SOSIAALITURVA. Lasten pahoinpitelyt selvitetään. sosiaalityöntekijän, lääkärin ja poliisin yhteistyöllä 3/04

Transkriptio

1 SOSIAALITURVA Lasten pahoinpitelyt selvitetään sosiaalityöntekijän, lääkärin ja poliisin yhteistyöllä 3/04

2 Pääkirjoitus 17. helmikuuta 2004 Lasten pahoinpitelyt julki Stakes julkaisi viime vuonna ohjeet lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittämiseen. Ohjeiden ansiosta viranomaisten työnjako on selkeytynyt ja näin mahdollisuudet pahoinpitelyjen selvittämiseen parantuneet. Ohjeita noudattamalla kaikki lastensuojelun tietoon tulleet pahoinpitelyepäilyt välittyisivät poliisille. Ilmoitusten määrä onkin kasvanut selvästi ohjeiden julkaisun jälkeen. Silti arvellaan, että vain jäävuoren huippu on tullut esiin. Tietomme lasten pahoinpitelyjen kokonaismääristä perustuvat kuitenkin karkeisiin arvioihin. Lastensuojelun tietoon tulevia tapauksia ei tilastoida eikä terveydenhuollossa diagnoosiin merkitä pahoinpitelyä. Poliisin rikosilmoitustilastot tuovat julki vain sen pienen osan, jossa vanhemmat, sosiaalityöntekijät ja lääkärit ovat ryhtyneet toimenpiteisiin. Tuoreimpien rikostilastojen valossa näyttäisi siltä, että Suomessa pahoinpidellään 70 alle viisivuotiasta lasta vuodessa. Pahoinpitelyepäilyjä nousee esiin tätä tahtia jo yksistään HYKS:in Lastenklinikalla. Ja klinikalle ohjautuvat ainoastaan sairaalahoitoa vaativat vammat, eivätkä kaikki nekään. Poliisin ja lääkärin mielestä lastensuojelun pitäisi käyttää rohkeammin oikeuttaan rikosilmoituksen tekemiseen. Ei riitä, että asiasta sovitaan perhepiirissä. Pahoinpitelyepäily on kuitenkin vakava asia, eikä sitä voi herättää kevein perustein. Mitkä viestit voidaan tulkita merkeiksi väkivallasta? Poliisin mukaan pahoinpitelyn merkkinä ovat näkyvät vammat. Sosiaalityöntekijän määritelmä ei ole tämän täsmällisempi: pahoinpitelyn tuntee, kun sen näkee. Pahoinpitely ei näy aina ulospäin. Lääkärikään ei voi nimetä kaikkia epäilyttäviä löydöksiään pahoinpitelyn aiheuttamaksi. Epäilyttävät mustelmat, sisäiset verenvuodot taikka kallonmurtumat eivät aina todista riittävän vahvasti vanhemman sanaa vastaan. Lääkärillä ja sosiaalityöntekijällä on oltava kuitenkin rohkeutta puhua lapsen puolesta, sillä vakavan pahoinpitelyn uhriksi joutuneella lapsella on hyvin suuri todennäköisyys joutua saman pahoinpitelijän kohteeksi uudelleen. Uusintapahoinpitelyssä riski pysyvään vammaan on 35 prosenttia. Kuolleisuus on peräti 10 prosenttia. Fyysisten vammojen lisäksi lapsi joutuu kantamaan sisällään pahoinpitelyn henkisiä vammoja koko elämänsä. Lapsena pahoinpidelty saattaa hakeutua yhä uudelleen uhrin osaan. Uhri voi kehittää aikuisena päihdeongelman, hakeutua väkivaltaisiin parisuhteisiin tai pahoinpidellä omia lapsiaan. Väkivallan kierre on katkaistava. Selkeiden toimintaohjeiden tukemassa, ripeässä ja saumattomassa yhteistyössä yhä useampi pahoinpitelytapaus saadaan selvitettyä ja turvattua näin hyvä lapsuus ja aikuisuus. On kaikkien osapuolten lasten, vanhempien ja viranomaisten etu, että pahoinpitely tulee selvitettyä mahdollisimman tuoreeltaan. Satu Kontiainen SOSIAALITURVA 3/ vsk Perustettu 1912 Ilmestyy 19 kertaa vuonna 2004 Julkaisija Huoltaja-säätiö talouspäällikkö Yrjö Saarinen p , Säätiö edistää ja tukee sosiaalihuoltoon kohdistuvaa ja siihen läheisesti liittyvää tieteellistä tutkimusta, alalla toimivien ammattikoulutusta sekä valistusja tiedotustoimintaa. Isännistön pj. Jaakko Tuomi varapj. Elli Aaltonen Hallitus: Aulikki Kananoja, pj. Alpo Komminaho, varapj. Päivi Ahonen Leena Niemi Riitta Pihlaja Sosiaaliturvan toimitus Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki p , fax päätoimittaja Merja Moilanen p merja.moilanen@sosiaaliturva-lehti.fi toimittaja Satu Kontiainen p satu.kontiainen@sosiaaliturva-lehti.fi toimittaja Minna Tarvainen p minna.tarvainen@sosiaaliturva-lehti.fi toimitussihteeri Erja Saarinen (vap.) toimitussihteeri Lea Suoninen-Erhiö (vap.) Taitto: Tanja Varonen,Vihreä Peto Oy Tilaukset ja osoitteenmuutokset Internet: toimistosihteeri Janina Venäläinen p , fax toimisto@sosiaaliturva-lehti.fi Tilaushinnat ,50 /vuosi, kestotilaus 45 /vuosi, opiskelijatilaus 24,75 /vuosi Sosiaaliturva-lehden irtonumeroita saa toimituksesta 4,20 /kpl, yli 10 kappaleen tilauksista alennus 25 %. Koulutus- ja työpaikkailmoitukset tekstin jälkeen, hinta 3,42 palstamm:ltä, palstan leveys 90 mm. Hintaan lisätään alv. 22 %. p , fax toimisto@sosiaaliturva-lehti.fi Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki Mainosilmoitukset Julkaisu Bookers Oy Sanna Laaksonen p sanna.laaksonen@bookers.fi Kirjapaino ISSN SOSIAALITURVA 3/2004

3 Tässä numerossa Lastenlääkäri Satu Kivitie-Kallio kertoo lääkärin vastuusta lasten pahoinpitelyjen selvittämisessä s. 8. SATU KONTIAINEN Espoon A-klinikalla pohditaan vanhempien päihdeongelmaa lapsen näkökulmasta. s. 16. EEVA MEHTO Liedon perusturvalautakunnan puheenjohtaja Auli Loponen on luistellut perusturvan budjetin kuviot onnistuneesti läpi. s. 21. KATI PITKÄNEN 2 Lasten pahoinpitelyt julki Satu Kontiainen 4 Sosiaalityöntekijällä on kokonaisvastuu Merja Moilanen 6 Lapsen pahoinpitely ei ole yksityisasia Minna Tarvainen 8 Lasten pahoinpitely tarttuu usein lääkärin seulaan Satu Kontiainen 10 Näkökulma Poissa tilastoista, poissa mielestä Mikko Oranen & Hannele Törrönen 12 Lapsi kantaa pahoinpitelyn jälkiä koko elämänsä Satu Kontiainen 14 Kolumni Lukeminen on kuin kävelytaito Pertti Rajala Ääni kehotti tappamaan Mariannen ja muut peikot! Jouko Siirilä 16 Perhesolu toi lapsen näkökulman A-klinikalle Minna Tarvainen 18 Alkoholiohjelma : Yhteistyössä viinan kiroja vastaan Satu Kontiainen 19 Minkä takia ihmiset päihdyttävät itseään? Pekka Saarnio 20 Erikoissairaanhoidon sosiaalityöntekijä on joutunut kuntalaisten asianajajaksi Elina Kinnunen 21 Luottamushenkilö vastaa Turhia piruja Kati Pitkänen 22 Sosiaalialaa eivät suhdanteet heiluttele Pekka Lith 24 Keskustelua Olin lähimmäispalvelutyöntekijä 25 Nettipaloja Britanniassa yli neljännes lapsista pelkää kaltoinkohtelua kotonaan Erja Saarinen Uutisia 26 Väitöksiä Uutta lainsäädäntöä 27 Uutisia Kannen kuva: Eeva Mehto Seuraava Sosiaaliturva 4/04 postitetaan lukijoille 3.maaliskuuta Siihen aiottujen työpaikka- ja koulutusilmoitusten on oltava toimituksessa viimeistään 25.helmikuuta SOSIAALITURVA 3/2004 3

4 Sosiaalityöntekijällä on kokonaisvastuu Sosiaalityöntekijän ensisijaisena tehtävänä on saada lapsi turvaan, mutta lisäksi hänellä on kokonaisvastuu lapsen ja perheen auttamisessa pahoinpitelytapauksissa. Hänen on myös huolehdittava, että lapsi pääsee lääkärintutkimukseen ja poliisille tehdään tutkintapyyntö. Sosiaalityöntekijä Leena Halenius ja johtava sosiaalityöntekijä Marita Kannala Vantaan lastensuojelun erityispalveluista miettivät pitkään, mitä vastaisivat kysymykseen, kuinka yleistä lasten pahoinpitely on. Se ei ole harvinaista, he sanovat varovaisesti. Aika usein huostaanotettu lapsi on kokenut lähipiirissään väkivaltaa. Lapseen kohdistunut pahoinpitely voi olla kiireellisen huostaanoton syynä. Rikostutkintaan päätyvissä tapauksissa pahoinpitely on useimmiten kohdistunut pieniin koululaisiin, leikki-ikäisiin ja vauvoihin. Lääkäriltä tai poliisilta sosiaalityöntekijöille tulevat ilmoitukset ovat yleensä akuutteja. Muuten ilmoituksia lapsiin kohdistuvasta väkivallasta tulee neuvolasta, päivähoidosta, kouluterveydenhoitajalta, muilta viranomaisilta, toisaalla asuvilta vanhemmilta, sukulaisilta ja naapureilta. Nämä havaitsevat lapsessa pahoinpitelyn merkkejä tai lapsi itse kertoo, että häntä on pahoinpidelty. Halenius ja Kannala uskovat, että ainakin kaikki vakavimmat tapaukset tulevat näitä teitä sosiaalityöntekijöiden tietoon. Myös vanhemmat itse ottavat yhteyttä ja kertovat lyöneensä lasta tai pelkäävät pahoinpitelevänsä lasta. Tiukoilla oleva äiti voi soittaa, että hakekaa tämä lapsi pois, etten tee sille mitään, Marita Kannala kertoo. Onneksi meillä Vantaalla on kriisikeskus, johon voi soittaa ympäri vuorokauden. Tällainen puhelu on otettava vakavasti. Milloin tehdään rikosilmoitus? Lapsen pahoinpitelystä tiedon saatuaan sosiaalityöntekijän ensimmäinen tehtävä on turvata lapsi, toimittaa hänet lääkärin tutkittavaksi tai varmistaa, että tutkimus on jo tehty. Seuraavaksi kuullaan lasta, vanhempia ja muita asianosaisia. Jos on aihetta, tehdään tutkintapyyntö poliisille, joka suorittaa varsinaisen asianosaisten kuulustelun. Vantaalla lastensuojeluilmoitukset menevät avohuollon sosiaalityöntekijöille, ja alkuselvittely ja huostaanottopäätökset tehdään yleensä avohuollossa. Sijaishuollon sosiaalityöntekijät tulevat kuvaan mukaan vasta huostaanoton jälkeen, ja heidän tehtävänään on miettiä, miten perheen kanssa työskennellään siitä eteenpäin. Sosiaalityöntekijän on huolehdittava, että tutkintapyyntö tehdään, kun pahoinpitelyä epäillään, Leena Halenius sanoo.vantaalla on avohuollossa sovittu, kuka tutkintapyynnön tekee. Se ei ole välttämättä sosiaalityöntekijä vaan linjaorganisaatiossa joku häntä ylempi. Toisinaan selviää vasta huostaanoton jälkeen, että sekavista oloista huostaanotettu lapsi on ollut myös pahoinpitelyn kohteena. Joskus pahoinpitely voi tulla esille vasta sijaishoitopaikassa lapsen itsensä kertomana tai lapsi joutuu pahoinpitelyn kohteeksi sijaishoitopaikassa. Silloin tutkintapyyntö poliisille tehdään lastensuojelun erityispalveluista. Vastaanottokotiin tai nuorisokotiin sijoitetut teini-ikäiset nuoret ovat joskus itse mukana tekemässä tutkintapyyntöä. Tosin he myös helposti haluavat perua rikosilmoituksen, jos oma vanhempi on ollut pahoinpitelijänä, kun pelästyvät ilmoituksen seurauksia. Pahoinpitely vaikea määritellä Halenius ja Kannala pitävät vaikeana yksiselitteisesti sanallisesti määritellä, mikä on pahoinpitelyä ja millaisissa tapauksissa rikosilmoitus pitäisi tehdä.vantaalla poliisille ilmoitetut tapaukset ovat olleet vakavia: lapsella on ollut mustelmia, jälkiä ja ruhjeita. Satunnaisista läimäyksistä ja tukistamisista ei rikosilmoituksia ole tehty, vaikka laki ruumiillisen kurittamisen kieltääkin. Sen sijaan epäiltäessä lapsen joutuneen seksuaalisen väkivallan kohteeksi asia selvitetään ja tutkintapyyntö tehdään yleensä aina. Kun keskustelemme tapauksista kollegojen kanssa, olemme olleet yleensä yhtä mieltä siitä, missä tapauksissa on tehtävä tutkintapyyntö poliisille. Tällaiset tapaukset tunnistaa, vaikka selkeitä kriteereitä ei olekaan, Kannala sanoo. Yhteistyö poliisin kanssa sujuu Halenius ja Kannala kiittävät Vantaan poliisia siitä, että yhteistyö toimii hyvin ja menettelytavat ovat selkeät. Poliisi ottaa epäilyt lapsiin kohdistuvista pahoinpitelyistä vakavasti, ja poliisilla on uusia menetelmiä lasten kuulemisessa. On helpottavaa, että meidän ei tarvitse päättää, onko tapahtunut rikos vai ei. Riittää, että meillä on perusteltu syy epäillä rikoksen tapahtuneen ja meidän tehtäväksemme jää vain tutkintapyynnön tekeminen. Tämä on tavattoman hyvä työnjako: poliisi tutkii rikosasiat ja me teemme oman työmme. Sosiaalityötä ohjaa lastensuojelulaki, ja poliisi arvioi tapahtunutta rikoslain nojalla. Lapsen etu ratkaisee työmme suunnan ja toimenpiteet. Tämä tarkoittaa, että lapsen sijoitusta voi joutua jatkamaan tai tuki- ja kontrollitoimia järjestämään muista syistä, vaikka syyllisyyttä pahoinpitelyyn ei olisi todettu.tässä tarvitaan sosiaalityön ammatillista osaamista. Poliisi on viestittänyt meille, että tehkää tutkintapyyntö aina kun siihen on perusteita. Sosiaalityöntekijältä tullut tutkintapyyntö selkiyttää puolestaan poliisin työtä: poliisin on tutkittava asia. Aiemmin käytimme valtavasti aikaa lasten turvajärjestelmien rakentamiseen ja muihin järjestelyihin, kun vanhempaa epäiltiin pahoinpitelystä, mutta aina emme tehneet tutkintapyyntöä. Tällä pyrittiin ehkä säilyttämään parempi työskentelyilmapiiri 4 SOSIAALITURVA 3/2004

5 He vakuuttavat, että jos epäilyt lapsen pahoinpitelystä osoittautuvat aiheettomiksi, pelkästään niiden perusteella tehty huostaanotto puretaan: Ei meillä ole intressiä pitää kenenkään lapsia turhan takia huostassa. Sosiaalityöntekijöille on helpotus, kun poliisi hoitaa rikostutkinnan, Leena Halenius (vas.) ja Marita Kannala sanovat. Sosiaalityöntekijät voivat keskittyä lapsen turvaamiseen ja perheen tukemiseen eikä heidän tarvitse väitellä pahoinpitelijän kanssa siitä, onko tämä syyllinen vai syytön. vanhempien kanssa. Vanhempien oikeusturvan kannalta on kuitenkin hyvä, että epäiltäessä pahoinpitelyä asia tutkitaan.vanhemmat vapautuvat aiheettomista epäilyistä, Marita Kannala huomauttaa. Avoimuus auttaa Leena Halenius ja Marita Kannala toteavat, että avoimuuden lisääntyminen lastensuojeluasioissa on parantanut yhteistyötä myös muiden ammattiryhmien kuin poliisin kanssa. Aiemmin saattoi käydä niin, että päivähoidosta tai koulusta tehtiin lastensuojeluilmoitus ja odotettiin, että lastensuojelu hoitaa asian yksin, koska se kuuluu sille. Nykyisin ilmoituksen tehneet tahot jatkavat yhteistyötä myös selvittelyn aikana. Se turvaa tiedon saannin ja myös helpottaa lapsen paluuta kotiin ja takaisin päivähoitoon tai kouluun. Myös avoimuus asiakkaita kohtaan on lisääntynyt. Asiakkaat tietävät, mistä on kysymys, mitä tehdään seuraavaksi. Kun perheeseen lähetetään perhetyöntekijä, sanotaan selvästi, miksi hän tulee ja mikä hänen tehtävänsä perheessä on. Tämä luo luottamusta. Vastakanteita on tullut Tutkintapyynnöstä käynnistynyt prosessi kestää poliisilla ja oikeuslaitoksessa aika kauan. Samaan aikaan on yleensä menossa huostaanottoprosessi. Koko tämän ajan sosiaalityöntekijä jatkaa työskentelyä perheen kanssa riippumatta siitä, mikä tutkinnan tulos tulee olemaan. Joissakin tapauksissa pahoinpitely on kohdistunut yhteen lapseen ja perheessä on muita lapsia. Sosiaalityöntekijän pitää arvioida, onko muiden lasten turvallista jäädä perheeseen.tällaisissa tapauksissa käytetään usein perhetyötä. Vaikka kaikki lapset olisi otettu huostaan, Vantaalla vastaanottokodin perhetyöntekijät työskentelevät vanhempien kanssa. Perhetyöllä voidaan valmistella lasten kotiin paluuta tai turvallisia tapaamisjärjestelyjä lasten sijoituksen aikana. Entä kun näyttöä pahoinpitelystä ei löydy? Onko odotettavissa, että vanhemmat tekevät vastakanteen? Tällaistakin on sattunut. Olemme olleet kuulusteluissa, mutta vastakanne ei ole ainakaan tähän asti aiheuttanut syytteen nostamista sosiaalityöntekijöitä vastaan, Halenius ja Kannala vastaavat. MERJA MOILANEN Vanhemmat tarvitsevat tukea Rikossyyte lapsen pahoinpitelystä on vanhemmille vaikea asia. Vanhempien on vaikea kestää omaa syyllisyyttään lapsen pahoinpitelystä. Lisäksi sukulaiset, tuttavat ja naapurit ihmettelevät, missä lapset ovat. Asia voi olla joskus niin vaikea, että vanhemmat voivat kertoa sosiaalityöntekijöiden tulleen ja aivan ilman syytä ottaneen lapset huostaan, kun totuutta ei voi tunnustaa itselleenkään. Marita Kannala kertoo, että vanhemmat pyrkivät todistelemaan, etteivät ole syyllistyneet pahoinpitelyyn. Sosiaalityöntekijän ei tarvitse lähteä väittelemään vanhemman kanssa siitä, onko vanhempi syyllistynyt lapsen pahoinpitelyyn. Kun asia on poliisin tutkittavana, me voimme sanoa, että emme puutu tähän, vaan keskustelemme muista perheen tilanteeseen liittyvistä asioista. Poliisi päättää, onko rikos tapahtunut ja nostetaanko asiasta syyte. Oikeus puolestaan päättää, onko vanhempi syyllistynyt pahoinpitelyyn. Jos päästään niin pitkälle, että tekijä myöntää tapahtuneen, päästään hakemaan myös hänelle apua.vanhempia voidaan ohjata käsittelemään tekoaan ja impulsiivisuuttaan perheneuvolaan tai johonkin väkivallan ehkäisy-yksikköön, esimerkiksi Lyömättömään linjaan. Vanhemmille voi olla epäselvää, mikä on kuritusta ja mikä pahoinpitelyä. Eri kulttuureista tulevilla voi olla asiasta erilainen käsitys. Kannala ja Halenius kertovat, että maahanmuuttajaperheiden kanssa keskustellaan paljon siitä, että Suomen laki kieltää lasten ruumiillisen kurituksen. Tehtävänä myös pahoinpitelyjen ehkäisy Sosiaalityöntekijän tehtäviin kuuluu myös lasten pahoinpitelyjen ehkäisy.vanhempien mielenterveysongelmat, päihdeongelmat ja uupuminen ovat usein riski lapsen pahoinpitelylle. Jos vanhemmat ovat uupuneita ja pyytävät apua, sosiaalityöntekijän pitäisi voida auttaa.vantaalla riskiperheitä voidaan auttaa avohuollon tukitoimin oman perhekuntoutuskeskuksen ympärivuorokautisessa tai päiväkuntoutuksessa ja sijoittamalla lapsia lasten avohuollon yksikköön, jotta vanhemmat voivat selvittää asioitaan ja levätä, Leena Halenius kertoo. Merja Moilanen SOSIAALITURVA 3/2004 5

6 Lapsen pahoinpitely ei ole yksityisasia RAIMO LIETSALA Poliisin tehtävä on selvittää, ehkäistä ja vähentää rikoksia. Lapsen pahoinpitelystä on tehtävä poliisille ilmoitus, että tämä pääsee hoitamaan tehtäviään. Poliisien on pitänyt opetella uusia taitoja selvittäessään lasten pahoinpitelytapauksia. Pienen lapsen kuulusteleminen ei suju samoin kuin aikuisen. Kuulusteluhuoneetkin kaipaisivat ehostusta, jotta ne olisivat lapsille sopivia. Poliisin tietoon tulee vain murto-osa lasten pahoinpitelyistä. Sosiaalityöntekijät kohtaavat työssään pahoinpideltyjä lapsia enemmän kuin poliisit. Lääkäreiden vastaanotolla heitä käy kaikkein eniten. Suuri osa tapauksista jää silti piilorikollisuudeksi, josta kukaan ei saa tietää. Kukaan ei pysty sanomaan lasten pahoinpitelyjen täsmällistä kokonaismäärää. Lääkärit ovat arvelleet, että noin prosenttia kaikista tapaturma-asemalle tuotavien pienten lasten vammoista saattaisi olla pahoinpitelyjen aiheuttamia. Tällöin lasten pahoinpitelyjen määrä olisi vuosittain tuhansia, jopa kymmeniätuhansia. Pitkäaikaiseen sairaalahoitoon johtavia pahoinpitelyjä arvioidaan olevan jopa kolmesataa vuodessa, lähes yksi päivässä. Poliisilla on ollut vaikeuksia saada lasten pahoinpitelyiden selvittämistä alkuun, koska tapaukset eivät ole tulleet sen tietoon. Lieviä pahoinpitelyjä tulee kotihälytysten yhteydessä.törkeät pahoinpitelyt, joista aiheutuu lapselle luunmurtumia, mustelmia tai palovammoja, eivät tule suoraan poliisille. Lapset eivät tee rikosilmoituksia. Lääkärikin on velvollinen ilmoittamaan poliisille vain, kun pahoinpitely on johtanut kuolemaan. Vakavimmat lasten pahoinpitelyt eivät tule suoraan poliisille, vaan ne menevät ensin lääkäreiden ja sosiaaliviranomaisten tietoon. Tässä välissä on monta porrasta ja tulkintaa, rikosylikomisario Kari Tolvanen Helsingin poliisilaitoksen väkivaltarikosyksiköstä sanoo. Lakia pitää tarkentaa Kari Tolvanen pitää Stakesin ohjeita lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelyjen selvittämisestä hyvinä. Ne antavat viranomaisille yhteiset ja yhtenäiset pelisäännöt, miten toimia lapsen pahoinpitelytapauksessa. Toistaiseksi kukaan ei kuitenkaan valvo ohjeiden noudattamista ja käyttöönottoa valtakunnallisesti. Paikkakuntien väliset erot ovat olleet suuria etenkin aikaisemmin. Saattoi esimerkiksi olla naapurikuntia, joissa toisen kunnan sosiaaliviranomaiset tekivät poliisille ilmoituksen ihan tavanomaisesta lapsen pahoinpitelystä, kun taas viereisessä kunnassa ei tehty ilmoitusta edes törkeästä pahoinpitelystä. Yhdenmukaisuuden vuoksi lainsäädäntö olisi saatava sellaiseksi, että viranomaiset tietäisivät, milloin heidän pitää kertoa pahoinpitelystä. Selkeys olisi heidän oikeusturvansa kannalta hyvä. Se myös helpottaisi heidän työtään, ja antaisi lääkärille vapauden keskittyä potilaiden hoitamiseen ja sosiaalityöntekijöille lasten ja perheen tukemiseen. Kun lääkärit ja sosiaaliviranomaiset eivät ole tehneet ilmoitusta poliisille, he ovat joutuneet tekemään jo rikostutkimusta selvittäessään, onko vanhempi pahoinpidellyt lastaan. Tolvasen mukaan täytyisikin miettiä, pitäisikö viranomaisilla olla vakavimmissa tapauksissa velvollisuus ei vain oikeus ilmoittaa. Milloin ilmoitetaan? Mutta missä menee raja nyt, kun elämme nykyisten lakien varassa? Kari Tolvanen myöntää, että ei kannata hypätä ojasta allikkoon. Lasten ruumiillinen kuritus on kiellettyä, mutta jokaista tukistamista ei tarvitse lähteä viemään raastupaan. Kun on tapahtunut ensimmäisen kerran lapsen lievä pahoinpitely, riittää, että sosiaaliviranomaiset puuttuvat asiaan. Heillä on keinot näitä tapauksia varten. Jos lievät pahoinpitelyt toistuvat, on niistä ilmoitettava poliisille. Raja on myös psykologinen: tuotetaanko lapselle kipua tahallisesti vai kasvatuksellisessa mielessä.vakavista lapsen pahoinpitelystä pitää ilmoittaa aina. Uhrin oikeudet vaarantuvat Miksi lailla taattu yhdenmukaisuus sitten olisi niin tärkeätä? Voi olla, että törkeän pahoinpitelyn tekijä ei saa mitään rangaistusta. Ja vielä pahempaa, uhri jää ilman oikeuksia, oikeutta olla asianomistaja ja oikeutta saada vahingonkorvausta, Tolvanen sanoo. Lapsena koetun väkivallan aiheuttamat 6 SOSIAALITURVA 3/2004

7 vammat ja häpeä saattavat seurata ihmistä aikuiseksi saakka. Tolvanen kertoo, että lähes viikoittain heihin ottaa yhteyttä aikuinen, joka ilmoittaa joutuneensa pahoinpitelyn tai seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi lapsena. Vuosikymmeniä vanhaa tapahtumaa ei voida enää tutkia. Siksi olisi tärkeää saada uhrille tälle kuuluvat oikeudet ajoissa. Lasten pahoinpitelyihin pitää puuttua myös siten, että kerrotaan, että tämä ei ole sallittua Suomessa. Poliisi, syyttäjä ja oikeuslaitos tekevät tämän. Voiko rikos olla kenenkään yksityisasia? Ei minun mielestäni. Lapsen pahoinpitely on rikos. Tolvanen sanoo huomanneensa, että jopa syyllinen on ollut helpottunut saadessaan tuomion. Osassa tapauksia he ovat tunnustaneet tekonsa. He ovat voineet lähteä ikään kuin puhtaalta pöydältä. Asenteiden muutos alentaa kynnystä Tolvasen mukaan ilmoituskynnyksen aleneminen vaatii myös asenteiden ja totuttujen työtapojen muuttumista. Helsingissä tilanne on kääntynyt parempaan suuntaan: sosiaalityöntekijät ovat alkaneet tehdä ilmoituksia poliisille aiempaa useammin. Viime syksyn aikana lasten pahoinpitelytapauksia on tullut poliisille toistakymmentä. Kaikissa tapauksissa syyllinen on saatu selville. Aikaisemmin tapauksia tuli noin yksi vuodessa. Yhtenä syynä ilmoitusten määrän kasvuun Tolvanen näkee Stakesin ohjeet. Toinen suuri parannus on lääkäreiden, sosiaaliviranomaisten ja poliisin välisen yhteistyön tiivistyminen. Poliisi hoitaa rutiinit Kun poliisille tulee ilmoitus lapsen pahoinpitelystä, on heidän tehtävänsä selkeä: poliisi tutkii, mitä on tapahtunut ja ketä teosta epäillään. Tehdään normaali tutkinta ja katsotaan, mitä siitä jää käteen. Asia menee ajastaan syyttäjälle. Siinä ei ole mitään poikkeuksellista. Hälytyskäynneillä esiin tulleissa lasten pahoinpitelytapauksissa poliisi tekee itse rikosilmoituksen. Paikan päällä partio rauhoittaa tilanteen ja toimittaa lapsen turvaan. Tarvittaessa he kutsuvat paikalle sosiaaliviranomaiset, jotka arvioivat kiireellisen huostaanoton tarpeen. Poliisi menee akuuttiin tilanteeseen, johon usein liittyvät päihteet. Silloin ei kannata ryhtyä käymään syvällisiä keskusteluja. Siellä annetaan ensiapu; lasta ei jätetä oman onnensa nojaan. Mutta sairauden hoidon pitää tulla jostakin muualta myöhemmin. Siihen kaivataan entistä tiiviimpää yhteistyötä sosiaaliviranomaisten kanssa. Uusia taitoja tutkintaan Lasten pahoinpitelytapausten selvittämiseen liittyy erityisiä ongelmia. Lasten pahoinpitelyt tapahtuvat yleensä neljän seinän sisällä, joten todistajat puuttuvat. Lisäksi kaikki rikoksen osapuolet ovat usein samasta perheestä ja lapsen lähipiiristä. Syyllisiä ei ole helppo paljastaa. Uhrin kuulustelu on myös pulmallista. Kun kysymys on vauvaan kohdistuvasta rikoksesta, uhrin kertomus puuttuu Kari Tolvasen mukaan voisi miettiä, pitäisikö viranomaisilla olla vakavimmissa lasten pahoinpitelytapauksissa velvollisuus ei vain oikeus ilmoittaa. MINNA TARVAINEN kokonaan. Kun taas uhri on pieni lapsi, ei puhuttaminen suju samoin kuin aikuisella. Lapsi on erityinen kuulusteltava. Saako kuulustelija häneltä faktatiedon, ei sitä tietoa, jonka joku on hänelle syöttänyt? Näiden erottaminen on vaikeata ja vaatii taitoja. Lapsi voi muuttaa kertomustaan esimerkiksi kuulustelijan johdattelevien kysymysten takia. Poliiseille onkin järjestetty kuulustelukursseja, joilla he ovat opetelleet lapsen puhuttamista. Poliisi saa käyttää lasten esitutkinnassa apuna myös lastenpsykiatria tai psykologia. Poliisin kuulustelutilat eivät ole myöskään lapsille sopivia. Tiloja täytyisi muuttaa pehmeämpien arvojen kuulusteluhuoneiksi. Tolvanen ehdottaa, että lasten puhuttamiseen sopivissa huoneissa olisi hyvä olla muun muassa ikkuna ja jotakin lapsiin liittyvää. Pasilassa sijaitsee Suomen ainoa lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan erikoistunut yksikkö, mutta erikoiskoulutuksen saaneita on jo muillakin paikkakunnilla. Väliintulo ehkäisee pahoinpitelyjä Poliisin tehtävä ei ole vain etsiä syyllisiä, vaan myös ehkäistä ja vähentää rikoksia. Tolvanen toteaa, että lasten pahoinpitelyiden ja seksuaalisen hyväksikäytön vähentäminen ei onnistu ainoastaan rikosprosessuaalisilla keinoilla. Helsingissä poliisi ja sosiaalityöntekijät ovat löytäneet synergiaedut. Itä-Helsingissä on käynnissä kokeilu, jossa sosiaalityöntekijä lähtee poliisien mukana kotihälytyksille. Pasilassa poliisi käy kotihälytykset läpi yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa. Siten sosiaalityöntekijä pääsee heti arvioimaan, mitä perheessä on tehtävä. Niin poliisien kuin lääkärien olisi tehostettava lastensuojeluilmoitusten tekemistä. Näin pahoinpitelyihin päästään puuttumaan varhaisessa vaiheessa.tolvasen mukaan tutkimukset osoittavat, että lapsen pahoinpitelyt saadaan usein loppumaan viranomaisen väliintulolla. Julkinen keskustelu vähentää Vaikeneminen ei ole kultaa lapsen pahoinpitelyissä. Se ei ole sitä yksittäistapauksissa, mutta ei myöskään ilmiönä. Julkinen keskustelu ja ongelman myöntäminen saattavat Tolvasen mukaan jo itsessään hillitä lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Vanhemmille olisi myös jaettava tietoa. Yhtenä esimerkkinä Kari Tolvanen mainitsee vauvan ravistelun, joka saattaa aiheuttaa lapselle vakavia vaurioita. Jos vanhemmille kerrottaisiin tästä vaikkapa neuvolassa, tapaukset todennäköisesti vähenisivät. Minna Tarvainen SOSIAALITURVA 3/2004 7

8 Lasten pahoinpitely tarttuu usein lääkärin seulaan Lasten pahoinpitelyepäilyjä herää HYKS:in Lastenklinikalla viikoittain. Ilmoitus lastensuojeluun tehdään välittömästi, ja pyrkimys on, että ilmoitus etenee poliisille aina. Vakavan pahoinpitelyn epäilyjä tulee Lastenklinikalle tutkittavaksi kerran kuukaudessa tai kahdessa. Klinikalla on laadittu tarkka ohjeistus pahoinpitelyepäilyjen selvittämiseen. Silti seula voisi olla tiukempikin. Perheelle pahoinpitelytutkimukset ovat hyvin raskas prosessi. Epäilyt perustuvat aina objektiivisiin löydöksiin. Aina epäilyä ei voi vahvistaa, Lastenklinikan sosiaalipediatrian yksikön vastaava lääkäri, lastenlääkäri ja lasten neurologi Satu Kivitie- Kallio kertoo. Sosiaalipediatrian yksikössä hoidetaan erityisesti lastensuojelun palveluita käyttäviä lapsia ja nuoria sekä heidän perheitään. Yksikön asiakkaiden terveysongelmat johtuvat pääasiallisesti sosiaalisista syistä. Epäily herää Murtumat ovat yksi tavallisimmista syistä pahoinpitelyepäilyn heräämiseen. Alle yksivuotiaalla lapsella kaikki luunmurtumat ovat epäilyttäviä. Kun lapsi ei vielä liiku itse, ei murtumia voi tulla luonnollisesti. Pienen lapsen luusto on myös hyvin joustavaa. Poikkeuksena ovat ainoastaan hyvin pienet kallon hiusmurtumat lapsella, joka opettelee esimerkiksi seisomaan ilman tukea, Satu Kivitie-Kallio kertoo. Suurella voimalla aiheutunut kallovamma on Kivitie-Kallion mukaan minkä ikäisellä tahansa aina epäilyttävä, ellei sille ole hyvää selitystä, kuten autokolaria. Alle viisivuotiailla epäilyn herättävät tietyt murtumat, kuten olkavarren pitkän luun, lapaluiden ja kylkiluiden murtumat. Myös useammat eri ikäiset murtumat ovat tavallisesti merkki pahoinpitelystä. Mustelmia tarkastellessa on huomioitava lapsen kehitystaso ja erityisesti mustelmien sijainti. Ovatko ne sellaisissa paikoissa, joihin ne ovat voineet syntyä vahingossa, kuten leikki-ikäisellä erityisesti säärissä, polvissa ja otsassa? Epäilyn herättävät tavallisesti selässä, niskassa, kasvoissa, pakaroissa sekä reisien taka- ja sisäpinnoilla olevat mustelmat. Erityisesti nesteen tai tupakan aiheuttamat tarkkarajaiset, jopa hansikasmaiset palovammat voivat olla merkki pahoinpitelystä. Vahinkopalovammat ovat tavallisesti roiskeita. Shaken baby -oireyhtymä on seurausta vauvan rajusta ravistelusta. Raju edestakainen ravistelu saattaa aiheuttaa silmäpohjan verenvuotoja ja kovan aivokalvon alaisia vuotoja, ja niitä havaitaan yleensä alle puolen vuoden ikäisillä lapsilla. Lapsesta näkyy päällepäin ärtyneisyys ja uneliaisuus, mahdollisesti poikkeava tajunnan taso, kouristukset ja hengityskatkot, ja hän syö huonosti. Muut syyt laskuista pois Pahoinpitelyn epäily on niin vakava asia, että kaikki muut mahdolliset vamman syyt tutkitaan aina hyvin huolellisesti, Kivitie- Kallio kertoo. Perheelle pahoinpitelyn tutkimus on raskas prosessi lastensuojelun toimenpiteineen. Kynnys tutkimuksien käynnistämiseen onkin korkea, ja epäily pohjautuu aina objektiivisiin löydöksiin. Pois pyritään sulkemaan kaikki muut sairaudet, kuten veren hyytymistauti tai luutumisen ongelmat. Jos pahoinpitelyepäilyn kriteerit eivät täyty, tutkimuksia ei voida käynnistää ja asia saattaa monesti jäädä epäselväksi. Epäilyä voivat tukea tietyt alkuhaastattelussa selvinneet seikat. Epäily pahoinpitelystä voi herätä, jos lapsen vammaan haetaan apua viiveellä tai ei ollenkaan, Kivitie-Kallio muistuttaa. Pahoinpitelyn mahdollisuus tulee muistaa myös, jos saattajan kuvaus vamman syntymekanismista on epämääräinen tai eroaa toisen kertomasta taikka jos kuvaus on selkeästi ristiriidassa vamman vaikeuden kanssa. Huoltajan reaktiot voivat olla myös ennalta arvaamattomia tai epäjohdonmukaisia. Lapsen olemus voi myös viestiä pahoinpitelystä, jos hän on ahdistunut, masentunut, eristäytynyt tai aggressiivinen. Isompi lapsi voi tietysti myös itse kertoa pahoinpitelystä. Vanhempien tai muun saattajan kertomus vammojen synnystä kirjataan aina sairauskertomukseen. Lääkärin tehtävä ei ole kuitenkaan ryhtyä tenttaamaan vammojen synnystä. Syyllisen etsiminen on poliisin tehtävä. Lääkärin vastuulla herättää epäily Lapset saapuvat Lastenklinikan päivystykseen tavallisesti vanhempiensa saattamina. Joskus lapsen tuovat tutkittavaksi myös lastensuojelun työntekijät. Pienemmillä paikkakunnilla lapsia viedään enemmän tutkittavaksi avoterveydenhuoltoon. Tietämystä pahoinpitelyistä ja tutkimusprotokollasta pitäisi olla ehdottomasti myös perusterveydenhuollossa. Pahoinpitelytutkimukset ovat kuitenkin aina sairaalassa tehtäviä tutkimuksia, Kivitie- Kallio muistuttaa. Lastenklinikan päivystyspoliklinikalla on laadittu ohjeet, miten pahoinpitelyepäilyjen kanssa edetään. Ohjeisiin on kirjattu, että lasta ja vanhempia on kohdeltava alusta alkaen kunnioituksella, avoimuudella ja luottamuksellisesti. Heidän kuulemiseensa on varattava riittävästi aikaa. Kun epäily on päivystyksessä herännyt, konsultoidaan sieltä aina niin sanottuja takapäivystäjiä eli kokeneempia, vanhempia lääkäreitä. Näin nuoremmat eivät joudu pähkäilemään itsekseen. Lääkärin vastuu epäilyn herättämisestä on valtava. Eikä sitä kukaan muu voi siinä tilanteessa tehdäkään. Saattajan haastattelusta saatujen esitietojen ja lapsen tutkimuksen jälkeen päätetään, käynnistetäänkö pahoinpitelytutkimukset. Seula pitäisi saada sellaiseksi, että kun hälytyskellot soivat, niin tutkimukset käynnistetään välittömästi, Kivitie-Kallio painottaa. 8 SOSIAALITURVA 3/2004

9 On kaikkien osapuolten etu, että ilmoitus lasten pahoinpitelystä tehdään tuoreeltaan. Viiveet ovat haitaksi lapselle, perheelle ja viranomaisille,satu Kivitie-Kallio pohtii. SATU KONTIAINEN Perusteelliset tutkimukset Pahoinpitelytutkimusten käynnistämisestä kerrotaan aina vanhemmille. Käynnistettyjä tutkimuksia ei voi kuitenkaan keskeyttää lapsi eikä vanhempi. Tarvittaessa lääkärit saavat lastensuojelulta virka-apua, jos vanhempi haluaa viedä lapsen kotiin kesken tutkimusten. Tarvittaessa lapsi huostaanotetaan. Tähän on jouduttu turvautumaan hyvin harvoin, Kivitie-Kallio kertoo. Tehtäviä tutkimuksia on useita, eikä kaikkia saada tavallisesti samalle päivälle, joten lapsi jää osastolle. Pahoinpitelytutkimuksissa työskentelee moniammatillinen työryhmä. Mukana ovat tapauskohtaisesti ortopedi, kirurgi, lastenlääkäri, neurologi, silmälääkäri, röntgenlääkäri, gynekologi, lasten psykiatri ja hematologi. Koko lapsen luusto röntgenkuvataan. Kuvista tarkastellaan, löytyykö lapselta muita, kenties aiempia murtumia. Päänkuvaus voidaan tehdä joko tietokone- tai magneettikuvauksella. Lapselle tehdään myös verikokeita, joista tutkitaan esimerkiksi hyytymistekijöitä. Usein virtsasta otetaan huumausaineseula. Vanhemmat ovat voineet yrittää rauhoittaa lasta esimerkiksi lääkkeillä. Havaitut vammat hoidetaan osastolla normaalisti; pahoinpitelyepäily ei muuta vamman hoitoa mitenkään. Lapsi voi olla pitkäänkin sairaalassa, mutta esimerkiksi pienten lasten murtumat paranevat hyvin nopeasti. Lastensuojelu mukaan ensitilassa Lastenklinikalla on tehty viime vuosina paljon työtä pahoinpitelytutkimuksen kehittämiseksi. Moniammatillista työryhmää on vetänyt lasten ortopedi Pentti Kallio. Ryhmä on laatinut ohjeistuksen pahoinpitelyjen selvittämiseksi. Ohjeistus pohjaa Stakesin menettelykaavioihin, mutta niitä on muokattu sopimaan erityisesti sairaalan olosuhteisiin. Lastensuojelulain 40. :n mukaisesti kaikista lasten pahoinpitelyepäilyistä tehdään välittömästi lastensuojeluilmoitus. Varsinkin vakavissa tapauksissa öiseen aikaan tai viikonloppuisin Lastenklinikalta otetaan yhteyttä suoraan Helsingin sosiaalipäivystykseen. Viimeistään ilmoitus tehdään osastolla seuraavana päivänä. Pyrkimyksenä on tehdä kaikista pahoinpitelyepäilyistä ilmoitus poliisille. Lääkäri laittaa lastensuojeluilmoitukseen pyynnön, että ilmoitus tehdään poliisille. Lastenklinikalta on tehty myös suoraan ilmoituksia poliisille. Lääkärin suora ilmoitusoikeus poliisille on kuitenkin hieman pulmallinen. Toiveena on, että tulevina vuosina lääkärin oikeus ilmoittaa poliisille selkeytyy, Satu Kivitie-Kallio pohtii. On kaikkien osapuolten etu, että ilmoitukset tehdään tuoreeltaan.viiveet ovat haitaksi. Lastensuojelun ja poliisin aikainen mukaantulo vapauttaa lääkärin tekemään lääkärin työtä. Lääkäri hoitaa potilaansa lääketieteellistä tilaa, mutta hänen täytyy myös tunnistaa ne tilanteet, jolloin vammat ovat todennäköisesti syntyneet pahoinpitelyn pe- SOSIAALITURVA 3/2004 9

10 rusteella eli herättää pahoinpitelyepäily. Lastensuojelu vastaa lapsen ja perheen sosiaalisesta tilanteesta ja lapsen turvallisuudesta ja suorittaa tarvittaessa huostaanoton. Poliisi vastaa rikostutkinnasta. Moniammatillinen jälkihoito Jälkipuinti on tarpeen kaikissa tapauksissa, joissa pahoinpitelyä on epäilty. Kokemus on hyvin stressaava vanhemmille. Jos pahoinpitely on myös todettu ja lapsi huostaanotettu, jälkipuinti on tavallisesti lastensuojelun vastuulla. Pahoinpitely sisältää niin paljon terveysriskejä, että nämä lapset tarvitsevat myös lääketieteellistä seurantaa, Kivitie- Kallio kertoo. Vakavan pahoinpitelyn uhriksi joutunut lapsi on vaarassa joutua uudelleen saman pahoinpitelijän kohteeksi. Uusintapahoinpitelyssä pysyvän vamman riski on 35 prosenttia ja kuolleisuus peräti 10 prosenttia. Kuluneen kahden vuoden aikana Lastenklinikan sosiaalipediatrian yksikössä onkin järjestetty seurantaa lapsille, jotka ovat olleet sairaalassa hoidossa pahoinpitelyepäilyjen takia. Ensimmäinen seurantakäynti on poliklinikalla 2-4 viikon kuluttua osastojaksosta. Aika varataan jo osastolta lähdettäessä. Vastaanotolla lapsi tapaa lastenlääkärin. Tarvittaessa myös muille perheen lapsille järjestetään vastaanottoaika. Vastaanotolla kirjataan ylös sosiaalipediatriset esitiedot esimerkiksi raskausajasta, äidin mahdollisesta päihteiden käytöstä, lapsen kasvusta ja kehityksestä, vanhempien huolista lapsen kasvatuksessa ja ongelmissa sekä perheen sosiaalisesta tilanteesta. Lapsen ja perheen seurantaa jatketaan esimerkiksi kolmen kuukauden välein. Seuranta-ajan pituus harkitaan tapauskohtaisesti, tapaamisia voidaan jatkaa vaikkapa siihen asti, kun lapsi täyttää seitsemän vuotta.yhteystyötä lastensuojelun kanssa tehdään aktiivisesti. Perheiden voi olla vaikeaa tulla tänne, ainakin ensimmäisellä kerralla. Usein jatkoseuranta sujuu hyvin, mutta jos perhe jää saapumatta varatulle ajalle, vanhemmat yritetään saada kiinni puhelimitse ja sopia uusi aika. Tarvittaessa ollaan yhteydessä lastensuojeluun, koska poissaolo on huolestuttava merkki, Kivitie-Kallio pohtii. Satu Kontiainen Lääkäriseura Duodecim julkaisee keväällä (2004) Annlis Söderholmin toimittaman kirjan Lapsen kaltoinkohtelu. Kirjassa pohditaan moniammatillisesti ja kattavasti lapsien kaltoinkohtelun tunnistamista, tutkimista ja hoitojärjestelyjä. Kirjoittajina on muun muassa eri alojen lääkäreitä, avoterveydenhuollon henkilökuntaa, sosiaalityöntekijöitä ja poliiseja. Poissa tilastoista, poissa mielestä Onko Suomessa pahoinpideltyjä ja seksuaalisesti hyväksikäytettyjä lapsia? Onko lapsiin kohdistuva fyysinen ja seksuaalinen väkivalta Suomessa ongelma? Pohdimme kysymystä tarjolla olevan tutkimustiedon pohjalta.tarkastelemme myös minkälaisen kuvan asiasta antaa Stakesin julkaisema lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittelyä ohjeistava opas. Suomi on yksi Euroopan väkivaltaisimmista maista.viime vuosina Suomessa on käyty paljon julkista keskustelua naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Aikuisten itsetuhoisuus oli aikanaan suuren kansallisen ehkäisyprojektin aiheena. Aika ajoin pinnalle nousee miesten väkivaltaisuus. Nyt on alettu nähdä, että väkivaltainen käyttäytyminen voi olla myös naisen ongelma. Mikä on lasten paikka väkivaltakeskustelussa? Lapsiin kohdistuvasta väkivallasta ei juuri löydy tilastotietoja eikä se ole kiinnostanut sosiaali- ja terveyden huollon tutkimuksesta vastaavia tahojaan. Lähisuhteissa ilmenevä väkivalta on vastenmielistä. Tuskin kukaan parisuhteeseen lähtevä tai äidiksi ja isäksi tuleva ajattelee, että lyö puolisoaan tai lastaan tai tulee itse lyödyksi. Miten usein näin kuitenkin käy? Naisiin kohdistuvan väkivallan osalta tietoa on. Lasten osalta tietoa puuttuu. Lapset ovat jääneet tässä kohdin lapsipuolen asemaan. Kiinnostus lasten pahoinpitelyjen tilastointiin on ollut olematonta. Suuntaa antavia tutkimustietoja on: tanskalaisen tutkimuksen perusteella voidaan arvioida, että neljä prosenttia alle yksivuotiaista vauvoista joutuu kotonaan vakavan laiminlyönnin ja väkivallan kohteeksi. Jos vauvoihin kohdistuva laiminlyönti ja väkivalta on yhtä yleistä meillä, vuosittain syntyvästä noin lapsesta noin joutuisi vakavasti kaltoinkohdelluksi luvun lopulla tehdyssä tutkimuksessa seitsemän prosenttia vastanneista 14- NÄKÖKULMA Mikko Oranen & Hannele Törrönen 15 -vuotiaista nuorista kertoi kokevansa usein väkivaltaa kotonaan. Naisiin kohdistunutta väkivaltaa käsitelleen tutkimusaineiston perusteella on esitetty, että 17 prosenttia alle 18-vuotiaista lapsista ja nuorista on nähnyt tai kuullut äidin pahoinpitelytilanteita. Lapsiin kohdistuva väkivalta pimennossa Miten lapsiin ja nuoriin kohdistuvaan väkivaltaan sitten suhtaudutaan? Pääkaupunkiseudun sairaaloissa hoidetaan vuosittain kymmeniä vauvaikäisiä lapsia pahoinpitelyn aiheuttamien vammojen takia. Samaan aikaan poliisille tulee Helsingissä rikosilmoituksia pienten lasten pahoinpitelyistä alle kymmenen vuodessa. Kaikkiaan vuonna 2002 Suomessa tehtiin 70 rikosilmoitusta alle viisivuotiaisiin kohdistuvista pahoinpitelyistä. Lastensuojelun osalta tiedot puuttuvat, sillä viranomaiset eivät ole katsoneet tarpeellisiksi tilastoida erikseen lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tuore Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus osoittaa, että nuoriin kohdistuva väkivalta jää usein piilorikollisuudeksi tapahtuipa se sitten kotona tai kadulla. Tutkimuksen mukaan pojat ovat tyttöjä useammin vammoja aiheuttaneen väkivallan kohteena kodin ulkopuolella, mutta tyttöjä hakataan, lyödään ja läimäytellään kotona. Myös kouluterveyskyselyn tulosten perusteella on huolestuttu siitä, että nuorten kohtaama väkivalta on paljon yleisempää, kuin on totuttu ajattelemaan. 10 SOSIAALITURVA 3/2004

11 Stakesin ohjeet lapsen pahoinpitelyn selvittämiseksi ovat selkeyttäneet viranomaisten työnjakoa. Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiltä vaaditaan nyt rohkeutta toimia ohjeiden mukaan. Syytä väkivallan ja hyväksikäytön jäämisestä piiloon ei voi sälyttää lapsille ja nuorille. Aikuiset ovat valta-asemassa yhteiskunnan normien määrittelyssä. Lapset puhuvat ja kertovat juuri sen verran kuin aikuiset kestävät ja haluavat kuulla. Pitäisikö sosiaali- ja terveydenhuollon (aikuisten) viranomaisten kiinnostua lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta väkivallasta? Kaikki on hyvin? Stakes antoi vuonna 2003 ohjeet lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittelyä varten. Tulosaluejohtaja Sirpa Taskisen toimittamien ohjeiden (Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittäminen. Asiantuntijaryhmän suositukset sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle) tarkoituksena on selkiyttää terveydenhuollon, lastensuojelun ja poliisin välistä yhteistyötä ja tutkimuskäytäntöjä. Ohjeet tarjoavatkin hyvän pysähtymispaikan katsoa työkäytäntöjemme tilaa. Ohjeiden esipuheessa todetaan varsin rohkeasti, että Viimeisen vuosikymmenen aikana lapset ovat entistä paremmin saaneet apua näissä tilanteissa, kun tutkimusja hoitomenetelmät ovat kehittyneet. Suurin osa epäillyistä pahoinpitelyistä ja hyväksikäytöistä selvitetään ja hoidetaan hyvässä yhteistyössä perheiden kanssa. Tämä kannanotto askarruttaa meitä.tarkoittaako tämä, että lapsiin kohdistuvat pahoinpitelyt ja seksuaalinen hyväksikäyttö todella tulevat jo nyt hyvin havaituiksi? Ainakin ensi- ja turvakotityön arki näyttää hyvin toisenlaiselta: nähdäksemme suuri osa lapsiin kohdistuvasta väkivallasta menee viranomaisten sormien läpi. Ainoastaan poikkeuksellisen törkeät teot pysäyttävät, aina eivät nekään. Mietimme myös keiden kanssa näistä pahoinpitelyistä ja hyväksikäytöistä on sovittu? Ei kai perhe ole jokin yksi puhuva ja päättävä subjekti, jonka kanssa asioita sovitaan. Hyvin usein väkivallan käyttäjä ja joskus myös hyväksikäyttäjä on tuon nimenomaisen perheen jäsen. Mitä silloin tarkoittaa sopiminen perheen kanssa? Lause antaa myös aika ristiriitaisen signaalin ohjeiden keskeiseen linjaukseen nähden, jossa poliisia esitetään epäilyjen tutkimusprosessin johtajaksi.voisi kuvitella, että esipuheen lause on poliisin näkökulmasta perin juurin outo. Sosiaali- ja terveysviranomaiset pitävät hyvänä sitä, että itse ovat havainneet, tutkineet ja sopineet rikoksia? Mihin poliisia tarvitaan, jos kaikki on oikeastaan OK? Hieman myöhemmin tekstissä on tilastoinnista hämmentävä lause: Kaikista lapsiin kohdistuvista pahoinpitelyistä ei ole rikostilastoista saatavissa tarkkaa tietoa, kun tekoja ei ole tilastoitu uhrin iän mukaan. Mitä tämä tarkoittaa? Rikosilmoitustilastoissa on nimenomaan saatavissa erittäin tarkat tiedot uhrin ja epäillynkin iän perusteella. Miksi näitä järkyttävän pieniä lukuja ei haluttu käsitellä ja pohtia raportissa? Meistä juuri nämä poliisin tilastoluvut kertovat, miten lapsiin kohdistuvien pahoinpitelyjen rikosluonne on aivan puhumaton asia. Oppaassa kyllä todetaan, että lasten fyysinen pahoinpitely on karkeasti alidiagnosoitu ongelma terveydenhuollossa. Mikä mahtaa olla tilanne sosiaalihuollon palveluissa? Oppaassa tätä ei pohdita, mutta vaikuttaa vahvasti siltä, että siellä väkivalta jää vielä herkemmin pimentoon. Näkyykö jäävuori? Seksuaalisen hyväksikäytön osalta ohjeiston tuottaneen työryhmän puheenjohtaja Sirpa Taskinen on todennut Dialogi-lehdessä 7/ 2003, että Huipun alla ei siis onneksi näy jäävuorta vaan pääosa vakavimmista tapauksista näyttää jo tulevan viranomaiskäsittelyyn. Taskinen siis esittää, ettei Suomessa ole lasten seksuaalisen hyväksikäytön osalta juuri lainkaan piilorikollisuutta, vaan tapaukset ovat tiedossa ja hoidossa. Kommentti on yllättävä, sillä oppaassa viitataan uusiin ja luotettaviin tutkimuksiin, joiden mukaan seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuu 7-11 prosenttia tytöistä ja 3-7 prosenttia pojista. Erittäin varovasti arvioituna tämä merkitsee, että Suomessa tuhannet lapset altistuvat erilaisille kehityksen ja kasvun ongelmille seksuaalisen hyväksikäytön takia. Poliisin tietoon tulevia tapauksia on joitakin satoja vuodessa, lastensuojelun tietoon tulee hieman enemmän. Voidaanko sanoa, että lapsiin ja nuoriin kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön tunnistamisen osalta tilanne on Suomessa hyvä? Pojat unohtuneet uhrit Poikiin kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ohjeet ovat sitä mieltä, että sitä tuskin Suomessa esiintyy. Mielestämme tässä ollaan vähän jälkijunassa niin kansainvälisen keskustelun kuin kliinisenkin tiedon osalta. Yhdysvaltalainen psykoterapeutti Richard B. Gartner toteaa teoksessaan Betrayed as boys että harvojen ja hyvin eri menetelmillä tehtyjen tutkimusten perusteella voi olettaa, että yksi kuudesta miehestä on joutunut suoran, epäsopivan seksuaalisen yhteydenoton kohteeksi alle 16-vuotiaana. Ja lisäksi yksi kymmenestä raportoi epäasiallisesta seksuaalisesta suhtautumisesta ilman suoraa seksuaalista kontaktia. Pojat joutuvat väkivallan kohteeksi tyttöjä useammin. Kuitenkin poikien (ja miesten) uhrius on jotenkin olemattomampi. Ja sitten ihmetellään, mistä väkivaltaiset miehet putkahtavat? Väkivalta on tunnistettava ja tunnustettava Suositusten mukainen lapsen suojeleminen pahoinpitelyltä tai hyväksikäytöltä edellyttää monen kynnyksen ylittämistä. Ensinnäkin työntekijöiden on ylitettävä lastensuojeluilmoituksen tekemisen kynnys. Sen jälkeen lastensuojelun viranomaisten on ylitettävä rikosilmoituksen tekemisen kynnys. Ilmoituksen on oltava riittävän vakuuttava poliisin näkökulmasta, että esitutkinta käynnistyy. Esitutkinnassa poliisin on tunnistettava sosiaali- ja terveydenhuollon roolin merkitys ja tehtävä selvityspyyntö epäilyjä tutkivalle työryhmälle.työryhmän on löydettävä näyttö tapahtuneesta, ja vasta tämän jälkeen lapsi voi saada apua ja turvaa. Kaiken edellytyksenä on, että sosiaali- ja terveydenhuollossa tunnistetaan väkivalta väkivallaksi ja hyväksikäyttö hyväksikäytöksi. Niin kauan kuin tätä tunnistamista ei tapahdu, ohjekirjan suositukset eivät muutu lasta suojelevaksi toiminnaksi. Ohjeet sinänsä eivät suojele ainuttakaan lasta. Siihen tarvitaan toimivia aikuisia. Kirjoittajat ovat Ensi- ja turvakotien liitto ry:n kehittämispäällikköjä. SOSIAALITURVA 3/

12 Lapsi kantaa pahoinpitelyn jälkiä koko elämänsä Pahoinpidelty lapsi kehittää selviytymiskeinoja, joista seuraa myöhemmin psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia vaikeuksia, kuten päihdeongelmia ja itsensä vahingoittamista.väkivalta siirtyy herkästi myös sukupolvelta toiselle. Lapsen seksuaalinen pahoinpitely, muu väkivaltainen kohtelu tai vakava laiminlyönti läheissuhteessa aiheuttaa lapselle sietämätöntä ahdistusta, avuttomuutta ja kipua. Hän tahtoisi paeta tilanteesta, mutta pakeneminen ei onnistu. Lapsi joutuu yhtä aikaa kestämään pahoinpitelyä ja säilyttämään kiintymyssuhteen vanhempaansa tai huoltajaansa. Lapsi joutuu kehittämään psyykkisiä pakenemiskeinoja, hän ikään kuin katoaa itsestään toiseen todellisuuteen, satumaailmaan, psykologi, traumapsykoterapeutti Anne Suokas-Cunliffe Helsingin Traumaterapiakeskuksesta kertoo. Jotta tämä olisi mahdollista, lapsi ei voi olla täysin läsnä väkivaltatilanteissa. Monilla terapian aloittavilla ei ole tämän vuoksi kokonaista kuvaa lapsuudesta, jotkut eivät muista lapsuudestaan mitään. Usein realiteettia ja mielikuvia on alkuun vaikea erottaa toisistaan. Todellisiin tapahtumiin voivat sekoittua lapsen haaveet tai unet. Trauma on kuitenkin totta, ja terapiaa ryhdytään rakentamaan sen pohjalta. Keho viestii Traumaattisessa tilanteessa lapsen hormonaalinen eritys muuttuu elimistön hälytystilan vuoksi. Ylivoimaisen tilanteen edessä lapsen elimistö valmistautuu kuolemaan, keho ikään kuin luovuttaa. Kehon ja aivojen toiminnot muuttuvat dramaattisesti. Esimerkiksi muistot eivät tallennu normaalisti, vaan ne tallentuvat aivojen ei-käsittelliselle puolelle, minkä takia niistä on hyvin vaikea puhua jälkeenpäin, Suokas-Cunliffe kertoo. Toistuvat traumaattiset tilanteet aiheuttavat pysyvän yliaktivaatiotilan. Lapsi alkaa kokea kaikenlaiset ärsykkeet vaarallisina. Hän on varuillaan ja säpsähtelee, vaikka vaara olisi jo väistynyt. Yliaktivaatiotilasta voi seurata nukahtamisvaikeuksia tai vaikeuksia pysyä unessa, ärtyneisyyttä, vihanpurkauksia ja keskittymisongelmia. Lapsen keho lähettää toistuvasti traumasta muistuttavia viestejä, jotka eivät ole yhteensopivia arkipäivän turvallisiin tilanteisiin. Omasta kehosta tulee pikku hiljaa vihollinen, jonka viestit täytyy turruttaa. Lapsesta näkyy ulospäin tavallisesti jähmettyminen ja poissaolo. Jos ammattiauttaja on perillä trauman mekanismeista, hän pystyy sen varmasti tunnistamaan lapsesta, Suokas-Cunliffe vakuuttaa. Kärsimys varhaisesta petoksesta Lapsuuden selviytymiskeinoista tulee myöhemmin kehittymistä estäviä trauman oireita, jotka aiheuttavat psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia vaikeuksia. Anne Suokas-Cunliffe toivoo lisää traumaosaamista sosiaalialalle. Lapsena opittu tapa paeta ongelmatilanteita psyykkisesti voi myöhemmin johtaa katkonaisiin tietoihin omasta elämästä. Esimerkiksi jos päiväkodissa, koulussa tai työpaikalla riidellään, henkilö liukuu tilanteesta psyykkisesti pois, muihin maailmoihin. Riidan selvittyä hänellä ei ole tietoa tapahtumien kulusta. SATU KONTIAINEN Pahoinpidelty lapsi joutuu yhtä aikaa kestämään väkivaltaa ja säilyttämään kiintymyssuhteen vanhempaansa tai huoltajaansa. Turrutetut tai vältellyt tunteet voivat aiheuttaa myös ahdistusta, keskittymisvaikeuksia ja seksuaalisten impulssien hillittömyyttä sekä vakavia ongelmia luottamussuhteissa ja vihansäätelyssä. Luottamuspulan vuoksi suhteet auktoriteetteihin voivat olla erityisen pulmallisia. Traumatisoitunut ihminen mieltää var- 12 SOSIAALITURVA 3/2004

13 haisessa luottamussuhteessa tapahtuneen petoksen vuoksi myöhemmätkin turvallisuutta ja luottamusta vaativat suhteet hyväksikäytöksi.tästä seuraa ongelmia myös parisuhteissa ja hoitosuhteissa, Suokas- Cunliffe kertoo. Turrutetut tunteet välittyvät joillakin fyysisiksi oireiksi, kuten erilaisiksi kiputiloiksi. Nämä henkilöt kuormittavat jatkuvasti terveydenhuoltoa.yhteiskunnalle olisi edullisempaa hoitaa heidät terapiassa. Nykyisin yhä useampi lääkäri ohjaakin potilaan terapiaan selittämättömien somaattisten oireiden, kuten päänsärkyjen, raajojen puutumisen, hengenahdistuksen ja kouristuksien takia. EEVA MEHTO Tuhoisat selviytymiskeinot Kestääkseen trauman aiheuttaman psyykkisen kivun ja paineen lapsi on saattanut vahingoittaa itseään fyysisesti. Itsensä vahingoittaminen ei ole itsemurhayritys vaan pikemminkin keino pysyä hengissä.viiltely tai pään lyöminen seinään herättää saman hormonin kuin varhaisen vuorovaikutuksen rauhoittava syli, Suokas-Cunliffe kertoo. Itsensä vahingoittaminen korvaa siis paradoksaalisesti sitä turvaa, mitä lapsen olisi pitänyt saada vanhemmiltaan. Kivun aiheuttaminen tai itseä muulla tavoin rankaiseminen on selviytymiskeinoista tuhoisimpia. Suoran fyysisen vahingoittamisen lisäksi moni traumatisoitunut saattaa ajautua erilaisiin riippuvuuksiin. Päihteet ovat Suokas-Cunliffen mukaan hyvin tavallinen, jo nuorena opittu tapa rauhoittaa olotilaa. Traumatisoitunut on ehdollistanut uhrin roolin, mikä näkyy toistuvana riskikäyttäytymisenä.yksi hakeutuu jatkuvasti väkivaltaisiin parisuhteisiin, toinen ei salli elämässään mitään menestystä, kolmas hakee toistuvia extreme-kokemuksia hurjista harrastuksista tai päihteistä. Suokas-Cunliffe muistuttaa, että traumatisoitunut ihminen voi myös suoriutua ulkoapäin katsottuna elämästään hienosti. Ulkoisesti kaikki menee hyvin siihen asti, kun suoja ei enää toimi. Suoja pettää tilanteissa, joissa voimat vähenevät, kun esimerkiksi työssä alkaa uupua. Väkivallan kierre katkaistavissa Pahoinpitelevää aikuista on usein lapsena lyöty tai laiminlyöty. Ongelma siirtyy hyvin helposti sukupolvelta toiselle. Ahdistus, vihanpurkaukset, päihdeongelmat ja seksuaalisten impulssien ongelmat aiheuttavat käsittelemättöminä väkivallan kierteen.väkivallan toistaminen aiheuttaa syyllisyyttä ja lisää ahdistusta edelleen. Kun vaikkapa seksuaalinen pahoinpitely on rikkonut kaikki rajat lapsuudessa, ongelmia voi seurata siitä, että aikuinen ei pysty kunnolla erottamaan oikeaa ja väärää. Pahoinpitelijältä opittua mallia voi toistaa myös tietämättään, jos omat traumat ovat hautautuneet niin syvälle. Mitä enemmän traumaa käsittelee, sitä epätodennäköisempää ongelman siirtyminen on jälkipolvelle. Esimerkiksi väkivaltaisten äitien päiväryhmät ovat erinomaisia ehkäisemään kierrettä. Näiden ihmisten pulmat ovat aivan eri tasolla verrattuna muihin äitiryhmiin, eivätkä he voi ottaa puheeksi ongelmaansa niissä, Suokas-Cunliffe kertoo. Luottamus saavutettava ensin Mitä enemmän ammattiauttajilla on tietoa traumoista ja mitä enemmän he pystyvät pitämään mielessään näitä tuskaisia asioita, sitä paremmin ongelmiin voidaan puuttua. Kun luottaa siihen, että kuuntelija kestää, voi toinen avautua vaikeista asioistaan. Luottamuksen saavuttamiseen voi mennä hyvinkin pitkä aika, Suokas-Cunliffe kertoo. Terapia voi kestää useita vuosia. Tuona aikana vaihtelevat yksilöterapia, ryhmäterapia ja muut traumaterapian menetelmät. Esimerkiksi EMDR-menetelmällä pyritään käsittelemään ja muuttamaan sanalliseksi aivojen ei-käsitteelliselle osalle tallentuneita muistoja. Mitään rajaa ei ole siinä, kuinka vanhoja traumoja voidaan hoitaa. Kun traumat avautuvat, on kuin ne olisivat tapahtuneet eilen. Ne ovat olleet syväjäässä, sanoo Suokas-Cunliffe. Terapian tavoite ei ole etsiä tai rangaista syyllistä, vaan auttaa selviämään traumoista ja suremaan tapahtunutta. Terapian päättyessä sanon tavallisesti, että nyt voit halutessasi mennä puhumaan asiasta pahoinpitelijän kanssa. Riskiä realiteetin murtumisesta ei silloin enää ole. Kukaan asiakkaistani ei ole kuitenkaan kokenut tarvetta tähän. Lisää traumatietoutta tarvitaan Traumaosaaminen on Suokas-Cunliffen mukaan lisääntynyt viime vuosina eri viranomaistahoilla, mutta hyvin paljon osaamista tarvittaisiin vielä lisää. Vain pieni määrä kaikista traumatisoituneista saa hoitoa. Traumatiedon tarve on suuri sosiaalipuolella, mutta myös poliisilla ja lääkäreillä. Tarvittaisiin mieli sille, mitä tekee. Lääkärit saattavat olla ihmeissään loputtoman oireilun kanssa. Tämä saattaa vaikeuttaa traumaa entisestään, Suokas-Cunliffe pahoittelee. Runsaasti tarvittaisiin lisää myös työnohjausta, jotta työntekijät jaksaisivat kantaa välillä hyvin raskaitakin taakkoja. Joku kysyy joskus, miten tällaista työtä jaksaa tehdä. Ihmisissä on kuitenkin ihmeesti voimaa, vaikka he olisivat kärsineet kuinka hirveästi. Joka kerta saan ihmetellä ihmisen selviytymiskykyä. Toivuttuaan nämä ihmiset pystyvät arvostamaan aivan eri lailla sitä tavallista elämää, joka toisille on itsestään selvää. He näkevät tämän päivän arvon. LÄHDE: Satu Kontiainen Suokas-Cunliffe, Anne (2003) Lapsuuden kompleksisen trauman jäljet aikuisuudessa.teoksessa Saarinen, P. & Lahti, H. & Parttimaa, R. (toim.) Matkalla eheäksi ja eläväksi. Traumaterapiakeskus, Oulu. SOSIAALITURVA 3/

14 Kolumni Pertti Rajala Lukeminen on kuin kävelytaito Kansainvälisissä lukutaitotutkimuksissa niin suomalaiset lapset kuin aikuisetkin sijoittuvat aivan kärkeen. Tästä tuloksesta voimme olla ylpeitä. Hyvä jatkokysymys on, ymmärtävätkö suomalaiset lukemaansa? Onko hallintomme kielenkäyttö niin monimutkaista, että sitä on vaikeaa, joskus liki mahdotonta ymmärtää? Entä ymmärtävätkö suomalaiset kuulemaansa? Ymmärtääkö sosiaalitoimistossa, sairaalassa tai terveyskeskuksessa lääkärin puheilla, kansaneläkelaitoksen tiskillä, vanhainkodissa, erityishuollon asiantuntijan tai palvelukodin henkilöstön kanssa asioiva henkilö, mitä hänelle kerrotaan? Valtion tilintarkastajien viime vuoden lopulla antama kertomus kiinnittää huomiota lain valmistelun ja hallinnon kielenkäyttöön. He toteavat ymmärrettävällä suomen kielellä, että lakitekstit ja niiden soveltamisohjeet ovat liian vaikeaselkoisia. Selkeät lakitekstitkään eivät yksin riitä.ylipäätään hallinnossa tulee kiinnittää huomiota annettavien kirjallisten ohjeiden selkeyteen, valtiontilintarkastajat korostavat. Tämä koskee kaikkea julkista toimintaa ja miksi ei kaupallista viestintääkin. Kun asennan videota tai muuta sähköistä vempainta tai kokoan huonekaluja kasvatustieteiden maisterin koulutuksella, insinöörien kirjoittamien ohjeiden aivoitukset avautuvat perin vaikeaselkoisena. Me suomalaiset taidamme olla liian kilttejä. Hyväksymme vaikeat ohjeet ja monimutkaiset tekstit suurella hiljaisuudella.ymmärtäminen on ihmisen perusoikeus. Lieneekö taustalla tyhmäksi leimautumisen pelko, kun emme uskalla kysyä ja vaatia ymmärrettäviä kirjallisia ohjeita? Olen suututtanut sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä väittämällä, että he puhuvat niin vaikeaselkoista kieltä, että asiakkaalla on todellisia vaikeuksia ymmärtää sanomaa. Rohkenen väittää, että näin on monessa yhteydessä yhä edelleen. Oman viestintänsä niin kirjallisen kuin suullisen ymmärrettävyyteen ei koskaan voi liiaksi kiinnittää huomiota. Olennaista ei ole esittää, miten paljon itse tietää jostakin asiasta, vaan se, että saa viestitettyä ymmärrettävästi asiakkaalleen perille perusasiat ja tiedot, joita hän tarvitsee. Erikseen ovat vielä henkilöt, joilla on vammansa, ikänsä tai muun syyn vuoksi vaikeuksia ymmärtää hyvääkään yleiskieltä. He tarvitsevat ymmärrettävän yleiskielisen viestinnän lisäksi omaa selkokielistä viestintää. Vierailin Kuubassa Havannassa mukautetun opetuksen Tony Santiago -erityiskoulussa. Eräässä luokassa oppilaat tervehtivät minua tunnuslauseella: Lukeminen on kuin kävelytaito! Loistavasti sanottu. Lause sopii mukautetun erityiskoulun oppilaiden ohella meille kaikille. Mitä sitten luetun ja puhutun ymmärtäminen voisi olla? Mikä on aivan perustavaa elämälle? Happi? Voisimmeko jatkaa lausetta seuraavasti: Lukeminen on kuin kävelytaito ja ymmärtäminen on kuin hengittämistä! Ääni kehotti tappamaan Mariannen ja muut peikot! Tästä pahoinpitelystä alkoi Ruotsissa kova debatti avohoidosta. Soinilaissyntyinen sairaanhoitaja Marianne Parviainen kohtasi elämänsä kovimman koettelemuksen eräänä iltapäivänä viime toukokuussa.täysin tuntematon 32-vuotias, tavallisen näköinen mies hyökkäsi rautatanko kädessään hänen kimppuunsa Tukholmassa ja mukiloi hänet pahasti.vain tiukasti päässä pysynyt pyöräilykypärä pelasti hengen. Ensimmäinen yö kului tajuttomana teho-osastolla hengityskoneeseen kytkettynä. Mies kaatoi pyörällä liikkuneen Mariannen katuun ja löi häntä 5,4 kiloa painavalla kallioporan terällä lääkärien laskelman mukaan parikymmentä kertaa. Laadukas pyöräilykypärä pelasti hänet varmalta kuolemalta, kuten hetkeä aiemmin vähän toisella kymmenellä olleen koulutytön ja sitä aiemmin niin ikään aikuisen opettajattaren. Huonosti kävi sattumoisin paikalle kävelleelle eläkeläismiehelle, joka ehkä pelasti Mariannen hengen. Rautatankomies kävi välillä eläkeläisen kimppuun ja palasi sitten vielä takaisin jatkamaan maassa maannen Mariannen moukarointia. Ikämiehen paljaaseen päähän osuneet iskut olivat tappavia. Ja tappamisen meininki miehellä olikin! Hän kertoi itse tuoreeltaan, että hän oli pitänyt uhrejaan peikkoina, jotka edustivat pahan voimia. Peikot piti tappaa, kuten päähenkilö hänen juuri aiemmin lukemassaan science fiction -romaanissa teki. Tässäkin tapauksessa hakkaaja kertoi äänistä, jotka kehottivat surmatöihin. Mariannelta oli valunut kadulle arviolta litran verran verta. Hemoglobiinini oli 64, kun hänet tuotiin sairaalaan. Seuraavan yön olin hengityskoneessa. Olin mennyt shokkiin jo ensimmäisistä iskuista, kun olin kaatunut katuun. Todistajien kertoman mukaan olin päässyt siirtymään hieman alkuperäiseltä kaatumispaikaltani itseäni kierittämällä. Kaikki iskut suuntautuivat päähän ja kasvojen alueelle. Kasvoluiden tueksi tarvittiin plastiikkakirurgiaa ja titaania. Leikkauksen jälkeen Marianne on jälleen ulkoisesti täysin sama viehättävä nainen kuin aiemminkin. Olimme peikkoja, jotka piti tappaa... Pojan hiljan lukemassa romaanissa päähenkilö kykeni näkemään, ketkä ihmisistä olivat pahan ruumiillistumia. Hän piti siis meitä uhrejaan peikkoina, kertoo Marianne ulkoisesti täysin levollisesti. 14 SOSIAALITURVA 3/2004

15 Marianne Parviainen on työskennellyt ulkomailla vuodesta Norjan ja Englannin jälkeen hän joutui elämänsä pahimpaan paikkaan Ruotsissa, eikä sielläkään työssään vaan kadulla tavallisena iltapäivänä. Mieleen nousee Anna Lindhin surmaaja, joka kertoi halunneensa toistuvasti psykiatriseen hoitoon ennen surmatyötä. Lisäksi hänkin totteli ääntä, joka kehotti puukottamaan ministeri Lindhin. Väkivaltaisista tapahtumista on kulunut runsaat puoli vuotta. Marianne ei halua enää muistella tuntemuksiaan tai kertoa, miten kaikki yksityiskohtaisesti tapahtui. Katselemme hänen vanhempiensa kodissa paksusta kansiosta kuvia verijäljistä kadulla, sairaalassa otettuja vammakuvia ja kuvia hakkaajan asunnolta. Ihan ok kerrostaloasunto on kaoottisessa siivottomuuden tilassa. Keittiön lattia on esimerkiksi täynnä kaikenlaista roinaa niin, että ruuanlaitto on tuskin ollut mahdollista pitkään aikaan. Median rautatankomieheksi nimeämä tyyppi on kavereittensa mukaan huumorintajuinen ja älykäs. Hän on kouluttautunut joskus maalariksi ja opiskellut nuoruusvuosinaan työllisyyskoulutuksen avulla jonkin tasoiseksi jazz-opettajaksi. Varsinaista työtä osaamisaloillaan hän silti tuskin oli tehnyt koskaan, Marianne arvelee. Omaa perhettä miehellä ei ollut, ja oma tausta on erittäin rikkinäinen: biologinen isä ja äiti eivät liene koskaan asuneet yhdessä. Isä oli kuollut huumeisiin. Jotenkin Marianne mieltää, että erityisesti äiti olisi edesauttanut pojan kehittymistä nykyiselleen. Marianne halusi olla itse läsnä, kun tuomioistuin käsitteli asiaa heinäkuun alussa. Halusin katsoa kaveria silmästä silmään. Tuomittu joka vuosi pahoinpitelystä! Marianne ei tunnu aidosti vihoittelevan tai kantavan kaunaa hyökkääjää kohtaan. Hän on työskennellyt viimeiset pari vuotta Tukholman läänin pohjoisen alueen sairaalassa lasten ja nuorten psykiatrisella osastolla. Vähitellen hän on tottunut siihen, että kaikkeen on syynsä. Ei lapsi tai aikuinen käyttäydy dramaattisesti lähimpiään kohtaan, ellei hänellä ole siihen voimakkaita pakottavia paineita. Raaka väkivalta on heijastusta jostain taustalla. Kokonaan eri asia sitten on, miten yhteiskunnan ja ystävien pitäisi käsitellä ihmistä, jolla on riski reagoida väkivaltaisesti oman pahan olon takia. Onko oikein, että niin monet epävarmat tyypit kulkevat vapaalla yksilönvapauden ja säästösyiden takia? Tämä henkilö oli tuomittu 18 vuotta täytettyään joka vuosi jonkin tason pahoinpitelystä! Ruotsissa on noussut oikeastaan minun tapaukseni jälkeen oikea keskustelun aalto tästä asiasta. Nyt on tulossa lakimuutos, jonka mukaan psyykkiset syyt eivät automaattisesti varjele rikoksen tekijää vankilatuomiolta, kuten nykyään käy. Aivan yleisesti siellä ollaan ammattilaistenkin keskuudessa sitä mieltä, että avohoitosuuntauksessa on menty liian pitkälle. On huvittavaa, että tämä kaveri tuomittiin nyt vain hoitoon, sairaalaan 14 vuodeksi. Minä koen, että minutkin on tuomittu elämään samassa paikassa. Ero on vain siinä, että minulla se on oikeasti elinkautinen, mutta hän saattaa päästä vapaaksi jo alle kymmenessä vuodessa, Marianne sanoo sarkastisesti. JOUKO SIIRILÄ Metrolla mielenterveyspolille Päälleni joskus kello 14 aikaan käyneellä miehellä oli ollut saman päivän aamulla aika huumeklinikalle. Hän ei ollut mennyt sinne vaan soittanut poliisille noin kello 13:lta ja kertonut tappaneensa poliisin. Poliisit veivät kaverin klinikalle. Aikoja ei siinä vaiheessa enää ollut eikä lääkäriä paikalla. Sairaanhoitaja oli neuvonut hänet seuraavaksi psykiatriselle poliklinikalle. Hoitajat tekivät kuitenkin virheen siinä, että neuvoivat miestä siirtymään itse metrolla päämäärään. Näin hoitajat eivät olisi saaneet ohjeiden mukaan tehdä missään tapauksessa. Matkalla lähimmälle metroasemalle tämä kaikki sitten tapahtui! Ruotsissa purettiin laitospaikkoja innolla 1990-luvulla kuten sitten Suomessakin. Seuraukset ovat mielestäni nyt nähtävillä. Vain puolitoista viikkoa oman onnettomuuteni jälkeen Malmössä joku mies ajoi päätä pahkaa ihmisjoukkoon aiheuttaen kahden kuoleman ja usean loukkaantumisen. Syksyllä oli Anna Lindhin surmatyö ja olihan Suomessakin paloittelusurma ja Evijärvellä se nuoren tytön surma, miettii Marianne. Kaikki syntyvät maailmaan normaaleina. Missä vaiheessa jotkut alkavat sitten kasvaa kieroon? Marianne miettii. Hän ei ole itse saanut koulutusta erityisesti psykiatriselle puolelle vaan kirurgiseksi sairaanhoitajaksi. Marianne aikoo jatkaa työssään sairaalassa, mutta hän on ajatellut siirtyä nuorempien, alle 12-vuotiaiden pariin. Olen pienikokoinen, ja tällä isompien osastolla on aika paljon myös Ruotsiin vasta tulleita nuoria, jotka saattavat olla yli 18-vuotiaitakin, miettii Marianne Parviainen, rohkea tyttö Etelä-Pohjanmaalta. Aiemmat työpaikat ovat olleet Norjassa ja Englannissa. Onko maa joskus jälleen Suomi? Sitä Marianne ei ole vielä päättänyt. Jouko Siirilä SOSIAALITURVA 3/

16 Perhesolu toi lapsen näkökulman A-klinikalle A-klinikoilla on tehty perinteisesti yksilötyötä. Päihdeperheiden arviointijakso tartutti perhetyön mallin ja lastensuojelun Espoon A-klinikalle. Lasten tossujen töminä on kaikunut Espoon A-klinikan käytävällä keväästä 2000 lähtien, jolloin A- klinikka alkoi järjestää päihdeperheiden arviointijaksoja perhesoluasunnossaan. Asiakasperheet tulevat Espoon sosiaalitoimen kautta. Yleensä lähettäjänä on lastensuojelun sosiaalityöntekijä, joka näkee perheen ongelmien juontuvan vanhempien päihteidenkäytöstä. Jaksolla tilanne arvioidaan lapsen hyvinvoinnin näkökulmasta. A-klinikka suunnitteli palvelun alun perin kriisiperheiden hoitojaksoksi, jonka avulla ongelmiin päästäisiin puuttumaan jo ennen kuin perheessä tarvitaan lastensuojelun järeitä toimia. Sosiaalityön arjesta nousevat tarpeet ovat kuitenkin muokanneet palvelun toisenlaiseksi. Perhesolussa on ollut vajaa sata perhettä. Niistä vain yksi on hakeutunut sinne vapaaehtoisesti itse. Lähes kaikilla asiakasperheillä on vähintään huostaanoton uhka taustalla. Kuljemme jälkijunassa. Monesti lapsi on jo sijoitettu tai tehty kiireellinen huostaanotto avohuollon tukitoimena. Vanhemmat opastetaan tänne miettimään tilanteen pysäyttämistä, vastaava sosiaaliterapeutti Marjatta Aahos sanoo. A-klinikan perhesolun arviointijaksolla päihdeperheen tilannetta tarkastellaan lapsen näkökulmasta. Miten vanhempien päihteidenkäyttö vaikuttaa lasten elämään ja mitä asialle voitaisiin tehdä? Loukattu vanhemmuus haittaa työskentelyä Lapsen huostaanotto tai sen mahdollisuus on hankala lähtökohta arvioinnille. Vanhemmat ovat saaneet jo viestin, joka koskee heidän äitiyttään tai isyyttään. Se herättää vihaa ja kaunaa, eikä ole hedelmällinen maaperä lähteä miettimään päihteetöntä elämäntapaa ja ruotimaan omaa vanhemmuuttaan, psykologi Hannele Levo kertoo. Jos lapsi on huostaanotettu juuri ennen perhesoluun tuloa, on koko jakson kulku muutettava. Vanhemmat ovat niin suruissaan ja peloissaan, että jakso täytyy aloittaa kriisityöskentelyllä. Tilanteen purkuun ja shokin tasaantumiseen menee yleensä pari päivää. Päihdehoidollisesti huostaanoton läheisyys ei ole myöskään otollista aikaa. Isä ja äiti suostuvat lähtemään arviointijaksolle ehkä vain saadakseen lapsensa takaisin. Motivaatio pysähtyä ja katsoa itseään peilistä tulee ulkoapäin. Kun ajatellaan päihdehuollon näkökulmasta, niin ihmisen pitää kohdata oma rajansa ennen kuin hän on valmis tekemään muutosta. Sama pätee tässäkin. Ihmiselle pitää tulla kokemus pohjakosketuksesta. Siinä vaiheessa kuvio voi näyttää ulkopuolisen silmissä jo aika hurjaltakin, sosiaaliterapeutti Markku Manninen muistuttaa. Kokemukset perhesolun työmallista ovat kuitenkin olleet rohkaisevia. Jos vanhemmat ovat sitoutuneet päihdehoitoon ja ottaneet vastaan tarjotut tukitoimet, ovat lapset useimmiten voineet palata kotiin myöhemmin tai huostaanotto on voitu estää. Ennen kaikkea työmalli säästää lapsia huostaanottotilanteissa. Arviointijaksolla ja sen jälkeisellä päivitysjaksolla selviää, onko lapsen turvallista mennä kotiin. Etukäteen tehty arvio perheen tilanteesta estää lapsen hyppyyttämisen kodin ja sijoitusten välillä. Kymmenen päivää tiedontuotantoa Arviointijakso noudattelee yleensä samaa kaavaa. Se alkaa haastattelulla, jossa on mukana perheen lisäksi heidän oman alueensa sosiaalityöntekijä. Haastattelun tavoitteena on käydä lävitse pelisäännöt mutta myös seuloa pois sellaiset perheet, jotka eivät hyötyisi jaksosta. A-klinikka saattaa esimerkiksi suositella vanhemmil- 16 SOSIAALITURVA 3/2004

17 le katkaisuhoitoa, kun päihteidenkäyttö on mennyt niin pitkälle, että siinä ei ole enää mitään arvioimista. Varsinainen arviointi kestää kymmenen päivää, jolloin perhe asuu katkaisuaseman perhesolukolmiossa. Ja päihdehoitolaitoksen tiloissa kun ollaan, päihteitä ei saa käyttää. Perheiden kanssa työskentelevä neljän hengen tiimi on jaettu kahdeksi mies-nais -työpariksi, jotka vierailevat vuoropäivin perheen luona kahden tunnin ajan. Vanhemmat saavat päivittäin uusia EEVA MEHTO tehtäviä, joita he työstävät keskenään. Työntekijät purkavat vastaukset seuraavana päivänä yhdessä vanhempien kanssa. Kysymykset liittyvät päihteiden käyttöön ja päihdehistoriaan. Vaikka punaisena lankana on päihteidenkäytön arviointi, kartoitamme lisäksi psyykkistä puolta, sukuhistoriaa, elämäntarinaa, tavoitteita, sosiaalista verkostoa, työtä ja taloutta siinä tehdään läpileikkaus perheen tilanteesta, Levo luettelee.tarkoitus on päästä jo ilmitulleen päihdeongelman taakse. Työntekijät poimivat tarinasta asiat, jotka saavat lapsen voimaan perheessä huonosti. Niistä syntyy jakson loppulausunto. Perhe tietää tarpeellisen tiedon kulkevan eteenpäin. Jos jakson aikana tulee viitteitä esimerkiksi perheväkivallasta, työntekijät ilmoittavat siitä aina viranomaisille. Perhesolu on välitila Perheet elävät katkon soluasunnossa normaalin arkirytmin mukaisesti. Kouluikäiset lapset käyvät koulua ja päiväkotilapset viettävät päivänsä tarhassa, jos he ovat vanhempiensa mukana. Perhesolun kolmio on sisustettu kuten tavallinen koti: makuuhuoneessa ovat pari- ja pinnasängyt, olohuoneessa televisio ja sohvat. Taulukin koristaa seinää. Silti perhesolu ei ole koti. Toisaalta se ei ole myöskään suljettu laitos laitoskulttuureineen. Se on välitila. Täällä on aika ja paikka työskentelylle. Tämä on riittävän lähellä arkirutiineja; voi hakea tavaroita kotoa ja viedä lasta tarhaan. Silti arki ei ole sotkemassa. Ei olla ihan arjessa, mutta ei kovin kaukanakaan omasta elämänpiiristä, Manninen kuvailee. Kodinomaisessa tilassa työntekijöiden ja vanhempien välille on helpompi rakentaa luottamusta kuin toimistossa. On rummuttavaa ammentaa itsestään jatkuvasti tietoa, niin hyvää kuin pahaakin. Murroskohta tulee tyypillisesti kolmantena tai neljäntenä päivänä. Puheissa alkaa tulla ristiinmenoja; vanhemmat jäävät ikään kuin kiinni valehtelusta. Tulee uupuminen ja väsyminen. He alkavat uskoa, että ovathan nuo työntekijät ihan tosissaan, Levo kertoo. Lasinen lapsuus näkyy Työntekijät hoitavat lapsia sillä aikaa, kun vanhemmat keskustelevat tai tekevät omia tehtäviään. Samalla hoitajilla on mahdollisuus tehdä havaintoja. Lapset tuottavat kaikenlaista. He piirtelevät kuvia. Rakentelevat lego-palikoista ostoskärrejä, jotka lastataan kaupassa täyteen kaljaa. Ihmettelevät, kuinka täällä on niin puhdasta ja saanko minä olla täällä todella, Levo kertoo. Useat perhesoluun tulevista lapsista ovat eläneet lasista lapsuutta. Ja se näkyy heistä. He ovat pikkuaikuisia, jotka ovat oppineet vahtimaan vanhempiaan. Niinpä he kuuntelevat ja kurkkivat perhesolussakin olohuoneen puolelle, mitä vanhemmat siellä tekevät. Mikäli lapset ovat riittävän vanhoja, heitä haastatellaan sekä yksin että vanhempien kuullen. Jos lapsilla on isot korvat kuulla vanhempiaan, niin on myös vanhemmilla, kun lapsia jututetaan. Vanhemmat saavat ensimmäistä kertaa elämässään informaatiota siitä, miten lapset näkevät kodin ja vanhemmat. Marjatta Aahos, Markku Manninen ja Hannele Levo kuuluvat Espoon A-klinikan perhesolutiimiin. MINNA TARVAINEN Perhesolussa lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ja voi kertoa asioistaan, sillä vanhempien kriisi on rauhoittunut ja nämä ovat raittiina.vanhemmat kuuntelevat, Aahos kertoo. Verkostokokous avaa salaisuudet Arviointijakso huipentuu verkostokokoukseen, jonka perhe kutsuu koolle. Siihen tulevat perheen kanssa työskentelevät viranomaiset. Perhe voi pyytää paikalle myös omia ystäviään tai sukulaisiaan jos tätä verkostoa vielä on jäljellä. Yleensä lähiverkosto on jo uuvutettu.ystävät ovat olleet salaisuudessa mukana, jotta päihteidenkäyttö ei paljastuisi ja lasta ei huostaanotettaisi. Tämä karkottaa ihmisiä, Aahos huomauttaa. Verkostokokous pakottaa avoimuuteen. Saman pöydän ääressä istuu niin monia perheen tuttuja, että salailu ei enää kannata. Avoimuuden ohella kokous perustuu perhelähtöisyyteen. Perhe on itse aktiivisesti miettimässä keinoja arkensa parantamiseksi. Siten sen on otettava vastuu päätöksistä. Keskustelua käydään niin kauan, että perheen valitsemat tukitoimet ovat järkeviä ja mahdollisia toteuttaa.vain siten valintoihin voi sitoutua. Paitsi perhettä, sitovat verkostokokouksessa tehdyt päätökset myös muita kokoukseen osallistujia. He sitoutuvat tukemaan perhettä. Toisaalta päätös antaa verkoston jäsenille oikeuden ottaa yhteyttä toisiinsa, jos he huomaavat perheessä ilmenneen ongelmia. Lisäksi kokouksessa tuotetulla dokumentilla on käyttöä mahdollisessa huostaanottotilanteessa: perheeltä on saatu lupa käyttää paperia lastensuojelun antaman lausunnon tukena. Arvio on myös hoitoa Onko jakso sitten pelkkää arviota vai päihdehoitoa? Se on sekä että. Se on väliintulo. Arvio on hoitoa siten, että se antaa informaatiota ihmiselle itselleen. Se antaa hänelle työkaluja työskennellä ongelmiensa SOSIAALITURVA 3/

18 kanssa. Silti arvio ei ole syvälle menevää ja pitkäkestoista terapiaa. Ihme ei tapahdu kymmenessä päivässä, mutta tänä aikana tehdään oivalluksia, Aahos pohtii. Huumeidenkäyttäjillä työ perhesolussa jää vaillinaiseksi. Lastensuojelu on lähettänyt kymmenkunta perhettä arviointijaksolle epäillessään huumeidenkäyttöä. Käyttö on kyllä voitu todentaa, mutta vanhemmat eivät ole pystyneet sitoutumaan muuhun työskentelyyn. He ovat levottomia eivätkä kykene olemaan päihteittä kymmentä päivää. Huumekulttuurissa on paljon salaisuuksia. On ensinnäkin asioita, joita huumeita käyttävät vanhemmat eivät halua kertoa, ja toiseksi paljon sellaista, mitä meidän ei ole hyvä tietääkään. Väliin jää paljon harmaata aluetta, Manninen selventää. Onnistuminen vaatii avoimuutta. Perhesolu tartutti lapsen näkökulman Perhesolu on muuttanut työtapoja Espoossa. Lastensuojelusta on tullut osa A-klinikan työtä, se ei ole vain perhesolutiimin jäsenten hommaa. Aahos puhuukin tartuntavaarasta. Katkaisussa tehdään yleensä töitä yksilön kanssa, mutta tämä on tuonut perheen näkökulman mukaan. Tartunta näkyy.verkostotyö on laajentunut ja perhetyö on tiivistynyt.viime vuonna katkaisuaseman työntekijät päättivät, että he alkavat kartoittaa alkuhaastattelun yhteydessä kaikkien asiakkaiden perheet. Myös asiakkaissa lasten näkeminen A-klinikan käytävällä herättää halun puhua omasta jälkikasvustaan. Perhesolutyö on opettanut työntekijöitä näkemään huostaanoton asiakkaan näkökulmasta. A-klinikalla käy paljon asiakkaita, jotka ovat läpikäyneet saman kuin perhesolun vanhemmat. Kun olen nähnyt näitä perheitä, niin ymmärrän, mitä ihminen todella tarkoittaa, kun hän puhuu perheensä menettämisestä, Hannele Levo sanoo. Minna Tarvainen Alkoholiohjelma : Yhteistyössä viinan kiroja vastaan Alkoholin käyttö on jokaisen omalla vastuulla, mutta haitat tulevat kaikkien kannettavaksi. Hallitus pyrkii alkoholiohjelmalla nostattamaan uutta yhteiskunnallista vastuuta. Valtioneuvosto on tehnyt ensimmäistä kertaa yleisen alkoholipoliittisen linjauksen, joka on valmisteltu yhteistyössä ministeriöiden kesken. Periaatepäätöksen mukaisessa alkoholiohjelmassa on mukana koko valtionhallinto. Alkoholiohjelman valmistelun ja toimeenpanon ohjaamisesta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö.tavoitteena on alkoholin aiheuttamien haittojen ehkäisy ja vähentäminen. Valtio kutsuu ohjelmaan mukaan kuntia, elinkeinoelämää, järjestöjä ja kirkkoja.yhteen pyritään kokoamaan kaikki käytettävissä olevat keinot. Haitat kohtuuttoman suuria Alkoholin käytöstä aiheutuvat haitat ovat nykyisin kohtuuttoman suuria verrattuna niihin hyötyihin, joita alkoholin valmistuksesta, myynnistä ja käytöstä kokonaisuutena syntyy. Kulutuksen kasvu on yhteydessä alkoholisairauksien ja alkoholikuolemien kasvuun ja uhkaa erityisesti lasten ja perheiden hyvinvointia. Vuonna 2002 tilastoitu kulutus läheni jo kaikkien aikojen huippua, vuotta 1990, jolloin kulutus oli puhtaaksi alkoholiksi muutettuna lähes 7,8 litraa asukasta kohden. Kulutuksen odotetaan tänä vuonna edelleen kasvavan alkoholin tuontirajoitusten poistamisen ja alkoholiveron laskun vuoksi. Ohjelmassa on asetettu kolme erityistä tavoitetta: lasten ja perheiden hyvinvoinnille aiheutuvien haittojen vähentäminen, alkoholijuomien riskikäytön ja siitä aiheutuvien haittojen vähentäminen ja alkoholijuomien kokonaiskulutuksen kääntäminen laskuun. Valtioneuvosto seuraa tavoitteiden saavuttamisen kannalta vuosittain eri juomaryhmien kulutuksen kehitystä, lähialueiden hintatason muutoksia ja laittoman kaupan kehitystä. Ohjelman yhteyteen liitetään myös seurantaa muun muassa alkoholin vaikutuksista lasten hyvinvointiin. Kaikilta kortta kekoon Alkoholiohjelma perustuu julkisen vallan, elinkeinoelämän ja kansalaisyhteiskunnan vapaaehtoiselle kumppanuudelle. Vuoden 2003 lisätalousarviossa osoitettiin miljoona euroa alkoholiohjelmaan. Eri hallinnonalojen tehtävänä on tavoitteiden toteuttamiseksi suunnitella toimintansa valtion talousarvion pohjalta. Kunnat, järjestöt ja elinkeinonharjoittajat päättävät omien voimavarojensa puitteissa toiminnastaan. Haittojen vähentämiseksi ohjelmassa keskitytään valistamaan ja ehkäisemään. Ensisijaisesti halutaan kehittää yhteisiä toimintatapoja.tietoa alkoholin haitoista jaetaan muun muassa ravintoloitsijoille, kauppiaille ja vanhemmille. Alko on kiinteästi mukana ohjelmassa kumppanina. Nuorten alkoholinkäytön ehkäisyssä luotetaan myös järjestöjen mahdollisuuksiin. Liikekannalle ei tahdota ainoastaan päihdejärjestöjä, vaan kaikki urheilu- ja nuorisojärjestöt. Ohjelma peräänkuuluttaa peruspalveluministeri Liisa Hyssälän mukaan uutta yhteiskunnallista vastuuta, jossa valvonta lähtee toimijoista itsestään. Aiemmin alkoholipolitiikka on ollut viranomaisten vastuulla. Alkoholirikokset rikoslakiin Lainsäädännössä on useita kohtia, joilla pyritään ehkäisemään alkoholista aiheutuvia haittoja. Alkoholilain, rikoslain, järjestyslain ja valmisteverotuslain toimeenpanoa tahdotaan edelleen tehostaa. Alkoholirikoksia koskevat säännökset on päätetty uudistaa ja siirtää rikoslakiin. Lisäksi valtioneuvosto lisää lähiyhteisöjen ja kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa alkoholijuomien anniskelun ja vähittäismyynnin valvontaan. Lakisääteisiin alkoholihaittojen rajoittamiskeinoihin, kuten alkoholiverotukseen, vähittäismyyntimonopoliin, myynti-ikärajoihin, vastuuseen anniskelusta ja rattijuopumuksen ehkäisyyn vallitsee edelleen suurin luottamus hallitusneuvos Ismo Tuomisen mukaan. Hieman vähemmän uskotaan myyntiaikojen rajoittamiseen, saatavuuteen väkevyyden mukaan, paikalliseen vaikuttamiseen ja mini-interventioihin. Vain vähäisesti uskotaan hoidon vaikutukseen haittojen vähentäjänä sekä mainonnan rajoituksien, valistuksen ja viestinnän vaikutukseen. Satu Kontianen 18 SOSIAALITURVA 3/2004

19 Pekka Saarnio Minkä takia ihmiset päihdyttävät itseään? On pitkälti hämärän peitossa, milloin ja miten ihmisen tajunta on kehittynyt nykyisen kaltaiseksi. Aihepiiriä on luonnollisesti tutkittu paljon ja on esitetty erilaisia hypoteeseja, mutta tyhjentäviä vastauksia ei toistaiseksi ole saavutettu. Tajuntaan vaikuttavien aineiden käytön esihistoriasta tiedetään niin ikään sangen vähän. Nämä kaksi kehityslinjaa ovat yhteydessä toisiinsa, tajunnan kehittymistä on seurannut sen säätely. Päihteiden käytöstä on merkkejä myös eläimillä, mutta kyseessä ei ole laadullisesti samanlainen ilmiö kuin ihmisellä. Muun muassa toiminnan tavoitteellisuudessa on oleellinen ero.tämän vuoksi eläimiä ei ole nähty ostoksilla Alkon myymälöissä, ei edes viinalle person rottakannan edustajia. JUON, SIKSI EN AJATTELE Tajunnan säätely päihteiden avulla on luultavasti yhtä vanhaa perää kuin tajunta itsekin. Ostoksille vai pubiin asti? Tajunnan kemiallisen säätelyn problematiikkaa on pohdittu pitkään. Varhainen esimerkki tästä on Leo Tolstoin viime vuosisadan alussa ilmestynyt tutkielma Mitä varten ihmiset päihdyttävät itseään? Tolstoin vastauksen lähtökohtana on ihmisen vahva taipumus omantunnon pimittämiseen. Tähän tarkoitukseen käytettävät keinot ovat jaettavissa kahteen pääluokkaan, ulkoisiin ja sisäisiin. Ulkoista keinoa käytetään, kun halutaan kääntää huomiota omantunnon osoituksista. Sisäistä käyttää se, joka pimittää itse omantunnon. Ulkoiset keinot eivät täydellisesti käännä huomiota pois elämän ristiriidalta omantunnon vaatimusten kanssa.tämä ristiriita häiritsee elämistä. Ihmiset turvautuvat varmaan sisäiseen omantunnon pimittämisen keinoon, aivojen myrkyttämiseen päihdyttävien aineiden avulla, jotta heidän elämänsä olisi mahdollinen. Nykyiset mahdollisuudet tajunnan säätelyyn, niin ulkoiseen kuin sisäiseenkin, ovat kuitenkin aivan eri kokoluokkaa kuin Tolstoin päivinä. Kemiallisen säätelyn ainevalikoima on tullut laajemmaksi, saatavuus parantunut ja hinnat laskeneet. Aineita jaellaan laillisesti alkoholi- ja lääkekaupassa sekä laittomasti huumebisneksessä. Ulkoisessa säätelyssä on tapahtunut mahdollisesti vielä suurempi mullistus: säätelyn keinot ovat pitkälti muuttuneet markkinahyödykkeiksi, joita tuotetaan kiihtyvällä vauhdilla ja volyymilla. Niinpä ostoksilla käynnistä sinänsä on tullut yksi yleisimmistä ulkoisen säätelyn keinoista. SATU KONTIAINEN Nöyränä tosiasioiden edessä Laillisten ja laittomien päihteiden käyttö yhdessä keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden käytön kanssa ovat osa tajunnan säätelyn kokonaisuutta. Tätä taustaa vasten puheet huumeettomasta yhteiskunnasta ovat täysin epärealistisia. Tajunnan säätelyssä on käytetty ja tullaan vastakin käyttämään sekä sisäisiä että ulkoisia keinoja. Tämän seikan ymmärtäminen opettaa päihdeongelmien hoidon ja tutkimuksen parissa työskentelevälle nöyryyttä: on suhteutettava omat mahdollisuudet vallitseviin tosiasioihin. Hoito ja tutkimus eivät varmasti tule poistamaan päihdeongelmia niin kauan kuin ihminen on nykyisellään. Olisi osuvampaa mieltää ne samanlaisiksi instituutioiksi kuin muutkin syvälle juurtuneet, vahvan jatkuvuuden omaavat instituutiot. Sanonnan mukaan alkoholin avulla on mahdollista ottaa lomaa ihmisyydestä. Osa käyttäjistä joutuu kuitenkin kiipeliin tuon lomailun seurauksena, toisin sanoen heille kehittyy riippuvuus. Moni siitä toipunut taas tuumii: Niin huonosti ei voi mennäkään, ettei tilannetta voisi vielä viinalla pahentaa. Menetelmä kuin menetelmä Päihdehoitomenetelmien tuloksellisuuden välillä ei ole suuria eroja. Työntekijän toiminnalla sekä hänen ja asiakkaan välisen yhteistyösuhteen laadulla sen sijaan on oleellinen vaikutus tuloksellisuuteen. Ammatillisessa hoidossa helposti ylikorostetaan hoitomenetelmien ja alikorostetaan työntekijän ja yhteistyösuhteen merkitystä. William Millerin (1998) näkemyksen mukaan kaikenlainen päihdeongelmasta toipumiseen tähtäävä aktiviteetti on hyödyllistä, oli sen lähde sitten mikä tahansa. Väittämä on sangen epäsovinnainen, eikä se liene niiden mieleen, jotka ovat vakuuttuneita oman hoitomenetelmänsä paremmuudesta. Pohjois-Amerikassa tehtyjen tutkimusten mukaan noin kolme neljäsosaa alkoholin ongelmakäyttäjistä toipuu ilman ammattiapua (Watson & Sher 1998). Kyseinen ilmiö esiintyy jopa opiaattiriippuvaisten keskuudessa (Robins 1993). Huomattava osa päihteiden ongelmakäyttäjistä näyttää toipuvan ilman minkäänlaista ammatillista hoitoa. Heillä on yleensä ollut vähemmän voimakas riippuvuus kuin ammatilliseen hoitoon hakeutuvilla henkilöillä, samoin vähemmän ongelmakäytön aiheuttamia sekundaarisia haittoja. Ikioma toipumisprojekti Päihdeongelmien hoitoa on tutkittu maailmalla valtavasti. Jo pelkästään julkaisufoorumien määrä yllättää, esimerkiksi alan tiedelehtiä julkaistaan useita kymmeniä. Mikäli päihdeongelmat voitaisiin ratkaista tutkimusten määrällä, meillä ei varmasti olisi enää ainuttakaan alkoholistia tai narkomaania. Tutkimuksen keskeisin rooli tulisikin olla uusien perspektiivien luominen. Etsiä katteettoman optimismin ja perusteettoman pessimismin välistä keskitietä, realismia. Viime kädessä toipumisesta vastaa aina ongelmakäyttäjä itse. Sellaista hoitomenetelmää ei ole ja tuskin tuleekaan, joka parantaisi omasta tahdosta riippumatta. Antti Särkelän (1993) mukaan ammattiauttajan ei pitäisi tavoitella asiakkaan toipumisprojektin varastamista.tajunnan säätely ja siihen liittyvät ongelmat ovat pitkälti yksilöllisiä ilmiöitä, unohtamatta niiden yhteiskunnallisia ja yhteisöllisiä aspekteja. Kirjoittaja on VTT ja Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitoksen dosentti. LÄHTEET Miller,William (1998) Why do people change addictive behavior? Addiction 93 (2), Robins, Lee (1993) Vietnam veterans:rapid recovery from heroin addiction: A fluke or normal expectation. Addiction 88 (8), Särkelä, Antti (1993) Sosiaalityön asiakas subjektina ja ei-subjektina. Helsinki: Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus. Watson, Amy & Sher, Kenneth (1998) Resolution of alcohol problems without treatment: Methodological issues and future directions of natural recovery research. Clinical Psychology: Science and Practice 5 (1), SOSIAALITURVA 3/

20 Erikoissairaanhoidon sosiaalityöntekijä on joutunut kuntalaisten asianajajaksi Lyhenevät hoitoajat, uudenlaiset asiakasryhmät ja kuntien talousongelmat ovat muuttaneet erikoissairaanhoidon sosiaalityöntekijän työnkuvaa. Suuntaus sairaaloiden hoitojaksojen lyhenemiseen näkyy myös sairaalan sosiaalityöntekijän työssä. Asiakkaat vaihtuvat ja sosiaalityön tarve pitäisi tulla varsin nopeasti esille. Useat asiakkaat ottavatkin yhteyttä vasta kotiutumisen jälkeen. Kun erikoissairaanhoidon sosiaalityöntekijänä lähtee seuraamaan hoitoketjuja taaksepäin, on helppo havaita, että perusterveydenhuollosta puuttuu sosiaalityön osaamista, kertoo erikoissairaanhoidon sosiaalityötä tutkinut yhteiskuntatieteen maisteri, sosiaalityöntekijä Maria Pylväs. Toisaalta virka-aikaan työskentelevät sosiaalityöntekijät eivät aina voi vastata siihen tarpeeseen, joka nopeatempoisessa erikoissairaanhoidossa on. Olisiko sosiaalityön mahdollista toimia sairaaloissa päivystysluonteisesti? Pylväs kysyy. Asiakkaiden uudet ongelmat Pylvään tutkimuksen kohteena olleen Oulun yliopistollisen sairaalan sosiaalityössä tuli esille myös asiakkaiden ja potilaiden lisääntynyt tiedontarve.vaikka asiakkaat tarvitsevat lisää tietoa sosiaalityön palveluista, he ovat toisaalta tietoisempia oikeuksistaan ja osaavat vaatia palveluita. Myös itse sosiaalityöntekijät tarvitsevat lisää tietoa osatakseen antaa palveluita. Työnkuvaan on tullut yhä enemmän myös uusia erityisryhmiä, kuten maahanmuuttajia ja huumeidenkäyttäjiä. Näiden ryhmien auttamiseksi sosiaalityöntekijän pitäisi päivittää tietojaan. Maahanmuuttajiin tulisi erityisesti kiinnittää huomiota paitsi keskinäisten kommunikointivaikeuksien vuoksi, myös erilaisten kulttuuristen sairauskäsitysten takia. Varsinkin eriytyneet hoitopaikat ja toisaalta asiakkaiden moniongelmaisuus asettavat vaatimuksen verkostoitumisesta. Sairaalan sosiaalityöltä vaaditaan yhä enemmän yhtä aikaa sekä laaja-alaista asiantuntijuutta että erityisasiantuntijuutta, Pylväs toteaa. Verkostotyö yksisuuntaista Erikoissairaanhoidon sosiaalityö on pääasiassa asiakastyötä, johon liittyy kiinteästi yhteistyö moniammatillisissa ryhmissä sekä verkostomainen yhteistyö sairaalan ulkopuolisten toimijoiden kesken. Sairaalan ulkopuolelle tehtävä yhteistyö myös erottaa sosiaalityön sairaalan muiden ammattiryhmien tekemästä työstä. Sairaalan ulkopuolisen yhteistyön arvioitiin Pylvään tutkimuksessa lisääntyneen viime vuosien aikana. Tutkija toteaa kuitenkin, että sairaalan sosiaalityöntekijöiden tekemä yhteistyö asiakasasioissa on useimmiten valitettavan yksisuuntaista: sosiaalityöntekijä on yksin yhteydessä muihin toimijoihin. Pylvään tutkimuksesta käy myös ilmi, että rajoja ylittävää moniammatillista yhteistyötä on vaihtelevasti sairaalan seinien sisäpuolella. Rajoja ylittävää asiantuntijuutta on lähinnä niillä sairaalan osastoilla, joilla on perinteitä moniammatillisten ryhmien toiminnasta sekä niillä työntekijöillä, jotka ovat pitkään työskennelleet samalla osastolla. Näillä osastoilla, esimerkiksi lastenpsykiatrialla, myös arvostetaan eniten sosiaalityötä. Yhteistyössä koetellaan eri ammattilaisten identiteettiä, sillä moniammatillisissa ryhmissä on päällekkäistä työtä eikä eri ammattiryhmien työtä välttämättä voida selkeästi erottaa toisistaan. Maria Pylväs huomauttaa, että potilaiden sosiaalityön tarve ei ehdi aina tulla esille lyhentyneiden sairaalahoitojaksojen aikana. Olisiko sosiaalityön mahdollista toimia sairaaloissa päivystysluontoisesti hän kysyy. ELINA KINNUNEN Potilaan asianajaja kuntiin päin Erikoissairaanhoidon asiakaskunta on laaja. Potilaan lisäksi sosiaalityöntekijä tapaa usein potilaan perheenjäseniä ja muita läheisiä ihmisiä. Ikäjakaumaltaan asiakkaat edustavat kaikkia ikäryhmiä. Tyypillistä työssä on asiakkaan arjen huomioiminen hoito- ja kuntoutussuunnitelmien teossa. Pylvään tutkimuksesta ilmenee, että erikoissairaanhoidon asiakkaat eriarvoistuvat kuntien taloudellisten tilanteiden takia. Asiakkaan kotikunnasta riippuen asiakkaat saavat lakisääteisiäkin palveluita eri tavoin. Tämän takia sosiaalityöntekijä on usein asianajoroolissa suhteessa kunnallisiin toimijoihin. Toisaalta asiakkaat ovat erikoissairaanhoidossa niin sairaita, etteivät jaksa itse ajaa asioitaan. Pylvään mielestä sosiaalityön näkyväksi tekemiseksi sairaanhoidossa on vielä paljon työtä. Asiakastasolla sosiaalityö liitetään edelleen leimaa antavasti toimeentuloon, vaikka sosiaalityöntekijä vastaa laaja-alaisesti sosiaaliturvan alueesta ja selvittelee asiakkaiden asioita monella tavalla. Pylvään tutkimus on ensimmäinen Oulun yliopistollisen sairaalan sosiaalityöstä tehty tutkimus. Aineisto on kerätty sairaalan sosiaalityöntekijöiden ryhmähaastatteluilla. Elina Kinnunen Maria Pylvään tutkimus sosiaalityön asiantuntijuus erikoissairaanhoidossa tapaustutkimus yliopistollisen sairaalan sosiaalityöstä on julkaistu Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisusarjassa 8/ SOSIAALITURVA 3/2004