Hakkenpään kylätien kunnostamisen hankekuvaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hakkenpään kylätien kunnostamisen hankekuvaus"

Transkriptio

1 Hakkenpään kylätien kunnostamisen hankekuvaus Sisältö Hakkenpään kylä... 2 Hakkenpään kylätie, Hakkenpäänraitti... 2 Kylätien kunnon merkitys Hakkenpäälle... 3 Kunnostussuunnitelma... 4 Kunnostushankkeen talous- ja rahoitussuunnitelma... 4 Tiekunnan päätökset kunnostushankkeesta... 5 [1]

2 Hakkenpään kylä Hakkenpään kylä on Taivassalon kunnan portti merelle ja saaristoon. Hakkenpäässä on pitäjän yleinen uimaranta, vierasvenesatama sekä säännöllisesti liikennöivän yhteysaluksen satama. Saaristolautta kytkeekin Hakkenpään osaksi polkupyöräilijöiden suosimaa Saariston Rengastietä. Perinteet ja kehitys kohtaavat Hakkenpäässä, kun ammattikalastuksen ja maanviljelyksen rinnalle on kasvanut runsaasti yritystoimintaa. Osin ne myös yhdistyvät esimerkiksi kalanjalostuksen ja maaseutumatkailun muodossa. Niin vakituisilla kuin kertalomallekin tulevilla mökkeilijöillä on merkittävä rooli kylän elävöittämisessä. Hakkenpäässä on noin 80 vakituista asukasta. Kylä on toistaiseksi säilynyt autioitumiselta ja sinne on jopa rakennettu uusia asuinkiinteistöjä. Viisitoista elinkeinon harjoittajaa kuvaa yritystoiminnan roolia kylän elinkelpoisuuden säilyttäjänä. Lisäksi ammattikalastuksen osuus on merkittävä, sillä kylässä on edelleen 12 ammattikalastusta harjoittavaa asukasta. Matkailun merkitys eri muodoissaan on jo pitkään ollut nousussa ja luo tulevaisuudessa entistä tärkeämmän kulmakiven kylän hyvinvoinnille. Hakkenpään kylätie, Hakkenpäänraitti Hakkenpään vanha kylätie, Hakkenpäänraitti, on ollut valtion ylläpitämä maantie, joka muuttui yksityistieksi vuonna Tie on pituudeltaan 1,3 kilometriä ja sen leveys on keskimäärin 5 metriä. Tiellä oli vuosikaudet kulkenut kylärannassa aikoinaan toimineen sahan raskasta tukki- ja puutavararekkaliikennettä. Tiepohja oli säilynyt hyvässä kunnossa, mutta julkinen tienpitäjä oli päästänyt tien öljysorapäällysteen huonoon kuntoon ennen yksityistieksi muuttumista. [2]

3 Tien pelastamiseksi tiekunta päätti 1994 päällystää tien uudelleen. Päällystysurakan toteuttajaksi valikoitui edullisen tarjouksen tehnyt silloinen Tie- ja vesirakennuslaitos, joka kuitenkin toteutti päällysteen uusimisen erittäin kevyellä ja huonolla menetelmällä. Uusi päällyste alkoi vaurioitua nopeasti uusimisen jälkeen ja on sitä seuranneiden vuosikymmenien ajan huonontunut edelleen. Tällä hetkellä tien päällyste on vaurioitunut kauttaaltaan. Hoitokunta on vuosien ajan pyrkinyt korjaamaan päällysteen kuoppia paikkaamalla, millä on huomattava vaikutus tien ylläpidon kustannukseen. Se ei kuitenkaan merkittävästi auta tien kunnossa pysymiseen, koska paikkausmassa ei juuri pysy paikallaan ja kuopat syntyvät aina uudelleen. Monessa paikkaa 1990-luvulla laitettu uusi päällyste on laajoilta alueilta lähtenyt kokonaan tehden tiestä entistä epätasaisemman ja vaarallisemman. Tien huonoa kuntoa kuvastaa se, että paikalliset taksikuljettajat eivät ole tyytyväisiä koulukuljetusten järjestämisestä tämän huonokuntoisen tien kautta. Tien pohja on edelleen hyvässä kunnossa. Routavaurioita, suuria painaumia tai muita merkittäviä rakenteellisia ongelmia ei tiessä ole esiintynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Kylätien kunnon merkitys Hakkenpäälle Hakkenpään kylätien kunnolla on luonnollisesti suuri merkitys kylän yrittäjille ja asukkaille. Yksityisten vapaa-ajanasuntojen ohella kylässä on huomattavan laajaa vuokramökkejä ja niiden oheispalveluita tarjoavaa matkailuyritystoimintaa, jonka kilpailukyvylle kunnossa olevat kulkuyhteydet ovat yksi tärkeä menestystekijä. Tietä käyttävät myös Saariston Rengastiellä kulkevat matkailijat, jotka hyödyntävät kylän rannasta lähtevää lauttayhteyttä. Tämän lisäksi tiellä on muutakin yleisen tieverkon tyyppistä läpiajoliikennettä, koska tie on yksi vaihtoehtoinen reitti Hakkenpään rannasta kunnan keskustaan. [3]

4 Tärkein syy tien kunnostustarpeelle onkin turvallisuus. Varsinkin kevyelle liikenteelle tie on nykykunnossaan hankala ja paikoin jopa vaarallinen. Tiellä on paljon kevyttä liikennettä, etenkin pyöräilyä. Maaseudulle tyypillisen demograafisen rakenteen myötä kylässä on paljon ikääntyneitä asukkaita, mutta myös lapsia. He ovat kevyen liikenteen suurkäyttäjiä. Kylän läpi kulkevan Saariston Rengastien pyöräilijät ovat toinen suuri käyttäjäryhmä, kesäaikaan yksi merkittävimmistä. Toinen pääsyy korjaustarpeelle on tienhoidon kustannusten pitkän aikavälin kohtuullistaminen. Nykyisin pahasti vaurioitunutta päällystettä on vuosittain paikattava kauttaaltaan, mikä aiheuttaa huomattavaa lisäkustannusta tien hoitoon tuomatta kuitenkaan merkittävää parannusta tien kuntoon. Tien kunnollisen päällystämisen jälkeen tämä kustannuserä poistuisi lähes täysin. Pohjimmiltaan kylätien kunnostaminen vahvistaisi merkittävästi kylän elinvoimaisuutta. Nykyinen erittäin heikkokuntoinen kylätie konkretisoi ja korostaa Hakkenpään kuulumista aluekehityksen suuriin häviäjiin, mikä ei ole omiaan houkuttelemaan kylään asukkaita, elinkeinotoimintaa ja matkailijoita. Kunnostettu kylätie loisi asukkaille uudenlaista asuinviihtyvyyttä. Etenkin matkailuyrittäjien mutta myös muiden yrittäjien toimintaedellytykset parantuisivat huomattavasti. Kaiken kaikkiaan kylätien parantaminen olisi tärkeä puuttuva palanen, jonka avulla hyvät perusedellytykset omaava kylä voisi katsoa tulevaisuuteen luottavin mielin. Kunnostussuunnitelma Koska kylätien pohja on hyvässä kunnossa, tielle ei tarvitse tehdä merkittäviä pohjatöitä. Joidenkin rumpujen kohdalla olevat routakohoumat tasataan ja tarvittaessa rumpu uusitaan tai rummun kohdalle lisätään routaeristystä. Tämän jälkeen asfaltointiurakoitsija tekee päällystystyön kokonaisurakkana. Siihen sisällytetään tartuntojen teko päihin, liimaus, tarvittava tasausmassa sekä AB 16/120 asfaltointi. Voimakkaimman rasituksen alaiseksi joutuvan Keltingintien liittymän kohdalla pinnoitevahvuutta hieman lisätään. Asfaltoinnin jälkeen tehdään vielä tarvittavat piennartäytöt. Hanke on tarkoitus toteuttaa kesäkaudella Toteutuksen valvojaksi tulee kunnalta tierakennushankkeisiin perehtynyt henkilö. Kunnostushankkeen talous- ja rahoitussuunnitelma Asfaltointiajankohta on nyt erittäin suotuisa öljyn hinnan ollessa edelleen varsin maltillisella tasolla. Tiekunta on varmistanut, että edullisin kilpailutuksesta saatu tarjous on voimassa myös vuoden Kunnostushankkeen kokonaiskustannusarvio on noin euroa koostuen seuraavan taulukon mukaisista kustannuksista: Pohjatyöt Asfaltointiurakka Piennartäyttö Yhteensä Vaikka öljyn alhainen hinta heijastuu asfaltoinnin kustannukseen erittäin suotuisasti, päällysteen kunnostamisen kokonaiskustannus nousee tiekunnan mittakaavassa niin korkeaksi, että sitä ei ole [4]

5 mahdollista toteuttaa ilman merkittävää valtionavustusta. Alustavissa tiedusteluissa Ely-keskus on todennut, että hankkeelle on mahdollista myöntää valtionavustusta, koska kyseessä on valtion aiemmin ylläpitämä maantie, joka on muutettu yksityistieksi. Avustuksen mahdollisuutta lisää myös tien käytön luonne, etenkin osana Saariston Rengastien pyöräilyreittiä. Lisäksi tie täyttää yksityisteiden yleiset valtionavustuskelpoisuuden vaatimukset. Hankkeen rahoitus perustuu täysin siihen olettamaan, että puolet kokonaiskustannuksista pystytään kattamaan valtionavustuksella. Puolet kustannuksista jää näin ollen katettavaksi yksikkömaksuin. Jotta yksikkömaksuin katettava osuus ei tulisi osakkaiden maksettavaksi yhdellä kertaa, tiekunnan päätettäväksi on sovittu valmisteltavaksi kaksi vaihtoehtoista maksuohjelmaa. Ensimmäisessä vaihtoehdossa osakkaiden osuus peritään kahdessa osassa. Näistä ensimmäinen tulee maksettavaksi, kun hankkeelle on myönnetty valtionavustus ja tiekunta on kokoontunut hyväksymään avustuksen vastaanottamisen. Jälkimmäinen osa puolestaan peritään asfaltointiurakan käynnistyttyä. Tavoitteena on, että ensimmäinen erä perittäisiin vuoden 2017 ensimmäisen neljänneksen aikana ja jälkimmäinen erä kolmannen neljänneksen aikana. Toinen vaihtoehtoinen maksuohjelma perustuu tiekunnalle haettavaan kolmen vuoden pankkilainaan, jolloin maksu jakaantuisi pidemmälle ajalle. Lainaa varten haetaan Taivassalon kunnalta omavelkaista takausta. Tiekunnan päätökset kunnostushankkeesta Tiekunta on ensimmäisen kerran käsitellyt tien päällystämishanketta vuoden 2015 tiekokouksessa. Hoitokunnan selvitysten pohjalta tiekunta päätti vuoden 2016 varsinaisessa tiekokouksessa perustaa viiden hengen projektiryhmän tarkentamaan alustavaa hankesuunnitelmaa ja kustannusarviota sekä valmistelemaan hankkeen toteutusta. Varsinaisessa tiekokouksessa päätettiin hankkeen käsittelemiseksi järjestää ylimääräinen kokous, joka yksimielisesti päätti käynnistää perusparannushankkeen ja hakea siihen valtiolta avustusta. Ylimääräisen kokouksen jälkeen kustannusarvioon on tullut vähäistä nousua. Lisäksi projektiryhmä on päättänyt ehdottaa tiekunnalle kahta eri vaihtoehtoa osakkaiden kustannusosuuden maksamiselle. Muutokset eivät muuta hankkeen kokonaiskuvaa eivätkä vaikuta tiekunnan toteutuspäätökseen, sillä kokonaiskustannus on edelleen tiekunnan päättämän kustannusten liukumavaran puitteissa. Lopullisesti hankkeen tarkentuneet suunnitelmat käsitellään samalla, kun tiekunta kokoontuu hyväksymään valtoinavustuksen vastaanottamisen. [5]

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Valtionavustukset järvien kunnostamiseen Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Kotijärvet kuntoon Espoossa -seminaari 22.9.2016 Avustukset järvien kunnostamiseen ELY-keskus voi myöntää valtionavustusta järven

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (12) Tiejaosto Luomanrannan tiekunnan ja Kehä III liittymän parantaminen

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (12) Tiejaosto Luomanrannan tiekunnan ja Kehä III liittymän parantaminen Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2018 1 (12) Aika 25.01.2018, klo 17:00-17:30 Paikka Kokoushuone Apila 2. kerros Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastaminen 10

Lisätiedot

Missä kunnossa metsätie on?

Missä kunnossa metsätie on? Esimerkin metsätie Missä kunnossa metsätie on? Merkkejä kunnostustarpeesta: Kuivatus ja kantavuus ei ole kunnossa Rummut eivät toimi tai ne puuttuvat kokonaan Sivu- ja laskuojat eivät toimi Ajoradan reunalla

Lisätiedot

Pohjois-Savon ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille 2012

Pohjois-Savon ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille 2012 Pohjois-Savon ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille 2012 Lyhyesti valtionavustuksesta Valtio avustaa tiekuntia yksityisteiden parantamishankkeita ja erityiskohteita Valtionavustukseen oikeutettuja

Lisätiedot

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille Yksityistieavustusten painotukset 2013 ja 2014 Yksityistieseminaari Hämeenlinna 13.3.2012 Sisältö Johdanto Mistä avustuksia haetaan? Mitä avustetaan? Parantamisavustuksesta;

Lisätiedot

Huom! Tiejaoston päätöksen mukaisesti vuonna 2011 tiekunnille ei myönnetä tievalaistusavustuksia.

Huom! Tiejaoston päätöksen mukaisesti vuonna 2011 tiekunnille ei myönnetä tievalaistusavustuksia. KIRKKONUMMEN KUNTA Yhdyskuntatekniikan lautakunnan tiejaosto PL 20, 02401 KIRKKONUMMI Puh. 050 538 4957 TIEAVUSTUSHAKEMUS TIEKUNNAN NIMI: AVUSTUSTA HAETAAN VUODELLE 2011 Kunnossapitoon *Perusparannukseen

Lisätiedot

Yksityistielain edellytyksiä kunnan avustuksen myöntämiseksi tiekunnalle

Yksityistielain edellytyksiä kunnan avustuksen myöntämiseksi tiekunnalle Janakkalan kunta Maataloustoimisto Harvialantie 7B 14200 TURENKI Tiekunta: Asianhoitaja: Osoite: Postipaikka: Puh: Sähköposti: HAKEMUS VUODELLE 2019 Yksityistien kunnossapitoon/perusparannukseen Saapunut:

Lisätiedot

Lyhyesti valtionavustuksesta

Lyhyesti valtionavustuksesta Lyhyesti valtionavustuksesta Valtio avustaa tiekuntia yksityisteiden parantamishankkeissa ja erityiskohteissa Valtionavustukseen oikeutettuja teitä noin 53 000 km (v. 2010) Yksityistien tienpito on tieosakkaiden

Lisätiedot

Vuoden 2015 hoitokuluista laskutettu yhteisöosakkaiden maksuosuus oli ,86, alv 0 %.

Vuoden 2015 hoitokuluista laskutettu yhteisöosakkaiden maksuosuus oli ,86, alv 0 %. Ympäristö- ja tekninen lautakunta 134 27.09.2016 Yksityisteiden avustaminen Sotkamon kunnassa 1.1.2017 lähtien YMPTEKLT 134 Suunnitteluinsinööri Sotkamon kunta on avustanut ja pitänyt kunnossapitosopimuksin

Lisätiedot

Yksityistiekuntien hoito- ja peruskorjausavustukset

Yksityistiekuntien hoito- ja peruskorjausavustukset 1(7) 16.5.2018 PIR/553/5201/2017 Yksityistiekuntien hoito- ja peruskorjausavustukset Postiosoite Käyntiosoite Puhelin (03) 565 24000 www.pirkkala.fi Y-tunnus PL 1001 Saapastie 2 kirjaamo@pirkkala.fi 0152084-1

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki Yt Isännöinti, Mika Rahja

Kemijärven kaupunki Yt Isännöinti, Mika Rahja Kemijärven kaupunki 14.5-17.5.2018 Suomen tieverkko voidaan karkeasti jakaa kolmeen ryhmään 1. Maantiet ovat valtion ylläpitämiä teitä -> tienpitäjänä valtio 2. Kadut ovat asemakaava-alueiden teitä ->

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki. Maaseutulautakunta 4 04.02.2014. Yksityistieavustusten jakoperusteet 2014 2746/02.04.02/2013

Kouvolan kaupunki. Maaseutulautakunta 4 04.02.2014. Yksityistieavustusten jakoperusteet 2014 2746/02.04.02/2013 4 04.02.2014 Yksityistieavustusten jakoperusteet 2014 2746/02.04.02/2013 Mala 4 Kouvolan kaupungin talousarviossa vuodelle 2014 on varattu yksityisten teiden avustamiseen yhteensä 850.000 euron määräraha.

Lisätiedot

Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2015

Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2015 Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2015 Tiekunnan/tien nimi Tiekunnan/tien _ pankkitiedot pankki/konttori tilinumero (täytetään vain jos muuttunut) Tien sijainti Esitetään erillisellä karttaliitteellä,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Päätös yksityisen tien parantamisen valtionavustuksesta. Hankkeelle on tehty tarkastus

PÄÄTÖS Päätös yksityisen tien parantamisen valtionavustuksesta. Hankkeelle on tehty tarkastus VARELY/3169/2016 1(5) ^sidrnkaijpungin k^i-tprnkt Haukharjan yksityistie Harri Soisalo Haukharjantie 286 23500 Uusikaupunki ijj"'^ 'l/ 08 201? Hakemuksenne VARELY/3169/2016 26. 09. 2016 Päätös yksityisen

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: yksityisteitä ja liikkumisen ohjausta koskevat valtionavustustehtävät. Maankäyttö, liikenne ja ympäristö. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: yksityisteitä ja liikkumisen ohjausta koskevat valtionavustustehtävät. Maankäyttö, liikenne ja ympäristö. Nykytilan kartoitus Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Tehtävä: yksityisteitä ja liikkumisen ohjausta koskevat valtionavustustehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta: Laki

Lisätiedot

TIEAVUSTUSHAKEMUS LAPPEENRANNAN KAUPUNGILLE V LIITE 2

TIEAVUSTUSHAKEMUS LAPPEENRANNAN KAUPUNGILLE V LIITE 2 TIEAVUSTUSHAKEMUS LAPPEENRANNAN KAUPUNGILLE V. 2011 LIITE 2 Tiekunnan/tien nimi Tien sijainti Esitetään erillisellä karttaliitteellä, jos tie ei ole edellisenä vuonna saanut kaupungin avustusta. Tiekunta

Lisätiedot

Liikenneviraston ohjeita 11/2016. Yksityisteiden valtionavustukset

Liikenneviraston ohjeita 11/2016. Yksityisteiden valtionavustukset Liikenneviraston ohjeita 11/2016 Liikenneviraston ohjeita 11/2016 21 4 Avustettavat parantamishankkeet Tässä luvussa käydään läpi yksityistielain ja -asetuksen ja muun lainsäädännön säännökset parantamishankkeiden

Lisätiedot

57 Valtionavustukset yksityisteille/ Tuomioja-Sulkulahden yk

57 Valtionavustukset yksityisteille/ Tuomioja-Sulkulahden yk Mikkeli Kokouskutsu 1 (12) Aika 17.06.2015, klo 16:00 Paikka Rantakylätalo Kunnanmäki 7, kokoushuone Naistinki Käsiteltävät asiat 53 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 54 Pöytäkirjan tarkastus 55

Lisätiedot

Tieoikeus. copyright Yt isännöinti Oy

Tieoikeus. copyright Yt isännöinti Oy Tieoikeus o Oikeus käyttää toisen kiinteistön aluetta pysyvästi kulkuyhteyttä varten o On annettava jos se on tärkeä kiinteistön tarkoituksenmukaista käyttämistä varten, o eikä siitä aiheudu huomattavaa

Lisätiedot

YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSIEN MYÖNTÄMISPERUSTEET MUHOKSEN KUNNASSA

YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSIEN MYÖNTÄMISPERUSTEET MUHOKSEN KUNNASSA Muhoksen kunta AVUSTUSSÄÄNTÖ Tekniset palvelut PL 39 91501 Muhos Hannu Leskelä, puh 044-4970313 14.1.2019 YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSIEN MYÖNTÄMISPERUSTEET MUHOKSEN KUNNASSA Muhoksen kunnan yksityisteiden

Lisätiedot

Elinkeinoelämä ja tieolot Kymenlaaksossa

Elinkeinoelämä ja tieolot Kymenlaaksossa Elinkeinoelämä ja tieolot Kymenlaaksossa 2 Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää: Kuinka suuri merkitys tieverkon kunnolla ja erityisesti tien pintakunnolla on raskaan liikenteen toimintaolosuhteisiin

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-17.15

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-17.15 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-.15 Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone Varsinainen

Lisätiedot

VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA

VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA ERILLAISIA TEITÄ Yleiset tiet hoitaa ELY-keskus (Tiehallinto) Kaavatiet (kadut) hoitaa kunta Yksityistiet: Tiekunnan tiestön hoidosta vastaa tiekunta Kiinteistöjen omien

Lisätiedot

Huom! Kunnantalon palvelupiste on kokonaan suljettu

Huom! Kunnantalon palvelupiste on kokonaan suljettu Palvelutuotannon lautakunta Tiejaosto puhelin 050 538 4957 kesäkuu 2013 YKSITYISTIEAVUSTUKSET VUODELLE 2013 Yksityisteiden kunnossapitoon ja perusparannukseen tarkoitetut kunnan avustukset ovat haettavissa

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/ (11) Tiejaosto Vanha Kirkkotien yksityistien tiekunnan liikennemerkit

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/ (11) Tiejaosto Vanha Kirkkotien yksityistien tiekunnan liikennemerkit Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2018 1 (11) Aika 03.05.2018, klo 16:00-16:28 Paikka Kokoushuone Apila 2. kerros Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastaminen

Lisätiedot

Yksityistieilta. Tanja Mynttinen tieisännöitsijäopiskelija

Yksityistieilta. Tanja Mynttinen tieisännöitsijäopiskelija Yksityistieilta Tanja Mynttinen tieisännöitsijäopiskelija Uusi yksityistielaki 2019/2020 voimaan? Aikataulu elää koko ajan Lakiuudistuksella haetaan nykyaikaistamista ja selkeyttämistä olemassa olevaan

Lisätiedot

PALUKSEN MAKU. käyttömuotojen yhteensovittamisesta

PALUKSEN MAKU. käyttömuotojen yhteensovittamisesta PALUKSEN MAKU Esiselvitys vanhan maaainesottoalueen maisemoinnista ja käyttömuotojen yhteensovittamisesta Hankealueen sijainti Ulvila-Palus 19 km Pori-Palus 18 km Tampere-Palus 95 km Kartta: www.eniro.fi

Lisätiedot

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta Kaupunginhallitus 93 25.03.2013 Tekninen lautakunta 44 14.05.2013 Tekninen lautakunta 79 19.11.2013 Kaupunginhallitus 5 20.01.2014 Kaupunginvaltuusto 3 27.01.2014 Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen

Lisätiedot

Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2019

Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2019 Tieavustushakemus Lappeenrannan kaupungille v. 2019 Tiekunnan/tien nimi Tiekunnan/tien _ pankkitiedot pankki/konttori tilinumero (täytetään vain jos muuttunut) Tien sijainti Esitetään erillisellä karttaliitteellä,

Lisätiedot

o Kempeleen kunta o klo copyright Yt isännöinti Oy

o Kempeleen kunta o klo copyright Yt isännöinti Oy o Kempeleen kunta o 13.3.2019 klo 18.00-21.00 Suomen tieverkko voidaan karkeasti jakaa kolmeen ryhmään 1. Maantiet ovat valtion ylläpitämiä teitä -> tienpitäjänä valtio 2. Kadut ovat asemakaava-alueiden

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta 1 KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2017 1.2.2017 2 1 YLEISTÄ ------------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirjanote. Osallistujat Lausunto luonnoksesta esitykseksi yksityistielaiksi... 2

Asialista/ Pöytäkirjanote. Osallistujat Lausunto luonnoksesta esitykseksi yksityistielaiksi... 2 Asialista/ Nro 1/2017 Kokousaika Kokouspaikka klo 15:00 Terästalo, Peräseinäjoki, Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Osallistujat... 1 3 Lausunto luonnoksesta esitykseksi yksityistielaiksi...

Lisätiedot

Metsätiet kuntoon. 6.11.2013 Ari Lähteenmäki Edistämispäällikkö Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut, Pirkanmaa

Metsätiet kuntoon. 6.11.2013 Ari Lähteenmäki Edistämispäällikkö Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut, Pirkanmaa Metsätiet kuntoon 6.11.2013 Ari Lähteenmäki Edistämispäällikkö Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut, Pirkanmaa Tienteon historiaa Ensimmäiset puutavaran kuljetusta varten tehdyt tiet rakennettiin v.

Lisätiedot

YKSITYISTIEN AVUSTUSHAKEMUS

YKSITYISTIEN AVUSTUSHAKEMUS Vastaanottomerkinnät Hakemus saapunut Vastaanottaja YKSITYISTIEN AVUSTUSHAKEMUS VUODELLE Tien osoitejärjestelmä nimi Tien pituus (m) Tien asuttupituus(m) Tietä koskevat tiedot Tien liikenne ja niiden osuudet

Lisätiedot

1 SUOMEN SILLAT... 1 2 SILLANTARKASTUSTOIMINTA... 1 3 KORJAUSSUUNNITTELU... 1 4 LAADUNVALVONTAMITTAUKSET... 1 5 YKSITYISTEIDEN SILLAT...

1 SUOMEN SILLAT... 1 2 SILLANTARKASTUSTOIMINTA... 1 3 KORJAUSSUUNNITTELU... 1 4 LAADUNVALVONTAMITTAUKSET... 1 5 YKSITYISTEIDEN SILLAT... Sillan rakentaminen 1 SUOMEN SILLAT... 1 2 SILLANTARKASTUSTOIMINTA... 1 3 KORJAUSSUUNNITTELU... 1 4 LAADUNVALVONTAMITTAUKSET... 1 5 YKSITYISTEIDEN SILLAT... 1 6 VALTIONAVUSTUS... 2 6.1 VALTIONAVUN EDELLYTYKSET...

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2012. Aika: Torstai 7.6.2012 klo. 19.00-20.25. Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone. Läsnä: Markku Koskela puh.

TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2012. Aika: Torstai 7.6.2012 klo. 19.00-20.25. Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone. Läsnä: Markku Koskela puh. 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2012 Aika: Torstai 7.6.2012 klo. 19.00-20.25 Paikka: Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Marita Hietakoivisto

Lisätiedot

Sisällys. Tiejaosto 2/2017

Sisällys. Tiejaosto 2/2017 REISJÄRVEN KUNTA Tiejaosto 2/2017 KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Aika: keskiviikkona 27.9.2017 klo 14.00-14.55 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 3 Läsnä: Keijo Lakanen, puheenjohtaja Johannes Mattila, jäsen Minna

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Sivu 1 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA, Tiejaosto. Keskiviikkona 11.6.2014 klo 12.30 14.00

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Sivu 1 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA, Tiejaosto. Keskiviikkona 11.6.2014 klo 12.30 14.00 KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Sivu 1 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA, Tiejaosto KOKOUSAIKA Keskiviikkona 11.6.2014 klo 12.30 14.00 Konneveden kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

Kaupungin kunnossapitämät yksityistiet

Kaupungin kunnossapitämät yksityistiet Kaupungin kunnossapitämät yksityistiet 1.1.2019- Teknisen lautakunnan 11.9.2018 hyväksymä ehdotus 1 Yksityisteihin liittyvien lakien muutos Lakia yksityisistä teistä (358/1962) uudistetaan vastaamaan kaupungistumisen

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen Kaupunginhallitus 334 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 110 04.11.2013 Kaupunginhallitus 398 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 95 13.10.2014 Kaupunginhallitus 62 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 29.02.2016 Omavelkaisen

Lisätiedot

Näin pidät yksityistiesi

Näin pidät yksityistiesi Näin pidät yksityistiesi kunnossa Kun olet hankkinut OTSO:lta upouuden tien, tai jos olemassa oleva tiesi on juuri laitettu kuntoon, siitä kannattaa pitää huolta. Tien säännöllinen hoitaminen pidentää

Lisätiedot

YKSITYISTEIDEN RAKENTAMINEN JA PERUSPARANTAMINEN KEMERA-RAHOITUKSELLA. 1.3.2016 Jarmo Palmanen OTSO Metsäpalvelut

YKSITYISTEIDEN RAKENTAMINEN JA PERUSPARANTAMINEN KEMERA-RAHOITUKSELLA. 1.3.2016 Jarmo Palmanen OTSO Metsäpalvelut YKSITYISTEIDEN RAKENTAMINEN JA PERUSPARANTAMINEN KEMERA-RAHOITUKSELLA 1.3.2016 Jarmo Palmanen OTSO Metsäpalvelut Tuen myöntämisen edellytyksiä Tukea voidaan myöntää metsätalouden kuljetusten edellyttämän

Lisätiedot

Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Yksityisteiden kunnossapitoavustukset 2017

Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Maaseutulautakunta Yksityisteiden kunnossapitoavustukset 2017 Maaseutulautakunta 13 24.02.2016 Maaseutulautakunta 8 30.01.2017 Maaseutulautakunta 23 11.04.2017 Yksityisteiden kunnossapitoavustukset 2017 88/10.03.01.05/2016 MAALTK 24.02.2016 13 Kaupunginhallitus päätti

Lisätiedot

Miksi ja miten päällystetty tie muutetaan soratieksi Tienkäyttäjän ja tienpitäjän näkökulma

Miksi ja miten päällystetty tie muutetaan soratieksi Tienkäyttäjän ja tienpitäjän näkökulma Miksi ja miten päällystetty tie muutetaan soratieksi Kun tien liikennemäärä on pieni ja alemman tieverkon kuntoon kohdennettava rahoitus rajallista, voidaan päällystetty tie joutua muuttamaan soratieksi.

Lisätiedot

Valtatien 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti Metso, Kouvola

Valtatien 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti Metso, Kouvola Kaakkois-Suomi Ehdotus tiesuunnitelman hyväksymiseksi 5.8.2013 Valtatien 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti Metso, Kouvola Tiesuunnitelman hyväksyminen Päätösehdotus 1.3T Tie ja

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Yhdyskuntatekniikan lautakunta Tiejaosto puhelin 09-29672302 huhtikuu 2008 YKSITYISTIEAVUSTUKSET VUODELLE 2008

KIRKKONUMMEN KUNTA Yhdyskuntatekniikan lautakunta Tiejaosto puhelin 09-29672302 huhtikuu 2008 YKSITYISTIEAVUSTUKSET VUODELLE 2008 Yhdyskuntatekniikan lautakunta Tiejaosto puhelin 09-29672302 huhtikuu 2008 YKSITYISTIEAVUSTUKSET VUODELLE 2008 Yksityisteiden kunnossapitoon, perusparannukseen sekä tievalaistuksen rakentamiseen tarkoitetut

Lisätiedot

Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä ja rahoitussuunnitelmaehdotuksien valmistelusta vuodelle 2019

Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä ja rahoitussuunnitelmaehdotuksien valmistelusta vuodelle 2019 Ohje 1 (4) Opetus- ja kulttuuritoimi 22.11.2018 Jakelun mukaan Opetus- ja kulttuuriministeriön ohje OKM/3/611/2018/16.11.2018 Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä

Lisätiedot

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014:

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014: Kunnanhallitus 57 03.03.2014 Kunnanhallitus 95 24.03.2014 Kunnanvaltuusto 17 10.04.2014 Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus 372/02.03.06/2014 Kunnanhallitus 03.03.2014 57

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Hoidon ja ylläpidon alueurakat. Soratien runkokelirikkokohteiden korjaaminen. Viiteaineistomoniste 31.1.2011. 1. InfraRYL 21120 Suodatinkankaat

Hoidon ja ylläpidon alueurakat. Soratien runkokelirikkokohteiden korjaaminen. Viiteaineistomoniste 31.1.2011. 1. InfraRYL 21120 Suodatinkankaat Hoidon ja ylläpidon alueurakat Soratien runkokelirikkokohteiden korjaaminen Viiteaineistomoniste 31.1.2011 1. InfraYL 21120 Suodatinkankaat 2. InfraYL 21310 Sitomattomat kantavat kerrokset 3. akenteilla

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

Yksityistielain keskeinen sisältö

Yksityistielain keskeinen sisältö Yksityistielain keskeinen sisältö 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1-7a 2 LUKU Tieoikeus sekä muut tienpitoa ja tien käyttöä varten tarvittavat oikeudet 8-21 Yksityistielain soveltamisala Ei julkisen vallan ylläpitämät

Lisätiedot

Valtatien 13 parantaminen Myttiömäen kohdalla, Savitaipale, tiesuunnitelman laatiminen

Valtatien 13 parantaminen Myttiömäen kohdalla, Savitaipale, tiesuunnitelman laatiminen Päätösehdotus tiesuunnitelman hyväksymiseksi 1 Valtatien 13 parantaminen Myttiömäen kohdalla, Savitaipale, tiesuunnitelman laatiminen PÄÄTÖSEHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI Maantiet: Tie ja paaluväli

Lisätiedot

TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA

TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA Jäsenyrittäjiemme tekemien havaintojen mukaan, talvihoidon keskimääräinen taso Keski-Suomessa on laskenut vuodesta toiseen ja tilanne on joillain alueilla lähellä

Lisätiedot

KUNNAN KAAVATEIDEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA VUODELLE 2017

KUNNAN KAAVATEIDEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA VUODELLE 2017 REISJÄRVEN KUNTA KUNNAN KAAVATEIDEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA VUODELLE 2017 85900 Reisjärvi 08 776 -tunnus: 0189548-3 Sisällysluettelo 1. Perustiedot...3 2. Halosen- ja Toivontie...3 2.1. Lähtötiedot...3 2.2.

Lisätiedot

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille. Yksityistieilta Kuusankoskitalo

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille. Yksityistieilta Kuusankoskitalo ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille Yksityistieilta 19.3.2018 Kuusankoskitalo Yksityisteiden valtionavustukset Valtionavustus yksityisten teiden parantamiseen Vuonna 2018 yksityistieavustuksien

Lisätiedot

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille

ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille ELY-keskuksen valtionavustukset yksityisteille Yksityisteiden valtionavustukset 2019 Uusi yksityistielaki voimaan 1.1.2019, asetuksessa säädetään tarkemmin avustuksista Harkinnanvaraisia avustuksia yksityistien

Lisätiedot

Yksityistien yksiköinti, yksiköinnin perusteet sekä käyttömaksut

Yksityistien yksiköinti, yksiköinnin perusteet sekä käyttömaksut Yksityistien yksiköinti, yksiköinnin perusteet sekä käyttömaksut Miksi osakkaiden tienkäyttö yksiköidään? Yksiköinti = arvioidaan osakkaiden tiestä saama hyöty Tienpitovelvollisuus on tieosakkaiden kesken

Lisätiedot

Keski-Karjalan rakennemuutoksen kasvupaketti TIIVISTELMÄ

Keski-Karjalan rakennemuutoksen kasvupaketti TIIVISTELMÄ Keski-Karjalan rakennemuutoksen kasvupaketti TIIVISTELMÄ Stora Enson päätettyä sulkea Kiteen sahan valtioneuvostolle esitetään Keski-Karjalan nimeämistä äkillisen rakennemuutoksen alueeksi vuosille 2020-2022.

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1 Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1 Kokoustiedot Aika 22.01.2015 torstai klo 16.00-17.20 Paikka Rantakylätalo, Kunnanmäki 7, kokoushuone Naistinki Saapuvilla olleet jäsenet Siitari Keijo Ahonen

Lisätiedot

Maantien (Toijantie) parantaminen välillä Toijansalmi-Vehkataipale, Taipalsaari

Maantien (Toijantie) parantaminen välillä Toijansalmi-Vehkataipale, Taipalsaari 1.3T Liikennevirasto Tieosasto PL 33 00521 Helsinki TIESUUNNITELMAN 15.3.2017 1 (7) Maantien 14813 (Toijantie) parantaminen välillä Toijansalmi-Vehkataipale, Taipalsaari Tiesuunnitelma Suunnitelman esittely

Lisätiedot

Vihtijärven osakuntaliitosesityksen vaikutusarvio

Vihtijärven osakuntaliitosesityksen vaikutusarvio Vihtijärven osakuntaliitosesityksen vaikutusarvio 1. Kuntalaisvaikutukset vaikutukset Vihtijärveläisten ja nykyisten nurmijärveläisten kannalta parantaako vai heikentääkö liitos palveluiden saatavuutta?

Lisätiedot

Tieverkon ylläpidon perusviestejä tukevaa materiaalia

Tieverkon ylläpidon perusviestejä tukevaa materiaalia Tieverkon ylläpidon perusviestejä tukevaa materiaalia Versio 28.8.2006 2 Ylläpidon toimintaympäristö 2006 Tieverkko 78 168 km (65 % päällystetty) Liikennesuorite 34 Mrd ajokm/v Vuotuinen ylläpito 0,22

Lisätiedot

Kuluneen valtuustokauden aikana käsittelemättä jääneet valtuustoaloitteet

Kuluneen valtuustokauden aikana käsittelemättä jääneet valtuustoaloitteet Kunnanhallitus 108 15.05.2017 Kunnanvaltuusto 35 29.05.2017 Kuluneen valtuustokauden aikana käsittelemättä jääneet valtuustoaloitteet Kunnanhallitus 15.05.2017 108 Vuosi 2013: Keskusta on jättänyt 11.11.2013

Lisätiedot

Muistio Kangas-Annala tie- ja siltahankkeen rakennustoimikunnan kokouksesta 14.6.2010

Muistio Kangas-Annala tie- ja siltahankkeen rakennustoimikunnan kokouksesta 14.6.2010 1/6 Muistio Kangas-Annala tie- ja siltahankkeen rakennustoimikunnan kokouksesta 14.6.2010 Läsnä: Petri Salo, puheenjohtaja Tapio Liinamaa Arja Luoma Markku Kankaanpää Harri Mattila Terho Ojanperä Aulikki

Lisätiedot

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston päätöksen 10.4.2014 toimeenpano

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston päätöksen 10.4.2014 toimeenpano Kunnanhallitus 57 03.03.2014 Kunnanhallitus 95 24.03.2014 Kunnanvaltuusto 17 10.04.2014 Kunnanhallitus 179 30.06.2014 Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta 5.2.2015 14

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta 5.2.2015 14 1 KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2015 5.2.2015 14 2 1 YLEISTÄ ------------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden rahoitus metsäteille. Kati Kontinen, Tapio Oy

Kestävän metsätalouden rahoitus metsäteille. Kati Kontinen, Tapio Oy Kestävän metsätalouden rahoitus metsäteille Kati Kontinen, Tapio Oy Kemera-tuki Tukea voidaan myöntää metsätalouden kuljetusten edellyttämän yksityistien perusparannukseen uuden metsätien tekemiseen Yksityistien

Lisätiedot

Taivassalon yhtenäiskoulu

Taivassalon yhtenäiskoulu KOKOUSKUTSU/ ESITYSLISTA Nro 3/2016 KOKOUSAIKA klo 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Taivassalon

Lisätiedot

VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV

VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV 0-2500 EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.3T 30.9.2016 2 (5) Valtatie

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019 1 AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019 2 1 YLEISTÄ ---------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON AVUSTUSPERUSTEET ----------------------------------------------------------------------------3

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Yksityisteiden kunnanavustusten jakoperusteet

Ympäristölautakunta Yksityisteiden kunnanavustusten jakoperusteet Valtuusto 31.03.2014 10 Kunnanhallitus 31.01.2014 23 Ympäristölautakunta 04.12.2013 39 VALTIMON KUNTA Ympäristölautakunta Yksityisteiden kunnanavustusten jakoperusteet Voimaantulo 1.1.2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Yksityisteiden liikenneturvallisuudesta

Yksityisteiden liikenneturvallisuudesta Yksityisteiden liikenneturvallisuudesta Elina Kasteenpohja Yksityisteiden turvallisuudesta Kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvoonnettomuuksista (229) vuonna 2009 tapahtui Yksityisteillä ja alueilla 24

Lisätiedot

Yksityistielain muutokset kunnan tehtäviin v. 2019

Yksityistielain muutokset kunnan tehtäviin v. 2019 Yksityistielain muutokset kunnan tehtäviin v. 2019 Laki https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180560 LVM Yksityistielain voimaantulon infotilaisuus 9.10.2018 https://www.youtube.com/watch?v=xuqcpwwuors

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 15.05.2012 80

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 15.05.2012 80 Kunnanhallitus 15.05.2012 80 Kunnanhallitus 46, 47, 48 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Khall 46 Valtuuston 11.12.2008 hyväksymän hallintosäännön 5 mukaan kokouskutsu kunnanhallituksen jäsenille

Lisätiedot

Kunta: Liminka. Isoniityn uusjako. Ängesleväjoen pohjoispuolen viljelystiesuunnitelma. Suunnitelmaselostus. Nykytilanne

Kunta: Liminka. Isoniityn uusjako. Ängesleväjoen pohjoispuolen viljelystiesuunnitelma. Suunnitelmaselostus. Nykytilanne Kunta: Liminka Isoniityn uusjako Ängesleväjoen pohjoispuolen viljelystiesuunnitelma Suunnitelmaselostus Nykytilanne Ängeslevän joen pohjoispuolen viljelystie liittyy maantiehen(ouluntie) numero 847. Nykyinen

Lisätiedot

VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018-2021, Liikennevirasto 23.5.2017 Talousjohtaja Kristiina Tikkala Liikenneverkon rahoitus 2017-2021 1 400 000 000 1

Lisätiedot

RISMALAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVAN MUUTOKSEN LIIKENNEVAIKUTUKSET

RISMALAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVAN MUUTOKSEN LIIKENNEVAIKUTUKSET RISMALAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVAN MUUTOKSEN LIIKENNEVAIKUTUKSET Asiakas Insinööritoimisto Poutanen Oy Päivämäärä 2.3.2018 Laatijat Riku Jalkanen Eero Kauppinen Tarkastaja Markku J. Uusitalo Johdanto Päivämäärä

Lisätiedot

Peruskunnostustyön aloittaminen -tukimahdollisuudet

Peruskunnostustyön aloittaminen -tukimahdollisuudet Peruskunnostustyön aloittaminen -tukimahdollisuudet Kohteiden suunnittelu ja toteutus kannattaa hoitaa vaiheittain. Näin säästetään aikaa ja rahaa: Kaikki suunnittelu alkaa tavoitteiden kartoittamisesta.

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 849/10.03.01.00/2013 390 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv historia Kaupunginvaltuusto 2.9.2013

Lisätiedot

JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS 25.4.2008 Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset

JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS 25.4.2008 Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS 25.4.2008 Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset periaatteet Hanke-esittely Keskustelua Tilaisuuden päättäminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy

Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Tiekunnat Yksityiset tiet ovat yksityisten kiinteistönomistajien

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 390 15.12.2014 Asianro 849/10.03.01.00/2013 9 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista historia

Lisätiedot

Raportti. Naantalin kaupunki. Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus. Kanavavaihtoehdot 67050263.SU 10.1.2006

Raportti. Naantalin kaupunki. Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus. Kanavavaihtoehdot 67050263.SU 10.1.2006 Raportti 67050263.SU 10.1.2006 Naantalin kaupunki Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus Kanavavaihtoehdot 1 YLEISTÄ Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistukseen

Lisätiedot

Raskaat kuljetukset yksityisteillä

Raskaat kuljetukset yksityisteillä Raskaat kuljetukset yksityisteillä Lähtökohta: tien on kestettävä se liikenne, joka osakaskiinteistöille suuntautuu (YksL 7 ja 8 ). Mikäli näin ei ole, on tiekunnan asia ja vastuu ryhtyä tien parantamistoimiin.

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Ihminen edellä -valinnanvapauskokeilu Ylä-Savossa hankkeen jatkaminen

Ihminen edellä -valinnanvapauskokeilu Ylä-Savossa hankkeen jatkaminen Yhtymähallitus 88 24.05.2016 Yhtymähallitus 129 16.08.2016 Yhtymähallitus 221 07.12.2016 Ihminen edellä -valinnanvapauskokeilu Ylä-Savossa hankkeen jatkaminen 2017-2018 129/00.01.05/2016 Yhall 24.05.2016

Lisätiedot

Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Yhdyskuntatekniikan insinööri/tieasiat, vesiosuuskunnat Alueiden käyttölupapäätökset

Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Yhdyskuntatekniikan insinööri/tieasiat, vesiosuuskunnat Alueiden käyttölupapäätökset Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) MliDno-2017-2299 Kitereen yt/kunnan suostumus liikenteenohjauslaitteiden asettamiseen Kitereen yksityistie sijaitsee Ristiinan keskustaajaman luoteisosassa. Yksityistie

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2011. Torstai 11.8.2011 kello 16.00-16.31. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Eeva-Liisa Puranen

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2011. Torstai 11.8.2011 kello 16.00-16.31. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Eeva-Liisa Puranen 13 14 15 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2011 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 22 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Torstai 11.8.2011 kello 16.00-16.31 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 26.4.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 3.5.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

Elinvoimavaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Elinvoimavaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Elinvoimavaliokunta 6 01.03.2016 Kunnanhallitus 88 14.03.2016 Valtuusto 21 29.03.2016 LEADER HANKKEEN ANTOLAINA / KEMPELEEN NUORISOSEURA RY / MÄÄRÄRAHAN MUUTOS 694/02.05.01/2015 ELIVK 6 Valmistelija kehitysjohtaja

Lisätiedot

Suunnitelman esittely Suunnitelmassa esitetään toimenpiteiksi: maantien (M1) parantaminen, jää edelleen sorapintaiseksi

Suunnitelman esittely Suunnitelmassa esitetään toimenpiteiksi: maantien (M1) parantaminen, jää edelleen sorapintaiseksi 1.3T Liikennevirasto Tieosasto PL 33 00521 Helsinki 1 (6) Maantien 14780 (Mätöntie) parantaminen välillä Ylijärvi - kunnan raja, Lappeenranta Tiesuunnitelma Kaakkois-Suomen ELY- keskuksen liikenteen ja

Lisätiedot

0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009

0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 Vastaanottaja: Opetushallitus HAKEMUS Hakaniemenranta 6 OPPIMISYMPÄRISTÖJEN 0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 Hakijana toimivan koulutuksen järjestäjän/ylläpitäjän tiedot Koulutuksen järjestäjän

Lisätiedot

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Joukkoliikenne on osa liikennejärjestelmää Liikenteellä ja liikennejärjestelmällä on yhteiskunnassa merkittävä rooli elinkeino elämän kilpailukyvylle ja kansalaisten

Lisätiedot

Talousarviomuutokset vuodelle 2014

Talousarviomuutokset vuodelle 2014 Miehikkälän kunnanhallitus 157 10.11.2014 Miehikkälän kunnanvaltuusto 29 17.11.2014 Talousarviomuutokset vuodelle 2014 87/04.041/2013 Khall 10.11.2014 157 Hallintosäännön 11 :n mukaan talousarvioon tehtävät

Lisätiedot

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Voimaa luonnosta ja yhteisöllisyydestä Innovaatioita eri toimijoiden yhteistyöstä Sivu 1 2.3.2011 Sivu 2 2.3.2011 Aktiivinen Pohjois-Satakunta

Lisätiedot

PÄÄTÖSLUETTELO 11.02.2013. Päätösluettelo. Päätöspvmväli 12.01.2013-08.02.2013 Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös.

PÄÄTÖSLUETTELO 11.02.2013. Päätösluettelo. Päätöspvmväli 12.01.2013-08.02.2013 Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös. 1/5 Hakuehto Käyttäjä pvmväli 12.01.2013-08.02.2013 Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös Järjestys luettelo Arvo Mirja Hiltula Viranhaltija/päätöstyyppi, pykälänumero Viranhaltijan päätöstyypit

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisavustus

Yrityksen kehittämisavustus Yrityksen kehittämisavustus Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 9/2014 Valtioneuvoston asetus valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 716/2014 TEM/1012/03.01.04/2015 ohje

Lisätiedot