Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta"

Transkriptio

1 Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä Tapio Pouta

2 Sisältö Metsähallituksen ja sen yksiköiden roolit Tulevaisuuden visio Metsähallituksen T&K toiminta Tutkimustiedon käytäntöön viennistä Metsähallituksen rooli Tarpeita 2

3 Organisaatio Metsähallitus toimii pääosin maa- ja metsätalousministeriön tulosohjauksessa, luonnonsuojelutehtävien osalta ympäristöministeriön tulosohjauksessa. 3

4 Tulevaisuuden mahdollisuudet ja odotukset Uusiutuvien luonnonvarojen merkitys kasvaa Raaka-aineiden yleinen niukkuus Öljyn ja hiilen korvaaminen uusiutuvilla raaka-aineilla ja energialla Hiilen sidonta tuotteisiin ja metsiin Kotimaisen puun tarjonnan lisääminen keskeinen tavoite Monimuotoisuus vähenee Aktiiviset keinot tarpeen suunnan kääntämiseksi Toiminta myös yksityismailla Osaamiselle kysyntää Virkistyksen ja matkailun palveluiden kysyntä kasvaa Metsähallituksen tuloutus merkittävä valtion tulonlähde Kysyntä monipuolistuu ja merkitys kasvaa, tehtävät ja niiden painotukset muuttuvat ajassa Yhtenäinen, kokonaisvaltainen hallinta turvaa parhaiten yhteiskunnan edun ja myös uusiin tehtäviin ja haasteisiin vastaamisen 4

5 Metsähallituksen missio ja visio (strategia 2009) Missio eli toiminta-ajatus: Rikkautta luonnossa ja luonnosta Visio eli strateginen tahtotila: Olemme edelläkävijä vihreillä markkinoilla Metsähallituksen näkökulmasta vihreät markkinat sisältävät luonnonvarojen kestävän ja ympäristötietoisen käytön, puun käytön eri muodoissaan (uusiutuvana raaka-aineena, energiana, hiilen sitomisessa), monimuotoisuuden suojelun, erilaiset tuotettavat monikäyttö- ja ekosysteemihyödyt, uusiutuvan energian sekä näihin liittyvän osaamisen ja palvelut. 5

6 Metsähallituksen T&K periaatteet T&K toiminta kytkeytyy tiiviisti organisaation normaaliin toimintaan ja sitä toteutetaan yksiköiden vastuiden mukaisesti. Yksiköt ja tulosalueet vastaavat oman toimintansa kehittämisestä. Konsernin kehitysyksikön tehtävänä on vastata konsernin T&K periaatteista, konsernin projektisalkusta sekä konsernin yleisestä kehittämisestä ja strategiatyöstä. T&K toiminnalle johdetaan painoalueita Metsähallituksen strategisista tavoitteista. Voimavarojen ja vaikuttavuuden lisäämiseksi verkostoidutaan tutkimuslaitosten ja muiden T&K työtä tekevien organisaatioiden kanssa. Metsähallitus edistää tarvittaessa tutkimustoimintaa T&K toiminnan painoalueilla. Tutkimustoiminnan edistäminen voi tapahtua mm. osallistumalla yhteishankkeisiin, -professuureihin tai apurahojen muodossa. Ulkoisilta toimittajilta ostetaan ensisijaisesti sellaista työtä, jota ei voida Metsähallituksessa toteuttaa tai jonka osalta toimittajan osaaminen on parempaa. 6

7 Metsähallituksen T&K painoalueet Konsernin T&K -painoalueet: Synergiahyötyjen lisääminen, Luonnonvarojen käytön kehittäminen kokonaishyötyjen näkökulmasta, sekä Uusien liiketoimintojen hakeminen ja kehittäminen Tietojärjestelmien kehittämisessä painopisteenä on paikkatietojärjestelmien kehittäminen Metsätalouden kehittämisen painoalueet: Metsätalouden harjoittamisen merkitys ja mahdollisuudet Kehittyneemmät tuotteet ja monipuolisempi tarjooma Ostopalvelut paremmin tukemaan tuloksentekoa Metsänhoitotyöt kannattavasti koneella Uusinta tekniikkaa suunnitteluun Puuta perille tehokkaasti ja energiaa säästäen 7

8 Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä Metsähallitus vastaa tutkimustiedon käytäntöön viennistä omaan toimintaansa liittyen Kotimaassa organisaatioiden roolit ovat toimivat ja vakiintuneet Metsähallituksen osaamisella nähdään kysyntää ja mahdollisuuksia ulkomailla Olemme kiinnostuneita osaamisen viennistä joko yksin tai yhteistyössä muiden organisaatioiden kanssa Osaamisen vienti olisi liiketoimintaa Liiketoimintaa on harjoitettava yhtiömuodossa Tällaisista asioista päättäminen ei voi Metsähallituksen osalta voi sisältyä työryhmän tehtäviin 8

9 Tutkimustiedon käytäntöön vienti Metsähallituksen tarpeita Metsähallituksen tarpeita: Perustutkimuksessa intressinä monikäyttöhyödyt ja resurssien käytön tehokkuus Yhteistyö käytännön kehittämishankkeissa (Tapio: metsien käsittely, laserkeilaus). Metsähallituksen T&K -toiminta on hyvin vahvasti projektipohjaista. Koulutusretkeilyt tutkijoiden kanssa parasta tulosten käytäntöön vientiä Gradut (kustannustehokasta ja käytännönläheistä) Innovaatiot -> Visio (olemme hyviä kehittäjiä, mutta miten opitaan luomaan uutta) 9

10 Tutkimustiedon käytäntöön vienti - yleisiä tarpeita Metsäalan uudistuminen: uusiutuva luonnonvara, uudet tuotteet, viestintä alan rajojen avaaminen, T&K perinteisen toimialarajan yli Tarvitaan vahva tutkimustiedon perusinfra, esim. VMI, tulosten hyödynnettävyys! Joustava resurssien kohdentaminen ja hankkeet, esim. ilmastonmuutos Policy-Science vuorovaikutus & kansainvälinen ja kotimaan vaikuttaminen: esim. EFI:n-European Forestry Forum Koko arvoketjuun (niin kuin me sen ymmärrämme) kattava kehittäminen ja yhteistyö Metsäalan tulevaisuustyö riittävää, mutta onko näkökulma riittävän laajaalainen? 10

11 Tutkimustiedon käytäntöön vienti - viisastelua Usko tulevaisuuteen on metsistä huolehtimisen ja yleensäkin kehittämisen edellytys! Sitä ei voi korvata rakenteilla T&K työ on tehtävä itse, syöttämällä asiat etenevät huonosti! Tällä on suuri merkitys rooleissa, rajapinnoissa ja yhteistyömuodoissa Muilta voi saada omalle T&K:lle perustaa tai tehdä yhteistyötä. 11

12 150 VUOTTA EDELLÄKÄVIJÄ 12

Metsähallituksen rooli ekosysteemipalveluiden tuottajana

Metsähallituksen rooli ekosysteemipalveluiden tuottajana Metsähallituksen rooli ekosysteemipalveluiden tuottajana Lapin metsätalouspäivät 13.2.2014 Antti Otsamo Kehitys- ja ympäristöpäällikkö, MMT Metsähallitus edelläkävijä vihreillä markkinoilla Vihreät markkinat?

Lisätiedot

Alueellinen luonnonvarasuunnittelu valtion mailla. Suomen ja Venäjän metsätalousstrategiayhteistyö Joensuu

Alueellinen luonnonvarasuunnittelu valtion mailla. Suomen ja Venäjän metsätalousstrategiayhteistyö Joensuu Alueellinen luonnonvarasuunnittelu valtion mailla Suomen ja Venäjän metsätalousstrategiayhteistyö 3.-4.10.2011 Joensuu Ohjelmapäällikkö Johanna Leinonen Valtion liikelaitos Metsähallitus, 1/3 Suomea (12,5

Lisätiedot

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö KMO 2015:n muutosesitys Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 5.5.2010 1 KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015 Strateginen toimenpideohjelma - linjaa Suomen metsäpolitiikkaa - valtioneuvoston

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan metsien kasvihuonekaasutase Jaakko Hautanen

Etelä-Pohjanmaan metsien kasvihuonekaasutase Jaakko Hautanen Etelä-Pohjanmaan metsien kasvihuonekaasutase 21.2.2013 Jaakko Hautanen Metsähallitus edelläkävijä vihreillä markkinoilla Metsähallituksen näkökulmasta vihreät markkinat sisältävät luonnonvarojen kestävän

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

Kansallisen metsäohjelman linjaukset. Joensuu Marja Kokkonen

Kansallisen metsäohjelman linjaukset. Joensuu Marja Kokkonen Kansallisen metsäohjelman linjaukset Joensuu 28.4.2009 Marja Kokkonen 1 MIKSI KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015? Toimintaympäristön muutos: Tuotannon ja talouden globalisaatio Venäjän puutullit ja markkinat

Lisätiedot

MONIPUOLISEN BIOTALOUDEN EDELLÄKÄVIJÄ

MONIPUOLISEN BIOTALOUDEN EDELLÄKÄVIJÄ MONIPUOLISEN BIOTALOUDEN EDELLÄKÄVIJÄ ME OLEMME METSÄHALLITUS VASTUUTA YMPÄRISTÖSTÄ JA YHTEISKUNNASTA Metsähallitus on valtion liikelaitos, joka tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle

Lisätiedot

Neuvottelutulos hallitusohjelmasta suometsien ilmastokestävän hoidon ohjauksen näkökulmasta

Neuvottelutulos hallitusohjelmasta suometsien ilmastokestävän hoidon ohjauksen näkökulmasta Neuvottelutulos hallitusohjelmasta 3.6.2019 suometsien ilmastokestävän hoidon ohjauksen näkökulmasta Tutkija Tero Laakso, Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteet, STN-SOMPA Keskustelutilaisuus suometsien ilmastokestävän

Lisätiedot

ROSEWOOD. Anne-Mari Väisänen. Lapin Metsätalouspäivät 2019 Rovaniemi, European network of Regions On SustainablE WOOD mobilization

ROSEWOOD. Anne-Mari Väisänen. Lapin Metsätalouspäivät 2019 Rovaniemi, European network of Regions On SustainablE WOOD mobilization 1 ROSEWOOD European network of Regions On SustainablE WOOD mobilization Puu kestävästi liikkeelle Euroopassa Anne-Mari Väisänen DD/MM/YYYY Lapin Metsätalouspäivät 2019 Rovaniemi, 14.2.2019 14/02/2019 I

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Uusiutuva Suomi mahdollisuuksien maailma Monet nyt itsestään selvinä pitämämme asiat ovat ainutlaatuisia. Puhdas ruoka ja vesi ovat tulevaisuudessa elintärkeintä

Lisätiedot

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Metsäalan nykytilanne Globaalit trendit sekä metsäbiotalouden

Lisätiedot

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Lieksa 20.5.2014 Strateginen sitoutuminen ja visio Pohjois-Karjalan strategia

Lisätiedot

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2013 Tänään kuulette... 1. Riistatiedon merkityksestä riistakonsernin strategiassa riistatieto

Lisätiedot

Metsähallituksen lakiuudistuksen seminaari Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas

Metsähallituksen lakiuudistuksen seminaari Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas Metsähallituksen lakiuudistuksen seminaari 30.8.2011 Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas Valtion liikelaitos Metsähallitus 1/3 Suomea (12,5 milj. ha) Talousmetsien metsämaata 3,6 milj. ha Kitu- ja joutomaata

Lisätiedot

Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa

Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa 19.10.2011 Marja Kokkonen maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Esityksen sisältö 1. Taustaa 2. Metsäpolitiikan välineet 3. Metsäpolitiikan haasteet 4.

Lisätiedot

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)

Lisätiedot

Metsähallituksen lakiuudistuksen avausseminaari Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas

Metsähallituksen lakiuudistuksen avausseminaari Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas Metsähallituksen lakiuudistuksen avausseminaari 17.2.2011 Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas Valtion liikelaitos Metsähallitus 1/3 Suomea (12,5 milj. ha) Talousmetsien metsämaata 3,6 milj. ha Kitu-

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia 8.5.2014 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014 2030 Biotalous on talouden seuraava aalto,

Lisätiedot

Metsäpolitiikka ja monimuotoisuuden edistäminen talousmetsissä. Osastopäällikkö Juha S. Niemelä, MMM Metsäpolitiikkafoorumin loppuseminaari 19.3.

Metsäpolitiikka ja monimuotoisuuden edistäminen talousmetsissä. Osastopäällikkö Juha S. Niemelä, MMM Metsäpolitiikkafoorumin loppuseminaari 19.3. Metsäpolitiikka ja monimuotoisuuden edistäminen talousmetsissä Osastopäällikkö Juha S. Niemelä, MMM Metsäpolitiikkafoorumin loppuseminaari 19.3.2019 Kansallinen metsästrategia määrittelee metsäpolitiikan

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja käytännön metsätalous, miten hallita riskejä?

Ilmastonmuutos ja käytännön metsätalous, miten hallita riskejä? Ilmastonmuutos ja käytännön metsätalous, miten hallita riskejä? Metsähallituksen toiminnan muutokset ilmaston lämpenemisen varalta 09.12.2014 Johanna Leinonen Yleiset toimenpiteet ilmaston lämpenemisen

Lisätiedot

Infra-alan kehityskohteita 2011

Infra-alan kehityskohteita 2011 Infraalan kehityskohteita 2011 Hinta vallitseva valintaperuste Yritysten heikko kannattavuus Panostukset tutkimukseen ja kehitykseen ovat vähäisiä, innovaatioita vähän Alan tapa, kulttuuri Toimijakenttä

Lisätiedot

Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty

Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty Riistakonsernin tutkimusstrategia Hyväksytty 3.5.2013 MMM:n tutkimus- ja kehittämisstrategia 2012-2017 Tutkimuksen ja kehittämistoiminnan perustehtävä (toiminta-ajatus) Tuotamme ennakoivasti tietoa, osaamista

Lisätiedot

Metsähallitus jatkuvassa muutoksessa. Lapin 55. Metsätalouspäivät Jussi Kumpula

Metsähallitus jatkuvassa muutoksessa. Lapin 55. Metsätalouspäivät Jussi Kumpula Metsähallitus jatkuvassa muutoksessa Lapin 55. Metsätalouspäivät 7.2.2013 Jussi Kumpula Ja niin pitääkin olla, sopivassa tahdissa! 2 Siten Metsähallitus pysyy ja paranee! 3 Valtion liikelaitos Metsähallitus

Lisätiedot

Olemme edelläkävijä vihreillä markkinoilla

Olemme edelläkävijä vihreillä markkinoilla Olemme edelläkävijä vihreillä markkinoilla Ainutlaatuinen toimija Metsähallitus tuottaa luonnonvaraalan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle yksittäisistä ihmisistä suuryrityksiin. Toimintamme perustuu

Lisätiedot

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11.

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11. Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö 1. Valtionhallinnon ohjelmat ja strategiat 2. MSO:n

Lisätiedot

Työtä ja hyvinvointia Hämeen metsistä - metsästrategiaseminaari. 7.9.2010 Hämeenlinna

Työtä ja hyvinvointia Hämeen metsistä - metsästrategiaseminaari. 7.9.2010 Hämeenlinna Työtä ja hyvinvointia Hämeen metsistä - metsästrategiaseminaari 7.9.2010 Hämeenlinna Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriö 1 Metsäala muutoksen keskellä + Metsätalous ja metsä- ja puutuoteteollisuus

Lisätiedot

Luonnonvarakeskus sektoritutkimuslaitosten tulevaisuus

Luonnonvarakeskus sektoritutkimuslaitosten tulevaisuus Luonnonvarakeskus sektoritutkimuslaitosten tulevaisuus Hannu Raitio Riistapäivät 2013 Lahti 23.1.2013 Tutkimuslaitosuudistuksen taustaa Tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhteiskunnallinen merkitys on kaikkialla

Lisätiedot

EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma

EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma Robinwood Plus Workshop, Metsäteollisuus ry 2 EU:n metsät osana globaalia metsätaloutta Metsien peittävyys n. 4 miljardia ha = 30 % maapallon maapinta-alasta

Lisätiedot

Miten Metsästrategia 2025 tukee alan koulutuksen kehittämistä?

Miten Metsästrategia 2025 tukee alan koulutuksen kehittämistä? Miten Metsästrategia 2025 tukee alan koulutuksen kehittämistä? Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö Metsä- ja bioenergiayksikön päällikkö Säätytalo 3.10.2018 1 Metsäpolitiikan nykyinen kehys KÄRKIHANKKEET

Lisätiedot

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu MetsäBio hanke Ossi Klemetti, Kainuun Etu Oy Timo Karjalainen, Kajaanin yliopistokeskus 1 Taustaa Kainuun talousmetsät ovat vahvasti vajaakäytössä.

Lisätiedot

KMO arviointi, Metsien monimuotoisuus ja ympäristöhyödyt työryhmä 3: raportti

KMO arviointi, Metsien monimuotoisuus ja ympäristöhyödyt työryhmä 3: raportti KMO arviointi, Metsien monimuotoisuus ja ympäristöhyödyt työryhmä 3: raportti Ilkka Heikkinen Ympäristöministeriö 14.1.2009 1 Kysymykset 1. Mitkä (ja miksi) ovat ryhmän priorisoimat toimenpiteet, jotka

Lisätiedot

Mitä metsätalousalan strategiat, muutostekijät ja tulevaisuuden näkymät merkitsevät ammatillisessa koulutuksessa. Tauno Kivinen

Mitä metsätalousalan strategiat, muutostekijät ja tulevaisuuden näkymät merkitsevät ammatillisessa koulutuksessa. Tauno Kivinen Mitä metsätalousalan strategiat, muutostekijät ja tulevaisuuden näkymät merkitsevät ammatillisessa koulutuksessa Tauno Kivinen 1 Esityksen sisältö Metsätalousalan strategiset vaikutukset ammatillisessa

Lisätiedot

Metsäsertifiointi vastuullisuuden ja kestävyyden osoittamisessa Auvo Kaivola PEFC Suomi

Metsäsertifiointi vastuullisuuden ja kestävyyden osoittamisessa Auvo Kaivola PEFC Suomi Metsäsertifiointi vastuullisuuden ja kestävyyden osoittamisessa 16.5.2018 Auvo Kaivola PEFC Suomi 1 Sisältö: Mitä metsäsertifiointi on? Mikä PEFC on? Laillisuus ja kestävyys metsäsertifioinnissa PEFC ja

Lisätiedot

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Yhtiöt Pölkky Oy Pölkky Metsä Oy OOO Karelia Wood Ulea Oy Kitkawood Oy Kajaaniwood Oy Taivalkosken Voima Oy Kuusamo Hirsitalot

Lisätiedot

Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020

Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020 Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020 Nvm Sirpa Karjalainen Maa- ja metsätalousministeriö CAP valmistelut vuonna 2013 Irlannin puheenjohtajuuskauden tavoiteaikataulu 24. 25.6. Maatalouden ministerineuvosto,

Lisätiedot

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Maaseutuverkosto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimijat Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelman toimijat Sivu

Lisätiedot

Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen. ylijohtaja Juha Ojala Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto

Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen. ylijohtaja Juha Ojala Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen ylijohtaja Juha Ojala Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto Metsähallitus pähkinänkuoressa: Metsähallitus toimii tällä hetkellä valtion

Lisätiedot

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020 Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR 2009-2014 Hankkeiden lukumäärä hylätty 22 keskeytetty 6 kesken 36 hyljesietopalkkiot

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

Metsäpolitiikka arvioitavana

Metsäpolitiikka arvioitavana Metsäpolitiikka arvioitavana Päättäjien 33. Metsäakatemia Seminaarijakso, Majvik, 12.9.2012 Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Esityksen sisältö 1.Metsäpolitiikan toimintaympäristö

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta I Pääministeri Juha Sipilä

Kestävää kasvua biotaloudesta I Pääministeri Juha Sipilä Kestävää kasvua biotaloudesta 14.3.2016 I Pääministeri Juha Sipilä Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 190 0 201 4 Biotalous on talouden seuraava aalto,

Lisätiedot

EKOSYSTEEMIPALVELUT OTSIKOISSA

EKOSYSTEEMIPALVELUT OTSIKOISSA Ekosysteemipalveluiden näkökulma ohjaa valtion metsien hoitoa ja hyödyntämistä Metsätieteen päivä 26.10.2011 Niklas Björkqvist EKOSYSTEEMIPALVELUT OTSIKOISSA Ekosysteemipalvelut tulevaisuutemme turva Ekosysteemipalvelut

Lisätiedot

Kilpailuneutraliteetin vaatimukset? Valtion metsätalouden erityistehtävät Suomessa. MMT Kii Korhonen

Kilpailuneutraliteetin vaatimukset? Valtion metsätalouden erityistehtävät Suomessa. MMT Kii Korhonen Kilpailuneutraliteetin vaatimukset? Valtion metsätalouden erityistehtävät Suomessa MMT Kii Korhonen Kokonaishyötyä valtion mailta monikäyttömetsätaloudella Metsähallituksen metsätalous hoitaa valtion monikäyttömetsiä

Lisätiedot

Metsäsektorin elinkeinorakennetta on monipuolistettava Suomessa

Metsäsektorin elinkeinorakennetta on monipuolistettava Suomessa Metsäsektorin elinkeinorakennetta on monipuolistettava Suomessa Anssi Niskanen johtaja - Metsäalan tulevaisuusfoorumi Maa- ja metsätalousministeriön ja Joensuun yliopiston järjestämä keskustelu- ja tiedotustilaisuus

Lisätiedot

Luonnonvarojen käytön vähentäminen sekä priorisointi - mitä strategiat sanovat? Alina Pathan, Jussi Nikula, Sanna Ahvenharju Gaia Consulting Oy

Luonnonvarojen käytön vähentäminen sekä priorisointi - mitä strategiat sanovat? Alina Pathan, Jussi Nikula, Sanna Ahvenharju Gaia Consulting Oy Luonnonvarojen käytön vähentäminen sekä priorisointi - mitä strategiat sanovat? Alina Pathan, Jussi Nikula, Sanna Ahvenharju Gaia Consulting Oy Tarkastellut strategiat Kansainvälisiä ja kansallisia luonnonvarojen

Lisätiedot

Metsähallitus Metsätalous Oy. Hyvinvointia monikäyttömetsistä

Metsähallitus Metsätalous Oy. Hyvinvointia monikäyttömetsistä Metsähallitus Metsätalous Oy Hyvinvointia monikäyttömetsistä Tuotamme puuta kestävästi ja kannattavasti Metsähallitus Metsätalous Oy on Metsähallituksen omistama tytäryhtiö, joka hoitaa liiketoiminnan

Lisätiedot

Älykäs ostaminen, fiksut kaupungit, ja biotalous Tekes haastaa uudistumaan eli miten ympäristö näkyy Tekesin strategiassa ja ohjelmissa

Älykäs ostaminen, fiksut kaupungit, ja biotalous Tekes haastaa uudistumaan eli miten ympäristö näkyy Tekesin strategiassa ja ohjelmissa Älykäs ostaminen, fiksut kaupungit, ja biotalous Tekes haastaa uudistumaan eli miten ympäristö näkyy Tekesin strategiassa ja ohjelmissa Elina Uitamo Varsinais-Suomen ELY-keskus/Tekes DM 926686 01-2013

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Etelä-Savo

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Etelä-Savo Pk-yritysbarometri, syksy 214 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 1 Rakentaminen Kauppa 18 16 16 17 Palvelut 54 59 Muut 2 1 1 2 3 4 5 6 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy

Lisätiedot

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun Merenkulun ja tekniikan koulutuksen 250-vuotisjuhlaseminaari Kymenlaakson ammattikorkeakoulu 16.10.2008 Teija Meuronen Suomen metsäteollisuuden

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Pk-yritysbarometri, syksy 214 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 11 Rakentaminen Kauppa 16 16 18 17 Palvelut 2 9 Muut 1 2 1 2 3 4 6 7 Keski-Pohjanmaa 2 2: Henkilökunnan

Lisätiedot

Metsäsektorin tulevaisuuskatsaus Metsäneuvoston linjaukset metsäsektorin painopisteiksi ja tavoitteiksi 2015. Heureka, Vantaa 9.11.

Metsäsektorin tulevaisuuskatsaus Metsäneuvoston linjaukset metsäsektorin painopisteiksi ja tavoitteiksi 2015. Heureka, Vantaa 9.11. Metsäsektorin tulevaisuuskatsaus Metsäneuvoston linjaukset metsäsektorin painopisteiksi ja tavoitteiksi 2015 Heureka, Vantaa 9.11.2006 Marja Kokkonen Esityksen sisältö KMO:n tarkistusprosessi Toimintaympäristön

Lisätiedot

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Kolme tulevaisuuden kuvaa 1.

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Johtaja Juha S. Niemelä, Keski-Suomen TE-keskus MYR-seminaari seminaari, 10.9.2009 1 Toimintaympäristön

Lisätiedot

Wood Valley Suomen puulaakso. Aki Saarinen 23.11.2011

Wood Valley Suomen puulaakso. Aki Saarinen 23.11.2011 Wood Valley Suomen puulaakso M. Sc. Paper Tech. (1991) MBA (2007) 1989-1997 Kymmene / UPM-Kymmene 1997-2011 Valmet / Metso Paper / Metso 2011- Humap Oy Sisältö sivu 2 Sisältö sivu 3 Esityksen tarkoitus

Lisätiedot

Tornionjokilaakson kuntaseminaari

Tornionjokilaakson kuntaseminaari Tornionjokilaakson kuntaseminaari 28.-29. syyskuuta 2016 Muonion Oloksella Kai Kaatra Maa- ja metsätalousministeriö Rajajokisopimuksen tarkoitus 1. Sopimuksen tarkoituksena on a) turvata vesienhoitoalueella

Lisätiedot

Metsäklusterin tutkimus v. 2006 -

Metsäklusterin tutkimus v. 2006 - Mitkä ovat metsäteollisuuden kansainväliset vahvuudet tulevaisuudessa? Pertti Laine, 9.11.2006 Metsäklusterin tutkimus v. 2006 - EU:n metsäsektorin teknologiayhteisö Valtion tiede- ja teknologianeuvosto

Lisätiedot

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäneuvos Marja Kokkonen MMM/LVO/MBY Puuta liikkeelle ja luontopolitiikkaa luottamuksella seminaari 14.10.2015

Lisätiedot

Julkisen riistakonsernin strategia

Julkisen riistakonsernin strategia Julkisen riistakonsernin strategia SISÄLLYS JOHDANTO 3 JULKINEN RIISTAKONSERNI 4 TOIMINTA-AJATUS 5 VISIO 5 MUUTOSTEKIJÄT JA SIDOSRYHMÄT 6 STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 7 HOITOSUUNNITELMAT 10 JOHDANTO Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

LAUSUNTO. Hallituksen esitys Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi Eki Karlsson

LAUSUNTO. Hallituksen esitys Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi Eki Karlsson kirjaamo@mmm.fi Maa- ja metsätalousministeriö PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Viite: MMM004:00/2014 Hallituksen esitys Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi Suomen Latu on tutustunut

Lisätiedot

Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa. Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö

Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa. Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Puurakentamisen edistäminen on osa hallituksen painopistealueen

Lisätiedot

Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö

Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Puurakentamisen edistäminen on osa hallituksen painopistealueen

Lisätiedot

Sinisen biotalouden näkymät. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Vaasa 27.10.2015

Sinisen biotalouden näkymät. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Vaasa 27.10.2015 Sinisen biotalouden näkymät Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Vaasa 27.10.2015 Biotalous on seuraava talouden aalto Biotalous on osa talouden uutta aaltoa, jossa resurssiviisaus ja luonnonvarojen

Lisätiedot

Kansallinen metsästrategia 2025 ja metsänjalostus

Kansallinen metsästrategia 2025 ja metsänjalostus Kansallinen metsästrategia 2025 ja metsänjalostus Sanna Paanukoski maa- ja metsätalousministeriö 21.11.2016 1 Kansallinen metsästrategia 2025 Strategia listaa metsäalan tärkeimmät tavoitteet vuoteen 2025

Lisätiedot

SUOMEN METSÄKESKUS. Strategia

SUOMEN METSÄKESKUS. Strategia SUOMEN METSÄKESKUS Strategia Arvoa ja kasvua metsästä Metsät muodostavat vahvan perustan Suomen kansantaloudelle ja suomalaisten hyvinvoinnille. Metsät voivat tarjota vielä nykyistä enemmän työtä ja toimeentuloa,

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

Metsien suojelu konflikteista yhteistyöhön Päättäjien metsäakatemia

Metsien suojelu konflikteista yhteistyöhön Päättäjien metsäakatemia Metsien suojelu konflikteista yhteistyöhön Päättäjien metsäakatemia 15.9.2010 Paula Horne tutkimusjohtaja Paradigman muutos tavoitteissa 2000-luvulla painopiste on siirtynyt perinteisestä metsien suojelusta

Lisätiedot

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke Tutkimustiedon siirto -työryhmä 10.9.2009 Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelma 2007-2013 Teija Meuronen

Lisätiedot

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Strategiatyön taustaa Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava: turvetuotantovarausten

Lisätiedot

METSO-ohjelma 2008 2025:

METSO-ohjelma 2008 2025: METSO-ohjelma 2008 2025: vapaaehtoisen suojelun onnistumiset ja haasteet Kimmo Syrjänen 1, Saija Kuusela 1, Susanna Anttila 1, Mirja Rantala 2 ja Terhi Koskela 2 1 Suomen ympäristökeskus ja 2 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen

Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen Kalafoorumi 11.9.2014 Kalatalousneuvos Risto Lampinen Maa- ja metsätalousministeriö Venäjän pakotteiden vaikutukset kalatalouteen Suorat vaikutukset Kalan vientikiellolla

Lisätiedot

Monikäyttö ja monimuotoisuus Metsähallituksessa

Monikäyttö ja monimuotoisuus Metsähallituksessa Monikäyttö ja monimuotoisuus Metsähallituksessa Antti Otsamo Kestävän kehityksen päällikkö, MMT Metsähallitus Metsätalous Oy Metsähallitus - kolmasosa Suomesta Valtion kokonaismaapinta-ala noin 9.1 milj.

Lisätiedot

Uusi tulosohjausjärjestelmä, tulossuunnittelu ja strategiakausi Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus

Uusi tulosohjausjärjestelmä, tulossuunnittelu ja strategiakausi Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus Uusi tulosohjausjärjestelmä, tulossuunnittelu ja strategiakausi 2016-2019 Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus VM:n työryhmän raportti 2014 Ohjausjärjestelmää uudistettu Tavoite Ohjausjärjestelmä strategisemmaksi,

Lisätiedot

FINAS päivä Organisaation kasvun strategisen suunnittelun ja toteutuksen haasteet. FINAS-päivä Jukka Verho

FINAS päivä Organisaation kasvun strategisen suunnittelun ja toteutuksen haasteet. FINAS-päivä Jukka Verho FINAS päivä Organisaation kasvun strategisen suunnittelun ja toteutuksen haasteet FINAS-päivä Jukka Verho Inspectan kasvu pienestä kansallisesta tarkastuslaitoksesta kansainväliseksi TIC toimijaksi 1995

Lisätiedot

Euroopan meri- ja kalatalousrahasto Suomen toimintaohjelman strategia ja saavutukset. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö

Euroopan meri- ja kalatalousrahasto Suomen toimintaohjelman strategia ja saavutukset. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Euroopan meri- ja kalatalousrahasto Suomen toimintaohjelman strategia ja saavutukset Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Suomen toimintaohjelman rahoitus Ohjelma sisältää yhteensä 35 toimenpidekokonaisuutta

Lisätiedot

Valtion maat ja vedet Suomen biotaloudessa - tiivistetty versio - pdf

Valtion maat ja vedet Suomen biotaloudessa - tiivistetty versio - pdf Valtion maat ja vedet Suomen biotaloudessa - tiivistetty versio - pdf Pääjohtaja Pentti Hyttinen 11.10.2016 Valtion maat ja vedet 9 121 000 hehtaaria maa-alueita. 3 417 000 hehtaaria vesialueita. Valtion

Lisätiedot

VÄLKE-ryhmän toiminta. Mikko Kantokari Uudenmaan ELY-keskus

VÄLKE-ryhmän toiminta. Mikko Kantokari Uudenmaan ELY-keskus VÄLKE-ryhmän toiminta Mikko Kantokari Uudenmaan ELY-keskus 22.4.2014 Ympäristö ja luonnonvarat ympäristönsuojelu alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne ja rakentamisen ohjaus ympäristövaikutusten arviointi

Lisätiedot

MAAKUNTASUUNNITELMA. MYR - Keski-Suomi Martti Ahokas. KESKI-SUOMEN LIITTO Sepänkatu Jyväskylä

MAAKUNTASUUNNITELMA. MYR - Keski-Suomi Martti Ahokas. KESKI-SUOMEN LIITTO Sepänkatu Jyväskylä MAAKUNTASUUNNITELMA MYR - Keski-Suomi 27.04.2010 Martti Ahokas Kuvio: Maakunnan suunnittelujärjestelmä MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ VALTAKUNNALLISET ALUEIDEN KEHITTÄMISTAVOITTEET 1) Alueiden kansallisen

Lisätiedot

Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) 2011 2015 Päättäjien metsäakatemia 14.9.2011

Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) 2011 2015 Päättäjien metsäakatemia 14.9.2011 Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) 2011 2015 Päättäjien metsäakatemia 14.9.2011 Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma MSO hallitusohjelmassa Toteuttaa

Lisätiedot

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma Biotalous tehdään yhteistyöllä Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Aiheet: 1. Biotalous ja hyvinvointi 2. Biotalous ja yhteistyö

Lisätiedot

Metsätalouden koulutuksen muutostarpeet

Metsätalouden koulutuksen muutostarpeet Metsätalouden koulutuksen muutostarpeet Ihminen ja metsä seminaari Säätytalo 1.10.2012 Osaaminen Laaja-alainen osaaminen Monialainen osaaminen Huippuosaaminen Erikoisosaaminen Onko realistista saavuttaa

Lisätiedot

Metsäalan menestysstrategia Suomessa. Anssi Niskanen. Johtaja Metsäalan tulevaisuusfoorumi

Metsäalan menestysstrategia Suomessa. Anssi Niskanen. Johtaja Metsäalan tulevaisuusfoorumi Metsäalan menestysstrategia Suomessa Anssi Niskanen Johtaja Metsäalan tulevaisuusfoorumi Sisältö: 1. Perusmetsäsektori ja uudet mahdollisuudet 2. Menestysstrategian elementtejä 3. Osaamisen kehittäminen

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pirkanmaa

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pirkanmaa Pk-yritysbarometri, syksy 214 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 Rakentaminen Kauppa 1 16 16 17 Palvelut 8 9 Muut 1 1 2 3 4 6 7 2 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Alustavia painotuksia Kaik lutviutuup! Etelä-Karjalan liitto Maakuntavaltuusto- ja MYR-seminaari 23.1.2014 Etelä Karjalan toimintaympäristön kehitystekijöitä Vahva

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri

Lisätiedot

Metsäalan strateginen ohjelma Verkostohanke Hanketoimijoiden tapaaminen TEM:ssä 21.1.2010. PuuSuomi-ohjelmien perintö verkostohankkeelle

Metsäalan strateginen ohjelma Verkostohanke Hanketoimijoiden tapaaminen TEM:ssä 21.1.2010. PuuSuomi-ohjelmien perintö verkostohankkeelle Metsäalan strateginen ohjelma Verkostohanke Hanketoimijoiden tapaaminen TEM:ssä 21.1.2010 PuuSuomi-ohjelmien perintö verkostohankkeelle Voimavarojen suuntaaminen avainosaamisalueille PuuSuomi-laatuohjelma

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA Eduskunnan ympäristövaliokunta Kari Herlevi, Sitra 30.3.2016 Sitra Kari Herlevi 30.3.2016 1 Aikamme suurin systeeminen haaste on koetun hyvinvoinnin ja talouskasvun

Lisätiedot

Lapin alueellinen metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys. Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa

Lapin alueellinen metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys. Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa Lapin alueellinen metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa 5.2.2018 AMO toimenpiteiden päivitys Tehtävä AMOjen toimenpiteiden tarkastaminen vastaamaan mahdollisimman hyvin

Lisätiedot

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu?

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? ClimBus päätösseminaari Finlandia-talo, 9.6.2009 Timo Karttinen Kehitysjohtaja, Fortum Oyj 1 Rakenne Kilpailuedusta ja päästöttömyydestä Energiantarpeesta ja

Lisätiedot

Kansallinen metsästrategia 2025. Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto 17.10.2014

Kansallinen metsästrategia 2025. Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto 17.10.2014 Kansallinen metsästrategia 2025 Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto 17.10.2014 1 Kansallisen metsästrategia 2025:n lähtökohdat Metsäpoliittinen selonteko 2050 ja eduskunnan siihen

Lisätiedot

Arktinen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka; suositukset toimenpidealueiksi

Arktinen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka; suositukset toimenpidealueiksi Arktinen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka; suositukset toimenpidealueiksi Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston 14.3.2017 tilaisuuden pohjalta laadittu kooste 2.6.2017 1 Kv. luonnonvarapolitiikan

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu Riitta Konkola 26.4.2016 Metropolia lyhyesti Monialainen ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö; omistajat Helsinki, Espoo, Vantaa,

Lisätiedot

Kaavoituksen vaikutukset metsätalouteen - esimerkkejä Etelä-Suomesta

Kaavoituksen vaikutukset metsätalouteen - esimerkkejä Etelä-Suomesta Kaavoituksen vaikutukset metsätalouteen - esimerkkejä Etelä-Suomesta Lapin 58. metsätalouspäivät 29.1.2016 Tuula Packalen, Hannu Hirvelä, Helena Haakana ja Kari T. Korhonen Luonnonvarakeskus 1 Lapin metsäpäivät

Lisätiedot

Biotalousstrategiabiotaloudella. kehittymään

Biotalousstrategiabiotaloudella. kehittymään Biotalousstrategiabiotaloudella maaseutu kehittymään Birgitta Vainio-Mattila Maa- ja metsätalousministeriö 18.3.2015 24.3.2015 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet

Lisätiedot

PEFC palveluita koko yhteiskunnalle Auvo Kaivola PEFC Suomi Suomen Metsäsertifiointi ry

PEFC palveluita koko yhteiskunnalle Auvo Kaivola PEFC Suomi Suomen Metsäsertifiointi ry PEFC palveluita koko yhteiskunnalle 2.10.2014 Auvo Kaivola PEFC Suomi Suomen Metsäsertifiointi ry 1 PEFC:n kansainvälinen organisaatio PEFC Council on globaali, voittoa tavoittelematon kansainvälinen organisaatio,

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Puuta lisää metsistä seminaari Olli Äijälä va.toimitusjohtaja Tapio Oy

Puuta lisää metsistä seminaari Olli Äijälä va.toimitusjohtaja Tapio Oy Puuta lisää metsistä seminaari 15.4.2016 Olli Äijälä va.toimitusjohtaja Tapio Oy Esityksen sisältö Tapio pähkinäkuoressa Seminaarin ohjelma ja tavoitteet Metsäpolitiikkafoorumin konsepti Puun tarjonta

Lisätiedot