyövuotta kohden nousevat suunnittelukaudella lievästi Senaatti-kiinteistöjen vuokrankorotusten ja henkilöstömäärän pienenemisen vuoksi, vaikka joitakin tutkimusasemia lakkautetaankin. Tuottavuus ja taloudellisuus Tutkimuslaitoksen tilakustannukset ovat henkilöstökustannusten ohella merkittävä kustannuserä. Toimipaikkastrategian mukaisia tutkimusyhteisöjä vahvistetaan edelleen ja Helsingin toimipaikan osuutta vähennetään. Valtiohallinnon linjausten ja tuottavuusohjelman mukaisesti jatkamme kenttä- ja koeasema- sekä viljelylaitosverkoston kehittämistä suunnitelmakauden aikana siten, että yksiköiden kokonaismäärä vähenee ja tilakustannuksia siten säästyy. Tällöin otetaan huomioon myös luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymän tarjoamat mahdollisuudet. Taulukko 3. Tutkimuslaitoksen tuottavuutta ja taloudellisuutta kuvaavat tunnusluvut Työntuottavuus Yksikkökustannukset kpl/htv, mätilitra/htv tai euroa/kpl, euroa/mätilitra tai poikasyksikkö/htv euroa/poikasyksikkö toteutuma arvio tavoite toteutuma arvio tavoite Kokonaistuottavuus (3. vuoden ka.) Työntuottavuus (3. vuoden ka.) Tutkimustoiminnan ja asiantuntijatehtävien kokonaiskustannukset/ tutkijahtv, euroa Julkaisut - asiantuntijatarkastetut tieteelliset artikkelit/tutkijahtv, kpl 0,8 0,8 0,8 - muut julkaisut/tutkijahtv, kpl 3,4 3,4 3,4 Kanta-arviot kpl 0,40 0,4 0, Tilastot kpl 1,20 1,15 1, Mäti, litraa Laitospoikaset 1000 py à 50 g /kpl ,96 1,00 1,00 Luonnonravintopoikaset 1000 py à 5 g /kpl ,11 0,12 0,12 Työn tuottavuus kehittyy maltillisesti. Tutkimus- ja asiantuntijatoiminnan sekä kanta-arvioinnin ja tilastotoimen työn tuottavuuden ennakoidaan hieman nousevan. Vesiviljelyn tuottavuus ja kokonaistaloudellisuus paranevat suunnittelujaksolla kun viljelylaitosten määrä vähenee. Ulkoinen rahoitus 8
9 Rahoituspohjan laajententaminen ja muutos markkinaohjautuvampaan suuntaan on tutkimuslaitoksen pitkän tähtäimen tavoite. Muutos lisää asiakaslähtöisyyden tarvetta, kasvattaa kilpailua rahoituksesta sekä edesauttaa laajentumista uusille tutkimusalueille. Toimeksiannot eivät jatkossa ole puhtaan sektorilähtöisiä, vaan niissä on mukana asiakkaiden monipuolisemmat tarpeet. Kilpailu ulkopuolisesta rahoituksesta tulee kiristymään myös valtion sektoritutkimusuudistuksen myötä, jossa siirrytään tilaaja-tuottajamalliin perustuvaan rahoitukseen. Menestyminen kilpailussa edellyttää kotimaisista ja kansainvälisisistä tutkimuslaitoksista ja yliopistoista koostuvien tuottajakonsortioiden ja verkostojen muodostamista. Maksullisen toiminnan kannattavuus Tavoitteena on, että myynti on kustannukset kattavaa ja kannattavaa. Tutkimus-, tilasto- ja palvelusuoritteiden maksullisen toiminnan kannattavuus on suunnittelukaudella edellisten vuosien tasolla. Maksullisen toiminnan tulot säilyvät nykyisellä tasolla. Vesiviljelytuotteiden kannattavuutta parannetaan suunnitteluilla ja aloitetuilla toimenpiteillä sekä kehittämällä uusia tuotteita. Maksullisen toiminnan kustannuslaskennan uudistus on aloitettu. Käyttöönottoaikataulu riippuu mm. muista valtiohallinnon taloushallinnon kehittämistoimenpiteistä. Useimpien viljelylaitosten perustamisessa ei ole otettu huomioon kaupallisen toiminnan taloudellisia reunaehtoja. Vesiviljelytuotannon on katsottu palvelevan yhteiskuntaa kokonaisuudessaan tavalla, joka yhteisölainsäädännön nojalla mahdollistaa maksulliseen toimintaan ohjautuvan tuen. Tähän perustuen Suomi on sisällyttänyt Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vesiviljelytoiminnan Euroopan Unionin komissiolle annettuun ilmoitukseen yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvistä palveluista, ns. SGEI-palveluista. Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuus Yhteisrahoitteisen toiminnan tuottojen määräksi arvioidaan tulevina vuosina n. 3,8 milj. euroa. Tavoitteena on nostaa tuottoja jonkin verran tästä. Välittömän ja välillisen EU-rahoituksen tavoitetasona pidetään edelleen yhtä miljoonaa euroa. Kiristyvä tutkimusrahoituksen kilpailu ja erityisesti EU rahoituksen myöntöperusteiden muutokset vaikeuttavat yhteisrahoitteista toiminnasta saatavien tulojen lisäämistä. Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuustavoitteeksi TTS-kaudella asetetaan 30 %. Kustannusvastaavuus riippuu saadun rahoituksen säännöistä, kustannuksien tukikelpoisuudesta sekä vaadittavasta omasta rahoitusosuudesta. 9
10 Taulukko 4. Maksullisen toiminnnan kustannusvastaavuuslaskelma Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) TP TP Arvio Tavoite Tutkimus-, tilasto- ja palvelusuoritteet Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tuotot-kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Vesiviljelytuotteet Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tuotot-kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Taulukko 5. Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) TP TP Arvio Tavoite Yhteisrahoitteisen toiminnan tulot - muilta valtion virastoilta saatava rahoitus EU:lta saatava rahoitus muu valtionhallinnon ulkopuolinen rahoitus yhteistoiminnan muut tuotot Tulot yhteensä Hankkeiden kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tulot-kustannukset) Kustannusvastaavuus, % b) Tuotokset sekä niiden kehitys Asiantuntijatehtävät lisääntyvät. Tieteellinen julkaisutoiminta pidetään saavutetulla tasolla. Vesiviljelyn tuotantomäärät supistuvat viljelytuotteiden kokonaismarkkinoiden laskun mukana. 10
11 Taulukko 6. Tutkimuslaitoksen suoritteet Tutkimuslaitoksen suoritteet 2007 toteutuma 2008 toteutuma 2009 arvio 2010 tavoite Annetut lausunnot Työryhmäjäsenyydet Tieteelliset julkaisut (3 vuoden ka.) Muut julkaisut Kanta-arvioinnit ja tilastot Mäti, litraa Laitospoikaset, py à 50 g /kpl Luonnonravintopoikaset py à 5 g /kpl Emokalat ja ravut, kantoja mädin tuotannossa kpl Maitia maitipankissa, kantoja tallennettu kpl c) Laadunhallinta sekä sen kehitys Ohjelma- ja projektityöskentelyä evaluointijärjestelmineen vahvistetaan edelleen. Tutkimuslaitoksen toiminnan eettisyys varmistetaan. Vesiviljelyn toiminta varmistetaan ISO-standardien mukaan rakennetuilla laatu- ja ympäristöjärjestelmillä. Myös kanta-arvioinnin, tilastoinnin ja tutkimuksen prosessien laatuun panostetaan. d) Henkisten voimavarojen hallinta sekä sen kehitys Ydinosaamisen säilyminen ja uusien osaajien saaminen varmistaa laadukkaan toiminnan jatkossakin. Työhön sitoutunut ja työstään innostunut henkilöstö tuottaa parhaan tuloksen. Kehitämme henkilöstöjohtamisen taitoja ja valmiuksia sekä mahdollistamme uusien osaamisalueiden kehittämisen koulutusohjelmilla. Henkilöstötyötyytyväisyyttä mitataan säännöllisesti (VM-Baro) ja sen perusteella toteutetaan kehittämishankkeita. Tasa-arvosuunnitelman toteuttamisella turvataan yhdenvertaiset työedellytykset sekä naisille että miehille. Henkilötyövuosien määrä laskee tuottavuusohjelman mukaisesti. Henkilöstön vähäinen uusiutuminen tehtävien hoitamiseksi on haasteellista. Toteutettu eläkeuudistus siirtää henkilöstön eläköitymisen enemmässä määrin alkamaan vasta suunnittelukauden alussa. Henkilöstövoimararat kohdennetaan ydintehtäviin toiminnan painoalueiden perusteella. Työkyvyn ylläpitoon panostetaan säänöllisillä työkyvyn ylläpitoon tähtäävillä terveystarkastuksilla sekä tarvittaessa hoitoon ohjauksella, jota tutkimuslaitos tukee rahallisesti. Henkilöstötilinpäätöksessä olevia tunnuslukuja hyödynnetään kattavasti henkisten voimavarojen arvioinnissa. Tutkimuslaitoksen talousarviorahoituksella rahoitetun henkilöstön määrä on viime vuosina ollut lievästi laskeva, ja suunnittelukaudella tämä kehitys jatkuu. Yhteistyörahoituksella rahoitetun henkilöstön määrä on viime vuosina pysynyt samalla tasolla, ja rahoitus ennakoi tämän kehityksen jatkuvan. Työministeriön rahoittaman työllisyystyövoiman määrää on supistettu merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana ja se pysynee nykyisellä tasolla. Henkilöstön ammatilliseen kehittämiseen ja tehtäväkiertoihin investoidaan, jotta uusien tehtävien ja menetelmien vaatima osaaminen voidaan turvata myös vähäisten rekrytointimahdollisuuksien aikana. Sekä kansalliseen että kansainväliseen yhteistyöhön panostetaan käyttäen kannustimia mm. ulkomailla työskentelyyn ja rahoittamalla asiantuntijoiden vierailuja tutkimuslaitoksessa. 11
12 Koulutustasoindeksiä sekä korkeakoulu- ja yliopistotutkinnon suorittaneiden osuutta nostetaan mm. nostamalla tutkijakoulutuksen suorittaneiden osuutta rekrytoinnin kautta. Henkilöstömenojen osuus kokonaismenoista pidetään nykyisellä tasolla (n. 55 %). Taulukko 7. Henkilöstörakenne 2 Henkilöstörakenne (htv) toteutuma 2008 toteutuma 2009 arvio 2010 tav. - johtajat tutkijat vesiviljely muu henkilöstö Yhteensä Henkilöstömenojen % osuus kokonaiskustannuksista 55 % 56 % 56 % 57 % Osaaminen - Koulutustasoindeksi - Korkeakoulu- 5,3 5,4 5,4 5,4 ja yliopistotason tukinnon suorittaneiden %-osuus henkilöstöstä 46,5 47,0 48,0 48,0 - Tutkijakoulutuksen (lisensiaatin tai tohtorin tutkinnon suorittaneiden osuus henkilöstöstä) 18,4 18,5 18,5 18,5 Taulukko 8. Henkilötyövuosivähennysten kumulatiivinen muutos TOT. tot. tot. arvio tavoite tavoite tavoite tavoite tavoite tavoite Vuosi Yhteensä, mistä kumulatiivinen muutos v:een 2011 mennessä toteutettavat v:een 2015 mennessä toteutettavat RKTL:n kehys Kokonais htv:t oma mom.( ) Teno ( ) vesivarat ( ) työllisyys ( ) Todellinen vähenemä/ vuosi Kumulatiivinen Tutkimuslaitos on vähentänyt ministeriön kehykseen ja tuottavuusohjelmaansa sisältyvät henkilötyövuodet etupainotteisesti. Henkilötyövuodet vähenevät jatkossa suunnitelman mukaan ja vähintäänkin annetun kehyksen mukaan niin, että tuottavuusohjelmien kokonaishenkilötyövuosivähennykset toteutuvat annetun aikataulun mukaan. 2.2 KESKEISET KEHITTÄMISTAVOITTEET JA INVESTOINTIHANKKEET Tutkimuslaitoksen hallinnassa on laaja ja arvokas tutkimus- ja seuranta-aineisto. Sen käyttöä tehostamme ja parannamme panostamalla tiedonhallinnan järjestelmiin ja palveluihin. Tavoitteen toteuttamiseksi totetamme useita tietohallinnon kehittämisprojektia (4 hanketta, liite). 12
13 Tutkimuslaitos osallistuu hallitusohjelman mukaisten velvoitteiden toteuttamiseen, osallistuu valtioneuvoston ja sektoritutkimuksen neuvottelukunnan määrittämiin poikkihallinnollisiin hankkeisiin ja verkostotuu mm. luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymän kanssa. Investointien määrät vähenevät mm. määrärahojen vähenemisen ja toimpaikkaverkoston kehittämisen seurauksena verrattuna aikaisempaan tasoon. Ne kohdistetaan tuloksellisuuden kannalta tärkeimpiin kohteisiin. 2.3 MERKITTÄVÄT TULOSALUE-, TEHTÄVÄALUE- SEKÄ PROSESSITASOISET TAVOITTEET JA TEHTÄVÄT Kalantutkimus Kalakantojen arviointi Kalakantojen arviointi on tutkimuslaitoksen pysyvä tehtävä, johon sisältyvät kalavara-arvioiden laadinta ja tieteellinen neuvonanto kalavarojen hyödyntämiseen liittyvissä kysymyksissä. Silakan, kilohailin, turskan ja lohen kanta-arviot ja niihin perustuva tieteellinen neuvonanto tuotetaan ICESin koordinoimana kansainvälisenä yhteistyönä. Tuloksia hyödynnetään erityisesti merialueen saaliskiintiöiden määrittämisessä sekä suunnitelmallisen kalastuksen järjestämisessä niin sisävesissä kuin merialueillakin. Vuosittain laaditaan raportti silakan, kilohailin, lohen, turskan sekä merialueen kuha- ja Pohjanlahden siikakantojen tilasta sekä ennusteet seuraaville vuosille. Merialueen kalakantoihin kohdistuva näytteenotto toteutetaan EU:n tiedonkeruuohjelman mukaisesti. Sisävesialueella keskitytään tärkeimpien muikkukantojen sekä Inarijärven kalavarojen seurantaan. EU:n vesipuitedirektiivin edellyttämät tehtävät Tutkimuslaitos hoitaa sille vesienhoitolaissa ja -asetuksessa (EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi) osoitetut järvien ja jokien tilan seurantaan ja ekologisen tilan luokitteluun liittyvät tehtävät. Näitä tehtäviä ovat kalayhteisöjen seuranta luonnontilaisissa vertailuvesissä sekä maa- ja metsätalouden hajakuormittamissa vesissä sekä sisävesien kalayhteisötietoon perustuva ekologinen luokittelu. Kalakantojen monimuotoisuuden turvaaminen Kalakantojen monimuotisuutta turvataan arvioimalla geneettisillä menetelmillä kalakantojen monimuotoisuutta luonnossa, emokalastoissa ja istutusmateriaalissa. Lisäksi tuotetaan ohjeita ja suunnitelmia kalakantojen säilyttämiseksi mahdollisimman monimuotoisina ja istutushoidon kohteena olevien kalakantojen vahvistamiseksi. Tutkimuslaitoksen hoitamien viljelykantojen istutushoitoa ja valtion vesiviljelytoiminnan monimuotoisuutta säilyttävää toimintaa ohjataan, sekä ylläpidetään viljelykantojen hoitoon liittyvä tietokantoja ja valmistellaan eri kalalajien hoitosuunnitelmia. Eri hoitotoimenpiteiden käytettävyyttä arvioidaan aiempien kokemusten ja uusimman tutkimustiedon perustella. Toiminnassa painottuu kalojen monimuotoisuuden ylläpidon toimintamallien, maitipankkitoiminnan ja biodiversiteettiohjauksen kehittäminen. Tutkimus Kalantutkimus vastaa kala- ja rapukantojen seurannoista ja kantojen tilaan vaikuttavien tekijöiden ja hoitomenetelmien tutkimuksesta ja kehittämisestä sekä kala- ja rapuvarojen hyödyntämiseen liittyvästä tieteellisestä neuvonannosta. 13
14 Kalavesien tilaa koskevissa tutkimuksissa tuotetaan tietoa muuttuvan ympäristön ja vesistökunnostusten vaikutuksista kaloihin, kalavesien tilaan ja kalatalouteen. Keskeisiä tehtäviä ovat tutkimukset ilmastonmuutoksen vaikutuksista kalojen elinympäristöön, kalastoon ja kalatalouteen sekä happamista alunamaista kalastolle aiheutuvien haittojen vähentämiseen tähtäävät tutkimukset. Itämeritutkimuksissa tuotetaan tietoa, jonka avulla vaikutetaan myönteisesti Itämeren ja sen kalakantojen tilaan ja samalla edistetään ammatti- ja vapaa-ajankalastuksen edellytyksiä siten, että kalakantojen tuotantoa pystytään hyödyntämään mahdollisimman monipuolisesti ja kalakantojen tuottoa vaarantamatta. Suunnitelmakauden keskeisiä tehtäviä ovat rannikon vajaasti hyödynnettyjen kalalajien tehokalastuksen edellytyksiin liittyvät tutkimukset, rannikon kalojen lisääntymisalueiden kartoitukset, Itämeren kalojen vierasaineisiin liittyvät tutkimukset sekä merimetsojen ja hylkeiden kalastolle, kalastukselle ja kalankasvatukselle aiheuttamien haittojen selvittäminen. Kalakantojen ja rapukantojen tuottavuutta lisätään ohjatuin istutuksin. Istutustutkimusohjelmassa luonnonvarojen tasapainoista ja tehokasta hyödyntämistä edistetään kehittämällä ratkaisumalleja, jotka edesauttavat istutusten, kalastuksen ja kalojen monimuotoisuuden säilyttämisen yhteensovittamista ja parantavat istutusten taloudellista kannattavuutta. Erityisesti selvitetään Itämeren lohi- ja meritaimenistutusten tulosten heikkenemiseen vaikuttaneita tekijöitä ja etsitään keinoja, joilla istutustoiminnan tuloksellisuutta voidaan lisätä. Toiminnan avulla parannetaan ammatti- ja vapaa-ajankalastuksen edellytyksiä. Rakennettujen jokien kalatalouteen keskittyvissä tutkimuksissa tuotetaan sovelluskelpoista tietoa kalakantojen elvyttämiseen ja hoitoon sekä yhdistetään eri tieteenalojen tuottamia tutkimustuloksia päätöksenteon tueksi. Tavoitteena on tuottaa tutkimustietoa vaelluskalakantojen kestävän käytön edistämiseksi ennakoiden Suomen rakennettujen jokien kalatalouden ja kalastusmatkailun kehittymistä. Keskeisenä tehtävänä on selvittää vaelluskalakantojen palauttamisen biologiset, ekotekniset ja sosioekonomiset perusteet. Tutkimukset kohdistuvat erityisesti jokien vaellusesteisiin ja kalateihin, niiden säännöstelykäytäntöihin ja kunnostuksiin sekä valuma-alueiden maankäyttöön. Raputalousohjelmassa tuotetaan tietoa Suomen raputaloudessa täplärapusaaliin nopeasta kasvusta johtuvasta voimakkaasta muutoksesta ja sen seurannaisvaikutuksista. Samalla kehitetään keinoja säilyttää alkuperäinen jokirapu hyödynnettävänä lajina. Ohjelmaan sisältyy joki- ja täpläravun biologiaa, ekologiaa ja raputuotannon kehitystä koskevia hankkeita sekä näihin liittyvää taloudellista, tuotannollista ja sosioekonomista tutkimusta. Ennakoidaan jokiravun ja täpläravun levinneisyysalueiden muutoksia ja arvioidaan saaliskehitystä. Samalla selvitetään täpläravun merkitystä ekosysteemissä. Jo lähitulevaisuudessa tarvitaan tuotteistamiseen liittyvää tutkimusja kehitystyötä yhteistyössä elinkeinon kanssa, jolla varaudutaan siihen todennäköiseen tilanteeseen, että täplärapusaalis ylittää kotimaisen kysynnän. Elinkeino- ja yhteiskuntatutkimus Tilastotoimi Tilastotoimi tuottaa kala- ja riistatalouden viralliset tilastot ja ylläpitää tilastoinnin kannalta tarpeellisia tietovarantoja. Tilastointi vastaa EU-säädösten mukaisista kalastustilastoinnin velvoitteista EU:n tilastovirastolle EuroStatille sekä muista kansainvälisiin sopimuksiin perustuvista tilastovelvoitteista (mm. FAO ja ICES). Tilastotoimi vastaa myös EU:n tiedonkeruuasetusten mukaisesta kalataloutta koskevasta talodellis-yhteiskunnallisesta tietotuotannosta ja tietojen rapor- 14
15 toinnista, sekä säädösten kehittämiseen liittyvästä asiantuntijatyöstä. Tilastointiaiheet kattavat ammattikalastuksen merellä ja sisävesillä, vesiviljelyn, kalan tuottajahinnat, jalostuksen, ulkomaankaupan ja kulutuksen sekä vapaa-ajankalastuksen ja metsästyksen. Suunnitelmakaudella tilastotoimen kehityshankkeita ovat tilastotuotannon tietohallinnon kehittämistä, tilastojen sähköinen tietokantajulkaiseminen sekä kalatalousalan yritysten tilinpäätöstilaston kehittäminen. Vuonna 2008 alkanut valtion tilastotoimen selvitystyö on jatkunut vuonna 2009 jatkoselvityksillä, joista yksi kohdistuu ympäristö- luonnonvara- ja energiatilastoinnin kokonaisuuteen. Alkuperäisessä selvityksessä ei ollut toimenpide-ehdotuksia RKTL:n tilastoinnin osalta. RKTL on lisäksi varautunut kehittämään tilastointia Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymän suunnitelmien mukaisesti. Tutkimus Elinkeino- ja yhteiskuntatutkimus tutkii eläinluonnonvarojen hallinnointia ja hyödyntämistä sekä elintarvikkeiden tuotanto- ja arvoketjussa että kalaan, riistaan ja poroon liittyvässä harrastustoiminnassa ja elämystuotannossa. Tutkimuksen kaksi painoaluetta ovat elintarviketalouteen liittyvä tutkimus sekä eläinluonnonvarojen hoidon ja käytön yhteiskunnallinen tutkimus. Elintarviketalouden tutkimusohjelmassa tuotetaan toimialan kilpailukyvyn parantamiseksi tietoa kala-, riista- ja poroelintarvikkeista sekä niiden tuotannosta, kaupasta ja markkinoista. Elintarviketaloutta tutkitaan koko arvoketjussa alkutuotannosta kuluttajalle asti. Tavoitteena on ennakoida elinkeinojen ja toimintaympäristön kehitystä sekä tutkimuksen keinoin edistää laadukasta, terveellistä, monipuolista ja kestävää tuotantoa. Tavoitteena on sekä omaa tutkimustoimintaa koordinoimalla että yhdessä muiden elintarviketutkimuksen verkostojen kanssa edistää ja tehostaa kala- ja riistaelintarvikkeiden tutkimusta. Suunnittelukaudella tutkitaan mm. kalankasvatuksen ympäristökuormituksen vähentämistä sijainninohjausta ja kiertovesilaitostekniikkaa kehittämällä. Samalla pyritään löytämään vaihtoehtoisia kalalajeja, joiden kaupallinen kasvatus olisi Suomessa taloudellisesti ja teknisesti kannattavaa. Lisäksi tutkitaan vähäarvoiselle kalalle soveltuvia uusia käyttömuotoja mm. käyttöä rehujen ja bioenergian raaka-aineena. Kala-, riista- ja poroluonnonvarojen käytön, hoidon ja suojelun sosioekonominen tutkimusohjelma tuottaa tietoa luonnonvarapolitiikan ja yhteiskunnallisen muutoksen suhteesta. Ohjelmassa tutkitaan eläinluonnonvarojen kestävän hyödyntämisen edellytyksiä, yrittäjyyden mahdollisuuksia sekä luonnonvarojen hallinnan toimivuutta eri ryhmien kannalta ja vaihtoehtoisia institutionaalisia järjestelyjä. Tavoitteena on tuottaa tietoa, joka avulla voidaan suunnitella eläinluonnonvarojen käyttöä entistä paremmin. Suunnittelukaudella tutkitaan hirvieläinten, suurpetojen ja ihmisten vuorovaikutusta ja hirvi- ja suurpetokantojen hallinnan käytäntöjä sekä suomalaisen riistanhoidon, metsästäjän ja metsästyksen kokonaiskuvaa. Tutkimuksen kohteena on myös suomalaisten vapaa-ajankalastuksen, kalastajien ja kalastusharrastuksen ominaispiirteet sekä kalastukseen liittyvät hallinnan kysymykset esimerkiksi kalastuksen järjestelyssä ja kalastuselinkeinoa haittaavien muiden eläinten aiheuttamien ongelmien ratkaisussa. 15
16 Riistantutkimus Riistakantojen arviointi Riistakantojen seuranta on keskeinen osa tutkimuslaitoksen tietotuotantoa ja asiantuntijuutta. Tavoitteena on antaa ajankohtaista tietoa riistakantojen koosta, kantojen koon muutoksesta ja jälkeläistuotosta. Tärkeimpiä hyödyntäjiä ovat riistahallinnon toimijat etenkin metsästyksen säätelyyn liittyvien ohjeiden ja määräysten laatimisessa. Tietoa tuotetaan myös kansainvälisten sopimusten ja muiden raportointivelvoitteiden täyttämistä varten. Kannanarvioinnissa käytetään lajin ekologiaan ja elintapoihin soveltuvaa arviointimenetelmää. Menetelmien kehittäminen etenkin tilastotieteen ja tietotekniikan mahdollisuuksia hyödyntäen on keskeinen osa kannanarviointiprosessia. Suurpetoseuranta on erityinen kehittämiskohde.keskeinen osa seurantoja on yhteistyö metsästäjien kanssa, jota tehostetaan mm. tiedon keräämisen ja raportoinnin osittaisella siirrolla verkkopalveluun. Tutkimus Metsästyksen ja riistakantojen hoidon vaikutus ovat useilla lajeilla tärkeimpiä riistakantojen vaihteluihin vaikuttavia tekijöitä. Riistakannan suuruuteen liittyvän tiedon lisäksi metsästyksen kohdistuminen eri ikäisiin ja eri sukupuolta oleviin yksilöihin on keskeistä suunniteltaessa ja ennakoitaessa lajin runsauden- ja levinneisyysalueiden muutoksia. Riistakantojen muutosten ja metsästyksen välisen vuorovaikutuksen lisäksi metsästäjä ja metsästys harrastuksena ja osana yhteiskuntaa ovat aiempaa suuremman mielenkiinnon kohteena. Osallistuminen eri riistalajeille laadittujen kannanhoitosuunnitelmien laatimiseen ja toteuttamiseen tutkimuksellisten osioiden kautta on tärkeä tutkimusta suuntaava tekijä. Elinympäristöt ja elinympäristöjen muutos ovat keskeisiä lajin elinmahdollisuuksiin ja lisääntymismenestykseen vaikuttavia tekijöitä. Elinympäristötutkimuksessa keskitytään riistalajien elinympäristön valintaan ja siihen vaikuttaviin tekijöihin metsän ja maatalousympäristön osalta. Hylkeiden osalta tärkeä tutkimuskohde on myös ravinnonkäyttö. Riistan elinympäristöjen käytöllä ja valinnalla on myös suora yhteys sen aiheuttamiin vahinkoihin ja niiden mahdollisiin estotoimiin. Tutkimuksissa tarkastellaan riistan ja sen elinympäristöjen välistä vuorovaikutusta yksilötasosta maisematasoon. Keskeinen osa tutkimusta on ihmistoiminnan ja ilmastomuutoksen vaikutuksen huomioiminen elinympäristöjen muutoksessa. Porontutkimus Porolaitumien seuranta Porolaitumien tilan seuranta on keskeinen osa porotutkimusta. Etenkin talvilaitumien kunto vaikuttaa suoraan porojen kuntoon, lisäruokinnan tarpeeseen ja edelleen elinkeinon kannattavuuteen. Seurannan eräs tärkeimpiä tavoitteita on tuottaa tietoa hallinnon tarpeisiin porolukujen määrittämistä varten. Seurantamenetelmiä kehitetään hyödyntäen uusia kaukokartoitus- ja satelliittiseurantamenetelmiä yhteistyössä muiden tutkimusorganisaatioiden kanssa. Tutkimus Poron hyvinvointiin ja tuottavuuteen vaikuttavat laitumien lisäksi monet muut tekijät. Suurpetojen vaikutusta poron kuolleisuuteen selvitetään radiolähetinseurantojen avulla poronhoitoalueella. Suurpetojen aiheuttaman kuolleisuuden tunteminen on tärkeää mm. suurpetojen aiheuttamista vahingoista maksettavista korvauksista päätettäessä ja tutkimukselle kuolleisuuden vaikutuksesta porotalouden kannattavuudelle. 16
17 Poronhoidon ekologisessa tutkimuksessa selvitetään erilaisten poronhoitotapojen ja mallien kestävyyttä ja tuottavuutta muuttuvassa toimintaympäristössä (mm. maankäyttö). Myös poron terveyteen liittyvät tekijät vaikuttavat poronhoidon kannattavuuteen. Poron hyvinvointi koostuu moniulotteisesta kokonaisuudesta, jossa poron elinympäristön valinta, elinympäristön laatu etenkin ravinnon osalta ja poronhoidon menetelmät vaikuttavat sekä itsenäisesti että vuorovaikutuksessa toisiinsa Vesiviljely Kalakantojen säilytys ja vahvistaminen Vesiviljelyn keskeisempänä tehtävänä säilyy kalastojen monimuotoisuuden turvaaminen säilytysviljelyn ja maitipankkitoiminnan sekä mädin ja istukkaiden tuotannon avulla. Kalakantojen hoitoa ja säilytystä palveleviin istutuksiin poikasia tuottaville yrityksille tuotetaan alkuperältään tunnettujen kalakantojen mätiä ja poikasia ja tuotetaan myös itse istukkaita mm. valtion omiin istutusvelvoitteisiin. Asiakasvaikuttavuudessa tärkeitä kriteerejä ovat tarjonnan riittävyys sekä tuotteiden laatu ja hyvä perinnöllinen tausta. Toimintamallien kehittämisen erityiskohteena on yksilötunnistukseen ja dna-tekniikkaan perustuvien sovellusten kehittäminen viljelyssä säilytettävien arvokalakantojen perinnöllisen monimuotoisuuden ylläpitoon. Elinkeinon kehittämistä tukeva toiminta Elintarvikemarkkinoita palvelevan vesiviljelyn kehitysedellytysten parantamiseksi kehitetään valintajalostuksen avulla tuottavampia ja muuttuviin markkinatarpeisiin paremmin soveltuvia kalakantoja. Jalostustyön painopistettä siirretään kirjolohesta siikaan, jonka ruokakalatuotannon nopea kehittyminen on tärkeää elinkeinon tulevaisuudelle. Myös muiden vaalealihaisten lajien tuotannon kehittämiseen panostetaan. Jalostuksen lisäksi selvitetään myös muiden tuotantoa tehostavien ja tuotearvoa parantavien menetelmien, kuten triploidian sovellettavuutta alan mahdollisuuksien laajentamisessa. Uudet eläinterveys- ja tuontisäädökset edellyttävät viljelylaitoksilta terveyslupia, rekistereitä ja toimintajärjestelmiä. Vesiviljely on aktiivisesti mukana kehittämässä alalle näitä uusia toimintamalleja. ja mm. luomassa bioturvallisia edellytyksiä uusien viljelylajien maahantuonnille. Vesiviljely osallistuu aktiivisesti valtioneuvoston periaatepäätöksenä hyväksytyn kansallisen vesiviljelyohjelman toimeenpanoon ja sen edellyttämiin kehityshankkeisiin. Tuotantoprosessien ja toimialan tuntemusta hyödynnetään myös muissa toimialan kotimaista ja kansainvälistä kehittymistä tukevissa asiantuntijapalveluissa ja hankkeissa. Kansainvälisten hankkeiden painopiste on Suomen kehitysyhteistyön kohdemaissa. Tuloksellisuutta parantavat toimet Toiminnan tuloksellisuutta kehitetään edelleen mm. vähentämällä tuotantolaitosten määrää. Muutosten suunnittelussa otetaan huomioon mm. alueellisten kalatalousviranomaisten laatimat selvitykset kalanpoikasten istutustarpeista. Tiedonhallintaa ja toiminnanohjausta tehostetaan tutkimuslaitoksen uusilla ja kehitettävillä tietojärjestelmillä. 17
18 Viestintä, tietohallinto ja palvelut Viestintä Suunnittelukaudella käynnistyy Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymän toiminta, joka näkyy muun muassa tutkimuslaitosten viestintäyhteistyön tiivistymisenä. Tutkimuslaitoksen viestintä on mukana kehittämässä ja suunnittelemassa konsortion viestintää sekä tehostamassa yhteenliittymän nykyisiä viestintä- ja julkaisutoiminnan toimintamalleja. Yhteenliittymälle laaditaan muun muassa oma viestintä- ja verkkoviestintästrategia sekä ulkoiset ja sisäiset nettisivut. RKTL:n omaa verkkoviestintää kehitetään sekä itsenäisesti että yhteistyössä yhteenliittymän kassa. Suunnittelujaksolla kehitetään käyttöönotetusta intra-palvelusta monipuolinen tiedonvälityksen ja yhteisten toimintamallien kehittämisfoorumi. Ulkoiset verkkosivut uudistetaan asialähtöiseksi ja monipuoliseksi sähköisen asioinnin alustaksi palvelemaan tutkimuksen, seurantojen ja tilastojen sähköisen julkaisemisen ja asioinnin tarpeita osana yhteenliittymän verkkoratkaisua. Kohdennetun sähköisen viestinnän tehostamiseksi viestinnässä otetaan käyttöön asiakkuudenhallintajärjestelmä, joka laajennetaan koko tutkimuslaitoksen käyttöön. Henkilöstön viestintävalmiuksien kehittämistä jatketaan samoin kuin muiden viestintäkanavien (esim. suurpeto.fi, Apaja, Verkkoapaja, Evä- ja Sarvi-uutiskirjeet) prosessien ja sisällön kehittämistä. Tietohallinto Tutkimuslaitoksen tietohallintostrategia päivitetään suunnittelukauden aikana. Valtion tietohallinnon kehittämisen periaatteet sekä hallinnonalan valmisteilla oleva tietohallintostrategia otetaan huomioon tehtävissä ratkaisuissa ja suunnitelmissa. Tutkimuslaitos varautuu hankkimaan ITpalvelukeskuksen palveluita ja tuotteita tarpeen ja tarjonnan mukaisesti sekä lisäämään hallinnonalan tietohallinnollista yhteistyötä. Tietohallinnossa jatketaan panostamista niihin tietohallinnollisiin toimintoihin, joita ei pystytä ulkoistamaan kustannustehokkaasti. Suunnittelukaudella voimavaroja keskitetään erityisesti toimintaprosessien tukemiseen ja kehittämiseen tietohallinnollisin keinoin. Toimintaa kohdennetaan erityisesti sähköisten asiointipalveluiden kehittämiseen SADe-hankkeen loppuraportin mukaisesti. Suunnittelukaudella jatketaan riista- ja kalahallinnon osajärjestelmien korvaamista uusilla yhtenäisillä portal-järjestelmäkokonaisuuksilla (mm. Riista-Portal). Portal-hankkeiden tavoitteena on luoda yhtenäinen verkkopohjainen modulaarinen sähköinen asiointipalvelu, johon tietojen ilmoittaminen ja raportointi tehdään yhtenäisiä sähköisiä palveluja hyödyntäen. Portal-ratkaisut mahdollistavat tutkimushallinnollisen tiedon saatavuuden ja käytettävyyden tehostamisen hakupalveluiden, meta-tiedon, paikkatiedon ja karttakäyttöliittymän avulla mm. Inspire-direktiivin asetusehdotuksen mukaisesti. Suunnittelukaudella kehitetään ja päivitetään tietomallit, arkkitehtuuri sekä käyttöpalvelut tukemaan uusia portal-ratkaisuja. Tavoite on luoda yhtenäinen alusta, joka sisältää myös käyttäjähallinnan, karttapalvelut, mobiiliratkaisut ja yhtenäiset standardien mukaiset rajapinnat. Tällä toimintamallilla samoja tietojärjestelmäkomponentteja ja niihin liittyvää osaamista sekä laite- ja lisenssihankintoja hyödynnetään kustannustehokkaasti useissa eri sovellusratkaisuissa sekä yhteistyön tekemisessä. 18
19 Suunnittelukaudella jatketaan hajanaisen tietoverkon yhtenäistämistä ja kehittämistä hyödyntäen valtiohallinnon ohjeistusta ja hallinnonalan puitesopimusjärjestelyitä. Tavoite on turvata verkossa tapahtuvien tietoteknisten ja tietohallinnollisten toimintamallien toteuttaminen hyödyntämällä hallinnonalan ja valtion It-palveluyksikön yhteisiä tietoteknisiä palveluita synergiaetujen saavuttamiseksi sekä yhteistyön laajentamiseksi. Tavoitteena on kehittää tietotekninen infrastruktuuri sille tasolle, että verkkoteknologiaan perustuvia sähköisiä asiointipalveluita sekä mm. videoneuvotteluja ja ryhmätyövälineitä voidaan kehittää ja hyödyntää joustavasti ja kustannustehokkaasti hajautetussa toimintaympäristössä. Palvelut Palvelutehtäviin kuuluvat tutkimuslaitoksen toimitilat, virastopalvelut, talous- ja henkilöstöpalvelut, oikeudelliset palvelut, hankintatoimen tuki sekä kirjastopalvelut. Tavoitteena on palvelukyvyn sekä tehtävien hoidon taloudellisuuden ja tuottavuuden parantaminen valtiohallinnon kehityslinjauksia noudattaen. Tavoitteen saavuttamiseksi tehtävät on mm. keskitetty ja hankittu ostopalveluna. Ministeriön tulosohjauksen ja tutkimuslaitoksen tulosjohtamisen, suunnittelun ja raportoinnin tarvitsemaa informaatiota parannetaan mm. kustannuslaskentaa kehittämällä. Tutkimuslaitoksen sisäistä toimintaa kehitetään sisäisen asiakkuuden suuntaan ja laajentamalla sisäisen laskutuksen käyttöä. Siirtymistä sähköiseen hallintoon jatketaan valtionhallinnon suunnitelmien mukaan. Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja hankitaan palvelukeskukselta. Muiden tukipalvelujen siirtäminen palvelukeskuksiin toteutetaan hallinnonalan suunnitelmien mukaan. Hankintatoimen tehokkuutta ja tuloksellisuutta parannetaan jatkamalla Hanselin kilpailuttamien puitesopimuksien hyödyntämistä ja lisäämällä hankintatoimen yhteistyötä muiden yhteenliittymän tutkimuslaitoksien kanssa. Sähköinen hankintajärjestelmä otetaan käyttöön. Senaattikiinteistöt pysyy tutkimuslaitoksen suurimpana vuokranantajana, jonka kanssa tehtävää yhteistyötä kehitetään kumppanuuden suuntaan. Uudet vuokrasopimukset hankitaan kustannusvertailujen pohjalta. 3. TALOUDELLISET VOIMAVARAT Tutkimuslaitoksen kustannuskehitykseen ja rahoitusmahdollisuuksiin vaikuttaa ensisijaisesti tuottavuusohjelman toteuttaminen. Kokonaismenojen arvioidaan alenevan suunnittelukauden loppuun mennessä noin 3 milj. euroa. Budjettirahoitus vähenee suunnittelujaksolla n. 1,7 milj. euroa, jonka lisäksi on sopeutettava vuoden 2008 tilinpäätöksen tappio 1,1 milj. euroa, joka katettiin siirtomäärärahoja purkamalla. Vuosi 2008 oli ensimmäinen vuosi 2000-luvulla, jolloin laitos joutui purkamaan siirtomäärärahavarauksiaan kattaakseen kulunsa, koska menot kasvoivat vuoteen 2007 verrattuna n. 800 t, jonka lisäksi budjettirahoitus aleni n. 340 t. Menojen ja tulojen epätasapainoon vaikutti ensisijaisesti kallis palkkaratkaisu (280 t ), toimitilavuokrien jatkuva kohoaminen (40 t), vaikka toimipisteitä on lakkautettu. Palvelujen ostot ovat 19
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos toiminta ja taloussuunnitelma
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos toiminta ja taloussuunnitelma 2009-2012 1. VUOSIEN 2009-2012 STRATEGISET TAVOITTEET 1.1. PERUSTEHTÄVIIN VAIKUTTAVAT TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTRENDIT Yhteiskunnan
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Toiminta ja taloussuunnitelma
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Toiminta ja taloussuunnitelma 2013-2016 1. Vuosien 2013-2016 strategiset tavoitteet 1.1. PERUSTEHTÄVIIN VAIKUTTAVAT TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTRENDIT Toteutuneet ja
METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008
1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen
Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö
Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2013 Tänään kuulette... 1. Riistatiedon merkityksestä riistakonsernin strategiassa riistatieto
Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) vuoden 2010 tulossopimus
Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) vuoden 2010 tulossopimus 2 Vuoden 2010 valtion talousarvion pohjalta sovitaan seuraavista Riista- ja kalatalouden
Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty
Riistakonsernin tutkimusstrategia Hyväksytty 3.5.2013 MMM:n tutkimus- ja kehittämisstrategia 2012-2017 Tutkimuksen ja kehittämistoiminnan perustehtävä (toiminta-ajatus) Tuotamme ennakoivasti tietoa, osaamista
METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007
1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille
EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus
EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020 Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR 2009-2014 Hankkeiden lukumäärä hylätty 22 keskeytetty 6 kesken 36 hyljesietopalkkiot
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Toiminta- ja taloussuunnitelma
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Toiminta- ja taloussuunnitelma 2014 2017 1. VUOSIEN 2014 2017 STRATEGISET TAVOITTEET 1.1. PERUSTEHTÄVIIN VAIKUTTAVAT TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTRENDIT Toteutuneet
Järvitaimenseminaari. Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito. Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus
Järvitaimenseminaari Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus MMM:n strategiaperusta Uusiutuvien luonnovarojen käyttö on kestävää ja tuottaa lisäarvoa. Luonnonvaroja
Elintarviketalouden tutkimusohjelma Lähtökohdat ja tavoitteet Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin
Elintarviketalouden tutkimusohjelma Lähtökohdat ja tavoitteet Jari Setälä Loppuseminaari 5.3.2013 RKTL Helsinki Taustaa: Kalatalouden rakennemuutos Kotimarkkinat - Kotimaisen kalan osuus suuri - Silakka
Kalatalouspalvelut. 2. vaihe
Kalatalouspalvelut 2. vaihe Kuvattavat palvelut Kalavarojen hoito Kalojen elinympäristön tilan säilyttäminen ja parantaminen Kalatalousyritysten kehittämispalvelut Kalavarojen hoidon vaikuttavuustavoite:
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vesiviljely
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vesiviljely Jarmo Makkonen viljelypäällikkö Enonkoski 26.8.2008 Vesiviljely-yksikön organisaatio vesiviljelyjohtaja johtotiimi (J) / johtoryhmä tiimit (A,K,V)
Luonnonvarakeskus uusi tutkimusorganisaatio Hannu Raitio Ylijohtaja
Luonnonvarakeskus uusi tutkimusorganisaatio Hannu Raitio Ylijohtaja Lapin 55. Metsätalouspäivät Kittilä, Levi Summit 7.-8.2.2013 Tutkimuslaitosuudistuksen taustaa Tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhteiskunnallinen
SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo
SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma
Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus
Kalastuslain ja hallinnon uudistus Hämeen ELY-keskus Uuden lain tavoitteet Kalavaroja hyödynnetään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi Elinkeinojen ja virkistyskäytön avulla syntyy
Maa- ja metsätalousministeriön ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen välinen tulossopimus vuodeksi 2011
Maa- ja metsätalousministeriön ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen välinen tulossopimus vuodeksi 2011 Maa- ja metsätalousministeriön sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen välinen tulossopimus
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Toiminta- ja taloussuunnitelma
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Toiminta- ja taloussuunnitelma 2015 2018 1. VUOSIEN 2015 2018 STRATEGISET TAVOITTEET 1.1. PERUSTEHTÄVIIN VAIKUTTAVAT TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTRENDIT Toteutuneet
Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020
Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 - Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily 5.2.2014, Turku Risto Lampinen maa- ja metsätalousministeriö 1 Keskeisiä tulevia muutoksia Hallinnon strategiat
UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö
UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto turvaa kalakantojen elinvoimaisuuden,
Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen
Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen Kalafoorumi 11.9.2014 Kalatalousneuvos Risto Lampinen Maa- ja metsätalousministeriö Venäjän pakotteiden vaikutukset kalatalouteen Suorat vaikutukset Kalan vientikiellolla
Valtiovarainministeriö. Kirjaamo
SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014
Kalatalousalueiden aluesuunnittelupilotit
Kalatalousalueiden aluesuunnittelupilotit Antti Lappalainen ja Tapio Keskinen Tampere 10.11.2017 Kalatalouden ympäristöohjelma Taustaa Kalastuslain uudistus: Tarkoituksena on mm. antaa työvälineet kalastuksen
SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU. Esko-Olavi Seppälä Esko-Olavi Seppälä / SB
SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU Esko-Olavi Seppälä 29.8.2007 Neuvon työryhmä 2006-2007 Työssä tuli tarkastella Sektoritutkimuksen kokonaisorganisaatiota Perusrahoituksen kehittämistä kilpaillun rahoituksen suuntaan,
Kalatalouden innovaatiopäivät , Vantaa
Kalatalouden innovaatiopäivät 8.11.2018, Vantaa Innovaatio-ohjelmien tavoitteet ja jatko Risto Lampinen, MMM/LVO 1 Perusidea: Innovaatio-ohjelma kasvun edistäjänä Tavoitteena päämäärätietoinen, verkostomainen,
Kansallinen rapustrategia 2013 2022. Kalatalouspäällikkö Jukka Muhonen Hämeen ELY-keskus
Kansallinen rapustrategia 2013 2022 Kalatalouspäällikkö Jukka Muhonen Hämeen ELY-keskus Tausta Aiemmat strategiat: Täplärapu 2000 ehdotus Suomen täplärapustrategiaksi (Kirjavainen 1989) Kalataloushallinnon
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2002
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ 1(3) Päivämäärä Dnro Metsäosasto 23.1.2002 250/06/2002 Viite Asia MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2002 Maa- ja metsätalousministeriö
Raputalousohjelma 2005-2012
Raputalousohjelma 2005-2012 Päätös- ja evaluointityöpaja, Jyväskylä 13.3.2013 Markku Pursiainen Tiedosta ratkaisuja kestäviin Riista- valintoihin ja kalatalouden tutkimuslaitos Ohjelman valmistelu RKTL:n
40. Kala-, riista- ja porotalous
40. Kala-, riista- ja porotalous S e l v i t y s o s a : Tässä luvussa on budjetoitu Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja kala-, riista- ja porotalouden ohjaamiseen tarvittavat menot. Luvussa budjetoitujen
MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen
MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen Yhdessä olemme vahvempia 12.2.2014 1 Luonnonvarakeskuksen perustamisen taustaa Hallinnonalan tutkimuslaitosten yhteistyön tiivistäminen
40. (30.41 ja 30.42) Kala-, riista- ja porotalous
S e l v i t y s o s a : 40. (30.41 ja 30.42) Kala-, riista- ja porotalous Kalatalous: Vesipuitedirektiivin toimeenpanon ennakoidaan parantavan jo nyt hyvänä pidettävää kalavesien tilaa. Näin ollen vesiluonnon
Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö
Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?
Julkisen riistakonsernin strategia
Julkisen riistakonsernin strategia SISÄLLYS JOHDANTO 3 JULKINEN RIISTAKONSERNI 4 TOIMINTA-AJATUS 5 VISIO 5 MUUTOSTEKIJÄT JA SIDOSRYHMÄT 6 STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 7 HOITOSUUNNITELMAT 10 JOHDANTO Maa- ja metsätalousministeriön
Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010
1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010
Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa
Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa MTT:n monimuotoisuusseminaari 2006 MONIMUOTOISUUS MAATALOUDEN OHJAUKSESSA 5.4.2006 Tutkimusjohtaja Ilkka P. Laurila ilkka.p.laurila@mtt.fi Mitä pelloilla
Kalataloutta koskevia linjauksia. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto
Kalataloutta koskevia linjauksia Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Osakaskunnan päätöksenteko Kalastuslaki 5 Oikeus harjoittaa kalastusta ja määrätä siitä kuuluu vesialueen omistajalle, jollei tätä
Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen?
Liha-alan tutkimusseminaari 11.10.2012 Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen? Tutkimusjohtaja Mikko Peltonen Maa- ja metsätalousministeriö Esityksen
11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus
11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön
Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta
Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä Tapio Pouta 11.11.2009 Sisältö Metsähallituksen ja sen yksiköiden roolit Tulevaisuuden visio Metsähallituksen T&K toiminta Tutkimustiedon käytäntöön
Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom
Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä
Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin
Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Jari Setälä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily Viking Grace 6.2.2013 Esityksen rakenne Mitä kestävyydellä tarkoitetaan?
SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo
SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.
YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit
YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit Tutkimusjohtaja 8.5.2014 Laura Höijer 2 Esitelmän rakenne 1. Yleistä YM:n T&K toiminnasta
Talousarvioesitys 2016
1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta
TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007
TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011
Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho
Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut 10.2.2015 1 Valtioneuvoston periaatepäätös 16.10.
Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija
Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Kuntamarkkinat 14.9.2016 Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Hallinnon toimintatapojen digitalisointi
Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa?
Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa? Päivi Eskelinen ja Matti Salminen Luonnonvarakeskus Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 Helsinki 1 Miksi tieto on tärkeää?
Koulutus kalojen lääkinnästä 5.2.2015 Hanna Kuukka-Anttila Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö, Evira. Kalanviljely Suomessa
Koulutus kalojen lääkinnästä 5.2.2015 Hanna Kuukka-Anttila Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö, Evira Kalanviljely Suomessa Vesiviljely maailmassa Kalojen, nilviäisten, äyriäisten ja vesikasvien kasvatusta
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos TILINPÄÄTÖS 2008
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos TILINPÄÄTÖS 2008 Helsinki 2009 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTAKERTOMUS...3 1.1. JOHDON KATSAUS...3 1.2. VAIKUTTAVUUS...4 1.3. TOIMINNALLINEN TEHOKKUUS...7 1.3.1 Toiminnallinen
Luonnonvarakeskus sektoritutkimuslaitosten tulevaisuus
Luonnonvarakeskus sektoritutkimuslaitosten tulevaisuus Hannu Raitio Riistapäivät 2013 Lahti 23.1.2013 Tutkimuslaitosuudistuksen taustaa Tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhteiskunnallinen merkitys on kaikkialla
Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) välinen tulossopimus vuodeksi 2007
Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) välinen tulossopimus vuodeksi 2007 2 Vuoden 2007 valtion talousarvion pohjalta sovitaan seuraavista Riista- ja kalatalouden
SYKEn strategia
SYKEn strategia 2011 2014 2 SYKEN MISSIO, VISIO JA ARVOT Tuotamme yhteiskunnan kestävän kehityksen kannalta välttämätöntä tietoa, osaamista ja palvelua. Parannamme ja turvaamme ympäristöämme sekä ratkomme
Tulevaisuuden suuntaviivat sisävesikalataloudessa. Järvitaimenkannat kasvuun Keski- Suomessa 12.6.2014 Matti Sipponen
Tulevaisuuden suuntaviivat sisävesikalataloudessa Järvitaimenkannat kasvuun Keski- Suomessa 12.6.2014 Matti Sipponen Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto
Luonnonvarakeskuksen talous- ja rakenneohjelma 2014 2017
Luonnonvarakeskuksen talous- ja rakenneohjelma 2014 2017 Maakuntien kuuleminen 31.1.2014 Projektinjohtaja Hannu Raitio 24.1.2014 1 Esityksen rakenne 1. Valtion leikkaus 2. Luonnonvarakeskuksen sopeutumisstrategia
ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA
ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti
Ajatus innovaatio-ohjelmaksi
Ajatus innovaatio-ohjelmaksi Kalatalouden ympäristöohjelma Hanke on osittain Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) rahoittama YMPÄRISTÖOHJELMAN TAUSTALLA OLEVAT EU:N LINJAUKSET JA EMKR -TOIMINTAOHJELMA
Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030
Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Uusiutuva Suomi mahdollisuuksien maailma Monet nyt itsestään selvinä pitämämme asiat ovat ainutlaatuisia. Puhdas ruoka ja vesi ovat tulevaisuudessa elintärkeintä
Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen
Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus 2.4.2014 Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Oppiva päätöksenteko ja toimeenpano Yhteinen agenda Strategiset integraatioprosessit Hallitusohjelma Ohjauspolitiikka
SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN STRATEGIA
SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN STRATEGIA 2018-2023 TEHTÄVÄ SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TEHTÄVÄ ON ELINVOIMAISEN JA MONIMUOTOISEN SUOMALAISEN ELOKUVAN TULEVAISUUDEN VARMISTAMINEN ELOKUVASÄÄTIÖ: TUKEE elokuvien ja tv-sarjojen
Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Virtavesien kunnostus Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari 26.1.2012 Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykytilaa Suomessa tehty paljon entiset uittoväylät pääkohde
kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä
kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin
VNS 1/2018 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Eduskunnan asunto- ja ympäristöjaoston kokous
VNS 1/2018 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2019 2022 - Eduskunnan asunto- ja ympäristöjaoston kokous 13.6.2018 13.6.2018 Harri Juvonen Palvelujohtaja, Suomen ympäristökeskus
Euroopan meri- ja kalatalousrahasto Suomen toimintaohjelman strategia ja saavutukset. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö
Euroopan meri- ja kalatalousrahasto Suomen toimintaohjelman strategia ja saavutukset Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Suomen toimintaohjelman rahoitus Ohjelma sisältää yhteensä 35 toimenpidekokonaisuutta
Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio
Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio 1.4.2014 Paikkatietostrategia 2005-2010 ensimmäisen kansallisen paikkatietostrategian (Paikkatietoasiain neuvottelukunta) Painopiste: paikkatietoinfrastruktuurin
välinen kumppanuusohjelma
ohjelma Kalatalouden innovaatiopäivät 2017 Tampere Ari Leskelä, Luke Tausta EU:n yhteinen kalastuspolitiikka (CFP regulation 1380/2013) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta
ELY-keskuksen tulossopimuksen tarkistus vuodelle Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Juha Levy
ELY-keskuksen tulossopimuksen tarkistus vuodelle 2017 Yleistä tarkistuksesta Viime syksynä laadittu sopimus on monivuotinen (16-19) Nyt tarkistus sopimukseen vuodelle 2017 mahdollisimman kevyesti Uutta
Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi
Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi Luonnonsuojeluvalvoja Ilkka Heikkinen Eduskunnan ympäristövaliokunta ja Suomen Biodiversiteettityöryhmä
Uusi kalastuslaki ja vesialueiden käyttöpolitiikka. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Koulutusristeily 5.2. 2014
Uusi kalastuslaki ja vesialueiden käyttöpolitiikka Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Koulutusristeily 5.2. 2014 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 5.2.2014 1 Toimialan ja sen hallinnon tulevaisuus?
Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous
Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous MMM:n tiekartta biotalouteen 2020 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet sekä kala- ja riistakannat ovat elinvoimaisia
LYNETin AINEISTOPOLITIIKKA
1 LYNETin AINEISTOPOLITIIKKA 12.12.2012 2 Sisältö 1 LYNET... 2 2 Aineistopolitiikan tarkoitus... 2 3 Aineistopolitiikan perusteella jaettavien aineistojen jakamisen periaatteet... 3 3.1 Maksuton saatavuus...
Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.
SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa
UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ
UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 19.9.2016 MMM / Ohjaus- ja talousyksikkö MMM:n määrärahaehdotus 2017 yhteensä 2 545 m (2 560 m /2016) 2 MMM:n määrärahaehdotus 2017 Hallinnonalalle
Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus.
Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus. Väestörekisterikeskuksen uusi strategia linjaa virastomme toimintaa uuden
Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus
Puruvesi-seminaari 26.7.2014 Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Suomen pintavesien ekologinen tilaluokitus julkaistiin 2.10.2013.
Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen Ylijohtaja Mika Tammilehto 1.11.2016 Reformin toimeenpanon lähtökohdat toimintaympäristö ja sen osaamisvaatimukset muuttuvat asiakaskunnan (yksilöt ja
Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere
Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere 26.1.2018 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho 26.1.2018 5.2.2018 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 1 Nykytila:
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos TILINPÄÄTÖS 2007
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos TILINPÄÄTÖS 2007 Helsinki 2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimintakertomus... 3 1.1. Johdon katsaus... 3 1.2. Vaikuttavuus... 4 1.3. Toiminnallinen tehokkuus... 7 1.3.1
Miksi työaikaa kohdennetaan? Onko tässä järkeä?
Miksi työaikaa kohdennetaan? Onko tässä järkeä? Seija Friman 6.5.2015 Tilaisuus, Esittäjä Työajan kohdentaminen Kiekun myötä Kustannuslaskenta & tuottavuusnäkökulma Työajan kohdentaminen mahdollistaa kustannusten
40. Kala-, riista- ja porotalous
40. Kala-, riista- ja porotalous S e l v i t y s o s a : Tässä luvussa on budjetoitu Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja kala-, riista- ja porotalouden ohjaamiseen tarvittavat menot. Luvussa budjetoitujen
POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA
POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset
Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö
Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen metsäohjelma 2015 Valtioneuvosto hyväksyi päivitetyn Kansallinen
UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö
UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Uuden lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen,
Suomen on sopeuduttava ilmastonmuutokseen. Suomen kestävän kehityksen toimikunta Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen
Suomen on sopeuduttava ilmastonmuutokseen Suomen kestävän kehityksen toimikunta 22.4.2014 Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen 1. Ilmastossa tapahtuneet muutokset ovat jo vaikuttaneet sekä luontoon
VRK strategia
VRK strategia 2016-2020 Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme Visio 2020 Toimintaympäristön muutostekijöitä (1/3) Pääministeri Juha Sipilän hallitus aloitti toimintansa keväällä 2015. Uuden hallitusohjelman
Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia
Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia EMKR varojen jakauma Komissio: - 650 milj. euroa, josta meripolitiikka noin
Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus
Puruvesi-seminaari 6.9.2016 Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Vesienhoidon lainsäädäntö Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Vesienhoidosta
Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon?
Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon? Luontopaneelin ja Ympäristötiedon foorumin seminaari 28.5.2018 Johanna Niemivuo-Lahti, maa- ja metsätalousministeriö
Strategian yhteys tulossopimuksiin. Neuvotteleva virkamies Mikko Saarinen
Strategian yhteys tulossopimuksiin Neuvotteleva virkamies Mikko Saarinen Voimavaralähtökohdat Toimintamenomomentin henkilötyövuodet sopeutetaan vuoden 2015 tasolta 783 henkilötyövuotta tasolle 726 henkilötyövuotta
Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen
Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Lohi palaa kotiin seminaari 27.11.2014 Heikki Laitala Virkistyskalastuskohteet Lappi Yli-Kemi Metsähallituksen Lapin virkistyskalastuskohteille myydään
OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA
POLIISIN POLIISIN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA 2017 2019 POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA Toimintaympäristön muutostekijät Keskeisiä muutostekijöitä
Alueellisen toiminnan strategia
Alueellisen toiminnan strategia Luonnonvarakeskuksen perustamishankkeen sidosryhmäfoorumi 10.6.2014 Ilkka P. Laurila, kehitysjohtaja 23.6.2014 1 Lähtökohta Toimintaa lähes 40 paikkakunnalla - Laaja verkosto
Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä
Turun kaupungin tietohallintostrategia 2017 2021 Tiivistelmä Tietohallintostrategian tavoitteet ja linjaukset Tietohallintostrategian tavoitteet 1. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää. 6. Vauhditamme
Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito
Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito Vesistökunnostusverkoston seminaari 11.-12.6.2014 Iisalmi Jouni Tammi Luonnonvaraosasto Sisältö Rakennettujen vesistöjen hoidon kehittäminen yhteistyö kalaja
Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen
Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita 20.5.2016 Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen Yhteiset tavoitteet -kokonaisuus: miksi ja miten 1. Hallituksen yhteiset tavoitteet Tuetaan
YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto
Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Ruokaketjun kehittämisen koulutuksen opinnot on tarkoitettu asiantuntijoille, jotka tarvitsevat
Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen
Kuntien ICT-muutostukiohjelma Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Ossi Korhonen 11.12.2014 ICT-muutostukiprojekteissa nyt mukana yhteensä 135 kuntaa ICT-muutostuki
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y