Kokemuksia KA1 hankehallinnosta Kirsti Häkkinen Sisä-Savon kansalaisopisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokemuksia KA1 hankehallinnosta Kirsti Häkkinen Sisä-Savon kansalaisopisto"

Transkriptio

1 Kokemuksia KA1 hankehallinnosta Kirsti Häkkinen Sisä-Savon kansalaisopisto

2 Kokemuksia kahdesta Erasmus-hankkeesta Sisä-Savon kansalaisopiston kv-kuriirit : liikkuvuuksia yhteensä 13 (joista kaksi hankkeeseen myöhemmin lisättyä) Suonenjoen kaupungin yleissivistävän koulutuksen hanke Inspirating Ideas from Europe (10, alunperin 13 joista kolme jouduttiin tiputtamaan pois) Käyn läpi hankkeen osallistujille pidetyn aloituskoulutuksen materiaaleja ja raportointiin vaadittavia sisäisiä ohjeistuksia sekä viimeisenä mokia

3 Hakemuksessa luvattua, yleinen.. lisätään opettajien kv-kompetenssia, kielitaitoa ja suoria kv-kontakteja uusia opetusmenetelmiä ja - sisältöjä eri kulttuureista opetuksen kehittämiseen ja tvt-taitojen kehittämistä edistää kansainvälistymistä ja koulujen yhteistyötä kv-projektien hakemisessa uusien projektiaihioiden etsimistä Erasmus oppimiskumppanuushankkeisiin koulujen opetussuunnitelmien uudistamista kv-näkökulmasta johtajuuden kehittämistä eurooppalaisissa verkostoissa kv-tiimin perustaminen kuntaan jokaiselle liikkujalle europass CV

4 Yksilölliset lupaukset Paula: job shadowing jaksolta PISAn kaupungin kouluun Italiassa Erasmus Sami, Tuula ja Tero: BETT-messut + 2 pv job shadowing-jakso koulussa (Cimon vaatimus) Krista: Life, Langue and Culture in the UK today kielikurssi Oxfordissa Maija-Liisa Kuusisto peruu, tilalle maa jonka etäisyys km x 7pv, HUOM! Job shadowing jakso, ei kurssimaksua (Italia alkuperäinen maa) Tuula ja Atso: ESHA:n rehtorikonferenssi Maastrichtissa Hollannissa Päivi: kurssi Creative Teaching Approaches in Early Years and Pre-School Education, Italia Anna-Mari: Creative Learning and Teaching Using ICT kurssi,rhodos Hankkeen tavoite: jokaisen liikkuvuusjakson jälkeen pitäisi liikkujilla olla jonkun potentiaalisen yhteistyöoppilaitoksen yhteystiedot ja 1-2 projekti-ideaa mitä oppia toisiltaan kevään 2017 Erasmus-hakukierrokselle

5 Jokaisen lähtijän täytettävä ja toimitettava liikkuvuusapurahasopimus Erasmus Mobility Agreement, jolla kerätään tiedot potentiaalisesta hankepartnerista maksumääräys matkan kulujen maksamisesta certificate of attendance kurssin järjestäjältä tai job shadowing paikasta Erasmus-järjestelmään liikkuvuuden jälkeen participant report form, jossa arvioidaan CIMOlle matkan tuloksia (tulee sähköpostiin) (jokaiselle tehdään virkamatkapäätös ennen matkaa) Jokainen toimittaa liikkuvuuden jälkeen: 1. kuitit maksetuista lentolipuista ja paikallismatkoista, 2. kuitit hotellista 3. matkalaskulomakkeelle kirjattuna ulkomaan päivärahoja niin paljon kuin hankesumma mahdollistaa

6 Yhtenäinen taulukko kulujen raportoimiseen Matkakuluselvitys Erasmus-matkasta (kaikki kustannukset on esitettävä Euroissa) Matkan kohde ja aika: Henkilön nimi: Matkakulut PVM Menomatka kentälle, auto km-korvaukset (km-määräx0,43 ) tai juna Lentoliput Paikallismatkat kohteessa, lisää rivi jokaisesta kuitista erikseen Majoitus PVM Hotellilasku tai muu majoituslasku Kurssimaksu PVM Selite kurssin tai tapahtuman järjestäjästä ja kurssin hinta Ulkomaan päivärahat PVM Tähän lasket sen maan ulkomaan päivärahoja, missä olit jos tukisumma ei tule muuten täyteen, jos tulee niin poistat tämän rivin Osallistujan allekirjoitus, vaihda nimesi Päivämäärä ja paikka, vaihda

7 Organisaatiokohtainen koulutussuunnitelma PERUSTIEDOT : 1. OSALLISTUJAN NIMI: 2. KURSSIN NIMI: 3. KOHTEEN YHTEYSTIEDOT (puh yhteyshenkilölle, sp, www-osoite, osoite): 4. VAIHDON AJANKOHTA: SISÄLTÖTIEDOT 5. ERASMUS-KOULUTUKSEN TAVOITTEET OMAN OPETUKSEN KEHITTÄMISEEN: 6. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN: 7. MAHDOLLISIA AIHEITA ERASMUS-TÄYDENNYSKOULUTUSKURSSIKSI OMALLE OPISTOLLE, JONKA VOISIT ITSE PITÄÄ: 8. MAHDOLLISIA AIHEITA KURSSILTA TAI VAIHTOJAKSOLTA ERASMUS OPPIMISKUMPPANUUSHANKKEEKSI: 9. KIINNOSTAVIMPIA KONTAKTEJA KURSSILTA TAI VAIHTOJAKSOLTA OPISTON OPETUKSEN KEHITTÄMISEEN TAI KIRJEKUMPPANUUTEEN ERI AINEALUEILLE, HENKILÖIDEN NIMET, OSAAMISALUEET JA YHTEYSTIEDOT: 10. LUENTOAIHEITA MATKALTA OPISTON OHJELMAAN TUTUSTU EUROOPPAAN-YLEISLUENTOA VARTEN: (KUVAT GOOGLE DRIVEEN) 11. LEHTIJUTTU SISÄ-SAVOLEHTEEN MATKASTA + 3 HYVÄÄ KUVAA :

8 Tiedotus hankkeesta Lehtijuttu Sisä-Savolehdessä Suonenjoen kaupungin hankkeen aloituskokouksesta koko porukalla Jokaiselle lähtijälle vaade kirjoittaa oma matkajuttu Sisä-Savolehteen Jokaiselle lähtijälle tunnukset opiston facebook-sivuille, jotta voivat lähettää terveisiä ja kuvia kurssilta koulutusmatkan aikana Syksyn opettajainkokouksessa kaikki Erasmus 1-hankkeessa olleet kertoivat lyhyesti kokemuksistaan kaikille muille opettajille Tiedote opettajille, että aiomme hakea kevään 2017 haussa konsortiohanketta yhdessä Pielaveden ja Keiteleen sekä Järvi-Saimaan kansalaisopistojen kanssa

9 Miten ei kannata tehdä Hakea konsortiohanketta kahden kunnan yhteisenä Myöntää organisaatiotukea muiden lisäksi lähtijöille 150 Myöntää tukisummat alkuperäisen hakemuksen mukaan, vaikka liikkuvuudet lyhenisivät Hakea liian pitkiä kursseja, eivät tahdo toteutua ja sitten kun on lähdön aika, niin ne eivät välttämättä perhetilanteista johtuen tunnukaan kovin houkuttelevilta Pitää hyvin tarkkaa huolta siitä, etteivät ihmiset muuta matkasuunnitelmiaan niin, että lentäisivätkin niiden maiden kautta kohteisiin, mitkä eivät kuulu ohjelmamaihin Luottaa hankepäätöksen myöntösummaan, jos se on virheellinen Luottaa siihen, että kaikki liikkuvuudet toteutuisivat suunnitellun mukaisina

Kokemuksia KA1 hankehallinnosta Sisä-Savon kansalaisopisto Kirsti Häkkinen ja Minna Rönkkö

Kokemuksia KA1 hankehallinnosta Sisä-Savon kansalaisopisto Kirsti Häkkinen ja Minna Rönkkö Kokemuksia KA1 hankehallinnosta 31.8.2018 Sisä-Savon kansalaisopisto Kirsti Häkkinen ja Minna Rönkkö Kokemuksia kahdesta Erasmus-hankkeesta Sisä-Savon kansalaisopiston kv-kuriirit 2015-2016: liikkuvuuksia

Lisätiedot

OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat

OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat ASIO OHJEET Ohjeen sisällys 1. Hakemuksen sijainti... 1 2. Hakemuksen täyttäminen...1 3. Hakemuksen lähettäminen... 4 4. Hakemuksen käsittely ja päätös... 4 4.1 Hakemuksen

Lisätiedot

Erasmus+ aikuiskoulutukselle KA1. Kysymyksiä ja keskustelua hanketyöskentelystä

Erasmus+ aikuiskoulutukselle KA1. Kysymyksiä ja keskustelua hanketyöskentelystä Erasmus+ aikuiskoulutukselle KA1 Kysymyksiä ja keskustelua hanketyöskentelystä 2.9.2015 Näistä ja muista aiheista: Mobility Tool+ -alustan käyttö Miten liikkuvuus toimii koko oppilaitoksen/organisaation

Lisätiedot

Leonardo-liikkuvuushankkeen budjetti Mobility Toolissa

Leonardo-liikkuvuushankkeen budjetti Mobility Toolissa Leonardo-liikkuvuushankkeen budjetti Mobility Toolissa 21.5.2015 CIMO 1 Budjetin eri osat Osallistujien lukumäärä [Number of Participants] Hankkeen budjetin kokonaissumma [Total Budget] Myönnetty budjetti

Lisätiedot

KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals

KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals Erasmus + -ohjelman päätoiminnot (Key Actions) KA1 Liikkuvuus (Learning Mobility of Individuals) KA2 Yhteistyöhankkeet (Cooperation for innovation and the

Lisätiedot

Elinikäisen oppimisen ohjelma

Elinikäisen oppimisen ohjelma Elinikäisen oppimisen ohjelma GRUNDTVIG Liikkuvuustoiminnot 2013 Grundtvig-liikkuvuustoiminnot Aikuiskoulutushenkilöstön liikkuvuus Täydennyskoulutusapurahat Vierailut ja vaihdot Asiantuntijavaihdot (Assistantships)

Lisätiedot

KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals

KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals Erasmus+ -infotilaisuudet Ammatillinen koulutus KA1 ja KA2 KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals 1 Erasmus + -ohjelman päätoiminnot (Key Actions) KA1 Liikkuvuus (Learning Mobility of Individuals)

Lisätiedot

Liikkuvuushankkeen hallinto ja talous

Liikkuvuushankkeen hallinto ja talous Liikkuvuushankkeen hallinto ja talous Leonardo da Vinci -liikkuvuushankkeiden koulutus 2013 Hankkeen elinkaari Hankekausi 1.6.2013 31.5.2015 2014 2015 Mahdollinen paikan päällä tehtävä tarkastus Mahdollinen

Lisätiedot

E+ liikkuvuus (KA1) - Yhteistyön ja liikkuvuuksien dokumentit. Liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus 2018

E+ liikkuvuus (KA1) - Yhteistyön ja liikkuvuuksien dokumentit. Liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus 2018 E+ liikkuvuus (KA1) - Yhteistyön ja liikkuvuuksien dokumentit Liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus 2018 Hankekumppanit ulkomailla Hankesopimus ja sen liitteet a) Letter of Intent kun ei käytetä ECVETiä

Lisätiedot

Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1) Hankesuunnittelun kulmakivet

Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1) Hankesuunnittelun kulmakivet Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1) Hankesuunnittelun kulmakivet Hakuneuvonta verkossa 16.12.2014 CIMO KA1 Learning Mobility of Individuals Partneriryhmä Hakuneuvonta verkossa 16.12.2014 CIMO Lähtökohtia

Lisätiedot

KYSYMYKSIÄ & VASTAUKSIA

KYSYMYKSIÄ & VASTAUKSIA Versio 6/2/2015 Ammatillisen koulutuksen liikkuvuushankkeet Erasmus+ ohjelmassa KYSYMYKSIÄ & VASTAUKSIA Hakijan PIC koodi Kysymys: Onko PIC koodi kuntayhtymän vai oppilaitostason tunnus? Vastaus: PIC koodi

Lisätiedot

ERASMUS + AMMATILLINEN KOULUTUS (KA1) LIIKKUVUUSHANKKEIDEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

ERASMUS + AMMATILLINEN KOULUTUS (KA1) LIIKKUVUUSHANKKEIDEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ ERASMUS + AMMATILLINEN KOULUTUS (KA1) LIIKKUVUUSHANKKEIDEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ Webinaari liikkuvuushanketta suunnittelevalle Ideasta projektiksi osa I 24.11.2015 Erasmus+ ohjelman päätoiminnot (Key Actions)

Lisätiedot

Liikkuvuushankkeen sopimusasiat. Erasmus+ KA1 Liikkuvuus 2016

Liikkuvuushankkeen sopimusasiat. Erasmus+ KA1 Liikkuvuus 2016 Liikkuvuushankkeen sopimusasiat Erasmus+ KA1 Liikkuvuus 2016 Hankesopimuksen numero Hankenumero EPlusLink-tietokannasta esim. 2016-1-FI-KA102-022440 Yhteydenpidossa käytettävä numero 6 viimeistä numeroa

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut. Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014

Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut. Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014 Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014 Mikä Erasmus+? Erasmus+ -ohjelma 2014-2020 Vanhat ohjelmat 2007-13 Yhdeksi kokonaisuudeksi Lifelong Learning

Lisätiedot

EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien

EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien uusi sukupolvi 15.11.2012 Mikko Nupponen CIMO 2/2009 EU-ohjelmat ja Suomi 3/2010 Tilastoja 2011 Elinikäisen oppimisen ohjelma: 14 000 liikkuvuusjaksoa rahoitettiin Nuorisotoimintaohjelma

Lisätiedot

Sotkamon lukion ERASMUS+ KA1- hanke

Sotkamon lukion ERASMUS+ KA1- hanke Sotkamon lukion ERASMUS+ KA1- hanke 2015-2017 Tavoite Koulun kansainvälisyysstrategian luominen Suunniteltu, pitkäjänteinen KV-toiminta KV-toiminnan vahvistaminen ja ulottaminen koko koulun henkilökuntaan

Lisätiedot

KA1 Learning Mobility of Individuals Kumppanuudet. Verkkokoulutus liikkuvuushanketta suunnitteleville / Osa CIMO

KA1 Learning Mobility of Individuals Kumppanuudet. Verkkokoulutus liikkuvuushanketta suunnitteleville / Osa CIMO KA1 Learning Mobility of Individuals Kumppanuudet Verkkokoulutus liikkuvuushanketta suunnitteleville / Osa 1 1.11.2016 CIMO Lähtökohtia Onko kyseessä yhden koulutuksen järjestäjän hanke vai kotimaisen

Lisätiedot

Leonardo-liikkuvuushankkeen budjetti Mobility Toolissa

Leonardo-liikkuvuushankkeen budjetti Mobility Toolissa Leonardo-liikkuvuushankkeen budjetti Mobility Toolissa 27.5.2014 CIMO 1 Budjetin eri osat Osallistujien lukumäärä [Number of Participants] Hankkeen budjetin kokonaissumma [Total Budget] Myönnetty budjetti

Lisätiedot

Talousasiat. Hankkeen elinkaari 9/11/2015. KA1 - Liikkuvuus 2015 9.9.2015 Aloituskoulutus. Hankekausi 1.6.2015 31.5.2017

Talousasiat. Hankkeen elinkaari 9/11/2015. KA1 - Liikkuvuus 2015 9.9.2015 Aloituskoulutus. Hankekausi 1.6.2015 31.5.2017 Talousasiat KA1 - Liikkuvuus 2015 9.9.2015 Aloituskoulutus Hankkeen elinkaari Hankekausi 1.6.2015 31.5.2017 2016 2017 Mahdollinen paikan päällä tehtävä tarkastus LIIKKUVUUKSIEN SEURANTA JA RAPORTOINTI

Lisätiedot

KA107 GLOBAALI LIIKKUVUUS VÄLIRAPORTOINTI JA LISÄAPURAHOJEN HAKU VUODEN 2016 HANKKEILLE. Webinaari Heidi Reese Opetushallitus

KA107 GLOBAALI LIIKKUVUUS VÄLIRAPORTOINTI JA LISÄAPURAHOJEN HAKU VUODEN 2016 HANKKEILLE. Webinaari Heidi Reese Opetushallitus KA107 GLOBAALI LIIKKUVUUS VÄLIRAPORTOINTI JA LISÄAPURAHOJEN HAKU VUODEN 2016 HANKKEILLE Webinaari 18.5.2017 Heidi Reese Opetushallitus Väliraportoinnin aikataulu Väliraportti jätetään: 15.6.2017 mennessä

Lisätiedot

KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals

KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals KA1 Liikkuvuus Learning Mobility of Individuals Erasmus + -ohjelman päätoiminnot (Key Actions) KA1 Liikkuvuus (Learning Mobility of Individuals) KA2 Yhteistyöhankkeet (Cooperation for innovation and the

Lisätiedot

Hakupaperit (hakulomake, hakemuskirje, CV) Terveydenhoitajalla käynti (todistus koordinaattorille) Varaa aika tapaamiseen kvkoordinaattorin

Hakupaperit (hakulomake, hakemuskirje, CV) Terveydenhoitajalla käynti (todistus koordinaattorille) Varaa aika tapaamiseen kvkoordinaattorin 2 VALMISTELUIDEN ALOITUS Hakupaperit (hakulomake, hakemuskirje, CV) Terveydenhoitajalla käynti (todistus koordinaattorille) Varaa aika tapaamiseen kvkoordinaattorin kanssa sähköpostitse 3 KIELI- JA KULTTUURIVALMENNUS

Lisätiedot

Erasmus+ yleissivistävälle ja aikuiskoulutukselle KA1. Hyväksyttyjen liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus 9.9.2014 klo 10-15.

Erasmus+ yleissivistävälle ja aikuiskoulutukselle KA1. Hyväksyttyjen liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus 9.9.2014 klo 10-15. Erasmus+ yleissivistävälle ja aikuiskoulutukselle KA1 Hyväksyttyjen liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus 9.9.2014 klo 10-15.30, CIMO Päivän ohjelma 10.00 12.30 13.15 13.45 15.30 Tervetuloa! (Nina Rekola,

Lisätiedot

KA107 GLOBAALI LIIKKUVUUS VÄLIRAPORTOINTI, LISÄAPURAHOJEN HAKU JA SOPIMUSKAUDEN PIDENNYS VUODEN 2015 HANKKEILLE. webinaari 13.5.

KA107 GLOBAALI LIIKKUVUUS VÄLIRAPORTOINTI, LISÄAPURAHOJEN HAKU JA SOPIMUSKAUDEN PIDENNYS VUODEN 2015 HANKKEILLE. webinaari 13.5. KA107 GLOBAALI LIIKKUVUUS VÄLIRAPORTOINTI, LISÄAPURAHOJEN HAKU JA SOPIMUSKAUDEN PIDENNYS VUODEN 2015 HANKKEILLE webinaari 13.5.2016 Aikataulu Väliraportti jätetään: 15.6.2016 mennessä (keväällä 2015 hyväksytyt

Lisätiedot

Opintovierailun järjestäminen Suomessa Tiedotustilaisuus Helsinki Paula Tyrväinen/CIMO

Opintovierailun järjestäminen Suomessa Tiedotustilaisuus Helsinki Paula Tyrväinen/CIMO Opintovierailun järjestäminen Suomessa 2012-2013 Tiedotustilaisuus Helsinki 1.9.2011 Paula Tyrväinen/CIMO Miksi järjestää opintovierailu? Vierailu mahdollistaa verkostoitumisen eurooppalaisten kollegojen

Lisätiedot

4.3.2014 ERASMUS+ USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET MITEN SELVITÄ PIC-KOODISTA? Case Kissalan ammattiopisto

4.3.2014 ERASMUS+ USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET MITEN SELVITÄ PIC-KOODISTA? Case Kissalan ammattiopisto ERASMUS+ USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET MITEN SELVITÄ PIC-KOODISTA? Case Kissalan ammattiopisto 1 Miten hankin PIC-koodin? Kissalan ammattiopisto 1.Tarkista onko organisaatiollasi jo olemassa PIC-koodi http:/ec.europa.eu/education/participants/portal/

Lisätiedot

OHJE Erasmus+ KA229-Hankkeille MOBILITY TOOL+ -raportointialustan käyttöön väliraportointi

OHJE Erasmus+ KA229-Hankkeille MOBILITY TOOL+ -raportointialustan käyttöön väliraportointi OHJE Erasmus+ KA229-Hankkeille MOBILITY TOOL+ -raportointialustan käyttöön väliraportointi Koordinaattorina ja partnerina toimivien organisaatioiden oikeudet Mobility Toolissa: Koordinaattori (yhteyshenkilö)

Lisätiedot

Usein kysytyt kysymykset - UKK

Usein kysytyt kysymykset - UKK Versio 15.12.2015 Ammatillisen koulutuksen liikkuvuushankkeet Erasmus+ -ohjelmassa Usein kysytyt kysymykset - UKK Hakijan PIC-koodi Onko PIC-koodi kuntayhtymän vai oppilaitostason tunnus? - PIC-koodi haetaan

Lisätiedot

KA1 Learning Mobility of Individuals Partneriryhmä. Hakuneuvonta verkossa CIMO

KA1 Learning Mobility of Individuals Partneriryhmä. Hakuneuvonta verkossa CIMO KA1 Learning Mobility of Individuals Partneriryhmä Hakuneuvonta verkossa 24.11.2015 CIMO Lähtökohtia Mikä vanha yhteistyökumppanuus on toiminut hyvin tai ei ole toiminut hyvin? Miksi? Tarvitaanko uusia

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelma 2014-2020 Budjetti n. 14,5 miljardia euroa

Erasmus+ -ohjelma 2014-2020 Budjetti n. 14,5 miljardia euroa Erasmus+ -ohjelma 2014-2020 Budjetti n. 14,5 miljardia euroa Mitä ohjelma tarjoaa yleissivistävälle koulutukselle Ennakkotietoa tilanne lokakuu 2013 CIMO ESITYKSEN SISÄLTÖ Erasmus+ pähkinänkuoressa Keskeiset

Lisätiedot

Erasmus+ KA1 liikkuvuus ammatilliselle koulutukselle - hakukierros 2017

Erasmus+ KA1 liikkuvuus ammatilliselle koulutukselle - hakukierros 2017 Erasmus+ KA1 liikkuvuus ammatilliselle koulutukselle - hakukierros 2017 Erasmus+ -ohjelman päätoiminnot KA1 Liikkuvuus (Learning Mobility of Individuals) KA2 Yhteistyöhankkeet (Cooperation for innovation

Lisätiedot

Erasmus+ yleissivistävälle ja aikuiskoulutukselle KA1. Hyväksyttyjen liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus klo

Erasmus+ yleissivistävälle ja aikuiskoulutukselle KA1. Hyväksyttyjen liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus klo Erasmus+ yleissivistävälle ja aikuiskoulutukselle KA1 Hyväksyttyjen liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus 16.9.2016 klo 10-15.30, CIMO Päivän ohjelma 10.00 12.30 13.15 15.30 Tervetuloa! (Nina Rekola, CIMO)

Lisätiedot

Erasmus+ yleissivistävälle ja aikuiskoulutukselle KA1. Hyväksyttyjen liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus 2.9.2015 klo 10-15.

Erasmus+ yleissivistävälle ja aikuiskoulutukselle KA1. Hyväksyttyjen liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus 2.9.2015 klo 10-15. Erasmus+ yleissivistävälle ja aikuiskoulutukselle KA1 Hyväksyttyjen liikkuvuushankkeiden aloituskoulutus 2.9.2015 klo 10-15.30, CIMO Päivän ohjelma 10.00 12.30 13.15 15.30 Tervetuloa! (Nina Rekola, CIMO)

Lisätiedot

KA107 Ajankohtaista globaalissa liikkuvuudessa Anni Kallio, OPH

KA107 Ajankohtaista globaalissa liikkuvuudessa Anni Kallio, OPH KA107 Ajankohtaista globaalissa liikkuvuudessa 6.4.2018 Anni Kallio, OPH Tulevia raportointiaikoja Vuoden 2017 hankkeiden väliraportointi ja lisäapurahat dl. 15.6.2018 Lisäapurahoja voidaan myöntää vain,

Lisätiedot

Liikkuvuuden lomakkeet

Liikkuvuuden lomakkeet Liikkuvuuden lomakkeet Apurahasopimukset opiskelijoille LA for studies La for traineeships Erasmus student Charter Apurahasopimukset henkilökunnalle Staff Mobility for Teaching mobility agreement Staff

Lisätiedot

KYSYMYKSIÄ & VASTAUKSIA

KYSYMYKSIÄ & VASTAUKSIA Versio 1_25/2/2014 Ammatillisen koulutuksen liikkuvuushankkeet Erasmus+ -ohjelmassa KYSYMYKSIÄ & VASTAUKSIA Hakijan PIC-koodi Kysymys: Onko PIC-koodi kuntayhtymän vai oppilaitostason tunnus? Vastaus: PIC-koodi

Lisätiedot

Asiantuntijaliikkuvuus

Asiantuntijaliikkuvuus Asiantuntijaliikkuvuus Leonardo-liikkuvuushankkeiden koulutus 5. ja 12.9.2013 Tuula Hautasaari Ammatillinen koulutus, CIMO CIMOn verkkopalvelut www.maailmalle.net Maailmalle lähtijän muistilista Työssäoppimassa

Lisätiedot

Opettajien ja opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus. Kansainvälisyyspäivä kansanopistoille 20.11.2008 Helsinki Eija Wilen, CIMO

Opettajien ja opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus. Kansainvälisyyspäivä kansanopistoille 20.11.2008 Helsinki Eija Wilen, CIMO Opettajien ja opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus Kansainvälisyyspäivä kansanopistoille 20.11.2008 Helsinki Eija Wilen, CIMO Grundtvig -liikkuvuustoiminnot Aikuiskoulutushenkilöstön liikkuvuus Täydennyskoulutusapurahat

Lisätiedot

Hankkeen työsuunnitelma, arviointi, levitys, vaikuttavuus. KA1 webinaari hakijoille

Hankkeen työsuunnitelma, arviointi, levitys, vaikuttavuus. KA1 webinaari hakijoille Hankkeen työsuunnitelma, arviointi, levitys, vaikuttavuus KA1 webinaari hakijoille 11.01.2018 Työsuunnitelma (Main activities) Työsuunnitelma yhteenveto hankkeen konkreettisesta toteutuksesta Kerro mitä

Lisätiedot

Muistilista: Heikompien lähtökohtien omaavien opiskelijoden lähettäminen kv-vaihtoihin

Muistilista: Heikompien lähtökohtien omaavien opiskelijoden lähettäminen kv-vaihtoihin Muistilista: Heikompien lähtökohtien omaavien opiskelijoden lähettäminen kv-vaihtoihin Ennen vaihtoa KUKA Informaatio Tietoa kansainvälisistä (KV) vaihdoista Henkilö joka on vastuussa kv-vaihdoista ja/tai

Lisätiedot

Ajankohtaista Erasmusliikkuvuudesta

Ajankohtaista Erasmusliikkuvuudesta Ajankohtaista Erasmusliikkuvuudesta Erasmus-seminaari 28.9.2011 Hämeenlinna Päivi Pihlaja, Sini Piippo, Anne Siltala, Riitta Uotila-Kataja Aamupäivän ohjelma Klo 11.30-13.00: Ajankohtaista Erasmus-ohjelmasta

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelma Budjetti n. 14,5 miljardia euroa

Erasmus+ -ohjelma Budjetti n. 14,5 miljardia euroa Erasmus+ -ohjelma 2014-2020 Budjetti n. 14,5 miljardia euroa Mitä ohjelma tarjoaa yleissivistävälle koulutukselle Ennakkotietoa tilanne syyskuu 2013 CIMO ESITYKSEN SISÄLTÖ Erasmus+ pähkinänkuoressa Keskeiset

Lisätiedot

Erasmus+ KA103 eurooppalaisen liikkuvuuden ajankohtaista. 28.5.2015 Anni Kallio, Sofia Lähdeniemi

Erasmus+ KA103 eurooppalaisen liikkuvuuden ajankohtaista. 28.5.2015 Anni Kallio, Sofia Lähdeniemi Erasmus+ KA103 eurooppalaisen liikkuvuuden ajankohtaista 28.5.2015 Anni Kallio, Sofia Lähdeniemi KA103 E+ eurooppalaisen liikkuvuuden sopimuskausi 2015-2016 Liikkuvuustuen myöntö 2015 Liikkuvuustukea korkeakouluille

Lisätiedot

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010. Eija Wilen, CIMO

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010. Eija Wilen, CIMO GRUNDTVIG EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010 Eija Wilen, CIMO Ohjelman tavoitteet kehittää aikuiskoulutuksen eurooppalaista yhteistyötä

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

IP-kurssien loppuraportti ja Mobility Tool. Riikka Koivusalo Päivitetty 9.9.2014

IP-kurssien loppuraportti ja Mobility Tool. Riikka Koivusalo Päivitetty 9.9.2014 IP-kurssien loppuraportti ja Mobility Tool Riikka Koivusalo Päivitetty 9.9.2014 Sisältö 1. Mobility Tool yleisesittely Mikä on Mobility Tool? Mitä koordinaattori voi Mobility Tool järjestelmässä tehdä?

Lisätiedot

Ulkomaille työssäoppimaan! Lybeckerin KV-top info

Ulkomaille työssäoppimaan! Lybeckerin KV-top info Ulkomaille työssäoppimaan! Lybeckerin KV-top info Työssäoppimisesta Kaikkiin ammatillisiin tutkintoihin sisaltyy vähintaan 20 opintoviikkoa työssaoppimista. Työpaikoilla, aidossa työympäristössa tapahtuva

Lisätiedot

Eurooppaan työssäoppimaan keväällä 2017?

Eurooppaan työssäoppimaan keväällä 2017? Kv-info 12.9.2016 Venäjälle Opetushallitus + oppilaitos rahoittavat toimintaa Mahdollisuus n. kymmenelle vuodessa SASKYssä, n.4-6 vkoa Oppilaitosvaihto Pietarin restaurointialan kouluun SOKOS- hotelleissa

Lisätiedot

KYSYMYKSIÄ & VASTAUKSIA

KYSYMYKSIÄ & VASTAUKSIA Versio 17/2/2015 Ammatillisen koulutuksen liikkuvuushankkeet Erasmus+ ohjelmassa KYSYMYKSIÄ & VASTAUKSIA Hakijan PIC koodi Kysymys: Onko PIC koodi kuntayhtymän vai oppilaitostason tunnus? Vastaus: PIC

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen liikkuvuushankkeet Erasmus+ -ohjelmassa USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET

Ammatillisen koulutuksen liikkuvuushankkeet Erasmus+ -ohjelmassa USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET Versio_3/9/2018 Ammatillisen koulutuksen liikkuvuushankkeet Erasmus+ -ohjelmassa USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET Aihe Kysymys Vastaus Budjetti Matkatuki Mistä välimatkataulukon lähtöpiste valitaan: opiskelijan

Lisätiedot

9/17/2014 EUROPASSI. KA1 Liikkuvuus EUROPASS-LIIKKUVUUSTODISTUS LIIKKUVUUSHANKKEIDEN TUKENA.

9/17/2014 EUROPASSI. KA1 Liikkuvuus EUROPASS-LIIKKUVUUSTODISTUS LIIKKUVUUSHANKKEIDEN TUKENA. EUROPASSI KA1 Liikkuvuus EUROPASS-LIIKKUVUUSTODISTUS LIIKKUVUUSHANKKEIDEN TUKENA http://www.europass.fi/tietoa_europassista 1 Miksi käyttää liikkuvuustodistusta? Hyödynnä liikkuvuustodistusta ulkomaanjakson

Lisätiedot

Liikkuvuushankkeiden partneriyhteistyö. WEBINAARI osa

Liikkuvuushankkeiden partneriyhteistyö. WEBINAARI osa Liikkuvuushankkeiden partneriyhteistyö WEBINAARI osa 1 1.11.2017 Millaisia partnereita mukana hankkeessa? Onko kyseessä yhden koulutuksen järjestäjän hanke vai kotimaisen verkoston hanke? - Jos hakija

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

Erasmus+ KA2-hakulomake

Erasmus+ KA2-hakulomake Erasmus+ KA2-hakulomake Yleistä hakulomakkeesta Hakulomakkeet ja ohjeet: http://www.cimo.fi/ohjelmat/erasmusplus/hakuprosessi Sähköinen hakulomake (pdf) paperihakemusta ei lähetetä. Tarkista, että käytät

Lisätiedot

OLS Online Linguistic Support. Kielitestit & kielivalmennus

OLS Online Linguistic Support. Kielitestit & kielivalmennus OLS Online Linguistic Support Kielitestit & kielivalmennus Esityksen sisältö 1) Kielivalmennustyökalujen yleisesittely 2) Korkeakoulujen rooli & työvaiheet 3) OLS -työkalu korkeakouluille Keskustelut/työskentely

Lisätiedot

Kyselytunti Erasmus liikkuvuuden loppuraportoinnista

Kyselytunti Erasmus liikkuvuuden loppuraportoinnista Kyselytunti Erasmus liikkuvuuden 2011-12 loppuraportoinnista Erasmus-yhdyshenkilöiden syystapaaminen 17.10.2012 Johanna Virta Raportointi syksyllä 2012 Liikkuvuuden 2011-12 loppuraportoinnin jättöpäivä

Lisätiedot

OPINTOVIERAILUJEN JÄRJESTÄMINEN. Tiedotustilaisuus, Helsinki Paula Tyrväinen/CIMO

OPINTOVIERAILUJEN JÄRJESTÄMINEN. Tiedotustilaisuus, Helsinki Paula Tyrväinen/CIMO OPINTOVIERAILUJEN JÄRJESTÄMINEN Tiedotustilaisuus, Helsinki 7.9.2009 Paula Tyrväinen/CIMO Miksi järjestää opintovierailu? Opintovierailun järjestäminen mahdollistaa: verkostoitumisen eurooppalaisten kollegojen

Lisätiedot

Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle CALL 2018 KA1 Learning Mobility of Individuals VET learner and staff mobility

Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle CALL 2018 KA1 Learning Mobility of Individuals VET learner and staff mobility Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle CALL 2018 KA1 Learning Mobility of Individuals VET learner and staff mobility Webinaari osa 2 11.1.2018 TERVETULOA! TYÖSKENTELYTAPA - Alustukset eri näkökulmista -

Lisätiedot

Loppuraportin tekninen ohje

Loppuraportin tekninen ohje Loppuraportin tekninen ohje Ammatillinen koulutus KA1 - Liikkuvuus Materiaali MT+ OPAS: Mobility Tool+ Guide for Beneficiaries of the Erasmus+ Programme https://webgate.ec.europa.eu/eac/mobility/ VIDEO:

Lisätiedot

MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2018

MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2018 MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2018 Henkilökunnan ja toimintaan osallistuvien luottamushenkilöiden (toimielinten jäsenet, kansainvälisten elinten edustajat, edustusurheilijat, yms.) matkakustannusten

Lisätiedot

Erasmus for All ohjelma (ohjelman nimi vielä keskustelussa )

Erasmus for All ohjelma (ohjelman nimi vielä keskustelussa ) Erasmus for All ohjelma 2014-2020 (ohjelman nimi vielä keskustelussa ) Mitä ohjelma tarjoaa yleissivistävälle koulutukselle Ennakkotietoa tilanne toukokuu 2013 CIMO ESITYKSEN SISÄLTÖ Erasmus for All pähkinänkuoressa

Lisätiedot

OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat

OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat Ohjeen sisällys 1. Hakemuksen sijainti... 1 2. Hakemuksen täyttäminen... 1 3. Hakemuksen lähettäminen... 4 4. Hakemuksen käsittely ja päätös... 4 4.1 Hakemuksen takaisin

Lisätiedot

OPAS OPISKELIJALLE Matkalla mestariksi JEDUsta

OPAS OPISKELIJALLE Matkalla mestariksi JEDUsta OPAS OPISKELIJALLE Matkalla mestariksi JEDUsta ERASMUS+ Matkalla mestariksi JEDUsta Kansainvälinen opiskelijaliikkuvuushanke TAVOITTEET Kansainvälinen työssäoppiminen on hyvä tapa kokeilla millaista ulkomailla

Lisätiedot

Yleistä hakulomakkeesta

Yleistä hakulomakkeesta KA2 hakulomake Yleistä hakulomakkeesta Käytössä on sähköinen hakulomake (pdf) paperihakemusta ei lähetetä Tarkista, että käytät oikeaa hakulomaketta: Strategic partnerships for vocational education and

Lisätiedot

Kansainvälisyys varhaiskasvatuksessa. Tytti Voutilainen

Kansainvälisyys varhaiskasvatuksessa. Tytti Voutilainen Kansainvälisyys varhaiskasvatuksessa Tytti Voutilainen o Erasmus+ -ohjelma Täydennyskoulutus Yhteistyöhankkeet etwinning Seminaarit, tapahtumat, verkostot o Erasmus kouluissa o Nordplus o Kansainvälistymisen

Lisätiedot

Kansainvälisen opiskelijavaihdon saavutettavuus

Kansainvälisen opiskelijavaihdon saavutettavuus Kansainvälisen opiskelijavaihdon saavutettavuus Paula Pietilä, Turun yliopisto Sini Piippo, CIMO Hannu Puupponen, Jyväskylän yliopisto Kv-kevätpäivät Lahti 23.5.2012 klo 8:30-10:00 Kansainvälisen opiskelijavaihdon

Lisätiedot

Ulkomaanjaksolle lähtevälle

Ulkomaanjaksolle lähtevälle LE I op ST O is I P ke K A li IR S ja J & L A MU Ulkomaanjaksolle lähtevälle K O H T I K A N S A I N VÄ L I S Y Y T TÄ Kohti kansainvälisyyttä -julkaisu on tarkoitettu oppaaksi opintojaan ulkomaille suunnittelevalle

Lisätiedot

Erasmus+ Ammatilliselle koulutukselle KA1 Liikkuvuus 14.2.2014

Erasmus+ Ammatilliselle koulutukselle KA1 Liikkuvuus 14.2.2014 Erasmus+ Ammatilliselle koulutukselle KA1 Liikkuvuus 14.2.2014 Erasmus + -ohjelman päätoiminnot (Key Actions) KA1 Liikkuvuus (Learning Mobility of Individuals) KA2 Yhteistyöhankkeet (Cooperation for innovation

Lisätiedot

Europassin käyttö Suomessa

Europassin käyttö Suomessa Europassin käyttö Suomessa Europassin asiakaskysely 2015 Taustaa Kyselyn tavoitteena oli selvittää Europassin tunnettuutta ja käyttöä sekä kerätä palautetta ja kehittämisideoita. Kutsu osallistua kyselyyn

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYS ja OPISKELIJAVAIHTO

KANSAINVÄLISYYS ja OPISKELIJAVAIHTO KANSAINVÄLISYYS ja OPISKELIJAVAIHTO Ara Hayrabedian Kansainvälisyyden kehittäjä Opiskelijapalvelut ara.hayrabedian@riveria.fi / +358 50 311 5787 Riverian Strategia 2018-2021 ja Kansainvälisyys > lisäämme

Lisätiedot

HAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÖ JA LÄHETYS

HAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÖ JA LÄHETYS HAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÖ JA LÄHETYS CALL 2015 KA1 LEARNING MOBILITY OF INDIVIDUALS VET LEARNER AND STAFF MOBILITY Sininen kenttä punaisella reunuksella = pakollinen kenttä Sininen kenttä ilman punaista

Lisätiedot

Grundtvig oppimiskumppanuudet 2011

Grundtvig oppimiskumppanuudet 2011 Grundtvig oppimiskumppanuudet 2011 Hakutietoja Sopimukset ja raportointi Oppaita Neuvontatilaisuus 31.8.2011 Paasitorni Eija Wilén Oppimiskumppanuusvalinnat Suomessa 2011 Hakemuksia Hyväksyttyjä Koordinaattori

Lisätiedot

Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen tavoitteiden toteutumista.

Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen tavoitteiden toteutumista. Arviointi ja vaikuttavuus Erasmus+ ammatillinen koulutus Aloituskoulutus 9. 10.9.2015 Poimintoja Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen tavoitteiden

Lisätiedot

Liikkujapalaute & korkeakoulujen palaute sopimuskaudelta

Liikkujapalaute & korkeakoulujen palaute sopimuskaudelta Liikkujapalaute & korkeakoulujen palaute sopimuskaudelta 2017-2018 Sofia Lähdeniemi, Opetushallitus Erasmus+ koordinaattoritapaaminen 4.4.2019 10/04/2019 Opetushallitus 1 2017-2018 loppuraporttien käsittely

Lisätiedot

Globaaliliikkuvuuden hallinnointi

Globaaliliikkuvuuden hallinnointi Globaaliliikkuvuuden hallinnointi Sopimukseen liittyviä asioita CIMOn ja korkeakoulujen väliset sopimukset lähetetään kesäkuun puoleenväliin mennessä Sopimusliitteet CIMOn nettisivuilla Sopimuskausi 24kk,

Lisätiedot

Kansainvälisyyttä pienestä pitäen Erasmus+ yleissivistävälle koulutukselle

Kansainvälisyyttä pienestä pitäen Erasmus+ yleissivistävälle koulutukselle Kansainvälisyyttä pienestä pitäen Erasmus+ yleissivistävälle koulutukselle Erasmus+ yleissivistävälle koulutukselle Erasmus+ tukee hankkeita, joiden tavoitteena on kehittää yleissivistävää koulutusta eurooppalaisessa

Lisätiedot

Grundtvig oppimiskumppanuudet Sopimus, raportointi,talous Oppaita Neuvontatilaisuus Paasitorni Eija Laine

Grundtvig oppimiskumppanuudet Sopimus, raportointi,talous Oppaita Neuvontatilaisuus Paasitorni Eija Laine Grundtvig oppimiskumppanuudet 2013 Sopimus, raportointi,talous Oppaita Neuvontatilaisuus 10.9.2013 Paasitorni Eija Laine Oppimiskumppanuusvalinnat Suomessa 2013 Hyväksyttyjä Koordinaattori 7 Partneri 28

Lisätiedot

Sopimus, raportointi ja seuranta

Sopimus, raportointi ja seuranta Aloituskoulutus hakukierroksella 2012 hyväksytyille Leonardo da Vinci -kumppanuushankkeille (Partnerships) 31.8.2012 Sopimus, raportointi ja seuranta Johanna Virta, Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

Grundtvig oppimiskumppanuudet Sopimus, raportointi,talous Oppaita Neuvontatilaisuus Paasitorni Eija Wilén

Grundtvig oppimiskumppanuudet Sopimus, raportointi,talous Oppaita Neuvontatilaisuus Paasitorni Eija Wilén Grundtvig oppimiskumppanuudet 2012 Sopimus, raportointi,talous Oppaita Neuvontatilaisuus 26.9.2012 Paasitorni Eija Wilén Oppimiskumppanuusvalinnat Suomessa 2012 Hyväksyttyjä Koordinaattori 4 Partneri 36

Lisätiedot

VAIHTOON KTK

VAIHTOON KTK VAIHTOON 2016-2017 KTK 17.11.2015 Päivi Martin, International Coordinator paivi.martin@ulapland.fi MISTÄ ALOITAN? Tutustu tutkintorakenteeseesi ja opinto-oppaaseen Tarkista opintosuoritusotteesi: mitä

Lisätiedot

Kohti EU-ohjelmakautta 2014-2020. Asiantuntijaryhmien yhteisseminaari 28.5.2013

Kohti EU-ohjelmakautta 2014-2020. Asiantuntijaryhmien yhteisseminaari 28.5.2013 Kohti EU-ohjelmakautta 2014-2020 Asiantuntijaryhmien yhteisseminaari 28.5.2013 2/2009 Suomi ja nykyiset ohjelmat Elinikäisen oppimisen ohjelma: 15 000 liikkuvuusjaksoa (v. 2012) Nuorisotoimintaohjelma:

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittava osaaminen ja ammattitaito Koulutuksen laadun parantaminen, innovointi ja kansainvälistäminen Eurooppalaisen elinikäisen

Lisätiedot

Hakeminen ja hakemisen valmistelu

Hakeminen ja hakemisen valmistelu LdV-hanke: Etevä 2009-2011 2011-2012 Hakeminen ja hakemisen valmistelu Hakijana Naturi-verkosto johon kuuluvat: Sedun Tuomarniemen ja Ilmajoentien opetuspisteet KAO, luonnonvara- ja ympäristöala Ysao,

Lisätiedot

Mobility Tool+: Ohjeita liikkuvuushankkeille, Verkkoklinikka

Mobility Tool+: Ohjeita liikkuvuushankkeille, Verkkoklinikka Mobility Tool+: Ohjeita liikkuvuushankkeille, Verkkoklinikka 10.6.2019 Erasmus+ Youth in Action Ysi Valve Suvi Vilkki nuoriso@oph.fi Verkkoklinikan aiheita Mikä on MT+? Loppuraportti Budjetin raportoinnista

Lisätiedot

Mobility Tool. Demo 21.8.2013 CIMO

Mobility Tool. Demo 21.8.2013 CIMO Mobility Tool Demo 21.8.2013 CIMO 1 Sisältö Korkeakoulukäyttäjä (Beneficiary User) Home Project details Partners Mobilities Working with CSV Import Mobilities Budget 2 Home Find your project Project menu

Lisätiedot

Talousasiat. KA1 - Liikkuvuus 2014

Talousasiat. KA1 - Liikkuvuus 2014 Talousasiat KA1 - Liikkuvuus 2014 Budjetin kululuokat Matkatuki (Travel) kilometritaulukon mukaan/matkan pituus/ / henkilö Organisointituki (Organisational support) /henkilö Yksilötuki (Individual support)

Lisätiedot

Osallistujan raportointilomake - Call KA1 - Ammatillisten oppilaitosten henkilöstön liikkuvuus

Osallistujan raportointilomake - Call KA1 - Ammatillisten oppilaitosten henkilöstön liikkuvuus Osallistujan raportointilomake - Call 2018 - KA1 - Ammatillisten oppilaitosten henkilöstön liikkuvuus Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia. Document code: EP-KA1-VET-Staff-2018 1 Osallistujaraportin

Lisätiedot

Turun Oppisopimustoimiston liikkuvuustoiminta OpsoProCentral hankkeissa. Tietotori 13.5.2014 Vesa Laakso

Turun Oppisopimustoimiston liikkuvuustoiminta OpsoProCentral hankkeissa. Tietotori 13.5.2014 Vesa Laakso Turun Oppisopimustoimiston liikkuvuustoiminta OpsoProCentral hankkeissa Tietotori Vesa Laakso Turun oppisopimustomisto OpsoProCentral verkostossa Verkostossa mukana viisi oppisopimustoimistoa SEDU (koordinaattori),

Lisätiedot

EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien

EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien uusi sukupolvi Mitä ohjelma tarjoaa aikuiskoulutukselle Lokakuu 2012 CIMO 2/2009 Ohjelmaesitys Erasmus for All 2014-2020 Budget Euro 19.2 billion over 7 years (+70%)

Lisätiedot

Arviointi hakemuksissa

Arviointi hakemuksissa Arviointi ja vaikuttavuus Erasmus+ ammatillinen koulutus Aloituskoulutus 9. 10.9.2015 Arviointi hakemuksissa Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen

Lisätiedot

Kokemuksia kumppanuushankkeen suunnittelusta ja hakuprosessista

Kokemuksia kumppanuushankkeen suunnittelusta ja hakuprosessista Kokemuksia kumppanuushankkeen suunnittelusta ja hakuprosessista Marja Saarela 28.11.2014 EBBD+ -kumppanuushankkeen taustaa - Taustalla European Business Baccalaureate Diploma (EuroBacDiploma) -hanke -

Lisätiedot

KA2 Strategiset kumppanuushankkeet. Väliraportin jättäminen Mobility Tool+ raportointialustalla

KA2 Strategiset kumppanuushankkeet. Väliraportin jättäminen Mobility Tool+ raportointialustalla KA2 Strategiset kumppanuushankkeet Väliraportin jättäminen Mobility Tool+ raportointialustalla Tarkista hankkeesi tiedot Mobility Toolissa Valitse Home -etusivulla raportoitava hanke (mikäli olet useamman

Lisätiedot

MATKA- JA KULUHALLINTA -OHJELMA TEM (Travel and Expense Management) Päivitetty

MATKA- JA KULUHALLINTA -OHJELMA TEM (Travel and Expense Management) Päivitetty MATKA- JA KULUHALLINTA -OHJELMA TEM (Travel and Expense Management) Päivitetty 13.12.2018 Linkki TEM:iin löytyy Wellamo-opiston Extranetistä www.wellamo-opisto.fi TEM-käyttäjätunnus on palkkalaskelmastasi

Lisätiedot

TEM-MATKANHALLINTAJÄRJESTELMÄ PIKAOPAS

TEM-MATKANHALLINTAJÄRJESTELMÄ PIKAOPAS TEM-MATKANHALLINTAJÄRJESTELMÄ PIKAOPAS Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Ohjelmaan kirjautuminen... 3 Matkasuunnitelman/matkalaskun tekeminen... 3 Km-korvaukset... 6 Ateriakorvaus ja yömatkaraha...

Lisätiedot

Erasmus+ -peruskirjat Mitä ovat PIC ja URF? Erasmus-yhdyshenkilöiden tapaaminen Anne Siltala, CIMO

Erasmus+ -peruskirjat Mitä ovat PIC ja URF? Erasmus-yhdyshenkilöiden tapaaminen Anne Siltala, CIMO Erasmus+ -peruskirjat Mitä ovat PIC ja URF? Erasmus-yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014 Anne Siltala, CIMO 2/2009 Korkeakoulujen Erasmus-peruskirja Erasmus Charter for Higher Education, ECHE Korkeakoulun

Lisätiedot

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1.2.2012 1 VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA... 1 Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita...

Lisätiedot

MOBILITY TOOL -TÄYTTÖOHJE

MOBILITY TOOL -TÄYTTÖOHJE JR / Sedu 19.12.2013 MOBILITY TOOL -TÄYTTÖOHJE Mobility tooliin pääset ECAS-tunnuksilla osoitteessa: https://webgate.ec.europa.eu/eac/mobility Ohjeita LdV-liikkuvuuksiin ja mobility toolin käyttöön saat

Lisätiedot

MATKA- JA KULUHALLINTA -OHJELMA TEM (Travel and Expense Management) Päivitetty

MATKA- JA KULUHALLINTA -OHJELMA TEM (Travel and Expense Management) Päivitetty MATKA- JA KULUHALLINTA -OHJELMA TEM (Travel and Expense Management) Päivitetty 29.8.2016 otettu käyttöön 1.2.2010 Lahden kaupungin kaikissa yksiköissä käytettävissä internetissä, käynnistyslinkki löytyy

Lisätiedot

Valkeakoski-opiston tuntiopettajien ohje Hellewiin

Valkeakoski-opiston tuntiopettajien ohje Hellewiin Valkeakoski-opiston tuntiopettajien ohje Hellewiin Kirjautuminen... 2 Omien henkilötietojen päivitys ja osaaminen kohdan täydentäminen... 2 Omien kurssien tarkastelu... 3 Kurssin lisääminen kopioimalla

Lisätiedot

Esteettömyys ja kansainvälinen opiskelijavaihto Tarkistuslista vaihtoon lähteville opiskelijoille ja korkeakouluille

Esteettömyys ja kansainvälinen opiskelijavaihto Tarkistuslista vaihtoon lähteville opiskelijoille ja korkeakouluille Esteettömyys ja kansainvälinen opiskelijavaihto Tarkistuslista vaihtoon lähteville opiskelijoille ja korkeakouluille Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on yhteistyössä Esteetön opiskelu

Lisätiedot